Astro Foorumi

Hei,

olen tässä paukuttanut päätäni oppimisen muuriin ja ajattelin sitten jakaa otsamustelmani ja muurin takaisen puun oksilta varisseet hedelmät kanssanne. Niin kuin toivon teidänkin tekevän.

En osaa laittaa kokemuksiani ainakaan näin nopealla ajatuksella minkään tietyn merkkini alle, vaan ihan jutustelemalla nyt etenen ja katson mitä tulee vastaan.

Heikkouteni:
Vallitseville oloille sokeus, realismin puute. Samalla kun voin olla äärirealisti, kehitän mielettömän avaruudenvalloitussuunnitelman, jolla parannan koko maailman. Sokeutta on myös pelkuruus, pelko kohdata suoraan, se mikä piinaa, ottaa aivoon, pelottaa, jännittää.
Olen lykännyt yhtä puhelinsoittoa potentiaaliselle työnantajalle 4 päivää...
Olen lykännyt allergiatestejä 6 vuotta.
Olen lykännyt kitaransoiton oppimista 10 vuotta, vaikka koko ajan olen halunnut sitä oppia soittamaan.

Ehkä tunnettekin tällaisen toteaman: Kaikki mitä vastustat, tulee pysymään elämässäsi.

Heikkoudessa tulee vastaan se, etten minä tahdo myöntää olevani heikko, huono, osaamaton, kiukutteleva, raivostunut, kusipäinen, arkaan kohtaan yrittävä, laiska, viitsimätön jne. Ne ovat kuitenkin yhtä läsnä arjessani sanoina kuin positiivisemmat ihmisyyden määreet.

Ehkä heikkoudesta saa vahvuuden hyväksymällä se osaksi itseä. Esimerkiksi tiedostamalla oman vastuunväistelyni omasta elämästäni ja hyväksymällä sen osana itseäni, voin jatkossa tehdä päätökset tietoisemmin ja vaientaa nalkuttavan itsesyytöksen äänen pääkopasta. Relatessa relaan, koska olen joko tehnyt päätöksen olla tekemättä mitään ns. hyödyllistä tai tehnyt jotain.

Nämä heikkouksien hyväksymiset liittyvät nyt jollain tavalla tämän hetkiseen kasvuprosessiini, aikuistumiseen ja omilla jaloilla seisomiseen. Sukuni naiset ovat vahvoja, ja olen ehkä sairastanut kuvitelmaa, etteivät vahvat naiset tai miehet SAA olla heikkoja. Mutta heikkouden kautta ihmisyys täydentyy. Kukaan ei ole vahvuudessaan täysi, täydellinen ja siten ollen muutokseen kykenemätön tai kyvytön. Kaikilla meillä on itsestämme ja ihmisyydestä opittavaa.

Sitä nyt siis tässä yritän tankata ja opetella. Mietin kuinka "hyväillä heikkouksia", ottaa ne kauimmaiseen nurkkaan ajetut villikissat sieltä syliin ja paijata niille parempi olo. Otan ehkä niskasta kiinni, mutta nostan syliin ja katselen puolelta toiselle.

Prosessissa siis: allergia hoidossa. Kitaranopetus hoidossa, vaikka olenkin sitä harjoittaessani uhmaileva puberteettinuori. Nyt vielä seisomaan omilla jaloilla. Ihan hyvät jalat ne ovat.  ;)

Ajatuksia?
Kommentteja?

Pikaisesti

Kapinoit niin paljon kaikkea, että kieltäydyt hyväksymästä sen, että kaikki epärealistiset ajatukset ovatkin sinua itseäsi ja sinun tiesi. Pelkäät olevasi ajatuksissasi oikeassa. Siksi kuljet vielä negaatiossa.

Soita hänelle nyt, salli itsellesi mahdollisuus onnistua, salli itsellesi mahdollisuus rakastaa ja arvostaa itseäsi ja sinua rakastetaan ja arvostetaan, se on kuin näkymätön aura, joka kertoo ihmisille, kuinka sinua tulee kohdella. Yhdestä hyvästä teosta itseäsi kohtaan tulee toinen ja kolmas, loputon virta ja vastus on kokoajan pienempää. Peruna kerrallaan.

Heikkous on vahvuutta, todellista voimaa. Sen myöntäminen ihmisen suurin teko. Silloin heikkous häviää. Näe asiat positiivisesti, aina valossa, korjaa ajatuksiasi tietoisesti, lause kerrallaan. Hyväksy, että sinun totuutesi on sinun omasi ja muilla on omansa ja sinun totuutesi voi muuttua koska tahansa.

Kirjaa itsellesi kiitos, aivan kuin minäkin aikoinaan tein, tässä siihen linkki: http://parantumiseni.blogspot.com/2009/12/kiitoksia-mina.html

Sinä olet vahva, kaunis ja hyvä nainen, mutta verhoat itsesi melko perusteellisesti, minulla voisi olla sanoja ja keinoja sinulle, jos tahdot. Laita sähköpostia, jos ratkaisu tuntuu oikealta.

Sehän on siinä että kovuus/pomottavuus/ym ei loppujen lopuksi ole vahvuutta, vaikka yleisesti sellaiset ihmiset vahvoiksi luokitellaan.
Kaikkein kovin paikka on se kun huomaa olevansa heikko.
Ja kun siitä selviää, ja vielä pystyy jatkamaan sen tiedon kanssa että asiat ovat näin, silloin on mielestäni suuremman haasteen selvittänyt kuin mikään mistä voi ylpeydellä tai ylimielisyydellä selvitä.

Ja yksi tärkeä asia on sekin, että voihan sitä heikkouksistaan pitääkin. Jos tällä hetkellä ei vain onnistu pääsemään niistä eroon heti, niin miksi yrittää väkisin? Hyväksyy ensin ne osaksi itseään ja sitten pikku hiljaa alkaa karisuttamaan niitä pois. Ne kyllä lähtevät ihmeen helposti sitten kun koko aihe on alkanut muuttua tasapainoiseksi omassa korvien välissä.
Ei ole koskaan mikään kiire. Antaa ajan tehdä tehtävänsä. Kunhan koko ajan on silti aktiivisesti valmis muuttumaan jos on mahdollisuus, ettei passivoidu.  :)

Mä painin myös omien heikkouksieni kanssa, mulla ne ovat: mustasukkaisuus, hallinnan tarve, koston halu ja viha ja nämä näkyvät lähinnä parisuhteessa..Astetta pahemmat ongelmat psykologisesta näkökulmasta katsottuna...Mua masentaa kauheasti se, että kun asiat alkavat menemään parempaan päin tai ovat menneet jo vähän aikaa niin tapahtuukin yhtäkkiä takapakkia edistymisessä ja se masentaa mut täysin...Lisäksi kumppanini ei huomaa minun pieniä edistysaskeleitani vaan tarrautuu jokaiseen erehdykseeni ja syntiini, tiedän, ettei hänen tarvitse kestää minun oikuttelujani yhtään enempää mutta on todella raskasta muuttua ilman mitään positiivista palautetta...Listaan tähän oman listan pienistä edistymisistäni: osaan hallita edellä mainittuja piirteitäni nykyään hyvin arjessa (lue ilman viinaa), osaan pyytää nykyään anteeksi tarkoittamalla sitä, tunnen syvää katumusta pahoista teoistani, osaan hieman jo nähdä toisenkin ihmisen inhimillisenä ja olen esimerkiksi puhunut kumppanistani pelkästään hyvää ystävilleni, jotka tietävät kuitenkin kumppanini mustan menneisyyden, riidan aikana/jälkeen minulla tulee valtava tarve päästä vain kumppanini viereen ja sopia asiat, mitä ennen en olisi voinut kuvitellakaan vaan olisin jatkanut mykkäkoulua päivästä toiseen, minulla ei ole enää tarvetta välittömästi kostaa toiselle, jos hän on minua loukannut, minulla ei tee enää mieli fyysisesti hyökätä kumppaniani kohtaan riitojen aikana...

Sitten yksi iso puutteeni: en osaa hallita mustasukkaisuuttani kovassa humalassa ja tilanteet riistäytyvät usein naurettaviksi..Olen pyrkinyt juomaan kohtuudella mutta esim. viime lauantaina ystävien syntymäpäivillä join boolia, jonka ainesosalle olen todella allerginen, minkä seurauksena ajauduin räyhäämään ja nolaamaan itseni kumppanini ja hänen ystäviensä edessä :buck2:...Ukkoni ei kestä enää edes pieniä takapakkeja edistymisessäni vaan on eroamassa nykyään heti "takapakin" iskettyä...Hän sanoo, että kuvittelen, että hän antaa anteeksi minulle kaiken mitä en todellakaan ajattele...Pelkään todella paljon sitä, milloin hänet menetän kokonaan..Tilanne on siis sellainen, että olen ajautunut pahaan vihan ja koston kierteeseen kumppanini menneistä pahoista teoista ja tuo kierre vaikuttaa muihinkin elämän osa-alueisiin aika lailla...


Voinko kirjoittaa hänelle kirjeen omasta hitaasta edistymisestäni vai saako se hänet vain entistä vihaisemmaksi? Haluaisin kertoa hänelle, etten todellakaan pidä häntä itsestäänselvyytenä, viha ja katkeruus ovat vain juurtuneet niin syvälle sisimpääni..

taisi olla tällä palstalla kun luin että "traumamme rakastuivat toisiinsa".. entäs jos ei ole kunnolla traumoja; tai siis jos ne on työstänyt..  ::)  ;D  :D

Keskittyisin sinuna juuri siihen positiiviseen, mitä suhde on saanut aikaan itsessäsi. Tai no, en ehkä puhu ihan samasta asiasta nyt, mutta itse ainakin tässä nykyisessä suhteessani kykenen parantumaan monista sellaisista emotionaalisista haavoista, jotka on aikaisemmin tulleet. Välillä se paraneminen tapahtuu ikävien, välillä positiivisten asioiden ja tapahtumien kautta.

Minä tykkään kirjeistä. Omalle isälleni olen monta kertaa kirjoittanut, kun naamatusten tulee riitaa ns. muotoseikoista, mutta kirjeitse pystyn ohittamaan egoni ja laittamaan paperille sen mitä tunnen ilman suojausta. Siis hyvässä. Hänen kun on vaikea ottaa rakkautta vastaan.

Känni nyt ei koskaan tuo mitään hyvää. Oikeasti, ainakaan mulle. Lasillinen joo ja toinenkin, mutta olen henk.koht. lopettanut juomisen, koska tiedän, että silloin synkän primitiiviset selviytymistoiminnot napsahtavat päälle, enkä jaksa turhaan sellaisten kanssa enää vatvoa.
Mutta kuuntele sitä omaa oloa, ja ohjaudu sen mukaan, i advice.

Miten te olette työstäneet omia opetuksianne?

Minulla menee tällä hetkellä myös saturnuksen kanssa vähän heikosti. Isäteema, keskisormi rakkuloilla ja tekisi mieli vetäistä se pystyyn, niin kuin kiukkuinen teini -peloissaan. Tässä on taas työnsarkaa.

Haluaisin tuoda myös esille sen näkökulman, että samalla kun kohtaa heikkoutensa ja oppii hyväksymään ne, niin on ihan tervettä myös tervehtiä ilolla niitä omia hyviä ja vahvoja puoliaan. Ei ole myöskään mitään hirveän vahvaa velloa niissä omissa heikkouksissaan. Mielestäni se, että sanoaa ja tunnustaa itselleen ne heikot kohdat piilee myös vaara. Nimittäin se, että antaa oman positiivisen energian valua niihin negatiivisiin tunteisiin ja ajatuksiin itsestä. Eli käytännössä elää menneessä, vaikka ennen kaikkea oma itsensä tulisi pitää tässä hetkessä, ei murehtia sitä miten huono ja heikko on ollut siinä ja siinä tilanteessa. 

Jos ajattelee, että minä olen niin pirun laiska, koska olen toteuttanut tätä puolta itsestäni siinä ja siinä tilanteessa niin samalla myös rajoittaa itseään siihen. Eikö olisi parempi ajatella, vaikka olen ollut joskus laiska, niin sillä että teen asiat nyt hyvin voin muuttaa sitä. =/ Aina jos itse ajattelen, että olenpas laiska niin toimin niin, kun ajattelen, että olenpas minä eneginen ja tarmokas, teen asiat paljon paremmin.

Toki olen sitä mieltä, että itsensä täytyy tuntea perinpohjaisesti ja itsensä virheineen sun muineen täytyy hyväksyä, mutta täytyy myös hyväksyä se, että jokainen hetki tarjoaa valmiudet muuttaa itseään. Ei saa velloa liikaa niissä heikkouksissa vahvuuksien kustannuksella.

Tuli tosta Inin kommentista mieleen että isälläni on aina ollut tapana sanoa "käännä heikkoudet vahvuuksiksesi". Muistan miten stressasin joskus aivan älyttömästi tätä hieman sisäänpäinkääntynyttä luonnettani joka hankaloitti kaikkea, ja yritin muuttaa sitä ties millä keinoilla mutta ei onnistunut. Ratkaisu löytyi sitten siitä että aloinkin pitää sitä ominaisuutta sellaisena joka tekee minusta juuri minut, hieman erikoisemman tyypin, ei mitään valtavirtaa.  ;) No, kaikkeen ei toimi tuokaan välttämättä, ei varmaankaan laiskuuteen.  ;D

Itselläni on ollut paljonkin heikkouksia,  jotka olen pyrkinyt aina työstämään joko vahvuuksiksi tai ainakin opetellut elämään niiden kanssa.

Ajettuani itseni vakavan  burn outin partaalle  nelisen vuotta sitten totesin, että heikkoutta voi olla sekin, että yrittää olla niin omillaan pärjäävä ja kaiken osaava.  Tämä on oikeastaan suomalainen piirre yleisemmässäkin mittakaavassa. Yritetään liikaa itse, vaikka yhteistyö tuottaisi monesti paljon parempia tuloksia ja parantaisi kaikin puolin kaikkien jaksamista. 

Minullakin on varmasti elinikäinen prosessi opetella olemaan armollinen itseään kohtaan.  Vaikka toisaalta tietää olevansa hyvinkin kykenevä ja itsenäinen ihminen, jolta voi vaatia paljon, niin oman jaksamisen rajat on silti aina tiedostettava. Harvempi meistä mikään superihminen on.