Astro Foorumi

Tänään taas miettinyt päihdeasioita ja olen jo monta kertaa meinannut kirjoittaa aiheesta, varmaan tänne kaikenlainen keskustelu sopii. En tiedä, sopiiko tämä tänne, mutta siirtäkää modet, jos tarvis.

Eli... Onko astrolaisissa ihmisiä, joilla on parhaillaan/on ollut ongelmia päihteiden (viina, huumeet, lääkkeet, muut) tai joiden lähipiirissä on päihteiden käyttäjiä?

Meidän perheessä mun sisko on päihderiippuvainen. Toisin sanoen hän käyttää lääkkeitä ja viinaa sekaisin, välillä käyttää myös huumeita. Tosin huumeiden käyttö on rajoittunut "vain" kannabiksen polttoon. Tosin kannabiksen johdosta hän on joutunut psykoosiin ja joutunut huumevieroitukseen.

En viitsi näin julkisesti kertoa koko tarinaa, koska pelkään, että siskoni mahdollisesti löytää sen, tunnistaa itsensä ja alkaa uhkailemaan mua... jos joku haluaa kuulla enemmän, niin vastailen yv:nä.

En ole siskoni kanssa väleissä tällä hetkellä. Edellisillä kerroilla, kun tapasin häntä, hän on useimmiten ollut kännissä. Hän arvostelee, kuinka MÄ olen tehnyt vääriä valintoja elämässä JOKA IKINEN KERTA, kun hänet tapaan. Kuinka mun olisi pitänyt opiskella yliopistossa eikä ammattikorkeassa, koska nyt musta tulee ihan "luuseri tavis, joka ei tule pääsemään mihinkään ja joka saa huonoa palkkaa". Ja jos hänelle koittaa sanoa, että mitäs palkkaa hän saa, työtön kun on, niin sitten hän hermostuu ja alkaa sättimään, kuinka täysi paskiainen mä olen ja kuvittelen itsestäni liikoja. Hän saa kyllä vapaasti arvostella, mutta jos kohdistaa sanat häneen, niin sitten alkaa meteli ja entistä pahempi syyttely >:(

Uskalsin jopa sanoa hänelle, etten halua olla hänen kanssaan tekemisissä niin kauan, kuin hän jatkaa huumeiden kanssa sekoilua eikä halua muuttaa tapojaan. Siitä hyvästä siskoni on alkanut tykittämään mua haukkumamaileilla, niitä tulee aina aika ajoin. Tyyliin "kannabista todennäköisemmin tappaa tekopyhyys ja pelkuruus - kuten mitä sinä edustat (siis mä edustan)". Välillä saan öisin soittoja siskoltani, samoin vanhempani. Joudun nykyisin pitämään puhelinta öisin äänettömänä, koska en jaksa pitkin yötä kuunnella hänen sättimistään (se jatkuu meinaan loputtomiin se mun elämän arvostelu)... Isäni on vaihtanut puhelinnumeroa jo kertaalleen, tosin hänellä on prepaid-liittymä olemassa siskoani varten (siskon oma hotline ;D ). Itse jouduin loukkausmailien takia vaihtamaan sähköpostiliittymää, puhelimeen en enää vastaa, jos siskoni tai tuntematon numero soittaa. Ehkä olen vain liian herkkä kuuntelemaan loukkauksia koko ajan ja mun elämäntapoihin liittyvää arvostelua :'(

Rahankäytössä ei ole mitään järkeä, siskoni on elämänmenollaan aiheuttanut paljon harmia lähipiirilleen. Siskoni soittelee vanhemmilleni aika ajoin ja vaatii rahaa, lisäksi harrastaa pikavippejä, lainailee kavereiltaan jne. Pikavippejä hän on ottanut jo useamman tonnin edestä TÄMÄN VUODEN AIKANA, jotka vanhempani kuuliaisesti maksavat. Kaverit soittelevat isälleni ja kertovat, että "tyttäresi on taas velkaa ja ei ole maksanut". Isäni sitten maksaa kavereidenkin saatavat. Ollessaan täällä Suomessa hän oli mm. vienyt isäni sängyn ja myynyt sen - ilmeisesti saadakseen viinarahaa. Nokian kytkykännykän hän oli myynyt tyyliin parilla kympillä jollekulle... Tämäkin selvisi jonkin ajan tiukkaamisen jälkeen. Kun asuin väliaikaisesti äitini luona erottuani exästäni, eräänä päivänä kotiin palatessani huomasin, että siskoni oli vienyt kirjahyllyni. Siis kirjahyllyt, kyllä! Oli jättänyt viestin, että oli käynyt (joo, huomasin!). Ja kirjahyllyt jäivät sille tielle...

Alkusyksystä lähtien siskoni on ollut asunnoton, koska hänen poikaystävänsä jätti hänet. Ei kuulemma jaksanut enää katsella sekoilua ja oli raahannut siskoni tavarat ulos ja vaihtanut lukot. Siitä lähtien siskoni on asunut kavereidensa nurkissa aina hetken kerrallaan. Syksyllä lähti ulkomaille "tapaamaan kavereitaan", elämänmenossa ei mitään muutosta. Olen vain kuullut, että harrastaa edelleen pikavippejä, uusia tulee koko ajan - ja yleensä isä, joskus äiti maksavat ne kiltisti pois.

Siskoni voi olla väkivaltainen, hän on verbaalisesti erittäin alentava, hallitseva ja loukkaava. Tietää, millä keinoilla ihmisiä voi parhaiten kiristää ja useimmiten saa tahtonsa läpi. Pelkään häntä, hän voi olla kännissä/kamoissa erittäin arvaamaton.

Voin pahoin, erittäin pahoin siskoni puolesta. Hän ei kuuntele mitään puhetta, ei suostu harkitsemaankaan hoitoon menoa. En tiedä, mitä pitäisi tehdä... Vanhempani ovat jo täysin kyllästyneitä, isäni jo lähestulkoon sairas kaikesta stressistä ja huolesta, äitini ei enää anna siskolleni yhtään rahaa. Sen sijaan isäni edelleen makselee ja huolehtii siskoni sotkuista...

Tästäkin tuli tämmöinen vuodatus, en tiennyt, minne purkaa tämä kaikki paska, mikä mun sisällä on... Suomi24 on täynnä trolleja, joten en ainakaan sinne. Mies on kuunnellut mun vuodatusta ja itkua siskon touhujen takia. En siis jaksa enää, kuinka yksi ihminen pilaa mun ja mun vanhempien elämän, tuo jatkuvaa stressiä, vihaa ja pahaa oloa... :'( :'( :'(  Paha olo ennen kaikkea vanhempieni puolesta...

Olen jo sanonut isälleni, ettei makselisi enää siskoni vippejä. Niin kauan meno jatkuu, kun hänen velkansa hoidellaan. Isäni ansaitsisi työllään tekemänsä rahat OMAAN elämäänsä eikä kersojen rahasotkujen hoitelemiseen, varsinkin, kun "kersa" on jo yli kolmikymppinen! No, isäni aina uhkailee, että nyt tuli maksettua viimeinen vippi ja likka saa sen jälkeen hoitaa omat sotkunsa. Niin... Ja tästä seuraava vippi on viimeinen, sitä seuraava on viimeinen jne. Kai sitä kuitenkin tuntee velvollisuutta auttaa omaa lastaan. Mutta kannattaako auttaminen loputtomiin, jos suuntaa parempaan ei ole ainakaan nyt näkyvissä?

Ihan kauhea olo taas... :'(

 :'(

Mun bio-äiti oli alkoholisti. Ensimmäiset 25-28 vuotta se pystyi piilottamaan sen varsin hyvin
ja pitämään kulissit yllä, mutta sitten kulissit kaatui, kun viina alkoi tulla ulkonäöstä
ja terveydestä ulos.
Hän peitti sen niin hyvin, että minua epäiltiin valehtelijaksi tuohon 25 vuotiaaksi asti,
siitäkin huolimatta, että adoptoitu väkivaltaisuuksien vuoksi.
Ne väkivaltaisuudet johtui viinasta etupäässä, mutta oli kausia, jolloin se veti lääkkeitä sen kanssa.
Selvinpäin se oli vetäytyvä ja pahoin masentunut.

Se meikkasi loppuaikoinaan jopa käsiään, koska maksaläikät ja tyypillinen
alkoholistin iho tuli esiin.

Hoitoon sitä ei saatu siitä, siitäkään huolimatta, että se sai työterveyslääkäriltään
lähetteen hoitoon ja uhan työpaikan menettämisestä.
Se mieluiten lähti siitä "loukkaavasta" työpaikasta, kuin meni hoitoon.
Ylpeä kun oli.
Monet oli viemässä sitä hoitoon, mutta se ei koskaan tunnustanut ongelmaa,
joten sitä ei sinne saatu ja Suomessa ei ole moiseen pakkohoitoa, kuten muualla,
kun rahaa kunnon terveydenhuoltoon ei ole.

Se kuoli vain hiukan päälle 5-kymppisenä vuosi sitten, odotetusti.

 :aurinko: :kauris:,  :askendentti:  :mars: :saturnus: :skorpioni:,  :kuu: :merkurius: :venus: :kauris:.

Sillä oli  :saturnus: :askendentti::lla ja  :vesta: :kalat: 4.huoneessa, eli itsen sisäisessä huoneessa
ja  :uranus: :aspect_opp: :aurinko: :kuu:  :chiron: , joten kuvitelmat itsestä oli
jotain muuta kuin mitä todellisuus oli ja pakeni aitoa todellisuutta
henkisyyteen, mystiikkaan ja viinaan, eikä koskaan saanut arjestaan miellyttävää,
muuta kuin tuhannen päreen kännissä.

Lisäksi  :pluto: sulkeutuva  :aspect_kvi:  :kuu: ja vastoinkäymiset oli elämääkin suurempia,
eikä normalia ihmiselämään kuuluvia asioita, joista jatkaa eteenpäin.
Hän jäi niihin ongelmiin ja oli niissä vielä vuosienkin jälkeen, eikä jättänyt niitä taakseen,
noussut ja lähtenyt eteenpäin.

Sasha, tunnen tosiaan ihmisen jolla on aurinko, kuu, merkurius ja mars kauriissa ja skorpioni nousee.

Olen hänessäkin huomannut sellaisia piirteitä että kaikki koettelemukset ja elämän vaikeudet tulee hänen mielestään vain hänelle. Hän joutuu painimaan ongelmien kanssa joka päivä, oikein velloo välillä siinä synkkyydessä. Ja ajautuu usein helposti myös viinan pariin..
Hyvin raskas energia leijuu tämän ihmisen ympärillä. Se on jopa tukahduttavaa tälläisen ikuisen optimistinen mielestä kuin minä..
Hän ei useinkaan näe mitään valopilkkua missään ja ampuu alas kaikki muiden iloiset ideat, jos vain hän itse sattuu olemaan huonolla tuulella..

On hänessä kyllä hyviäkin puolia, uskokaa vaan  ;D Osaa olla hyvin lojaali ja jopa auttavainen ystäviään kohtaan, tosin sekin menee usein "minä uhraudun ja raadan rakkaitteni hyväksi" asenteella.

Sen enempää tähän puuttumatta ja näin pikaisesti kiireessä luettuna, pisti kyllä silmään tuo yllämainitsemasi Uranuksen oppositio.
Minun mielestäni Uranus ei kyllä tuollaista aiheuta..enemmänkinhän tuo kuullostaa Neptunuksen jutuilta.

Tuli mieleen mc82 että pitäisiköhän sinun ottaa vaan etäisyyttä siskoosi. Se kuulostaa tietysti kamalalta mutta jos hän arvostelee elämääsi, aiheuttaa mielipahaa sinulle niin onko se silloin ssen arvoista? Itse kestin aikani alkoholistisukulaisteni piinaamista ja yritin kantaa huolta. Kunnes tajusin ettei omat voimani siihen enää riitä ja ettei ole minun tehtäväni holhota aikuisia ihmisiä. Että he tekevät mitä tekevät ja se on heidän asiansa. En voi pitää heistä ikuisesti huolta.

Hankala tilanne ja toivon sinulle voimia  :smitten:
Nämä on aina omaisille vaikeita juttuja.

koeta ennen kaikkea irrota itse hänen draamastaan mc, vaikka se on läheltä vaikeaa.. älä anna siihen energiaasi.. käännä se pois.. jos ei onnistu itse, palstalla on muutaman hyvän auttajan nimi.. miten haluaisin että ihmiset pääsevät draamoistaan HETI irti, vaikkei se koskaan ole helppoa kun juttu on nk päällä. nimim. tuotakin olen nähnyt läheltä eikä auttanut kun vasta kun henkilö poistettiin läheltäni. omasta toimestani.

sanon siis samaa kuin edellinen.  :smitten:

Selvennän hiukan sekavaa kirjoitustani, joka tuli aika tunteen vallassa rustattua...

Eli itse en enää ole yhteydessä siskooni. Siskoni tosin soittelee mulle aika ajoin keskellä yötä, viikolla, viikonloppuisin, kaikki käy. Ilmeisesti sekavassa tilassa. En näihin puheluihin enää vastaa, pidän nykyisin kännykkää öisin äänettömänä. Sähköpostin olen joutunut vaihtamaan, koska entiseen postilaatikkoon alkoi valua siskon lähettämää postia. Aina, kun en tiedä hänen menemisistään mitään, olen tyytyväinen ja voin keskittyä omiin asioihini.

Mutta... Isäni on jonkin verran siskoni kanssa tekemisissä ja pääsääntöisesti hoitaa siskoni velkoja. Isä sitten valittelee mulle, että tämmöistä se likka on mennyt tekemään. Isä lähettää sähköpostitse mulle siskoni isälle laittamia viestejä sekä vippivelkoja (laskut skannattu), että mäkin "tietäisin, missä mennään ja miten isosiskolla pyyhkii". Isä siis pääsääntöisesti maksellut siskoni velkoja, äitini maksoi joskus pari velkaa.

Joka kerta isäni valittaa mulle, kuinka häntä v*tuttaa siskoni elämänmeno, johon ei muutosta ole odotettavissa ihan heti. Ja sanoo, että seuraavan laskun jättää maksamatta, jolloin siskolta menee luottotiedot ja ehkä hän siitä heräisi - ja joka kerta maksaa kuitenkin laskun ja valittaa siitä edelleen mulle, kuinka siskoni on juonut aivonsa lopullisesti. Mä saan puolestani kuunnella isäni purkauksia. Olen kyllä sanonut hänelle, että antaisi olla, laskisi siskoni vain omilleen, joko selviytymään tai uppoamaan, mutta ei...

Isäni kun ei koskaan ole pitänyt mun mielipiteitä minkään arvoisena. Vielä 27-vuotiaana olen hänelle typerä lapsi, joka ei tajua mistään mitään >:(

Eli isäni varmaan maksaa siskoni vippejä hamaan hautaan asti ja sisko sen kun rellestää... Pelkään kuitenkin isäni puolesta, hänellä ei ole terveys enää paras mahdollinen, joten jatkuva stressi ja turhautuminen tuskin tekevät hyvää hänelle :'(  Isähän se on huonokin isä, kuitenkin, vaikkei mulla mitään perinteistä isä-tytär -suhdetta ole koskaan ollutkaan, sen enempää kuin siskollanikaan...

Eli isäni "ansiosta" saan kuulla siskoni tekemisiä edelleenkin, vaikka mitään fyysistä kontaktia mulla ei siskooni tällä hetkellä olekaan.

Äitini ei enää ole juurikaan siskooni yhteyksissä, eikä enää anna hänelle rahaa. Ainoa, mitä äiti tekee on se, että ostaa ruokaa, jos siskoni on kaupungissa. Rahaa ei anna ollenkaan, koska se luultavimmin menee alkomahooliin/kamaan.

Sitten hiukan siskoni kartasta, jos sieltä löytyisi jotain syytä "janoon ja villiin elämään". Sisko on  :aurinko: :askendentti: :rapu: ,  :aurinko: 1. huoneen puolella, tosin ihan 2. huoneen.  :kuu: :leijona: 3. huoneessa - tämä ei varmaan selitä kaikkea, koska itse olen myös  :kuu: :leijona: ja itselleni ei viuna pahemmin uppoa :-\  Ei varsinkaan silloin, jos on masiskausi menossa...

Ratkaiseva tekijä voi siskolla olla se, että hänellä retroileva  :neptunus: 6. huoneessa - eikös 6. huoneen Neppari ole päihderiippuvaisilla tavallinen? Retro-  :neptunus: tekee  :aspect_opp: :a 12. huoneen  :venus: :kaksoset: :seen. Siskolla myös  :mars: :kaksoset: 12. huoneessa - toimia, jotka eivät kestä päivänvaloa? Kyvyttömyyttä hoitaa asioita loppuun, ajelehtimista ympäriinsä tässä elämässä?

Pitää katsoa hänen karttaansa tarkemmin jossain välissä, löytyisikö sieltä jotain selitystä... Huono isäsuhde, hankala lapsuus vai ihan kartan perusteella taipumusta retkahtamiseen...

Sasha, otan osaa äitisi tapauksen johdosta... :'(  Totta on, että jonkin aikaa alkoholismin pystyy peittämään (ns. kaappijuoppo, jolla näyttää elämä muuten rullaavan ihan hyvin), mutta jossain vaiheessa se totuus tulee esiin... Ja se kipu, minkä alkoholistit aiheuttavat läheisilleen, fyysinen pahoinpitely tai henkinen väkivalta, se piittaamattomuus muiden tunteista... Oma napa on tärkein ja se, että viinaa vaan riittää! :'(

Itselläni on myös retroileva neptunus kutosessa ja kyllähän ne sanoo että sellaiset saattavat olla lähinnä yliherkkiä kaikelle ulkoisille myrkyille, myös päihteille ja lääkkeille. Itse tunnen kyllä herkästi kehossani kaikki "myrkyt" mitä siihen pistän; lääkkeet ja alkoholinkin. Siksi pyrin ottamaan kohtuudella koska en pidä siitä olosta minkä ne minulle aiheuttavat. Tälläinen ihminen voi muutenkin olla herkkä tuntemaan ja aistimaan kehossaan mm. stressin, surut ja kaikki paineet, voihan se olla että siskosi tosiaan lievittää pahaaoloaan juomalla. Se vain tietenkin on hieman väärä tapa..

Myös isäsi pitäisi tehdä irtiotto siskoosi. Vaikka se vanhemmalle varmasti vaikeaa onkin.
Siskoasi kun ei auta sekään että vanhemmat aina vain hoitavat hänen törttöilynsä jäljet. Mitä enemmän häntä "autetaan" sitä vähemmän hän ottaa opiksi. Tunnen kuitenkin sympatiaa ongelmaanne kohtaan, koska se tosiaan on vaikea.
Muistakaa että ette ole vastuussa hänen tekemisistään, sillä hän voi muuttua vain itse ja korjata tilanteensa vain itse  :'(

Jos en tietäisi varmasti, niin olisin luullut, että puhut juuri bio-äidistäni.  ;D
Lojaali hän kyllä oli ja jos sen piti auttaa jotakuta, niin se puhui henkilön takanapäinkin siitä,
että kuinka hänen pitää aina auttaa ja kuinka hän uhrautuu.


Neppariko se onkin..? Kiitti vinkistä!  :)
Hänellä se on  :neptunus: :vaaka:  :aspect_squ:  :kuu: :chiron: :uranus: ja  :aspect_tri: :jupiter:
Neppari on vielä 12.huoneessa ja hän oli hyvin taiteellinen ja teki sitä jonnin verran
ja sai aikaan muutaman näyttelynkin verran ja joidenkin myytyjen tekeleiden verran.
Se taisi hiipua, kun mitä enemmän se joi, niin työtkin alkoivat olla niin ronskilla kädellä tehtyjä,
ettei ne pysyneet kasassa ja epähuolellisesti tehtyjä ja sitten sitä vtutti,
kun tuli tilaus ja se oli pakko tehdä, kun siitä on maksettu. ;D


mc82,

Kyllä kirjoituksesi oli minulle ihan selvää pläkkiä, harmi, että ihmiset lukee hiukan puolella
silmällä ja on antamassa neuvoja sen perusteella.

Ymmärrän hyvin, mitä puhut. Mitä tuohon voi sanoa ja lohduttaa, muuta kuin sen,
että sinulla on oma elämä elettävänä ja sinä et voi mitään sille, että jotkin ihmiset
haluavat auttaa siskoasi, vaikka turhaa työtä tekevätkin. Anna heille se oppiläksy
käydä läpi rauhassa itse.
Sinä et myöskään voi mitään sille, että siskosi on mitä on.
Hänelläkin on se oma rankka elämänläksy opittavanaan.

Ainoa, mille voit on oma elämäsi ja kokemuksesta sanon, että sitä ei kannata tuhlata
moisen henkilön ja siihen liittyvien ihmisten ja perheenjäsenten auttamiseen ja miettimiseen,
joka ei johda mihinkään ja joka ei tuota itsellesi mitään muuta kuin mielipahaa ja stressiä.
Se on rankka ja kivulias päätös, mutta kyllä henkisestikin itsenäisenä ihmisenä elämä on
huomattavasti miellyttävämpää, kun se ei ole kiinni tunnesiteistä kehenkään,
vaan saa vain moikata, jutella mukavia ja hymähtää niiden ponnistuksille
ja tietää, ettei ne ongelmat kosketa omaa elämää. :)

mc82, itse olen paljon elämässäni ollut tekemisissä alkoholistien kanssa, mutta en rupea siitä nyt enempää paasaamaan, muuta kuin että sanon että tuo perheenne passaamisen TÄYTYY LOPPUA. Vanhempanne ovat läheisriippuvaisia ja omalla käytöksellään MAHDOLLISTAVAT siskosi touhut - he antavat sille oikeutuksen ja mahdollisuudet ja oikein tyrkkivät sinne suuntaan maksamalla näitä laskuja ja pikavippejä! Niin ei missään nimessä saa tehdä, vaan se on pahinta mitä he voivat tyttärelleen tehdä.  :(

Kun he maksavat näitä laskuja, he maksavat pois omaa synnintuntoaan, omaa syyllisyyttään, omaa häpeäänsä. Se ei ole rakkautta, se ei ole apua, se ei ole voimauttavaa välittämistä, vaan se on lopulta - niin kauhealta kuin se voi kuulostaakin - itsekkyyttä. He tuntevat olonsa voimattomiksi ja huonoiksi ja siksi maksavat näitä laskuja.  :-\

Toivon sinulle mc82, kaikkea hyvää. Elämä perheessä, joka kietoutuu yhden päihdeongelmaisen ihmisen ympärille, on hyvin raskasta. Milloin vanhempasi ovat antaneet sinulle samanlailla huomiota, kuin toiselle tyttärelleen (ja hänelle vielä siksi, että hän kerjää sitä negatiivisin keinoin)? Sinäkin tarvitset vanhempiasi. Suosittelen kuitenkin, että yrität henkisesti irtaantua siskosi touhuista. Sinä et voi häntä auttaa ja se ei olekaan tehtäväsi. Sinulla on oma tiesi mitä kulkea.

Rakkautta sinulle. :)

Täsmälleen samaa mieltä kuin Ebenia, vaikka se raa' alta kuulostaakin.

Oma isäni on alkoholisti ja läheisesti tunnen myös muita päihderiippuvaisia. Tiedän itsestäni että sydän siinä itseltä särkyy kun joutuu ottamaan suuren askeleen pois päin, mutta jos siihen jää vierelle niin sydän särkyy eikä se parane, silloin se vain pahenee.

 :smitten:

Mitä tässä voin sanoa, kun luen vastauksianne. En osaa sanoa muuta kuin KIITOS kaikista kauniista/rohkaisevista vastauksista :smitten: 

Ebenia, en voisi olla enempää kanssasi samaa mieltä! Tekstisi olisi kuin suoraan omalta näppikseltäni! Äitini onkin onneksi jo lopettanut rahan lähettämisen siskolleni, antaa siskolle max. ehkä 20 €, ei suurempia summia, kun se tod.näk. menee ryyppäämiseen.

Mutta milläs sanot saman isälle... Isäni on jääräpäinen  :skorpioni: . Kun jotain saa päähänsä, niin ei mieltänsä muuta, vaikka olisi kuinka väärässä. Hän maksaa laskuja, antaa rahaa ja valittaa mulle turhautuneena, kuinka hänelle itselleen ei jää mitään, kun kaikki menee siskon pitämiseen pinnalla (kaljatuopin pinnalla ;D ). Hän ei kuuntele mua, ei suostu tajuamaan, että hänenkin olisi jo syytä antaa olla. Tai tajuaa varmasti, muttei uskalla/halua tehdä ratkaisevaa tekoa.

Isäni ehkä paikkailee tällä omaa syyllisyydentuntoaan, kuten Ebenia totesitkin edellä. Vielä lähes 25 vuoden kuluttua avioerosta isäni on katkeroitunut (jumaliste, katkeroitunut  :skorpioni: on veemäinen ihminen pahimmillaan!). Äitini aikanaan pakeni isääni ja haki eroa, me lapset jäimme isälle, koska äitimme ei jaksanut enää loppuunpalaneena taistella meistä. Siskoni vanhempana joutui isäni sylkyämpäriksi, itse olin vielä niin pieni tuolloin. Isäni purki siskooni kaiken vihansa, kitki siskostani kaiken ihmisarvon, alisti ja loukkasi. Huoritteli, jo 10-vuotiasta lasta!!! Siskoni ei tarvinnut tehdä paljoakaan "pahaa", kun isäni saattoi lukita hänet huoneeseensa. Haukkui häntä jatkuvasti ja sanoi, ettei siskostani tule muuta kuin luuseri ja katulumppu. Ajoittain myös pahoinpiteli fyysisesti.

Isäni leikki aina "kilttiä perheenisää", kun itse olin läsnä, muhun ei koskenut sormellaankaan, koskaan. Muistan monet illat, kuinka isäni toivotteli hyvät yöt. Heti, kun olin sulkenut huoneeni oven, alkoi hän ja siskoni riitelemään. Kärsin univaikeuksista, monet illat puristin tyynyä korviani vasten tukahduttaakseni tappelun äänet ja toivoin, että pääsisin pois. Tai päivällä lukittauduin omaan huoneeseeni ja leikin barbeilla teeskennellen, ettei mitään tapahdu, kun riitelyn (ja ajoittain korvapuustien/tukkapöllyjen) äänet kantautuivat huoneeseeni. Koulu ei mennyt kovin hyvin, tai no, kohtalaisesti, mutta ei hyvin isäni mielestä. Olin paljon poissa koulusta, stressin takia sain paljon psykosomaattisia oireita. Siskoni jäi pari kertaa luokalleen.

Itse pääsin paljon helpommalla, mutta isälleni olin olemassa vain silloin, kun pärjäsin paremmin kuin muut, toin hyviä numeroita koulusta (luuseri olin, jos koenumero oli 8½ tai huonompi) ja pärjäsin harrastuksissa. Isäni arvosteli meitä julkisesti, vertaili muiden lapsiin ja valitteli, kun hänen lapsensa ovat "niin huonoja".

Ollessani 11-vuotias, äitini palasi kehiin, vahvempana, ja sai kun saikin taisteltua huoltajuuteni itselleen. Pitkä taistelu sekin oli. Siskoni jäi isälleni. Ehkä sen takia en itse ole vajonnut päihteisiin, koska pääsin "ajoissa" pois ja isäni ei ehtinyt murtaa mua kunnolla. Itsetuntoni on tosin vielä aikuisena haavoilla ja koen itseni hyväksi vain silloin, kun onnistun suorituksissani/olen täydellinen. Olen edelleen ylisuorittaja, mitä mulle taottiin päähän jo muksuna :(

Pahoittelen aiheesta poikkeamista, mutta kun siskoni mahdollinen syy juomiseen koskettaa myös mun kokemia asioita.

Elämäni/elämämme siskon kanssa ei ole helppoa ollut, mutten jaksa myöskään piilotella tai hävetä asiaa enää. Jos joku haluaa tietää, niin kerron kyllä, valehtelematta. Kuten nyt täällä, teille.

Ja laitoin oheen siskoni kartan, jos jotakuta kiinnostaa vilkaista.

Unohdin tässä sanoa, että myös itse haluan toivottaa jaksamista, kaikkea hyvää ja parempaa huomista kaikille päihdeongelmaisten läheisille ja/tai perheväkivaltaa kokeneille  :smitten: Toivon niin, että osaisin tehdä muutakin kuin sanoa kauniita asioita, tehdä jotain - mutta ehkä sekin on mahdollista, toimiminen siis.

Ja jos joku haluaa jakaa tarinansa, mutta ei uskalla kertoa julkisesti, niin mulle voi lähettää yv:iä :)

MC82:
Se on hienoa kun saat purettua mielipahaasi vaikkapa juuri tänne kirjoittamalla.
Toivon, että edes hiukan helpotti oloasi.

Eikö äitisi voisi komentaa isääsi lopettamaan sen rahan lähettämisen?
Tekevät ja ovat jo tehneet kunnon karhunpalveluksen siskollesi.
Taitavat olla kuten kirjoitit, siis itsekkäitä ja yrittävät rahalla korvata jotain minkä jättivät tekemättä aiemmin.
Taitavat syyttää itseään siitä millainen siskosi on.
Yli 3-kymppinen tuo siskosi eikä edes käyttäydy vielä kuin aikuinen.

MC82, muista aina, että sinä et ole mikään kaatopaikka johon voi suustaan suoltaa kaikkea mitä sylki suuhun tuo.
Siskosi ei ole sinun arvoisesi ja siksi kehotankin, että älä ota häneen yhteyttä ennen kuin hän parantaa tapansa.
Ja siitä ei kannata kantaa huonoa omaatuntoa, se olisi vain ajan tuhlausta.

Minä katkaisin välini veljeeni useaksi vuodeksi kun hän aina alkoi huutaa jopa puhelimessa.
En ole mikään kaatopaikka ja minun ei todellakaan tarvitse kuunnella kenenkään solvauksia ja haukkumisia jos niistä ei voi puhua aikuisten tavalla.
Eikä sinunkaan pidä tehdä niin!!!!

Olin paljon onnellisempi kun ei tarvinnut kuunnella kaikkea kamalaa veljeni suusta.
Ja ihan varmaa on, että kukaan ei ole täydellinen mutta auta armias jos sanoo veljelleni yhdenkään sanan poikittain. Se on kuin heittäisi bensää palavaan kokkoon. Se oikein humahtaa....

Eikä Sinun pitäisi mennä tapaamaan isääsikään ollenkaan.
Sillä aivan turhaan hankit itsellesi pahan mielen.

Isäsi pitäisi pyytää teiltä molemmilta anteeksi ja todella nöyränä.
Eihän siskosi ole hyväksikäytetty??????
Sillä jokin syy hänellä on paeta arkea.

Mutta joka tapauksessa, Sinä et ole ansainnut tuollaista kohtelua.

  :smitten:  Pitäkää ukkosi kanssa hyvää huolta Sinusta.   :smitten:

Kiitos, Lucanne, vastauksestasi :)

En muuten tiedä, onko isäni käyttänyt siskoani hyväksi. En usko, mutta kaikkihan voi olla mahdollista... ???  Jos multa on jäänyt jotakin huomaamatta...

Siskon miessuhteista en tiedä, onko hän ollut jonkun sadistisen pahoinpitelijän hyväksikäyttämä. Useinhan isän malli seuraa miessuhteissa. Ainakin ne, jotka olen tavannut, ovat vaikuttaneet kilteiltä jokaäidin ihannevävyiltä ???

Siskon miessuhteet ovat olleet hankalia. Kaikki. Siskoni harrastaa sitä, että hän saattaa lähteä baarista kenen tahansa miehen matkaan, vaikka hän seurustelisi. Olen ollut mukana baarissa ja nähnyt tapauksia. Siskoni on vain vannottanut mua etten kertoisi hänen poikaystävälleen... :( 

Rikkinäinen isäsuhde ja kuka-tietää-mitä-on-tapahtunut seuraavat... :'(

Isäni ja äitini eivät ole vuosiin ollut tekemisissä, eivät edes puhu toisilleen. Tai, isäni ei halua sanoa äidilleni mitään. Joten äitini tuskin pystyy vaikuttamaan isääni millään tapaa, kun en itsekään pysty. Äiti vielä vähemmän.

Tiedättekö, miten hankalaa on luottaa OMIIN vanhempiin, kun he kertovat tarinaa samasta asiasta - ja molempien tarinat ovat täysin päinvastaisia. En nykypäivänäkään tiedä, kumpi on oikeassa ja kumpi valehtelee... :-\  Vai valehtelevatko molemmat... Tämä vaivaa edelleen...

Voi näistä juopoista läheisistä on varmaan tosi monilla ikäviä kokemuksia, niin myös mulla.

Mun ex on juoppo.  Kuinka paljon p*skaa sitä tulikaan niskaan vuosien mittaan.  Välillä nyrkkiäkin, ei onneksi kovin paljon.  Tenaviin ei koskaan käyny käsiksi, mutta inhottava oli niillekkin, henkisesti.

Juopoilla on inhottava taito manipuloida läheisiään.  Kaikki on aina jonkun muun syy.  He jotenkin saavat myös läheisensä uskomaan, että vika onkin varmaan heissä itsessään.  Sanotaankin, että jos perheessä on alkoholisti, sairastuu koko perhe.  He käyttävät läheisiään surutta hyväksi, että saisivat itse päänsä sekaisin.  Sillä ei oo mitään väliä, kuka maksaa viulut, kun vaan saa päänsä sekaisin  :uglystupid2:.

Kyllä ex multakin pyytää rahaa säännöllisesti, mutten oo enää vuosiin antanut sille penniäkään.  En myöskään vie ruokaa, vaikka muka on nälkä.  Paskanmarjat, vaikka oliskin nälkä, siellä on puolet kylän juopoista syömässä, ja se tomppeli jakaa kaiken muille.  Se ostaa seuraa.  Oon sanonu, että se saa  kyllä tulla syömään (matkaa 10 km), jos pystyy itte ajamaan, mutta mä en enää vie sinne mitään.

Kaikkista raivostuttavinta näissä juopoissa (varsinkin äijissä) on se, miten herttaisia persoonia ne on silloin harvoin kun ovat selvinpäin.  Tosin mun exällä se persoonallisuuskin on jo muuttunu viinan myötä.  Ei se oo enää se sama mies mihin aikoinani rakastuin.  Se on surullista, mutta toisaalta helpottavaa, kun ei oo enää muita tunteita ku sääli.  Hyvä mies ihan pilalla.

Voi v*ttu... >:(

Heräsin tässä aniaikaisin, olisi sittenkin pitänyt laittaa luuri äänettömälle taas, mutta minkäs minä ääliö teen, kun ei hetkeen ole kuulunut mitään ulkomailta - jätän luuriin tietysti äänet päälle. Klo 5:10 tulee siskolta viesti, että "viittisitsä laittaa mutsin numeron. Päässy hukkuu". Ja perässä terveiset, että "chillaa muija vähä, älä oo noin kiree" >:(

Niin, se tarve äidin numeroon on se, että siskoni lähti siis syksyllä ulkomaille "etsimään töitä" sekä tapaamaan kavereitaan. Tarkoitus oli, että hän menee erään kaverinsa luokse asumaan ja avustamaan häntä kotitöissä ja sen semmoisessa. Kaveri on ihan viimeisillään raskaana, lapsen olisi tarkoitus syntyä joulunpyhien jälkeen, ellei ole jo syntynyt. En ole kuullut viimeisimpiä terveisiä häneltä.

No, siskoni on ilmeisesti kypsynyt "tiukkaan kuriin" tai sitten isäntäperhe ei ole jaksanut katsella toisen rymyämistä, koska nyt siskoni etsii uutta asuntoa. On jo ruinannut isältä rahaa vuokratakuisiin (jatkossa varmaan vanhemmat maksavat siskoni vuokrankin, kuten mitä aikaisemmin on käynyt...) yms., ja ilmeisesti isäni on sanonut ettei tipu. Nyt siis koittaa saada äidin numeroa, jotta saisi takuurahat - ja kyselee sitä multa, kun itsellään ei ole numeroa tallessa.

Elieli, mitä tehdä ??? Antaa se helkkarin numero vai saada oma luuri täyteen uhkailuviestejä, kuinka olen "paska pikkusisko, kun annan hänen jäädä taivasalle". On se taitava likka kiristämään... >:(


Meimi: Enpäs vielä edes huomannut sun viestiäsi. Nostan sulle hattua, että olet päässyt alkoholistista eroon etkä enää suostu auttamaan häntä, etkä päästä häntä takaisin itsesi tai lapsiesi elämään. Lapsesi eivät ansaitse exäsi kaltaista isää. Toivon teille lämmintä joulua ja kaikkea hyvää jatkoon :smitten: :smitten:


Aivan totta! Siskoni on ainakin maailman paras kiristäjä ja toisten syyllistäjä, mitä maailmasta löytyy... >:(  Mutta kai sitä keinot joutuu keksimään, millä sitä rahaa saa, että bileet saadaan taas jatkumaan >:(  Ja tehokkaimmaksi keinoksi on todettu syyllisyydentunnon aiheuttaminen, jolloin "synnit vedetään takaisin" rahalla :( Joo, on nähty ja todettu...

Joo, ja en muuten yhtään ihmettelisi, jos jonkun juopon läheinen on lopulta päätynyt omankäden ratkaisuun :(  Siinä varmasti koko ajan miettii, mitä on tehnyt väärin ja vielä juopon kiristykset ja syytökset päälle, niin varmasti on kestämistä - ja lopulta se sietoraja vaan ylittyy... :'(


Totta. Tosin siskoni nyt on mulkku selvinkinpäin. Niin itsekäs ihminen, että huh... >:( Ollut aina. Ei muilla väliä, kunhan hän saa tahtonsa läpi... Nyt tietysti voi olla sama juttu kuin exälläsi, eli viuna tuhonnut riittävästi aivosoluja ja täten aiheuttanut persoonallisuuden muutoksen.

Sori avautuminen, v*tuttaa vaan niin maan perkeleesti... >:(

Laitoin oheen sähköpostiviestin, minkä tämä siskoni raskaana oleva ystävä on laittanut isälleni. Käännöksen on tehnyt hänen toinen suomalainen ystävänsä.

X:n ystävänä ja ihmisenä, joka välittää hänestä olen sitä mieltä että teidän hänen vanhempinanne tulisi tietää miten hän voi.

Olin huolissani hänestä viimeksi kun näin häntä Suomessa ja siksi kutsuin hänet luokseni. Ajattelin että paikan ja ympäristön muutos voisi tehdä hänelle hyvää. Hän on ollut täällä nyt kuukauden, jona aikana minä sekä jotkut ystäväni ja sukulaiseni ovat nähneet tilanteen ja tässä ovat päätelmäni.

Odotin kovasti hänen vierailuaan täällä. Kuitenkin hänen saavuttuaan ensin hämmästyin ja sitten huolestuin muutoksesta hänessä. Minun oli vaikea tunnistaa hänestä sitä samaa henkilöä, joka oli ollut ystäväni ja hieno ihminen.

Olen puhunut hänen kanssaan paljon hänestä itsestään, hänen nykyisestä tilanteestaan ja siitä mitä hän aikoo tehdä. Pian suhteestamme tuli kuitenkin jännittynyt ja minun on ollut vaikea tulla hänen kanssaan toimeen. En kerro tätä teille valittaakseni tilanteesta, vaan koska mielestäni teidän tulisi olla tietoisia jostakin hyvin olennaisesta.

X on alkoholisti, eikä hän hallitse enää riippuvuuttaan. Eräät läheiseni, joilla on ollut alkoholisteja perheessä ja jotka ovat tarkkailleet X:ää ovat sanoneet minulle samaa. Hän on sairas ja tarvitsee hoitoa alkoholismista. Se, että käskee häntä lopettamaan juomisen, ei auta. Hänen läksyttämisensä tai hänen kanssaan riiteleminen ei myöskään auta, olen tehnyt sitä melkein joka päivä kuukauden ajan. Tilanne on mennyt hänen kohdallaan liian pitkälle ja hän tarvitsee apua. Meidän maassa on olemassa sosiaaliturvaan kuuluvia hoitopaikkoja sekä akupunktiota, en tiedä millaisia hoitomahdollisuuksia Suomessa on. Mielestäni X:n mielenterveys ei ole tässä ongelma, eikä psykiatrinen sairaalahoito auttaisi häntä, vaan hän tarvitsee hoitoa alkoholismilleen. Uskon, että hän on nyt siinä pisteessä, että jos hän ei pian hakeudu hoitoon, tilanne etenee peruuttamattomasti huonommaksi. Hän on jo joutunut itselleen vaarallisiin tilanteisiin, mutta minä en voi vahtia häntä tai lukita häntä sisälle taloon.

Rakastan X:ää enkä halua että hänelle tapahtuu mitään pahaa. Hän on ollut vaikea kaikille hänen ympärillään oleville, varmasti etenkin teille. Pyydän teitä ajattelemaan hänen nykyistä tilaansa sairautena. Hän oli ja voi edelleen olla mahtava persoona, mutta itse en pysty häntä enää auttamaan.

Mitäs tähän voisi sanoa...? Hoitoon ei voi pakolla raahata ketään. Ja jos allekirjoittanut ei pysty tajuamaan, että hänellä on ongelma ja että hän tarvitsee hoitoa, niin siinä tapauksessa toivoa ei ole. Missähän pilvilinnassa tämäkin ihminen mahtaa elää, että alkoholisteja voidaan raahata pakkohoitoon ja problem solved... ??? Siskoni on jo jättänyt AA-kerhon käymättä, koska ei jaksanut "mulkkuja sossutätejä". Ja mitä olen kuullut, niin on myös jättänyt lääkkeensä (masennus) ottamatta ja reseptejä uusimatta... Hyysääminen ei näköjään tuo mitään toivottua tulosta, eli kyllä se on aika katkaista siteet ja antaa laivan joko jatkaa matkaansa omillaan/hukkua. Rakkaus ja ymmärrys ei auta kaikkiin ongelmiin, valitettavasti.

Anteeksi edelleen, v*tuttaa vaan... :'(

Totta, pakkohoito ei ole suomessa käsittääkseni mahdollista tässä tapauksessa. Jos siskosi ei kehoituksistanne huolimatta kykene hoitoon hakeutumaan tai ei näe itsellään olevan ongelmaa, ei häntä voi auttaa. Se on valitettava tosiasia. Riippuvuutta ei voi parantaa niin kauan kun itse riippuvainen ei näe itsellään ongelmaa

Tuota samaa Suomen nykyistä pakkohoitolakia ollaan exän sisarusten kanssa tuskailleet.  Ketään ei voi pakolla viedä hoitoon.  Silloin ei voi muuta ku nostaa kädet pystyyn (tai ristiin) ja toivoa ihmeparantumista. 

Mutta läheisten on ihan turha  syytää rahaa päihderiippuvaiseen   yhtään minkään tekosyyn varjolla.  Se vain ruokkii riippuvuutta.

Itseäni auttoi (ja auttaa edelleen) vertaistukiryhmä. Kävin varmaan kymmenen kertaa ennenkuin sain sanottua mitään ja sekin katkesi järisyttävään itkuun.
Helpotti suuresti kun huomasi, ettei ole yksin, eikä mitään sellaista ole tapahtunut, mitä ei joku toinenkin olisi kokenut.

http://www.al-anon.fi/  vertaistukea alkoholistin läheiselle
http://www.aal.fi/  alkoholistien aikuiset lapset

Voimia  :smitten:

Pukki tulee kaikille!

Mielettömän ihanaa Joulua ihan JOka Iikalle!!!!!!

Julmaahan "hylkääminen" on, mutta omasta kokemuksesta voin sanoa, että mikään
muu ei olisi minua enempää auttanut. Kun viimeinenkin "auttaja" sulki oven, niin oli minun
valittava elämä tai kuolema.. silloin oli katsottava sisälleen oikeasti ja oli oltava itselleen rehellinen.
Ei se ollut mukavaa, mutta nyt yli 7 vuotta kuivilla ja yli 9 v. ilman aineita, olen
suunnattomen kiitollinen niille jotka hylkäsivät minut.. koska se oli suurin rakkauden
osoitus silloin ja nyt he ovat tukenani vertaisryhmien ym. tahojen kanssa.

Voimia sinulle mc82  :smitten:

Tosiaaan. Vertaistukiryhmät oli minunkin kohdalla se, joka nosti minut suosta. Tosin siis kohdallani olin itse se, joka käytti huumeita ja joi.

Kyllähän sen halun on lähdettävä itsestään - eli en ihmettele, ettei pakkohoitoa olekaan tarjolla. Siitä ei yksinkertaisesti tulisi mitään.

Hyviä neuvoja täällä ja mielenkiintoinen keskustelu tosiaan. Itse salasin sairauteni pitkään ja olen kertonut perheenjäsenille tilanteesta vasta jälkikäteen. Läheiset ystävät taisivat aavistaa tilanteen, mutta olen heidänkin kanssaan keskustellut jälkeenpäin asioista.

Tuo kirje, minkä siskosi ystävä kirjoitti oli minusta koskettava. Se kielii siskosi hädästä - sääli, ettei hän kirjoittanut kirjettä itse.

Useimmat vaikuttavat olevan sitä mieltä, että kannattaa ottaa etäisyyttä, rukoilla ja jatkaa omaa elämäänsä. Olen samaa mieltä - niin kauan kuin siskosi käyttää. Ehkä se muuttuu kun hän sitten jonain päivänä hakeutuu hoitoon.

Päihteet korostaa aina henkilön negatiivisia puolia. Sen voin kokemuksesta sanoa ja taata. Ne vievät elinvoimaa ja antavat tilalle katkeruuden tunnetta ja häpeää. Kaikki voi kuitenkin muuttua ja tämäkin sairaus on sellainen, josta voi parantua.
Olen kuullut mitä suurimpia selviytymistarinoita käydessäni noissa vertaistukiryhmissä. Oma päihdehistoriani ei yllä lähelle sellaisia ihme-tarinoita... 20v. käyttänyt - tehnyt täyskäännöksen ja nyt elää 9. vuotta puhtaana - on perhe, työpaikka, kohtuullinen terveys jne.

Tietysti. Kyynisimmät sanovat, että käyttäjistä n. 5 % (muistaakseni) selviytyy takaisin normaalielämään, mutta en jaksa uskoa noin synkkiin lukuihin. Toisaalta, vaikka se olisikin totta niin onhan sekin jotain. Herättää syvää kiitollisuutta.

Sanon vielä sen, ennen kuin lopetan itsestäni höpöttämisen, että minun kohdalla nuo vertaistukiryhmät pelastivat hengen. Tajusin, että minulla on asiat poikkeuksellisen hyvin ja, etten todellakaan halua sitä kohtaloa, minkä monet ovat joutuneet päihteiden takia kokemaan. 
Olen varma siitä, että säästyin paljolta.

Edelleen kamppailen juomisen kanssa ajoittain -vaikken enää ylidramatisoi mitään. Minun olisi viisainta lopettaa kokonaan. Piste. Saa nähdä löytyykö minusta munaa siihen.

Voimia sinumme Mc2.  :smitten:

/A

mc  :smitten:

Monta erilaista päihdetarinaa seuranneena, itse osallisena olleena, ei voi kuin Voimia toivottaa.
Ja isäsi, ei vielä vaan ole valmis päästämään irti, et voi sille muuta kuin rohkaista aina, kun hän niin uhkaa tehdä.
Jokainen päästää irti ajallaan, jos ei voi niin "syy" ei ole sinun.
Olen joutunut sanomaan huumeongelmaiselle ystävälleni todella pahasti, että hän uskoi apuni olevan loppu. Kehoitin "vetämään narun kaulaan tai hakeutumaan hoitoon" jälkimmäinen eli elämämhalu voitti. Mutta aina edes niin ei käy ja se on jokaisen yksilön valinta.

Voimia  :smitten:

Kiitos vielä kerran kaikille vastanneille :)  Erityisesti on ollut tosi mielenkiintoista kuulla niiden tarinoita, jotka ovat olleet siellä peilin toisella puolella, eli ex-päihdeongelmaiset, joita läheiset ovat tukeneet. Voin tietysti kuvitella, miten päihdeongelmaiset kokevat, kun omaiset sanovat heille, että "sä olet sairas, sä tarvitset hoitoa" jne. - ennen kuin ongelman suuruus on valjennut päihteitä käyttävälle, jolloin paranemisprosessi voi alkaa. Tuskin se kovin kivaakaan on, kun kaiken maailman pällit koittavat estää omat ilottelut ;)

Viimeisimpiä tietoja: siskoni palaa Suomeen ensi kuussa. Isäni luokse asumaan - mitä en pidä hyvänä asiana, koska pelkään, että sama ralli jatkuu kuin tähänkin asti. Riidat, aina vaan jatkuvat riidat. Isäni tod.näk. hermostuu, jos sisko ei nopsaan toivu (alkoholismistakaan kun tuskin hetkessä toipuu!), aikuistu, itsenäisty ja mene töihin yms. Sitten alkaa taas siskon elämäntapojen arvostelu ja - varsinkin jos siskolla on vielä yhteyksiä epämääräisiin porukoihin - uusi retkahtaminen voi olla edessä :'(  Retkahtamista varmasti edesauttaa se, ett'ä verisukulainen koko ajan muistuttaa, että olet huono ihminen, susta ei tule koskaan mitään yms.

Siskon alkoholismin taustalla voi olla paljon laajemmat syyt kuin miltä pintapuolin näyttää. Isäni ja siskon välillä on tosi epäterve suhde. Isäni on aina maksanut siskoni kaikki baareilut, ulkomaanmatkat, keikat yms. - ja vastineena isä saa kaataa omat turhautumisensa siskoni niskaan. Siskoni on taas taloudellisesti täysin riippuvainen isästäni ja ei ole koskaan oppinut hoitamaan omia raha-asioitaan (= pappa betalar) ja täten on täysin riippuvainen isästäni, siitäkin huolimatta, että saa haukut ja ikiaikaisen katkeruuden niskaansa. Kuten ilkeästi sanoin miehelleni, siskoni on isäni huora. Isäni maksaa, jotta saa purkaa vihansa ja katkeruutensa tähän ja siskoni saa isäni antamalla rahalla kustannettua omia menojaan (no, kyllä tuo muutenkin on kovasti käsi ojossa vastassa, jos tili näyttää nollaa...).

Sain isäni kautta siskoni lähettämiä tekstiviestejä - hirveää luettavaa :'(  Siskoni siis asuu nyt väliaikaisesti asuntolassa ulkomailla ennen paluutaan Suomeen. Ystävä, jonka luokse siskoni aikanaan lähti, joutui heittämään siskoni ulos, koska tämä alkoi saamaan kännissä raivokohtauksia. Tämä ystävä pelkäsi oman, lapsensa ja syntymättömän vauvan turvallisuuden puolesta, joten tämä oli ainut vaihtoehto. Ja ilmeisesti muutkin siskoni ystävät ovat alkaneet ottamaan etäisyyttä.

Mutta ne viestit:

Ihan kuin joku olisi päättänyt mun puolesta, että mun täytyy kantaa maailman taakka yksin. Ilman ystäviä. En mä tätä halunnut. Olo on kuin modernin totalitarismin uhrilla.

Eihän totuudenpuhujasta ja aamunodottajasta mihinkään ole.

Tuli taas yhtenä päivänä niin raju itkukohtaus tämän kaiken takia, ettei mitään järkeä... :'(

Välillä kyllä miettii, miten me, sisarukset olemme niin eri jamassa. Onko se sitten syy, kun itse sain muuttaa äidin luokse ja siskoni jäi epäterveeseen suhteeseen isäni kanssa - ja on edelleen tässä samassa kehässä. En keksi mitään muuta selitystä... ???

