Astro Foorumi

Sukupuolten välisissä suhteissa pettäminen lienee enemmän sääntö
kuin poikkeus. Mikä voisi olla syynä tähän?

Mielestäni kyse voi olla aivan yksinkertaisesti genetiikasta.
Useimmat ihmiset maailmassa lienevät sellaisten miesten
jälkeläisiä, jotka miehet ovat diganneet käydä heiluttelemassa
letkuaan ympäri kylää ja usein naapurikylissäkin.

Jos noin on, taipumus kukasta kukkaan lentämiseen lienee
useimmilla maailman miehillä tullut ns. verenperintönä.

Kyse lienee vähän samanlaisesta ilmiöstä kuin S-marketin
irtokarkkihyllylla asioidessa: monet ottavat jotakin suosikkimakeistaan,
mutta useat ottavat sen lisäksi lukuisia muitakin karkkiplaatuja
vaihtelun saamiseksi!

Ja selvisihän toisaalta eräälle teksasilaismiehelle, tjsp, DNA-testissä,
että vain yksi hänen viidestä lapsestaan oli hänen itsensä alulle panema...

 :o

Niinpä.

Pettämiseen on niin monta syytä kuin on pettäjääkin. Ja ehkä vielä enemmänkin.

Tätä petetyksi tulleena olen itsekin mielessäni pyöritellyt...  :-\ Kiitos Sideman hyvästä aiheesta.  :smitten:




Amen. Mitäpä tähän enää muuta lisäämään...

Niimpä. Ihmisiä saa kohdella miten tahtoo ja idioottimaisuus on suorastaan ihannoitua. :-\

Mutta olen kyllä sit mieltä, että jos todella rakastaa jotakuta niin se yksi riittää. Enkä usko siihenkään, että ihminen jotenkin automaattisesti haluaa panna joka ikistä ja se sitten muka järjellä ja moraalilla laitetaan kuriin. Nä-ää. Siis kai normaali ihminen voi vaan elää elämäänsä eteenpäin ja olla vaan, eikä aina se yksi asia mielessä.

Ja mitä tulee irtosuhteisiin. Lukuisat irtosuhteet mielestäni kielivät enemmän tai vähemmän tunneongelmista. Yritetään paikata sisäistä koloa tai pönkittää itsetuntoa. Klassisena esimerkkinä ihminen, jolla on ollut pahoja itsetunto-ongelmia menneisyydessään. Kun hän niistä viimein pääse yli, tajuaa olevansa viehättävä tai komea ja tapaa ensimmäisen rakastettunsa. Elämä on ihanaa hetken, kunnes hän haluaa enemmän, kaiken. Se yksi kumppani ei enää riitä, sillä tyyppi on jäänyt paitsi monien vuosien iloista aikana, jolloin hän kärvisteli itsetuntonsa kanssa. Tavallaan hänen myös täytyy todistella itselleen jatkuvasti kelpaavansa. Sitten sitä mennään.

Osittain varmaan myös media ja seksuaalinen vapaus vaikuttavat asiaan.

Heikko itsekuri ja vaurioitunut ego, mitäpä muuta tarvitaan.

Henkiseltä kannalta olen miettinyt tätä pettämisaallon kasvua niin, että se liittyy nopeutuneeseen henkiseen kehitykseen. Enää ei menekään niin, että parisuhde karmaa hoidettaisiin/selviteltäisiin yhdessä elämässä vain yhden tai kahden kumppanin kanssa. Eteenkään jos olet nainen. Ei, nyt vauhti kiihtyy niin, että yhden elämän aikana sinulla voi olla vaikka 10 karmallista kumppania. Se vie nopeammin kohti valoa ja vapautta, mutta siinä on myös se kolikon kääntöpuoli - ego.

Ego aiheuttaa sen, että vaikka karmallinen suhde nykyisen kumppanin kanssa olisikin ohitse, sitä vaan jäädään roikkumaan siihen suhteeseen ja yleensä pelkästä pelosta tai ajattelemattomuudesta. Se nyt on vaan niin helppoa jatkaa samaa rataa. Sitten kun vastaan tuleekin ihminen, jonka kanssa olisi tarkoitus elää karmallista suhdetta lisää, se muuttuu pettämiseksi ja salasuhteeksi, kun vanhasta suhteesta ei osata tai uskalleta päästää irti. Irtipäästämisenkin pelko perustuu aina omaan napaan - miten minulle käy, kuka muu minut huolisi, miten minun talous ja miten minä sitä ja tätä ja tuota?

Asiat eivät etene enää niin hitaalla tempolla kuin aiemmin, eikä rakastajan tai rakastajattaren pitämistä nähdä hyvänä, kuten esimerkiksi 1700-luvulla aateliston keskuudessa. Silloin olit friikki kummajainen, jos sinulla ei ollut oman kumppanin lisäksi vähintään yhtä rakastajaa/rakastajatarta. Miehet esittelivät vaimojaan parhaille ystävilleen ja olivat otettua, jos joku heistä halusi saada olla naisen rakastaja. Samoin naiset esittelivät miehiään naisystävilleen ja olivat myös tyytyväisiä siihen, jos heidän kumppaninsa kelpaa jollekulle toisellekin.

Seksuaalisuus on hieno ja pyhä asia, eikä missään nimessä ryppyotsaisen ahdistava juttu, vaan hauska asia. Silti se vaatii kunnioitusta ja tietoisuutta asioista loistaakseen kauniisti. Muussa tapauksessa häntä heiluttaa koiraa.

Mitä evoluutiobiologiaan tulee, niin se toki toimii myös - geenit määrävät. Se kaikki kuuluu egon hallinan alaisuuteen, jonka tehtävänä on pitää huoli siitä, että lisääntyminen ylipäätään kiinnostaa meitä. Muussa tapauksessa yksikään sielu ei pääsisi kehittymään, kun lapsia ei syntyisi ;D Egosta ei kuitenkaan tule tehdä oman itsensä hallitsijaa vaan palvelija, joka kertoo meille, jos kehossa on jotain häikkää.

Hieman tuolta Athamaaritin kantilta katsottuna myös tämä näkemys.
Kun toinen on jotenkin esteenä toisen henkiselle kehitykselle,esim värähdellään kovin eri taajuuksilla,voi toinen sielu rakkaudesta saada sen eroprosessin liikkeelle vaikka pettämällä.
Tällä hän irrottautuu ja päästää toisen jatkamaan kehitystään,mikäli ei itse ole vielä valmis etenemään.

Tunteethan meillä ovat ja teoriassa tuo on helppoa,mutta näitä draamoja syntyy jos vaikka minkälaisia,mikäli valitsemme kumppanin jonka kanssa eteneminen hidastuu.
Pettäminen satuttaa ja usein on tuotu tämä toisen omistaminen asian yhteydessä julki.
Mutta en näe sitä omistamisena.Äitinä en haluaisi opettaa lapsilleni sellaista kuvaa että on ok hieman käydä naapurin sedän luona ja isä nyt poikkeaa taas sitten täti Monican luona ja,,, :idiot2:
Minkälaisen kuvan ja turvan tämä antaa lapselle?
Ero on silloin selkeämpi juttu.

Näin aikuisena yksinäisenä naisena,katson voivani valita miehen,josta pidän,jonka kanssa on hyvä olla ja joka on vapaa.Se on minun asiani,sillä lapseni ovat jo aijemmista teoistani ja miesteni teoista muodostaneet kuvansa perheestä.
Minä olen muodostanut omasta lapsuudestani ja olen ikionnellinen,että silloin ei ainakaan omiin korviini tullut mitään tuollaista noin satuttavaa.
Pettäminen on omahyväistä ja ajatusmalli että voin toimia miten haluan.
Turha on sitten jälkeen itkeä,koska jotain siinä aina särkyy.

Hmmm...  ::) Heitän teille ajatuksena mietittäväksi jotain...
Mikä sääntö/raami/pointti se uskollisuus oikeastaan syvällisellä tasolla on suhteessa?
Onko sillä väliä, mihin/kehen toinen on genitaalejaan käyttänyt,
-sielläkö jalkojen välissä se todellinen rakkaus asustaa? ???
-kun rakastan jotakuta, niin tarkoittaako se sitä, että omistan hänen genitaalinsa?
-kuka on keksinyt, että (kehollinen) uskollisuus on mittari rakkaudessa, parisuhteessa ja kumppanuudessa?

(jos katsotte historiaan, niin huomaatte, että uskollisuus ja (umpi)heteroseksuaalisuus on varsin uusi juttu
rakkaudessa, parisuhteessa, perheessä ja kumppanuudessa. Ennen kaikki jaettiin rakkaudessa ja sovinnossa)

Osa teistä tietääkin, että minulla on varsin tiukka itsekuri hyvin monella
elämänalueella, mutta ja jos katsotaan seksuaalista käyttäytymistäni,
niin joillekin se näyttää heikolle itsekurille, mutta ja jos taas katsotaan asiaa minun näkövinkkelistäni,
niin nautin seksuaalisuudestani ilman toisen ihmisen(-ten) omistamista tai rajaamatta~lokeroimatta
itseäni mihinkään raameihin, etenkään niihin tiukkoihin raameihin. :)

Tiukat rajat ja raamit ovat ne, jotka satuttavat, kun ne ylitetään valheellisesti.
Rakkaus-suhde voi olla avoin seksuaalisille kokemuksille ilman,
että toiselle pitää valehdella ja/tai loukata tunteita.

Siis toisin sanoen, tee mitä teet, mutta tee se rehellisesti loukkaamatta toisen tunteita. ;)

Itse en usko kokonaan täysin 100%:sen uskolliseen suhteeseen kuin harvassa tapauksessa,
siis tarkoittaen nyt pitkän juoksun suhdetta, eikä vain joidenkin vuosien suhdetta.
Jos toinen, jompi kumpi tai molemmat ovat seksuaalisia, 100% uskollisuutta on vaikea taata.
Se korostuu entisestään, jos toinen on kylmempi seksuaalisesti kuin toinen.

Se on vaikeaa myös silloin kun molemmat ovat hyvin seksuaalisia
ja vaikka seksi-elämä on lähes täydellistä.

Kun juo aina parasta shampanjaa, niin kyllä siihenkin kyllästyy
ja siksi on hyvä saada maistaa välillä halpaa tiskivettä,
että osaa arvostaa kotona olevaa laatu shampanjaa.

(ja voihan se olla niinkin, että ei ole varaa kunnon shampanjaan
ja juo sitten halpaa tiskivettä useimmin ja joskus harvoin pääsee
nauttimaan kunnon shampanjaa) ;)

..ja niin se vain on.  :coolsmiley:

Täydellinen uskollisuus on vain silloin mahdollista, jos kumpaakaan ei seksi kiinnosta
sitten pätkääkään/eivät ole kykeneviä siihen.

Rakkaus ei ole sama kuin toisen omistaminen, rakkaus on, heh..! :D
universaalista jakamista toisen (lähimmäisen) kanssa. ::)

Hassua, mutta niin se vain on. :D :2funny:

Niin kuin ylhäällä (taivaissa), niin myöskin pienemmissä (maassa)
sanotaan jo raamatussakin. :P
Seksi on vain yksi pieni (ilmenemismuoto) osa RAKKAUDESTA. :smitten:

Samoin ajattelen pitkälti minäkin dawnchild. :angel:

Rakastaa voi kaikkia maailman ihmisiä ja se olisikin ihanne.
Joitakin kohtaan se tunne voi ollahyvinkin voimakas,kuten karkkikaupassa joku hieno namu voi houkuttaa hetkellisesti.
Mutta ei siitäkään kaupassa maistaa saa,vaan koko karkki on sitten ostettava.
Ja entäs jos ei olekkaan niin hyvä miltä näyttää?

Jotta heitetään ojaan ja mennään takaisin sen tutun karkin luo.
Aika itsekeskeistä,ellei aivan joaisen kanssa ole ensin tehty selväksi miten tätä peliä pelataan!
Mutta pienet lapset rajaan tästäkin pelistä pois.
Miksi aina pitää saada kaiken haluamansa? :buck2:
Eikö joskus voi tyytyä koettelemaan sitä itsekuria ja olla ehkä tyytyväinenkin kun huomaa omaavansa sitä.

Rakkaudella ja irtosuhteilla ei juurikaan ole tekemistä keskenään.Se on vain halun ja himon tyydyttämistä.

Niin.. Ehkä siinä tulee mukaan se omistaminen.

Kun tätä näin ajattelee, niin enhän mä anna kenenkään edes katsoa jellonaa "sillä silmällä", ilman että revin siltä katsojalta silmät päästä (HUOM! Vain vertauskuvallisesti). Pirun mustasukkainenko? Oi kyllä  ;D Hemmetti.. Mua omistushaluisempaa ihmistä ei taida ollakaan.. Kova luonto saa olla, että mun kanssa pärjää, mutta eipä jellona ole vielä kertaakaan valittanu. Kuin luodut toisilleen  ::)

Mut tää on taas tämä "se mitä MINÄ en (saa) tee, niin et sinäkään".

Chandran tavoin ajattelen, että irtosuhteet on vaan niitä omien halujen tyydyttämiskeikkoja, MUTTA ei sitä ole sen kumppanin pakko sietää. :knuppel2: Jellonakin tietää, se on tunti turpaan ja kymmenkertaisena takasin, jos hän minuu alkas pettämään.

MUTTA joskushan siihen pettämiseen johtaa myös se, millainen on tämän pettäjän kumppani, eikö? (EN PUOLUSTELE SILTI!) Eräs (idiootti) kaverini perusteli pettämisen niin, että kun ei kotona saanu ni piti käydä naapurissa. Mutta sillon siinä suhteessa ei taida olla niin paljon tunnetta mukana.

Niin, tää on tää koulussa fysiikantunneilla tutuksi tullut käsite, aallonpituus. JOS se kumppani ei ole sillä samalla aallonpituudella niin homma on täysin tuhoontuomittu, koska ne ainoat kohtaamiset, joita siinä hommassa tapahtuu tulee olemaan pelkkiä törmäyksiä ja leikkaavat aina jotenkin huonossa kulmassa.

Se omistaminen on munkin mielestä ahdistavaa, ite en omistettavaksi koskaan alennu. Ellei jellonalla sitten ole joku erittäin kiero suunnitelma ja mä pelaan koko ajan tietämättäni sen pussiin.. Hmm.. Salaliittoteorioita taas. Ehkä.
  Koiraihmisenä se on vaan luonnollisempaa olla taluttaja kuin talutettava.  ;D

Pienestä pitäen mulla on ollu se käsitys, että maailma pyörii niinku minä haluan, mikä on toisten mielestä helkutin ärsyttävä piirre mussa, toisia se taas kiehtoo (voi niitä raukkoja). Kapteeni käskee -leikki oli pikkusena mun lemppari, mutta vain kun minä käskin.  ;D

Elekää ottako minuu taas turhan vakavasti, tarkotin vaan ehkä 99% niitä asioita, joita tuossa äsken sepitin. ;)


Mmmh. Aivan.

Sit se on hihnaa persukselle.  :knuppel2:

Taidan olla kamala ihminen  :-\ Mut silti niin ihana, ette voi väittää vastaan!

EDIT: Niin ja tuo kuvailemasi reaktio siihen omistamiseen.. Samaa mieltä. Siks sitä hihnaa pitää aina välillä löysätä. Tai onhan niitä flexejä.. ::) Kuristavan pannan voi aina vaihtaa puolikuristavaan. Jos koira liikaa karkailee niin pistetään käytöskouluun. Jossei sekään toimi ni vaihtoon koko rakki. Ellei ole sitten niin hurmaava turre, että ihan syrämmen on viäny, sit se on toinen juttu..

Koht joku tarttuu tähän ja kysyy pidänkö mä miehiä samanlaisina kuin koiria ;D
- En, koirat on uskollisempia.

Just ku meni kiintoisaksi. Eli siis kun mä pääsin vauhtiin.

JOOOOOO anteeks  ;D Heittäkää mua joku jollain terävällä, ehkä opin olemaan hiljaa.

*rapsuttaa dawnchildia*  :2funny:

 Uskon että asia on ihan luonnollinen joillekin, ei sen aina tarvitse olla summa ihmisen huonoista itsetunnoista ym vaan kaikkia ei ole luotu samanlaisiksi. Nykyinen länsimainen kulttuuri korostaa kahden ihmisen ikuista intiimiä suhteena ihanteena johon tulisi pyrkiä mutta joka ei lähes koskaan toteudu, rima on korkealla ja sitten näitä "epäonnistumisia" tulee. Luonnotonta tässä on lähinnä tämä yhden ihmisen ihanne -muotti johon jokaisen pitää mahduttaa itsensä. Minusta tässä pätee vain sanonta "oi aikoja oi tapoja". Pitäisi sallia moniavioisuus ja/tai vapaus niille jotka sitä kaipaavat, emme me ole veistetty samasta puusta. Luulen että moni eläisi onnellisemmin niin.
 Pettäminen ei ole kivuliasta niissä kulttuureissa joissa moniavioisuus on normaalia. Sitä ei edes pidetä pettämisenä. Voikin kysyä minkä asian toinen pettää kiinnostueessaan toisesta ihmisestä, pettyykö siinä toinen unelmiinsa ja ihanteeseensa? Koska ihmiset näemmä voivat halutessaan jakaa toisen muidenkin kanssa. Tässä vain toista näkökulmaa asiaan kenenkään tunteita pettämisen tai petetyn roolista väheksymättä tai korostamatta.

On paljon tärkempää huolehtia omasta mielestään kuin tuijottaa
muiden tekemisiä. Useimmat eivät pysty edes arvioimaan mielentilaansa.

Itse nään sen niin, että haluaa omistautua toiselle sekä ruumiilisesti, että henkisesti (seksi=rakkauden ilmaisu) ja kun se toinen osapuoli vaikka nyt sitten meneekin sinne vieraan luo.. Jakaa jotain sen vieraan kanssa vaikka kumppani on omistanut itsensä täysin "sinulle", niin onhan se aikas epistä.

Jos tuntuu, että ei voi omistautua niin ei sitten tarvi sitoutua. Tai jos sitoutuu, niin eroaa sitten ennen, kuin pettää ja satuttaa.

Mutta voihan toki rakastaa "syvästi", mutta silti käydä muiden luona etc. Kunhan se vaan on molemmille osapuolille OK ja näin mennään. Esim. Tällainen suhde oli Venäjän keisarinna Katariina Suurella ja sillä yhdellä hyypiöllä. Niin ne eli elämänsä loppuun asti ja hemmo kuoli pellolle puristaen Katariinan kirjettä käsissään. Eikä päästänyt irti kuolleenakaan.  :smitten:

Mutta ihmisiä on erilaisia. Toisille riittää yks toisille ei. Mitä lie sielut sopineet keskenään. Ollaanko yhdessä koko loppuelämä vai eikö olla.

..Ja jotenkin tää homma on mennyt liian monimutkaiseksi ja sekavaksi. *HUOKAUS* Taas olen onnelinen siitä etten rakastu, niimpä mitkään rakkaus/suhde/mitkä lie kiemurat eivät koske minua.  :P Saan elellä rauhassa ja vapaana.

Sen suhteen kauttahan sitä oppii varmasti edes vähän tuntemaan itseään. Sitten siinä saattaa käydä niin, että homma loppuu sanoihin "me olemme kasvaneet erillemme", mutta minä ainakin painottaisin sanoja olemme kasvaneet.

Kun tätä näin pohtii, niin oppiiko suhteessa sitten enemmän kuin (kinkkuna, limppuna vai*) sinkkuna? Koska vois ajatella, että suhteessa minä opin, sinä opit ja me opimme myös yhdessä. Ja siitä toisesta oppii. Liittyikö tämä edes tähän? Noeikaimut.. tuli vaan mieleen.. Hmm.. voisin jonkinnäköistä kommenttia odottaa WS:ltä, sillä jotenkin tuntuu, että tää on hänen alaansa  :)

*voittopotti late night -tv-pelistä bongattu.. Kysymys "Yleinen nimitys naimattomalle". Pitänee kääntää kanavaa ennenko aivot lakkaa lopullisesti toimimasta. Pientä puutumista havaittavissa jo ylläolevasta tekstistä. ::)

Niin sitä varmasti parhaiten oppii. (vrt. tiiliseinän tuijotus) selvitykseksi, tämä oli vitsi. Huono sellainen, mutta mä ainakin nauroin. Eli teijänki pitäs.

Kemian tunneillakin sekoitellaan aineita keskenään ja katotaan miten ne reagoi. Siitä sitten tehdään johtopäätökset ja opitaan (nyt olis kyllä luonnontieteiden maikka ylpee minust :crazy2:).

Eihän mitään voikaan oppia, ellei kokeile.

Hmm.. ja kohta joku tämän luettuaan selittelee puolisolleen väärästä osoitteesta heräämisensä syyksi oppimiskokeilua.

Jännä miten järki juoksee, jos juoksee. ;D

Tällä hetkellä aion taas pokeritähdeksi. Jo parin tunnin tauoton voittoputki päällä.  ;D


Juu.
Ja munki ehkä pitäs. Ehkä.

Ja aiheeseen takaisin mennäkseni.. Puhuiko täällä joku jostain blogista? Muistelisin näin, en vaan satu tähän hätään kyseistä viestiä bongaamaan.. Mutta viitattiinko tällä erääseen mieheen ja hänen projektiinsa, josta kertoo blogissaan? Jos on näin, niin saatan (päivänvalon tuodessa hieman valoa pimeään mieleeni) napata sieltä erään teorian tähän tutkailtavaksi.  ;)

Mua on petetty vain kerran.. Kun olin 16v. ... Sain sitten kuulla että poikakaveri oli p*neskellut yhtä ikäistään tyttöä.. Olimme kuitenkin vuoden olleet yhdessä ja se oli ensimmäinen melko fiksu suhde.. Halusin vain kuolla tuon pettämisen jälkeen, otin sen tosi raskaasti koska en todellakaan ollut sinut oman seksuaalisuuteni kanssa ja hän kun oli my first.... Oli tosi kova kolaus itsetunnolle ja muutenkin, en vain ymmärtänyt miten ihminen voi toiselle niin tehdä.  :idiot2:

Sen jälkeen lähestulkoon kaikissa suhteissani olen ollut päälle 100% varma että minua ei petetä, pettäminen ei siis jättänyt traumoja.. Minua huolestuttaa suhteissa muut asiat enemmän kuin uskollisuus.. Ja kerta toisensa jälkeen olen itse joutunut tilanteisiin, joissa minua epäillään pettämisestä tai joudun selittelemään kenen kanssa puhuin puhelimessa tai miksi tulin baarista kotiin vasta viideltä, missä hengasin sen tunnin pilkun jälkeen jne....

Näen punaista kun joku epäilee minua siitä mitä en ole tehnyt.. Tai syyttää minua jostain, mikä on mielestäni täysin viatonta ja inhimillistä ja kaukana pettämisestä. Kyllä, olen joskus nukkunut jonkun toisen vieressä, mutta en itse näe siinä pahaa ja soisin sen jokaiselle miehellenikin...

"Ongelmia" teettää avoin suhtautuminen ja se että tykkään flirttailla eikä se ole minulle uuden kumppanin etsimistä vaan normaalia kommunikointia.. Parisuhteessa ollessani tarvitsen kommunikointia ja hieman ihailuakin muilta suunnilta, se lisää tyytyväisyyttä niin itseen kuin omaan parisuhteeseeni... Yhden poikakaverin kanssa oli tapana lähteä baarissa eri teille ja ikäänkuin lähteä saalistamaan itselleen jotain toista, sitten "vahingossa" törmätä sen toisen seurassa tähän jätkään ja leikkiä niin kuin oltais oltu erossa monta vuotta "moi! tosi kiva nähän sua pitkästä aikaa! mitäs kuuluu? hei mennäänkö jutteleen kaksistaan tuonne..."  ;D Se oli mielettömän hauskaa...... Koska molemmat oikeasti tulimme mustasukkaisiksi niistä ketä ikinä olimme itsellemme löytäneet (vaikka olikin leikki vaan) ja sitten "voitimme" toisemme aina uudelleen... :)

Pettäminen? Mitä se on?

Luinkin siitä monenlaista tulkintaa, monta näkökulmaa löytyi. Kiitos!  ;)

Kyllä se 'haarojen välissä tapahtuva pettäminen' on varmaan se yleisin luokittelu, ainakin naisen ja miehen välillä, mutta taitaa olla myös homoseksualien välillä.

Minulla on ollut miessuhde, joka kertoi avoimesti, että hän on naimisissa eikä aiokaan erota, on hyvä vaimo, hänellä on joku taiteilijarakastajatar ja sitten minä. Ei se tuntunut pahalta. Hän ei pettänyt, kertoi totuuden. Mutta...hän oli ihana mies kaikin puolin, mutta en ole aivan pohjaan asti rakastunut. Onneksi.

En ole koskaan ajatellut uskollisuutta, en pyytänyt keneltäkään, en itseltäkään (vaikka kunnioituksessa ukkoani kohtaan tietyllä tavalla olenkin). Itseään voi pettää pahemmin.

Siksi ajattelen, että pettymys, petettynä oleminen on hyvin yksilöllinen tapaus. Jokainen kohtaa sen omasta näkövinkkelistä, omista heikkouksistaan/vahvuuksistaan ja tunteistaan. Kuljemme omia polkujamme.
Siksi niitä ei tulisi verrata ainakaan.

Mutta henkistä pettämistä olen paljon miettinyt. Ehkä ajatusten tasolla olen petturi. Olen loitonnut niissä ukostani. Kauas. Ehkä hän kokee minut enemmänkin petturina. Olen joidenkin ihmisten kanssa kokenut paljon syvempää sielun tasoa kuin oman ukkoni. Ja olen sallinut sen. Monella tavalla olen pettänyt miestäni, läheisiäni. En ole kulkenut heidän kanssaan yhteistä tietä. Mutta en ole sellaista luvannutkaan.

Ja jos petän, petän siksi, että löydän osoitteita tuntea itseäni ja saada voimia olla esim. sairaan mieheni rinnalla, ymmärtää häntäkin enemmän, koska kunnioitan häntä suurena sukulaissieluna ja elämänkumppanina.

Mutta en ole luvannut hänelle minkäänlaista uskollisuutta. Kerran sanoin, että ihmiseltäkö sellaista kysyt. Kysy koiralta.

On olemassa paljon suurempia asioita kuin nk. uskollisuus. Mitä on sielusi uskollisuus ja nöyryys?

Olipa hyvä kirjoitus Esmiralda. O0
Siitä paistoi läpi käytännön elämän kokemus niin kuin se on kumartelematta kauniita itsekkäitä
unelmia täydellisestä parisuhteesta. :)

Born to be wild..

Sori.

Ja niin, on siinä totuutta. Joskus asiat on helpompi käsitellä huumorin varjolla.

Luin tässä City.fiä ja Sisäpiirin palstalta;

Kysymys: Mitä tehdä, kun vaimo ei enää anna? Olen 30v. mies, jolle riittää kysyntää kaikkialla muualla paitsi kotona. Mitä tehdä, kun vaikka tekee kaikkensa, niin kotona ei saa? Olen erittäin sosiaalinen ja sellaisessa työssä, jossa eteen tulee matkoilla paljon houkutuksia. Olen muutaman kerran antanut pakit sellaisille pakkauksille, että sinkkuna olisin antanut vaikka varpaani yhdestä yöstä. Nyt olen vielä kieltäytynyt ja mennyt yksin hotellihuoneeseen masturboimaan. Vaimo on muuten maailman ihanin nainen, mutta sen työstressi vie kaikki sen halut. Itse haluaisin 3 kertaa viikossa, mutta se haluaa kerran kahdessa kuussa. En haluaisi pettää, mutta en pysty olemaan enää puutteessa. Mikä neuvoksi?
Pallit räjähtää

Vastaus: Olen viime aikoina ajatellut, miten erikoista on, että ihmiset, jotka eivät halua naida oman kumppaninsa kanssa, siitä huolimatta edellyttävät, että tämä ei lähde vieraisiin, vaan elellä kitkuttelee selibaatissa ehkä lopun elämäänsä. Eikö tämä ole häikäisevä esimerkki meidän kaikkien itsekeskeisyydestä? Joka tapauksessa ennen pitkää sinun täytyy tehdä jotain, nimimerkki Pallit räjähtää, koska muuten pallisi räjähtävät. By the way, vaimosi kyllä huomaa, kun olet käynyt vieraissa. Hän näkee, että sinä vaikutat tyytyväiseltä ja rentoutuneelta. Ja käsittää: se sika on saanut!

 ;D :2funny:

Tässähän tuo totuus kiteytettynä. :coolsmiley:

 

Kiitos Sasha kunnioituksestasi kokemuksen syvään rintaääneen!  :smitten: Varmaan ymmärrät näkemyksiäni myös omalta kohdalta.

Mutta...

en oikein usko siihenkään, että juuri kypsä  ikä ja kokemus näkee asioita laajemmasti. Uskon jälleensyntymään ja sielujen kasvun eri tasoon. Ja uskon oivallukseen, sanottasko sitä valaistumiseksi, joka on helppoa aivan yhtä hyvin nuorilla kuin vanhoilla, yhtä vaikeaa vanhoilla kuin nuorilla. Uskon muutoksen joustavuuteen.

Ja pettymystä tuossa ajattelin. Mietipä. Onko se riippuvainen sinun mielikuvista minkä luot rakastamastasi ihmisestä? Onko se illuusio johon vain itse yksin uskot? Onko se odotus tai vaatimus minkä iskostat toiseen ja herkällä hetkellä hän lupaa sinulle vaikka ei usko itseenkään? Onko se loppujen lopuksi sinun rakentama rakennelma, joka romahtaa sinulla ja syytät siitä toista? Ja syntyy pettymys? Ketä ja mitä kohtaan?  ???

Hmm, mitähän tähän sanoisin, itse olen 5vuoden ex-suhteeni alkuvaiheessa sählännyt baarissa kännissä random tyyppien kanssa, johtui osaksi omasta epävarmuudestani ja huonosta itsetunnosta ja halusta olla itse eka se "paha" ettei vain tulisi loukatuksi...ennen exääni minulla oli ollut hirveitä kokemuksia miehistä ja sitten jotenkin alitajuisesti kostin tätä asiaa hänelle, pelkäsin tuntea ja rakastaa ja ajattelin, että kaikki miehet ovat samanlaisia, noh olin vasta hädin tuskin 17-vuotta...No sitten "virallisesti" petin exääni suhteemme loppuvaiheissa, vuosi ennen kuin erosimme, pussailin ja juttelin suhteestani jonkun random tyypin kanssa, exä antoi anteeksi enkä itsekään tajunnut, että tämä suhde ei vain ollut minua varten, syytin itseäni kaikesta, ajattelin, että olen joku patologinen pettäjä, vaikka asiahan ei ole näin ollut, ruoskin ja asetin itselleni hirveät rajat yms..terveysongelmiahan siitä lopulta seurasi, astma yms..Olen tosi "ylpeä", jos näin voi edes sanoa, että tajusin lähteä ilman mitään kolmatta osapuolta sen 5 vuoden jälkeen..Oon huomannut, että mulla menee sekaisin käsitys suhteesta ja toisen ihmisen arvostaminen ihmisenä...En oo ymmärtänyt, että vaikka ihailenkin toista ja pidän hyvänä tyyppinä, se ei tarkoita, että minun tarvitsisi alkaa suhteeseen toisen kanssa sen takia...Ehkä en vieläkään oikein tiedä, mikä on hyväksi itselleni? Mulla pettämiseen ei ole ikinä liittynyt suuria tunteita sitä tyyppiä kohtaan, jonka kanssa olen exääni pettänyt, kaikki ollut jotain randomeita, pettäminen on liittynyt aina johonkin omakohtaisiin ongelmiin...Missä edes kulkee pettämisen raja? Joskus olen kokenut pahempana pettämisenä sen, että jonkun kanssa on oikeasti synkannut ja pystynyt keskustelemaan ns. henkevästi, eikä nämä pikkupussaillut ole oikeasti tuntuneet miltään...Hmm, kannattaako sitten tunnustaa toiselle, jos pettää? Tuo on kaksipiippuinen juttu, jos sähläilyllä ei ole ollut mitään merkitystä tai tunnetta mukana niin olisi ehkä parempi, ettei loukkaa toista "turhaan", mutta toisaalta, jos tästä jää kiinni muuta kautta, voi luottamus olla mahdotonta palauttaa...Itse oon tunnustanut aina nämä omat seikkailuni, toisaalta siinä menetetään varsinainen luottamus, mutta toisaalta siihen myös liittyy toisenlainen luottamus siitä, että on aina rehellinen ja kertoo asiat niin kuin ne ovat..

 :smitten: ;)

Ei kaikki linnutkaan elä joutsenina vaan voivat vihellellä keille sattuu...

Ja ihminen on seksuaalinen olento tiedättehän te  :angel:

 ???
Nyt putosin jotenkin kärryiltä keskustelusta.. ???

 :)

Ymmärsin kyllä DAWNCHILD mitä tarkoitit. :)
Ensin itselläni heräsi sellainen olo tästä keskustelusta että joo,pettämistä tavallaan suositaan ja etsitään oikeutta sille että on fiksumpaa,nykyaikaista,avarakatseista ym elää vapaassa suhteessa.

Esmiralda tuolla kirjoittikin että jokainen katselee asiaa omasta näkövinkkelistään ja että jalkovälien pettämisestä on puhuttu.

Asia on niin laaja,jos lähdetään kaikentasoisesta pettämisestä puhumaan,että pitäisi kait olla oma ketjunsa kullekin aiheelle.
Näen asian vain niin,mitä minä haluan sisällyttää omaan parisuhteeseen (jos sellaisessa olen),mitä en.
Ja että niistä on puhuttu ja molemmille asiat ovat sopineet.
Jos molemmat ovat terveitä,viihtyvät toistensa seurassa,eikä liity mitään "pidän jalat ristissä,kunnes sinä annat minulle tuon periksi" kiristystä,kuten joillakin on tapana,niin mielestäni minulla on oikeus pyytää kumppaniltani sitä että hän ei juokse joka helman heilahduksen alle.
Jo tautiriskitkin huomioon ottaen.
Ja hän nyt sattuu toivomaan samaa minulta.Eteenpäin emme näe.Elämä voi tuoda kummankin eteen jonkun,joka viehättää enemmän,mutta aikuismaista käytöstä mielestäni osoittaa se,että sen voi sitten sanoakin.

Itselläni on paljon miespuolisia ystäviä.Lähinnä henkistä porukkaa,joitten kanssa vaihdetaan ajatuksia niistä asioista.Toki tuo tämän hetkinen rakkauden kohde niistä keskustelee,mutta ei sillä tasolla.En tiedä tuleeko asia häntä joskus enemmän kiinnostamaan,eikä se ole tärkeää.
Hän suo minulle kuitenkin nuo ystävät ja ymmärtää,miten tärkeitä he ovat.

Itsellään on syvä ystävyys entiseen avovaimoonsa.Kävi siellä tänäänkin.Kyllä sen ymmärrän,eikä minulla ole oikeutta vaatia häntä rikkomaan jotain niin kaunista,mitä he jakavat keskenään.
Näen vain asian niin,että jalkoväli on helpoin hallittava,jos toista rakastaa ja haluaa.Kauniita ihmisiä on maailma täynnä,mutta ei kait heitä kaikkia tarvitse sänkyyn saada.
Toistaiseksi ja jo sen kahden vuoden seurustelun aikana,meillä tuo seksuaalinenkin puoli toimii hyvin ja en näe mitään syytä,miksi minun pitäisi etsiä sitä muualta vain huomatakseni,jotta toimiihan se kumppani kanssa paremmin. ;D
Jos lakkaa toimimasta,niin asia otetaan uudelleen esille sitten.Päivä kerrallaan.Ei sen kauemmas tarvitse suunnitella.

Silloin kun itse olen tätä vieraissa käyntiä "harrastanut",niin se on johtunut itseluottamuksen puutteesta ja epätyydyttävästä parisuhteesta.Myös miesten taholta kokemani petetyksi tulemiset,ovat johtuneet samoista syistä ja siitä että en todellakaan ole enää halunnut kovin usein.
Silloin ei oikein voi vaatia toiselta täyttä uskollisuutta,jos ei itsekään toista halua miellyttää.

Minusta tämäkin asia on hieman sama kuin henkiset arvot.Mihin asettaa oman rimansa ja missä haluaa olla itselleen ja näkemyksilleen uskollinen.
Ei niistä voi oikein kiistellä,koska jokaisella on oma rimansa.
Ja tokihan katsomukset muuttuvat ajan myötä,mutta tämä on jotenkin minusta ollut itselleni se asia,joka ei ole muuttunut.
En tiedä mistä huono omatunto on tullut pettämisen jälkeen,mutta aina se tuli ja mikään ei tuntunut enää samalta.
Samoin tuli hyvin haavoittunut olo,kun koki saman toisen taholta.

Jotta tällaisia aatoksia.Chandra on suosioilla vanhanaikainen. :) :smitten:

Chandran kanssa samoilla linjoilla... :)

Ykseyssielupohjaltahan voisi sitten avatua aika jänniä suhtautumisia...

Itsensä pettäminen on kyllä vieläkin yleisempää >:(

Mutta senkin olemassaololla täytyy kai jokin funktio olla tässä täydellisesti toimivassa luonnossamme :police:

Jos jokainen ihminen eläisi omien ihanteidensa mukaan, tietoisena niistä,
ts. vastaisi ihan itse valinnoistaan, sanoistaan ja teoistaan,
mistä esim. epärehellisyys, perheriidat ja onnettomat ihmissuhteet, ym. jalostusmomentit sitten syntyisivät? :idiot2:

Kaikki mikä loukkaa toista ihmistä, on heikkoutta. Paitsi että meidän suurin heikkous on tiedostamattomuus.
Emme edes tiedosta useinkaan, että olemme loukanneet toista.

Ja taas se että emme sitä tiedosta johtuu siitä, että toinenkaan ei tiedosta mitä osaa itsessä on loukattu. Sitäkö mitä itse aliarvioi itsessä jatkuvasti tai jopa tuomitsee.

Siksi en koskaan voisi sanoa, kuten Rakkauden valo, että 'en ole koskaan pettänyt'. Pettäminen voidaan liittää loukkaamiseen ja jos kysyy sitä toisilta, niin ohhoh, mitä toiset ovat kokeneet. Itse sitä tiedostamatta.

Vaikka ymmärrän nyt, että pettämisestä puhutaan hyvin ruumiillisella ja materiallisella tasolla. Eli kuka pettää lupauksensa rakkaudessa ja ystävyydessä konkreettisesti. Ajatustasollehan ja tunnetasollehan emme voi mennä.

Pitää kertoa aivan hassu juttu! En ole koskaan halunnut pettää miestäni. Joten...kun...tuli kerran eräästä miehestä mielikuvia. Niin kuvittelin ne jutut niin, että 'teimme sitä' toisella planeetalla.  ;D  Ihan totta. Se tuntui, että en petä häntä mielikuvissakaan, kun en petä tällä planeetalla, jossa on omat lakinsa. ;)

Miten on? Kuka on pettänyt joskus mielikuvissa? Onko se pettämistä?

 
  :)

Tuosta RAdhan ajatelmasta nousi mieleen ajatus,että jos eläisi ihanteidensa mukaan rehellisyydessä ja totuudessa ja sattuisi löytämään kumppanin,jolla ne ihanteet ovat suunnilleen samat,niin olisiko sitten enää perheriitoja ja draamoja? ???

Tarvitaanko niitä vielä?
Voi olla että jonkin aikaa,mutta en usko sen kuuluvan enää siihen maailmaan,jota kohti voimallisesti olemme menossa. :angel:

Mion ajatukseen taas,,,
Mikäli käsitän tuon ykseyden oikein,tai mikäli se on sitä,miltä se minusta tuntuu,niin rakkaus virtaa kaikilta kaikille samana sieluna=Jumaluutena.
Jokaisesta nyt erillisestä sielusta on solu myös muissa ja jossain vaiheessa tuo täydellinen yhdistyminen mahdollistuu sellaisena kuin sen on tarkoitettukin.

Tunnenhan minä syvää rakkautta useisiin miehiin ja naisiin,siis syvää rakkautta,mutta en osaa vielä mitenkään sisäistää asiaa niin,että pitäisi heidän kanssaan yhtyä seksuaalisella tasolla. ;D
Ja rakkautta ihmisiä kohtaan yleensä.Se on kasvanut ja katselee erilaisuutta hyvinkin toisin silmin kuin ennen.
Mielipide eroja voi silti olla ja onkin.

Enkä minäkään halua moralisoida,vaan puhelen tässä omista ajatuksistani ja siitä mikä minusta tuntuu hyvältä ja oikealta.
Elämme niin erilaista elämää kaikki,ettei toisten tapoja voi arvostella. :smitten:

 
 :2funny:

Toisella planeetalla,,, :2funny:
Voi Esmiralda!Tuo oli paras veruke,jonka olen ikinä kuullut. ;D
Ei kait se asiaa muuksi muuta.
Ja kyllä olen mielikuvissani pettänyt.Avoliiton viimeisillä kuukausilla "kuvittelin" että mies oli toinen.
Itse asiassa tämä,jonka kanssa nyt seurustelen.
En vaan aina kyennyt sanomaan ei,vaikka ei yhtään enää haluttanut.Ja sekin oli pettämistä.
Itsen ja toisenkin.Siksi pitäisi ymmärtää lähteä ajoissa,kun kerran se rakkaus on jo ovesta aijemmin lähtenyt.

En minäkään. Se vastuu on ihan yhtä tasan molemmilla, koska kummallakin on tilaisuus sanoa EI (tai KYLLÄ).


Mielikuvissani ja unissa kyllä. En pitäis sitä pettämisenä, koska se ei oo konkreettista toimintaa eikä se kumppani siitä tiedä -> kärsi.
Tieto tuo tuskaa ::)


Jep. Kulissin ylläpitäminen sattuu ja kuluttaa vaan enemmän. Asiat pitää käsitellä sellaisinaan silloin kun ne tulee tietoisuuteen vaikka kuinka pelottais, eikö? ;)

Illuusiossa on kiva elää, mutta kukaan ei voi unelmoida loputtomiin..  ::)


Tää pitää muistaa. :)

Mutta tuo loukkaaminen.. Tahallaan loukkaaminen.. Jos toinen loukannut ja ite haluaa pistää samalla mitalla takaisin, niin onko se heikkoutta? Siinä tietysti alentuu sen toisen tasolle ja niin pois päin mutta.. Mulla ei ainakaan ole malttia jättää loukkauksia omaan arvoonsa vaan lähes poikkeuksetta tulee pistettyä takas samalla mitalla. Tyyliin "menen niin alas kuin sinäkin, mutta minä en ole se joka häviää". Pahe, josta en koskaan tule pääsemään eroon.

Mut tilit on oltava tasan. Siitä mä en tingi.

Blah-blah... ::)

Minulle ei vain mennyt kaaliin tuo vuodatuksesi, kuinka SINUN kirjoituksistasi
tulee KAUHEA bolemiikki, kun en itse huomannut mitään sellaista,
koska oman käsitykseni mukaan jokainen täällä on kirjoittanut niin,
kuin itse tuntee ja kokee oikeaksi tuomitsematta tai suosimatta tätä tai tuota tyyliä
ajatella tai elää. ;)

Turhauttavaa keskustella, kun (oma) ego jyllää. :buck2: :tickedoff: :knuppel2:

Downchild toi hienosti esiin tuon ydinasian pettämisessä. Se poikii vallasta. Vallasta vaikuttaa, kylvää ja tuoda itseä esille, tavalla tai toisella. Ja jotta olisi hallinnan kukkulalla.

Mutta olen toista mieltä mielikuvatasolla olevasta ajattelusta. Liikaa luulemme, että vain konkretia näkyy ja tuntuu. Kun juuri ajatteluntasolla käymme kasvua sielumme kanssa. Kyllä ajattelun ja mielikuvan siemen itää keskuudessamme ehkä arvaamattomallakin tavalla.

Hm. Arvaan kantanne, menen liian pitkälle.  ;) Ja kauas! Mutta näistäkin jutuista olemme paljon astrossa keskustelleet. Ehkä minuun vaikutti aika syvälle erään buddhalaismunkin opetus tässä yksi iltapäivä.

Hän toi esille sen, kuinka voisimme kuunnella kaikkea sitä mitä mielessämme pyörii. Jos kuuntelemme, voisimme alkaa puhdistamaan sitä pikkuhiljaa, sillä ihmisen onnellisuus ja rauha alkaa sieltä. Sieltä ihmisyyden mitta.

Minä en allekirjoita ainakaan omalla kohdallani tuota väitettä, koska jos ja kun rakastelen jonkun
muun kanssa kuin mieheni, niin kyllä se lähtee siitä keskinäisestä energiasta,
että synkkaa yhteen ja rakastelu tuntuisi sillä hetkellä hyvälle. :)
Minulla ei käy edes mielessä, että pahoitan sillä jonkun mieltä,
koska oman ymmärrykseni mukaan omistan ja hallitsen ja käytän omaa kehoani,
tunteitani ja mielitekojani kuten haluan.

Ajattelen sen kuin vähän niin, että jos tänään valitsen tötterööni mansikan makuista jäätelöä,
niin eilisen sitruunan makuinen jäätelö ei varmastikaan loukkaannu, kun en valitse sitä tänään,
vaikka se olisi suosikkimakuni.

Ja minähän nautin eri mauista niin kauan kuin minulla on siihen mahdollisuus,
-en edes kuvittele, että myöhemmin ns. markkinat olisivat yhtä hyvät minulle,
sanoi sitten kuka tahansa mitä tahansa niistä omista lähtökohdistaan.  :coolsmiley:

Toki ymmärrän, jos pahoitetun mielin ja/tai epävarmuuttaan lähtee todistelemaan
itselleen ja muille jotain itsestään, koska tunnen monia tämän kaltaisia pettäjiä,
mutta ei tuo tyyppi ole todellakaan koko kirjo (meistä) uskottomista ihmisistä. ;)


Uskollisuus ja uskottomuus ei tee ihmisestä onnellista ja anna rauhaa sen enempää
kuin mikään muukaan ihmisen keksimistä säännöistä.
Se lähtee siitä, että pystyy elämään itsensä kanssa,
teki, ajatteli tai moralisoi/tuomitsisi ja kadehtisi muut sinua miten paljon tahansa. :coolsmiley:

Kyllä!  ;)

Olen kanssasi samaa mieltä, WS, olemme tosiaan samaa mössöä. Tässä vain osoittelemme sen mössön eri kulmia. Ja hyvä näin.  :smitten:

 ;D

Juups!Ympäri käydään ja yhteen tullaan,vai pitäisikö sanoa että mössöstä lähdettiin ja mössöksi tullaan. ;D
Mutta on tämä erilaisuuskin ihanaa aikaa.Mistä muuten syntyisivät nämä keskustelut ja eri näkökulmat.
Ja pitkälti ne kertovat kirjoittajansa elämänkokemuksista ja muutoksista niissä.
Annetaan vaan kaikkien kukkien kukkia,mutta pohditaan silti ja välillä vähän kinastellenkin.
Se pitää mielenkiinnon yllä! :) :smitten:

Niinpä.

Mutta vastattiinko me itse kysymykseen? Tais unohtua.  ::) Onko pettäminen yleistä? Vai inhimillistä?
Vai...?

Ajattelin jo eilen tuota ihan samaa kuin Esmiralda,jotta kysymykseen on tainnut ehkä yksi tai kaksi vastata.
En vastaa,kun en tiedä ja näkökantani on se,josta suurin osa ei pidä.

Sanon kuitenkin!Koska tämän päivän ihmiset ovat tottuneet samaan kaiken haluamansa ja siksi otetetaan ihminenkin käyttöön,jos se sattuu miellyttämään omia tarpeita.
Tämä ok,jos kyseinen ihminen tietää,että hän on vain kulutustavara ja viihdyke,mutta entäs jos ei tiedä ja sattuu rakastumaan?
Silloin särkyy,tai ainakin kärsii taas yksi sydän.

Että sanokaa sitten ihmeessä,ettei minulla ole tarkoitus muuhun kuin tyydyttää haluni sinun kanssasi.AMEN!

Niinno nykysin menohan on sellasta, että ihminen on ennen kaikkea yksilö, joka pyrkii tekemään ja saavuttamaan kaiken mahdollisen. Kai siinä sitten käyttää toisia saavuttaakseen jotain suurempaa. Sitten kun saa sen suuremman niin naapurilla on parempi ja taas mennään. Get my point?

Ihminen käyttää toista saadakseen itselleen jotain.

Kaikki ei tosin ole sellaisia.(vrt. Kun annat lahjan niin odotatko vastalahjaa?) ;)

 Minulla oli joskus hetken heilana itse suhteessa oleva mies, jonka vaimoke oli hyvin omistushaluinen. Kumpi sitten ruokki kumpaa (?), mutta tämä mies ei vain ollut yhden naisen mies. Hän ei harrastellut yhden yön juttuja vaan halusi pidempää tutustumista ja syvempää tasoa myös. Luulen että mitä enemmän nainen tahtoi omistaa miestään, sitä enemmän se tätä ahdisti ja ajoi ulos. Uskon että juuri omia haavojaan parantaakseen nämä kaksi ääripäätä olivat yhdessä ja alitajuntaisesti tuntevat toisiinsa vetoa. He ovat olleet useita vuosia, mies juoksee edelleen ympäriinsä ja nainen kärvistelee kotona. Mutta luovuttaa ei saa ;).
 Minusta pettäminen on inhimillistä ja siksi niin yleistä. Syitä siihen voi kyllä olla monia, yksilöstä johtuen.

 Toisen rakastelu voi pahimmillaan olla vain oman himonsa kuuntelemista ja siihen keskittymistä ja parhaimmillaan se on yhteinen sulautuminen ja toisen rakastaminen sillä hetkellä, vaikka se tapahtuisikin näiden kahden kohdalla vain yhden kerran elämässä. Itse olen harvemmin törmännyt jälkimmäisiin, monesti tuolla kun sinkkuna vielä viiletti oli useimmiten kyse aika kylmistä omaa himoaan ruokkivista, rakkautta pelkäävistä ihmisistä.
 No siitä tuli mieleen eräs asia joka varmasti on aika olennainen asia pettämistilastoissa, nimittäin kuningas alkoholi ja sen kanssa läträäminen suomalaisessa baarikulttuurissa. Sanotaan ettei kännissä oleminen ole mikään lieventävä asianhaara mutta minusta se on, niin monta tappoakin humalapäissään tehdään. Eikä varmasti kaikista olisi tappajiksi selvinpäin. Tai pettäjiksi.

Yritän vastata tuohon kysymykseen. En halua sortua siihen että ihminen olisi yksinkertaisesti niin heikko.
(Tiedänhän kuinka sitkeä ja päättäväinen olen itsekin.  ;D, vaikka mielikuvia onkin.)

Mutta kuvitellaanpa että on kaksi herraa; Onnellisuuden herra ja Mielihyvän herra. Kumpaa on helpompi palvella? Jospa Mielihyvää luullaan onnellisuudeksi eikä se sitä olekaan, vain hetken heilahdus? Onnellisuuteen on pitempi tie, eikä sitä saada ihan kultatarjottimella.

Mielihyvä voittaa liian usein! Etsimme sitä ja unohdamme mitä onnellisuus voisi olla.

Onko tässä järkeä? Tuli vain mieleen. ???

Sitten vielä asian vierestä. Luin kerran erään kirjan, ei ehkä ihan Steinerin kirjoittama ollut, mutta steinerlainen. Hän loi kuvan ihmisen negatiivisista ajatuksista ja mielikuvista, jotka kerääntyvät 'saaste-energiaksi' maapallon ympärille. En muista mille planeetalle ne siirrettiin tai miten se purettiin, mutta hätkähdyttävä 'mielikuva' se oli!  :o

Helppoa? No jaa!  :(

Joillekin on, joillekin ei.

Pari päivää sitten meitä oli kolme naista ja halusivat taroteilta jotakin kysyä. No, nauraa räkättivät ja halusivat tietää, että saisko sitä vierasta ihanaa miesta vielä joskus (kaikki me naimisissa). Mielikuvia, mielikuviako  :D

Tarotkortit olivatkin aika vakavia. Esim. Oikeudenmukaisuus tuli ja mahdollisuutena lantti kymppi. Eli tulkitsin, että liikaa lähtisimme moraalin kanssa asiaa kohtaamaan ja että olishan sitä kyllä mistä antaa!!!! Räk, räk, rää!

Mutta lopputuloksena oli, jonka kaikki sitten myönsivät, ettei kukaan haluaisi sitä auvoista rauhaa rikkoa millään.  :knuppel2:  Vaikka joku huokaus siinä perään kuuluikin...

Enpä siis tiedä, onko se sellainen pettäminen loppujen lopuksi niin yleistä kuin luullaan.

Olen lukenut tätä keskustelua ja väliin huokaillut, väliin nyökytellyt, pääasiassa tullut sellainen olo,
että minulla ei ole mitään sanottavaa. Omaan pettämiseen tai toisten, tai siihen mitä se pettäminen sitten on.
Kun se on jokaiselle eri asia.

Sydämessäni tunnen että sitten kun kohtaan sen jonkun, jonka kanssa minulla on elämä edessä, en vain usko että minulla tulisi ikinä tarvetta ottaa ainakaan mitään fyysisiä kontakteja muualle. Se ei jotenkin sopisi minulle.

Mutta minulle on tärkeää saada tunne että kukaan ei rajoita minua, ei asettele ehtoja tai kysele liikaa missä olin ja kenen kanssa puhuin. En siedä mustasukkaisuutta, enkä itsekään ole muuta kuin silloin kun jostain syystä olen epävarma. Mutta en ikinä enää seurustelisi kenenkään kanssa, joka antaisi minulle aihetta epävarmuuteen...

Kahden ihmisen välisessä suhteissa on tärkeää että tiedetään millä tavalla toinen toimii ja suhtautuu asioihin. Olisi siis hyvä löytää kumppani, jolla on samansuuntaiset mielipiteet näissä asioissa niin vältytään draamailulta...

  :) ;)

Esmiraldalle sanon,että jos viittasit tuolla kuka saa ja kuka ei itseesi,tai hieman vanhempiin naisiin yleensä,niin menehän radalle! ;D

Tasan ja tarkkaan sanon,että jos sillä mielellä lähdet että yhden yön jutun sieltä mukaasi otat,niin tarjokkaita on ja useita!
Ei naisen tarvitse yksin ravintolasta poistua.Eri juttu on sitten kelpuutatko mukaan,sillä,,,joop.

Ja yhtä rehellisesti kuin dawnchildkin,vastaan myös minä että ONNELLISUUDEN HERRAA! :smitten:
Siinä ei tarvita edes muita kuin itsensä,jos hyvin palvelee ja se herra voi olla itse kukin itsessään.
Onhan se kivaa jakaa toisen kanssa sänkynsä silloin tällöin,mutta pahus vaan,kun itselläni nuo tunteet tarvitaan myös kuvaan mukaan.Ei siitä muuten mitään tule.
Ja ne eivät ihan hetkessä ja useamman kanssa herää.

Ole onnellinen ;D Musta tuntuu, ettei mua tarvi ku vähän kattoa jotenki sillai.. no tiedättehän te, ja olisin heti valmis vaikka mihin! Mut onneks mä osaan hillitä itteni. Ja jellonan takia mulla ei oo mitään syytä hairahtaa kehenkään toiseen ihan heti  ;)


Onnellisuuden herraahan kaikki haluaisivat palvella, mutta kun pinna ei kestä niin sorrutaan Mielihyvän herraan? MUTTA voiko Mielihyvä muuttua toiselta kannalta tarkisteltuna Onnellisuudeksi? Sen jokainen päättäkööt itse ;)

Että radalleko, Chandra!!!  :o

Oulun torilla vasta jututin ukkoja, niin arvaapa! Lämmitettyä keinustuolia minulle tarjottiin ja juoksutettiin puhelinluetteloa ja pian oli montakin miestä hääräämässä ympärillä yhtä osoitetta kun satuin kysymään. Siinä minä keinuttelin itseäni, muutama harmaa kiehkura tuulessa lepatti ja paistattelin lämpimistä katseista.  ;D ;D

Olisivatkohan olleet valmiita pettämään?

Niin. Luulen että miehet ovat vähän herkempiä siihen suuntaan.

Mutta...anteeksi! Minulla on viimeinen lomaviikko ja alkaa jo viirata.  ;)

 ;D
 
Älä mitään anteeksi pyytele! :smitten:
Ei sulla mikään viiraa.Kunhan osaat iloita pienistä asioista. :angel: :smitten:

Niin,kelpaahan se torikin siihen.Onhan sekin nähty,miten linjabiilit tuli virosta,vai venäjältäkö ne,, ???
Ja ukot sitten sinne. ;D
Että se niistä tunteista.Mutta jaksavathan ne hehkuttaa sen vonkaamisen vuoksi ja voi sitä huvikseen kuunnellakin ja sitten kadota paikalta.

Mutta olen kyllä nähnyt sinut Esmis täällä foorumilla se tanssiasusi päällä ja siitä on harmaat ja kiikkustuolit kaukana. ;)
Ja iloista ihmistä piirittävät miehet kyllä varmaan ihan hyvää hyvyyttäänkin.Ei kaikki miehet sitä yhtä vain vonkaile.Kukkojahan ovat,jotka kanojen edessä pörhistelevät. ;D :smitten:

En voi olla samaa mieltä tästä. Eronneen parin lapsena olen kokenut aika paljon tätä
"vaihtelua", enkä koe sitä kovinkaan hyväksi malliksi. Uskon (vaikka en ole katsonut mitään tutkimusta),
että suurin osa ongelmanuorista tulee juuri tämän tapaisista rikkoutuneista perheistä jotka
eivät pysty tarjoamaan kiinteitä isä-, äitiroolihahmoja lapsella, joka pystyisi heijastamaan
heidän kauttaan opittavia sosiaalisia taitoja. Omasta mielestäni, pysyvät ja tasapainoiset
olosuhteet ovat omiaan luomaan henkisesti vahvoja yksilöjä.
Vapaat ja vaihtuvat suhteet ovat aika lyhytnäköisiä maaleja onnellisuuden saavuttamiseksi.
Motivaationa toimii vain silloisen halun tyydyttäminen. On hyvin epätodennäköistä, että
tyydytys tulisi siitä. Sitä voi verrata meriveden juomiseen, se janottaa yhä enemmän. Toinen
esimerkki on mies joka kuvitteli tulevansa onnelliseksi kukista, ja näin hän käytti kaiken
vapaa-aikansa niiden keräämiseen kunnes huomasi lopulta kuolevansa ja olevan yhtä onneton
kuin aina ennenkin.

Mitä tarkoitat tunteiden ilmaisulla?

Hollywoodin vaikutuksesta tyhjät sanat taitavat painaa enemmän kuin todellisuus.
Kiitetään tavan vuoksi, ei tarkoituksen.

Olen itsekin v-mäinen ja teräksen kylmä kauris
joka toimii robottimaisella tehokkuudella.

 :knuppel2:

onhan tuo pettäminen liiankin yleistä nykyään.
en tiedä mitä luonteen heikkoutta se on että ensin pitää pettää ja vasta sitten selvittää tilanteensa.
mutta uskon että ei se pettäjänkään olotila hyvä voi olla, eihän sitä pettämään ajaudu kevyestä syystä...näin uskon!
vaikka eihän se oikeuta tekoa siltikään.

suuria asioita heille joita tuollainen koskettaa.

itse olen aina ajatellut niin että huonossa suhteessa ei kannata olla, koen että siinä ei voi edes ketään pakottaa olemaan, tottakai pitää ennen ratkaisuja yrittää selvittää välinsä ja asiansa, mutta jos se on täysin mahdotonta, niin miksi siinä enää olemaan, kun molemmilla on varmasti yhtä paha olla.

järki ja tunteet varmasti taistelevat, ja jos on vähänkin taistelija tyyppiä niin ei sitä helpolla halua luovuttaa.

se miksi pettäminen on niin yleistä...
      ehkä tämän päivän ihmisillä ei ole samanlaista luonteenlujuutta kuin ennen vanhaan...tai sitten muinoin salaisuudet pidettiin paremmin salassa. . .

tiedä sitä...

Luulenpa, että tässä on vähän samantapainen juttu, kuin mielenterveysongelmien kanssa. Niistä ei puhuttu eli niitä ei ollut. Pettämisen kanssa sama juttu, ne pidettiin visusti salassa. Se mistä ei puhuta ei ole olemassa. Nykyäänhän ihmisellä on enemmän vapautta esim. Valinnoissa. Ei tarvi viettää koko loppuelämäänsä sen pettäjän kanssa niinkuin ennen. Ennen jos toinen osapuoli petti se koetettiin tottakai salata ettei vaan joutuisi "häpeään." Vaihdon mahdollisuutta ei ollut. Pysyt sen yhden ainoa kanssa koko loppuelämäsi. Pettämisestä voi puhua avoimesti ja ihminen on vapaa yksilö.

niin juuri...uskon samoin...ja täytyy todeta että en ole ihan vakuuttunut siitäkään oliko se vanha toiminta tapa kovinkaan viisas.

minusta olisi kauheaa jos pitäisi väkisin olla suhteessa miehen kanssa joka juoksee yhden sun toisen perässä, ja minä vain sinnittelisin ukon kanssa jotta en vain joutuisi häpeän kohteeksi kylällä...hrrrrr...
kauhea mielikuva...

sitten taas tänä päivänä pettämisestä puhutaan, ja jotenkin ihmiset kokee sen avoimuuden myös oikeudeksi toimia...vaikka eihän se niin mene...asiasta voidaan puhua kyllä...mutta pitäisi myös tehdä ratkaisuja suuntaan toiseen...nykyään liikaa puhetta ja liian vähän ratkaisuja!

eikö me ihmiset ikinä opita...?!
 

"Kielletty hedelmä" kiinnostaa että kiihottaa mieltä. Halutaan tietää ja tuntea, onko ruoho vihreämpää aidan takana; yleensä se on vihreämpää, mutta...

 Tämä jatkuu nyt OT:na mut mulla olisi tähän vähän pohdintaa. Olen itsekin rikkoutuneesta perheestä eikä se tässä yhteiskunnassa ole kauhean herkkua. Meidän perhekulttuurimme on kokenut aikamoisia muutoksia viimeisten 100 vuoden aikana ja perhe on pienentynyt jatkuvasti. Lapsella on enään "vain" isä ja äiti sekä sisarukset, jos sitäkään. Ei ole yhteisöä, kylää tai heimoa joka olisi lasta ympäröimässä, valtio on ottanut vaihtoehtoisen huoltajan roolin. Isästä ja äidistä tulee pakosti silloin ne ainoat joiden ympärillä lapsen elämä arjessa pyörii, turva maailmassa. Enään kun eivät mummot ja vaarit, tädit ja serkut ole siinä viereisessä talossa jos lapsi tahtoo mennä kylään tai vain olemaan.
 Se mistä Osho ja muut vastaavat puhuvat tuntuu kamalalta jos lähtökohta on se missä on itse elänyt, sitävastoin se muuttuu mielestäni kun ymmärretään että parhaimmassa tapauksessa koko yhteisö ottaa vastuunsa lapsista. Kaikista lapsista. Eikä ole "mun lapset ja sun kakarat" -hiekkalaatikkodraamaa. Jos sellaisessa yhteisössä ja kulttuurissa on kasvanut ei silloin ole enään biologinen äiti ja isä maailman napa, maailma ja rakkaus sekä välittäminen voivat ulottua pitkälle oman kotioven ulkopuolelle.
 Oshon tarkoittama "vapaa rakkaus" on tuskin hullua seksihurjastelua jossa ei saa kehenkään sitoutua, meistä se ensiksi varmasti tuntuu siltä, kun mielikuvitus alkaa laukata. Vapaa rakkaus on musta kuitenkin sellainen jossa ei lupaa mitään jota ei voi varmasti pitää, miksi pitää luvata olla toisen kanssa kuolemaan asti? Miksi ei voi sanoa että on toisen kanssa niin pitkään kun se tuntuu hyvältä, ollen uskollinen itselleen tunteidensa kanssa. Kestää se sitten 1 vuoden tai 10 vuotta.
 No mutta keskustelussa oli kuitenkin puhetta pettämisestä, eikä se kyllä ole mikään ihannoitava asia sillä rehellisyys kuuluu suhteiden peruspilareihin ja jos kokee itse tarvitsevansa enemmän kuin yhden kumppanin tulee siinäkin olla rehellinen, itselleen sekä kumppanille. 

Norna, toit hienosti esiin tuon seikan missä 'valehtelee' toiselle tunteistaan, kunhan ei vain pinnallisesti petä.

Mikä siis on todellista pettämistä suhteessa toiseen?

Sekö että kerran sortuu toisen kainaloon, vaikka se ei tuntunutkaan sitten miltään?
Sekö että ajattelee toista salaa?
Sekö että on toisen kanssa uskottelemalla että rakastaa eikä rakastakaan?

Jos noita totuuksia sitten kertoo kumppanilleen, mikä niistä on loukkaavinta?

Olen, joitain kertoja puhunut naisten kanssa, joiden miehet ovat pettäneet minun
kanssani heitä
-viimeksi nyt Vaa'an exän kanssa useinkin, onhan heillä 2 suloista poikaa ja arki pitää hoitaa
ja joitain kertoja parin naisen kanssa, jotka ovat olleet joidenkin exien hoitoja. :)

Olen sitä mieltä, että yleisesti miehillä on enemmän keskinäistä kunnioitusta,
vaikka oma nainen olisi pettänyt ja sittemmin jättänyt entisen miehen toisen vuoksi.
Viileitä toki, mutta peruskohteliaita tavatessa.
Naiset useimmin ovat kuin vihaiset chi hua huat valmiina hyökkäämään toistensa kimppuun. ;D :2funny:

Minua naurattaa nuo tilanteet ja koen ne varsin sarkastisen humoristisina
ja usein vastailen huumorilla hyökkäyksiin,
mutta kai se on minulta sellaista tilanteen ottamista haltuun ja hanskaan
(lue kilpaiu ja ylivallan ottaminen toisesta) sillä tavoin,
koska sellainen käytös ei ole odotettua ja se yllättää. :idiot2:

Kai me Vaa'an exän kanssa sitten Vaa'an hautajaisissa nauramme sen jutuille
ja ryystämme drinkit päälle. ;D :2funny:

No ei vaan, ihan asiallisesti alkujärkytyksen jälkeen tässä on arkea hoidettu. :)

Tuosta tuli aihetta kirjoittaa, koska Vaa'an kanssa kävimme tätä keskustelua läpi,
kuten varmaan monikin pitkän matkan suhteessa
ja laitan tähän nyt vapaana lainauksena ajatuksiamme;

- Vaa'alle pahinta olisi se, että rakkauteni ja ihailuni siirtyisi jollekulle toiselle
ja tämä sitten pystyisi täyttämään kaikki toiveeni ja tarpeeni elämässä ja täten olisi
"suuri mieheni" ja "sankarini" ja "mestarini" hänen sijastaan.

Jos sitten taas rakastelen toista miestä, niin hän haluaa suhtautua siihen kuin
kauhuleffaan; sulkee silmänsä, kun liian pelottava kohtaus tulee.
Anteeksi kyllä antaa, mutta ei ilman draamoja ja suurta mustasukkaisuutta.
Hän ei siis "halua tietää", jos jotain on tapahtunut, mutta selvittää mustasukkaisuudessaan
kuitenkin, että oliko jotain kuitenkin ja kuinka ja kenen kanssa ja mikä suhteen laatu on.

Minä taas...en nyt niin kauheasti välitä, jos vaikka Vaa'alla silloin tällöin olisi joku hoito
-kunhan olen se nr. 1 ja kaikki tarpeeni ja toiveeni on täytetty. :knuppel2: ::) ;D :2funny:
Ja niin.. en ole mikään pulmunen tämän voimakkaan seksuaalisuuteni vuoksi
ja tietyn uteliaisuuteni, mutta kyllä se vain niin on,
että miehen kuin miehen pitää minua palvoa ja palvella. ::) ;D :2funny: :angel:

  :aurinko: :kaksoset:, :askendentti: :skorpioni:, :venus: :rapu: &  :kuu: :vesimies: siis... ::)
...ja minulla pitää olla yksi "daddy", joka pitää pienestä tytöstään huolta
ja vähintään sitten se yksi rakastaja, joka myös "joutuu" palvomaan, ihailemaan ja odottelemaan minua,
josko joskus eroaisin daddystä. :P

Minä voin todellakin yhtyä Marilyn Monroen laulun sanoihin, että;
"...Every baby needs a da-da-daddy to keep her worry-free..
...Every baby needs a da-da-daddy with silver in his hair.
Every baby needs a da-da-daddy who has some gold to spare.
Some sweet daddy who enjoys bringing home to baby little diamond toys..."  ::) :P

 :2funny:


Mieheni, siis daddy on  :aurinko: :vaaka:,  :askendentti: :harka:,  :venus: :skorpioni: &  :kuu: :vesimies:,
eli täyttää kaikki salaisimmatkin toiveeni, mitä kuvittelee minulla olevan
ja pitää erittäin tärkeänä, että seison hänen vierellään sitten päivän päätteessä. ;)

Ero tälle miehelle on erittäin tuskallista ja niin,  ::) ..eipä tästä ole niin kauan aikaa,
kun olin valmis pakkaamaan laukkuni ja lähtemään pois Itävallasta
ja niinpä se ei vain tälle herralle tullut kuuloonkaan ja hurmasi, liehitteli ja lahjoi
sitten jäämään ja pitää erittäin hyvää huolta minusta. :)

Jotkut pettää jotkut ei.

Itse olen pohtinut asiaa paljonkin koska pettämisasiat ovat aina koskettaneet perhepiiriäni ja itseänkin, puhumattakaan ystävistäni.
Olen pohtinut sitä monelta kantilta ja miettinyt sitäkin että jos meitä ei vaan ole tarkoitettu olemaan yksiavoisia. Ja toisaalta jos satunnaisesti paneskelee toista vailla tunteen häivää niin haittaako se todella? Eikö sitä voisi ajatella samalla tavalla kuin esimerkiksi sitä että kumppani on nyt käynyt pelaamassa tennistä toisen ihmisen kanssa kuin minun :D
En tiedä... hankala aihe. Toiset ottaa nämä asiat vakavammin, toiset ei. Sehän siinä onkin ongelmallista, kun pariskunnasta toinen saattaa olla näistäkin asioista ihan eri mieltä ja särkeä sydämensä, toinen taas ei välitä lainkaan satunnaisista hyppelyistä. Erilaiset odotukset, toiveet ja tunteet..

En nyt tietenkään toivo mieheni juoksevan vieraissa, mutta jos käväisee niin olisiko se niin kamalaa? Entäs jos itse haluankin jossain vaiheessa tehdä samoin? Onko pettäminen todellakin niin paha asia vai johtuuko kaikki häly siitä että meille on vain aina opetettu että pettäminen on väärin...

Minua on petetty aiemmin, en ole itse mennyt varsinaisesti loppun saakka mutta jonkun mielestä olen ehkäpä pettänyt.

Jos pariskunta sopii ettei vieraissa juosta ja silti toinen niin tekee ja särkee toisen sydämen niin onhan se paska homma! Oikeasti!

Vaikea vaikea juttu :)

 Tämä tuntui kuuluvan tänne nyt  :)

KUTSU

Minua ei kiinnosta mitä teet elääksesi
minä haluan tietää mitä sinä kaipaat
ja uskallatko uneksia
ja kohdata sen mitä sydämessäsi kaipaat

Minua ei kiinnosta miten vanha olet
minä haluan tietää riskeeraatko itsesi hullun lailla
rakkaudelle
unelmillesi
sille seikkailulle että olet olemassa

Minua ei kiinnosta astrologiset kompositiosi
minä haluan tietää oletko kohdannut oman kärsimyksesi keskustan
oletko kasvanut ja avautunut petetyksi tulemisen kautta
ja mennyt eteenpäin
vai oletko sulkeutunut ja kääntynyt sisäänpäin
pelosta ja kivusta

Minä haluan tietää voitko kohdata tuskan
minun tai omasi
piilottamatta sitä
peittelemättä sitä
korjaamatta sitä

Minä haluan tietää osaatko kohdata ilon ja onnen
minun tai omasi
ja voitko tanssia villisti
ja antaa ekstaasin täyttää sinut sormenpäitä ja
varpaita myöten
varoittamatta meitä olemaan
varovaisia
realistisia
tai muistamaan ihmisenä olemisen rajoitukset

Minua ei kiinnosta onko se tarina jota kerrot totta
minä haluan tietää uskallatko tuottaa pettymyksen toiselle
olemalla tosi itsellesi
kestätkö ulkopuolelta tulevan syytteen tai pettämisen
pettämättä omaa sieluasi, olemalla tosi itsellesi

Minä haluan tietää näetkö kauneuden
silloinkin kun se ei ole kaunista
joka päivä
ja voiko kauneus, rakkaus olla oman elämäsi pilari

Minä haluan tietää voitko kohdata elämässäsi puutteita
tai epäonnistumista
omaasi tai minun
ja silti seisoa järven rannalla täysikuun aikaan ja
huutaa "kyllä."

Minua ei kiinnosta missä sinä elät
ja paljonko sinulla on rahaa
minä haluan tietää jaksatko nousta ylös aamulla
tuskaisen, kärsimyksen yön jälkeen
väsyneenä
ja ruokkia lapsesi

Minua ei kiinnosta ketä sinä tunnet
tai miten sinä tulit tänne
minä haluan tietää seisotko tulen keskellä
kanssani
pelottomana

Minua ei kiinnosta, missä, mitä tai kenen kanssa
sinä olet opiskellut
minä haluan tietää mikä sinua kannattelee sisältä
kun kaikki muu hajoaa

Minä haluan tietää
voitko olla yksin itsesi kanssa
rakastaa itseäsi niinä tyhjinä vaikeina yksinäisyyden
hetkinä
----

 Kirjoittajaa en muista, käännetty englannista muistaakseni  =)

No meillä mennään näin ja se ilmeisesti kuvailemasi "leikki" toimii hyvin,
koska vietämme 2 vuotis yhdessäolopäivää ja olemme hyvin onnellisia (toisistamme). :)

Vaaka sanoi juuri äsken, että on hyvin rakastunut minuun ja olisi hiukan toiveita
ns. "vakiintuneempaan suhteeseen", eli on katselemassa kaunista sormusta,
josta en voi kieltäytyä.  :smitten: :buck2: ( :aurinko: :kaksoset:)

Kuten sanottua, ehkäpä se pettäminen ei ole se juttu, vaan rehellisyys ja toisen kunnioittaminen,
-siis tee mitä teet, mutta ole rehellinen ja kunnioita (siis säästä toisen tunteita) ;)

Tätä kirjoittaessani Vaaka lepää vierelläni ja laittoi ennen nukahtamistaan toisen käteni päällensä
toivoen silittämistä ja hellyyttä.
Tänään on yleinen vapaapäivä Itävallassa. :)

No niinpä. :) Tuota olen itsekin miettinyt, että kumpi on tärkeämpää,
keskinäinen rakkaus vai satunnainen "hyppy" sinne tai tänne?

Ja.. kun seksistä, niin parisuhteessa, siis rakkaussuhteessa,
niin onko se tosiaan kummempaa kuin tenniksen peluu?  :coolsmiley:

Minua huvittaa kuin myös ihmetyttää kovasti nuo ns. "rakkaudenlähettiläät", jotka puhuvat
kaikenlaisen rakkauden nimissä vaikka mitä, mutta jos kumppani käy
"pelaamassa tennistä", siis meidän yhteistä harrastusta jonkun muun kanssa,
niin rakkaudesta ei ole tietoa~jälkeäkään enään.  ???

Kuinka suuri siis tuo anteeksiantava ja pyytetön rakkaus todella on ja keillä se oikeasti on?  ;)


Kondomeja saa tavarataloista, maitokaupasta ja apteekista.
J akyllä sitä voi myös valita sen rakastajan, kuten rakastetunkin (huolella),
eikä vain sitä ensimmäistä vastaan tulevaa ja kiinnostunutta. ;)


No niinpä. Sallin Vaa'alleni tämän, koska tunnen itseni ja tapani, kuten aiemmin sanottua.
Mutta mielenkiintoista sinänsä, siis puhuen itsestäni ja nyt miehistäni;

Mitä vapaammat ohjakset toiselta saat, sitä uskollisempi olen/hän on. ??? :idiot2:

Sain vahvistuksen Vaa'alta ja parilta miespuoliselta ystävältäni tuosta kun kysyin,
että miten he kokevat asian.

Jännä, miten käänteispsykologia toimii tässä suhteessa;
Saat sen mistä (oikeasti) luovut. ;)

Niinpä. :)
Henkilökohtaisesti saan aika paljon turskaa sisään siitä, että olen se mikä olen,
-valehtelen, huijaan, petän, olen suuri asshole ja kusipää jne, mutta olen sinut näiden puolieni kanssa,
eikä minun tarvitse peitellä niitä.  :) Tiedän itse, että minussa on paljon hyviä puolia myös. :)
Se ei ole minun ongelmani, jos joku muu ottaa ongelman itselleen minusta.  ::)

Mutta toisaalta, mitä taas olen saanut sen myötä elämässäni
ja aika moni haluaisi olla saappaissani tällä hetkellä ja tiedostan sen varsin hyvin
-ja ennen kaikkea; olen hyvin kiitollinen elämälle tällä hetkellä. ;)

 :smitten:

Minun elämässä, minun näkökantani on se ( ja vielä huomio...VAIN MINUN ELÄMÄSSÄ), että,
ensin olen itselleni rehellinen...kysyn itseltäni...

-kykenenkö minä olemaan tämän miehen kanssa koko loppuelämäni...
tarkoitan...
menenkö lupaamaan hänelle jotain, jota en ehkä voikkaan pitää...( olen oppinut tässä asiassa tuntemaan itseäni :P)...

jos en tunne näin..
en lupaa mitään..
enkä vaadi toiseltakaan...

Ja jos haluan olla ,mietin onko hän ainoa, jota ikinään haluan...edes " paneskella"??? :crazy2:

Pettänyt en ole koskaan
( minun näkökulmasta),
 koska itse koen, että jos olen ollut jonkun muun kanssa,
 olen sen heti rehellisesti kertonut...( sitäkin pohdin onko tämä jotain puolustelua omille teoilleni? :()
käy sitten meidän suhteelle niin tai näin....vastaan seurauksista...

Tuotakin olen miettinyt monesti...miksi se on niin helppoa ajatella näin nykyään...

minun elämän vastaus on siihen:
Minä pärjään yksinkin, se mitä miehet elämääni tuovat ovat nautinto, ilo...miehestä...muuten kyllä pärjään...en tarvitse taloudellista tukea, en statusta....muuta pönkitystä, en edes seuraa, kun osaan olla itseksenikin ja kun seuraa kaipaan, menen paikkoihin, mistä sitä löytyy... 8)

Se on minusta pettämistä, että antaa toisen luulla, että ei ole ketään muuta...Sinä olet ainoa....ei muita sukupuolisuhteita ( jotenkin minusta semmonen ruma sana) ja sitten tuleekin ilmi, että niitä on.  :(
Ei olla rehellisiä.
Ja sitten jos parisuhteessa jompi kumpi haluaisikin jotain muuta...

No en kokenut ilkeäksi. :) Jaksan edelleen korostaa, etten ole koskaan pyrkinyt miksikään henkiseksi masteriksi,
vaikka olen kiinnostunut henkisesestä vaelluksesta.
Elämäni perustavoite on nauttia kokemastani ja oppimastani elämästä inhimillisenä ihmisenä
olemalla oma itseni omissa saappaissani haluamatta jonkun toisen elämää/olla jonkun toisen elämässä/saappaissa.
teen oman juttuni ja elämäni.  :smitten:

Se ei ole minun ongelmani, mitä tai miten muut minut kokevat
-olenhan ihminen ihmisen elämässä ja sallin itselleni kaikki ihmisyyden heikkoudet yrittämättä esittää
mitään muuta, mitä en ole. :)
Olen inhimillinen ihminen, enkä pelkkä henki vankina ihmisen elämässä ja kehossa,
joten nautin olostani. :)
Muuten en olisi kutsuttuna elämään ihmisen elämässä, jos en vää siitä sen voisi löytää siitä sen puolia. :)


Vaa'an veli, joka on muuten henkinen Master ja henkisen tien kulkija ja opettaja ihan "ammatikseen"
ja käyn hänen vetämillään tunneillaan, opetti minua, että minun tulee löytää pimeä puoleni
ja oppia hyväksymään ja nauttimaan siitä (koska olemme luova kokonaisuus)
ja ei ole olemassa "hyvää" tai "pahaa" ja saan kaiken, mitä kohti unelmoin. :)

Se on pitänyt paikkansa, mutta toki, olen vain ihminen inhimillisine piirteineni,
enkä mikään henkinen maesteris-woman... :P ::) ;)
Teen normaalia työtä ja rakastun, ihastun ja vihastun normaalisti,
käyn paskalla, hoidan itseäni ja ulkonäköäni, rakastan Vaa'an lapsia, tykkään eläimistä
ja kaikesta ihmisen elämään liittyvistä asioista. :)
Opin niistä ja ennen kaikkea nautin niistä.  :smitten:


Voi kauhea, jos elämäni ihmisenä olisi sitä, etten nauttisi tai oppisi kokemastani. :buck2:

Dawnchild... :smitten:
Just...  :smitten: :smitten: :smitten: :smitten: :smitten: :smitten: ..for you about your beautiful words.. :smitten:

Välillä rakastan näitä sinun lausahduksiasi todella paljon! :smitten:
Niinpä, ole mitä olet elämässäsi ja elä miten elät, mutta samat madot sinut kuitenkin syövät,
kuin sen toisenkin, jota ihailit/vihailit. :smitten:

  :)

 Tähänkin kysymykseen voi illalla klo:22 4D:n dokkarista Kolmen kimppa saada jonkinlaista näkemystä
 omasta suhtautumisestaan asiaan.Aihe koskee polyamorisia aviopareja.Siinä voi itse kukin miettiä
 kykenisikö tuohon.
 Aihe tuntuu kovasti jenkeissä (missäpä muualla) nostavan päätään.En kykenisi. :knuppel2:

Siksi petetään kun MIKÄÄN  ei riitä. Huono itsetunto tai pelätään että vaimo tai aviomies pettää, ei luoteta toiseen. Toisen huomioiminen on aika kova sana jos meinaa rakastaa toista ehdoitta ja pitkään  :smitten:. Ehkäpä sekin että elämä on tylsää, kai niitä syitä riittää.
Omassa lapsuudenkodissa nähty vanhempien pettämiset puolisoa kohtaan antaa vettä myllyyn. Ei siinä voi uskoa että oma avioliitto on parempaa  :(.

Miksi täytyy olla suhteessa jos ei osaa pitää näppejä erossa vieraista  :knuppel2: ???

Minun mieheni inhoaa pettämistä , eikä hän voi ymmärtää kuinka joku voi tehdä vaimolleen sellaista,
lisäksi hän oli mustasukkainen takertui minun tekstiviesteihin luullen siellä jonkun miehen kirjoittavan.
kuinka ihailinkaan häntä ja luotin jopa puolustin häntä, kun sain eräänäänä lauantai iltana tuntemattomalta mieheltä viestin . "tarkasta äijäs puhelin viestit tulee mun muijalta "
Haukuin tuntemattoman ja puolustin omaani.
Yöllä kuitenkin hiivin mieheni puhelimelle, oli pakko saada asiaan selvyys. Asia tosiaan selvisi hänellä oli juuri ollut la illalla taas treffit naisen kanssa.
En kertonut tietäväni asiasta, vaan vaikenin moniksi viikoiksi ja halusin katsoa kuinka minulle valehdellaan.
Säälittävää tosella säälittävää. Suhde oli kestänyt jo kuukausia. kun otin asian puheeksi hän kielsi, mutta lopulta möynsi. Se oli vaan kuulemma sellaista peliä hän kertoi ja rakastaa minua aidosti.
En usko hänen rakkauteensa, mutta yhdessä olemme edelleen. vuosi tämän sotkun jälkeen, huomasin että sama peli oli taas alkanut kyseessä oli vieläpä sama nainen. Mutta se oli taas peliä vaan.
Ota noista miehistä selvää. nyt odottelen milloin kolmas kerta tulee joko hän sitten osaisi tehdä päätöksen.

sellainen tarina

Ihmisen sukulaislajit ovat moniavioisia ja ihmisellekin sellainen on biologisesti luontaista. Todellinen syy miksi polygamiaa ei toisinaan hyväksytä, on ihmisten eläminen kädellisille tyypillisessä hierarkkisessa laumassa, jossa sosiaalinen status ratkeaa osittain sillä kuka nai kuinka monta, sekä kuka nai ketäkin, mikä aiheuttaa ylimääräistä kitkaa ja kaaosta yhteistyöstä riippuvaisessa laumassa.

Lauman eliitti itse kiertää ongelman rahan avulla, ja koska kyse on rahasta, sitä pidetään normaalina. :idiot2:

Ihan tavallinen demoni vaan. :-\ Kas kun ei samantien myös kysytä olenko kenties arabi/hindu/sarjamurhaaja kun kirjoitusteni perusteella voisi ehkä päätellä niin? Ei minua kyllä oikein koskaan meinata päästää missään naistenvessaan mutta eivät päästäisi luultavasti moskeijaankaan, kun olen kuin "Saatanallisista säkeistä" tai jotain? ::)

Syy ja taipumus. Miehiä tuo yleensä koskee, mutta voi sillä nainenkin päteä (esim. Madonna.) Ihan biologisella taustalla, suurin osa laumaeläimistä, kuten ihmiset, elävät luonnossa järjestelmässä jossa alfan mahdollisuudet paritella lauman naaraiden kanssa ovat suuremmat kuin alempiarvoisilla uroksilla, joiden täytyy erikseen ansaita tuo oikeus kyseenalaisilla tempuilla. Näin ollen määrä korreloi statusta, koska eniten parittelemaan pääsee yleensä alfa. Vaikka ihmisillä sosiaalista statusta mitataan yleensä rahassa, biologiikka varmistaa että myös köyhemmillä voi olla muiden mielestä statusta jos pääsevät keskivertoa enemmän pukille, (mihin ei välttämättä tarvitse omaisuutta, mutta omaisuudella se on todennäköisempää, joten suuri partnerimäärä saa köyhänkin vaikuttamaan jossain mielessä "varakkaalta".)

Naisten kohdalla tilanne on monimutkaisempi. Ihmisyhteisössä ns.alfanaaras on yleensä jo valmiiksi muiden naaraiden suosiossa riippumatta partnerien määrästä, mutta suosioon luultavasti vaikuttaa ainakin jossain määrin naaraan haluttavuus urosten keskuudessa, mikä selittää myös sen että alfanaaraille kertyy enemmän partnereita kuin muille.

Ihminenhän on eläin, ei siitä mihinkään pääse vaikka kuinka teeskenneltäisiin yleviä ja muuta. Lisäksi ihmisten toimintaan ja ajatteluu 8)n vaikuttava kaksinaismoralistinen pintakulttuuri perustuu suurimmaksi osaksi kivikautiseen psykologiaan, jota ns. korkeammat ihanteet itse asiassa tukevat ja myötäilevät.
Esim. vaikka romanttisen rakkauden käsitys on varmaan ollut olemassa aina, nimenomaan pintakulttuuri on tehnyt siitä vetoavan asian kirjallisuuden, elokuvien, musiikin ja yleisen kulttuurimuutoksen myötä. Sen sanomahan on myös useimmiten että ihmisen kuuluu uhrautua, aivojen käyttö ei-sallittua.
Niinpä romanttisen rakkauden ihanne ajaa laumoittain ihmisiä vapaaehtoisesti hyväksikäyttäjien saaliiksi, mutta pintakulttuurissa se onkin vain jälkimmäisille bonusta.

Tuosta tulikin mieleen, enpä ole pitkään aikaan käynyt jahtaamassa vastakkaisen sukupuolen edustajia. Olisikohan korkea aika... 8)

Minustakaan ei rakkauden alttarille tarvitse uhrata mitään.
 Usein se rakkaus jota ihmisten kesken viljellään ei ole puhdasta rakkautta vaan pelkoa kätkeytyneenä rakkauden verhoon ja silloin sanellaan ehdot: jos et ole kuten tahdon sinun olevan, en voi rakastaa sinua.

 Tuo "eläimellisyys" on minustakin ihan oma valinta. Lähinnä liitän sen eläimellisyyden, vaikka näissä rakkausasioissa, kyllä kylmyyteen ja sokeaan oman nautinnon tavoitteluun. Sillä ei silloin ole mielestäni mitään tekemistä enään eläinten kanssa. Useimmat eläimetkin ovat rakkaudellisempia kuin me ihmiset.

Ovat todellakin - luonto-ohjelmista minäkin olen soidinmenot opetellut ja kummasti tepsii. ;D

 Aivan, olen itsekin noista luonto-ohjelmista ymmärtänyt ettei meidän naaraspuoleisten tarvitse itse kuin istua ja katsella kun ukko kukkoilee ja pitää mekkalaa ja tehdä sen perusteella valintansa. Siipeä/räpylää/evää tai muutakaan uloketta ei tarvitse itse väräyttää  ;)

Niin ja kuinka näkyvää on uroksella se kielen lipominen kun naarastaan metsästää. Sitä ei kait ihmispuolen nisäkäs tee ;) ;D Tai ei ainakaan näkyvästi.

Yleensä rahaa. ::)

 Minullekaan rahalla ei ole mitään ensisijaista merkitystä, tietysti on mukavaa jos ukkeli pystyy osallistumaan taloudellisiin asioihin mutta minulle suhteen pitää perustua tukevammille rakenteille kuin materialle. Esim vaikka rakkaudelle :D. Se tarvitsee kyllä muita ravinteita kuin valuuttaa.
 Tässäkin tosin on juuri se juju että jos mies käyttää rahaa syöttinä, vetää hän juuri niitä puoleensa joihin se eniten tehoaa. Ja samoin naisille jotka käyttävät syöttinä ensisijaisesti seksuaalisuuttaan/you name it ja saavat haaviinsa juuri niitä jotka ovat kiinnostuneita eniten siitä puolesta.
 On aina niitä jotka tietoisesti pelaavat näin ja tietävät mitä etsivät ja usein on myös niitä jotka katkeroituvat kun miehet/naiset eivät välttämättä kiinnostukaan muusta kuin siitä millä itseään myy.
 
 Usein saa lukea tarinoita toisesta naisesta joka uskoo varatun miehen katteettomiin lupauksiin lähteä liitosta ja elää tämän toisen naisen kanssa. Usein myös seksillä on ollut suhteessa iso jalansija, ehkä tähänkin pätee tuo edellinen?

 ;D Heh..! Tälle tytölle kelpaa raha..! :D

Myönnän ihan auliisiti ja avoimesti, etten voisi kuvitella vakavaa suhdetta
köyhän miehen kanssa. ;D
Rakkaus ei maksa laskuja.

Tosin raha ei ole kaikki, pitää olla älyä, tunnetta ja ulkonäköä.
Joku taso sentään.. :P

Niin ahne en sentään ole, että kykenisin sekaantumaan johonkin lihavaan
ja vanhaan upporikaaseen iljetykseen,
joka tekee mitä tahansa saadakseen nuoremman naisen käsipuoleensa. :buck2:
Tykkään sellaisista komeista ja mukavista rikkaista miehistä. :smitten:

Olen havainnut että pariskuntien fantasiat eivät joko kohtaa,tai toinen ei halua niitä toteuttaa,tai sitten vain seksuaalinen tarve on jommalla kummalla toista suurempi.

Ehkäpä kunnon keskustelutuokio "mistä sinä pidät?" olisi monessa suhteessa paikallaan ja sen jälkeen keskustelu siitä mitä kaikkea voidaan yhdessä toteuttaa.

Kuten jo tuolla prostituutio topicissa kerroin,olen eräällä keskustelu/deittipalstalla kirjoitellut.
Voi mahdoton mikä määrä sekä avo-että aviomiehiä kaipaa seuraa.On keskustelun tarvetta,kosketuksen kaipuuta,fantasioita joista toinen ei suostu edes keskustelemaan.Kaikkea laidasta laitaan ja ikähaarukka 25-60v.
Juttelen hetken ja sanon sitten heipat,mutta kyllä nyt on naistenkin syytä katsoa peiliin kun tämä vanha rouvakin vetää jo puoleensa.Tehkää nyt ihmeessä jotain välillä sen ukonkörilään,tai akan mieliksi.
En itse harrasta ukkomiehiä,mutta sitä kautta ne miehet kyllä kumppaninsa siihen touhuun saavat ja voi siitä syntyä jotain muutakin.

En tarkoita että aina täytyy olla tällingissä,mutta edes kerran kuukaudessa,tai viikossa,niin eiköhän deittihalut häviä!

Voihan helevata, just näitä ukkomiehiä, jotka niin surkeina selittää viiden minuutin tuttavuuden jälkeen, että ku vaimo ei ymmärrä... Voi että pistää vihaks. Aikasemmin ehkä ymmärsin jollain tavalla, mutta en ole kyllä niin empaattinen enää tällaisia tapauksia kohtaan.

Olen myös keskustelun kannalla. Ennen kun menee baariin kerjäämään säälipisteitä kylmästä vaimosta tai tyttöystävästä niin voisi ottaa puheeksi tämän asianomaisen kanssa että niin... tietysti jos toinen heti suoralta kädeltä tyrmää toisen fantasiat eikä halua edes kuulla niin sitten voisi puhua siitä, että miksi ei halua kuulla tai keskustella asiasta.

Jos kaikki keskustelua, kosketusta ja hellyyttä kaipaavat vaimot ja tyttöystävät menisivät joukolla valittamaan niin taitaisi olla aikamoinen porukka. Monet naiset elää suhteissa, joissa ei oo läheisyyttä nimeksikään ja kohtelu on mitä on. Ei ole hurraamista. Innostu siinä sitten laittautumaan, jos toinen ei edes vilkaise. En tiedä mistä tämä nousi, mutta siis olen kuullut paljon tällaisia tarinoita.

Jos nainen on sellainen, joka tykkää itseään laittaa usein ja mies siitä pitää niin hienoa. Mutta mun mielestä jos se ei naisen luonteeseen kuulu niin ei tarvi kyllä väkisin alkaa laittautuun, jotta mies ei kävis vieraissa. Kyllä miehenkin sen verran pitää ymmärtää, että ei sitten ala seurusteleen sellaisen naisen kanssa.

Lisäys/tarkennus: siis silloin jos mies haluaa naisen laittautuvan niin ei ala seurustelemaan sellaisen naisen kanssa, jonka luonteeseen se ei kuulu. Jos taas mies pitää sellaisista au naturel lookista niin sitten hän arvostaa naista, joka ei tälläydy sillä tavalla. ja Voilá!  :coolsmiley: :-*

Liiallinen ujous ja sitten alkuhuuman sokaisu, kun kuvittelee sen partnerin ihan toisenlaiseksi,
mitä todellisuus on ja tietenkin, -kyllähän ainakin miehet kovasti maalaavat ja pullistelevat
naiselle mitä ihmeellisimpiä asioita itsestään tehdäkseen vaikutuksen
ja usein se mies vetää itsensä valheiden kierteeseen, kun sitä illuusiota itsestään pitää pitää yllä
ja eihän siinä sitten hyvää seuraa
ja vielä vähemmän todellisia keskusteluja siitä, mitä se toinen haluaisi oikeasti. ;)

Tunnen miehiä, jotka tekevät vaikutuksen naiseen esittelemällä menestystään,
varallisuutta ja niin, ja sitten jossain vaiheessa samat miehet itkevät,
kun se nainen haluaa rahaa ja luxusta tai on vain rahan ja luxuksen vuoksi miehen kanssa
ja mies tuntee itsensä arvottomaksi.


Joskus se todellisuuteen herääminen puolin ja toisin on kovaa.

Niinpä, kyllähän jokainen varmaan halutessaan saa sellaisen hurmausvaihteen päälle, että alta pois...  :-* ::)

Mutta pidemmän päälle näen, että on kuitenkin parempi olla aika rehellinen heti alusta asti ja olla mahdollisimman aidosti oma itsensä. Tietysti ei kaikkea tarvitse heti kertoa, mutta juuri tuo rehellisyys. Se kyllä pienentää huomattavasti pudotusta realismiin sitten kun alkuhuuma on kadonnut.

Oon kans kuullu varmaan tuosta Elwynin mainitsemasta tutkimuksesta. Mä jotenki epäilen, että kaikki sinkut pitäis hirveesti huolta ulkonäöstään. Toi on joku ihme naisille syötetty myytti, että pitää olla jotenkin kaunis, siis laiha? jotta voi "napata" miehen ja muutenkin käyttää kaikki niksit ulkonäön hoitamiseen ja sitten kun mies on löytynyt niin voi repsahtaa rauhassa. Ihme ajatusmalli.

Se on itsestä kiinni että urheileeko tai ei ja useimmat jotka eivät urheile sinkkuina eivät sitä tee myöskään parisuhteessa ja samaten ne jotka ei parisuhteessa ollessaan urheile ei varmaan kyllä aloita sitä siinäkään tapauksessa, vaikka puolison kanssa menisikin poikki. Ja hyvä niin. Ei liikunnan tai omasta ulkonäöstä huolehtimisen, huolehtimattomuuden, pitäisi olla siitä kiinni.

kuinka hän ei pettäisi, heh heh

siis en kyllä tunne ketään niin tosissani että hengailisin sen työkaverien kanssa, töistähän voi aina jauhaa..

Hang with his coworkers. When you are available, join him at social events provided by his company or actually take him up on that invite to his office holiday party. "Making friends with his colleagues turns you into a 'real' person to them," says William July, PhD, author of "Confessions of an Ex Bachelor." "The other women he works with will be more likely to hang back if they can put a face to a name." Plus, your guy will feel extra bonded as a couple if he is able to share another part of his life with you.
Ask him questions.
If your guy feels like he can't talk to you about the stuff going on at work, he'll likely turn to someone else who understands
If your guy feels like he can't talk to you about the stuff going on at work, he'll likely turn to someone else who understands (like his cute cubemate). And although it starts innocently, that kind of emotional intimacy can lead to trouble. Make a point to ask him how a difficult project is going or if anything funny happened that day. "That way, he'll be opening up to you instead of a female colleague he's working closely with," explains July. Besides, if you're well-versed in what's going on in his world, it'll be harder for him to pull that whole "I've got a big deadline -- must work late" excuse.
Stay on his mind. It's no secret that men are visual creatures. Take advantage of his dominant sense and
give him a photo of you two to place on his desk.
give him a photo of you two to place on his desk. Just make sure the pic captures a moment when you both were having a blast together (like on a skiing trip or at a concert). "The photo will have more meaning and be a constant reminder of just how much fun he has with you," says July. "Looking at it will boost his mood, and his loyalty."

Olen aina miettinyt sitä,että kannattaako koskaan ruveta moralisoimaan pettämistä tyyliin: "Minähän en sitten koskaan petä!".Totuus on kuitenkin se,että sitä ei voi mitenkään ennustaa sitä miten ihmissuhteet muotoutuu tai mitä niissä tapahtuu. En minäkään pettämistä hyväksy tai suvaitse,mutta kun tämä elämä on sellaista vuoristorataa,että oikein hirvittää.

Hyvin sanottu. O0

Lopetin lukemisen sivulle 5, ja hyppäsin suoraan vastaamaan minäkin mielipiteeni. Tämä on vain OMA mielipiteeni: Kun astun suhteeseen, siinä on sama sitoutuminen kuin menisin aivioon. Eli silloin on myös TAHDOTTAVA. En leiki enkä pelaa omani, enkä muiden kustannuksella. Olen joutunut petetyksi sekä materiaallisella, että seksuaalisella puolella. Se ei tunnu hyvältä. silti en ole koskaan lähtenyt pettämään kostoksi. Mitä se hyödyttää?? Ei niin mitään. Kaikki on vain helvetin paljon sekavempaa sen jälkeen. Menettäisin myös arvoni naisena, että äitinä. Liikaa näen jatkuvasti ympärilläni tuhoutuneita avioliittoja, liittoja ylipäätään siitä, kuinka mies vielä vuosien jälkeen muistaa vain oman vaimonsa juoksut. En siis puhu omasta miehestäni, vaan ystävistäni. Saati se, että nainen kotona viimeisillään raskaana odottaa miestä baarista, joka onkin eksynyt hotellihuoneeseen toisen kanssa, koska oma niin lihava. En myöskään koe että kun ongelmia suhteessa tulee, pettäminen olisi helpotus, vaihtoehto, tai ratkaisu yhtään mihinkään. Olen myös hyvin seksuaalinen ihminen, aina olen pitänyt miehestä sekä itsestäni huolta. Se onkin sitten toinen asia, kiinnostaako miestä. En muutenkaan valita ja nipota asioista kotona, saati kavereista tai baarireissuista. En katso että parisuhde on rajoittavaa, vaikka siihen sitoudun 100-0, en menetä omaa vapauttani. Eli en koe menettäväni mitään jos elän yhden kanssa kerrallaan. Näiden asioiden vuoksi en pidä pettämistä luonnollisena käytöksenä. Olen myös ollut vakavasti sairaan miehen rinnalla. Suhde ei kaatunut sairauteen, vaan hänen pettämiseen ja siihen kuinka hän kohteli kuin tavaraa. Kaunis nainen--> yhtäkuin peniksen jatke. Mitä tulee henkiseen pettämiseen, miksi pitäisi pettää henkisesti? Sehän on itsensä pettämistä. Haaveillaan jostain mikä ei ole todellista, kuin että tehtäisiin siinä todellisessa elämässä suhteen eteen kaikki mitä tehdä voi. Itse koen että jos oma kumppanini haaveilisi jostain toisesta naisesta, niin miksi hän silloin on minun kanssani? Eli ottaa yhden naisen, haaveilee toisesta. Tämä johtaa tyytymättömyyteen, ei osata arvostaa sitä mitä rinnalla on, vaan katsotaan ohi kauas jonnekin missä on haavekuva jostain. Mistä? jostain paremmastako? Kunnes ihminen vanhennuttuaan tajuaa jahdanneensa vain jotain kuvaa, hetkeä. Kuin että olisi nähnyt ja elänyt ne hetket omansa rinnalla toista ja itseä kunnioittaen. Maailma on niin pinnallinen tällä hetkellä, että fyysinen/henkinen petos on pakotie ihmisen omasta tuskasta jonnekin mikä ei ole totta. Aivan kuin petos pitäisi arjen pystyssä paremmin, kuin että katsoisi omaa puolosoaan ja NÄKISI HÄNET: Rakastaisi ja haluaisi juuri sitä minkä on itse valinnut. Olisi onnellinen juuri siitä kenet on saanut. Näen omassa kumppanissani tuskallisesti huonoja puolia, onneksi hyviä puolia, näen hänet, sitä miestä olen sitoutunut arjessa ja haaveissani katsomaan. Rakastamaan ja tahtomaan. Te jotka myös unia tulkitsette: Olen nähnyt aina vain seksuaailisia unia omasta miehestäni. Olen myös eräässä unessa kieltäynyt vieraan miehen ehdotuksesta seksiin, sanonut että ei kiitos, olen suhteessa. Mitä unet sitten oikeasti viittaa, en tiedä, mutta aamulla ihmettelin että jopa unessa olen uskolinen omalleni. Ja tunsin siitä valtavaa onnellisuutta. En tosiaankaan saa omassa suhteessa omaltani sitä huomita mitä kaipaisin, mutta en hae sitä myöskään muualta. Matka peilin eteen kertoo, että olen viehättävä, suht fiksu, kunnianhimoinen, jne... Osaan kertoa ne itselleni. Elämä on ylämäkeä ja alamäkeä, mutta tarviiko siitä tehdä helvettiä? Eli itse katson täysin inhimilliseksi yrittämisen, ja jos homma ei kertakaikkiaan toimi, älyllisenä olentona voin tehdä osaltani asiat fiksusti ja oikein. Toinen puoli onkin sitten vastuussa omista tekemisistään. Ja onneksi moraalini on korkea, siitä olen onnellinen. Mitä enemmän näen tuskaa ja pahaa tekoa toisia kohtaan, sen onnellisempi olen tiestä minkä jo nuorena valitsin. Anteeksi jos jotakuta loukkasin, jokainen siis eläköön kuinka tahtoo. Jokainenhan sitä lopuksi teoistaan vastuun kantaa.
                                                       
                                                         :smitten:   

Tuli tuonne tekstin (paatoksen..) lopputunnelmiin pikkuinen virhe, eli tarkoitus oli kirjoittaa, että en saa mieheltäni AINA sitä mitä kaipaan.. Eli en siis tosiaan jää kokonaan huomioitta, niinkuin tekstistä äkkiä saisi kuvan...  ;)

Eihän tuohon söpöliinin paatokseen voi lisätä kuin että Aamen ja olen aivan samaa mieltä.

Rehellisyys sekä itseä että muita kohtaan voi joskus kirpaista hetken, mutta lopulta se on kaikkien kannalta paras. Tietysti tämä edellyttää hyvää itsetuntemusta ja tahtoa myös ilmaista se mitä tuntee ja ajattelee sekä toimia sen mukaan.

En tiedä meneekö hieman ohi aiheen, mutta olen miettinyt että voiko oikeasti kahta ihmistä rakastaa samaan aikaan. Kun kuulee näitä juttuja että on ihan rakastunut kahteen naiseen/mieheen ja ei tiedä mitä tekisi. Onko oikeesti näin vai onko oikeasti kyse siitä, että vain huijaa itseään kun ei tiedä mitä haluaa? Eikö tuollaiseen tilanteeseen joudu nimenomaan silloin, jos ei ole varma itsestään? Niin ja toisaalta jos on rakastunut kahteen eikä tiedä mitä tekisi niin eikö se kerro käänteisesti myös siitä että epäröi molempiin suuntiin. Ei rakasta kumpaakaan niin paljon, että olisi ihan koko sydämestään ja sielustaan varma, että tämän ihmisen kanssa haluan olla loppuelämäni.

Ei ole tosiaan itsellä kokemuksia ja varmasti tuo on yksi sellainen kuvio, joka on joidenkin elämänpolulle tarkoitettu kokemus. Mutta siis pohdiskelen vain liittyen tuohon itsetuntemukseen ja rehellisyyteen.

"Rehellisyys sekä itseä että muita kohtaan voi joskus kirpaista hetken, mutta lopulta se on kaikkien kannalta paras. Tietysti tämä edellyttää hyvää itsetuntemusta ja tahtoa myös ilmaista se mitä tuntee ja ajattelee sekä toimia sen mukaan."

Olen Lizzy kanssasi samaa mieltä asiasta, varsinkin tuo rehellisyys itseään kohtaan. Se on varmaan maailman vaikein asia, ollut ainakin itselleni. Ja sillä opin tiellä sitä kuljetaan edelleen. Itseään on tajuttomen helppo sumuttaa ja luoda kuvitelmia. Nimenomaan kuvitelmia, ei todellisuutta. Itse olen saanut elämääni suhteita, mitkä ovat olleet todella rankkoja ja haastavia, mutta ilman näitä suhteita en olisi myöskään saanut mahdollisuutta kehittyä ihmisenä rehelliseen suuntaan. Kaikki suhteet ovat myös tuoneet mukanaan ymmärrystä ihmisistä ja ihmisen käytöksestä. Pettäminenhän on reagointia, ei syy. Ja sen syyn moni kieltää itseltään. Jos siihen olisi haluja/rohkeutta puuttua, kuinka moni kasvaisi sen ymmärryksen myötä ihmiseksi joka ei petä vaan pysyy uskollisena sille (myös itselleen) kenet on vierelleen valinnut? Itse olen ainakin niin nyrjähtänyt, että haluan tietää totuuden. Kaikki asioiden pimitys, kertomatta jättäminen ja suora pettäminen on minulle valehtelua, ja se kertoo minulle taas että ihminen valehtelee eniten itselleen eikä ole välttämättä halukas elämään todellisuudessa. Sen vuoksi, vaikka se totuus SATTUU, niin valehtelu ja petos sattuvat vielä enemmän. Ja vie pohjan kaikelta. rehellisyydessä taas on mahdollisuus aina asioiden paranemiseen. Mutta suhteissa kun ollaan toisen kanssa, niin eihän se silloin noin mustavalkoista ole, sitä voi itse olla rehellinen, mutta asiaa vaikeuttaa sitten v***sti se, että onko se toinen myös valmis samaan.

Ja vaikka menisi aiheen vierestä, niin mun mielestä toi kysymys rakkaudesta kahteen on tosi hyvä. Olisiko kyse puhtaasti himosta, mihin sitten sisältyy haaveita yhteisestä tulevaisuudesta? Tulipas sekavasti.. Siis olen itse nuorempana kokenut asian niin, että kaksi miestä osoitti kiinnostustaan minuun. Toisen tunsin entuudestaan jotenkin, toista en. En kylläkään rakastanut kumpaakaan, vaan mietin että kumpiko olisi parempi tulevaisuuden kannalta, toisen tiesin olevan vakaa, toinen veti seksuaalisesti puoleensa. Valitsin jälkimmäisen, ja sain karvaan opin siitä, että jos annan "jalkovälin" päättää suhteistani, metsään menee ja lujaa. Tiesin kyllä mitä kaipasin, turvaa, rauhallisuutta, tasa-arvoa, kunnioitusta ja aitoa rakkautta. Silti työnsin kaikki nuo asiat lahjakkaasti taka-alalle ja uskottelin haluavani menestyvää maailmanmatkaajaa, joka tuskin on uskollinen. Kaiken tuon vaistosin hyvin selkeästi ja silti lähdin sen mukaan matkaan, josta tiesin että ei hyvin käy. Itse valehtelin itselleni, ja vedin tuon kokemuksen puoleeni. Onnellinen olen näin jälkikäteen, koska sain suhteen aikana raadollisella tavalla kosketuksen aitoon itseeni, ensin vain menetettyä minuuteni. Se suhde piti läpikäydä, jotta opin arvostamaan omaa itseäni ja olemaan itselleni armottoman rehellinen. 

Ja nyt vielä enemmän asian viereen, Lizzy, onko tuossa kuvassa sun kengät?  :) Niitä on tullut jo jonkin aikaa ihailtua..  :D Ne on hienot!!  :smitten:

Itselle rehellisyys on todella joskus vaikeampaa jopa kuin toiselle sanoa suoraan. Parisuhteessa on niin haastavaa se, että siinä on kaksi ihmistä, joiden pitäisi olla rehellisiä sekä itselleen että toisilleen. Tuo on hyvin sanottu, että valehtelu vie kaiken ja ei jätä edes pohjaa. Rehellisyyden varaan taas aina pystyy rakentamaan jotain uutta oli miten oli. Senhän takia valehtelu on juuri niin loukkaavaa.

Hyvä, jos sinä kuitenkin tiesit mitä halusit ja vaistosit miten käy, mutta päätit siitä huolimatta valita sen toisen. Niinhän voi tehdä ja usein lopputulos on että oppii jotain.

Minä yleensä onnistun sumuttamaan itseäni niin hyvin, että vaikka vaistoaisinkin jotain niin käännän sen ihan ylösalaisin ja lopulta uskottelen itselleni aivan päinvastaista. Sitten en lopulta enää edes muista mitä alunperin vaistosin tai tunsin.  ??? Haluaisin oppia luottamaan vaistoihini ihan kunnolla enkä aina jyräämään ja sumuttamaan niitä ja samalla itseäni.  :-\

Ei muuten ole minun kengät tuossa kuvassa. Jostain blogista poimin.  :)

Juttelin juuri tänään erään miehen kanssa aiheesta, hän vain totesi suoraan miten poikaporukassa ovat asian todenneet, miehellä vain on se metsästysvietti!!! Jokaisella heistä, ollut jotain supinaa joskus ja se on pelastanut myös avioliittoja, ehkäisee tylsistymistä ja antaa potkua harmaaseen arkeen.

Mutta kai noita voi myös kohdistaa naisiin. Inhimillistä musta, ja antaisin anteeksi mieheni syrjähypyt, koska en voisi itsekään mennä tunneihmisenä takuuseen siitä, mitä voi joskus tapahtua.... tunteita ei voi tekaista... ne vie mennessään tarpeeksi voimakkaita jos ovat... Mutta siis platoonista seksiä en lähtisi muualta hakemaan. Johon tämä mies myös tokaisi, ettei sellaista olekaan... Jos syrjähyppy tapahtuu, niin siihen tarvitaan tunnereaktio, myös miehillä. Okei, se tunnereaktio voi sitten olla vain intohimo.

Niin... ja olisiko naisilla se sitten inhimillisesti heikkoutta vastustaa intohimoa
ja/tai viehätysvoiman testausta...?
Mietin vain itseäni, että välillä olen vain niin hemmetin heikko intohimon, miehen charmin
ja silkan seksuaalisen halun edessä, että sille ei vain voi mitään, vaikka kuinka yrittäisi.. :-\

Toinen on sitten se prkleen (ego) piru, joka iskee jostain nurkan takaa,
-usein kun on juuri tullut riideltyä tai ignorettua jollain tapaa vaki-kumppanin suunnalta
tai on sitten muuten vain vailla huomiota, niin pitää todistaa itselleen,
että saa kenet haluaa ja kenen "oma" vain (mutta sitten siitä puuttuu yleensä se palava intohimo ja oikea seksuaalinen nautinto).
 ::) :P :angel:


No hyppy sinne tai tänne ei vielä mitään kaada. Yleensä pelkästään piristää.  :coolsmiley:
Jos juo koko ajan samaa, parasta shampanjaa, niin kyllä siihenkin kyllästyy
ja maistat tiskivettä sen jälkeen, niin kyllä taas on onnellinen, että kotona on parasta shampanjaa. ;)

Tokihan on aina mahdollisuus, joka käytännössä on kuitenkin on aika pieni mahdollisuus,
että syrjähyppy onkin parempaa shampanjaa,
mutta jos niikseen on, niin eikö se ole vain hyvä asia..? ;)

Itselläni on shampanja vain parantunut vaihdon myötä, eikä ole ollut tarvetta valita huonompaa. :)
 
Olen suhteessa ystävä ja kumppani sille toiselle rakkaudessa,
enkä pelkästään yhdessä seksin vuoksi ja/tai omistamisen vuoksi.

Jos suhteeni perustuisi toisen omistamiseen ja tyypin k*llin vahtaamiseen, niin kyllä onneton olisin.

Niin no se on hyvä että meitä ihmisiä on moneksi, ja että kaikki täällä uskaltavat sanoa oman kantansa. Itse jäin vain ihmettelemään tuota Bridan miehiltä saamaa kommenttia, että se on se metsästys-vaisto. Ja että kaikilla miehillä on ollut joskus jotain supinaa mikä on pelastanut liiton. En voi sanoa etteikö tuo kyseisillä ihmisillä toimisi. Mutta toimisiko enää jos ne vaimot saisivat tietää? Tai vastaavasti miehet?? Että pitää olla jotain supinaa jotta mies kestää itse valitsemansa elämäntavan?? Olen tosta metsästys-vaistosta puhunut oman kumppanin kanssa, ja hän ainakin on minulle sanonut että jos nainen ns. "kieltäytyy" heti antamasta (kotona siis..), niin hän ottaa sen tosiaan kieltäytymisenä, ei niin että "nytpä jahdataan saalista"-leikkinä. Mutta mikä tässä on ero siihen että samainen mies lähtee baariin, ja siellä oleva nainen sanoo "ei", niin mies älyää siinä vaiheessa että tämä nainen onkin metsästettävä?? Ja se on siis sitä piristävää touhua, saadaan uutta potkua harmaaseen arkeen. No jos minulla on harmaa arki omassa suhteessa, niin ei auta kuin edelleen juosta peilin (kiva kapine..  ;D) eteen, ja ymmärtää että sen harmauden luoja tuijottaa juuri sillä hetkellä omiin silmiin. Tämä on juuri se vastuu mistä aiemmin puhuin, että jokaisen pitäisi itse käsittää minkä on valinnut (suhteen muodon), ja sen jälkeen tehdä työtä sen eteen. Musta se on aika paksua lähteä sanomaan, että arki on harmaata sen kumppanin vuoksi. Arki on tasan niin harmaa, mitä siitä itselleen tekee. Ja edelleen, siinä on kyllä se toinen puoli, kumppani olemassa. Jos hän ei sitten omalta osalta osaa/halua tehdä työtä yhtäläisesti, niin sille ei sitten paljoa voi. Pakottaa ei voi, ja jokainen kantaa tosiaan valitsemasta asenteestaan itse vastuun. Näin ollen myös siitä, mitä ne valinnat tuo elämään tullessaan mukanaan. Näin perheellisenä mun on itse vielä vaikeampaa hyväksyä elämänmuotoa, missä puolisot sanovat toisilleen: toki voit hakea piristystä muualta jos haluat. En näkisi sitä itseäni kunnioittavana käytöksenä. Miten se vaikuttaisi poikaani, jos mies pettää: hän oppii sen, että minua (äitiä) ei tarvitse kunnioittaa, ja yleensä naiset ovat vain silkkaa "sitä" ajanvietettä. Ei myöskään opi kunnioittamaan aikanaan omaa naistansa. Miten se vaikuttaisi tyttäreeni: Hän näkisi oman isänsä käytöksestä sen, mitä naisen tulee saada suhteissa, hankkiutuu miehien seuraan jotka eivät kunnioita ja pettävät. Siinä olisikin sitten pähkinä purtavaksi miehelle, kun tajuaisi sen minkälaisiin suhteisiin on oman kauan odottamansa tyttären ajanut. Toki en sitä heti saisi selville, että onko puoliso ollut uskollinen minulle. Mutta totuus on siitä ihmeellinen asia, että se tulee aina esiin. kk tai 20v kulttua. Aina. Silloinhan tilanne on mitä on, ja siitä on vain selvittävä. En tiedä sitten olenko tullut elämäni kanssa ja itseni kanssa niin sinuiksi, jotta voin ilmaista asiat näin, mutta itse en (edelleen seksuaalisena) naisena koe tarvetta muiden miesten huomioon. Se ei vain kiinnosta. Oman miehen huomio kiinnostaa kyllä sitten sitäkin enemmän. Ja ei, en ripustaudu, kyttää häntä ja hänen p**istään, vaan koen sisäisesti rauhaa siitä, että tulee suhteesta menestys tai floppi, tai hetken huuma, mitä vain, niin olen itse itselleni valinnut tien kunnioittaa itseäni, omaa mainettani (se ei nimittäin ole niillä pettäjillä edelleenkää vuosien jälkeen muuttunut mihinkään, vaikka olisivat nykyään hyvässäkin suhteessa..), olla uskollinen koska muu ei minulla toimi. En pysty elämään sen kanssa että valehtelisin itselleni tai toiselle. Se on vain syvältä sisältä kumpuava pakko, mistä olen iloinen.

Huh, en tiedä mikä vimma ja luovuus on yhtäkkiä iskenyt, mutta tämä kirjoittaminenkin tulee melkein kuin itsestään... Enkä edes omaa kirjoittajan lahjoja..  :idiot2:

Juu, mutta "kevennykseksi" pakko todeta, että miksi sanon asiani näin ponnekkaasti, on se, että tosiaan näen paljon pahoinvointia ja ihmisten "hukassa olemista" vain juuri noiden irtosuhteiden ja pettämisien vuoksi. Eivät ole ihmiset ainakaan minun ympäristössäni halunneet hatkeksi rauhoittua ja miettiä mistä kaikki johtuu, ei. Päinvastoin, lujempaa mennään että ei ehtisi vain ajatella ja tuntea. Sitähän voi vaikka ihmisestä selvitä itselleen niitä asioita mihin ensireaktio on kielto, ja mahdollisen hyväksynnän jälkeen kehitys..  Toinen syy on se, että kaiken kokemani jälkeen haluan puolustaa pysyvyyttä, työtä, itsensä kehittämistä ja ymmärrystä. En ihaile "vapaata" suhdetta, vaan puolesta puhun pitkän ja pysyvän, antoisan suhteen puolesta, mikä on tasan kahden ihmisen haluamisen, kunnioittamisen ja rakkauden tulos. Siihen uskon itse lujasti, tulkoon mitää tulee. Ja on tullukin. Enkelitkin ovat puolellani..  :angel:  ;D. Mieheni on sanonut loistavasti syrjähypyistä näin: Ei siellä aidan toisella puolella ole sen kummempia ihmisiä, oikeastaan sieltä voi tulla vastaan vielä pahempia tapauksia. Luen tamän näin, että sitä riskiä hän ei halua.   :smitten:  :smitten:  :smitten:

Vastaan tähän nyt nopeesti... mutta yksi valitettava näkökulma on: Miten moni mies ottakaan vaimokseen sen naisen, joka kokkaa ja hoitaa kodin ja on hyvässä akateemisessa ammatissa, sekä nätin näköinen? eli ns. vaimoainesta.... ja miehet seikkailee... sillä pojat on poikia... jne. Nämä vaimot haluavat pitää kulissit eivätkä valita. Varsinkaan jos ovat "päässeet" naimisiin rikkaan miehen kanssa. Tapa helposti periytyy isältä pojalle... Ihan perus-settiä siis... ja tämä on siis yksi skenaario, ja säälittävä sellainen, molempien osapuolten kannalta. Mutta hyvin yleinen!  :-X

Sitten on olemassa kumppanit, jotka haluavat kasvaa ja kehittyä yhdessä, puhumalla ja ymmärtämällä ihmisen monimuotoisuuden ja inhimillisyyden, ajattelemalla siten, että kunnioittavat kumppaneitaan ja pyrkivät uskollisuuteen mutta tiedostavat sen että on inhimillistä erehtyä ja sallivat erehdyksen, varsinkin kun takana on pitkä liitto!!! Ja aika harvoin on olemassa yhtä ihmistä, joka pystyy tarjoamaan kaiken...

Ja tähän litaniaan saadaan lisää vaihtoehtoja, siis kommentteja vaan... :) pohditaan nyt tämä asia niin, että saadaa kotona kehityskeskutelut päälle!!!  ;)

Vähän aihetta sivuavaa juttua tänne kirjallisuuden puolelta! :D Tässäpä vähän näkemystä siihen miksi se harmaa arki tulee ja miksi  sitä pidetään normaalina. Olen useasti itse törmännyt ihan aikuisilla elämää nähneillä ihmisillä sellaiseen ajatukseen, että rakkaudellinen onnen huuma ei voi kestää ikuisesti, vaan tilalle tulee se harmaa arki. Pariskunnat, jotka näyttävät vielä 10 vuoden suhteen jälkeenkin vastarakastuneita ovat heidän mielestään vaan kulissia ylläpitäviä paskiaisia.

"Jos koet suhteessa sekä 'rakkautta' että sen vastakohdan - hyökkäyksiä tai emotionaalista väkivaltaa - erehdyt todennäköisesti luulemaan egon kiintymystä ja riippuvuudesta aiheutuvaa takertumista rakkaudeksi. Et voi yhtenä hetkenä rakastaa kumppaniasi ja seuraavana hyökätä hänen kimppuunsa. Todellisella rakkaudella ei ole vastakohtaa.
(---) Miesten ja naisten suhteissa heijastuu ihmiskunnan nykyinen syvä kriisi. Koska ihmiset ovat aina vain enemmän ja enemmän kiinnittyneitä mieleen, Olemisen syvyys puuttuu useimmista suhteista, jotka ovat muuttuneet ahdistuksen ja kivun läheiksi jatkuvine ristiriitoineen ja ongelmineen."

- Echart Tolle: Läsnäolon voima -

"Miksi niin monet avioliitot kariutuvat?
Ensinnäkin eräässä vaiheessa yhteiskunta saneli sen, että naimisiin sai mennä vain kerran, joten avioliitosta ei ollut ulospääsyä, vaikka kumppanit olisivat olleet kuinka onnettomia tahansa. Se pakotti parin tekemään kompromisseja ja mukautumaan toisiinsa. Sittenmin on tapahtunut kaksi asiaa: ihmisten tietoisuus on alkanut avartua ja länsimaalaiset naiset ovat ottaneet oman voiman käyttöönsä, joten enää ei ole henkisesti hyväksyttävää, että puolisot elävät niin sydäntä rajoittavalla tavalla.
Toiseksi, useat avioliitot kariutuvat, koska parit menevät naimisiin alitajuisin perustein. Heitä saattaavat houkutella erilaiset seikat kuten riippuvuus, turvallisuudenkaipuu, himo tai tarve hoitaa omia lapsuuden traumoja. Tällaiset kätketyt motiivit muodostavat epävarman perustan elinikäiselle sitoutumiselle. Kun ihmiset eivät tunne itseään, heidän odotuksensa kumppanin ja jopa lapsien suhteen ovat epärealistisia, joten sellaisten ihmisten ei ole mahdollista suhtautua lähimmäisiinsä kypsästi ja myötätuntoisesti.
Kolmanneksi, nykyään hyväksytään, että elämän aikana voi olla useita kumppaneita, yhden inkarnaation aikana voi kerääntyä enemmän parisuhdekarmaa.
-Diana Cooper: Enkelit vastaavat

Brida ja AthaMaarit laitto hyvää tekstiä!!  :) Varmasti kaikki noi asiat pitää paikkansa. Onhan Ihmissuhteet, ja asenteet niihin niin syviä kuin vain olla voi. Että kai sitä saisi hamaan tappiin asti miettiä ja väitellä miksi ihmiset juuri sitten vaikka pettää.. Syitä on yhtälailla kuin ihmisiäkin..  :coolsmiley: Mut kyllä sitä naiset yhtälailla osaa vieraissa jouksun kuin miehet. Ja niihin rikkaisiin naimisiin on myös moni mies mennyt pitämään kulissia yllä.  ;D

Alkoi huvittaa muuten kun luin noita kirjallisuuden tekstejä, jos noihin olisi sumeilematta uskominen, niin sehän tarkoittaisi sitä, että juuri me jotka uskomme ja haluamme pitkän liiton, kusetetaan itseämme pahemmin kuin kukaan muu...  ;D  :uglystupid2:

Mielenkiintoista pohdintaa täällä. Tulkintojahan on erilaisia, riippuen siitä katsotaanko asiaa biologiselta vai psykologiselta kantilta - vaiko kenties vielä henkiseltä. Jos esim. ajattelee, että "sielunveljeys" on yhtä tärkeää (tai jopa tärkeämpääkin joskus) kuin "veriveljeys" eli että biologinen sukulaisuus ei ole mitenkään suurempi side kuin henkinen yhteys, niin silloin parisuhdetta voi katsoa ikään kuin samoin silmin kuin perhesuhteitaankin. Tarkoitan tällä sitä, että elämän kannalta tärkeitä ja pitkiä suhteita voi löytyä parisuhteesta siinä missä suvustakin - ja parisuhteistahan ne suvutkin ovat muodostuneet.

En siis näe ainakaan mitään syytä siihen, että pitkiä liittoja (tai parisuhteita ylipäätään) tulisi jotenkin väheksyä tai välttää, päin vastoin. :) Toiset vain löytävät jo varhain ihmisen jonka kanssa viettävät parisuhteessa lähes koko elämänsä, toiset taas käyvät läpi useampia pitkiä ja/tai lyhyitä suhteita, mutta tuskin mikään tapa on itsessään parempi toistaan. Oma elämänpolkunsa itse kullakin ja omat kasvunpaikkansa. Onhan ihmissuhteita tottakai niin monia kuin on ihmisiäkin: hyviä, huonoja, itsetuntoa kohottavia, alistavia, lempeitä, julmia...mutta kaikkiin suhteisiin jokainen meistä tuo sen toisen puolen.

Tuleehan elämän kuluessa myös aikoja, jolloin esim. johonkin tiettyyn perheenjäseneen on yhteydessä enemmän ja vastaavasti sellaisia aikoja, jolloin ei hirveästi pidetä yhteyttä tai välit saattavat katketa jopa kokonaan. Samat syklit ne on parisuhteissakin, toisinaan "menee hyvin" ja ollaan tosi läheisiä, toisinaan taas etäisempiä. Eihän parisuhde eroa mistään muusta ihmissuhteesta siinä, että se olisi vain koko ajan onnea ja autuutta. Se eroaa vain siinä, että puolisoa voi halutessaan "vaihtaa". Usein se ei kuitenkaan edes ole tarpeen, jos molemmat ovat sitä mieltä että suhteella on kaikesta huolimatta tulevaisuutta. Ja joskushan sattuu niinkin, että nuorena seurustelleet löytävät jotenkin elämän mutkien kautta toisensa uudelleen aikuisiällä - kaverilleni kävi näin. :)

Luottamuksesta mielestäni on kaikissa ihmissuhteissa kysymys - jos kokee, että toinen sen tavalla tai toisella pettää, niin eipä kyseiseen ihmiseen halua enää juuri olla yhteyksissä, oli hän sitten veli, täti, appiukko, ystävä tai puoliso. Tosin ihan perusluottamus ihmisiinhän rakentuu jo lapsuudessa ja jos siihen jää säröjä, niin muut suhteet ovat sitten enemmän tai vähemmän näiden säröjen korjailua.

Hyviä pohdintoja ja tekstejä täällä.

Tuosta miehen metsästysvaistosta tuli mieleen, että kokeilinpa jotain. :)

Laukaisinpa juristilleni keskustellessamme suhteista yleensä ja omasta suhteestamme,
että 2 vuotta ihan max yhtä miestä ja sitten vaihtoon.. ::)
..ja nyt (jo) hän puhuu muutosta yhteen ja mahdollisesta yhdestä lapsesta yhdessä.

Onko siis kysymyksessä metsästysvaisto, että se nainen pitää "voittaa"
enemmäksi kuin 2 vuodeksi?

Tuo Ajatuksen kirjoitus oli juuri sitä mitä itsekin ajattelen, kaikissa suhteissa on ns. samat pelisäännöt. Jos nyt noin karkeasti saan ilmaista asian. On tullut joskus kaverien kanssa tästä keskusteltua, ja siellä porukassa ei ole kuin muutama joka ajattelee juuri näin, ja muut ovatkin sitten meitä kolmea vastaan henkeen ja vereen.  :2funny: Mies ei ole kaveri, ystävä, vaan rahan tuoja, isä, ja henkilö jota p**naan...  :o Mutta kyllä se tulee heille suotua tuo asenne, eihän siinä mitään..  :) Jännä vain että juuri noissa suhteissa sitä tyytymättömyyttä ja levottomuutta, ja "hiukan" ronskimpaa flirttiä esiintyy niin, että sitä tehdään häijysti oman ukon/akan nokan edessä. Ja siihen sitten riitaa niistä ketkutuksista (lähes sylitansseista) tottakai päälle. Onpahan jotain tekemistä?  :o Hmmm. Mitä piti tossa kertoa, että Cojicon kanssa oon samoilla tiimoilla sen suhteen, että ainakin itse olen onnellinen että minulle on useampi suhde ilmaantunut elämäni aikana. Juuri siksi että saa sitä kokemusta. Kuitenkin olen oikeastaan aina suhteeseen mennyt niin, että se on nyt tässä. Mutta niinkuin oon jo todennut, se toinen ei sitä samaa välttämäti halua. Jospa nyt uskaltaudun kertomaan taustaani hiukan, olin 16v kun solmin ensimmäisen suhteeni. Se kesti 3,5v. Sen jälkeen tapasin ensimmäisen lapsen isän, se kesti taas 3,5v. seurustelin sen jälkeen miehen kanssa jonka kanssa aioin myös avioon, ja tämä oli se tapaus joka vei luottamuksen taloudellisesti, ja eettisesti. Fyysisesti hän oli minulle uskollinen. Suhde kesti n. 4 v. Elämä romahti todenteolla, oli hyvin raskasta olla lapsen kanssa. Sekaisin kun olin, hyppäsin ylimeno-suhteeseen, ja se oli tuo mies mistä aiemmin kerroin. Että valitsen sen, kenen kanssa homma varmasti pissii.. Tämä suhde oli vielä pahempi kuin edellinen, koska tämä ei itse tajunnut mitä teki, lyhyesti, törmäsin narsistiseen ihmiseen, ja alkoi 4v. helvetti. Kun siitä pääsin irti, löysin nykyiseni. Meillä on omat ongelmat tottakai, mutta se kuuluu asiaan. Kun menee hyvin, menee hyvin. Mutta suhteen tila nähdään siinä kuinka ihmiset reagoi ja tekee työtä kun menee huonosti. Itse ja myös mieheni luojalle kiitos, tekee töitä asian eteen. Sain sen mitä niin pitkään kaipasin ja pyysin, miehen joka on isällinen, on minun kanssa tasaveroinen, rakastaa  ja omaa saman käsityksen uskollisuudesta kuin minä. Ja haluaisi vielä itsekin lapsen. Ja se tyttö mitä niin kaipasin, syntyi. Ja mies oli odottanut jo 10v että saisi lapsen. Eli hänen motiivi lähteä suhteeseen oli luultavasti juuri se jälkikasvun saaminen, sama kuin minulla. Samoin perhe ja pysyvyys, kumppanuus, ystävyys. Samoin kuin minulla. Rakkaus syttyi hänellä nopeammin kuin minulla, itse olin jo oppinut lähes skeptiseksi miesten suhteen. Mutta rakkaus sitten kolahti minuunkin ja se oli menoa. Miksi kaiken tuon tarinan taas kirjoitan, tarkoitan vain kertoa sitä, että väsyn lyhyisiin suhteisiin. Olisin halunnut vain yhden suhteen joka kestää läpi elämän, mutta sain nuo. (Näin jälkikäteen olen iloinen, koska kaikella tuolla on tarkoitus, se kaiketi odottaa tuolla tulevaisuudessa??) Ja nyt kun olen täysin erilaisen miehen kanssa kuin koskaan aiemmin, niin en todellakaan haluaisi lähteä sörssimään sitä pettämisellä. Vaikka luoja yksin tietää, että jos en omaisi kykyä yrittää, ymmärtää ja antaa aikaa, sekin olisi voinut tapahtua. Se olisikin ollut ensimmäinen kerta elämässäni itse tehtynä.

Päässä on paljon tunteita ja ajatuksia, mutta en nyt näemmä saa niitä kaikkia ymmärrettävästi ulos.. Toivottavasti ymmärrätte mitä tuolla kaikella kirjoituksella tarkoitan.. Hope so..  :o

Juu, söpöliini omankin näkemykseni tuossa hyvin tiivisti: kaikissa suhteissa on ns. samat pelisäännöt. Luottamus joko pelaa tai ei.


Kysytkö minulta? Eipä tule mieleen kovinkaan montaa. Ja koska en varsinaisesti tunne mitään halua pettää, niin en hakeudu sellaisiin tilanteisiin jossa houkutus voisi johtaa tekoihin. Aiemmasta elämästäni tiedän kyllä, miten äärettömän helppoa tuollaisia tilanteita on löytää jos jonkinlaistakaan "seikkailunhalua" on. Olen :venus: :oinas: joten ihastun helposti, mutta kyllä :askendentti: :kauris: myös yleensä pitää jalat maassa ja järjen päässä. Kyllä saisi todellakin joku viedä jalat alta että nykyisen mieheni sen takia hylkäisin, olemme kuitenkin niin yhteensopiva pari.

Tuo "vaistoilla" ja "vieteillä" selittäminen saa muuten aina miettimään, miten suuri osa biologialla oikeasti on ihmisen käytöksessä nykypäivänä - ja miten suuri osa uskomuksiamme juontaa juurensa kansan pariin yleistyneistä, vanhoista freudilaisen psykologian ajatuksista. Kun puhutaan "vaistosta", niin mitä sillä itse asiassa tarkoitetaan? Entä ihmisen vapaa tahto, mikä sija sillä on pettämiskeskustelussa? Tämähän tietysti on ikuisuusaihe, mutta mielestäni ihmisen tahto kyllä voittaa biologian eli henki ruumiin. Eiväthän muuten esim. nälkälakot onnistuisi. Kysymys on vain siitä, mitä ihminen kulloinkin haluaa - ja näiden halujen toteutusten tai ei-toteutusten seurauksista.

Juttelin eilen illallisella juristini kanssa uskottomuudesta.

Hän sanoi, että mies on kahtia jakautunut,
joka johtuu kaiketi yhteiskunnan sanelemista "säännöistä" ja kasvatuksesta.

Hän sanoi, että usea mies ei voi rakastella ja omata yhtä estotonta seksiä
lastensa äidin kanssa samalla intohimolla kuin rakastajansa kanssa,
koska lasten äidin täytyy suukottaa miehen lapsia. ;D

Hän tarkoitti sitä, että usean miehen mielestä lasten äidin pitää olla
jollain tapaa kaikkea muuta kuin seksuaalinen, koska äidin kuuluu pitää huolta lapsista.

Hän arveli sen olevan ihmisen tiettyä eläimellisyyttä, että heti kun se rakastaja muuttuu
lapsen äidiksi, suvun jatkuminen pitää varmistaa, joten miehen pitää varmistaa, että lapsi jää henkiin
äidin huolenpidolla (pitämällä huolta äidistä) ja mies ottaa uuden mahdollisen tulevan lastensa äidin rakastajakseen jne.

Jotenkin tuohon pohjaan ymmärrän kulttuurit, joissa pidetään haaremeita
ja joissa miehellä on monta vaimoa.

Vaikuttaa vähän siltä, että mitä enemmän asioita tutkitaan, sitä useammin
mitä uskomattomimmatkin ihmisen käyttäytymisen sun muun piirteet
osoittautuvat johtuvan geeneistä. Kuten taisin aiemmin jo todeta, tuntuu melko loogiselta,
että valtaosa maailman miehistä on sellaisten miesten jälkeläisiä, jotka miehet
haluavat kiihkeimmin ns. lentää kukasta kukkaan...

Minun käsitykseni tässä asiassa on se, että todennäköisesti sekä geeneillä että sosiaalistumisella on yhtäläinen vaikutus ihmisiin. Näyttäisi riippuvan pikemminkin siitä mihin tieteenalaan itse ollaan kallellaan, kumman vaikutus näyttää "suuremmalta". Myös yleiset trendit vaikuttavat siihen, minkä alan tutkimustuloksista uutisoidaan jne. - nykyään tuo geenijuttu on "pinnalla" vähän siellä sun täällä.

Kumpaakaan ei mielestäni kuitenkaan voi yksin tai täysin syyttää kaikista ihmisen omista valinnoista, vaikka ne vahvasti taustalla vaikuttaisivatkin. Geenit voivat altistaa, mutteivät "pakota". Sama astrologiassa: tähdet näyttävät tietä, mutta itse saat kävellä perille.

Jos nainen ei enää äidiksi tullessaan kiihota/kiinnosta/ole eroottinen miehen mielestä, niin miksi sitten niin moni mies kuitenkin ihmettelee ja ehdottelee perään kaikenlaista? Koska kyllähän sitä ulkona liikkuu lapsiensa kanssa, ja silti niitä tietynlaisia "ehdotuksia" tulee..  :) enkä suinkaan tarkoita että kaikki olisivat kiinnostuneita lapsellisista naisista, mutta moni. Jos se lapsi on se mikä tekee naisesta yhtäkkiä ei seksuaalisen, (aivan kuin ne halut nyt naisella seinään loppuisi...  :knuppel2:) niin miksi sitten näin ristiriitainen käytös? Jospa tuohon joku mies voisi antaa näkökantaa??  :)

Vielä piti lisätä, että omassa ystäväpiirissäni on oikeastaan vain lapsellisia naisia. Useammalla on kaksi tai kolmekin muksua. Ovat silti kuitenkin ns. haluttua ja kuumaa tavaraa..  ;D Anteeksi tuo ilmaisu, en tarkoita sitä pahalla...  :smitten:

Tuo aloittamasi topic geeneistä on mielenkiintoinen -> jatkan sinne. :)


Varmaan siksi, että et ole ko. miehen jälkeläisten äiti, vaan jonkun toisen miehen.
Moniko mies enään kiinnostunut yhtä seksuaalisesti naisesta, joka jo on miehen omien jälkeläisten äiti?

Vain ajatuksena..


Sideman käsitykseni mukaan mies.. ::) ;)

Ei nyt jaksa ihan koko ketjua lukea, mutta sohaisempa vähän pesää ja pistän oman mielipiteeni.

Kuulin jostain mielenkiintoisesta tutkimuksesta, jonka mukaan naisen ovulaation jossain vaiheessa oli huomattavasti todennäköisempää, että tämä sai orgasmin jonkun toisen kuin oman miehensä kanssa. Syyksi esiteltiin, että nainen, niin kuin mieskin, koittaa saada mahdollisimman hyvää geneettistä sekoitusta aikaiseksi. Näin ollen nainen pettäisi näin biologian mukaan siitä syystä, että jos omalla miehellä ei olekaan parhaat mahdolliset geenit, niin saisi ne sitten jotain toista kautta. Toisaalta, nainen tarvitsee jonkun huolehtimaan itsestään ja lapsesta, joten nykyisestä ei parane myöskään päästää irti. Onhan mahdollisuutena, että tämä parempien geenien mies katoaa maailman ääriin välittömästi ja nainen jää yksin.

Toisaalta miehelle on edullisinta tietenkin varmistaa, että niitä jälkeläisiä tosiaankin syntyy ja suku jatkuu..

Olen sitä mieltä, että kyllä, nuo pitävät osaltaan paikkansa, olemmehan eläimiä kaikesta huolimatta. Toisaalta uskon myös, että erityisesti ihmiset, joilla on heikko itsetunto, ajautuvat pettämään puolisoaan. Siinä kun on sellaista "wau, joku oikeasti haluaa minutkin, niinpä käytän tilaisuuden hyväkseni" -tyyppistä menoa mukana. Useasti kuulee katkeria kommentteja siitä, kuinka sellaiset, uskallanko sanoa, korkeamman tason miehet ja naiset pettäisivät, kun heillä kerran kysyntää piisaa. Oma kokemukseni on aivan päinvastainen. Nämä ihmiset tietävät kyllä saavansa kun sille tuntuu, joten ei heidän tarvitse hakea sille todistetta kaiken aikaa.  :)

Heitänpä vielä, että tällainen parisuhde on ihan käsitteenäkin aika kyseenalainen. Liekö sen kirkko joskus hoksannut, että eihän tämä ole cool jos ihmiset muhinoivat ihan kenen kanssa sattuu, niinpä lienee paikallaan laatia joku instituutio, kuten esimerkiksi nyt avioliitto, että pysyvät aisoissa, ketaleet!  ;D

Oikeastaan tuo "parijako" on esikivikautista perua, paitsi vähän väljemmin, että silloisen ihmisryhmän johtajalla oli etuoikeus useampaan naiseen, mutta alempiarvoisetkin saivat pitää vaimon tai useamman, jotta ryhmän eloonjäännin kannalta oleellinen yhteistyökyky sekä jäsenten lukumäärä olisi säilynyt riittävän korkealla.

Muut kädelliset eivät ole samalla tavalla toisistaan riippuvaisia (eivät harjoita esim. laumametsästystä) joten niillä alempiarvoiset urokset eivät ole oikeutettuja "palkintoon" yhteistyökykyisyydestään, vaan käyttävät paljon aikaa päästäkseen parittelemaan salaa alfauroksen naaraan kanssa tai haastaakseen alfauroksen, jotta saisi tämän naaraat itselleen, ja alfalta puolestaan kuluu aikaa naaraidensa ja alempien urosten valvomiseen.
Ihmiskunta ei samanlaisella meiningillä olisi kerennyt rakentamaan sivilisaatioita sun muuta.

Jo kivikaudelta tunnetaan ydinperheen tapaisia, eli jako pareihin on tapahtunut varhain eikä ole välttämättä niinkään minkään uskonnollisen moraalin aikaansaannosta, tosin ei käy kieltäminen etteivätkö uskonnot olisi parijakoa korostaneet. Jo hedelmällisyyskultit loivat ja mytologisoivat yhteiskäsitteen "mies ja nainen", käsitys avioparista muodostui siihen liitetystä keskinäisestä interaktiosta.

Siksi, että ei saada omasta kullanmurusta tarpeeksi. ;D

Joo, pikkasen crazy vastaus, mutta pitää kyllä paikkaansa.

Kysymys:
Mestarit, tunnen, että oppituntinani tässä elämässä on ollut petetyksi tuleminen miessuhteissa. Olen kulkenut pitkän matkan tämän ratkaisemisessa, mutta minua kiusaa edelleen toisinaan epäluottamus aviomiestäni kohtaan, vaikka tunnen ehdotonta rakkautta, joka syntyy noustessani kaikenlaisten asioiden yläpuolelle. Mietin myös, onko siinä jokin ongelma, kun äitini on ollut hyvin läheinen isälleni? Vai meneekö homma vaan kokonaan ohi minulta tähän elämänoppituntiin liittyen?
 
Vastaus:
Olet oikeassa siinä olettamuksessasi, että pettäminen on valittu elämänoppitunniksi. Päätit myös kyseenalaistaa kaikki henkilökohtaiset ihmissuhteesi. Kun tunnet oppituntisi, on helpompaa työstää sen läpi. Ongelmanasi on, että vaikka tiedät oppitunnin, et ole hyväksynyt sen energiaa ja päästänyt irti tapahtumien negatiivisesta puolesta.
 
Tämän elämän suunnitelmasi mukaisesti järjestit itsesi petettäväksi suhteissa, jotta voisit nähdä, että taustalla oppituntina oli luottaa omiin kykyihisi ja oppia rakastamaan itseäsi joka tilanteessa, mistä löytäisit itsesi. Näet pettämisen, mutta useimmilla tasoilla sanot, että on ok, että asetuin petettäväksi - siirrytäänpä eteenpäin. Et ole koskaan kysynyt, miksi sinua petettiin. Mitä osaa oma toimintani esitti tässä pettämisessä? Miksi tunnen, että minun on koettava tämä? Siihen saakka kunnes alat esittää näitä kysymyksiä ja mennä tunteisiisi, elämä pysyy samana pettämisen, pelon ja ihmisten epäilemisen kiertona.
 
Edes suhteessa vanhempiisi et ole tarkastellut sitä, mitä tunnet kumpaankin kohtaan. Tunnet pientä kilpailua isäsi kiintymyksestä. Hän ja äitisi eivät ole tässä osana - kaikki kumpuaa itsearvostuksen ja itseluottamuksen puutteestasi. Tunnet, että sinun on "voitettava" joku, myös omassa perheessäsi.
 
Ala työskennellä päästäksesi elämäsi draamojen pohjalle ja kaikki näyttää ja tuntuu yhtäkkiä erilaiselle. Sinulla on toki oppitunteja opittavana, mutta sinun ei tarvitse antaa niiden hallita elämääsi.

tässä oli vielä moniavioisuudesta, syynä siihenkin taloudelliset seikat nähtävästi sekä patriarkkakultti.

Question: Is it a sin to share one's life with two women, I mean marry two women. In the old testament Abraham had two wives and also I believe other patriarchs had more than one wife.

 

Answer from Jesus:
That depends first of all on where you live. In most countries, polygamy is illegal. If plural marriage is illegal in your country, then it is a sin, because in general it is a sin to disobey the laws of your land. Even if the laws are unjust, it is better to use legal means to work to change the laws than to disobey them. Obviously, there can be exceptions in extremely totalitarian countries, but remember my statement to render unto Caesar that which is Caesar's and unto God that which is God’s.

It is correct that in the Old Testament period it was common for men to have multiple wives. This was partly due to the social conditions of the time that made it extremely difficult for a woman to make a living on her own. Therefore, a woman was dependent upon a husband for her survival. You also had a culture with much warring, meaning that many men were killed in battle. As a result, there was often a shortage of men, meaning that many women could not find a husband. As a result of this, it can be practical for a culture to allow plural marriage so that one man can provide for several wives.

However, these conditions are obviously not ideal, and it is not what God wants to see happen in the long term. Therefore, it is in accordance with God’s law that civilized and affluent nations make it illegal for a man to have more than one wife. Consequently, I support the fact that most Western nations do not allow plural marriage.

Let me also say that the cultures of the Old Testament were obviously male-dominated cultures. Women were considered less worthy than men, and they were often considered to be a mere commodity for man's sexual pleasure. This led to the development of plural marriage, so that a man could act out his sexual desires.