Astro Foorumi

Muistaako kukaan teista omaa syntymaa, tai onko teilla vauva-ajan muistoja?
Itsellani on muisto vauvana:olin vauvansangyssa ja joku tuli katsomaan minua aitini seurassa ja mieleeni juolahti , etta minun taytyy hymyilla heille ja vielakin muistan aiaji ja voivoi kun tama vieras katseli minua ja ilmeisesti nukahdin, koska muistoni loppui siihen.Myohemmin monta vuotta myohemmin kysyin aitiltani tasta tadista ja han sanoi etta se oli isasi sisko vahan kummastellen ja viela muistin sangyn varin=sininen, isani oli toivonut poikaa ja kuitenkin tuli tytto.
T.Diamond :)

Hei diamond, toivottavasti et pahastu viestisi muokkauksesta - päättelin, että viestiin oli vahingossa jäänyt "otsikko" ja liikaa välilyöntejä, joten otin ne pois että olisi helpompi lukea. :)

Aihe ja omat muistosi ovat mielenkiintoisia, toivottavasti muiltakin löytyy näitä muistoja. Itselläni ei ole selkeitä muistikuvia ihan vauva-ajalta, mutta joitain ihmisiä, paikkoja ja hetkiä muistan kyllä ajalta, jolloin olin n. 2-vuotias.

Minulla on muutama vauva-ajan muisto. Olin mummolassa äidin ja isän kanssa ja silloin vielä nuori enoni asui myös mummon luona. Äitini ja enoni ostuivat enon huoneessa, kun minä taapersin sisään. Istua kellahdin lattialle, koska olin vasta hiljattain oppinut kävelemään. Muistan vielä, miltä huone, enoni ja äitini näyttivät. Eno tuli laittamaan minulle kuulokkeet korviin ja sieltä rupesi soimaan 80-luvun rock. Eno kyseli huvittuneena, että "mitä sieltä oikein kuulu". Muistan ajatelleeni, että "Onpa hassua musiikkia... mutta mitenhän minä vastaan heille, kun en osaa vielä puhua?" Niinpä tyydyin irvistämään. Tapaus oli niin huvittava, että eno päätti ottaa siitä vielä kuvan. Kuva on edelleen tallessa.

Toisen kerran olimme äidin ja isän kanssa toisen enoni luona. Minä istuin sängyllä (en käsittääkseni vielä kävellyt, mutta taituroin kovasti) isää, äitiä ja enoa vastapäätä, kun äiti alkoi selittää enolle innoissaan, miten Maarit on oppinut sellaisen hassun "pyllistyksen": hän seisoo kolmiossa jalat suorana päähänsä nojaten ja kurkkaa toisen kätensä alta. Tajusin heti, että äiti haluaa, että näytän tuon temppuni enolle. Arvaatkaa kuinka ihmeissään vanhempani olivat, kun aloin heti äidin kertomuksen jälkeen suorittaa temppua! Tästäkin tempauksesta otettiin valokuva.


Fyysisessä mielessä tosin tällaisten asioiden muistaminen on mahdotonta, koska aivokapasiteetti muistamista varten kehittyy vasta 3-vuotiaana.  ;)

Minulla on varhaisesta lapsuudesta useita hetkittäisiä muistikuvia, en oikeastaan ole niistä moniakaan osannut yhdistää tilanteisiin ilman äitini apua. Yksi liittyy sängystä kiipeämiseen, seison epäilemättä pinnasängyssä, itseasiassa sängyn kulmassa ja tiedän pohtivani ankarasti. En muista mitä olen pohtinut, olen yrittänyt palauttaa tilannetta mieleeni. Jälkeenpäin äitini kertoi minulle, että olin oikein vikkelä kiipeämään sängystä, paha tapani oli vain herättää hänet tiputtamalla jotain sänkyni viereiseltä pöydältä. Arvelin itse sen perusteella, että ilmeisesti muistan itseni pohtimassa tätä ongelmaa mikä liittyy äidin heräämiseen.

Kaikkein hämärin eli ilmeisesti varhaisin muistikuvani on sellainen lähinnä näköaistin- ja tuntoaistin jonkinlainen merkillinen tuotos. Muistikuva on kuitenkin ollut minulla niin kauan kuin jaksan muistaa, tosin viimevuosina se on hieman väljähtynyt. Muistikuvassani makaan selälläni jossain, tunnen kasvoillani ( en itseasiassa tunne mitään muuta kuin kasvoni) kevyen tuulen, lähelläni takana seisoo joku kookas valoisa hahmo, ja silmiini vilahtaa useita utuisia valoja. Epäilemättä minua työnnetään käytävää pitkin eteenpäin. Muistikuvassani näkökenttääni osuvat asiat ovat hyvin epäselviä. Omaa henkilöhistoriaani kun olen jälkikäteen seulonut löytääkseni jonkun tilanteen missä tällainen muistijälki olisi voinut syntyä, niin en oikeastaan keksi mitään muuta kuin aivan vauva-aikani.

Olen yrittänyt äitiänikin tentata mutta ei hänkään keksi mikä se voisi olla. Olen joskus miettinyt että voisikohan se olla jopa niinkin kaukaa kuin omasta syntymäpäivästäni, olin kuulemma varsin uteliaasti tapittanut ympärilleni matkalla synnytyssalista osastolle ja jotenkin se istuu tuohon muistijälkeeni. valoisa hahmo takanani voisi hyvin olla sairaanhoitaja, kätilö taikka vastaava, ohi vilahtavat valot sairaalan käytävän valoja. 

Olen kieltämättä myös harkinnut sitä vaihtoehtoa että vilkas mielikuvitukseni olisi kuvittanut jotain lapsuudessa vanhigossa kuultua juttua, mutta olen päätynyt siihen että mielikuvitukseni on aivan liian vilkas kehittääkseen jotain noin simppeliä ja tylsää, joten sen on pakko olla ihan oikea muistuma.    :idiot2:

Jänniä juttuja nuo ensimmäiset muistot.
Mulla on joku muistikuva, että nakotan mummolan sisäportaikossa ja tuijotan jotain jauhopurkin korkkia. Sitten olen olkkarissa jossa on vielä tuohon aikaan sinivoittoinen sisustus. Tuon värityksen puolesta juttu on tapahtunut, kun en ole ollut vuottakaan.
Toinen muistikuva: kesällä äiti syöttää mulle tomaattikeittoa ravintolan terassilla. Sapuska ei maistu ja työnnän pikkurillini terassipöydän lautojen väliin. Muistan että pelästyn sitä josko sormi jää jumiin. Samalla kaupunkireissulla ankkatarhassa työnnän tietenkin saman sormen lintuverkon läpi ja pahalainen siivekäs pääsee puremaan, tottakai. Molemmista tilanteista on kuva (sekin vielä) ja ikää mulla tuossa vaiheessa puolitoistavuotta. Äitillä kun on tapana laittaa päiväys valokuvien taakse..

Hauskaa kuulla että muillakin on muistoja varhaislapsuudesta.
Ensimmäinen itse muistamani asia on kun seison pinnasängyssä, ikäni on yhden ja kahden vuoden väliltä. Pinnasänkyni yläpuolella on peili, sellainen kuin vessoissa aikaisemmin, jossa on lasihylly alareunassa. Lasihyllyllä on kangaspäällysteinen nappi, jollaisia ennen käytettiin alusvaatteissa, esim laamapaidoissa. Pistin napin suuhuni ja se luiskahti alas kurkusta ja teki kipeää, taisimpa yskiäkin. Muistan ajatelleeni, että nyt KUOLEN, ja ymmärsin mitä se tarkoittaa. Myöhemmin tämä muistikuva onkin saanut ajattelemaan, kuinka paljon enemmän pieni lapsi ymmärtää elämän perusasioita kuin me aikuiset edes käsitämme. Äitini oli todella yllättynyt kun kyselin jokunen vuosi sitten peilin paikkaa sänkyni yläpuolella, siinä oli todellakin se peili ollut, eikä hän käsittänyt, miten voin sen muistaa, kun olin vielä todella nuori kun muutimme pois ko. paikasta.
Ehkä tämän vuoksi en koskaan ole pelännyt kuolemaa, kun jo niin pienenä käsitin syntymisen ja kuolemisen kiertokulun.

Aikun hienoa, Taiska ja Maukka
t.Diamond
PS:todistamme, etta on vauva-ajan muistoja :angel:

Minun vauva-aikainen muistoni on sellainen, että äitini kantoi mummolassa minua saunaan (ulkosauna) ja näin tähdet!
Se on ihana muisto!

Minun on pakko lainata mottoasi "Saat kaiken mista luovut" ja voiko olla ihanampaa muistoa kuin tahtitaivas.
T.Diamond

Varhaisin muistoni lienee se kun makoilin selälläni vanhempieni sängyllä ja äitini vaihtoi minulle vaippaa  :) Olin siis todella pieni, opin kuulema täysin kuivaksi aika aikaisin joten lienen ollut vuoden ikäinen kaiketi...

Kun vauvana kuulemma mieluiten nukuin ulkona, niin muistan siitä talitintit ja niiden liverryksen, sekä sellaisen metallisen roskapöntön. Liekö siksi pidän niin metallimusiikista...  :2funny:

Mitä pitempään työskentelee itsensä kanssa asioita läpikäyden, sitä enemmän alkaa muistaa.

Ensimmäinen vauva-aikani muisto sijoittui n. 3 kk. ikään ja liittyi rinnalta vierottamiseen. :-[
Muistin sen Pekka Suomisen mielikuvamatkakurssilla n. 8 vuotta sitten.
MYöhemmin olen muistanut noin puolivuotiaana, minkälainen oli vauvanvaunujeni kuomukatto, ja miten kuuma minulla oli. Äiti kertoikin että olin ollut saada lämpöhalvauksen auringossa nukkuessani.
Olen viimeaikoina muistanut myös muita epämiellyttäviä juttuja vauva-ajoiltani, mutta olen myös saanut apua niiden käsittelemiseen pois päiväjärjestyksestä. Ne nimittäin vaikuttavat siellä taustalla vaikka emme muistaisikaan niitä tietoisesti!

Olen myös muistanut miltä minusta tuntui ennen syntymää.

Tämä kaikki on siis mahdollista hyvinkin.
Emme ole vain fyysisiä olentoja. Sielun tasolla olemme tietoisia koko ajan, alusta lähtien.
Kun sieluyhteys vahvistuu, myös muistikuvat selkenevät, niin että ne voidaan käsitellä.

Muistan vaarini, eli äitini isän ihan hyvinkin, vaikka se ei kuulemma ole mahdollista koska se kuoli kun olin pari vuotias. Muistan kuitenkin kaiken tuollaisen, kuten kun opin kävelemään ja löin isoaveljeäni leikkivasaralla päähän ja se alkoi itkemään. Minua on muistutettu etten voi noita muistaa kun olin niin nuori vielä, en tarkalleen tiedä kuitenkaan kuinka nuori.

Minulla on kolme selkeää muistikuvaa vauva-ajastani. 1. Vaunuissa makoilin ja katselin taivaalla "vilahtelevia" pilviä, kun äitini työnsi minua niissä. Muistan vielä hämärästi vaunutkin. 2. Muistan ensimäisen kotini keittiön mustan ovenkahvan, jota ihmettelin. 3. Muistan maistelleeni puisen pinnasänkyni pinnoja. Muistan vieläkin erittäin tarkkaan miltä se maalattu puu maistui. Ei mikään gourmet elämys.  :2funny:
Kaksi ensimäistä kokemustani on varmuudella alle vuoden iässä koettu. Tuosta kolmannesta en ole varma, mutta todennäköisesti sekin korkeintaan joskus vuoden ikäisenä...

Tulipa sopivasti esille ja itse sain lisää työstettävää tänään kun äitini soitti pitkästä aikaa, näin nämä hommat etenee.

Tämä en nyt varsinaisesti suoraan liity tähän ketjuun mutta osittain.

Aniara tuossa puhuikin tuosta työstämisestä.

Luin aikoinaan jostain chakrakirjasta, että voimme kulkea äidin tai isän kentässä tai toisinpäin vielä aikuisenakin, liittyen tunnesiteisiin mutta usein myös selvittömättömiin ja emotionaalisiin kytköksiin.

Tuolloin kun sitä luin, en jäänyt sitä pahemmin pohtimaan vaan totesin että varmasti näin onkin.

Kunnes, tässä yksi päivä huomasin että jalkani alkoi kummasti puutumaan ilman mitään erityisiä syitä, en ajatellut asiaa enempää, olisi pitänyt  :)

Äitini soitti siis tänään ja kertoi että jalat on alkanut reistailemaan, puutuvat ja pistelevät ja kävely ei tahdo onnistua (hän on sairastellut jo 20 v).
Harvoin hermostun äitiini koska tiedän hänen elämäntarinansa mutta tänään nousi yhtä sun toista pinnalle ...

Heti puhelun jälkeen hiljennyin ja huomasin, että kappas vain, kannan äitiäni aurassani ja vieläpä hänen tunteitaan, ja huomasin että oli aika irrottaa siis tuon napanuoran.
Samoiten oli kantanut sellaisia tunteita äitiäni kohtaan jota luulin työstäneeni mutta jota hän vihjaili että voisin jo niistä vapautua.

Tämä samainen tilanne tuli esille isäni kautta joka lähetti postikortin ulkomailta ja siinä oleva teksti sai sykkeeni nousemaan, hiljennyin ja sama juttu, puolin ja toisin.

Eli, suosittelen että jos teillä on suvussa tai vanhempien kanssa jotain selvittämättömiä asioita, että yritätte ne selvittää ja irrottaa otteenne tai omien vanhempienne otetta kentästänne.

Tämä samainen asia pätee ihan entisten kumppanien tms vastaavien henkilöiden kanssa jos on ollut tai on karmaattisia siteitä tai vahvoja tunnesiteitä.

Paljon kannamme mukanamme sellaisia taakkoja jota emme tarvitsisi kantaa ja usein lapsiin tai vanhempiin jää tunnesiteita jota emme edes välttämättä tiedosta ja toisin päin.  :)

Suotta kuormitamme toinen toistemme kenttiä kun voimme olla vapaita :)

Hei Hopeatahti
Mielestani tossa on ideaa, eli vapautua tietyista tunnekahleista, mutta miten sitten jos on ihania muistoja joita HALUAA sailyttaa?
Aurinkoa ja tahtia
Diamond

Kylläpä kirjoitit niin totta Hopeatähti!  :angel:

Millä keinoilla nuita varhaisia muistoja pääsee muistelemaan?

Ihania juttuja teillä kaikilla!  :smitten:

Hopeatähden ajatukset on kyllä järkeviä, vaikka itselläni ei olekaan ollut vastaavia 'yhteiskokemuksia'. Paitsi luultavimmin yhdessä rakkausasiassa.

Itselläni on paljonkin varhaisen lapsuusajan muistoja, joista voisin kertoa mm. kylpemisen äitiyspakkaus-vannassa tiskipöydällä. Vanna oli sellainen vaaleanpunainen, vuosi on ollut n. 1971-72 eli olen ollut korkeintaan kaksivuotias. Vesi oli mukavan lämmintä ja loiskuttelin sitä vähän käsilläni. Äiti valvoi touhujani vieressä.

Toinen muisto on samasta osoitteesta (josta muutimme pois ollessani vajaan 3-v.). Istun olohuoneessa, sohvapöydän edessä, katsoen telkkua missä uutisia lukee pehmeä-ääninen Heikki Kahila. Mietin mielessäni, että onpa ihana mies! Taisi olla eka ihastumiseni.. ;)

 ;D Ja niin! Olimme kesällä 72 Järvenpään Peikkometsässä. Ihania pikku-majoja! Niihin sujahtelin katsomaan sisään (laastaripolvineni). Sitten alkoi tylsä osuus kun majat loppuivat ja kävelimme ohi esiintymislavan. Siellä lauloi Jukka Kuoppamäki ja lavalla hypiskeli isoja ja vähän pelottavia ruskeita karhuja (aikuisia -- tai lapsia karhupuvuissa)..

Ollaan monesti serkkumiehen kanssa juteltu yhteisistä lapsuusmuistoistamme, kun kasvoimme kesät yhdessä maalla. Toinen muistaa eri asioita kun toinen, mutta miten ihanaa onkaan, kun saa pienen muistutuksen jostain koetusta ja pääsee tunnelmoimaan uudelleen 'siihen hetkeen'! Sanoisin, että hyvin terapeuttista -- sekä lähentävää!  :)

 :smitten: :smitten:

Voi miten paljon löytyy muistoja...

Mulla kaikkein varhaisin on se kun opin kävelemään...Muistan vaan et oli jotain vieraita käymäs ja vanhemmat yritti rauhotella ku viipelsin menemään...muistan että hetkeksi pysähdyin katsomaan muita ja pidin olohuoneen pöydästä tukea(pöytä joka on nykyisin omassa kodissani)...ja eikun taas menox... :smitten:

Olisi myös kiva tietää miten paljon itsekkin noita "chakraalisia" siteitä kulettaa mukanaan kun on tälläinen tunneihminen  :(  :idiot2:  :smitten:

Hei Mammamma
En tieda, onko jotain tiettya tapaa muistaa lapsuudesta jotain, ne vain ovat ELAVANA muistoissa, hetkia joita ei voi unohtaa.
ps.onnea kohta tulevaan synnytykseen!
Diamond

Mietin vaan sitä yhden dosentin artikkelia K-vitamiinipistoksesta. Sanoi, että se jättää pysyvän (kipu)jäljen lapsen psyykeen, eli kuinka pahasti varhaislapsuuden kokemukset voivat sitten hankaloittaa tulevaa elämää...?

Hei mammamma
En ole ikina kuulut tollaisesta, en osaa ottaa kantaa.Silti onnea
Diamond

http://www.mtv3.fi/uutiset/txt/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2006/01/417726

Tuossapa tuo artikkeli...