Astro Foorumi

Ajattelin nyt pystyttää tämän luovuus keskustelun mistä oli puhetta tuolla kahvi ja teetuvassa, kun kerran näin yökukkumiseksi tänään meni. Ajattelin lisätä tähän keskusteluun myös inspiraation, sillä koen sen erottamattomaksi osaksi luovuutta. Nimestä ei tosin tullut erityisen luovaa, mutta menköön  ;D

Lähinnä haluaisin keskustella siitä, miten me jokainen toteutamme luovuutta elmässämme. Miten edes määrittelemme luovuuden? Entä mistä saamme kipinän luovuuden toteuttamiseksi, inspiraation? Miltä inspiraatio tuntuu?

Mitä koette esimerkiksi maalatessanne tai piirtäessänne? Jos koette taiteen tärkeäksi ilmaisukeinoksi niin mitä se antaa teille ja pohjimmiltaan miksi?

Hmm, tämä riittäköön tähän avaukseksi, ettei tule kysymysähkyä.  :)

Itse oikeastaan koen luovuuden ja inspiraation uudestaan löytyneeksi lahjaksi elämässäni. Lahjaksi siksi, että koen sen pudonneen eteeni kuin suoraan taivaalta. Toki se on ollut osa elämääni jo pidempään, mutta vasta nyt olen ryhtynyt avaamaan tätä asiaa itselleni oikein toden teolla. Jo tästä aiheesta kirjoittaminen saa hymyn kasvoille ja pilkettä silmiin. Siitä yleensä tiedänkin, että olen oikean asian äärellä. Mutta jos en nyt itse pitäisi tähän alkuun sellaista kauheaa palopuhetta vaan antaisin teidän rakkaiden astrolaisten jatkaa tästä. =)

Luovuus ja intohimo kulkevat käsi kädessä, jos meinaa, että jotakin tapahtuu, eikä kuljeta illuusion ja unelmien maailmoissa.

Minun luovuuteni on siellä sun täällä, vähän sitä ja vähän tätä ja elämä tuntuu joskus herkulliselle. ;D

Eli luovuus on sillä puolella elämääni, jossa siitä en ole vastuussa enkä velvollinen, kuten niillä joilla se on elämässä keskeisintä, vaan puhun luovuudesta harrastustasolla.

Tosin luovuus on paljon muutakin. Se on ongelmanratkaisua ja elämässä selviytymistä parhaassa merkityksessä.

Mutta...suuren luovan ajan ja inspiraation, jopa suorastaan intohimoisella tavalla, koin tässä muutama vuosi sitten, kun minulla tuli Jupiter yhtymässä Ascendenttiin. Se oli mahtava uudenlaisen virtauksen alku!!! :smitten: :smitten: Siinä rinnalla oli myös  :uranus: :aspect_opp: :mars:. Eli vuosi, minkä alunperin suunnittelin aivan toisenlaiseksi, meni aivan päälaelleen. Toisen hoitamisen sijasta hoidinkin itseäni ja inspiraatiot tulivat tulvan lailla. En voinut mitään.  :smitten: :smitten:

Hmmm...

Ilmeisesti työskentelen luovalla alalla  ::) joten aihe on sinällään tuttu. Itse olen en nyt ehkä lukossa, vaan areenoiden puutteessa. Pitäisi päästä lavalle, kalifiksi kalifin paikalle.  :askendentti: :leijona: ei ole saanut pitkään aikaan päteä. Tunnen suorastaan olevani hieman itsestäni puutteenalainen, kun huomionkipeys ja keskipisteeksi haluaminen on niin osa minun persoonaani.

Teatterihommien lisäksi harrastan maalausta, laulamista ja turhautunutta kitarointia. Ehkä mua vaivaa maalauksessa just se, mistä aamunsäde taisi ylempänä mainita: pitäisi (pitäisi?) olla se täydellinen tekniikka ja niin edelleen. Turhaudun aivan hirveästi itseeni, kun en saa kuvasta juuri sen näköistä kuin ajattelin. Olen koittanut miettiä, että jos vaan antaisin mennä. Kun olen antanut mennä, on luomisprosessi mukava, mutta jäljestä en ainakaan akryyleiden kanssa tykkää.

Musiikki on jotenkin helpompaa, vaikka se on mulle vaikeampaa. Jotenkin siinä saan olla enemmän liikaa, kuin tarkkaa ja täsmällistä. Poikaystäväni on muusikko, ja esim. edellisiltana harjoittelimme yhdessä hänen esityskappalettaan, jota en ollut koskaan aiemmin kuullut. Siinä laulaessa tulee sellainen kelluntaolo, sellainen ´jokin minussa laulaa´, en minä. Tiedättekö?

Haluaisin kyllä päästää takaisin stagelle, vaikka yhdessä vaiheessa olin varma, että rupean vaan ohjaamaan ja jätän näyttelemisen muille. Nyt on tullut kuitenkin se, että haluaisin saada tämän tunne-, läsnäolo-  ja temperamenttipaketin sinne näkyviin. Ettei tarvitse kotona liekehtiä ja lillua. Sitä paitsi rakastan sitä oloa, kun saan olla joku muu, tiedän mitä tapahtuu ja joka kerta se on silti uutta.
Sen kanssa olen tässä itseni kanssa tapellut, että onko se sitten niin egoa olla siellä keskipisteenä? Tai edes sivupisteenä?  :-* Jostain syystä sydän vetää tyyneyteen ja samaan aikaan haluaisin elää kaikki ne elämät, jotka lavalla voin. Tosin, tarvitseeko niiden olla toisensa pois sulkevia?

No, taisin kirjoittaa tämän itselleni, selvittääkseni pikkupäänuppiani. Kun en tosiaankaan tiedä, onko minussa tarpeeksi kunnianhimoa näyttelijäksi? Ei kyllä ole. Mutta tarvitaanko sitä kunnianhimoa edes? Äh. Kun en himoa kunniaa, vaan sitä, että saisi tehdä itseä liikauttavia asioita.

Jaarijaarin teelen teelen indiimanne

Kun saan inspiraation, otan kynän käteen ja piirtelen paperille. =) Inspiraati tuntuu... Hauskalle.

Onpas ollut ihanaa lueskella näitä teidän luovuus tekstejänne ja huomata miten eri tavalla me kaikki sitä ilmennämme.

Itselle inspiraatio ja luominen on yksi elämän kantavista voimista. Jollain tapaa koen luodessani olevani elossa samalla tapaa kuin seksiä harrastaessani tai tapellassani salilla. Koen inspiraation erittäin fyysisesti, se jollain tapaa täyttää koko olemuksen ja sydän pakahtuu ja on vain pakko päästä esimerkiksi maalaamaan. Inspiraatiota saan itse ihanista väreistä, musiikista, ihmisistä, ilmiöistä, oikeastaan ihan kaikesta. Jollain tapaa inspiraatio on minulle erittäin alkukantaista ja kohtaan juureni sitä kautta. Se on jollain tapaa se rakkaus elämää kohtaan, intohimoa kaikkeen.

Luovuus taas on minulle sitä, että katson maailmaa sieltä omasta vinkkelistä ja ilmennän sitä esimerkiksi suunnittelutyön kautta, maalaamalla, puhumalla tai oikeastaan loputtomilla eri tavoilla. Saatan vaikka mieltää ajankulumista sen mukaan kuinka paljon shampoota on jäljellä tai jotain sellaista. xD Tuo nyt oli vaan hölmö esimerkki, mutta kuitenkin.

Se on muuten jännä huomata, että yleensä katsoessa jonkun töitä niistä paistaa läpi aina se ihmisen persoona ja sisäinen maailma. Aika usein piirustusjälki on hyvin "samannäköistä" kuin ihminen itse ja siitä voi tunnistaa tekijänsä. Esimerkiksi kun meillä koulussa piirretään ja maalataan paljon, niin olen huomannut, että pystyn ilman tietämistä jo nykyään sanomaan kuka on tehnyt minkäkin työn, vaikka en olisi aiemmin nähnyt kuin yhden tai kaksi työtä.

Hitto kun en keksi tälle kunnollista aloitusta! Tänään on niin ajatus solmussa että heippa vaan.

No, piirtelen/maalailen toisinaan. Mulle inspiraation löytyminen on työn ja tuskan takana, siksi en varmaan ikinä olekaan ajatellut itselleni maalaamisesta mitään ammattia, vaikka mielestäni olenkin hyvä siinä. Mutta silloin harvoin kun se löytyy niin voin keskittyä työhön niin että aika unohtuu. Olen tekniikaltani enemmän jäljittelijä kuin uuden keksijä.

I agree! Ihmekös kun tässä ei ole tullut noita tauluja maalattua taas hetkeen. :angel: ;D :2funny:

Nyt kun olen lomalla, niin mun kirjan kirjoittaminen taas saanut uutta puhtia,
mikäli ei lasketa ajottaisia katkoksia ja joitain käsittämättömiä mustia aukkoja,
jonne se ajatus katoaa, ennen kuin olen ehtinyt näpytellä sen koneelle. :crazy2:

No elämä on.. ::)

Hih, omasta mielestäni kirjoitan aina todella epäselvästi ja siten, että kukaan ei oikeastaan ymmärrä. Mutta näköjään teksteistäni jotain selkoa ilmeisesti saa =)

Itsellä noiden maalausten ja muun taiteen kanssa menee yleensä siten, että ne ovat hyvin vahvasti intuitiivisia ja tunteitani kuvaavia keskittyen lähinnä väreillä ilmaisuun. Tavallaanhan se on siis kiteytettyä, mutta samalla ei lainkaan.


Minäkin pyrin hyvin usein muovaamaan omaa elämääni sellaiseksi, että pystyn nauttimaan siitä, kuten taiteesta. Toisaalta taide on taas itselle hyvä keino jäsennellä omaa elämää ja tunteita.

 Minä ilmennän luovuuttani piirtämällä, kirjoittamalla ja tekemällä käsitöitä. Suunnitteilla on isi tilkkutäkki.

 Harrastan myös sellaista, että leikkaan lehdistä ym. kuvia ja koristelen sitten niillä kuvilla kouluvihkoni kannet, teen myös kuvakollaaseja joissa mietin tarkkaan jokaisen kuvan paikan.

Kirjoittaessani (runoja tms.) usein tuntuu, että kirjoittaja en ole minä. Olen ikäänkuin kanava tai portti, jonka kautta teksti haluaa päästä vapauteen ja ilmaista itsensä. Aina en edes heti ymmärrä kirjoittamaani tai ehdi sitä tehdessäni analysoimaan. Teksti saattaa tulla todella nopesti, missä tahansa, milloin tahansa. Kun kaikki on kirjoitettu, "inspiraation lähde" sulkeutuu yhtä nopeasti, kuin avautuikin.

Tämä, jos mikä, on outoa. ???

Nyt täytyy sitten tännekin raportoida, että ajattelin itselleni tehdä sellaisen "tutkielman" tarot-korteista ja niiden symboliikasta toteuttamalla sarjan öljyväritöitä. Ehkä sisäistän parhaiten ne energiat ja symboliikan oman tekemisen kautta. ^^ Sama homma kiinnostaisi tehdä myös planeetoista, mutta ensin nyt tämä työn alle =) Nyt on jo hyvät fiilikset näistä töistä, vaikka alkua pidemmällä ei vielä olla. Heti kaikki värit ja muodot pyörii päässä, ah, on tämä inspiraatio vain vallan upea asia =)

Mutta niin totta, taide-elämykset antavat valtavasti nautintoa ja herättävät ajatuksia.

Aivan, minulla on tulikirjaimet ja omat enkelikortit työn alla. Samoin riimut pitäisi tehdä ellen sitten saa kehitettyä noista tulikirjaimista riimujen kaltaista ennustusmenetelmää.

Mietin tässä pari päivää sitten enemmänkin tätä aihetta kun kouluun täytyi kirjoitaa aiheesta essee. Niin olen huomannut, että oikeastaan kaikkea tekemääni, maalauksia tms yhdistää se, että jos kuvaan jotain konkreettista niin pyrin antamaan esineille tai asioille "äänen". Pyrin kuvaamaan sitä, mitä tämä maisema tai tilanne haluaa sanoa, mutta mitä se ei kykene ollessaan suurimmalle osalle ihmisistä äänetön. Hmm tätä on vaikeaa selittää, mutta tavallaan koen, että värit ja elämä puhuu minulle siten, että en voi ilmaista sen puhetta muutoin kuin taiteessa. Inhoan sitä kun minulla ei ole samaa kieltä tai kontaktia muuhun maailmaan. Välillä koen, että kaikki muu puhuu minulle enemmän kuin sanat. Esimerkiksi ihmiset eivät oikeastaan sano paljon mitään, mutta kommunikoivat kaikilla muilla tavoin huomattavasti enemmän, no energian kautta. Jollain tapaa haluan kuvata sitä hiljaista, mutta silti kaikista äänekkäintä osaa elämästä. =)

Tuli vain mieleen  :aurinko: :aspect_tri: :neptunus: ja  :merkurius: :aspect_squ: :neptunus:. =)

Antakaas te neitsyt -vaikutteiset tai muut keskittymiskykyiset neuvo minulle. Olen enemmän sellainen hösääjä ja isot linjat ihminen, mutta haluaisin osata keskittyä maalaamaan. Olen jotenkin kyvyllä lahjottu, se on tullut vissiin suvussa, ja nyt puuttuu enää öljy saranoihin ja avain oveen, jonka takana aarre odottaa.

Harmittaa oikein, kun tuppaa se fiilis tulemaan edellä, kun ihan oikeasti haluaisin KESKITTYÄ. Mut en oikein saa siitä jutusta kiinni, että mitä kautta lähtisi aloittamaan/ratkaisemaan?

Tykkään muuten tehdä ihmisten kanssa, olen oikein elementissäni, kun saan muiden lihaa ja mieltä liikutella  ;D

Luovuutta on niin monenlaista. Perinteisesti ajatellaan että vain kirjoittaminen, musiikki, kuvataide on alueita jossa voi toimia luovasti. (vrt taideaineet koulussa)
Luovuudella ei ole rajoja. Se ylittää ne kepeästi. Luovuus istuu mihin tahansa. Taiteella sitävastoin on kehyksensä.
Kaikki mikä on syntynyt luovuudesta ei ole taidetta. Taiteella taasen on yhteiskuntakriittinen tehtävänsä yhteiskunnassa. Toimia ikäänkuin peilinä, jos ei muuta. Ja tässä mielessä taiteen rajoittaminen/tukematta jättäminen on sensuuria.

inspiraation saatan saada oikeastaan mistä tahansa. Osaan soittaa pianoa, mutta en ole siinä kovinkaan luova. Käden taidoissa sitävastoin löydän yllättävänkin luovia ratkaisuja perinteisten sijaan. Olen myös melko luova ja ennakkoluuloton yhdistämään asioita mielessäni, etsimään merkityksiä ja oivaltamaan. Tässä piilee tietysti oma vaaransa..
Tämäkin vain tällaista tajunnanvirtaa.. :P

Miten olisi ihan jollekin maalauskurssille ilmoittautuminen? :) Siellä kun ei ole muuta tekemistä tai tavoitetta kuin maalata, oppia ja kasvaa pienenä omana taiteilijanaan, niin kyllä se keskittyminen löytyy helposti vähän keskittymishäiriöisellekin. :) Ei ole oman kodin häiriöitä häiritsemässä, vaan se aika ja oma paikka jolloin VAIN maalataan... :smitten:

Ainakin Helsingin Taiteilijaseura pitää todella laadukkaita öljyväri - ja akvarellikursseja, joissa on ammattitaitoiset opettajat opastamassa. :)

....En tietenkään tarkoita, että kaikki taide pystyisi olemaan kovin hyvää tuossa roolissa, mutta noin yleisesti ottaen sillä on eri tehtävä kuin lähinnä huviksi tarkoitetulla huippu-urheilulla. Ja joo, myönnän tykästyneeni marxilaisiin näkemyksiin taiteesta ....  :)

Itse en näe oman sisäisenmaailman kuvaamisen ja yhteiskuntakritiikin välillä mitään ristiriitaa. Omat tuotokseni ovat hyvinkin omakohtaisia, mutta koska olen yhteison jäsen, niin oma näkemykseni on kommentti myös ympäröivään maailmaan.

Mutta niin, jokainen tekee taidetta tai toteuttaa luovuuttaan omasta näkökulmastaan. Eikä esimerkiksi yhteiskuntakriittisyys tee teoksista yhtään sen arvokkaampia kuin se, että ne ovat esimerkiksi omaa sisäistä maailmaa. Taiteella on loputtomasti funktioita, enkä itse ainakaan edes halua sitä rajata.

 Tälläinen vain tuli mieleen.
 
En ole koskaan pitänyt itseäni musikaalisesti lahjakkaana; en soita mittään enkä ossaa (mielestäni) laulaa. Mutta nyt kun tein oman rummun niin en malttaisi pittää näppejä erossa siitä. On ihmeellistä tuottaa musiikkia, joka vielä kuulostaa hyvältä  :D

 On ihanaa löytää uusi puoli itsestään. :smitten: