Astro Foorumi

Olen varsinainen kävelevä häkkikokemus ollut koko elämäni, mutta tämä nykyinen tilani on silti vertaansa vailla. Minulla on ollut ihan hirveän paljon "epäonnea" kirjaimellisesti kaikilla elämänalueilla, olen pyytänyt toiselta tasolta apua enemmn kuin lauma leipäpappeja yhteensä, maksanut näkijöille tuhansia euroja ihan vain pysyäkseni hengissä...mutta tilanteeni ei vain muutu miksikään koska käytännön ongelmat elämässäni pysyvät: jatkuva pelko, ahdistus ja koko ajan paheneva paniikki on äärimmäisen raskas seuralainen, joka epäilemättä vo myös tappaa, sairastuttaa nyt vähintäänkin.

Ongelmani siis on, että olen pyytänyt apua sekä itse että näkijöiden välityksellä jo todella pitkään, mutta jostain syystä en koe saavani apua ja helpotusta, olosuhetet eivät muutu, onnenkantamoisia ei tapahdu. Olen yrittänyt tosissani "päästää irti" jos siis ongelmana on pelkoni ja epäuskoni, mutta kun elämme kuitenkin maalmassa, jossa esim. raha-asiat on otettava huomioon, niin irtipäästäminen on korkeintaan näennäistä ja hetkellistä, todellisuudessa olen kantanut myllynkiveä rinnassani jo kuukausia, oikeastaan jo vuosia.

Näkijät (niin täällä astrossa  kuin maksullisetkin näkijät)  ovat lupailleet minulle hyviä aikoja 'lähitulevassa' jo niin kauan, että usko kaikenlaiseen näkemiseen on totisesti mennyt. On toki hupaisaa, kuinka yksituumaisia kaikki näkijät kuitenkin ovat, esim. kun kysyn "pitäisikö minun luopua kodistani selvitäseni?" - kaikki vastaavat, että: "Ei! Odota, sinua autetaan, ratkaisu tulee odottamattomalta taholta! Luota, usko!" 

Yksi näkijä on aivan ihana, vilpitön ja empaattinen, mutta hänkin hokee kuin papukaija tätä "uskomista", viimeksi hän sanoi, että "sinuun virtaa kristusenergiaa ja sinua tuetaan PÄÄSIÄISEEN asti...no vappu meni eikä mitään ole tapahtunut. Kaikki huutavat yhtenä kuorona, että "puolisosi on tulossa, hän on jo matkalla, saat töitä, saat kodin maksettua, ei mitään hätää...!"


Mutta siinä vaiheessa kun pankki sitten ihan oikeasti aloittaa mökin myynnin pakkohuutokaupalla, niin siinä vaiheessa on turha vaatia em. näkijöitä tilille :)

Eräs näkijä sanoi varmana tietona moneen kertaan, että "maalis-huhtikuussa sinulla on riemua enemmän kuin mekkoon mahtuu" ja että "saat omaisuutesi myytyä nopeasti kun rakentaminen alkaa" jne. "Älä huolehdi raha-asioista".

Ja mitä on tapahtunut: Ei mitään!! Tuskani pahenee päivä päivältä, en tiedä riittävätkö voimani enää uuteen muuttoon (etsin nykyistä taloani odella monta vuotta ja oma intuitioni tästä kodista oli erittäin vahva).

Noh, pitkä juttu taasen, mutta kysymykseni siis kuuluu, kuinka ahdistuksesta pääsee eroon ja PITÄÄKÖ SIITÄ PÄÄSTÄ EROON, jos kuitenkin vastassa on maailma, jossa on täytettävä tietyt velvollisuudet, maksettava velkansa? Onko erittäin pitkäaikainen ahdistus siis vain merkki siitä, että pitäisikin toimia, luopua ihan kaikesta (vaikka intuitiivisesti tuntuu että ei tarvitse luopua)??

Ja mistä saada voimia TOIMIA, kun kaikki aiempi TOIMIMINEN on aiheuttanut vain lisää ongelmia? Mistä löytää balanssi toimimisen ja irtipäästämisen välillä?? (yritin esim. todella sinnikkäästi ja erittäin pitkään  myydä aiempaa kotiani ja sitten se ottikin ja paloi poroksi)

Ja miten pitäisi suhtauta siihen, että tuntuu koko ajan, että rukouksia ei kuulla? Että vallitseva on vain ahdistus, tuska ja voimattomuus, kuukausia, vuosia? mitä minulle yritetään opettaa?
( ja nyt joku taas sanoo että IRTIPÄÄSÄMISTÄ  :2funny: :2funny: :2funny:)

Minulle itselleni kävi tässä vuosia sitten niin, että sekosin vääränlaiseen ihmiseen, ihmiseen jolla oli karmivia mielensairauksia ollut koettavana. Olen aina ollut herkkäsieluinen ja vaikka olen hyvin suorasanainen, voimakas mielipiteineen ja luonteineen, niin olin itse seota tuona aikana. Kävin todella syvällä!

Mulla oli pakko rukoilla, hakea apua. Ja sain apua ja paranin. Ja nyt on todella vapautunut olo kun pääsin irti, siis jätämällä tuon ihmissuhteen.

Ihmissuhteissa onkin selkeämpää ollut, olen vain päästänyt irti vaikka kuinka sattuu. Myöskään kokemani perheenjäsenten kuolemat 8vaikkakin hyvin dramaattisia kaikki) eivät ole olleet kivuliaita, nehän tätyy vin hyväksyä, kuoleman edessä kun ei voi jossitella (onneksi!!)

Mutta jos on vuosia rukoillut jotakin asiaa, sitten saanut sen, ollut pohjattoman kiitollinen...ja sen jälkeen joutunut hirvittäviin ongelmiin tuon saavutuksensa kanssa. Niin mistä tietää mikä on oikea tapa toimia? Luopuminen vai luottaminen?  :uglystupid2:

rupiinitar: Ootko koskaan viettänyt aikaa missään yksin miettien omaa itseäsi, sisintäsi. Paikassa mikä olisi sinulle se ominaisin, missä sielu ikäänkuin lepää?

Itselläni ei ole kokemusta meedioista, selvännökiöista, sillä olen muutenkin niin herkkä, etten ole tuollaisia näkijöitä halunnut koskaan selvittämään mitään eikä ole ollutkaan tarve.

Kaikki lähtee sieltä sinusta sisältä. Tuntuuko sinusta rubiinitar, että kaikki mikä on ympärilläsi, ympäröi sinua, missä nyt oletkin, tekee sinut levottomaksi ja ahdistaa?

Ei, vaan ihan päin vastoin. Tämä uusi pikka johon syksyllä muutin ja jota olin vuosia visualisoinut, on todellinen paratiisi, erittäin positiivisin värähtelyin. Siitä tuleekin tämä kummallinen ristiriita: jos on saanut "lahjaksi" jotakin näin kaunista (edellisen tuhouduttua täysin, edes tuhkakasaa ei jäänyt), niin onko tarkoitus taas menettää lahja?

Olen nyt myös elänyt pitkään lähes täysin eristyksissä lapseni kanssa, liikkuminen on hyvin hankalaa, joten suurimman osan ajasta olen täysin yksin tai sitten eläinten ja lapsen seurassa.

Yksinäisyys ei ole minulle koskaan ollut ongelma, olen luopunut ihmissuhteista koko elämäni ajan, sekä kuoleman kautta että muuten. Itsetutkiskelua on siis tullut hajoitettua todella valtavan paljon.
Myös ystäviä on hyvin vähän, suurin osa hävii kuvioista jo kun lapseni kuoli, nämä muut katastrofit ovat karsineet loputkin. Ihmiset pelkäävät olla seurasani, tai eivät tiedä miten auttaisivat.

Tilalle on tullut pari uutta ystävää, joilla on itsellään todella kova kohtalo, mutta heidän voimavaransa ovat tietysti rajalliset auttamiseen ja loputtomasti ei voi pyytää apua muilta, siksi yritän vain sinnitellä. Itsetuho helpottaisi, mutta lapseni ovat kärsinet jo niin paljon, että yritän sinnitellä.

Olen myös miettinyt voisiko itsemurha (joko oman käden tai ahdituksen ja sairastumisen kautta) olla jo sielutasolla sovittu? Siis että on vain kärsittävä ja kun ei enää jaksa niin poistuttava. Eli aika syvissä vesissä mennään  :uglystupid2:

Mikä on päälimmäisin syy ahdistukseen? Osaatko sanoa sitä? Se yksinäisyyskö? Mikä ahdistaa?

Milloin olet viimeksi ollut rauhassa itsesi kanssa, eli tuntenut rauhan ja onnen? Mikä teki sinut silloin onnelliseksi?

Mitä toivoisit elämääsi? Minkä uskoisit tuovan rauhan sinulle?

Minusta nuo meediot yms näkijät kannattaisi jättää pois elämästä. Sulla menee pää ja oma sisin entistä sekaisemmaksi. Nyt ois tarve saada tuota ahdistusta lievittämään pois päin ja paniikkia mistä se sitten syntyy?

Tärkein syy ahdistukseen on hyvin lähellä oleva uuden kodin pakkohuutokauppa. Ketju meni siis lyhykäisesti niin, että:

Keskimmäinen lapseni kuoli, mies hylkäsi koko perheen, jäin yksin synnyttämään nuorinta, elin pitkään lasten kanssa yksin, sitten löysin ankaran rukoilun tuloksena uuden miehen, menetin samalla menestyksekkään työni lähes kokonaan, loin aivan uuden uran mieheni kanssa, omaisuutta kului koska työ ei tuottanut rahaa, pelkästään kunniaa.  Vuosia etsin taloa, joka olis mahdolistanut mieheni ja minun yhteisen elinkeinon kannattamisen. Kun vihdoin löysin talon, mieheni sairastui psyykkisesti, hänellä ei ollut lainkaan sairaudentuntoa, terapia keskeytyi, mies lähti,  jouduin täysin työttömäksi, minulla oli velkaa 300 000 euroa. yritin myydä vanhaa taloani, talo paloi, äitini paloi.

Eli rauhan toisi hyvin yksinkertainen asia: että tietäisin missä muutaman viikon päästä asun lapsineni ja eläimineni, tuo velka siis pitäisi maksaa. Jo pelkkä muuttaminen tänne yksin lasten ja eläinten kanssa oli syksyllä yli-inhimillinen ponnistus, enkä enää usko että selviän siitä, olen ajokortiton, mutta suurempi ongelma on kuitenkin tässä vaiheessa jo psyykkinen jaksaminen.

Kaikkein pahinta tässä kaikessa on kuitenkin se, että vastoinkäymisiä on tapahtunut niin paljon, niin monta vuotta, että  olen menettämässä uskoni lopullisesti. En uskalla enää tehdä mitään, ja vaikka uskaltaisinkin niin voimien löytäminen on ongelma, sekä henkisten että fyysisten.

Olen jo kymmenen vuotta yrittänyt uskoa, tehnyt valtavasti töitä ilman palkkaa (molemmat elinkeinoni ovat sellaisia, joissa palkatonta työtä on pakko tehdä menestyäkseen), yrittänyt, tutkinut sisintäni, nöyrtynyt, luopunut työstä, ihmissuhteista, läheisistä ja omaisuudesta. Hyväksynyt kaiken mitä on tullut vastaan.

Eli jos vielä yritän kiteyttää: Kaipa se suurin pelko on että kuinka käy nuorimman lapseni ja eläimeni, ja selviänkö itse hengissä tai järjissäni jos kaikki taas menee.  Kolmannen lapseni olen jo joutunut jättämään oman onnensa nojaan, tuon tulipalon takia.

Toisaalta: kaikki voisi kääntyä hyväksi ihan taikaiskusta (palanen omaisuutta täytyisi vain saada kaupaksi ja luvattu työ pitäsi saada)! Ja juuri tuota iheitätekevää taikaiskua näkijät ovat hokeneet.
Mutta miten selvitä mahdolliseen taikaiskuun saakka?? Kuinka päästä toiveesta irti jos toivominen ja takertuminen on tässä ongelma?

Tuo näkijäasia on ihan totta, mutta olen ihan oikeasti pysynyt hengissä vain noiden näkijöiden avulla!!! Häpeällistä ja naurettavaa kenties, mutta niin asia on, jokainen joka on kokenut saman kuin minä voi kyllä yhtyä tähän. En todellakaan olisi enää tässä, jos en olisi saanut mitään positiivista viestiä tulevata, mennyt talvi oli käsittämättömän raskas.

  :coolsmiley:

Heh, jos kuitenkin pannaan palamaan tämäkin talo, olisi nimittäin TODELLA komea notski  :2funny:  25 vuotta painoin niska limassa luovassa työssä sieluani repien ansaitakseni omaisuuteni, kyllä sen (ja minun) täytyy lähteäkin tyylillä. Rakastan van lapsiani ja eläimiäni liikaa etten ole tuota jo tehnt... :-\

Ja vielä on lisättävä, että tuo tuttu ajatus oman yliminän suunnittelemasta ja harjoittamasta itseruoskinnasta on kiehtova - mutta myös inhimillisesti ajatellen tavattoman julma, sillä miten ihmeessä sielutasolla tehtyä kässäriä voi editoida ja itseruoskinnan saada loppumaan?  ;D

Kuin olisi sadomasoklubilla eikä tiedä turvasanaa  :crazy2:

Oma intuitioni sanoo usein, että tämä kaikki on vain sitä mitalin toista puolta (ei sileää puolta ilman karheaa), olenhan jo kokenut t elämässä pitkän ja menestyksekkään uran, jossa minulla oli faneja ja rahaakin yllinkyllin. Myös toinen urani toi paljon kuuluisuutta, rahaa tosin ei. Että kyllä syntymäkarttani tulkitsijat ovat aika lähelle totuutta päässeet, kun he toteavat että elämäni on ja tulee olemaan täynnä yllätyksiä, sekä positiivisia että täysin musertavia.

Mutta ne jotka väittävät että kaikki kokemani olisi ollut vältettävissä, että kaikki on "omaa syytäni" koska olen niin negatiivinen paskiainen, niin tunkekaa päänne vessanpönttöön ja tulkaa lässsyttämään vasta sitten kun olette kokeneet saman   :knuppel2: :knuppel2: :knuppel2:

Sorry, pieni aggressio puhdistaa ilmaa... :angel:

Varmaan jo jossakin toisessa ketjussa totesin, että kylläpä sinulle rubiinitar on annettu paljon kannettavaksi ! Jopa niin paljon, että en ollenkaan ihmettelisi, vaikka kokemasi ahdistus johtuisi tämän tylsän "länkkärilääketieteen" määrittelmästä traumaperäisestä stressihäiriöstä. Valitettavasti olen nähnyt omassa lähipiirissäni, kuinka stressihäiriö on muuttunut krooniseksi tilaksi, ja johtanut ennen äärettömän elinvoimasen ihmisen muuttumiseen eräänlaiseksi vihannekseksi - ja kyllä, tämä "kuoreksi" muuttuminen tapahtui ennen minkäänlaisen lääkityksen määräämistä. En ole terveydenhoitoalan asiantuntija, joten toivon todella, että olet keskustellut asiasta paitsi erinäisten "onnenpotkua" tulevaisuudessa lääkkeeksi tarjoavien näkijöiden - esim. meidän traumatapauksessamme henkilön ulkoinen elämänlaatu on parantunut sairastumisen jälkeen huomattavasti, biokemiallinen epätasapaino ei -, myös sitä perinteisempää parantamista harjoittavien henkilöiden kanssa.

Mitä voisi sanoa?

On sanomattakin selvää, että olet kokenut niin paljon, että monikaan samoja asioita läpi käynyt ei voi antaa vertaistukea.

Minusta tuntuu, että olet niin kyllästynyt kuulemaan niitä samoja ympäripyöreitä asioita, joita sinulle sanotaan. "Kenellekään meistä ei anneta yhtään sen enempää kuin jaksamme kantaa", mitä sekin lohduttaa ja onko se todella niin? Sinähän itse tiedostat hyvin vahvasti sen, mikä selviytyjä olet tähänkin asti ollut. Mitä sitten, kun tulevasta ei voi tietää?

Näistä sanoista on tuskin mitään hyötyä, enkä keksi mitään muutakaan sanottavaa.

Sait minut ainakin ajattelemaan omaa elämääni vähän lempeämmin silmin.

Minä ihan vilpittömästi toivon, että tulevaisuus toisi sinulle varmuutta ja kauniita asioita.
Olet vahva nainen.  :)

Kiitos, tiigris  :smitten: Rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että kyllä jatkuva nieleminen myös tekee hieman (!!) kyyniseksi ja mitta täyttyy jo helposti tyhjistä jeesustelulauseista, etenkin jos huomaa että kommentoija ei itse ole ihan pohjamudissa käynyt, vaan lässyttelee vain lämpimikseen  ::). Silti: perustotuuksiin kyllä uskon yhä, eli kaikella on tarkoituksensa. Voimien löytäminen ihan tähän hetkeen vain on joskus ponnistelujen takana.

 Olen mustaa komediaa tehnyt koko ikäni -kirjoittanut omaa elämääni myös etu- ja takakäteen- ja se on ollut hyvin terapeuttista. Lapsuudestani ja parisuhteista olen siis saanut materiaalia joka on auttanut yös minua itseäni - ja monia muita.

Mieheni elämä on ollut myös ihan uskomaton, sekä psyykkistä että fyysistä haavoittumista, jatkuvaa kuolemanvaaraa, ja hänen kanssaan kävimme terapiassa. Terapeutti oli loistava tapaus, todellinen psykiatrishamaani, mutta mieheni tila oli niin vaikea, että jouduimme yhdessä terapoimaan häntä - emmekä onnistuneet, potilas pakeni.

Tulipalon jälkeen kohtasin montakin terapeuttia, koska he yrittivät auttaa katastrofin kokenutta lastani, mutta hekin kyllä juoksivat minua lopulta karkuun, liian suorasukaisesti kaiketi kaikesta kerroin, ei riittänyt heilläkään oma kapasiteetti auttamiseen. Yksi ammatti"auttaja" juoksi pakoon talostamme henkensä kaupalla kun näki portailla kuolleita kissoja ja pöydillä tuhkauurnakokoelman  :2funny:

Ne Fanit joutuivat lopulta luovuttamaan, yrittivät kyllä puolustaa minua, mutta ison mediayhtiön kokkaa ei tunnetusti yleisö käännä  ;D Pomojen silmissä kuuluin Totuudentorvien kastiin, eli meikäläisiä joko ylistetään tai potkitaan, riippuen siitä mikä on päällikön oma itsetunto ja selkäranka.

Hei Rubiinitar! Minä olen kai samalla SM-klubilla ilman turvasanaa, vaikka en ole kokenut samanlaisia menetyksiä kuin sinä. Jokaisellahan on ne omat haasteensa.   :crazy2:  Luin tämän ketjun ja mietin voisiko sinulla olla sama oppiläksy menossa kuin minullakin. Olen nimittäin alkanut opettelemaan tervettä itsekkyyttä eli rakastamaan itseäni myös teoilla eikä vain ajatuksena. Kirjoitit, että rakastat lapsiasi ja eläimiäsi, mutta et siinä yhteydessä maininnut itseäsi. Tarve hoitaa toisia on yleinen naisilla, mutta itsestä huolehtiminen vierasta monille. Koska olet ollut luovalla alalla sinnikkäästi, oletan sinun silloin nauttineen työstäsi. Muutoin tuskin olisit tehnyt vuodesta toiseen kannattamatonta bisnestä. Olet siis toteuttanut omaa tahtoasi ja voisin kuvitella sinun olevan tyytyväinen siihen mitä olet tehnyt ja olet siis tavallaan huolehtinut itsestäsikin. Olisiko nyt aika alkaa huolehtia itsestään jollakin toisellla tavalla kuin tähän asti? Syvemmin? Kokovaisvaltaisemmin? Tai oletko sittenkin jättänyt jonkin unelmasi liian vähälle huomiolle?   :)

Ahdistuksesta vapautumiseen itse käytän lääkkeenä vapaaehtoisuutta. Psyykkaan itseni sillä, että ihmisellä on jokaisessa tilanteessa useita vaihtoehtoja. Silloin koen, että valitsen itse enkä ole pakotettu mihinkään. Faktat on tietysti ne rajat, joiden puitteissa valinnat ovat. Ahdistus perustuu aina kokemukseni mukaan johonkin pelkoon. Yritän keksiä mikä sen hetkinen pelkoni on. Pelkäänkö jotain uhkaa tai menetystä, onko pelon kohde konkreettinen vai mielikuva jne. Kun saan selville mistä on kyse, niin laitan sen oikeisiin mittasuhteisiinsa. Yleensä ahdistus helpottaa seuraavaan ahdistukseen saakka. Tunnustan, että optimistisuudessa on ihan tarpeeksi opeteteltavaa yhden elämän ajaksi.   :knuppel2:

Star on oikeassa eli tarvitset talkooapua. Pistetäänkö foorumille kutsu talkoisiin? Ehkäpä sieltäpäin löytyisi porukkaa avuksi. Se on nimittäin yksi keino tässä maailmassa ali kysyminen. Jos kysyy, voi saada myöntävän tai kielteisen vastauksen. Jos ei kysy, ei varmasti saa mitään. Siksi kannattaa aina kysyä, koska silloin voi yllättäen saadakin jotain.  ;)

 Luettuani ed. tarinat, tuli kyllä mieleeni, että pitäisikö kuitenkin kääntyä lääketieteen

 puoleen sen verran, että saisit mielesi rauhoittumaan ja pääsisit panikoinnista.

 Silloin kun mieli on rauhoittunut pystyy suunnittelemaan selkeämmin tulevaisuutta.

 Olen ehdottomasti luonnonmukaisten hoitojen kannustaja,-- mutta kun mikään ei ole auttanut
 ja sanomasi mukaan rahaa on palanut paljon,-- jotenkin vaan tunnen voimakasta sympatiaa
 sinua kohtaan. :smitten: :smitten:

Kyllä nuo pelot tiedossa on: taikauskoinen epäonnen pelko, joka tulee siitä että olen liian monta vuotta yrittänyt tehdä asioita ilman palkintoa. Siis jos ajatellaan vaikkapa omaa työtäni, niin se sama osaaminen jota ennen ylistettiin ei kelpaa tuotantoon, se kelpaa kyllä alan lahjakkaimmille ohjaajille, mutta se ei mene kaupaksi, en voi jakaa työtäni yleisön kanssa. Ja kun sitten siirryin tuolle ihan toiselle uralle, niin sain kyllä kiitosta ja kuuluisuutta roppakaupalla, mutta en taaskan rahaa palkakseni.

Konkreettinen pelkoni on tuo velka, uhka on ihan todellinen ja ratkaisu on löydettävä parissa viikossa. Möin siis edellistä taloani todella kauan, talossa ei ollut mitään vikaa mutta se ei mennyt kaupaksi. Sitten talo paloi. Jo silloin omaisuudenmyyntiin tuli mukaan tuo taikauskoinen pelko. Ja kun talo sitten tuhoutui ei tonttikaan ole mennyt kaupaksi. Ja kun tähän liitetään sitten nuo hokemat "kaikella on aikansa", niin tuntuu että ei pidäkään tehdä mitään. "Älä vedä väkisin veneitä rantaan, veneet alkavat väistellä sinua" komensi yksi näkijä. Ja reaalimaailmassa taas olen täysi idiootti kun en TEE MITÄÄN!!  :2funny: :2funny:

Kuka tahansa joka ei historiaamme hyvin tunne sanoisi tietenkin, että "mikäs ongelma sulla muka on, myy se talo jossa asut!". Mutta kun on tosiaan vuosia visualisoinut tätä taloa, vuosia yrittänyt myydä sitä toista taloa tuloksetta...niin oman voiman kerääminen uuteen muuttoon ja myyntiin tuntuu paitsi ylivoimaiselta niin myös yksinkertaisesti VÄÄRÄLTÄ. Sillä jos uskomme että meitä todellakin  autetaan, niin miksi jatkuvasti tekisimme paniikkiratkaisuja? Miksi meillä joka kerta olisi täysin väärä suunta, vaikka intuitio sanoo että suunta on oikea?

Mitä itsensä rakastamiseen tulee, niin on totta että olen liikaa yrittänyt auttaa muita (olen elättänyt muitakin perheitä kuin omaani). Mutta toisaalta taas olen kokenut olevani velvoitettu siihen, koska olen saanut osakseni niin paljon menestystä. Olen myös sitä mieltä, että olen todella tehnyt mitä olen halunnut - olen myös maksanut siitä kalliisti, mutta en ole myynyt itseäni.

Liekku,

tämä saattaa kuulostaa nyt todella pimeältä, mutta tässä tilanteessa en edes pääse lääkäriin, ei mene dösää :))) Enkä missään tapauksessa halua että "terapeuttikoneisto" ottaa minut silmätikukseen, minulla on aivan liian paljon menetettävää, jos joku "autattaja" tosissaan päättää, että kuulun riskiryhmään  :2funny: :2funny: Ne edellisten terapeuttien reaktiot olivat paljonpuhuvia ;D  Taistelen siis kuin naarastiikeri  >:(

Energiahoitajalta olen saanut paljon apua ja myös karun kässärin siitä, mitä minun on KÄYTÄVÄ läpi, vaihtoehtoja ei ole. Jos ko. energiahoitaja ei olisi niin kallis niin kääntyisin taas hänen puoleensa, hän sai paljon aikaan edellisellä kerralla, energiat lähtivät liikkeelle rajusti, pääsin eroon puolisostani ja oksensin niin että melkein luulin kuolevani  :buck2:

Latasit kyllä semmoiset kortit tossa pöytään, että kovin harva täällä voisi sitä todella ymmärtääkään ja antaa hyödyllistä vastausta, kuten tiigris tuossa jo sanoikin.
Kuitenkin aistin tuosta tekstistäsi senkin, että sinulla on nyt aika vahvasti kynnet pystyssä ja suojamuuri päällä, eikä siten sieltä välistä voi nähdä sitä kaiken ydintä. Mutta onneksi on tämä foorumi, minne voi purkaa pahaa oloa.
Nuo näkijät voit kyllä jättää roskakoriin, sillä ne vain pitävät sinut jämähtäneenä tähän tilanteeseen. Näkijät sanovat vain mitä asiakas haluaa kuulla. Ja se ei aina ole hyväksi.

Ehkä perimmäinen ongelma onkin enemmän se, että oma intuitio sanoo saman minkä näkijät, ja jos sitten joutuu epäilemään omaa intuitiotaan, sitä ainoaa "tietoa" joka meillä lopulta on,  niin siinä on sitten jo aika heikoilla. Senverran haavoittuvaiseksi tällaisessa prosessissa tulee, että ei totisesti anna itselleenkään minkäänaista selittelyvaraa vaan todellakin antautuu täysin kohtalon huomaan, tuli mitä tuli, muuten ei kestä.

Tuota lempeää wittuilua olen kyllä viljellyt ihan liian vähän, olen aivan liian sisäsiisti ja höveli, noudattanut kiltisti positiivisuuden oppeja, (peläten liikaa että negatiivisuus tulee omaan niskaan) mikä taas johtaa siihen että kerääkin vihaa sisälleen. Minulla on joitakin ystäviä, joilla on tämä new age-positiivisuus-halihali -vaihde päällä koko ajan vaikka silmistä viha paistaa ja äänestä kuuluu katkeruus, ei pohjimmiltaan he ovat piikikkäitä ja näsäviisaita prinsessoja, siis ihan inhimillisiä laupean vaatteissa...sellaisten seuraa en kestä enää ollenkaan  :uglystupid2:

Tuo astrologia- , näkijä- ja gurukritiikki ovat varmaan tässä yksi arvokas hedelmä, kaikellahan todellakin on lopulta merkityksensä. Toki tyhmä on vain se joka maksaa ja uskoo, mutta ihan noin mustavalkoisesti en näe tätä asiaa, tällä alalla tehdään niin paljon rahaa "hyväätarkoittavan ja pyyteettömän laupeuden varjolla", että palveluksiaan myyvien moraali sietää laittaa suurennuslasin alle, vaikka monet tekevätkin todella vilpitöntä työtä.

Ja joka kerta kun olen näkijälle maksanut olen myös siunannut hänen mahdollisen vajavaisuutensa tai ahneutensa: minä annan rahani vilpittömin mielin koska haluan niin tehdä, se mitä saan tai EN SAA vastalahjaksi on näkijän ongelma, ei minun  :D Samalla periaatteella annan rahaa veljilleni ja siskoilleni Romaniasta (olen elänyt todella monta mustalaiselämää): "Jos olet röyhkeä huijarivaras niin minä toivotan sinulle tällä kolikolla kaikkea parempaa - vilpittömästi!!"   :smitten: :angel:

Samaa mieltä, kyllä viha on sen verran luonnollinen tunne ihmiselle, ettei sen ilmaisematta jättäminen mitään hyvyyttä ole. Jatkuvasti iloisesta ihmisestä alkaa pikku hiljaa virrata sellainen tunne, että mitäköhän tuolla pinnan alla oikeastaan onkaan, on helpompi luottaa ihmiseen joka näyttää tunteensa. Jatkuva positiivisuus on katkeran itsensä kieltämistä.

Eteeni tyrkättiin tämä Omnin teksti aiheesta Paraneminen, ja laitan sen nyt tähän, sillä se kaikki mitä parantajat ja näkijät ovat sanoneet vanhojen haavojen käsittelystä ja välttämättömästä JÄRJESTYMISESTÄ löytyy tavallaan tästä tekstistä. Eli minun tapauksessani olen tavallaan aloittamassa koko elämääni alusta, ja koska ihan kaikki muuttuu: työ, ihmissuhteet ja raha-asiat, niin kaikki vanha on myös tuotava pintaan ja käsiteltävä (vanha värähtelee matalammalla kuin uusi)
ennenkuin uusi voi manifestoitua. Erittäin loogista mutta vaatii kyllä jatkuvaa meditointia, että pystyy musertavien huolien keskellä muistamaan, että kaikki kipu on vain omaksi parhaaksi ja haavoja  parantavaa:


Healing -  The Emergence of Self


Greetings, this in Omni.There is no-one to blame for all the things they did to you, no-one at all, not even yourself. But understand that all of the places in which you are in contraction and constriction have been a choice and perhaps a choice you made so long ago, you no longer remember. It has become a habit and you no longer know that you are in contraction.

Healing is about expansion, it is about allowing your essence to shine through in those places you have hidden away - perhaps out of fear, perhaps out of shame, perhaps because you have forgotten a part of you that is still alive, but covered under layers of illusion.

Healing is far more than positive thinking, it is far more than trying to do and be the right thing, forcing yourself to be 'lighter', more joyous, it is about allowing the authentic light of your essence to shine through. Where is your essence? Where is it hiding? Under what cover have you placed it?

In the process of healing the self the shadow is often encountered. What a terrible place! The shadow contains all of those feelings that you have labelled as 'bad', 'ugly' even as 'not spiritual'. However, the shadow holds vibration, it is a vibration, and vibration creates your reality, it resonates with the outside world and draws events and people into your experience just like a radio signal that is broadcast. Whilst we agree that a few moments of positive upliftment is more powerful than a negative feeling, we encourage you to examine the background noise, the ever present vibration that has become part of your human experience.

Entering and examining the wound can be a lonely place, a place of uncertainty, a place of bewilderment. However, those feelings are born of fear. Once the shadow is encountered, even romanced, the light of higher consciousness begins to pour in and what was once a desolate place will be filled with light, and indeed, love. Fear not for the wound, for it is in your wound that your greatest gifts will be found.

Within your wound is the precious innocence of your soul, the innocence that you so long for. Within that innocence is the exuberant and magnificently creative force of your soul, your God-Goddess self, the one that knows that all is ok in your world and is ok with you. Expansion is an inward journey.

When you focus upon that which you want to create, you set up a vibration, a resonance. As you do this you then set about bringing into your awareness all things related to that topic. As you set about manifesting a life partner, then all things to do with relationships will come into your awareness, the past and the present. Do not despair! These things have simply appeared for clearing and healing. So as you focus on your longing and your wanting, that which you have not wanted will rise up to the surface for clearing, do not despair. You are clearing the path for your new day, your new tomorrow. These things are true no matter the desire of your creating - money, a new career, health etc.

So many of you, and you are not alone in this, give up at the point when the old comes up to the surface for clearing. Do not despair. It is about vibration. When you want to create a new point of attraction, a new vibration for the new desired outcome, the old vibration surfaces for cleansing, for healing, for clearing. As this happens, the clarity of your essence can shine through and the emergence of your creative power becomes your point of attraction and a new world is born, and new you is created.

Namaste,

Omni


Olen kyllä läpi elämäni yrittänyt muistaa, että kärsimys on aina lahja, sillä vain sen kautta voi kehittyä ja päästä eteenpäin (kuten buddhalaiset ajattelevat), mutta kyllä on todella vaikeaa pysyä "keskiössä", unohtaa pelko ja uskoa.

tiedän ettei tämä sinua yhtään lohduta,
ja että taidan olla aika ikävä ihminen kaikkinensa,
mutta eittämättä tuo kuviosi on ahistava,
se näkyy kartallasi suurena ristinä just nyt,
syntymäkartan parantavienkin energioiden akselina mainittu  :neitsyt:/ :kalat:,
sinulla siinä  :pluto: :kuu: :aspect_opp: :jupiter:,
ja nyt tuo kotiliesi  :vesta: on 11  :kaksoset: pankin omistuksessa 8 huoneessasi ja Pholus retroilee 11 :jousimies: vastapäätä,
ja olet sietokykysi rajoilla,
 :kuu: siirtyi just skorpioniin liikkuen 12 huoneessasi,
tulee nousullesi kolkuttelemaan,
ja yhyttää alkuviikosta tuon Pholuksen,
ja suurristi tavallaan aktivoituu entisestään,
käsitteleekö  se sitten tunteita,kotia vai äidin jäämistöä,vai kaikkea näitä,
progekuukin valaistuu vastapäätä tässä matkalla,
miten tästä rististä tehtäisiin onnenpyörä?
Tyche myös 11  :jousimies:,
vai onko kaikki vain sattuman varassa Titaanin tyttärelle?

Kiitos, nikki,
täytyy myöntää että aika vaikeaa on ollut rauhoittua, pitäisikö sitten edes, vai miten tuo haavojen hiilaus parhaiten onnistuu, tapahtuuko mitään jos vaikka hysteerisesti vain nauraisi?  ;D. Toisaalta sanotaan, että elämää ei ole tarkoitettu kärsittäväksi vaan nautittavaksi, niin pitäisikö sitten vain heittää lekkeriksi koko elämä suurristin varjossa? Siitä unesta (jostaoli puhe yv) tuli mieleen, että voisiko edelleenkin olla myös niin, että koemme mieheni kanssa asioita kuin idioottikaksoset, vaikka en edes ajattele häntä, niin sellainen tunne tulee, että nämä tunnetilat voisivat liittyä häneenkin ja hänen oloonsa.

No isä- ja äitiasiat tässä ainakin on käsittelyssä energiahoitajan mukaan, olleet koko talven. Äitiasiahan oli omalla tavallaan vaikea, en tuntenut olevani hänen tyttärensä, vaikka hän oli mielestäni ihan mielenkiintoinen ihminen. Isä taas jäi melko vieraaksi, isätrauma, kuolleet, häipyneet ja addiktoituneet isät ovat meillä sukutrauma molemmilta puolilta jo monessa polvessa.

Eli jos ajatellaan uutta puolisoa, niin sielläkin paljon puhdistettavaa,jos tuota Omnin tekstiä ajattelee, loppuelämän kumppania: vanhaa säkkiä ei voi kantaa uuteen atmosfääriin..........................

Rubiinitar, jos voit asian estää, älä päästä tilannetta liukumaan pakkohuutokauppaan asti. Laita mieluummin talo myyntiin itse. Voi joka tapauksessa olla niin, että paikka on yksinäisempi kuin Sinulle olisi hyväksi.

Kyllä se vanha tontti joskus kaupaksi menee, mutta nyt on huono aika myydä mitään.

Kolmaskin ura Sinulle löytyy jos haluat, nuo kaksi entistä eivät ole ainoita vaihtoehtoja.

Omilta tuntuvista eläimistä ei tarvitse luopua.

Kiitos, mutta asia on siis juuri päinvastoin. Etsin tätä paikkaa todella kauan ja tämä on vuosien visualisointini tulos, siksi en ole alkanut myydä. Ja juuri eläimiäni varten hankittu.
Jos sitten menetän tämän, niin se on ollut vuosikausien kamppailun tarkoitus, myös rahojen menettäminen. Kuolemani jälkee varmaankin selviää, miksi kaikki tapahtui.

Taitaa olla parempi että en kerro yksityiskohtia, ymmärrätte vain väärin  ;D

Jahas, Noitatädillä viestejä 1...got it.
Case closed.

Rubiinitar!

Nyt ymmärrän. Sinulla on todellakin ollut haasteellista aikaa. Ikävä kuulla.

Ehkä olisi hyvä pistää tosiaan talo kaupaksi? Etsit uuden työn, usko pois se löytyy kyllä! Vaikka heti ei löytyisikään unelmatyötä niin tekisi jotain siihen asti kunnes se ihannetyöpaikka löytyy.
Velkaa on, mutta älä anna sen painaa sinua alas. Mitäpä jos hankkisit tosiaan sinulle ja lapsille edullisemman asunnon ja lyhentäisit velkaa talosta saamillasi rahoilla? Kysy pääsisitkö velkajärjestelyyn???? Ota elämä omiin käsiisi, ei meedioita ei näkijöitä.

Nämä on vain ideoita, en tiedä miten velkajärjestelyt sun muut toimii. Mutta älä rakas ystävä heitä kirvestä kaivoon  :smitten:

Toivon että kaikki järjestyy sinulle parhain päin!

Star,

juuri tuollaiset ohjeet EIVÄT ärsytä. Olen harjoittanut noita oppeja tosin jo hyvin pitkään, mutta silti jokainen kerta kun niitä mietin, niin ne juuri antavat toivoa, ja juuri niiden löytämisessä on kaiken kärsimyksemme tarkoitus, näin uskon. Ja juuri niitä tulin tältä foorumilta etsmään, kaikki kunnia hyväätarkoittaville neuvoille, ette vain tiedä tilanteestani tarpeeksi.

Se että oma intuitioni olisi väärässä ja joutuisin tavallaan kokonaan luopumaan uskostani olisi pahempi kuin kuolema. Jos ei ole uskoa ei ole mitään   ;)

http://ihanatenkelit.suntuubi.com/?cat=8

http://www.natha.fi/enkeli/enkelienpiirteet.htm

http://www.elamankeha.com/enkeli.htm


ENKELIT AUTTAVAT

 

Enkelit tulevat avuksemme kolmessa tapauksessa.

Ensinnäkin silloin, kun huudamme apua sielumme syvyyksistä. He voivat auttaa meitä käyttäen myötätunnon sädettä Armon lakien mukaisesti.

Kun sielu kutsuu, ihminen on itse valmis muuttamaan elämäänsä. Silloin enkelit voivat puuttua asiaan. Jos pyyntömme sen sijaan kumpuaa ahdingosta tai turhautuneisuudesta, ne tulevat egolta. Jos enkelit pelastaisivat egomme, emme muuttaisi tapojamme. Siksi he eivät voi auttaa.

--

Toiseksi, enkelit voivat sekaantua elämämme suunnitelmaan. Jos meidän on tarkoitus kuolla lapsena tai nuorena aikuisena, heidän on sallittava sen tapahtua. Enkeleiden tulee myös kunnioittaa "korkeamman minän" ohjeita. Se tarkoittaa sitä, että jos sielumme haluaa herätyksen esim. sairauden, onnettomuuden tai taloudellisen katastrofin muodossa, enkelit ovat rinnallamme rakastaen ja myötäeläen ja heidän on annettava meidän käydä kokemuksemme läpi.

--

Kolmannessa tapauksessa enkelit voivat auttaa meitä, jos pyydämme sitä. He eivät kuitenkaan voi pelastaa meitä omien typeryyksiemme, ahneutemme tai hätäilyn seurauksilta. Jos päätämme mennä naimisiin itselle täysin epäsopivan henkilön kanssa tai tuhlaamme rahamme naurettavaan tai erittäin epävarmaan yritykseen, joudumme kantamaan itse seuraamukset.

Yksikään korkea olento ei veisi meiltä oppiläksyjämme, koska ne ovat meidän kasvumahdollisuudet.

 

AVUN PYYTÄMINEN

 
Pyytäessämme apua, opastusta tai ohjausta enkeleiltä, on tärkeää, että tietoisesti pyydämme heidän apuaan.

--

Universaalien lakien mukaan, korkeampien henkisten hierarkioiden edustajat yleensä auttavat meitä vasta sitten, kun pyydämme heidän apuaan. Olemme täällä opettelemassa valintojen tekemistä oman vapaan tahtomme mukaisesti. Luomme oman elämämme omilla valinnoillamme. Valintojemme taustalla ovat ajatuksemme, uskomuksemme ja käyttäytymismallimme. Korkeampien henkisten hierarkioiden edustajat kunnioittavat meidän vapaata tahtoamme ja valintojen tekemisen oikeuttamme ja tämän vuoksi he eivät yleensä ns. puutu elämäämme, ellemme itse pyydä heidän apuaan.

--

Voimme esittää pyyntömme heille hiljaa mielessämme tai lausua pyyntömme ääneen ja kuvailla tilanne johon haluamme muutosta ja lopuksi kiittäkäämme heitä heidän avustaan.

Rubiinitar, en ole näkijä, koitin vain antaa käytännön neuvoja sen perusteella, mitä kirjoituksistasi olen lueskellut. Kello oli paljon ja siksi tiivis viesti.

Jos tilanne on tosiaan lähellä pakkohuutokauppaa, kannattaa yrittää markkinahintaista myyntiä, koska pakkohuutokaupassa saat talosta paljon vähemmän. Nythän sinulla on merkittävästi omaisuutta, mutta sen jälkeen olisi vain velat kaulassa.

Olen ihan samaa mieltä, että kiinteistöasioihin erikoistunut juristi tai velkaneuvoja on parempi neuvonantaja kuin lauma näkijöitä. Sama juttu kuin jos tarvitset leipää pöytään, on helpompi kävellä kauppaaan kuin yrittää noitua sitä leipää materialisoitumaan tyhjästä.

Olet lahjakas ihminen, ja jos kaksi uraasi ovat tuoneet enemmän hienoja kokemuksia kuin elantoa, ehdit tuossa iässä kokeilla kolmatta. Eihän sen uuden työn tarvitse olla aivan eri asiaa kuin edelliset.

Eläimistä on aika pienet kulut kesällä, kaviokkaathan saat laitumelle, joten niiden kanssa ei kai nyt ole paniikkia. Kun kerran olet rahapulassa, olet kai jo myynyt ne, jotka on helppo myydä. Jos olisin näkijä, näkisin, että mitä eläimiä sinulla on, ja osaisin kertoa tarkemmin:)

Tuntuisi, että mikä tilanne tahansa olisi itsellesi miellyttävämpi kuin tämä 'suurristi'. Jaksamista, toivottavasti tilanne ratkeaa pian.

Kiitos, star  :smitten: Vastasin siulle yv:nä  ;)

On hyvä, että sinulla on kaikesta kokemasta huolimatta huumorintaju tallella. Olen itse joskus käyttänyt sanontaa; "se mikä ei tapa vahvistaa". Näinhän se kyllä on.

Olen sanonut kerran hyvälle ystävälleni, että ne ne vasta ovat elämänsankareita, jotka ovat syystä tai toisesta joutuneet käymään syvällä, pohjamudissa asti. Sieltä kun pystyis vielä nousemaan ylös, niin se on kuin lottovoitto. Ja ihan varmasti arvosta elämään toisesta näkökulmasta.

http://www.horseridingspain.com/

Ihan itse viestin aloittajan asiaan kantaa ottamatta,
niin "starin" asiaan otan kantaa... :smitten:
...
Miksi sitä pitää odottaa elämässä jotain ...vuotta 2018? ;) "2020?  Siis yleensä huomista?

Eikö se elämä ole just ja nyt tässä?

Ethän sie tiiä ees elätkö huomistakaan?

Miksi murehtia tulevia... :(

...kun voisit tehdä tästä hetkestä hyvän? :smitten:

http://www.7photographyquestions.com/images/24/camargue_horses.jpg

Minä voin sanoa, että varmasti missasin sun pointin! :-\

Ja yhtä varmasti voin sanoa, että Sinä Minun! :idiot2:

Tuuli-hiuksissa,

tuota wanhan sielun pohjamutasukellustahan on tullut monesti käsiteltyä. Eli katuojan haisevin alkkis on usein wanhan sielun 7. tasolla (mie kuulemma vasta 2.), kun ei kestä niin ei kestä, jatkuu seuraavassa elämässä  :2funny:  :uglystupid2:

Ja toisaalta sillä pöyhkeimmällä hiippalakkipiispalla on vielä paaaaaljon elämiä elettävänä, vaikka mummot suutelee sen varpaita...................................

Tuo camarque on koettu in this life and the others...kun lapseni kuoli tein pyhiinvaelluksen toisen poikani kanssa maailman romaneille tärkeään tapahtumaan, Mustan Saaran juhlaan, ikimuistoinen kokemus. Sittemmin on tuosta "Jeesuksen tyttärestä" ollut sattuneesta paljonkin puhetta, on siis romanien suojeluspyhimys. APRE ROMA!

Jos jollakulla on luppoaikaa ja rahaa niin kuun lopussa taas Saaraa uitetaan...

Juu, ei kannat meän alkaa kinaamaan...

Kun Asia on meistä riippumaton. :smitten:

rubiinitar: en tuolla katuoja -termillä tarkoittanut tuota asiaa. Siis uimista syvissä vesissä tarkoitin, että on tunne kuin ei enää pääsisi ylös. Tai sitten laskit vain leikkiä ;) Kaikki kokema vahvistaa ihmistä. Vahva sinusta on tullut, sillä heikompi ois ottanut jo veivit.

Varmaan sinua auttaa jo jonkin verran kun purat asioitasi täällä ja saat vastakaikua :angel:

En laskenut leikkiä  :D Oma käsitykseni wanhasta sielusta on, että hän on vapautunut egon vaatimuksista jo pajon kypsää sielua paremmin, eli toimii usein ammatissa jossa hän tekee tärkeää työtä, mutta egon korostaminen ei ole niin tärkeää (rassaa vanhoja autoja tai hotaa sairaita eläimä). Elämän yliopiston ylemmillä kursseilla kuitenkin elämän haasteet myös kasvavat, ja aina ei wanha sielu kestä selvinpäin, ollen kuitenkin vain ihminen, ei vielä valaistunut  :uglystupid2:
Eli aina kannattaisi kunnioittaa myös sitä rapajuoppoa, voi kohdata säkällä MELKEIN JEESUKSEN!  :angel:

Mutta tämä on siis toki vain minun mielikuvani jälleensyntymästä ja sen haasteita. Itseäni kiehtoo tässä ajatuksessa juuri tuo "pyhyyden arvovallan riisuminen", eli kun näen papin tai gurun joka on kovin tärkeä asemastaan ja lipereistään, niin ajattelen, että se kyttyräselkäinen mökinmummu tai sekopää kylähullu ovatkin sieluina ehkä pappiaan kokeneempia, viisaampiakin. Enkä siis aseta sieluja hierarkiseen tärkeysjärjestykseen, mutta jos siis puhutaan egosta vapautumisesta.  :smitten:

Voin varmaan sitten sanoa, että minussakin elää nyt uusi sielu. Paremminkin voin sanoa, että uudesti syntynyt feenix-lintu.

Olen muuten kuullut jonkun joskus sanovan, että puliukoilla on joskus puheet käsittämättön syviä, sieluntasoisia. Uskon siihen, että ihminen joka on kokenut ja nähnyt vaikka mitä ja millä mitalla, on sielultaan jotain niin uskomattoman syvää, kuin sellainen lukenut joka ei ole juurikaan mitään kokenut kuin vain luennan asteella. Syvät, värisyttävä kokemukset ovat jotain sellaista, että monelta loksahtaa suu auki.

Tuo on muuten taivahan tosi!!
Ihminen jota kukaan ei arvosta saattaa kristallisoitua viisaammaksi kuin kukaan, sillä jos tyyppi on todella luopunut egoismista, niin sielusta paljastuu se ydin. Moni varmaan ajattelee että joopa joo, ihme rappioromantisointia, mutta ns. parempien ihmisten sielun syvyyttä ja kirkkautta lähes aina himmentää juuri tuo "minä minä" -asenne. Ja vaikka ihminen olisi kuinka menestynyt, älykäs ja viisaskin, niin ego (erillisyys) tavallaan tahraa sen joka sielussa on kauneinta. Lapsethan ilmentävät usein myös tuota 'puhdasta ydintä', tosin oppivat nopeasti myös erillisyyteen ja egoismiin.

Ja pultsareilla tosiaan nuo karut kokemukset myös tuo nöyryyttä peliin. En väitä että itsetuho ja huono itsetunto olisivat hyväksi kenellekään, mutta jotain hienoa laitapuolenkulkijoissa on. Nuorempana asuin kylässä jossa oli paljon 'nuoria juoppoja', köyhistä perheistä, ja heidän huumorinsa oli aivan uskomatonta! Karunkaunista!

Anteeksi jos tämä nyt menee off topic, mutta silloin kun teillä on ahdistus jostain asiasta ja tämä tilanne on päällä päiviä, viikkoja (ei nyt välttämättä jatkuvasti paina mieltä, mutta alitajuisesti) oletteko huomanneet miten aika kuluu ihan kummallisesti.

Mulla on nyt ollut opiskeluun liittyvää stressiä, pelkoa etten valmistu ajallaan sekä täysi tiedottomuus siitä mitä teen kesällä, mihin hakisin töihin, mihin haluaisin edes töihin. Työasiat oon sysännyt syrjään ja heittänyt yläkertaan pyynnön että mulle tuodaan ratkaisu sopivalla hetkellä. Ja jotenkin tähän pystyn luottamaan, joten olen keskittynyt vain koulujuttuihin.

Nyt noin viikon ajan olen huomannut että aamut ja aamupäivät on jotenkin kaoottista aikaa. Herään mutta haluaisin jatkaa unta, koska yön aikana on aina hyvä olla. Aamulla ja päivällä on fyysisesti paha olo. Tuntuu että pääsen voiton puolelle joskus alkuillasta ja mitä lähemmäs yötä mennään tunnen olevani enemmän koossa ja tasapainossa. Mitä kauemmin on ollut valveilla, alkaa elämä taas maistua ja olla siedettävämpää, luovuus puhkeaa kukkaan ja optimismi nostaa päätään. Tuntuu melkein kipeältä mennä nukkumaan kun tietää mikä aamupäivällä on taas edessä, vaikka nukkuminen onkin ihanaa.

Jotenkin päättelin että tämä ilta- ja yöajan hyvä fiilis tulee siitä, että maailma hiljenee ja taivas pimenee. Tulee sellainen olo, että koneistot ja kiireellinen yhteiskunta rauhoittuu ja tulee vapaa-aika, voin hyvällä omatunnolla tehdä omassa aikataulussa asioita ja saada aikaiseksi vaikka mitä. Jotenkin tunnen että se arkipäivien (noh tänään oli pyhä mutta kuitenkin) kiire ja suorittaminen klo. 9-16 heijastaa kollektiivisiin energioihin sitä epäkaaosta, minkä energeettisesti herkkä ihminen sitten nappaa itseensä ja tulee huonovointiseksi.. Ja tämän huomaa etenkin silloin kun on itse stressaantunut.

Erittäin hyvä havainto. Ihminen kokee hyvin helposti syyllisyyttä siitä, että ei "tee mitään" juuri silloin, kuin "kaikki muut" ovat tekemässä tärkeitä asioita, siis suurin osa ihmisistä on töissä. Ja jos on ratkaisematon ongelma, on työtön tai muuten ns. poikkeustilanteessa, niin tosiaan jonkinlainen kollektiivinen työmoraali aikaansaa pahaa oloa, "pitäisi tehdä jotain , ansaita jotain, ratkaista asiat jotenkin...."

Yritän tuollaisena hetkenä ajatella asiaa niin, että "ne muut" eivät välttämättä tee sen tärkeämpiä asioita kuin minäkään, he "suorittavat" elämää siinä missä minäkin. Nykyihmisen arvostuksen mitta on raha, joten se saako tekemisestään rahaa on hyvin olennaista, koemme olevamme turhia jos emme saa rahaa siitä mitä teemme. Terapiaksi yritän ajatella myös sairaita tai yllättäen kuolevia ihmisiä, heitä jotka elämä todella laittaa seinää vasten. Tällä tavoittelen nykyhetken arvostamista, joka hyvin helposti hukkuu kaikkeen "pitäisi tehdä, pitäisi saavuttaa"-ajatteluun!

Olen itse viime vuosina joutunut opettelemaan palkattoman työn oppiläksyä, eli olen ollut pakotettu olemaan tyytyväinen myös sellaisen työn ja toiminnan tuloksiin, joka ei tuotakaan rahaa, ainakaan sillä hetkellä kun työtä tehdään. Se on yllättävän vaikea oppiläksy ja varmasti todella äärimmäisen tärkeä oppia. Toisaalta olen elänyt hyvin pitkän jakson elämässäni, jossa asia oli aivan päinvastoin: tein todella paljon töitä, sain  hyvin paljon rahaa, raha ikäänkuin vain virtasi, hyvin helposti, runsaana, muutuin vuosien myötä jonkinlaiseksi rahakoneeksi.

Kun vakavia asioita on ratkaisematta, kun esim. vaikea rahan puute vaivaa, niin on myös usein hyvin vaikea nauttia ns. yleisistä lomista, kuten pitkistä pääsisäisviikonlopuista ja jouluista. Jos nimittäin syyllisyys kuiskii korvaan, että "tämä raha-asia pitää ratkaista", niin vapaapäivästä nauttiminen tuntuu todella syntiseltä. Ja mikä pahinta: pyhien aikana ei (kuvitelmamme mukaan) TAPAHDU MITÄÄN EDISTYMISTÄ!!

Myös kesät voivat paradoksaalisti tuntua todella tuskallisilta jos on turhautunut ja kokee syyllisyyttä ratkaisemattomista asioista: kun elämänrytmi yleisesti muuttuu keveämmäksi ja uneliaammaksi, niin  turhautunut ja syyllisyyttä kokeva  ihminen joutuu paniikkiin, ympäristö pysähtyy vaikka minun pitäisi tehdä sitä ja tätä ja tuota!

Vähän samantapainen ilmiö on monessa avioliitossa: mitä laiskempi toinen osapuoli on siivoamaan, sitä raivokkaammin toinen yrittää siivota, ikäänkuin korvata toisen laiskuuden yliaktiivisuudella jotta pysytään "balanssissa" :2funny:

No joo. Nyt vasta tajusinkin mitä tuskaa tänä keväänä kaikki ihme pyhäpäivät olleet. Pääsiäinen yksin kotona, vappu yksin kotona. Tulee ajatelleeksi että muilla on perheet ja ystävät ja nyt ne viettää kivaa vapaa-aikaa yhdessä kun minä olen yksin kotona ja puurran jonkun koulutehtävän kanssa.. ;D

Ja miten paljon lähipiirissä on herättänyt "ongelmaa" se kun kysyessään mun valmistujaisjuhlista vastaan että ei mulla ole mitään juhlia. No kuka mulle juhlat pitäisi? Äiti ei ole mitään juhlija-ihmisiä, eikä mulla ole edes varaa matkustaa kotiin saatikka järjestää juhlia siellä.. Ei se mulle ole ongelma, mutta tutuissa ja ystävissä se herättää sääliä. Eräs ystävä sanoi mulle, että aika kamalaa muuten miten yksin sä olet!
No älä, tosi kamalaa.. Onneksi sinulla on perhe ja elämälläsi tarkoitus.. :2funny:
Tämä samainen ihminen kyseli multa viikon välein mun eron jälkeen, että joko sulla on uusia huonekaluja. Hah.. Elin 3 kuukautta silleen että mulla oli vain sänky ja läppäri keskellä olohuoneen lattiaa, kaikki raha mitä tuli, meni vuokraan.. Että oli mukava vastata viikon välein, ei, ei mulla vielä ole. Ja se kauhisteli ja voivotteli sitä, että voi miten kamalaa ja miten sä pärjäät. No hyvinhän minä, mitä nyt ympärillä olevat ihmiset yrittää saada mut epätoivoiseksi... ;)

Eli tosiaan nämä hyväätahtovien ihmisten kommentit on tosi mieltä ylentäviä.  ;)

Mulla oli sillon ihana olo siitä, että olin vapautunut hyvin rajoittavasta ja kuluttavasta suhteesta. Olin äärettömän onnellinen kun sain asua yksin, vaikkakin ihan tyhjässä asunnossa. Sitä ei vaan kukaan tuntunut käsittävän, vaan päälle vyöryi kamalasti sääliä.

Äläpä muuta sano. Hyväätarkoittava auttaminen voi olla joskus olla jopa se ruohonkorsi joka katkaisee kamelin selän: kun on itse päässyt vaivoin jonkinlaiseen balanssiin niin joku ulkopuolinen tuleekin takavasemmalta ja kaataa säälinsä ja JÄRKEVÄT elämänohjeensa päällesi ja olet taas pois tolaltasi   :2funny: :buck2: :buck2: :buck2:

Minä, priimusoppilas, en muinoin ollut itse omissa yo-"juhlissani", joihin tuli vissiin kaksi sukulaista, arvovaltaista väkeä kyllä. Huitelin kaverini kanssa lätsä päässä punaisessa mustalaishameessa  pitkin kylänraittia, siis käveltiin vain tihkusateessa. Kun tulin takaisin olivat kaksi sukulaista kyllästyneet ja lähteneet  :police:
Enkä niitä huippupapereita ole käyttänyt kuin kerran, yliopistoon mennessä, ei ole kukaan muu koskaan kysellyt, en tiedä pitäisikö näin taannehtivasti niilllä elvistellä  ;D
Taiteilija- ja mediahörhöissä on muitakin laudaturpinkoja, joista ei koskaan ole "tullut" oikein mitään, siis mitään varsinaista hienompaa ja paperillista, viihdyttäjiä ja verbaaliakrobaatteja tai pellejä vain  :angel:

Tuli mieleen tuosta maallisesta mammonasta, mistä Tiigris kertoili. Ihminen pärjää vähälläkin ja yllättävän hyvin vieläpä. Monesti sellainen ihminen jolla on yllinkyllin kaikkea eikä rahasta puutetta, saattaa kaiken tai vähitellen menettäneenä sairastua mieleltään, ahdistua.

Ja tuli mieleen rubiinitaren eläimet ja ne lapsukaiset jotka sinulle on. Olen vain ikionnellinen heistä, äläkä saakeli ajattelekkaan, että pitäis heittää hanskat tiskiin. Sellainen on teoista raukkamaisin!

Peace! :) :angel:

 

Juu, ja eläimet ovat myös työvälineitäni (ja -tovereitani) joten niistä luopuminen ensimmäisenä olisi sama kuin jos suutari möisi kaikki nahkansa tai seppä alasimensa  ;)

Ja nyt pois synkät ajatukset! Vaikka läpi harmaankiven, mutta etiäpäin se on vain mentävä :angel:

Kiitos ;)

juuri noin ajattelen ja jo monta vuotta olen yrittänyt tuota irtipäästämistä toteuttaakin, luoda unelmia todella rohkeasti, pyytää apua vilpittömästi ja sitten vain päästää irti.

Jostain syystä olen triathlon-taipaleellani edelleen, eli on ilmeisesti tarkoituksenmukaista, että koen poikkeuksellisen paljon pettymyksiä ja katastrofeja, matto kiskaistaan uudelleen ja uudelleen jalkojen alta, oma tahto otetaan pois ja tilalle tulee jumalan tahto.  Olen kyllä onnistunut luomaankin hyvin ainutlaatuisia juttuja tämän triathlonin aikana, mutta matkalla on tapahtunut myös aivan uskomattomia vastoinkäymisiä,  joissa on lähes tragikoomisia, myyttisiä sävyjä: muutama vuosi sitten murskasin raajani turnajaisissa stunttempussa, en voinut mennä edes lääkäriin, koska taistelut olivat vasta alkaneet, olisin seonnut jos olisin jäänyt kotiin makaamaan, joten vain sidoin lihakimpaleet ja jatkoin. Jo tuolloin olin kokenut niin monta vuotta käsittämätöntä epäonnea, että luovuttaminen olisi tuntunut kuolemalta ja ehkä johtanutkin siihen, helpotusta ei tullut mistään  :)

Eli se ydinongelma ei tosiaankaan ole materia, en kokenut erityistä surua vaikka menetin tuon todella kauniin talon johon olin sijoittanut hyvin paljon rakkautta ja energiaa. Vaan suurin haaste on uskon menetys, uskonko vai enkö usko. Kun elämä vuodesta toiseen, kymmeniä kertoja mäjäyttää turpaan, niin sitä käyttäytyy kuin pahoinpidelty, kidutettu, passivoituu ja keskittyy vain pelkäämiseen ja alistumiseen, ettei satutettaisi lisää. Monte Christon kreivi -elokuva oli tosiaan terapeuttista katseltavaa: mies viruu tyrmässä ja kun vuosi on kulunut hänet ruoskitaan, tämä on tärkeää sillä siitä hän osaa laskea ajan kulun  :2funny:

Ja kun stten urheasti yrittää uskoa, siis kääntyä maallisesta hengen puoleen ihan tosissaan, niin on hyvin vaikea edes keskustella aiheesta kenenkään kanssa, sillä suurin osa ihmisistä ei todellisuudessa usko siihen että intuitiomme olisi totta, että pyyntömme todella kuullaan ja että vain lepäämällä ja luottamallakin voi edistää asioita. On hyvin harvinaista tavata ihminen, joka todella uskoo tuohon yksinkertaiseen totuuteen, että kaikki on täydellisessä järjestyksessä, meidän tulee olla vain rohkeita, vaikka seisoisimme lankulla ja alla meressä kuhisisi haiparvi, tehdä osamme mutta osata myös päästäää irti.

On siis hyvin inhimillistä antaa "mitä-pitäisi-tehdä" -neuvoja, mutta ne lähtevät pelosta ja paniikista, ne ovat myötäpaniikkia. Toisaalta neuvoista on myös hyötyä, sillä ne herättävät oman intuition puhumaan selvemmin. Kaikella on  tarkoituksensa  :smitten:

Jopa niillä hyvin epätasapainoisilla, mieleltään järkkyneillä ihmisillä on tarkoituksensa joita olen elämäni aikana tavannut hyvin paljon, sekä työssäni koomikkona että muussa elämässäni. Heitä on tällä foorumillakin ( :-X) ja yli päätään heitä on paljon kaikkialla, missä on kyse hengen asioista! Ja siinä saakin sitten olla kieli keskellä suuta, että ei anna häiriintyneen ihmisen viedä viimeisiäkin energioita, julistuksillaan, oikeassaolemisellaan, vauhkoilullaan. Sekopäät hankkiutuvat kuin iilimadot haavoittuvuutensa paljastavan vahvan ihmisen lähelle, saavat siitä jonkinlaisen turvapaikan  :idiot2:

Oikeasti minä pidän hulluista, mutta tasapainoa hakiessa he ovat kyllä vihonviimeisiä neuvonantajia, kuin hengenpelastajia jotka ovat niin sekaisin, että lopulta kaatavat veneen ja vetävät autettavan mukanaan syvyyksiin   :2funny:

Oi kiitos sanoistasi, bless you!    :smitten:

rubiinitar... Joko on tapahtunut muutosta??