Astro Foorumi

Kuten varmasti jotkut astrolaiset ovat huomanneet kirjoituksiani lukeneina niin meitsille ei enää taho ruoka maistua.

Jatkuva huono olo ja nälkä on olleet mun perus olotila jo päälle viikon. Ruokaa ei saa alas, pyörryttää, väsyttää ja voimat on ihan kadoksissa. Ei kiinnosta eikä ylipäätänsäkään jaksa tehdä mitään. Koulussa istun tunneilla ja peittelen vatsani murinaa kun se vaatii ruokaa mutta mä en vaan pysty syömään. Kaikki jutut menee ohi. Mistään ei saa kiinni, mutta ei se haittaa. Ainut mitä mä haluan on vaan syödä.

Mun vatsa reagoi stressiin voimakkaasti, mutta viime aikoina en ole ollut mitenkään stressaantunutkaan.

Multa kysyttiin onko tää etten syömään pysty, niin henkistä vai fyysistä kyvyttömyyttä. Vastaus on fyysistä.

Kiloja on lähtenyt lyhyessä ajassa nyt jo noin neljä, mikä on paljon kun miettii mun painoa yleensäkin. Viime viikolla painonputoaminen oli rankempaa ja kiloja lähti suunnilleen kolme tai vähän yli. Ja mulla kun ei olis paljoa varaa laihtua.

Liikuntaa olen viime päivinä alkanut taas harrastaa. Lähinnä kävelemistä ja pientä hölkkää, koska käsihän on edelleen paketissa. Normaalit lenkit on noin 7km ja toinen 11km, joista vedän toisen aina kerran päivässä, fiiliksestä riippuen. Lyhyempi on se vakio. Kun palaan lenkiltä on nälkä yltynyt jo niin pahaksi, että ihan näköä haittaa. Silti ainut mitä saa alas on jokusen lasia vettä/mehua ja ehkä jokin hedelmä tai vihannes.

Kokemuksia, neuvoja, kritiikkiä tai voimia.. mitä vaan, ihmiset! Auttakaa pieni leijona takaisin tassuilleen..  :'(

Lionheart kiittää ja luovuttaa puheenvuoron seuraavalle.

Niin..

Mut mul just nous kuumekin. Tää ei taida olla ihan normaalia  :( Enpä sitten menekään tänään kouluun..

Voisiko tää olla vaan jotain alkavan flunssan ensimerkkejä? Kyllä vähän epäilen, että ei, sillä juurihan olin kipeenä viikko pari takaperin  ???

Kiitokset Ardith viestistäsi  :)

Voi kuules Jellona! Sinä olet stressaantunut ja ahdistunut.

Itsellä oli pahimmillaan tuo vuonna 2001. Se alkoi sillä että mulla oli huono olo, oksettava olo, ilman varsinaista syytä. Töihin ahdisti mennä ja ruoka ei maistunut. Aina kun yritin syödä, tuli oksennus refleksi. Sain juotua kyllä ja nieltyä kiisseleitä ja löysiä vellejä.
Olin heikkona, paino tippui ropisemalla 46 kiloon. Olin luuta ja nahkaa.
Olin hyvin ahdistunut henkisesti ja oloni johtui siitä. Työstressi, kuolemantapaukset lähipiirissä, parisuhde kriiisi ja epäsäännöllinen elämä koitui sairaudeksi ja sain vielä vatsahaavankin.
Kun ottaa huomioon vielä sen että syöminen on aina ollut minulla liitettynä mielialoihini niin ei ihme.

Parannuin kun vaihdoin työtä, sain mieleni takaisin balanssiin ja aloin viettää säännöllistä elämää.
Olen lapsesta saakka ollut sellainen että kun mieli menee tarpeeksi pohjalle, lopetan syömisen. Se ei ole tietoinen juttu, se vaan tapahtuu.
Sinun täytyy saada mielenrauha takaisin, hyvä olo pään sisälle. Siitä se lähtee.
Syö nestemäisiä ruokia nyt jos et vaan saa muuta alas, syötävä on kuitenkin. Syö vitamiineja ja lepää. Kävele ulkona ja nuku hyvin (jos vaan pystyt). Käy lääkärissä puhumassa, hae vaikka saikkua jos se on tarpeen.
Tee mielekkäitä asioita mutta älä urheile liikaa.
Ennenkaikkea keskity nyt vain itseesi ja siihen että saat tosiaan kaiken kuntoon mielessäsi, silloin keho seuraa mukana.
Jos haluat kirjoitella niin laita viestiä privana.
Kyllä se siitä, usko pois!!!!

Itselläkin oli kuumeilua siihen aikaan. Mene kuitenkin lekuriin, voi olla infektiokin.

Kiitos Artemis viestistäsi.  :)

Tää kuume on ihan pientä, mut kumminkin luokittelisin kuumeeks. 37,2 kun mun normi ruumiinlämpö on 36,6. Lekuriin ajattelin mennä piakkoin.

Tuo kokemuksesi osui ja upposi. Huono olo ilman syytä.. Jep. Ja tuo koulu on kyllä yllättävän kuluttavaa ja koko elämä tuntuu pyörivän sen ympärillä. Ei oo ollu aikaa esim. soittaa kotona pianoa tai hommailla koirajuttuja. Stressaan kyllä vähän siitä, että saanko tarpeeksi unta. Nukkumaanmeno ahdistaa, jossei se uni tulekaan silmään. Aamuisin oon väsyny ja äkäinen. Kiroon joka aamu koko tän maailman jonnekki syvälle ku ei saa ruokaa alas ja viiden minuutin päästä pitäis lähteä kouluun. Kouluun mennessä ja sieltä palatessa liikenneruuhkat saa mut kiehumaan. Mitään en vihaa niin paljon kun kello neljää ja kehä III:n muuttumista valtatiestä parkkipaikaksi.

Eli siis taidan stressata aika paljonkin  ???

Ei helkutti.. en enää edes tiedä mitä tunnen.

EDIT: Lanttien kuutonen (käänteinen)

Olet tehnyt ankarasti töitä ja mielestäsi olisi jo aika saada jonkinlainen korvaus, mutta menestystä ei vain ala kuulua. Ellei tekemisesi ole ollut sinulle mielekästä, ei myöskään palkkiota ole tiedossa. Vain työstään nauttiva palkitaan ruhtinaallisesti. On aika aloittaa mielekäs tekeminen ja lopettaa puurtaminen.

Tärkeää on löytää ilo takaisin elämään :)

Minäkään en tunnista itsessäni masennusta tai stressiä. Osaan kertoa siitä muille mutta itsessäni en masennusta huomaa, paitsi esim. nyt jälkikäteen kun katson esim. viime talvea..
Sen takia itsekin alkuun ihmettelen miksi voin huonosti. Herkkänä kun kaikki mitä tapahtuu päänsisällä vaikuttaa kroppaani.
Nyt lepäät, otat saikkua hyvällä omalla tunnolla ja syöt sitä mitä saat alas. Jokatapauksessa edes jotain, vaikka sosekeittoa, kiisseliä, velliä, jugurttia tai vaikka jäätelöä. Ja jos et syö paljoa niin ainakin juo ja muista suolat, ettei kuivu.
Ota aikaa itsellesi ja kuuntele kehoasi. Puhdista mielesi ja hengitä syvään :) Ja mene ihmeessä lekuriin jos vähänkin tuntuu pahenevan tai tuntuu ettei jaksa!

Hyviä ja ihania vastauksia on tullutkin  :smitten:
Jostain syystä haluan "vuotaa" oman tarinani  :idiot2:

Olen taistellut syömiseni kanssa koko elämän.
Yhtenä kesänä (n. 15 vuotiaana) aloin käymään juoksemassa heti aamusta, sitten uimaan pitkä lenkki ja töihin..päivän ravinto oli joko puolikas omena tai pala paahtoleipää. Teetä ja vettä litroittain.
Koulun alkaessa aloin syömään vain oksentaakseni. Pahimmillaan mitat oli 168/42-ja se oli olevinaan upeaa  :uglystupid2:
Myöhemmin n.20 v. tutustuin erään ihmisen kautta piristeisiin jota ei suomesta saanut, mutta ruotsista luontaistuotekaupan kautta kylläkin ja laillisesti noin vuoden. Paino tippui taas  ja töitä jaksoi paiskia, virtaa riitti loputtomiin-eipä ihme,droppi oli amfetamiinin johdannainen  :P.

Seuraava "löytö" oli jällen aine,( joka vedettiin pois markkinoilta myöhemmin) jota piti ottaa kapselin muodossa 1/pvä.  Siinä oli joku osa joka reagoi rasvaan ja todellakin nopeutti sen poistumista elimistöstä.
"Fiksuna" tyttönä nappasin 2-4/pvä.. :buck2: Ja vaikka käytöstä on vuosia, ei rasvainen ruoka tunnu siltikään pysyvän sisällä-ei ole kivaa ei  :'(

Pari vuotta sitten kun elämä romahti ja kävin omalla henk.koht.pohjalla tajusin tuon oman kiduttamiseni olevan selvää hallinnan yritystä.
Viellä tänäänkin kun stessaan tms. ja huomaan etten ole syönyt pariin päivään mitään, jäljet johtaa melkein aina tuohon hallintaan..eihän elämää voi hallita  :smitten:-sitä opetellessa..

Samaa mieltä Eppanan kanssa. Olen tullut siihen tulokseen että alitajuntani estää tavallaan minua syömästä silloin kun on vaikeaa. Muistan kun kerrankin jo 8 vuotiaana lopetin syömisen pitkäksikin aikaa koska isäni riehui humalassa. Enkä päättänyt sitä tehdä, vaan aina kun yritin syödä minua alkoi oksettamaan, ei auttanut väkisin syöminenkään...
Luulen että silloin kun on vaikeinta ja tuntuu ettei hallitse elämänsä kulkua tai että ei voi vaikuttaa asioihin niin ainoa keino on mennä lukkoon niin että joku asia pysyy tavallaan hallinassa.
Outoa... mutta totta!
Kiitos tarinastasi Eppana!

Ardith kirjoittikin samasta kuin minä, en huomannutkaan :)
Ja ihan oikein, apua on hyvä hakea.
Itselläni tuo anoreksia ei ole kylläkään tietoista, en halua laihtua tai olla syömättä, vaan yritän syödä vaikka väkisin, mutta sitten keho pistää vastaan :( tulee huono olo syömisestä.
Edellinen jakso oli tammikuussa 2007, se oli lyhyt jakso ja meni ohi muutamassa viikossa. Nyt voin paksusti ja ruoka maistuu :)
Mutta aina kun vaikeudet kohtaa niin kehoni menee niin lukkoon...

Kyllä, syöminen on hyvä juttu :)

Ja ennenkaikkea tärkeintä on se että mieli voi hyvin! Silloin voi kehokin.
Pitäkäähän kaikki huoli itsestänne :) Löytäkää ilon aiheita ja välttäkää stressiä!
Syksy on edessä ja sen pimeys mutta mielialaa voi nostaa vaikka se mahdottomalta tuntuisi. Täytyy löytää vaan mielekkäitä asioita ja muistaa että valo ei katoa lopullisesti. Vaikka niin kylläkin itse luulin viime talvena...
Ja apua saa vaikkapa lääkäriltäkin. Moni ystävä on viimeaikoina hakenut apua masikseen lekurin kautta ja monelle on ollut apua mm. mielialalääkkeistä.

Kirjoitelkaa jos on ajatuksia tai jotain :)

Loppujen lopuksi nuo fyysiset oireet juontuvat aina jostain psyykkisestä.  :crazy2:

Saanko tehdä veikkaus-diagnoosin?  ;D :D

Sinusta tuntuu siltä että ihmiset vaativat sinulta liikaa ja koska olen kunnianhimoinen jellona,
haluaisit saada tehtyä kaiken kunnialla läpi -
mut nyt sinusta tuntuu ettet jaksa etkä kykene, olet pettynyt itseesi..  :'(

Tuo koulu stressaa sinua, mutta luulen että sinua stressaa myös nuo ihmissuhteet,
kaiken maailman  :leijona: :rapu: pohdinnat
joista sinulle koituu myös itseäsi soimaavia ajatuksia
kun mielessäsi tunnet pettäväsi rakkaintasi jellonaa...  :-\

Vaikka ihastuminen on kivaa, niin siitä seuraa yleensä myös ahdistusta,   :crazy2: varsinkin jos kuvioissa on enemmän kuin kaksi ihmistä.
Usko pois, minä tunnen ihmissuhdeahdistukset ja niistä seuraavat kuvottavat olotilat ja laihtumiset... :2funny:

Ja kuten muutkin syömishäiriötä harrastaneet täällä ovat todenneet,
niin tämän tyyppisillä ihmisillä on vahva halu kontrolloida asioita.
Jos tulee vaikea elämäntilanne, eikä jaksa pärjätä
(vaikka koulussa, töissä, ihmissuhteissa, missä vaan)
niin viimeinen oljenkorsi on ottaa tiukka kontrolli EDES omasta syömisestä,
koska siihen on helppo turvata!

Syöminen ja sen hallitseminen on sellainen asia, jota kukaan ei voi sinulta viedä,
melkein kaiken pystyy muut viemään ja määräilemään ja painostamaan ja ties mitä,
mutta harvemmin kukaan kieltää syömästä tai pakkosyöttää.....!!

Minä poden tällä hetkellä kuvotusta kaikkee ruokaa kohtaan,
ja luulen että se johtuu siitä etten oikein nyt sulata kaikkia muutoksia mitä elämässä tapahtuu.

Yleensä olen tällaisessa tilassa innostunut ajatuksesta että voin hyödyntää tän pahan olon laihduttamiseen, sitten laihdutan, kunnes huomaan että oon ihan saatanan huonossa kunnossa enkä enää jaksa tehdä mitään. Se menee aina liiallisuuksiin ja on osittain huomiohakuistakin.

Silloin teininä minä halusin näyttää syömättömyydellä ja laihtumisella porukoille että näettekö NYT että mun on paha olla, voisitteko kiinnittää huomiota, huolestua edes kerran jostakin!! Että se oli myös kapinaa...
Ja itsensä väheksymistä "haluan kuihtua pois" "haluan olla pienempi niin minua ei huomata" "jos olen ruipelo niin olen vähän kuin lapsi eikä minun tarvitse koskaan tulla aikuiseksi naiseksi"...

Se oli ennen kaikkea pelkoa aikuistumista kohtaan ja itseinhoa....

Kykenemättömyyttä ottaa elämää vastaan....

HUH... anteeksi mikä purkaus... :P

Tosin lellona, et sinä kuulosta miltään syömishäiriöiseltä,
olet varmaan vain hyvin ressaantunut.

Joskus on ihan hyvä ollakin hetken aikaa vähemmällä ravinnolla
ja juoda paljon, se puhdistaa.

Toivon vain ettet lähde tästä sille tielle että jatkat ja jatkat tuota vain,
vaikka siihen on omat houkutuksensa. Olen kokenut mitä syömättömyys tekee terveydelle,
ja ne seuraukset ovat pelottavia.

Minulla oli joskus kuva että laihat ihmiset ovat terve-itsetuntoisia, terveitä, energisiä, kauniita, rohkeita, saavat kaiken mitä minä en saanut kun olin ylipainoinen lapsena..

No, jos laihduttaa epäterveesti, siinä menee iho, hiukset, kynnet, luusto...
Suoli ei toimi kunnolla, ihon väri on sairas, jatkuva väsymys, huimaus ja lopulta niin epätodellinen ja surkea olo. Koko maailma kutistuu ja käpertyy, mieliala laskee eikä rohkeus lisäänny ollenkaan vaikka kilot karisevat. Sydän vain pamppailee hulluna ja ei ole mitään muuta kuin pelkoa...

Se on itselle luotu helvetti,
rangaistuslaitos,
jossa kielletään elämä ja kaikki nautinnot,
ja syytetään itseään joka asiasta -
ja silti hymyillään ulospäin ja ollaan muka täydellisiä ja miellytetään kaikkia.

Ja taas mä itken, niin kuin eilen ja toissapäivänäkin.  :'(
Ehkä nyt vaan on aika surra kaikki menneisyyden asiat lopullisesti pois, kuten tuo äskeinen...

Kiitos kaikille viesteistänne ja Tigriksen veikkaus-diagnoosi kuulostaa järkevältä..

Ajattelin alkaa pitämään pientä päiväkirjaa syömisistäni, liikkumisesta ja nukkumisesta, tapahtumista ja olotiloista. Jos sen kanssa sitten marssis johonkin, vaikkapa aluks kouluterkkarin puheille..

Mä en viiti olla pois koulusta, sillä tämähän on vasta toinen viikko. En voi palaa loppuun näin nopeasti (itse asiassa voin, en vaan myönnä sitä itelleni). Jos mä oon nyt jo ihan poikki niin miten mä jaksan ensi jaksossa? Koeviikolla? Keväällä?

Ahdistaa suunnattomasti tää elämän kaavamaisuus ja rajat. Ihmiset kahlitaan työhön ja kouluun, koko ajan pitää olla paras, kilpailla toisten kanssa huomiosta ja suosiosta. Vaikka mut oliski luotu loistamaan niin silti mä en siihen aina pysty. Ja koska ajattelen mielessäni, että heikot on vaan korokkeina vahvemmille, jotta ne pääsis ylemmäs kohti palkintosijoja niin en halua olla se koroke. Don't step on me 'cause I will swear that you're gonna fall down big time and then.. I'm gonna step on you even harder.

Leijona haluaa luoda! Leijona haluaa olla vapaa! Leijona haluaa laatia kaavat eikä totella niitä! Perhana, mä perustan sen Lionlandin ja siellä koulunkäynti on jokaisen oma asia eikä ketään koiteta rajoittaa. Luovuuden paratiisi. (Mutta toisaalta olisin silloin vain itserakas paska joka leikkii jumalaa.)

Pää hajoo.

Tigris-miau puhui paljon asiaa. Noinhan se on.. Kiitos "purkauksestasi" :) On helpottavaa kuulla että muillakin on samantyyppisiä kokemuksia.

Ja Lionheart, musta tuntuu usein samalta => kahlitulta. Minäkin kaipaan vapautta :) ja inhoan näitä rajoja mitä meille on asetettu. Tai onkohan niitä asetettu vai olenko itse asettanut vai kuka? Yhteiskunta? En todellakaan tiedä. Mutta usein se juuri ahdistaa, kaikki kaavamaisuus..

Itselläni on vielä se ongelma, että uskon olevani liiankin vahva. Ennen luulin olevani lyömätön :D Että jaksan kaiken ja mikään ei pysäytä minua. Luulin myös olevani ainoa joka voi hoitaaa asiat, niin työssä kuin kotona. Luulen vieläkin toisinaan...
Hölmöä :D

By the way.. Saako pässi muuttaa lionlandiin vai onko se vaan kissoille? :D

Lionlandiin sopii kuka vaan kunhan on hyvä tyyppi  8)


Mää TIERÄN olevani lyömätön, ainut laatuani, maailman napa, vahvin kaikista ja niin pois päit.  ;D Joo okeoke..   :leijona:

Arki vaan yrittää välillä tiputtaa mut takas maanpinnalle.. Mut en suostu siihen, saattas tassut likaantua. ::)

Ja dawnchild  :smitten: ;D

Mulla on ollu ihan samanlaisia "oireita" silloin kun olin masentunut.
Ruoka ei maistunut todellakaan,ja mä oon muutenkin tosi hoikka niin eihän se hyvää
tehnyt kun ei pystynyt syömään,ja mahassa viilteli kauheita viiltoja ja saatoin herätä yöllä
niihin kipuihin enkä pystynyt liikkua kun oli niin kipee maha ja itkin vaan  :'(
Olin niin huonossa kunnossa että menin sit lääkäriin ja mut laitettiin kaikkiin
mahdollisiin tutkimuksiin ja mitään ei löytynyt,lopulta menin ravintoterapeutille mutta
ei sekään oikeen auttanut silloin kun en jaksanut sitä ottaa tosissaan ja lopetin sen sit kesken...
Tuntu niin AHDISTAVALTA väkisin yrittää syödä ja varsinkin kun kaikki teki siitä niin ison numeron.
Juoda kyllä pystyin,ja välillä sain sellaisia kohtauksia että ängin itseni täyteen ruualla niin että tuli
todella oksettava olo,ja nautin siitä olosta. :-[
Nämä kaikki oli seurausta ihan psyykkisistä jutuista ja eräästä ihmissuhteesta joka meni
päin h*lvettiä enkä tajunnut lopettaa ajoissa vaikka mun tunteita vaan käytettiin hyväksi.
Luojan kiitos se on nyt ohi.
Sain silloin sellaisia itkukohtauksia yksin yöllä ja mietin kaikkea itsemurhasta alkaen...
Onneksi pääsin takas jaloilleni,vaikka kyllä vieläkin jos on hirvee stressi kaikesta niin ei
taas meinaa ruoka maistua,niinkuin nyt tämän muuton myötä on aikalailla stressiä,
mutta yksinkertaisesti väkisin syön,
koska en todellakaan halua laihtua tästä enempää,kun en oo muutenkaan ihan sinut vieläkään
kroppani kanssa koska haluaisin siihen lisää kiloja.
Mutta eteenpäin on aina mentävä  :)

Mutta todellakin laihuus ei aina ole ihannoitavaa ja itseäni harmittaa niin kun monet
sukulaiset tai tuttavat oikeen kyylää jos oon kylässä että syönkö varmasti hyvin
ja sanoo että "ota vaan lisää että kyllä sulla on varaa lihoa" ne ei ehkä tajua
ettei sellaiset puheet tunnu hyvältä  :'(

Nojoo,mutta enpäs halua miettiä enempää noita juttuja,
jokapäivä mun pitää kyllä edelleenkin keskittyä että muistan/jaksan syödä,
kun mulla ei oo mitään ruoka aikoja tai ruokailu tapoja että monelta syön ja
mitä,syön vähän millon sattuu ja mitä sattuu,joskus saatan huomata illalla etten oo
syönyt kuin leivän ja jugurtin koko päivänä,
silti ei oo erityisemmin nälkä.
Mutta pikkuhiljaa... Kyllä ruokaa menee jo melkeen normaalin verran alas päivittäin  :angel:
Siitä ei vaan sais tulla sellainen että "pakko mun on syödä" juttu.

Sori,meni vähän sekavaks  :crazy2:

Eikä menny sekavaks, päinvastoin  :smitten:

Jokainen kokemus ja jokainen pienikin neuvo auttaa PALJON!  :)

Mä aloin nyt miettimään, että tämä ei ainakaan flunssasta johdu. Kuumetta oli, on ehkä vähän vieläkin, muttei se niinkään vaikuta. Olisikohan mitenkään mahdollista, että kun nyt koulu alkoi ja mun tupakointi väheni aika radikaalisti, niin jos se vaikuttaisi tällaisin vierotusoirein? Ei mulla kyllä ennen vähentämisestä/lopettamiseta oo ollu mitään näin voimakkaita vierotusoireita  :idiot2: Mut siis nykysin menee sen kesälomalla totutun noin askin päivässä sijaan kolme-neljä tupakkaa päivässä. Ja nyt kun on tämä arki niin sitä röökiä tarvitsee rauhoittuakseen. Mieli ei tee mutta kroppa sanoo toista, jos näin vois kuvailla.

Mut oon aika samaa mieltä, että stressistä ja masennuksesta tää johtuu, vaikken niitä tunteita nyt niinkään itsessäni tunnista. Tai no, vois lopettaa tän päivän vertaamisen niihin aikoihin, kun meni oikeesti huonosti. Se oli pohja, mutta huipullakin tuulee.

Tiedän se ärsyttää kun sanotaan "on sulla varaa lihoa".
Nyt olen lihonut kahdeksan kiloa tupakan lopetuksen jälkeen ja jos satun mainitsemaan siitä ohimennen niin heti ollaan huutamassa että olisi sulla vieläkin varaa lihoa... Hoh hoijaa..
Ei ole muiden asia kommentoida mun ulkonäköä, en mäkään kommentoi heidän ulkonäköään.
Älä siis Kengururotta ota niitä kommentteja itseesi :) Ymmärrän kuitenkin, itsekin ärsyynnyn...
Harrastatko liikuntaa? Kun aloin enemmän liikkumaan ulkona niin ruokahalukin kasvoi itsestään. Raitis ilma tekee hyvää ja jokapäivä jos kohtuudella liikkuu niin voi olla että ruokahalu paranee :)

Artemis: Niinhän se on ettei niitä kommentteja pitäis ottaa itseensä mut joskus se on vaikeaa
ja niitä miettii vielä jälkeenpäinkin... Mutta nykyään ei niin usein kukaan huomauttele kuin ennen,
jolloin olinkin todella laihassa kunnossa.On sitä jo oppinut suodattamaan ne kommentit mitä vielä joskus tulee,niin toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos  :) Jos ei sitten joku töksäytä jotain todella pistävää.
Liikun kyllä,käyn päivittäin lenkillä koirienkanssa ja viikottain ratsastamassa.
Erityisesti ratsastamisessa tulee hirrrvee nälkä  :D
Tänään taas lähden maastoilemaan  :smitten:

Niin. Jokaisellahan meistä ON varaa lihoa - vaikka 300kg:n asti..... :coolsmiley:

Munkin kaverit muistaa huomauttaa jos olen laihtunut. Ja se ei ole mikään iloinen tai neutraali lausahdus,
että sä oot tollanen ruipelo ettei sun tarviis kyllä laihtua enempää...
Sama kaveri sanoo aina kuitenkin "voi kun sä oot niin ihanan pieni.. voi kun mulla ois noin hoikat jalat" yms..

Se on yleensä kateus mikä puhuu!!

Uskon että juuri pitkät ja hoikat saavat kuulla pahimpia töksäytyksiä, koska harva suomalainen nainen oikeasti on pitkä ja laiha. Silloin kaikkien persjalkaisten pullukoiden on vaikea ymmärtää, että joku on syntynyt sellaiseksi, että se on hänen omin ja luonnollisin ja sopivin ruumiinrakenteensa hänelle, eikä mitään yritystä näyttää huippumallille!  ;D

Minä itse olen siis tällainen lyhyt ja lihaksikas tehopakkaus...  ;D

Lihaksia olen itsekin yrittänyt saada :) Olen luonnostani melkoisen ruipeloinen, luisevakin..
Kun aloin urheilla niin keho todella muokkautui parempaan suuntaan.
Nyt pitäisi taas alkaa liikkua enemmän kun selkävaivat on pikkasen helpottanut. Saan hirveästi purettua huonoa energiaakin liikunnan kautta. Esim. jos ottaa työpäivän jälkeen päähän. Silloin kirmaan urheilemaan ja kaikki se kiukku häviää.
Uimista olen harkinnut myös, se kun olisi selkävaivaiselle hyvä juttu myös.

Ja vielä tuohon ulkonäköön että mun mielestä kellään ei ole mitään asiaa lähteä päin naamaa arvostelemaan toisen ihmisen ulkonäköä, ellei kyse ole vilpittömistä kehuista.
Ei ikäviä kommentteja kukaan halua kuulla ja miksi kukaan ylipäätänsä tahtoisi kritisoida tai loukata sellaisella?

Minä taas olen luontaisesti lihaksikas rakenteeltani ja ne kasvavat minulle tosi helposti...
Sen takia varmaankin olen joskus saanut pakkomielteen laihduttaa, kun jos mussa on ylimäärästä
läskiä niin näytän melko rotevalta, vaikka ihan normaalipainon sisällä olisin....

Näin siis omasta mielestäni, tiedostan kyllä että saatan nähdä itseni edelleen vääristyneesti... :idiot2:

Olen aina kadehtinut hentorakenteisia.. Tai muodokkaita.. Itse en ole kumpaakaan..
Mutta ehkä sitä jo tajuaa että haloo, elän tässä kropassani loppu elämäni,
että eikö olekin HELPOMPAA ja kaikin puolin itseään kunnioittavampaa ja säästävämpää
yksinkertaisesti HYVÄKSYÄ itsensä ja nähdä itse ne hyvät puolet itsessään,
jopa suorastaan olla tyytyväinen??
 :smitten:

Koska mitä järkeä siinäkin olisi, että kaikki näytettäisiin samalta? Ei mitään.

Mä odotan sitä päivää kun saan tän kipsin pois.

Normaalisti treenaan ku hullu. Oikeastaan koko kroppa on suunnilleen pelkkää lihasta kun pitää kiskoo n. 100 kilosta pyörää harrastuksen puolesta. Ja se pyörä pitää jaksaa nostaa. Juoksen normaalisti n. 7 tai 11 km lenkin päivässä riippuen säästä ja jellonalla on autotallissa kuntosalilaitteet, jotka on mulla kovassa kulutuksessa. Addiktoiduin kuntoiluun noin kaks vuotta sitten ku meinasin jäädä kisoissa jätkille ja asialle piti tehä jotain.
  Se, että mä liikun edellyttää että mä syön. Syön reilusti. Mun ruokailutottumukset on melko huonot. En syö paljoa vihanneksia. En syö kuin kerran päivässä sellasen "vadillisen" safkaa (niinku koirat).
  Kun tää kipsi lähtee ja mun elämä "normalisoituu" muuten ja jatkan samaa rataa kuin ennen, paitsi että en pysty syömään, niin sehän meinaa varmaa sairaalareissua, eikö?

Hmm..
Kuinka suhteuttaa liikunta, syöminen, uni, harrastukset, opiskelu, ihmissuhteet ja oma aika kahteenkymmeneenneljään tuntiin ilman stressiä?

No itse olen sitä mieltä että työ vie liiaksi aikaa mukavilta jutuilta. Ajatelkaapas jos sekin 8 tuntia olisi vapaata omalle puuhastelulle, ah :)

Heissan kaikille! En kahlannut koko keskustelua läpi, mutta heitän omia kommentteja tänne ;D. Minä reagoin noin 7 vuotta sitten asioihin juuri niin, etten syönyt, yksinkertaisesti ei mennyt ruoka kurkusta alas, maha kyllä kurni muttei kurkku niellyt. Olin silloin juuri eronnut avosuhteesta yllättäen, joten reagoin syömättömyydellä. Ruoka on ollut mulle aina ei-normaalia ja tässä kun on nykyään paljon työstänyt omia asioitani, niin ne juontaa ihan lapsuuteen asti :-\. Jouduin pakolla syömään lautasen tyhjäksi ja ruokailuun myöhemmin teini-iässä liittyi ikäviä muistoja, joten se oli luonnollista reagoida ruoalla. Itse olen valtavasti saanut apua vaihtoehtoishoidoista, vyöhyketerapiasta ja homeopatiasta. Moneen muuhunkin asiaan, mutta ruokailu ei ole mulle enään ongelma, enkä reagoi niin vahvasti asioihin juuri ruoan kautta :angel:. Se on jo paljon multa ;D. Toivottavasti löydät itsellesi sopivan "tien" hoitaa asioitasi :smitten:

 :smitten: Sitä etsiessä..  :)
Kiitos viestistäsi  :)