Astro Foorumi

Luulen että poikani 2v pystyy jotenkin nähdä taikka kuulla ajatukseni joskus. Viisi kertaa on käynyt niin, että olen pyöritellyt mielessäni jotain sanaa, ja yhtäkkiä poikani on sanonut tämän sanan, neljä niistä ollut sellaisia mitä ei ole ikinä ennen sanonut edes. osaakohan kaikki lapset luonnostaan vaiko mikähän. Oletteko muut huomanneet tällaista?

Lapset ovat luonnostaan enemmän henkisesti aistivia ja toimivia kuin fyysisesti, ihan siitäkin syystä, että heidän sielunsa totuttelevat kehoon ja fyysiseen maailmaan. Joka kerta pitää totutella uuteen kehoon, joten on helpompaa olla enemmän henkisellä puolella ja siirtyä siitä hiljaksiin kehon ja fyysisyyden puolelle. Hiljaa hyvä tulee.

Me olemme luontaisesti kaikki selvänäköisiä, selväkuuloisia, telepaattisia ja intuitiivisia. Ne ovat sielun perusominaisuuksia, jotka me kaikki osaamme. Ihan samanlaisia perusominaisuuksia kuin keholla ruoansulatus, nukahtaminen ja aivotoiminta.

kannattaakin muistaa, että me olemme henkiolentoja, joilla on keho, emme kehoja, joilla on henkinen puoli ;)

En muista ajatustenlukua tapahtuneen, mutta paljon kaikkea muuta "erikoista" on meidän 1,5-vuotias tytteli tehny. Meillä oli tuossa pari viikkoa sitten "enkeleitä 5 päivää vieraina" ja toden totta meillä oli enkeleitä kylässä!  :D Leikin lapseni kanssa eteisen käytävällä ja tyttöni halusi ojentaa kaiken aikaa nukkeaan pusuteltavaksi. Yht'äkkiä tyttö alkoi haroa tyhjää edessäni, kuitenkin aivan minun ohitseni. Samalla hän hymyili ja katseli ylös päin ja yritti tarttua "johonkin". Tyttö käväsi keittiössä ja tuli takaisin. Hän ojensi taas minulle nukkeaan pussattavaksi ja minä pussasin, jonka jälkeen hän ojensi nukkensa siihen samaan kohtaa pussattavaksi mistä hän oli haronu kädellään. Taas hän hymyili ja katseli ylös. Hän laittoi nuken pois ja alkoi taas haromaan kädellään tyhjää ihan kuin tarttuakseen johonkin.  :)

Hei! Täytyi ihan rekisteröityä tämän aiheen vuoksi kun tuli omakohtainen kokemus mieleen.

Kävi pari kuukautta sitten poikani kanssa tällainen erikoinen juttu. Jostakin syystä aloimme arvailla erään pelin kuvakortteja, eli n.20 korttia jotka sekoitettiin joista toinen valitsi kortin jota ajattelee. Sitten taas sekoitettiin ja levitettiin pöydälle tai näytettiin kädessä viuhkana. Toinen sitten valitsi kortin jonka ajatteli olevan oikea. Poikani ei niinkään arvannut oikein ensimmäisellä yrittämällä, olikohan kolmas kortti oikein paras tulos, mutta itselläni meni hämmästyttävän hyvin. Ehkä noin seitsemästä kerrasta arvasin 5 kertaa oikein ensimmäisellä yrittämällä, yhden kerran taisi olla toinen kortti oikein. Mutta viimeisellä kerralla, jolloin en enää halunut arvuutella mutta poikani vaati, vasta viimeinen kortti oli oikea. No, saavutus sekin. Viimeisellä kerralla oikein keskityin, ja silloin ei tavallaan onnistunut.

Jännä juttu oli sekin että katsoin korttien selkäpuolia ja hieman epätarkasti niin olin näkevinäni osan korteista tummempina kuin toiset, mikä johdatti oikean kortin luokse. Samoin varsinkin silloin kun kortit olivat pöydällä levällään kädessä olevan viuhkan sijaan, ja liikuttelin kättäni korttien päällä, olin tuntevinani jotain erilaista ja vahvempaa tietyllä alueella ja lopuksi tietyn kortin päällä. Enpä osaa tuota paremmin selittää sen enempää itselleni kuin teille.

