Astro Foorumi

Maailman kiireissä me menemme kovaa vauhtia johonkin suuntaan. Monesti tuo suuntakin jää tarkastelematta, kunhan vaan menemme.

Teemme velvollisuudesta työmme, hoidamme kotimme ja perheemme, huolehdimme itsestämme jos jää aikaa.

Jääkö aikaa?

Milloin olet viimeksi pysähtynyt ja miettinyt syvemmin itseäsi?
Onko kenties sairaus tai onnettomuus ollut se joka on sinut pysäyttänyt, kun et itse ole saanut pysähdystä muutoin aikaan?

Sinä itse, siis minä, olemme kaikkein tärkeintä Jumalan viljaa itsellemme. Olemmeko pitäneet siitä huolta? Kuka on ruokkinut minua, kun minä olen koko ajan kiireinen ja menossa? Onko minulla enää polttoainetta..... :buck2:

Kun älyäisimme pysähtyä ja kartoittaa tilannettamme aika ajoin, selviäisimme paljon pienemmillä vastoinkäymisillä.

Kuka minusta huolehtii loppujen lopuksi, jos en minä itse? Jumala, mutta minun täytyy myös pystyä toimimaan täällä maan päällä.
Anna itsellesi aikaa. Hiljenny ja kuuntele sisintäsi. Sisäinen äänesi kuuluu ensin hiljaa, jos et ole sitä aikoihin kuunnellut. Ääni kyllä vahvistuu, kun rauhoitut.

Anna itsellesi lupa rakastaa itseäsi juuri sellaisena kuin olet! Olet juuri sellaisena paras, halutuin, uskotuin ja puhdas ihminen. Liekkisi palaa kauniisti, kun hyväksyt itsesi ja annat rakkauden koskettaa sydäntäsi. Anna sen jäädä asumaan, älä aja sitä maailman kiireillä pois luotasi. Helli ja huolehdi rakkautta pienin ajatuksin joka päivä. Näin kiireinen maailma ei saa sinua täysin pois raiteiltaan. Näin saat itsellesi suuren voimavaran käyttöösi.

Rakastakaa itseänne, sen jälkeen voitte vasta rakastaa muita! :smitten:

Rakastan!!!  

Nyt voin sanoa niin, todellakin, tein kyllä työtä sen eteen, ja vieläkin joudun
tekemään, mutta kyllä rakastan.
 :smitten: :smitten: :smitten: :-*

Ja jälleen samaa mieltä kuin edelliset!  ;)

 YOUP!! :smitten:

En oikeastaan koko elämäni aikana juuri ole itseäni rakastanut, mutta OLEN vihdoin oppinut senkin !! Luupää, mikä luupää...  :laugh: Koska enhän voi täysin aidosti muitakaan rakastaa, ellen ensin itseäni !  :smitten:  :smitten: Eli KYLLÄ NYKYÄÄN RAKASTAN !! Oppia ikä kaikki...  ;)

Rakastan välillä välillä en se on niin omista aivoituksista kiinni se rakastaminen :D en usko että kukaan ihminen voi aina olla positiivinen ???mutta huonon päivän takana on ainakin monta hyvää päivää tiedossa :smitten:

Hips!  :D

Kyllä rakastan.  :smitten:

Kuten avattareni alla lukee, olen aina ihmetellyt, että miten ihmeessä olen niin jännittävä ja mielenkiintoinen, elämä oli ihmeellistä itsessäni jo pienenä, kunnes huomasin, että 'voi jukra', tuo toinen on erilainen. Voi kuinka aina vaan jaksan ihastua!  :smitten: Älä luule, etteikö minua olisi lyöty, tällaista hyväuskoista hakataan niin että maa raikuu. Usein edes en huomaa, onneksi.