Mikäs tämä tutkimus olikaan, että joka viides suomalainen kasvaa päihdeperheessä - luulin nääs että joka toinen.  ::)

Huh..? ???  Mä luulin, että se on laskennallisesti 1,5 suomalaista.  ;D
Vain muutama prosentti kasvaa täysin normaalissa tai muutoin raittiissa perheessä.  :D

 "Työttymyys, viina, kirves ja perhe. Lumihanki, poliisi ja viimeinen erhe. Tämä tuhansien murheellisten laulujen maa jossa tuhansiin järviin juosta saa. Katajainen kansa jonka itsesäälin määrä ei mittaa...jne"
 
 Osekumma.

heips kaikki! Itsellä oli ongelma alkoholin kanssa n. vuosi sitten. en voinut olla päivääkään ilman alkoholia, se ei olisi tullut kuuloonkaan.. Lopetin yhteyden ystäviini, enkä itse edes tajunnut sitä kun päivät meni juodessa "parempien ystävien" kanssa. Mutta jotenkin ihmeessä otin itseäni niskasta kiinni. Ja jotenkin sain sovittun ystävieni kanssa :) Nyt asun yhden niistä ystävien kanssa joka ei hyväksynyt juomista..
Mutta nyt kämppikseni on täysin eri ihminen.. Hän juo lähes jokapäivä, sen 1 kalja tarkottaa: muisti pois. Se juo ihan uskomattomia määriä ja on aivan kamalassa kunnossa jokakerta. Tällähetkelläkin se on neljän päivän reissussa joka tarkottaa aamusta iltaan juomista.
Mutta ei se juominen ja baarissa ravaaminen oo nii hirveen kamalaa, mutta sillä on tapana levittää haarat jokaikiselle vastaantulevalle miehelle... Se on huolestuttavaa. ok! itsekkin tykkään baarissa käydä usein, mutten juo monestikkaan ku yks kaks seurapiirikaljaa.. Yleensä lähen baariin siksi kun kämppis aikoo lähteä, ja tiedän mitä se siis tarkottaa.. Meen vahtimaan aikuista ihmistä baariin!! :tickedoff:
Viimeksi se kävi baarin vessassa panemassa ympärikännissä jonku miehen kanssa eikä edes muistanu kuka se oli, tai minkänäkönen se oli. Heti vessasta tultuaan se vaihto miehen lennosta....
Tiedän ettei mun tarvis vahtia aikuista ihmistä, mutten voi sitä yksinkään päästää... Se siis levittää haarat kelle vaan, ja kiehnää miesten vieressä ja flirttailee kovasti. Ja jos se sitten on liian tyrkyllä eikä saa ketään mukaansa niin se lähtee kotiin, ja se on sitten siinä kunnossa että konttaamalla kotiin.. sammuu jonnekki ja jäätyy kuoliaaksi.. siksi menen sen mukaan yleensä aina! sille vois tapahtua mitä vaan!!! Ja sitten ku sille yrittää sanoa asiasta niin se kieltää kaiken "en edes ollu kännissä, muistan melkeen kaiken"  :idiot2: Ja siis sen rahat loppuu aina nopeasi, eli siis puhelinsoitto äitille niin sen tilillä on taas "Ruoka ja Vaate,ym rahaa" Mutta se tarkottaa juomarahaa sille >:( MITÄ MÄÄ SEN KANSSA TEEN!!?!?!?!?

Ja Voimia kaikille päihdeongelmaisille, ja niidel läheisille :smitten:

Vaihda kämppistä.

voiku se vaan oiski nii helppoa ja yksinkertasta, että vois vaan vaihtaa kämppistä...

Kun vakavasti päihdeongelmaisista ihmisistä puhutaan, niin kyllä se helpoin tie on. Eli jos on vaikeaa vaihtaa kämppää, niin mietipä sitten miten vaikeaa on muuttaa koko ihmistä, hänen käytöstapojaan ja hoitaa hänen ongelmiaan...Aina voi kokeilla ja todennäköisesti päätyä ITSE mielenterveyshoitoon... ::)

Jatkan tähän vanhaan topiikkiin... Uutta tarinaa nääs.

Eli siskoni tuli helmikuussa Ranskasta, kun oli riitautunut ystävänsä kanssa ja hänet heitettiin asunnosta ulos. Muutti kirkon järjestämään asuntolaan, missä asui reilun kuukauden ennen Suomeen tuloa. Muutti sen jälkeen isäni luokse asumaan.

Kesäkuussa siskoni ilmoitti ykskaks, että muuttaa alivuokralaiseksi - minne ja kenen luokse, sitä ei kukaan tiennyt - siksi aikaa, kunnes saisi oman asunnon. Ilmeisesti isäni oli jo hiillostanut, ettei jaksa siskoani enää, koska tämä liikkui miten sattui, ei tee mitään töiden löytämisen tai elämänhallinnan edistämiseksi. Juominen oli kuulemma vähentynyt, mutta isäni epäili, että siskoni oli siirtynyt enempi huumeisiin (marihuanaan jne.). Mielialan vaihtelut olivat lisääntyneet, välillä oli hyviä päiviä, välillä päivät olivat täyttä helvettia ja aggressiokohtausten värittämiä.

Siskoni siis muutti alivuokralaiseksi. Ehti asua uudessa kämpässä pari-kolme viikkoa, kunnes potkittiin ulos. Syytä ei tiedetä, voi vaan arvailla... Soitti vihaisena äidilleni ja äitini lupasi ottaa siskoni luokseen asumaan, kunnes saisi elämänsä järjestykseen.

Juttelen äitini kanssa nykyisin kerran-useamman kerran viikossa ja kyselen, miten heillä menee. Ja kuulemma kamalasti menee: siskon mielialat heittelevät laidasta laitaamn (ehkä mielialalääkkeiden ja viinan/huumeiden yhdistämisen takia), verbaaliaggressio on aivan järkyttävää, samoin vihanpurkaukset. Eikä elämänhallinnasta ole tietoakaan, siskoni edelleen pummailee rahaa, mistä vain saa, työntekeminen ei kiinnosta jne. Taloustiedoista ei ole havaintoa, varmaan ulosottoon on mennyt jo laskuja - mikäli isäni ei enää maksa niitä. Osaan kavereista on kuulemma välitkin katkenneet.

Juominen on kuulemma kuitenkin selvästi vähentynyt.

Kävin tänään äitini luona, tarkoitus oli viedä kissat äidilleni hoitoon, koska lähdemme viikonloppuna risteilylle. Sisko oli siellä, sai ihan hillittömän raivonkohtauksen ja huoritteli (olen siis h*orap*rse ::)) mut ja haukkui kissat sekasikiöiksi (sivulauseessa taisi tulla mieheni mollaamistakin, vaikka nämä kaksi eivät edes ole aiemmin tavanneet toisiaan) - huuto alkoi sen jälkeen, kun oli ensi lyönyt mua ovella selkään (!!!) :o  Pikku mustelma saattaa tulla, tuskin muuta - ainakin luut/lihakset ovat ehjinä. Niin, ja siis, en ollut sanonut hänelle mitään, ehkä katsoin "väärällä tavalla" jos jotain - tai sitten se, kun en moikannut häntä (no melkein heti sen jälkeen ovi kävi...).

Tänään tullessani äitini luokse siskoni oli tosin ratkennut ja ainakin kaksi viinipulloa oli tyhjennetty. Ei varmaan tee hyvää lääkityksen kanssa psyykelle...

No, ei kissoja uskaltanut tuonne jättää. Äitini tulee viikonlopuksi asumaan meille ja hoitaa kissat, tulimme tähän johtopäätökseen yhdessä.

Siskoni on (taas) saanut uuden asuntotarjouksen ja muuttaa ehkä syyskuun aikana pois. Äitini tosin sanoi, että kannattaa soitella edelleen varmistussoittoja, että hän on vielä hengissä. Sanoi, että siskoni mielialanvaihtelut ovat niin rajuja ja verbaaliaggressio niin hurjaa, että äitini veikkaa, että fyysinen väkivalta on tuskin kaukana, jos päässä napsahtaa riittävästi... Luvattiin tosin miehen kanssa, että äitini voi tulla meille evakkoon, jos tilanne menee liian rajuksi. Tosin äitini jää ensi viikolla kesälomalle, joten hän mahtuisi hätätapauksessa myös mieheni vanhempien isompaan asuntoon oleilemaan.

Pelottaa... Siis ihan oikeasti, äitini hengen puolesta. Ja itkettää, ahdistaa. Vihaan sitä naista, vihaan siskoani! Vihaan sitä, miten paljon pahaa hän aiheuttaa - ja edelleen pitää muita syyllisinä omaan kohtaloonsa/epäonneensa, hänhän on vain viaton uhri, jota muut kohtelevat huonosti/eivät ymmärrä... >:(  Ja toivon niin, että vanhempani lopulta tajuaisivat, että siskoni kannattaisi vaan antaa mennä - jos tajuaa tilanteensa ja tekee siirron parempaa elämää kohti, niin toivon siinä kaikkea hyvää hänelle. Ja jos vajoaa pohjalle, niin menkööt - onpahan maailmassa yksi paha ihminen vähemmän.

No ja, eiköhän tuohon tapaukseen ole köytetty jo kaikki mahdolliset keinot
materiaalisesta henkisiin? ???

Kyllä se tuolla menolla aika äkkiä kuolee -ilmeisesti niin on myös sen luonnollinen
(ja kait myös henkinen ja karmallinen) tarkoitus, joten mitä sitä murehtimaan.
Vanhempasi ovat molemmat aikuisia, kuten sinäkin ja siskosi, joten eiköhän
kaikki tiedä, mitä ovat tekemässä ja valitsemassa -itselleen.

Viesteistäsi (ehkä myös täysin väärin) pääteltynä, molemmat, sekä sinä että siskosi,
ette osaa pitää huolta omista asioistanne.
Sinä yhdellä tavalla elämällä vanhempiesi ja siskosi ongelmia, vaikka niillä -ihan oikeasti-
ole mitään tekemistä sun ja sun elämän kanssa,
ja siskosi.. no, voihan tuon kaikki lukea, ettei tarvitse toistella.

Siis jokin itsenäistymisongelma pitää huoli ihan omista asioista ja elämästä?
MUIDEN tai JONKUN TOISEN vika, jos suksi ei luista..?

Sinun kannalta katsoen siskosi vika, siskosi kannalta muiden vika..

Tuli vaan mieleen jotenkin.. ..että saman ongelman kaksi puolta?
 

Ihmeellistä, mutta totta. Kerrankin olen Kerivi Krapulan kanssa samaa mieltä..

Tarvitset etäisyyttä perheestäsi. He ovat olemassa opettaaksisi sinulle jotain.

He eivät kuitenkaan välttämättä ole Oikea perheesi. Sinun valinta.

Ja toisekseen - vanhemman rooli on niin erilainen. Ajattele itse - et tuskin sinäkään voisi kääntää selkää omalle lapsellesi. Se on ihmeellistä, mitä kaikkea vanhempainrakkaus voi kestää..


Pidä huolta itsestäsi. Ja voimia. Kaikki järjestyy.

 :smitten:

/A

Tämä muuten on täysin totta! Mä olen sellainen ihminen, joka murehtii, jos jollakulla lähipiirissä on huono olo. Stressaan ihan loputtomiin ja elän tilanteessa mukana. Haluaisin olla tässä suhteessa toisenlainen, mutta minkäs sille teet, tunnekylmyys ei ole vain mua (no, paitsi ihan ääritilanteissa) ???  Käytännön hommat ja arki sujuu itsenäisesti, mutta henkinen puoli on vähemmän itsenäinen... :(

Murehdin vanhempieni jaksamista. En haluaisi menettää vanhempiani siihen, että sairastuvat ja kuolevat stressin takia, jonka siskon toilailut aiheuttavat... Eihän nuo ikuisesti elä, mutta lähtevät mielummin jollain toisella, vähemmän turhalla, tapaa... :-\

Lisäksi tässä on se, kun vanhempani ovat tehneet ratkaisunsa ja ottaneet siskoni luokseen asumaan saadakseen tämän takaisin jaloilleen - turhaan -, niin tilittävät sitten mulle, kuinka homma ei pelitä ja yhteiselo on aivan karmeaa. Mä olen meidän perheessä ollut se puolueeton Sofian sohva, joka jaksaa kuunnella kaikkien murheita ja antaa omia neuvojaan. No, se sitten on omiaan lisäämään mun murehtimista muiden ongelmista ja yhtäkkiä kannan koko lähipiirin ongelmia niskassani... Joo-o...

Olen liian kiltti, tiedän...

Ja tuo viimeinen kappale varmaan koski enempi siskoani... ???

