Astro Foorumi

Arvatkaas mitä: Tässä on tapahtunut uskomattomia asioita viimeaikoina ja uskon niiden liittyvän vahvasti henkiseen heräämiseen ja eräänlaiseen kykyyn nähdä asioita ennakolta. Olen nyt jo useamman kerran "nähnyt" tulevan tapahtuman päässäni ennen kuin se tapahtuu.


Pari esimerkkiä: Olin töiden jälkeen menossa salille ja sanoin Ravulle että olen valmis klo 20.00. johon Rapu että hänhän on juuri siihen aikaan tulossa siitä ohi joten tulee hakemaan minut salilta. Näin sovittiin aamulla ja yleensä jos jotain Ravun kanssa sopii niin siinä pysytään. Kun sitten töiden jälkeen lähdin salille, minulle tuli vahvana ajatus, että joudunkin menemään bussilla kotiin. Se oli niin vahvana päässä että tiesin jo silloin ettei Rapu pääsekään hakemaan. No, niin kävi, hän ei päässytkään.

Toinen tapahtuma: Tiesin että kaverini saa vauvan maaliskuussa, tai että olin kuullut vain että laskettuaika on maaliskuussa, en tiennyt yhtään sen tarkemmin. Tänään minulle tuli töissä vahvana tunne tuosta kaverista että nyt se on tapahtunut, menin facebookiin katsomaan kaverin profiilia ja hän oli eilen illalla lisännyt sinne juuri syntyneen vauvan kuvan!

Noita juttuja on sattunut muitakin. Poitti tässä on se, että olen jotenkin "nähnyt" nuo tapahtumat päässäni. Samalla olen tuntenut voimakasta väsymystä, jonka olen lukenut liittyvän henkiseen heräämiseen. Toki tuo väsymys voi olla myös Saturnuksen transiittivaikutusta...

Miten teillä näkijöillä on henkinen herääminen saanut alkunsa? Mitä ajatuksia nuo omat esimerkkini ylipäätään herättävät?  

Moro,

mulla on kans ollut juuri samanlaisia kokemuksia  :)

Oon tainnut jo pidemmän aikaa nähdä asioita ennalta. En tiedä ihan tarkkaan kuinka pitkään, kun en ole asiaan kiinnittänyt huomiota sen kummemmin. Viimeisen parin kuukauden aikana on kuitenkin tullut pohdittua tätä hommaa enemmänkin kun näitä "välähdyksiä" on alkanu sattumaan vähän väliä. Ite oon miettiny, että miksikä tätä nyt sitten pitäisi kutsua... selvännäkemiseksi, intuitioksi, ennustamiseksi, hmmm...?

Yleensä kyse on jostain ihan arkipäivisistä tapahtumista, harvemmin tulee nähtyä ennalta mitään "veret seisauttavaa". Ja ehkä ihan hyvä näin, ettei mene yöunet ;) Ajattelin kuitenkin alottaa pienen kehitysprojektin tän asian suhteen ja kokeilla josko pystyisin treenamaan tätä uutta kykyä vähän pidemmälle.

Samaan aikaan oon ollut myös tosi väsyny. Itse asiassa viimeiset pari-kolme vuotta on ollu todella uuvuttavaa aikaa, tuntuu kuin pää ois ollu jumissa kuukausitolkulla. Välillä on meinannut järki mennä kun olo ollu koko ajan semmoinen kun joku oisi halolla päähän mätkäissyt. Mutta kuluneen parin kuukauden aikana tämäkin on onneksi alkanut helpottamaan. Poikkeuksena tietysti sitten tämä viikko, energiat ollu nollissa ihan koko ajan >:(

KV  :smitten:

Kiitos vastauksesta. Näin itsekin asian näen.

Jos antaa luvan niin henkimaailma vastaa.

Tosi mielenkiintoista, Hazel  :)

Onko sinulla mitään uuvuttavaa transittia menossa?

Vai onko kyse vaan siitä että jotain muuta on käynnissä? Itse olen tosiaan lukenut että kun tämä prosessi on käynnissä niin saattaa olla todella väsynyt.

Mielenkiintoista.. Samankaltaisia kokemuksia täälläkin..

Olen KV:n kanssa samaa mieltä siitä, että kyseessä on tiettyjen kykyjen aktivoituminen, ei varsinaisesti henkinen herääminen. Kykyjen aktivoituminen voi kuitenkin johtaa ajan kanssa siihen heräämiseen, joka on ihan oma prosessinsa. Heräämiselle ei varmastikaan ole yhtä ainoaa kaavaa olemassa, eikä väsymys ole sille mikään ehdoton edellytys. Ehkä enemmän sellainen elämänväsymys yhdistettynä totuudenetsintään voisivat johtaa heräämiseen. Elämänväsymys on sellainen asia, että silloin on valmis luopumaan vanhoista, kestämättömistä kaavoista ja antaa tilaa uusiutumiselle. Valitettavasti moni vain tekee itsemurhan tuossa tilassa, kun ei tajua, että tuosta jamasta voi vielä nousta eloon uutena ihmisenä.

 

Henkinen herääminen ja henkisten kykyjen ilmaantuminen on niin yksilöllinen juttu, että ei siihe ole yhtä tai kahta oikeaa tietä. Joku herää siihen pitkällisen elämänkriisin jälkeen, toinen pohtimisten ja etsinnän kautta, kolmas keskeltä elämän harmoniaa ja hyvinvointia. Henkisyys ja henkimaailma ei ole ihmisen tekoihin tai elämäntilanteeseen tai tyyliin sidottua. Muutenhan se olis aika fyysisesti rajottunutta tuo henkimaailman toiminta ja henkimaailma ei ole fyysisyyteen sidottua ja ihmisen hyvinvointi ja pahoinvointi on aina fyysistä, vaikka se tuntuisi sisäiselle. Sisäinen suree tai iloitsee fyysistä olosuhteista, mistä se sisäinen kauneudentaju sen ilonsa tai surunsa saakin, on makuasia. Toinen saa ilonsa ilonsa ja surunsa erinäköisistä asioista kuin toinen.
Olisin itte varovaanen, kenen kanssa jaan noita kokemuksia, koska eteenki henkisis piireis tulee helposti manipuloiduksi, mikä on sitä "oikiaa henkisyyttä" ja moni laittaaki kykynsä vähättelyn ja arvostelun vuoksi sivuun. Tsemppiä K-NRJ!

Tuossa elämänväsymyksessä olen täysin samoilla linjoilla. Tässä on ollut varsin rankkoja vuosia takana ja joitakin todella väsyttäviä kokemuksia. Uusiutuminen on omalla kohdallani oikeastaan ainut tie ja kun sitä nyt tallailen niin eipä se nyt kovin ihme ole jos tällaisia kokemuksia tulee. Itsemurha nyt ei kuitenkaan kiehdo mitenkään, sillä olen varma että tästä kaikesta seuraa vain hyvää!

Ai niin, astrolgisesti minullahan on natal-kartallani  :kuunsolmu: ja  :chiron: yhtymässä neljän asteen orbilla. Nyt kun kartta on progressoitunut, nuo kaksi ovat progressoituneet aivan tarkkaan yhtymään johon myös progressivinen  :keskitaivas: on sekin tulossa. Jollain lailla uskon parantamisen liittyvän omaan elämäntehtävääni.

Kiitos  kun jaoit kokemuksen täällä, Isarena!


Noin ajattelen itsekin.

Kiitos. Katsotaan mihin tämä johtaa.

Unohdin tuossa muuten mainita pari muuta asiaa tuon väsymyksen lisäksi, joita olen kokenut. Vaikka olen aina ollut raskaan rockin ystävä, niin viime aikoina kovat äänet, myös äänekäs musiikki, ovat alkaneet ärsyttää suunnattomasti. Jos esim. tv on kovalla niin se häiritsee minua tosi paljon ja pyydänkin katsojaa laittamaan sen hiljemmalle. Samoin jos joku huudattaa radiota kovaa.

Toinen aika jännä muutos on se, että olen alkanut kokea vahvasti kauneutta. Sillä tavalla, että katselen mielelläni kauniita maalauksia ja taidekalentereita yms. mistä en ole ollut aikaisemmin kiinnostunut ollenkaan. Saatan myös ihailla kavereiden ottamia luontokuvia ja olen itsekin ajatellut hankkia paremman kameran jos sitä itsekin oppisi ottamaan kuvia luonnosta.

Onko muilla noita kokemuksia?

