Astro Foorumi

Hei...kyselisin onko kukaan käynyt Horstmann hoidossa ja mitkä kokemukset siitä jäi? Kävin auran puhdistuksessa johon kuului myös lonkkien avaaminen. Se oli miellyttävä kokemus ja ajattelin seuraavaksi mennä itsesabotaasi hoitoon tai karman puhdistukseen. Olisiko kenelläkään mielipiteitä asiaan tai tarkempaa tietoa mitä siinä tapahtuu?  ???

Siinä hoidossa pitäisi päästä kuulemman eroon asioista jotka eivät ole sinulle hyväksi. Hoitaja selitti että toiset ovat päässeet eroon tupakanpoltosta, toiset epäterveistä ihmissuhteista jne. Sen enempää en itsekkään tiedä..netissäkin on ihmeen vähän tietoa asiasta mutta ainakin Horstmann.fi sivuilla on runkoa asialle. Toivottavasti joku täällä foorumilla osaisi valaista enemmän. :). Niin ja minua varoitettiin menemästä kenen tahansa hoidettavaksi kun kuulemman näitä "viikonloppukurssin" käyneitä riittää jotka eivät asiaa osaa kunnolla. :-\

En tunne heidän antamaansa hoitomuotoa, mutta tunnen kyllä hoidon eritavalla, joten voin vastata sen kautta mitä itse tiedän.

Auran puhdistuksessa poistetaan negatiivista energiaa aurasta, joka on jäänyt siihen joko sairauden, tunne-elämän tai muiden ihmisten aiheuttamana. Itse eheytän auran ns. mielikuvassani ja yleensä pyydän henkilön osallistumaan samanaikaisesti omalla mielikuvallaan. Käytännössä aistin auran heikkouden, repeymät tai muut vauriot ja eheytän niitä ajatuksellani ja antamalla rakkaudentunteen. Samanaikaisesti yleensä teen tunnesiteiden katkaisun eli meille tuppaa kerääntymään vääränlaisia tunnesiteitä ihmisistä. Katkaisen ne ihmisen kanssa ja sen jälkeen annan luojalle luvan luoda oikeanlaiset, puhtaasta rakkaudesta punotut tunnesiteet tilalle, mikäli tarvetta on.

Karmanpuhdistus taas on enemmänkin tunnelukkojen etsimistä ja minä kutsun sitä ns. skannaukseksi eli käyn chakrat ja ihmisen kehon kokonaisuudessaan läpi, jolloin jos jotakin negatiivista on kertynyt elimistöön puhdistan ne niin Äitimaan kuin Luojan rakkaudella sekä aktivoin chakrat toimimaan oikealla tavalla. Samoin eräällä ihmisellä oli keuhkot vaurioituneet tupakoinnista niin tein siihen omat mielikuvaharjoitukset, monesti käytän helmiäisvalkoista energiavaloa, joka ns. imee luojalle negatiiviset energiat. Kyllä hoidoilla voi parantaa niin riippuvaisuuksia, olen poistanut kahvi- sokeri, -nikotiiniriiippuvuuksia, eräällä palautui hajuaisti, yhden paniikkihäiriöt parantui ja kyllä nnäitiä hoitoja käytetään ihan syöpään ja kunnon sairauksiinkin.

Kyllä, miettikää tarkkaan kenen annatte hoitaa itseänne, jokainen hoitaja antaa myös alempia energioitaan hoidon yhteydessä lähes väistämättä. Tosin kun hoitaja on riittävän puhdas itse niitä energioita tulee vähän, jolloin hoito on itsessään parempi ja varsinkin jos puhdistetaan tunnelukkoja ja pelkoja niin hoitajan tulee osata ohjata ne pelot oikealla tavalla, että ne eivät jää roikkumaan niin sanotusti aurallenne ja aiheuta pahempaa haitaa, koska sinähän aistit siinä vaiheessa ne omat pelkosi todellisuudessa ja se voi olla varsin epämiellyttävää.

Mutta on monia hyviä energiahoitajia, kyselkää mihin he ovat suuntautuneita, osa on taitavia fyysisissä sairauksissa, osa psyykkeen puolella, osa taas henkisissä asioissa, talojen puhdistuksessa jne.

Kiitos Ulkopuolinen. Tuo oli hyvin perusteellinen vastaus. Mieltäni jäi askarruttamaan, että pitääkö itse päättää mistä haluaa eroon vai vaikuttaako hoito kaikkeen itselle vahingolliseen? Kuinka monta kertaa hoitoa voi ottaa? Minun hoitaja on Horstmann yhdistyksen rekisteröimä ja uskoisin hänen osaavan asiansa. Hän varotteli, että hoidon jälkeen saattaa tulla fyysisiä oireita (päänsärkyä,flunssankaltaisia oireita jne) tai outoja unia. Flunssa ainakin tuli...tosin vuodenaikakin on otollinen ;), mutta niin tuli unetkin. Suuria ,upeita taloja on ollut useampana yönä..samoin eläimiä. Viimeksi ihailin haukkaa aivan kosketusetäisyydeltä...taisin muuten itsekkin lentää siinä unessa  ??? . Jännin juttu oli, kun hoitopöydältä tokkuraisena nousin ja pääni selvisi, että tunsin olevani vähintään 5cm pidempi kun aikaisemmin. :o.

[/color]

Niinpä.


Totta.  :smitten: Itse olen tehnyt lähinnä tuota talojen puhdistusta, kanavointia jne.

Sunna, minä yleensä hoitoja itse vastaanottaessa tai antaessa sanon mielessäni, että annan tälle hoidolle luvan vaikuttaa minun korkeimmaksi parhaakseni, pyydän suojelusta ja varjelusta kaikelta negatiiviselta ja no uskoo tai ei, niin minä kyllä kysyn luvan hoidolle ja kysyn vielä onko jotakin jota minun tulee ottaa huomioon hoitoa tehdessäni. Saan silloin mielikuvan esimerkiksi siitä, että minun tulisi välttää hoitamista ennenkuin ihminen luottaa minuun tarpeeksi tai on ymmärtänyt jonkun asian ja jotenkin sitä vain saa varmuuden, että on luottavaista hoitaa toista.

Yleensä hoidot vaikuttavat kokonaisvaltaisesti, minulla esimerkiksi hoidettiin niskoja, mutta kuukautiskiertoni, joka oli silloin 31-34 muuttui 27 päiväiseksi ja sokeririippuvuus lähti pois. Hoitoja voi ottaa turvallisesti riippuen tietysti hoitajasta, kyllä hoitajan se pitäisi sinulle kertoa ja jos hän on pätevä voit luottaa hänen arvioon.

Hmm. erikoista, että hän varoitteli päänsärystä ja flunssasta, väsymys ja oudot unet on ok, mutta kunnon energiahoidon jälkeen negatiiviset oireet ovat vääriä. Minä esimerkiksi Veikko Enbergin hoidoissa olen saanut vain positiivisia vaikutuksia ja tuolla Hevosmiehellä oli sama vaikutus ystävääni, omista hoidoistani en ole kuullut, että olisi aiheuttanut oireita. Flunssa lähtee pois hoidoissa, hän hoitaa ihmisiä ilmeisesti epäpuhtaasti tai liian rajusti, jos vastustuskyky ei kestä sitä. Outoa.

Unet on ihan tyypillisiä. Tokkurainen olokin pari tuntia, varsinkin Veikon hoitojen jälkeen joskus palautuminen kestää, tosin minä olin niin huonossa kunnossakin, että olin varmaan jo erikoistapaus.

Zaphir,
No muistan oman skeptisyyden Veikkoon ensimmäisen kerran, se kyllä lähti sen siliän tien, kun puhelimessa miehen kanssa puhuin. Luotin tuohon mieheen täysin, enemmän kuin keneenkään muuhun. Olet oikeassa, itse en edes tee hoitoja ihmisille, jotka eivät luota minuun, minusta on tärkeintä, että luon ensin luottamussiteen puhelimessa, kirjeitse tai tavatessa ja sitten vasta voin hoitaa, koska jos ihminen pelkäisi minua hän voisi kokea tilanteen ahdistavaksi ja jotenkin kyse on kuitenkin hyvin luottamuksellisesta asiasta, kun päästetään toinen ihminen toisen mieleen, eri on tietysti nuo medijutut, jossa ihminen itse tekee kaiken ohjeistani.

Joskus tosin ihmisen mieli voi estellä aika rajusti hoitajan läsnäolon, mutta kyllä se luottamus joko syntyy tai ei. Se vain on niin.

No ompas kummallista  ???..kyllä se hoitaja kuvaili hyvinkin tarkkaan oireita..käski levätä ja juoda paljon jotta kuona-aineet poistuvat. Sanoi ,että nämä oireet kertovat siitä, että energiat puhdistuvat ja hoito on toiminut vaikkei kaikki oireita saakkaan.

Olet mielestäni ollut hyvällä hoitajalla, joka on hyvin sinua
ohjeistanut noista puhdistumisoireistakin. Ne kuuluvat asiaan
ja ovat mitä vähimmässä määrin "negatiivisia", vaikka kipuilu
saattaa siitä egostamme negatiiviselta tuntuakin. Asian voi näh-
dä niinkin, että kun opimme (mitä eheytymisemme itseasiassa
on) niin tuomme alussa vastustusta siihen uuteen "käsittämät-
tömään" tietoon ja sitä kautta oireilemme kun se energiajärjes-
telmämme alkaa siihen uuteen tasapainoon sopeutua. Useimmi-
ten ne opit, jotka jo tiedämme ja jotka ovat jo sisäistettyjä,
tulevat helpommalla tavalla - oireittakin, koska niillä on jo val-
miina paikkansa siellä keho-mieli -kokonaisuudessamme. Mani-
pulatiiviset oireiden hoitajat eivät toki tätä asiaa halua esille
tuoda.  :)

Kiva kuulla että olin oikeissa käsissä :). Kyllä tämä hoitaja antoi myös kännykkänumeronsa ja sanoi, että jos oireet on liian voimakkaita on mun soitettava hänelle,niin hän antaa lisähoitoja oireisiin. Näin ei kuitenkaan tarvinnut tehdä.

Kyllä minäkin hoitajaan luottaisin, mutta silti väitän, että on mahdollista tehdä noita hoitoja ilman negatiivista vaikutusta, mutta tiedän, että ihmistä voidaan hoitaa ilman kipuiluakin. Ja jos hei on valmis hyväksymään nuo oireet osana puhdistautumista niin mikäs siinä.

Lepoa ja juomista, mieluummin lähdevettä tai suodatettua vettä minäkin suosittelisin.

Puhdistuminen ja siihen liittyvä mahdollinen kipuilu
ei ole negatiivista eikä positiivista. Se on vain muun-
tumista. Aina ei tarvitse kipuillakaan - joskus muun-
tuminen on silleesti sujuvampaa. Järjestelmä taval-
laan päivittyy ja menee hetki kun ollaan taas uudes-
sa "normaalitilassa" jos sille uudelle olemiselle anne-
taan myöten. Eli osataan siis olla siinä uudessa kuo-
sissa.  :)

Karman puhdistus ilmeisesti tarkoittaa sitä, että tummasta (negatiivisesta) karmasta
pääsee kuin koira veräjästä.

Epäilen vahvasti tokko tuo onnistuu noin vain suit sait sukkasillaan...

 ???

Miksi ei onnistuisi?
Kun kerran harmonisen konvergenssin jälkeen on voinut itsekin sanoutua irti karmastaan ihan yksinkertaisesti. MInä tein niin viitisen vuotta sitten  ja kas kummaa, kaikki ihmissuhdesaippuaoopperat loppuivat kuin seinään.

Se tehdään näin:
Hiljenny haluamallasi tavalla ja sano sitten: Hengen nimeen korkeimman minän kautta täten sanoudun irti kaikesta karmastani.
(Tai muotoile itse vastaava lause joka sopii omaan hengelliseen vakaumukseesi - on ihan sama millä tavoin tuon sanot, kunhan asiasisältö on suunnilleen sama.)

Kun karmasta on irtisanouduttu siirrytään uuden energian kanssaluomiseen, joka ei ole koskaan ennen ollut mahdollinen. Tosin jos haluaa, voi jäädä edelleen mukaan karmasysteemiin, kyllä sekin edelleen toimii. Mutta ei ole pakko.

Pitipä ihan googlettaa tuo Eklektikon kovasti liputtama harmoninen konvergenssi.

http://en.wikipedia.org/wiki/Harmonic_Convergence

Itse suhtaudun yhtä epäilevästi kuin kaikkiin muihunkin amerikkalaisten mystifioimiin Maya-kalenteriprofetioihin.

Astroseppo sitä liputti myös aikoinaan kun oli ajankohtaista, siitä löytyy jostain tämän sivuston kätköistä hänen kirjoittamansa artikkeli, samoin siitä on puhunut aika moni kanava.

Se harmoninen konvergenssi ei ole tässä nyt pointti millään muulla tavalla kuin sillä, että se oli se hetki jonka jälkeen ne värähtelyt lähtivät nousuun niin kovalla vauhdilla että tuli mahdolliseksi tehdä asioita, joita ei koskaan ennen ihmiskunnan historiassa ole voinut tehdä.

Kuten vaikkapa nyt sanoutua irti karmastaan ja siirtyä seuraavaan vaiheeseen, eli kanssaluomiseen.

Mutta ei ole pakko, ei. Voisin kuvitella esim. draamanarkkarin haluavan mielellään pitää kiinni ihmissuhdesotkuja aiheuttavasta karmasta.  ;D

Karman hyvä puoli on siinä, että se antaa mahdollisuuden kasvuun, kehitykseen ja suhteiden tasapainotukseen. Se opettaa eettisyyttä, empaattisuutta ja vastuuta. Draama kyllä loppuu, kun yhden elämän osalle otettu karma on setvitty ja niistä mahdollisesti saadut työkalut on otettu käyttöön. Ei ole minunkaan elämässäni ollut erityisiä ihmissuhdesotkuja moneen vuoteen. Voi minulla silti olla vielä karmaläksyjä tälle elämälle setvittävänä. Asiahan voi mennä niinkin, että joku, joka on tehnyt minua kohtaan jotain väärin, haluaa nyt korvata tekonsa (ja näin on käynytkin). En erityisesti kannata mitään taikasauvan heilautuksia, joilla yritetään päästä ikävistä asioista mahdollisimman helpolla eroon.

Juu, kyllähän se karma opettaa ja voivat ne ihmissuhdesotkut laantua muutenkin. Karma on mielestäni todella hieno systeemi, ei siinä mitään. Mutta nyt on niitä vaihtoehtojankin siis olemassa: Niille jotka haluvat ryhtyä oppimaan aivan uudella tavalla on nyt vain tarjolla myös se kanssaluominen. Oppiminen ei silti lakkaa.

Ja tämä taikasauvan heilahdus, kuten sitä kutsut, saattaakin kiinnostaa vain niitä joilla ei ole enää karmasta paljoa opittavaa. Uskon itse, että ihmiset yleensä tekevät juuri niinkuin on tarkoituksenmukaista heidän oman senhetkisen tilanteensa kannalta. JOs karmasta on vielä jotain opittavaa, niin ihminen ei ehkä kiinnostukaan siitä irti pääsemisestä.

Mutta minä olen tässä inkarnaatiossa vain ja ainoastaan maksanut karmaa takaisin, ottanut sitä niin paljon maksettavaksi että se meinasi aikoinaan viedä hengen. Ja jos nyt joku ihmettelee mistä tiedän että olen vain maksanut karmaaenkä tehnyt sitä, vastaus on tämä: Karmaa syntyy kun puuttuu toisen ihmisen vapaaseen tahtoon (jätän nyt yksinkertaistuksen vuoksi pois tässä itseen kohdistuvan karman, eli kun ryyppää tulee krapula, ja puhun vain ihmisten välisestä karmasta).

MInä en ole tässä inkarnaatiossa koskaan puuttunut toisten vapaaseen tahtoon. En ole manipuloinut, uhkaillut, syyllistänyt, kiristänyt enkä käyttänyt fyysistä väkivaltaa puuttuakseni toisten vapaaseen tahtoon. Olen antanut ihmisten tehdä sitä mitä tekevät ja myös estänyt heitä tekemästä karmaa kanssani eli en ole antanut toisten myöskään puuttua omaan vapaaseen tahtooni. Näin jälkiperspektiivillä katsottuna tämä karma-asia selittää aika paljon siitä millä tavoin toimin ihmisten kanssa kaikki ne vuosikymmenet silloin agnostikkona kun en uskonut yhtään mihinkään. Juu, outolintuhan minä tavallaan olenkin, ihmiset tuntuvat pitävän jotenkin ihan normaalina esim. syyllistämällä  manipulointia.

En halua puuttua toisten vapaaseen tahtoon edes silloin kun sitä tarvittaisiin, eli lasten kanssa. Yksi tärkeä syy sille että olen vapaaehtoisesti lapseton on se, että en halua olla edes sitä tarvitsevan lapsen rajojen asettajana. Vähän on semmoinen olo että maksupuolella puhtaasti on oltu  jo  jokusen inkarnaation ajan, sikäli voisi ajatella että meikäläinen on karmasta jo oppinut se mitä siitä on opittavissa, joten on aika siirtyä seuraavaan vaiheeseen. Kuten olen tehnytkin.

Karma alkaa jo kuullostamaan miltein fatalismilta, että loppujenlopuksi olen jonkun voiman ohjaamana jolle en voi mitään muuta kun ottaa kaiken vain vastaan ja ajatus siitä vapautumisesta olisi jonkun toisen käsissä?
Miksi emme vain voi uskoa siihen yksinkertaiseen ja rakkaudelliseen asiaan että olemme täällä vapaaehtoisesti auttamassa ja oppimassa ja että kaikki on puhdas sopimus sielujen kesken. Jotenkin koen että karma sitoo liikaa maan piiriin ja sen takia moni ehkä kokee sen ahdistavana. No mutta, minä jatkan harjoituksia  ;D
Mutta sen olen nyt oppinnut että teen kaikkeni että en enää puutu kenenkään vapaaseen tahtoon, lapsia ei lueta.

Hööö... minusta me kyllä enemmän ohjaamme itseämme. Ellen puutu toisen vapaaseen tahtoon ei tule karmaa. Ei se mikään voima ole vaan syyn ja seurauksen laki:
Syy: Puutut toisen vapaaseen tahtoon
Seuraus: Hän saa myöhemmin tehdä saman sinulle

Oppimisen välinehän se karma nimenomaan on; se opettaa olemaan puuttumatta toisten vapaaseen tahtoon, minkä jälkeen mielestäni vasta kunnolla mahdollistuu se että voimme auttaa toisia.

Karma ei sulje pois sielunsopimuksia, nämä asiat ovat olemassa yhtä aikaa.
Karma ei sulje pois sitä että totta tosiaan, olemme täällä täysin vapaaehtoisesti.

Vapautuminen on VAIN sinun omissa käsissäsi; voit sanoutua irti siitä karmasta jota on vielä jäljellä.

Juuri näin! Paitsi että en usko karmaan enää vain päätin putsata sisäisyyteni ja uskoa toisin ja VOILA!  :smitten:

No mutta, voihan olla että se tuotta ihan tasan saman tuloksen kuin karmasta irtisanoutminen.  :)

(Toisaalta: En menisi itse kokeilemaan katolta hyppäämällä toimisiko apuna että lakkaan uskomasta painovoimaan.
Karma on automaatti vähän niinkuin se painovoimakin, ei olento tai monimutkainen järjestelmä.)

Jos sinä käytät sanaa 'karma" viittaamaan ensisijaisesti ihmisuhdesotkuihin tai niiden aiheuttajaan, se poikennee kyllä lähes kuin yö päivästä siitä, miten käsitettä  käytetään hindufilosofiassa...

Miksi olisi pakko käyttää hindufilosofian terminologiaa, jos se on omiaan aiheuttamaan
sekaannusta?

 :coolsmiley:

Niin poikkeaa ja onneksi poikkeaakin, hindufilosofian karmakäsite on melko kuvottava kontrolliväline.

Hindufilosofian karman-käsite mahdollistaa sen, että eliitti riistää luksuksensa suurten massojen selkänahasta ja perustelee tämän sanomalla 'teet vain kiltisti niinkuin käsketään tai muuten synnyt seuraavassa inkarnaatiossa vaikka torakaksi, teet kiltisti niinkuin  käsketään, niin sinut palkitaan tulevassa inkarnaatiossa.'

Hindufilosofian karma on luokkayhteiskunnan massojen kontrollointiin tarkoitettu väline, samoin buddhalaisuuden karmakäsitekin. Ja niin muuten on kristinuskon taivas/helvetti systeemi myös: "Teet kiltisti mitä käsketään niin pääset taivaaseen. Ellet tee, joudut helvettiin."

Sitäkin. Kyllä tänne maan päälle tullaan jonkinlaisen suunnitelman tai tiekartan kanssa. Eihän täällä olossa olisi muuten paljonkaan järkeä. Se on sitten eri asia, kuinka hyvin suunnitelma saadaan toteutettua, etenkin kokematon sielu voi tehdä virhearvioita vaikka oppaansa avustuksella suunnitelmaa tekisikin. Ja karma sitoo kyllä vahvasti maan päälle. Hypnoosikertomuksia lukiessa näkee, että jos sielu tietää edessä olevan karmisen elämän, niin oppaat joutuvat käyttämään kaiken suostuttelutaitonsa, jotta tämä ylipäänsä saataisiin jotakuinkin vapaaehtoisesti inkarnoitumaan. Mutta karmankin puitteissa on vara valita, miten sen hoitaa. Ei se ole mikään silmä-silmästä -laki.

Hinduilla ei ole yksinoikeutta sanaan karma, samoin kuin kristityilläkään ei ole yksinoikeutta sanaan Jumala. Sekaannukset on vältetty esim. tässäkin ketjussa ihan vaan sillä että olen aina kertonut mitä juuri minä karmalla tarkoitan. Jos se ei riitä, niin se on voi voi. Jokainen joka lukee viestini ymmärtää kyllä mitä minä sillä tarkoitan, eli turhaa nillitystä.

Näen karman näin. Se on kuin musta voimaputki joka imaisee ihmiset mukaansa ja sitten ollaan se voiman ohjaamana ja opin alla.
Mutta kun en usko siihen, se ei vedä minut mukaan vaan voin alkaa luomaan sisäisyyteni kautta vapaana olentona ja harjoitella sitä.
On moni joka ei usko karmaan ja alan ymmärtämään heidät tosi hyvin. Kun sitä ei ole minun sisäisyydessäni, en myöskään ole sen piirissä ns. ja en vain usko siihen enää (koske en usko niin en luo sitä enää) . Mutta saatte te toki uskoa, kuljen nyt kenties eri reittejä. Olen nähnyt jo tarpeeksi mitä tapahtuu kun uskoo karmaan, ihan liian monimutkaista ja sotkuista. Ja vieläkin jaksan hämmästellä sitä kuinka ahdistavaa karma on monelle ja kuinka raskasta. Ei kiitos enää.

Oletko koskaan lukenut esim. Bhagavad-giitaan kolmatta lukua 'karma-yoga'?
Jos lukaiset sen ns. ajatuksella, voit saada vähän vähemmän ennakkoluuloisen
käsityksen siitä, mitä hindut tarkoittavat karmalla...

 ;)

Bhagavad gitasta (se krishna-versio jota suomessa levitetään) minulle riitti se että seksi on sallittu hyvien POIKAlasten hankkimista varten.  ;D (en muista mistä kohtaa tuo löytyi, mutta sieltä sen bongasin ihan omin silmin, tuosta vain on aikaa jo lähes 30 vuotta)

Minua ei kiinnosta niin sitten vähääkään vanhan energian ajan filosofiat ja oppijärjestelmät. Hindulaisuuden mukaan ihminen voi muistaakseni inkarnoitua muuksikin kuin ihmiseksi jos hommat menee pieleen ja sössii asiat. Jo tämä on jotain mikä on minulle ihan kukkua.

Lisäksi:
Hedelmistään puu tunnetaan. Näitä vanhoja karmakäsitteitä ja kirstinuskon taivas/helvetti systeemiä on nimenomaan käytännössä käytetty siihen että eliitti kontrolloi ja riistää massoja. Mikä tahansa syteemi joka sanoo "tee näin tai sinulle käy huonosti" on mielestäni viallinen. Kaikki sellaiset systeemit ovat vallan ja kontrollin välineitä ja minun näkökulmastani pikemminkin kehityksen esteitä. Paitsi ehkä sille pikkuruiselle eliitille, jolla on aikaa meditoida ja harrastaa hengellisiä sillä aikaa kun suuret massat tuottavat toimeentulon ja elintason.

Tätä uuden energian karmakäsitettä on täysin mahdotonta käyttää toisten ihmisten riistämiseen millään tavoin.

On toki mahdollista, että itse Giitaan tekstissä on tuollainen kohta, mutta epäilen
sen olevan kuitenkin peräisin Prabhupaadan kommenteista, ei itse Giitaasta...

En anna tuolle väitteelle paljoakaan arvoa, ennenkuin kykenet kertomaan
kohdan mistä se löytyy!

 :coolsmiley:

En ole kauhean kinnostunut siitä, annatko tuolle arvoa vai et. Sain opuksen joskus käteen, luin, totesin seksistiseksi riistoskeidaksi ja vein kirpputorille.

Onko siis totta että hindulaisuuden mukaan ihminen voi inkarnoitua myös eläimeksi - tavallaan siis taantua - jos sössii asiat?
Jos on, tämä yksin riittää siihen, että systeemi ei juuri kiinnosta.

Miksi minua kiinnostaisi vanhan energian systeemi, kun elän jo uusissa energioissa?
Kannattaa muistaa, että hindulaisuuden syntyessä planeetan värähtelyt olivat niin matalalla, että jos halusi ryhtyä mihinkään energeettisiin toimiin, oli pakko paastota/meditoida/tiesmitä jotta saisi värähtelynsä nousemaan sen verran että hommat onnistuivat. Nykyään värähtelyt ovat niin korkealla, että tavalliset pulliaiset kanssaluovat puolivahingossa.

Ja sitten se hindulaisuuden melko kuvottava kastijärjestelmä; olisiko sinulla siihen mitään kommenttia? Joukkoraiskaukset ovat olleet Intiassa kovin pinnalla viime aikoina, mutta samaan aikaan kukaan ei osoita mieltään sitä vastaan että siellä joka päivä raiskataan tuhat (1000) kastitonta naista. Ja poliisia ei tietenkään kiinnosta, koska ei paljoa kiinnosta kuin pakon edessä ne kastillistenkaan raiskaukset.

Lähes kaikkien uskontojen ja filosofioiden ydin on se rakkaudellisuus ja se että tekisi toisille kuten toivoo itselleen tehtävän. (karmakäsitekin tavallaan on sitä, ainakin minun karmakäsitteeni; kannattaa tehdäm muille hyvin sillä he saavat tehdä saman sinulle)

Kaikki muu on kuorrutusta, politiikkaa ja kontrolloinnin välineitä.

Sori vaan, mutta sinulta odottaisi sen verran tieteellistä mielenlaatua, tai jotain,
että kykenet kategorisille väitteillesi esittämään edes jonkinlaisia perusteluja tai
lähteitä...

 ???

Miksi? Sinun uteliaisuutesi tyydyttämiseksi?
Olet jo toisessa ketjussa tunnustanut provosoivasi minua tahallasi saadaksesi minut tekemään tietojen etsimistyötä sinua varten ja sinun puolestasi. Ei olisi kannattanut, koska sen homman tuon tunnustuksesi jälkeen olen suht lopettanut.  :D ;D ;D

Hindulaisuudella ei ole minulle mitään annettavaa henkilökohtaisessa arkipäivän hengellisessä elämässäni ja se on aina ollut minulle ainoa motivaatio tutkia uskontoja/filosofioita ja poimia niistä sitten osaset omaan eklektiseen maailmankatsomukseeni. Tieteellistä mielenkiintoa asiaan minulla ei ole koskaan ollut niin sitten vähääkään.

Mutta sinä kun tunnet hindulaisuutta sangen hyvin, niin voisitkos kuitenkin vastata siihen, että voiko hindulaisuuden mukaan ihminen inkarnoitua myös eläimeksi joissain tapauksissa (esim. sössittyään asiat kunnolla)?

Lähde: Se krishna-liikkeen täällä levittämä Bhagavad Gita perusteos. Hanki käsiisi ja lue kannesta kanteen, siellä se jossain on. Omastani hankkiuduin turhana opuksena eroon siis jo kolmisen vuosikymmentä sitten.  :D

Ei jumankauta, ne siis voi tehdä sellaista oikeasti!?  Tää on juttu, mistä en ole koskaan kehdannut kellekään puhua, mutta mulla ON ollut sellainen tunne siitä, että mua on oppaiden puolelta vähän 'jymäytetty' tai mikä nyt olisi oikea sana. Ei valehdeltu, mutta pikkusen manipuloitu tai ainakin erittäin vahvasti johdateltu tiettyyn suuntaan yhdessä asiassa.  Ei ennen syntymää, vaan ihan tämän elämän aikana. Pari vuotta sitten kyselinkin niiltä tuosta asiasta, että miksi näin on toimittu ja vastaus oli, että se oli siinä kohtaa ainoa keino saada mut jatkamaan tätä hommaa vielä eteenpäin. Sille ajanjaksolle elämässä oli kyllä kokonaiset viisi poistumisporttia varattuna, joten ei kait ihan tuulesta temmattu juttu. Ja se asia, minkä ne mulle silloin iskostivat päähän kyllä todella oli se, mistä voiman jatkaa silloin ammensin, vaikka se asia ei sitten sillä tavalla koskaan mennytkään ja siitä seurasikin aikanaan melko valtava romahdus. Mutta elämä itsessään jatkui, se oli se pääasia siinä.

Eikä tätä tarvi kenenkään muun uskoa, en minä itsekään ihan tiedä että voiko se olla totta.

Ei, ne eivät voi tehdä sitä oikeasti.

Kanavoitu tieto taas sanoo, että ihmisen täällä inkarnoituneena on tosi hankalaa ymmärtää sitä, että sielun kannalta sellainen kovasti karminen elämä on todella hieno asia, koska se sisältää paljon oppimista.  Kanavoitu tieto sanoo, että sielun ollessa inkarnaatioiden välillä se on osana, soluna, Jumalan ruumiissa ja sillä on kaikki tieto. Se näkee maalliset inkarnaatiot täysin eri näkökulmasta kuin ihminen täällä fyysisen tason harhassa ja sen vuoksi se on innokas palaamaan tänne ihan karman määrästä riippumatta.

Oppaat ovat mukanamme täällä fyysisessä inkarnaatiossa ihmisenä, inkarnaatioiden välillä ne ovat samanlaisia ajatusryhmiä (yhtaikaa yksi ja äärettömän monta) kuin meidän sielummekin, eli eivät 'roiku' opashommassa silloin kun ei olla inkarnoituneita. Eivätkä taatusti suostuttele yhtään mitään, se sielu on aivan itse kovin innokas tulemaan tänne, täysin siitä riippumatta miten se ihmisperspektiivistä jonkin inkarnaation kokee.

Sielut pelaavat tätä elämän peliä oppiakseen ja vaihtelevat rooleja keskenään:
"Hitsit että oli hieno inkarnaatio, kun olit väkivaltainen insesti-isäni, tulipa paljon oppimista!"
"Joo niin oli, tehdäänkös heti sama uudestaan niin että vaihdetaan osia? Minäkin haluan oppia nuo asiat!"

Ihmisperspektiivistä kannattaa muistaa, että dualismi hyvä/paha, oikein/väärin jne ovat illuusioita. Sielulle kaikki kokemukset ovat arvokkaita, nekin jotka ihmisperspektiivistä näyttävät siltä että sielu saattaisi niitä vastustella. Ei vastustele, innolla lähtee taas uuteen peliin.

Vielä Solnishko, paitsi että oppailla ei ole inkarnaatioiden välillä mitään virkaakaan kun sielu tietää itsekin silloin kaiken, niin inkarnoituneena ne eivät saa tehdä mitään ilman lupaa. Mutta jos jollain tasolla olet luvan antanut esim. auttaa asiassa joka koskee tätä 'jymäytystä', niin siitä on sitten ollut kyse. Mutta en oikein jaksa uskoa oppaiden jymäyttävän mitään, ne toimivat ennen kaikkea rakkaudellisesti ja hyväksyvät jokaisen ratkaisumme vaikkapa nyt sitten itsemurhaa myöten.

Sem sijaan on voinut olla kyse tästä:
Se mitä oppaat sinulle iskostivat ja mistä voimaa ammensit on saattanut olla ihan oikea olemassaoleva potentiaali. Eivät oppaatkaan (eivätkä muut tahot verhon tuolla puolen) näe tulevaisuutta, ne näkevät vain tulevaisuuden kaikki potentiaalit ja sen miten vahvoja mitkäkin niistä ovat. Eli oppaat ovat ehkä rohkaisseet sinua sillä hetkellä vahvallakin potentiaalilla, joka vain ei sitten ole toteutunut sen vuoksi että sinä tai joku muu ihminen on käyttänyt jollain tavoin vapaata tahtoaan ja jokin toinen potentiaali samasta asiasta on toteutunut.

Tieteellisissä lähdeviitteissä on yleensä mainittuna sivunumero tai muutamia...

Omistan kyllä kirjan, mutta minulle sen kommentaareilla ei ole juurikaan arvoa,
koska ne edustavat bhakti-joogaa, joka ei meitsin skorppariluonteelle ole
soveliasta!

 ::)

Muoks: guuglaamallahan tuo kohta löytyi. Ilmeisesti aika (30 vuotta ) on jotenkin vääristänyt
muistikuvaasi:

"In Bhagavad-gita (7.11) it is said: dharmaviruddho bhutesu kamo 'smi bharatarsabha. Sex is allowed only for the begetting of children, not for enjoyment.

 ;)

Hertileeri Sideman, missä kohtaa tämä minun keskustelupalstalle omista mielipiteistäni nimimerkillä kirjoittaminen on sinun mielessäsi muuttunut tieteen tekemiseksi?  :idiot2: ;D :D :) :idiot2:  Aikamoinen ajatuksellinen banaaninkuoreen liukastuminen suoraan sanoen...

Ja voiko siis ihminen hindulaisuuden mukaan inkarnoitua eläimeksi vai ei?
(Tuntuu että välttelet vastaamasta, tämä on kolmas kerta kun sitä kysyn. Eikä sinulla ollut suoraan kastilaitosta koskevaan kysymykseenkään vastausta.)

Mulle tuli Ekle ihan samat vaihtoehdot autossa mieleen, kävin kaupassa tässä välissä.

Ei siis ollut vapaaseen tahtoon puuttumista eikä semmosta tuo 'jymäytys' (hemmetin hankala nyt selittää kun en halua itse tapausta repostella tänne) mutta tukea ja kannustusta kyllä juuri sillä tavalla ja ajatuksella, että tästä olisi voinut olla lupa ja jopa jonkinlainen sopimus ennalta laadittuna. Manipulaatio ainakin oli liian voimakas ilmaisu.

Tai sitten se todellakin oli mahdollinen lopputulos, tosin kyllä vastoin ihan kaikkea tietoa ja ennusteita. (Ei puhelinsellaisia, lääketieteellisiä tarkoitan  ;D) Tämäkin voisi olla oikea vastaus, varsinkin kun itse todella uskoin ja tein kaikki mahdolliset konstit sen eteen, että lopputulos olisi tuo mitä oppaatkin aina toitottivat. Ehkä ne auttoi sitten siinä kohtaa pitämällä toivoa ja lapsen uskoa yllä.

 

 

Onko siis sekin mielipiteesi eikä fakta, että giitaassa väitetään sexin olevan tarkoitettu "hyvien POIKAlasten hankkimiseksi"?

Muoks: jos olisit lisännyt virkkeeseen vaikka "muistikuvani mukaan", tjsp, se olisi
ollut ihan OK, mutta tuollainen kategorinen väite vaatii mielestäni tarkan
lähdeviitteen. YMMV...

http://www.asitis.com/7/11.html

Ei minulla ole mitään ongelmaa siinä, että ihminen voi inkarnoitua eläimeksi, jos oikein
eläimellisesti elää elämäänsä. Elkäämme me eläkö elämiämme eläimellisesti, vaikka
eläimiä (nisäkkäiden lahkoon kuuluvia) joidenkuiden mukaan olemmekin!

Kastilaitos on ihan OK! Tottakai yhteiskunnassa tarvitaan ihmisiä kaikenlaisten töiden suorittamiseksi! Sen huomaat vaikka silloin jos siivoojat menevät lakkoon! Tietysti
ihanne olisi, että eläisimme metsästäjä-keräilijöinä, joiden ei tarvitsisi huolehtia
juuri muusta kuin syömisestä, naimisesta ja goisuupaikan löytämisestä, mutta siihen ei taida olla enää  paluuta...

 :smitten:

Minusta on hassua jotenkin että ihmiset mieltää eläimet jotenkin alemman luokan inkarnaatioksi, että ainoa tie olisi ns ylös. Itse kissan omistajana täytyy sanoa että kissasta huokuu niin rajatonta lempeyttä ja leikkimielisyyttä että en itse ole päässyt tuollaisen tilaan pysyvästi. Puhumattakaan niistä ihanista hevosista..

Sinähän ihan itse päätät millä mielellä tekstejäni luet. Jos ei oma älli riitä päättelemään, että kun kuitenkin kerroin että luin siitä 30 vuotta sitten ja sen jälkeen dumppasin kirjan  kirpparille, niin tottakai kyse on silloin muistikuvasta.


Uhkailu sillä, että jos et käyttäydy kunnolla - eli sopeudu osaasi riistettynä ylempien kastien elättäjänä - synnyt eläimeksi, on hengellisyyden valepukuun puettua maallista vallankäyttöä. Erittäin irstasta jumalanpilkkaa siis minun mielestäni, kuten kaikki hengellisyyden käyttö maallisen vallankäytön välikappaleena.

Lisäksi se on keskiaikaista maagista ajattelua; siinä Bhagavad Gitassa jota silloin teininä selailin oli oikein kuvituksen kera tämä: Oli kuvapari mässäävästä ihmisestä ja sen parina kuva siasta ja sitten toinen kuva seksinhimokkaasta ihmisestä ja sen vieressä koirasta.  :D ;D  Keskiaikaistyylinen maaginen ajattelu ei oikein nappaa, en enää myöskään usko että sairaudet aiheutuva 'pahoista huuruista' tai 'pahoista hengistä.'


 :o :o

Siivoojien olisikin muuten syytä mennä lakkoon, palkat ovat sen verran huonot. Ja siivoojaksi ei synnytä, kastiin synnytään.

MIksi muuten Suomessa ei ole kastilaitosta, vaikka täälläkin viljellään maata? Logiikkasi ontuu: Modernin paljolti maataloustuotteilla elävän väestön onnistuu suurimmassa osassa maailmaan tehdä homma ilman kastilaitosta.

Minkä lisäksi kastilaitoksen idea on, että siinä kastissa kuolet mihin olet syntynyt; ei voi vaihtaa kastista toiseen. Kyse ei siis ole mistään järkevästä työnjaosta, vaan siitä että säännöt laatinut eliitti on varmistanut itselleen ja omalle sukulinjalleen parhaat edut ja sitten kaikenlaisilla hengellisperusteisilla uhkailuilla pitää itseään elättäviä alempikastisia kurissa.

Kastilaitoksen kannattaminen ei ole minun maailmankuvassani yhtään sen eettisempää kuin vaikkapa Apartheid-ajan Etelä-Afrikan rotuerottelun kannattaminen. Sama idea: Siinä yhteiskuntaluokassa pysyt mihin synnyt, ja pieni eliitti riistää massoja.

Hegellisyys sisältää minulla voimakkaan 'samat säännöt kaikille' -komponentin. Koska kaikissa ihmisissä on jumalan kipinä, ei ketää voi asettaa toista huonompaa asemaan syntyperän (kasti, ihonväri jne) perusteella. Hierarkkinen valtarakenne korruptoi kaikki sen jäsenet ja pahiten ne siellä yläpäässä hierarkiaa olevat. Hengellisyys hankaloituu myös siinä tilanteessa melkoisesti.

^
Ihan kelpo argumentointia. Eipä voi paljon vastaan väittää!

Taisin aiemminkin suositella sinulle jonkun populistipuolueen ehdokkuuden tavoittelua,
mutta tuskinpa se sinua kiinnostaa...

 ;)

Mutta on kuitenkin hieman kyseenalaista arvostella tekstiä tai alunperin kai suullisena
perimätietona kulkenutta runoelmanpläjäystä sen perusteella, että joku hihhuliporukka (tässä tapauksessa harekrishnat) kuvittaa versionsa jehovatyylisesti!

 ::)

Muoks: tekstin logiikkaa saatettu hieman vähemmän ontuvaksi...

Olisipa mielenkiintoista lukea tämä kertomus sellaisena kuin se on tapahtunut. Tositarinat ovat aina valaisevampia kuin pussillinen teorioita tai kanavointeja.. Ymmärrän toki, jos haluat pitää yksityiskohdat omana tietonasi.

Kaksi syytä miksi ei:
Suomessa ei ole oikeaa demokratiaa, täällä on lumedemokratia, jossa se jolla on eniten rahaa pääsee vaikuttamaan eniten. Eduskuntakin antaa itse eduskuntapuolueille ylimääräistä vaalirahaa aina ennen vaaleja ja ne eduskunnan ulkopuolella olevat eivät saa sitä - tällä varmistetaan etteivät uudet puolueet kovin helposti pääse eduskuntaan. (Kunnanvaltuustoon on vähän helpompi päästä.)

Toinen ja tärkeämpi syy:
Politiikka tapahtuu hierarkkisissa systeemeissä, kuten puolueet. MInun hengellinen vakaumukseni sanoo, että AINA kun on hierarkia, on paikalla myös henkinen/hengellinen korruptio. En halua osallistua hierarkioiden toimintaan millään tavoin.

Mutta henkilökohtainen on poliittista:
Minä en puutu toisten vapaaseen tahtoon enkä anna muiden puuttua omaani, enkä suostu mukaan hierarkioihin. Ihan vain se, että ihmiset omassa arkielämässään muuttavat toimintaansa, muuttaa maailmaa kun tarpeeksi moni tekee niin.

  :) No onhan se noinkin. Ite meinasin toisinpäin, kun minä en lue kanavointeja ja hyvin vähän enää mitään kirjallisuuttakaan näistä aiheista. Joskus löytyy pätkä-pari jotain kirjoitettua, mistä tulee ajatus, että joo, tämä voisi olla sitä mitä olen kokenut. Sitten unohtuu joko se mistä minä sen ajatuksen luin vai oliko se nyt kuitenkaan niin.. Lukiko se niin ja missä se luki vai keksinkö koko jutun itse ja kuvittelin lukeneeni. Tämmösiä "musta tuntuu" -kertomuksia löytyy enemmänkin, mutta ehkä niistäkin voi jotain hyötyä olla. Taitaa olla parasta, että teenkin tästä ihan tarinan. Perustuu tositapahtumiin.

Olipa kerran pieni tyttö. Sillä tytöllä oli ihan pienestä taaperoisesta lähtien hyvin vaikea fyysinen sairaus, joka aiheutti tytölle paljon kipuja ja hankaloitti elämää muutenkin suuresti. Tyttö vietti paljon aikaa sairaalassa, erilaisissa lääkehoidoissa ja toimenpiteissä. Kuunteli korvat höröllään aikuisten puheita itsestään, monenlaisia arvosteluja ja arviointeja, ennusteita ja kartoituksia. Joskus tytöstä tuntui, ettei aikuiset juuri muuta tehneetkään, kuin etsivät hänestä vikoja. Kaivelivat hänen kehostaan esiin kaikkea sellaista, mitä pitäisi korjata ja minkä pitäisi olla toisin. Tytöllä oli kuitenkin yksi juttu, mikä auttoi häntä jaksamaan ja kestämään välillä hyvinkin nöyryyttävissä tilanteissa. Salaisuus, josta hän ei koskaan puhunut kenellekään. Tätä te ette saa minulta vietyä, tätä te ette voi arvioida! Te ette tiedä ettekä nää, minkälainen minä oikeasti olen! Täällä sisällä, minun pääni ja sydämeni sisällä minä olen hyvin suuri ja voimakas, en mitään sellaista mitä te kuvittelette näkevänne ja tietävänne!

Tyttö vetäytyi usein yksinäisyyteen ja hän tiesi, että ainakin illalla hän saa olla ihan rauhassa ja yksinään, keskittyä siihen, mitä hän tunsi ja kuuli omassa sisimmässään. Se oli erikoinen ääni hänen päänsä sisällä. Se kertoi usein tytölle kaikenlaisia asioita, menneestä ja tulevastakin. Ihmisistä ja tilanteista joita tyttö kohtasi. Joskus hän koitti kertoa niitä kuulemiaan asioita aikuisillekin, mutta kenelläkään ei oikein tuntunut olevan aikaa tai halua paneutua lapsen kertomuksiin kuin johonkin todelliseen. Äidilleen hän yritti joskus kertoa mahtavista ja satumaisista metsistä joiden läpi hän oli kulkenut, siitä miten metsä on täynnä Jumalaa. Miten helppoa Jumalan ja oman äänen kuuleminen onkaan metsässä. Tyttö huomasi nopeasti, että äiti ei pitänyt niistä kertomuksista, säpsähteli ja rypisti kulmiaan. Kielsi puhumasta ainakaan muiden kuullen niistä. Mummokaan ei ymmärtänyt, kun tyttö kysyi että onko sinullakin tämä samanlainen ääni, kuuletko sinäkin tämän minun oikean äänen tai oman oikean äänesi? Kaana, miehän raakun kuin varis, hörskähti mummo. Mitä sie tyttö höppäjät? Mutta siullahan on kaunis ääni, siun pittää laulaa, sanoi mummo. Tyttö lauloi mummon mukana: Aj poka solnishko, romale, ne vzojdet..

Oman oikean äänensä lisäksi tyttö kuuli usein muitakin ääniä. Ne olivat vähän erilaisia, ne tuntuivat useimmiten antavan hänelle erilaisia ajatuksia ja mielikuvia. Ohjasivat tytön lukemaan juuri oikeita kirjoja, etsivät hänelle lohduttavia ja kannustavia kertomuksia, joihin tyttö saattoi samaistua. Ne tuntuivat toimivan yhdessä tytön oikean, oman äänen kanssa. Usein tytön hiljentyessä kuuntelemaan ääntä sisimmässään myös ne tulivat paikalle. Silittivät häntä hiuksista ja selästä, näyttivät hänelle kauniita kuvia ja ajatuksia. Auttoivat tyttöä muistamaan kaikenlaista jo ennen oppimaansa. Sairaalasängyssä tyttö vietti viikkoja, kuukausia, vuosia kuvittelemalla, kuinka hän lopulta paranee. Kuinka tämä kaikki lopulta loppuu ja hänestä tulee myös fyysisesti täysin terve. Hän kuvitteli itsensä hiihtämässä, kuuli suksiensa suihkivan hankea pitkin. Tunsi pakkasen puraisun poskissaan ja tuulen tuiskuttavan pipon alta irti päässyttä tukkaa. Tyttö tarkisti tuulen suunnan, koukisti polviaan ja kumartui eteenpäin laskuasentoon ennekuin sinkautti itsensä matkaan alas mäen päältä. Tyttö tunsi vauhdin vihlaisun mahassaan ja kun tyttö avasi suunsa, tuulenvirtaus täytti hänen suunsa niin, että hetken oli vaikeaa saada hengitettyä. Hän näki itsensä kesäisellä nurmikolla juoksemassa muiden lasten kanssa, heittämässä kärrynpyörää ja hyppimässä narua. Nämä kuvat huvittivat häntä niin, että joskus hän nauroi ihan ääneen. Puhuikin ääneen, höpisi itsekseen pitkiä aikoja. Tai siltä se näytti, vaikka oikeasti tytöllä oli usein paljonkin seuraa. Hän sulki silmänsä ja aina uudestaan ja uudestaan latasi kaiken energiansa ja tahtonsa näihin kuviin ja toivomukseensa. Näkymättömät seuralaiset kannustivat häntä siihen, iloitsivat hänen kanssaan siitä varmuudesta, mikä tytöllä oli. Hän paranee. Aikuisena hän on terve. Kaikista vaikeimmissa ja kivuliaimmissakin toimenpiteissä nämä näkymättömät seuralaiset tulivat paikalle. Tällä kaikella on tarkoituksensa, äänet sanoivat uudestaan ja uudestaan. Jaksa vielä, kestä vielä tämä ja sitten se on ohi. Sinä paranet. Muutaman kerran pahimmissa sairaalatilanteissa seuralaiset tulivat ja nostivat tytön irti kehostaan. Nostivat hellästi ylös huoneen kattoon, kielsivät tyttöä katsomasta alaspäin. Sumensivat huoneen ilman niin, ettei tyttö voinut nähdä, mitä hänen keholleen alhaalla huoneessa tapahtui. Tyttö ei nähnyt elvytysyrityksiä, ei verilammikoita kehonsa alla. Seuralaiset näyttivät tytölle kauniimpia kuvia. Kesäpäivistä ja kaikesta siitä, mitä tyttö voisi tehdä sen jälkeen, kun on tästä kaikesta selvinnyt. Kun on terve.

Mielikuvituskavereita, sanoi äiti. Tällä tytöllä on kyllä mahtava mielikuvitus! totesivat muutkin aikuiset. Vieläkään ei voi olla ihan varma siitä, olivatko seuralaiset vain tytön mielikuvituksen tuotetta. Hän ei koskaan nähnyt ketään, tunsi seuralaisensa vain läsnäolona, lämpönä ja kihelmöintinä käsissä, päässä ja sydämessä, viileinä ilmavirtoina ja silityksinä hiuksissaan. Seuralaiset viipyivät tytön luona koko lapsuuden, aina siihen asti kunnes tytöstä tuli täysi-ikäinen ja hänet siirrettiin lasten osastolta aikuisten puolelle. Siihen asti, kun tyttö järkytyksekseen tajusi todella olevansa jo aikuinen ja edelleen sairas. Tyttö itse sulki heidät pois. Suuttui ja pettyi, haistatteli ja raivosi itselleen ja koko porukalle. Kirosi omia typeriä toiveitaan ja uskoaan, kirosi seuralaisensa ja niiden typerät lupaukset, jotka eivät koskaan toteutuneet. Kielsi niitä enää koskaan tulemasta häiritsemään ja kertomaan typeriä tarinoitaan, joihin hän oli mennyt uskomaan ja luottamaan.

Semmoinen tarina. Väkisin näyttää tulevan melko pateettista ja sentimentaalista tekstiä, mutta enää ei itketä kirjoittaessa.  :) Välirikkoa kesti muuten aika tarkalleen 10 vuotta. Tämmösiä nää minun karmahommelit pääosin onkin, hyväksymisasioita ja kaikenlaista ihmettelyä itseni kanssa. Itse sairauden en ajattele olevan karmaa, se on oppimiskokemus. Joitain karmallisia virityksiä siihen varmaan sisältyy, hoidettavana olemista, hengen pelastusta yms. mutta muuten tarkoitus on vain kokea ja oppia. Tai sitten sekin on vain tarinaa, jota kerron itselleni lohduttaakseni itseäni.  ;)

Solnishko, on aika helppo ymmärtää, miksi suivaannuit oppaillesi.  :buck2:

Jepjep, kaikenlaista sitä.

Kiitos kun et jättänyt mua ihan yksin tohon roikkumaan.  ;D

Kauniisti kirjoitettukin tuo tarina, Solnishko. Ja ymmärrettävää myös oppaisiin ryytyminen tuon kokemuksen jälkeen.

Olisivatko oppaat voineet tarkoittaa paranemisella henkisen olon/mielentilan paranemista? Tai sitten fyysinen paraneminen odottaa edelleen edessäpäin? Tai sitten siihen oli potentiaali, mutta se muuttui? Minun on vaikea uskoa suoraa vedätystä oppaiden taholta.

Tottakai ne on tehneet parhaansa pitääkseen liekkiä yllä. Eihän se hukkaan ole mennyt mielikuvaharjoittelu eikä muukaan puuhastelu, kumottiin montakin ennustetta mennentullenpalatessa noiden vuosien aikana. Korkeampi minähän ne lopulliset päätökset on sitten kuitenkin tehnyt, että käytetäänkö ne poistumisportit vai jatketaanko vielä. Jos en olisi uskonut paranemiseen ja tuohon näytettyyn lopputulokseen silloin niin tuskinpa tässä istuskelisin kirjoittelemassa enää. Olisin pannut kolikot silmäluomille ja lähtenyt lautturin matkaan.

Siis apua, toi oli tosiaan tarina siitä, miltä se silloin tuntui ja näytti. Noin niinkuin kulkija kuustoistavuotiaan elämänkokemuksella. Nyt voidaan pyöritellä taas ihan eri tavalla tätäkin tarinaa. Miettikää nyt jos olisin yksin siellä ollut sitä mieltä, että kyllä tämä kuulkaa tästä vielä iloksi muuttuu. Oppaat ympärillä naamat norsunvitulla että voi nuppu pieni, eiköhän tää nyt ole ihan turhaa touhua. Se siitä mihinkään muutu.

Onko tuohon sairauteesi muuten tehokasta parannuskeinoa olemassakaan tai pystytäänkö edes oireet pitämään kurissa?

Sekinhän on melkoinen oppitunti hyväksyä sairautensa ja opetella elämään sen kanssa.

Solnishko, minäkin tuossa pitkän aikaa istuskelin miettien, mitä kommentoisin olematta kovin kauhean lattean lättänä.  :crazy2: Hiljaiseksi ja mietteliääksi veti olon tuo sinun kirjoituksesi nimittäin. Tarkoitus ei ollut jättää sinua roikkumaan tyhjyyteen. Onneksi Lilli tuli apuun.  ::)

Aivan uskomattoman kaunis ajatus tuo metsä joka on täynnä Jumalaa. Ai että. Silmät kostui.

Ja lopussa pysäytti tuo, että omakin välirikkoni henkimaailman kanssa kesti lähes tarkalleen 10 vuotta. Tarinani toki aivan erilainen, ei siinä mitään... mutta pomppasi silmään tuo aika kumminkin.

Itse olen ajatellut, että ne silloin aiemmin lausutut lupaukset voivat edelleenkin toteutua, osa on toteutunutkin nyt viime aikoina, mutta hyvin suuri merkitys on ihan silläkin, että ylipäänsä olen jaksanut katsoa eteenpäin (jos ei masennuksen pahimpia, onneksi lyhytaikaisia hetkiä lasketa). Ja osa niistä taannoin luvatuista asioista on näemmä ollutkin aivan kaikkea muuta kuin kirjaimellisesti tulkittavaa, vaikka se kirjaimellinen tulkinta on perin houkutteleva ollutkin.  :-\

- Indium

Minullakin hieman samanlaisia kokemuksia tosin vasta aikuisiällä.
Olen paljon miettinyt onko parempaa hyväksyä karu totuus vai jaksaako sitä herättää toivon paremmasta huomisesta. Mutta ymmärrän hyvin että toivo voi pelastaa pahimman kauden ohi ja sitten alkaa realiteetit pikkuhiljaa avautumaan koska kyse on kuitenkin ihmisen elämästä. Mutta ymmärrän ton kusetuksen maun, se onkin sitten toinen juttu mistä löytää itsestään sen verran rakkautta että ymmärtää että se oli itselleen tuolloin pelastus. Tässä olen itsekkin miettinyt miten valaa toisiin toivoa jos elämä tulee olemaan kova koko loppuelämän, etenkin jos itseltään alkaa toivo hiipumaan kun huomaa että mikään ei muutu.

Toivo on kallisarvoinen lahja, liekö sillä sitten niin väliä mistä sen milloinkin itselleen nappaa. Usko toivo rakkaus.  :)

Muistatko/haluatko kertoa tuosta välirikkoajasta, millaista oli? Itselläni oli tosi draaman täyteistä aikaa nuo vuodet, ihan ihmeellistä ja turhaa sinkoilua ja vääntöä. Todella levotonta aikaa ja yksinäistä.

Niinpä, hyvin sanottu  :)

No tuota, yksinäistä aikaa se oli minullakin, ja koin paljon pettymyksiä ihmissuhteissa ja muuallakin - lupaava työpaikka josta oli lähdettävä, oloa että ovet eivät vain aukea koska taitoni eivät riitä yhtään mihinkään, ja sen sellaista. Yhtäaikaa hiljaista ja kuitenkin sekavaakin, eikä tietoa suunnasta tai suunnitelmasta.
Kammosin myös tilanteita, joissa joku kysyi mihin uskon, koska en halunnut puhua siitä oikeastaan sanaakaan. Vastasin toisten kysymyksiin jotain sellaista, että "voi olla että Jumala on olemassa, mutta en missään nimessä halua väitellä tästä asiasta yhtään, piste". Ja silti joinain hetkinä vaivasi, että mitä oikein olin kokenut - nimittäin minussa oli juuri ennen välirikkoa tapahtunut pikkuruinen, fyysinen, paljain silmin nähtävä muutos, joka tietysti pompahti silmääni säännöllisesti ja pikku olemassaolollaan esti minua selittämästä aivan kaikkea tapahtunutta oman mielikuvitukseni tuotteiksi. Jos nimittäin tuota asiaa ei olisi ollut, niin kaikki olisi ollut yksinkertaisempaa, olisin voinut pamahtaa ihan täydeksi ja äänekkääksi ateistiksi hyvillä mielin ja jämähtää sille tielle. Mutta eipä käynyt sekään, ei.  :P

Silti en uskaltanut sitä toistakaan vaihtoehtoa ottaa omakseni, koska olihan siihen välirikkoonkin ollut kuitenkin syynsä.

No, vuosia myöhemmin asiat sitten palasivat ryminällä ja mäiskeellä takaisin mietintämyssyyn, ja sitten tuli se masennuskin - onneksi juuri noin eikä pelkkää masennusta ilman rymistelyä henkimaailman puolelta, muuten olisin varmaan manan majoilla tässä kohtaa.

Aika saa sitten näyttää, mitä niistä kaikista uusista rohkaisuista ja aavistuksista seuraa, ja joistain niistä vanhoistakin jotka odottavat yhä toteutumistaan. Nyt kun ajattelen vielä uudelleen, ne vanhatkin lupaukset tulivat kyllä tilanteissa, joissa olin suorastaan epätoivoinen ja pelkkä rohkaisun kuuleminen oli todella merkityksellistä ihan itsessään.

Jäipäs nyt päähän pyörimään tämä. ???

Siis voihan joistain viime aikojenkin jutuistani aivan hyvin ajatella, että masentunut pääparkani on lohdukseen hallusinoinut että joku näkymätön lähelläni rakastaa ja halaa, ja niin edespäin. Eikä siinä mitään, kai se elämän säilymisen kannalta hyvä kyky on jos pystyy kuvittelemaan ja jopa tuntemaan että on syleilyssä, ja saa siitä vielä iloakin ja jaksaa edes vähän paremmin.

Ja opinpas muuten tästä, että minä olen näemmä ihminen, jolle kannustus merkitsee erittäin paljon noin ylipäätään. No, kai se kaikille jotain merkitsee, mutta en ennen ole ajatellut, että ihan näin vahvasti tosiaan. Vau.  :o

Nyt minä jätin sinut roikkumaan, anteeksi. Piti ajatella loppuun asti tuo ajatus mikä tästä keskustelusta itselle heräsi. Mutta todella samankaltaiselta kuulostaa, ei voi muuta sanoa. Mulla oli ainakin oikein kunnon uhmaikä siinä kohtaa kaikkea henkisyyttä/hengellisyyttä kohtaan. Jälkikäteen katsottuna aika klassinen irtautumisvaihe kaikkineen, kotoa pois muuttaminen 16 -vuotiaana ja samalla sitten kaikki nämäkin viritykset ja siteet poikki. MINÄ ITTE! Ja kukas minä sitten olenkaan? Se oli päivän polttava kysymys niinä vuosina, aika lailla uudelleen rakensin koko identiteetin ja elämän ennenkuin oli aika avata yhteydet taas. Koski muuten kotiporukoitakin, vasta ensimmäisen lapsen syntymän aikaan 26v päästin äitiänikään uudestaan lähelle.

Mutta niin, musta tuntuu ( 8)) että ratkaisin tätä. Siis ihan itselleni, ei ole tarkoitus koskaan soveltaakaan tätä kehenkään muuhun kuin itseeni. Täytyy määritellä sairaus ja terveys vähän uudestaan. Eklektikko tuolla veikkasikin että josko tarkoittivat sitä henkistä hyvinvointia. En tiedä tarkoititko nyt ihan tätä, mutta varmaan ainakin sinne päin. Eli parannuin kyllä siinä mielessä, vaikka sairaus ei lopullisesti kadonnut konkreettisesti. Tasapaino, hyväksyntä, neutraali olotila. Minä hallitsen ja luotsaan eteenpäin elämääni juuri tällaisena kuin olen, enkä vasta sitten kun olen muuttunut toisenlaiseksi, eli parantunut. Sairaus jatkui, muutti tosin muotoaan hyvinkin paljon, ja se on ihan okei. Jos ihmeparantuminen tavalla tai toisella joskus tapahtuu, niin sekin on ihan okei. Mutta sitä odotellessa ei jää elämä elämättä eikä mikään muu kokematta. Se on sitten ihan vaan semmonen lisäbonus siinä kohtaa. Kaikki on mahdollista nyt, juuri tällaisena eikä vasta sitten kun olen toisenlainen. Ei miksi minä -ihmettelyä, katkeruutta, pelkoa tai muutakaan vastustusta.

Sorry, tämän paremmin en nyt osaa tätä avata. Mutta jos ajattelee niitä juttuja, mitkä ihmistä todella kahlitsee, estää elämästä täysipainoista elämää ja toteuttamasta itseään, sisimmän olemuksen ääntä.. Kuten katkeruus, kauna, viha, pelko, ylemmyyskompleksi jne. Vaikka olisi fyysisesti täysin terve ja näinollen sillä tavalla kykenevä tekemään elämässään ihan mitä vaan, niin elämä voi olla hyvin rajoittunutta. Toisella tapaa vaan. Ja jopa sillä tavalla, että sitä ei itse edes huomaa, niinkuin huomaa puuttuvan jalan tai sen, että ei kuule. Katkeruus ainakin on eräänlainen jälkitauti ja se näyttää iskevän ihmisiin, joiden ei anneta surra rauhassa loppuun asti. Me elämme ajassa, joka ei tunnusta surua vaan etsii sen sijaan ongelmia. Ongelmat on helpompi ratkaista, suru sen sijaan on elettävä läpi. Ihmiset pelkäävät surua ja tuntuvat pelkäävän myös sitä, että se tarttuu. Ihmiset ovat valmiita menemään äärimmäisyyksiin estääkseen sitä, jolla on aihetta suruun, suremasta. Vähättelyä. Moralisointia. Huutoa ja naurua niin kovalla äänellä, että se peittää alleen kaiken. Pollyannistit rientävät välittömästi paikalle ja kehottavat olemaan kuitenkin kiitollisia siitä, että.. No, jostakin! Itse toitotan jokaiselle oikeutta raivota ja vihata, heittäytyä maahan  ja potkiintua, huutaa, tapella vastaan ja itkeä ihan niin kovalla äänellä kuin haluaa ja ihan niin kauan kuin kyyneliä riittää. Ja sitten päästää irti. Vasta tämän jälkeen on helpompi pysähtyä ja nähdä maailma. Vasta kaiken tuon läpikäytyään on helpompi kyetä ajattelemaan ja tuntemaan, että on 'onni olla sentään olemassa.'

Nyt jos joku vasta jonkun diagnoosin saanut tai muuten vaikkapa vammautunut ihminen lukee tätä, niin nou hätä hei, tämä on vain minun kokemukseni tästä asiasta, ei yhtään sen enempää. Tähän meni melkein 30 vuotta ja vieläkin meinaa virsut välillä lipsua kivikkoisimmilla tienpätkillä!   :D

Indium, tuo metsäjuttu vielä. Mulle on avautunut yksi edellinen elämä, siellä olen ollut hyvin voimakas mies ja tehnyt eräänlaisen pyhiinvaelluksen yksinäni läpi Siperian metsien. Siellä metsissä oli (ja ehkä on edelleen) erään ortodoksilahkon salaisia luostareita, joissa olen matkallani vieraillut. Ehkäpä nämä mistä olen joskus 2 -vuotiaana höpötellyt; satumaiset metsät ja Jumalan löytäminen sieltä, ovat olleet muistoja tuon elämän kokemuksista?

Tässä kohtaa kiitos Solnishko tästä keskustelusta, moni ajatus on jäsentynyt omassa mielessäni selkeämmiksi niin lukiessa sinun kirjoituksiasi, kuin pukiessa sanoiksi omia asioitani. :smitten:

Niin, miksei voisi ollakin, että ne metsätarinat tulivat tuolta aiemmasta elämästäsi. Varsinkin kun siellä on ollut noita luostareitakin.
Hmm. Pitääkin muuten ihan miettiä, kun itselläni on ollut koko ikäni ajan hyvin voimakas mielikuvitus, että minkäslaisia maisemia olen lapsena itse kuvitellut. Olen meinaan luullut, että minulla ei ole vanhoista elämistäni omia muistikuvia, mutta palaan nyt miettimään tuotakin uudelleen.  ???

Minullakin oli siinä välirikkoaikana itseni ja identiteettini etsiminen päällä, koska olin aluksi niin hajalla (noh, vähemmästäkin, kun maailmankuvani meni sentään paloiksi).
Sellaisen olen tässä kyllä huomannut, näinä päivinä kun kanavat ovat auenneet uudelleen ja aivan toisella tavalla, että mikä on minulla se oleellisin ero vanhaan:
Ensimmäisellä kerralla näet kuvittelin, että hengellisyyden/henkisyyden kautta jotenkin katoaisin, ja samalla minusta tulisi täydellisen terve ja virheetön. Varsinkin kun otin asiakseni tulkita tietyt lupaukset siten, vaikka olihan siellä toden totta tulkinnanvaraa.

Minullakin kun on fyysisiä ongelmia - ei sellaisia kuin sinulla, Solnishko, mutta minua on esim. kiusattu koulussa erittäin paljon, koska olen päästä varpaisiin ryhtivirheitä ja huonoja niveliä ja kömpelyyttä (plus onnettomuuden myötä olen hiukan vammautunut lapsena), ja olen noiden asioiden vuoksi kokenut jonkin verran myös kroonista kipua ja liikuntarajoittuneisuutta. Lisäksi olen kammonnut sosiaalisia tilanteita inhoten itseäni mokailuni vuoksi ja toivonut, että sanat vain jonain päivänä tulisivat suustani oikein ilman, että edes huomaan sitä, ilman että ajattelen - ja se kaikki vain todistaisi Jumalasta. Naiivia juu koko homma, mutta olinhan minä nuori. :buck2:
No, tällä kertaa tajuankin, että en minä voi mihinkään kadota. Tulen aina olemaan ihmisten keskellä ihminen vikoineni ja kremppoineni kaikkineni, ja mikään muu lähestymistapa ei yksinkertaisesti käy. Saatikka sitten vastuun pakoileminen, siihen kuvitelmaan hukkuminen että olen jotenkin kauko-ohjattu. Minähän nämä askeleeni päätän ottaa ja sanani sanoa, ja olen niistä vastuussa, silloinkin kun joku täältä tai tuolta puolen tuuppii johonkin suuntaan. Eikä aina saa jälkeenpäinkään tietää, onko edes toiminut oikein, vaikka olisi mennyt tilanteeseen hyvillä mielin.
Itseään kohtaan on myös ollut välttämätöntä oppia lempeäksi, vaikka se tuntui aikoinaan todella kaukaiselta ajatukselta, kun oli päivittäin kuullut pilkkaa. Mutta oppimaanhan tänne on tultu.

Lisättäköön tähänkin välihuomautus, että näin on minun tieni mennyt, mutta jokaiselle omanlaisensa ja hyvä niin. :)

...joo. Kyllä. Samaa mieltä.
Tuostakin voisin sanoa enemmänkin, mutta ehkä antaa sen nyt olla julkisesta ketjusta poissa.

Solnishko ja ind1:
Olen teihin verrattuna melkoisen terve ja vammaton, mutta ehkä kuitenkin uskallan sanoa että minun teihin verrattuna vähäisemmistä fyysisistä vaivoista ne jotka ylipäätään voivat korjaantua, ovat helpottaneet huomattavasti sen jälkeen kun henkinen hyvinvointini parani henkisen/hengellisen avautumiseni jälkeen. Alkoi yhtäkkiä löytyä joihinkin vaivoihin helpotusta, sain tietoa mahdollisista helpottavista asioista yllättäviltä tahoilta.

Minulla on semmoinen olo hiukkasen, että jotkut minun fyysisistä vaivoistani olivat huomattavasti yhteydessä henkisiin solmuihin, hyvä esimerkki tästä oli täysin jumittava selkä, joka oli jumissa alle kymmenvuotiaasta ihan kokonaan, ja joka alkoi avautua ylhäältä alaspäin muutama vuosi hengellisen heräämiseni jälkeen pikkuhiljaa. Vähän hoitoapuakin siihen tarvittiin, mutta se toisaalta menee siihen että mielen tasapainottumisen prosessin aikana alkoi synkronistisesti tulla sitten eteen myös hoitajia ja hoitomenetelmiä jotka sen avaamiseen sopivat. Kymmenisen vuotta siihen prosessiin  meni, viimeisin jumin avautuminen aivan häntäluun yläpuolella tapahtui vasta puolisentoista vuotta sitten.

Tietysti se miten tuommoinen etenee tai ylipäätään on mahdollista, riippuu kovasti siitä mikä se vaiva on: ei minun oikeaa jalkaa lyhyempi vasen täyteen mittaansa kasvanut, mutta jotenkin tuntuu että kaikki mikä nyt vain voi helpottaa, alkaa sitten ajan myötä helpottaa.  Näiden helpottaneiden vaivojen osalta tuntuu  myös siltä, että ne jotenkin olivat 'kimpassa' henkisten solmujen kanssa ja  muuttuivat tarpeettomiksi henkisten solmujen avauduttua ja sen vuoksi tuli eteen sitten keinot päästä niistä eroon.

Ehkä tästä on jotain lohtua siinä mielessä myös niille joilla on parantumattomia vaivoja, sillä sellaisten ympärille kertyy helposti niitä paranevia vaivoja; osa selkäjumistani oli sen lyhyemmän vasemman jalan syytä ja selkäjumit poistuivat vaikka jalka on ennallaan. (Ei se paljoa lyhyempi ole, 1,5 cm - mutta sekin kuulemma aiheuttaa ongelmia ja on yleinen vaiva, sen vuoksi otin sen esimerkiksi.)

Eklektikko, kieltämättä minulla on tämän uuden etsinnän/avautumisen aikana tullut tielle ihmisiä, jotka ovat osanneet neuvoa joidenkin kipujeni helpottamisessa. Osa jopa on yllättynyt itsekin tuloksista. Nyt tämän syksyn aikana olen törmäillyt enemmän energiahoitajiin, jäsenkorjaajiin ja muihin "vaihtoehtoisiin" hoitajiin, kun aiemmin tielle osui mm. erittäin innostunut tk-lääkäri (kyllä, sellaisia on näemmä olemassa, ja hänestä oli apua). Se natsannee siihen, kehen olen ollut valmis luottamaan. Missään kohtaa en ole ollut täysin terveen kirjoissa tai vailla rajoittuneisuutta, mutta selviytymiskeinoja olen kyllä saanut aika paljonkin.

Heh, muokkailen tätä nyt kuin mitäkin, anteeksi vain lukijoille  ;D Mutta joo, mahdollista on, että minullakin on vielä jokin tunne-elämän patti aukeamatta tuohon useimmin vaivaavaan kipukohtaani liittyen. Mutta kaikki ajallaan.

Kiitos itsellesi, kiitos samoin.

Juu, kuten kirjoitinkin tuolla että sairaus jatkui, mutta muutti muotoaan. Sitä mukaa kun henkinen hyvinvointi asian ja muidenkin asioiden ympärillä parani.

Paljolle todellakin voi jotain eikä hyväksyminen tarkoita luovuttamista.

Minulle tulee tuosta mieleen neuvo, joka annettiin yhdellä kurssilla (Art of Living) ja josta tykkään kovasti:

Kun jotain ikävää tapahtuu, ihmisten ensireaktio on usein "ei" ja usein jopa ääneen sanottuna. Neuvo oli, että ei kannata sanoa "ei" koska silloin kaikki energia lakkaa virtaamasta. Parempi on sanoa vaikka "vau!" jos joku huudahdus nyt ikävän sattuman kohdatessa täytyy päästää, koska se on neutraali eikä estä energiaa virtaamasta.

Hyväksymisellä on varmaan samanlainen vaikutus vaikka se ei-hyväksyminen ei olisikaan sisältänyt varsinaista ei-sanan käyttöä, sanoisi intuitio tässä kohtaa.  :)  Ja kun energia virtaa, asioita alkaa tapahtua.

Jep, niinpä. En tiedä sitten, minkä tähden hyväksymiseen niin usein assosioidaan se luovuttaminen ja paikoilleen jämähtäminen?  ??? Onko meillä kasvatuksessa jokin tällainen epäkohta, vai mistä se tulee, tietääkö joku?

Itsekin kun muistan joskus reagoineeni kovinkin negatiivisesti, kun joku puhui itsensä hyväksymisestä - kuin olisi herjaa heittänyt minulle. Oli niin paljon asioita, joiden olisin tahtonut olevan minussa toisin, ja oli sietämätön ajatus, että olisi pitänyt jäädä sellaiseksi kuin olin (vaikkei kukaan tosiaan sellaisia sanoja kirjaimelllisesti sanonut).
Meni ihan ohi se pointti, että tarkoitus oli päästä tilaan, jossa ajattelisin "No niin, tällainen olen nyt, selvä, mitäs alan tekemään että pystyn jatkossa toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla omista lähtökohdistani?", lempeydellä ja rakkaudellisuudella itseäni kohtaan.

 :smitten:

Mulla on ollut häkellyttävän kevyt(mielinen) olo koko eilisen ja tämän päivän. Kiitos tosissaan Indi ja muutkin, sain kerran jo ylipuhuttua itseni siihen ajatukseen, että näistä on ihan turha kirjoittaa tai kertoa mitään. Mutta nyt tuli ihan uusi kipinä taas kirjoitustyöhön.  :)

Kyllä kirjoittaminen voi olla erinomaista sielun nuohousta ja jo pelkästään sen takia sitä kannattaa harrastaa. Jos joku muukin lukee näitä tarinoita (jos ne haluaa julkiseksi) ja saa niistä ajattelemisen aihetta, niin se on sitten pelkkää lisäbonusta.  :smitten:
 

No niinpä. Mutta on se vaan eri asia kirjoittaa sinne pöytälaatikkoon kuin jakaa muillekin. Siitä varmaan tuo keveysolo, wouwouwou, uskalsin!  :D

Ei ole tosiaan turhaa kirjoittaa toisille!  :smitten:

Kerrothan täälläkin sitten, kun kirjasi on valmis, Solnishko. Mielelläni lukisin sen :)


Tulipa muuten omaan päähäni osittainen vastaus omaan kysymykseeni siitä, miksi hyväksymiseen assosioidaan paikalleen jääminen. Mielessä pyörii nyt kovasti se "viisaus" mitä paljon viljellään, jotakuinkin näinhän se menee:
"Luoja, anna minulle voimia muuttaa se minkä voin muuttaa,
tyyneyttä hyväksyä se mitä en voi muuttaa,
ja viisautta, että erotan nämä asiat toisistaan"

 :idiot2:

Toi ei lopulta olekaan aivan niin viisaasti/kaikenkattavasti sanottu, kuin miltä omaan korvaani on aiemmin kuulostanut.

Kiitos Indi, tähän asti kauneinta mitä kukaan on sanonut projektin tiimoilta.  :) Jos se joskus todella ilmestyy niin lähetän sen sulle itse, niin paljon tästäkin keskustelusta olen saanut voimaa ja näkökulmaa. Ja onpahan sitten jotain, millä terrorisoida lähipiiriään joulu,- synttäri- ja mitänytikinä -lahjan merkeissä.  ;D

Juuri eilen tuli ihan totaalinen plääh, luin Anja Snellmannin uuden Pääoma -kirjan esittelyn ja kirjailijan haastattelun aiheeseen liittyen. Että miten VOI olla niin samoja teemoja ja sama sairauskin, mistä hän on kirjoittanut, mitä saumaa mulla nyt sitten enää on jne. Näin itsensä aliarvioimisen ja häpeän tunteiden kanssa painiskeleva puhuu itseään ympäri.  :-X

Loistavaa silti, että arvosteluja lukiessani samastuin kirjailijaan, enkä Maru-siskoon. Pieni lainaus yhdestä arvostelusta:

"Maru on päähenkilöä kymmenen vuotta vanhempi sisar, joka kärsi suulakihalkiosta ja pahasta nivelreumasta. Hän eli elämänsä sivullisena, pilkattuna ja selvittämättömänä arvoituksena jopa läheisilleen. ”Anteeksi, että joudun näin kysymään. Oliko sinulla oma luonne --- ? Tunsiko joku sinut? Olitko olemassa?”, sisar kyselee Marulta tämän kuolinvuoteella."

Aika hyvin kuitenkin sopii tuohon, mitä itse ajattelen tuosta sairaus/terveys -määritelmästä. Että mikä/kuka ihmisen sitten loppupeleissä vammauttaa.. Ja onhan näkökulma toki myös eri, olla itse kokija. Toivottavasti löydän oikean sävelen tähän työhön, itsestäni ainakin tuntuu vahvasti siltä, että Gurujen ja kaikenlaisten opetus/opastus/sääntö -kirjojen (Secret nyt jotain mainitakseni) aika on mennyt tai menossa ohi. Ihmiset haluaa ajatella itse ja muodostaa omat käsityksensä asioista sitä kautta.
Näytä, älä selitä!

Mulla on muuten pyörinyt tuo ihan sama sanonta mielessä. Ainakin kropan oireilujen suhteen on kehittynyt hyvin vahva vaisto, joka kertoo nopeasti sen, että mitkä on sellaisia kipuja joihin tarvitsen lääkäriä ja tulehduskipulääkettä ja mitkä ovat niitä, joita kannattaa pyöritellä henkisen hyvinvoinnin kautta ja vaikka energiahoidon avulla. Säästyy energiaa.  :)

Häh. Ihmiset kannustaa toisiaan ihan liian vähän, jos noin vaan onnistuin kauneimman asian sanomaan!  :o Mutta kiitos etukäteen!  :)

Ei siitä varmaan liian huolissaan kannata olla, että joku toinenkin on käsitellyt samaa aihetta. Maailmahan pursuaa kirjoja rakkaudesta, äitiydestä, ööö, onnettomuuksista, syövästä, halvaantumisesta, jne, jne, ja lisää tulee, mutta kyllä ne silti lukijansa löytävät. Sekaan vain siis. :)

Tuli tässä juuri nyt mieleen, että joitain aikoja sitten sitten luin kaksi kirjaa, jotka oikeastaan käsittelivät samaa aihetta - varhaisaikuisuuttaan elävän itsemurhahakuisuutta. Luin ne vieläpä peräkkäin, joten yhtäläisyydet ja eroavaisuudet huomasi selvästi.
No, siinähän kävi niin, että toinen kirja tempasi mukaansa, itketti ja liikutti, pysäytti pitkäksi aikaa, ja hakeuduin lukemaan samalta kirjailijalta muutakin. Toinen kirja lähinnä ihmetytti kun en millään pysynyt kertojan ajatuksenjuoksussa ja kielikuvissa mukana, vaikka sain senkin takakanteen asti luetuksi, koska tahdoin tietää, miten henkilöille käy. Joku toinen olisi voinut kokea päinvastoin, tai sitten pitää molemmista kirjoista, tai hylätä molemmat.

Hassua, mulle on viime aikoina tullut joka puolelta tuota Secret-kritiikkiä. Jossain aikaisemmassa vaiheessa sitä tuputettiin minulle, enkä tullut lukeneeksi. Ehkä ihan hyvä niin, vaikka sivistyksen vuoksi sen voisikin joskus pistää lukien.
Itsekin ajattelen, että on haitallista seurata yhtä opettajaa tai opasta. Montaa voi kyllä hetkisen kerrallaan kuunnella ja miettiä asioita, koska joillakin on oikeasti hyviä ideoita, mutta oma omatunto kyllä kertoo lopulta parhaiten, mikä sopii itselle.  :)

Toivottavasti itsellänikin vielä terävöityy käsitys noista krempoistani. Olisi oikein hyvä. :)
Tällä hetkellä tunnen olevani jollain lailla muutosvaiheessa (joka on aivan äskettäin tullut päälle), tietyt vanhat hyvinvointiin liittyvät rutiinit tökkivät oikein urakalla mutta uusia ei ole tullut vielä kunnolla tilalle. Saa nähdä että mitäs nyt sitten. ???

No ihan totta tuokin, onhan murhastakin saatu jo ties kuinka monta kirjaa aikaiseksi.  :)

Secret kannattaa lukea siinä vaiheessa, kun itselle on ehtinyt muodostua edes jonkinlainen oma käsitys asioista, ainakin terveys-sairaus -akselilla. Että voi ja osaa suodattaa. Fundamentalistisesti tulkittuna sopii yhtä lailla syrjinnän ja päähän lyönnin välineeksi kuin raamattukin.