Kannattaa tässä kohdassa muistaa, että ei ole tunnekylmyyttä olla välittämättä muiden ihmisten asioista, vaan se on eräänlaista rohkeutta, jossa luotetaan muiden osaamiseen enemmän kuin omaan ja tämän vuoksi pidetään huoli vain niistä asioista, joista voi huolehtia; eli omista asioistaan. Se ei ole helppoa välttämättä, jos on sairastunut läheisriippuvuuteen (kuten kuulostaa). Kannattaa muistaa, että tuo pakonomainen tarve huolehtia ja murehtia ei ole empatiaa, se ei ole "vahvaa tunne-elämää" eikä mitään muuta kuin riippuvuutta. Omaa riippuvuutta ja merkityksettömyyden tuntua ja vaikeutta antaa ohjaksia sekä elämän että myös muiden käsiin. Olen itse joutunut tämän saman tien kulkemaan ja se ei ole helppoa eikä varsinkaan se vaihe, kun joutuu itselleen myöntämään, että on itse ajanut itsensä tähän tilaan ja saa siitä oikeasti jotain kun murehtii muiden asioista ja huolehtii ja on olkapäänä - jonkinlaista tunnetta siitä, että itsellä on merkitystä. Mutta sen merkityksen tunteen voi saada omasta sisimmästään myös tekemällä sellaisia asioita, jotka oikeasti tuovat lämpöä, iloa ja onnea sekä rakkautta elämäämme. Sen ei tarvitse tulla kärsimyksen kautta.

Kaikkea hyvää sinulle ja toivon, että pääset yli tuosta riippuvuuden kierteestä. Se on sen arvoista! Vasta sitten alat todella elää sitä elämää, joka sinulle on elettäväksi ja koettavaksi annettu.  :smitten:

Se on h*lvetin helppo sanoa toiselle, että älä murehdi ja ota välimatkaa.  Jos on vuosikausia kierretty tiukkaa vyyhtiä ja jatkettu syyllistämistä puolin ja toisin, kaiken ikävän purkaminen kestää.  Ja vaatii luonteenlujuutta.

Puhun kokemuksesta, ja mun kohdalla se on tapahtunut tämän vuoden aikana.

Mun ex joi kuin sieni yli vuoden, taas.  Ns. kavereina kylän pahimmat juopot, rikolliset ja narkkarit.  Soitteli välillä mulle ja sukulaisilleen, kuinka hänen on huono olo.  No kas kummaa!

Sitten sen suku raahas sen katkolle.  Katkon jälkeen se tuli yli kuukaudeksi mun luo, mun luota se meni yhteen alkoholistiparantolaan (hitto emmä tiedä mitä nimitystä niistä nykyään käytetään) kuukaudeksi.

Tämän reissaamisen jälkeen tietenkin pohdin, kyselin ja mietin, mitä se nyt tekee, mitä seuraa sillä on ja elääkö se ihmisiksi.  Sitten onneksi sain ahaa-elämyksen: ei se kuulu mulle!  Ihan oikeasti, se ei kuulu mulle.  En millään enää jaksaisi käydä läpi samanlaista aikaa mitä menneenä keväänä.  Eikä mun tartte.    Oon passannu liian kauan aikuista miestä, leikkiny sen äitiä, huolehtinu ruuat ja pyykit.  Vielä eron jälkeenkin.  Sanoinkin sille, etten aio puuttua enää sen elämään, en kysele missä porukoissa se kulkee ja onko se juonu.  Sanoin myös, että itte sitten saa kantaa myös seuraukset, jos juo.  Aluksi se suuttui mulle, että taasko mä alan syyllistämään sitä juomisesta, vaikkei oo edes juonu.  Sanoin toisenkin kerran, etten enää puutu sen elämään, ja nyt se on vissiin alkanu uskomaan sen.  Meidän välit on parantuneet huomattavasti tämän mun ajatusten kirkastumisen myötä.  Yhteen me ei palata, mutta on hyvä, että aikuistuvilla lapsilla on kuitenkin isä, jolta voi kysyä neuvoa kiperissä paikoissa.

Tietenkin toivon, että jaksaa pysyä selvänä.  Mutta jos ei pysy, en voi sille yhtään mitään.  En niin mitään.

Olenpa eri mieltä.  Alkoholismista ei ikinä "parane", toisin sanoen alkoholistista ei ikinä tule kohtuukäyttäjää.  Toipua siitä kyllä voi siinä mielessä, että voi pysyä raittiina.  Suhde alkoholiin on kumminkin ongelmallinen koko loppuiän.

Toisekseen, jos oma elämä on maanpäällistä helvettiä toisen juomisen takia, ei oman itsen loppuunpottamisessa ole mitään järkeä.  Jos toinen ei halua lopettaa juomistaan, ei ole kuin yksi tie.  Eri suuntaan.  Terapiassa voi sitten keräillä palasia sen jälkeen, kun on päässyt juoposta irti.

Hylätäänkö silloin he, ketä voidaan auttaa ( omasta mielestään)?

Autetaan vain heitä, joihin kykenee omilla voimavaroilla ( sen hetkisellä ymmärryksellä/ järjellä/  auttamaan?

Mutta ei oteta huomioon, että itse ei edes ole se vahvin?
Luulee vain…?

Autettava onkin saattanut olla käynyt läpi jo sen, mitä auttava vasta opettelee?

Kuka auttaa ketäkin? :-[

Ketään ei kannata hylätä sen takia, että hän toimii elämänsä heikolla linjalla,
vaikka tiedätkin, ettet  auttaa voi.

Kun et ehkä ymmärrä olevasikin autettava.

Vanha viisaus: Luulo ei ole tiedon väärtti.

 :o

Ei minunkaan mielipiteideni kohdalla.
 ::)

Mielipide on aina mielipide ja aina oikea sille, kenen mielipide se on.  Muut voivat olla samaa mieltä tai eri mieltä tai jotain siltä väliltä, jos vaikka sattuu olemaan vaakaa kartalla.   ;)

Mutta juoppoa ei voi auttaa, ellei hän itse halua apua.  Tai tottakai he haluavat "apua".  Ruokaa, tupakkia, vessapaperia, puhtaita vaatteita.  Että ne omat mahdolliset varat jäisi viinaan.  Ovat niiiiin surkeita ja kurjia, kun on näin ja näin ja puhelinkin on varastettu eikä jääkaapissa ole välttämättä valojakaan.

Onko sellaisen juopon auttaminen todellista auttamista?  Mikä on auttamista?  Tämän maallisen tomumajan vai sielun auttaminen?  Tapahtuuko aina se, mikä on tarkoitettu?

Minä puhun vain omasta kokemuksestani ja omasta jaksamisestani.  Tämä mun ex-puoliso, alkoholisti, juoppo, osas juuri nämä konstit.  Manipuloi ja syyllisti (vaikka syytti minua samasta-varmaan me molemmat osattiin se taito). 

Selvänä ollessaan tämä mies on oikea unelma.  Viisas, ymmärtävä, auttava, lojaali.  Olen toki tietoinen, että hän on opettanut näitä taitoja ja muitakin ihmissuhdetaitoja mulle paljon.  Olin melkoinen tinttapieru meidän seurustelun alkuaikoina.  :-[  Nykyään meidän suhde on aika lähellä normaalia kaverisuhdetta, kunhan hän on selvänä.    Mutta alkoholismin varjo on tehnyt muhun sellasen arven, että jos vain haistan yhdenkin kaljan juodun, kaveruus loppuu siltä osin siihen.

Totuus on kumminkin se, että juoppoa ei voi auttaa, ja tarkoitan tässä juoppoudesta toipumista, ellei hän itse halua jotain muutosta juoppona olemiselle.  Siinä mielessä mä kyllä olen julma, että jos ihminen ei halua raitistua, niin niittäköön sitten sitä, mitä on kylvänyt. Ei kannettu vesi kaivossa pysy.

Ja antakee anteeks, mulla on  :merkurius:  :jousimies: :ssä.

 :2funny:
 :merkurius:  :jousimies: myös  :smitten:!''

ja kun vielä  :jupiter:  :aspect_con:  :askendentti:  :skorpioni: ,

elämän suuria asioita, syvällisesti,
 joutuu pohtimaan,

vaan en kyllä tasapaksua, tylsää, elämää jaksaiskaan...

Siis aivan ihania pohdintoja…
näitä joudun itsekin käymään läpi
elämäni tärkeitten ystävien, sukulaisten, työkavereitten ja nykyään ihan ammatillisestikin läpi.

ja Mc Vaaka ja kypä  ;)  huone!

Mikä on auttamista?

Siis, että tukee toista, niin, että toinen sitä tukea tarvitseekin?

Eikä niin, miten luulee auttavansa.

Milloin seisoa omilla jaloillaan?

Kun sen on omassa elämässä viimeinkin ymmärtänyt,
onko sitten vaikea auttaa toista? :idiot2:

Vai onko niin,
että se missä itse on vahva,
sillä voisikin tukea toista,
mutta toisen elämän vallassa
 on se ottaako tukea vastaan?
ja jos ei ota, miten toimia....? :coolsmiley:

Ihanan, syvällistä,
 minua kiinnostavaa pohdintaa,
jota olen elämäni aikana jotunut monet kerrat pohtimaan, vaikkakaan en ihan lähipiirissä.

Ja nyt siis ihan yleisluontoisesti enkä sinun tai kenenkään henk. kohtaiseen elämän suuntautuen.

Viisaita juttelet, rovatar. 

Sulla  :keskitaivas:  :vaaka: , mulla  :kuu:  :vaaka: . :-\  :)

Kyllähän sitä on oppimista jokaisella tässä elämässä.  Heti kun tuntuu siltä, että olen tämän asian hanskannut, pitää miettiä että onkohan se nyt sittenkään näin.  Mulla  :venus:  :skorpioni: ja olen tätäkin suhdetta miettinyt tässä valossa.  Mutta ei siitä sen enempää, ettei mene ihan asian vierestä.

Tällä hetkellä en kuitenkaan voi ajatella muita kuin itseäni.  Varmaan ensimmäistä kertaa pitkiin pitkiin aikoihin.
 :smitten:

Itse en usko, että on olemasssakaan sellaista kuin parantantumaton sairaus. Tiedä sitten häntä - mutta kun asiaa oikein pohtii niin niin ei voi olla. Mielestäni.

/A

En nyt tiedä yhtään puhuuko KaarinaN nyt samasta alkoholismista minkä minä tunnen, mutta voin kertoa omasta henkilökohtaisesta kokemuksesta, että siinä, jos joku ihminen juo itseään hengiltä joka päivä yli 30 vuoden ajan, ei mikään pelkkä empatia ja ymmärrys riitä siihen, että oma kärsimys suhteessa toisen juomiseen jotenkin loppuisi. Kyllä sitä empatiaa voi olla, että ihmisellä on ollut joskus vaikeaa ja sitten ruvennut sen takia tekemään elämästään helvettiä, mutta joskus tällaisissa tilanteissa on pakko kävellä pois ja "kääntää selkä" jotta itse selviäisi. Alkoholismista kärsivät ihmiset eivät mieti mitään muuta kuin omaa juomistaan - he ovat kuin narkkareita, jotka etsivät vain seuraavaa piikkiä. Ei ole väliä mitä juominen aiheuttaa ja kaikki tuhotaan alkoholin tieltä - myös ihmissuhteet ja kaikki ihmiset, jotka yrittävät juomista rajoittaa.

Alkoholisti omalla käytöksellään eristää itsensä muista ihmisistä. Yritäpä siinä saada kontakti ihmiseen, joka on 24/7 joko laskuhumalassa, nousuhumalassa tai krapulassa ja aloittelemassa päivää uudella kaljalla. Ei tällaisen ihmisen kanssa voi luoda ihmissuhdetta. Kyse on silloin holhoussuhteesta. Miten ihmeessä luot normaalin ihmissuhteen ihmisen kanssa, jonka ainoa suhde on kaljapulloon? Jos alkoholistin läheiset tälle "kääntävät selkänsä" niin se harvoin johtuu siitä että empatiaa puuttuu. Se usein johtuu siitä, että ei olla uskallettu lähteä aikaisemmin ja usein siinä vaiheessa kun lähdetään, niin ollaan itse jo sairastuttu ja pahasti. Tällöin alkoholismia sairastava ihminen on jo itse aikoja sitten hylännyt nämä ihmiset elämästään. Kyse ei silloin ole varsinaisesta sairaan ihmisen hylkäämisestä, koska tällöin molemmat ovat sairaita eikä kumpikaan voi auttaa toistaan.

Alkoholismi on hyvin viheliäinen sairaus ja siitä ei parannuta sillä, että lopettaa juomisen. Alkoholisti on ikuisesti alkoholin orja, vaikka ei joisikaan. Siitä kertoo se, että ei voi ottaa pisaraakaan tai lähtee lapasesta.

Itse olen katsonut vierestä kuinka perheemme on tuhoutunut silmieni alla alkoholistin tekojen vuoksi. Hän on menettänyt perheen, asunnon, suhteensa lapsiinsa, avioliittonsa, saanut potkut ja erkaantunut suvustaan ja edelleen juodaan. Jokainen hänen elämässään on yrittänyt ymmärtää ja auttaa, mutta kun alkoholismista ei parannuta empatialla. Ja sitä empatiaakin on vaikea harrastaa jatkuvasti, kun toinen teoillaan jatkuvasti satuttaa ja tekee sellaisia tekoja, mitä ei kukaan normaali ihminen kuuna päivänä tekisi rakkailleen. Tällaisia kun 30 vuoden aikanakin sattuu useampi vuodessa, niin siinä on ihmissuhde pilattu jo pelkästään sillä, puhumattakaan siitä, että juominen vain jatkuu. Alkoholisti käyttää hyväkseen jokaisen tarjotun lantin ja pikkusormen, koska omassa suossaan on niin katkeroitunut ja vihainen, että vie lapseltakin tuhkat pesästä (koettu on).

Ihminen voi parantua vain ja ainoastaan, jos tunnustaa sairautensa, hyväksyy oman voimattomuutensa ja nöyrtyy oman käytöksensä edessä oivaltamaan omat ongelmansa. Vain aidosta ja rehellisestä avun hakemisesta on apua. Apua ei voi kenellekään pakottaa.

Absolutismi on ihan eri asia kuin alkoholistin raittiina pysyminen. Absolutismi on elämään liittyvä arvovalinta, kun taas alkoholisti on raittiina siksi, että on alkoholin orja.

Ebenia, AAMEN!  :angel:  :smitten:

Mä olen ennenkin täällä kirjoittanut, että peikonp*skaan ei kannata astoa, enkä meinaa astoa nyt minäkään.

Ihanaa. Ebenia, että käytit noin pitkän ja järkevän puheenvuoron.  Kiitos!  :smitten:

Minä olen sitä mieltä, että juopon ajatuksenjuoksua ei voi ymmärtää kukaan, ellei itse ole ollut samassa jamassa.  Minä olen yrittänyt ymmärtää, mutta se on jotain niin käsittämätöntä, etten vaan ymmärrä.  Enää en edes yritä.

Ebenia tietää, mistä puhuu -tämän tunnen ihan omissa nahoissani
ja noilla tunteilla ei ole mitään tekemistä läheisriippuvaisuuden kanssa,
ennemminkin sen kanssa, että tuntee itsensä niin
avuttomaksi toisen hädän edessä. Olkoonkin sitten se alkoholismi.
Mitään et pysty tekemään, vaikka ajatuksissa pyörii tuhansia keinoja auttaa ko. henkilöä.

Toisen auttaminen on käsittääkseni aika luonnollinen ja automaattinen toimintatapa,
eikä siinä ole mitään kieroa tai väärää, mutta joskus on tajuttava,
että ei pysty auttamaan ja piste. Sekin on luonnollinen tunne, josta ei pidä tuntea syyllisyyttä.
Parhaansa on joka tapauksessa tehnyt.

Sitä voi verrata onnettomuustilanteeseen, missä toinen on sellaisessa paikassa hädässä ja kuolemassa,
ettet pysty mitenkään auttamaan vaarantamatta muita tai kuolematta itse, muuta kuin katsomaan.
Olen ollut oman veljeni suhteen tuossa (onnettomuus) tilanteessa.
Silti päässä pyörii kaikki mahdolliset keinot -jälkikäteenkin.
Hän menehtyi siinä -kuten äitimme sittemmin varsinaiseen topicin aiheeseen, alkoholismiin.



Niinhän sie olet mullekin neuvonut monta kertaa, mutta kappas,
kun mulla on uudet hianot kumpparit ja tekee mieli käydä hiukan lilluttamassa.. ::) :P


Hmmm, niinpä. :coolsmiley:

Tietenkin on. Mutta pointti on siinä, että alkoholisti on omalla käyttäytymisellään sairastuttanut läheisensä. Totta kai ihmiset ovat siihen myös mukaan lähteneet, tietenkin ovat, koska ovat yrittäneet auttaa ja vaikea sitä on irrottaa omia tunteita esimerkiksi siitä, että oma äiti juo ja tuhoaa elämänsä (niin kuin omassa tapauksessani). Pienestä asti, kun on jo alkanut kaitsemaan äitiä ja huolehtinut, ettei tämä tipu kännissä rappusista ja että menee nukkumaan olohuoneen sohvalle sammuttuaan, niin en voi ainakaan itse pitää itseäni syyllisenä siihen, että olen sairastunut läheisriippuvuuteen äitini kautta. Ja näinhän usein myös käy, että esim. lapset alkavat hoitaa vanhempiaan ja sairastuvat. Kuka tällöin on syyllinen? Lapsi, joka rakastaa vanhempiaan ja yrittää selvitä ja sairastuu siinä samassa vai aikuinen, joka on jättänyt lapsen (tai muut ihmiset) huolehtimaan itsestään?

Totta kai olemme vastuussa omasta elämästämme, mutta alkoholistiperhetapauksiakin on monenlaisia. En tiedä onko sinulla sitten ihan lähipiirissä alkoholistia, sillä se on ihan eri asia hyväksyä, että joku eno tai vanha tutttava ryyppää ja nähdä kerran vuodessa sukujuhlissa, kuin ELÄÄ ihmisen kanssa kylkikyljessä joka juo jokaikinen päivä ja hetki ja kokea kaikki se sonta mikä siitä juomisesta tulee vuosien ajan ja vain olla siinä? Se ei ole mahdollista ilman että se toinen läheinen sairastuu. Kun alkoholismissa ongelmana ei ole vain se, että se toinen juo, vaan siihen tulee niin paljon kaikenlaista muutakin, joka tuhoaa ihmissuhteet. Valehtelua, varastamista, haukkumista, epäkunnioittamista, törkeitä tekoja, hirveitä onnettomuuksia, jatkuvasti pelossa elämistä että milloin taas tapahtuu jotain kauheaa jne. En tiedä ketään, joka olisi tuollaisesta selväjärkisenä selvinnyt, ilman että se missään tuntuu.

Tärkein oppiläksy minulle on ollut se omien rajojen vetäminen, mutta se ei ole ihan niin helppoa, jos kyseessä on oikeasti elämäsi tärkein ihminen, tässä tapauksessa oma äitini. Varmaan sitä pitää opetella sitten koko loppuelämä.

Mutta jos alkoholistin kanssa kokee kaiken sen, mitä alkoholistit todella voivat touhuta, niin siinä myös omassa sisimmässä kuolee jotain matkassa. Jokin usko ihmisiin tai luottamus katoaa totaalisesti. Siinä on sitten monta kohtaa paikattavana.

Että eivät ne asiat ole niin yksinkertaisia. Joskus on tehtävä vaikeita päätöksiä. Alkoholistikin voi raitistua vain silloin, kun kaikki häntä ylläpitelevät voimat sortuvat tai lähtevät pois - koska vasta tällöin hän joutuu kohtaamaan oman heikkoutensa. Mitä kauemmin ihmiset hyysäävät ja ymmärtävät ja tukevat alkoholistia, sitä kauemmin hän juo. Alkoholismista ei pelastauduta vahvuudella, vaan heikkouden kautta. Siinä se paradoksi onkin, joka jokaisen läheisriippuvuudesta kärsivän pitäisi ymmärtää ja myös muiden, jotka alkoholistien kanssa joutuvat elämään.

Mun mielestä nämä kaksi lainausta ovat juurikin sama asia!

Ikuisuusaihe jatkukoon... ::) Luin nyt ajatuksella läpi mielipiteitänne ja en voi muuta kuin kiittää, kun annoitte uutta ajattelemisen aihetta :)  Erityisesti Ebenian viisaat kirjoitukset ja Meimin omakohtaiset kokemukset elosta päihderiippuvaisen kanssa koskettivat. Ja Kreivi Krapulan nasakat kirjoitukset, joissa tuli myös pohtimisen arvoista asiaa.

Läheisriippuvainen... En ole ajatellut asiaa, mutta hyvin voi pitää paikkaansa, että mä olen läheisriippuvainen. Siskoni toilailut elämässä satuttavat, mutta enemmän satuttaa nähdä, kuinka läheiset, vanhempani kärsivät. Asiaa ei lainkaan helpota isäni heikkenevä terveys, jota tuskin kohentaa alituinen stressi ja huoli. Lisäksi siskoni aggressiiviset purkaukset ja taipumus väkivaltaisuuteen saavat pelkäämään äitini terveyden puolesta, kun siskoni punkkaa äitini luona :(  Haluaisin auttaa vanhempiani, mutta en vain voi tehdä mitään! Tämä kädettömyys v*tuttaa!!

Ja kyllä, tänä päivänä murehdin enempi omien vanhempieni kuin omaa jaksamistani, mikä ajan kanssa syö omia voimia...

Vanhempainrakkaus on vahva asia, mutta jossain vaiheessa pitäisi tässäkin rajojen tulla vastaan :-\  Etenkin, jos auttamisyrityksistäsi saat kiitokseksi haukkumista, tavaroitasi varastellaan ja pahimmassa tapauksessa karataan silmille - ja elämäntavoissa ei tapahdu muutosta. No joo, sanoppa se porukoille...

Tuntuu vain siltä, että sekä mun että porukoiden elämä pyörii vain siskossani ja hänen toilailuissaan. Itse joudun väkisin mukaan siskoni elämään, koska vanhempani soittelevat ja tilittävät, että mitä se siskolikka on taas tehnyt... Kuinka sisko ei tee elettäkään parantuakseen, kuinka yhteiselämä on ihan hirveää ja kuinka paljon vanhempani taas katuvat, että edes hyvää hyvyyttään ottivat siskoni luokseen asumaan auttaakseen tämän taas jaloilleen.

Jos yritän kertoa omista kuulumisistani, kommentit on tyyliin "aha, kiva juttu" ja sen jälkeen aletaan ruotimaan siskoni ongelmia n. miljoonatta kertaa (ja joo, tiedän, että toistan samaa asiaa miljoonatta kertaa, joten ongelmia on mullakin!). Olen siis vetäytynyt sen verran siskostani, että rahaa en hänelle anna ja yhteyksiä en pidä - mutta vanhempien kautta linkki siskoon säilyy vahvana.

Mies on jo ehdotellut mulle terapiaan menemistä, koska näkee, kuinka paha olo mulla on tästä kaikesta. Tuntuu siltä, että olen täys sekopää, hullu, jos pitää kallonkutistajalle mennä - minä, joka olen jollain tapaa koittanut pitää elämäni kasassa, olenkin pipipää, hienoa...

Tämänhetkinen tilanne sanalla sanoen: ansassa! Tunnen, että tukehdun. En jaksa enää elää siskoni ongelmia vanhempieni välityksellä, kun on niitä omiakin ongelmia hoidettavana. En jaksa enää olla vanhempieni terapeutti ja kainalokeppi!

Olen niin pitkään haaveillut siitä, että muutan pois, jonnekin toiselle puolelle maata tai ulkomaille ja aloitan kaiken puhtaalta pöydältä. Otan salaisen numeron ja muutan yhteystiedot, ettei kukaan perheestäni enää tavoittaisi mua. Tuntuu siltä, että on ihan sama, lähteekö mies - mä vaan haluan pois täältä... V*tuttaa, kun on näin herkkä ihminen, että jokaikinen juoppostoori saa mut itkemään sisältäpäin, ulos se ei näy. Haluaisin olla vahva, mutta sitä en ole...

Mies tosin aloittaa syksyllä opiskelut uudestaan, joten tuo ei ainakaan ole lähdössä 'suureen seikkailuun' mun kanssa, ellei toisella paikkakunnalla tule joku ihan unelmatyö vastaan. Ja onko nämä kaikki perheensisäiset päihdeongelmat ja pakenemisen tarve sen arvoista, että menettää (loppupeleissä) hyvän ihmissuhteen? Mies on jaksanut olla niin paljon mun tukena tässä kaikessa, etten voi muuta kuin kiittää häntä, että on jaksanut mua kaikkein pahimmillani.

Ja taas itkettää, prkl soikoon... :'(

Terkuin, kohta luhistuva sekoboltsi...

P.s. Kuka sanoi, että Nousu-Kauriilla on tod.näk. hankala aloitus elämään? Tässä on koettu jo muutamat hankalat alut, eli alkaisi kohta varmaan riittämään...

Vaikeita asioita mc82. Toivottavasti pystyt tekemään jotain päätöksiä tämän asian suhteen, että elämäsi helpottuisi. Terapiakin voisi olla hyvä vaihtoehto itseäsi ajatellen.

Läheisriippuvuudessa juuri elämä alkaa pyöriä sen yhden ihmisen ympärillä ja ainakin vanhempasi ovat tähän sairastuneet.

Muista, että sinun ei tarvitse eikä pidä kuunnella heidän valituksiaan siskostasi. Se ei ole sinun tehtäväsi.

Kaikkea hyvää sinulle.

Nousu-Kauriilla se vastuunottaminen tulee usein osaksi elämää jo liian varhain, silloin kun vielä pitäisi saada olla nuori ja vailla vastuuta.   :(  Ja useinhan se saattaa jäädäkin elämään pysyväksi osaksi, jolloin onkin juuri hyvä tiedostaa tuo läheisriippuvuuden mahdollisuus.

Ettei se oma elämä jää elämättä sen takia, että on läheisriippuvainen? Kuten Ebenia juuri totesi, terapia tuli minullakin mieleen.

Tämä on tosi mielenkiintoinen ketju ja toivon että saat ajattelemisen aihetta.

Minulla on molemmat vanhemmat alkoholisoituneet, muutimme pienneen kylään ollessani n.12 paikka oli entuudestaan tuttu sillä vietin siellä monet kesäni ja vapaat kolmesta tontista yksi tuli kodiksemme, paikkakunnalla vanhempani joivat isäni joutui teho osastolle haimatulehduksen takia yli puoleksi vuodeksi. äitini lähti kotoa juomaan  ja minä ja siskoni jäivät yksin. Tämän muistan hyvin lopulta isäni pääsi sairaalasta ja vanhemmat hoitivat asiansa suhkoht kuntoon. Muutin 16 vuotiaana muualle jonne vanhemmat muuttivat perässä silti molemmat jatkoivat juomista ja kävivät työssä. 18 vuotiaana vanhemmat erosivat, äitini jatkoi juomista uuden miehensä kanssa ja isäni teki pitkään töitä mutta alkoholi hänelläkin edelleen elämässään. Nykyään olen isäni kanssa paljon tekemisissä mutta viimeaikana olen riidellyt hänen kanssaan alkoholista ja lopulta isäni teki ratkaisun ja lähti talostani muualle. Hän ei edelleenkään myönnä että päivittäinen juominen 3-6 olutta tekisi hänestä alkoholistin puhumattakaan viikonlopuista milloin ottaa enemmän.  Minun talooni ei tule alkoholia kuin satunnaisesti itse otan korkeintaan 5 kertaa vuodessa enkä silloinkaan umpihumalaan.
Tästä pidän jatkossakin kiinni, isäni on tervetullut kotiini mutta alkoholi jää talon ulkopuolelle.

Työssäni näen samankaltaisia tapauksia enkä ota siitä niinkään henkilökohtaisesti jokainen on valinnut tekemisensä itse muita tai tilanteita ei sovi mielestäni syyttää juomisen syyksi.

Muistetaanpas nyt kuitenkin myös se että on niitäkin alkoholisteja jotka "hallitsee" juomisen. Itseni voisin laskea tällaiseksi. Käyn töissä, en juo viikolla.. Viikonloput nykyään sitten meneekin siinä että istun yksin kotona, juon olutta ja lähden baariin. Kaikki ystäväni tietävät tämän, tosin ne ei tätä pidä ongelmana. Niillä on perheet ja kun ovat lähdössä viihteelle niin käy kutsu että mun täytyy lähteä mukaan.. Olenhan niin älyttömän hauskaa seuraa kännissä, niinkun olenkin. Selvinpäin oon aika hiljainen mutta heti muutaman oluen jälkeen juttu kulkee ja nauru raikaa.. En ehkä kuulu siihen joukkoon alkoholisteja jotka on niitä ärsyttäviä hyväkskäyttäjiä. Omia rahojani minä käytän, poden morkkista jne.. Siskolleni olen kertonut että oikeesti tarttisin apua mutta ilmeisesti se katsoo siinä kun muutkin että mitä mä selitän.. Eihän mulla mitään ongelmaa ole. Itsekseni en halua mennä mistään kysymään neuvoa tai apua. Enkä halua liiotella.. Tiedän että minulla on "hallittu ongelma" johon ehkä haluaisin apua ennenkun tää menee ihan överiks. Äiti ja veli on alkoholisteja kuten isäpuolikin.. Niille mä kyllä motkotan juomisesta ja äitiä oon pyytänyt mukaankin että haetaan yhdessä apua mut asuu vaan liian kaukana ??? en mä kyllä muutenkaan tiedä mitä siitä tulis jos sen kanssa menis :idiot2:
Eli oliskos täällä nyt mitään hyviä vinkkejä mulle mistä aloitetaan ennenkun on liian myöhäistä :uglystupid2:
Mahtaakohan mun kartta kertoa mitään taipumuksista tai muuta?? ;D

Muutamalla läheiselläni on perheenjäsen tai ystävä, jolla on selvästi alkoholiongelma, mutta hoitaa silti esim. työnsä hyvin. Kai se siitä lähtee liikkeelle, toisilla se ei pahene siitä ja toisilla pahenee niin että esim. työtään ei enää kykene hoitamaan.

Jos sinulla on tunne, että haluat muutoksen elmääsi, niin se on jo aivan riittävä syy tehdä asialle jotain. Jos koet, että et kykene siihen yksin ja tarvitset apua, niin tottakai voit hakea apua. Uskon, että voit kysyä ihan terveyskeskuksesta vaikka hoitajalta tai omalääkäriltä neuvoa. Hoitajalle pääsee usein juttelemaan ja hänen kanssaan voi kartoittaa ongelmaa ja sitten pohtia että mitä asialle tehtäisiin.

Tässä nyt on ainakin tällainen linkki alkoholismiin liittyen, vähän kuin testi että onko alkoholiongelma: http://www.aasuomi.fi/onkoaasinua.htm (http://www.aasuomi.fi/onkoaasinua.htm)

Mitä ketjun aloittajalle kuuluu?

Molemmille vanhemmilleni on alkoholi maistunut. Ensin isälleni, joka huiteli ties missä, kunnes äitini sai tarpeekseen ja otti ja lähti meidän lasten kanssa. Siitä isän huonoudesta on riittänyt juttua äidin puolelta tähän päivään asti ja oma suhteeni isääni on jäänyt hyvin kehittymättömäksi ja vajaaksi. Isä on välillä ollut joitain vuosia raittiina, mutta välillä aina retkahtanut.

Jokunen vuosi sitten havahduin siihen, että äitini oli alkanut käyttää alkoholia päivittäin tai lähes päivittäin. Määrät olivat jo melkoisia, vaikka mitään konttaamisia tai sammumisia ei ollutkaan ikinä, mutta pakollinen kalja-annos oli saatava, vaikka seuraavana päivänä oli töitä. Katkerat puheet ja puolihuolimaton piilov*ttuilu oli (ja on?) ihan arkipäivää. Keväällä jätin yhteydenpidon kokonaan, kun tuntui, että olen vain terapeutti ja oma olemiseni ja tunteet tukahtuvat täysin äitini seurassa. Yllättäen on ollut niin paljon helpompi olla ja elää omaa elämää, mutta siltikin tunnen huonoa omaatuntoa siitä, että en vastaa puhelimeen tai ole muutenkaan yhteydessä. Olen miettinyt, että en tiedä uskallanko enää palata yhteydenpitoon, koska se voisi niin helposti lipsahtaa takaisin siihen vanhaan muottiin. Ehkä tosiaan voi olla, että meidän elämä perheenä oli sitten tässä ja hyvä niin.

Omasta alkoholin käytöstäni sen verran, että jossain vaiheessa hyvin nuorena käytin reippaasti alkoholia, mutta nykyisin olen lähes absolutisti. Tiedostan, että tällä geeni- ja tunneperimällä olen suuressa vaarassa sairastua itsekin alkoholismiin.

Mun koko elämä on tragediaa alkoholin varjossa. Oikea kansallistauti se.
Itse henkilökohtaisesti ei ole ollut mahdottomia ongelmia..nuorempana lähti kyllä usein hanskasta, ja olen humalassa todella agressiiviinen. Liekö periytyvä ominaisuus.
Enää en juuri muutamaa olutta enempää juokkaan silloin harvoin kuin alkoa otan, niin ei mene överiksi.

Voimia kaikille jotka jollain tavalla alkoholin kanssa taistelevat!

On toi alkoholi kyllä vähän semmosta ja tämmöstä. Lakisääteinen marisätkä jokaiselle pohjalla käyneelle tekisi terää. Sai tämänkin kaverin alitajunnasta semmoisen ryöpyn esiin kaikkia tukahdutettuja ja pimennossa olleita asioita. Oikea hengenpelastaja oikealla hetkellä. Hyvässä seurassa tietenkin.

Olin itsekin joskus sitä mieltä, että kannabis alkon tilalle ja alko kieltoon, niin maailma pelastuu...mutta olen kyllä nähnyt mitä kaikkea se kannabiskin voi tehdä...ei ole ongelmaton sekään aine.

Minä myös olisin  niin alkoholisti ainesta, mutta olen kasannut semmoisen kasan esteitä sille tielle, että nooo wayyy.

Ai vanha aihe on nostettu taas pinnalle...

M. Magia: surullinen tilanne teillä :-\  Kuitenkin hieno homma, että olet ottanut etäisyyttä äitiisi ja keskittynyt itseesi ja omaan hyvinvointiisi. Jos palaat yhteyksiin, asiat tod.näk. valuvat takaisin vanhoihin kaavoihin. Voimia! Älä anna äitisi imeä elinvoimaasi!


Enpä nyt tiedä... Siskoni polttaa maria ja ko. aine nostaa kyllä tunneryöppyjä pinnalle (lähettelee sitten kaikille tekstiviestejä, missä kertoo fiiliksistään - tai no, vanhemmilleni, ei mulle, koska en ole siskoni kanssa tekemisissä). Mutta tämä ei ratkaise ongelmia, koska siskoni odottaa, että kaikki asiat tehdään hänelle valmiiksi, eikä hän ITSE halua ottaa sitä ratkaisevaa askelta kohti parempaa...

Meillä on ongelmainen perhetausta ja vanhemmat edelleen syyttelevät toisiaan ja ovat katkeria, vaikka erosivat 25v sitten ???  Turvaton perhetausta, mistä se luotettava tukihenkilö puuttui - ei uskaltanut luottaa kehenkään, kun vanhemmat puhuivat ristiin, molemmat puhuivat samasta asiasta täysin vastakkaiset versiot. Tämä turvattomuuden tunne, lisäksi se, kun siskoni joutui varsinkin isäni katkuruuden sylkykupiksi erotilanteessa + vielä ns. vääriin porukoihin ajautuminen - boom, ongelma on valmis!

Itse olen lähestulkoon absolutisti nykyään - en ole puoleen vuoteen ottanut yhtäkään känniä ja ennen edellistäkin tosi harvoin ???  Saunakalja tai lasi viiniä perjantai-iltana on meikäläisen nykymeno. Jossain illanistujaisissakin tulee otettua se pari juomaa ja lähdettyä ajoissa kotiin, kun en vaan tykkää vetää kännejä ja humalaiset ihmiset ahdistavat... :-\  Mitähän mulle on tapahtunut?

Mulla on kaiken huipuksi tosi voimakas  :neptunus: kartallani, joka liitetään tavallisesti päihdeongelmiin - mulla Neppari aiheuttaa kaikkea muuta ongelmaa, liikaherkkyyttä ja liian voimakasta reagointia muihin ihmisiin, helposti unohdan itseni muiden rinnalla. Jostain syystä alko ei koskaan ole maistunut mulle silloin, kun elämä tuntuu raskaalta - mistähän tämäkin johtuu... ???

Mutta joo, meno on ennallaan - siskoni tosin on tällä hetkellä taideterapiassa, missä on ilmeisesti viihtynyt. Haalii itselleen kursseja työväenopistosta, avoimesta yliopistosta yms., mutta jättänyt kaiken kesken. Seilaa ihmissuhteesta toiseen ja välillä edestakaisinkin. Eli tukikohta puuttuu. Siskoni tuskin koskaan tulee pääsemään takaisin normaaliin työelämään - sai jonkun tukityöllistyspaikan jokin aika sitten, mistä lähti ovet paukkuen yhden päivän jälkeen. Tämän yhden päivän jälkeen ei työkuvioita ole ollut.

Vanhempani edelleen yrittävät autella, minkä jaksavat - välillä rahallisesti tai jollain muulla tapaa. Ovat kyllästyneitä, mutta joku vain pitää heitä kiinni tilanteessa - toivoisin vain itse, että keskittyisivät omaan jaksamiseensa, vaikka velvollisuudentunto ja rakkaus omaa lasta kohtaan onkin suuri.

Nykyisin siskoni vetäytyy pitkiksi ajoiksi omiin oloihinsa, jolloin häneen ei kukaan saa yhteyttä tai hän ei ota kehenkään yhteyttä. On vähentänyt kuuleman mukaan rahankerjäämistä - saako jotain extrarahaa sitten sossulta tai rahoittaako pimeillä bisneksillä, sitä en tiedä. Ajoittain on yhteyksissä - juurikin silloin, kun sekavassa tilassa purkaa tekstiviestien välityksellä fiiliksiään tms.

Eli ei mitään uutta auringon alla, sinällään... Toisaalta olen jo alkanut jättämään vanhempieni murmutusta omasta jaksamisestaan taustalle. Heidän asiahan se on vetää raja auttamiselle, ei mun!

Omassa elämässä on pitkästä aikaa varsin seesteinen ja turvallinen vaihe - mieliala ollut plussan puolella :smitten:

Riippuvuutta se on läheisriippuvuuskin ja vielä nuo päihderiippuvuudet ynnä muut altistaa sille ja kulkee käsi kädessä (mulla muuten väljä  :neptunus: :aspect_con: :aurinko:).

Saa nyt taas nähdä, olin jo asennoitunut viettämään ensimmäisen joulun omassa rauhassa, vaan näyttää pahasti siltä, että "perhe"joulu tulee (syyllistämistä välikäden kautta, että vanhalla polvella ei ole enää montaa joulua jäljellä, joten alistun kohtalooni pitkin hampain, saa nähdä kun siellä on monen polven kaunaiset saman katon alla, oikeasti jos on monimetriset tuntosarvet, niin siinä seurassa ollessa niille on todellakin töitä kaiken sen sanattoman viestinnän takia ja se on jotain ihan uskomatonta se, miten siellä toimitaan. Nauraisin jos kykenisin.).

Toivon todellakin, että ei tarvi katsoa mitään kaljalla läträämistä ja jos tarvii, niin se on viimeinen joulu siinä seurassa, piste.