Stressiä? Silloon luonnollinen ihminen hakeutuu seesteisen kauneuden pariin a hiljaisuuteen hakemaan tasapainoa, kuten nyt luonnosta, jolloon ei tarvi miettiä henkisen ja psykologisen työstön kautta rumasta kaunista, kuten vaikka Kiasman paska-oksennus teoksista tai epämukavasta elämästä mukavaa elämää. Pitkään jatkunu ressi ja siitä vapautuminen saattaa olla henkisesti voimakas kokemus ja useen ihminen jopa hurahtaa henkiseksi. Niin gutaa se voi tehä!
Usein se tie henkisyyteen nykypäivänä käy juuri tämän kautta, koska nykyajan ressaava elämäntyyli työurineen tai työvaatimuksineen ja suomalaisine henkisine kommunismeineen, jossa ei saa minkäänlaasesta hyvyydestä ja kauneudesta nauttia ilman perusteltua lupaa. Henkiseksikin saa tulla vain köyhyyden ja kurjuuden kautta. :D
Hengelliseltä elämältään vahva ihminen kestää kyllä melua ja rumuutta, koska ei se kosketa sitä kuluttavasti, jolloon esim. äänet häiritsisi herkkiin korviin. On niin monia kuuluisia henkiolentoja, jotka tekee sen työnsä vaikka rokkarina maanpäällä, niin ei se henkisyyden korkeasta tasosta ne korvien herkkyys koville äänille oo.  :coolsmiley:

Toisin kuin Unissa Kävelijä, niin minä olen sitä mieltä, että tottakai henkiseen heräämiseen voi liittyä kaikenlaista herkistymistä erilaisille ärsykkeille. Energiakehon ja fyysisen kehon entistä näkyvämpi yhteys kulkee käsi kädessä henkisen avautumisen kanssa. Fyysisesti aistittavat asiat pystyy aistimaan enemmän myös sielulla, henkikeholla vai miten sen nyt ajattelee. Kaikki koskettaa paljon syvemmältä.

Itse olen parin vuoden aikana laittanut merkille erityisesti sen muutoksen, että en enää kestä tv-ohjelmia, joissa on väkivaltaa tai muuten vain liikaa jännitystä. Eläytyminen on paljon voimakkaampaa kuin ennen. Ennen, edes lapsena, en todellakaan ollut herkkä tuollaisten suhteen.

Selvätuntoisuus on aisti, jonka koen vahvistuneen viime kuukausina. Olen kuin pesusieni ja imen kaikkien tunnetiloja itseeni. Raskasta, kun joutuu olemaan myös raskaammissa energioissa kulkevien ihmisten seurassa. Tuota ei voi mitenkäään konkreettisesti näyttää toteen, mutta koen vain aistivani eri ihmisten ja paikkojen energioita, erilaisia väreilyjä.  ::)

Olen nyt hurahtanut noihin henkimaailman kanavointeihin ja siellähän on paljon esillä tämä uusi aika ja tietoisuuden kasvu kollektiivisesti. Tätä henkistä heräämistä tapahtuu siis näinä aikoina todella suuressa mittakaavassa. Ihan näin omassa elämässä näkyy jo ihmisissä. Toisille henkinen avautuminen tulee luontevasti. Ja ne jotka eivät ole valmiita, voivat energiatukoksiensa kanssa entistä huonommin.

Omasta mielestäni henkinen herääminen ja kyvyt kulkevat varmaankin käsi kädessä. Kumpi tulee ensin, muna vai kana, ei kai sillä väliä kunhan tulee jossain järjestyksessä. Noh, lienee parempi että ensin se herääminen ja sitten ne kyvyt  ;) Ainakin mitä lähipiirissä tapahtuneita asioita olen seurannut, niin hyvin eri tavallahan tuo näyttää tapahtuvan. Hyvin henkilökohtainen asia siis.

Itselläni kaikki tämä varsinainen "herääminen" alkoi massiivisesta elämänmuutoksesta, jota en kyllä itse tietoisesti pistänyt alulle. Parin kuukauden aikana koko elämä kääntyi päälaelleen, kaikki meni ihan sekaisin. Meni työt, parisuhde, muuttui asuinpaikka, IHAN KAIKKI. Monta kuukautta menikin sitten päätä selvitellessä ja uuteen elämään totutellessa. Vanhasta luopuminen oli tuskallista. Lillin kuvailema "elämvasymys" kuulostaa omaan korvaan osuvalta kun tätä tilannetta mietin.

Päätin kuitenkin pienen kitumisen jälkeen, että prkl, tästä selvitään ja katsotaan mitä tulevaisuus tuo tulleessaan. Jotenkin niin oudolta tuntui kaikki se mitä tapahtui, että tässä on pakko olla joku "juju". Samaan aikaan myös tuntui siltä, että joku "muu" vei minua eteenpäin ja ohjasi oikeaan suuntaan. Itse lähinnä purjehdin virran vietävänä.

Mutta, nyt asiat onkin sitten paremmin kuin koskaan ennen. Olen päässyt mm. työskentelemään alalle, jota en edes tiennyt olevan olemassakaan ennen kaikkea tätä härdelliä. Loving every minute of it  :D  


 

Tämänhetkisen uupumuksen syytä en tiedä. Voi olla, että on joku transiittikin menossa. En ole kovin pro näiden asioiden kanssa, vaikka kiinostus astrologiaan minut tänne astron sivuille toi. Lähinnä olen opetellut tutkimaan omaa syntymäkarttaa, transiitteihin en ole vielä ehtinyt kovin syvällisesti perehtymään. Toisaalta, ihmekkös tuo jos vähän huippaa kun taas on koko tellus vähän enemmän vinossa  :)

Onnittelut henkisestä heräämisestä! Me kaikki tulemme siihen kohtaan, jossa tiedostamme henkisen kasvumme tietoisesti, ja jokainen saapuu siihen ajallaan (ja mehän kasvamme koko ajan vaikka emme olisi asiasta tietoisia). Jossain vaiheessa on vaan aika astua oman elämänsä puikkoihin sen kaikilla osa-alueilla, jos sen voisi ilmaista noin. :)

Paljoakaan lisättävää minulla ei ole, mutta kommentoin sitä,että henkinen herääminen on ollut todella voimakasta viimeisen 6 vuoden aikana. Olen ollut Astrolla kauan ja pitkään täällä pyörineet ovat oppineet tuntemaan minut henkisenä tiedonjakajana ja henkisiin kysymyksiin vastaajana. Kolme vuotta sitten tuli seinä vastaan, että "nyt lopetat". Oli muiden aika tulla jakamaan tietoa, sillä henkinen herääminen oli alkanut vahvistua. Se on mennyt todella upeasti eteenpäin ja huomaan sen täällä Astrolla eritoten! :D Välillä silloin alkuaikoina tuntui, että paikalla on ehkä kourallinen henkilöitä, joille henkinen tie kaikkine ilmiöineen on tuttua minun lisäkseni ja nyt täällä on ISO joukko henkisesti tietoisia ihmisiä, joilla on paljon erilaisia henkimaailman kykyjä. HYVÄ!

On normaalia, että kun oma energiataso muuttuu myös asiat joista pitää ja ei pidä muuttuvat siinä mukana. Niiden tuntemuksien ja mieltymyksien mukaan kannattaa mennä ihan reippaasti ujostelematta :) Varmaan juuri musiikin puolella eron huomaa ensimmäisenä. Minulla itselläni tosin musiikkimieltymys menee myös vuodenaikojen ja ulkoilman mukaan. Talvella in on erilainen musa kuin kesällä. Pidän silti kaikista kuuntelemistani artisteistä ja bändeistä. Ne vain kuulostavat parhaimmalta aina tiettyinä aikoina :)

Elämä on jatkuva rytmi sinne tänne ja rytmin mukana on ilo tanssia.

En väitä mitää ehdotonta totuutta, etteikö se noinki olis, kuten sanot, mutta yleensä henkinen herääminen tapahtuu suurimmalla osalla ihmisiä jonkin kriisin tai muutoin stressin yhteydessä, koska sillo ihminen joutuu pakosta pysähtymää ja miettimään ja hakemaan apua henkimaailman puolelta ja monet sekoittaa tavalliset stressin fyysiset oireet siihen henkiseen heräämisprosessiin, jotka on yhtäaikaa päällä. Kaikkihan o yksilöllistä.
Henkisyyteen herääminen ilman fyysisiä stressioireita on mahdollista. Silloin intuitio, selvänäköisyys ja kuuloisuus ovat todella voimakkaita, ja jotta ei sekään olisi liian täydellistä, niin aika moni on seonnu tuossa vaiheessa, joten stressin kautta henkisyyteen saattaa olla terveellisempi vaihtoehto fyysisine herkistymisineen.

Joo siis yleensä se tulee stressin paineen alla, se henkinen herääminen siis, kun on käytetty kaikki kudit loppuun ja olis pakko vaan selvitä seuraavalle etapille.

Aina se ei kuitenkaan mene niin. Minulla esimerkiksi on kaksi ystävää, joille toiselle henkinen herääminen tapahtui jo teini-iässä ja se on mennyt todella tasaisesti eteenpäin hyvällä tempolla. Toinen on taas kasvatettu seuraamaan henkistä tietä omien tuntemuksiensa mukaisesti, koska hänen vanhempansa ovat olleet hengen tiellä jo ennen hänen syntymäänsä.

Minulla henkinen tie on ollut mukana aina, lapsesta saakka (esim. jälleensyntymä oli minulle ala-asteella täysin normaalia, kuten myös se, että Jumala/Alkulähde/Tao on aina läsnä kaikkialla). Ei minulle kukaan siitä ole puhunut. Se on vaan ollut minua. Tietoisesti henkinen tie niin, että sitä alkoi seurata ihan ajatuksella eikä tuuliajolla, tuli sinänsä pienen kriisin myötä: piti keksiä, että miksi sitä ryhtyy isona ja mitä tekisi. Päätin, että teen sitä mikä tuntuu sydämessä oikealle sen sijaan, että tekisin niin mitä joku muu olettaa. Tiedän tehneeni siinä valinnan, jonka johdosta olen tässä. Jos olisin valinnut toisin elämäni olisi nyt erilainen. Kumpikin tie oli oikea vaihtoehto, sain valita.

Muistuttaisin vielä, että henkisyydessä ei ole mitään "oikeaa" eikä "väärää". Täysin tuomitsematon tila - tila, jossa ikävät asiat todetaan sellaisina kuin ne on ja pyritään korjaamaan asioita tasapainoon - on peruspilari. Kaikkea saa tehdä, kaikesta saa nauttia, kaikke saa valita, kunhan vaan seuraa sisimpäänsä ja sen kutsumusta. Ei ole oikeaa tai väärää tapaa kulkea henkistä tietä. Teitä on yhtä monia kuin on sielujakin. Jokaisen tie on yksilöllinen ja sitä tulee kunnioitta, vaikkei olisikaan toisen kanssa samaa mieltä sitten yhtään mistään! ;D

AthaMaarit, tuota tarkootin. Mulla on kans kavereita, jotka on heränny ihan ilman suurempia paineita ja ittellä kans ollut pennusta asti tasaasta kokemista, vaikka en oo niitä, joilla on tarvis mainostaa asiaa. Siihe perustan sanomani, että voi se näiki käydä. Henkisyys ei o fyysisyyteen sidottua, vaikka sillä voi olla vaikutusta siihe, -> parantaminen, mutta omaa kokemusta, että henkisyys ei o koskaa tuntunu fyysisesti pahalta tai häiritsevältä tai antanu tyypillisiä fyysisiä stressioireita. Kaikki o yksillöllistä ja eikä missää kohtaa vikaan mennä, vaa se menee niinko se parhaiten menee kelläki.

Minulla on ihan sama juttu kuin sinulla, Unissa Kävelijä. Yleensä mitään fyysisiä oireita ei henkiseen heräämiseen ole liittynyt (koska ei kai sitä koskaan ole heräämällä herännyt). Se on ymmärrettävää, että jos hyppää ns. fyysiseltä tieltä henkiselle tielle tulee varmastikin myös fyysisiä oireita, koska kehon(kin) pitää tottua uuteen värähtelytaajuuteen.

Itse olen huomannut henkisiä oireita vasta viimeisten 4 vuoden aikana, jolloin isoja energiaportteja on alkanut aukeilla vuotta 2012 ajatellen. Silloin on tuntenut ihan kirjaimellisesti kropassaan tai mielessään, kun energiaa tulee maapallolle jonkun portin myötä enemmän! Esimerkiksi syyskuu 2009 oli aivan kamala. Minulla ei ollut fyysisesti mitään hätää ja elämä rullasi nätisti, mutta olin koko kuukauden kuin kuollut. Saatoin skitsahtaa itkemään hetkenä minä hyvänsä ja puhuin niin paljon ystäväni kanssa puhelimessa kuin pystyin. Olo oli tyyliin "en kestä, pää leviää hetkenä minä hyvänsä". Syyskuussa 2009 olikin iso energiaportti ja olen jälkeenpäin kuullut muilta herkiltä ihmisiltä, että se kuukausi oli suunnilleen yhtä hengissäselviämiskamppailua itse itsensä kanssa ilman näkyviä syitä (myös heillä, jotka eivät kulje henkistä tietä tietoisesti, mutta ovat muuten herkkiä).

Tällaisetkin henkiset rysyytyksen kuuluvat asiaa, eikä niitä tarvitse pelätä. Aina oma pahoinvointi ei johdu - ainakaan näinä isoina energiakausina - siitä, että olisi itse sössinyt jotain. Kroppa ja fyysisen tason muutokset menevät vain kovilla kierroksilla ja niistä voi seurailla ties mitä olotila ja mielentilaa. Silloin pitää vaan rauhoittua ja olla ja muistaa, että se tila menee ohitse.

Olen itse sanonut monta kertaa, että toisaalta menen henkisiä portaita ylös henkisillä haasteilla kuin fyysisillä haasteilla. Fyysisessä maailmassa kun ollaan pidän mieluummin fyysisen tason muuttumattomana ja annan asioiden mennä nurin ja mullin mallin hengen energiassa. Mieluummin sitä kärvistelee vaikka kuukauden sellaisessa "ei hyvä jumala, tuntuu, että kuolema tulee ihan heti kohta ja pää poksahtaa!"-fiiliksessä kuin joudun autokolariin, menetän kotini, saan jonkun sairauden tai vamman, saan potkut töistä ymv.  :coolsmiley:

Itselläni henkinen herääminen on kulkenut monessa vaiheessa, mutta ihmissuhdekatastrofi sitten laukaisi sen varsinaisen henkisen kasvupyrähdyksen ja itse asiassa täydellisen transformaation v. 2000. Olin välillä hyvin tuskainen, mutta mitä väsymykseen tulee, niin itse asiassa olen tarvinnut tuon prosessin jälkeen vähemmän unta kuin aikaisemmin. Ensimmäinen tärkeä etappi oli kuitenkin n. 17-vuotiaana, jolloin elämänfilosofiani muotoutui melkoisen valmiiksi (lähinnä kuitenkin älyllisellä tasolla), se on vain ajan kanssa hieman syventynyt ja saanut lisää rönsyjä. 19-vuotiaana opin tulkitsemaan uniani, mikä niin ikään on ollut oleellinen taito heräämistä ajatellen. Parikymppisenä, muutettuani pois kotoa, aloin kokea selkeästi oppaiden läsnäolon ja synkronisiteetin käsite tuli kouriintuntuvalla tavalla tutuksi. Henkimaailma antoi siis itsestään merkkejä n. 10-11 vuotta ennen varsinaista heräämistä.

Heräämisen jälkeen olen muuten nähnyt aiempaa huomattavasti vähemmän unia. Pitäisikö sanoa, että ns. tavalliset, arkeen liittyvät unet ovat nykyään harvinaisia ja huomattavasti enemmän on sitten opastusta ja opetusta sisältäviä unia, unia menneistä elämistä, enneunia, varoittavia unia, telepaattisia unia tai oppaiden antamia tehtäviä (ne ne vasta mielenkiintoisia ovatkin!).

Näin myös minulla. Olin lapsena selvänäköinenkin, nyttemmin en vielä ole palautunut siihen. Minun henkistä kehitystä pyydettiin hidastamaan lukioaikoina, koska ei ollut ohjaajaa/opettajaa, joka olisi kertonut miten suhtautua kaikkeen, mitä näin ja koin. Aloin siis pelätä.
Kahdenkympin tuolla puolen alkoivat henkiset asiat hiipiä takaisin elämääni vähitellen. Toisinaan niitä täytyy vieläkin jarrutella, sillä en tässä elämäntilanteessani pystyisi täydellisesti hallitsemaan kaikkea sitä, mikä on osa minua.
Eikä minulla mitään yhtä tai kahta kriisiä ole elämässäni ollut asioiden alullepanijana. Jos niin pitäisi ajatella, niin koko elämäni on ollut sitten enempi vähempi kriisiä.  ;D Siis ihan syntymästä asti (meinasin syntyä ennen aikojani, kuitenkin synnyin yliaikaisena hätäsektiolla=keisarinleikkaus).

Kaiken se kärsii, kaiken se kestää. Ja se on rakkaus, elämää kohtaan. Siitä se henkisyys tulee. Se on kaikkialla ja kaikessa.

Per aspera ad astra.  :)

Sellaista piti vielä sanoa, että kun lähtee henkiselle tielle se ei ole varsinaisesti yksi suora tie, vaan tiellä on etappeja. Sellaisia... voisiko sanoa henkisiä portaita, joita kiivetään ylös ja kun päästään perille, ollaan saavutettu jonkin henkilökohtainen suuri henkinen voitto, jonka jälkeen lähdetään kiipeämään seuraavia portaita eteenpäin. Jokainen portaikko sisältää oman aiheensa ja sen päähän päästyään  on selvittänyt yhden henkilökohtaisen kasvunpaikan ja kokenut satorin eli pienen henkisen valaistumisen, jonka jälkeen on muuttunut ihminen. Yleensä iso satori on hetki, kun henkinen tie avautuu ja sen jälkeen seuraa pieniä satoreita. Esimerkiksi joku ratkaiseva menneen elämän muisto tai muu kokemus, joka jättää ihmiseen vaikutuksen, on satori.

Portaikko voi toki olla myös tie tai virta, mikä nyt itselleen tuntuu hyvälle. Olen itse käyttänyt sanaa portaikko, koska se on kuvastanut omia tuntemuksiani parhaiten.

Isomman satorin koin tässä tammikuun aikana 2011, sellaisen, etten edes tajunnut, etten ollut tajunnut erästä asiaa, kunnes tajusin sen ja tajusin, etten ollut tajunnut  ;D Ne ovat aina merkittäviä ja iloisia hetkiä!

Tuli vielä mieleen, että tuo kauneuden vahva kokeminen ja äänimaailmaan reagoiminen voisivat viitata 5. chakran toiminnan muuttumiseen. Tälläkin foorumilla on paljon asiaa chakroista, mutta tällaisen kopsasin http://www.chakrat.opassivut.net/chakratunne.html -sivustolta:

Viides chakra ohjaa ilmaisua, harmoniaa ja kauneutta. Laula sanatonta äännettä. Ilmaise äänelläsi kaikki tunteesi. Anna kaiken kuulua ja kaikua äänestä. Tunne kauneus ja harmonia sinussa, tunne harmonia sinussa. Anna sen virrata kauttasi maailmaan. Tunne kuinka taivaan sininen kukka avautuu kurkussasi.

Ota nyt vastaan kaikki kauneus ja harmonia. Koe kauneus kaikessa, liikkeissä ja kuvissa ja äänissä. Ota vastaan kauneus ja harmonia, tunne sen eheyttävä ja parantava vaikutus, tunne kuinka se kaikki harmonisoi sinua

No jopas! Sehän "sattui" sopivasti.. itse synnytin elokuussa 09 ja ajattelin että se syyskuu oli synnytyksenjälkeistä masennusta.. Silloin lääketieteellisin termein.. Nyt tiedän, että se oli osa mun henkilökohtaista "satoria", itsetunto-prosessia.. Pakottavalla voimalla tulleet, masennuskausia, mutta pikkuhiljaa elämä voittaa. Nyt on alkanut viime aikoina jopa tulemaan, ihan itsestään, positiivisia ajatuksia itsestäni. Todellisia, sydämestä tulevia, yllättäneitä. Uskon itseeni koko ajan enemmän, ja elämään.

Mutta siis, hauska kuulla, että tuona aikana ollut tuollainen juttu ja muillakin hankalaa.. Minä olin masentunut ja vihainen.

Viimeiset 5 vuotta, olen tehnyt tätä "matkaa", ja viimeisen vuoden sisällä olen todella tutustunut itseeni pohjamutia myöten.. ai että se on tehnyt kipeää.. Mutta on tunnettava itsensä, annettava myöskin anteeksi itselleen (ja muille) jotta voi Todella oppia rakastamaan itseään.. Sydämestään tuntea olevansa viisas, hyvä tyyppi tms. Ja jakaa sitä. :smitten: Nyt kun mietin, tämä matkani on ollut Uskomaton. Ja uskomattoman vahva hemmo on ego. Nyt vasta tunnen oikeaa Rakkautta, kun minut on hyväksytty kaikkine virheineni, ja minä olen hyväksynyt ne osaksi elämää. En ole koskaan ollut näin lähellä itseäni ja miestäni.. perhettäni..

Toki kun mieli harmonisoituu, se löytää uusia, harmonisia asioita. Mitä se on sitten kellekkin. Minäkin olen tutustunut taiteisiin; musiikkiin, tanssiin, maalaamiseen, valokuvaukseen, runouteen, kirjallisuuteen.. Luonnon löysin n. 18-vuotiaana ja siellä sielu ja mieli lepää. :smiley6600:

Mullakin on välillä ollut sitä, että kuulo on herkistynyt. Mutta se on mennyt ohi. :idiot2:
Välillä se on herkempi.

Yks mitä mulle on jäänyt, ja viime aikoina vahvasti, että kun jokin koskettaa mua (tunnetasolla) niin saan valtavia kylmiä väreitä.. oikein värisen.. ja herkkyyteni on esillä herkemmin, itken onnesta kun katson vauva-ohjelmia ym.. :)
Ja minäkin ajattelen, että joskus vielä autan muita. Onhan se chiron munkin kartalla siellä vissiin kai aika otollisesti.


Allekirjoitan. :)
Olen huomannut itsellä näiden asioiden tulleen kausissa. Kuten elämänvirta, siinä on leppoisaa virtausta, sitten myrskyisämpää, ja tyyntä ennen myrskyä.. Myrskyn jälkeen taas paistaakin aurinko. :smitten:
Itte oon tullu siihen tulokseen, etten ole "koskaan valmis" - harhaisesti joskus luullut jotakin selvittäneensä.. ja tsädäm, päin naamaa on samat jutut tulleet eri naamiaispuvuissa. :) Ja ego, se se tykkääkin vasta ajatuksesta "olla valmis". Elämä on jatkuvaa virtaa, koulua, koskaan en halua olla valmis. :smitten:

Ja mulle henkinen tie = henkilökohtaista kasvua. Kaikki muu on sivutuotteita..

En tiedä tietoisuuden kasvusta, mutta joskus lapsena saatoin nähdä eri ihmisten päät isompina kuin heidän vartaloonsa olisi sopinut. Tarkoitan, että pää oli suhteessa liian iso vartaloon nähden.

Olen myös kokenut muutamia kertoja sellaisen tunteen, kuin olisin kasvanut fyysisesti hyvin pitkäksi ja isoksi ja näin ollen katsellut korkeuksista alaspäin. Se on aika hassu tunne. Laajentua fyysisesti, vaikka oletkin koko ajan samankokoinen.  ::)

Olen myös samaa mieltä siitä, että oppiminen ei lopu koskaan. Elämällä on aina yllätyksiä tarjolla nurkan takana!

Minulla on ollut viimeisten vuosien aikana silloin tällöin, ehkä kerran pari vuodessa tilanne, että tietoisuus ikään kuin avautuu "liikaa". Sitä näkee tämän maailman harhan, tajuaa sen illuusion ja se tuntuu samalle kuin iskisi paniikkikohtaus. Joskus 2007 oli ensimmäinen, tuntui kuin kuolisin siihen paikkaan. Sitten oli pitkä tauko ja 2009 iski lentokoneessa se. Viime vuoden sisään "kohtauksia" on ollut kolme. Tajuaa että "ei varjele, tämä kaikki on unta!"

Olenkin pyytänyt, että näitä maallisen harhan verhoja ei vedettäisi auki ihan noin nopeaan, muuten en kestä. En ole ehtinyt vielä niin pitkälle. Ihanaa, että toiveita kunnioitetaan ja toisaalta ihanaa, että verhoja on tarjottu jo aukinaisiksi. Tiedän edistyneeni!

^Mielenkiintoista! Juuri pari päivää sitten, ystäväni kertoi, että välillä hänelle tulee tuollainen tunne. :o Ja se on h**vetillinen kuulemma. Ja hän on "henkinen" tyyppi, tiä sitten onko tuolla väliä, joillekkin tuota kuulemma tulee.

Ystävälläni on ollut ihan samoja oireita. Hänkin kuvailee sitä eräänlaiseksi "verhojen" avaamiseksi. Ilmeisesti henkimaailma testailee kepillä jäätä, että miten paljon uutta henkistä tietoa ja energiaa voidaan laittaa henkilölle tulemaan. Miten paljon kroppa ja sen hetkinen energiataso kestää. Vähän kuin sähköä johdettaisiin ja testattaisiin minkälaisen jännitteen vastaanottava laite kestää ilman kosahtamista.

Minä en todellakaan osaa sanoa, olenko läpikäynyt joidenkin kykyjen heräämisen vai henkisen uudistumisen.
Mutta ensimmäiset tunteet joita koin olivat lähinnä energeettisiä. Tällöin en tietänyt maadoittamisesta saatikka suojauksista mitään. Tunsin vain, että kämmenissäni virtaa/kihelmöi suunnattomasti ja pahimmillaan kihelmöintiä oli toista viikkoa putkeen ja se ylsi käsivarsista ihan mihin tahansa kehossani.
Olin kieltämättä kauhuissani, koska en saanut tunnetta loppumaan mitenkään. Jooga opetti minut sittemmin kontrolloimaan tätä.
Kundaliinijoogassa kai koin jokinsortin puhdistumisen, koska tunsin hetkittäisiä pahoinvointiaaltoja, ja puhuin näistä opettajani kanssa ja hän viittasi puhdistautumiseen. Oliko se sitä sitten niin en tiedä.

Viimeksi kuukausi sitten kärsin 4 viikkoa säteilykivusta oikealle puolelle päähäni. Se ei ollut päänsärkyä eikä migreeniä, vaan sellaista ärsyttävää "kutitusta", joka ei myöskään loppunut. Välillä kipu tuntui taas kun joku olisi puukolla viiltänyt päänahkaa, myöskin tällöin ilmeni huonovointisuutta...Tunne on tuntunut myös hieman vasemmallakin puolella.
Jälleen kerran olin aika peloissani, mutta nyt oireet ovat helpottaneet.

Epäselvää sitten on oliko kyse hermopinteestä niskassa, joka heijasti päähän tuntemuksia vai mistä. Mutta jostain syystä en edes ajatellut meneväni lääkäriin, koska kivut eivät olleet sellaisia, joiden vuoksi normaalisti menisin lääkäriin.

Mutta juu, outoa tämä on ja toivoisin kovasti löytäväni itselleni "opettajan" jonka puoleen voisi näissä asioissa kääntyä - vielä ei ole tullut eteen... :(

Ihan normaaleilta energiamuutoksilta kuulostaa :) Täällä voit kysellä ja tutkia asioita ihan rauhassa! Olemme samassa veneessä :) Älä siis epäröi kysyä tai pohtia ääneen jotakin sinua askarruttavaa asiaa.

Mielenkiintoista luettavaa täälläkin ketjussa :)
Itsellä käynyt aivan samoin kuin Hazelilla eli kaikki meni uusiksi ja vieläkin olen tässä samassa 'leijuvassa' tilassa eli odotan vieläkin suuntaa sekä jotakin loppua tälle, mutta voihan se olla kuten sanoitte että se herääminen vain edistyy koko ajan.

Elämän kriisin aikaan kuukausia jatkuneiden enneunien aikaan aloin uskoa, että tässä on nyt jotakin. Nuorempana sain ensimmäiset kokemukset, mutta ne olin heittänyt mielestäni.

No joka tapauksessa nyt on joku ihme kausi taas menossa ja parina yönä on iskenyt todella fyysisesti ja henkisesti pahaolo. Tuntuu että täytyykö tästä oksentamaan lähteä ja saatan heräillä hyvinkin sekavalta tuntuvan pään kanssa (kuin olisi taju lähdössä). Sitten kun aamulla herään, niin olo on mitä mahtavin. Huh. Yöllä jopa pelottaa se tajunnan katoaminen ja sekava tunne. Päässä tuntuu samalta kuin mahassa. No itse olen ajatellut täällä lueskelemalla, että ehkäpä se on puhdistautumista ja vihdoinkin alan päästä johonkin pisteeseen.

No tällaista kokemusta minulle tuli mieleen. Onko jollakin kokemuksia tällaisista yöllisistä kauhu oloista? Ei ole siis mitenkään pelottavaa, mutta inhottavan tuntoista (sama kuin oksennustauti, joka on myös pään sisällä). Hyvin selitetty varmaan :)

Tämä palsta on kyllä loistava, kun tänne voi tuntemuksiian kirjata ilman, että heti leimataan
luulosairaaksi  :)

Todella hyviä kommentteja tänne on tullut, kiitos kaikille vastanneille. Uskon että tästä ketjusta tulee vielä varsin pitkä.

Tekisi mieli kommentoida paljonkin, teen se ajan kanssa mutta yksi seikka pitää mainita.

Olen tässä jo pitempään miettinyt ihmiskunnan historiaa. Ei mennä ihan dinosauruksiin asti vaan aloitan maatalousyhteiskunnasta. Sotien jälkeen piti rakentaa yhteiskuntaa, jolloin viljeltiin maata ja siitä tuli elanto sekä ruokaa.

Sitten keksittiin lypsämisen avuksi lypsykoneita yms. jolloin aiemmin yhden henkilön käsin tekemä työ automatisoitiin. Mentiin siis kohti automaatiota ja teollistumista.

Mitä pitemmälle teollisuusyhteiskunta kehittyi, sitä enemmän kuljettiin kohti koneita, laitteita jotka korvasivat ihmisen ennen käsin tekemän työn, ja samalla suuret koneet tekivät yhä suuremman osan töistä. Alkoi myös luonnon tuhoaminen.

Muutto maaseudulta kaupunkiin, kaikki töihin tehtaaseen.

Seuraava vaihe olikin jo tietoyhteiskunta, jossa edelliset keksinnöt korvattiin tietokoneilla. Taas suuri osa työpaikoista katosi, yhteiskunnan rakenne muuttui. Moni menetti elantonsa ja usea perhe koki täydellisen taloudellisen romahtamisen.

Nyt tietoyhteiskunta on jo niin pitkällä ettei maapallomme enää kestä. On puhuttu monista skenaarioista ja luonnonkatastrofeista joihin nykyinen elämäntapa johtaa.

Mutta tässä ei ole kaikki. Mikä on mielestäni tärkeintä: IHMISKUNNAN HENKINEN TASO EI ENÄÄ KESTÄ NYKYISTÄ ELÄMÄNMENOA. Tuskin koskaan ihmiskunta on voinut niin huonosti kuin nyt. Täällä juostaan vain taloudellisten arvojen perässä huomaamatta ollenkaan sitä, mikä on olennaista.  Mikä taas on jokseenkin surkuhupaisaa ovat ne ihmiset jotka eivät sitä tiedosta. Ja niitä on paljon.

Miten tämä kaikki liittyy varsinaiseen aiheeseen?  No siten, että kuten tuossa AthaMaarit jo aiemmin totesi, että viimeisten vuosien aikana usea on käynyt läpi näitä henkisiä juttuja. Eli ihmiskunta alkaa pikkuhiljaa heräämään.

En tiedä menikö viestini perille, mutta uskon että kyse on varsin isosta jutusta...

Näin muuten toissa yönä varsin karmean unen, jossa elin toisen maailmansodan aikaa. Saksalaisten panssarivaunut tuhosivat kylääni ja juoksin suojaan pommisuojaan, jossa oli pitkä, melkein 2-metrinen, hieman juutalaisen näköinen mies. Tuo mies oli aivan paniikissa ja vedin hänet väkisin suojaan ja juttelin rauhoittavia. Seuraavassa välähdyksessä tuli taas hyökkäys ja nyt olin itse lamaantunut, mutta tuo samainen mies pelasti minut.

Uni sai minut miettimään Hitlerin aikaa. Se oli varmasti todella kammottavaa, kaikki kunnia ajasta selvinneille.

Ja jos jenkkejä ajatellaan niin kuinka moni Vietnamin sodasta selvinnyt näkee yhä painajaisia siitä ajasta.

Mutta onko kukaan ajatellut, että tässä päivässä on myös useita varsin pahoja elementtejä? Jos ei nyt ihan panssarivaunuilla ajeta yli ainakaan fyysisesti mutta henkisesti pahoinvointi on omaa luokkaansa.

Tuo uni voi olla menneen elämän muisto. Todella monella on kokemuksia Maailmansodista, koska ne koskettivat niin monia miljoonia ihmisiä.
Toinen Maailmansotakin oli ihmisten oma valinta. Rinnakkaisulottuvuudessa kuulemma on maapallo, joka vältti Toisen Maailmansodan.
Mutta, ei mitään pahaa ilman hyvää. Ainakin opimme siitä, mitä EMME halua, ihmiskunta alkoi arvostaa ehkä enemmän rauhaa. Maallinen lääketiede meni harppauksilla eteenpäin, samoin teknologia, kiitos molempien sotien (se miten näitä keksintöjä sitten käytetään on asia erikseen. Esimerkiksi Atlantiksessa koneet olivat helpottamassa töitä niin, että ihmisille jäi enemmän vapaa-aikaa. Me emme ole tehneet niin itse, vaikka voisimme).

Tuosta maallisten asioiden perässä juoksemisesta tuli mieleen lausahdus eräästä kanavoinnista. Se kuuluu jotakuinkin "Kuoltuasi ei ole tärkeää se miten paljon ansaitsit, vaan se kuinka paljon rakastit".

Hauska ajatus Atha!

Nuo "verhojen avaamisesta" johtuvat oireilut kuulostavat karmeilta. Varma psykoosilääkitys päälle jos tuollaisesta menee kertomaan maallikkolekurille. Olen joskus työskennellyt mielenterveyspotilaiden parissa ja miettinyt tuolloin paljonkin sitä, että kuinka monen diagnoosin taustalta löytyy ihan aitoja henkimaailman tai henkisen kasvun kokemuksia? Mietitään vaikka paranoidista skitsofreniaa sairastavaa ihmistä joka kuulee ääniä päässään. Mikä on sairautta ja mikä taas jotain muuta... Eräs sairas mies väitti "pirun" vierailevan huoneessaan öisin, koskettelemassa häntä... ::) Toisen huone oli täynnä toinen toistaan mielenkiintoisempia henkimaailmaa ja ufoja käsittelevää kirjallisuutta. Sanotaan että hulluuden ja nerouden välinen ero on kuin veteen piirretty viiva. Onko "henkinen" ihminen alttiimpi mielenterveydellisille ongelmille? Uskon että on.
Itse koin lapsena usein irrallisen tunteen että olen ainoa maailmassa, pääosan esittäjä suuressa näytelmässä jossa kaikki muut ovat vain sivuosanäyttelijöitä. Mietin usein miksi "juuri minua seurataan", miksi minun taviselämästäni on tämä "elokuva" tehty. Edelleen saattaa tuo tunne yrittää päälle, miksi juuri minä nyt tässä näpytän konetta, tunnen ja olen... huh, ei saa ajatella koska hulluudentunnehan siitä iskee. Ja paineet, olenhan suuressa roolissa tässä!  ;)

Minäkin lapsena (alle kouluikäisenä) koin eläväni jonkinlaisessa näytelmässä. Tosin näin tilanteen niin, että kaikki muut näyttelijät olivat harhauttamassa minua. Ja minun olisi pitänyt uskoa, että tämä kaikki on todellista. Tunne maanpäällisen elämän harhasta oli siis voimakas, ja tosiaan, harhaahan tämä tavallaan onkin. Vain sillä erotuksella, että muut maapelaajat ovat täällä yhtä pihalla kuin minäkin, eivätkä salajuonessa minua vastaan.  ;)

Vuosi nuoruudestani meni psykiatrisella osastolla. Psykologisissa testeissä oli kyllä paranoidiset oireet huipussaan, kunnes sitten tajusin, ettei kaikkea kannata kertoa.  :crazy2:

Minäkin uskon täysin tähän.
Mikä siinä sitten on, että se on näin. "Luovuuden voimilla" voi tulla hulluksi tai neroksi? Ympäristö ja ihminen itse vetelee sitten niitä rajaviivoja, että mikä on tervettä, mikä ei?
Jos menee pieleen viivanveto, sinne katos entinen maailmani?
Vahva sisäinen maailma, mielikuvitus, älykkyys, luovuus, "henkisyys", on ainakin yhdistäviä asioita hulluilla ja henkisillä..

Ja älykkyyteen vielä liittyen, sellainen kyky monimutkaiseen ja syvälliseen ajatteluun.
Ja itte vielä aattelisin, mitä olen vähemmän ja enemmän terveitä ihmisiä tuntenut, niin siellä olis taustalla vielä omia ongelmia. Joillakin ego pysyy niin vahvana ongelmien eessä, ettei taivu vaikka miten sisin huutaa muutosta? Ristiriidasta hulluuteen?

Ihmisen päähän toimii psykologian kantilta siten, että jos esim. nyt puhutaan psykoosista, niin ihmisen aivothan "taantuu" jollekkin yksinkertaiselle tasolle, vähän kuin lapsen maailma, jossa on valmiit ajatukset ympäristöstä, koska sitä ei osaa ajatella. Lapsuushan on tietynlainen psykoosi josta teini-iässä sitten herätään ;D ;). Ja tuo taantuma tapahtuu siksi koska aivot ei pysty käsitellä niin paljon ristiriitaista tietoa, jolloin ne menevät "vain yhteen yksinkertaisempaan moodiin" (taantuu kahjoksi).  

Esim. henkimaailma ja fyysinen maailma; jos aivoille annetaan ristiriitaista tietoa ympäristöstä jonka se on aina ajatellut ihan toisin, ajatuksista tuleekin tosia.

Esimerkki; Mummo kuulee nimeään sanottavan. Ajattelee järjellä iltapäiväteensä ja lehtensä kera, että naapurista varmaan kuului. Uskonnollinen mummo taas kuulee nimeänsä sanottavan, ja yön unettomina tunteina, pimeän pelossaan, ajattelee sen olevan Jumala, Piru tai Enkeli. Kokemuksenahan se on ulkoakattovalle ihan sama, mutta näille mummoille se olis tunnetasolla täysin eri. Jokaisen ajatukset, kokemukset, muokkaavat jokaisen maailman sellaiseksi kuin se Todella on. Tähän sopis mun lempilainaus Buddhalta "It is you're mind that creates this world".

Sitten ajatukset sekoittuvat mielikuvitukseen, lapsuuden/elämän kokemuksiin.. yhdessä vaikka periytyneen skitsofrenia -alttiuden ja alkoholin/huumeiden nauttimisen kanssa.. Jokaisella hullulla on varmasti oma, yksilöllinen elämäntarinansa.

Hurjaa on se, että koskaan et voi tietää, vaikka huomenna pimahtaisit. Joillakin se tapahtuu yhdessä hetkessä. :o

Anoppini on mielenterveyspuolella ollut 20 vuotta töissä.. Ja sanoo, että Suurin osa on uskonnoista pimahtaneita. Se on mielestäni aika hurjaa.... :-X

Ja minähän en purematta niele mitään mitä luen henkisistä jutuista/uskonnoista. Mä tein sen virheen, ja mulla alkoi mielenterveys temppuilla. Ihan psykoosinkaltaisia juttuja. Nykyään uskon 100% vaan sydämeni ääneen ja sieltä lähteviin sivutuotteisiin, kuten ajatuksiin ja keskusteluihin ja kokemuksiin.. nekin aika ajoin kyseenalaistan.. ;)

Tähän napsahtaa hyvin näppärästi piei aforismin, jonka sain teepussista. Walt Whitman on sanonut, että "Re-examine all you have been told... Dismiss what insults your Soul" eli suomeksi "Tutki uudelleen kaikkea sitä, mitä sinulle on kerrottu... Heitä menemään kaikki se, joka loukkaa Sieluasi".

Uskonnot ovatkin eri asia kuin usko. Uskonnoissa on ihmisen tekemiä sääntöjä, uskossa ei. "Usko tekee sinut vapaaksi". Uskon ja henkisten asioiden tulisi ennen kaikkea olla iloisia ja vapauttavia, eikä tuskaa ja ahdistusta tuovia.

Siksi minuä en viihdy perinteisten luterilaisten tms. kanssa, koska olen saanut kokea sen negatiivisen puolen rippileirillä. Ei siellä kukaan oikeasti ollut henkisistä asioista kiinnostunut. Soli vähän niin kuin mikä tahansa nuorisoleiri.

En muista, kuka on sanonut/kirjoittanut, että skitsofreniasta kärsivät ihmiset olisivat syntyneet liian nopeasti uudelleen elämänkierron sykliin, jolloin heillä olisi jäänyt vähän niinkuin takaportti auki entiseen elämäänsä tai korkeampiin ulottovuuksiin.

En minäkään kaikkea suostu uskomaan ja käyn asiat läpi oppimieni tietojen sekä intuitioni kautta. Jalkojen pitää olla maassa, ettei katoa tuonne jonnekin. Silloin jää vain kuori maan päälle elämään, eikä se ole tarkoitus.

 :angel:

Aloin tässä mietiskelemään, että mä olen nykyisin jotenkin tosi sinut henkisyyteni kanssa.

