Astro Foorumi

haluatko jakaa kokemuksia herkyydestä ja siitä miten se ilmenee? oletko herkkä tai kärsinyt yliherkkyydestä.


yhden negaatiopuolen olen huomannut:

ihmisluonteessa, ainakin kehittymättömässä, on usein jonkin verran sadismia.

kuinka paljon kiusataankaan sellaista, josta huomataan päällepäin, että hän on herkkä ::)


se kuvio menee näin


huomaan että tuo on herkkä - haluan nähdä jonkun reaktion- tökkäänpä sitä jollain tavalla ja katson millaisen vaikutuksen olen saanut aikaan - nautin vallantunteesta - hmm, se reagoi! -minä tein vaikutuksen! jihuu! - jee jee....
 :-\ ;) :crazy2:


tätä erilaista tökkimistä ja sorkkimista olen saanut herkkänä henkilönä tosiaan ottaa elämässä vastaan. tosin koulukiusausta sain kestää vaan ysillä ja kasilla, ala-aste oli vapaa siitä, samoin lukio. mutta se olikin tosi isoa sillon kun sitä oli.


mutta muissa yhteyksissä, kun olen aina tehnyt paljon ja liikkunut paljon arjessa, niin olen huomannut että jossain vaiheessa oikein kutsuin sellaisia ihmisiä, joilla oli halu 'survoa' tai 'ruhjoa' minut sanallisesti tai energiallisesti vain siksi, kun herkkyyden havaitseminen toisessa kai ärsyttää ja herättää suuren houkutuksen kiusata. :)



nykyään olen jo kasvanut pois yliherkkyydestä, joten en enää herätä niin paljon kiusaus-himoja toisissa.



no, tälläinen näkökulma. tässä saa pohtia aihetta herkkyys miltä kantilta vaan. hyvä ja huonot puolet, tai ratkaisut herkkyyden aiheuttamiin ongelmiin, joita haluaa jakaa omasta kokemuksestaan. tai ehkä olet itse henkilö, jota ärsyttää suuresti 'herkät hienohelmat'. :angel: sekin on mielenkiintoista.

minä muistan yhden tilanteen kiusaus vuodesta, olen tän kertonut ennenkin...


kovistyttö ja lauma siipeilijöitä olivat ympärilläni ja kovistyttö koitti saada minua lyömään, 'no lyö nyt, lyö s***n h***a.....sanoin että lyöminen on vastoin mun periaatteita, ja en lyönyt. siitäkös tyttö alkoi pihisemään raivosta, koska ei voinut saada minua 'samalle tasolle'...jotta olisi saatu aikaan koston kierre.


koin voittaneeni sen tilanteen, vaikka minua pyöriteltiinkin lumihangessa. koskaan en myöskään alistunut siihen, että kukaan olisi kieltänyt missä liikun, vaikka olikin 'tappouhkaukset' päällä kaupungille mentäessä, niin meninpä silti vaikka turpiini otinkin. silloin teininä. minuahan ei kukaan rajoita liikkumasta vapaasti missä haluan, jo ihan periaatteesta.


uh...onneksi idiotismi on vähemmässä nykyään. eräälle kiusaajalle kävi itselleen myöhemmin tosi kurjasti. hyvin onnettomia nuoria ne olivat, kiusaajat.


en usko että minua oli heikkona koskaan pidetty vaikka olinkin herkkä, päin vastoin minusta lähti jokin liiankin vahva 'maku', ettei minua vaan voinut olla kiusaamatta, kun minulla oli niin kiusallinen voimakas 'presenssi'....kai olin uhka. en kyllä tehnyt mitään muuta kuin elin hiljaisesti omaa elämääni, ja minulla oli pari ystävää.


noh....niitä aikoja....


mutta en minäkään kiusaamisesta kertonut kellekään, en edes äidille, koska siitä kertominen olisi ollut merkki jostain 'häviöstä'. :-\


toisaalta kyllä silloin kiusaus aikaankin tajusin, että kiusaajilla oli hyvin paha olla. ei ihminen, joka voi hyvin, ala kiusaamaan toisia....


toisaalta tuskin toisten kiusaaminen kovin pitkäaikaista lievitystä siihen pahaan oloon tuo...

*tiskit kesken*


KV?


niin, tämän ajan arvot eivät ole ihmislähtöiset.

työelämä ja mikään ei oikein toimi sen perusteella, miten maailmasta tulisi ihmisille hyvä paikka.

jos kulttuuri rakentuisi sen päälle, että oikeasti mietittäisiin, mikä on ihmiselle parasta ja rakennettaisiin sitten siltä pohjalta....





niin, tää on tällästä massatuote-aikaa, ja ihmisiäkin puristetaan tuubista, jossa on kai muka jotain 'ihmismönjää'....ja sitä sitten vaan puristetaan rattaisiin.


kärjistettynä.





minä en tiedä olisiko lapsenkengissä, mutta ehkä jonkinlaisessa alennustilassa.


ja sokeuden tilassa.


tavallaan, kaikki mahdollisuudet parempaan jo on ihmisissä, mutta he ei itse tajua sitä...ja ollaan sokeita sille mitä voisi olla.


tai sitten loppuun asti nääntyneitä, kun pitää olla kuin työkone.



luulen että joskus kun tulee parempi aika, niin tätä vaihetta historiassa muistellaan päätä pyöritellen ::) :idiot2:



en tiedä onko tää totta, mutta mieheni esitti väitteen, että itseasiassa koskaan historiassa ei ole ihminen tehnyt näin paljon työtä elantonsa eteen kuin nyt.


jos minulta kysytään, niin tää on vähän sellaista 'uusorjuuden' aikaa.




kiusaamisesta, minusta ne ei ikinä yliotetta saaneet, eivätkä saa ;)

Mä olen tuolla yliopistossa huomannut, että monet kiusaajat ovat itse todella herkkiä/yliherkkiä ja yleensä heiltä itseltään löytyy taustalta kiusaamista ja muita todella rankkojakin elämänkokemuksia...Luulisi, että rankat kokemukset tekevät ihmisestä entistä empaattisemman, suvaitsevamman ja avarakatseisemman mutta asia ei ehkä olekaan näin yksinkertainen...Esimerkiksi eräs entinen yliopisto "ystäväni" teki/tekee usean ihmisen elämästä helvettiä pelkällä läsnäolollaan, minut hän eristi täysin koko kaveriporukasta ja tuhosi lähes kaikki suhteeni toisiin koulukavereihini, erään ystäväni hän ajoi melkein itsemurhan partaalle ( ei tosin ollut se pääsyy mutta laukaiseva tekijä), erään toisen tuttuni harjoittelupaikan hän sai evättyä puhumalla paskaa hänestä kyseiseen paikkaan..Kyseinen tyyppi on kokenut itse nuoruudessaan kovia, ollut sairaalassa kauan muun muassa anoreksian takia ja suvussa on muutenkin paljon mielenterveysongelmia ja sairauksia, joista ovat joutuneet sitten kärsimään..Hän on kovin dominoiva, hallitseva ja mustasukkainen ja hänen menettämisen pelkonsa ja hallitsevuuden tarpeensa menee lähes aina yli inhimillisten rajojen..Jos ihminen joutuu kokemaan enemmän kuin pystyy sillä hetkellä kestämään, hän voi muuttua samanlaiseksi hirviöksi kuin mitä muut ovat olleet häntä kohtaan, kadottaa oman inhimillisyytensä/hyvyytensä, koska ei uskalla olla enää "hyvä" ja samalla ehkä myös "heikko"/altis pettymyksille, ettei menettäisi "järkeään" tai hallintaansa elämästään...

Mulla on käynyt myös kerran niin, että olen kadottanut oman "hyvyyteni/ihmisyyteni", se tapahtui parisuhteessa ja katkeruus kohdistui myös samaan parisuhteeseen..En tuntenut syyllisyyttä enää mistään ja kaikki oli mulle sallittua siinä katkeruudessa, vasta nyt, noin parin vuoden säteellä olen alkanut tuntea kovaa katumusta ja syyllisyyttä teoistani ja tuntuu, että minulla on eka kertaa aitoa halua olla hyvä tätä tiettyä ihmistä kohtaan.. 

Harmi, että tämä koulukiusaajatyyppi ei itse asiaa tiedosta..Hän esimerkiksi puhui pari viikkoa sitten päin naamaa minun kanssani, että "olisi mukava olla enemmän yhteyksissä" oikein mairea ja vilpitön hymy naamallaan, kun olin hetki sitten kuullut tältä lähes itsemurhaan ajautuneelta ystävältäni, että tyyppi oli puhunut musta paskaa ja jättänyt kutsumatta eräisiin juhliin, johon tuli muitakin opiskelijoitamme...Tuon episodin jälkeen oikeasti huomasin kuinka kiero ihminen pystyy/voikaan olla..Mä oikeasti pelkään tuota ihmistä sydämeni pohjasta enkä todellakaan halua, että hän tietää mitään elämästäni tai läheisistäni..Tulevaisuuden suunnitelmani hän sai udeltua, kun tapasin hänet silloin pakon edessä naamatusten ja menin tietenkin paniikkiin ja puhuin kuin papupata :D Nyt kun päätin tietoisesti jättäytyä tämän henkilön vaikutuspiiristä (poistin mesestä/FB:stä->>syynä muka gradukiireet etten ehdi olla facessa ;D), hän on ihmeellisesti alkanut mönkiä takaisin elämääni..Olin jo ehtinyt unohtaa tän tyypin kunnes tuli tää pakollinen tapaaminen kouluasian merkeissä ja hän sai syyn tavata ja udella asioitani...

N222



ymmärrän tämän, joskus ihminen voi olla niin traumatisoitunut että on enää ulospäin pelkkää suojakuorta ja hyökkäyksellä puolustautumista....vaikka ei olisi aina enää tarvis.


mun kokemukset kiusattuna olosta ajoittui kasille ja ysille, mutta jännä kuulla että yliopistossakin jaksetaan jatkaa samaan malliin.

yliopistokiusaajat ei vaan enää varmaan hakkaa ja potki, kun se on epäsivistynyttä ::) :P


mulla ei ole mitään kokemuksia yliopistomaailmasta. tällä hetkellä on elämäni parhaat opiskelukaverit, mutta heidät löysinkin vasta 25 ikävuodesta eteenpäin.....


ylä-aste jätti mulle kyllä sellaiset traumat että petyin ihmisiin ja lukiossa en halunnut olla tekemisissä enää läheisesti kenenkään kanssa ja muutin pois entiseltä paikkkunnalta heti kun pääsin.


se oli se klassinen 'neitsythuora' juttu, jossa tytön kasvaminen naiseksi ei olekaan sosiaalisesti yhtä hieno juttu kuin pojan kasvaminen mieheksi.


enää en jaksa edes olla vihainen sillekään epäkohdalle...se sosiaalinen epäoikeudenmukaisuus...


jos olisin elänyt toisenlaisessa kulttuurissa, missä se huora-madonna potaska olisi jo unohdettu ja naisellisuutta kunnioitettaisiin....


mutta, olenpa ihan hyvin selvinnyt tässäkin ajassa....voin olla itseeni tyytyväinen kun olen selvinnyt vaikka mistä. ei sillä, niin varmaan moni muukin.


ihmiset kun ei aina päästä toisiaan kovin helpolla.  ::)

 Olen itsessäni huomannut sellaisen piirteen kun minua on kiusattu ja joutunut "kavereiden" hylkäämäksi sairauksien vuoksi, että sen jälkeen kun olen ollut parisuhteessa ja saanut uusia kavereita ja sitten onkin tullut jonkinlainen riita täi muuten vain kränää niin minä otan sen kaiken itseeni ja alan mollaamaan itseäni (jotka ovat ihan aitoja tunteita silloin) jonka tarkoitus on saada toinen ihminen väittämään vastaan jotta tuntisin itseni taas hyväksytyksi. Kun pidän sitä merkkinä siitä että toinen ihminen ei pidä minusta, että olen jotenkin huono kun olen antanut hänelle huomauttamisen aihetta kun en halua kokea hylkäystä uudestaan (se on suurin pelkoni), kun kiusaamisella osoitettiin että mitä ikinä teenkin niin se tuntui olevan väärin. Yritän siis kai olla täydellinen joka on ajatuksena jäänyt takaraivoon. :(

 Esiintymis kammo on ollut lähes kymmenen vuotta tehtyäni päätöksen että en ennää ikinä sano mittään mistä en ole täysin varma tai on vaara että muut alkavat pilkkaaman minua, tämä siksi kun opettaja nöyryytti luokan edessä 3 luokalla. :-[

Vain astrologinen kannanotto asiaan, kun kuulostat ihan Rapu-ystävältäni tuossa asiassa...
Hänkin syyllistää itsensä aina, vaikka syy ei pohjimmiltaan ole hänessä yhtään.
Joku auktoriteetimpi henkilö sanoo jotain kielteistä esim. porukan yleisestä toiminnasta ja ystäväni heti kokee ,
että Hän on tehnyt jotain väärää.
Ja hokee, -Voi, että mie oon huono ihminen... :'(

Ihan vain astrologisesti kiinnosti asia.
 :smitten:

 (En ole rapu, vaan härkä)  :)

 Minä olen yleensä kyllä tullut opettajien kanssa myöhemmin hyvin toimeen (paremmin kuin oman ikäisten) paitsi silloin kun joku onkin samantapainen kuin tämä nöyryyttäjä oli (7 luokalla tuli sellainen vastaan) :-\

tuli toisesta ketjusta mieleen, että kun sitten 'haukutaan' yliherkiksi, tai esitetään herkkyys negatiivisessa, syyttävässä valossa, niin mikä se sen vastakohta sitten on, joka olisi hyvä?


-turtumus
-karkeus
-tunnottomuus
-huomiokyvyttömyys


?


no kai sillä haetaan jotain vanhanaikaista ihannetta siitä, kuinka 'kovuus' on hienoa. no varmaan on ympäristöjä, joissa kovuus on paikallaan, kuten sota.

mutta pitääkö tavallisen elämän olla sotaa?


herkkyydessä on se 'vika', että herkkä on sellainen puntari, joka aistii ympäristön ilmapiirin, ja se asettaa sellaisia vaatimuksia, että ihmiset joutuu miettimään toimintansa laatua...sellaisessa seurassa, jonka jäsenissä kenellekään 'mikään ei tunnu missään'...voi olla käytökseltään vaikka kuinka alhainen ja tökerö, mutta herkkä henkilö 'peilaa takaisin' ne piirteet, missä joutuisi miettimään vähän enemmän omaa käytöstään, ja se on tietenkin ärsyttävää ja rasittavaa, koska pitäisi hieman nähdä vaivaa ja joskus jopa kyseenalaistaa sitä, onko oma käytös hyvää ja pitäisikö sitä kehittää.



möykkäävät, mylvivät ja karkeat raakalaiset ovat harvoin herkkiä ::)

...hmm. ja onko sotien, tarkoitan yksilöiden välisiä sotia, alkuperä siinä, että kun oma herkkyys on alunperin tullut loukatuksi, sen jälkeen on kehittänyt 'aseita', koska on huomannut että on tarpeen sotia, sillä toiset ihmiset pyrkii aina haavoittamaan.


kumpi lie ollut ensin, hyökkäys vai puolustus....


varmaan hyökkäykset, jonka jälkeen on täytynyt oppia kehittämään puolustushyökkäyksiä.


maailmassa, jossa ihmiset eivät tarkoituksella pistelisi ja loukkaisi toisiaan, herkkyydestä ei olisi ainakaan haittaa. se voisi olla vaan herkässä olevaa iloa. ::)

Voi olla herkkä ja vahva yhtä aikaa. Tässä ketjussa jotenkin tunnutaan rinnastavan herkkyys huonoon itsetuntoon, sillä aika monet käyttäytymismallit, kuten se, että ottaa itseensä liiallisesti muiden sanoista kertoo mielestäni enemmän siitä, että ei luota itseensä kuin varsinaisesta herkkyydestä. Herkkä ihminen mielestäni aistii helposti eri nyansseja ja tunnelmia, näkee herkästi asioista mitkä jäävät muilta huomaamatta.Tässäkin asiassa voi ajatella, että on monenlaista herkkyyttä. Positiivista, jolloin hyödyntää tämän piirteen parhaita puolia tai sitten sellaisesta jossa herkkyyden kaikki negatiivisest puolet nousevat pintaa. Vaikka on herkkä ihminen perusluonteeltaan niin se ei tarkoita sitä, että loppuelämän täytyisi loukkaantua ilkeistä ja loukkaaviksi tarkoitetuista sanoista. Herkkyys on mielestäni mahdollisuus oppia suhtautumaan maailmaan siten, että ei tarvitse sitä paksua suojakerrosta itsensä ja maailman väliin, vaan on avoin ja kokee elämän kaikki pienetkin asiat vahvasti, mutta ei silti takertuvasti. Herkkyys ei mielestäni myöskään tarkoita sitä, että roikkuu vanhoissa ja kulahtaneissa asioissa joista joskus on loukkaantunut.

Sellainen asia tuli mieleeni tuosta herkkyydestä, että usein asetelma on se, että se herkkyys, myös asianomaisen omalta taholta koetaan ongelmaksi. Enpä muista koskaan lukeneeni sellaista kommenttia tai ketjua, jossa joku valittelisi sitä, että kuinka sitä onkin ikävä ihminen ja kiusaa toisia  ;D.

Minusta tässä asetelmassa on jotakin kieroa...jos nainen kävelee yksin ja naisellisesti pukeutuneena iltamyöhällä kaupungilla, niin sehän on selvää, että joutuu vaikkapa raiskatuksi. Mitäs käveli yksin iltamyöhällä provosoivissa hepenissä  :D. Jos nainen joutuu miehen hakkaamaksi, mietitään, mitä nainen teki, että sai turpiinsa. Ärsytti stressaantunutta miesrukkaa väärässä paikassa, joten sitä saa, mitä tilaa. Joku taas joutuu työpaikkakiusaamisen uhriksi ja on auttamatta ulkopuolisten silmissä "väärässä". Jotainhan perustavaalaatua väärin tällaisen henkilön on täytynyt tehdä, että joutuu toisten hampaisiin.

No oli vähän provosoituja esimerkkejä, mutta ei kaukaa haettuja kuitenkaan. Tuntuu jotenkin siltä, että yhteiskunta automaattisesti syyllistää "uhrin". Miksi kukaan ei kyseenalaista niiden toimintaa, jotka toimivat väärin???

rosemary


 
;) Niinpä. siinä arvoasetelmassa onkin kieroutta. kiusaaminen on jotenkin äänettömästi hyväksyttyä usein.


En jaksa Ratkaisun tekstiä lainata, kun se oli kokonaisuudessaan niin tiivistä asiaa josta en olisi eri mieltä....mutta  off-topiccina, jos Ratkaisu ei koe omakseen tai löydä itsestään  :neitsyt: merkkiä, niin minusta juuri tuollainen tiivistetty ja joka näkökulmasta punnittu ja pureksittu analyyttisyys on juuri neitsyttä. mielestäni kirjoitus oli hyvin neitsytmäinen. kun heitetään pöytään neitsytmäinen loppuun asti viety tiivistetty analyysi, siihen on kenenkään vaikea yleensä sanoa mitään ja se vie ihmiset hiljaiseksi. saivartelun varaakaan ei jää. ;D


siis, tämän olen huomannut aikaisemminkin, muistakin neitsyeistä.

Itse olin lapsena ja vielä pitkälle aikuisikään asti lähes sietämättömän herkkä, ja tämän ominaisuuden kanssa eläminen ei ole aina ollut helppoa. Omalla kohdallani herkkyys on ollut sitä, että vaistoaa liiankin helposti ympäristön tunnelmat ja läheisten tunnetilat, myös ne, jotka on pyritty kätkemään. Vaikeaksi ominaisuuden on tehnyt se, että läheisillä ihmisillä ei ole ollut minkäänlaista kykyä tukea tätä herkkyyttä, vaan se on yksioikoisesti lytätty heikkoudeksi, joka pitää vain peittää, koska muuten tätä heikkoutta käytetään sinua vastaan.

Herkkyys on vaikea laji. Se, että joku on saanut hyvän tunnetutkan syntymälahjakseen, ei todellakaan tee hänestä automaattisesti kivaa ihmistä. Herkät ihmiset todellakin keräävät helposti kaiken ympäristön negatiivisuuden itseensä, ja jos eivät osaa tätä kuonaa puhdistaa itsestään, seurauksena voi olla hyvinkin masentunut, katkera, herkkähipiäinen, vainoharhainen tai vihainen ihminen, joka saattaa purkautua hyvinkin yllättävästi siinä vaiheessa, kun p*skakiintiö tulee täyteen.

Jotta herkkyys ei kääntyisi itseään vastaan, on todella tärkeää oppia käsittelemään niitä negatiivisia tunteita, joita muissa ja itsessään kohtaa. Toisinaan myös postitiiviset, voimakkaat tunteet saattavat olla pelottavia, ja niidenkin kanssa pitää oppia elämään. Itselläni herkkyyden positiivinen kumppani on ollut aina intohimo, jonka voima on tuntunut ajoittain hallitsemattomalta. Negatiivinen kumppani on ollut taas viha, minkä tunteen kohtaaminen itsessään on ollut toisaalta pelottavaa, mutta myös puhdistavaa. Itsensä puhdistaminen (mikä ensimmäisen kerran ei ollut tietoista, vaan ketjureaktio tietyistä tapahtumista johtuen) on muuttanut myös herkkyyden luonnetta nimenomaisesti voimaksi. Itse en yksiselitteisesti sanoisi, että herkkyys on voimaa, vaan että herkkyydessä on voiman siemen. Sen jälkeen kun herkkyys on muuttunut voimaksi, sen erityisempiä suojakuoria ei enää tarvita, vaan voi elellä ytimestä lähtevän voiman varassa. Näin olen myös kokenut olevani vapaa sielu, ts. kun suojakuoret ovat hävinneet tarpeettomina, niin se oma itseys on saanut tulla esiin sellaisena kuin se on ja kasvaa täyteen mittaansa. Jotkut tykkää, toiset ei, mutta pääasia on, että minusta on kiva olla minä, ydinminuuden voima on kuitenkin valoisaa ja lempeää voimaa. Perusluonnettani en anteeksi pyytele, mahdollisia vääriä tekoja muita kohtaan kylläkin. Muiden törkeälle käytökselle pistän nykyään nopeasti rajat, vaikka vahva tuntisi olevansakin, niin rajansa kaikella.

Lilli, miten olet saanut käännettyä tuon herkkyyden voimavaraksi?

Itse olen herkkä, mutta taas toisaalta ulkopuoliset sanovat, että minusta huokuu sellaista sisäistä, hiljaista voimaa. Sellaiset, jotka eivät minua tunne, sanovat selän takana hieman tosikoksi  ;), mutta minulla on kyllä hyvä huumorintaju...toisten kustannuksella nauramista en vain koe huvittavana. Valitettavasti tunnun vetävän puoleeni tilanteita, joissa saan toisen hillitsemättömän raivonpurkauksen päälleni (vaikka itselläni ei ole osaa eikä arpaa). Usein näissä tilanteissa oikein näkee, kuinka se toinen reagoi johonkin vanhaan juttuun, joka sitten jostain syystä purkautuu kohdallani.

Itse en osaa noissa tilanteissa sanoa/tehdä oikein mitään. Yleensä olen hiljaa ja koetan omalla rauhallisuudella saada tilanteen tasoittumaan. Tämä alkaa jo vähän kuitenkin tympiä ja mietin, saanko minä kaikki "yli-ikäiset murrosikäiset" vaivoikseni vai mistä tässä oikein on kysymys  :idiot2:?

Muilla samoja kokemuksia? Nää on vaikeita hetkiä, jos toisena osa-puolena on esim. pomo tms.

väliin huikkaan, vaikka en halua viedä ylläolevasta kysymyksestä huomiota.

Lillin kirjoitus oli mielenkiintoinen.

mutta herkkyyden hyvistä puolista, minun on vaikea kuvitella mitään hyvää taidetta, jossa ei ole herkkyyttä, balettitanssija, huilisti tai kirjailija ilman herkkyyttä, nyanssien tajua ja kykyä hienovaraiseen ilmaisuun olisi surkea taiteilijana. ehkä amerikkalaisen jalkapallon pelaaja ei herkyyttä tarvitse, mutta ehkä siinäkin pitää olla herkkä pallon liikkeille.

joo, herkkyyttä voi lähestyä niin monesta vinkkelistä. tosiaan se ei ole pelkästään 'loukkaantumisherkkyyttä'....noh pointtini oli se, että ilman herkkyyttä taiteellista ilmaisua vaativat jutut eivät mielestäni voi onnistua.


edit. kuvittelen vaikka jonkun soittajan, jolla ei ole herkkyyttä, niin soitto on 'kuollutta', tasapaksua ja tylsää.

Hih, aika imartelevaa =) Ehkä tosiaan nuo neitsytpiirteet tulevat esiin jostain sieltä alitajunnan syövereistä, eikä niitä itse edes hahmota. Omasta mielestäni kirjoitan vähän turhan epäjohdonmukaisesti, mutta näköjään se onkin sitten selkeää ja tiivistä. Tosin siinä on tietysti osittain se negatiivinenkin puoli, että muilla ei välttämättä juuri ole sanottavaa omiin kirjoituksiin. En tosin pyri juuri provosoimaan, lähinnä vain tuomaan oman näkökantani neutraalisti esiin.

Anteeksi offtopikki.

Nostetaas...

Mielenkiintoinen aihe! Nimittäin itse olen kärsinyt pahasta herkkydestä jo ihan lapsesta saakka. Ehkä tähän liittyy vanhempieni vaikea avioero ollessani 3-vuotias ja tavallaan opin lukemaan vanhempieni mielialoja, etten herätä kenessäkään pahaa mieltä ja synnytä itse riitoja. Vanhempani ovat edelleen katkeroituneita erosta eivätkä ole eron jälkeen puhuneet toisilleen sanaakaan. Jo lapsena tavallaan toimin viestinvälittäjänä esim. siitä, koska menemme etävanhemmalle hoitoon jne. Olin vähän semmoinen heittosäkki.

Syntymäni oli myös haasteellinen, synnyin keskelle riitaista avioliittoa, 2 kk etuajassa keisarinleikkauksella. Ollessani isompi äitini sanoi, että hän oli syntymäni aikoihin sen verta stressaantunut, että synnytys alkoi etuajassa. Olin täysaikaista selvästi pienempi, mutta "keskiverto"keskosta huomattavasti suurempi syntyessäni, 2300 g.

Koulu alkoi... Olin ekasta 9. luokkaan asti koulukiusattu. Niiden parhaimpien oppilaiden kanssa mulla oli OK välit, vaikka olin hirmu ujo ja en oikein kenenkään kanssa puhunut. Mua kiusasivat ala-asteella ne luokan kovispojat, jotka pärjäsivät koulussa max. tyydyttävästi.

Yläaste oli pahempi, sillä silloin jouduin kovistyttöjen silmätikuksi. Pojat ala-asteella sentään välitunnilla heittelivät kiviä ja lumipalloja, tai varastivat tavaroitani. Tilanteita, jotka säilyivät lähinnä meidän välisinä.

Mutta tyttöjen kiusaaminen oli lähinnä nöyryyttämistä koko luokan edessä, kertoivat kovaan ääneen "faktoja" musta tai tekivät muuta "mukavaa". Esim. yhdellä kotitaloustunnilla yksi kovistyttö kaatoi heidän ryhmän kokkaukset mun lautaselle ja sanoi "syö, possu" (meillä siis köksäntunnilla piti syödä lautaset tyhjiksi) - opettaja näki, muttei ottanut asiaan mitään kantaa >:(  Täristen lusikoin tavarat naamaani koko luokan tuijottaessa ja kävin sen jälkeen oksentamassa. Jonkun toisen kerran tehdessä ryhmätyötä, samassa ryhmässä oli kaksi kovistyttöä (opettaja oli jakanut ryhmät). Yrittäessäni ehdottaa jotain he vaiensivat mut saman tien ja haukkuivat, kuinka typeriä ideoita heittelen. Ja esitellessämme työtä nämä tytöt sanoivat opettajalle, etten ollut osallistunut koko tehtävään enkä sisäistänyt hommaa!!! >:(

Onneksi kouluajat jäivät taakse, lukioajat oli jo helpommat. Opiskeluajat ovat menneet helposti, tosin muutaman ihmisen kanssa tuli ilmeisesti kitkaa, syytä en edelleenkään tiedä, mutta ilmeisesti persoonani ei miellyttänyt (eräs tyttöporukka harrasti p*skanjauhamista ja juorujen levittelyä musta, AIKUISET ihmiset!!!) :-\ Töissä olen ollut miesvaltaisella alalla ja siellä olen saanut enempi varmuutta ja kykyä vastata piikittelyyn samalla mitalla - siis leikkimielisesti JA leikkimieliseen piikittelyyn (hope so..) ;D

Jossain taisin todetakin, että mulla suhteet naisten kanssa ovat kimurantteja välillä, koska en halua ottaa osaa mm. näihin Seiskaa lukeviin juoruporukoihin ja ruokkia heidän mielikuvitustaan levittelemällä juoruja muista. En edes tykkää juoruta ihmisistä, mulle tulee paha olo muiden asioiden setvimisestä :-[ 

Miesten kanssa tulen ehkä paremmin toimeen ja koen olevani oma itseni miesporukassa, ilman seksuaalisuutta - tämä on tuntunut ärsyttävän ainakin näitä opiskelijatyttöjä, joiden mukaan mulla ei ole kontrollia itsestäni sekä tyrkytän itseäni väkisin miehille (just joo ;D ). Tämän kertoi eräs miespuolinen luokkakaverini, joka oli kulkenut tämän naisporukan ohi, kun nämä olivat ruotineet ihmisiä. En olisi oikeastaan halunnut tietää, koska sitten mua jää asia vaivaamaan ja haluaisin selvittää sen - vaikkei se aina olekaan mahdollista :-[  Loppuopiskeluajan pysyttelin vain tästä porukasta etäällä ja jos jouduime tekemään koulutehtäviä samassa porukassa, pidin naaman peruslukemilla ja tarkoin mietin etukäteen, mitä sanon. Henkilökohtaista en paljastanut, en heille.

Nykyään reagoin vahvasti ihmisten tunnetiloihin ja helposti haistan heidän mielialansa, vaikkei heidän naamastaan tai käytöksestä näkisi mitään. Olen jollain tapaa edelleenkin aika riippuvainen muiden hyväksynnästä - ehkä taustalla nuo kouluajat, jolloin olin "jämäpala", jonka kanssa kukaan ei halunnut leikkiä ???  Riitoja en halua kenenkään kanssa enkä huonoa verta, vaan mielummin selvittää asiat jutellen läpi. Vihaan eripuraisuutta, se jää vaivaamaan :-\

Tulipas avautuminen.. ::) Ja meni jo juoruilun puolelle mun osalta, anteeksi :-X  Voin vaihtaa mielipiteitä myös YV:llä.

Laitoin tuohon nyt karttani (Astro.comista), jos joku haluaa kertoa, missä näkee herkkyyteni ja sen laadun - ei tietenkään ole pakko :)

Hei, onpa kamalan kuuloisia kokemuksia, sattunut ja tapahtunut, ainakin ketjun aloittajalla lumihangessa pyörittelyä, tappouhkauksia jne. Aika kovia juttuja nuorelle ihmiselle.

Minullekin oltiin silloin nuorena vähän vastaavalla tavalla ilkeitä, mutta huomaan että edelleen on ongelma tuo herkkyys.

Olen herkkä oikeudenmukaisuuteen, reiluuteen sekä omien että omien rakkaiden oikeuksien puolustamiseen. Tämä ei suinkaan sitten sovi aina kaikille.

Olen myös taiteellisesti herkkä ja lahjakas, monin eri tavoin. Se on kai joltain kateelliselta pois aina sekin. Sitten olen herkkä nauramaan, no aina on joku joka ei sitäkään voi sietää. Tunnevaistoni on herkkä, tulkitsen hyvin ihmisten välisiä suhteita  ja ilmapiirejä, tästä on ollut enempi haittaa kuin hyötyä arkielämässä...  :-[ mutta omaan henkisyyteen tietty se auttaa, itsensä kehittämiseen.

Sitten olen herkkä myös tunteissani, itkuherkkä (jos on kerran nauruherkkäkin). Ja vanhojen kokemusten, kiusaamisen yms. vuoksi olen herkkä ottamaan kaiken itseeni. Oikea kunnon  :aurinko:  :rapu: joskus voisi vähän rauhoittuakin, ajatella ennen kuin sanoo mitään... ( :kuu:  :kaksoset: )

Toisilta kateellisilta sekin on tietty pois, että herkästi luovin itseni ja sopeutan itseni uusiin ihmisiin ja ympyröihin. Olen melko älykäs, opin esim uusia kieliä äkkiä, olin hyvä aikoinaan koulussa. (no nörtit vs pahikset, se perusasetelma aina)  :idiot2: ja sitten vielä tunneäly, jokin selvätietoisuus välillä, ja tunneherkkyys omalla itsellä sekä oikeudentaju.

Aivan käsittämätöntä kierouttahan tällä paketilla kohtaa vielä aikuiselämässäkin. On se kumma, kuinka oikein magneetin lailla vedän näköjään kaikkia henkisiä limanuljaskoita edelleen puoleeni!  :(  :tickedoff:  :uglystupid2: Luulisi, että minä olisin jo oppinut. Tai sitten en vain ole suostunut muuttamaan -vieläkään- tunteitani hiljaiseksi ja itseäni kyyniseksi. Siksi he löytävät ja tunnistavat -SIIS herkkyyden nähdessään!

Silloin on tehokkainta näyttää takaisin oma pelottava puoli, oma viha ja omat kyvyt. Olen havainnut, varmaksi en voi tietäää...  :coolsmiley:  ;)