Astro Foorumi

Olen jo pitemmän aikaa "potenut" jonkinlaista uskonkriisiä. Lapsena ja nuorena aikuisena minulla oli lapsen usko ja uskoin, pitkälti hyvin kiiltokuvamaiseen Jeesukseen jne.

Aikuisuuden kynnyksellä aloin tutustua henkisyyteen ja sen eri muotoihin. Tutustuin näkijöihin ja kävin erilaisia henkisiä kursseja, otin vihkimyksiä, luin kanavointeja ja itsensäkehittämiskirjoja...

Nyt neljänkympin korvalla olen alkanut epäillä, onko mitään Jumalaa edes olemassa, vai olemmeko vain sattuman oikusta tällä pallolla elämässä...vaikka omakohtaisia kokemuksia muista maailmoista jonkin verran on, silti jokin minussa epäilee.

Epäuskoni herättää minussa syyllisyyttä ja sydämessäni pelkään "Jumalan kostoa" ajatusteni tähden. En siis ole masentunut tms., en vain oikein enää tiedä, mihin uskoa tässä maailmassa. Kaikki tuntuu niin turhalta...turhuuden turhuutta, paitsi ehkä oma perhe ja luonto.

Onko muita samankokeneita? Kun polkuja on jo katsottu ristiin ja rastiin, etsitty on sieltä ja täältä. Mistä löysit "totuutesi" ja uskon uudelleen?

No, itse en ehkä missään vaiheessa mikään varsinainen uskovainen ole ollut, mutta muuten aika paljon tätä henkistä puolta tullut seurailtua ja kokeiltua. Reiki-juttuja tuli aikanaan tehtyä ja henkistä kirjallisuutta on tullut lueskeltua. Viime vuosina olen itse jotenkin tullut siihen tulokseen, että tälläisillä uskonasioilla ei ole minun elämässäni juuri virkaa, enkä koe oikeastaan uskovani mihinkään korkeampaan voimaan.

Tai no, minä jollain tapaa pidän siitä, että voi pitää kaikki ovet avoinna. Oikeastaanhan uskon asioissa ei tarvitse välttämättä mitään vastausta. Asiat ovat aina kuten ovat, eikä se mihin uskoo muuta tosiasioita. Eli jos jumala on olemassa niin hän on olemassa uskoin minä häneen tai en. Itselläni ainakin tarve uskoa on aika pitkälti hävinnyt sen jälkeen kun tajusi, että asiat ovat olemassa ilman omaa uskoa. En voi sanoa suoraan uskonko johonkin vai en usko, en tarvitse oikeastaan vastausta siihen. Kaikille tämä ei varmaan toimi, sillä monet haluavat saada vastauksia. Pidän itse siitä, että oma henkinen elämäni on enemmän etsimistä, pohtimista ja katselemista, kuin itse uskomista. Eli asioita ei tarvitse suoraan kieltää, eikä myöskään ottaa omikseen automaattisesti.

Mielestäni on normaalia, että ihmisen uskonnollinen ja henkinen elämä kokee muutoksia. Voihan olla että jossain vaiheessa tulen tilanteeseen, jossa loputtomat mahdollisuudet eivät enää palvele minua vaan haluan rauhoittua harjoittamaan jotain suuntausta. En tosin koe tätä kovin todennäköiseksi.

Koita nähdä maailma ehkä ennemminkin loputtimina mahdollisuuksina. Uskon puute voi olla myös vapauttavaa, sillä nythän voit etsiä ja tutkia. Eikö ole tylsää jos kaikkeen löytyy heti valmiit vastaukset?

Sen verran täytyy tarkentaa, että en ole ollut "uskovainen" sanan varsinaisessa merkityksessä missään vaiheessa, vaikka kirkkoon kuulunkin. Tuolla uskonkriisillä tarkoitin minkä tahansa pitempään jatkuneen uskomustenkirjon kriisiä...uskoi ihminen sitten Jeesukseen, enkeleihin ym. ym.

Jotenkin kyseenalaistan nyt kaiken tällä hetkellä, myös ne omat kokemukset. Ymmärrän tietysti, että "totuutta" en varmasti tule koskaan tietämään tämän elämän aikana, ehkäpä en kuolemankaan jälkeen. Mistäpä sen tietää, mistä itsensä sitten löytää  :).

Kiitos vain kaikille vastanneille  :)! Jaa, ei minusta taida saada ateistiakaan, kun tarve on kuitenkin uskoa johonkin itseään suurempaan ja mahtavampaan. En taida uskoa edes ateistien olemassaoloon loppujenlopuksi  ;D. Olen nimittäin joskus kuullut sanonnan, että "uppoavassa laivassa ei ole ateisteja". Uskon, että näin se aika pitkälti saattaisi olla, jos tosi tulisi kyseeseen.

Äh, ehkä tämä on taas joku vaihe, josta tullaan toivottavasti viisaampana ulos  ::).

No itse kyllä jo lupasin itselleni, että en juuri kommentoisi näihin uskonto tai usko topikkeihin, mutta ehkä nyt sitten vielä vähän. Haluan siis painottaa, että ihminen joka ei usko välttämättä mihinkään erityiseen itseään korkeampaan voimaan tai näihin new age asioihin, ei välttämättä koe olevansa ateisti, eikä edes agnostikko. Ainakaan itse en pidä koko ateisti termistä, sillä se pitää sisällään kieltosanan ja määrittää sen jumalia tai jumalaa kohtaan. Ehkä ennemminkin haluan olla avoin, en edes agnostikko.

Tämän oikeastaan halusin jakaa sen takia, koska usein ihmiset tyrmäävät uskonnottomuuden tai korkeampiin voimiin uskon puutteen ateismina ja pitävät sitä kylmänä ajattelutapana. Esimerkiksi itse koen, että se, että en usko mihinkään erityiseen määriteltävissä olevaan on vahvistanut sidettäni elämään ja omaan itseeni. Jos haluaa uskoa johonkin itseään suurempaan, niin eikö siihen riitä se, että katsoo ympärilleen ja näkee maailmankaikkeuden suuruuden suhteessa omaan itseen. Miksi siis etsiä väkisin jotain mihin uskoa, vaan antaa kaiken tulla luonnostaan. Omaan itseen ja oman elämän mielekkyyteen on ihan hyvä uskoa aluksi. Ei kaikkea tarvitse etsiä itsensä ulkopuolelta. Jos johonkin haluan uskoa, niin se on ehkä totuus. Kuitenkin totuus tai täydellinen tieto on asioita, joita minun ei tarvitse sen kummemin itselleni määritellä, sillä jokainen määritelmä vain veisi sen kauemmaksi totuudesta.

En tietysti tiedä koetteko te tälläisen ajattelun kylmänä ja toivottomana. Itselläni tämä ainakin toimii ja elämässäni on aivan riittävästi uskoa ja toivoa, ei vain ehkä samoihin asioihin kuin monilla muilla. Ehkä vain haluan näyttää mahdollisuuden ja näkemyksen elämään.

lisäys: MaijaMaanläheiselle, minusta tuntuu, että itse kyllä tiedät mitä kaipaat ja millaista uskonnollisuutta haluat harjoittaa. Kuitenkin selkeästi sanot, että et koe olevasi perinteisessä mielessä uskovainen, mutta haluat uskoa johonkin itseäsi suurempaan ja mahtavampaan. Eikö siinä ole sinulle jo vastaus? Minusta tuntuu, että jo se, että haluaa uskoa johonkin suurempaan, on jo uskoa sinänsä, halu uskoa on aika pitkälti mitä usko on.  

Niin no en nyt tiedä vastasinko varsinaisesti sinulle. Yleisesti vain puhuin siitä, että ei tarvitse välttämättä olla ateisti, vaikka ei uskonnollinen olisikaan. En pidä sellaisesta mustavalkoisuudesta. En siis koe olevani ateisti, koska en koe sinänsä tarvetta kieltää jumalan tai jumalien olemassa oloa, en myöskään halua sanoa niiden olevan olemassa, sillä en voi tietää kuinka asia on. Koska tavallaan tämä ei ole uskomus, niin en koe ateismin pukevan, koska jo se termi ateismi linkittää sen samalla teismiin ja määrittää itsensä ensin sen pohjatermin eli teismin kautta. Enkä koe siis olevani agnostikko, koska en voi epäillä sellaisen asian olemassaoloa, mistä minulla ei varsinaisesti ole kantaa.
Eikö ihminen voi olla uskonnollisesti sitoutumaton olematta kuitenkaan ateisti. Mutta offtopic, joten poistun.

Tietyllä tapaahan olen itse ylittänyt uskonkriisini ja sen takia tässä keskustelussa olen mukana. Aina uskonkriisi ei pääty siihen, että löytää jonkun asian tai uskomuksen mihin uskoa. Uskonkriisi voi myös päätyä tilanteeseen kuten itselläni, että en koe enää tarvetta mihinkään erityiseen uskomiseen tai uskon ja uskontojen merkitys häviää. Kannattaakin mielestäni kaluta kaikki mahdollisuudet. Ei siis ole pakko uskoa mihinkään tai olla uskomatta.

Tuli mieleen noista termeistä ja totuudesta. Miksi täytyisi määritellä sanoja, joita ei ole mahdollista oikeastaan määrittää. Eli siis esimerkiksi totuus on se millainen maailma oikeasti ja aidosti on, mutta ihmisen näkemys siitä on vain tulkintaa.

Uskon voi useimmissa tapauksissa korvata tiedolla - usko pois. ;)

Näimpä juuri!