Oma masennustilaan sairastuminen teini-iässä ja laitokset potilaineen on antanut sen verran perspektiiviä, että omalla kohdalla ei jää enää mitään epäilyksen varaan sen suhteen, että missä menee hulluuden ja selväjärkisyyden raja. Olen kokenut miltä tuntuu, kun todellisuudentaju hämärtyy. Miltä tuntuu, kun pelkää, että järki menee. Ja tiedän myös, milloin "hourupääajatukseni" ja uskomukseni ovat ihan terveitä.  ;)

Kaikki nuo kokemukset ovat antaneet sen, että nyt voin olla varma siitä, mitä tunnen. Olen huomannut, että monet läheiseni suhtautuvat henkimaailman juttuihin jotenkin pelokkaasti. Se on jännä huomata, että itse en näe niissä mitään pelottavaa. Monilla se pelko varmaankin on sitä, että pelkää, että oma mieli ei kestä ja sekoaa, jos näkee tai kokee jotakin liian rajua ???

Kyllähän se niin on ettei näistä "jutuista" parane paljoa kahvipöydässä kollegoille puhua... Kyllä varsinainen psykoosisairaus vaikuttaa niin moneen muuhunkin asiaan ihmisessä, toimintakykyyn, kongnitiivisiintaitoihin jne, että ovat kyllä  aika hyvin erotettavissa tällaisista kokemuksista. Toki perusterveydenhuollon asiakkaista löytyy varmaan paljon niitäkin, jotka ovat sattuneet tohtorille mainitsemaan jostain "erikoisemmista" kokemuksistaan ja rattaat ovatkin lähteneet pyörimään ihan väärään suuntaan. Ja saattuuhan sitä mitä kummallisimpia asioita, niin kuin täälläkin on huomattu, etä ei se nyt ihme ole jos ihminen itsekin epäilee mielenterveyttään.

Öh, sainkohan mä pointtini esiin? Näin yövuoron jäljiltä ei oikein kulje vielä järki...  :uglystupid2:

Puhut kuin omalla suullani, Suomityttö.  :)

Pelkoa aiheuttaa tietämättömyys ja sitä esim. buddhalaisuudessa pidetään yhtenä "kuolemansyntinä".
Jotenka se, että myöskin tiedon levittämistä pidetään jotenkin huonona ajatuksena, on tullut vastaan jopa täälläkin foorumilla toisessa topikissa. Eli siinä missä puhuttiin "Hiljaisista mestareista", jotka eivät tietoansa jaa vaan pitävät tiukasti kaiken tiedon omanaan. Itse sanoisin kyllä siihenkin, että todella hyvä valinta on etsiä tietoa aina ja joka paikasta, koska se on ainut keino niitä pelkoja poistaa ja tehdä kaikkeen uuteen tuttavuutta. On se sitten mitä vaan.  :smitten:

Tuohon, että sanotaan valehtelijaksi, häiriköksi, hourupääksi tai haukutaan seonneeksi hulluksi, kun puhuu tietojaan tai kokemuksiaan henkisellä tasolla niin sanoisin vain niin, että silloin vain joku tahtoisi estää tietoa leviämästä. Ja silloin sitä nimenomaan pitää puhua, koska silloin myöskin tie on auki! Eli pelko aukaisee tietoiselle mielelle aidosti kanavan ottaa vastaan kaikenlaista sellaista, mitä se todellisuudessa on aina halunnutkin tietää vaan jokin on estänyt sitä aidosti kuulemasta.  :)

Kyllä, olen samaa mieltä, puhua pitää ja mielestäni tämä foorumi on ollut parhaimpia paikkoja jakaa tietoa ja kysyä asioista :)
Haluan kuitenkin mainita, että kellekään ei saa tietenkään tuputtumalla tuputtaa tietoja, vaikka ne olisivatkin miten hyviä ja oikeita. Jokaisella kun on - edelleen - se oma elämäntiensä ajatusmalleineen ja tapoineen (jotka otetaan mukaan jo ennen syntymää ja usein ne kumpuavat menneistä elämistä). Jokainen asia tapahtuu syystä ja jokaisella on omanlaisensa elämäntie ja omat ajatuksensa, joita tulee kunnioittaa. Parasta on kokeilla aina kepillä jäätä ja jos toinen vaikuttaa kiinnostuneelta, jatkaa puhumista sen mukaan miten paljon toinen kykenee ottamaan asiaa vastaan :) Kiinnostuksen herätteleminen on parasta!

Mikä sitten on sitä ns. kuuuluisaa "tuputtamista"? Sekö, että täälläkin saa esim. kaikenlaisia kanavointeja kyllä tänne laittaa, mutta yksityisen ihmisen sanominen koetaan jotenkin "tuputtamiseksi", koska se on yksityisen ihmisen mielipide eikä kanavointi??? Eikö kaikki olekaan siinä tasa-arvoisia, että "on se oma elämäntie ajatusmalleineen ja tapoineen"? Ja jotka tapahtuvat aina ehkä jostain syystäkin ja tulee siksi kunnioittaa? Sillä ainahan tällaisilla foorumeilla on mahdollista sulkea koneensa tai kirjoituksia ohittaa, jos tuntuu, että joku sanominen ei ole tarkoitettu itselle.  :)

Toivottavasti tasa-arvo ja toisen ihmisen kunnioitus jatkuu maailmassa eikä sensuuri ole sitä, että toisella on jonkun mielestä "painavampaa" sanottavaa kuin jollain toisella vaan kykenisimme kunnioittamaan niitäkin, jotka eivät ehkä itselle ole tietoina mieleisiä. Kuten itsekin olen oppinut jo tekemään. Ja suosittelen sitä toisillekin.  :)

Mutta jääköön tämä aihe osaltani tähän, koska se näyttää "ärsyttävän" aina joitakin, kun "analysoin" jotakin. Vaikka aivan tavallisia asioitahan nämä todellisuudessa kaikille kuitenkin kait ovat?? Vaiko pelottavia sittenkin?

Aaaa siis, tarkoitin tuputtamisella sellaista kasvotusten tapahtuvaa toimintaa, jossa yritetään saada toinen kääntymään sille omalle kannalle, koska se on oikein. :) Kanavoinnit ja tällainen yleinen keskustelu ovat jees, koska niissä lukija voi aina itse päättää kiinnittääkö siihen huomion vai ohittaako sen. Tällöin ihminen saa vapaasti käyttää omaa valinnanvapauttaa ja samalla infon jakaja kunnioittaa sitä sekä ihmisen sieluntietä. Kaikenlainen tuppautuminen tyyliin "Se on kulkaas nyt tälleen tämä asia ja jos ette tätä niele niin...!" on aina pahasta ja uskoakseni tekee kaikkea muuta kuin edistää asiaa, jota toivoo voivansa edistää ihmisten elämään.

En usko että meistä kukaan pitäisi siitä, jos toinen tulisi naaman eteen vouhkaamaan täysin omien henkilökohtaisten uskomusten vastaisilla asioilla ,että asiat ovat sitten juuri näin ja tästä ei muuten keskustella  :coolsmiley:

Eli, nyt kimmahti herne nenään ihan turhaan.  ;) Pahoittelen osaltani asiaa! Oma sanavalintani olisi voinut olla tietysti tarkempi.

Kiitos, että selvensit kantaasi, AthaMaarit. Mutten siltikään ottanut hernettä nenääni kuin sen tähden, kun tuolla toisella osiolla jo on ehditty sanoa omia mielipiteitäni valehteluksi jne, jotenka tuo, mitä sanoin tästä aiheesta oli myöskin vain oma mielipiteeni - ei tuputtamista kellekään.  :)

Hieno aihe sinällään tämä henkisyyden herääminen tässä ajassa, koska olen saanut niin paljon nyt täältäkin sellaisia ajatuksia sen omankin henkisen tieni kehittämiseksi palvelemaan kaikkeutta, että olen ikuisesti siitä kiitollinen. Eli kiitos teille kaikille siitä, että olette juuri sellaisia kuin olette ja uskallatte olla sitä myös niin takana kuin edessäkin päin eli eikä vain "salassa".  ;) :smitten:

Henkisessä kehityksessä on kyllä jokin mennyt pieleen, jos se aiheuttaa pelkotiloja, vainoharhoja ja ajaa ihmisiä mielisairaalaan. Henkinen kasvu voi kyllä alkaa kriisin kautta, mutta mikäli kaikki menee hyvin, niin seurauksena on aikaisempaa huomattavasti parempi olo. Itse olen kokenut, että itsensä löytämisen prosessi ja kasvu ovat tuoneet mukanaan mm. seuraavia asioita:

-lämpöä, intohimoa
-viisautta
-vapaan sielun
-voimaa
-rohkeutta
-iloa, valoisuutta
-väriä elämään
-herkkyyttä kauneudelle
-elämäntehtävän
-syvän rauhan

Myös nuoruuden itsetunto-ongelmat masennuksineen ovat historiaa. Jotkut kyvyt ovat prosessissa aktivoituneet, mutta ne ovat oikeastaan sivuseikka ja palvelevat elämäntehtävää ja totuudenetsintää. Oma kokemukseni henkisestä kasvusta on se, että pelot vähenevät eivätkä lisäänny.

Minullakin ensimmäinen puhdistuminen lähti käyntiin vahingossa ja käsittelin n. 33 vuoden aikana kertyneet patoutumat pois 4 kuukaudessa. Kävin lävitse jopa oman syntymäni. Tämä on kaiketi nopea tapa, mutta vaatii erittäin suurta henkisen tuskan sietokykyä. Tämän jälkeen olen opetellut käsittelemään kaikki asiat pois tuoreeltaan ja tekemään joitakin puhdistautumisharjoituksiakin, jotta patoutumia ei pääsisi ainakaan kovin paljon kertymään. Ei sitä tosiaan montaa kertaa elämässään jaksa mitä helvetillisiä tuskatiloja käydä lävitse.

Minusta muuten oman pimeän puolensa kohtaaminen on oleellinen asia henkisessä heräämisessä. Melkein kaikki sadutkin kertovat hyvän ja pahan taistelusta, mutta henkisen kehityksen murroskohdassa tämä taistelu tapahtuu omassa itsessä olevan valon ja pimeyden välillä.

Oma elämäni on tällä hetkellä niin konkreettista ja maanläheistä, etten oikein muuta ole huomannut, kuin että joku on vienyt energiani täysin. Olen siis altistunut suuremmanluokan energiasyöpölle. Pikkuhiljaa olen alkanut palautua, mutta vaikeaa se on. Varsinkin, jos se energiasyöppö on joku läheinen, jota tulee nähtyä säännöllisen epäsäännöllisesti.

Kun energiatkin ovat olleet poissa, niin taivasyhteyskin on ollut katkolla... puhumattakaan muista energioista...

Mihin tämä kaikki tähtää.. siihen että ollaan luojia pallolla vai johonkin muuhun? Ja jos ollaan niin kuka muuten määrittelee, mitä luoja tekee työkseen? Itsen on kaikki määriteltävä ja jos arvotkin ja tekemiset, niin siinä on kova hommeli.> jostain luin muuten että valotyöntekijät jne haluaa kovasti huvitella, että toisivat toisaalta iloa tänne (musiikki, discot, showt, jne) ja toisalta kun se tehtävä pamahtaa.. niin siihenkin muuten itse liittäisin huvittelua, huvittamista.. >

Oletkos valmis ajattelemaan, että energioitasi ei syö kukaan yksittäinen henkilö, vaan kyseessä on koko maapalloa koskettava mullistus energiatasolla. Jokainen herkkä tuntee näinä aikoina muutoksen. Ja ne jotka eivät tunnista aiheuttajaa, potevat muuten vain voimattomuutta ja erilaisia oireita.  :angel:

edit. Ymmärsin siis kirjoituksestasi, ettet tiedä kuka energioita vie.

Apua, mä kuulostin hirveän egoistiseltä äsken.  ::) Ego on innoissaan, että minä tiedän, minä tiedän!  :2funny: Mä nyt vain uskon, että koemme tällä hetkellä suurta tietoisuuden nousua, ja äiti maa on mukana.  :D

Ainakin meikäläinen on potenut koko tämän kuun Casperiinankin mainitsemaa voimattomuutta. Maaliskuussa oli ihan superpaljon energiaa ja nyt voisi vaan nukkua 24/7. Pelkkä ulkovaatteiden pukeminen (kengät, takki, huivi, hattu ja hanskat) ja uloslähteminen on niin raskas ajatus, että en tee sitä nyt kuin hätätapauksessa.

Onneksi Maailmankaikkeus on menossa mukana niin, että viime kuussa riitti työkeikkoja ihan superpaljon ja nyt mennään hyvin rauhallista tahtia. Saan siis onneksi olla vaan ja keskittyä odottelemaan energisempaa jaksoa. Muistaakseni tähtitaivaskin on meille Oinaille nyt raskaanpuoleinen energiassaan.

Ja raskaat aspektit myös muille johtaville merkeille, kuten kauriille.

Juu voin kyllä allekirjoittaa tämän maailman raskaan energian. Luulin tosiaan, että viime kuu olisi ollut raskas, niin tämä kyllä on alkanut vielä raskaammin.  Mennään sitten kaksi askelta eteenpäin ja yksi taaksepäin. Kai sitä joskus perille pääsee.  :D

Ai tästä tämä kaikki voimattomuus ja kaikki muukin johtuukin,
huh huh :crazy2: olen tosiaan huomannut olevani jollain tapaa
toivekkaampi vaikka olenkin väsyneempi kuin pitkiin pitkiin
aikoihin- se kenties sitä muutoksen tunnetta?

Mulle tää voimattomuus tosin iski turhan kovasti ja vähän
huonoon saumaan, mutta niin kuin SanctAstra totesi, että
kaksi askelta eteenpäin ja yksi taaksepäin niin eiköhän sitä
maaliin pääse kuitenkin :)

No ihanaa, meikä on vielä Nousu Kauris!  :D  Ai niin ja olikos Rapu johtava merkki kanssa? Olen Kuu Rapukin kaiken hyvän lisäksi! Niin ja Mars Oinas, oikein tekemisen planeetta junnaa. Ihan reipasta vääntöä huomaan! No onneksi se ei näy muutoin kuin energiavajeena ja onneksi tosiaan saa olla rauhassa.

Onkohan kaukaa haettua, että liittyisi tähän asiaan, kun aika tuntuu käyvän aivan liian nopeasti. Siis oikeasti, tunnit vetää hirveällä vauhdilla, tahti tuntuu vain kiihtyvän koko ajan.  :idiot2:

Ihan mahdotonta kilpajuoksua kellon kanssa. Universumi näyttäisi yrittävän opettaa, että kaikki turha täytyy karsia elämästä pois. Mutta kun ei ole mitään mistä karsia! Ellei nyt jättäisi pari työpäivää viikossa väliin.  :buck2:

Musta ainakin kans tuntuu, että aika juoksee ihan hirveetä vauhtia :D

Tosin en tiiä onkse ihan normaalia näin kun kevättä eletään ::)

Kyllä te olette molemmat ihan oikeassa - aika ON nopeutunut! :) Siitä puhuttiin jo jokunen aika sitten tuolla Kanavointien ketjussa, jota Aaviisunen päivittelee usein. Asia oli ilmaistu vielä tosi hauskasti! En muista sitä sanatarkkaan, mutta se oli jotain tyyliin "Jos sinusta tuntuu, että aika ei riitä mihinkään toisin kuin ennen, et ole tulossa hulluksi. Jos joskus menneisyydessä ehdit tehdä sitä ja tätä ja tuota ja sinulle jäi vielä vapaa-aikaa, nyt sinusta todennäköisesti tuntuu sille, että et ehtinyt tehdä yhtään mitään koko päivän aikana. Syy ei ole sinun. Aika on nopeutunut".

Välillä on ihan sellainen olo, että damn, vasta heräsin ja nyt pitäis mennä nukkumaan! En saanut mitään aikaiseksi!

No nyt selvisi syy minunkin viimeviikkoina vallanneeseen väsymykseen. Vaikka kuinka syvää unta nukkuisi, aamulla väsyttää kuin olisi koko yön valvonut... >:( Toivottavasti tämä aika menee pian ohi ja taas jaksetaan keskittyä olennaiseen. :D

Ja ajan kulumista olen minäkin ihmetellyt. En niinkään tuntien tai päivien, vaan kuukausien ja vuodenaikojen kulumista. Juurihan tässä joulusta selvittiin, ja nyt on melkein kesä taas  :2funny: Olen vaan pitänyt sitä vanhenemisen merkkinä tähän asti...

Prachett kirjoitti yhdessä kirjassaan että " Kuukausi meni nopeasti, sillä ei ollut mitään syytä jäädä lorvailemaan " tms, osuva kyllä  :2funny:.
Aika on nopea joo..maanantaina menee nukkumaan ja herää torstaihin  ???.

Jaksaminen ja energia on mulla kahdessa vaiheessa- sitä joko on 100% tai ei ole. Myös tunnepuoli on keikahdellut enemmän kun normaalisti. Koko tiistain ja pitkälle keskiviikkoon vain itkin. Ihmeellisiä ryöpsähdyksiä ja jo pelkkä punkasta taaperrus vessan tuntu maratoonilta  :P.

Ihmissuhteissakin tullut selvääkin selvempi "rajanveto" tyyliin: pidän ja rakastan täysillä, menen kauemmaksi (tai todella kauas) ja rakastan, kiitos kaikesta ja heippa.
Mites muilla?