Astro Foorumi

Lueskelin ketjuja indigolapsista ja -aikuisista. Itse uskon olevani hopealapsi (tai siis aikuinen..). Ehkäpä lapsissani on sitten indigoa tai kristallia? Ovat vielä pieniä, mutta nuoremmalla vaikuttaisi olevan indigon piirteitä. Tällä hetkellä en osaa kuvata häntä muuten kuin että on erilainen, jotenkin henkisempi kuin muut. Ja hänen on vaikea tottua tämän maailman normeihin.

Elämänpolkuni on kohdannut usean indigoihmisen kanssa, ja erityistä näissä ihmissuhteissa on ollut se, että he ovat kokeneet minut itseään ymmärtäväksi ja hyväksyväksi henkilöksi, heillä kun usein on vaikeaa muiden kanssa. Oma vahvuuteni onkin ehdottomasti laaja-alainen ymmärtäminen, herkkyys ja avarakatseisuus. Indigoiden maailmaa uudistavaa voimaa minussa ei kyllä ole, mutta kaikenlainen tuomitsevuus ja vanhojen raja-aitojen ylläpito ärsyttää minua suunnattomasti, koska se yleensä estää kehittymistä. Onko täällä muita jotka uskovat olevansa hopeita? Millaisia kokemuksia? Onko kellään kertoa ohjeita oman erityislaatuisen lapseni oikeanlaiseen ohjaamiseen?

Termit eivät ole tuttuja itselleni, mutta joitain piirteitä kuvauksesi perusteella tunnistin itsessäni. Jo lapsena tiesin olevani jotenkin erilainen kuin muut, niin fyysisesti kuin henkisesti. Nyt vasta myöhemmin kun olen päässyt työskentelemään asian kanssa olen huomannut, että olin oikeassa ja henkinen kehitykseni on lähtenyt aimoharppauksin eteenpäin viimeisen 1,5v aikana. Se, mitä asian hyväksi kannattaa tehdä, on antaa hänen sielunsa kehittyä normaalisti ja sitten kun sen aika on, niin alkaa kertomaan asioista joita itse koet ja miten ne koet. Oikeaa polkua kenellekkään on vaikea sanoa, ja jokaisella sielulla on jokin oma tehtävänsä joka sen pitää oppia, joten vielä haasteellisemmaksi tämä tekisi "opastamisen oikeaan suuntaan". Kannattaa nuoresta lähtien opettaa hänelle kaikkea sellaista minkä itse koet arkipäiväiseksi, mutta naapurin mummo 85v kokee todella oudoksi, näin opetat hänelle erilaisia arvoja joita yhteiskunta opettaa jo ala-asteelta lähtien (alakoulukos se nykyisin on..).

Meditaatio on yksi hyvä oppi suunta sielulle ja siihen yhteyteen pääsemiseksi, ja voi olla apua myöhemmin ilmenevässä murrosiässä jos lapsi osaa rauhoittaa oman mielensä itse. Ole lapsen tukena paljon, ja tee hänen kanssaan yhdessä asioita paljon, tällöin hän huomaa että on merkityksellinen eikä syrjäydy ja näin ollen jää saavuttamatta sitä mitä itse haluaisi syvällä sisällään. Ts. anna asioiden tapahtua "kuin itsestään", älä stressaa ja opi päästämään irti, nämä lienevät parhaimmat ja samalla ehkä vaikeimmin ymmärrettävät lauseet :) Kaikki menee lopulta hyvin, Luoja pitää meistä huolta. :smitten:

En tiedä liittyykö tähän, mutta mielestäni jokaisen ihmisen kehitystehtävään kuuluu oppia olemaan irrallinen muista, ja siten löytää sen mitä on ja lopulta antaa sen takaisin yhteiskunnalle. Yhdessä osaa olla vasta kun osaa olla erikseen.
Tavallaan siis jokainen on erilainen kuin muut. Jokainen lapsi on erityislaatuinen, vanhemmilleen. Tästä pidemmälle menevä ajattelu ei ole hyväksi lapsen kasvulle. Jokainen ansaitsee saada itse valita mitä on. Varmasti kun teet niin kuin tunnet hyväksi tehdä, kaikki sujuu hyvin. Se on se ainut neuvo minkä aina voi antaa.  :)


Veskari, ihana tuo allekirjoituksen sitaatti.  ;D

Suora lainaus tähtikartan tulkinnasta :) Odotellu vaa et joku tekis sen  :smitten: :uglystupid2:

 En tiedä paljoa noista väri-luokitteluista mutta kaulakorun viestissä oli asioita jotka herättivät minussa ajatuksia. Olen huomannut että oma äsken 3-vuotta täyttänyt Rapupoikani on kyllä hyvin herkkä ja tähän mennessä jo pariin otteeseen näyttänyt hassuja taitojaan tietämällä asioitaan ennalta ja vastaavaa. Hänellä on synnynnäinen kuulovamma myös, joten ehkä tuo taito kompensoi yhtä tärkeän aistin puuttumista. Hän myös elää omassa pienessä kuplassaan, akustisessa kuplassa ja olemme tehneet paljon töitä että saisimme hänet ulos tähän maailmaan, kiinnostuneeksi ympäröivästä äänimaailmasta ja äänellä tapahtuvasta kommunikoinnista :).
 Toinen lapseni on täyttää 5 ja on  :kuu: rapulainen, hyvin kiinni minussa joskus ihan ahdistukseen asti ja koetan kannustaa tyttöä itsenäisemmäksi. Hän elää myös omassa maailmassaan paljon, mikä on kyllä normaaliakin tuon ikäiselle jolla on vilkas mielikuvitus ja leikin sekä toden raja on hyvin häilyvä.

 En osaa minäkään sanoa mitään erityistä ohjaamisesta muuta kuin että pyrkii tukemaan lapsen unelmia ja olemaan rakkaudellisesti läsnä. No juu, sellainen asia että minusta on erityisen tärkeää jotta nämä lapset ymmärtävät miten maailma toimii ja millaisia sääntöjä meillä ihmisillä on. Heidän asiansa sitten on jossain vaiheessa elämää päättää itse miten sääntöihin ja vastaaviin suhtautuvat mutta uskon että täällä eläminen ja sopeutuminen on helpompaa kun on selitetty maailman ilmiöitä ja miksi ihmiset toimivat kuten toimivat varsinkin negatiivisesti värittyneissä asioissa.
 Olla matkaoppaana lapselleen  :).