Mutta en minä ole kroppaani ollut tyytyväinen, kaikkia huolia, kaikki päin honkia.  :tickedoff:  Mutta mitä vanhemmaksi tulen, sitä tyytyväisempi olen siihenkin. Se vielä kantaa sieluani, hyssyttää ja liikuttaa, vipeltääkin välillä pitää, kerkiääkö sielu edes mukaan!  ;D

Tuossapa kaikki olennainen tulikin, Elämänilo !  :smitten:  :laugh: Minä olen juuri minä, vaikka voissa paistaisi...  :2funny: Ja rakastan itseäni kaikkine vikoineni ja puutteinenikin, KUTEN kaikkia muitakin !! Ja ainahan tulee aikoja, jolloin on itseensä tai johonkuhun muuhun tyytymätön. Mutta ALL YOU NEED IS LOVE ja elämä on kuitenkin "vain" elämää...  :smitten:

Muutama vuosi sitten sain stressaavan elämän seurauksena rytmihäiriöt.Aloin ajatella , että mistä ne johtuu ja sain ne loppumaan kun tajusin, että en ole kone  :).Sen jälkeen olen pitänyt huolen, että jokaiseen päivään mahtuu aikaa itselle hengähtää ja touhuta asioita jotka tuovat sisimpään aidon ilon ja hyvänmielen.Olen myös oppinut rakastamaan itseäni, vaikka eihän se helppoa ole, koska kukaan ei ole täydellinen, mutta sen kun aina muistaa että meissä kaikissa on myös ne hyvät puolet, niin se auttaa ja tasapainottaa elämää  :smitten:

Niin,ei sitä aina todellakaan ole positiivinen. :tickedoff:

Mutta kyllä sitä ärripurri itseäänkin pitää rakastaa.
Siitä se sitten heltyy ja pehmenee.Vikoinensa ja hyveinensä,samoin normein kuin muitakin. :angel:


  :smitten:

Minulla tuo itseni rakastaminen alkoi avautua hiljalleen, kun eräs kirologi, neuvoi, että joka ilta, nukkumaan mennessä, ota se pieni lapsi itsessäsi syliin, ja sano sille, että rakastan sitä juuri sellaisena kuin se on.

No, niinpä aloinkin tekemään. Ja se on tehnyt kyllä hyvää.
Tietysti siihen on sittemmin vaikuttanut kaikku muukin henkiseen kasvuun liittyvä, mutta tuo oli kyllä se alku.

Toki, kuin myös teitä ja heitä ja koko elämää.
 :smitten:

Sekä että....
Rakkaus on maailman ihanin olotila, mutta myös niin raadolllisen paljastava. Rakkaus satuttaa aina joskus, se taas johtuu sitä, että itse luo odotukset toisiin sieluihin ja kun he eivät tee niin kuin itse haluaa, kipu on murskaava :o :o

Joka kerta kuitenkin nousen ylös, joka ainut kerta, en voi jäädä makaamaan paikalleni.

Tämä on mulle elämän koulua....

Mietin kysymystä ja luin muiden vastauksi havaitakseni että olen jo pitkään ollut vähän hakoteillä itseni kanssa. Peilaan selkeästi omaa minääni toisen ihmisen kautta. Minulla on hyvä olla, kun tuo toinen on kanssani ja hyvällä tuulella. Rakastan itseäni hänen varjossaan.

Pahana päivänä, kun hän haluaa olla omissa oloissaan eikä minun kanssani, olen levoton, itkuinen ja eksyksissä, harhailen ja odotan kutsua kuin pieni koira!

Miten opin rakastamaan itseäni, miten saan vahvuuteni takaisin! ???

Outituulikki

Miten osaisit rakastaa itseäsi......

Ei ole helppoa irrottautua toisen ihmisen kyljestä, mutta se olisi välttämätöntä ainaskin jossain vaiheessa. Omat mielipiteet, oma elämä, oma arvostus itseään kohtaan....

Kun kaksi ihmistä elää tiiviisti toisissaan ja hengittävät samaa ilmaa, ripustautuminen on kai vaan niin helppoa.

Koeta kuunnela sitä omaa sisäistä lastasi ja ääntä joka sieltä kuuluu. Mitä se sinulle kertoo. Pitäisikö sinun päättää omista asioistasi ja oman elämäsi suunnasta? Rakkaus toiseen ihmiseen kuluttaa ja sinun täytyy koota itsellesi myös tarpeellinen annos rakkautta, että kiertokulku voi tapahtua :smitten:


Kiitos muutenkin teille kaikille, jotka olette ihansti kirjoitelleet :smitten:

Rakkaus on meidän voimamme. :angel:

Voi, itseasiassa me emme asu yhdessä, vaikka NIIN haluaisin. Joskus tunnen olevani paketti, joka noudetaan, kutsutaan paikalle tai jonka luo mennään, kun ei ole muuta tekemistä...Sitten joku kaveri soittaa, ja taas on mentävä. Miksi, sitä en tajua!

Jos minusta olisi kiinni, ripustautuisin kuitenkin vielä tiukemmin. :crazy2:

No, sisimmässäni ymmärrän sen, etten voi ikuisesti olla varjona toiselle ja että oma ilmiselvästi palvova asenteeni on haitaksi koko suhteelle ja eniten itselleni. :uglystupid2:

Sitä tässä opetellaan. Mulla vähän sama vika, kuin outituulikilla, että ajattelee ja peilaa asioita toisten kautta.

Tää onkin mun varsinainen elämäntehtäväni, oppia rakastaa itteeni ja tekeen päätöksiä ja luottaan itteeni ihan omien tuntemuksien kautta, syyttelemättä ketään muuta tai "pakottamatta" ketään muuta tekeen päätöksiään, jotta minä voin sitten sen jälkeen tehdä omat päätökseni.

Kuullostaa varmaan hiukkasen omituiselta niistä, jotka on tottuneet tekeen itte omat päätöksensä muilta kyselemättä. Olen lapsesta asti yrittäny olla vaivaton, mukautuvainen, "ympäristöystävällinen" ja mitä vielä... hajuton, mauton...... :buck2:

Joopajoo.... alkaa menee melankooliseks  ;)

Mut näin se elämä vaan vähän kerrallaan opettaa, joskus hellemmin, joskus rankemmin.

Päämääränä   :smitten:

Outituulikki :)
Oi voi, nyt sua pompotetaan, olen pahoillani ???.
Mielestäni tämä juuri sitoo sinut toiseen kiinni ja näin ollen olet löytämättä itseäsi, koska elät toisen kautta.

Todellinen rakkaus, mitä sitten lieneekin, ei sido, ei käske, ei komenna, todellinen rakkaus sanoo: minä rakastan sinua olet millainen tahansa tai teet mitä tahansa :smitten: :smitten: :smitten:

Minä tiedän, mitä on läheisriippuvuus, tiedän mitä on kulkea omissa saappaissa, järkyttäen läheisiäni.
Itselläni menossa Uranuksen Vapauksen Tuulet, eriasia on sitten, mitä valitsen, se jää nähtäväksi, ja lopputulosta en voi varmistella.......

Vain irtiolevana toisesta voit löytää minuutesi ja rakastavuutesi. Hyväksy itsesi sellaisena kuin olet, varjominäsi  mukaan lukien.
Sano vaikka joka ilta: "minä rakastan itseäni ja sitä p.....mäisyyttä ja niitä kurjia puolianikin, sillä ilman niitä en voi olla se, mikä olen - Minä.
Siis rakkaus olkoon kanssani!"

Tiedän, itse opettelen tätä samaa edelleen ja voin vakuuttaa, ettei se ole helppoa.
Enkeleitä ja rakkautta itsetuntemuksesi tielle
toivoo
Stareyes ;)

Jäinpä oikein pohtimaan tätä kysymystä... :idiot2:
Lopun viimeksi en ole itselleni mikään objekti tässä mielessä, sudjekti ennemminkin...

Kaikkihan objektiiviset näkemykset ja kokemukset itsestä lähtee mielestä ja subjektiivinen kokemus on läsnäoloa... :idiot2:

Vaikka joissainhan 'menetelmissä' opetetaan tarkkailemaan itseään omasta olemuksesta käsin...mutta voiko läsnäolo tarkkailla? Mieli voi...läsnäolo kokee ilman minkäänlaista 'tulkintaa'.

Joten, objektiivisesti tunnen itseäni kohtaan monenmoisia tunteita, joista varmasti yksi on rakkaudeksi nimetty tunne, mutta ... olen vaan...minä itse,,joten...rakastanko siis itseäni? ;)  :smitten:

Rakastan itseäni,tai ainakin yritän.. Kyllähän siinä tietenkin menee raja, en todellakaan ylpeile :P Pidän yleensä huolta omista asioista enkä anna muille oikein varaa auttaa :( Tosin joskus autan liikaa muita ja unohdan sitten itseni... Mutta oikeasti jokainen joutuu vastaa itse itsestään ja siihen tarvitaan kyllä rakkautta itseään kohtaa ja myös uskoa :)

Mutta kyllä minusta muutkin pitää ottaa huomioon ja muiden neuvot mihin yritän tähdätä ainakin itse.

ps. joskus tekee hyvää kun katsoo peiliin ja vaikka tulisi millasia ajatuksia tahansa, niin sanoo "jumaliste mä olen hyvännäkönen! "  Siinä saa rohkeutta ja itsetunto kasvaa.  :smitten:

 Tottahan se on, että itsestään täytyy pitää huolta. Nykyään elämä on kovin kiireistä ja siitä syystä emme aina muista pysähtyä miettimään omia voimavarojamme.

Eikös vanha sanontakin mene :" JOTTA VOIMME RAKASTAA MUITA, MEIDÄN TÄYTYY OSATA ENSIN RAKASTAA ITSEÄMME."

Taitaa olla kyllä tyypillistä suomalaisille välittää enemmän muista kuin itsestään tai ainakin me löydämme itsestämme paljon enemmän huonoja kuin hyviä asioita, vaikka todellisuus ei näin ole. Se on sitä vaatimattomuutta.

Minusta jokainen ihminen on omalla tavallaan rakastettava ja arvokas, meissä kaikissa on jotakin kaunista ja mukavaa. Kaikista ei toki tarvitse pitää, mutta ketään ei saisi vihata...ainakaan sydämensä pohjasta.

Siinäpä onkin näppärää mietittävää, miten voisin rakastaa itseäni tänään. :smitten:

Oikun tuli nuoruus ja Krishnamurtin kirjoitusten lukeminen mieleeni, ihan oikeasti se TUNNELMA tulvahti elävästi sieltä jostain kaukaa - tietenkin sanoinkuvaamaton mutta ihana muisto  :D

Hyvä Outituulikki! Sait sydämeni värähtämään iloisesti, kun näet asian noin selkeästi. Ja selkeästi osasit sen ilmaista!  :coolsmiley:  Mutta juuri asian näkemisestähän sinä ponnistat eteenpäin. Haluan töniä sinua lempeästi eteenpäin. Olet mahtava tyyppi! Metsätonttu

Minusta itsekeskeisyys on typerää muilta ihmisiltä
koska siinä ei keskitytä minuun.

Tokihan minä itseäni rakastan - olematta silti itserakas. Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi, niinhän se käsky kuuluu ja se tarkoittaa, että itseäänkin pitää rakastaa. Ei voi antaa, jos ei ole mitään annettavaa.  :angel:

Ihminen ei aina huomaa, että se mikä tässä maailmassa kantaa rakkauden nimea ei itseasiassa olekkaan sitä. Rakkaus ei suinkaan ole mikään vankila sillä rakkaus  on vapautta. Rakkaus haluaa päästää vapaaksi ja tehdä onnelliseksi. Silti teemme rakkauden nimissä joskus hyvin kyseenalaisia tekoja.
Kuinka paljon sinussa on rakkautta?
Rakkaus hyväksyy kaiken.

Tämä on rakas aihe  :)
Itse ajattelen, että rakkaus on meille kaikille luonnollinen olotila ja jos itsensä hyväksyminen on vielä hakusessa, silloin mielesi luonnollisen olotilan tiellä on vielä jotain joka ei sinne kuulu. Tähän anteeksianto on loistava harjoitus, sillä rakkaus ja anteeksianto ovat hyvin lähellä toisiaan.

Kaikki ihmissuhteet - ja eritoten ne läheisimmät - ovat mielemme peilejä. Tämän asian hyväksymiseen minulla meni tovi, mutta sen jälkeen rupesin arvostamaan läheisiäni aivan eri tavalla. Todellisuudessa et voi antaa anteeksi kuin itsellesi. Tai voit - voit antaa kumppanillesi anteeksi sen mitä hän ei tehnyt sillä kaikki on vain mielesi heijastumaa ja sinun alitajuinen syyllisyys eli pelko projisoi kokemuksen. Jokainen kohtaaminenon pyhä sillä siinä rakkaus kohtaa itsensä. Läheisimmät ihmisuhteet ovat rakkauden oppitunteja, peilimme vain näyttää mitä voisimme vielä antaa anteeksi ja vapautua. Vapaus on rakkautta.  :smitten:

O0 No sitten justiinsa näin Theus! :smitten:

Tässä varmaan se ydinsyy siihen, että tässä on menossa jo ties kuinka mones
ukkomies pitkällä juoksulla, hääni olen perunut aika monta kertaa
ja näistä kaikista viisastuneena todennut, että minulle sopii parhaiten
avioliitto, joka perustuu ystävyys-suhteelle gay-miehen
tai/ja vastaavasti vanhemman varakkaan herrasmiehen kanssa.

Molemmat, jos ne esim. lapsen haluavat, joutuvat todella haluamaan sen,
kuin myös, jos vihille vievät naisen. Molemmat tosin eri syistä.

Sopimus ystävien kesken on aivan eri kantissa kuin tavallisen oman ikäisen heteromiehen kanssa,
joka on vaatimassa ja painostamassa sitä ja tätä ja soittelemassa perään,
että :smiley6600: missä olet, miksi olet, kenen kanssa, miksi sen kanssa, milloin tulet,
miksi tulet niin myöhään..?
 :tickedoff:  >:(

Mutta asiaan...
Rakastan itseäni! :smitten: Niin paljon, että muut saattaa olla kateellisia
ja/tai pitää minua egoistina. ;D

Olen ihan täynnä itseäni, kuten kuka tahansa jumalattoman rakastunut on
rakkauden kohdettaan. :P

Haluan ja pyrin antamaan itselleni (=rakkauden kohde) vain kaikkein parasta kaikessa
tehdäkseni itseni (=rakkauden kohde) mahdollisimman onnelliseksi
ja rakastamaan minua (=rakastajaa~rakkauden kohdetta) takaisin. ::)

Minulla on hetkiä jolloin joudun soimimaan itseäni ja antamaan anteeksi oikein roppakaupalla,
kuten esim. olen päästellyt pahoja sammakoita suustani jossain tilanteessa,
olen juonut liikaa shampanjaa/proseccoa ja koko seuraava päivä on pilalla,
olen pistänyt suustani alas liikaa tai/ja epäterveellistä ruokaa ja lihonut,
tehnyt jotain sellaista, että argh :buck2:, yleensä tuon liian shampanjan/proseccon yhteydessä,
en ole antanut itselleni aikaa, en vienyt itseäni urheilemaan, ulos, kauneudenhoitoihin tms,
laiskotellut pitkään jonkun asian suhteen, ai..! mutta sitähän minä teen koko ajan. :P

Mikäpä rakkauden kohde koskaan olisi virheetön ollut. ;)

Puhut kauniisti rakkaudesta! Minunkin mielestä vapaus on puhtainta rakkautta, se että antaa toiselle vapauden olla oma itsensä, vapauden täyttää omaa tahtoaan. Se kaikki kuulostaa surulliselta, mutta jos voi löytää aitoa rakkautta itseäänkin kohtaan mm. suomalla sitä vapautta, mitä se sitten lieneekään (yhtä kyseenalainen vaikea käsite kuin rakkauskin) voi löytää aivan toisenlaisen 'minän' ja 'sinun'.

Rakkaus on suurimmassa määrin myös irtipäästämistä ilman kaunaa. Vaikeaa...

 Opettelen rakastamaan itseäni  :). Lähiaikoina olen tiedostanut itsestäni taas uusia piirteitä jotka eivät ole ensialkuunsa kauhean miellyttäviä mutta nekin pitää hyväksyä eikä se ole kauhean helppoa. Itsearvostukseni on kuitenkin aika korkea, mutta se helposti kääntyy ylpeyden puolelle joka ei kovin rakastava tunne ole  :D.
 Hyväksyä kaikki puolet itsestään ja rakastaa niistä jokaista, se on pyrkimys mutta vielä on jonkun verran matkaa  :laugh:.

Tavallaan joo. Eihän sitä kukaan muukaan tee mun puolesta. :P

Kummallista kyllä, sellaiset ihmiset ketkä hyväksyvät (hyväksyminen=rakastaminen) itsensä ovat vastustamattoman viehättäviä tasapainoisia ja kauniita - muodoista riippumatta - ja vetävät magneetin tavoin puoleensa paljon rakkautta. Sama vetää puoleensa samaa. Miksi siis negatiiviset ihmiset kokevat puutetta ja kurjia asioita jatkuvasti?

Jokaisella (tai ainakin sinkulla) on mielessään kuva ihannekumppanistaan, siitä minkälainen henkilö olisi unelmieni täyttymys, olkoompa kyseessä sitten vaikka hermafrodiitti.
Kysy itseltäsi seuraavaa: Olenko minä sellainen henkilö johon täydellinen partneri tuntisi vetoa? Heti kun mielessäsi oleva kuva omasta itsestäsi sallii sinun vastaavan tähän myöntävästi, täydellinen partnerisi ilmestyy esiin, sillä hän tuntee vastustamatonta vetoa sinuun.  :smitten:

Kiitos, vuoden paras vinkki!
 :smitten:

Juu mutta ei niitä hermiksiä niin vaan löydy, ei edes DTM:stä. :-\

...nyt täytyy kyllä itse asettaa itseni rakastaminen kärkiasiaksi.
Elämässä on yllättäviä käänteitä, ja jos et ole itsestäsi perillä, huonosti voipi käydä ;)

Olen opetellut rakastamaan itseäni viime aikoina sellaisina hetkinä, jolloin iskee itsesääli, epätoivo, huoli, pelko alemmuus. Vaikeintahan se sellaisina hetkinä on.

Hoen vain itselleni että rakastan itseäni, rakastan itseäni... Niin kauan kunnes rauhoitun..
Samaan rituaaliin kuuluu myös että päästän irti ajatuksista ja asioista jotka eivät tee minulle hyvää
ja kiitän siitä että elämässäni on paljon asioita ja tulee lisää asioita, jotka tekevät minulle hyvää..

On vähän vaikeaa, mutta ehkä itsensä rakastaminen auttaa.

Olen PÄÄTTÄNYT että minulla on oikeus olla juuri sellainen kuin olen,
ja sellaisena olen rakastettava.

Minä itse tiedän tekeväni parhaani (siis silloin kun oikeesti teen parhaani, jos en tee niin asia toinen) - jos se ei jollekin toiselle kelpaa, se ei ole minun ongelma,
se on juuri sellainen asia/ajatus, josta voin päästää irti.

Minulla on oikeus olla epätäydellinen. Jos joku toinen kokee sen ongelmaksi, päästän siitä irti.

Minä olen vahvasti tietoinen itsestäni ja siitä että olen rakkauden energiassa ja suuntani on oikea.
Minä yritän rakastaa itseäni enemmän, jotta muistaisin tämän silloin,
kun jokin itseni ulkopuolelta tuleva asia meinaa horjuttaa minua tai lannistaa.
Sitten nostan pääni vaan pystyyn ja jatkan.

Palaan tähän myöhemmin, sitten kun olen tehnyt tätä rakkausharjoitusta lisää joka päivä,
niin voin kertoa tuloksista....

Nyt siis vaan onnea tälle projektille  ;D



Voin myöntää että vaikka kuinka pidän itseäni rakastavana ihmisenä, niin olen kyllä viime aikoina kyseenalaistanut että osaanko oikeasti rakastaa itseäni yhtään?
Koska rakastan itseäni niinä päivinä jolloin olen kaunis ja menestyvä  ;D No tottakai, niinhän jokainen tekee? Mutta se on periaatteessa vain ulkoisista asioista johtuvaa ylpeyttä itsestään... Ja ihan oikeaa rakkauttakin, ei siinä mitään.

Mutta rakastanko itseäni silloinkin, kun olen juuri jättänyt sadanviidennenkymmenennen poikakaverini, muuttanut takaisin pikku kämppääni jossa ei ole telkkaria, unohtanut katsastuttaa auton kolmantena vuotena peräkkäin ajallaan, olen duunissa jossa olen melko hukassa ja meinaan pillahtaa itkuun heti kun vuoro loppuu ja sen lisäksi mulla on ikuinen flunssa ja väsymys sekä tosi v*ttumainen (kirjaimellisesti) terveysongelma?

Niin, ainakin kovasti nyt yritän.

I love ME beibe  :smitten:

minusta itsen rakastaminen on jotenkin niin selvää; se on se toisen rakastaminen se dilemma. vaikka aina tämä pyritään palauttamaan itsen rakastamiseen. missä se muka edes tuntuu?  ::) eli vastauksena theukselle, tottakai ( viimeksi katselin  :rapu: ja ajattelin miten komea se on, mutta toki mielestäni olen aivan ihana ja täydellinen vaikka hänelle  ;) ; vai missä se american dream tällä kertaa luuhaa, vieläkö piti lisää rakastaa itseään ) , onhan selvä että minulle täydellinen partneri rakastaisi minua, eihän se muuten olisi täydellinen minulle .  :laugh:

rakastan :smitten: