Astro Foorumi

Ystäväni heittämä kysymys tässä.

Arvaatte mihin liittyy, enkä niinkään halua alkaa tässä puimaan tuota Kauhajoen juttua. Mutta mitä on ihmisrotu? Miten sitä voi vihata? Onko täällä muita rotuja? Tietenkin eläimet....mutta? Mikä siinä vikana?

 Sinänsä ymmärrän kyllä että voi vihata ihmiskuntaa, kun katsoo mitä me täällä pallolla olemme saaneet aikaiseksi ja millaisia arvomme ovat. Tietysti on yleistämistä sanoa että ihmiskunta ei välitä, on täynnä vihaa ja suvaitsemattomuutta, vaikka siltä usein kyllä näyttääkin. Yhdestä vinkkelistä kun katselee. 
 Kaikki riippuu kai siitä millaisen maailmankuvan itselleen luo, jos valitsee sen olevan täynnä verenhimoisia ihmisiä sotimassa ja itsekeskeisiä materialisteja tuhoamassa luontoa, raiskaamassa ja kiduttamassa toisiaan niin sitten se on niin. Eikä tätä kuvaa ole kovinkaan vaikeata pitää yllä sillä esim median tarjoamat kuvat maailmasta ovat kyllä kurjistuneet huomattavasti ja ne ovat varmasti iso osa kun luodaan maailmankuvaa.
 
 Turhautuminen ja pessimistisyys voi hyvinkin vallata alaa näinä päivinä, näyttää siltä että ihmiskunta suistuu kohti omaa tuhoaan vääjäämättä, jotkut valitsevat hypätä junasta ennenkuin se heidän näkemyksensä mukaan syöksyy rotkosta alas. Mukana on varmasti myös paljon pelkoa ja turvattomuutta.
 Uskon että on paljonkin ihmisiä jotka kokevat ns maailmantuskaa ja se on äärimmäisen helppo muuttaa vihaksi. Rakkaus ja anteeksianto/hyväksyntä ovat vaikeampia.

 Mutta ihmislaji on laji siinä missä mikä tahansa muukin eläinlaji? Rodullisesti meitä voidaan tietysti jakaa pienempiin luokkiin maantieteellisin ym perustein, vaikka siitä onkin ollut kädenvääntöä onko se tarpeellista.

Ihan vaan tunteiden ilmaisusta, lähinnä vihan tunteesta...
Viha on minusta samanlainen tunne kuin kaikki muutkin tunteet.
Ei sen huonompi, ei sen parempi.
 Viha, pelko ja suuttumus vain yleensä koetaan negatiivisina tunteenilmaisuina.
Ilo ja ns. positiiviset tunteet ovat paljon hyväksytympiä osoittaa.

Johtuneeko siitä, että vihan osoitusta pelätään?
Ei tiedetä miten vihaava henkilö tunteensa ilmaisee?
Hallitseeko hän tunteensa?
Kykeneekö ilmaisemaan sen loukkaamatta toista?
 Osaako ilmaista vihansa satuttamatta toista?

Kyllähän onnellinen, riemuitseva ihminenkin voi liioitella tunnettaan…repeää ja riehaantuu…mutta se koetaan positiivisena…ehkä joskus naivin lapsellisenakin…mutta
suuttumus ja viha saattaa purkautua niin monella, arvaamattomalla tavalla.

Minusta kyseessä on lähinnä kyvystä ilmaista tunteitaan ja tapa miten niitä ilmaistaan. Kun se tunteen ilmaisu pysyisi sanoissa…eikä teoissa!

Niin... olihan tuo aikamoinen uutinen jälleen.

Vihaamisesta.. ..mielestäni se on ihan ymmärrettävä ja luonnollinen tunne.
Jos sitä pitää sisällään kieltäen sen, niin kai se jossain vaiheessa räjähtää
sitten monin kertaisena ilmaan? ???

Minä en ainakaan voi olla välillä vihaamatta joitain ihmisiä
-kyllähän joidenkin ihmisten teot vihaksi pistää, luonnollisesti.

Rakastanhan sitten kuitenkin ihan tasapuolisesti. ::)

Ihmisiähän tässä vain ollaan.

Kai tuon vihan tehtävä on jotenkin uudistaa ja puhdistaa?
Jos näitä Jokeloita ja Kauhajokisia ei olisi (vaikka ne niin kauheita tragedioita ovatkin),
niin mikä uudistaisi~veisi eteenpäin~kehittäisi ihmisten ajattelutapoja ja asennoitumista? ???

Usein tragediat kasvattavat eniten ja usein tragedioihin kuuluu tuo viha jollain muotoa.

Kali Yugan aikana maailman johtajista tulee vaarallisia ja verotus muuttuu epäoikeudenmukaiseksi. Johtajat eivät enää koe tärkeäksi hengellisyyttä ja henkisyyden levittämistä maailmaan. Ihmiset alkavat muuttaa ruuan perässä ulkomaille. Täysin motiiviton murhanhimo ja murhat lisääntyvät. Himon osoittamisesta tulee sosiaalisesti hyväksyttävää. Ihmiset eivät enää ole järjen ohjattavissa, vaan tunteet valtaavat alaa. Kukaan ei enää luota kehenkään. Jopa esiteinit tulevat raskaiksi, koska yhteiskunnassa pääasiaksi on muodostumassa seksuaalisuus ja yhdyntä. Synnillisyys ja paheelliset elämäntavat valtaavat alaa ja hyveellisyys hiipuu. Alkoholi ja huumeet leviävät. Guruja ei enää kunnioiteta ja heidän opetuksiaan aletaan pilkata. Syntien määrän lisääntyessä myös jumalallisten rangaistusten määrä lisääntyy ja ihmisiä menehtyy mitä julmimmissa katastrofeissa. Aikakauden loppuvaiheessa jatkuvat sateet valtaavat maan. Kali Yugan loppupuolella Kalki tulee ratsastaen valkoisella hevosellaan ja alkaa taistelunsa Kalia ja sen pimeitä voimia vastaan.

 Viha on minustakin osa normaalia tunneskaalaa ihmisessä, voin kuitenkin lyödä pääni vetoa että elämä on mukavempaa jos antaa vallitsevan tunteen olla elämässään rakkaus kuin vaikka viha  :laugh:. Uskon että rakkaus on ihmiselle kuitenkin luonnollisempi olotila kuin viha, luonnollisen käsitän eri asiana kuin normaalin. Viha erottaa, rakkaus yhdistää.
 Vaikka kaikki asiat pohjimmiltaan vain Ovat, voi niitä silti tässä 3D-maapallomenossa luokitella ihan vaikka sen mukaan millaista hedelmää ne kantavat kuten joku Jessekin joskus ehdotteli.

 Uskon itse kuitenkin että tällaiset tragediat ovat hyviä myös herättelemään meitä keskittymään oikeisiin ongelmiin. Sitten riippuu ihmisestä tahtooko katsoa ja mihin ongelmassa keskittyy.


 Yax-Balam, lienee aika yleinen teema maailman mytologioissa nämä lopun ajat. Samanlaisina ne kerrotaan, uskon kuitenkin että meillä on aina valta valita toisin. Eihän tulevaisuus ole betoniin valettu dogmi, vaan jotain minkä itse luomme tämän hetken valinnoilla?

 
  :)

Entinen vihaexpertti analysoi,,, ::)  ;D
Sashan ja Ardithin jutut jotenkin kohtasivat omiakin tuntemuksiani,enkä pidä vihaa negatiivisena.
Sen sijaan hyvinkin voimia vievänä tunteena.Sitäkin kuitenkin joskus on tarvinnut selvitäkseen jonkun asian yli.
Viha on jonkinlainen puolustusmekanismi siinä vaiheessa kun ei vielä muuten kykene käsittelemään kulloinkin kyseessä olevaa tilannetta.Tilanteessa voi nousta alitajuisesti esiin jo ennen koettua vastaavaa ja näin tunne kertaantuu.Viha on silloin luonnollista.
Siitä sitten vähän kerrallaan,käsittelemällä noita muita kokemuksia,seuraa uusia tunteita,joita taas käsitellään.
Kun tätä prosessia on tehnyt pitkään eri elämäntilanteitten kautta,väistyy vihakin.
Väitän kuitenkin,että oikotietä ei ole.Kirjoista voi kyllä oppia hienoja juttuja,mutta viha ja katkeruus kuultavat silti läpi.
Olen vihannut paljon ja välillä koko ihmiskuntaa.Thaimaan Tapaninpäivän tsunami taisi olla viimeinen,jossa tuska ja viha pääsivät voimakkaasti pintaan.Itkin paljon ja raivosin.
Nyt koen nuo jutut hieman toisin.Niin Suomessa kuin yleismaailmallisestikin.Hetkeksi saattaa nousta kiukku,mutta ei se ole enää verrattavissa vihaan,jota olen tuntenut.
Kiukku nousee vaikka siitä,että joku on jättänyt lehden lojumaan lattialle.Se tulee ja menee.Viha jäytää pitkään aina luustoon asti,syöden ja kaluten ilon ja rakkauden lopulta kokonaan pois,niin että meistä jää vain katkeria vanhoja ämmiä.
Voisin vihata nytkin.Aihetta olisi ja paljon,enkä niin arkaluontoisista asioista voi edes kirjoittaa.Ihan muitten ihmisten vuoksi.
Mutta en minä jaksa.
Pyydän vain Arkkienkeli Mikaelin suojausta kotini ja rakkaitteni ylle,Kristusenergiaa ja valoa vihaajille ja sen teen joka päivä.
Asiat ovat hoituneet,kun en itse sählää vihailemassa.  ;D
Turvaketjua ja lukkoa vaan ja ollaan tässä hetkessä.Ystäviltä tulee virtaa,jos oma tuntuu loppuvan.
Ja luonto,tuo ihana voimanlähde!  :smitten:

Jos ihmiset eivät olisi niin vieraantuneita luonnosta,olisi vihakin vähäisempää.Se on paras terapeutti,jonka tiedän.
Vastasinkos nyt lainkaan kysymykseen? ???
No,on helppo vihata muita niin ei tarvitse tutkia omia syvyyksiään.
Luotan siihen että kaikki menee sen suuren puhdistuksen tahtiin ja tietyt tapahtumat auttavat meitä tuntemaan myötätuntoa ja rakkautta vieraampiakin ihmisiä kohtaan,joka taas nostaa maapallon yleistä värähtelytasoa.

Niin justiinsa. Minulla viha antaa kyllä ihan uskomattomat unenlahjat!
Nukkuisin vain koko kellon ympäri! ;D

Varmaankin siksi, että viha vie niitä voimia, mutta ehkä se on tarkoituskin,
koska taas unessa ihminen käsittelee niitä asioitaan. ;)

Uskonpa että tuossa on viha purkaantunut terveellisellä tavalla... :)

Pakko napata jotakin kommentteja:

- kuljemme unessa... Siksikö täytyy tällaista tapahtua, että heräisimme? Usein täytyy tulla jopa sota, että heräisimme. Siis jotakin kamalaa! Vai onko se loppujen lopuksi niin kamalaa muualla kuin täällä egojen keskellä? Sieluina jossakin keskustelisimme siitä ehkä toisella tavalla. Vai?

Kuolemmeko lopulta vihan tähden? Ja minkälaiseen kuolemaan se johtaa. Sielunkin tuhoonko?

- Tunne ei tapa... Ihmisrotu on ehkä luotu toimintaan. Se ei osaa pelkästään tuntea. Vai osaisiko? Osaatko sinä pelkästään tuntea ilman mitään toimintaa?

- ei sietää omia tunteitaan...hakea apua. Kyllä. Se on varmasti meidän herkin kohtamme. Tunne. Se on varmaan meidän ihmisrodun ydin, uskon. Eikä se ole tarkoitettu yksin kestettäväski. Vai onko? Mehän olemme yhteisöllisiä alunperin. Miksi meidän pitää nyt sitä peräänkuuluttaa? Senhän pitäisi olla itsestäänselvyys. Eikö se olekaan?

- Ihmisrotu, abstrakti käsite... Niin varmaan onkin. Sen takana on helppo piileksiä. Kuin se olisi jotakin muuta kuin MINÄ tai SINÄ, HÄN , ME , TE , HE. Kuin jokin jätekasa, minne voi kaataa kaiken syyllisyyden.
Mutta kuitenkin. Se on MINÄ.

- alamme toteuttaa ennustusta... suggestoimmeko itsemme tai jokin suggestoi meitä. Onko kaupallisuuden ja materiaalisuuden voimat tulleet jotenkin henkisiksi ja me robottimaisemmiksi. Edellisen on helppoa suggestoida jälkimmäinen?

Voi jukra, tuli vain niin hirveästi kysymyksiä, anteeksi. Mutta kun lukee, niin ne herää.  :uglystupid2:

Jätän tähän loppuun sanoman, jossa uskomme olevamme mukana kuitenkin:


Tai hurja kysymys herää päässäni: Onko täällä olemassa jokin muukin rotu olentoja kuin ihmisrotu?

