Astro Foorumi

Minä olen tässä mietiskellyt ja pähkäillyt semmoista asiaa kuin itsensä ja sitten toisten kunnioitus ???
Lähti siitä kun mietin mitä lapseni päässä oikein mahtaakaan liikkua. Mutta mitään osa-aluetta kun ei voi miettiä ilman että ottaa kaikki muutkin tahot huomioon, niin päädyin melko laajan asian äärelle. :o
Joten jos tämä herättäisi jonkinmoista keskustelua ja saisin tähän ajatuksia ja näkökantoja; tai jotain, niin se olisi   :smitten:

Olen tehnyt havainnon, että lapseni on ns.hankala, ja hyvin herkästi kahnauksissa toisten lasten ja joidenkin aikuisten kanssa.
Toisten lasten kanssa se on ihan ok, sellaistahan se on kun yhdessä opetellaan elämisen alkeita...mutta entä ne aikuiset?

Lapsi on hyvin kiltti, avulias ja kuuliainen, silloin kun aikuinen on osoittanut hänelle olevansa tämän kunnioituksen ja luottamuksen arvoinen..ja sitä ei saada muulla kuin oikeudenmukaisuudella ja päättäväisyydellä. Ja hän vielä päivittää tätä tilannetta hyvin usein, voitte uskoa. Jatkuvasti koitellaan, että antaakohan se mamma nyt astua varpailleen, kun eilen ei antanut? Ja tämä varmaankin siksi, että hän tarvitsee turvallisuutta, jota ei tietenkään ole, jollei ole ketään turvallista aikuista.
Mutta sitten, sellaiset aikuiset, jotka ovat lastani kohtaan jollain tapaa epäreiluja, liian pehmeitä tai siinä mielessä heikkoja, etteivät todella arvosta itseään, antavat jyrätä itsensä eivätkä pidä kunnioitusta itsestään selvänä asiana, lapsi onkin kova, töykeä, täysin kuriton, pisteliäs, ilkeä; suorastaan häijy!
Lapselle on tietenkin kerrottava, ettei noin sovi käyttäytyä aikuisia ihmisiä kohtaan, mutta miten hän sen voisi sisäistää, koska ne ihmiset itse eivät sitä tee? Eihän minun auktoriteettini riitä pitämään lasta hyvinkäyttäytyvänä tuonne maailman turuille ja toreille asti ???

Kunnioitatko sinä itseäsi? Millaista sinua pystyt kunnioittamaan ja millaista et?
MItä teet jos itsekunnioituksesi on kateissa?
Pystytkö kunnioittamaan automaattisesti kaikkia toisia olentoja?
Onko kunnioitus vain yksi iso asia, vai onko silläkin kenties monia eri tasoja, ja voit kunnioittaa toista ihmistä tuossa asiassa, muttet missään nimessä tässä? ???

Olen ajatellut. :buck2:
Kuten huomaatte, se ei ole ihan mun juttu, eksyn aina tajunnanvirtaan, enkä pääse puusta pitkään :D

kunnioitan. itteeni ja muita.

Ensiksi on hyvä tosiaan miettiä mitä tuolla käsitteellä "kunnioitus" tarkoitetaan. Tai ehkä  asian moninaisuutta voidaan lähestyä myös tarkastelemalla mitä kunnioitus ei ainakaan ole.

Tällä tarkoitan sitä, että on turha yrittää keskittää huomioonsa siihen, miten toisia ihmisiä tai itseään pitäisi paremmin kunnioittaa. Koska, silloinhan luodaan illuusio; vältellään vain sen tosiasian kohtaamista mitä todellisuudessa ollaan.
Vasta kun huomio keskitetään tosiasiaan; että on liian periksiantava, liian komentava tai mitä nyt ikinä onkaan, eikö tuon havaitseminen itsessään ole jo sitä huomiokykyä, joka mahdollistaa muutoksen?

Eli yksinkertaistettuna, jos lapsi on kuritön ja töykeä; on turha torua ja yrittää saada lapsi muuttumaan kiltiksi, vaan vasta kun ymmärrän lasta, syyt siihen miksi tämä on kuriton ja töykeä, voidaan silloin syitä yhdessä käymällä läpi saada nämä ominaisuudet poistumaan, eikö  jäljelle jää silloin kiltteys?      

Kun puhutaan kunnioituksesta joka kohdistuu johonkin kohteeseen: henkilöön tai asiaan, on hyvä huomioda myöskin kuinka tuo kohde luo vastakohdan. Esim. kun monet sanovat kunnioittavansa maatansa ja olevansa valmis puolustamaan sitä vaikka väkivalloin.Tämä osoittaa "kunnoituksen" rajoittuvan vain omaan maahan ja kansakuntaan.
 
Tai kunnioitus, joka kohdistuu vain johonkin ns. korkearvoiseen henkilöön, luo tämä epäkunnioituksen varjon siloin tätä alempiin henkilöihin.    
 
Eli itse pitäisin tärkeänä tarkastella mitä ns. kunnioitus kokonaisuudessaan merkitsee, ei sitä keneen sen kohdistan ja keneen en.
Kunnioitus siis merkitsee minulle jotakin, joka tapahtuu luonnollisesti.
Ei ole aina helppoa huomata kuinka ajatus helposti vertailee sekä jaottelee ketä tulee kunnioittaa ja kuinka paljon, kokee alemmuuden tai ylemmyyden tunteita jne..

Mutta, tälläinen suora havainnointi  paljastaa kuinka ajatustoiminto synnyttää kyseisen käsitteen ja mitä kaikkea siihen liittyy.

  

    

 ???
Sanoisinko, että minulla on itselläni sellainen kunnioittava pohjavire kaikkeen, mutta se saattaa siitä joko syvetä tai hävitä kokonaan...ihmiset itse vaikuttavat minun suhtautumiseeni teoillaan. Eikös tässä nyt ole sama suhtautuminen kuin lapsellanikin on?
Miten minä sitten kohtelen niitä, joita en kunnioita?
Tjaa, taidanpa tulla heidän kanssaan hyvin toimeen, mutten anna mitään, enkä saa, ja välillä kanssakäymisessä vilisee verbaalisia piikkejä, kun en voi estää itseäni...melkein huomaamattani isken kipeisiin kohtiin. Tästä voisi myös vetää jonkinmoisen sillan pojan käytökseen....tai sitten olla vetämättä.

"Eli yksinkertaistettuna, jos lapsi on kuritön ja töykeä; on turha torua ja yrittää saada lapsi muuttumaan kiltiksi, vaan vasta kun ymmärrän lasta, syyt siihen miksi tämä on kuriton ja töykeä, voidaan silloin syitä yhdessä käymällä läpi saada nämä ominaisuudet poistumaan, eikö  jäljelle jää silloin kiltteys?"     
 ;D Tuo kuulostaan niin yksinkertaiselta ja järkevältä. Aivan ihanalta. Mutta voiko mikään oikeasti olla noin yksinkertaista?

Äh. Tässäkin on sillätavalla, että minun korkeampi puoleni kyllä kunnioittaa ja rakastaa aivan kaikkea ja kaikkia...mutta sitten maallinen minä itte tulee ja alkaa olla epäkunnioittava :P

Kunnioittamista on tosiaan montaa sorttia...pitäisikö ne kaikki saada mahtumaan samaan pakettiin vai ajatella jokaista erikseen?

Vaikkapa kunnioitan opettajan mielipiteitä, mutta en voi kuitenkaan kunnioittaa häntä opettajana, koska hän mielestäni toimii väärin?
Siis ihmisenä kunnioitan häntä kuitenkin, vaikka yhtä osasta en kunnioittaisikaan...

Ja lapsi...ei kai lapsikaan voi kunnioittaa ketään jota ei vain voi. Kun eihän sitä voi pakottaa...mutta käytökseensä voi vaikuttaa...ehkä pitääkin opettaa, että ei kaikkia tarvitse kunnioittaa, kun ei siihen pysty kuitenkaan, mutta käyttäytyä pitää, ei voi silti tehdä mitä sattuu... koska siitähän ei seuraa kun ongelmia.

^Aivan. Paitsi että meillä on pakosti kaikki tulleet aina kaikkialle mukana, ja opetettu käyttäytymistä niissä tilanteissa mitä on vastaan tullut ???

Minun nyt pohtimani tilanteet ovat sellaisia, joissa en siis itse ole paikalla. Kyllähän lapsi käyttäytyy mallikkaasti silloin kun minä olen maisemissa, mutta muuten on ongelmia riippuen siitä kenen kanssa kanssakäymisissä hän milloinkin on.
Tässä siis on kyseessä ekaluokkalainen, ei enää ihan pikkuinen, ja tämän ikäisen oletetaan jo jossain määrin harjoittelevan elämää kodin ulkopuolellakin.
Ilmeisesti hällä siis on ominaisuus kohdella ihmisiä siten, miten he hänen mielestään ansaitsevatkin tulla kohdelluksi...oikein kun miettii, niin ehkä siinä ei ole niin paljon vikaa kuin heti ensin tuntuu, mutta käytännössä siinä on aika paljonkin vikaa >:(
Opetettu on, mutta kun saisi vielä menemään jakeluunkin ??? Vai onko tässä odotettava että armeija takoo poikaan kunnioitusta :buck2: ;)  Mikäli semmoinen silloin vielä on. Sitä ennen laps hankkii sellaisen maineen että pienellä paikalla seuraa välttämättä ongelmia, mm. ihmiset eivät ota seuraansa moista rääväsuuta, ja sekös vasta on mukavaa  :-\

Mitenkähän lapsi on tuon minun oman esimerkkini sisäistänyt...vanhemmilta näitä juttuja kun tosiaan opitaan, ja se mitä tekee opettaa paljon enemmän kuin se, mitä sanoo.... ???
Luulisin ainakin, että sen pitäisi näkyä, miten osaan kohdella asiallisesti niitäkin, joiden kanssa minulla on ristiriitoja :-\
Ja varmasti on selvinnyt sekin, etten minä kaikkia kanssaihmisiä niin kovin kunnioita..mutta jotain ratkaisevaa on jäänyt kai pimentoon, ehkä siinä syy.

Esittää yleensä jonkun väitteen, mitä tämä henkilö on tehnyt, tai millainen on ja mikä mielestään sitten ilmeisesti oikeuttaa tuohon epäkunnioittavaan käytökseen :-\
Esim.
" Nokun se aina komentaa tuota miestään.." " Nokun se aina puollustaa tuota Tiinaansa ja se on epäreilua"
Ja sitten semmoiset vanhemmat joiden omat lapset eivät usko mitä sanotaan, ovat kahnauksissa pojan kanssa, kun käyttäytyy samalla lailla kuin heidänkin lapsensa heitä kohtaan. Puollustus on tietenkin että " No kun Mattikin teki" :-\

Eijjo helppoo ei.
Lasten kasvatus on kyllä kaikkein haasteellisin asia minkä oon tavannu. Näissä kun on aina niin pirun monta piippua.
Kunhan joskus huomais edes sen, että ainakin äiti yritti :P Heti kun vaan keksii, että mitä tässä pitäs yrittää :D

Aivan kuin minä!!!!  :D Eikö tää liene jo toinen kerta kun huomaan Kuuildasta samoja piirteitä? Et kuuhilda satu olemaan pyrstökäs atraimenomistaja?



Mulla ei ole lapsia mutta tästäkin olen samaa mieltä.

Pyrstökäs atraimenomistaja? Poseidon? Eeeii...en usko olevani poseidon :D  :buck2:
( En ihan tajunnut siis  ;)  :P )

Mutta joo, samanhenkisyyttä taitaa olla meissä  8)
...harvinaista sinänsä, että joku olisi kanssani kovasti samanhenkinen, kun olen vähän kummallinen..mutta ehkä Kalevanneito olet myös? :D

Kunnioittamista ei voi tosiaan pakottaa, mutta käytöstapoja voi opettaa. Aina parempi, jos poika voi selkeästi nähdä hyvien tapojen edut, eikä vain pelätä koko ajan rangaistusta siitä, mitä tapahtuu, jos on "tuhma".

Omassa itsekunnoituksessa ei ole mitään vikaa, mutta aina välillä törmää niihin ihmisiin, jotka eivät piittaa p*skaakaan kenenkään mielipiteistä, henkilökohtaisista rajoista tai edes ihmisoikeuksista. Tällöinhän sen kunnioituksen joutuu ottamaan, joskus jopa poliisin voimin.

Ööh... siis se joka kantaa vesiruukkua tuolla Zodiacissa...On mut Poseidonin ja Ahdin näköisenäkin kuvattu...Ja kahtena laineena alekkain... Juu, kyl mää maar olen kummallinen.

Ootkos vesimies kalevanneito siis?
:D

Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki!!!

Juu, kyllä vesimiehen pitäs vesimies tuntee :D
Kas kun en heti sitä tajunnu  :uglystupid2:
Meidän homma on olla vähän outoja :D

" Paska roiskuu mutta mikään ei tartu"
 ;D ;D ;D

Mä oon sitten varmaan semmonen vanha puurokattila, joka on palanu kymmenen kertaa pohjaan :D
Kyllä ne aina sitten raapimalla lähtee  :buck2:

Kyllähän itsensä löytää ainoastaa omasta itsestään. Ei sitä kukaan muu voi kertoa, edes mistään ylempää..eikä toisiin vertaamalla taida saada muuta aikaan kun entistä repaleisemman oman ittensä vaan? Kun hyväksyy ittensä ja omat juttunsa, ne ikävämmätkin puolet, niin siinä se sitten jo aika hyvin tuleekin.
Tuota ei moni ihminen tajua. Minä en ole vastuussa kun ittelleni. Vain ja ainoastaan. Ei mun tarvi selitellä tai pyydellä anteeksi. Riittää kun itse tiedän mitä teen ja miltä tuntuu, rypekööt muut tosiaan vaan omissa jutuissaan.


Muoks*
Kuulostaapa tuo sydämmettömältä tekstiltä :D
Mutta siis on ollu tilanteita, että toiset vaatii mua pyytämään anteeksi reaktiotani johonkin niiden käytökseen, ja tässä siis taas tulee vastaan tää peili...sinne on semmosen aika hankala kattoa, jollei ole hyväksyny itteensä kaikkine puolineen.
Kaikki me ollaan peilejä toisillemme.

Johan sitä sais pyydellä anteeksi hamaan ääreen asti, jos pyytäis anteeksi sen takia, kun jostain toisesta siltä tuntuu, että mun tarvis siltä pyytää anteeksi. Minä pyydän anteeksi kun olen pahoillani, en muuten.

Tottakai muilta kannattaa otta opiksi niin hyvässä kuin pahassa. Moni asia tässä maailmassa pyörikkin sen varassa. Mutta senkin kun tekee omana ittenään, niin voila.
Minä tunnistan myös tuon jatkuvan muutoksen tarpeen..ja ellei sitä ole, jos kaikki vaan on, niin sitten alkaa käydä kaikkia ikävyyksiä, ja ne vaan kovenee ja kovenee, kunnes tajuan että nyt talla pohjaan ja eteenpäin!
Mutta en kyllä ole koittanu niin pitkälle jarruttaa, että omaa poistumistani täältä koittasin millään tasolla nopeuttaa  :-\