Astro Foorumi

Ajattelin kirjoittaa tällaista aihetta ja saada ulkopuolista näkökulmaa ja kenties ihmisiä, jotka kokevat suunnilleen samaa kuin minäkin.

Koen suurta minuuden häpeää, vaikka yritän oppia hyväksymään itseni on se minulle joskus hyvin vaikeaa.

Joudun helposti huomion keskipisteeksi, vaikka en sitä haluaisikaan, varsinkin silloin kun olen tässä tilassa ja koen suurta häpeää. Minulla on suuria vaikeuksia olla sinut itseni kanssa, vaikka kovasti teen töitä sen eteen. Olen ollut itsetuhoinen ja edelleen joskus tulee tunne, että olen hyödytön tässä elämässä. Tiedän, että se on oma vikani kun koen näin.

Loukkaannun oikeastaan omasta mielestäni melko helposti, vaikka ihmiset eivät huomaisikaan sitä. Saatan esittää ikään kuin se mitä joku ihminen minulle sanoo ei vaikuttaisi minuun mitenkään, vaikka oikeasti se on minulle kuin suoranainen isku arkaan kohtaan. Tässä tapauksessa joskus saatan olla vielä loukkaavampi sitä toista kohtaan mikä saattaa pistää ihmisen vihaamaan minua loppuelämäkseen, ja tämä on hyvin tyypillistä mun merkille.

Minua pelottaa kun olen elämässäni joskus kohdannut ihmisiä, jotka ovat sanoneet "olet täydellinen", sillä tiedän että he tulevat ennemmin tai myöhemmin pettymään ja voimakkaasti.

Olen itse aika suorasanainen ja mielipiteeni saattavat olla voimakkaita, mutta kaikki tämän hetken mielipiteet eivät välttämättä ole pysyviä.

Heittäydyn nyt tässä aika avoimesti haavoittuvaksi, koska koen siihen nyt jonkinlaista tarvetta, vaikka ei tämä nyt suoranaista terapiaa olekaan.

Liitän tähän oman karttani ja haluaisin kysyä teiltä mitä aspekteja tässä näkisitte, jotka voisivat liittyä minuuden häpeään ja kaikkeen siihen liittyvään? Ja näitä minun yllämainittuja piirteitä, missä näette ne?

Omista kokemuksista, näkemyksistä ja aspekteista voi kertoa myös.

 Saturnus kertoo varmasti aika kattavasti tuosta asiasta josta selitit, se on 4. huoneessa joka viittaa lapsuudenkodin jonkinlaiseen kylmyyteen ja on oppositiossa MC. Tuo oppositio voi tehdä sinulle tunteen ettei sisälläsi ole mitään, että ihmiset pettyisivät nähdessään todellisen sinäsi, nähdessään kuoren alle tyhjiöön. Arvottomuus ym.
 Lisäksi Saturnus on vielä yhtymässä Kuuhun joka lisää hankaluuksia tunnustaa oma arvonsa. Se rajoittaa ja kylmentää. Skorpionissa nämä kaikki voimat myllertävät syvällä.

 Kuukin on oppositiossa MC:hen nähden, paljon planeettoja hankalasti sijoittuneena yksityisminäsi ympärille. Julkinen minäsi ei siis varmastikaan ole helpoin rooliltaan, kun niin paljon raskasta painoa on yksityisen minäsi ympärillä.

Kyllä. Tuo pitää paikkansa. Lapsuudessani olen aika paljon joutunut pitäämään tunteeni sisällä ja se milloin huomattiin oikeastaan, että minulla menee huonosti oli kun sain ensimmäisen paniikkikohtauksen, kun olen vuosia joutunut sietämään kiusaamista ja kaikki ne tunteet olivat patoutuneet sisääni. Luulin oikeastikin, etten ansaitse parempaa kohtelua. Arvottomuutta olen kokenut minuuteeni liittyen hyvin paljon ja myöskin myöhemmässä iässä (noin murrosiästä lähtien) tunsin suurta arvottomuutta naisena olemiseen sen lisäksi, että häpeän minuuttani.

Julkinen minäni on todella hankala, kun olen mielenterveyskuntoutuja kroonisesta masennuksesta ja samalla yritän olla niin kuin pärjäisin ihan hyvin, vaikka todellisuudessa en pärjääkään ja joudun jatkuvasti jossain vaiheessa tuottamaan pettymyksen muille, sekä itselleni.

Heipä hei!
Kerrompa omasta kakemuksestani, kun kauhean taitava en ole tulkitsemaan toisen karttoja.
Mutta tuon ylläoleva tunnistan, tuota "pistän ihmisen vihaamaan minua..." lukuunottamaan. Minulla on myös  :kuu:  :skorpioni: ja 3. huone. Koen tunne-elämän näyttämisen, varsinkin kun joku satuttaa koettelevan eritoten ylpeyttäni, niin sanottua itsearvontuntoani. Mutta  :kuu:  :skorpioni: sanotaankin, ettei heidän mielestään omat tunteet kuulu kenellekään, mutta muiden minulle kyllä. On kuulemma sellainen yhdistelmä joka saa psykiatritkin kyyneliin ja terapiaan. Uskon näin olevan helpostikin. Luulisin tuon "kostamisen/ takaisin iskemisen" olevan sellainen  :aurinko:  :skorpioni: piirre. Itselläni  :aurinko:  :neitsyt: kävelee vain pois "eikä tunnu missään" Just joo!  :buck2:

Tällaisia tuli tuosta mieleen.

ja...
Pelottaa minuakin.... Olisko yhteinen  :askendentti:  :neitsyt:  jolla syntyjään sellainen alemuuskompleksi tai tietty arvottomuuden tunne verissä. Minä en koe niinkään, että nuo ihmiset tulisvat niinkään minun kuin itsensä pettämiksi arvioidessaan minua täydelliseksi... Olen nim. vakuuttunut, että he eivät vain hyväksy sitä totuutta, että olen huono ja arvotonkin.  ;D

Tällaisia ajatuksia herätti kirjoituksesi, etkä ole yksin näiden ajatusten kanssa... Täällä ainakin toinen, jolla hiukan samaa.  ;)

Mulla kiinnittyi sun kartallasi huomio siihen että 2. huoneen  :mars: on neliössä 4. huoneen  :neptunus: :een ...

2. huonehan kertoo sisäisistä voimavaroista mun käsittääkseni materiaalisten voimavarojen ohella...
Eli itsetuntoasiat...

Neptunuksen ja marsin energiat ei ehkä ihan kohtaa joten tässä saattaa tulla sisäistä ristiriitaa.. Neptunuksen energia on alistuvaa kun marsin alistavaa.. Kun nämä planeetat neliöivät toisiaan, voi tuntea itsensä herkästi puolustuskyvyttömäksi. Luulisin?  :idiot2:

Tämän pohjaan sille että omalta kartalta löytyy 1. huoneen  :neptunus: oppositio 7. huoneen  :mars: ja koen sen niin, että minä olen herkästi se joka jää muiden jalkoihin, ellen pidä vähän kovempaa ääntä itsestäni....

Tavallaan olen ja tiedän kokonaisuudessaan asian olevan näin, kun kaikki kerta ovat yhtä ja kaikki ovat täydellisiä. Kyllä varmaan aion taas lukemaan aiheeseen liittyviä kirjoja. Olen huomannut mitätöiväni itseäni myöskin epätietosesti ja arvostelevani itseäni melkein 24/7... :uglystupid2: Se on aika itsekeskeistä.  :2funny: Ja pahinta on tietää tämä, mutta silti käyttäytyä päinvastaisesti.  :2funny:


Kyllä. :2funny: Koen nämä asiat jatkuvasti ja itsetuntoani kolhitaan jatkuvasti ikään kuin ihmiset joskus oikeesti haluavat minun suuttuvan.  :2funny: Ja tää  :aurinko: :skorpioni: koen sen itselläni niin, että haluan antaa pienen "opetuksen" niin sanotusti.  :D Voisin kutsua tätä vaikka "peilireaktioksi"... "annan sinulle samalla mitalla niin tiedät miltä minusta tuntuu" meininkiä.  :2funny:


Hyvin todennäköistä. Hirveä alemmuuskompleksi lapsuudesta lähtien. :buck2: Minunkin oikeastaan pitäisi ajatella sillä tavalla, että ihmiset pettävät siinä itseään, eikä niin, että pettäisin heitä heidän ajatuksestaan siitä että olisin ns. "täydellinen". Ongelmani on myös se, että en kanna pelkästään omaa taakkaani, vaan myös muiden ja se on kauheeta.  :(

Kivaa, että kirjoitit ja kiitos vastauksesta ja oman kokemuksesi jakamisesta.  :)


Tiedän mitä tarkoitat. Olen vaan tässä suhteessa niin  :askendentti: :neitsyt: että olen melkein riippuvainen toisten mielipiteistä itseäni kohtaan, vaikka ei pitäisi.  :-[


Voisiko tämä viitata myös itsensä henkiseen satuttamiseen. Olen myös kuullut, että tämä aspekti on myös "viiltelyn" aspekti ja olen moneen otteeseen meinannut viiltää itseäni joskus vuosia sitten, mutta mun  :askendentti: :neitsyt: on estänyt sen tapahtumasta  :2funny: kun on niin semmonen bakteerikammo ja veitsissä niitä bakteereja vasta löytyykin.  :2funny:
Sen vuoksi ajattelin, että tämä voisi viitata siihen kun suorastaan kidutan itseäni henkisesti? Sitä teen nimittäin paljon. ??? Ja mun psyykkinen hyvinvointi heijastuu fyysisesti minussa, sen olen huomannut.

Kiitos sinullekin.  :)

Hyvä aihe yleisestikin puhua. :)

Tunnistan monia kirjoittamiasi aiheita itsessäni ja heittäisinkin kehään
sellaisen ajatuksen, että suomalainen perinteinen kasvatus on nujertavaa;

'Älähän kuvittele itsestäsi liikoja ja kellä onni on, sen onnen piillottakoon'-tyyliin,
johtuen siitä, että suomalaiset ovat kateellisia ja se kateellisuus iskostetaan
jo äidinmaidossa selkärankaan uskomattomalla alemmuuden/kateuden tunnolla.

Äiti on kateellinen tyttärelleen, isä pojalleen
-> nujerretaan
ja siitähän ne tuhansien murheellisten laulujen maa elää. ;)

Maata ja kulttuuria vaihtaneena olen joutunut pohtimaan
ankarasti tuota kohdallani.
Elän maassa ja kulttuurissa, jossa itsensä arvostaminen ja hyvien puoliensa korostaminen
on elinehto;
-siis jos aikoo pärjätä. ;)

Ja siihen tottuu, -kaikkeen tottuu- ja siitä tulee elämäntapa.
Seura ja ympäristö tekee kaltaisekseen
ja siksi se kannattaa valita mahdollisimman hyvin.

Kun tiedostaa itsessään tuon heikkouden, niin silloin sitä voi alkaa kehittämään.
Keinot löytyy, kun vain pitää päämäärän selkeänä näkökentässä ja tähtäyksessä.

Minulle apu~onni löytyi vaihtamalla maata
ja lähtemällä kauaksi nujertavasta perheestä ja ystävistä. :)

En pärjäisi suomalaisessa kulttuurissa
ja nyttemmin olen jo kasvanut ulos siitä vaatimattomuutta korostavasta
ja kateutta suosivasta kulttuurista ja tavasta elää,
että minut varmasti siellä ammuttaisiin ja täytettäisiin seinälle komeana riikinkukkona
-tosin peitettäisiin pimeään varastoon, ettei naapurit kyläilessään tule vain kateellisiksi. ;D :2funny:

Sasha poiki taas lauseet kokoon. Olen muuten ihan samaa mieltä. Itseasissa voisin yhtä hyvin asua, ainakin kaukana suomalaisesta naapuriyhteisöstä. Täällä sitä vasta osataan olla niin pirun kateellista!  ;D

 ;D

On ne täälläkin kateellisia, mutta se ei ole niin hallitseva piirre,
eikä siten vaikuta kaikkeen muuhunkin, esim. kasvatukseen,
yleiseen ilmapiiriin ja ympäristön suhtautumiseen.

Täällä sen kateuden voi ottaa merkkinä onnistumisesta
ja siitä, että varmasti on oikeassa suunnassa suunnitelmiensa kanssa. :)

Jos joku alkaa sabotoimaan, niin kyllä se heti osataan laittaa
sen yksittäisen henkilön vajavaisuuden~kateuden piikkiin,
eikä se muilta tukea saa.
Kyllä ne ihmiset menee sen menestyneen~onnistuneen vanaveteen uimaan
kalastelemaan menestystä itselleenkin.
Pirun laiskat rotat, jotka ei vaivaudu itse tekemään mitään... ::) :angel:

Suomessahan se kateellinen ihminen on pääasiallisesti muidenkin mielestä oikeassa
ja sittenhän lynkataan joukolla se kateuden kohde. :knuppel2:
Kukaan ei saa olla "parempi" kuin toinen
-kommunismi. ;)

Hei, myös minulla on saturnus 4.huoneessa.
Olen usein tuntenut nuorempanakin olevani arvoton tai ihminen jota kukaan ei mahdollisesti voisi rakastaa tosissaan. Itsekin olen kärsinyt paniikkihäiriöistä ja sosiaaliset tilanteet jännittävät minua aina etukäteen.Itsekin pidin seiniä pystyssä lapsuudessani, en voinut puhua vanhemmilleni juurikaan omista ahdistuksistani koska he eivät niitä asioita olisi kestäneet kaiken muun lisäksi.
Et siis ole yksin  :) Meitä samankaltaisia on muitakin. Itse vasta opettelen pitämään itsestäni mutta sekin on alku. Ja tiedän jo senkin (useimmiten), että olen yhtä arvokas kuin muutkin ihmiset.

Tuokin on totta. Suomessa ei itseään saa kehua eikä tuoda esiin. Se opitaan usein jo lapsena.
En tarkoitakkaan sellaista tyhjänkehumista mutta jos jossain on oikeasti lahjakas niin kyllä sen voi ääneen sanoa.
Itse en edes oikein osaa kohteliaisuuksia ottaa vastaan, jos niitä kuulen alan heti epäillä toisen tarkoitusperiä. Sekin on jotenkin sairasta, että luulen toisen tahtovan minulta jotain koska kehuu jotain mitä olen saanut aikaan  ;D

Tuossa kartalla kirkuu silmiinpistävästi Marsin ja Neptunuksen neliö ja vielä Marsin ollessa 2.- eli omanarvon huoneessa. Sanoisin että siinä on ongelman ydin. Ja koska neliö on peräisen 4. eli kodin huoneesta, siinä on saatu kotoa/vanhemmilta esimerkkiä että joudut ikäänkuin negaatioimaan paitsi omanarvontunteen myös kaikenlaista ylipäänsä Marsiin liittyvää.

Lue enemmän ko. neliöaspektin kuvauksia, Marsin ja Neptunuksen aspektit ylipäänsä ovat monimutkaisimpia ja hankalimpia mitä on, mutta kätevätkin puolensa niissä on, suovat luontaisen kyvyn edetä elämässä sellaisilla tavoilla jotka ovat muille täysin käsittämättömiä.

Itselläni on marsin ja neptunuksen kolmio..

Aivan ja siksi Suomessa on huvittavan paljon näitä positiivisuus ja ym nami-nami-kampanjoita,
joilla yritetään hampaat irvessä saada kansa hymyilemään, olemaan kannustavia ja positiivisia,
että päästäisiin siitä jäytävästä korva syyhystä, eli alemmuudentunnosta,
joka sitten viimein johtaa kademielisyyteen, kun (muka) muilla paremmin kuin itsellä.

Tavallaan hienoa, että näitä kampanjoita tehdään,
mutta tulos siitä positiivisuudesta maistuu keinotekoiselle.
Eikö olisi parempi kampanjoida oikeasti kiinnostavia aatteita ja tapahtumia,
siis leipää ja sirkushuveja, joilla ihmiset voivat hyvin ja se positiivisuus on sivutuote,
joka siitä syntyy?


Suomalaisessa kultuurissa on tällä hetkellä murros;
on tajuttu, että negatiivisuudella ja muiden kadehtimisella ei pitkälle päästä
ja se vähän kertoo tuollaisesta huonosta koulutus -ja kotikasvatustasosta
ja sille pitää tehdä jotain ja siksi suomalaiset lyö yli noilla positiivisuuskampanjoilla
ja jo pelkästään henkilökohtaisilla arvonannolla ja kehuilla toiselle
-ja siitä jää puuttumaan aitous, koska suomalainen tekee sen siksi,
että sitä toista pitää kehua sen kehumisen vuoksi, eikä siksi,
että se toinen olisi oikeasti tehnyt jonkun ihailtavan asian/teon. :P


Kun ihmisellä on oikeasti asiat hyvin, niin sillä ei ole tarvetta alemmuudentuntoon/kateuteen
ja toisen ihailu on aitoa, eikä sille ihailun kohteelle jää makua suuhun,
että tyyppi mielistelee/kehuu kehumisen vuoksi/suunnittelee pääsi menoksi jotain lipevyyksillä.


Noista alemmuuden tunteen/huonon itsetunnon aspecteista,
eikö niitä voisi tarkastella ennemminkin (potentiaalisen) kateellisen ihmisen aspecteina?

Kateden tunnehan tulee siitä,
että kokee itsensä jollain tavoin huonommaksi ja/tai toisen parempi arvoiseksi kuin itsensä.


Tuo ei liene ihan rehellisen oikeasti ongelma kenellekään,
mutta aitojen kehujen antaminen jollekin toiselle lienee jo
jonkinlainen askel kohti henkistä mestaruutta. ;)

Voidaan kokeila, mutta en ole oikein näiden keinotekoisten kehujen kannalla
-aitoa ja aiheesta vain, muuten se on (jälleen tätä) turhanpäiväistä jaariittelua (aiheen vierestä). ;)

 :merkurius: retroilee! ;D :2funny:

Jotenkin toi kärsivällisyys = 0 on niin suloista  :2funny:

Mulla on sisko jolla on  :kuu: :oinas: ja hän aina ärsyyntyi kun aina huvituin siitä kun hän suuttui jos ei saanut jotain tässä nyt ja HETI.  :2funny:


Kiitos kauniista sanoista ja kehuista, kuten Artemis olen itsekin hyvin vaikea ottamaan vastaan kehuja. Mutta hyvä on tässä nyt ruveta harjoittelemaan.  :)

Turhasta jaarittelusta en osaa sanoa, kun eikö sekin ole jotenkin sellainen omakohtainen näkökulma siitä mikä on turhaa ja mikä ei?  ???

Minä räjähdän aina vuosien päästä. Mun hermot kestää aika pitkään ja räjähdys tapahtuu aina silloin kun joku tietty raja on ylitetty ja silloin vasta Meduusaksi muutunkin.  :buck2:

Itsetunto-ongelmat saattaa tapauksessani olla karmallisia, kun minut on lapsesta lähtien haukuttu, eikä sekään riitä kun itseäkin rupeaa sitten siinä vielä kaiken lisäksi haukkumaan. Ajattelin silloin että tätä tää elämä on kunnes räjähdän vuosien päästä, kun sietokyky pettää.  ;D

Olen toki tuotakin ajatellut, mutta sitä täytyy todellakin harjoitella kun olen samalla myös liian kiltti.  :2funny: Sitten saatan piilottaa kaiken tunnekakan jopa itseltänikin.  :idiot2: Se on ihan hullua.

Tuttu tunne... Olisi varmaan ihan terapeuttista päästellä välillä höyryjä ulos ja kieltämättä pienessä mittakaavassa olen sitä oppinut tekemäänkin (vuosien harjoituksella). Silti tuntuu kovin vieraalta päästää tunteensa valloilleen muualla kuin kotona, joten ymmärrän hyvin LYV:n kommentin. Se häpeä iskee juuri silloin, vaikkei ehkä olisi syytäkään  :idiot2:  Minulla on myös  :saturnus: IC:llä. En tainnut varhaislapsuuden jälkeen itkeä kertaakaan ennen teini-ikää - kotona ei kertakaikkiaan saanut itkeä, joten en sitten itkenyt. Enkä suuttunut.  :kuu: ja  :mars: ovatkin molemmat "piilossa" 12. huoneessa. Taisi mennä kymmenisen vuotta, että kaikki tuo tukahdutettu sakka hiljalleen valui ulos... Samalla valui kyllä myös sitä häpeää ja aloin jopa pitää itsestäni kaikkine heikkouksineni. Enää ei ole onneksi tarvinnut olla ihan niin täydellinen  ::)  Nyt itken jo avoimesti, joskus liiankin herkästi, mutta suuttumusta en oikein osaa näyttää vieläkään  :-X

Sashan kommentti kateuteen perustuvasta lannistavuudesta nosti mieleen mielenkiintoisia muistoja. Oikeastaan vasta nyt tulin ajatelleeksi, että moni asia saattoikin juontaa juurensa juuri kateudesta. Esimerkiksi tyrmäävä suhtautuminen siihen, kun 3-vuotiaana opettelin televisiosta englantia ja vähän myöhemmin luin muka liian pikkuvanhoja kirjoja... Lapsi osaa sujuvasti tuntea häpeää tuollaisestakin, kun ei osannutkaan olla "oikeanlainen"  :P  Olisipa joku silloin tullut sanomaan...  :-*

Minulla on myös  :mars: :aspect_opp: :neptunus:. Haastava aspekti, mutta toisaalta koen sen myös jonkinlaisena henkisen kasvun väylänä; neliön ehkä vielä enemmän kuin opposition. Toisaalta siihen liittyy juurikin tuollaista häpää, syyllisyyttä ja itserankaisua, mutta toisaalta myös aitoa uhrautuvuutta, herkkyyttä, taiteellisuutta ja intuitiivista auttamiskykyä.

Samaa mieltä  :angel:

Tsemppiä kaikille.  :smitten:

Kun todella haluaa rakastaa itseänsä, siihen pystyy. Vaikka välillä aina tuntuukin ettei millään jaksa, niin kyllä ihminen kummasti aina osaa nousta.

Mennään ulos ja nautitaan kesästä, ja yhtäkkiä sitä huomaakin miten monilla asioilla ei olekaan lainkaan merkitystä. Vain sillä että olemme olemassa.  :)

Se on se herkkyys, mikä saa ihmisen reagoimaan ja lapsena sitä ei ymmärrä ja ottaa kaiken niin herkästi itseensä. Surullisinta on, että lähden itse mitätöimään itseäni. Nykyään pahin kiusaaja ja tuomari olen minä itse itselleni ja haukun ja tuomitsen itseni jo ennen kuin kukaan muu ehtii. Tässä iässä minua enää harvoin kukaan muu haukkuu kuin minä itse. Ja minua on aika paljon seksuaalisesti ahdisteltu ja käytetty hyväksi, että sellastakin kuten monet muutkin naiset ovat joutuneet kokemaan. Jotenkin jopa valittaminen näistä asioista hävettää minua hirveesti.  :2funny:
Muiden auttaminen tuo joskus hyvää mieltä, mutta minulla on taipumusta ottaa ja kantaa muitten taakkoja ja saatan alkaa auttamaan muita vaikka itsellään on elämä sellaisessa kaaoksessa, että sitä sitten vajoaa uupumuksen koomaan.  :buck2: Ylenpalttinen kiltteys on minulla ongelmana ja se saa joskus jonkun aina tulemaan riippuvaiseksi minusta jossain mielessä, ainakin siinä että olen aina valmis auttamaan.  :-\

Tiedän kuitenkin, että ensin pitäisi hoitaa itsensä kuntoon ennen kuin voi mennä auttamaan muita ja varsinkin pitäisi opetella sanomaan "ei".
Käyn psykologilla joskus, mutta hävettää valittaa elämästä sille kun sitä ajattelee että on kumminkin paljon pahempia asioita.  :2funny:

Se on totta, tähän mennessäkin on selvinnyt niin kyllä sitä selviää tästäkin eteenpäin.

Tsemppiä sullekin!  :smitten:

Kateellinen en ole. Sitä älkää luulko. Osaan olla aidosti onnellinen muiden puolesta. En osaa kyräillä.
Ennemminkin se menee niin, kun huomaan toisen onnistumisen, mietin miten itse onnistuisin vastaavasti.
Rehellinen ihminen kun olen, voin sanoa käsi sydämellä että kateus ei ole syntini, muita kyllä löytyy ;) Tosin voin sanoa ystävilleni olevani kateellinen heidän kauniista hiuksistaan tai kateellinen vaikkapa siitä että he pääsevät lomalle jonnekkin. Se ei ole sellaista ilkeää kateutta kuitenkaan :)

Jatkoksi voisin tähän lisätä, että kun löytää elämän polullensa samanlaisen/sia ihmisiä, niin se minuuden häpeä mitä on joutunut tuntemaan ja kokemaan, voi laantua pois kun on ihminen jolle avautua. Hyvä paikka avautua varmasti on sinulle ollut jo tämä astro. :angel:

Niin, heh,  ;D en siis ollut kirjoittamassa sitä sinulle tai kenellekään,  :D ;D :2funny:
vaan yleisenä huomiona, että voisiko noita aspecteja tarkastella potentiaalisen
kateellisen ihmisen aspecteina? ???

Factahan kuitenkin on, että alemmuuden kokeminen verrattuna johonkuhun toiseen ihmiseen
aiheuttaa sitä kateutta. Tuskin kukaan itseään surkeampaa kadehtii. :P

Minä kadehdin aina välillä ja lopetan heti, kun koen olevani parempi
tai muuten tarpeeksi "kilpailukykyinen", ::)
mutta se vaatii aina hiukan jonkin puolen/asian kehittämistä itsessäni eteenpäin. :P

Totta totta  :)

Kateudentunteen pitäisikin olla ehkä sellainen eteenpäin työntävä voima. Tarkoitan että sen sijaan että käpertyy kyräilemään, ottaa itseään niskasta kiinni ja pyrkii onnistumaan yhtälailla.

Olipa mielenkiintoinen ketju  :)

Saturnalia, hienosti kirjoitettu ja niin totta  :smitten: Kuinka moni oikeasti vain tähän pystyy... Olen myöskin sitä mieltä, että joskus on vääriä ihmisiä karsittava ympäriltään. Tein tämän myös tänä vuonna: pari kuukautta vietin yksin kotosalla elämääni mietiskellen, pari ns. ystävää piti karsia pois ja tulos=olo on mitä loistavin, ennenkaikkea koska väärät ihmiset ovat poissa läheltäni  :)

Sashan kommentteihin yhdyn ihan täysin näin ulkosuomalaisena  :) saksassa ei "saa" itseään surkutella ja täällä on pakko jotenkin itseään kehuskella... onko tämä aina helppoa minulle, juuei todellakaan  ??? Minun ex mies sanoi aina, että minä olen höpsö - että kuinka näin näyttävä nainen, fiksu, hauska, ns. menestynyt - miksi voin tuntea silti joskus itseni huonommaksi tmv.  :-\ tämä on se suomalaisuus minussa ja tässä on paljon työstämistä. Minä ainakin tunnen aika ajoin kateutta... mutta kun tämä tapahtuu, pysähdyn ja mietin hetken että kuinkas hyvin asiat itselläni oikeasti ovatkaan, kyllä siitä tunteesta sitten eroon pääsee :)

Kukaanhan ei ole täydellinen, kateuden tunne / alemmuuden tunne on osa ihmisenä oloa ja jokainen näitä tunteita tavallaan käsittelee  :smitten: mielestäni on hieno myöntää tällaiset asiat rehellisesti eikä antaa egon tulla väliin  :) Se on mielestäni sitä täydellistä itsensä hyväksymistä, kaikkine vikoineen  :angel: Ja toisen kehuminen tuo minulle ainakin vain hyvän olon, en mielistele ketään, mutta aidosti haluan parasta muille ihmisille koska tämähän ei ole minulta pois millään lailla  :)

Oletteko lukeneet kirjaa ROHKEAT SIELUT; Robert Schwartz. Kirjassa kerrotaan erillaisia ihmiskohtaloita ja tutkimusta sielun sopimuksista ennen syntymää. Jokainen, uskon myös siihen, on valinut elämäänsä erillaisia haasteita, kokemuksien kautta kohdattavaksi, että Sielu oppii fyysisen kehon avulla niistä. Ja jokaisessa opetuksessa sanotaan, että nämä kaikki kokemukset ovat myös opetuksia siksi että voi sitten kun itse on eheytynyt, auttaa muita.
Kantapään kautta opitut tunteet ovat lahjoja, sillä niitä ei saa lukiessaan sitä tuntemuksen tietoa miten asioista selvitään.
Raiskaus, suurimmaksi osaksi on menneisyyden tasapainottamista, eli saadaan kokemus siitä mitä itse on tehnyt jossakin inkarnaatiossa.
Alistettuna oleminen taas auttaa ottamaan oman voimansa omaan käyttöön. Koskaan ei yksin ole siinä suunnitelmassa, vaan siinä on mukana koko sielunperhe, näkyvät ja ne jotka ovat toisella puolella oppimassa myös, kokijan kautta.
Tuskaa kestää niin kauan kun antaa sille voimaa, ja siitäkin pääsee yli. Itsensä vertaaminen toisiin on turhaa, sillä kukaan ei tiedä toisen sielun suunnitelmaa ja tietä, jokainen kulkee omaansa, ja sen kunnioittaminen ja myötätunto on parasta lääkettä.
Rakasta itsessäsi kaikkea....

 ;)  Mateve

Miettikääpä sitä kun epäinhimillinen ihminen ei tunne (narsisti) kateutta, häpeää, alemmuuden tunnetta. Ei sellainen ole mikään ihminen. Kylmä ja kova kuin muovinpala. ???

Näinhän se on  ??? Tällaisiakin tunnen ja näistä koitan päästä eroon ja olenkin päässyt  :) Tällaisten ihmisten kanssa ei energiani sovi yhteen, ei sitten yhtään  ???

Mutta usein tämä on kuitenkin jonkinsortin puolustusmekanismi, kun ihmisellä itsellään ei kaikki hyvin ole. Koitan ainakin ajatella näin. Mutta hitsit, kun aina ei ymmärrys riitä ja sitten pääsee sammakoita suusta, ihan väkisinkin  ::) :angel:

Piti vielä lisätä Alvan kirjoitukseen, että ihan samoin tein erästä kaveria kohtaan. Hän oli kuin mikäkin huono energia; kuin musta pilvi olisi ollut meidän kaveruuden yllä, puhumaattakaan ystävyydestä. Voin todella huonosti hänen seurassa. Että tiedän Alva miltä sinusta tuntui. Olo on nyt helpottunut :)

Joskus on niin, että niistä tarpeettomista ihmissuhteista on vain päästävä eroon, vaikka se sattuisikin aluksi. Minulla oli yksi sellainen "ystävä" joka apua tarvittuaan aina luokseni tuli ja sitä tietysti annoin, mutta kun ensimmäistä kertaa elämässäni minä apua pyysin - hänellä ei ollutkaan koskaan aikaa eikä halua auttaa  ???

Silloin täytyi miettiä tarkkaan mitä tehdä, sitten istutin ystäväni alas ja kerroin pahasta olostani. Hän oli sitä mieltä, että hyvin olen selvinnyt yksinkin ongelmieni kanssa eikä nähnyt mitään väärää omassa itsessään  ::)  Ymmärsin lopulta, että olin vuosia vain antanut ja antanut ja kun laskin irti tästä ihmisestä, sain valtavan määrän positiivista energiaa takaisin  :smitten: :smitten:

Ihan samaa mieltä olen kanssasi, Alva. Oikeestaan pari "ystävää" heitin mäkeen vuoden sisällä. Toinen oli kavereista sellainen, että kun itse kaikenlaista kokeneena ja nähneenä (vaikeita asioita yms) niin joka helvetin vitun kerta, hän vain lyhyesti totes mulle kasvotusten taikka puhelimessa; "OK, hmmm...elämä on sellaista"... Se riitti mulle siltä istuimelta. Ei kun likka mäkeen vaan :P

 Tuosta kateudesta vielä, jossain selitettiin minusta hyvin että kateus itsessään on luonnollinen ja ok tuntemus joka on paikallaan varsinkin lapsuudessa kun katsotaan mitä isoveli tai -sisko tekee kun saa kehuja hienosta piirrustuksesta/itse pukemistaan vaatteista ja sitten tehdään perässä. Joten se oikein ohjattuna voi olla positiivinen lähde kannustamaan meitä pyrkimään eteenpäin. Mutta sitten jos se muuttuu vihreäksi myrkyksi ja johtaa vääriin tekoihin tai kohdistuu itseä kohtaan arvosteluna (ja/tai vanhempien taholta liiallisen vertailuna tms) niin silloin ollaan huonommilla urilla.

Uffff, kateus.
Itse päästin irti eräästä ystävästä jo vuosia sitten, hän tapasi kuitenkin lähetellä minulle (myös ystävänpäivä-)kortteja ja kysellä joskus sähköpostilla kuulumisia, itsestään ei ikinä kertonut mitään. Vastauksissa huomasi kuitenkin selvän kateuden minua kohtaan. Hänellä on myös huono itsetunto ja ei ikinä tunnusta olevansa väärässä.
No, hän oli mennyt naimisiin v.2005, sain selville asian vasta nyt 2009, kun googletin, eli en häneltä itseltään.
Kilahdin totaalisesti ja manailin itsekseni. Sitten tyynnyin aika äkkiä ja päätin lähettää hänelle häälahjan. Miksi vastata vihalla kun voi vastata rakkaudella! Mutta on kai sanomatta selvää, että tulevaisuudessa en tule myöskään kertomaan ao.henkilölle mitään itsestäni, toivotan vain mielessäni hyvää tulevaisuutta.

Joo, olen lukenut ko kirjan vuosia sitten ja se oli auttanut.  :) Täytyneepi sitten kaivella kirja jälleen esiin ja lukea uudestaan.  :) En ollut vaan saanut aikaseksi.