Poikani ihmetteli asiaa ja oli melko epäileväinen että teinkö jonkun tempun tai huijasinko, ja samaa kysyin kyllä pojaltanikin. Hän oli harmissaan ettei arvannut itse oikein mutta samalla ihmeissään miten minä arvasin oikein peräjälkeen. Tietenkin tämä arvuuttelu perustui rehellisyyteen ja luottamukseen, mutta poikani tuntien ja hänen reaktionsa perusteella näin olikin. Emme ole ennen emmekä jälkeen tuota tapahtumaa tällaista kokeilleet, enkä oikeastaan haluakaan. Kuitenkin uskon sen johtuneen siitä että koin poikani kanssa vielä keskittyneempää yhteyttä kuin normaalisti, olimme juuri lähdössä ensimmäiselle yhteiselle ulkomaanmatkalle joka oli ollut haaveenani jo vuosia. Tavallaan tiesin jo kauan sitten että lähdemme joskus tuolle matkalle kahdestaan, ja varttitunti tuon korttiarvuuttelun jälkeen sinne lähdimme.

Uskoisin että lapset ovat herkempiä aistimaan ja välittämään tunnetiloja, ajatuksia ja kenties yksittäisiä sanojakin. Vanhetessa tällainen herkkyys sitten katoaa tai ainakin jää taka-alalle lähes huomaamattomaksi. Mutta on sitten joskus poikkeuksiakin myös vanhemmissa. Tämä on varmaan sitä ns. telepatiaa mutta olisi kiva tietää mitä se on tieteellisessä mielessä. Pari muutakin normaalista elämästä irroitettavaa esimerkkiä muistan, mutta tämä on konkreettisin ja pitkäkestoisin esimerkki jonka olen poikani kanssa kokenut.

AY34, ihan normaalilta selvänäköisyydeltä kuulostaisi! :D Siskoni on tehnyt pelikorttien kanssa lapsesta lähtien niin, että hän tunnustelee niitä kädellään ja se mikä kihelmöi, on kortti joka kannattaa ottaa. Toimi aina.

Pystyn itse myös "näkemään" esineiden läpi kuvaamallasi tavalla. Käytän tätä harvemmin, mutta eteenkin telkkaria katsoessa on kiva tutkailla mitä mahtaisi olla piilotettuna.

Juu, tiedän tuon, kun jokin asia tuntuu vahvemmalta kun joku muu, elän oikeastaan täysin sen tunteen varassa, ajan sitä reittiä mikä milloinki tuntuu parhaimmalta, jokus tulee voimakas tunne, että nyt käänny, ja niin teenkin. Hoidan lapseni sen tunteen varassa, laitan esim kävelylle sen takin, mikä on vedenkestävä, mutta vähän turhan lämmin sille kelille, ja kesken kävelyn vettä alkaakin tulla taivaantäydeltä. Luota siihen sinun tunteeseen ja vaistoon muisakin arkipäivän asioissa. Minä nimittäin aluksi tein monesti vastoin sitä tunnetta, muka järjen nimissä, ja sitten kävikin aina enemmän tai vähemmän kehnosti.

tuli tästä mieleen, poikani kirkossa katsoi kattoon ja sanoi, enkeli, enkä edes tiennyt hänen osaavan sanoa enkeliä, silloin oli nuoremman pojan kastajaiset, ja tämä vanhempi halusi välttämättä äitin syliin alttarille toimituksen ajaksi. Siinä se sitten ihaili enkeleitä katossa äitin sylistä :D

Olen miettinyt, että olisi niin ihanaa, kun olisi vielä tuo lapsen herkkyys tallella :)

Mieheni on muuten pienenä lapsena piirtänyt tarkkoja piirustuksia siitä, että minkälaisen bunkkerin rakentaa sitten maailmanloppua varten, tehnyt tarkkoja listauksia siitä, että mitä sinne ottaisi mukaan ja paljonko. Bunkkereistakin oli tarkat pohjapiirustukset yms hapensaanti suunnitelmat :D
Hän onkin kalat ja nouseva neitsyt:)

itse olin jo koulussa en muista minkä ikäinen kun olimme mummolassa ja teimme lähtöä,niin pappa jotain jutteli eteisessä ja yhtäkkiä sain kirkkaasti sanan päähäni ja ajattelin että kohta pappa sanoo sen ja noiin hän tekikin eikä ollut sanaa minun kuulteni ennen käyttänyt.

olen monesti ajatellut että jos teen noin niin tapahtuu näin ja juuri näin on käynnyt.

pieni poikani puhuu kanssa välillä enkeleistä välillä iloisena,leikin lomassa,ollen myös itsekkin enkeli ja välillä ahdistuu esim.koiramme on jo vanha ja oli vaihe ettei meinannu yhteen vaivaan saada oikeata lääkettä ja sanoimme että se voi muuttua enkeliksi,ahsistui kovin ja huusi ei saa.

Ja minä käytän tarot-kortteja valitessa. Jos tulee vahva tunne (magneettinen) tai kihelmöinti, niin silloin se on tärkeä kortti.

Lapset ovat 7-vuoteen saakka avoinna näille henkisille asioille, kunnes heidän oman fyysisen kehityksensä takia chakrat sulkeutuvat. Näin on ollut siis ennen. Nykyään on syntynyt yhä herkempiä lapsia, indigoja ja kristalleja (nimet auran väreistä), jotka ovat läpi elämänsä herkkiä. Varsinkin nämä kristallilapset ovat selvänäköisiä.

 mistä heidät tunnistaa? vai voiko edes?

Yleensä nämä lapset ovat hyvin kauniita ja suuri silmäisiä. Heidän käytöksensä eroaa selvästi muiden lasten käytöksestä siinä, että he ovat herkkiä luonnolle ja eläimille, ihmisten tunteille. He ovat kilttejä ja avuliaita, vaikka olisivat kuinka pieniä. Näin siis kirjoittaa Doreen Virtue. Hän myös kirjoittaa, että nämä uuden ajan lapset luokitellaan hyvin usein autistisiksi, koska puheen kehitys saattaa viivästyä, sillä lapset kommunikoivat telepaattisesti vanhempiensa kanssa. Nämä lapset eivät nää pahaa missään ja siksi heitä ennen on tarvittu indigoja, jotka ovat heidän esitaistelijoitansa valheiden ja pahuuden maailmassa (karrikoidusta sanoen).

Yleensä ottaen nämä lapset ovat hyvin herkkiä kaikelle karkealle käytökselle, eivätkä voi ymmärtää julmuutta. He ovat suorassa yhteydessä henkimaailmaan.

Tässä nyt pähkinänkuoressa jotain.    :)

Mulla heräsi tästä ajatuksia omaan tyttäreen...  ??? Hän on vasta 1,5-vuotias, mutta hyvin omanlaisensa. Hän on ollut synnäriltä asti hyvin kaunis ja suuri silmäinen. Pitkät ripset ja kauniit kulmakarvat lisäksi vielä. Tietty jokainen äiti pitää lastansa kauniina ja kaikki lapset ovat kauniita, mutta mun tytär saa kaikkien huomion kauneutensa ja suurien silmiensä vuoksi. Toiset äidit huokaa miten kaunis hän onkaan. Joten siksi se ei ole pelkästää minun äidillinen mielipiteeni  :D

Hän on avulias jo nyt!!! Pyynnöstä siivoaa lelujaan, laittaa roskia roskiin, avaa kissoille ovia jne. Hän hellii kaikkia ja kaikkea. Isi, äiti, kissat ja lelut saa päivittäin pusuja ja haleja.
Jos jollakin on haava, rupi, palovamma tmv. niin tyttö kyllä huomaa ja hokee et pipi ja aikansa sitä pipiä tutkittuaan hän haluaa antaa pusun.  :smitten:

Tyttöni myös on nähny enkelin, ketjun alussa kerroinkin siitä. Hän myös reagoi erilailla enonsa kuviin. Hän juttelee enon kuville ja tuntee hänet hyvin... tätä on vaikea selittää.  :idiot2: Minun veli, eli tyttöni eno kuoli 2 kk sitten.

On monta juttuja joiden perusteella olen aatellu, että tyttöni on herkkä ja hänellä on yhteys henkimaailmaan ja enkeleihin. Mutta olen ajatellu, et kaikilla lapsilla on, koska he eivät ole kasvaneet vielä rajoittuneeseen ajatusmaailmaan.

