Astro Foorumi

Mielenkiintoinen kirjoitus vanhojen sielujen elämästä, erityisesti haasteista.

http://searchwarp.com/swa74654.htm

Niin tuttua, niin tuttua... :buck2:

Kiitos vinkistä!  :)

Luin ja allekirjoitan lähes kaiken. Olo on nyt jotenkin  :'( / :smitten: .

Tämä olisi voinut olla vaikka itse kirjoittamani, niin tuttua tämä teksti on. Noista haasteista olen viimeksi joutunut kamppailemaan energiavampyyrien kanssa, kun toinen ihminen veti elämääni todella tunkeilevia ihmisiä. Poliisinkin apuun jouduttiin turvautumaan jossain vaiheessa.

N. 30-vuotiaaksi asti koin olevani jollain tapaa näkymätön ihminen, kukaan ei piitannut tekemisistäni, mutta sitten alkoi tuo muiden mustavalkoinen ja projisoiva suhtautuminen, joka ei ole loppunut tähän päivään mennessä. Olen nyt jonkin verran päälle 40. Oman voiman asiallista käyttöä on ollut pakko opetella.

Kyllä kolahti.

Olen varsinkin nuorempana kokenut, että onnistun jakamaan todella herkästi ihmisten mielipiteitä, juuri tuota, että joko rakastetaan tai sitten vihataan. Vaikka olen ollut todella syrjäänvetäytyvä, ujo ja rauhanhaluinen, en ole saanut olla rauhassa.  :idiot2: Energiavampyyrit ja konfliktit, jotka vain toistuvat kerta toisensa perään, niin nähty.

En ole edes ajatellut, että nuo olisivat nimenomaan vanhojen sielujen juttuja. Mutta mitä enemmän jaksaa kantaa, sitä enemmän sitä kipataan selkään lisää kannettavaa.  ::)

edit. Tai siis, en kyllä jaksaisi kantaa, nyt jo selkä vääränä...  :P

Minä myös. Ja vapaasta tahdosta tänne tullut, vaikkei enää olisi tarvinut.

Koettelee, vaan ei hylkää Herra, sanotaan. Ja  kyllä on koetellut. Osaapahan ainakin laittaa asiat aina jonkinlaiseen perspektiiviin, ennen kuin alkaa itkuvirttä veisaamaan...


Antaa enemmän, kuin saa takaisin. Näin se vaan menee.  :-\

..eivätkä hyvät teot jää rankaisematta.

Mielenkiintoista, osui :)

Oliha siinä asiaa ja kerranki vanhan sielun kirjoittama teksti, eikä jonkun hengellisen egoilijan.
Vanhat sielut yleensä löytää ymmärrystä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta samanikäisistä sielutovereista. Ootta varmaan huomannu, ettei ymmärtämiseen puhetta tarvi, kun ei ole tarvetta selitellä asioita.

Paljon kiitoksia Lillille. Teksti selvensi hiukan näitä arkipäivän konflikteja, joista jotkut ovat huomattavan näkyviä, ja jos siitä selviää, niin sitten ne jatkuvat joidenkin ihmisten kanssa näkymättömässä muodossa.

Ihan mielenkiintoinen.. :) Tunnistan kyllä..

Aihetta sivutakseni, liekö tähän liittyvää, kun aina olen vähän yksinäinen ollut. Sitten oon alkanut löytää ihmisiä joiden seurassa viihtyy - paljon vanhemmista kavereista/sukulaisista kuin itte oon. Se on ollut vähän hankalaa, kun on ajatellut olevansa niin nuori ja tuttavuuden teko kolme - neljä - viiskymppisiin on siksi ollut jotenkin hankalaa.. Mutta se on ollut ihanaa, kun löytää ihmisiä joiden kanssa tulee juttuun ja on siellä samalla aaltopituudella. :smitten: Siinä vaihees katoo fyysiset numerot.. :smitten: Tai turhahan niitä on ollut katellakkaan koskaan.. Mut ihmisiä vaan ollaan. :)

Mun äitini on energiavampyyrini.. Niiiin usein, puhelimessa puhumisen jälkeen, mulle jää tosi huono olo. Kuin hän ois sysännyt energiansa mulle.. Ja miksi itte annan vaikuttaa minuun.. Sen kanssa oon työskennellyt, etten antaisi. Pitäisiköhän tehdä joku energiasuojaus ens kerralla kun soittaa.. ::)

On se kumma kun me vanhat nuoret ei löydetä toisiamme.  :2funny:

Väärässä seurassa tuntuu, että kadotan jotenkin itseni. Sitten sitä tulee helposti vain vetäydyttyä omaan seuraansa. Mulla on paha taipumus erakoitumiseen, mikä ei sitten kuitenkaan loppujen lopuksi ole mulle kovinkaan tervettä.

Toisaalta ehkä vanha sielu osaakin paremmin olla itsekseen, kun on saanut kehitettyä yhteyttä sinne sisimpäänsä. Elämänoppitunteihin ei enää tarvitse jatkuvaa vuorovaikutusta muiden ihmisten kanssa?

Vanhemmalla sielulla yksi elämän päätarkoituksia on karman setviminen, minkä takia muiden ihmisten kanssa joutuu tekemisiin ihan ihmeellisiä reittejä pitkin. Karmiset välikohtaukset ovat yleensä rasittavia, minkä takia olen ainakin itse tullut hyvin tarkaksi ystävieni suhteen, eli silloin kun on mahdollisuus valita seuransa ihan viihtyvyysperiaatteella, niin sitten teen niin. Lämpimät ja avoimet ihmissuhteet ovat kuitenkin niin nuorelle kuin vanhallekin rikkaus.

Erakkona oleminen voi olla välillä hauskaa, saa olla ainakin rauhassa. Pidemmän päälle se käy kyllä vähän pitkäveteiseksi.  :laugh:

Steve Gunn puhuu asiaa, varsinkin siinä, että "rakastavan vanhan sielun" on asetettava jämäkät rajat kaikenlaiselle energiavampyrismille ja muulle hyökkäilylle.

Lester Levenson, Sedona metodin kehittäjä, meni vielä pitemmälle; hän päästi irti tunteistaan, kaikista tunteistaan aloittaen negatiivisista kunnes jäljellä oli rakkaus.  Sitten hän päästi irti rakkaudesta ja oli täydellisessä rauhassa. 
Olen opettelemassa hänen menetelmäänsä ja se toimii hyvin, vaikka en ole päässytkään kokoaikaiseen täydelliseen rauhaan.  Kuitenkin toisten ihmisten ajatukset, sanat ja teot ovat saaneet hyvät suodattimet aivoissani, tiedostan faktat ja toimin niiden edellyttämällä tavalla, mutta en mene mukaan tunteillani, ellei sitten sillä rauhalla tai myötätunnolla - noin enimmäkseen.

Mulla on kaks kaveria, jota on todella vanhoja sieluja ja molemmilla on suunnattoman loistava huumori ja ne ei pahalla ajattele kenestäkää, mutta muut, lähnnä nuoremmat sielut saattaa ärsyyntyä jo siitä, ku ne astuu sisään samaan tilaan, eikä oo ehtiny vielä edes aukaista suutaan. Vastapainona taas niillä molemmilla on, että toisen vanhan sielun kohdatessaan, niille syntyy todella luja ja lämmin side heti välittömästi ja se ystävyys on kestävää vaikka ne olis eri puolilla maailmaa. Molemmat ovat myös sosiaalisuudestaa huolimatta "yksinäisiä susia", joille tyypillistä matkustaa yksin ja vetäytyä omiin oloihinsa säännöllisesti. Liika ihmisten kanssa seurusteleminen saa ne stressaantumaan. Parisuhteet ovat hiukan hankalia, etenkin nuorempien sielujen kanssa, jotka haluaa omistaa ja viedä niiden omaa tilaa ja aikaa. Hauskoja partyanimaaleja ne on just silloin, kun niillä on se sosiaalinen vietti päällä.

Mistä voi sitten ihan varmasti tietää..onko vanha sielu.. :idiot2: En kyllä oo koskaan tykänny olla isoissa porukoissa. Jo muutamasta lauseesta tiijän.. onko ihminen samalla aaltopituudella kuin minä.Nuorempana viihdyin paljon yksikseni..Olin tosi ujo ja hiljainen.. ??? Vieläkin tunnen olevani ns.sivusta seuraaja.. :uglystupid2:

En mäkään osaa määrittää omaa ikääni ja elämien määrää, mutta oon selvästi noita paria kaveria nuorempi, kun ne on esmes niin paljon vapaantuneempia lähes kaikes kuin mä, eikä ota ressiä silloinkaa ku pitäis ottaa ja taas joitain kavereita selkeästi vanhempi. Sen vaan tuntee.

Niin totta! Joka sana. Totta kuin kirkonrotta.

Apiksen Toni (vaiko Sipe? no Apiksen pojat kuitenkin)  :D
sanoi tänä vuonna Oulun keikalla meille:

"Jokainen lausumasi sana on kuin Runo itsessään." Siinä miettimistä, ihanasti sanottu  :smitten:

Kyllä, eli sielun vanhuus, on kauneutta tai sitten karmaa...  ???

-Maikki / topaasi

HYVÄ PIDÄ KIINNI TUOSTA KYVYSTÄSI ASETTUA JOSKUS "NUOREMPIEN" YLÄPUOLELLE! TSEMPPIÄ, HUUDAN!  :-*  :angel:

mETSÄNKEIJU, MUN ÄITI ON VÄLILLÄ SITÄ SAMAA...  :(

siis todella tuhoava voima se osaa joskus olla.

Katsoin molempien meidän karttoja tänään oikein pitkään, Äidin t-risti on kuin peilikuva omastani, hieman eri planeetoilla höystetty tosin. Sen T-risti hyökkää mua kohti ikään kuin (yksinäinen kulma  :rapu: siinä)

omani taas on 90 astetta toiseen suuntaan,  :askendentti: ja  :jupiter: ja  :uranus:
kyllä jonkun menestys tai erilaisuus on tässä nyt ongelma,

äidin rapu, no kas kummaa, se on uranuksessa, ainut rapumerkki hänen kartallaan...  :P
that's me!
ja parisielu  :juno: hänellä  :jousimies: on sisareni... Tai hänen oma siskonsa... molemmat aurinkojouskareita, minä "pelkkä nousu" jee.  :2funny:
 :jupiter: mulla lähempänä  :askendentti: kuin se  :uranus:

no joo,  energian ryöstöä... tiedän tunteen.
Äiti itse sanoo aina,

että Kateus se vie kalatkin  :kalat: vedestä. Jännää, ku hänen kuunsolmu onkin juuri siellä kaloissa, oh no... ei itse tajua, miten paljon hän tuhlaa omaa energiaansa hyödyttömiin asioihin,

siskoni (ainoa)  :juno: onkin jo minä, rapu, ja isä näkyy aika kamalana siellä hänen kartallaan, kamalasti tavaraa jne. mulla tasan yks planeetta siinä, isään viittaamassa,
vaikka se on vaikea, minä saan iskän tytsynä sen kuriin. Mur...  :knuppel2:
narsisti se on... aivan sama.  >:(  ;D

ei estä uranus-tyyppiä seKÄÄN.  ::)

on sympatiat sulla Metsis, koita kattoo jos äitisi kertoisi tiedot, niin näet sen karttaa, tai tee sitte vaan "yleis kartta" eli keskipäivä 12.00.  :smitten:

ja mun energiavampyyri-äidillä on kartallaan kultainen kolmio, mut hölmö ei tajua käyttää sitä mihinkään,  :buck2:
onneton elämä vaan jatkuu... onhan siinä hyvääkin toki, mut on sit pahaakin...  :angel:

rehellisiä ollaan kaikki naiset, jouskarinousua nääs,  :smitten:

se perheenpää vaakanousuna on mitä epävakain ihme hiihtäjä välillä...  :o

sori ku eksytin teitä taas, oli pakko sopivaan ketjuun saada avautua vähän, ottaa kantaa kuten maassa maan tapana, tapana on. hehe  ;)

Pitää muistaa, että sielu tavallisemmin elää ihmiskehon kehityskaudet läpi. Tarkoittaa siis sitä, että vanhakin sielu voi teini-iässä ilmentää itseään nuoren sielun tavoin aivan tehokkaasti ja nuori sielu voi vanhassa iässä ilmentää itseään vanhan sielun tavoin :)

Suomihan on tunnettu siitä, että täällä on paljon kypsiä sieluja ja vanhoja sieluja. Kypsät sielut ovat minusta ehkä hallitsevammassa asemassa kuin vanhat sielut eli heitä on enemmän. Eroahan näillä sieluikäkausilla ei ole loppupelissä kauheasti!

Tosiaankin "outoja" nuo eläimet.. koirat varsinkin..Näin tuolla raitilla äsken oikein komean soopeli Collien..Aloin sitä puhuttelemaan..niin se alkoi oikeen vinkumaan ja änkeytyi syliin. Näytti että sillä oikein silmätkin nauroi. ;D.Omistajallakin hymyilytti..hän vaan tuumas että koira lähtis varmaan sinun matkaan.Se koira tuntui kyllä jotenkin niin..tutulta.. ??? Koiralla olikin hyvä nimi ONNI. :D

Aina tykänny kyllä soopeli Colliesta.. :o

Tässä viimme aikoina tullu mietittyä..et kumpi sitä on lintu vai kala. ??? Mut pienen pohdinnan jälkeen se onkin selvinnyt..et kalahan :kalat: sitä tietysti on ja lintu myöskin..Sininen lunaarinen kotka.. Et noin ne asiat sitten selviää. :D

Jep. Todellinen sielunikä tulee yleensä esiin keskimäärin ottaen 35-vuotiaana, omien havaintojeni mukaan vaihteluväli on about 28-42 v.  Jungilla oli oma terminsä tälle aikuistumiskriisille, hän sanoi sitä individuaatioksi. Ennen individuaatiota meillä on niskassamme kasvatuksen, kavereiden, kulttuurin, yhteiskunnan odotusten yms. antama leima. Jotkut leimautuvat paremmin, jotkut huonommin, leimautuminen on ehkä suurempaa niillä, jotka ovat jotenkin epävarmoja itsestään eivätkä vielä tiedä, keitä he ovat (hyvin tavallista nuoruusiässä myös vanhoilla sieluilla!). Valmiiksi tehtailtut muotit alkavat karista siinä vaiheessa, kun itsetuntemus kasvaa. Eli jos teini-ikä on fyysistä irtautumista vanhemmista, niin 10-20 vuotta myöhemmin käydään lävitse vielä henkinen irtautuminen omasta kasvatuksesta. Mahdollisten traumojen käsittely on myös tässä vaiheessa tärkeää, koska ne ovat voimakkaimmin kehitystä jarruttavia tekijöitä. Karmisten syiden takia vanhalla ja kypsällä sielulla voi olla hyvinkin vaikeita traumoja, jotka alkavat usein oireilla vakavasti viimeistään varhaiskeski-iässä. Solmujen aukaisemiseen tarvitaan joskus ammattiapuakin. Näiden traumojen takia vanhakin sielu voi joskus käyttäytyä kuin uhmaikäinen!

Joka tapauksessa ennen kuin individuaatio eli itsensä löytämisen prosessi on käyty kunnialla lävitse, ei voi varmuudella sanoa todellista sielunikää.

Tuossa linkkini artikkelissa mainittiin, että vanhoilla sieluilla on tyypillisesti voimakkaita kokemuksia sielunkumppanien kanssa. Oma itsensälöytämisprosessi on lähtenyt käyntiin juuri tällaisen kohtaamisen kautta. Sanon usein, että kyseinen henkilö oli minun avaimeni ikuisuuden lähteille ja saman asian olen tälle miehelle sanonut suoraankin. Paria meistä ei tullut, pari lyhyttä seurustelujaksoa tekivät kuitenkin minusta uuden naisen.

Itse olen ihan lapsesta asti kokenu olevani sillä tavalla vanha sielu että tuhannet asiat joita muut on tavotellu on ollu mulle yhdentekeviä, ikäänku jo liian moneen kertaan läpikäytyjä - esim en lapsena enkä teini-ikäisenä koskaan haaveillu meneväni naimisiin ja hankkivani lapsia, enkä sitten myöhemminkään, perhe-elämä kun on kai sitte jo niin moneen kertaan koettu.
Nyt tietysti vanhempana sitä ajattelee miten kivaa ois edes yksi lapsi mutten vieläkään koe menettäneeni mitään ilman tavallista perhe-elämää.

Seuraani on vuoskaudet pyrkiny valtava määrä ihmisiä jotka haluaa imeä mun energiaa, lämpöä, huolenpitoa - ja ennenkaikkea sitä tunnetta että ne tuntee että just mä ymmärrän niitä tässä kylmässä maailmassa.

Itse olen kuitenkin kaikki vuodet aina halunnu etupäässä olla vaan yksin - ja se on loukannu monia.

Olen jo tulossa siihen ikään että on jatkuvasti sairauksia eli saattaa olla että "joudun" ottamaan käytännön syistä elämänkumppanin, mutta helppoa se ei tuu olemaan.

Mitä enemmän olen yksin, sitä enemmän aina kehityn. Vaikka vuosien varrella mua on aina painostettu parisuhteisiin ja ihmisten pariin, ja mielestäni tyhjät ihmiset ruikutttaa mulle puhelimessa yksinäisyydestä, tietenkin usein sellaset jotka vaan dokaa mutta myös ne joiden sisällä ei oo sitä sisäistä kokemusmaailmaa vaan koko ajan täytyy tapahtua jotain, koko ajan täytyy kohdata muita ihmisiä, koko ajan kommunikaatiota, koko ajan puhua puhelimessa, koko ajan mennä jonnekkin kivaan paikkaan, koko ajan elää ihmissuhteista -
nää on tyypillisiä nuorelle sielulle.

Mulla on myös toiseen kaupunkiin muuttanu ystävätär joka ei oo lainkaan kiinnostunu maailman menosta, ei koskaan funtsi mitään filosofiaa tai uskontoa, ei kuuntele musiikkia sillä tavalla et siitä vois keskustella, ei katsele mitään elokuvia eikä dokumentteja, ei lue kirjoja - närkästyy jos hänelle mainitsee kuinka jonku tunnetun henkilön kuolema on koskettanu. Omien sanojensa mukaan hän elää vain muutamasta läheisestä ihmissuhteesta.
En tiedä onko tässä sitte kyseessä nuori vai vanha sielu, lähinnä kai ihminen jonka sielun kehitys on lepotilassa, ei uskalla lähteä millekään matkalle oman itsensä kanssa.
Saattaahan hän olla myös toisaalta niiiiin äärettömän vanha sielu että mikään ei enää jaksa kiinnostaa mutta ottaen huomioon kuinka paljon maailmassa on kuitenkin kaikkea mielenkiintosta ja kaunista, ja myös pelottavaa esim maailman yhteiskuntien kehityksen alueilla, niin on se vähän sääli.
En usko että vanhallekaan sielulle tekee hyvää ihan sellanen pelkkien primäärien asioiden kanssa puuhailu ja tunteilu, - nyt se taas soitti - nyt se ei oo soittanu - se kävi tänään täällä - sil on niin ihana tukka -Hän elää siis pelkästään tunteiden kanssa.

Sillon ku ihminen elää pelkästään tunteella/tunteilla, niin ihmistä "viedään". Ja se/ne joka/jotka vie ihmisen sielun/psyyken/tahdon sellasessa elämäntyylissä voi olla mitä tai ketä tahansa.

Eikös se klassinen tulkinta sanokin, että

MIELI JA RUUMIS JA SIELU

olisivat aina harmoniassa keskenään, kolminaisessa tasapainossa, jolloin elämä on vakaampaa, ehkä jopa onnellisempaa.

Vaikka tämä keskustelu koskettaakin sitä sielua / sielukkuutta,
on muistettava että meillä on ruumis kannettavana niin kauan kuin tällä maapallolla vielä elämme.
Kukaan ei voi siis kiistää puhtaasti ruumiillistuneita tarpeita. kuten peseytymistä, ruokaa, vaatteita, lepoa, lämpöä, juomaa, läheisyyden kaipuuta, fyysistä terveyttä vs. sairauksia, seksuaalisia mielitekoja jne.

osa tarpeista on välttämättömiä, osa toisarvoisempia.

En nyt tiedä miksi, mutta tekipähän vain mieli sanoa tämä kommentti tähän väliin. Välillä siis se "ruumiillinen tahto" ei ehkä ole pahasta, koska esim ilman ruokaa ja juomaa emme elä.  :)

Muistakaa rakastaa tarpeeksi myös itseänne, ja tietysti muita.  :smitten:

Minä olen kuulemma vanha sielu, mitä olen kyllä ajatellutkin. Siksi kai elämän outolintu ja ihmiset käsittävät mut helposti väärin :o
En myöskään jaksa kauaa olla "väkisin" kenekään kanssa,jos ei tunnu hyvältä, oma seura on parempaa..
vanhan sielun parinmuodostaminen? onko kokemuksia?
itselläni se tuntuu olevan työn ja tuskan takana, vanhojen elämien painolastia...? :-[

parisuhdetta, koska se juuri on hankalaa. Pitäisikö olla toinen vanha sielu vai voiko onnistua nuoren sielun kanssa? Miksi se on niin vaikeaa? :idiot2:

Lueskelin näitä viestejä ja juurkin tuo energiavampyrismin teema on itselleni aika tuttu.

Koen, että minua käytetään suhteellisen helposti hyväkseen tai ainakin monet kuvittelevat, että käyttävät. Koska koen itse hyvin pahaa omaatuntoa siitä, että en auta ystäviäni tai siitä, että kohtelen heitä töykeästi, epäkohteliaasti tai suorastaan ilkeäksi, olen pyrkinyt välttämään omalta puoleltani sellaista käytöstä. Olen aina ajatellut, että vaikka minua kohdeltaisiin huonosti niin se ei oikeuta minua käyttäytymään samalla tavoin minua huonosti kohdellutta ihmistä kohtaan. Eli jos minulle kettuillaan, saatan vain jättää asian omaan arvooni tekemättä siitä sen suurempaa numeroa. Osittain tämä on huono puoli, sillä koen, että monet luulevat minun olevan vässykkä. Koen taas itse, että käyttäytymällä itse omien standardieni mukaan voin olla tyytyväisempi omaan elämääni. Ehkäpä se miten käyttäytymiseni muuttuu huonon kohtelun jälkeen on sellaista vetäytymistä, enkä ehkä niin oma aloitteisesti jaa varallisuuttani kestitsemällä läheisiäni tai käyttämällä aikaani heidän kanssaan.

Oman sielun iän miettiminen ja määrittäminen on tosiaan suhteellisen hankalaa. Ehkä omaa elämääni leimaa halu ja tarve kehittää itseäni ja ymmärtää syy-seuraus suhteita. Jollain tapaa haluan elää elämääni tietoisesti tarkkailemalla. Välillä elämänvaiheet ovat suossa rämpimistä vaikeuksien keskellä, jolloin tietoinen itsensä kehittäminen juuri sillä hetkellä on hiukan vaikeaa. Välillä elämä taas tarjoaa rauhallisempia hetkiä asioiden peilaamiseen ja analysointiin, jolloin yleensä oman elämänsä suuntaa on helpompi tarkentaa.  

Ehkäpä suurimpia vaikeuksia elämässäni on ollut tietty irrallisuuden tunne ympäröivästä maailmasta. Tavallaan olen kokenut vahvasti olevani tarkkailija, joka jää yksin pohtimaan asioita vailla kumppania, joka ymmärtäisi kokemiani asioita. Olen kyllä sosiaalinen, mutta monissa sosiaalisissa suhteissanikin suhteellisen yksinäinen. Koen kohtaavani ihmissuhteissa vastavoimia oman kehitykseni tiellä. Pohdintani leimataan turhiksi arkisen elämän kannalta tai omalle tarpeelleni tarkistaa elämän suuntaani suorastaan nauretaan.

Monin paikoin samaistun vanhoihin sieluihin liitettyihin asioihin, mutta toisaalta itseä on vaikea sanoa vanhaksi sieluksi, koska en halua, että muut luulevat minun pitävän itseäni jotenkin erityisen kehittyneenä yksilönä. Olen varsin keskeneräinen. Toisaalta se sieluniän arvioiminen on vaikeampaa kun on suhteellisen nuori, vasta teini-iästä selvinnyt.

kaikki parisuhdekuviot on olleet hankalia :o ja toisaalta, kiinnyn niin kovin ihmisiin, että on sitten vaikeaa päästä yli ja unohtaa, kun toisille on helppoa lentää suhteesta toiseen ja ihmettelevät mun märehtimistäni.

mulla varmaan sama, että helposti ns.hyväksikäytetään, tai että mä ainakin annan suhteeseen itseni kokonaan, kun toinen ottaa vain sen, mikä kivalta tuntuu. :tickedoff:

Huono kohtelu saa mut sitten pyytelemään anteeksi, koska otan koko taakan omalle kontolleni, riidat sun muut huolin aina omaksi syykseni.

energiavampyyreihin lienen jokusen kerran kanssa törmännyt, mutta kuinkapa ne onnistuisikaan karistamaan kannoiltaan...

Minä löysin samat asiat mitä linkin takaa, niin AthaMaaritin laittamasta aspektikuvauksesta pluto neliö aurinko. Juuri tuo hankalien tilanteiden ja ihmisten pyöriminen ympärillä ihan vaan itsestään, kovat kokemukset lapsuudessa ym. En sitten tiedä olenko vanha sielu vai tuoko aspekti siellä kummittelee.

kiitos neuvoista ja kannustuksesta  :smitten:

Itselläni kuun solmu leijonassa ja kaikki- toistan: KAIKKI liittyy 1. huoneeseen kartallani, jossa sijaitsee aurinko, merkurius ja mars, muodostaen v:n muotoisen kuvion, jollaista en kenelläkään muulla ole nähnyt :smitten: syntymäkartta (http://a1.sphotos.ak.fbcdn.net/hphotos-ak-ash4/254297_206004372776254_100001000780531_560067_4743567_n.jpg)

Olen parikymppisenä tavannut itseni (blondi) unessa (mustahiuksinen) alasti, ankh tatuoituna vasempaan rintaan. Niinikään pääsen Brian L. Weissin Mirrors Of Timella AINA muinaiseen Egyptiin, vaikka lapsuusmuistot muuttuvat joka kuuntelukerralla  ???

Minkä takia tää Mirrors of Time vie sut aina antiikin Egyptiin, eli siis Egyptiin ajalle 800 ennen Kristuksen syntymää - 500 Kristuksen syntymän jälkeen, miksei se vie koskaan sinne todella muinaiseen Egyptiin pari tuhatta vuotta ennen Anno Domini ?

 :smitten: mistä näitä aina sikiää?????????

Hei Ratkaisu!

Viestisi voisi olla minun kirjoittama. Olen itse jo ohittanut murrosiän aikapäiviä sitten, mutta fiilikset on pysyneet täysin samoina vuodesta toiseen - irrallisuudesta ja tarkkailijan asemasta yms...

Jossain kohtaa päälle 20-vuotiaana huomasin elämän heittelevän mua paikasta toiseen, juurikin sellaisiin yksityiselämän tilanteisiin ja työelämän organisaatioihin joissa saan tehtäväkseni auttaa tai tukea ennalta määrättyjä ihmisiä.

Jos kiinnostaa jutskailla lisää aiheesta laita yv:tä  :smitten: