Astro Foorumi

Jotenkin nousi tietoisuuteeni ja mielenkiinnon kohteeksi isot kivet! Pienistä olemmekin keskustelleet, mutta niistä suuremmista ei niinkään.

Minun on ihan pakko kiivetä päälle, kun näen sellaisia, viimeksi tuolla Rantsilassa Ketunpolulla. Siellä istukselin tovin ja haaveilin.

Toinen mielenkiintoinen paikka oli koko perheelle aikoinaan Karhufiian kivi, sekin Rantsilassa. Luulin todella, kun kyltistä luin, että se on Suomen suurin siirtolohkare. Mutta ehei!!!

Sitten on tietenkin rakas sylikivi tuolla niittyjen tuollapuolen, valkoinen pyöreä ja kupera keskeltä. Siellä käyn usein istumassa. Voi kun sen saiskin pihalle. ::)

Minkälaisia kiviä Hiidet ovat viskoneet teidän tienoille? Nimittäin Suomi on aika rikas noista lohkareistaan, joita jää irrotti Suomen 'vuorista', viskasi niitä jopa Keski-Eurooppaan asti. Se on ollut jyrinää se!!!

Uskotteko kivien voimaan?

Aijai! Lapsuuteni tärkein leikkipaikka naapurissamme olevan mummolan lehmien laidun-metsässä... :smitten:
Tuulimyllyltä sata metriä metsään niin johan löytyi järkäle!
Parasta oli leikkiä seitsemää veljestä siinä... ;D
Se oli sellainen valoisa koivumetsä, laitumien vieressä ja joskus lehmät päästettiin sinnekin....


Toinen hiidenkivi löytyi sitten toisen naapurin metsästä,
joka oli sellaista oikein sammaleista havuntuoksuista peikkometsää..

Sillä kivellä istuen vietin pitkiä aikoija murros- ja tieni-iässä kun halusin omaa rauhaa..
Siellä kävin salatupakoimassa  ;D ja kirjoittelemassa runoja...

Mutta kaikkein suurin lohkare vielä siitä muutaman kilometrin päässä oli jotain ihan uskomatonta. Sen päälle oli vielä vaikea päästäkkin. Mutta totta, noissa kivissä on suuret energiat. Ne ovat todellisia voima-lähteitä.

Pienenä leikittiin serkun kanssa eräillä isoilla kivillä kun oltiin mummolassa. Niitä oli pari järkälettä semmosessa pienessä metikössä Vantaalla, vieressä joku urheilukenttä. Yöllä hiivittiin salaa talosta seikkailemaan ympäriinsä. ;D Se oli hauskaa se.
Ei ne kivet mitään erityisiä minulle ole olleet, tuli kuitenkin mieleen. Viime aikoina tuo mummola Vantaalla on tullut monesti mieleen, ja olenpa nähnyt paikasta uniakin. Liekö enää ukkini omistuksessakaan tuo talo... :'(

Kiinalainen lehtimies oli kysellyt eräältä suomalaiselta, että mistä johtuu noiden suomalaisten, norjalaisten ja latvialaisten menestys juuri keihäänheitossa, eli miksi pohjolaiset ovat siinä niin hyviä.

- Osa meistä ja heistä on hiisien jälkeläisiä ja heille oli tuttua se olkavarsivoima hiidenkiviä heitellessä.

 :o     ::)      ;)

Piti oikeen miettiä, että mitä ne hiidenkivet onkaan. Oih, olenhan se minäkin niitten päälle kiipeillyt. Lapsuuden lähimetsässä oli 4 todella isoa kiveä jossa leikittiin kotia... Tykkäsit valtavasti.

Mitenkä olikin ollut tapahtuma unohduksissa :smitten:

Kivet  :smitten:
...pienet, suuret ja vielä isommat  ;)
 :smitten:

Voih, Jaspi-Kide! Mitä suurempia ovat kivet, niin tuntuu että niissä on yhtä suuri voima kuin vuorissa; vain pienessä koossa. Olen isojen perään ;)

Mutta miksi kivet voivat tuottaa turmion? Eikö se energia olekaan aina hyvä ja suojeleva?

Kerron teille erään tositarinan. Kyseessä on hiidenkivi eli siirtolohkare nimeltä Antinkivi. Se on jossakin mullistuksessa haljennut kahtia synnyttäen kiilamaisen halkeiman kaveten alaspäin.

Se kivi on saanut nimensä eräästä Antista, jolta karkasi hevonen. Sekin on jo hankalaa, sillä Antti juoksi mantuja ja nevoja hevosensa perässä. Kävi ilmi, että sudet olivat pelästyttäneet hevosen, sillä hän löysi hevosensa kuolleena ja haavoittuneena tuon nimenomaisen hiidenkiven luota.

Onnettomuudet eivät loppuneet siihen, sillä pian Antti huomasi susien vaanivan lähellä ja haluten pitää saaliinsa. Pelästyksissään Antti kiipesi kyseiselle hiidenkivelle turvaan.

Sekään ei vielä riittänyt päivän pahoiksi. Sattui että hän pelästyksissään astui taaksepäin ja putosi tuohon halkeamaan. Hän yritti sieltä yläs, mutta mitä enemmän hän yritti, sitä tiiviimmin hän putosi ahtaaseen kiilaan. Kunnes voimat loppuivat. Siihen hän jäi susien ulvoessa ja ahmiessa hänen hevostaan lähistöllä.
Kuvitelkaa tunnetta!

Hänet ja hänen luuksi kaluttu hevosensa löytyi vasta seuraavana keväänä, kun retkeläiset sattuivat paikalle. :o

Eikös maahiset joskus ottaneet vaikka koko ihmisen? Aina ei nuo asiat aukea meille valossa ja maanpäällä kulkeville.

Muistan erään lasten ohjelman, jossa näitä vanhoja satuja tontuista, maahisista, mennikäisistä yms kerrottiin piirretyn satukirjamaisen kuvituksen avulla. Ne olivat todella upeita satua, meidän kansallisperintöa  :smitten: