Astro Foorumi

Olen lukenut/kuullut, että ihminen jossain vaiheessa löytää sen oman elämäntehtävänsä...sen asian, johon tuntee paloa ja intohimoa. Oletteko löytäneet oman juttunne ja miten se löytyi?

Olen varhaiskeski-iässä ja itse en ole sitä vielä löytänyt...ei kertakaikkiaan löydy mitään kaikenkattavaa intohimoa mitään asiaa kohtaan. En tunne tarvetta julistaa tai viedä jotakin sanomaa puheen tai tekemisen kautta intohimoisesti eteenpäin.

Katson aina ihaillen niitä, jotka ovat löytäneet oman "missionsa".

Oletko löytänyt omasi ja jos näin, miten löysit sen ja mikä se on?  :)

Heippa!

Monesti ihmiset etsivät ja etsivät tuota omaa juttua, mutta monesti sitä huomaa löytäneensä jotain, sitten kun lakkaa takertumasta siihen suureen etsintään!  ;)

Uskon, että kaikkien missio ei ole ns jotain suurta ja näkyvää, kaikista ei vain tule parantajia, huippukirjailijoita tai muuta.
Uskoisin löytäneeni oman missioni, joka on ihan vain rakkauden ja välittämisen osoittaminen muita ihmisiä kohtaan. Maailmassa kun on paljon kurjia juttuja jo valmiiksi! Kaikki vaikuttaa aina kaikkeen, ja jopa mitä pienimmät asiat vaikuttavat toisiinsa, eikä ole olemassa asioita, jotka vain sattuvat tapahtumaan, ja jotka eivät vaikuttaisi meihin.
Olen itse työssä, jossa tapaan hirvittävän määrän erilaisia ihmisiä, ja joiden kanssa olen tekemisissä päivittäin. Pienellä hymyllä, ystävällisyydellä, välittämisellä, aidolla kiinnostuksella toista kohtaan ja lähimmäisen rakkaudella saa uskomattomia asioita aikaiseksi!  :) :smitten:   Ainahan en todellakaan tiedä, miten oma käyttäytymiseni toista ihmistä kohtaan on vaikuttanut juuri tämän elämään tai sen hetkisiin fiiliksiin, mutta tosi usein se näyttää vaikuttavan vain positiivisesti!
Ja tämä minun elämäntehtäväni tulee varmasti minulla säilymään, huolimatta siitä, mikä minusta ehkä ammatillisesti tulee isona, ja minne sitten ajaudunkin.

Missio on jotain, joka meillä jokaisella on luontaista, itselle helppoa ja luontevaa! Tsemppiä kovasti etsiskelyysi! Kyllä se sieltä löytyy!  :)

Paras ohjenuora elämäntehtävän löytymiseen on tehdä sitä, mitä nauttii. Ihminen on ohjelmoitu sielultaan niin, että elämäntehtävänä on asia, joka antaa nautintoa (poikkeuksena karmalliset elämäntehtävät, joissa voi olla vastatuulta mukana).

Mä oon miettinyt elämäntarkoitusta paljon. Raamatusta olen saanut innoitusta jokaiselle suodusta armolahjasta... Mä en koe saavuttaneeni elämäntarkoitustani, mutta uskon että sellainen on ja tiedän olevani oikealla tiellä. Olen laittanut puolentoista vuoden sisällä elämäni aivan uusiksi ja ensi kertaa tunnen olevani oikealla tiellä, menossa kohti sitä jotain suurempaa tarkoitusta ::) Mulla on aika kova maailmanpelastus tarve, mun täytyy saada tehdä jotain mistä on apua ja hyötyä ihmiskunnalle ja maapallolle... suuria haaveita, mutta kai niitä tarvitaan, jos haluaa saavuttaa jotain suurta. Mulla on myös kova tarve todistaa, että mähän hitto vie pystyn siihen. Joten syksyllä aloitin uuden alan opiskelun kun totesin etten ikinä oo tyytyväinen aiemman opiskelemani alan hommiin ja paahdan nyt opintopisteitä ahmien eteenpäin. Haluan lähteä ulkomaille tekemään tutkimusta valmistuttuani, ehkä jo opiskeluaikana jos mahdollista. Tai ei sen väliä missä sitä tutkimusta tekee, mutta uskon että ulkomailla työskentely avartaisi näkökenttää alalla. Tää ihmiskunta on matkalla kohti hävitystänsä ja mä haluan tehdä jotain sen pysäyttämiseksi...

Tuo on niin totta! Olen jo karmani hyvittänyt, ainakin osittain ja nyt tosiaan saan tehdä sitä mistä todella nautin. Sitten, kun vielä tästä saisi rahaa niin jes. Nyt on hieman lutvimista, mutta jotenkin olen huoleton.

Minä en haluaisi ajatella, että meillä on vain yksi elämäntehtävä. Minä ainakin koen itseni kohdalla, että elämä on minun elämäntehtäväni. Minun kuuluu kokea ja kohdata monia asioita, elää erilaisia vaiheita ja sitä löytämistä ja kotiinpalaamisen tunnetta voi kokea monissa asioissa. Minulle ainakin oma elämäni ja minä itse olen se kangas jota kudon ja maalaan. En pystyisi ajatella löytäväni jotain yhtä asiaa mikä olisi tehtäväni ja suhtautuisin siihen intohimoisesti. Olen ehkä niin intohimoinen eri elämänosa-alueita kohtaan. Olen mielestäni jo tähänkin mennessä löytänyt niin monia "polkuja" jotka kulkevat samaan suuntaan ja tukevat toisiaan, että en voi nähdä tätä muuten kuin siten, että koko elämäni on tehtäväni.

 :smitten:

Minä muistan kun 15-vuotiaana angstasin kotona itku kurkussa äidilleni, että 'minä oon niin turha ihminen....yhyää, byääh.....miksi mä oon olemassa....mun olemassaololla ei ole mitään merkitystä....byääh, itkupotkuraivari'



Äitini vaan sanoi rauhallisesti, että 'elämän tarkoitus on elämä itse'. Eikä sen kummemmin sitä selittänyt, hän kun on niitä harvoja vähäpuheisia  :kaksoset:....(ajatustoimintaa paljon ja syvällistä, ulosantia ja puhetta niukasti... ::) )


Ja kuinka minua ärsytti se ja halveksin sitä 'tyydytkö noin vähään elämän tarkoitukseen?' säälittävää, minä kyllä vaadin enemmän elämäntarkoitusta. :crazy2:



Nykyään jo ymmärrän mitä äitini tarkoitti. Nuoruus on usein uhmakas ja vailla laajempaa näkemystä.



Nykyään näen, että elämäntehtävä on kasvaa omaksi itsekseen, ja se kaikki muu tehtävä tulee siinä sivussa luonnostaan.


Ja In:iä mukaellen, myös minusta yhdellä ihmisellä voi olla yhtä aikaa menossa monta elämäntehtävää.

Viisas mamma sulla Aamunsäde, kun tuollaisia suustaan päästelee. :angel:

Mun elämäntehtävän voisi kiteyttää tähän biisiin -siis avioitumisestani huolimatta. ::)
Eihän avioituminen mitään rauhoittumista tai paikoilleen jäämistä tarkoita. :P

http://www.youtube.com/watch?v=fJRyWDwGG-4 (http://www.youtube.com/watch?v=fJRyWDwGG-4)

...siis born to be Wilde..  :D ;D :2funny:

joo, mun mamma on viisas, ja yksi mun esikuvista tässä elämässä :)


edit. Kim Wildellä ihkuja mustia verkko ja nyöri asuja. :-*

En edes halua tietää elämäntehtävää, mitäs hauskaa siinä olisi? Sama asia kuin junalla ajelisi, ihan kivat maisemat mutta määränpää on jo tiedossa. Olen jo monesti katunut tässä viimekuukausina yhtä valintaani... toisaalta en usko että olisin tällä hetkellä tilanteessa jossa nyt olen. Kait se oli sitten se pienempi paha kuitenkin...

Ajattelin asiaa siltä kantilta miten asia konkreettisesti on: Elämä itsessään pyrkii olemaan eräänlainen progressiivinen, päätepisteetön jatkumo, jos se suinkin vain jotenkin onnistuu. No, mielestäni prosessi vaatii monenmoista kikkailua, oikeaa ajoitusta ja niinpä siinä kannattaa tehdä mikä milloinkin vaikuttaa hyvältä idealta. ::)

Kaiken elämän vääjäämätön kulku on loppujen ja alkujen jatkumo, syntyä, kasvaa, lisääntyä, kuolla, ja ottaa jokin toinen muoto, jossa ketju jatkuu, kerta kerralta uudelleen muotoutuen.. Olosuhteisiin yhä paremmin ja paremmin sopeutuvaksi jalostuen.

Elämä itsessään on tehtävä. Jokainen itse tekee oman elämänsä. Olemassaolon puitteista luo omaa kuvaansa.
Missio on ottaa käyttöön oma luoja-voimansa.

Totta :)
On tietynlainen saavutus elää
elämänsä loppuun saakka ilman
oman käden apua..

Täällä tullaan aina vain
vahvemmiksi, pitää oppia
sietämään tietynlaisia asioita
ja syntymään tuhkasta
uudelleen, jos tarve niin vaatii
;)