Astro Foorumi

Tieto lisää tuskaa, vai lisääkö?


Niinhän sitä sanotaan, että tieto lisää tuskaa, mutta onko todella näin? Keskityn tässä henkimaailman asioihin liittyen pohtimaan vastausta. Toivon, että tekin tulette kirjoittamaan ja pohtimaan vastausta kanssani. Kaikki kommentit ja mielipiteet tervetulleita. :smitten:

Oma vastaukseni siihen lisääkö tieto tuskaa on kyllä ja ei. Kaikella on aina kaksi puolta, niin myös tietämisessä. Mitä pidemmälle henkisessä kehityksessä etenee, sen vähemmän on enää selkeitä kyllä tai ei vastauksia mihinkään. Sitä enemmän ja laajemmin näkee, tajuaa ja ymmärtää, että mikään asia ei ole mustavalkoinen, mikään asia ei välttämättä ole niin ehdoton mitä aluksi luulee tai voisi kuvitella. Sanotaan myös, että kukaan ei ole seppä syntyessään ja näissä henkimaailman asioissakin opimme usein yrityksen ja erehdyksen kautta. Siten tapahtuu todellista oppimista, edistymistä.

Sitten kun olet siinä vaiheessa kehitystäsi, että yleensä ja yhä enenevässä määrin tiedät asioita etukäteen, aistit asioita ihmisistä, tilanteista ja energioista, auttaa se sinua suhtautumaan “oikein”, valmistautumaan, keskittymään ja kohdistamaan energiaasi niihin asioihin ja tilanteisiin jotka ovat tärkeitä ja ovat todella tarkoitettu elämääsi koettavaksesi. Et murehdi enää turhista ja pikku asioista joilla ei oikeastaan ole mitään merkitystä. Sanoin sen vuoksi asiat jotka on tarkoitettu, enkä mitkä asiat ovat hyvästä, sillä ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Henkimaailman asioissa on läsnä kaikkien värien kirjo, ei pelkästään musta ja valkoinen. Kaikella on tarkoitus. Joka tapauksessa tieto siitä mitä on tulossa, auttaa siis suhtautumaan asioihin “oikein“. Tiedät miksi näin pitää tapahtua, tiedät että opit tai opetat jotain, sillä olemmehan kuin koulussa täällä, oppimassa asioita.

Kolikolla on kuitenkin kaksi puolta ja samalla tuo tieto usein myös sattuu, kun näet jo lopputuloksen. Kun tiedät, että jokin ihmissuhteesi ei ole tarkoitettu kestämään, vaikka itse tai egosi sitä haluaisikin. Se sattuu kun tiedät tämän ja silti tiedät myös, että et voi paeta tuota suhdetta, vaan sinun on rohkeasti kohdattava tuo ihminen joka on yllättäen tiellesi tuotu. Meillä on toki vapaus valita, mutta silti jotkut asiat vain kohtalonomaisesti tapahtuvat, sillä ne on valittu, olet valinnut ne jo etukäteen tapahtuvaksi ennen kuin tulit tänne. Ne kuuluvat sielun suunnitelmaasi. Teissä kahdessa on ikään kuin magneetti joka vetää toisiaan puoleen, etkä voi pysyä erossa tilanteesta, vaikka näet jo silmissäsi tai hänen silmissään kyyneleet. Toki se sattuu, kun tiedät jonkin ihmissuhteen kestävän vain hetken, vaikka se sillä hetkellä tuntuukin ihanalta ja oikealta.

Siksipä onkin tällä henkisellä tiellä tärkeää elää tässä hetkessä, NYT, päivä ja hetki kerrallaan. Siinä on haastetta, että ei anna “tiedon” näkyä ja vaikuttaa liikaa suhteeseen, suhteisiin, vaan heittäytyy ja antaa asioiden edetä omalla painollaan. On siinä hetkessä mukana täysin sydämin ja muistaa sen, että sielujen tasolla olemme kuitenkin kaikki aina yhtä, vaikka maallinen elämä meidät erottaakin.

Tieto sattuu, lisää tuskaa myös kun tiedät mitä joku ihminen oikeasti ajattelee sinusta, vaikka esittää ja sanoo toisin. Sattuu, kun näet ja koet ympärilläsi niin paljon ihmisten kylmyyttä, julmuutta ja välinpitämättömyyttä samalla tiedostaen ja nähden kuinka asioiden pitäisi olla. Se sattuu kun näet ihmisten sydämiin ja huomaat, joudut toteamaan että niin monen sydän ei ole auki, niin monen sydän on kovetettu ja katkera, eikä halua antaa eikä vastaanottaa rakkautta. Se sattuu kun tiedät, että lopulta se ja vain se on tärkeintä maailmassa, että rakastaa. Sinua sattuu ihmisten rakkaudettomuus, kylmyys ja välinpitämättömyys toisia ja ympäröivää luontoa sekä eläimiä kohtaan.

Se sattuu se, kun ihmiset eivät tajua kuinka me kaikki olemme lopulta yhtä ja se minkä teet toiselle, teet lopulta itsellesi. Sitten samalla tuon kaiken tietäminen myös lohduttaa, koska tietää että elämä jatkuu silti ja asiat muuttuvat ja kehittyvät kokoajan askel askeleelta parempaan suuntaan. Kaikella on tarkoituksensa ja kaikki kärsimyskin kasvattaa ja on osa oppiläksyjämme. Elämä on oppimista ja on hyvä tietää. Vaikka tieto välillä lisääkin tuskaa, se myös vapauttaa.  :angel:

Hyvä aihe :coolsmiley:

Puhuitte ja nyt paljon, ja sitä asiaa. Noista energiavirroista... Minä olen vasta nyt viime aikoina tiedostanut nuo omat virrat; ja se tuntuu hyvälle. Tän astron kautta olen oppinut niistä kun olen lukenut kirjoituksia niistä; hyvä energia/huono energia.

Tieto on minule monellakin tavalla lisännyt itsevarmuutta itseeni ja uskomuksiini menneen ja nykyisen tän hetkisen elämän välillä. Välillä kun tieto on lisännyt tuskaa, olen mennyt sinne salaiseen paikkaani, tuijottanut vain siellä sitä kauneutta ja mietiskellyt hiljaa... Vesi ja sen liplatus tai kovat aallon leiskut ovat kuin terapiaa mun mielelle. Iso kivikin siinä vieressä on kuin mikäkin lohtu kun siihen voi nojata... :-*

Loistavaa... Olen jo pari vuotta lueskellut säännöllisesti täällä olevia juttuja, enkä ole kommentoinut taikka jatkanut keskustelua kuin pari kertaa aiemmin. Nuo energiavirrat ovat aika mielenkiintoinen aihe, sillä tiedostamatta kanssa ihmiset ja asiat vaikuttavat meihin enemmän kuin arvaammekaan. En ole ko asiaa sen syvällisemmin tutkiskellut , mutta työssäni olen huomioinut energioiden tärkeyden. ;). Eipä tarvitse kuin yhden huonon energian omaavan ihmisen piipahtaa "pilaamassa" päivämme, niin kaikki voi tuntua sillä hetkellä olevan päin prinkkalaa. Onneksi ilon aiheitä loytyy ympäriltämme runsaasti, täytyy osata nauttia niistä, silloin tuollaiset energia siepot eivät kummemmin häiritse. Joskus ihan pelottaa kun havaitsee tai tarkkailee ymparillä olevia asioita ja huomaa osaavansa järkevästi olla puuttumatta turhiin energiaa kuluttaviin juttuihin... Onko se kasvamista ihmisenä, ken ties ::)?

Absolutely! Tieto lisää tuskaa, joten kannatan idiotismia. Vain idiooteille onnellisuus on luonnonlahja ja helppoa. En silti vaihtaisi nykyistä tilaani idiotismiin, mutta en taida kuulua suurimpiin tyhmyyden vastustajiin. Kauriina kuulun niihin pöllöihin, jotka selvittävät aina kaiken ihan perinpohjaisesti ja usein tietävätkin asioista paljon. Olen alkanut ottaa oppia tosityhmistä ja kieltämättä elämä on muuttunut mukavammaksi ja helpommaksi sitä mukaa, kun olen opetellut olemaan tietämättä asioista. On sosiaalisesti hyväksytympää sanoa "en tiedä" tai "sinä varmaan tiedät paremmin" kuin antaa kysymykseen yksinkertainen vastaus. Henkisellä puolella keskusteluissa tyydyn vain toteamaan, että minä kun olen tällainen yksinkertainen ihminen, niin en osaa ajatella yhtä monimutakisesti kuin muut. Toivottavasti lopulta päädyn itsekin oikein tosityhmäksi ja voin lopun elämäni elää onnellisessa tietämättömyyden tilassa, jota ei energiavirrat heiluttele. Yksinkertainen on kaunista ja totuus on vain yksi. Siinä on minun tavoitteeni. Tyhmyys kunniaan!!!!    :-X

Miksi pitää (aina) ajatella, että tieto mitä saamme lisää tuskaa. Miksi se pitäis olla niin tuskallista Riippuu niin siitä, miten uuden tiedon osaa käsitellä.

Mitään muita sanontoja en niin inhoa kuin; "en tiedä, "ehkä" tai "sinä tiedät paremmin". Ikäänkuin pelätään tietoa, sen käsiteltävyyttä tai ollaan todellakin tyhmiä! :idiot2:

No uusi, ennenkuulematon, omat uskomukset kumoava uusi tieto, mistä saatetaa mennä jopa sekaisin. Herkimmät varmaan kokevat ehkä tiedon lisäävän tuskaa jos ajatellaan henkilöä joka on jo kokenyt suorastaa ihan tarpeeksi ja ajattelee: "taas se on yks taakka lisää elämään".

Onhan se sanonta, että parempi välillä työntää toisesta korvasta ulos eikä uskoa ihan kaikkea kuulemaansa.

Minulla on ollut sellainen kokemus, eikä mitään käsitystä miten tämä muilla, mutta kun oivallan jotain suurta itsestäni, elämästäni tai maailmasta, jos se oivaltamani asia on jokin negatiivinen kuvio esimerkiksi, missä huomaan pyörineeni ja olleeni osallisena, alkuun iskee kovakin tuska ja kaikkialla näkee tuon kuvion. Kuviota pyörittelee mielessään, kunnes sitä alkaa ymmärtää, ymmärtää miksi on toiminut niin ja ymmärrys pikkuhiljaa vapauttaa. Ja se hyvä mitä löytyy alta on todella mahtavaa ja kaiken sen tuskan arvoista. Vaikka tuskaa olisi jatkunut vuositolkulla, aina se tuntuu sen arvoiselta sitten, kun löytää todellisen hyvän.

Omalla kohdallani olen oppinut katsomaan oppimaani ja kokemaani niin, että tästä on joskus luovuttava. Varsinkin omista uskomusjärjestelmistäni tai tietojärjestelmistäni ja ajatuksistani. Luopuminen ei aina ole konkreettista, mutta silti vavisuttavaa. Montako kertaa olenkaan luopunut ja uudelleen aloittanut näitä astrohörhöilyjäkin!  ;D Ja taas näyttäisi olevan luopumisen aika (koska olen huomannut mieluummin istuvani koneella miettimässä elämää kuin elämässä).

Ajatuksista ei ole hyvä pitää kiinni, omasta ajattelukyvystään sitäkin enemmän.

Perinteisen kristinuskon kannattajille se, että heidän "raamattunsa" ei olekkaan heidän ymmärtämällään tavalla oikeassa, on juuri se kaikkein kovin paikka. Mitä henkisesti kehittyneempi mestari tätä opusta lukee, sen hienompia asioita siitä saa mm. irti. Jos kaikkia uskontoja katsotaan niiden yläpuolelta sieltä missä mikään ei enää "merkitse mitään", niin kaikilla on lähestulkoon sama tavoite kutsuttakoon sitä millä tahansa nimellä (valaistuminen, taivaaseenpääsy, Nirvana jne), mutta kaikki eivät ole aivan yhtä korkealle tähtääviä tässä tavoitteessaan. Eli tässä viimeisessä päämäärässäkin on eri tasoja, ja niihin kuljettu matka on se kaikkein tärkein, tässä hetkessä eläminen ja ymmärtäminen että kaikki tapahtuu juuri nyt. Puhtaalla sydämellä voin sanoa, että se kuka joskus oppii elämään oikeasti tässä hetkessä saa vastaukset kaikkiin mahdollisiin kysymyksiin joita mieleen voi tulla. Itselläni on muutamia kokemuksia tästä, ja voin sanoa että sillä hetkellä kun sielu puuttuu peliin, niin kaikki muu menettää merkityksensä ja elämästä tulee todella ravitsevaa.

Jos puhutaan arkipäivän tasolla, niin Vesimies-painotteinen perhe sanoo minulle aina,
että mun elämä olisi huomattavasti helpompaa ja mutkattomampaa,
jos en nälläisi niin paljon asioista, ihmisistä ja tilanteista.

Myös Veskarini tuskastelee, että vaikka tajuan ja tiedän syvemmin jotain asioita,
niin mun ei pitäisi sen aina antaa vaikuttaa, koska välillä ja aika usein
vaihto-ehtojen/ratkaisujen skaalan paras vaihto-ehto saadaan sivuuttamalla
sellainen seikka/seikat, jotka voi huonontaa elämänlaatua/tyytyväisyyttä.

Sanopa tuo  :aurinko: :merkurius: :kaksoset:,  :askendentti: :skorpioni: ja  :kuu: :vesimies::lle!

Hän opetti minulle kellotaulu-menetelmän, jonka viisari kulkee myötä -ja vastapäivään,
koska en osaa hahmottaa, missä raja menee,
milloin siitä tietoa ei kannata soveltaa/käyttää/kertoa/ottaa ongelmaa.
Kello jaettu kahtia linjalla 12-6 niin, että oikealla puolella(12,1,2,3,4,5,6) on tieto
ja vasemmalla(6,7,8,9,10,11,12) tietämättömyys.

Se on myöskin kahtia jaettu linjalla 9-3 niin, että alapuolella on katastrofi
ja yläpuolella elämän helppous ja miellyttävyys.

Paras vaihto-ehto on kaikista ylimpänä, eli klo on 12, huonoin mahdollinen on, kun klo on 6.
9, kun asiat ovat parantumassa, klo 3 asiat ovat menossa huonoon suuntaan.
Myöskin kaikki klo 12-6 myötäpäivään on ns. syvätietoa/extraa/katasrtofia,
6-12 myötäpäivään syvätiedon/extran/katastrofin läpikäymistä ja tilanteen paranemista.
12-6 vastapäivään on menemistä katastrofiin ilman tietoa.


Samaa kellotaulua voi käyttää myös tilanteiden arvioimiseen ja mahdollisen suunnan kehitykseen.
Viisari kulkee molempiin suuntiin.
Kun menee koko kellon ympärystän, niin on varmasti klo 12 mukavaa
kaiken sen tiedon ansainneena, mutta kun se tieto menee aina sen hankaluuden kautta,
niin kuten saattaa käydä, ei jossain vaiheessa jaksa nostaa enään sitä viisaria
7-8 ylemmäksi tai sitten rimpuilee siinä 4-5 kohdalla varman pudotuksen reunalla.


Jos nyt sitten menen noihin miesjuttuihin, niin..
-eipä tässä kuule ketään omisteta, rakastetaan vaan  ::)
ja se yhteinen fyysinen lyhdessäolo kestää niin kauan kuin kestää.

Veskarini on virallisesti naimisissa, vaikka ovat vaimonsa kanssa asuneet
jo lähes 10 vuotta eri osoitteissa. 
Itävallassa avioerojen myötä moni isokin yritys menee konkurssiin, koska laki sanoo,
että miehen pitää maksaa erossa puolet omaisuudestaan naiselle
ja se kun pitää olla silkkaa käteistä pätäkkää, ellei sitten halua yhtiökumppanikseen
ex-vaimoaan, joka tod.näk. ei ole päivääkään tehnyt töitä tai sitten on ihan eri alalla
ja tod.näk. pirun katkera ja syöksee sen yhtiön jokatapauksessa hankaluuksiin.

Lisäksi me olemme tavanneet niin, että hän oli paitsi Vaa'an juristi ja ystävä,
niin myös ex-työpaikkani oli, on edelleen hänen asiakkaansa.

Siis kaikista mahdottomin suhde kuin ikään vain voi olla tiedon ja factojen kannalta,
mutta silti tässä jo vuosi on tullut täyteen suhteen aloittamisesta
ja kolme vuotta siitä kun ensimmäisen kerran tapasimme. :)

Eli miten sen nyt ottaa, lisääkö tieto tuskaa, kun se samalla voi olla helpotuskin? :idiot2:
Kamalaltahan tuo olisi tuntunut, jos Veskari olisi valehdellut! :-\
Tosin, kun hänellä oli silloin tällöin suhteemme alussa joku hoito, niin en ollut ihan varma,
halusinko minä aina kuulla kaikki yksityiskohdat, vaikka hän kyllä aina kertoi!

Mitä minä nyt olisin voinut, olin vielä Vaa'an kanssa ja pyörittelin
ja pyörittelen edelleen siinä paria muutakin miestä,
joista toki nyt olen lakannut mainitsemisen, koska mitä se nyt hyödyttää,
kun asiat ovat hyvin hänen kanssaan, on ystäväni ja tukee minua kaikin tavoin,
henkisesti, rahallisesti ja oikeudellisesti ja viihdyn hänen kanssaan, so.. :)

Toivottavasti tästä oli jotain näkökulmaa mietteillesi RV.  :)