Yksi asia ei tosin osu ollenkaan. Tyttöni puhuu paljon. Sanavarasto on tosi laaja ja hän kommunikoi jo puhuenkin jonkun verran. Hän on muutenkin hirmusen kiireinen kehityksessään ja jos/kun hän ei vielä osaa, nii siitä tulee mielipahaa. Jo alta 2 kk ikäisenä hän sai hirveän hepulin, kun ei osanu kääntyä mahalleen. Tämä sama toistu monta kertaa päivässä, päivästä toiseen.

Pitääkin siis lukea näistä indigo- ja kristallilapsista lisää. Eihän sitä tiedä vaikka omakin olisi.  ;)

Minun poikani on myös tällainen suurisilmäinen ja kaunis, ollakseen poika. Hän on kristalli, vaikka onkin ollut motorisesti kehittyneempi kuin ikäisensä yleensä. Myös puheen tuottaminen on alkanut varhain.


Näitä kristallilapsia on alkanut syntyä 2000 luvulla. Toki aikaisempiakin kristalleja on, minun äitini on myös. Mutta nyt maapallon värähtelyt alkavat olla sen verran korkeat, että kristallien on mahdollista syntyä. Ja hyvä niin, me tarvitsemme näitä lapsia.  :)

Oma elämäntilanteeni oli pojan syntymän aikaan aika hurja, enkä olisi siitä luultavasti selvinnyt ilman poikani rakkautta. En nyt halua väheksyä tytärtäni tai eriarvoistaa lapsiani, sillä molemmat ovat rakkaita minulle. Molemmilla vain on erilaiset lahjat.

Mulla oli kanssa!  :o

minun kaverini on suuri silmäinen, ja nätti. =) hän on mukava muita kohtaan, mutta ottaa helposti kohteliaisuuden loukkauksena... -.-" voiko hän olla indigo? tai se, mikä nyt olikaan...

Tätä tapahtuu joidenkin lasten kohdalla.. Minunkin esikoispoikani, nyt neljävuotias, joskus 2-3vuotiaana kuuli välillä ajatukseni. Poika on muutenkin äärimmäisen herkkä ja kiltti, ja toisten energioille altis.
Eräs sanoikin hänet tavatessaan 4kkn iässä, että "Mikä tietoisuus, mitkä silmät! Hän katselee suoraan läpi" ym. että hän ois kristalli..
Hänellä on suuret silmät ja pellavatukka, kaunis poika on. <3 Hän on myös  ollut ikäisiään kehittyneempi aina. Minä uskon että saatan olla itse indigolapsi, ja indigoillehan syntyy kuulemma kristalleja.

heh, minunkin pojalla on suuret jäänsiniset silmät, ja platina blondi tukka, on myöskin ollut verbaalisesti huomattavasti kehittyneempi muita, liikkumiset yms on tullut samaan aikaan :)

Tässä on asia mitä olen miettinyt todella paljon, mutta en ole lukemastani huolimatta pässyt selvyyteen omalla/omien lapsieni kohdalla. Poikani on aivan vaalea, siis hyvä kun tukkaa näkyy kun on lyhyt siili. Pidempänä se kihartuu. Silmät on todella suuret ja siniset. On aina ollut herkkä ja yliauttavainen. Itkee herkästi varsinkin jos pitää häntä torua, ja opettaa tekemään asioita toisella tavalla. Jotenkin epävarma itsestään, samalla omaa jotain suurta pinnan alla. Varsinkin nykyään tulee usein tunne, että hän voi katsoa suoraan lävitseni, eli hänelle on oltava ehdottomen rehellinen koska tuntuu vaistoavan vilpin heti. Katsetta on vaikea kuvailla, poika katsoo suoraan sisään kuin avoimesta ovesta, ja se tuntuu välillä pahalta, jos olen joutunut sanomaan kovasti hänelle ja hän siitä suuttuu.. katse on todellä syvä. Poikkeus on tohon kristallilapseen se, että on kyllä kaukana autistisesta lapsesta, oppi nopeasti liikkumaan ja on verbaalisesti hyvin kehittynyt. "vanhempi" kuin muut. Viihtyy luonnossa ja hyvin korkeat ja laakeat paikat vetoavat. Toisaalta hän on moninkertainen  :jousimies:, että sinällään ymmärrän jo tuon vapauden ja rajattomuuden tarpeen. Pojan herkkyys on sitä luokkaa että se huolettaa aivan tosissaan..  :-[ Hitto!  :'(

Sitten tyttöni, hän on myös vaalea, mutta sillä suomalaisella tavalla.. Eli vielä on kaunis väri, mutta muuttuu myöhemmin maantien väriseksi. Myös kiharat hiukset. Silmät on suuret ja tuntuvat katsovan myös ikäänkuin ohitse, ja kuitenkin sisään. On hellämielinen, mutta veljeään agressiivisempi ja riitelevämpi. Selkeä taistelija-luonne.  :aurinko: :vesimies:  :kuu: :oinas:. Eräs viikko tässä taannoin kun makasimme sohvalla sylikkäin ja katselimme pikku kakkosta, tyttö oli muistaakseni kipeä tai jotain, hän yhtäkkiä tokaisi: että annetaanko se tollekin? Jos oikein muistan että olikohan jokin pehmolelu silloin kädessäni. Tyttö vain hymyili ja katseli "jotain" sohvamme edessä olevaa. Aivan kuin siinä olisi ollut joku. Itse en tuntenut mitään, mutta kysyin tytöltä että kuka siinä on, niin hän jatkoi hymyilemistä tähän kohteeseen ja vastasi ujosti että toi.. En tiedä oliko enkeli vai oliko joku jo edesmennyt sukulainen? Toisaalta, en ole saanut tuntea omaa sukuani, joten jälkimmäinen tuntuisi oudolta..

Ja mistä sitten tietää onko itse esim. indigo? Musta tuntuisi paksulta ja itserakkaalta sanoa niin itsestäni, mutta kuitenkin joku siinä vaivaa että onko se mahdollista? Niin moni asia puhuu sen puolesta, mutta..

Mitäs itserakasta siinä on, jos/kun oletkin indigo? Jos ja kun olet, niin et sinä tänne turhan takia ole tullut. Indigot ovat kristallien esitaistelijoita, jotka kitkevät valheet kristallien tieltä. Kristallit eivät voi ymmärtää valhetta, mitä vanha maailma tarjoaa. Ja indigot tulivat oikeudenmukaistamaan tätä vanhaa maailmaa olemassa olevalla murroskaudella. Indigot pystyvät näkemään valheen, eikä heitä voi huijata. Minua voi ja on manipuloitukin, minkä vuoksi en koe olevani indigo, vaikka henkilökohtaisia taistelujani olenkin saanut käydä.

Hitsit, kun mua vaan niiiiin paljon kiinnostais tietää, et onko lapseni kristalli. En vaan oikein halua häntä viedä auran tulkitsijalle ja oma aurojen katselu taito on vähä vielä vaiheessa. Kun kristalli ei ole minkää värinen, eikös? Ja kun mä en vielä hirveesti hahmota värejä, joten näen vaaleaa ja väreilevää...  :-\

samoin samoin, ehkä sitten joskus tulevaisuudessa, kiinnostais tietää itsestäkin, että olenko indigo tms... :)

En minä ole lapsiani minnekään aurannäkijöille vienyt, enkä ole käynyt itsekään. Enkä minä näe auroja. Olen vain verrannut omia kokemuksiani tietoihin, joita olen indigoista ja kristalleista lukenut.  :)

Ahaa... ehkäpä mä sitten luen enempi ja seuraan tässä pikkuneitiäni.  :) Toki jos itse opin näkee ne aurat kunnolla, nii sittenhän saan varmistuksen asiaan.

Eli en mä siis tarkoittanut pahalla sitä että olisi itserakasta sanoa olevansa indigo. Puhuin itsestäni, en muista. Ehkä tässä on nyt vain taas heijastuma lapsuudestani, kun minulle tehtiin selväksi että en ole mitään.. jne.. Vaikka tiesin sisälläni että olenpas. Kiitos SanctAstra että autoit näkemään ton.  :)

Jos indigoa ei voi höynäyttää, niin silloin en ole sitä. Koska mut vain joskus ajettiin niin alas, että minua pystyttiin käyttämään hyväksi (henkisesti) ja uskoin omaan kauniiseen mieleeni. Mikä taas ei ole totuus. Samalla se on ollut jännää, että olen kuitenkin vaistonnut "pa..kan" puhujat, varsinkin viimevuosina se on rajusti nostanut päätään ja herättänyt vihaa. Ja aina mä niillä parrikadeilla olen ollut ja huutanut rehellisyyttä ja totuutta muilta. Ja se on lisää tuonut vihaa, koska ihmiset eivät vain halua halua nähdä maailmaa/maailmoja niin kuin ne on. vaikka se kuinka kauniisti kerrottaisiin.. No mitä tulee ulkoiseen olemukseeni, niin ei mua koskaan kauniiksi ole haukuttu, päinvastoin. Silmistä on tullut kyllä kommenttia: lähteet, tähdet, niihin hukkuu, totiset, viisaat ja syvät yms..  Plaah.. Mikä ei kyllä avaudu kun niitä katselen. Paitsi ne totiset.

Että taitaa olla minullakin vain niitä henkilökohtaisia taisteluja..  ;) Taidanpas katsoa lapsieni vuoksi jotain opusta minäkin, jospa se sivistäisi lisää.  :angel:

Luota vain itseesi, Söpöliini. Ihmiset, jotka huomaavat sinussa olevan valtavan potentiaalin, pyrkivät omassa pelossaan tekemään sinusta heikon, jotta saisivat käyttöönsä sinun voimasi omiin tarkoituksiinsa. Ja tämähän onnistuu nimenomaan manipuloinnilla ja valehtelulla. Tähän itsekin olen törmännyt.

Se, että vedät rajat itsellesi, ei ole itsekästä vaan tervettä itsensä rakastamista. Asetat rajat sille, ettei sinua voi käyttää hyväksi, vaan päätät itse kuinka haluat lahjasi kanssa palvella universaalia valoa ja rakkautta. Ja kuten huomaat, itseluottamuksesi vahvistuu, samoin myös sisäinen tehtäväsi. Kuulet paremmin sen, minkä vuoksi olet tullut tänne, vrt. oikeudenmukaisuuden tunne, joka nostaa päänsä kohdatessaan valhetta ja vääryyttä.

Muista kuitenkin, että asenne on se, mikä ratkaisee. Kun sisimmässäsi tiedät olevasi erityinen ja olet sinut sen kanssa, ei sitä tarvitse kuuluttaa maailmalle. Se näkyy tavassasi elää ja toimia. Ne, jotka eivät vielä ole sinut itsensä kanssa, kuuluttavat itsestään ja yrittävät antaa itsestään toisia paremman kuvan. Tällä tarkoitan ylpeilyä ja toisten aliarvioimista, kun pitää itseään arvokkaampana kuin muita. Minä itse olen kapsahtanut katajaan, ennen kuin nöyrryin (en nöyristele kuitenkaan) ja opin olemaan kiitollinen lahjastani.
Ja edelleen huomaan, etten pidä sellaisista ihmisistä, jotka eivät suuren lahjansa kanssa ole nöyriä, vaan pikemminkin pröystäileviä.  Sen vaan tuntee kanssakäymisessä. Se heijastuu aurassa.

Rohkeasti vaan eteenpäin.  Jos nyt lainaisin lasteni animaatioelokuvasta hyvän voimalauseen: "Usko, rohkeus ja keijupöly!"

 ;)

Oon huomannu, että toiset lahjoja omaavat ovat nöyriä, mut eivät nöyristele ja toiset ovat kovinkin toisten yläpuolella ja parempia. Kävin yhdellä messujen luennolla ja voi elämä miten sen naisen ego siellä vaan puhu ja puhu... sisältökin oli vain häntä ja hänen mahtavuutta. Mä aloinkin siinä epäilemään, että ehkäpä hän on näitä wanna be-tyyppejä. ::) Hänen omin sanoin hän on valo, hän on voima, hän on rakkaus...

Noh, tokaisin ystävälleni, että minäkin olisin parempaan luentoon pystyny. ;D Voisin kertoa tarkemmin niistä asioista joita hän vaan löyhästi sivuutti, jotta taas pystyi puhumaan itsestään ja mainostaa omaa yritystään parantajana.

Kiitos vinkistä St. Pop!! Pitää käydä kirjakaupassa katsomassa..  :)