Astro Foorumi

Tänään olen sellaisissa fiiliksissä, että haluan jakaa kanssanne erään oman runoni, jonka kirjoitin elokuussa 2001.

Tällä hetkellä tämä runo on taas elämässäni hyvinkin ajankohtainen. Nimittäin kun itse tiedän ja tiedostan oman epätäydellisyyteni ja myös yritän sallia sen itselleni, niin surettaa ja raivostuttaa, (kun olen luonteeltani ja jopa ammatiltani tälläinen vahva "auttaja"), niin tuntuu siltä ettei sitten tietyt ihmiset elämässäni tunnu sallivan ja hyväksyvän tätä epätäydellisyyttäni...  :'( :tickedoff:
Uskon, että foorumilta löytyy muitakin "auttajia" jotka aika ajoin kokevat näin...

Tuttua juttua joissakin tilanteissa...

Ei kait mielessä pyörivien henkilökohtaisten vastakohtaisuuksien tai itsestä kokemien vajeiden pitäisi antaa häiritä sitä tosiasiaa kuinka kirkkaita sielumme ovat  :)

Ja vaikka kuinka epäilisi pätevyyttään niin se on vain hetkellistä alemmuudentuntoa eikä sen vuoksi kannata työnsä merkityksellisyyttä väheksyä.

Muitten silmät ovat muitten silmiä ja he näkevät omalla tavallaan.
Näe sinä sielusi valon kautta ettei tarvitse olla mitään 'täydellistä' koska muuten kaikki on sitä tai ei. Anna sen olla sellainen kuin se tosiasissa on - täydellisenä omana itsenään mitään sen kokonaisuudesta puuttumatta  :angel:

Näinhän se on Lumor. Kiitos lohduttavista sanoistasi!  :smitten:

Rakkauden enkelille :smitten:

   Voi ja saa olla heikko......täkin alle nyyhkyttämään :'(

   Saa olla tyhmä ja surullinen.......päästelee suustansa pahkuroita :2funny:

   Olemme kaikki vaillinaisia jotenkin :uglystupid2:.........ei aina voi olla   empaatinen

   Kyllä me hassut vaadimme itseltämme liikaa......alkaa ahistamaan :knuppel2:
 
   Ihana runo ja sinä olet vähintäin yhtä ihana ihminen :smitten:

   Mene peilin eteen ja anna itsellesi iso hali, ok tiedän, ettei aina tälläisestä kannustuksestakaan ole apuja. Silloin varmaan kannattaa oikeasti vetäytyä siihen tilaan, josta itse NAUTTII

Oi kiitos täysikuu, kyllä tuosta oli apua!  :smitten:

Hei Rakkauden enkeli,

tuttua tutumpaakin on myös minulle tuo runosi sisältö.

Minulta on aina vaadittu täydellisyyttä ja jos en siihen kykene, niin kimpussani ollaan kuin verikoirat. Opin jo aikoja sitten olemaan itselleni armollinen, mutta se ei ole sitä asiaa muuttanut, että muut odottavat edelleen minulta täydellisyyttä.

Ihmetyttää tämä kohtalo, omasta mielestäni olen kuitenkin täällä Telluksella oppimassa ja kasvamassa niin kuin kaikki muutkin.

Niinpä. Ikinä ei saisi ottaa etäisyyttä, saatikka sanoa EI. Ja sitten pidetään hurskastelijana, tekopyhänä yms. jos ei aina jaksakaan olla niin kiltti, hyvä ja rakkaudellinen.  :( No, mutta nyt vedän "jäitä" hattuun ja rauhoitun... Kaivan esiin sieltä taas sen rakkauden, jota kukaan eikä mikään pääse loukkaamaan, vähentämään, taikka poistamaan...  ;) :smitten:

Senkin uhalla, että joku minulle loukkaantuu...
Olen elämäni aikana oppinut, että täydellisyyden vaatimus tulee aina meistä itsestä, ei muilta. Salli itsesi olla ihminen, muut tulevat perässä...

No juu... Onhan se tietysti noinkin... Ja minä en ainakaan loukkaantunut.  :coolsmiley: Kaikkihan on loppuen lopuksi lähtöisin itsestä. Hyvä kun muistutit.  ;)

Minä kyllä myönnän, että itse olenkin tietynlainen perfektionisti ja vaadin itseltäni paljon, joskus liikaakin... Olen kuitenkin ajan kanssa oppinut hiemaan "löysäämään" vaatimuksiani. Siitä tässä oikeastaan olikin kyse. Että kun itse hiljalleen tuota oppinut, niin joskus sapettaa kun toiset ns. osuvat arkaan paikkaan, yrittävät "vetää takaisin" siihen liialliseen täydellisyyden tavoitteluun. Juuri siihen mistä yrittää päästä eroon. Juuri kun itse yrittää sallia itselleen sen ettei aina tarvitse jaksaa jne. Ja mitä enemmän ajattelen, sen enemmän tajuan, että tässä todella onkin kyse siitä, että kun itse vasta oppimassa tätä epätäydellisyyteni hyväksymistä, niin muut tulevat sen hyväksymään vasta "perässä", minun jälkeeni. Ainakin toivottavasti, mutta mitä jos eivät kuitenkaan?
No mutta, näinhän se yleensä menee...  ::) Kiitos valaisevasta kommentista Joonku.  :smitten:

Saikohan tuosta sepustuksesta mitään selkoa...  :uglystupid2:

Pitipä tähän vielä lisätä:


OLEMME KAIKKI TÄYDELLISEN EPÄTÄYDELLISIÄ IHMISIÄ.  :2funny:

Täydellinen tai epätäydellinen, mitä se oikeastaan on? Olemme sopivia juuri tällaisina  :smitten:

No siitähän tässä on perinpohjin juuri kyse...

Sopiva... Mikä on sopiva?  ::) Sanojen pyörittelyä.  :2funny:

Sopiva? Voisko olla vaikka hyvä juuri sellaisena kun on?  :D

:D

Minä olen minä, vaikka voissa paistais... Sopiva ja epäsopiva, täydellinen ja epätäydellinen... Take it or leave it !  :2funny:

::)  :P  :-[

               Kyllä,,, puhdasta itsesääliä  :'(  :'(  :'(

               Pahana oireena : Marttyyriys,, ja

               ympäristö kärsii ,,, kyllä.

                              :angel:

Minä kyllä myönnän, että itse olenkin tietynlainen perfektionisti ja vaadin itseltäni paljon, joskus liikaakin... Olen kuitenkin ajan kanssa oppinut hiemaan "löysäämään" vaatimuksiani. Siitä tässä oikeastaan olikin kyse. Että kun itse hiljalleen tuota oppinut, niin joskus sapettaa kun toiset ns. osuvat arkaan paikkaan, yrittävät "vetää takaisin" siihen liialliseen täydellisyyden tavoitteluun. Juuri siihen mistä yrittää päästä eroon. Juuri kun itse yrittää sallia itselleen sen ettei aina tarvitse jaksaa jne. Ja mitä enemmän ajattelen, sen enemmän tajuan, että tässä todella onkin kyse siitä, että kun itse vasta oppimassa tätä epätäydellisyyteni hyväksymistä, niin muut tulevat sen hyväksymään vasta "perässä", minun jälkeeni. Ainakin toivottavasti, mutta mitä jos eivät kuitenkaan?
No mutta, näinhän se yleensä menee...   Kiitos valaisevasta kommentista Joonku. 
 :laugh:

Hei Rakkauden Enkeli!

Oli ihan PAKKO kalkaa kirjoittelemaan, koska koen aika lailla samoin asiat kuin sinäkin. Eli minullakin on auttaja -ammatti ja olen kokenut samoin kuin ed. kerroit...jos itse päättää pyristellä eroon liiallisesta kiltteydestä eroon, niin eikö joku ole muistuttelemassa, että enempään tulisi pystyä, lyhyemmässä ajassa, paremmalla tuotolla jne.. Nyt olen jo päässyt eroon omasta mielestäni tuosta onnettomuutta tuovasta kilpajuoksusta ja täräyttelen välillä totuuksia ja kieltäydyn esimiehen hiostus yrityksistä. Usko tai älä, olen huomannut että minua on alettu arvostaa lujuuteni vuoksi. Samalla säästän itseäni, kun teen ne työt jotka minun ammattietiikkani määrittelee tärkeiksi.  :angel:

Tänään sain asiakkaaltani hyvän kiitoksen hänen huomiostaan "oletko sinä luonteeltasi noin kärsivällinen vai onko se ammatillista" ? Ammatillistahan se minullakin on töissä...pinnaa saa viruttaa...

Jane  :smitten:

Haluaisin vielä muistuttaa, että perfektionismin kolikon vastapuolena on masennus tai uupumus.

Eli jos lähtee mukaan niihin odotuksiin, joita sinulta vaaditaan, niin kehitys menee seuraavanlaisesti:

1. kaikki OK siihen asti kunnes tunnet pettäneesi odotukset. Ja vaikka et ikinä niitä pettäisikään, niin silti saattaa mielessä kaihertaa se ajatus siitä, että miksi minua arvostetaan suoritusten, rohkeuden, kiltteyden tms. kautta eikä todellisen olemuksen vuoksi. Mieleen hiipii ajatus, ettei minua rakasteta sellaisena kuin olen. Vain teot merkitsevät. Vaarana on, että suorituksista saatavan arvostuksen takia ajaa itsensä loppuun. Vitsi on siinä, että hyvä työntekijä ei välttämättä saa arvostusta vaan jonkun muunkin työt.

2. Jos niin käy, että ei kykenekään vastaamaan odotuksiin, niin seurauksena on syyllisyys ja häpeä. Jos vielä ympäristö viestittää, että epäonnistumisen takia olet luuseri, pelkkä nolla, ollaan jo masennuksen tiellä. Sekä ykkös -että kakkostapauksessa taustalla on rakkauden ja hyväksymisen puute ja näiden puutteiden kompensoiminen jollain ympäristön hyväksymällä tavalla.

Näistä syistä on äärimmäisen tärkeää olla itselleen armollinen ja hyväksyä oma inhimillisyytensä ja epätäydellisyytensä. On tärkeää, että itse pitää itseään hyvänä tyyppinä. Kaikki tämä suojelee niin fyysistä kuin henkistäkin terveyttä. Kun tuntee omat rajansa, ne voi myös selkeästi asettaa muille. Nykyisin kyllä pystyn sanomaan minulta mahdottomia odottaville ihmisille, että "En jaksa", "Ei onnistu", "En pysty tähän", tai "Ei mopolla mahottomia ;)"

KIITTI LILLI!

Sä osaat kiteyttää minunkin ajattukset viisaasti.  :angel:
Kyllähän ne esimiehet tietty yrittää kilttejä ja hiljaisia pompottaa, koska sehän ei kuulu eikä näy vaikka ne raataa. JOTEN KILTIT PITÄKÄÄ PUOLENNE ETTETTE UUVU!!! :knuppel2::-[
 :smitten: :smitten:

Terv. Jane

Taas niin ajankohtaista...  :-\

Eikö tällaiset viestit sovi paremmin terapiaan? :(

 :angel: