Astro Foorumi

Tuli avauduttua tuolla paineiden purkamisen ketjussa siitä, miten kallista naisen sterilisaatio on. Ja miten vaikeaa steriloiduksi on päästä kunnallisella puolella jopa vaaditun 30.ikävuoden jälkeenkin - olitpa naimisissa, avoliitossa tai sinkku. Vaarana kun on, että katuisit sitä. Minulla olisi kohta lain sallima ikä sterilointiin ja aion sen jossain vaiheessa käyttää hyödykseni.

Itse olen tiennyt 6-vuotiaasta lähtien, että lapset eivät kuulu elämääni tässä elämässä niin, että minulla olisi heitä omina (monta mennyttä elämää lapsettomana löytyy myös "viime ajoilta"). Taisin täräyttää Oinaspäissäni jo joskus 11-vuotiaana, että rupean ennemmin palkkamurhaajaksi kuin äidiksi! :2funny: Silti päätöstäni - ei, tietouttani asiasta - vähätellään. Tyypilliset lausahdukset ovat a) olet vielä niin nuori, et voi tietää, b) mielesi voi vielä muuttua ja c) noin minäkin sanoin sinun iässäsi, mutta nyt lapsia on liuta. Minusta se tuntuu suoraan verrannolliselle siihen, että homolle sanottaisiin "Et voi tietää olevasi homo. Kyllä sinunkin mielesi muuttuu, kun näet tarpeeksi heteroita tai kun löydät Sen Oikean heteropuolison. Ihmisen on luontaisempaa olla hetero kuin homoseksuaali". Lapsettomuus on siis osa identiteettiäni, persoonaani, sitä Kuka Olen. Loukkaannun asiani vähättelystä suuresti ( :aurinko: :aspect_con: :merkurius:  ::))

Minusta on hämmentävää, että Suomessa lain mukaan 18-vuotias saa vaihtaa sukupuoltaan ja 25-vuotias saa adoptoida, mutta steriloinnin saa vasta 30 ikävuoden aikana (varsinkin, kun se on vanhalla menetelmällä tehtynä purettavissa, toisin kuin sukupuolenvaihdos tai adoptio)  :idiot2: Eivätkö sukupuoltaan vaihtava ja adoptoinut voi tulla toisiin aatoksiin? Onko ainoastaan steriloidulla naisella "vaarana" katua ratkaisuaan, kun kuulemma on olemassa jokin biologinen kello, joka heräisi jossain vaiheessa?  (Minuun sitä ei ole varmaan edes asennettu) Minusta tämä on aika karseaa naisen vapaan tahdon ja itsetuntemuksen vähättelyä.

Olenko kenties palstan ainoa vapaaehtoisesti lapseton (vela) vai onko muita? Tiedän, että suurin osa täällä on äitejä ja isoäitejä ja korostankin, ettei minulla ole lapsia vastaan mitään.  He ovat ihmisiä siinä missä muutkin, persoonia jokainen. Äidinrakkaus on suurta.  Minä en kuitenkaan koe, että äitiyden kokeminen olisi minun juttuni, aivan kuten lapsia rakastavat kokevat, ettei lapsettomuus ole heidän juttunsa (erikseen toki pakosta lapsettomat). Jotkut havahtuvat myöhään äidiksi.  En halua tästä "EIPÄS-JUUPAS!"-tappeluketjua :coolsmiley:

Lisäksi karma määrittelee lapsiasiat - kenelle kukakin sielu syntyy ja miksi. Osaan itse katsoa ihmisistä heti onko heille tulossa lapsia ja millaista lapsilaumaa on odotettavissa. Se on hauskaa :) Itse en tunne, että sieltä olisi ketään sielua tulossa, jonka kanssa minulla olisi lapsi-äiti karma, eikä ketään puolisoa, jonka kanssa minulla olisi vanhemmuuskarma lasta kohtaan. Karma tässä kohtaa ei ole negatiivinen asia! Se ei siis tarkoita, että jos on lapsia, olisi "hyi, paha ja tuhma sielu" ja jos ei ole lapsia (vapaasta tahdosta siis) olisi "hallelujaa, vapaa ja viisas sielu!" ;D

Mutta siis, tiivistettynä: Miksi vanhemmuuden haave on kutsumus, mutta yhtä voimakas halu olla lapseton on vain nuoruuden päähänpisto, joka menee ohi?

Lähipiirissäni on ainakin neljä ystävää, ~ kolmekymppisiä, jotka eivät halua lapsia. Olemme tyttöporukassa asiasta keskustelleet ja se on ollut tosi mielenkiintoista saada kuulla tällaisesta tunteesta. Itsellä on voimakas fiilis äitiydestä, mutta näen kyllä silti, ettei se kaikkien kakunpala ole. Miksi pitäisi ollakaan? Maailma on täynnä lapsia, joita ei ole toivottu. Siltä voi yrittää sulkea silmänsä, mutta näin se vaan on. Mielestäni aikuinen, nainen ja/tai mies, päättää omasta puolestaan. Sterilointi on varmaankin hyvä ehkäisykeino siinä kohtaa, kun lapsia on jo siunaantunut. Todistettavasti ihmismieli on kuitenkin muuttuvainen, joten sterilointia pitää pohtia ainakin yhtä paljon kuin sukupuolenvaihdosleikkausta.

Karma ja sielunsuunnitelma ovat tavallaan sama asia, sillä sielunsuunnitelma pohjautuu siihen karmaan, jota aiot tulla tänne selvittämään - joko muiden kanssa tai itse Itsesi kanssa :) Silleen ne siis kulkevat käsi kädessä.

Minulla olisi odottamista vielä 1,5 vuotta. Tosin epäilen, että minulla ei ole varaa yksityiseen, joten on mentävä kunnalliselle puolelle - jossa tappelua varmaan on odotettavissa. Ehkä ne ottavat 35-vuotiaan vähän vakavammin kuin 30-vuotiaan.

Sukupuolenkorjaamista, kuten lapsen hankkimatta jättämistä, tulee toki pohtia. Jos se kuitenkin on selkeä kutsumus, miksi vatvoa asiaa enempää?  ;)

Hyvä AM!

Tässä maailmassa on tuuliviirejä ja rakkaudettomana kasvaneita lapsia ihan riittävästi. Pidä vain pääsi ja jos et ole vielä julkiseen ottanut yhteyttä suunnitelmistasi niin tee se jo nyt etteivät sitten luule että kyseessä on hetken päähänpisto.

Minä olen äiti. Heti kun rupesin asiaa ajattelemaan, tiesin, että elämääni tulee kaksi tytärtä. Siitä ei ollut hetkenkään epäselvyyttä. Tiedän myös että tuolla jossain odottaa pieni mahdollisuus iltatähti-poikaan, mutta se on kiinni omista valinnoistani. Vielä en ole siihen valmis.

Ihmiset, jotka eivät itse osaa kuunnella itseään tai tiedä mitä elämään on heidän osalleen varattuna epäilevät suuresti kaikkea tällaista mitä eivät ymmärrä. Olet AM rohkea, kun uskallat näistä asioista ääneen puhua. Kaikesta valosta ja rakkaudesta huolimatta on väärin yrittää puristaa kaikkia ihmisiä samaan muottiin. Lähetän näille ymmärtämättömille ihmisille paljon lempeää ymmärrystä jotta osaisivat ottaa sinut AM todesta. :smitten:

Halusin lapsia vielä muutamia vuosia sitten. Tai halusinko?
Ehkä enemmänkin oletin, että niitä lapsia tulee koska "niin kuuluu tehdä". Sitten tajusin, että en oikeastaan halua lapsia, oletin vaan että elämä menee niin.
Ja sitten suutuin itselleni, koska olen aina ollut oman tieni kulkija ja elän muutenkin "poikkeavasti" valtaväestöön nähden, joten miksi tuo lapsiasia olisi sellainen, että toimisin kuten "kuuluu" toimia.

Joten, minulle lapsia ei tule :) Pidän lapsista hyvin paljon, mutta kun aloin miettimään asioita mistä pidän enemmän niin se ratkaisi kaiken. Haluan elää elämäni kuten minä haluan.

Jokaisen pitää tämä asia ratkaista itse. Meitä on moneksi, eri ihmisille sopii erilainen elämäntyyli. Tärkeää on se, että jokainen kuuntelee kaikessa omaa sisäistä ääntään, eikä elä elämäänsä "kuten yhteiskunta tai perhe tai joku muu odottaa sinun elävän" :)

Niin ja tuli mieleeni se miten ihmiset tuon kuullessaan myös päivittelevät, että miten vasta lapset opettavat sinut rakastamaan ja miten vasta sitten ymmärtää elämän tarkoituksen kun saa lapsia, ja vasta sitten ymmärtää mikä on tärkeää :D Huvittavaa  ;D
Antaisivat kaikkien kukkien kukkia. En minäkään mene tyrkyttämään omia valintojani ihmisille, joten älkää tulko sitä minulle tyrkyttämään.

Ja toinen mihin törmää, on se, että ihmiset päivittelevät itsekkyyttäni. "Niin se haluaa vaan elää itsekkäästi". Totta hemmetissä haluan elää itsekkäästi! En minä sitä kiellä. Mutta älkää lapselliset tulko minulle kertomaan, että te hankitte lapsia "epäitsekkäistä syistä".

Haluan elämästäni mahdollisimman nautinnollista, ihanaa ja minulle sopivaa :) Ja minulla on siihen kaikki oikeus.

Ilmoittaudun VELAksi.

En ole koskaan ollut kiinnostunut lapsista niin vähääkään ja olen kohdannut ne ihan samat 'olet vielä niin nuori' ja 'kyllä se luonnon kutsu sitten tulee.'

Noh, olen nyt 46 eikä ole vielä luonnon kutsua kuulunut.  :D

Minulla on aina äitiyteen ja lapsiin liittyvissä asioissa ollut sellainen tunne, että ei ne kuulu minulle kun ne ovat sellaisia naisten juttuja.

Tämä huolimatta siitä, että olen umpihetero ja tyytyväinen olemaan tässä inkarnaatiossa naisen kropassa. Ehkä tämä johtuu siitä, että välittömästi tätä edeltävässä elämässä (ja todennäköisesti melko pitkään myös sitä ennen) olen ollut inkarnoituneena mieheksi.

Niin että se olisi ihan liikaa, jos ekassa naisinkarnaatiossa piiiiitkästä aikaa heti ryhtyisi hankkimaan lapsia. On minulle annettu vauva syliin kun olin 28 vuotias - se oli eka kerta elämässäni kun edes näin vauvaa niin läheltä, koska olen perheen nuorin ja tuttavillamme ei ollut vauvoja. Ihan sama tunne tuli silloinkin sellainen 'ottakaa se äkkiä pois, minä varmaan rikon sen, ei kuulu  mulle, tämä on niitä naisten juttuja...'  :)

Sterilisaatiota en kuitenkaan ole koskaan halunnut, sillä olen löytänyt itselleni sopivan ehkäisymuodon (ihonalaiset ehkäisykapselit) ja vierastan ajatusta putkien katkomisesta vaikken niitä lapsia haluakaan.

Lasten hankkiminenhan on aina itsekäs teko.

En ainakaan tiedä ketään, joka olisi sanonut:
'En minä ole koskaan halunnut lapsia enkä tykää niistä yhtään, mutta ajattelen Suomen kansan tulevaisuutta ja huoltosuhdetta, niinpä sitten hankin lapsen ihan velvollisuudentunnosta.'

Vasta tuollainen motivaatio olisi epäitsekäs lastenhankinta. Kaikki muut hankkivat lapsia sen vuoksi että haluavat niitä = teko on silloin itsekäs.

Kun saa lapsen, käynnistyy aivoissa ohjelmointi joka pyrkii siihen että jälkeläinen säilyy hengissä ja saa omia jälkeläisiä. Tämä ohjelmointi ohittaa omat hengissäsäilymisohjelmoinnit, jälkeläinen muuttuu tärkeämmäksi hengissäsäilytettäväksi kuin oma itse. Eräs syy miksi en halua lapsia on juurikin se, että en halua tuon biologisen imperatiivin valtaan. Ymmärrän että se on tarpeen ja ymmärrän että niille, jotka ovat alun perin halunneetkin lapsia se tuntuu oikein mukavalta. Minulle se kuitenkin on ajatuksena niinkuin jokin alien olisi kaapannut tahtoni ja tuntuu aika hirvittävältä. Toisaalta minulla on tuplana kartalla 'olet laiminlyönyt edellisissä inkarnaatiossa itseäsi uhrautumalla muiden hyväksi ja tässä inkarnaatiossa kaikki menee pieleen kunnes ymmärrät ryhtyä riittävän itsekkääksi' -aspekti. Ehkä se selittää myös asiaa.

Asiat olisivat tosi huonosti, jos vasta lapsen saatuaan oppisi rakastamaan. Sellaisen joka ei jo osaa rakastaa, olisi parempi olla hankkimatta lapsia. Lisäksi tuo lausuma loukkaa rankasti kaikkia pariskuntia, jotka rakastavat toisiaan aivan yhtä vilpittömästi ja täydesti kuin toiset rakastavat lapsiaan.

Tosin ilman sitä biologista imperatiivia. Rehellistä olisi sanoa:
"Kun saat lapsen, käynnistyy päässäsi ja kehossasi ohjelmointi, joka saa sinut aina asettamaan lapsen edun oman etusi edelle. Tämä johtuu itsekkäistä geeneistä, jotka haluavat omaa jatkumistaan. Tällä ei ole rakkauden kanssa mitään tekemistä, vaikka tästä ohjelmoinnista huolimatta lastaan toki voikin rakastaa ja niin useimmat tekevätkin. Kyseinen biologinen ohjelmointi pelaa tunteillasi ja käyttää niitä hyväkseen maksimoidakseen lapsesi hengissäselviämisen. Ilmiöön ei voi millään tavoin yleensä vaikuttaa, vaan kun saa lapsen se käynnistyy ja sen jälkeen olet täysin sen armoilla."

Olen samaa mieltä Artemiksen kanssa. Veikkaisin että 90% ihmisistä hankkii lapsia vaan sen takia, että niin kuuluu tehdä eivät pysähdy miettimään, että onko se itseasiassa heidän oikea kutsumuksensa vai voisivatko he itseasiassa elää onnellista, täyspainoista elämää ilmankin.

En halua lapsia. En aio niitä hankkia. Piste.

Ja se on täyttä paskaa kun ne väittää että: "Tää meidän pikku Timppa on parasta mitä mulle on ikinä tapahtunut". Saahan sitä tietysti uskotella itselleen kun kaduttaa.. tai sitten ne mamma-hormonit vain siellä aivoissa vaikuttaa ---> Luonto on järjestänyt niin että äiti ei hylkää lastaan vaikka se olisi kuinka vittumainen, muutenhan suku ei jatku.

Maailmassa on paljon parempiakin asioita, mitä voi tapahtua kuin lapsen saanti (suurimmaksi osaksihan koko prosessi on perseestä: Venyt, lihot ja rupsahdat). Mitähän ne vastaisivat tähän: "Jos sinulla ei olisikaan lapsia ja saisit valita hankitko niitä vai otatko kymmenen miljoonaa puhtaana käteen" Niin kummankohan valitsisivat? Veikkaan että suurin osa ihmisistä ottaisi sen kymmenen miljoonaa.

Eklektikolta tuli hyvää tekstiä. Olen aina ajatellut etten halua luopua itsestäni. Lapsen tekemällä luopuisin itsestäni, näin asian koen. Ja minä olen tehnyt hirveän työn ollakseni MINÄ, ottaakseni omat tarpeeni huomioon tuntematta syyllisyyttä, löytääkseni itseni, oppiakseni mikä tekee minut onnelliseksi ja mitä minä ansaitsen. En halua heittää sitä kaikkea roskakoriin ja luopua siitä kaikesta mistä olen vihdoinkin alkanut pitää; itsestäni.

Lapset ehdottomasti sopivat joillekkin, jokainen valitsee oman tiensä.

No, minäkin kuulun niihin, jotka eivät ehdottomasti halunneet lapsia, mutta nykypäivänäkin tapahtuu vahinkoja.  :2funny: Näin olen sitten 44-vuotiaana 1-vuotiaan pojan äiti. Näitäkin tapauksia on, että lasten saannin pitäisi olla hyvin epätodennäköistä (kuten minulla) tai jopa mahdotonta, ja silti raskaus alkaa - alkaa jopa uudestaan, vaikka olisi päädytty raskaudenkeskeytykseen. Silloin kyllä tuntuu, että lapsi on valinnut äitinsä ja isänsä ja viis veisaa vanhempiensa haluamisista. Jotkut lapset haluavat kiihkeästi syntyä juuri joillekin henkilöille, ja useimmiten lapsi otetaan näissä tilanteissa vastaan kuin päädytään aborttiin.

Lapsiakin on tietysti monenlaisia, mutta omani on ainakin tuottanut minulla suunnattomasti iloa.  Eikä tämä ole tosiaankaan mitä p*skapuhetta. Tulee vähän oma lapsuus mieleen, jolloin sain eniten iloa kotini eläimistä - lehmistä, kissoista ja koirista. Ei lapsen kanssa oleminen kovin paljon siitä poikkea.

Vapaa tahto on vapaa tahto ja toisten sielujen on kunnioitettava sitä. Tämä koskee myös sitä sielua joka on sikiöön asettumassa, se ei voi ylittää naisen vapaata tahtoa. Ei se lapsi tule ellei sitä itse tahdo. Se kuinka hyvin potentiaalinen äiti sitten itse tiedostaa oman tahtonsa ja omat toiveensa, on sitten ihan eri juttu.  :D ;)
 
Jos minä tulisin raskaaksi, se olisi abortin paikka. Asia on niin selkeästi minulla mietitty, ettei tarvitsisi enää uudelleen miettiä. Minun tahtoani ei todellakaan voi sikiön tahto ohittaa. Jos raskaus alkaa uudelleen abortin jälkeen niin sitten vain abortoidaan uudelleen. Itse veikkaisin, että niissä tapauksissa, joissa on lapsi saatu mukamas vaikka ei sitä haluta, niin jollain mielen/sielun tasolla se on kuitenkin ollut haluttu. Tämä sen vuoksi, että se vapaa tahto tosiaan on pyhä.

Se on sitten ihan toinen juttu, että muut jo inkarnoituneet ihmiset voivat pakottaa naisen saamaan  lapsen, jota tämä ei halua - esim. abortin kieltämistä haluavat ihmiset. Tällöin nämä abortinkieltäjät saavat kaiken sen karman mikä seuraa kaikesta ei-halukkaan äidin ja ei-toivotun lapsen  kärsimyksestä. Kaiken! Vatikaanilla on sen luokan karmat jo nyt niskassa, että on vain ajan kysymys että jotain räpsähtää ikävällä tavalla maksettavaksi...

Sitäpaitsi uskon, että sielut ennen inkarnoitumistaan  kokevat ajan ulottuvuutena, kuten se oikeasti on, eivätkä ole vielä täällä 4D-tason lineaarisen ajan harhassa. Sielu siis näkee ajan ulottuvuutena, jolloin se myös näkee kuinka suuri potentiaali jollain sikiöllä on päätyä abortoitavaksi. Näinolle abortoitavaksi päätyvään sikiöön asettuu vain sellainen sielu, joka nimenomaan haluaa kokea miltä tuntuu joutua abortoitavaksi. Uskon itse että useimmissa abortoitavissa sikiöissä ei ole sielua ollenkaan, tai sitten sielu poistuu pikaiseen juuri ennen h-hetkeä. Ellei se sitten halua sitä extreme-kokemusta, mikä abortti varmaankiin on.

Monet valinnat tässä maailmassa ovat lähinnä itsekkäitä valintoja. Se on oma valinta, ja aivan hyväksyttävästi itsekkäistä syistä, perustaako perheen vai ei. Lapsi ja lapsen kasvattamisesta vastuunottaminen on kuitenkin yksi todella suuri mahdollisuus oppia epäitsekkyyttä. On aivan eri asia huolehtia kokonaan toisen ihmisen hyvinvoinnista kuin sopeutua asumaan yhdessä aikuisen kumppaninsa kanssa. Kaikki vanhemmiksi tulleet eivät ole tätä halunneet oppia, siitä on monia surullisia esimerkkejä. Se kuitenkin, mitä lapsen kasvattamisesta oppii, on aivan ainutlaatuinen asia. Kuitenkaan se ei tarkoita että jokaisen pitäisi se tehdä, eihän meidän tässä yhdessä elämässä tarvitse kaikkea kokea. Se on aina oma valinta, mitä haluaa, ja myös, millaiseksi ihmiseksi haluaa kasvaa, mitä asioita tiellensä haluaa. Jokaisen omaa valintaa kuuluu kunnioittaa.

Pidän silti hyvänä että sterilisaatiota seulotaan tarkasti, sillä se ei kuitenkaan ole mikään hetken päähän pistosta tehtävä asia, ja näitäkin ihmisiä ihan varmasti on olemassa. Se miksi sukupuolensa saa noin aikasin vaihtaa, johtuu luullakseni siitä, että ne vuodet kun elät väärässä sukupuolessa, ovat tavallaan tyhjiä, ja siksi siis on hyvä että saa mahdollisuuden aloittaa se täysipainoinen elämä jo nuorena. En tiedä kuinka kovat seulat siellä on, mutta toivottavasti sielläkin katsotaan tarkkaan onko henkilö aivan tosissaan.

Itse voin joutua kohtaamaan sen kohtalon etten enää kykene saamaan lapsia. Olen aina tiennyt että haluan perheen nuorena, ja nyt se tunne on voimistunut siksi että tiedän että olen nyt valmis siihen. Jos ajattelen omaa elämääni eteenpäin lapsettomana, se ei todellakaan ole sitä mitä haluan. Onhan lapset ihan varmana raskaita välillä, ja joskus enemmänkin, mutta se mitä se lopulta antaa, on kuitenkin sellaista mitä varten olen valmis jaksamaan kaiken tuonkin. Kuitenkin jos aika menee ohitse ja se on jo liian myöhäistä, voin joutua kohtaamaan sen että joudun rakentamaan tulevaisuuteni aivan uudestaan. En tiedä mitä silloin teen. Mutta ihminen selviää monista asioista kuitenkin.

Yksi mielenkiintoinen asia on, että vaikka nainen ei haluaisikaan lapsia, se että tietää kykenevänsä niitä saamaan jos haluaisi, voi monille olla kuitenkin suuri osa identiteettiä. Sen huomaa vasta sitten kun sen menettää, kuinka tärkeää se onkaan. On kuin nainen olisi nainen vain silloin kun hän on hedelmällinen. Nämä ovat mielenkiintoisia kysymyksiä.

Olen Aven kanssa samoilla linjoilla. Se että voi tehdä valinnan on jo osa identiteettiä. Asiat näyttäytyvät hyvin eri valossa jos valinnanmahdollisuuksia ei olekaan. Ja tosiaan tilanteet voivat muuttua. Joku joka kuvitteli ettei tulisi raskaaksi onkin yhtäkkiä raskaana. Toinen joka tiesi voivansa tulla raskaaksi kuuleekin yhtäkkiä sairastavansa syöpää ja hoito tuhoaa munasolut eikä raskaus enää onnistu. Tämä kaikki vaikuttaa naisen omakuvaan voimakkaasti puhumattakaan arvomaailmasta.

Perhe-arvot eivät ole kovin suuressa huudossa tänä päivänä. Sen huomaa tästä keskustelustakin ja mielestäni se on surullista.

Kaulakoru kirjoittaa:
Mutta kyllä tänäpäivänä aika paljon menee niin että vanhemmat ovat enemmän kiinnostuneita omasta hyvinvoinnista eikä haluaisi luopua mistään, etenkin kun lapset ovat pieniä. Minusta itsekkyys on kyllä tänäpäivänä enemmän esillä vanhemmuudessa kun aiemmin on ollut. On työuraa, riennot ja harrastukset jotka pitäisi sovittaa lasten ehtojen mukaan.


Niinpä! Minä en halua luopua mistään. Siksipä suojelen sitä olemassa olematonta lasta olematta tekemättä häntä. Kuulostaa varmaan liian monimutkaiselta muista :D

Ja minulla on myös sellainen tunne, että tässä elämässä olen opettelemassa nimen omaan sitä itsekkyyttä. Sanoo oinas ;)

Sekin on syytä muistaa lopullisia päätöksiä tehdessä, että elämä voi muuttua jyrkästikin vielä aikuisiällä, nimenomaisesti 30 ikävuoden jälkeen. Ne, joiden elämäntehtävä on hukassa ajautuvat helposti eksistentiaaliseen kriisiin tässä vaiheessa. Nuorena on ihan normaalia elää itselleen, kokea kaikenlaista, kiertää maailmaa, etsiskellä paikkaansa maailmasta ja harrastella, mutta jossain vaiheessa kokemisen nälkä vähenee (koska koit jo kaiken!), kolikko kääntyy ja alkaa ajatella, voisiko itsellä olla annettavaa myös muille. Jos on, niin kaikki ok, mutta jos ei, niin eksistentiaalisen kriisin syvyyttä ei ole syytä vähätellä.

Minä tiesin jo pienenä haluavani äidiksi ja tulevanikin sellaiseksi. Lapset, suurin lahja minkä ikinä olen saanut.  :smitten: :smitten:

Ottamatta sen enempää kantaa esille tulleisiin mielipiteisiin ja ajatuksiin, hyppään suoraan omaan kokemukseeni. Olen aina tiedostanut sen, että tässä elämässä minun on opittava vaikeita läksyjä. Yksi niistä on epäitsekkyys, sillä juuri edellisessä elämässäni en halunnut, enkä myöskään hankkinut lapsia. Elin henkistä elämää, kaikinpuolin itseäni, taiteita, historiaa ja uskontoja tutkivaa, mutta silti hieman itsekästä elämää.

Kuitenkin yhtälailla tämän elämäni valintani hankkia lapsi, on itsekäs. Teenhän sen kuitenkin vain kehittääkseni itseäni. Valehtelisin, jos väittäisin hankkineeni lapsen puhtaasti epäitsekkäistä syistä (lapsihan hankitaan, jotta on joku, jota rakastaa, joku, jota saa hoitaa kuin koiranpentua ja jonka saa pukea hassuihin vaatteisiin, ja joku, joka tulee katsomaan sitten vanhainkotiin). Lapseni on opettajani, vaikka vielä taapero onkin. Kun kaikki on mennyt vaikeimman kautta (riskisynnytyksestä pahaan koliikkiin jne.), niin on erittäin vaikeaa lasketella, että lapset olisivat suurin lahja. Minä sanoisin, että lapset ovat suurin koetus. Olen aika varma, että saavutan elämässäni muutakin ja enemmän kuin jotain mihin on kautta aikojen kyetty vähäisimmässäkin ladossa... Joka tapauksessahan mikään lapseni tulevista saavutuksista ei ole vähäisimmissäkään määrissä minun ansiotani. Mikä se lahja ja mikä se oma saavutukseni siis on?

Tuo kaunis lapseni, joka tuhisee sängyssään, on sekä minun vertani, jota puolustan yli kaiken joko rakkaudesta tai puhtaasti biologisista syistä, myös toinen olento. Hänen sielunsa valitsi meidät, emme me häntä. Ei hän ole minusta. Ei hän ole mikään minulle annettu lahja. Hän on toinen sielu, jonka tarkoitus on viettää tämä elämä meidän kanssamme oppiakseen meiltä ja opettaakseen meitä.

Minulla ei ole tarvetta enempään lapsiin kuin yhteen. Olkoon se jonkun mielestä itsekästä tai ei, en halua enää viettää elämästäni toista kahta vuotista sarkaa kantaen itkevää ja erittäin varmatahtoista lasta. Olen siis jotakuinkin näiden mielipiteiden lapsekas - lapseton välistä. Tiedän jo mitä se on, tiedän, etten halua kokea sitä toiste, ja tiedän että maailmassa on jo tarpeeksi lapsia.

Ja tämä kirjoitus oli kirjoitettu vain niille lapsettomille ;) En ikinä kirjoittaisi näin minnekään vauvasaitille. Huh, johan ne kivittäisivät minut!

Jos meidän elämämme ja tarkoituksemme ovat erilaisia, miksi ihmeessä kaikkien kuuluisi kokea lasten tuottama koitos?

Miulle sanoi kaverin äiti nätisti, että ei nykyaikana ole vahinkoja enää siinä vaiheessa, kun lapset syntyy. Meillä siis myös suunnittelematon vuodenikäinen. Ja monesti, liian monesti, olen kuullu kysymyksen, että onko hän vahinko. Ei vahinko, mutta suunnittelematon... ;) Ainakin miulle nuo sanat soi korvaan erilailla.

Miusta itestä ei olis ikinä tekemään aborttia, kasvatus jo tökkii niin pahasti vastaan. Väittäisin, että sekin on oma valintani. Olen aina halunnut lapset nuorina, jos heitä aion "tehdä". Omat rajat lapsen tekoon alkaa jo lähestyä. (Se 30 jonka jälkeen piuhat pistetään tukkoon, ois lapsia ollu tai ei.) Jo muutaman vuoden arvelin, että eipä ne lapset tähän elämään tainnut kuulua. Kunnes sattui tämä Tapaus. Miulla on lapsi miehen kanssa, jota en rakastanut ennen raskautta. Asumme yhdessä ja meidän pitäisi tietojeni mukaan olla yhdessä loppuelämä. Itse en tiedä mitä hyödyn tästä suhteesta, mutta minun tehtäväni on opettaa miehelle parisuhteessa elämistä. Pikku hiljaa olen oppinut rakastamaan miestä niin paljon kuin kykenen rakastamaan. Miulla on nimittäin  :aurinko: :skorpioni:ksi aika laimeat tunteet ihmisiä kohtaan. Liekö :kuu: :vesimies: asian kanssa jotain tekemistä. Lasta rakastan sen mitä rakastan, en mitään "ylipursuavaa äidinrakkautta" vaan tasaista kiintymystä. Pois en antais ja huolen pidän kaikessa missä vain jotain voin tehdä. :smitten: Ja noiden samojen tietojen mukaan hän ei jäisi edes meidän ainoaksi.

Weeping Willow kirjottaa asiaa, paljon mitä miekin komppaan. Meillä on ollut paljon helpompi raskaus ja lapsi, mutta ruusuilla tanssimista tämä on. Näihin ruusuihin on vaan piikitkin jääneet mukaan ja koskaan ei tiä sattuuko ne jalan alle..

Minulla saturnuksen paluu vain vahvisti haluani lapsettomuuteen. Ja saturnuksen paluuni oli hyvin lempeä. Odotin jotain suurta ja mullistavaa. Päinvastoin, ymmärsin entistä selvemmin olevani sillä tiellä jossa minun pitääkin olla ja aloin tehdä suunnitelmia tulevaa varten; eli tuoda haaveitani konkreettisesti eloon :) Ensi vuosi on hyvä vuosi ;)

Kiitos hienosta keskustelusta, mitä täällä on ollut tähän mennessä! En ole itse ehtinyt perehtyä vastaamaan ketjuun, enkä nyt kykene kärvistellessäni menkkakivuissa, joista meinaa lähteä taju.

Kuitenkin heitän tänne sellaisen ajatuksen, jonka luin Michaelin kirjoista joskus vuonna miekka ja kivi eli jokaisen ihmisen elämään kuuluu tiettyjä ihmisryhmiä. Samat ryhmät toistuvat joka elämässä uudestaa ja uudestaan ja yksi ihmisryhmä on lapsi. Karkeasti siis jokaisen sielun ja ihmisen elämään kuuluu ainakin yksi lapsi.

Lapsihan voi ilmetä oman lapsen sijasta esimerkiksi työn puolesta, ystävien tai suvun tai sisarusten lapsina, tai vapaaehtoistyönä lapsia kohtaan. Minulla esimerkiksi on Sri Lankassa kummityttö ja haaveilen muutamasta kummilapsesta lisää tulevaisuudessa :) Lisäksi osallistun joka joulu Joulupuukeräykseen ja vien joka kerta useita lahjoja eri ikäisille lapsille. Minulle on sydäntä lähellä auttaa edes jollain tavalla jo olemassa olevia lapsia.

Täällä toinen vela. En todellakaan halua lapsia. Ei mullakaan niitä vastaan mitään sinällään oo enkä inhoa. Sukulaisten ja ja kaverien lapset on ihan kivoja. Mutta itelleni en semmosta riippakiveä, anteeksi, halua. Jo mieskin tuntuu riippakiveltä. Siksipä oon sinkku. Koirista, kissoista ja hevosista tykkään ja ratsastan, mut itelle en halua jarruttamaan mun vapautta mitään noistakaan. Kissan ehkä sitten joskus mummona. :D No jos joku mies tulee semmonen joka kertakaikkisesti vie jalat alta niin sen voin huolia mutta lapsia en ala enää hankkimaan, onneksi ikääkin on jo 40 v paremmalla puolella jottei tarvikkaan.

Oon joskus miettiny jotta onkahan mulla jossakin (just edellisessä) elämäss ollu jotakin negatiivista perheestä siis miehistä  ja lapsista oisinko vaan uupunu 10-lapsisen perheen äiti vai mitä kun ana kun kaverit innoissaan kertoo jotta raskaana ollaan niin onnittelen toki ja kaikki fraasit "voi kun ihanaa" mutta ite aattelen jotta "luojan kiitos en oo tuos tilantees".  ;D Ja kaupassa tai työpaikallani (asiakaspalvelus) kun joku äitiparka on kljuvan ja raivokohtauksen saaneen tenavan kans niin mietin "luojan kiitos mun ei tarvi kärsiä tuollaista". Karmeeta. Sympatiat äitin puolella ja säälin hantä.

No just Atha Maaritin viestistä, mitä jos tosiaan sukupuolen vaihtanu tai adoptoinu tulee toisiin ajatuksiin? Adoptiossa on kyse siitä lapsestakin? Mitä jos laps vaistoaa jotta äiti on täysin vittuuntunu? älkää väittäkö jottei vos olla. Ainaki biologisis vanhemmis on semmosia jottei ois pitäny koskaan lasta saada, niin inhottavia ovat sitä lastaan kohtaan.

Mulla tuota biologista kelloa ei oo koskaan ollutkaan.

Ja ihmettelen myös tätä:

"Miksi vanhemmuuden haave on kutsumus, mutta yhtä voimakas halu olla lapseton on vain nuoruuden päähänpisto, joka menee ohi?"

Asenteellista, vanhanaikaista ja tyhmää ja typerää.

Just näin mäkin ajattelin nuorempana jotta oletin jotta lapsia tulee kun "niin kuuluu tehdä". Mutta kun elämä meni niin jottei niitä tullu eikä oikeen vakikumppaniakaa niin sitä varmemmaksi mitä vanhemmaksi oon tullu niin oon tullu varmemmaksi jotten halua. Se oli jus tuota jotta "niin kuuluu tehdä".

Just näin. Lapsia hankitaan kun niitä halutaan, halutaan jatkaa omaa sukua, omaa nimeä, omia geenejä...eli "itsekkäsitä syistä".  ;) ;) Kaikki syyt hankkia lapsia on itsekkäitä, sekin että "tykkään lapsista". Hankkii sitä mistä tykkää. Ei kukaan hanki lapsia siitä syystä että ihmiskunta pysyisi elossa tai maapallon hyväksi... Itse asiassa kyllä maapallon hyväksi saattais olla jotta ei hanki lapsia...Jokahan joku suuttuu...??? ::) ::)

Kaikilla tuo ei kuitenkaa käynnisty, niin vittumaista äidit ja isät on voineet lapsilleen tehdä tai sallia tehtäväksi. (En puhu omista vanhemmistani.) Murhablogi-keskustelulistalla vain tässä joku aika sitten luin ketjua jossa äiti jonka mies oli kuollu salli uuden miesystävän pahoinpidellä kolmevuotiasta poikaansa tai siis kiduttaa on oikea sana tosi törkeästi. Siis tuollaiset naiset sais ampua ja se kiduttajamies myös. Tai ei ampua, vaan kiduttaa kuoliaaksi. Sorry, ei kovin henkistä.

Totta kai jos mulle vahinko tapahtuis niin siitä "vahingosta" :D On pidettävä hyvä huoli ja kyllä sitä normaali ihminen rakastamaan alkaisi.

Noin mäkin oon aatellu mut sitten oon myös aatellu jotta pystynkö? No kyllä mä abortin siinä tilanteessa tekisin varmasti jos ois jonkun yhden yön jutun tulos tai muuten isä ei ois maisemis. Jos ois vakituinen kumppani joka myös sitten olis tukena ja mukana niin sitten en varmaankaan tekisi.

No mutta adoptiokin on olemassa.



Mulla ei ole koskaan ollu tuollaisia ajatuksia. Mä olen kyllä nainen vaikken olisikkaan hedelmällinen. Mun naiseus ei todellakaan riipu hedelmällisyydestä.

Tuo mistä puhut ekassa kappaleessa liittyy siihen haluaako lapsia vai ei. jos haluaa, on järkytys jos ei niitä saa. Jos ei halua, se ettei kykene saamaan ei ole järkytys vaan voi jopa olla helpotus. On syy sanoa muille miksei ole lapsia. Jos ei uskalla sanoa jottei halua. Ja tokaan kappaleeseen, se että joku ei halua lapsia ei tarkoita sitä että perhearvot olis huonossa huudossa. Tuollaiset väitteet saa mun niskavillat nousemaan. Sun arvosi ja halusi eivät ole kaikkien arvoja ja haluja. Ei pahalla.

OT, haluan vaihtaa merkurius merkkini johonkin muuhun kuin  :jousimies:, mua ei ikinä ymmärretä.  :'( Ikävää jos minun kirjoitukseni aiheutti sinulle niskavillojen kohotusta. Ehkä kuulostan helposti jotenkin ehdottomalta. Toki perhettä voi arvostaa, muista arvoista puhumattakaan, vaikka lapsia ei olisikaan. Tarkennan, että tarkoitin lähinnä sitä, että yhä enemmän kuulee tarinoita vanhemmista, jotka eivät osaa olla aikuisia ja lapset kärsivät siitä. Se tuli tästä aiheesta yleisesti mieleen, ei siis kenestäkään tähän kirjoittaneesta erityisesti. Olen itse joutunut hieman liian pienenä astumaan liian isoihin kenkiin ja siksi minulle tulee surullinen olo sellaisten lasten puolesta, joiden vanhemmat eivät välitä tai ovat muuten vain kykenemättömiä kenties omien ongelmiensa takia olemaan täysipainoisia ja turvallisia aikuisia lapselle.

Minulla on elämässäni monta rakasta ihanaa lasta. Tykkään heistä kuin hullu puurosta ja he minusta.
Pidämme hauskaa yhdessä. Lisäksi minulla on myös kummilapsi ulkomailla.
Omat lapset on eri asia :) Niitä en kaipaa. Haluan olla se turvallinen ja hauska täti jolle voi uskoutua ja joka voi heittää toisinaan "fiksuja"  8) neuvoja.

Minä voin myös ilmoittautua VELAksi ja tekisin sterilisaation vaikka heti, jos se olisi mahdollista. Olen aina, siis aina tiennyt, etten halua lapsia - päinvastainen ei ole tullut edes harkintaan. Tuo 30 iän raja on todella epäreilu, mielestäni kohtuuttoman korkea. Ihan hyvin voisi olla se 25, kyllä mielestäni ihminen on jo silloin kyllin kypsä tietämään mitä haluaa (tai mitä ei missään nimessä halua). Ja mitä sitten, jos on steriili? Voihan sitä aina adoptoida, jos hirveä hinku lapseen myöhemmin tulee. Ihmisiä kun on maailmassa jo muutenkin liikaa.

Jos tulisin raskaaksi, en miettisi kahta kertaa teenkö abortin. Lapset eivät kertakaikkiaan sovi luonteeseeni tai mihinkään elämänsuunnitelmiini. En edes pidä lapsista, miksi sitten hankkisin niitä? Eihän kukaan koiraakaan hanki jo ei halua. Kyllä, minusta nuo asiat ovat suoraan vertailtavissa toisiinsa. Sori, jos joku loukkaantui.

Adoptio ei kuitenkaan ole mikään yksinkertainen prosessi, eikä myöskään ratkaise sitä miltä tuntuu jos ei nuorena naisena pysty omia lapsia saamaan.
Muistan jopa kun juttelin exän kanssa adoptioasioista, hän sanoi ettei missään nimessä haluaisi adoptoida, hänestä lapsen piti olla hänen omansa tai ei ollenkaan. Yritin kysellä miksi, mutta en oikein saanut kiinni syystä..
Sanottakoon vielä, että jos ei ole miestä onnistunut itselleen löytämään (joka useinmiten on se syy myös siihen ettei lapsia ole vielä tehnyt), ei ole kovin suuressa huudossa niiden miesten keskuudessa jotka haluavat perheen perustaa. "Hei, meidän pitäisi sitten adoptoida kaikki meidän tulevat lapset", on sitä muitakin vaihtoehtoja tuolla tarjolla miehelle sitten..

Ei niitä niskavilloja kannata ottaa niin vakavasti. Kuulosti se meikän korvaan vähän semmottiilta jotta koko ketju on ihan turha. Eräässä toisessa paikassa keskusteluissa kun on paljon semmosia jotka siis tyrmää tuon vapaehtoisesti lapsettomuuden jotta "ei normaalia" ja juur jotta "ette kunnioita oikeita arvoja". Mutta etpä sitten tainnukkaa semmottist tarkottaa. Ei mittää panniikkii, kyllä miutkii väärin tulkataan hyvin ussein. Enkä aatellukkaa siun ketään täällä tarkoittaneen. Mutta juur tuost muusta mitä sanot niin ois oikeen hyvä että ihmiset voi pystyy ja saa sanoa jotta eiväät lapsia halua. Jos pitää vain hommata niitä koska "se kuuluu asiaan muuten oot outo" niin tulee justiin noita että lapsen "pitää astua liian isoihin kenkiin".

No tuokin on kyllä totta.

Mielenkiintoinen ilmiö; aloittaja avasi keskustelun ihmisten reaktiosta, jos ei tahdo tehdä lapsia. Tänne on kuitenkin kirjoitettu paljon "puolusteluja" omista lapsista ja jopa äidinvaistojen heräämisestä/heräämättömyydestä.
Ainahan juttu rönsyää, mutta mielestäni tämä yleinen reaktio keskusteluissa, joissa joku sanoo, ettei halua lapsia.
Jotenkin tuntuu, ettei kyetä vain hyväksymään sitä valintaa kyseisen ihmisen omana tienä.

Lapsia ei ole pakko haluta. Piste.

Joo ei todellakaan, mielestäni tämä on todella tärkeä ja hyvä keskustelu ja iso aihe. 


Samaa mieltä usein ongelmia tulee, jos lapsi tulee jotenkin yllätyksenä ja sitten ei ole ehtinyt miettimään haluaako lapsia vai ei. Toki en sano etteikö jotkut olisi hyviä vanhempia siinäkin tapauksessa ettei raskaus ollut suunniteltu.

Mutta yksi asia minua mietityttää, jos ei voi saada lapsia niin mistä sen voi oikeastaan tietää haluaako niitä vai ei? Jos haluaa niin haluaako sitä itsekkäästi siksi, että ajattelee sitten voivansa tuntea itsensä jotenkin enemmän naiseksi. Tai jos ei halua niin johtuuko se siitä tiedosta, että ei voi saada ja tavallaan antaa periksi. Mistä sen voi tietää mitä haluaa kun vapaata valinnanmahdollisuutta ei ole?

Tuli tuossa mieleen, tuosta naiseksi tuntemisessa, että minulla ei todellakaan ole minkäänlaisia  haluja tuntea itseni (perinteiseksi) naiseksi, tai ainakaan äidiksi. Melkein päinvastoin, haluan olle sellainen itsenäinen, vahva, positiivisia miehisiä omainaisuuksia omaava nainen, ihan tietoisesti. Johtuukohan tuo siitä että  :kuu: ja  :venus: on minulla Kaksosissa, ei niin naisellinen/äidillinen merkki? Ja myös  :uranus: :aspect_opp: :venus: voisi kertoa tuosta ei-perinteisestä nais-omakuvasta. Olen myös lukenut että  :aurinko: 5. huoneessa on "hedelmätön" lapsien kannalta, liekö sitten ihan jo fyysisessäkin mielessä vai pelkästään "henkisesti". JA vielä  :askendentti: :kauris: on sanottu olevan vähän/ei ollenkaan lapsia saava. No joo, vaikka mulla on  :aurinko:  :mars: ja  :merkurius: Ravussa, siinä äidillisessä merkissä, ehkä nuo muut tekijät sitten kumoaa täysin ne lapsihaaveet. Kunhan nyt astrologisesti mietin näitä juttuja...

Tämä on totta. Sen mitä olen miesten kanssa adoptiosta puhunut niin kukaan ei liputa adoption puolesta. Tai sitten kommentit ovat tyyliin hienoa, jos joku siihen pystyy, mutta itse ei alkaisi toisten lapsia hoitamaan. Adoptio tulee kysymykseen ehkä siinä tapauksessa, jos ollaan jo pitkään oltu yhdessä ja yritetty saada lasta, mutta syystä tai toisesta sitä ei ole alkanut kuulua ja kuitenkin halutaan pysyä yhdessä. Aivan eri asia, jos heti aluksi on selvää että ne lapset pitää sitten tosiaan adoptoida ja pidemmän kaavan mukaan. Tuossa tapauksessa on reilua antaa toisen perustaa perheen jonkun toisen kanssa mikäli sitä haluaa. Sekä miehissä että naisissa on niitä, jotka eivät halua lapsia ja silloin voi ajatella parisuhdetta sellaisen kanssa, jolle perheen perustaminen ei ole tärkeää. Jos tilanne on se, että nainen ei voi saada lapsia niin se ei poista sitä surua siitä ettei voi saada omia lapsia, mutta ehkä nekin tunteet pystyy aikaa myöten käsittelemään jotenkin tyydyttävästi.

Joo mielenkiintoista pohtia tätä astrologisestikin. Tiedän itse asiassa parikin  :aurinko: :rapu: jotka eivät ole riemusta kiljuen perustamassa perhettä. Auringossa Rapu voi varmasti ilmetä luonteessa hyvin muutenkin kuin tuolla tavalla. Itselläni on paljon  :jousimies: kartalla ja jouskariahan pidetään sellaisena itsenäisenä merkkinä. Olenkin kai aika itsenäinen siinä mielessä, että nuorempana asetin opiskelut etusijalle ja halusin elää kuten itse tykkään. Tehdä sitä mistä tykkään. Sama juttu töiden suhteen en halua, että kukaan muu päättää mitä teen tai en tee. Mutta minulla kun Ravun merkki on pamahtanut nousulle niin vasta nyt tässä alta kolmekymppisenä on alkanu nää asiat tosiaan rassaan mieltä. On ikään kuin joutunut miettimään myös naiseuden tätä puolta. Minulla on  :saturnus: :aspect_con: :pluto: 5.huoneessa ja  :saturnus: paluu tulossa ensi vuonna eli kaiketi tämä pohdinta jatkuu vielä. Ehkä minulla  :kuu: :kalat: lopulta auttaa sopeutumaan tuli mitä tuli.

Olen ehkä väärä ihminen kirjoittamaan tähän ketjuun, koska olen aina tiennyt haluavani lapsia. Minulla suorastaan oli vauvakuume 22-vuotiaana, jota menin sammuttelemaan päiväkotiin, jotta saisin realistisempaa kuvaa lapsiperheiden arjesta.

Mutta mitä tuohon lainaukseeni tulee, en minäkään ole perinteinen nainen, koska olen hyvin maskuliinin, jopa piirteiltäni (leveät hartiat, kapea lantio, kulmikas sekä lihaksikas). Ja kuten noita piirteitä tuossa Hopealohikäärme kuvailikin, olen itsenäinen ja vahva, mutta odotan sitä myös muilta. En oikein ymmärrä luonteen heikkoutta naisissa kuin miehissäkään.

Mutta jottei asia menisi ihan sivuraiteille, niin myös maskuliininnen nainen voi olla äiti, rakastaja, ystävä, opettaja ja monta muuta asiaa. Piirteet eivät siis poissulje toisiaan.

Astrologisesti ajateltuna, minun kartallani ei ole yhtään planeettaa ravussa, vain  :chiron: härässä ja  :juno: kaloissa. Nämä merkit siis jollain tavalla liitän kotiin ja lapsiin, perheisiin.
Karttani puolesta olen siis hyvin työsuuntautunut äiti, joka on hyvin epäkäytännöllinen ( :venus: :jousimies: , huone 5, löytyy myös  :neptunus: ;  :kuu: :vaaka: &  :pluto: & IC, huone 3).

Olen myös miettinyt sellaista asiaa, että mitä jos sielusi onkin mennyt lupaamaan, että saat lapsen? Lapsi olisi sinulle jokin kasvun paikka?
Voihan siinä käydä niinkin, että on kaikenmaailman ehkäisyt ja siltikin tulet raskaaksi. Etkä välttämättä tietäisikään olevasi raskaana, kuin vasta sitten, kun on aivan liian myöhäistä tehdä abortti.
Minulla on kaveripiirissäni juurikin tällainen nainen, joka ei aikonut koskaan ikinä milloinkaan tehdä lapsia, vaan tulikin raskaaksi. Hänellä tuli kuukautiset koko raskauden ajan ja vasta 4-5 raskauskuulla hän rintojen kasvusta alkoi epäillä, ettei kaikki ole ihan kunnossa.
Lähipiirissäni on yllättävän paljon tämänlaisia tapahtumia.

Sterilointi ei ole 100% varma ehkäisykeino ja se on hankala purkaa. Miesten vasektomia (sterilisaatio) ei ole purettavissa. Ainoa täysin varma raskauden ehkäisykeino on kohdunpoisto. Eikä sitäkään tehdä ilman lääketietellistä syytä, esim. kohdunlaskeuma, kasvaimet tai ulosluiskahdus (prolapsi). Myös synnytyksessä vaurioituneet kohdut voidaan joutua poistamaan.

 :)

Olen syntynyt 1952. Minulla on suuri ja lapsirikas suku molemmin puolin. Olin ollut naimisissa 5 vuotta. Saimme mieheni kanssa kuunnella vitsejä ja vihjauksia lapsettomuudesta, minun vatsanseutua tarkkailtiin sukujuhlissa.Olin pitkään epävarma siitä, että haluanko yleensä lapsia ja tätähän ei voinut kenellekkään äiti-ihmiselle kertoa, ehkäisy oli jo mahdollista, oli mahdollista valita toisin kun aikaisemmilla sukupolvilla, mistä olen ollut todella kiitollinen.

Huvittavaa oli kun miesgynekologi ilmoitti minulle 25 v. että olen kohta "vanha ensisynnyttäjä", vaihdoin välittömästi naislääkäriin.

Jostakin sisältäni sitten kumpusi halu saada lapsi. Poikamme syntyi 1980 eli olin tosivanha ensisynnyttäjä jo 28 v. Olisiko tuo nousukauris se joka vaikutti.

Menikö nyt aiheen vierestä, mutta uskon siihen, että aikaisemmat elämät vaikuttavat meihin kaikkiin. Astrologian myötä olen oppinut tuntemaan jo vähän itseäni... t. tuplamummi

Minulla on monta perättäistä elämää viime aikoina, joissa minulla ei ole ollut lapsia. Ilmeisesti lapsiasiat on sitten käyty läpi, kuten vanhemmuusasiatkin :) Tiedän kuitenkin, että jos tosissani tahtoisin lapsen, saisin - kauniin tytön. Homman nimi on vaan siinä, että me emme sieluina tunne toisiamme. Riskinä on, että meidän välimme eivät menekään hyvin vaan siihen tulee karmasidos: joko lapsesta minuun tai minusta lapseen tai molemmin. Sitten on taas jälleensyntymän kiertokulku tiedossa, kun lähdetään purkamaan tuota vyyhtiä. Olen ottanut elämäntehtäväkseni sen, ettei tänne tarvitsisi enää syntyä, vaan saisin jatkaa kehitystäni henkimaailmassa kuoltuani. En aio riskeerata sitä kenenkään enkä minkään takia. Lisäksi minusta olisi kamala ajatus, että joku olisi sidoksissa minuun, eikä voisi olla vapaa - enkä itse voisi olla vapaa. Henkinen vapaus on tärkeintä minulle, jos mietitään henkistä elämäntietä.

Olen astrologisesti  :askendentti: :kauris: ja  :aurinko: :oinas: joten en mikään erityisen äitimäinen. Kartalla on myös oma annoksensa :jousimies: tä. Kaikki oman karttatulkinnan lopputulokset huutavat samaa, kuten myös numerologiset ja värilogiset tulkinnat: vapaus, vapaus, vapaus ja vielä kerran vapaus. Enpä toisaalta ole vissiin saanut menneissä elämissän elää tarpeeksi vapaana (tai en ole uskaltanut), joten mennään sillä kaavalla nyt  :coolsmiley:

Siksi laitoinkin sulkuihin, että perinteiseksi naiseksi, koska sehän se perinteinen naiskuva on, että pitää olla äiti/vaimo, ja tuntuu että nykyäänkin ne asenteet elää vahvassa.


En oikein usko tuollaiseen, mielestäni "kohtalo" on kuitenkin jokasella omissa käsissä. Ja kasvun paikka tai ei, äidiksi tai huoltajaksi en missään nimessä suostu. Jos yllämainitun huonoa huonompi tuuri kävisi, varmaan tekisin jotain radikaalia, kuten puhkaisisin vatsani veitsellä, mieluummin kuin synnyttäisin yhtään minkäänlaista lasta.

Ihminen on muuttumassa monessakin suhteessa uuden maailman tarpeita vastaavaksi, jotenka yhtenä muuttumisleikkinä siihen kuuuu tämä lastenkin saaminen - tai lähinnä se, että niitä ei enää niin vain haluta taikka saada. Eli ei tarvitse enää syntyvää haikailla, koska elämme pitkän elämän tässä ja nyt. Kun entinen malli oli se, ettei voinut kehoa säästä kuin noin vain alle 100 vuotta ja sen jälkeen piti jo luoda uus.

UUden elämän syntymä ei enää tulevaisuudessa tulekaan olemaan se suurin ihme vaan se, mitenkä saamme sen elämän säilymään täällä yhden kehon kautta niin, että ei tarvitse elämän kulkuneuvojen kuolla eli muuttua välillä.  ::) :smitten:

Tämä menee jo ohi lapsijuttujen, mutta mielestäni on kuolema on siunaus. Mitä me oppisimme yhdessä kehossa ja yhdessä elämässä? Jokainen elämä opettaa meille uusia asioista, ja niin kauan on tarvis syntyä kuin opittavaa riittää. Kyllä minäkin teininä unelmoin vampyyrina olemisesta :2funny: Mitä vanhemmaksi elän, sitä miellyttävämmältä tuntuu ajatus, että tämä joskus loppuukin. Kaikkea kestäköön aikansa, sanoi pässi kun päätä leikattiin.

Pakko pyytää selvennystä Keskiyön Vahingolta mitä hän mahtanee tarkoittaa "sairauden kokemisen tarpeelta"? Meni ihan ohi.

Kyllä. Olen ihan vapaaehtoisesti lapseton. Syyt eivät ole itsekkäät. Elämäni muovautui tietyistä syistä sellaiseksi millainen olen ja millaista elämää elän. Minulla ei ole koskaan ollut edes vauvakuumetta.

Hassua kaiketi tässä on, että mulla on laatikossani nimilista tytön ja pojan nimistä, joita tykkäsin antaa lapsen nimeksi.

Kun keskustelu menee tällaisiin sfääreihin (kuten tällaisella foorumilla tottakai voi mennäkin  :) ) niin minä löysin kirjastosta Diana Cooperin 2012 kirjan ja siellä käsiteltiin keinohedelmöityksiä. Keinohedelmöityksellä syntyvät lapset ovat aina universumin toisista kolkista eivätkä ole koskaan ennen olleet maassa. Kun "luomu" hedelmöitykseen liittyy aina voimakas tunnepurkaus niin keinohedelmöityksen tapauksessa tällaista ei ole ja nämä lapset ovat kuin raikas tuulahdus maailmalle. Näillä lapsilla, koska ovat muista maailmoista, ei myöskään ole koskaan mitään karmallista suhdetta vanhempiinsa. Tulee mieleen, että voiko näitä lapsia nähdä vanhempien aurassa tai kentässä, vai tuletkohan he vain taivaan toivottuina lapsina. Mitä keinohedelmöityksellä syntyvät lapset aina ovat mitä suurimmissa määrin.

Tämä siis ihan mielenkiintoinen juttu, jonka huomasin tähän aiheeseen sivuten tuolta kirjasta ja nuo kaikki ajatukset on poimittu sieltä.

Rv, harmin paikka. Mutta ehkä tosiaan sitten niin ei ollut tarkoitettu.

Kun mietin niin muistin, että yksi kanavoija sanoi, että myös niillä lapsilla, jotka syntyvät toiselle puolelle maapalloa köyhiin maihin ja tulevat sitten länsimaihin adoption kautta on erityinen sielunsuunnitelma. He ovat tulleet opettamaan suvaitsevaisuutta. Harmi vaan että adoptio prosessi pitenee koko ajan jo nykyisestäkin 5 vuodesta.  :-\ Se on ihan kohtuuttoman pitkä aika kun ottaa huomioon, että normaali raskaus kestää 9kk.

KV, tarkoitatko sijaisperheisiin sijoitettuja lapsia? Siinähän vanhemmille maksetaan pieni korvaus kuluista mitä tulee lapsen hoidosta, mutta silloin ei ole lapsen virallinen huoltaja kuten adoptiossa. Se prosessi on lyhyempi, mutta periaatteessa lapsi voi lähteä koska tahansa biologiseen perheeseensä ja sosiaaliviranomainen tarkkailee koko ajan miten perheellä menee. Siksi prosessi onkin lyhyempi. Adoptiossa lapsi on ihan lainkin mukaan kuin oma lapsi eikä kukaan kysele. Niin ja jos sijaisperheessä havaitaan väkivaltaa, hyväksikäyttöä tai muuta vääryyttä lasta kohtaan niin lapsi otetaan heti pois eikä siihen perheeseen enää sijoiteta lapsia.

Itse sijaislapsi, ja tuota...väärinkäytöksiä tosiaan on, eikä ne pysty sossutkaan näkemään kaiken läpi :/ Mutta onhan se sijaiskoti parempi kuin lastenkoti!! Siis jos kaikki menee hyvin.

Niin minä en koko ketjua lukenut ollenkaan, mutta; minä 18 vuotiaana olin semmoisessa suvantovaiheessa elämässäni, että mietin mitä sillä teen?! Mitä näen siinä kun vanhuksena katson taaksepäin...ja ainoa varma asia oli lapsia. Niinpä sitten hankin sellaisia  :smitten: Ja kun minulla oli kaksi poikaa, tiesin että meille tulee vielä tyttökin,  kaikki muu on mahdotonta. Se ei mennyt ihan niin kuin olisin ajatellut, mutta oikeassa olin kuitenkin :)
Joten jos joku on yhtä varma siitä, että hän ei niitä lapsia tahdo, niin onhan se huutava vääryys, ettei hänen katsota olevan kykenevä huolehtimaan omasta elämästään ennenkö joskus 30+, jos sittenkään...no, eihän niitä muksuja ole pakko hankkia vaikkei sterilisaatiota saisikaan, mutta kyllähän se huomattavasti helpottaa asioita.
Varmastikin lapsettomalla, ja nimenomaan lapsettomalla naisella,- mies vielä jotenkin siedetään-, on ammottava kuilu tässä yhteikunnassa vastassaan vieläkin, vaikka asenteet ovat ehkä hiukan myönteisemmät jo tähän maailmanaikaan. Ja siis mahtaa saada erilaisen kohtelun riippuen siitä, oletko olosuhteiden pakosta lapseton, vai niin julkea, että olet sitä aivan vapaaehtoisesti ?

Niin biologisissa kuin sijaisperheissä ei niitä ongelmia ja väärinkäytöksiä tosiaan aina huomata.  :( Se on todella ikävää lapsen kannalta ja kun jotkut vanhemmat vielä peittelevät tekojaan tai manipuloivat lapsen uskomaan, että hän vain kuvittelee. Lapselle kun se oma perhe on koko maailma eikä hän tiedä muusta.

Minä kun olen aina tiennyt, että en voi saada lapsia niin minulle opiskelu oli se juttu mikä sytytti ja vain tiesin, että menen yliopistoon ja sinnehän minä menin. Kyllä sitä edelleen huomaa asenteita lapsettomia naisia kohtaan. Mutta joillekin asioille sitä ei mitään mahda.
 

Samaa mäkin mietin, niin paljon vapautta rakastan.

Juu en minäkään vapaudestani luopuisi mielelläni, mutta koen enemmän mahdollisen puolison rajoittavan enemmän vapauttani kuin lapset. Lapset voin aina ottaa mukaan, jos lähden jonnekin, mutta sitä en voi sietää, että toinen aikuinen alkaa rajoittaa menemisiäni, tulemisiani tai muita tekemisiäni. Silloin näen raivokkaasti punaista ja hypin silmille.

Oman vapauden rakastaminen näkyy käytännössä jopa niin, etten siedä sitä, että lapset roikkuvat minussa fyysisesti. Minuun siis kosketaan vain minun omilla ehdoillani. Kaikenlainen kahlehtiminen kauhistuttaa, jos minulla ei ole mitään sanottavaa asiaan. Henkinen sitominen on kaikista kauheinta. Argh!
 :crazy2:

Se, haluaako joku olla lapseton, tai haluaako lapsia, on mielestäni yksityisasia. Eikä mielestäni sterilisaatiota saisi kieltää tai hankaloittaa sellaiseltä yksilöltä. Mieluummin kuitenkin sterilisaatio, kuin ei-toivotut lapset.... saati abortit.

Minä olen omasta puolestani ollut aina varma että haluan olla äiti. Ja nyt kun lapsosia on kolme, tunne siitä että koko "lauma" ei ole vieläkään koossa, on entistä voimakkaampi. Toisen lapsen jälkeen ajattelin pitkään että he kaksi ovat kaikki, mutta jostain syystä kolmannen "kuume" nousi ja nyt huomaan ajattelevani ja kuumeilevani neljättä, jopa viidettä. Harmi vaan mieheni ei toivo enää ainoaakaan. Olenkin miettinyt, tuota, kun sanotte että jos joku (henki-)lapsi haluaa syntyä, ja äiti toivoo vielä raskautta/lapsia, niin kuinka paljon miehen toiveet tuossa painaa. Onhan kaikki lapset kuitenkin 50% isästä....
Voi, kunpa minäkin tietäisin ja tuntisin onko minulle vielä tulossa pienokaisia. Onko lähelläni joku sielu(-ja), jo(t)ka pyrkii luokseni.

Ei painanut isän tahto ollenkaan, kun kauan kaipaamani lapsi, jonka kanssa meillä on vahva sielullinen side,  syntyi "vahinkona"  :D ;D :2funny:

 ;D :smitten:

Tuollaista vahinkoa itsellenikin toivon  ;D. No joo, olisihan se mahdollista raskautua, jos heittäis ehkäisyt hiiteen, mutta onko se nyt moraali vai mikä, joka minussa sanoo että se on huijausta, jos toinen osapuoli ei toivo enää lapsia  :-\.

Mun mielestä toi vela on ollut aina ihan uskomattoman typerä nimitys. Siitä tulee mieleen velaksi eläminen, velat, velkojat. Ei tosiaankaan lapsettomuus. Kai se on nykyaikaa keksiä kaikelle joku mukakätevä nimitys. Onko ne, joilla on vapaaehtoisesti lapsia, sitten velap-peja? Ja ne, joilla on vahinkolapsia, oho-lap-peja? Ihmeellinen on maailma. Kai tuo nimitys on sitten tarpeen kun joutuu selittelemään ihmisille elämäänsä mutta olen miettinyt paljonko se sitten selittää kun käyttää lyhennettä jota ei kauhean yleisesti vielä ymmärretä.


edit: hauskaa että tulistuin tästä :) Toivottavasti kukaan siis ei loukkaannu, olen vaan ollut ihmeissäni kun tuota outoa sanaa viljellään ihan kuin se olisi joku oikeakin termi.

 ^^  ;D

Joo, itekkin "kuulin" moisen hienon nimityksen vasta tässä ketjussa ekaa kertaa.
Mutta siis onko velapeilla kenties järjestötoimintaa tjtn, kun on tuommoinen lyhenne keksitty? Vai mihin tarpeeseen se on tullut?

Ihan OT, mutta repesin tuolle oho-lapille.


 ;D

Kiitos näistä nauruista. Oli kaivatut. Kiitos.

No sehän tulee tietenkin sanoista Oho-Lapsellinen tai Ohittamattomasti Hormoniensa Osaamana Lapsellinen. Eipä kestä.

Ne ihmisille syydetyt oletukset lasten hankkimisesta ovat auttamatta aikansa eläneitä. Varsinkin tällä globaalin väestöräjähdyksen ja kasvavan työttömyyden ja resurssipulan aikakaudella ihmisten sietäisi ylipäätään miettiä kertaalleen ennen lapsen hankkimista, pystyvätkö tarjoamaan sille hyvän kodin.

(Olkoonkin että tekohetkellä sitä ei varmaan juuri ajattele mitään.)

Sitäpaitsi ihminen on lajina ilmeisesti ainoa maan päällä joka pyrkii lisääntymään vaikka olot olisivat miten kehnot, toisin kuin muut lajit, jotka säästävät lisääntymisensä otollisiin ajankohtiin. Tästä päätellen ihmisten olojen on oltava todella kroonisen huonoja, jotta käyttäytyisivät yhtä järkevästi kuin muu luomakunta, siis jotain Auschwitz-tasoa.

Edit: En ole lapsivastainen, vaan vastustan ihmisten edesvastuuttomuutta lapsiin liittyen.

Ystäväni toimittaa ensi keväänä ilmestyvän kirjan lapsettomuudesta ja kaipaisi siihen kokemuksia ihmisiltä, joita lapsettomuus on koskettanut tavalla tai toisella. Kirjaan tulevat tekstit ja kirjoittajat valitaan näytetekstien perusteella. Niitä voi lähettää vielä elokuun loppuun. Jos joku siis innostui ajatuksesta ja haluaisi jakaa kokemuksiaan kirjoittaen niin minulle pikaisesti yv niin voin antaa tarkemmat yhteystiedot.  :)

Muoks: näytetekstejä otetaan vastaan vielä syyskuun aikana. Kirjan julkaisu on siis ensi keväänä.

Mieleen tulee toinenkin laji: heinäsirkat. Ne vain muuttavat paikasta toiseen ja elävät muiden kustannuksella, kunnes ravintoa ei enää ole tarjolla ja on aika taas vaihtaa maisemaa.

 :D

Hiukan surumieliseksi vetää, kun ajattelen tuota teidän kirjoittamaanne. Siis se, että kun maailma on väärällään ihmisiä, niin jokaisen tulisi harkita lasten tekoa pohjamutia myöten. Siis, totta kai tulisi ajatella, en sitä tarkoita etteikö tulisi, vaan se nostatti itsessäni ajatuksen, että olenko tosiaan todella itsekäs kun haluan lisää lapsia, vaikka minulla on (jo) kolme. Meillä olisi edellytykset antaa lapselle hyvä elämä, vailla suurempia puutteita. Mutta, kun maailma todellakin on kansoitettu aikalailla, teenkö oikein jos teen lisää lapsia?
Toisaalta, mikään muu ei elämässäni tunnu oikeammalta kuin lasten hoitaminen ja perheestä huolenpitäminen. Mikään ei tunnu oikeammalta kuin se ajatus, että tekisin lisää lapsia. Ei työ, ei ammatti, ei harrastukset, ei edes oma "vapaus" tunnu yhtä tärkeältä, teenkö siis väärin....

Ymmärrän silti toki heitä, jotka ovat mieluummin lapsettomia, ei äitiys ole kaikille tarkoitettu. Olenkin sitä mieltä, että he jotka eivät halua/saa lapsia, heille on jokin muu tarkoitus, kohtalo maan päällä.

On ajatuksia, ja ihan järkeviäkin ja oikein hyvin perusteltuja, ja sitten on elämä :)
Jos sinulla on tarjota rakkautta lapselle, niin miksi ihmeessä et yhtä vielä hankkisi?
Vai itsekäs? No ehkä tietyltä osin, mutta onko maailman liikakansoitus juuri sinun murheesi, jonka sinä voit ratkaista jättämällä lapset tekemättä?
Myöskään ei kaikkea kannata ottaa itseensä. Jos olet jonkun mielestä itsekäs ratkaisujesi vuoksi, niin ole sitten.
Kenties on myös melkoisen itsekästä ilmaista tuommoisia kommentteja internetissä, jossa osaa hyvin ennustaa sen loukkaavan jotakuta, mutta eipä siitäkään itsekkyydestä sen enempiä välitetä.
Älä murehdi ja tee niin kuin sinusta itsestäsi parhaalta tuntuu, hyvällä omalla tunolla :smitten:

Piti juuri sanomani, että ei sitä maailman paljon puhuttua liikakansoitusta yksi ihminen voi ratkaista. Ja aina syyllistetään, teki mitä tahansa. Jos ei halua lapsia, on itsekäs. Jos haluaa lapsia (varsinkin enemmän kuin sen kaksi) niin on itsekäs. Jonkinlaista aivopesua tuokin, että ideaali perhe on se heteropari, jolla on kaksi lasta: toinen tyttö ja toinen poika. Ja mikä tuostakin tekee ideaalin ja kenen kannalta? Minäkin sanoisin sinulle tummasilmä, että älä suotta tunne huonoa omaatuntoa. Näitä asioita ei kukaan voi päättää toisen puolesta eikä saakaan. :)

Onko kenelläkään naisella täällä kokemuksia hoidoista luovutetulla munasolulla, jossa luovuttaja olisi joku ystävä? Olisi mielenkiintoista kuulla kokemuksia.

Tummasilmä, jos äitiys on kutsumus, silloin se on Elämäntehtäväsi, jota sinun tulee noudattaa muiden mutinoista huolimatta. En usko, että me vapaaehtoisesti lapsettomat täällä Astrolla olisimme niin sivystymättömiä, että ryhtyisimme nimittelemään heitä, jotka lapsia haluavat, jotenkin huonommiksi  :coolsmiley:

Ehkä suurin pointti, jota tuolla "no kun ihmiset vaan lisääntyy!"-kommentoinnilla on, on se, että yleensä ihmiset hankkivat lapsia, vain koska niin kuuluu tehdä. Sinä olet selkeästi aivan erilainen tapaus! Sinulle lapset ja äitiys ovat kutsumuksia, eivät mitään sellaisia tyyliin "No kai niitä lapsia joskus pitää hankkia..." tai "Kas, olen raskaana.... no jaa... kai sen voisi pitää..." ;)

Niin, Näinhän se on että oikeita mielipiteitä on yhtä monta kuin on ihmisiäkin. Ja jokainen elää, tai ainakin tulisi elää elämänsä kuten hyvältä tuntuu. Yleensä en välitä ihmisten puheista, mutta jostain syystä nämä tekstit vaan kolahti. Ehkä siksi, koska niiden myötä jouduin pohtimaan mieheni kantaa, ja hänhän ei halua enää yhtään lasta. Ja kuitenkin niinkuin aiemmin kirjoitin, koen että se on sitä mitä minä haluan tehdä. Siis vielä ainakin sen yhden lapsen, ja kasvattaa hänet ja isommat lapseni itse. Jos ja kun käy kuitenkin niin että työelämä kutsuu, niin toivon että se on lasten parissa. Näkisin että olisin onnellisin jos elämäni rakentuisi lasten hoitoon, jos ei omien niin vaikka sitten vieraiden.

Enkä tarkoittanut loukata ketään aiemmalla tekstilläni, enkä ottanut teidän tekstejä itseeni. Taisin ilmaista itseni huonosti. Mutta, kaikki mitä sanomme ja kirjoitamme herättää aina kanssaihmisissä ajatuksia, ja nämä kirjoitukset herättivät itsessäni sellaisia, jotka saivat hiukan surullisiksikin. Vaan eihän kukaan pyytänyt avaamaan tätä ketjua ja lukemaan näitä kirjoituksia. Oma vikani siis.

No, elämä kyllä kannattaa, ja asiat hoituvat kyllä itsestäänkin kun vaan antaa niille mahdollisuuden.

Ollaan vaan ylpeitä siitä mitä olemme, äitejä tai vapaaehtoisesti lapsettomia.

Mua aina järkyttää se että ihmiset ylipäänsä arvostelee toisen oikeutta olla olemassa. Sitähän se tavallaan on. Koska kun sanot jollekin että on itsekästä hankkia lapsia niin samalla viittaat että ne henkilöt jotka tälle ihmiselle lapsiksi syntyisivät, olisivat liikaa, eivät saisi olla olemassa. Rankkaa. Että juuri ne lapset ylittäisivät maapallon kantokyvyn. Aika fasistista ajattelua. Kaikilla on oikeus olla olemassa.

Niinno voisihan sitä kyseenalaistaa sitten tämän maailman liikakansoituksesta huolissaan olevan henkilön omankin olemassa olon...jos pitkälle mennään? Älä osottele rikkaa toisen silmässä ennenkö otat sen omastas vai miten se nyt menikään..Eli ei ainakaan kovin kantavia järjellisiä johtopäätöksiä synny kun ajatusta kehittelee eteenpäin.
Vapaaehtoisena afrikkaan tms. tekemään työtä ehkäisyn ja muunkin seksivalistuksen, kolutuksen, työllisyyden sekä naisten olojen parantamisen osalta...siinä olisi ehkä rakentavampi lopputulos nähtävissä.

Osin voisi kuvitella että painostus lasten tekoon, ainakin Suomessa kumpuaisi ainakin osin sodan jälkeisistä vuosista. Kun rintamalla kaatui miehiä, eikä välttämättä enää kaikille naisille "riittänyt" ukkoja, täytyi ehkäpä niiden ukollisten "täyttää" tämä maa...

(Mun mielestä, jos lapsia tekee on oltava valmis olemaan sitä lastaan varten lopun elämäänsä. "Uhraamaan" elämänsä, jos niin voi sanoa. Ei kuitenkaan siten, että unohtaa oman itsensä, ja oman elämänsä  :D)

Tää kommentti sai taas multa naurut. Mutta tuo on niin totta. 2000-luvulla ja edelleen ihmiset ovat huolimattomia ehkäisyn kanssa. Tietoisuus on lisääntynyt, joten ehkäisyasioiden tulisi olla kunnossa. Mutta kun ei ole. Se on jo silkkaa välinpitämättömyyttä.

Ja sitten se halvatun ehkäisykin voi vielä pettää  ;)
Ei mutta totta. Miksi hiivatissa ei huolehdita ehkäisystä? Muutenkin kuin sitten apteekin kautta kotiin katumuspillerit kainalossa, tai pahimmassa tapauksessa tehdään sairaalareissu. Vaikka viidesti. Kun ehkäisy on niin rasittavaa.

Joo viimeksi kesällä oli ainakin Tampereella oikein julistekampanja. "Yllätysraskaus? - Täältä apua" tai sinnepäin. Voi itku, miten raskaus voi olla yllätys heteroseksin harrastajalle? Jäikö bilsantunnit väliin vai mistä kiikastaa? Jos ei ole valmis vauvan tuloon, ei tee sängyssä sellaisia juttuja mistä vauva voisi tulla. Ei se niin vaikeeta voi olla.

^Vahinko lapsi minäkin  ;). Äidilläni oli kierukka, vaan ilmestyimpä siltikin  ;D. Olen silti ollut rakastettu ja tervetullut.

Erityinen äiti-titteliä ei tosiaan missään jaella, koska sellaista kuin erityinen äiti, tai täydellinen äiti, ei ole olemassakaan. Jokainen meistä äideistäkin on oma itsensä virheineen kaikkineen. Mä ainakin tunnustan, että olen epätäydellinen äiti, olenhan vaan pelkkä ihminen. Mutta kaikkeni teen lasteni eteen, hyppään vaikka kaivoon. Tämän olen saanut "peruina" omalta äidiltäni, joka yhä edelleen uhraa itsestään ja varmasti tekee kaikkensa minun ja siskoni vuoksi  :smitten:. Tällainen ajattelutapa tieten voi antaa ihmisille kuvan, että pidän itseäni parempana kuin muut, mutta sille en voi mitään. Siltikin annan itsestäni kaiken lapsilleni. Ja oivallisesti nautin siinä samalla elämästä itsekin  ;) :D.

Minusta on hieman omituista jos liikakansoittumisen estämiseksi meidän länsimaisten ihmisten pitäisi vähentää lasten tekoa. Syntyvyysaste täällä on kuitenkin jatkuvasti ollut laskussa, joka pitkässä juoksussa merkitsee lähinnä sitä että jos olisimme eristyksissä, talous ja hyvinvointi laskisivat, mutta koska emme ole se tarkoittaisi länsimaisen geeniperimän katoamista, sillä se väestönkasvamisen ongelma liittyy juurikin tuonne Kiinaan tai Afrikkaan jne. En ymmärrä millä tavalla tuohon ongelmaan voi hyvinvointimaassa auttaa päättämällä olemalla lapseton, kun tosiaan olisi se mahdollisuus tarjota lapselle hyvä elämä. Muuten se kaikki hyvinvointi jää vain itselle ja pursuu yli..  ???

Länsimaiset ihmiset kuluttavat moninkertaisesti enemmän luonnonvaroja, saastuttavat enemmän ja heidän hiilijalanjälkensä on paaaaaaljon suurempi kuin kehitysmaiden köyhien. Sen vuoksi jokainen länsimaihin syntyvä ihminen on planeetan kannalta pahempi juttu kuin kehitysmaahan syntyvä ihminen.

Toisaalta kehitysmaiden syntyvyysongelma ratkeaisi ihan vain sillä, että naiset saisivat täydet ihmisoikeudet. Jos mitään etnistä tai uskonnollista ryhmää kohdeltaisiin kuten naisia, nousisi kauhea meteli ja kansainvälinen yhteisö tekisi kaikkensa - aseellista väliintuloa myöten  - jotta homma loppuisi. Mikään ihmisoikeusongelma ei ole yhtä suuri kuin naisten asema.

Miksi länsimainen geeniperimä ei saisi kadota? Mikä siinä on muiden kuin uusnatsien mielestä niin ihmeellistä?

^^ Mun mielestä on ainakin rikkaus, että meitä on täällä erilaisia, eikä kaikki oo samalla muotilla valettuja. En toivo minkään rodun geeniperimän katoavan minnekään, eikä ajatuksessani ole pätkääkään uutta eikä vanhaa natsismia.
Mää luulen, että tää maapallon liikakansoitus ilmiö on suunniteltu juttu, ja näin sen pitääkin mennä...ehkä tänne on näinä aikoina niin kovasti tunkua kokemuksien perään ::)
Ja olisko meitä liikaa ja rasitteeksi, jos elettäisiin tasaisesti levinneinä ja luonnonläheisissä olosuhteissa pitkin palloa?
Onko ongelma pikemminkin elintilan ja resurssien epätasajakoisuus kuin ihmisten varsinainen määrä?

Lähinnä ongelma on siinä että kenelläkään ei ole oikeutta sanoa että joku yksilö/ryhmä olisi toivotumpi kuin toiset. Eli se, että toivot länsimaisten ihmisten häviävän on jo sinällään huolestuttavaa koska näet ihmiset ongelmana. Ne on ihmisiä, ei ongelmia. En tiedä voiko tätä enää selvemmin sanoa.  On itsessään fasistista ajatella et joku tietty tyyppi olis olemasaolollaan syypää johonkin. Ja anteeksi karrikointini, ethän suoraan sanonut että länsimaisten pitäisi kaikkien kuolla pois ja on väärin syntyy tänne mutta se on periaatteessa luettavissa jos ajatustasi jatkaa.

Oon ihan samoilla linjoilla tuosta naisten asemasta. Sitä kun parantais niin monet ongelmat ratkeisi.

Samaa mieltä Kuuhildan kanssa siitä että jos oikeesti mahdutettais kaikki samalle hiekkikselle niin asiat ois paremmin. On se helvetin väärin että suurin osa maailman vauraudesta keskittyy 10% ihmisistä ja loput nuolee näppejään.

Ole hyvä äläkä  laita sanoja suuhuni.

Minä en ole sanonut haluavani länsimaisen ihmisen häviävän tai edes sanonut että länsimainen ihminen on ongelma. Minä vain esitin yleisesti tiedetyn faktan siitä, että länsimainen ihminen rasittaa planeettaa enemmän kuin kehitysmaan ihminen ja sen vuoksi lapsen hankkimatta jättäminen täällä vaikuttaa planeettaamme enemmän  kuin  lapsen hankkimatta jättäminen kehitysmaassa. Samoin kysyin vain toiselta kirjoittajalta, mikä länsimaisissa geeneissä on ihmeellisempää kuin jossain muissa geeneissä, koska hän oli esittänyt huolestumisensa länsimaisten geenien häviämisestä.

Minun rivieni väliin ei pidä lukea mitään, koska joka kerran - myös nyt - menee raskaasti pieleen. Tämä johtuu siitä, että niitä rivienvälejä ei tekstissäni ole. Sanon kaiken ihan kirjaimellisesti niin kuin tarkoitan ja sanon myös kaiken mitä tarkoitan. Minun tekstejäni tulee lukea pilkuntarkkaan, kaikki arvaukset 'kätketyistä merkityksistä' ovat toistaiseksi menneet kaikilta pieleen.

MInulla ei ole mitään mielipidettä kenenkään lisääntymisen tai olemassaolon oikeutuksesta, sillä minulla on vain yksi sääntö: Näpit irti toisten vapaasta tahdosta. Lisääntykööt kaikki kuin  kanit minun puolestani, se ei kuulu minulle.

Keskusteluun aiheesta minulla sen sijaan on ihan sama oikeus kuin kaikilla muillakin. Ilman että  suuhuni laitetaan sanoja joita en ole sanonut.

Minä olen tehnyt osani planeetan puolesta: Olen vapaaehtoisesti lapseton ja hiilijalanjälkeni on hesarin testin mukaan  luokkaa 'ympäristöguru.' Muiden vapaa tahto on heidän vapaa tahtonsa.

Ongelma on se, että kehitysmaiden naisten vapaata tahtoa avioitumisen tai lisääntymiseterveyden suhteen ei kunnioiteta.

Kuten täällä on jo moneen kertaan tullut esille, suurin yksittäinen tekijä joka vaikuttaisi kolmansien maiden väestön lisääntymiseen olisi naisten koulutusmahdollisuuksien lisääminen. Olen lukenut monia tutkimuksia, joissa todettiin naisten perhesuunnittelun lisääntyvän heti kun he saavat koulutusta. Tämänhän näkee länsimaissa hyvin. Syntyvyys laskee koko ajan niin että Euroopan väestö vanhenee hurjaa vauhtia. Ja sama on tulossa jossain vaiheessa Yhdysvaltoihin, joskin hieman myöhemmin kuin Euroopassa. Mutta köyhissä maissa, jossa naisen asema on huono ei naisella ole vaihtoehtoja. Siksi niitä lapsia syntyy paljon. Intiassa porukkaa on kuin pipoa ja porukan keski-ikä on 25.

En todellakaan ota kantaa siihen missä maanosassa on asiat parhaiten. Kiina on ryhtynyt harjoittamaan yhden lapsen väestöpolitiikkaa, mutta kulttuurisista syistä poikia suositaan ja sen ainoan lapsen halutaan olevan poika. Se vääristää väestönrakennetta. Mitä geeneihin tulee niin mitä monipuolisemmat geenit lapsi saa vanhemmiltaan sitä terveempi hän luultavasti on.

En ole laskenut hiilijalanjälkeäni. Luultavasti se on viimeisen vuoden aikana ollut kova, koska olen matkustellut jonkun verran. Arjessakin käytän autoa päivittäin. Mutta minä näen ihmiset aivan samanarvoisina oli heillä sitten nolla tai kymmenen lasta. Köyhien maiden naisille vain soisi enemmän mahdollisuuksia opiskeluun ja länsimaissa voisi arvostaa enemmän sitä, jos nainen jää lasten kanssa kotiin.

Hei, mitä tulee siihen, että naisten koulutustasoa pitäisi nostaa ja kiinnittää siihen enemmän huomiota, voi jokainen auttaa asiaa edes pienimuotoisesti :) Yksi mahdollisuus on ottaa kummilapsi jonkin kummijärjestön kautta niin, että hän on tyttö. Vaikka raha ei suoranaisesti mene kummilapselle tai hänen perheelleen, olen itse ainakin kokenut kummityttöni saavan paremmat mahdollisuudet elämään sillä, että avustan häntä ja hänen yhteisöään kuukausittain.

Naisten hyväntekeväisyyteen, eritoten juuri toimeentulon ja koulutuksen kannalta, on olemassa Naisten Pankki (http://www.naistenpankki.fi/fi/etusivu/?id=652). Naisten pankkiin voi liittyä kuukausilahjoittajaksi tai antaa kertalahjoituksia. Harkitsen itse vakavasti kuukausilahjoittajaksi liittymistä jossain vaiheessa.

Kuinkahan moni OIKEASTI jättää lapset tekemättä ekologisiin syihin vedoten? Itse Pentti Linkolakin pitää äitejä maailman suurimpina terroristeina ja raskaana olevat naiset pitäisi suurin piirtein lahdata välittömästi, mutta niin hänellä itselläkin on kaksi lasta.

Itsehän en nuorempana missään tapauksessa halunnut lapsia ja rehelliset syyt olivat seuraavat:

-inhosin lapsia, niitä huutavia, valvottavia ja takertuvia sinappikoneita
-rakastin vapauttani
-pelkäsin, että olisin äitinä samanlainen kuin oma äitini, siis kylmä ja lapsia rasitteena pitävä nainen (jota olisin voinut ollakin, jos olisin saanut lapset esim. 25-vuotiaana)
-pelkäsin, että olisin lapsen kautta liian sidoksissa mieheen

Tulin siis äidiksi kuitenkin vanhemmalla iällä.

No, enää en inhoa lapsia, eikä minun tarvitse epäillä olevani kylmä äiti. Itse asiassa äitinä oleminen on hauskaa.  :D Mutta tätä asiaahan ei voi tietää, ennen kuin on äiti. Tätä asiaa harvemmin voi harjoitella etukäteen. Ja koska tulin äidiksi yli 40-vuotiaana, olen saanut kyllä tehdä mitä huvittaa ihan yllin kyllin, eli oman vapauden perään ei enää haikaile.

Minä kävin yhden feissarin kanssa kerran Mannerheimintiellä hyvin pitkän keskustelun tuosta naisten pankista. Ymmärsin, että se tosiaan on rahasto, joka keskittyy naisten aseman parantamiseen. Siis naiset saavat ottaa siitä pankista lainaa ja sillä tavalla aloittaa esimerkiksi oman yritystoiminnan. Tämä Naisten Pankki toiminta on kai saanut ihan jotain kansainvälisiä palkintoja, mutta minun mielestä oli kummallista, että lahjoituksena kerätyt rahat lainataan korkoa vastaan. Vaikka se korko ei kai ole suuri, mutta kuitenkin jokin siinä tuntui että ei sitten kuitenkaan.
Kummilapsi toiminnasta en oikeastaan tiedä mitään.

Äitinä olemista ei tosiaan voi harjoitella. Olen ymmärtänyt ja kuullut monelta, että vaikka viettäisi miten paljon aikaa sukulaisten tai ystävien lasten kanssa ja tykkäisi siitä niin se ei ole koskaan sama kuin omat lapset. Olen lukenut sellaista kirjaa kuin Hullu akka - kirjoituksia naiseuden pimeältä puolelta. Toimittanut Mia Malmi. Kirjaan on koottu naisten kirjoituksia tyttönä ja naisena olemisesta, äitiydestä ja myös niistä negatiivisista tuntemuksista. Todella mukaansatempaava ja hauska ja samalla ajatuksia herättävä kirja.

Tänäpänä on mun mielestä jo toisenmoiset asenteet siihen, etteikö isäkin voisi ansaitusti jäädä lasten kanssa kotiin. Ihan hyvin voi.

Äideillä kai kuuluukin olla hurjan tunteelliset välit laspiinsa...mitä tarkemmin tarkoitat tuolla liian tunteellisella? Siis sitä, että meidän pikku matin 13vee kengännauhat sidotaan, nenä niistetään, tukka kammataan ja kaulaliina kiedotaan joka aamu eteisessä ennen kouluunlähtöä ja muistutellaan kulkemaan koulumatka turvalisesti?

Mun mielestä jokainen saa olla vapaaehtoisesti lapseton enkä koskaan suhtaudu alentuvasti siihen jos jollakulla ei ole lapsia, tyyliin: Mistä säkään voit mitään tietää kun sulla ei oo lapsia ?

Mun mielestä tällanen on törkeetä ja tosi huonoa käytöstä esim seuraavista syistä:

- oma lapsi on voinu kuolla
- voi olla ettei pysty saamaan lapsia vaikkei oo koskaan käyttäny ehkäsyä
- on saattanu vakavan sairauden takia joutua teettämään abortin
- lapsi on voinu kuolla jo vanhempana, siis ei ihan enää lapsena
- oma lapsi voi olla vakavasti vammanen ja pysyvästi hoitolaitoksessa

Lisäks täysin lapsettomalla ihmisellä voi olla henkilökohtasia syitä joita ei halua muille kertoa - niiden ei tarvitse aina liittyä siihen, että ei pidä lapsista tai haluaa olla "villi ja vapaa" etc.

Mites, heitän tänne tällaisen kysymyksen, että mitä mieltä olette: saako naiselta kysyä, että "milloinkas niitä lapsia tulee?"

Kun siis ainakaan itselle ei tule mieleen kysellä moisia keneltäkään. Jotenkin... turhan henkilökohtainen asia, joka ei edes kuulu minulle.  ::) TOISAALTA minä en nyt muutenkaan ole kyselijäpersoonia. Minulla on ystäviä, joiden kanssa on tunnettu neljästä kymmeneen vuoteen ja silti asiat mitä tiedän ystävästäni ovat lueteltavissa yhden, kahden käden sormilla...  ::)

No onhan tässä semmonen ihan raadollinen juttu kun luonto :)
Naiset hoitaa pesän ja penikat, miehet suojelee perhettään ja metsästää. Aika paljon ollaan siellä kivikaudella vieläkin.

"Oisko sitten hyvä antaa lapsen kasvaa ja oppia uusia juttuja omaan tahtiin, eikä olla koko ajan kieltämässä kaikkea mielenkiintoista, ellei ne ole jotain tuhoisia asioita"
^^ Olis. Mahdollisuuksien mukaan.

Mun mielestä useimmat suomalaiset, varsinkin ne joilla on lapsia, naiset on niin tiukkapiposia suorittajia että se ei tee lapsista henkisesti itsenäisiä mutta tietynlaisia jenkkityylisiä pärjääjiä kylläkin - lisää puolisivistymättömiä juntteja.

Monet suomalaiset miehet on sen sijaan aika pehmeitä ja soveliaita lasten kasvatukseen, IMO   :smitten:

Tommoseenhan voi vastata vaikka: "Joo, niitähän mulle tuli jo, kaks kappaletta. Molemmat vaan sattu kuolemaan kun auto putos jokeen".

Hahaa, keskuudessamme on mies. :D Naisliike on ainakin jo sadan vuoden ajan pyrkinyt saamaan naisia pois sieltä hellan (ja nyrkin) äärestä työelämään, mitä tukee myös suomalainen päiväkotisysteemi. Ainakin omassa tuttavapiirissä miehet ovat tarvittaessa kotona vaimojen työkiireiden takia, myös meillä, vaikka mies nurisee. Ollaan synnytty 60-luvulla. Tuttavapiirissä tai itse asiassa ihan omassa suvussakin on täysin isien kasvattamia lapsia. Äidit ovat joko kuolleet tai lapset on erossa määrätty isälle. Jotkut isät ovat onnistuneet kasvatustyössään hyvin, jotkut huonommin, onnistuminen liittynee enemmän luonteenpiirteisiin kuin sukupuoleen.

Minä en ole koskaan tavannut ylihuolehtivaa ihmistä, vaikka ilmeisesti niitä on olemassa. Huolehtimis-kieltämis-malli ei siis voi olla mikään yksi ja ainoa lastenkasvatusmalli Suomessa, paljon muunlaisiakin on.

Hrr, hrr, tämä kutkuttelee meikäläisen Asc Kauriin mustaa huumorintajua. Kiitos hyvistä nauruista! ;D

Ai ollaan vai? Miten tämä kivikausi mielestäsi ilmenee esim pariskunnalla, joka asuu kaupungissa ja jossa molemmat ovat töissä toimistossa paperinpyörittäjinä?

Parikymmentä vuotta taistelulajeja harrastettuani olen muuten melkoisesti parempi suojelemaan ja metsästämään, kuin esim. viimeisin eksäni.  ;D

Ja kun niitä penikoita ei kiinnosta saada - ja sen ettei olla enää ollenkaan kivikaudella huomaa ennen kaikkea siitä, ettei niitä ole pakko saada ellei halua - niin mihin sitä äijää sitten tarvitaan?

Vastaus: Tasaveroiseen kumppanuuteen, jossa ei ole mitään ulkoapäin aseteltua roolitusta.

Ei mitään niin pyhää, etteikö sille saisi nauraa  :coolsmiley: Siis, jos oikeasti tapahtuisi jokin moinen tapaturma, se olisi tietysti valitettavaa, eikä sellaista toivo kenellekään. Eikä siihen suhtautuisi huumorilla, vaan ymmärryksellä.

Silti, minulle henk.koht. mikään asia ei ole niin pyhä, etteikö siitä voisi heittää huumoria. Lähipiirissäni on naurettu jopa yllättävälle kuolemantapaukselle, joka iski salamanlailla. Olen varma, että kehonsa jättänyt sielu oli tässä tapauksessa vain hyvillään kevyestä suhtautumisesta "kuolemanvakavaan" asiaan, jos kuolleen henkilön persoonaan on uskomista. Mites se menikään... "Vain ymmärtämättömät ihmiset ovat kuolemanvakavia".  ::)

Uskon, että body electricin pointti lausahduksessa oli, että moisiin "tungempa nenäni asioihisi"-tyyppisiin, ei-niin-miellyttävältä uteluihin voi vastata huumorilla. Kättähän voidaan vääntää mielipideasioista loputtomiin ja yksi mielipide liittyy aina siihen mille saa nauraa ja mitkä menevät huumorin tabuihin.

Minulla niitä ei ole, mutta olenkin mustan huumorin asc Kauris ja  :aurinko: :aspect_tri: :jupiter:

"He nauravat tai hekottelevat helposti eivätkä voi vastustaa mitään, joka hivelee heidän huumorintajuaan. Jotkut tämän aspektin ihmisistä ovat superiloisia suureen ääneen naurajia. Muut ovat vähemmän “villejä”, mutta heidän uskonsa elämään ja halu löytää huumoria kaikesta ovat kaikesta huolimatta selkeästi havaittavissa. "

Kun minulta kysyttiin yhden lapsen äitinä, että oletteko vielä ajatelleet hankkia lisää lapsia. Vastasin, että;  kyllä, ensimmäinen kuoli ja samaan syssyyn kerroin kaikki muutkin epäonnistuneet raskauteni. Kysyjä vastasi, että olenpa minä tyhmä ja siihen vastasin vaan: niin.

Aivan. Tätä ajoin takaa sillä, että miksi ihmiset ylipäätään kuvittelevat, että heillä on oikeus ja lupa kysellä henkilökohtaisia asioita muilta?  :P

Eihän lapsiasioista kysymisessä ole mitään loukkaavaa, kun sen tekee vain ollessaan kiinnostunut toisen asioista. Ei siinä tarvitse aina olla sitä henkeä että "no koska".  :) Koskaan ei tiedä etukäteen mikä on ihmiselle jonkinlainen arka paikka.
Ja en tiedä, saahan sitä nyt henkilökohtaisista asioista jutella. Jos huomaa että toinen ei oikein tunne oloansa mukavaksi, niin välttää sitten niitä puheenaiheita. Mutta kyllä ihan sisältörikkaita ja henkeviä keskusteluja saa aikaiseksi kun molemmat ovat valmiita puhumaan.

Tämä on totta! Parhaimmillaan tällaisista keskusteluista tulee ihanan syväluotaavia ja molemmat saavat siitä irti jotakin. Hyvään keskusteluun kuuluu molemminpuolinen kunnioitus. Lapsikeskusteluissa ja lastenhankintauteluissa tämä tahtoo vaan jäädä varjoon, sillä VARSINKIN tähän ketjun aiheena olevaan kommenttiin saa hymyileviä vastauksia tyyliin "Niin minäkin sanoin sinun iässäsi", "Odotahan kun biologinen kello alkaa tikittää", "Kunhan tapaat oikean kumppanin tahdot lapsia" ja "Et voi tietää, mielesi voi muuttua". Harva ja todellakin HYVIN harva ottaa "Ei kiitos, en ajatellut hankkia lapsia"-vastauksen kunnioittavasti, vaan sitä vähätellään. Se on ehkä verrattavissa Suomessa samaan, jos joku toteaa, että "Ei kiitos, en käytä alkoholia", jolloin vastaukset keskustelukumppaneilta ovat huvittuneita, epäuskoisia ja vähätteleviä.

Paras oli, kun olin 15-vuotias ja kemian opettajamme (mies) paasasi meille tulevaisuuden näkymistämme, johon tietysti kuuluivat lapset - ja hänen mielestään niitä piti syntyä jokaiselle vähintään viisi koska sen alle on liian vähän ja sen yli liikaa. Viittasin ja kysyin, että entä jos ei halua lapsia ja tietää sen? Hänen vastauksensa oli: "Kuule tyttö. Se on nyt vaan niin, että kun miehellä molemmissa päissä seisoo, siinä ei kysellä haluatko lapsia vai et". :idiot2:

Että tätä luokkaa se pahimmillaan on se lastenhankkimisten ja hankkimattajättämisien keskustelu, edelleen lähempänä 30. ikävuotta :-X

Paras oli, että minulta kysyttiin, onko lapsillani sama isä.  ::) Lapsillani on kuitenkin vain 1v 4kk:tta ikäeroa, eli raskauduin uudelleen esikoisen ollessa 8kk:n ikäinen.

Menee siis samaan kategoriaan "huonokäytöksiset ihmiset", jotka kyselevät niiden lasten tulosta tai menosta tai muusta sellaisesta. Ihan peruskäytöstapoja peräänkuulutan.

Just, minulla lienee sitten sama edessä, JOS en ota ja karkaa muuttaa Aasiaan (jossa näytän juuri siltä miltä tämän ikäisen naisen kuuluu näyttää). Täällä Suomessa ja länsimaissa yleensäkin näytän kaikkien mielestä 10-15 vuotta nuoremmalta. Kiitos molempien vanhempieni "Ikuisten Nuoruuden Geenien" ;D Esimerkiksi äitini päräyttää täyttää 50 vuotta ensi vuonna ja näyttää edelleen 35-vuotiaalle. Häneltä kysellään yhä minkä ikäisiä lapsia hänellä on, että onko ne kohta lähdössä kouluun... ::)

Meillä on niin erilaisia kommunikaatiotapoja! ::) Niin kauan kuin asiat eivät mene foorumilla tappelun puolelle kommunikoida saa vapaasti ja omalle itselleen parhaiten sopivasti. Ketäänhän ei ole tietoisesti tarkoitus loukata - ei ainakaan minulla, enkä usko, että kellään muullakaan täällä.

Niin. Olin lastenkutsuilla ja minulla olisi ollut keskenmenneen vauvani laskettu aika pian. Juhlatalossa tuhisi kuopus kopassaan ja kaikilla vieraana olevilla äideillä oli useita lapsia. Minulla oli muutenkin kova työ  pitää itseni kasassa. Tuollainen kysymys olisi voinut saada aikaan ison julkisen itkun, enkä halunnut pilata lastenkutsujen tunnelmaa.

Nyt esikoisemme ovat jo kohta täysi-ikäisiä, mutta edelleenkin nähdessäni tämän kysyjän (puolituttu samalta kylältä) ensireaktioni on, että tossa menee toi yksinkertaisuuden ruumiillistuma.

Tuli vielä mieleeni naapurin emäntä, jonka mieheltä katosi tyystin seksihalut kahden pojan syntymän jälkeen. Asia on vaimolle kova paikka, mutta haluaa pitää kodin ehjänä.

Joku, lisääntymisvimmainen tivasi häneltä, josko vielä tytön tekevät (kuinka sukupuoleen voi vaikuttaa  :idiot2:). Hän kertoi rehellisesti tilanteen. Pitääkö tuttaville kertoa milloin on viimeksi saanut ja käyttikö ehkäisyä?

Aargh, tänään näköjään tämä aihe ärsyttää tavallista enemmän  :tickedoff:

Jostain syystä multa ei ole kyselty lapsista kuin kerran. Se oli joskus vähän yli parikymppisenä silloisen poikaystävän joku kaveri kysyi, että no koska meinaatte hankkia lapsia. Oltiin oltu yhdessä ehkä alta kuukausi ja muutenkin olin tosi nuori. Olin tosi häkeltynyt kysymyksestä taisin sopertaa jotain tyyliin ei olla mietitty. Mutta jostain syystä multa ei ole asiaa sen koommin kukaan kysellyt. En tiedä vaikutanko sitten niin epä-äidilliseltä tai muuten pelottavalta...

Mutta olin nuorella mieskampaajalla (jolla olen käynyt nyt muutaman kerran) tässä keväällä, todella puhelias tapaus ja hölötettiin koko ajan. Se kysy sitten, että olenko miettinyt mitä nimiä antaisin lapsilleni. Olin että täh. No sanoin sitten muutaman nimen ja se sano kans ja puhuttiin muutenkin nimistä. En ole muuten aiheesta koskaan keskustellut kenenkään muun kanssa. Aika huvittavaa.  ;D

Minusta on hauskaa keskustella nimistä ja miettiä, että jos lapsia tulisi minkä nimisiä he mahtaisivat olla :) Se ei silti lisää eikä alenna lapsiasiassani tekemää päätöstä. Minulle se on vähän samaa luokkaa - anteeksi, jos joku loukkaantuu - kuin jos miettisi, että "jos ottaisin tällaisen lemmikin, minkä nimen se saisi minulta?"  :) Nimet ovat minusta muutenkin hyvin mielenkiintoisia ja esimerkiksi siskon kanssa lemmikeille nimien antaminen on edelleen tärkeä prosessi, jota ei voi sivuuttaa vaan jollain päähän pälkähtävällä nimellä. Saatikka sitten lasten kohdalla! Pitäisi kuunnella sitä mitä lapsen sielukin ehdottelee nimekseen. Nimen on mentävä yksiin energian kanssa  :coolsmiley:

Toki nimet on hauskoja ihan vain leikkimielellä pohtia. :) Näin yksi yö sellaista unta, että olin raskaana ja lapsi ilmoitti minulle, että haluaa nimekseen Eveliina. Eveliina it is. :o Siinä oli jotain toisia ja kolmansia nimiäkin, niitä en enää muista.  ;D

Voi ei, olisikohan siitä noussut kauhea poru, jos lapsi syntyisikin ja äippä ei muistaisi koko nimeä? ;D

Kyllä, siitä tulisi äipälle eka rääky ristiäisissä. ;D Mutta se lapsi ei muistaakseni ollu siinä unessa päättäny ittsekään täysin niitä toisia nimiä. Siinä tuli jotain ehdotuksia. Olisko ollu Eveliina Maria Elina

Eihän tossa muuten ole mitään järkeä, by the way, tossa nimessä.  ::) tai mikäs siinä kunhan E:llä alkavat nimet ei oo peräkkäin. Toiset nimet on vaikeita kyllä etunimen vielä keksii.

Lasten nimistä sen verran ( olen tämän joskus ennen muinoin muuallekin kirjoittanut ), että tyttäreni piti syntyä 11.11. Syntyi kuitenkin vasta 12.11. Päivien välisenä yönä oli etelässä näkyneet revontulet, isäni oli ne nähnyt. Tyttäreni nimeksi tuli Aurora (borealis) eli revontulet. Kastepäivä oli 26.12.2004, jolloin Thaimaassa oli se suuri tsunami.

Tästä lapsesta sain ilmoituksen noin vuosi ennen hänen syntymäänsä. Pojastani en saanut. Muttei hänenkään alkunsa ihan normaali ollut. Lääkärikin kysyi alkuraskauden ultrassa, että onko hän hedelmöityshoidoilla saanut alkunsa, kun kuukautiseni eivät olleet ehtineet alkaa ennen raskautumistani.

Myös kolmannesta lapsesta on ilmoitettu jo vuonna 2009. Odotellaan, odotellaan.  :)

Minkälainen merkitys nimipäivällä mahtaa olla? Olen miettinyt tätä, kun hoksin, että miettiessämme nuorimmaisen nimeä ne kaksi vaihtoehtoa osuivat molemmat vanhempien lasteni syntymäpäiville. Siis nimipäivät olivat vanhempien muksujen synttäripäivän kohdalla.

Tuosta kissavertauksesta tuli mieleen lapseton kummitätini, joka on aika raskasta seuraa. Hän on kuin ei huomaisikaan lapsia, mitä pienempi ja suloisempi, sen enemmän ilmaa tämä on. Ja mitä enemmän hän joutuu lasten kanssa olemaan tekemisissä, sitä enemmän hän puhuu kissastaan :) Ja ollessani hänen kanssa kahden, ihan normaalisti, hän monasti sivuuttaa sen asian, että minula on lapsia...siis mitä ilmeisimmin tahallisesti unohtaa sen asian ja puhuu puuta heinää. Mietin kauan selitystä tälle asiallle, ja ajattelin että olisiko se siinä, että minun lasteni kautta hän kokee oman vanhenemisensa konkreettisesti ja siitä nyreys? se voi olla osasyy, mutta sitten valkeni, että hän ei välttämättä ole sydämessään valinnut lapsettomuutta, vaan se on tullut kuin varkain ja lopulta on muuttunut pakon sanelemana ainoaksi vaihtoehdoksi...muistan että ollessani itse lapsi, hän oli hyvinkin mukava minulle ja ystävilleni. Nyt hän sitten yrmyilee tuon suojamuurinsa takaa ja on tehnyt koko lapsi-asiasta itselleen oikean suuren mörön.
Todennäköisesti hän olisi vapaaehtoisella valinnallaan päätynyt ihan samaan lopputulokseen, ei lapsia, mutta olisi sinut sen asian kanssa. Nyt aika ja sairaudet ovat tehneet päätöksen hänen puolestaan ja se sapettaa.

Minkähän ikäinen tuo Kuuhildan täti on? Jos ei kauhean vanha, niin olisiko näitä naisia, jotka ovat odottaneet ja odottaneet sopivaa hetkeä ja sopivia olosuhteita lapsenteolle, mutta niitä ei koskaan tullut. Nykyisellä e-pillereiden aikakaudella tulee helposti ajatelleeksi, että lapset voi tehdä suunnitelman mukaan. Esim. juuri näin, että ensin pitää olla opinnot pulkassa, maailmaa katsottuna, hyvä työpaikka, mies rengastettuna ja oma talo ostettuna. Tämä kaikki voisi olla suoritettuna esim. 30-vuotiaana. Tiedän tapauksen, jossa asiat ovat menneetkin näin.

Mutta, entäs jos elämä meneekin ihan toisin, se viittaa kintaalla suunnitelmille, ja ihanteellinen lapsentekohetki lykkääntyy ja lykkääntyy. Ehkä koskaan ei löytynytkään kriteerejä täyttävää miestä, pätkätyöt ja työttömyys arveluttavat tai ehkä uraputki on vain niin nousujohteinen, ettei koskaan ole sopivaa hetkeä jäädä äitiyslomalle. Ja sitten kun hetki olisi sopiva, niin lapsi ei vain yrityksistä huolimatta saa alkuaan toivotussa aikataulussa. Helposti ne lapset jää tekemättä toiveista huolimatta, jos ei siedä elämässä minkäänlaista epävarmuutta.

Eikä perhesuunnittelussa sinänsä mitään vikaa ole, kaikki ei vain aina mene niin kuin unelmissa.

Täti on 50/60...siinä 55, en muista tarkalleen.
Mutta kun hänen elämäänsä miettii, niin jo vain..ura, ero, sitten puoliso, joka ei voi lapsia saada, ja munasarjojen poisto. Ensimmäisellä puolisolla oli jo lapsia edellisestä avioliitosta, ehkei tämä siksi halunnut enempää.
Kummitätini on juuri sellainen ihminen, jolle kaikki pitää olla sitä tuttua ja tasaista, ja sitten jos jotain erikoista, rutiineista poikkeavaa joskus on, niin senkin tulee olla huolella suunniteltua. Ei ihan tyypillisin veskari.
Mutta niinhän se on että moni ajattelee hankkivansa mahdollisesti useammankin lapsen sitten joskus kun on oikea hetki ja kaikki niinkuin pitääkin, mutta hupshei, jotenkin se hetki meni ohi, ja miten tässä näin kävikään?

Kyllä onkin muuten käsittämättömän tekopyhää ja edesvastuutonta Linkolalta, ei ilmeisesti ole edes itsensä kanssa samaa mieltä omista mielipiteistään. Mutta kaikenmaailman saarnaajat tekevät jostain syystä melkein aina päinvastoin kuin opettavat, yrittävät aatteillaan antaa itselleen lähinnä jonkinlaista henkistä synninpäästöä tyyliin "jos ajattelen oikein, teen oikein." Älytön mutta luokattoman yleinen ajattelutapa.

Toki näkyy olevan selvää, että eliöiden suvunjatkamisvietti (varsinkin ihmisen kohdalla, kun tuota kehitysmaiden tilannetta katselee) menee kaiken muun edelle, mutta ainakaan itse en lähde sille linjalle, koska siinä ei ole mielestäni mitään järkeä - siis omalla kohdallani, muilla on tietysti erilainen elämä erilaisine lähtökohtineen ja tavoitteineen, kuten esim. omaisuuden siirtäminen tuleville sukupolville tms.

Eihän kenenkään tarvitse edes itse henkilökohtaisesti lisääntyä, jotta geenit siirtyvät eteenpäin, riittää että on sukulaisia, jotka lisääntyvät edelleen - eikä näiden tarvitse olla edes sisarusten kaltaista lähisukua. Ei sitä perus-meioosissakaan siirrä eteenpäin kuin puolet itsestään. ::)

Hyviä tapoja ovat esimerkiksi tervehtiminen ja anteeksipyytäminen.

Itse koin joutuneeni "henkisesti raiskatuksi" edellä mainitun utelun vuoksi. Silloin, kun joku asia on kipeä ja siihen sohaistaan tahallisesti tai tahattomasti, se uppoaa sielun haavoihin. Fyysinen väkivalta tuomitaan yleisesti, mutta sieluun saa jättää mustelmia vuosikausiksi? Koin tämän kysyjän arvioinneen minut huonommaksi, koska meillä oli vain yksi lapsi ja hänellä sentään jo neljä. Tunne korostui kerrottuani hänelle raskausongelmistani, ikäänkuin olisin ollut hänen silmissään jotenkin vajaa, kun en saanut tuotettua lapsia samaan tahtiin, kuin hän. Kyllä se minuun koski, en muuten muistaisi enää koko asiaa. Huonot käytöstavat unhohdan välittömästi.

Ihmiset, jotka sanovat: "kyllä sinäkin haluat lapsia kunhan oikea tulee vastaan" tai "kyllä minäkin aliemmin ajattelin niin..." asettuvat toisen ihmisen yläpuolelle. He ovat löytäneet ihmisyyden syvimmän totuuden (=lapsen teko) ja toinen toivottavasti paranee vaivastaan ja täyttää osuutensa lisääntymisessä. Samaan tapaan, kuin jotkut ajattelevat,  että homous on sairaus, josta pitää parantua. He saavat toisen ihmisen tuntemaan itsensä huonoksi ja epäkelvoksi. Silloinkin, kun lapsettomuuden syynä on hedelmättömyys tai vaikkapa homoseksuaalisuus, he katsovat oikeudekseen julistaa, että kyllä sinä vielä...

Ei se ongelma olekaan siinä että ihmiset ovat ylipäätään olemassa, vaan että vuosituhansien saatossa ja edelleenkin väärinkäyttää (aivo)kapasiteettiaan. Ja että suurin osa ideoista, joilla on voitu parantaa elämänlaatua, johtavat viime kädessä ympäristön tuhoamiseen ihmismäärän hallitsemattoman kasvun ja resurssien syömisen kautta ja näin ollen johtaa laskevaan elintasoon ja yleiseen kurjuuden maksimointiin. Ja sitä ei halua oikeasti kuin pieni eliitti joka ajattelee vain että nytpä saa työvoiman, palvelut ja tuotteet halvalla, mistä päästään että ongelmana on tähän eliittiin kohdistuva palvonta (mutta sen luokan sisäänrakennettua hierarkkisuutta tavataan vahvana myös muilla apinalajeilla, joten onko tuo ihmekään. )

Esim. ei ole sattumaa, että monet niistä seuduista maailmalla, joilla on aikoinaan kukoistanut täydet mukavuudet omannut korkeakulttuuri, ovat tänä päivänä kurjaliston asuttamia lähes elinkelvottomia paikkoja. (esim. Pakistan, Sudan, Etiopia, monet länsiafrikkalaiset valtiot, ja enenevässä määrin jopa Välimeren maat) Ja lisää tulee kaiken aikaa...


Viimeiseen yhteiseen nimittäjään? Suurin geneettinen eroavaisuus ihmisestä on viimeisten tietojen mukaan kampamaneetilla, joten suuremmalla todennäköisyydellä sitä inkarnoituisi madoksi tai torakaksi (joka onkin muuten oma toteemieläimeni.)

Kampamaneetiksi inkarnoituminen olisikin sangen mielenkiintoista.  

Olen tuollaisilta utelijoilta yleensä havainnut lähinnä tyytymättömyyttä omaa elämäänsä kohtaan, ja muiden toisenlaiset valinnat iskevät kipeästi nimenomaan heidän omaan nilkkaansa. Ja syy on se, että sekä parisuhde että lapset ovat vaativia asioita henkisessä ja taloudellisessa mielessä ihan kenelle tahansa, erityisesti jälkimmäiset ovat kaikin puolin valtava investointi, jotenka ihmisen on saatava kokea tällaisesta investoinnistaan onnistumisen tunnetta, onhan se ollut mieletön vaiva (minkä nämä saarnaajat kovin mielellään haluavat unohtaa, kun alkavat lapsettomille saarnaamaan lasten autuudesta.) Lapseton ja elämäänsä tyytyväinen ikäänkuin pilaa tämän kokemuksen samaan tapaan kuin joku olisi ostanut saman tuotteen (onnellisuus) puolta halvemmalla jostain toisesta kaupasta.

Oli asia sitten toisten sietämätön lapsettomuus, tai oikeastaan mikä vain, vaikka koirat! ( Koirat jostain syystä aiheuttaa ihmisissä jopa enemmän kaikenlaisia reaktioita kuin lapset...) niin ihmisillä on käsittämätön tarve päteä ja tosiaan nostaa itsensä toisten yläpuolelle. Kummunneeko se sitten huonosta itseluottamuksesta, epävarmuudesta vai mistä lie, mutta tähän törmää ihan jokaisella elämän alueella, ja itsekin syyllistyn siihen huomaamatta hyvin helposti, ellen pidä varaani.
Nuorempana olin sellainen totuuden torvi, joka sanoi suorat sanat sopimattomasti käyttäytyville ihmisille...sekin oli osittain sitä omaa pätemistä, osittain puhdasta oikeudentuntoa vain..mutta siitä seurasi aina niin paljon hankaluuksia, että nykyään olen oppinu olemaan hilja vain ja annan ihmisten töykeillä minulle ja muillekin kaikessa rauhassa.
Mutta jolleivät ne ollenkaan tajua lopettaa, niin kyllä sitten vieläkin kuuluu naps*

Rakkauden valo  :smitten: (eikös täällä ollutkaan hali-hymiöä?) Kovia olet kokenut sinäkin!

Olen samaa mieltä, lapsia ei tehdä niitä saadaan - jos saadaan. Ja sellaisina kuin tulevat.
Kaikki eivät saa, ja toiset eivät halua, joillekkin tulee vauvoja helposti ja paljon. Minussa on varmaan jotain vikaa, kun minua ei ole koskaan kiinnostanut toisten lisääntyminen tai lisääntymättömyys. Paitsi, jos joku haluaa puhua asiasta. Vauvat ovat ihania, mutta toisten perhesuunnittelu ei minua kiinnosta.

Rakkauden valo, Täytyy myöntää, että olenpa minäkin erehtynyt käyttämään tuota jo kulunutta fraasia "aivan sama, onko tyttö vai poika, kunhan on terve". Ja kuitenkin sen sanottuani, tiedän ettei se ihan niinkään mene. Enpä tiedä pystyisinko sittenkään tekemään aborttia, vaikka odottaisin esim down-lasta. Ja myönnän, toivoisin kovasti itselleni tytärtä, kun jo kolme poikaa on  :D. Ja silti vaikka tulija olisikin poika, olisin myyty sittenkin. (Hankala tyyppi, ei osaa päättää  ;) ).
Kovia olet joutunut kokemaan!!!

Joo muakin hymyilytti tuo. Se on yleinen reaktio tosiaan. Ja tosiaan tuntuu siltä että on vaikeaa hyväksyä se jotta kaikki ei halua lapsia, ja toinen mikä mua hymyilyttää on se jotta "lapsien haluaminen on normaalia". Joo joo on on, mutta sitten herää kysymys että onko siellä perässä sitten lausumaton ajatus jotta "jos ei halua lapsia niin se on epänormaalia" paheksutaan toisen erilaista valintaa. Joskus oikeasti tuntuu että onko siinä takana jotakin tuossa reagoinnissa jotta alitajuisesti haluais olla vapaa mutta ei voi myöntää sitä ittelleen ja sitten on hieman "kateellinen" niille jotka on valinneet toisin? En nyt tarkoita henkoht ketään täällä vaan yleisesti puhun.

Ja itsekkyydestä. Juu minä myönnän auliisti että itsekkyys näyttelee osaa siinä jotta en halua lapsia. Mutta samoin vois verrata vaikka kahta pariskuntaa jotka kumpikin haluavat lapsia ja kumpikin voivat saada lapsia, mutta toiset adoptoivat koska haluavat antaa hylätyille tms. lapsille hyvän kodin. Toiset haluavat nimenomaan oman lapsen (ei missään nimessä adoptiolasta) niin kyllä nämä jälkimmäiset tässä ovat itsekkäämpiä kuin nuo edelliset.

Vaikka koko naisen keho ja hormontoiminta on luotu sitä varten että nainen kykenee saamaan lapsia niin naisen EI SILTI OLE PAKKO niitä lapsia saada. Huono asenne on juuri se, jotta "naisen on pakko tehdä lapsia koska keho ym. on luotu sitä varten". Muuten on EPÄNORMAALI. Tuon näkemyksen takia maailmassa on hitosti huostaanotettuja ym. lapsia. Nainen voi myös hyväksyä, "puoltaa" kehoaan, hormonitoimintaansa vaikka ei lapsia haluakkaan. Ja naisen psyyke on aivan normaali psyyke vaikkei emoviettiä olekkaan. Nainen on myös NORMAALI, vaikkei lapsia haluakkaan.

No mutta maahan on täytetty jo aikoja sitte...Se pursuaa jo yli. Pitäisköhän sen Jessen tulla sanomaan uudestaan jotta himmatkaa vähä... :2funny: :2funny:

Voi tehdä niitä juttuja jos on ehkäisy kondikses.

Juuh, ehkä ei olisi liikaa eikä rasitteeksi jos elettäisiin tasaisesti levinneinä ja luonnonläheisissä olosuhteissa pitkin palloa. Elintilan ja resurssien epätasajakoisuus se nmenomaisen ongelman ydin on. Mun mielestä.

Riippuu vähä mihin tyyliin kysyy ja kuinka läheinen on. Jos kysyy vaikka noin jotta "millonkas...", niin tyhmää, siinä niinkuin jo oletetaan kysymyksessä jotta "totta kai niitä tulee..." Jotenkin niin voi mielestäni kysyä varovasti että "mites ootteko muuten suunnitelleet lapsia...?" Tuos ei pidetä itestäänselvänä jotta niitä tehdään. Ja mitä läheisempi ihminen  niin voi kysyä. Siis mitä läheisemmät välit on. Puolitutuille ei mun mielestä kuulu.

Mäkään en ole mikään kyselijäpersoona joten mä en todnäk kysyisi varmaan keltään. En myöskään ole niitä ihmisiä jotka vuodattaa elämäntarinansa puolitutulle heti kättelys.

Kunhan pitää mielessä että mikään ehkäisykeino ei ole 100% varma ja on henkisesti ja taloudellisesti valmis ottamaan vauvan vastaan jos se tulee. Silloin on tarpeeksi aikuinen kaikenlaiseen seksielämäänkin.

On siinä tietysti tuokin vaara että ehkäisy pettää vaikka se lienee häviävän pieni.

Jos ehkäisy pettää, niin sitten voi tehdä abortin ellei halua lasta. Vain barbarioissa nainen ei saa itse päättää lapsiluvustaan/lapsensaannistaan.

Kuulostaapa katkeralta tekstiltä  :( Mulla ei ole mitään lapsettomia ihmisiä vastaan, ymmärrän ettei se ole kaikkien juttu. Mutta omani oli pitkään ja hartaasti toivottu ja odotettu ja rakastettu, hän tosiaan ON parasta, tai yksi parhaimmista asioista, mitä elämässäni on tapahtunu, enkä tosiaankaan vaihtaisi häntä 10 miljoonaan euroon.

Minä olen aina tiennyt että minusta tulee äiti ja minä vaalin sellaista perus-perhe elämää. Mielestäni lapsen hankkiminen ei ole sen itsekkäämpää kuin se ettei hanki lapsia.  :) Molemmat tavat elää tuovat omat ilonsa! Toki pikkulapsiaika syö paljon äidiltä pois sitä omaa vapautta, mutta itse en koe sitä minään huonona asiana, se on prosessiin kuuluvaa. Minulla on sitten vanhempana aikaa matkustella ja harrastaa kun lapset ovat isompia. ;) Ja puhun monikossa, vaikka vasta yksi lapsi on tullut, tiedän että ainakin toinen on tulossa vielä, toisaalta minulla on myös sellainen intuitiivinen tunne että saattaa tulla kaksoset.

Minulle perhe merkitsee paljon. Toisilla se on ystävät se perhe. Toiset taas eivät kaipaa juuri ketään ympärilleen. Minulla onkin  :kuunsolmu: härässä 5. huoneessa  :aspect_con:  :venus: oinaassa 4. huoneessa - suhtaudun aika intohimolla kotiin ja perheeseen.  ;)

Sielunsuunnitelmalla on varmaan aika paljon tekemistä tämän asian kanssa.

Minulla on se 5. huone (lapset taitavat näkyä siinä?) ihan typötyhjä - ei siis sen asioihin liittyviä oppiläksyjä suunnitteilla tässä elämässä.

No ei kai kukaan järkevä ihminen jolla lapsi jo on sitä vaihtaisi mihinkään rahasummaan. Mutta jos kysyttäisiin niiltä joilla ei lasta ole edes pienenä alkuna (ei siis tarvi abortoida) niin mitenkähän moni valitsis jotta 10 miljoonaa, jos et ikinä lasta tee tai sitten lapsen ja luopuis 10 miljoonasta?

No jos se tarkottaisi, että mulla ois 10milj. mutta en sais ikinä lasta/lapsia, niin ei se raha mua onnelliseksi tekisi, kun mulla on aina ollut unelma saada lapsia ja elää perhe-elämää.

Mulle ainakin haave lapsesta ja sen haaveen totutuminen, on paljon tärkeämpää kuin mikään rahasumma.  :)

Samaa mieltä olen, en vaihtaisi vaikkei vielä ensimmäistäkään lasta ole.
Ei sillä rahalta lopulta tee yhtään mitään jos unelmat on sellaisia mitä sillä ei voi toteuttaa..

Samaa mieltä minäkin kuin Tiigris.
Kyllä mun pojat on kaikkein parasta mitä mulle on annettu (lainaan). Vaikka ne välillä ajaa mut hulluuden partaalle, talouden tiukille ja niiden takia tissitkään ei oo enää kiinteet ja pystyt  ;D, silti tekisin heidät uudestaan jos mut nakattais ajassa taapäin ja annettais mahollisuus valita joko tai.
Enkä abortois yhtäkään alkiota, enkä olisi luopunut mahdollisuudesta lapsiin edes kymmenestä millistä.
Ja rupsahtaahan nainen teki lapsia tai ei.....
Ikinä aiemmin en ole tuntenu vastaavia tunteiya, kuin lapsiani kohtaan. Sellaista huolta, toivoa, rakkautta. Ja kyllä, pitää paikkansa että rakkaus omaa lastaan kohtaan on aivan erilaista kuin ihan ketään muuta kohtaan. Ainoastaan voimakkuus rakkaudessa voi olla sama. Samoin huoli lapsestaan on erilainen kuin muista. Sydän voi tosiaan nousta kurkkuun ja sielu mennä sykkyrälle lapsen puolesta. Miksei toki aikuisenki, mutta erilai. Se tunnelataus on paljon suurempi....

Eikö kuitenkin ole tyhjää kinata tällaisista asioista? Jokainen meistä tekee omat valintansa, eikä kenenkään tarvi itseään puolustella/selitellä toiselle. "Antaa kaikkien kukkien kukkia".

Kinaamista???? Ei tämä ole mun mielestä kinaamista vaan keskustelua erilaisista näkökulmista. Ei kai tää vapaaehtoinen lapsettomuus mikään tabu ole, vai?  ???

Mutta mun mielestä on itsestäänselvää sekin jotta normaalivanhemmat sanoo tässä niinkuin te nikit joilla lapsi on jottette vaihtaisi jos yhtäkkiä olisitte takasi siinä tilanteessa jotta raskautua  :D vai ei. Mutta se on vähän eri kun teillä jo on lapset kun jos teiltä olisi kysytty silloin kun ei vielä lapsia ollu... Ave kyllä sanoo jottei vaihtaisi 10 miljoonaan vaikkei viä hällä lapsia ole. Mutta Aveltakaan sitä kukaan ei tule kysymään sitä kymppimillin vaihtoehtoa varmaankaan  ;D ja hän tietää sen, joten helppo sanoa noin, mutta ennenkö Ave revit pelihousus  ;D niin kuitenkin jos se on ollu aina se lapset ja perhe se suurin have niin kyllä mä uskon ettei silloin varmaan vaihdakkaan. Mutta kun mä luulen jotta hyvin moni sen perheen perustaa ihan tavasta ja tottumuksesta, kun niin "kuuluu" tehdä ilman mitään valtavia intohimoja. Mut nää on ihan hyviä vanhempia silti. Emmä sitä meinaa. Tarkotan siis jotta sehän on yleensä oletuksena jotta "sitten aikuisena perustetaan perhe johon kuuluu lapsia", varsinkin jos siis on mieskin niin "totta hitossa lapsia, eihän ny olla semmosia kummajaisia jottei lapsia haluta.." Tää on se oletus ja kummajaisen leiman saa jos lapsia ei hanki ainakin jos vielä mieskin on. Sinkut säästyy ihmettelyltä kun niistä taas ajatellaan jotta "kun ei se ole reppana saanut miestä niin ei se voi lapsiakaan raukka saada... :2funny:

Olet ehkä oikeassa, ja se onkin ikävää sellainen yleistäminen, jotta kaikkien on pakko tehhä muksuja. Mutta myös yleistäminen siitä että kaikki "lapselliset"  ( ;D ) pitävät omaa valintaansa oikeana kaikille jne. Mä olen ite pojillekin sanonu jo nyt, että jos he aikuisena ei halua perhettä, niin se on heidän valinta (kun meidän 6v. ilmoitti ettei hän koskaan ota puolisoa, ja hanki lapsia-kuten kaikki tuon ikäiset). Ihan meidän esikollekin, joka on 9v ja ymmärtääkin asioita jo jollain tasolla. Jokaisella on vapaus valita mitä elämällään tekee, niin kauan kuin se ei muita vahingoita  :). Saa nähdä mikä heidän valinta sitten on... Toki toivoisin että löytäisivät puolison, jonka kanssa perustaisivat perheen. Mutta en sitä heille ainoana totuutena toitota.
Mitä siihen kymppimilliin tulee, en varmaan olisi sitä halunnut ennen lapsia joka tapauksessa. Kun en oikeasti sitä tälläkään hetkellä kaipaa  ;D. Toki elämä muuttuis helpommaksi taloudellisesti, mutta vähemmälläkin pärjäisin  :uglystupid2:. Paitsi, silloin voisin tietysti toteuttaa haaveitani kehitysmaiden avusta  :D.

Ai niin, ei vapaaehtoinen lapsettomuus ole tabu, ei saakaan olla. Siitä pitääkin puhua, mutta nyt tässä ketjussa on menty aivan väärille urille mielestäni.  ::)

Jotenkin aivan aburdi ajatus, että joku rinnastaa LAPSEN RAHAAN  :idiot2:
Tuollainen vaihtokauppa raha vs lapsi kertoo mielestäni äidin arvomaailmasta enemmän, kuin tuhat muuta vakuuttelua.

Voitais perustaa uusi ketju, jossa me lapsen saaneet voisimme ylistää onneamme ja normaaliuttamme.
Jostain syystä tämä ketju ei vastaa aloittajan kysymykseen - tai vastaa ehkä tahattomasti,  kertoen arvomaaimasta näennäisen hyväksymisen sijaan.

Ei se aina ihan noinkaan mene. Minun ei pitänyt saada enää toista lastani. Surin ja kaipasin toista lasta, kun ihme sitten tapahtui, se tuntui alkuksi vahingolta. Olin jo ehtinyt ajatella elämäni uusiksi yhden lapsen äitinä. Abortti ei kuitenkaan tullut kyseeseen - olinhan toivonut lastani.

Mutta tämähän on hieno juttu - olet kaivannut toista lasta ja saanut sen :) Eklektikon kommentti koski tilannetta, jossa ei ole lapsia, eikä lapsia halua. Silloin voi tehdä abortin, jos kokee sen omalla kohdallaan sopivaksi - meillähän on vapaus elää elämäämme parhaaksi katsomallamme tavalla :)

On edelleen totta, että nykyäänkin naisen oma päätös siitä haluaako lapsia vai ei, pitääkö lapsen jos tulee raskaaksi vaiko ei ja niin edelleen on harvinainen etuoikeus. Suuret joukot naisia eivät pääse koskaan päättämään elämästään.

Ja mitä tuohon kymppimillin tunteita herättäneeseen kommenttiin. Ajatelkaapa asiaa näin, lapsen omaavat: Meille vapaaehtoisesti lapsettomille, jotka myös tiedämme olevamme sitä aina, emme vain elä läpi miettimisvaihetta, kysymys "Otatko mieluummin 10 miljoona vai lapsia" on tismalleen sama kuin kysymys teille "Otatko mieluummin 10 miljoonaa vai koko elämän pituisen lapsettomuuden, myös ilman adoptiomahdollisuutta?" Tietenkin tämä kysymys silloin, kun teillä ei vielä ole ollut lasta/lapsia, eihän kukaan järkevä vanhempi vaihda lapsiaan mihinkään ;D Valitsette varmasti 10 miljoonaa ja siinä samassa mahdollisuuden hankkia lapsia niin halutessanne, koska sydämessänne kaipaatte perhe-elämää. Samoin me valitsemme mieluummin 10 miljoonaa ja siinä samalla mahdollisuuden olla hankkimatta lapsia, koska sydämessämme emme kaipaa perhe-elämää :)

Simple, isn't it? ;D

Aiva totta. Kommenttini liittyi siihen, kun tässä ketjussa on kyselty, kuinka ihmeessa voi tulla vahingossa raskaaksi.
Olen täysin samaa mieltä, jokainen päättäköön itse abortista ja lapsettomuudestaan.

Olen edelleen myös sitä mieltä, että kyselyt lapsen hankkimisesta on epäasiallisia.
Hitonko väliä sillä on, aikooko joku tehdä lapsia vai ei. Aikomus on ihan eri juttu, kuin saaminen. Ja toisekseen, mitä se lämmittää jonkun toisen elämää?
Ainoa hetki, jolloin kysymys on paikallaan on; "aiommeko me yrittää lasta joskus?"
Samantien voisi kysellä: aiotteko harrastaa seksiä tänään? Milloin olet viimeksi käynnyt paskalla? Paljonko tienaat? jne...

Mielestäni kysymykset: "aiotteko hankkia lapsia?" ja sinkulle suunnattu kysymys: "no, milloin aiot hankkia kumppanin / onko sinulla jo kumpani kierroksessa?" tai "onkos häät tulossa?" kertoo joko kysyjän tyhmyydestä tai julmuudesta. Piilopottuilu on helppoa pukea ystävälliseen kysymykseen. Silloinhan on vain kiinnostunut toisen elämästä. Mielessään voi sitten hykerrellä, kun toinen vaivaantuu. Monet vanhat mummot ainakin tuntuvat harrastavan heknistä väkivaltaa tuollaisilla kysymyksillä.
Kun 16-v pojaltani typerät humalaiset äijänköriläät kyselivät virne naamallaan tyttöystävästä, saivat vastaansa tämän äitylin jäätävän hyökkäyksen. Tais mennä ukoilta hetkeks pasmat sekaisin  :2funny: Jos hällä on tyttöystävä, se ei todellakaan kuulu noille köriläille, kuin myöskään jos ei ole. Mahdollinen poikaystäväkään ei heille kuulu - ###kele!

Komppaan.

Tämän päivän Helsingin Sanomissa on juttu aiheesta. Ihan monipuolinen tavallaan, mutta otsikko viitasi ajatukseen, että lapsettomalla naisella on riski tulla hulluksi kissa naiseksi. Teemana tuntui olevan, että ura ja muut elämäkokemukset vievät nuorten naisten ajan ja sitten biologinen kello pärähtää soimaan liian myöhään.

Vapaaehtoisesti lapsettomien kannattaisi nyt kommentoida tuota juttua oikein isolla porukalla. Josko yleinen mielipide edes hiukan muuttuisi.

Huomasit varmaan että tuo lainaus ei ollut MINUN kirjoittamani vaan minun lainaus LAPSETTOMALTA ihmiseltä?

Musta on hassua jos joku loukkaantuu siitä et joku kyselee et onko poikaystävää tai lapsia tulossa jne. Itse en ole koskaan nähnyt aihetta loukkaantua tai millään tapaa pahoittaa mieltäni vaikka olisin sinkku.  :)

On kummallista miten ihmiset kokee hyökkäyksenä sen, että joku on vain kiinnostunut.

Ja miten täällä näköjään moni on tuohtunut siitä, että omaa lapsen hankintaa "puolustetaan" ja siinä on sitten mukamas takana ajatus että "kylläpä nuo lapsettomat ihmiset tekee väärin, en ymmärrä"... Kyllä mä ainakin ymmärrän miks joku valitsee lapsettomuuden vaikka itse en ole lapseton, enkä tahtoisi olla.

Jossain täällä oli myös puhetta et monet tekee lapsia kun niin kuuluu tehdä, sen kummemmin erityisesti haluamatta sitä - what??  ??? Tekeekö joku niin? Kuka teistä on tehnyt niin?  ??? Sellaista mä en ymmärrä...

Ai anteeksi! Lainasin väärän henkilön  tekstiä. Sorry!

Mulla on 5. huone tyhjä myös, vaikka on lapsia. Mutta ehkä niihin ei liity kummempia oppiläksyjä?

Mulla on tyhjänä huoneet 4,5 ja 6 muunmuassa. Kuten myös huoneet 11 ja 12. Tyhjä tyyppi?

Minä en niinkään loukkaanu. Pidän vaan kysyjää äärimmäisen tyhmänä  :D
Paitsi silloin, kun lapseni kuoleman jälkeen kyseltiin. Poikani puolesta suutuin siksi, että kysyjiä tuntui kiinnostavan onko kaveri jo saanut pesää.
Jos tarkemmin miettii, niin onko tyhjempää aihetta? Jos joku kysyy tänään; "aiotteko hankkia lapsia?" ja saa vastauksen, "ei". Kysymys saattaa herättää asian pohdinnan ja simsalabim! pariskunta päättää yrittää. Saattavat yrittää vuoden tai kaksi - lapsi tulee jos on tullakseen. Kysyjä kulkee tyytyväisenä: eivät aio hankkia lapsia...
Joten mitä merkitystä koko kysymyksellä on? Miksi joku haluaa tietää sellaista? Ei mahdu mun päähän, kun on paljon kiinnostavampiakin aiheita. Tai sitten on parempi olla hiljaa. Maailmassa on liikaa melua muutenkin.

Ihan oikeesti: miksi joku tahtoo tietää tuollaista? Kun lopputulos muuttuu elämän myötä kuitenkin - tai sitten ei.

Minusta nuo kumppaneista ja lapsista kevyesti ilman mitään piilovittuiluajatuksia kysymiset on ihan vain keskustelunaiheita muiden joukossa. Mistä sitä sitten keskustelisi jos kaikki olisi kiellettyjä aiheita puhua? Tai jos ei koskaan saisi sivuta puheenaiheilla muuta kuin vain yleisiä ja pinnallisia aiheita. Komppailen edellä sanottua, että kertoo se enemmänkin kuulijasta jos ystävällisestä kyselystä loukkaantuu. En tarkoita ettei saisi loukkaantua, sehän on täysin ymmärrettävää jos on jotain herkkää tapahtunut. Kysyjä sitä ei harmi vain välttämättä etukäteen voi tietää.


Tosta kymppimilliasiasta Kalevanneidolle:  :2funny: (lainaus liian kaukana että näkyisi  :P) Eihän tollasta mahollisuutta tarjota ei, mutta kyllä tässä asiassa sen aika selvästi tietää ettei siltikään valitsisi niin. Viime aikoina on tullut mietittyä kun tolla ammattillisella puolella tökkii, niin itseasiassa olen kuitenkin onnellinen sillä tärkeämmät asiat ovat nyt hyvällä mallilla. Ja vaikka kuinka olisin menestyvä uraohjus ja hukkuisin rahaan, en sitä haluaisi jos minulla ei olisi perhettä. (En nyt tarkoita tässä mitään politiikkaa siitä että naisen pitäisi valita joko ura tai perhe, josta olen eri mieltä, kyllä pystyy valitsemaan molemmat jos haluaa. Minulle itselleni vain urapolku tökkii, ilman perhekysymyksiäkin.) Kun saa leivän suuhun perheelleen ja itselleen, silloin on asiat hyvällä malilla.  :)

Niin...ööh..mitäs pilsuja sä Keskiyön vahinko popsitkaan....????  :2funny:

Se riippuu siitä miten kysyy noista poikaystävistä ja lapsista. Siis vanhanaikaiset ihmiset osaa kysyä vittuilemalla ja sitten vielä vihjailee päälle "kuinka omituinen oot kun et poikaystävää tai lapsia hanki". Ethän sä sitä tajua jos itse olet "säädetyssä ajassa" kummatkin hankkinu. Ei ole ollu kellään syytä "olla kiinnostunut sun asioista" tuohon malliin.

Ja en ainakaan minä tarkoittanu sitä jotta ei halua lapsia ja hankkii niitä "kun on tapana". Vaan että se lasten hankinta on oletus. Jos et hanki ja sulla on mies niin olet kummajainen. Tästä lähtee se jotta ei sitä edes paljon mietitä, siis sitä lasten hankintaa. Se on niinku selvää, normaalia. Onhan se toki normaalia, muttei pakko, mut tuosta lähtee myös se pakko, jotta "et ole normaali jos et hanki", kun oletus on että totta hitossa kaikki hankkii. Ilmeisesti tätä on täysin mahoton selittää "lapsellisille"  :D immeisille  Ja mieti vähän kuinka paljon on lapsia jotka on sijoitettu, otettu huostaan ym. Herätys silmät auki. Tosin ymmärrän jottei kaikille tämä maailma ole selvä jos ei itseä kosketa.

[quote keskiyön Vahinko? link=topic=42946.msg325430#msg325430 date=1318166175]
 Tietenkin jos se uteleminen ja kysely on sellaista, että niin sinun pitäisi tehdä, koska jo antiikin Kreikassakin niin tehtiin.. niin sellainen käytös on siinä pisteessä, että voi alkaa itse kyselemään perusteluita, että miksi juuri minun pitäisi tehdä samalla lailla, kuten joskus vähän ennen käpysotia on tehty?
[/quote]

No tätä mä just tarkotin jotta hyvin usein se tälläistä on jos et normiajassa ala seurustelemaan saati jos lapsia ei ala kuulua. Eihän nämä kirjoittajat jotka just "normiajassa" ovat kaikki "normaalit jutskat" tehneet sitä voi käsittää. Sitten voi ihmetellä huuli pyöreenä "jotta miksei saa kysellä, kyllä multa ainakin sais..."

[quote keskiyön Vahinko? link=topic=42946.msg325430#msg325430 date=1318166175]
Tai kertokaa toki mullekin, mikä on normaali tilanne niin kenties muakin voisi alkaa kiinnostamaan? Kun en voi koskaan tietää, jos vaikka sellainen kaksilapsinen perhe-elämä kultaisella noutajalla kiinnostaa sekarotuisen kissan kera, jotka sopii hyvin olemaan keskenään siellä liian kuumassa farmari-Volvon takaosassa, kun ilmastointilaitteita ei ole raskittu hommata liian kalliin hinnan vuoksi ja polttoainekustannusten nousun takia jätettiin kokonaan hankkimatta, niin kärsitään sitten liian kuumasta matkasta kesähelteellä Tunturi-Lappiin laskettelulomalle, kunnes huomataan ettei Lapissakaan aina ole talvi, vaan avaudutaan siitä hotellin respassa, että missä me nyt päästäänkään laskettelemaan, kun se Viiking-saarille rekisteröity lomamatkatoimisto Hukka & Reissu Oy möi meille laskettelupaketin Hotelli Rykivästä Porosta kesähelteiden aikaan viikonlopun viilennysloman, että etelän turistit pääsee nauttimaan heinäkuiden pakkas-ennätyksistä keskiyön auringossa.. sitten kun se kahdensadantuhannen asuntolainakin painaa päälle, että vuoden ainoa lomaviikonloppu menikin huijauksien takia päin Karjalan mäntyjä, koska navigaattorin myyntipaikkakin oli rekisteröity jonnekin paratiisi-saarille, niin kohta olikin opiskeltava venäjää, koska passeja ja viisumeja kyseltiin jo tuolla samaisella naapurimaan kielellä..[/quote]


Oot sää koskaan tuumannu alkaa kirjottamaan pakinoita vaikka lehteen...?  :)

Jos puhutaan vanhemmista ihmisistä, minusta sitäkin kuuluu kunnioittaa että heidän ajatusmaailmansa on erilainen eivätkä he välttämättä ymmärrä kaikkea mitä nuoremmat nykyään tekevät. Ei siinä ole kyse kuin eri maailmojen kohtaamisesta. Jonkinlainen kunnioitus aina vanhempia ihmisiä kohtaan on ainakin minuun iskostettu, niin että jos jokin kommentti tuntuu loukkaavalta, niin antaa mennä vain toisesta korvasta ulos sen ja ymmärtää että hän ajattelee eri tavalla.

Niin täällä ei taida olla punastelevia hymiöitä.... Joo mää oon sulle liika vanha akka (kun et ollukkaa 50 v  :2funny: ja siks toiseks vannoutunu vanhapiika...  :D)

Mä puhuin vanhanaikaisista joka ei välttämättä ole sama kuin vanha ihminen. Ja oli ihmisen ikä mikä hyvänsä niin kyllä hyvät käytöstavat pitää olla. Mä olen kyllästynyt siihen jotta milloin milläkin verukkeella, ikä, "se nyt vaan on semmonen"....tms. saa käyttäytyä huonosti. Ei saa, eikä kenenkään tarvi sietää sitä. Jos ihmisellä on sydämen sivistystä oli se minkä ikäinen tahansa niin osaa käyttäytyä fiksusti eikä sitä tarvi puolustella sitä huonoa käytöstä iällä tms.

Eri asia tietysti jos on jo sen verran seniili ettei tajua.

KV tuossa mainitsi sanan vanhemmat ihmiset, josta jatkoin eteenpäin..

Onhan se hassua että jos nuorten niskaan saisi kaiken työntää. Tälläisiäkin ihmisiä kyllä on. Mutta usein asiat on niin että toisella sukupolvella on aivan erilainen ajatusmaailma vain, eikä siinä edes ole kyse mistään toisten niskaan haukkumisesta, kun ei vain yksinkertaisesti ymmärretä. Kaipa sitä vanhemmiten ihminen yhä enemmän muuttuu joustamattomammaksi, siis enemmän jää kiinni omiin ajattelutapoihinsa, jollain tavalla, niinhän sitä sanotaan. Että nuorella on se velvollisuus joustaa, kun on vielä kokemattomampi, ja ne vuodet vasta edessä jolloin huomata oliko toinen oikeasti oikeassa vai väärässä.
Fiksusti totta kai pitää käyttäytyä, rajat jossakin. Mutta monesti kommentit eivät vain ole tarkoitettu loukkaaviksi ollenkaan, etkä voi tietää että se onnistuukin loukkaamaan toista.

Sekin, että monesti sillä kommentin sanojalla voi olla taustalla jotain omaa kipua mistä se sitten kumpuaa. Ehkä jotain mitä ei itse pystynyt toteuttamaan joskus yms.

Jotku jää kiinni tapoihinsa tai muuttuu joustamattomiksi jotku ei. Mä oon tullu miettineeksi tuota siltä kantilta jotta kun vanhemmilla ihmisillä sitä elämänkokemusta jo on, niin luulis jotta semmoset kaikki ehdottomuudet jäis pois ja näkökulma olis vähä laajentunu. Tulis sitä sydämmen sivistystä. Vaiko onko se niin jotta sitä joko on tai ei? Jos ei oo ei koskaan tuukkaan? Sydämensivistystä siis? En mä ny ihan noinkaan ajattelisi...Musta elämänkokemus on menny hukkaan jos tappiin asti ollaan jämähtäneitä johonkin juttuun.

Ja mun mielestä nuoret eivät ole velvollisia joustamaan sen enmpää kuin vanhemmatkaan. Tosin pakkaa olla jotta fiksumpi aina joustaa. Se pöljä jolla ei ole tapoja vaan koko ajan vänkää sitä samaa ja olettaa jotta "hänen pillinsä mukaan ollaan". Se on pöljä silloin oli ikä mikä hyvänsä.

Kyllä iäkkäissä ihmisissä löytyy monenlaista kulkijaa. Kaikki meistä ei vaan näytä oppivan elämästä niin, että "pehmentyisivät", vaan päinvastoin. Toiset taas päinvastoin. Samaa löytyy meistä nuoristakin, osa meistä on kovia, kokevat ihmisten kommentit helposti hyökkäyksenä heitä vastaan. Toiset taas antavat mennä toisesta korvasta sisään ja niin eespäin. Kyllähän mielipide-eroja on, ja luonteita erilaisia. Se vaan pitää pystyä hyväksyy, eikä hermostua omista arvoista eriävistä mielipiteistä. Jos joku tietämättään loukkaa kysymyksillään, voi pohtia mistä näin johtuu. Kyllä multa on monesta asiasta kyselty kaikenlaista (ei nyt lapsiasiasta, mutta esim naimisiinmenosta, täällä perällä kun mennään ensin naimisiin ja sitte lapset. Me oltiinki ns susipari) eikä mun oo auttanu suuttua, kun eihän kysyjä voi tietää, jollei kysy....

Ja siihen kommenttiin että "  Ja mieti vähän kuinka paljon on lapsia jotka on sijoitettu, otettu huostaan ym." Asia ei aina ole niinku kuvittelisi. Ei kaikki huostaanotetut lapset ole alkoholistmin-väkivallan-lasten hyväksikäytön vuoksi huostaanotettuja.....
Meidät huostaanotettiin, koska äitini ei kyennyt yh-äitinä tarjoamaan meille sellaista lapsuutta/nuoruutta josta ei olisi mitään puuttunut. Hän teki kahta työtä, rakasti meitä ehdoitta, mutta se ei riittänyt. Mies jota joku voisi kutsua meidän isäksi, päätti elää elämänsä ilman meitä, that´s it.
Tuostakin em kommentista voisin kiskaista herneen varmasti keuhkoihin asti, mutta en taida viitiä siihen tuhlata energioita  ::). Laiska mikä laiska.

Tämä on nyt varmaan kolmas kerta kun sanon sen, että vaikka olen "lapsellinen" niin todellakin ymmärrän sen, että joku ei niitä lapsia halua hankkia ja ymmärrän sen hyvin, ja varmaan todella moni muukin vanhempi ymmärtää ihan täysin miksi joku ei halua kokea äitiyttä/isyyttä.

Ja ymmärrän myös sen että siihen on jonkinlainen "paine" ympäristöstä, sillä meitä on moneen junaan ja jotkut tosiaan olettaa et kaikki menevät naimisiin kirkossa, ostavat omakotitalon, kissan, koiran, perheauton ja tekevät 2,5 lasta.

Mutta, ei sen ympäristön paineen saa antaa itseensä vaikuttaa liikaa missään asiassa. Mä en ole valinnut elämässäni normaaleja valintoja, oon todella pieneltä paikkakunnalta kotoisin, missä katsottiin hyvin kieroon, kun en käynyt rippikoulua, päätin etten tanssi vanhojen tansseissa, erosin kirkosta ja jätin ajokortin ajamatta 18-vuotiaana. Pienellä paikkakunnalla ei oltu totuttu siihen että nuori ihminen tekee omia päätöksiä vastavirtaan. Joka ikäluokasta löytyi ehkä kaksi jotka teki samat päätökset kuin minä, ja kyllä siitä naapurit, mummot ja mammat juorusi et mikä sitä vaivaa ja oma mummokin sanoi minua pakanaksi.  ;D Olen elänyt nuoruuteni siinä oletusten ristiaallokossa ja toiminut niinkuin itse olen kokenut parhaaksi, vaikka muut ovat sitä ihmetelleet. Ja se, että olen päättänyt vakiintua ja lisääntyä, ei ole millään tapaa tulosta siitä, että kun kaikki nyt olettaa et on normaalia hankkii mies ja lapset... Vaan se et sydän on johdattanut tähän valintaan. Mutta äkkiä se maailma muuttuu, nykyään ei ole enää yhtään ihmeellistä jättää riparia välistä edes tuolla perähikiällä... ;D Kyllä mä uskon et maailma muuttuu koko aika ymmärtäväisemmäksi myös erilaisten perheiden suhteen.

Ei pidä olettaa että lapsellisilla ihmisillä ois jotain lapsettomia vastaan. Kukin elää tyylillään ja valitsee oman tiensä. Mä ainakin soisin sterilisaation kaikille sitä haluaville!

Niin, useimmiten niissä mielenterveys- ja päihdeongelmat ovat vahvasti mukana... :crazy2:

Jotenkin musta tuntuu jotta nyt toinen puhuu aidasta ja toinen seipäästä... Niin mähän en ole ollut tässä keskustelussa ollenkaan sitä mieltä
että ei saa ollenkaan kysyä lapsenhankinnasta vaan oon toitottanu sitä tyyliä. Siis tyyliä millä kysyy. Atha Maaritille vastasin tässä ketjussa kun hän kysyi jotta saako kysyä, että se riippuu millä lailla kysyy. Kysyä voi fiksusti ja vähemmän fiksusti. Ja mä en näe miksei voi kysyä fiksusti? Minkä takia pitäis joku ikä tai joku muu oikeuttaa sen jotta joku henkilö nyt sais kysyä ei-fiksusti...???

Ja tuosta olen täysin eri mieltä jotta kovat kokevat ihmisten kommentit helposti hyökkäyksenä... Kovat mun mielestä nimenomaan hyökkää, eli ei kysy fiksusti. Herkät ihmiset kokee sitten nämä hyökkäykset hyökkäyksinä, ahdistelemisena, ilkeilynä...

Ja mistä ihmeestä sait käsityksen jotta mun mielestä eriävistä mileipiteistä pitäis hermostua? Ihmisellä on oikeus kuitenki loukkaantua jos toinen sanoo loukkaavasti. Siitä tässä on ollu mun puolelta koko ajan kyse. Kovat ihmiset justiin vaatii mun mielestä sitä että toisen pitää niellä kaikki. Empatiakyvyttömät ihmiset.

Mä olen puhunut kokoajan yleisesti en mitenkään viitannut sinuun tai kehenkään muuhunkaan.


Heh, millanen on se puolikas lapsi (2,5)  :D



Mä en ole olettanut mitään jotta kaikilla lapsellisilla olis jotakin ennakkoluuloja vaan mä puhun vain yleisetä mielipteestä. Lapsien tekeminen nyt kumminkn yleisessä mielipiteessä on enemmän "oikein" kun elää lapsettomana pariskuntana. Tätä on hiton vaikea selittää näkköjään lapsellisille.

Enhän minä sinua ole nimeltä maininnut, enhän? Kyllä olen kok ajan puhunut yleisellä tasolla, en kenestäkään henkilökohtaisesti. Enkä ole sitä mieltä että toisten pitää niellä kaikki mitä vastaan tulee. Kyllä silläkin on rajansa mihin asti voi suodattaa kuulemaansa. Mä suodatan hyvin paljon, minusta saa puhua niin paljon potaskaa kuin kukaan ikinä haluaa. Mun asioista saa ihan vapaasti juoruta, kyllä minä itse totuuden tiedän, mutta jos hyökätään lapsiani kohtaan esimerkiksi, niin kyllä sillon minäkin kilahdan. Tai jos esimerkiksi työpaikalla juorutaan jonkun toisen työntekijän henkiläkohtaisista asioista, niin kyllä puutun asiaan.
Tuo että viittaat siihen että olen kova, empatiakyvytön ihminen, uskon että se johtuu siitä, ettet tunne minua. Ei se mitään. Saat anteeksi!  :smitten:.
 Se on totta että olen joutunut hiukan kovettamaan itseäni, mutta se johtuu työstäni. Alkuun tuntui ylivoimaiselta kohdata edesmenneen asiakkaan omaiset, kun he saapuivat vainajaansa noutamaan. Olen siis joutunut ammatillisesti karaistumaan, jotta kykenisin olemaan surevien tukena. Mitä siitäkin tulisi jos hoitaja pillittäisi yhtä paljon kuin omaiset  ???.  Kuitenkin niihin ihmisiin, joita olet hoitanut, olet muodostanut jonkinlaisen suhteen. Ja kyllä se aina on herkkä hetki, kun saatat sen ihmisen lopulliselle matkalle.

Katsoin jotta sinä lainasti mua muttet lainannutkaan. Piti oikein tarkistaa Se oli joku muu. Sorry.


Hetkonen...hetkonen...hetkonen...lueppa viestini uudestaan ajatuksella tällä kertaa... :laugh: Sanoin jotta ne ihmiset jotka vaatii plaa plaa jne... on empatiakyvyttömiä ja kylmiä...en sanonut jotta sinä...

^


Juuri tämä virke antoi ymmärtää että kohdistit tuon lauseen minulle. Muutenkin kun koko kommenttisi oli suunnattu minulle.  ;)
Mutta "patoja ja kattiloita"  ;D. Annetaan nyt olla, eiköhän tämä ole nyt sujut meidän väliltä  ;)

 :smitten:

Yhtäkkiä tajusin tällaisen:

Minun ei edes tule mieleen ikinä kysyä keneltäkään lapsista, siitä onko niitä, onko niitä suunntteilla, onko niitä tulossa tms.  :o
En ikinä muista moista yhdeltäkään ihmiseltä tahi pariskunnalta kysyneeni, eikä sellainen spontaanisti tule edes mieleen.

Voisikos tämä johtua siitä, että ei ole itsellä vähäisintäkään kiinnostusta lapsia kohtaan. Kun ei kiinnosta saada omia lapsia, niin ei kiinnosta sitten muidenkaan lapsiasiat. En mitään muutakaan syytä keksi.

Toisten puheista suuttuminen on muuten aina omilla ajatuksilla aiheutettua: Se mikä meidät silloin suututtaa, ei ole se mitä se toinen sanoi, vaan se mitä itse ajattelimme siitä mitä hän sanoi. Tämä ajatus voi olla niin häviävän ohimenevän nopea, että emme itse huomaa sitä, mutta niin se vaan on: Olemme itse vastuussa kaikkien omien tunnetilojemme tuottamisesta (harvinaisia tunnetartuntoja lukuunottamatta).

HUOM: Ylläoleva EI tarkoita sitä, että olisi oikein, kilttiä tai hyväksyttävää sanoa toisille ilkeitä/tunkeilevia/asiattomia asioita! Kyse on vain taas syy-seuraussuhteesta. Rakkaudellisuus ja kohteliaat käytöstavat ovat tietenkin tavoittelemisen arvoisia ja suositeltavia. Mutta se ei muuta miksikään sitä, että tunnetila oli silti itseaiheutettu, jos toinen sanoo jotain mistä tulee jokin tunne. Koskee muuten myös niitä positiivisia tunteita.

Tämä tarkoittaa lähinnä vain sitä, että teoriassa on mahdollista saavuttaa sen asteinen tasapaino, ettei ikinä tule paha olo, sanoivatpa muut mitä tahansa.

Olen ollut "vauvahullu" lapsesta asti. Siltikään ei tule koskaan mieleeni kysellä vauvanhankinnasta. Maailma on täynnä söpöjä vauvoja, joita voi ihastella.

Kuten aiemmin jo kerroinkin, minulla oli tunnetila päällä valmiiksi, kun koin kysymyksen lapsen hankinnasta satuttavana ja typeränä. Olisi siis ollut keskenmeneen vauvan laskettuaika käsillä.

Tuo tasapaino on juuri sitä, mitä itsekkin haen. Uskon, että työstämällä omia asenteita ja traumoja voi saavuttaa sellaisen tilan, ettei sanat tai kokemuset saa kehossamme vastakaikua, eikä näin synnytä enää tunnereaktiota.

Loistavasti kirjoitettu  :smitten:

...En tosiaan lukenut kuin vain muutaman ekan viestin ketjusta. Mutta tuli sellanen ajatus, että se typerä laki tai mikä-lie, on siksi tuollainen, koska äääääärettömän harva meistä täällä maan päällä on sellaisia kuin esim. sinä olet/ajattelee tuolla lailla  :)
Sen takia sen on pakko olla noin... Valtaosa on niitä, jotka saavat ties mitä päähänpistoja parikymppisinä (ja vanhempinakin vielä) ja itkevät sitten jälkeenpäin, että mitäs tuli tehtyä....

Tosi moni ajattelee, että nainen, joka ei halua lapsia on kylmä, tunteeton, itsekäs lastenvihaaja jne.  :(
Ihan hullua. Mielestäni enemmänkin lasten hankkiminen on itsekästä, jos nyt pitää jompikumpi valita!!
Mitä vikaa on siinä, jos ei halua omia lapsia? Ei se tee ihmisestä mitenkään kylmempää tms.
Eiköhän täällä maailmassa sitä paitsi ole jo ihan tarpeeksi lapsia... Ja ennen kaikkea, sehän on jokaisen oma valinta, eikä mikään valinta ole toista huonompi :)
Itselläni on kolme lasta, mutten koskaan ole tuominnut/arvostellut niitä, jotka eivät lapsia halua  :)

AthaMaarit, näetkö sinä, onko minulle vielä lapsia tulossa......??   :angel:

Kyllä varmastikin. Kaipailisin sinusta vaan valokuvaa, sen pohjalta on helpompi katsoa :) Pistä vaikka YV:tä tai sähköpostia asiasta, mailiosoite on tuossa alhaalla allekirjoituksessa.

Laitoin sulle sähköpostia  :smitten: :smitten:

Minä en loppujen lopuksi ymmärrä, mitä pahaa on itsekkyydessä, jollei siinä tule polkeneeksi muita allikkoon matkallaan !?
Törmään tähän jatkuvasti. Erityisesti lapsiasioissa. Kun vien lapseni hoitoon, olen itsekäs kun en ole lasten kanssa hellan äärellä. Kun en suvaitse naapurin pahankurista lasta pihallani kun minulle ei sovi, olen itsekäs enkä ajattele kuin itseäni, Kun muutan paikkakunnalta toiselle, olen itsekäs enkä ajattele kuin itseäni. Kun haluan kouluttautua enkä mene siivoojaksi läheiseen kouluun, olen itsekäs.J ne.
Olen toki itsekäs. Mutta mitä sitten?! Ja...ellen olisi itsekäs? Mitä sitten?

Olen ylläolevasta niin eri mieltä, kuin ihminen vain eri mieltä voi olla!

Miksi minun pitäisi kuunnella oman elämäni tärkeimpien ratkaisujen suhteen yhtään ketään muuta kuin itseäni? Mitä se kenellekään kuuluu, jos minä en halua lapsia tai edes koskaan asua yhdessä kenenkään kanssa, edes silloin kun seurustelen?

Kuka olisi sinun mielestäsi se, jota minun pitäisi kuunnella esimerkiksi lastenhankkimisasiassa?
Vanhemmat ja sukulaiset? Väestöliitto? Satunnainen vastaantulija kadulla? Ystävät?

Meille on annettu vapaa tahto, jotta käyttäisimme sitä. Vapaata tahtoa on täysi oikeus käyttää niissä rajoissa, joissa se ei riko kenenkään muun vapaata tahtoa. Minulla on siis - kuten meillä kaikilla - oikeus päättää miten elämäni elän ilman, että sitä voisi pitää millään tavoin itsekkäänä.

Tosin yhteiskunta ja kaikki läheisemme haluaisivat kyllä että emme tekisi niin. Ympäristömme nimenomaan pyrkii estämään sitä vapaan tahdon käyttöä kaikin tavoin. Useimmat ihmiset lankeavatkin siihen harhaan, että alkuosan elämäänsä eivät ole ollenkaan omia itsejään, vaan pyrkivät olemaan sitä mitä ympäristö haluaa heidän olevan. Yleensä sitten jossain 35-45 ikävuoden tienoilla ihmiset vihdoin - usein jonkin kriisin kautta - tajuavat, että ei sillä tavoin voi elää elämäänsä ja tulevat vihdoin sitten omaksi itsekseen.

Itsekästä toimintaa on sen sijaan esimerkiksi puuttua toisten ihmisten vapaaseen tahtoon, jotta saisi oman tahtonsa läpi. Se ei pelkästään ole itsekästä, siitä myös räpsähtää karmavelka. Itsekästä on olla piittaamatta niistä toisista ihmisistä, joista piittaamiseen  on omalla vapaalla tahdollaan jollain tavoin sitoutunut. Esimerkki: Jos se lapsi olisi jo hankittuna, siitä tulisi velvoitteita. Useimmiten itsekkyys kuitenkin ilmenee ajatuksen tasolla ja se voi ilmetä myös negatiivisesti: Heikkoitsetuntoinen ihminen voi esimerkiksi olla koko ajan niin ajatukset kiinni siinä, mitä muut hänestä ajattelevat, että häneltä ei riitä mitään mihinkään muuhun eikä mitään muille ihmisille.

Mä ajattelin Keskiyön vahningon tarkoittaneen tuossa sitä jotta jos vaimo haluaa lapsen mutta mies ei niin on itsekästä salaa jättää pillerit pois...Ja sitä rataa jotta jos vain perheessä toinen tai yksi päättää mitä tehdään ja toisten on kuunneltava kiltisti tai vaikka työpaikalla tai missä seurassa vaan, niin se on itsekästä. Omasta henkkoht elämästä toki saa kukin ite päättää. Tuota ei-hankkimista mun on vaikea soveltaa tähän mitä oikein tarkoitti mutta en usko jotta sitä jotta kukin itse ei saisi päättää jotta hankinko lapsen vai en vaan että pitäis jotan kumminkaimanserkkua kuunnella...

Mutta eikö tuommoset "mä haluan/en halua lapsia" -jutut pidä tehdä selväksi ennen vakavempaa suhdetta? Mä en ainakaan ala lapsia tekemään vain sen takia jotta mies haluaa. Mä en halua. Mies sais mun puolesta sitten etsiä semmosen kumppanin joka haluaa lapsia. En haluaisi sitoa miestä mun kanssa väkisin suhteeseen jossa lapsia ei tule olemaan. Se olis itsekästä. Mutta se, jotta mun pitäis tanssia jonkun toisen pillin mukaan ja tehdä lapsia vaikken halua ja vielä naisena mä joudun synnyttämään ja kokemaan kaiki muutkin raskauden jutut niin PERKELE!!!  :knuppel2: :2funny: kyllä mä saan päättä mitä mun ruumiilla tehdään eikä se ole itsekästä... Itsekästä ois pakolla sitoa mies joka ei jaa mun näkemystä niin itseeni... :tickedoff: :D

Okei, jos kyse on tilanteesta jossa jättää pillerit pois saadakseen lapsen ja valehtelee asiasta miehelle, tai ei kerro. Sehän on ihan yksinkertainen juttu silloin: Kyseessä ei ole oma päätös ollenkaan, vaan toisen vapaaseen tahtoon puuttuminen. Asioiden kertomatta jättäminen tai valehtelu tällaisessa tilanteessa on selkeästi karmaa tuottavaa toisen vapaaseen tahtoon puuttumista. Se toinen ei nimittäin pysty käyttämään vapaata tahtoaan kunnolla tilanteessa, jossa häneltä pimitetään osa tosiasioista. Vapaan tahdon käyttö edellyttää olemassaolevan tiedon saamista käyttöön sen päätöksen tekoa varten.

Eli oman normaalin 'näpit irti toisten vapaasta tahdosta' -filosofiani mukaan tämä on ihan selkeä tapaus josta räpsähtää karmaa. Nyt mennään siis omista asioista huolta pitämisen ulkopuolelle, mikä onkin jo ihan toinen juttu. Spermapankista saa spermaa, jos haluaa lapsen ihan itseksensä. Minä tunnen ihmisen joka teki näin.

Kumman vähän ihmiset tosiaan puhuvat tärkeistä asioista ennen sitoutumista. Itse uskon, että siinä on kyse tarvitsevuudesta: On sen verran itsetunto kiinni siinä onko edes jokin suhde, ettei olemassaolevaa suhdetta vaaranneta puhumalla aroista asioista.


Jos kyseessä on juttu jonka voi toteuttaa yksin ilman toisten apua, voi ajatella ihan juuri niin 'itsekkäästi' kuin haluaa ilman, että tosiasiassa ollenkaan olisi itsekäs. Mitäs se oma haave muille kuuluu?


Ei ole, se on vain sitä että mies toteuttaa omaa vapaata tahtoaan asiassa. Vaimo voi vapaalla tahdollaan sitten erota ja joko hankkia miehen jonka haluaa lapsia, tai kääntyä sen spermapankin puoleen. Meillä on valta päättää omista tekemisistämme ja omasta kehostamme (mukaan lukien kenelle siittiöitä annamme) eikä sitä voi pitää vallankäyttönä.


Tuohan on yhtä loogista kuin väite, että se joka tykkää suklaajäätelöstä on itsekkäämpi/ylimielisempi, kuin se joka tykkää vaniljajäätelöstä.  :D  Lapsen hankkiminen / ei-hankkiminen on makuasia, mieltymysjuttu. Sopisiko  käyttämäsi sanan 'ylimielinen' tilalle ehkä sana 'itseriittoinen?' Se on nimittäin ominaisuus joka tuntuu ärsyttävän ihmisiä hirveästi. Minä nimittäin puolierakkona olen sangen itseriittoinen - terveesti ei-tarvitseva siis. Ja se nyppii kummasti välillä niitäkin ihmisiä, jotka eivät varsinaisesti kuulu elämänpiiriini, eli joihin se ei mitenkään vaikuta. Olisiko kyse siitä, että itseriittoista ihmistä on todella hankala hallita ja niitä jotka haluavat puuttua toisten vapaaseen tahtoon eri tavoin, moinen sellaiselle immuuni ihminen ärsyttää?

Lapsen hankkiminen ja hankkimatta jättäminen ovat molemmat tasan yhtä itsekkäitä asioita. Epäitsekkäitä ne olisivat näillä motivaatioilla:

Lapsen hankkiva: "Nojoo, enmä kyllä oo ikinä halunnu lasta enkä tykkää niistä yhtään, mut hankin kuitenkin, koska aattelin Suomen tulevaa huoltosuhdetta."

Lapsen hankkimatta jättäminen: "No mähän rakastan lapsia ja oon aina halunnu niitä monta, mut jätin kuitenkin hankkimatta, kun aattelin väestöräjähdyksen tuottamia ongelmia."

Tunnetteko te ihmisiä, jotka toimivat ylläolevan kaltaisista motivaatioista? Minä en. Ja en kyllä hevin uskoisi, jos tuollaisia joku väittäisikin...  :)

Eiköhän se ole lähinnä ehtaa kateutta, etteivät itse kykene samaan. Monet kun tekevät asioita täysin ulkokultaisista syistä, jäävät tästä syystä tyytymättömiksi tyyliin ("perhe, asuntolaina, auto on, miks' oon silti onneton?" :crazy2:) eivätkä kuitenkaan halua tiedostaa valintojensa vapaaehtoisuutta - siinähän joutuisi myöntämään olevansa itse syyllinen omaan tyytymättömyyteensä. On helpompi osoitella sormella muita, jos nämä eivät toista ko. henkilön omia virheitä.

Tämähän menee myös niin päin, että esim. vapaaehtoisesti syrjäytyneet, joita on tässä maassa luokattoman paljon, ovat myös usein syyttämässä omasta tilastaan niitä jotka näkevät vaivaa itsensä ja elämänsä eteen - se on yksinkertaisesti helpompaa kuin katsoa peiliin ja joutua myöntämään että reitti oli ihan itse valittu, eikä yhteiskunnan syytä.

Mitä tästä opitaan? Eletään omille odotuksille eikä muiden. Valitettavasti moni ei vaan erota omia ja muiden odotuksia toisistaan.

Nämä on aina hankalia juttuja, milloin pitää kertoa ja miten. Aivan yhtä vaikeaa halusi lapsia tai ei. Jos haluaa niin voi ajatella, että toinen pelästyy ja juoksee karkuun, jos heti kertoo. Jos ei kerro heti onko se pimittämistä? Toisaalta jos ei halua lapsia tai ei pysty jostain syystä niitä saamaan niin pitääkö sekin kertoa heti? Eikö kuitenkin pitäisi ensin olla ihan vapaa tutustumaan toisen ja entä jos perheen perustemisesta puhutaan jotain onko myöhemmin oikeus muuttaa mielipidettään?

Tämä aihe tuli mieleeni kun katselin tässä vähän aika sitten dokumentin Hiljaa toivotut. Se kertoi kahden pariskunnan tarinan lapsettomuushoidoista. Ihan hyvä dokumentti, se sellomusiikki taustalla vain oli välillä vähän karmiva... Näkikö tai katsoiko kukaan muu tuota?

Kerta toisensa jälkeen Eklektikko puhuu asiaa.

Tämä tietysti riippuu ihmisestä, minä ainakin pyrin olemaan rehellinen siitäkin huolimatta että toinen saattaa pelästyä, nimittäin sanoin heti siinä vaiheessa kun vasta mietittiin entisen poikaystävän kanssa että ollaanko me yhdessä vai ei, että en sitten koskaan halua lapsia. Minusta se on reilua sanoa, jos edes vasta suunnitellaan yhteistä tulevaisuutta, ettei sitten tule myöhemmin yllätyksiä vastaan siinä asiassa. Tosin kumppani ei tainnut uskoa tuota minun vakaata mielipidettä vaan elätteli koko ajan toiveita että ehkä sen mieli vielä joskus muuttuu... mutta taisi vain huijata itseään, ei ole mieli muuttunut, tosin ei ole enää kyseistä suhdettakaan että mitäpä siitä   :D :crazy2: (Ei tuon nimenomaisen asian takia siis, mutta luulenpa että myöhemmin olisi muodostunut vakavaksi esteeksi..)

Toisin päin tuo on varmaan hankalampaa, tai siis, että jos haluaa lapsia, yleensähän se on ehkä vähän outoa jos heti ensitreffeillä aletaan puhua mahdollisista lapsista. Mutta suurin osahan niitä lapsia haluaa, eli ehkä sen voi pitää semmoisena perusoletuksena, ja jos ei halua, voi sen kertoa melko alussa. Mutta en minäkään noista puhuisi heti uuteen ihmiseen tutustuttaessa ellei nyt sitten muuten keskustelu mene siihen suuntaan, noin niin kuin yleisesti...

Ja totta kai myöhemmin on oikeus muuttaa mielipidettään, ei siinä suhteen alussa mitään sopimusta allekirjoiteta että omassa kannassaan on pakko pysyä (ainakaan minä en tehnyt niin  ;D).

Aminthir*,
tiedän tunteen. Olen joutunut tuon asian kertomaan ja olenkin sen usein kertonut aika alussa, koska mielestäni on jotenkin epäreilua pimittää tuollaista asiaa. Parempi ennemmin kuin myöhemmin ja jos joku ajattelee, että olen sen takia "pilalla" niin harmi, mutta sitten suhteella ei ole muutenkaan tulevaisuutta. Yleensä reaktio on positiivinen siihen, että on avoin. Jos siis ollaan edes hitusenkaan enemmän tosissaan.

Mutta eipä tämä tosiaan tähän aiheeseen kuulu. Haluaisin perustaa oman aiheen tahattomalle lapsettomuudelle, mutta kerään vielä rohkeutta...  :-X

Helpottaisiko Aminthir ajatella, että ne joiden mielestä olet 'damaged goods' ovat itse asiassa itse 'damaged goods,' mutta paljon olennaisemman osan, eli ajatusmaailman ja asenteiden osalta?  ;)

Näin minä asian näen. Itse haluaisin viedä klassisesti sinne saunan taakse kaikki, joiden mielestä naisen tärkein tehtävä on synnyttäminen. Meinaan jos ei halua lapsia vaikka voisi saada, niin siitäkin saa 'damaged goods' arvioita, joskin mieleen liittyviä sellaisia.

Tosin yleensä porukka hiljenee, kun muistuttaa mikä on maapallon väkiluku tätä nykyä.

Olemme kuitenkin tietyssä mielessä onnekkaita: Me kuulumme siihen pieneen vähemmistöön maailman naisista, joilla on valta päättä itse avioitumisestaan, puolison valinnasta sekä siitä  lisääntymisestään. Ja jos on tahattomasti lapseton, niin on lapsettomuushoitoja ainakin kokeiltavaksi ihan eri lailla kuin vaikka kehitysmaissa. Ja siellähän lapsettomaksi jäävä (jonka avioliitosta muut ovat päättäneet) sitten hylätään tai jopa pahimmassa tapauksessa tapetaan.

Juuri oli myös uutinen, miten Afganistanissa mies ja anoppi olivat yrittäneet tappaa naisen, joka oli synnyttänyt taas yhden tytön...  :knuppel2:  Jos joku edes viitsisi kertoa kaikille maailman miehille, että se on se siittiö joka määrää lapsen sukupuolen.
Ärhentelisivät äijät sitten niille joista asia on kiinni, eli omille kiveksilleen, eivätkä vaimoilleen, psrkls!

Heheh, en tiedä kuuluuko tämäkään aihe tänne, mutta tietääkö kukaan onko jossain netin syövereissä jotain foorumia tai vastaavaa VELA-ihmisille, missä vois vaikka tavata samanhenkisesti ajattelevia miehiä..  :smitten: kun olisihan se treffailukin hauskempaa kun tietää, että ainakin yksi tärkeä tavoite elämässä on sama, eikä mahdollinen tuleva suhde ainakaan siihen asiaan sitten kaatuisi.

Teetkö sinä lapsia ihan vaan ajatellaksesi meidän kaikkien muiden eläkkeitä ja sitä, että suomeen saadaan veronmaksajia? :D Älä nyt hulluja puhu :D

Ah, velat ja ikuinen kiista siitä, mikä on ja mikä ei..
Edelleenkin ihmettelen sitä, mitenniin en voisi tietää sitä, etten koskaan halua enkä saa lapsia? Todellakin voin ja tiedänkin, ettei niitä elämässäni koskaan tule olemaan.

No tietenkin sen voi tietää. Ihan yhtä hyvin kuin senkin, että niitä muksuja tulee olemaan.
Ja väärässäkin voi olla molemmissa tapauksissa :D
Minä tiedän tällähetkellä, etten enää tahdo lapsen lasta. Tai siis...lapsenlapsia, niitä juu :D

mikä siinä onkin niin vaikea muiden ymmärtää, että sitä oikeasti voi tietää, että ei koskaan hanki eikä edes halua hankkia lapsia..
Niitä tilanteita tulee kokoajan enemmän ja enemmän mitä vanhemmaksi tulee.. ihmeellinen pilke silmäkulmassa kysytään "koska sitä lapsia aiotaan hankkia" jne..
mikään ei ole raivostuttavampaa.. mutta ah se autuus siinä vaiheessa kun olet kertonut miksi et halua lapsia ja paasannut siinä aikasi, niin kyllä sen kysyjän pilke silmäkulmasta katoaa.. Onko elämän tarkoitus vain ja ainoastaan tehdä lapsia..!? no EI ole..!!
Yleensä vielä se, joka asiasta kysyy, on itse siinä tilanteessa, että on vartti sitten valittanut kuinka rankkaa lasten (terveiden lasten) kanssa on.. sitä ja tätä ja tota ja ei jaksa ja vali vali.. Haluaako nämä ihmiset siis tieten tahtoen saman myös kanssakulkijoille..? Välillä kun tuntuu, että niissä lapsissa on vain hyvin pieni prosentti hyvää.. siis kun kuuntelee näitä juttuja.. En silti kaipaa yhden yhtäkään puolustusta tähän miten ihania lapset ovat.. tiedän, että ovat sitä myös.. Mutta minä olen onnellinen lapseton..!!
 :smitten: :smitten: :smitten:

Mieleen tulee parikin asiaa:
Ihminen joutuu oikeasti ponnistelemaan hiukan, jos haluaa edes yrittää ymmärtää sellaista toisen ihmisen kokemusta tai asennetta joka poikkeaa kovasti omasta. Toiset eivät viitsi tai kykene ja siten eivät sitten edes yritä, vaan saattavat jopa  pitää omaa asennettaa ainoana oikeana tai terveenä. Tämä on heidän omaa henkistä köyhyyttään ja kykenemättömyyttään ja sen vuoksi heihin on helppo suhtautua ymmärtäen ja lempeästi: Jos on lusikalla annettu, ei voi kauhalla ammentaa...  ;D

Ja sitten on niitä, jotka huomaavat lapsia hankittuaan että ei se nyt sitten mitään paratiisia olekaan ja sisäisesti hieman kaduttaa. Kun sitä ei sitten voi oikein ääneen sanoa - tämä on tabu, vaikka juuri tuli tutkmustulos siitä että ne vapaaehtoisesti lapsettomat pariskunnat ovat järjestään onnellisempia kuin vapaaehtoisesti lapsia hankkineet - niin kurjuus halutaan jakaa. Tämä liittyy kateuden tunteeseen, jotenkin sen toisen lapsettomuus tuntuu olevan itseltä pois. Eli kyllä, haluavat tieten tahtoen saman toisille, vaikka sitä ei voi tietenkään myöntää ääneen ja voi olla että tämä halu ei ole edes tiedostettu, vaan on vain siellä alitajuisella tasolla.

Itse olen hyvä torppaamaan kaikki tuollaiset saman tien: Ei tarvitse kuin kysyä 'eikö 7 miljardia ihmistä ole tarpeeksi?' ja 'mikä juuri sinun tai minun geeneissä on niin ihmeellistä että juuri niitä pitäisi jatkaa?'  ;D Ja huoltosuhteesta nillittäjille voi sanoa: 'Mikä juuri Suomen kansassa on niin ihmeellistä että juuri sen pitää lisääntyä?' tai sitten se ultimate natsikortti: 'Niin, Natsi-Saksassakin naisten tärkein tehtävä oli kansakunnan jatkuvuuden varmistaminen synnyttämällä mahdollisimman paljon lapsia.'  ;D

Minulla on jotakuinkin kaikissa tilanteissa käytössä sama tekniikka kuin puhelinmyyjien kanssa: ensimmäinen 'ei' tai ensimmäinen eri mieltä oleminen tapahtuu aina kohteliaasti. Jos sitä ei uskota, kohteliaisuustaso alkaa laskea jyrkästi, kunnes päädytään aika rankkoihinkin heittoihin. Siinä vaiheessa kun tuputus ja se että ei uskota ei:tä on jo noin kolmannessa toistossaan, tehokkain keino on suorasanainen ja räävitönkin meininki. Me olemme kaikki toistemme opettajia ja minä haluan opettaa ihmisiä kunnioittamaan toisten vapaata tahtoa...

juurikin jotain tälläistä olin itsekkin ajatellut mitä kerroit.. Todella moni ihan varmasti on jopa sitä mieltä, että vähän kaduttaa.. Vain yksi ihminen jolla on lapsia ymmärtää kantaani ja on sanonutkin, että älä ikinä tee lapsia.. :D
Itse lähden myös tuolla ystävällisellä ei linjalla ja sitä mukaa sitten mennään eteenpäin.. lähes sataprosenttisesti sitä vain joutuu menemään sinne jo ns. liian pitkälle, kun tyypit eivät vain usko mitä sanotaan.. noh.. nää on näitä.. mutta tuo natsikortti oli hyvä veto.. ;)

Tulevaisuudestahan ei koskaan voi mitään tietää varmasti. Sitä voi jostakin sattuman oikusta huomatakin yhtäkkiä olevansa vanhempi tai lapseton, vaikka kuinka vakaasti oli päättänyt ja suunnitellut muuta, ja kokea uuden elämänsä sellaiseksi mistä ei luopuisi. Varsinkaan lapsen saantiasioita ei voi etukäteen varmasti suunnitella, ajatellen siis niin päin kuinka monta ja milloin niitä aikoo tehdä. Se ei ole mitenkään automaattista. Siksikin on kumma, jos jokaiselta automaattisesti oletetaan tietynlaista elämänkaarta..


Mutta että lasten kasvattamisen kurjuus ja lapsettomien kadehtiminen.. no jaa.. kaipa niitä hetkiä voi kellä tahansa olla, mutta jos on lapsia hankkinut siksi että sen kokee itselleen oikeaksi, eikä siksi että "niin kuuluu tehdä", niin en usko että kukaan kuitenkaan oikeasti vaihtaisi paikkaa lapsettomien kanssa. Sama pätee ihan missä elämänvalinnassa vain, on helppo valittaa miten rankkaa on, mutta silti ei vaihtaisi sitä mistään hinnasta pois.

Lapseton voi huomata olevansa yhtäkkiä vastoin tahtoaan, mutta sivistysmaissa joissa abortti on vapaa, ei kukaan tule äidiksi vastoin tahtoaan. Joten kyllä minulla vain oli suunniteltuna ihan siitä asti kun asiaa rupesin ylipäätään ajattelemaan, että ei lapsia ja jos vahinkoraskaus tulee niin ilman muuta sitten abortti. Toisaalta olenkin ollut ehkäisyn suhteen erittäin tarkka, eikä vahinkoja ole sattunut. Sterilisaatiota en ole ottanut, koska en ole halunnut leikellä kehoani.

En tarkoittanut vasten tahtoaan, vaan sellaista tapausta että sattuman tullessa kohdalle omat halutkin muuttuvat. Sellaista käy kyllä, vapaaehtoisesti lapsettomat vain ärsyyntyvät tämän mainitsemisesta siksi että sitä tuputetaan heille jatkuvasti kuin automaattisena, että vielä se mieli muuttuu, vaikkei se mitenkään automaattista olekaan. Mutta niin voi käydä, ja minusta on hienoa, että ihminen tarttuu elämän tuomiin uusiin tuuliin jos kokee ne omakseen (oli se sitten lapsi, työpaikka, mikä tahansa), eikä pysy jossain kymmenen vuotta sitten päättämässään, joka ei enää sen hetkiseen itseensä ja elämäänsä sovi. Voi olla, että se päätös sopii läpi elämän, tai voi olla että juuri se muuttuu. Kuka tietää, en koskaan uskalla puhua mistään niin ehdottomasti että käyttäisin sanoja "en koskaan" tai "varmasti".

Noh, nuorempana oli pari kertaa kun luulin olevani vahinkoraskaana ja silloinkin minulle oli aivan itsestään selvää että jos olen niin sitten teen abortin. Eli olin tilassa, jossa luulin masussani olevan sikiön, eikä asenteeni asiaan muuttunut siitä piiruakaan, päinvastoin - tulin silloin vielä varmemmaksi siitä että en todellakaan halua lapsia.

Olikos ne lapset/perhe missä huoneessa astrologisella kartalla? Minulla ovat sekä 4. että 5. huone typötyhjiä, eli ei ole niihin liittyviä oppitunteja valittuna ollenkaan tähän inkarnaatioon.

Voihan oppiläksy vastaavasti olla kokea lapsettomuus ja siihen liittyviä asioita. Onhan siinä aika suuri ero elämässä, joten varmasti on omat oppiläksynsä siinäkin. Mitä enemmän on joutunut päätöksensä takia tappelemaan, tulee mieleen jokin esim. saturnuksen tai uranuksen aspekti kuulle.

Lapsettomuuden valitsemisen oppiläksyt ovat mielenkiintoisia siinäkin mielessä, että lapsien hankkiminen jokseenkin aika voimakkaasti pakottaa omiin oppiläksyihinsä, mutta lapsettomuuden valitsemisen pakottavista oppiläksyistä tulee mieleen vain sosiaaliset paineet? Muutoin tulee mieleen, että haasteena on ilman pakkoa huomata oman käyttäytymisensä rajoja, kehittää omaa ymmärryskykyä siitä mitä oma toiminta aiheuttaa? Jos saa suoran palautteen toiminnastaan lapselta, ei välttämättä tarvitse kehittää sitä taitoa ymmärtää sitä ilman pakkoa.. hmm.. mitäköhän taas yritän sanoa kun sanat ei kulje.  ;D

muok. niin, yksinäisyyden kysymykset ovat myös yksi lapsettomuuteen liittyvä oppiläksy, mutta toisaalta se voi olla oppiläksynä myös lasten kautta. Vaikka olisi lapsia, se ei ole mikään tae ettei kuolisi yksin. Jos hankkii lapsia yksinäisyyden välttämiseksi, sehän on silloin merkittävä oppiläksy (jonka sitten oppii tai siirtää eteenpäin?).

voihan se olla jokin oppiläksy lapsettomuudesta joo, mutta voihan ainakin yhden elämän elää vallan ilman oppiläksyjä lapsista.. jos sitä omaa karmaa on paljonkin jäljellä.. aina ne lapset on vedettävä joka kohtaan.. Ja niin, voihan se ajatus muuttua, mitä sitten.. Itse olen ollut lapsia vastaan jo nuorempana todella vahvasti.. ja jopa tietoinen siitä, että en välttämättä lapsia saa edes hankittua.. asia ei ole sata varma, mutta tiedän, että niitä olis tullut jo jos olisi.. jossain elämän vaiheessa olin jopa valmis tekemään lapsia, mutta se oli vain ulkopuolelta tullutta harhaa, enkä missään vaiheessa ollut itse sitä mieltä.. nyt taas tiedän oman kantani.. Kuitenkin olen sitä mieltä, että jos tulen raskaaksi ja elämäntilanne sen sallii, saatan jopa pitää lapsen, koska kyllä se sitten on tarkoitettu.. mutta olen melko varma, että tässä elämässä sellaista tilannetta ei tule.. ihan on tarpeeksi kyllä niitä ihmisiä jotka lapsen ansaitsevat ja haluavat, mutta niitä vielä enemmän joille ei olisi koskaan lasta suonutkaan..

Tavallaan jokin oppiläksy aiheessa on, jos se aiheuttaa voimakkaita tuntemuksia.
Voihan sitä kyselijöihin suhtautua myös neutraalisti, he nyt ajattelevat omalla tavallaan, mutta minä tiedän mitä itse haluan. Voi jopa ystävällisyydestä sanoa, että tällä hetkellä tuntuu etten halua lapsia, enhän minä tulevaisuudesta tiedä, mutta näin minusta tuntuu nyt yms. Antaa niiden vastailla tai kauhistella mitä tykkäävät. Kyllähän sitä maailmassa kauhistellaan ties mitä. Se mikä siinä aiheuttaa itselle tuntemuksia, siinä on jokin oppiläksy.

Tekisin vaikkapa 10 lasta jos puitteet ja oma jaksaminen sallii. Totuus on myös se että nyt kun lapset ovat jo teini-iässä ja olen saanut enemmän aikaa itselleni, olen huomannut kuinka väsynyt ja kulunut olen. Mutta olen oppinut sen että en sano "ei koskaan enää" koska olen joutunut kohtaamaan tämän kuitenkin. Pidän mielen ja sielun avoimena. Jos nyt tulisin raskaaksi tekisin varmaan abortin, koska en ole enää valmis uhraamaan seuraavat 20 v lapsen hoitamiseen ja en vain enää jaksaisi. Sen takia tein lapset nuorena, että saisin sitten kohtuuiässä vielä toteuttaa itseäni ja elää vielä omaa elämää. Nyt odottelen lapsenlapsia ketä voin hoivata, ihana uudistumisaika sekin tulossa  :smitten:

Minä suhtaudun kyselijöihin neutraalisti aina ensimmäisen kysymyksen ajan, mutta sitten jos alkaa tuputus ja inttäminen, siinä onkin sitten hänelle oppitunti toisten ihmisten vapaan tahdon kunnioittamisesta.  ;D

Luulen että minulla vapaaehtoinen lapsettomuus on yhdistelmä kahta asiaa, noin astrologisesti katsottuna. Ensinnäkin on perheen ja lapsien huone tyhjä, eli ei ole valittu juuri tähän inkarnaatioon mitään siihen liittyviä oppiläksyjä - ei niin lapsellisuuteen kuin lapsettomuuteenkaan liittyviä. Toinen juttu sitten kartallani (Astrosepon soturin tulkinnasta) on se että siellä on kahteen kertaan parikin eri kolmiota tai mitä härpäkkeitä ne nyt olivatkaan, joiden sanoma on että olen aiemmissa inkarnaatioissa uhrautunut koko ajan muiden eteen niin että oma kehitys on sen vuoksi ollut hitaampaa kuin pitäisi ja tässä inkarnaatiossa tulee sitten koko ajan vain kakkaa käteen ellen toimi aivan kaikessa niin että ajattelen ensin vain itseäni ja sitä mitä haluan. Ja sellaiseen kuvioon eivät myöskään lapset kovin hyvin sovi.

Hmmm.. koetko siis niin, että sinulla ei kuulu tämän elämän kehitysläksyihin ollenkaan toisista vastuun ottaminen tai oman käytöksen toisille aiheuttamien seurauksien ajatteleminen? Yritän vain ymmärtää tätä, siis, itse kokisin, että jos olet edellisissä elämissä alistunut, sinulla olisi oppiläksynä löytää tasapainoinen tapa ottaa vastuuta ja oman käytösten seuraukset huomioon, eikä mennä toiseen ääripäähän ja olla ottamatta niitä ollenkaan huomioon? Vai miten itse koet asian? Kun valitsee lapsettomuuden, siinä on juurikin se haaste, että tuo tasapaino pitäisi löytää täysin itse vapaaehtoisesti, ilman että kukaan pakottaa siihen. Ja itse asiassa, mikäli se juuri on elämän oppiläksy, lapsettomuus kuuluu siihen valintana, eli tavallaan kuuluu mukaan oppiläksyyn, miten haluaakaan ajatella. Toivottavasti ymmärsit edes jotain mitä yritän sanoa.. vaikeaa tämä sanamuotoilu.

Toisaalta, vaikka aikuisesta ihmisestä ei pitäisi joutua ottamaan vastuuta kuten lapsesta, lähelle liippaavia tapauksia kuitenkin on. Tilanne on silti erilainen, vaikka ehkä opettaa jollain tapaa samaa asiaa, muttei kuitenkaan ihan. Lapsesta huolehtiminen ja lapsen välittömät reaktiot käytökseen ovat kuitenkin varsin erilainen asia. Ja lapsien kautta voi oppia asioita muutenkin kuin että he olisivat omia lapsia. Lapsethan on aina niitä silmien avaajia myös.  ::) :) Jollekinhan voi mukavasti sopia olla täti tai setä, muttei omia lapsia halua. Kyllä ne lapset ja eri sukupolvet aina merkittävästi jollain tapaa kuuluvat elämään, ainakin niiden olemassaolo, vaikkei itse hankkisikaan lapsia.

Ja lapsien hankkiminen on merkittävä päätös, sillä se määrittää elämää hyvin paljon. Valitsi miten tahansa, se vaikuttaa suuresti, joten totta kai siitä puhutaan merkittävänä päätöksenä. Yksi elämän suurimmista kuitenkin.

Ei, en ole edellisissä elämissä alistunut, vaan jos nyt oikein muistan siitä tulkinnasta, niin Sepon sanoin

"...käyttänyt kiistämättömiä lahjojasi muiden hyväksi niin että oma kehityksesi on jäänyt sivuosaan." Suunnilleen noin. Eli ymmärrän itse, että se on ollut oma valinta palvella muita itsensä unohtaen, ei suinkaan alistuminen pakosta.

Ja kyse ei ole siitä ettenkö ottaisi muita  huomioon silloin, kun teen jotain millä on vaikutusta muihin ihmisiin. Sillä ei ole kerrassaan mitään tekemistä tämän asian kanssa, vaan siinä on kyse siitä että kun on tehnyt ja maksanut tarpeeksi karmaa, niin sitä sitten kunnioittaa muiden vapaata tahtoa aika ehdottomasti. Kyse on siitä, että en anna toisten söhlätä omaa vapaata tahtoani yhtään millään tavoin, vaan sanon sellaiselle aina ehdottoman ein. En siis ole uhkailtavissa, kiristettävissä, manipuloitavissa tai syyllistettävissä yhtään mihinkään. Jos joku sitten pahoittaa mielensä siitä ettei sellaista pysty minulle tekemään, niin se ei todellakaan ole minun oppiläksyni, vaan hänen.

En siis tölvi muita ikään kuin vastareaktiona aiemmalle alistumiselle, enkä ole koskaan sellaista tehnyt. Sen sijaan jouduin tässä elämässä kantapään kautta oppimaan etten huolehtisi muiden asioista ollenkaan, vaan ihan vain omista asioistani ja myös sen, että minun ei pidä antaa toisten puuttua omaan vapaaseen tahtooni tippaakaan. Siellä Astrosepon soturin tulkinnassa oli ihan suorasanainen kehoitus ajatella itsekkäästi aina ensin omaa itseä, muutoin en pystyisi muitakaan auttamaan ollenkaan. Ja katkeran kokemuksen kautta - tytöthän kun edelleen opetetaan palvelemaan muita ja huolehtimaan muista, joten sellaista toki elämäni alkupuolella tein - opin että niin se sitten näyttäisi olevan.

On nimittäin sellainen asia kuin terve itsekkyys, sitä minä olen opettelemassa, en suinkaan piittaamattomuutta.

Ja ei, en ole halunnut olla pienten lasten kanssa tekemisissä edes silloin kun ne ovat muiden lapsia. Mutta eipä ole tarvinnut lasten seurasta myöskään kieltäytyä, koska olen jotenkin hassusti aina ollut siinä tilanteessa ettei sukulaisilla tai kavereilla ole edes ollut lapsia. Olen ollut - julkisia kulkuneuvoja lukuunottamatta - ensimmäistä kertaa samassa huoneessa sylivauvan kanssa vasta 27-vuotiaana.  :o Sieluni on siis järjestänyt minulle elämän, jossa ei ole erikseen edes tarvinnut lapsia vältellä.

Yksi pointti on luultavasti myös se, että en halua asettaa rajoja kenellekään, eli puuttua kenenkään vapaaseen tahtoon. Lapset ja koirat oikeasti tarvitsevat rajojen asettamista, joten sen vuoksi niiden seura ei sovi minulle. Koirat ovat ihania ja suloisia, samoin ovat lapset, mutta kummatkaan eivät sovi tämän inkarnaationi sielunsuunnitelmaan. (Kuten eivät sellaiset aikuisetkaan, jotka haluavat antaa vastuun omasta elämästään kumppanilleen - yksi ihmissuhde on minulla myös kaatunut siihen.)

On minulla 2 veljenpoikaa jotka ovat olleet ihan ok perhetapaamisissa ja eritoten nyt kun ovat jo aikuisia.

Elämässä on joskus silti tilanteita, joissa on parempi joustaa myös epäoikeudenmukaisuuden edessä ja hyväksyttävä se mitä toinen itsestä kokee, eikä se tarkoita itsensä unohtamista. (Tasapaino tarkoittaa minulle tuota, että pystyy pysymään itsenään vaikka välillä joustaa. Töykeys ei mielestäni liity tähän, vaan johtuu monesti muista syistä.) Mutta, voi tosiaan olla, että sinulle on tärkeää tässä elämässä olla hyvin jämäkkä omien etujesi ja tarpeidesi puolustamisessa. Se on varmasti monelle tärkeä opetusläksy, mikäli taipumus on siihen uhrautuvaan suuntaan.


Tuttavapiiri ja ystävät on helppo vaihtaa jos tulee ongelmia, jopa vanhemmilleen voi kääntää selän, mutta lapsiaan ei voi vaihtaa. Lasten kanssa on pakko joustaa ja ymmärtää esimerkiksi, että vaikka toinen omasta mielestä loukkaantuu mitättömästä asiasta, se on silti oikeutettua ja on itse tehnyt virheen. Tämä on se mikä lapsia hankkineilla toimii pakotteena (mitä yritin jokseenkin muotoilla koko ajan). Lasten kanssa tämä on pakko kohdata ja suhtautua siihen jotenkin. Kaikissa perheissä siltikään ei pystytä näitä kohtaamaan, surullisia esimerkkejä on..

Työelämässä, opinnoissa ja muissa systeemeissä joissa tarvitaan niiden sujuvan toiminnan vuoksi hierarkiaa voi joutua ihan vaikka mihin ja siellä on helppoakin joustaa välillä, näyttelijänkyvyistä on myös apua. Ne tilanteet ovat tässä asiassa aika lailla sivuosassa minulla ja ne tilanteet joissa olen joutunut tätä asiaa opettelemaan ovat noiden kahden ulkopuolelta.

Eli yksityiselämässä, kavereiden ja sukulaisten kanssa sekä parisuhteessa, en pysty oikeasti keksimään ainuttakaan tilannetta jossa yllä lainaamani kohta pätisi. Pystytkö valottamaan tuota jollain esimerkillä (mieluiten ei lapsia sisältävällä, jotta olisi minullekin relevantti)? Jotenkin on vähän sellainen tunne, että en  vain oikein ymmärrä tuota ylläolevaa.  :o

Epäoikeudenmukaisuus ei välttämättä ole ehkä minulla se iso pointti - sellainenhan rassaa aivan kaikkia, vapaa tahto on paljon isompi. Mutta kuitenkin, tuntuu vain että nyt minulla on tajuamisvaje ja heti kun vain heität jonkun esimerkin niin sitten ymmärrän varmaan.  :)

Tarkoitin lähinnä jotakin sellaista yksinkertaista, että itse ei mitenkään ymmärrä millä tavalla loukkasi toista, mutta silti voi hyväksyä sen, että toinen kokee olonsa loukkaantuneeksi ja kunnioittaa sitä. Vaikka se tuntuisi epäoikeudenmukaiselta, koska on ns. syytön, mutta voi silti pyytää anteeksi ja ymmärtää tehneensä tilanteen huomioon ottaen väärin (saatuaan syyn selville). Suhteellisiahan nämä ovat aina mihin asti joustaa ja milloin on parempi herätellä toista olemalla joustamatta, mutta koska me kaikki olemme vain ihmisiä, kaikenlaista me teemme ja reagoimme. Koska minullakin on omat herkät kohtani, yritän hyväksyä ne myös muilla ja ottaa vastuun siitä miten käyttäydyn tietäessäni nuo kohdat. Jos jollakin esimerkiksi on herkkä kohta siinä, ettei kykene saamaan lapsia, ja olen tietoinen siitä, on myös minulla vastuu siitä jos loukkaan häntä siihen kohtaan, vaikka tekoni sinänsä olisi mitätön. Samoin vaikka en tietäisikään sitä, voin silti pyytää anteeksi syyn tullessa selville. No, kuinka usein näin oikeasti toimii? Läheisten kanssa kyllä, mutta vieraiden kanssa ei tunne toista niin, että tajuaisi pyytää anteeksi, ellei asiaa läväytetä päin kasvoja.

Mikä on hyöty siitä sille loukkaantuneelle, että hän saa sen kokemuksen että voi oksentaa toisen niskaan virheellisen tulkintansa - ehkä omien  kognitiivisten häiriöidensä tuotteen - eikä siitä hänelle huomauteta?

Minä näen pikemminkin ihmiselle olevan hyödyllistä, jos hänelle osoitetaan että joka kerran kun hän tekee tulkintoja esim. toisten ihmisten ilmeistä, äänensävyistä tai lukee jotain ei-sanottua rivien väliin, hänellä on riski olla väärässä ja hän on siitä itse vastuussa.

Tuollaisen hyväksyminen saa ihmisen vain jatkamaan samaa meininkiä muiden kanssa. Katson tekeväni palveluksen sekä väärintulkitsijalle että hänen potentiaalisille tuleville 'uhreilleen' olemalla hyväksymättä moista koskaan ikinä ja keneltäkään.

Jos olen tietoinen jonkun herkästä kohdasta ja silti tölvin sitä, toki olen tehnyt väärin ja olen anteeksipyynnön velkaa. Mutta sellaistapa minulla ei ole koskaan ollut tapana tehdä. Jos sen sijaan puhun jostain asiasta yleisesti enkä henkilökohtaisesti kenellekään ja paikalla on joku jolle asia on herkkä kohta, ei minulta voi telepatiaa olettaa enkä sen vuoksi ole myöskään anteeksipyyntöä velkaa.

Ihan jokaikinen asia on jollekulle herkkä paikka, joten anteeksipyytely siitä ettei ollut telepaatti johtaa siihen että joko
a) pyytelee anteeksi koko ajan
b) ei uskalla kohta puhua yhtään mitään

Vain toimintahäiriöisissä perheissä ja ympäristöissä odotetaan telepatiaa toisilta eli sitä toisten ihmisten reaktioiden ennakointia. Ja jos suostuu siihen, on vaara että sairastuu myös itse.

Ja tässä ketjussahan muuten puhutaan vapaaehtoisesti lapsettomista ja siitä, miten ympäristö heille heittelee asiattomia kommentteja ja tuputtaa omaa 'kyllä sinäkin niitä lapsia tulet haluamaan' -asennettaan rasittavuuteen asti. Silloin kyse ei ole mistään vahingosta ja sellainen tuputtaja on ansainnut kaiken palautteen mitä saa, aina sinne natsikorttiin asti, jos tarpeen.

Olen kyllä kuullut sellaistakin että joskus tahattomasti ja kipeästi lapseton voi suuttua siitä, että joku on vapaaehtoisesti lapseton. Tällöinkin kyseessä on se että sillä tahattomasti lapsettomalla on se asia vielä käsittelemättä tai käsittely kesken. Ei sellaistakaan ole asiallista oksentaa toisten niskaan.

Niin, tiedän että tuo on näkökulmasi,
mutta oma näkökulmani on se, että kukaan ihminen ei koskaan pääse täydellisyyteen, eli me jokainen luomme itse itsellemme loukkaantumisen tunteita ja sosiaaliseen kanssakäymiseen kuuluu sen hyväksyminen ja ymmärtäminen. Jos tietää, että jokin käyttäytymistapa loukkaa jota kuta, ei sitä tarvitse jatkaa vain siksi, että "on vapaus tehdä mitä tahansa." Tämä keskustelu nousi muista teemoista kuin tuosta "kyllä tulet lapsia samaan" -asenteesta, ja itse asiassa, niin puhuvien tulisi ymmärtää mahdollisesti loukkaavansa toista, ei toisinpäin!

Ei tarvitse pyydellä anteeksi koko ajan, eikä tarvitse olla varpaillaan koko ajan, jos välillä joustaa. Mutta tämä on se asia, missä näkemyksemme eivät koskaan kohtaa, koska tulkitset minut kai toiseen ääripäähän (jossa en ole), tai ainakin sitä kautta alat puhumaan, ja minä ehkä osaltani tulkitsen sinut myös jonnekin mitä et ole. Luultavasti siksi jos kehitystehtäväsi on poistua uhrautumisesta, puhut aina joustamisen tai epätäydellisyyden ollessa puheenaiheena joustamisen olevan uhrautumista, se on siis oma tulkintasi asialle ja sinulle tärkeä esille tuotava asia. Mutta kun kaikki eivät puhu joustamisesta sillä mentaliteetilla, että pitäisi hipihiljaa olla ja varoa loukkaamasta ketään. Minulle osaltani on taas tärkeä kehitysläksy oppia joustamaan oikealla tavalla. Että niin. Ehkä olemme toistemme herkissä kohdissa tässä näin?  ;)

En allekirjoita sitä, että kaikessa pitäisi olla jokin "opettaja" ja tuoda esille mitä itse kuvittelee toisen tulkitsevan. Sillä se on oma tulkinta siitä mitä toinen tulkitsee. Rivien välejä siis sekin. Ei niistä pääse koskaan eroon.

Ihmisellä on vastuu miettiä myös sitä, minkälaisia tulkintoja omasta käyttäytymisestä tehdään ja ottaa se huomioon toiminnassaan. Tämä on pointtini, mutta saat vapaasti olla eri mieltä, jos haluat.

ja taas ollaan aiheesta lepikossa..  ;D

Minä en nyt ollenkaan puhunut tilanteista joissa tietää että toinen jostain loukkaantuu, vaan tilanteista joissa joku ottaa itseensä omista sisäisistä syistään tai omien virhetulkintojensa vuoksi. Lisäksi sanoin jo, ettei minulla ole tapana tahallaan tölviä.

Ei minulla ole mitään epätäydellisyyttä vastaan enkä näe tämän asian liittyvän siihen millään tavalla. (Ellei sitten taipumus yrittää puuttua toisten vapaaseen tahtoon ole se mitä epätäydellisyydellä tarkoitat.)

Lastenteon tuputtaminen vapaaehtoisesti lapsettomalle ei ole epätäydellisyyttä vaan yritystä puuttua toisen vapaaseen tahtoon. Jos joku loukaantuu siitä, että en anna hänen puuttua vapaaseen tahtooni, se on hänelle arvokas oppimiskokemus eli pikakarma: Kun yrittää puuttua toisen vapaaseen tahtoon, siitä joutuu maksamaan joko heti sen rankankin huomautuksen muodossa, tai sitten myöhemmin toisessa inkarnaatiossa kun joutuu itse saman vapaaseen tahtoon puuttumisen kohteeksi. Teen rakkaudellisen teon kun annan heti pikakarmana 'näpit irti vapaasta tahdostani' palauteen eli estän tekemästä sitä varsinaista maksettavaksi tulevaa karmaa.

Ja ei, en näe joustamista näissä tilanteissa uhrautumisena. Näen sen mahdollistamisena, ikään kuin kantaisi alkoholistille viinaa kaupasta. Sen vuoksi puutun siihen silloinkin, kun se ei herätä minussa mitään tunteita.

Juu, olen eri mieltä. Ihmisellä ei ole mitään vastuuta siitä miten toiset hänen tekojaan tai sanojaan tulkitsevat, hänellä on vastuu vain niiden kirjaimellisesta sisällöstä. Ihmiset tulkitsevat toisia hyvin usein aivan päin prinkkalaa syistä, joihin tulkittava ei voi millään tavoin vaikuttaa tai jotka ovat suoraa seurausta tulkitsijan kognitiivisista häiriöistä. Jos käyttäyn ihmisiä kohtaan normaalin asiallisesti ja sivistyneen kohteliaasti, minulla ei ole pienintäkään vastuuta siitä jos he tulkitsevat jotain käyttäytymisessäni loukkaavaksi. Jos se oma käytös on kohteliasta ja sivistynyttä, vapautuu vastuusta muiden virhetulkinnoista.

Jos minulla olisi vastuu toisten  ihmisten tulkinnoista omista tekemisistäni ja sanomisistani, niin sittenhän jos joku käsittää niin väärin että vetää minulle turpiin, niin tuolla mentaliteetilla siitä seuraisi että sehän oli minulle aivan oikein. Vielä ikävämpi esimerkki: Minihame voidaan tulkita kutsuksi seksiin eräiden miesten taholta, eli vastuu toisten tulkinnoista omista tekemisistä ja sanomisista johtaa siihen että raiskatulle voidaan sanoa 'itsepä kerjäsit sitä kun pukeuduit minihameeseen.'

Myönnän, etten itse ole parempi tässä,
mutta kanssasi ei näköjään ollenkaan voi keskustella asioista, koska vedät aina jonkin ääripääesimerkin esille? Raiskaukseen kutsuminen? No voi sentään..


Tiedän ihmisiä, jotka käyttäytyvät jokseenkin julmasti, mutta eivät itse koe käyttäytyvänsä niin. Monet kokevat sen kuitenkin julmana. On yhtä monta tulkintaa käyttäytymisestä kuin on ihmisiäkin, siis jos määrittelet oman käyttäytymisesi asialliseksi oman tulkintasi perusteella, se ei kerro sen asiallisuudesta mitään. Siksi on siinä mukavan mittaisella janalla hyvä joustaa omista käsityksistään, ei missään ääripäissä tietenkään. Ei se oma tulkinta ole yhtään sen oikeampi tai väärempi kuin se toisenkaan tulkinta.

Noh, pakko lopettaa tämä vääntö nyt tähän. Itsekin kumma kädenvääntäjä aina pitää olla.  :P

Minä tarkoitan yksinkertaistettuna vain sitä, että jos noin yleisesti ottaen puhuu ja käyttäytyy normaalin kohteliaasti ja sivistyneesti sekä alatyyli-ilmaisuja ja keskisormennäyttämisiä välttäen, niin silloin jos joku pahastuu niin miten ihmeessä siitä voi olla vastuussa?! Jos tähän vaikka vain vielä saisin vastauksen, niin sitten olen tyytyväinen, kiitos.

Vein ääriesimerkkeihin ihan vain valottaakseni tilanteen mahdottomuutta: Ne ovat se ääripää mihin johtaa sinun väitteesi, että olisi vastuussa toisen tulkinnoista. Tietenkään esim. keskustelussa ei niin yleensä käy vaan se lopputulos on se tulkitsijan pahastuminen, josta edelleenkään tulkittava ei ole minusta vastuussa, jos on käyttäytynyt normaalin kohteliaasti ja sivistyneesti.

Ja tarkennan vielä:
Minä tarkoitan normaalin kohteliaalla ja sivistyneellä käytöksellä juuri kirjaimellisesti sitä, mitä sillä ihan tavallisestikin tarkoitetaan. Sellaista käyttäytymistä, jossa ei pureta toisen niskaan omaa pahaa oloa tai heitellä alatyylisiä ilmaisuja tms. Sellaista käyttäytymistä, joka on ok. esimerkiksi useimmilla työpaikoillakin. Ymmärrät varmaan mitä tarkoitan.

Sitten on erikseen ne ihmiset jotka satuttavat tahallaan ja perustelevat sen rehellisyydellä. Siitä on hyvä motto: Rehellisyys ilman rakkautta muuttuu helposti julmuudeksi. Itse pyrin pitämään tämän mielessä ja olemaan rakkaudellinen silloinkin kun olen rehellinen.

Asiallinen käytös tietenkään ei velvoita mihinkään, velvoitus lähinnä olisi siihen asialliseen käytökseen. Tarkoitan vain sitä, että itse en ainakaan pysty jatkuvasti käyttäytymään täysin tyynen asiallisesti, kaikenmoista elämässä sattuu ja tapahtuu. Ihmisillä on eri tulkintoja asiallisuudesta, ja se mihin itse olen tottunut asiallisena voi toisesta olla loukkaavaa ja yritän joustaa näissä tilanteissa, sehän on vain tulkintakysymys.  :) Ääripäät pois jättäen tietenkin.

Minun siskoni tuskin tulee tekemään lapsia ja äitini jaksaa hämmästellä tätä ja valittaa kun laittaa kaikki rahansa matkoihin. Kait tällainen on niin yleistä tietyllä sukupolvella. Ehkä usein ajatellaan kuinka lapsettomat ovat rakkaudettomia ja kykenemättömiä ottamaan vastuuta ja haluttomia joustaa elämässään. Mutta nää nyt on niin epäreiluja väitteitä. Uskon että lapsettomat varmasti kohtaavat joitain tilanteita ja oppitunteja jotka lapsia tekevälle tulee eteen. Eihän se ole jaettu mihinkään lapsettomat vastaan lapsia tekeviä ja näitten puitteissa olisi vain tietyt oppitunnit  ???

Heh. Minulla on samantapainen tulkinta siitä että olen liiaksi uhrautunut viime elämissä että nyt olen itse ensisijalla mutta silti olen tehnyt 3 lasta  ;D Toki minulla on tavaraa 4 ja 5 huoneissa.

Lainaus Avelta:

Nojaa, työelämässä ei minua ole yhtään haitannut joustaa - työelämä on eräänlaista teatteria, jossa roolin vetäminen ei ollenkaan haittaa, se voi olla jopa hauskaa ja antoisaa -  vaikka kuinka paljon esim.juuri toisten tulkintojen suhteen ja olen työskennellyt sekä pahasti luonnevikaisten että  myös päihdeongelmaisten pomojen alaisena muutamaan otteeseen, onnistuen työtovereiden ihmeeksi pitämään nämä tyytyväisinä ja suopeina. Samoin olen tehnyt paljon töitä asiakaspalvelussa aikoinaan. Näiden kokemusten jälkeen uskallan luottaa kykyyni olla normaalin kohtelias ja asiallinen ihan tilanteessa kuin tilanteessa.  :D Niin haastavia tilanteita kuin noiden muutaman pomon alaisena on ollut, en ole koskaan kohdannut yksityiselämässä.

Asiallisen käsitän niin, että puhetapa on kohtelias eikä irvistellä tai näytellä keskisormea.  ;D Jos siitä huolimatta joku käsittää sen epäasialliseksi ("naisten ei ole sopivaa puhua noin!" on tämäkin kuultu...) niin sitten ongelma on jälleen siellä pahastujan päässä.

Minulta lakkasi pinna palamasta ja tyyneys lisääntyi suuresti siinä vaiheessa, kun hyväksyin sen tosiasian että aiheutan itse kaikki tunteeni sillä mitä toisten sanomisista ja tekemisistä ajattelen. Niinpä jos tuntisin ärtymystä, ryhtyisin ensiksi tutkimaan niitä omia ajatuksiani tilanteesta. Toisaalta tämän asian tiedostaminen on myös vahvistanut sitä käsitystäni, että en todellakaan ole vastuussa niistä toisten tunteista - miten voisin kun en voi kontrolloida niitä heidän ajatuksiaan, joilla he ne tunteensa aiheuttavat.

Eihän niistä toisen tunteista ole vastuussa, mutta omalla käytöksellään voi johonkin pisteeseen asti tulla vastaan. Mieteinkin tässä ketjussa taas sitä, että lapsettomana monia tällaisia kysymyksiä pohtii ihan eri tavalla kuin perheellisenä, niiden pohtimisen syillä on erilaiset taustat. Tuota yritin pohtia, että jos lapset pakottavat vanhemmat kehittymään, onko se kuitenkaan lopulta niin että kaikki kehittyvät, vai onko se vain sellaista ns. ehdollistumista? Juurikin tuota, että lapset automaattisesti kehittävät?


muok. asiallisuudesta, ennen kuin kääntyy tämäkin ääripäihin: meillä esim kotona on totuttu puhumaan aika voimakkaasti asioista, ja olen tottunut tiettyyn tasoon asiallisena, joka toisaalta voi toisista olla loukkaavaa. Siinä mielessä se on tulkintakysymys.

Noin yleisesti ottaen olen pitänyt hyvänä periaatteena sitä, että jos en tunne ihmistä kohtuullisen hyvin, pysyn siellä pehmeämmässä ilmaisussa, koska osa ihmisistä on herkkiä jyrkkien sanankäänteiden suhteen silloinkin kun ne eivät kohdistu heihin. Sitten omista kavereista ja lähipiiristä tietää kyllä, kuka suorastaan tykkää ronskista kielenkäytöstä ja kuka taas pehmeämmästä.

Tuntemattomampien kanssa on aina oltava vähän varovaisempi. Minäkin olen sekä kotona että lähipiirissä tottunut ronskiin  kielenkäyttöön, onneksi sitä tasapainottamassa on sitten ollut niitä kokemuksia käsittämättömistä pomoista ja tilanteista ja on oppinut luovimaan superdiplomaattisesti ja melko paljonkin joustaen. Perheet ja kaveripiirit ovat niin erilaisia näissä asioissa, että ihan saman kulttuurinkin sisällä voi tulla kulttuurishokki kun joutuu erilaiseen ympäristöön.

Minä olen sielun haluamien oppimiskokemusten osalta - esim. juuri että kehittyy lapsen kanssa jne. - ajatellut asiasta myös niin, että jos vaikka jossain inkarnaatiossa ei kehitykkään lapsensa kanssa vaan esim. jyrää sen täysin, niin sekin on arvokas 'näin ei kannata tehdä' oppimiskokemus ja ennen pitkää sitä sitten oppii tekemään toisin. Kaikkia lapset eivät automaattisesti kehitä, minun isäni ei kehittynyt yhtään mihinkään lastensa avulla, vaan lähti seuraavaan inkarnaationsa suuntaan se 4. sisäinen monadi tekemättömänä. Ehkä lapset kehittävät sitten, kun on jokusen kerran tapahtunut se että ne eivät kehitä ja sitten sielu vihdoin hiffaa sen asian.

Onko täällä muuten sellaisia, jotka ovat harkinneet ja/tai toteuttaneet sterilisoinnin..?
Olen tässä miettinyt jo hetken, että mitä siihen vaaditaan, että sellaisen saisi.. No nyt lueskelin aiheesta jonkinverran ja toisaalta onneksi en ole tätä asiaa pohtinut aiemmin muuten saattaisi ottaa aivoon tuo kolmenkympin rajapyykki.. kuitenkin se on itselläni ihan tuossa hollilla, niin asia voisi hyvinkin olla ajankohtainen.. Lähinnä mietityttää onko jotain haittavaikutuksia ja millaisia.. tottahan ne ovat yksilöllisiä varmasti..
Se asia, että joskus harmittaisi ei ole edes käynyt mielessä, mutta mietityttää vaan muut vaikutukset..

Itselläni on jo 3 lasta ja ikää 40 v enkä saannut sterilisoinnin. Ehdottivat minipillereitä nyt muutamaksi vuodeksi ja sitten sitä voi harkita jos on todellinen, kehollinen sairaus tmv raskas syy. Joten nykyään sitä ei saa ihan tuosta noin vain. Ystäväni sai 40, kolmen lapsen jälkeen sterilisoinnin mutta en tiedä hänen syytä. Siitä tosin on jo vuosia, joten käytäntö on saattanut muuttua.

on se kyllä kumma kun ei ite saa päättää mitä keholleen tekee.. täytyy varmaan lääkäriä konsultoida asiasta.. tuntuu ainakin, että pillerit olis kyl kiva heittää romukoppaan.. ei niistä voi pidemmän päälle olla mitään hyvää kropalle.. muutenkin jo epäilty kaikkea kummaa mitä ne ovat saattaneet aiheuttaa.. :-\

No sanos muuta. Kait tälläkin haetaan kustannussäästöjä. Minulle onneksi noi pillerit sopii todella hyvin ja runsaat kuukautiset loppuivat melkein kokonaan mutta oishan se paljon helpompaa kun saisi tuon sterilisoinnin.