Äh, ei saa ottaa tosissaan!  :idiot2:

  :D

Niinhän se Sasha tosiaankin on!Unessa käymme läpi asioita,jotka päivätajunnassa painamme taustalle.
Ja voi miten selkeästi ne kertovatkaan vastauksia! :o
Mutta haluammeko me sitten taas hereillä kuulla noita totuuksia itsestämme,teoistamme,tai läheistemme teoista? ::)
Unien tulkinta olisi niin suuri apukeino.Mitä enemmän tutkii,sen selkeämmäksi tulevat.Ja jokaisella on tiettyjä samoja symboleita tunteille,mutta myös yksilöllisiä.
Esim.ystävälleni koira on opas ja ystävä.Minulle se ei istunut lainkaan,koska olen kissa ihminen,enkä oikein osaa olla koirien kanssa.Johtuu siitä,että minua on lapsena parikin koiraa purrut.
Vihdoin löysin mitä koira merkitsee minulle. :D
Se merkitsi miestä!  :D
Elin vaihetta,jolloinka miehet tuntuivat pelottavilta ja arvaamattomilta.Kuin lapsuuden koirat.

Tuosta tunteesta ja toiminnasta.On tunteita joita voi kokea hyvinkin vahvasti toimimatta.Esim.Universaali rakkaus. :angel: :smitten:
Kun on kokenut jotain ihanaa ja tuntee syvää yhteyttä kaikkeuteen sitä lilluu vaan onnellisena rakkauden tilassaan.
Tai ilo jonkin kauniin näkemisestä.Vaikkapa hyvin kirkas tähti.Sitä voi tuijottaa vaikka miten pitkään ihaillen sen kauneutta.  :smitten:
Ihmisiäkin voi rakastaa toimimatta,mutta tokihan tuo toiminnallinen rakkaus on mukavampaa silloin,kun kohde on niiiiiiiin ihana! ;D

Vielä ihmisrodusta.
Sain eilen erittäin ihanan kokemuksen.Jokin aika sitten saavutin tietyn etapin ja sain uuden vihkimyksen.Halusin sen tapahtuvan tuossa metsässä,jossa aina kuljen.
Kiipesimme sen korkeimmalle kohdalle ja siellä kahden valtaisan männyn välissä istuin kivellä ja masterini suoritti tuon vihkimyksen.
Ette usko,miten luonto osallistui siihen.Mutta se on toinen tarina.
Eilen kiipesin tuonne kalliolle.Istuin kivelleni ja lähetin kaukoreikiä omalle tyttärelleni ja ystäväni tyttärelle.
Metsäkyyhky istui koko ajan männyn keloisessa oksassa,eikä karannut minnekään.Seurasi tuloani ja lähtöäni.
Kävelin vielä jonkin aikaa metsässä ja edessä juoksi orava.Meni puuhun n.1,5m korkeuteen ja seurasi siinä uteliaana minua.
Huomasin toisenkin,taisi olla velipoika. :)
Hän se tepsutteli edelläni ja istahti välillä muutaman metrin päähän syömään,mitä nyt maasta suuhunsa pistelikin.
Minä jotta  :o
Miksi ne eivät juokse ylös puuhun?Miksi kyyhky ei lentänyt pois,kuten ennen? :o
Juttelin oraville.Juu,ei tarvitsekkaan pelätä ja välillä oravien kieltä. ;D
Sitten tuli suunnaton ilo ja riemu!!!!! :smitten:

Minä saan kuulua tähän samaan yhteisöön!Minut on kelpuutettu metsäneläinten rotuun!Olkoon niin,että lajini on ihminen,mutta se oli sellainen kunnianosoitus,jota en ihmiseltä voi saada.
Ei nyt sillä että kunniaa tarvitsen,mutta se luottamus.
SIINÄ HETKESSÄ RAKASTIN TÄYSILLÄ TEKEMÄTTÄ MITÄÄN!  :angel: :smitten:

 SAAKO VIELÄ VASTATA? :laugh:

Kiehtova aihe,johon ei kait yhtä selitystä.
Mutta tuli mieleen,jotta jo pienenä lapsena opetetaan vihaa.Ennen se oli vaikka se kamala naapuri,joka varmasti kulki ainakin osin toisen naapurin tietä pitkin. :knuppel2: :tickedoff:

Entäs kylätappelut ja häviöstä noussut viha ja kosto,joka taas lisäsi vihaa.
Joten osin opittuakin.
Itse sitten joudumme aikuisina päättämään jatkammeko samaa kierrettä,vai onko jo aika lopettaa.

Suomi-Ruotsi maaottelut,tai tietyt jalkapallomatsit. :2funny:
Urheiluhenkeä parhaimmillaan.

Vaan eipä tuota vihaa kannata jatkaa.Kiukustutaan kun joudutaan siivoamaan toisten jälkiä,tai kun kissa huutaa puolitoistaviikkoa,niin että pelkää saavansa häädön. :tickedoff:
Jonkun kissalla oli eka kiima ja kiukuissani kyllä kaadoin kylmää vettä sen persuuksiin.(anteeksi nenne)
Mutta kun yötä päivää ja kamala ääni. :buck2:
Nyt se on ihana,kun on oma itsensä taas.Olisipa se kamalaa,jos vihaisin häntä loppun ikäni,kun valvotti ja huusi ja kulki omituisesti ja minun käämini paloi. ;D

Pienestä kipinästä voi nousta iso roihu!

Kiitos Chandra hienoista hetkistä ja oivalluksista!

Ja kaikille ajatuksistanne! Ystäväni lukee näitä.

Tiedän, että ehkä taas menen ohi topikin, mutta...

Tuli tuosta Chandran tekstistä mieleen se, että onkohan meidän lopetettava tuo ihmisrodun korostus. Ja puhua muusta. Mehän fyysisesti ja kuka tietää kuinka paljon henkisesti kuulumme 'eläinrotuun' ehkä vielä tarkemmin 'eliörotuun', jossa tuo ns. EGO on kasvanut liian suuriin valtasuhteisiin muuhun nähden.

Indivisualisointi, itsen korostus on mennyt negatiiviseen ääripäähän eikä löydä takaisin. Syntyy paniikki että on yksin ja pitäisi pelastaa maailma. Kuten tämä Matti luulee tekevänsä. Ehkä tekeekin. Kun jotain kamalaa tapahtuu, syntyy aina keskustelua ja arvotkin romuttuu tietyssä määrin.

Itsen korostuksessa voi unohtua se, että se on osa luontoa, osa äiti-maata ja itse jumaluutta ja on ihmeellinen energiapakkaus. Jota meille foorumillakin muistutetaan tuon tuostakin.

Eli vihan ja rakkauden ääripäät. Elämme vastakkaisuuksien maailmassa. Kamalassa puristuksessa ja toisaalta kamalan suuressa tilassa! Onko jokin olevaisuutemme suuri tehtävä juuri siinä tapahtumassa. En ymmärrä näitä asioita paljon. On vain aavistus ja sekin on kasvanut kun on paljon lukenut, kuunnellut ja ajatellut. Lääh... :P

Miten voisimme päästä tuossa laajuudessa siihen keskipisteeseen, jossa kulkee myös esim. linja yhteisöllisyys? Kuten Chandralla on siitä kokemuksia.

Toisenlaista pohdintaa..

Sanotaan, että kaikki tunteet on ihmisessä luonnostaan. Siis myös viha ja rakkaus.
Mutta entäs kun elämä menee niin että kukaan ei ole opettanut tunnistamaan jotain tiettyä tunnetta?

Perheeseeni kuului pari vuotta isäpuoli, mutta lähinnä oli vain äiti ja minä.
Äitini on pahasti haavoitettu sielu joka ei myöskään tunnistanut vihaa, eikä näin ollen osannut sitä minullekkaan opettaa..En koskaan kuullut hänen sanovan että tuntisi vihaa. Tapahtumissa, jossa näin jälkikäteen voin vain luulla hänen tunteneen vihaa oli aina hirvittävän voimakas syyllisyys, huonouden tunne ja eristäytyminen...sekä alkoholi  :'(

Siinä siis malli jonka sain vihasta..
Niinä harvoina kertoina kun mikään tunnistamani tunne ei sovi olotilaani, ajattelen sen olevan vihaa.
Koska en todellakaan tiedä, miten sen voisi ilmaista oikein  :o teen kaikkeni tunkeakseni sen "sinne muiden samanlaisten juttujen joukkoon".
Olenko siis samanlainen ihmis-aikapommi, joka jonain päivänä vain räjähtää  :-[

 Pienestä kipinästä voi kasvaa iso roihu mutta eräänlaisena raivostumisexperttinä törmään alituiseen kyllä ihan itseeni näissä vihastumisissa. Itse usein sitä bensaa liekkeihin viskoo. Sillä hetkellä näen toisessa elävässä olennossa sen kaiken jonka takia saan luvan suuttua ja räjähtää, koska hän on tyhmä, hän ei näe asiaa, hän ei osaa, on liian hidas, ei toimi kuten sanon jne, ei ole ketään muuta edessäni kuin minä itse.
 Usein näen myöhemmin miten olisin voinut hoitaa asian kevyemmin tai jopa välttää sen kokonaan vain painumalla aikaisemmin nukkumaan eikä kiukkusena ja väsyneenä stressata itseään. Sitten toinen asia on se surullisenkuuluisa peilaus jossa toisen "virheitä" heijastaa omasta sisimmästään ja ne asiat joita ei toisessa siedä ovat omia piirteitä joita ei ole vielä hyväksynyt.
 Vihaako ketään enään sen jälkeen kun on itsensä hyväksynyt täysin? En usko että sille on enään tarvetta.

 Kyllä pieniä lapsia manipuloidaan vihaamaan aikuisten kohdetta, näkee tämän tuolla Israel-Palestiinankin suunnalla tulleista dokumenteista. Koulussakin opetetaan miksi se toinen siellä muurin takana on julma ja väärässä  :(. Ja sitten myös iso osa tapahtuu lasten vastaanottamilla sanattomilla viesteillä, lapset lukevat aikuisia paljon syvemmin kuin itse monesti ymmärtääkään. Ja koska oppiminen perustuu pitkälti matkimiseen, omaksutaan aikuisten ihanteet ja toimintatavat.


 Mutta sellainen juttu ettei ole olemassa ihmisrotua Homo Sapiens. Rotu on lajin alaluokka, on olemassa ihminen lajina (Homo Sapiens) joka joskus jaetaan ihmisrotuihin: aasialainen ja euraasialainen ja mitä lie näitä nyt onkaan. Anteeksi pilkunviilaukseni, mutta kun tota rotusanaa viljellään nyt väärässä merkityksessä.

Sinähän tunnistat itsesäsi vihaa, Eppana, ymmärtäisin. Ja koen pohdintasi tasapainoisena, viisaana. Äitisi on tietyllä tavalla ollut sinulle 'opas' osoittamassa heikkoutta, josta sinun tulisi löytää vastakkaisena vahvuus. Heikkouden kautta.

Kyllä viha varmaan onkin vielä hyvin epämääräinen ilmiö. En tunnista sitä itsessänikään, torjun sen olemassaolon ja peittelen sitä. Ehkä meidän pitäisi puhua siitä enemmän. Onhan tunnekasvatusta ja varmaan siinä yritetään opettaa vihan ilmaisua ja sitä mitä se on.

Ystäväni tässä yksi ilta kertoi, että hänen äitinsä vihasi niin paljon kaikkea yksin sisimmässään hiljaa ja eristäytyi. Ihana ihminen äitinä, muistelee ystäväni, mutta tunnistaa nyt että äiti sairastui syöpään vihasta. Näin hän sen ilmaisi.

Huh, vaikeita juttuja!  :o

Vielä pittää...

DolceVita, saa viilata!  ;)  Minähän törmäilen aika sokeasti sinne tänne välillä etsien jotakin ehkä rikottavaa, kuten käsitteet.

Ihminenhän ne on luonut; kuten Spinozan tietoteoria mielikuvatiedosta, mikä on se alhaisin, ja mitä minä viljelen tietämättäni ja tietäen, sekä sitten nuo käsitteet, jotka yhteisestä kokemuksesta ja sopimuksesta on kehitelty. Viimeisenä hänelläkin oli tuo intuitiivinen tieto, jota sekä hänen että aina vain muidenkin on vaikea ymmärtää.

Mutta mikä kieltää 'ihmisrotuakin' ihmettelemästä.  ???

 Joo sitä voikin ihmetellä, se vaan sanana on jo itsessään negatiivinen kaikkien historian rellestysten ja ideologioiden kautta ja siihen liittyy niin paljon mielikuvia jotka minusta vaikeuttavat jotenkin asian neutraalia käsittelyä. Laji ja rotu -sanoilla on ihan erilainen sointi. Lisäksi se että ihmisrotu on virheellinen ilmaisu koko ihmiskunnasta, no anyways.
 Kaikenlainen rotuviha itsessään on kyllä myös pohdinnan arvoinen. Sitä kun esiintyy kai enemmän kuin koko ihmiskuntaa kohtaan kohdistuvaa vihanpitoa.

Suomi-Ruotsi maaottelut,tai tietyt jalkapallomatsit. 2funny
Urheiluhenkeä parhaimmillaan.

Hienoa ajatustyötä sinä teet Dawnchild!! :smitten:

Ja se kirvoittaa taas jatkamaan...

Otit hyvin konkreettisesti tuota toimintaa. Vihan tunne ja nyrkki lentää jne. Tulee tunne ja sana helähtää.

Mietin tuossa, että tunteelle ja sen pohjalta ja sen kanavoimiseksi 'ihmisrotu' on keksinyt upeita juttuja, esim.viihde, urheilulajit, kilpailut, taiteet ja jopa uskonnot. Sillä uskontohan ei ole järjen käyttöä vaan tunteen pohjalta syntynyttä. Ja viihteen kautta on erityisen helppoa purkaa tunteita nauruun ja itkuun.

Eli näitä kautta tunteet toimivat ja kasvamme niiden välityksellä. Tunteet syntyvät, elävät jotakin kautta ja syntyy uusia tunteita.

Jos ajattelemme 'toimintaa' vähän abstaktisemmin, niin loppujen lopuksi se päättyy jonkinlaiseen toimintaan. Jos ei muuhun niin sairauteen. Ja se on kehon solujen toimintaa silloin. Tunne on aina sysäys johonkin. En tarkoita että se toimii heti, vaan pitkäänkin muhineena sen toimintamuoto kanavoituu sitten vaikka kamalaan katkerointiin tai syyttelyyn tai jopa itsensä halveksimiseen.

Siksi toivon, että olisi TUNNETOHTOREITA. Hassu nimi, jolle naurettaisiin aikalailla.  ;D  Mutta kuka meistä osaa käsitellä tunteitamme. Lukkoon meno on aika yleistä. Tiedämme miten itse kiemurtelemme niiden kanssa ja mitä ympärillä tapahtuu.

Nukkukaa ihmiset vihanne yli..! :smitten:
Aamulla on jo kummasti erilaiset ajatukset.  ;)

Raamatussakin on moinen kehoitus, josta tuli toinen saman opuksen eräs sanalasku mieleen;

Sananlaskut 27:4

"Raivo on raakaa, viha kuin tulva, mutta kuka mustasukkaisuuden torjuu?"

Toinen ihmisuhteisiin liittyvää;

Sananlaskut 27:6

"Rakastavan lyöntikin on rakkautta, vihamiehen suudelmakin pelkkää vihaa."

Pffff... jopa tässä kristityksi ihan alkaa.. ::)

Juu tasapuolisuuden vuoksi tässä tänään kristyttelen,
kun tuo sarkasmi-tuuleni pukkaa päälle.  ::)
-muuten normaalisti en ole edes ristitty. :P

Asiassa monta puolta niinkuin jokaisessa tapauksessa.

Fiksuja ajatuksia!  :angel:

OK, teidan keskustelusta virisi lisakysymys-miten hallita vihaansa, etta saastyttaisiin murhista-juomalla kylmaa vetta EI aina auta?
Onko se yhteydessa huonoon egoon, ymparistoon, vai mihin?

Surkeilla alueilla matkustelevana totean, että ihmiskunnan suurin ongelma on valtioiden, organisaatioiden ja muiden vastaavien tahojen tapa tukea ja kannustaa suurin rahasummin ihmisten luontaista edesvastuuttomuutta, ahneutta ja muita kollektiiviselta kannalta haitallisia ominaisuuksia, mikä lisää yleistä kurjuutta. Ratkaisut eivät ole vaikeita toteuttaa, mutta ne sotivat tekopyhien mielistelijöiden halpoja ideologioita vastaan, joten niiden taakse on vaikeampi saada julkista kannatusta ja tukea.

Ulkoinen kauneus mielestani juuri alkaa sisalta-joka heijastuu ulos

Ainahan kaikkea pyritään vertaamaan keskenään; esim hän/se on/oli vertaansa vailla.

Mietin tuossa tätä Ihmisrodun vihaamista. Tällainen kun oli tämä Kauhajoen surmaaja, niin voimakas kuin hän ja hänen tekonsa oli, niin tuntuu, että miten edes kukaan alan ammattilainen olisi voinut parantaa häntä. Surmaaja koki olevansa muiden yläpuolella ja se, että VIHASI IHMISROTUA, on jotain niin suurta vallantunnetta, että mitä sille olisi voinut tehdä.

Yksi suuri vietti on myös mielihyvän täyttäminen. Ainakin itse olen todella taistellut sekä itseni että omien lapsien kanssa, ettei se ei olisi aina voitolla. Huomaan monissa aikuisissakin saman vietin jopa tuolla kaupoissa kulkiessa. On helppoa jymäyttää itseä ja elää pelkkien mielihyvähalujen kustannuksella. Ja niitä kun syntyy ketjussa aina toinen toisen perään. Ei ehkä uskalleta satsata mihinkään suurempaan päämäärään, vaan eletään hetkittäin. Koti on täynnä sitä hetken mielihyvän vastinetta, joka yleensä kadottaa glamorinsa heti kun sen on saanut.

Sellainen pienikin kasvattaa sitä ahneutta, himon ja halujen maailmaa. Ja arvata voi mikä pettymys, kun ei sille suuremmalle halulle saakaan vastinetta. Alkaa tulla suuri pettymysten suma!  :(

Ei se ole vain tuota. Varsinkin kehitysmaissa näkee jotain paljon pahempaa kuin kurjuus ja köyhyys, nimittäin sen takana olevan mentaliteetin, jonka kaltainen on lähinnä hyttysillä. Sellainen, että uhraa mieluummin vaikka henkensä jonkin lyhyen tähtäimen tavoitteen vuoksi ja vain siksi, ettei tunne muita toimintamalleja. Sellaista kuitenkin monet organisaatiot ja yksityishenkilöt tukevat - eettisistä ja uskonnollisista syistä. Se jos mikä on kuvottavaa.

Torakat ovat ehdottomasti kehittyneempi elämänmuoto - ovat opportunisteja hakkaamatta päätään seinään ja osaavat varoa nahkaansa.

 Ovatko rakkaus ja viha toistensa vastakohtia? Minusta ne ovat lähes samaa asiaa. Kummassakin, siis rakkauden maallisessa muodossa, tunnetaan intohimoa jotakuta kohtaa, vihan ollessa kyseessä tuntemukset ovat vähintään yhtä intensiivisiä. Viha ruokkii ja sitä voi kasvattaa, viha syö sisältä. Myös rakkauteen voi päteä nämä kummatkin. Rakkaus myös helposti muuttuu vihaksi, vaikka eron kynnyksellä. Kumpikin on aktiivinen energia, dynaaminen. Kumpaakin värittää intohimon punainen energia.
 Korkeimmilla tasoilla rakkaus kyllä luultavimminkin jättää pois päältään intohimon kaavun, mustasukkaisuuden ja omistamisenhalun jotka valitettavan usein liittyvät maalliseen rakkauteen. Sanotaan myös että rakkauden vastakohta on pelko ja että pelko saa meidät myös vastustamaan rakkautta.
 Ja tämähän ei millään tavoin liittynyt aiheeseen  ::)

 Yax-Balam, mihin viha perustuu? Onko perustana jokin tunne miksi ihminen alkaa yleensäkin vihata?

Kehitysmaissa on sentään ns.oikeat ongelmat, ei mitään henkisiin rappiotiloihin perustuvaa tuubaa. On hyvinkin ironista että keskellä yötä Bangkokin slummissa on mitä turvallisin olo, mutta vastaavasti vaikkapa Keravalla saisi varoa avohoitopotilaita joka nurkalla.  :-\

Sairasta elämää, jossa ei ainakaan rakasteta itse elämää.  :o

Mutta kai johonkin rakoon jossakin on väliin paistanut aurinkokin?  ::)

Eipä silti, työssäni oli niin kireä ja ukkosilmaa enteilevä tunnelma, että oli yritettävä purkaa sitä jollakin lailla.
Yksi tyttö itki ja kolmella pojista oli rystysen verillä. Vielä uhoiltiin, että leikkiä se kaikkia vaan, eikä en vanhemmat siitä mitään välitä.

No kävinpä tauolla soittelin parin pojan isälle, itse viranomaiselle ja kerroin luokan terveisiä. No, olipa kauhistunut isä, aikoi ottaa omansa puhutteluun.

Ei sen pahempaa, mutta ei tuohon vaikean energian purkuun meinannut auttaa rauhallinen Hildegardmusiikki, eikä kirjan tarinat. Keskustella piti pitkään.

Mutta kyllä on pää kipeänä!  :-[

Mikä ihme vaikea energiapläjäys se yhtäkkiä laskeutui pienellekin kylälle?!

Muoks, muoks!!! Tämä meni nyt ohi topikin, eihän tässä ihan rotuvihasta ollut kysymys. Taisi olla sitä retroilevaa Merkuriusta kaikki.  :buck2: