Astro Foorumi

Kysymyksenä on että mitkä asiat kartalla vaikuttavat siihen kuinka lapsirakas ihminen on? Ilmeisesti huoneet 4 ja 5, sekä niiden kärjet? Itse olen ihmetellyt tätä asiaa koska omassa kartassani nämä molemmat ovat ravussa, mutta en ole järjin lapsirakas. Rajoittaako 5 huoneen saturnus leijonassa tai kuu kaksonen?

Näkyykö teidän kartallanne lapsirakkaus tai lapsivapaus ja miten?

Heippa asbolos

En ole erityisen lapsirakas tai siis en automaattisesti intoile jokaisesta lapsesta. Toki pidän lapsista noin yleisesti ja tietyistä persoonista oikein kovastikin. Päätin nuorempana, etten lapsia tee, mutta onneksi "sattuma" puuttui peliin (juupa juu, ei sattumia ole ;) ).

Minulla on vitoshuoneessa merkurius/kheiron yhtymä, uranus oppositiossa niihin. Aika kuvaavaa onkin, että sain lapsen, joka oppii vasta nyt (pian 6v) puhumaan.
Minusta tuo kuu kaksonen auttaa lapsen maailman ymmärtämiseen, koen sen ainakin niin. Mielen liikkuvuutta, uteliaisuutta. Ei välttämättä niin paapoen, mutta minusta lasten kanssa voi monellakin tasolla toimia tasavertaisesti. Rajojen asettaminen on taas ihan eri asia, tarkoitan sellaista ihmisenä kunnioittamista ym.

Tuosta sinun saturnus leijonassa Lars Johansson mainitsee mm. näin:
Vähän tai ei lainkaan lapsia.

Onneksi eletään aikaa, jossa lasten hankkiminen ei ole pakollista tavan vuoksi  :D

No hei,

Olipahan taas tämäkin "sattumaa", että olit asbolos aloittanut aiheen, jota viimeksi eilen kovasti pähkäilin. ;) Ja Synapsin kommentti kuulosti sellaiselta, jonka voisin itse kirjoittaa jos samanlainen "sattuma" kävisi.

Kokemukseni mukaan ainakin Vesimies on sellainen merkki, jonka hallitsemat eivät ole kaikkein todennäköisintä perheenäitityyppiä. Samaan hengenvetoon on tosin todettava, että oma äitini on aurinko-Vesimies, mutta muut Vesimies-tuttavani kumoavat käsityksen. Äkkiseltään laskien tunnen ainakin neljä aurinko-Vesimiesnaista, jotka elävät lapsettomina mutta parisuhteessa. Vanhin heistä lähenee kuuttakymmentä, nuorin on kolmekymppinen. Lisäksi tunsin viidennen, joka kertomansa mukaan ei olisi ikinä halunnut lapsia, mutta "vahingon" satuttua piti lapsen (toki oli häneen kovasti kiintynyt sittemmin) ja kävi sen jälkeen sterilisaatiossa. Oma kuuni on Vesimiehessä, enkä ole ikinä kuvitellut itseäni äidiksi, saati haaveillut siitä. Lapsista tykkään lähinnä siten kuin ihmisistä yleensä, eli persoonallisuus ratkaisee miten synkkaa.

Toki ne 4. ja 5. huoneet vaikuttavat tulkinnassa myös. Omat 4. ja 5. huoneeni ovat Kaksosissa (Placidus) ja Merkurius tosiaan yhtymässä siihen kuuhuni Vesimiehessä. Ei kovin hoivaavaa. :) Aurinkomerkki Kalat tosin ehkä antaa empatiaa kaikenlaisia heikkoja ja avuttomia olioita kohtaan, joten ainakin ihan pienet lapset voidaan kohdallani laskea tähän. Saturnus kuutosessa Ravussa kuitenkin (T-ristin kärkenä) tekee sen, että kartan kyllä tehokkaasti vastuuta kaikenlaisista hoivattavista.

Saturnus on Ravussa ja viitoshuoneessa yhdellä (vielä) lapsettomista kavereistani, joka on aiemmin julistanut inhoavansa lapsia, mutta näin kolmekymppisenä kummasti pehmentynyt kannassaan. ;) Toisella tähän asti lapsettomalla kaverilla on Saturnus viitosessa ja Leijonassa, mutta hän odottaa nyt esikoistaan. Ehkä jos 5. huone on Ravussa mutta kuu esim. ilman merkissä kuten sinulla asbolos, se tavallaan kumoaa tätä merkitystä. Tai "kumoaa" on ehkä väärä sana, koska viitoshuonetta yksinään voidaan toki tulkita myös muuten kuin suoraan lapsiin yhdistämällä. Jos lapset ovat kysymyksessä, pitäisi minusta ottaa aika lailla koko kartta huomioon, etenkin kuu ja sen aspektit, jotka liittyvät suoraan omaan äidin rooliin.

Jahas, piti sitten käydä tiiramassa niitä kuun aspekteja. Nuo mun  :aurinko:  :skorpioni: ja  :askendentti:  :harka: ovat mun mielestä lapsirakkaita. Tosin aurinkoni löytyy huoneesta seitsemän samoin tuo neptunus, johon kuu on oppositiossa, joten mietin että suhteilla on enemmän merkitystä kuin niillä lapsilla...

Kuuni on tämän sivuston kartan mukaan huoneessa 2, astro.comin ja canopuksen mukaan huoneessa 1 ja:
 :aspect_sex: jupiter&chiron yhtymä 12.huone
 :aspect_tri: pluto&venus yhtymä 6.huone
 :aspect_opp: neptunus 7.huone
 
 :idiot2:


Hauskaa viikonloppua kaikille!

Mie en halua omia lapsia, pidän kyllä tuttavien/ystävien tenavista.
Enkä suurinsurminkaan haluaisi päiväkotiin tms. töihin.
No veskarihan mie olenkin.5 huone kaksosessa ja tyhjä, lisäksi mulla ykköshuone aika painottunut, noususolmusta (veskarissa) lähtien(hah, siis oman navan ympärillä pyörii ;) ).
Saturnus mulla oli härässä samoin keskiyö, joten en tiedä miten ne vaikuttavat.
Olen aina ajatellut kuitenkin, että jos tulisin raskaaksi  vahingossa, varmaankin pitäisin lapsen.
Nyt olen vähän miettinyt, pitäisikö jo ottaa sterilisaatio, 35 vuotta mittarissa, eikä huvittais äipäksi 40 vuotiaan tupsahtaa...

Hmm...aika mielenkiintoinen aihe...
Itselleni on nuita lapsia 'siunaantunut' useampi...mutta mietin, että en silti ole ihan perinteinen ns.'äiti-tyyppi'. Tuolla Synapsi kuvaili aika osuvasti liki omaa suhtautumistani lapsiin..."siis en automaattisesti intoile jokaisesta lapsesta. Toki pidän lapsista noin yleisesti ja tietyistä persoonista oikein kovastikin."

Lähinnä suhtaudun lapsiin 'kuten aikuisiin', siis persoonallisuus ja yksilöllisyys on se, joka saa jostain kiinnostumaan tai pitämään erityisesti ja sama pätee lapsiin...
Toisaalta yleisesti ottaen minulla on joku 'globaalinen'  ;D suojeluvaisto kaikkia lapsia kohtaan tietyllä osin...
Noh ehkä tuokin toisaalta ulottuu ihan kaikkeen, eikä vain lapsiin, se mikä on 'hyljeksitty' ja meinaataan 'kivittää' saa minulta 'suojeluksensa' tyyliin.. ;)

Itse siis olen  :aurinko: :vesimies: ja  :kuu: :kalat:.
Keskiyö on härässä ja viitos huone ammotaa tyhjyyttään paitsi, huoneen kärki siellä 'menee näin';
5. Huone 6° 11' Kaksoset .
 :D

Niin, olen aina ajatellut haluavani lapsia joskus, mutta ensin pitää opiskella ja tehdä uraa. Aurinkoni vesimiehessä, mutta silti on sanottu, että olisin voimakkaimman hoivavietin omaava ystäväpiirissämme!
Viides huone Ravussa, tyhjä planeetoista, mutta juno on 6. huoneen kärjellä. Mitään vauvakuumetta en ole ikinä potenut, jotenkin pidän lapsista enemmän sitten, kun niille on kehittynyt persoona. (Julmaa tekstiä...)

Ehkä 5. huoneen rapu tekee sen äidillisyyden, mutta aurinko vesimies realistisuuden ajatukseen äitiydestä ja siihen että vastasyntyneet eivät aiheuta hysteriakohtauksia ja vauvakuumetta.

Mene ja tiedä!  :)

Minulla myös ystäväpiirissä yksi  :aurinko:- :vesimies: nainen, joka on jo nyt 24 vuotiaana vannoutunut vanhapiika. Tulee kyllä hirmuisen hyvin toimeen niin eläinten kuin lastenkin kanssa, mutta on teini-iästä saakka vannonut, ettei ikänä lapsia rupea rustaamaan. Minä aina häntä kiusoittelen, että "eihän sitä koskaan tiedä, älä sano, älä sano" ja ehkä salaa vähän toivonkin, että hän kuitenkin tapaisi jonkun mukavan ihmisen jonka kanssa asettuisi aloilleen ja perustaisi perheen ::)...mutta vuosien vieriessä olen alkanut epäillä hänen pysyvän sanassaan. Koko sinä aikana, jonka olemme toisemme tunteneet hän ei ole edes yhden yhtä seurustelukumppania tuonut näytille, josko sellaisia on ollutkaan enkä oikeastaan ole varma odottaisinko sellaisen sitten joskus aikanaan olevan vastakkaista vaiko samaa sukupuolta. On sellainen täydellisen androgyyni ja samalla myöskin hyvin iättömän oloinen ihminen -aika vesimiesmäinen siis ;).

Ei tosiaan ole myöskään mitenkään erityisen lämminhenkinen tai tunteileva tyyppi (vaikka saattaakin kyllä liikuttua joskus ihan vaivaantuneiseen kyyneleisiin saakka), vaan pikemminkin hiukan etäinen ja viileä. En voisi ikimaailmassa kuvitella hänen kumaruvan lastenvaunujen ylle lepertelemään tuntemattomille vauvoille tai taaperoille tai ylenpalttisesti halailevan ja suukottelevan tuttujakaan lapsia. Kuitenkin esim oma tyttäreni on aivan hulluna häneen ja tämä ystävänikin on kyllä kovin otettu ihailijastaan ja omalla tavallaan näyttää nauttivan pikkuneidin kanssa puuhailusta. Koirien ja kissojen kanssa sama juttu.

Sanoinkin hänelle viimeksi, että harmi kun mummoksi ei voi tulla tulematta ensin äidiksi -hän kun istuisi jotenkin siihen rooliin hirveän hyvin. Ei olisi mikään hössö mummu, mutta varmasti lastenlastensa ihailema ja palvoma. Hyvin voin kuvitella hänen viettävän vanhuudenpäiviään lapsettomana, puolisottomana mutta täysin valintaansa tyytyväisenä jossakin korvessa pikkuisessa mummon mökissään, seuranaan kissa ja ikkunalla kasvavat saint pauliat ;D

Veskarit kai tietää, että äidiksi ja mummoksi voi tulla ilman synnyttämistä. Siihen ei tarvita 'veri siteitä' näin ainakin itse koen, vaikka olenkin monen lapsen äiti.  ;)

Juuh, hänkin sanoi jotakin tuollaista :). Noususolmu ravussa vissiin pistää minut taipumaan pikemminkin sen veri on vettä sakeampaa sananparren puoleen ;)

jep, naulankantaan.

Ja mikään ei ole rasittavampaa kuin se, kun joku rupeaa tuputtamaan ja tekemään käännytystyötä lastenhankintaan.
Tyyliin: " Jos sitä sitten vanhana joutuu yksin olemaan ja sitten harmittaa, ettei ole tullut lapsia tehtyä"
Tuollainen  lause on kuin punainen vaate miulle.... :tickedoff:

Ekasikin, anoppini äiti on tehnyt aikoinaan 8 lasta. Ja lapsenlapsia on lukuisasti jne.
Silti, hän töröttää yksin talossaan, ei ikinä itse tee aloitetta, että lähtisi minnekään, puhumattikaan, että harrastaisi jotain.
Ja aina kun siellä käy, on valitusvirsi seuraava:
" Kun ei kukaan käy ja ei puhelinkaan  ole soinut tänään kertaakaan." jne.
Että siinäpä sisältörikas elämä!!
Joo, että olen tullut siihen tulokseen, ettei vaikuta muitten ihmisten (tai lastensa) niskoille sälyttää omaa viihtymistään ja elämän rikkauttaan.
Näin on. :knuppel2:

Lisäisin vielä sen, että minusta on tosi mahtavaa se, että ne jotka haluavat, niin saavat ja tekevät tenavia.
En kyllä itse yritä muita "käännyttää" lapsettomuuteen.
Se on niin henkilökohtainen juttu jokaisella.
Onneksi jotkut punaltavat useamman, niin ei minun edes tarvitse tehdä.
Säilyy tasapaino ;)

Nimenomaan Selkälokki !  ;)
Ja miten paljon on lapsia, joilla ei ole vanhempia?
Ja joilla 'verisitein' on, mutta ei kuitenkaan sitä kokemusta, jota ylipäätään vanhemmuus symboloi lapsen sisäisyydenkin kehityksessä.
Yhtään kuitenkan vähättelemättä 'veriside' vanhemmuutta..
Se on yksi elämän lahjoista, mutta ei mikään itseistarkoitus taikka ihmisyyden mitta.

Itselläni ei ole lapsia, mutta sen sijaan siskoni tytöt ovat minulle äärimmäisen tärkeitä. Tädin silmäteriä ja kullannuppuja !  :smitten:  :D Lapset ovat IHANIA, vaikken itse niitä haluakaan hankkia tällaiseen elämäntilanteeseen.

Päästiin taas aiheeseen... No kieltämättä on järkytys huomata kuinka vähitellen kaveri toisensa perään on raskaana... niin ja siis itsestäänselvää, että ne on naimisissa... jne...

5. huoneen kärki Neitsyt ja siellä Pluto ja Saturnus (Vaa´assa). En tuosta kyllä lastentarhan tätiä saa tekemälläkään enkä suurperheen äitiä. 

Minulla on Katja-Q kaltaisiasi kavereita, jotka "salaa" ajattelevat että "voi kun tuo tajuaisi, että lapset ovat elämän tarkoitus"... No hieman kärjistäen joo, mutta kieltämättä pelottaa kun mennään tästä muutama vuosi eteenpäin... Nyt vielä kuittaan huumorilla jos joku sanoo aiheesta ääneen, mutta en kyllä tiedä miten muutaman vuoden päästä. Ei varmaan ole enää ihan niin hauskaa... :-X

Muistelen kuinka jo lapsena jotenkin aina ajattelin itseni "sitten isona" olevan aikas urasuuntautunut...

Jollain tavalla koen, että perinteinen perhe on menettänyt ajan saatossa turvallisuuttaan ja siksikin epäilyttää onko se todella sitä mitä haluan. Koska sen verran nousu-rapua tunnistan itsessäni kuitenkin, että kyllä se turvallisuus ja vakaus on tärkeää. Mutta modernin rapumaisesti päätän itse mistä sitä turvallisuutta ja vakautta haen. Tällä hetkellä ainakin se kieltämättä on se oma ala ja sen kautta tuleva yhteiskunnallinen ja sosiaalinen asema.

Ja tekisi kyllä mieleni ihan piruuttaan ilmestyä joskus tyttöystäväni kanssa paikalle näiden töllisteltäväksi, jotka eivät voi ymmärtää sitä, että joskus ihmisen elämänvaihe ja elämäntilanne on vain sellainen, että sopivaa kumppania ei yksinkertaisesti ole löytynyt tai sitä ei ole edes etsinyt, koska se ei ole tuntunut niin tärkeältä. Puhumattakaan perheen perustamisesta. Älkää yrittäkö ymmärtää tai "sääliä" sellaista, joka on aivan tyytyväinen omaan tilanteensa ja jos ei ole niin sitten tekee asialle itse varmasti jotain jos/kun sen aika tulee.
Seksuaalisuuden vapautuminen ja ulos kaapista joukko marssi on hieno asia, mutta kuulunkin uusimpaan uuteen seksuaaliseen vähemmistöön... En ole seurustellut pitkään aikaan ja ei en myöskään ole lesbo. Olen vain yksinkertaisesti nuori sinkku, joka miettii elämäänsä eikä ole edes halunnut sotkea miestä omaan sekavaan elämäänsä. Ihan vain jokaisen osapuolen parhaaksi.

Sori ei ollu mitenkään suhun kohdistuva purkaus... oon ehkä kieltämättä hieman katkera "eräille" ja siitä kuinka ne ei voi ymmärtää, että tietyissä asioissa jokainen nainen osaa lukee toisen ajatukset. ja se EI ole kivaa.  :knuppel2:

Niin ja kyllä tää aihe kieltämättä on herättäny paljon tunteita ja ajatuksia viime aikoina.  :-\ Että sori tää ylenpalttinen purkaus.

 :-*

Minä pidän lapsista kovasti. Ja jo pienenä haaveilin ja oikeastaan tiesinkin tulevani vielä äidiksi.  :smitten: Minulla on hassua kyllä 5 huoneessa näemmä vesimies ja 4 huoneessa kauris. Kumonneeko tuon vesimiehen vaikutuksen sitten totaalisesti se, että olen aurinkomerkiltäni härkä?  :2funny:
Eiköhän me kaikki olla koko karttamme yhteissumma, että ei voi vain yhdeltä kantilta katsoa...  ::)

Niin no...ehkäpä minut nyt tarkoituksella käsitetään hieman väärin tai sitten en vain tällä kertaa ole osannut  :vaaka:-merkuriukseni mukaisesti asetella sanojani tarpeeksi diplomaattisesti ???

Ei minulla ole mitään sitä vastaan jos ja kun joku haluaa pysyä lapsettomana. Päinvastoin! Maailmassa on jo muutenkin ihan liikaa populaa (ja kyllä, tämä on mielestäni asia jota pitää tarkastella globaalissa mittakaavassa; Suomessa ehkä on vähän väkeä, mutta toisaalla ruuhkaa sitäkin enemmän), että hyvä vain jos joku skippaa omasta vapaasta tahdostaan tämän lisääntymisvietin. Olen suorastaan kiitollinen siitä, koskapa voin sen ansiosta itse vähän paremmalla omalla tunnolla toteuttaa tätä alkukantaista ja inhimillistä, joskin nykymaailman tilassa hieman itsekästäkin, tarvettani monistaa geenejäni eteenpäin ja nähdä verilinjani jatkuvan jälkeläisissäni :). Se taas sitten on asia aivan erikseen, jos joku jää lapsettomaksi vastoin tahtoaan. Se on inhimillinen tragedia koskettavimmasta päästä, eikä sitä soisi kenenkään kokevan...mutta tässähän ei nyt ollutkaan puhe siitä, eihän.

En myöskään ole niin typerä ja kapeakatseinen, että kuvittelisin oman tieni onneen olevan se ainoa tie -saati sitten ainoa oikea tie. Ihmiset arvostavat, kaipaavat ja tavoittelevat eri asioita ja sehän tästä elämästä juuri tekeekin niin mielenkiintoista ja moniulotteista! Ymmärrän tämän ja kunnioitan sitä, vaikka se ei ilmeisesti tullut ensimmäisestä viestistäni selville.

Mitä tulee tuohon ystävääni, niin en todellakaan kuvittele, että hänkin voisi löytää onnen vain perustamalla perheen ja tulemalla äidiksi. Näen selvääkin selvemmin, ettei se ole tie, jota hän etsisi tai janoaisi ja että mitä suurimmalla todennäköisyydellä hän tuleekin löytämään paikkansa toisaalla, tavoittamaan sisimpänsä onnellisimman sopukan toisenlaisissa kuvioissa. Ja hyvä niin. Tärkeintä että elää elämänsä niin kuin itse parhaaksi näkee, tuntee ja kokee.

Asia on kuitenkin niin, että (olipa se moraalisesti ja eettisesti hyväksyttävää tai ei) satun nauttimaan jollakin kierolla tavalla elämän ironiasta ja yllätyksellisyydestä. Se ei vaan koskaan lakkaa kiehtomasta ja innostamasta kuinka se kerta toisensa jälkeen ravistelee meitä ja saa meidät löytämään onnemme mitä ihmeellisimmistä paikoista -usein myös juuri sieltä, mistä emme koskaan olisi kuvitelleet. En voi kieltää sitä, etteikö olisi vähintäänkin hilpeää, jos hän, joka aina niin kovaan ääneen on vannonut ettei koskaan mene naimisiin saati hanki lapsia tekisikin juuri sen ja tulisi siitä tavattoman onnelliseksi :). Hän tietenkin ajattelee samoin joistakin minun jutuistani ja tämä onkin osa keskinäistä huumoriamme. Olen varma siitä että hän ns. nauraisi partaansa, jos esim jonakin päivänä toteaisin, että astrologia ynnä kaikki muu vastaava olikin ihan justiinsa sitä hyödytöntä ja tyhjänpäiväistä höpönlöpöä kuin hän aina minulle väittikin. Meistä on hauskaa, jos pääsemme osoittamaan toisillemme, että "heiiii, katos nyt mitä sanoin...ja niin kuin väititkin vastaan, ähäkutti kultaseni" ;D

"Veri on vettä sakeampaa" on totta minulle ja sopii täydellisen hyvin noususolmuni ( :rapu:) teemaan. Minulle juuret, perhe ja suvun jatkuvuus ovat todellakin tärkeitä asioita -ne edustavat pitkälle kaikkea sitä, joka tässä elämässä vetää minua puoleensa ja tuo minulle onnea ja lohtua. Ja kyllä; biologiset lapset ovat minulle tärkeintä kaikesta, mikään, ei mikään mene tyttäreni edelle ja koen olevani oikeutettu näin kokemaan ja ajattelemaan. Onneni ylitsevuotavin täyttymys on ollut kantaa häntä sydämeni alla ja synnyttää tähän maailmaan, enkä koskaan ole kokenut mitään sen puhtaampaa ja täydellisempää kuin pidellessämme rakkaani kanssa häntä ensimmäistä kertaa sylissämme. Saadessani tuon pienen ihmisolennon ensi kertaa rinnalleni tunsin todellakin saaneeni elämälleni tarkoituksen ja sain kokea olevani ehjä. Se oli juuri sitä, mitä aina olin toivonut ja halunnut...tai ei, se oli vieläkin enemmän.

Tästä huolimatta en kuvittele, että kaikki tuntisivat samoin. En ajattele, että jokaisen naisen olisi pyrittävä samaan voidakseen kokea jotain kaunista ja onnellista. Samaa määrän päähän voi taivaltaa niin monin eri tavoin! Ja pyrin arvostamaan ja kunnioittamaan näistä jokaista, vaikka itselleni en muuta voisi kuvitellakaan.

Hmm...joskus ihmettelen, miksi tällaiset puheet vielä saavat jotkut niin takajaloilleen. Sinkkuelämä, uraputki, lesbous tai mikä tahansa, onko sillä oikeasti väliä?! Ja eiköhän niistä jokainen ala jo olla aikalailla yleisesti hyväksyttyäkin, jopa ihailtua ja kadehdittuakin. Hei oikeasti, nehän on kaikki jopa suorastaan trendi-ilmiöitä (mikä on pelkästään hyvä, jos sitä kautta opimme arvostamaan ja suvaitsemaan ihmiskunnan yhä laajempaa kirjoa), eikä niiden takia musta tarvitse enää kokea joutuvansa olemaan hyökkäävällä puolustuskannalla. Lähinnä se nykyään tuntuu olevani niin päin, että perinteiset perhearvot on niitä, joita ei enää arvosteta tai ihannoida. Useammin kuin usein olen törmännyt siihen olettamukseen, että olen jotenkin tyhmä tai saamaton, kun oikeasti haluan olla kotiäiti ja koen elämäni tärkeimmäksi ja kunnianhimoisimmaksi tehtäväksi olla tässä hommassa hyvä. Ja just tuo, että lapset tai perhe ei voi olla elämän tarkoitus...miksipä ei siinä missä itsensä etsiminen tai kunnioitettavan urankin luominen :)

No, menee jaaritteluksi jo, mutta sitä tässä ajan takaa, että oikeasti arvostan ja kunnioitan valintojanne ( ja olen pahoillani, jos kirjoituksestani erilaisen kuvan sai), enkä mitään muuta pyydä tai toivo kuin samaa kunnioitusta ja arvostusta myös omaa näkemystäni kohtaan :). Olla rehellinen itselleen ja omille ihanteilleen ja pyrkimyksilleen, voisiko sitä paremmin elämäsä elää?

Katja-Q, no nyt mielestäni vaikutit diplomaattisemmalta tai ainakin ymmärsin nyt paremmin mitä tarkoitat. Ei voi muuta sanoa kuin eiköhän tämäkin keskustelu heijasta sitä millaisessa murroksessa ylipäätään elämme näissäkin asioissa. Kumpikin kokee olevansa "väärinymmärretty" ja "ei arvostettu"... ???

Totta, parasta mitä voi tehdä elämällään on kuunnella sydäntään ja seurata sen ääntä.

 :smitten:

Markku Manninen sanoi Vaa'an olevan yhden "vähiten" lapsirakkaista merkeistä, tai että lapsi/lapset tehdään lähinnä oman itsen jatkeeksi, ei lapsen itsensä vuoksi. Ja että Vaa'an suhde lapseensa paranee yleensä vasta sitten, kun lapsesta tulee vähän isompi ja kiinnostavampi Henkilö  ;).

Hm. Vaikka olenkin nousu-Rapu ja minulla on mahtava viitoshuonestelliumi, en koe itseäni erityisen äidilliseksi äidiksi,ihan tavalliseksi sellaiseksi. Lasten hyvinvointi on minulle kyllä yleisellä tasolla todella tärkeää, olen maailmanlapsilisälahjoittaja ja kuulun pariinkin lasten asialla olevaan järjestöön. Mutta pullantuoksuinen, lapsilleen uhrautuva äitityyppi minä en ole  ::)

Hei muistankin joskus lukeneeni Jousimiehestä samaa, että kiinnostuvat lapsista vasta sitten kun ovat hieman isompia.

Omasta mielestäni 4-5-vuotiaat pikku kyselijät ovat aivan ihastuttavimpia olentoja. :smitten:

Keksin ratkaisun tuohon 5. huoneen ongelmaani. Vaihdoin huonejärjestelmän tasajärjestelmäksi. Näin 5. kärki muuttuu Skorpioniin ja siellä on  :aurinko:, 
:merkurius:,  :venus:, ja  :uranus:  :smitten:

Tosin neloseen siirtyi Saturnus Pluto yhtymäni, että tiedä onko tämä nyt sitten ojasta allikkoon tilanne...

Mutta kuitenkin.  :smitten:

Edit: miten saatoin unohtaa, Jupiter siirtyi myös 5.  :smitten:

Nin, antaa kaikkien kukkien kukkia vaan.
 :smitten:

Heh... Muun muassa Manninen käyttää merkkihuonejärjestelmää. Sitä käyttäessä muuttuu minunkin Placidus-viitoshuoneeni ruuhka neloshuoneen tunguksi ja viitoshuone (Skorpioni) jää Vertexiä lukuun ottamatta tyhjäksi!

Jotain voittaa, jotain häviää  ;)

Oho, näinkö? ??? Itse olen vaaka ja täysin tuota ajattelua vastaan, lapset ovat omia yksilöitä eivätkä mitään vanhempien omien egojen jatkeita. Itse en omasta perheellistymisestä tiedä, tosin olen melko nuori vielä joten tarviiko sitä tietääkään. Nuorempana olin ehdottomasti sitä mieltä että lapsia en hanki, mutta nyt olen hieman lieventänyt ajatteluani, ehkä hankin ehkä en - mutta mikään itsestäänselvyys se ei ole (tehdään lapsia kun niin "kuuluu" tehdä, en tee elämässäni mitään koska niin "kuuluisi" tehdä josta kyllä saan huomauttelua). Ja jos perheenlisäystä edes harkitsen täytyy elämän olla muuten kunnossa, parisuhde, ura ja erityisesti talous. 5.huoneen kärki kauriissa, tosin 5.huoneesta löytyy Jupiter ja Vertex vesimiehessä, miten moinen vaikuttanee?

Huh ! Tuo kuvaus Vaa'asta äitinä kuvaa todella osuvasti omaa äitiäni, joka on Vaaka... Suhteemme on vuosien mittaan koko ajan parantunut ja lähentynyt lapsuusajoistani.  :smitten:

Kirjoittelin jo naapurikeskustelusta omista äiti-lapsi-kokemuksistani, mutta oli niin mielenkiintoinen aihe, että piti osallistua tähänkin.

Itse en ole koskaan ollut erityisen lapsirakas, mutta pidin aina itsestään selvänä, että joskus varmaan tulee aika jolloin lapsia haluan ja niitä tulee. Niinkuin sitten tulikin.

Kaikki muut kuitenkin ovat nähneet minussa ihmisen, joka on äärimmäisen epätodennäköinen äiti-ihminen... Kyllä juoruilua riitti, kun yhtäkkiä olin raskaana, eikä kukaan edes tuntenut lapseni isää. :o :smiley6600: :o

Kartassanikaan äitiys ei ole ainakaan mitenkään ruusuisesti ollut esillä:  :kuu: :kauris:, 4.huone :aspect_squ: :pluto: ja :mars: sekä :aspect_opp: :saturnus:

Viitoshuoneeni luulin aiemmin olleen typötyhjä, mutta kiitos astro.com:in, nythän näen, että siellä asustaa Lilith, "noitanainen", tekemättä aspektia yhtään minnekään.
Jotenkin näen tämän selityksenä sille, miksi koko "lapsen hankkimis-prosessi" oli niin mystinen ja intuitiivinen... Tuli vaan voimakas tunne, että nyt saan lapsen, eikä se ole ollenkaan huono juttu... Tätä tunnetta ei ole koskaan tarvinut kyseenalaistaa myöhemminkään.
Lapsen hedelmöittäjän nimikin selvisi aikanaan... Tyttö on tällä hetkelläkin isänsä luona käymässä, että niin vaan on elämä joskus ihmeellistä.

Minulle on jo lapsesta asti ollut selvää, että haluan lapsia. Sainkin molemmat lapseni jo alle kolmikymppisenä ja olen tyytyväinen ratkaisuuni. Ehkäpä nousurapu vaikuttaa tähän haluuni toteuttaa naiseutta äitiyden kautta. Leijona neloshuoneessa taas taitaa tehdä minusta melkoisen komentooran kotioloissa. Voi lapsiraukkoja!

Noin minäkin olen asian kokenut ja 'ilokseni' se onkin niin toteutunut.
En ole koskaan miettinyt 'lasten hankkimista' sellaisena, että minun asiani olisi spekuloida jotain 'maallista tilannetta' järkiperäisesti. Ainoa minkä katson järkeväksi järkeilyksi tässä asiassa, on ehkä oman terveyden ja jaksamisen arviointi...jaksaako olla tässä tilanteessa vanhempi...jne..
Minusta se on osa vastuullisuutta...tosin, sekään ei aina ole mahdollista ja varmasti toisaalta sellaiset vanhemmat, jotka eivät jaksa yksin vanhemmuudessa, muuttavat tätä kummallista 'yhteiskuntaa', jossa jokainen suorittaa yksin omassa lokerossaan ja kilpailee kaikessa toinen toisensa kanssa...

Muistaakseni Hopeatäthi kirjoittikin toisaalla tästä aiheesta kovin kauniisti.... :angel:

Minulle kävi vähän samalla tavalla kuin Synapsi tuolla ekasivulla kertoi. Eli nuorempana en ollut yhtään varma siitä haluanko perheen ja lapsia. Minulla oli niin villiä ja hauskaa tuo opiskeluaika etten ajatellut lapsia. Ja ihmettelin kavereita, jotka jo 24-25 vuotiaina halusivat sitoutua eli menivät naimisiin ja suunnittelivat lapsia...

Niin se sattuma vaan teki minullekin että Helsingin yössä tapasin miehen joka oli heti alusta asti paljon enemmän kuin aikaisemmat. Aika pian menimme jo kihloihin ja vaikka lapsista ei ollut puhetta, olo oli sellainen että uskalsin ottaa riskin ja jättää ehkäisyt pois. En ollut edes varma siitä  että tulenko ikinä raskaaksi mutta niimpä siinä kävi eli pieni ihmisenalku oli lähtenyt alulle...  (Uranus 5:ssa eli yllätysraskaus)

Ja toinenkin tuli samalla tavalla eli ei mitään yritystä siihen suuntaan. Olen pärjännyt hienosti lasten kanssa vaikken todellakaan ole mikään perinteinen äitityyppi vaan pikemminkin moderni nainen, joka pistää miehille kampoihin työelämässä. Ja vaikka olenkin äiti, en ole unohtanut omia harrastuksia ja omasta kunnosta huolehtimista: vedän edelleen aerobiccia ja tapaan kavereita silloin tällöin. Eihän äitiys ole sitä että istuskellaan vaan kattiloiden ääressä!!!

Mutta kolmatta en halua. Lapset vaativat niin paljon, toki antavat paljon enemmän, mutta kolmatta en yksinkertaisesti enää jaksaisi...

Hienoa Kaurisenergiaa!

Tuo on minusta aivan ihanaa, ettei suloiset äitiliinit ihan unohdu elämään ainoastaan lastensa kautta!!!
Tuntuu, että se on hieno esimerkki myös lapsille.
Tosin toki lapset tarvitsevat runsaasti aikaa ja huomiota ja rakkautta, mutta silti, äidillekin omaa elämää! Ja ennenkaikkea, koska useimmiten miehet kyllä pitävät puolensa oman aikansa suhteen, mutta äidit saattavat toimia monitoimikoneena kotona kuljettaen lapsia harrastuksiin ja valmistaen ruokaa ja eläen täysin muun perheen armoilla.  :knuppel2:
Tällaisia on vielä tänäkin päivänä valitettavan paljon!

Noh noh, eikös tässä just nimenomaan sorruta siihen, mistä minua jo täällä kerran aikaisemmin ojennettiin :police: . Elikkäs eihän sekoiteta omia henkilökohtaisia näkemyksiä ja kokemuksia absoluuttiseen totuuteen ;)

Perheelleen, kodilleen, avioliitolleen ja ennen kaikkea lapsilleen omistautunut kotiäiti ei enää tänä päivänä läheskään aina ole vain alistettu ja hyväksikäytetty uhri, joka on tilanteessa vain koska ei omaa tarpeeksi omaa tahtoa ja tervettä itsekkyyttä pitääkseen puoliaan ja riistäytyäkseen ulos itselleen epäedullisesta tilanteesta. Uskokaa tai älkää, tällainen elämäntyyli voi ihan oikeasti olla jonkun täysin järjissään olevan, fiksun ja sivistyneen nykynaisen valinta!

Se, että nyky-yhteiskunta ei läheskään riittävästi arvosta ja tue kotiäidin roolia, ei tarkoita sitä etteikö joku yksittäinen ihminen voisi nähdä tuon tehtävän hyvinkin antoisana ja palkitsevana. Niin kummalliselta kuin se tässä urakeskeisessä, yksilön tarpeita korostavassa ajassa voi kuulostaakin, niin jollekin se voi todella olla se haaveiden täyttymys ja korkein päämäärä. No, nyt te ajattelette tietenkin, että tällainen ihminen ei vain tiedä/ymmärrä paremmasta tai että häneltä ehkä puuttuu tarvittavaa kunnianhimoa tai älykkyyttä tavoitella jotain (teidän mielestänne) arvokkaampaa. Näin ei kuitenkaan läheskään välttämättä ole ja se, että tämä on se olettamus, josta useimmat tuntuvat automaattisesti lähtevän on itseasiassa melkolailla loukkaava. Älkää suhtautuko säälien ja alentuvasti ihmiseen, joka pitää tärkeimpänä tehtävänään lämpimän, rakastavan kodin luomista lapsilleen ja puolisolleen (ja kyllä, myös itselleen!) -se on haasteellinen tehtävä, eikä yhtään sen vähempi arvoinen (vaikkakaan ei mielestänne ehkä yhtä hohdokas ja mediaseksikäs) kuin vaikkapa menestyksekkään uraputken luominen tai oman henkisen tiensä etsiminen. Olla/tulla hyväksi äidiksi ja puolisoksi ei ole yhtään sen huonompi kuin tulla hyväksi työtehtävässään. Saada rakkautta ja aikaa lapsiltaan ja puolisoltaan ei ole arvottomampaa kuin saada arvostusta kollegoiltaan.

Monet ihmiset omistautuvat työlleen tai opiskelulleen tai ehkäpä itsensä löytämiselle. Se on useimpien mielestä paitsi hyväksyttävää, myös toivottavaa. Tavoitteet elämässä tekevät siitä mielekkään ja auttavat jaksamaan vaikeittenkin aikojen ylitse. Mutta miksi niiden tavoitteiden pitäisi aina tähdätä kotoa pois? Miksi perheelleen ja kodilleen omistautuminen on aina väärin ja epätervettä? Se, että omistautuu lapsilleen tai omistautuu puolisolleen ei tarkoita aina sitä, että olisi marttyyri ja salaa sisäisesti katkera ja onneton. Niin vaikea kuin teidän omasta näkövinkkelistänne sitä onkin ehkä käsittää (saati sitten sisäistää), joku voi ihan todella nauttia siitä! Joku voi ihan vilpittömästi tuntea itsensä onnelliseksi sellaisessa tehtävässä ja asemassa, saada siitä suurta tyydytystä ja henkistä hyvänolon tunnetta...ja miksi tässä kuviossa automaattisesti olisi jotain mätää ja kieroutunutta?

Tietenkään kenenkään ei pidä jäädä kattiloiden ääreen istuskelemaan, jos ei itse siitä iloa ja nautintoa tunne ja on ihanaa, ettei kenenkään (ainakaan periaatteessa) enää ole edes pakko. On mahtava juttu, että nykyaikana naisilla on paljon erilaisia vaihtoehtoja, voi tehdä (halutessaan) niin paljon muutakin kuin tulla äidiksi ja vaimoksi! Hienoa mielestäni on myös se, ettei kenekään (ainakaan pitäisi) enää joutua myöskään tuntemaan huonoa omaatuntoa tai syyllisyyttä näin tehdessään. Mielestäni on kuitenkin väärin olettaa, että kaikki sitä haluaisivat, toiset vain julkisemmin ja toiset hiljaisesti katkerassa ja alistetussa mielessään.

Minusta ainakin on ihanaa laittaa ruokaa ja kotia, olla lähellä lastani ja täyttää hänen tarpeensa, odottaa miestäni töistä kotiin ja leipoa pullaa vieraille. On mukavaa tehdä niin ja nähdä paitsi muiden, myös itsensä iloitsevan siitä. Tämä on juuri sitä, mihin haluan panostaa suurimman osan ajastani ja energiastani. Siltikään en koe mitenkään uhrautuvani esim jäädessäni kotiin hoitamaan lasta lisäopintojen tai työhön paluun sijasta, tai jättäessäni klubi-illan väliin koska tyttärelläni on kurkku kipeä. En tunne jääväni paitsi mistään korvaamattomasta, jos menemme koko perheen kanssa pulkkamäkeen sen sijaan, että menisin leffaan katomaan kohutuinta kassamagneettia. Ihana tyttäreni ja tämä meidän pieni perheemme on juuri sitä, mikä tässä elämän vaiheessa on minusta kaikkein kiehtovinta ja jännittävintä!

Tietenkin joskus olen väsynyt ja kiroan koko hommaa, mutta eiköhän niin käy joskus jokaiselle, oli pesti mikä tahansa. Unelmaduuni tai mielenkiintoisimmat opinnotkin käyvät silloin tällöin nyppimään ja kaipaa hetkeksi vaihtelua voidakseen taas palata virkistynein, uudistunein mielin varsinaiseen tehtäväänsä, uppoutuakseen taas siihen omaan intohimoonsa. Ja kun näin käy, lähden kyllä ilman muuta kahville/siiderille ystäväni kanssa tai yksinäni jotain uutta vaatetta tai muuta kivaa katselemaan. Joskus riittää vaikka tunti-pari kodin hiljaisuudessa hyvää kirjaa lukien, kun mieheni ulkoilee lapsen kanssa. Enkä näin tehdessäni koe mitenkään huonoa omaatuntoa tai olevani huono ihminen. En tietenkään...mutta missään nimessä en aijo tuntea olevani myöskään huono tai jotenkin vähäpätöisempi siksikään, etten aina kuitenkaan niin tee tai edes halua ethdä ja että tämä, oleminen äitinä, oleminen puolisona, on kuitenkin se, mitä eniten rakastan ja mikä minut eniten onnelliseksi tekee ;)

ps. Pyydän anteeksi jos meni hieman OT, mutta minusta tuntui tärkeältä tuoda esille, että asian voi nähdä aina toisellakin tapaa. Itsekin koitan näin tehdä, joskus onnistuen, joskus onnistumatta. Yrittää voi kuitenkin :)

Jos se menee noin, niin silloinhan asiat on ihan tasapainossa!!
Kyllä hyvinkin ymmärrän, että tuolloin kotiäiti nauttii roolistaan täysin siemauksin! Tai työäiti.

Hienosti kirjoitettu KatjaQ!
Olen itsekin ollut aikanaan kotiäitinä 9vuotta, sittemmin tuli muutoksia...ahdistuin ja kaikki kaatui päälle..yms yms.
LUULIN, sen johtuvan siitä, että koti ei ole riittävä areena minulle ja kotiäitiys ja kaikki perheeseen liittyvä...
Sittemmin, vaikka edelleen olen lasten kanssa, kylläkin työttömänä, mutta en ole enää parisuhteessa/avioliitossa lasten isän kanssa, YMMÄRSIN, että edelleen arvostan valtavasti kotiäitiyttä ja sitä mitä se voi parhaimmilaan lapsille antaa ja myös äidille.
Ymmärän nyt, että en ahdistunutkaan kodista ja kotiäityidestä, vaan kyse oli vain toimimattomasta parisuhteesta yms.

Helposti sitä kotiäitinä heijastee oman mahdollisen ahdituksensa yms kotiäityiteen, koska sitä ei osata arvostaa kovinkaan paljon...vapaus liitetään uraan ja sen luomiseen, ei äitiyteen. Kotiäitys onnistuu parhaimmilaan, jos myös parisuhde on kunnossa. Silloin myös lasten isä tai puoliso, on sisäistänyt, että äitiys on lapsiin kohdistuva osa tästä naisesta, joka hänen kanssaan jakaa elämää ja kulkee vierellä, eikä hän ole äiti koko perheelle ja vain äiti, vaan ihan kokonainen ihminen ja nainen.
Vaikeaa saada sanoiksi mitä tarkoitan! :)

Kyllä, tuollainen on tosi hienoa!
Oma äitini muuten oli kotiäiti ja sitä olen arvostanut suuresti.
Mukava  oli mennä kotiin koulusta, kun äiti oli kotona.
Hän lähti työelämään muutamaksi vuodeksi, kun isäni jäi eläkeputkeen.

Jos itselläni olisi lapsia, haluaisin myös ehdottomasti olla kotiäiti.
en tajua, miten jotkut jaksaa tehokkaasti hoitaa työt ja kodin ja lapset.
uuuuh! Nostanpa hattua heillekin.

Itse en ole edes mikään ura-ihminen ja leivon pullaa  minäkin ja tykkään ruoanlaitosta.  ;)
Joten en taida oikein tuohon "stereotyyppi lapsettomaan" sopia mitenkään...

Jep, sterotypiat joutaakin romukoppaan :). Tai ei ainakaan pitäisi koskaan kuvitella, että ihmiset oikeasti niitä vastaavat. Kuitenkin tietyt asiat on helpompi havainnollistaa hieman kärjistäen ja tarkoituksella vastakohtaisuuksia alleviivaten ;)

Mi-Olealta hienoja näkökulmia. Puolisolla on tosiaan ratkaiseva osansa tässä kuviossa, toisaalta muillakin läheisillä ja ystävillä, etenkin yh-äitien kohdalla. Useimmat meistä tarvitsevat ja kaipaavat pientä vahvistusta, tsemppiä ja tunnustusta ulkopuoleltakin, vaikka sisimmässämme olisimme hyvinkin varmoja päämäärästämme ja paikastamme universumissa.

Olen samaa mieltä, että Katja-Q tuo kirjoituksesi sai ehdottomasti sen lempeän ja kotoisan Ravun pintaan minussakin.  :)

Täytyy tunnustaa, että itse olen ihan lääketieteellisistä syistä joutunut miettimään miten suhtaudun siihen tai miten mahdollinen miesystäväni suhtautuu, jos en mahdollisesti ikinä saisi omia biologisia lapsia.

Tuo kirjoituksesi oli kuin ihana kuiskaus sieltä maailmasta, joka on uramaailman täydellinen vastakohta ja ihanaa, että joku muistuttaa aina välillä, että elämää voi elää niin monella tavalla ja olla onnellinen.

 :smitten:

Me ihmiset olemme niin erilaisia!

Itse näen asian niin, että perheelleni (sekä lapsille että miehelle) on parasta, että itse olen onnellinen roolissani. Mikä onkaan lapsille pahempaa kuin kireä, aina väsynyt äiti?

Samoin pidän tärkeänä onnistumistani vaimona, jo parisuhteenkin kannalta. Vaikka elämä on kiireistä niin tunnen olevani todella onnellinen jokaisessa roolissani (äitinä, vaimona, työelämässä). Sehän on tärkeintä, vai kuinka?

Nostan kyllä hattua kotiäideille. Itse en siihen pystyisi!

Ilman muuta ja juuri näin! Pelkästään tätä tuossa itsekin ajoin takaa. Niinhän se on, että vain tekemällä itsesti ensin onnelliseksi ja tyytyväiseksi, voit lopulta jakaa onnea myös ulos päin. Ja koska jokainen meistä tulee onnelliseksi erilaisista asioista, ei ole mitään yhtä oikeaa tapaa elää ja toimia.

Sitten takaisin varsinaiseen aiheeseen. Kyllä selvästi tuntuu siltä, että :rapu: on se merkki, johon yhdistetään tämä ikiaikainen käsitys äidistä sekä perinteiset perhearvot jne. Vaikka kauris onkin todellisuudessa ravulle se polariteettimerkki, niin tässä asiassa tuntuukin :vesimies: tietyllä tapaa edustavan sitä vastakohtaa. En tippaakaan epäile sitä, etteikö kummankin merkin hallitsemissa ihmisissä oli potentiaalia sekä suurperheen äideiksi/isiksi että lapsettomiksi yksineläjiksikin (ja taas nyt tarkoituksella kärjistäen ;) ). Kuitenkin tulee helposti se mielikuva, että kumpaan tahansa päätyvätkin, niin molemmilla olisi varmaankin täysin omanlaisensa tapa tätä elämäntietä toteuttaa. Siinä missä :rapu:-ihmisestä tosiaan tulee ekana mieleen se äidin "perikuva"; lämmin, pehmeä ja hoivaava pullantuoksuinen emo, joka viihtyy kotona ruokaa laitellen, pikkuaskareitaan toimitellen ja asuntoa viihtyisänä pitäen, :vesimies: taas herättää kuvan modernista äidistä, joka äitiydensä ohella rakentaa ehkä uraa, käy harrastuksissa ja on ennen muuta hyvä ystävä ja toveri lapsilleen. Lapseton rapu voisi ehkä olla kotioloissa viihtyvä erakkoluonne, joka kaipaa rauhaa ja hiljaisuutta, kun taas vesimies yksineläjänäkin varmasti viihtyisi juhlissa, riennoissa ja harrasteissa.

Nämä nyt ovat tietenkin taas näitä sterotyyppisiä ääripäitä, joiden ei missään tapauksessa ole tarkoitus loukata ketään. Olen niitä nyt tähän vain tuonut esille ihan vain osoituksena siitä, mikä oletusasetelma tämänkin aiheen ympärillä tuntuu elävän ja tietyssä mielessä ainakin itse koen tässä ketjussa saaneeni vain pikemminkin vahvistusta tälle käsitykselle. Kuitenkin pyrin pitämään mielessä, että aina joukkoon mahtuu kosolti niitä, jotka rikkovat kaavat ja kuvitelmat ja hyvä niin -sehän tästä elämästä juuri tekeekin niin jännittävää ja yllättävää. Olisi tylsää, jos kaikki sopisivat muotteihin :)

Itse tunnen olevani siinä mielessä ristiriitaisessa asetelmassa (ainakin jos nimenomaan astrologian kannalta asiaa tarkastellaan ja sehän tässä kaiketi tarkoitus on), että noususolmuni ( :rapu:) mukaisesti tosiaan ihannoin näitä perinteisiä perhearvoja ja äidin roolimallia ja tunnen niitä kohtaan paitsi voimakasta intuitiivista vetovoimaa, niin myös ihan tietoisesti pyrin niitä kohti. Se, että olen suunnannut energiani sisälle päin, kohti ydintä ja keskusta (jollaisena siis perheen ja kodin näen) on tuonut suunnattomasti selkeyttä ja onnea elämääni ja sellaista sisäistä eheyden tunnetta ja menestymisen kokemusta, jota en koskaan aijemmin ole kokenut. En mielestäni yhtään liioittele, jos sanon että se on suorastaan pelastanut henkeni, koska ette ehkä arvaakaan kuinka pitkälle olin jo siihen väärään suuntaan harhautunut. Näin jälkeen päin ihan hirvittää ajatellakin, miten hukassa sitä on pieni ihminen ollutkin. Mitä lie johdatusta sitten ollutkaan, että alitajuisesti "viime tingassa" heräsinkin tuohon noususolmuni kutsuun...ja oikeasti siis koko noususolmu asia ja sen tehtävä selvisi minulle kunnolla vasta hiljattain ja paljolti sign? sinun ansiostasi (kiitos suuri siis sinulle :)), että alitajuista se on tosiaankin ollut. Näin jälkikäteen on ollut ihana saada vain lisävahvistusta tuolle äärimmäisen voimakkaalle sisäiselle kokemukselle siitä, että tämä on se suunta, se paikka ja se tehtävä joka minulle on tarkoitettu ja joka minulla suurinta onnea tuo.

Kuitenkaan tätä läksyä ei minulle helpoksi ole tehty. Rapu on prosentuaalisesti karttani heikoin merkki :(. Kärkisijaa pitää ilman merkki vaaka ja vahvana kakkosena on skorpioni, joka kyllä tietyssä mielessä myös veden merkkinä jakaa samoja teemoja ravunkin kanssa, mutta onhan sen tuntu ja enrgia kuitenkin selkeästi toisenlainen. Kuumerkkinä on tulinen, mutta melko kova ja maskuliinen :oinas:. Keksiyötä pitää hallussaan  :vesimies:, joka myös tyttäreni kuumerkkinä toistuu. Moneen suuntaan siis pientä sielua ja sydäntä kiskotaan ja enemmän kuin usein myös täysin vastakkaiseen suuntaan ja pois siltä omalta, hyvältä tieltä. Liiankin helppoa on lipsahtaa kaurismaiseen kontrolloimiseen (kun vielä aurinkomerkkikin on neitsyt) ja toimimiseen tunteilun sijaan. Suorituminen syrjäyttää kovin kepeästi eläytymisen ja niin edelleen. Jollain tasolla tyttärenikin ilmeisesti (jos siis ajatellaan, että se kuu siellä kartalla äitiä kuvastaa) tulee kokemaan minut pikemminkin veskarimaisen toverillisena ja hiukan viileänäkin, kuin rapumaisen hellänä ja lämpimänä, vaikka tuota lämpöä kohti kyllä pyrinkin. Suurta osaa elämästäni (oikeastaan voisi sanoa, että syntymästä teini-ikään) ovat elämäni tärkeimpiä rooleja näytelleet ihmiset, jotka ovat pikemminkin sysineet minua juuri kauemmas sisäisestä totuudestani ja onnen tunteestani kuin tukeneet kulkuani siihen suuntaan. Esim isoäitini on kaurisvoittoinen  :vesimies:, äitini sekä aurinko että nousumerkiltään  :neitsyt: ja neitsyen merkki on muutenkin voimakkaasti lähipiirissäni edustettuna (mm. paras ystäväni ja monet sukulaiseni). Miehenikin (jonka tapasin 17 vuotiaana) on vahvasti kaksosluonne, mutta sentään rapu :kuu: pehmentämässä vaikutelmaa. Tytärkin on neitsyvoittoinen  :vaaka:, joten ole nyt tässä sitten hempeä ja pehmeä :D. Kuitenkin tunnen selvääkin selvemmin, että niin on tarkoitettu. Jokainen rimpuilu tai lipsahdus tästä pois on aina tuonut tullessaan takaisin sen entisen levottomuuden ja ahdistuksen, musertavan ja kammottavan sisäisen tyhjyyden tunteen.

sign? ja Alzbeta, teille haluan vielä sanoa, että kiitos kaunis sanoistanne :smitten:. Olen täyttänyt tarkoitukseni tässä keskustelussa paremmin kuin hyvin, jos olen onnistunut edes vähän raottamaan verhoa siitä, mitä siellä toisella puolella voisi olla. Miten siitäkin voisi nauttia ja iloitakin, ei pelkästään tuntea ahdistusta. Ja että jonkun voi kaikki se, mikä jollekin toiselle edustaa juuri sitä pelottavinta mahdollisuutta, tuoda sanomattomasti onnea ja lämpöä sydämeen :)

NIINPÄ! Minullakin on suuri kunnia ja etuoikeus, sekä OMA valintani, että saan tällä hetkellä olla kotiäiti ja hoitaa kahta suloista lastani ainakin siihen asti kun nuorimmainen täyttää kolme vuotta. Miehenikin arvostaa tätä suuresti. Eikä se sulje todellakaan pois sitä, ettenkö voisi myös järjestää itselleni aikaa harrastuksin, kavereita tavaten, astroillen yms. Lapset tulevat kuitenkin AINA ensin ihan luonnollisesti, enkä koe sitä minään uhrauksena tai luopumisena jos joskus "omat" menot menevät mönkään vaikka se hetken harmittaisikin. Saan jokatapauksessa sitä ns. "omaa aikaakin" ihan tarpeeksi.

LAPSENI OVAT YKSI SUURI OSA ELÄMÄNTEHTÄVÄÄNI, vaikka on minulla muitakin osasia tuossa tehtävässä/tarkoituksessa miksi täällä olen...  ;)

Minä olen myös monesti miettinyt ja kiitellyt sitä, kuinka etuoikeutetussa asemassa olen kun olen saanut näin ihanan perheen ja saan omalla tavallani (työssäkäyvänä äitinä) siinä touhuilla.  Kerrain kysyin ihan spontaanisti mieheltäni, mikä on hänen elämässään tärkeintä. Hän vastasi saman tien: "Sinä ja pojat tietysti (mitäs niin hulluja kyselet)"  Vasta sen jälkeen tulee terveys ja ura. Itse vastaisin aivan samalla tavalla. Ja kuten Rakkauden enkeli, minullekin lasten sairastumiset menevät tietysti työasioiden edelle.

Katja-Q, kirjoitit todella hienosti tuosta Vesimies / Rapu vaikutteista. Niinhän se on. Ihminen on karttansa näköinen, ja minä toteutan noita merkkejä.

Olen onnellinen siitä, että nämä pikku sielut valitsivat juuri minut ja mieheni vanhemmikseen. Heillä molemmilla on minulle paljon opetettavaa, ja varsinkin pikku-Skorpionipoikani on todellinen sukulaissieluni. Hän on varma siitä, että seuraavassa elämässä synnymme parhaina ystävyksinä.   :)

Itse pidän lapsista todella paljon ja hankin niitä sitten kun on löytynyt vakituinen kumppani, raha-asiat on kunnossa, työpaikka varmistettu ja oma kämppä ym.
Kauris näkyis olevan 4.huoneessa ja huoneen kärki ois Jousimiehessä,  Kauris on myös 5.huoneessa ja huoneen kärki Kauriissa...
Huomasin juuri että kartallani on paljon kaurista; merkurius, saturnus,neptunus, Juno ja Kuunsolmu on kauriissa (kaikki 4.huoneessa,paitsi saturnus on tossa 5.huoneessa) :D
Onko kauriit sitten lapsirakkaita ihmisiä? :)

Varmasti monet kauriit ovatkin, mutta kieltämättä lapsirakkaus ei ainakaan minulle ensimmäisenä tule mieleen tätä merrkiä ajatellessani ;). Toisaalta kauriita pidetään yleisesti ottaen melko konservatiivisina tyyppeinä, jotka pyrkivät menestymään elämässään.  :kauris:-ihmisen siis voisi ajatella haluavan laajentaa tuota menestystään työelämän piiristä myös siviilielämään. Ja mitäpä muuta pidettäisiinkään yhtälailla yleismaailmallisen hyväksyttynä menestyksen mittarina tällä rintamalla kuin rakastavaa puolisoa, edustavaa kotia ja muutamaa älykästä ja hyväkäytöksistä tenavaa :D

No, en tietenkään oikeasti usko, että kauriit olisivat tässä asiassa näin laskelmallisia! Mutta eipä tuo lapsirakkaus tosiaan ole ensimmäisiä asioita, joita kauriiseen yhdistäisi...

Lapset on sööttejä!Olisi hienoa päästä kätilöosastolle hoitamaan vauvoja..

Nostetaas..

Itse olen tiennyt jo 12-vuotiaasta asti, että tuskin tulen koskaan hankkimaan lapsia. Mieli ei vieläkään, 26-vuotiaana ole muuttunut, pikemminkin kanta on vain vahvistunut. Sinällään mulla ei ole mitään lapsia vastaan, mutta olen vain liian itsenäinen (itsekäs?) ihminen, koska en pysty sitoutumaan kehenkään niin vakavasti, oma tila on aivan elintärkeä mulle. Haluan, että pääsen omille menoilleni silloin, kun itse haluan enkä muiden sanelemana. Lisäksi mulla on aivan liian lyhyt pinna, hermostun jo suht pienistä ja temperamentti on erittäin arvaamaton, siinä on oma ja muiden terveys sitten koitoksella.. :-[  Ja koska olen  :askendentti: :kauris: , niin työ menee lasten edelle - sorry nyt vaan, olen kylmä ja materialistinen ihminen.. Mulle koti on paikka, jonne mennään töiden ja harrastusten jälkeen rentoutumaan rauhaan ja hiljaisuuteen, ei tekemään "kakkostyötä" eli siivoamaan lasten jälkiä ja hoitamaan jälkikasvua.

Lisäksi itseäni hirvittää, kun on saanut lukea uutisia siitä, mitä lasten pahoinvointi on aiheuttanut.. En halua olla tällainen huono vanhempi, joka ajaa lapsensa voimaan pahoin ja tiedän, että olisin sellainen.. Olen vain liian riippumaton ollakseni vanhempi - jos se on huono asia, niin ei voi mitään.. Sitten, kun tulee 30 lasiin, niin sitten johdot poikki. Tietysti olen miettinyt sitä, että jos haave omasta lapsesta koskaan tulee heräämään ja menojalka rauhoittuu, niin sitten miettisin adoptiota - maailmassa on kuitenkin paljon kodittomia lapsia ja mulle on tärkeämpää antaa uusi mahdollisuus niille, ketä täällä jo on, kuin tehtailla lisää lapsia tähän maailmaan.

Haluan, että jokainen lapsi, joka tänne syntyy, on toivottu ja rakastettu ja kasvatetaan rakastavalla kurilla sekä oikealla moraalilla aikuiseksi. Pahoinvoivia, myös hylättyjä lapsia on aivan liikaa tässä maailmassa ja näitä järkyttäviä tapauksia saa lukea lehdistä liian usein :(

Mulla IC ja 5. huoneen kärki  :kaksoset: - ei mitenkään paras sijainti lapsia ajatellen.. 5. huone ammottaa tyhjyyttään, samoin 4. huone. Ja tosiaan,  :askendentti: :kauris: . Mulla on tosin  :kuunsolmu: :rapu: , mutta tästä huolimatta ajatus siitä perinteisestä kodista hehkuvan hellan parissa ja pullantuoksun ympäröimänä parin pellavapäisen muksun leikkiessä tuntuu tosi etäiseltä ja vieraalta.. Lämpö ja tunteiden opettelu on se mun elämäntehtäväni ja ollessani aidosti epäitsekäs ja antelias olen saanut paljon enemmän, kuin ollessani kylmä ja kova. Mutta silti, tunnen itseni uranaiseksi äidin sijaan, en vain tiedä, miksi näin ???

Silti tykkään puuhailla kotosalla, laittaa ruokaa ja leipoa.. Mutta muuten asioiden hoitaminen, siivous yms. on aika heikoilla kantimilla, kun mulla ei tuo suunnitelmallisuus ja järjestelmällisyys ole hyve.. :D

Onhan niiden kanssa kiva leikkiä. Mutta miten maailman ihmiset saisi lisääntymään vastuullisesti, ei tyyliin hups kortsu unohtui ja jälkiehkäisy samaten, vaikka pystyvät sanomaan jo etukäteen että se lapsi on tuomittu kurjuuteen. Ja hyvin harvoin, jos koskaan, maailman ihmiset ajattelevat asioita mahdollisten tulevien lasten kannalta. Se on aina vain aivottomien kanojen ja lehmien pälätystä "Minäminäminä, miltäköhän tuntuisi, kun kaikki muutkin tekee niitä, MINÄ olen aina halunnut niitä/silloin MINÄ tajusin haluavani niitä kun tapasin tämän ja tuon, jos tulee niin on tullakseen jne". Riippumatta taustoista ja lähtökohdista.

Suurin osa maailman ihmisistä tekee lapsia muuten siinä uskossa, että olettavat lapsensa elättävän heidät itsensä vanhoina. Siihen se kehitysapu menee. Vaikka päinvastoin heidän tulisi kuolla pois olemasta jälkeläisilleen taakkana.

"mc82:Ja koska olen  :askendentti: :kauris:    , niin työ menee lasten edelle "  well, niin olen minäkin ja työ ei vois mulle vähempää merkitä, se on vain rahan ansaitsemispaikka mulle. Mulla saturnus vesimiehessä huoneessa 1.
Minulla on 4 lasta, jotka tein nuorena ja itse asiassa olen jo mummikin...mun 4.huone on  :kaksoset::ssa myös 5.huoneen kärki on siellä...se on mielenkiintoista, että kaikilta ipanoilta löytyy kaksosen merkki joko nousevana (2:lla ipaalla) tai muuna kuu/merkurius/aurinko.....eli voisikin kysyä teiltä joilla on lapsia, onko sinun lapsellasi samaa merkkiä kuin on sinun 4.huoneesi kärki? 5.huone kertoo mielestäni juuri raskauksista, ja 4.huone lapsista.

Raskaus/syntymä muuten katsotaan huoneesta 8...no mulla on siellä pluto.(During the nine months of pregnancy, the cycle travels from the beginning of the Eighth House to the ascendant, which represents the moment of birth, the baby's first breath. Using this method, the First House represents babyhood, the Second House represents childhood, the Third House is the teen years, and so on. )

Toinen mitä voi katsoa on Pallas. Mulla ravussa. Ja kuukin on vetisessä kalassa...

Näinhän se on. Ja vielä lisäksi todella monet alitajuisesti ja ihan tietoisestikin haluavat tehdä lapsia tähän maailmaan siksi, että he haluavat jättää tähän maailman osan itsestään, jättää merkin tähän maailmaan tms. Tämäkin on tällaista hyvin materialistista ajattelutapaa ja täysin käsittämätöntä muutenkin minusta. Niin usein olen kuullut ystäviltäni ja tutuiltani, kuinka he haaveilevat lapsista tyyliin "Sitten mennään pelaamaan yhdessä korista ja sitten tyttöjen kanssa leivomme" ja he eivät selkeästi käsitä, että lapset eivät todellakaan ole heidän kopioitaan ja pidä samoista asioista kuin he välttämättä ollenkaan. Ja vaikka pitäisivätkin vähänkin, niin vanhemman ansiosta se lapsen kiinnostus ja ajankäyttö suunnataan niihin asioihin mitkä ovat itselle tärkeitä, eikä niihin, mikä olisi lapselle parasta.  :uglystupid2: Käsittämätöntä minusta, että vielä joskus kolmikymppisenäkin (milloin pitäisi olla jo valaistunut ja fiksu ;)) ihmiset ovat täysin sitoutuneita siihen omaan näkökantaansa ja täysin kykenemättömiä irtautumaan omista ajatuksistaan. Tuloksena on ahdistuneita lapsia, joita ei kohdeltu sellaisina kuin heidän sielunsa on, vaan sellaisena millaiseksi heidät haluttiin muokata.  :'(

Minun henkilökohtainen tarinani näiden lapsiajatuksien takana on sellainen, että pienestä asti ajattelin, että en halua lapsia, minusta tulee ns. uraa uurtava nainen, en halua huolehtia kenestäkään enkä pitää huolta kenestäkään muusta kuin itsestäni. Tämä taas liittyy sisäiseen traumaani siitä, että olen koko lapsuuteni joutunut huolehtimaan kaikista muista kuin itsestäni - äidistäni, veljestäni, isästäni, ystävistä, you name it.  :venus: :vesimies: 12.huoneessa  :aspect_squ:  :pluto:. Olin jopa ajatellut sterilisaatiota vakavissani jo aiemmin. Toisaalta minussa on aina elänyt sellainen  :venus: :vesimies:  :kuunsolmu: :kalat: 12.huoneen universaali rakkaus -idea, ja olen aina haaveillut adoptoivani lapsia. En ole koskaan käsittänyt sitä ideaa siitä, että pitää saada jotenkin "omat geenit kiertoon". Ihan kuin ne omat geenit olisivat parempia kuin muun väestön - ei minulla ainakaan ole mitään erikoisia ihmeellisiä geenejä jaettavissa verrattuna muihin.  ::)

Mutta nyt, kun olen tullut hieman vanhemmaksi ja olen pystynyt päästämään irti lapsuuden traumoistani, kuinka äitini joutui yksin hoitamaan meidät lapset (toinen vakavasti sairas, toinen muuten vain todella vaikea lapsi) ja kuinka lapsuudestamme puuttui sitten paljon kaikenlaista mitä olisi pitänyt lapsena saada. Jotenkin olen nyt alkanut päästää irti näistä asioista ja tullut siihen ajatukseen, että oikeastaan minusta tulisi aika hyvä äiti.  :kuu: :rapu:  :aspect_tri: :pluto: :askendentti: :harka:

Viimeinen "niitti" oli se, kun ollessani välivuodella opiskeluista sain työpaikan lastenhoitajana. Tässä vaiheessa olin vielä aika kauhuissani lapsista, mutta tarvitsin epätoivoisesti rahaa.  :2funny: Sain sitten paikan kahdestakin perheestä ja hoidin lapsia melkein vuoden verran. Katsellessani heidän kasvuaan, kasvoin itsekin ja jotenkin tajusin, että kyllä haluan lapsia jossain vaiheessa. Esteenä minulla on kuitenkin jollain tavoilla terveyteni, ja en ole vielä ihan varma miten tämä terveysasia tulee tulevaisuudessa vaikuttamaan kykyyni saada lapsia. Riskiraskaus se olisi varmasti ja ehkä jo senkin takia vain yksi lapsi on ollut kuitenkin haaveissani.

Hoivaaminen tulee kuitenkin olemaani ainakin urani tärkein tavoite, sen jotenkin tunnen kyllä. :) Nyt haen sinne psykologiaa lukemaan ja mihin siitä lie päätyy. Olen miettinyt myös lapsiterapiaa yhtenä osa-alueenani, olenhan itse kokenut myös vaikean lapsuuden mm. sairaaloissa ja se olisi hyvä apu varmasti tuollaisessa työssä. Mutta saa nähdä mihin elämä kuljettaa. :)

Mulla  :pluto: :aspect_con: :saturnus: 8. huoneessa,  :pluto:  :vaaka: loppuasteissa ja  :saturnus: 0 astetta  :skorpioni: ..  :kuu: tulisessa  :leijona: ja 7. huoneessa - eikös 7. huone liity enemmänkin parisuhteeseen ja avioliittoon kuin lapsiin  ???  DC  :rapu: .  :pallas: :jousimies: 10. huoneessa - aika urakeskeinen sijainti. Mulla vielä synt. kartalla tarkka  :pallas: :aspect_con: :uranus: ,  :pallas: :aspect_con: :keskitaivas: ja  :pallas: :aspect_con: :aurinko: - ei tuokaan mun silmään lapsia enteile :(

Eräs ystäväni on jo pienestä pitäen haaveillut isosta perheestä, hänellä nyt 2 lasta ja lisää mahdollisesti tulossa. Hänellä  :kuu: :rapu: - on jo varhaisteininä alkanut katsomaan miehiä sillä silmällä, että kenestä isä hänen lapsilleen ;D

Mulla on niin paskat geenit, ettei niitä kannata edes jatkaa :D  Enkä ole koskaan elänyt siinä uskossa, että vanhempana lapset sitten käyvät joka viikonloppu kylässä ja kahvilla. Ehei! Lapsilla saattaa hyvin olla ihan omat elämät, joihin omat vanhemmat eivät enää mahdu mukaan. Sekä työpaikka ihan eri puolella maata, joten ei siinä joka viikonloppu ajella kylään..

Omilla ystävillä alkaa jo olla lapsia ja elän mukana heidän raskaudessa sekä tulen mielelläni leikittämään lapsia - kunhan saan illalla palata oman kodin rauhaan hengähtämään. En vain ole äitityyppiä, olen sen jo pienestä asti tiennyt. Hoivaamistarpeeni on enemmän sitä, että huolehdin täällä jo olevista huono-osaisista (mielessä on monta kertaa käynyt osallistua ko. toimintaan, ehkä tuo  :kuunsolmu: :rapu: ajaa siihen) kuin että huolehtisin omasta lapsista. Ja jos olen sen takia paha ihminen, niin sitten kai olen paha ihminen.. :knuppel2:

Täällä kanssa henkilö, joka ei lapsia halua ja piste. Vitoshuoneessa minulla on Kuunsolmu kaksosissa, eli leikkisyyttä löytyy ja mielelläni lasten kanssa leikinkin. Menee prinsessaleikit ja formula-autoilut ja leikkiminen vissiin näkyy minulla arkielämässäkin niin, että pelaaminen on rakas harrastus.

Minulla on Kuu Ravussa, joten ehkäpä siitäkin johtuen suhtaudun lapsiin suojelevasti. Haluaisin paljon kummilapsia tai jos omaa perhettä pitäisi perustaa haluaisin ehdottomasti adoption. Orpoja lapsia on täällä maailmassa ihan pilvin pimein. Minulla on tosin Chiron asettautunut niin, että luonnostaankin tulee tällainen "täytyy pelastaa!"-fiilis. Mitäpä sitä mielellään tekisi kuin pelastelisi avuttomia. Mie nyt olen pelastamassa luontoa, eläimiä, lapsia, köyhyiä, mihin vaan apu yltää (näkyy mm. tarottulkintojen tekemisissä). Kirjaimellisesti pelastin kerran kaksi isoa säkkiä roskiin heitettyjä lastenvaatteita ja kiikutin ne pestyinä SPR:lle ;D

Täytyy tutkia tuota karttaa tarkemmin, että mikä siellä tekee tämän "ei lapsia kiitos"-asenteen. Vannoutunut vanhapiika jo vuodesta 6-vuotiaasta lähtien, eikä kohta mittariin tulevat 20 vuotta tuosta päätöksestä ole muuttanut tilannetta miksikään  :2funny:

Mä olen aina halunnut lapsia ja toivon että niitä tulen joskus vielä saamaan..
17-vuotiaasta asti olen kokenut polttavaa vauvakuumetta  ;D Ihan tosi!
Nyt kun täytän kesällä 24v, niin tunnen itseni jo tosi vanhaksi.. :crazy2: Jotenkin aina kuvittelin että saisin lapset nuorena. Ja nyt ei ole edes sitä samperin miestäkään.  :2funny:

 :aurinko: :kaksoset: :askendentti: :jousimies: ei ehkä kuulosta kenenkään korviin miltään äidillisyyden perikuvalta, mutta mulla onkin  :kuu: :kauris: (2 huoneessa) sekä :kuunsolmu: :harka: 5. huoneessa ...

Äitiys on jotain niin kaunista, lapset on ihania, mä tunnen että mun tehtävä on tehdä oma kasvatustyöni äitinä ja ruokkii mies ja lapset ja muutenkin saada toteuttaa hoivaviettiä ja jakaa lempeyttä... Tavallaan toi ajatus on kyllä aika kaukana siitä, minkä vaikutelman itsestäni annan ulospäin, mutta mutta.. Tärkeintä on että itse tuntee itsensä.  ;)

Loisto kirjoitus. :)
Tällä on toinenkin puoli, on niitä stnan ääliöitä pienillä aivoilla, mutta suurilla kiveksillä,
jotka haluavat vangita naisen kotionsa ja elämäänsä
ja kun lukitseminen lukkojen taakse on laissa rangaistavaa,
niin käydään näpelöimässä naisen e-pillereitä ja/tai kondomi rikotaan/unohdetaan/puetaan huonosti päälle
ja sitten kiristetään/uhkaillaan/hakataan nainen olemaan tekemättä aborttia.  :tickedoff:

Ja niin, tykkään leikkiä ja olla kersojen kanssa, mutta en 24h tai edes joka päivä,
vaan minusta on mukavempaa lähettää ne likaisina ja väsyneinä takaisin omalle äidilleen
ja peuhata sitten isukin kanssa.  ::) ;)

Olen siis  :aurinko: :kaksoset: :askendentti: :skorpioni: :kuu: :vesimies: :venus: :rapu:

Minulle esim. lomailu lasten kanssa on todella raskasta ja Vaa'an pentujen kanssa
kun lomailimme, niin olin joka kerta niin väsynyt ja burn out,
että tarvitsin aina vapaata yksikseni vain selvitäkseni siitä "lomasta". :buck2:

Jumalan kiitos Veskarin kersat ovat jo vanhempia. :-X

Tuolla stnan Scorparilla, jonka kanssa olen menossa Tunisiaan huomenna,
on 4 vuotias poika ja se puhuu jo, että minun pitäisi tavata se
ja kuinka ihanaa olisi saada vielä yksi kaunis lapsi ja kuinka terve se olisi,
koska geenimme ovat niin erilaiset. :buck2: :buck2: :buck2:

Vtu mikä idiootti.  :uglystupid2: En aio tavata sitä enään koskaan tuon reissun jälkeen
ja vältän seksiä koko loman ajan vedoten johonkin kauheaan sukupuolitautiin
ja jos kuitenkin niin, niin stna, 10 kondomia päällekkäin ja kaikki myrkyt, mitä löytyy. :buck2:

Sen verran on alkanut ahdistamaan nuo sen puheet JO NYT. :buck2:

 
 Olin sitten juuri tuollainen "MINÄ tajusin haluavani niitä kun tapasin tämän (nykyisen ukkoni)".   :laugh: Vaikka olin kyllä ihan sitä mieltä etten tee lapsia ja jos niin mieluummin adoptoin ja niin edelleen - stereotyypistä toiseen ::).

 Lapset syntyvät kuitenkin yleensä rakkaudesta, ei huolesta ja pelosta miten huomenna tai miten ylihuomenna käy maailman. Eipä siinä kukaan kysy lapselta tahtooko tulla tänne ja ristiriitaista sekin että täällä missä on näennäisesti hyvät oltavat, syntyy lapsia vähemmän kuin niissä osissa palloa joissa elintaso ja köyhyys ovat ihan toista luokkaa.
 Suurin vastuu ihmisillä maailmassa on kuitenkin oman selviytymisemme varmistamisessa joka alkaa olemaan aika vaakalaudalla. Mutta minä itse kuitenkin luotan siihen että asiat kääntyvät parhaiten, jos olettaisin maailmanlopun tulevan tosiaan vuonna 2012 tai vastaavana hetkenä niin tuskin tänne olisin halunnut yhtään lapsia.
 Äitiys on myös itsessään opettanut tosi paljon, tällä  :aurinko: :oinas: luonteella riittääkin oppisarkaa kun tulevat muut kyseeseen, ehkä se  :kuu:  :askendentti:  :neitsyt: on vähän toista maata. Kartalla 5. huoneessa ei ole isompia taivaankappaleita, mutta Onnenpiste,  :juno: :ceres: ja  :vertex:. Huoneen kärki on Kauriissa, puolesta välistä hallitsee Veskari.
 Onko noissa on jotain vahvaa mamma-indikaattoria?

 Sasha, siis mäkin oikeasti olen todella väsynyt kun me lähdetään lasten kanssa lomalle, siitä on loma ja rentoutuminen usein kaukana, viime kesänä paimennettiin pitkin pihoja dementoitunutta mummoa ja kahta pientä lasta... ei helvata.
 Parasta on jättää lapset joskus mummulaan viikonlopuksi tai pidemmäksikin aikaa ja lähteä yhdessä ukon kanssa matkaan. Viimeksi käytiin kylpylässä kahdestaan, sellaiset jos mitkä piristävät parisuhdetta ja taas jatkaa arjen pyöritykset.

 ;D :2funny:  Kamalaa oikeasti, mutta repesin! ;D :2funny:
No sentään oikeasti joku äiti-ihminen tunnustaa rehellisesti, että se on raskasta,
eikä mulkoile, että mikäs lasten vihaaja ja erikoinen sinä olet, kun et ole tyytyväinen,
kun miehesi ottaa sinut lomalle lastensa kanssa. :buck2:


No tässä syy, miksi en niitä omia lapsia halua.
Jotenkin koen, että elämä ja parisuhteet ovat ihan tarpeeksi hankalaa ilman niitä lapsiakin. ???

Ja ei ne kersat kuule aikuistuttuaan enään vanhemmistaan huolehdi,
-en minäkään niin ole tehnyt, vaikka minut on tod.näk. tehty siinä mielessä,
vaan kyllä olen lähtenyt -ja kauas. :angel:

Vanhana on mukava seurana jokin kiva papparainen ja pieni koira ::)
-kannattaa vaan olla varuillaan, kun kävelee tälläisen pariskunnan takana,
kun se koira ei ole ainoa, jolta voi päästä rupsuja. ;D :2funny:

Mielestäni et ole missään tapauksessa paha ihminen sen vuoksi, että tunnet itsesi ja tiedät, mitä tahdot / et tahdo ja uskallat toimia oman pääsi mukaan silloinkin, kun "muu maailma" jotakin muuta odottaa  ;)  Jokainen lapsi tosiaankin ansaitsisi syntyä tähän maailmaan kaivattuna ja odotettuna, eikä esimerkiksi siksi, että jokaisen naisen pitäisi hankkia lapsia. Itsekin koen enemmän tehtäväkseni huolehtia jollain tavalla noista vähemmän onnekkaista. Surullisia tarinoita mahtuu tähänkin maahan niin monta  :'(

Muistan pähkäilleeni jossain vaiheessa tuota "pahan ihmisen syndroomaa". Nuorempana törmäsin joskus syyllistämiseen ja pienimuotoiseen painostukseenkin lapsettomuuteni vuoksi. Annettiin ymmärtää, että lapsia vähän niinkuin jo odotellaan... Nyt huomaan olevani siinä onnellisessa asemassa, etteivät ihmiset enää ikäni puolesta uskalla kysellä tai ihmetellä ääneen - eikä näin ollen tarvitse selitelläkään  ;D  Siis tosiasiahan on se, että lapsettomuus on ollut meille täysin tietoinen valinta. Pidän sinänsä lapsista, mutten ole koskaan potenut vauvakuumetta enkä haikaile vanhemmuuttakaan. Minun elämäntehtäväni on muualla.

Ebenia, miten ajattelit  :venus: :aspect_squ: :pluto::n vaikuttavan tähän kuvioon? Minullakin on tuo aspekti ja alkoi kiinnostaa! Suurin "syy" omalla kartallani taitaa joka tapauksessa olla rajoittava :saturnus: :rapu: IC:llä.  :saturnus: perääntyy ja ujuttaa lonkeronsa myös  :kuu: :aspect_con: :ceres:  -yhtymääni (sekstiili), joista molemmat liitetään lapsiin ja äitiyteen. 5. huoneessakin on melko hiljaista...

No siis tuossa tekstissäni lähinnä tuolla Venus neliö Plutolla viittasin noihin hoivaamisjuttuihin muiden ihmisten kanssa ja niihin liittyviin ongelmiin sitten tuon Pluton kautta.

Mutta en usko, että se pahemmin lapsiasiaan vaikuttaa ainakaan omalla kohdallani, mutta tuohan on myös yksi ns. "rakkaudettomuuden tunteen" aspekti ja sitä kautta tulevat mm. mustasukkaisuudet ja egoriidat ihmissuhteissa ovat tuosta rakkaudettomuuden tunteesta hyvin usein lähtöisin. Kyllähän se voi lapsiasiaankin vaikuttaa ja periytyäkin lapsille, muttamutta...

Onhan toisaalta Venus kuvastamassa naiseutta omalta osaltaan, että ehkä tavallaan se Venus neliö Pluto sopii niihin "steriloin itseni" -ajatuksiin, joita minullakin aiemmin oli.  :idiot2: Hmm.. En tiedä, sanopas sinä! ;)

Jaha, ihmisten globaalin edesvastuuttomuuden puolustelua rakkauden nimissä.

Ensinnäkin, rakkaus on toisen huomioon ottamista, ja jos ei ota syntyvää lasta huomioon olosuhteiden kannalta (kuten sadat miljoonat eivät), vaan että miten ihanaa tms. itsestä sellainen olisi, kyse on jostain ihan muusta. Kuten narsismista. 

Siksi toisekseen, kehitysmaiden väestöräjähdys johtuu pääasiassa perhesuunnitteluun liittyvän tiedon puutteesta, uskontojen ja yhteisöjen asettamista paineista sekä viime kädessä valtiotason vaikutuksesta (ei tueta esim. perhesuunnittelupalveluja, aborttikiellot jne.)

Kun on nähnyt omakohtaisesti riutuneita katulapsia, niin herää kyllä helvetillinen raivo niiden edesvastuuttomia vanhempia kohtaan, kun on taatusti ollut päivänselvää millaiseen arkeen ovat lapsensa tehneet ja jättäneet kaivamaan ruokansa roskiksista, kerjäämään ja varastamaan. Mitä tekemistä sillä on rakkauden kanssa? Apinat tulee ruoskia vastuuseen, muuten eivät ikinä opi.

 No en mä puolustele mitään, mutta totean ymmärtäväni miksi niin tapahtuu. En elä missään vaaleanpunaisessa kuplassa kuitenkaan ja minustakin kolmannessa maailmassa tulisi ennenkaikkea keskittyä ehkäisyvalistukseen ja tuoda se kaikkien ulottuville, sehän on se juttu. Kuitenkin lapset tehdään yleensä rakkaudesta = rakastelusta ja kahden ihmisen rakkauden hedelmä on lapsi, jota tietenkin tulisi kohdella sen mukaisesti. Sitä tarkoitan rakkaudesta syntymisellä, se mitä syntymän jälkeen tapahtuu on taas toinen asia eikä aina niin miellyttävä kuten varmasti jokainen meistä tietää tai tuntee hlökohtaisesti. On myös tapauksia jolloin raskaudesta ei olla oltu tietoisia ja asia tulee yllätyksenä liian myöhään.

  Viha tai raivo köyhiä kohtaan ei varmaankaan paljoa auta asiaan, varsinkaan jos ehkäisyyn ei ole varaa tai siitä ei tiedetä tarpeeksi, kuten itsekin totesit. Pitäisi viha ja turhautuminen kohdistaa sinne minne se kuuluu, eli päättäjätasolle. Siellä on usein suurinta välinpitämättömyyttä, varsinkin kun ovat vastuussa tiedon levittämisestä.

 Ymmärrän tietenkin että ongelma on usein se ettei ajatella niitä vaistoja ja hormoneja pidemmälle, varsinkin jos olosuhteet lapsen kasvaa eivät ole parhaimmat. Vaikka koskaan ei huomisesta tiedä ja elämä voi heittää kärrynpyörää milloin tahansa.
 Perheenperustamisvaistot ovat ihmisessä voimakkaat, enkä voi yhdistää sitä narsistisuuteen, se on vain piirre joka meissä kaikissa on enemmän tai vähemmän. Ei sitä tule tuomita, se itsessään on luonnollista ja palvelee tarkoitustaan.

 Niin, onhan meillä länsimaissakin omat ongelmamme, vaikkakin elintaso saattaa useimmiten olla toinen. Kun varmasti jokainen tuntee alkoholistiperheissä kasvaneita lapsia tai narkomaaniperheissä tai muuten vaan rakkaudettomissa/väkivaltaisissa. Ja niissäkin kasvaa vihaisia lapsia, jotka ehkä sitten myöhemmin näkyvät myös katukuvassa, vaikkeivät heittelekään ehkä kärrynpyöriä...
 Mä näen omassa vanhemmuudessani isona juttuna tiettyjen isältä pojalle siirtyneiden käytösmallien rikkomisen, joka omassa suvussa on liittynyt a) alkoholiin ja b) rakkauden osoittamisen puuttumiseen, siis tarkoittaa ihan halaamista ja yhdessäoloa sekä touhuamista.

No juu, nyt alkoi muuten avautumaan ihan uudella tavalla tämä  :venus: :aspect_squ: :pluto:, jonka aiemmin olen liittänyt lähinnä parisuhdetasolla työstettäviin asioihin... Siis oikeastaanhan juuri tuo "rakkaudettomuuden tunne" on se tunne, jota en halua siirtää seuraavalle sukupolvelle. Olen sitä kovasti omassa elämässäni työstänyt ja tullut tietoiseksi, kasvanut pikkuhiljaa ehjään rakkauteen jne. mutta silti... ainakin omalla kohdallani pelkään, että olisin huono vanhempi kaikesta huolimatta. Ja sitähän en halua  ;) ... Täydellistä vanhemmuutta ei tosin taida olla olemassakaan muuta kuin joidenkin äitien välisissä keskusteluissa? Hyvä pointti tuo, jonka Sasha nosti esille: ihanaa, kun joku joskus myöntää perhe-elämänkin raskauden  ;D

Olen samaa mieltä  :smitten:

 Ihan oikeassa olet dawnchild, ainakin Afrikassa on käsittääkseni yleistä, että vanhempi mies ottaa (ostaa) tällaisen teinivaimon joka on sitten 14-vuotiaana raskaana. Eikä lähimailla synnytysairaaloita tai edes osaavia kätilöitä :-\. Kai Intiassakin harrastetaan tällaisia pakkonaittamisia?
 Miehillä on kyllä ihan yhtälainen vastuu niistä lapsista kuin naisillakin ja varsinkin tuo päättäjien välinpitämättömyys koulutusta ja muuta kohtaan on kyllä ihan käsittämätöntä. Rahat ohjataan ihan muihin juttuihin...

 Useinhan ukot vielä kieltäytyvät kondomeista koska halutaan pitää itsekkäästi kiinni omasta nautinnosta. Onkohan se Paavinkin motiivina  ::)

Tärkeimmästä päästä on haitallisten geenimutaatioiden leviämisen estäminen. Toistaiseksi tätä ei hallita, mikä aiheuttaa koko populaation yleistä heikentymistä. Jos vakavia perinnöllisiä sairauksia aiheuttavia geenejä kantavat ihmiset ottavat tietoisesti sen riskin, että lapsikin saa samat, on tilanne verrattavissa AIDSin tietoiseen tartuttamiseen.

Pikemminkin näissä maissa pitäisi aloittaa ns. päivänselvistä geenin kantajista - eli niistä joilla geeni on aktivoitunut ja aiheuttanut sairauden. Eli ei päästää jokaista epämuodostunutta tai tautista iikkaa jatkamaan sukua, sakkojen ja vankilan uhalla. 8)

Minulle ei raskaus tai äityis ole ikinä ollut itsestäänselvyys. On vain sellaiset tekijät elämässäni ja minussa ettei minusta ole äidiksi siis olemaan raskaana ja sitä myöten äiti omalle lapselleni. Adoptiota oon joskus tässä ajatellut. Sehän on sitten oma paperishow kaikkineensa, rahallisestakin myös.

Ne saavat joustaa, kuten aina, kun toisen oikeus on rikos jotakuta toista kohtaan. Kuten todettua, esimerkiksi tietoisesti vakavan perinnöllisen sairauden omaavien ihmisten lisääntyminen tarkoittaa sairauden (aiheuttavien geenien) tietoista siirtämistä toiseen ihmiseen. Tälläkin hetkellä joidenkin sairauksien (esim. AIDS, hepatiitit) tietoisesta levittämisestä muihin ihmisiin rangaistaan ainakin Suomessa ja USAssa.

Ei siinä kukaan täysjärkinen kitise että nyt rikotaan taudinlevittäjän oikeutta harrastaa suojaamatonta seksiä.

Ja ei tarvita mitään pakkosterilointeja tms, vaan rahallisia sanktioita ja vankeusrangaistuksista, kuten toimitaan vaikka tuon AIDSin levittämisen kanssa.


Luonnollisessa evoluutiossa vakavia sairauksia aiheuttavat mutaatiot leviävät ainoastaan hyvin sisäsiittoisissa populaatioissa, koska ei ole geenejä mitä vaihtaa, ja usein kyseessä on sellainen mutaatio joka on (tai on ollut) haittapuolestaan huolimatta jollain tapaa hyödyllinen. Luonnollisessa evoluutiossa myöskään geneettisesti heikot ja sairaat yksilöt eivät yleensä pääse lisääntymään.

Nykyihmisen evoluutio perustuu vähemmän puhtaaseen luonnonvalintaan ja enemmän kulttuuritekijöihin paitsi tietysti niissä maailmankolkissa, missä ihmiset ovat eniten luonnon armoilla ja joiden selviytyminen riippuu heistä itsestään eikä esimerkiksi kehitysavusta tai sossun luukusta.

Suomalaiset ovat paikoin aika pahoin sisasiittoisia ja sehan nakyy geeniperima-taudeissa,
fyysisina puutteina, esim. ohut hiuksisuus (muuten ennatys kaljupaisyys koko maailmassa!)
ja sitten mentaali puutteina, eli helposti hairiokayttaytymista, esim. vakivaltaisuus
ja tietenkin taipumuksena saada joka tauti, mika on liikkeella.

Isapuoleni on kotoisin etela-pohjanmaalta ja se sen kyla ja 3-4 naapurikylaa on kaikki
jollain tavoin sukua keskenaan.
Hanen isovanhempansa ja esivanhempansa 4-5 sukupolvea ovat kaikki vahintaan
pikkuserkuksia keskenaan.
Arvaa, ovatko ihan taysilla matkassa ja tervetta sakkia siis niin kuin ihan kaikin puolin? ::)

Siis :uglystupid2: :buck2:

Huomaa KV jutuistasi, etta olet maailmaa ravannut ja kokenut.  :)
Valilla kun on tunne, etta joskus suomalaisten jututkin on niin
sisaanpain siitoisia siita omasta erinomaisuudesta (kun paremmasta ei tieda). :(

Onpa täällä kohtuullisen paljon lapsettomuuden valinneita. Valintahan se täällä on.
 Itse olen aina tiennyt että en tule hankkimaan/saamaan lapsia. Kolmenkympin kriisin aikaan tosin oli jo melkein pakkomielle, joista seurasi pari pieleen mennyttä yritystä. Sittemmin olen palautunut 'vanhalle' kannalleni. Eikä se haittaa koska suurin osa ystävistäni on tarkoituksella lapsettomia.
Ympäristössäni ei ole juuri koskaan ollut lapsia, ei sukulaisia, kavereiden jne. En ole oikein koskaan osannut olla lasten kanssa. Varmaan johtuu siitä että en ole ollutkaan, en ole ikinä edes vaippaa vaihtanut, ja luulen että en koskaan vaihdakaan.

Niin, se on se erittäin vahva  :aurinko:  :vesimies: huoneessa 4.
Tyhjä 5 huone  :kalat:.

Zt-zt-zt Saturnalia... :police: KV:n jutussa ei ole mitaan mainintaa,
etta HIV olisi perinnollinen sairaus,
vaan vertaus, etta sen levittaminen on esim. Suomessa rikos.
Ja se tosin on myos perinnollinen; HIV-aiti saastuttaa lapsensa jo kohdussa, viimeistaan synnytyksessa.
Siksi HIV-positiivisilta kielletaan lisaantyminen monissa maissa,
mutta esim. Afrikan maissa ja Etela-amerikassa sen valvonta ei oikein suju.

Tämä tuli melkein kuin mun suusta! Jos mulla ikinä lapsikuume herää (huom! JOS!), niin sitten tosissaan adoptoisin, antaisin uuden mahdollisuuden jollekulle, joka tarvitsee sitä. Vaikka toisaalta, olen sen verta itsekäs, että en ole vakuuttunut, pystynkö uhraamaan itseäni jonkun toisen takia. Mielummin lapseton kuin huono vanhempi - lasten laiminlyönti kun tulee valitettavan ikävällä tavalla julki, yhteiskunnassa ja/tai perhepiirissä (mikä on kyllä pitkälti vanhempien syytä) :(

Mutta mua ei houkuttele oman lapsen hankkiminen, en halua kokea raskautta. Osasyy tähän on se, että lapsuudenystäväni joutui ensimmäisen lapsensa synnytyksen jälkeen välittömästi leikkaukseen sisäisen verenvuodon takia :(  Mutta mielipiteeni oman lapsen hankkimisesta kuitenkin ratkaisee sen, etten halua biologisia lapsia, tämä oli jo kauan ennen sitä selvillä, kun ystäväni joutui leikeltäväksi ja kursittavaksi.

Ja mulla on sama juttu kuin Ancelicalla, eli en koe oloani omimmaksi lasten seurassa - vaikka toisaalta ystävien lasten kanssa on ihan kiva leikkiä, sen yhden päivän kerrallaan ;)  Pikkupoikien kanssa tunnen oloni tosi vaikeaksi, esim. miehen siskolla on 3 poikaa, joista 2 ala-asteikäisiä ja yksi alta vuoden ikäinen iltatähti. En osaa leikkiä heidän kanssaan, paremmin pärjään alle kouluikäisten kanssa.

Kavahdan joka kerta, jos tapailemani miehet alkavat puhumaan lapsista ja perheen perustamisesta. Saattaapi olla myös eroon johtava tekijä. Miehen kanssa ollaan puhuttu asioista ja hän tietää kantani lastenhankintaa kohtaan (on muuten puhunut kotona, ettei sukulaisten tarvitse tunkea muksujaan mun syliin, mä olen se paha täti  ;D ). Mies on kuitenkin sitä mieltä, että jos lastenhankinta tulee jossain vaiheessa ajankohtaiseksi, niin hänellä ei ole mitään adoptiota vastaan - niin, ja jos lompakosta löytyy tuohta ;D

Sama juttu!  :)
Tykkaan kylla tenavista, niista mukavimmista ja aurinkoisista, mutta en hankkisi omia biologisesti.
Adoptio, jos sitten muutan mieltani, houkuttaa huomattavasti enemman.

Minulla on kanssa paa taynna noita ystavien ja perheen sisaisia kauhutarinoita,
mutta myoskin omin silmin nahty se "ihana" todellisuus,
joka ei minun mielestani sisalla mitaan minulle houkuttelevaa.

Jotenkin minulle sopii paremmin, etta suon uuden mahdollisuuden jolle kulle jo olemassa olevalle lapselle,
jos se lapsi valitsee minut.
Olenhan itsekin adoptoitu ja valitsin itselleni parhaimman aidin, mita oli tarjolla. :smitten:

Muutenkin sisallan varmasti tosi huonoja geeneja ja kannan kaikenlaisia heikkouksia,
joten biologisella lapsella olisi varmasti aivan kauhea elama. ::) ;D :2funny:

Tulipa mieleen viela mainita, etta adoptioaidillani ei ole biologisia lapsia,
mutta omia lapsia 3 ja 29 kummilasta, joiden kaikkien kanssa han on hyvin laheinen. :)

Han on pitanyt kaikista meista huolen, koulutusta, asuntoa, huonekaluja, vaatteita, ruokaa,
terveys, tyopaikan saamisessa auttaminen, mies/naisongelmat, turvallisuus jne what ever..
-kaikki, mita ei edes monet biologiset vanhemmat suo lapsilleen.

Han sanookin, etta Jumala/maailman kaikkeus soi hanelle ison aitiyden, vaikka ei biologisia lapsia.
Han nauttii pitaa huolta lapsistaan, mutta joskus se on vahan liikaa nain lapsen kannalta, :buck2:
koska han on hyvin ylihuolehtivainen ja herkka.

Onpa ihanaa nähdä, että täällä on samanhenkisiä ihmisiä! Yleensä kun katsotaan aina ihan käsittämättömän kieroon, jos (nuori ihminen) sanoo, ettei halua lapsia. Eteenkin NAISpuolinen nuori ihminen. Siihen viitataan tavallisesti vaan kintaalla ja naurahdetaan tyyliin "noin minäkin sanoin sinun iässäsi" ja "kyllä se mieli vielä muuttuu".
Ehkäpä pöyristyttävin kommentti tuli fysiikan opettajaltani (mies) minun ollessa 15-vuotta, kun hän paasasi miten raskasta ja julmaa synnytys ja raskaus ja lasten kasvatus on, mutta miten siitä huolimatta auvoisina haluaisimme lapsia ja miten hänen mielestään jokaisen tulisi hankkia ainakin 5 lasta (perusteli tätä sisarussiteiden tärkeydellä). Kun kerroin, etten halua itse lapsia, olen päättänyt sen, opettaja katsoi minua hyvin pitkään hyvin säälivällä katseella ja töksäytti "Kuules tyttö, se on vähän niin, että kun miehellä molemmissa päissä seisoo, siinä ei kysellä".

......

Niin tosiaan, kun minähän olen vaan se kiltti nainen, joka synnyttää.... Eikä kysele... Eikä omaa omaa tahtoa.

 ..........

Ja kun olen niin nuori, niin enhän minä mistään mitään tajua.

.......

 :knuppel2:

Olet mita todenaikoisemmin onnekas, etka kovinkaan sukurutsainen taustoiltasi. :)
Likinako johtuu usein pimydesta ja sitahan Suomessa riittaa suurimman osan vuotta.
Aurinkoisemmissa maissa likinakoisyytta ei ole niin paljon.
 

Juu, sama homma. Moni vanhempi on mulle myös sanonut, että kyllä se mieli vielä muuttuu.. Kun olin ala-asteella, jollain tunnilla opettaja kysyi, että kuinkas moni aikoo isona perustaa perheen. Käsiä nousi. Kaikkien muiden kädet nousi paitsi yhden (arvatkaa kuka se yksi oli :knuppel2: ). Siinä opettaja sitten alkoi vain saarnaamaan, että sä olet niin nuori ja kyllä se mieli vielä muuttuu - vähän nöyryyttävään sävyyn, en muutenkaan ollut opettajamme lempioppilas, koska en ollut kaunis, monilahjakas tai rikkaasta perheestä..

Olin tuolloin 12-vuotias, nyt 26. Ja ei ole mieli muuttunut vieläkään ko. päivästä, kun ala-asteen opettaja kyseli perheenperustamisajatuksia :coolsmiley:

Sitten tässä männä kesänä, kun miehen siskonpoika oli ihan pikkuruinen vauva ja olimme kylässä anoppilassa, missä sisko oli miehineen ja muksuineen myös. Anoppi on aika paapova lapsenlapsiaan kohtaan (no, kasvattanut mielettömän täysipäisen, mukavan ja muita huomioivan pojan, että siitä kiitos hänelle :) ) ja hemmottelee poikia ihan mielin määrin. Anoppi paapoi vauvaa, lässytteli ja hyssytteli siinä lapselle ja yhtäkkiä mitään kysymättä tyrkkäsi vaavan mun syliin. Mä menin ihan kipsiin ja sanoin, että "no en osaa kyllä olla lasten kanssa, kun ei biologiset kellot ole soineet". Anoppi siihen: "kunhan harjoittelet tulevaisuutta varten."!!! Siinä vaiheessa mulla paloi käpy ja tyrkkäsin vaavan toisen sukulaisen syliin (kuitenkin riittävän pehmeästi, ettei vaava mennyt paniikkiin, kun mä hermostuin). En kuitenkaan nostanut mitään kohtausta, koska anoppi on kuitenkin niin mukava ja hyväntahtoinen nainen.

Paluumatkalla kotiin sanoin miehelle, että mulla meni hermo anopin tulevaisuudenharjoittelu-kommenttiin. Mies vain sanoi, että ihan hyvällä äiti oli sitä tarkoittanut ja ettei hän tiennyt mun vakaumuksesta. No, nyttemmin taitaa tietää, kun mulle ei ole annettu enää kenekään muksuja heijattavaksi ;D  Eikä mun nenän edessä enää hyssytetä muksuja, vaan lapset on pidetty matkan päässä. Eli mies varmaan kävi sanomassa äidilleen, että mä olen paha täti ja kannattaa lukita lapset kaappiin, kun mä olen paikalla.. ;)  Loukkaannuin siitä, että onko mun ainoa tehtävä tuottaa lisää sukulaisia ja lisää hemmoteltavia anopille.. Sitä paitsi mun mielestä vauvan hytkyminen sylissä tuntui ihan kamalalle ja menin vielä pahemmin paniikkiin. Tuntui kuin olisi pitänyt sylissä jotain alienia, ihmiseltä se vauva ei ainakaan tuntunut.. Ei mikään ihminen liiku samalla tapaa.. :o

Mun vanhemmat eivät odota lapsenlapsia. Äitini sanoi, ettei enää ole kiinnostunut pienten lasten hoitamisesta, omat lapset riittivät, lapsenlapsia ei enää tarvita.

Tuntuu aika oudolta, että naisen arvo määritellään siinä, että aikooko hän raskautua ja hankkia veriperillisiä ???  Ja itsekin saanut myllytystä "lapsellisilta" naisilta, kun olen niin itsekäs, en tiedä elämästä mitään jne.. Mistä voit tietää, että synnytyksen jälkeen tuntemasi rakkaus kohdistuu lapseen tuhatkertaisena, suojeluvaisto herää automaattisesti.. Niin, jotkut väittävät, että äidiksi kasvaa vasta lapsen saamisen jälkeen. Entä, jos ei kasvakaan? Kun ei sitä lasta voi heittää roskiin, jos "se ei olekaan niin kiva"..

Meillä on suvussa sen verta kamalat geenit, että ei niitä kannata siirtää eteenpäin. Ties mitä schaissea munkin suonissa virtaa.. :-\

Ja tosiaan, tykkään kyllä käydä katsomassa ystävien lapsia ja leikkiä heidän kanssaan. Olen aidosti iloinen ystävieni puolesta, jos he viihtyvät äidin roolissaan ja tuntevat valinneensa oikein. Sekä kasvattavat lapset rakastavalla kurilla täysipainoisiksi yhteiskunnan jäseniksi. Onneksi mulla on tosi mukavia ystäviä, jotka ymmärtävät mun valinnan ja suhtautuvat valintaani yhtä avoimin mielin kuin mä heidän perhe-elämäänsä kohtaan :)  Ja kaiken kukkuraksi ystäväni ovat sellaisia, joiden elämässä on muutakin sisältöä kuin pelkkä lapsi :)  Rakkaus omaa lasta kohtaan on hieno, vilpitön ja kaunis asia, mutta sitten se menee jo pahasti överiksi, jos elämässä ei ole muuta sisältöä kuin oma lapsi - pitääkö harrastukset ja ystävät jättää lapsensaannin jälkeen ja alkaa elämään pelkän lapsen ympärillä ???

Katsotaan, kuinka paljon saan nyt myllytystä äideiltä ::)

kylläpä MC82 kuulosti IHAN minulle! ;D Muistan, kun asuin vielä Lahdessa ja jouduin tuttavani avuksi vahtimaan hänen 6kk ikäistä lastaan hänen tehdessä ostoksia. Piti pitää vauvaa sylissä ja työntää vaunuja. Noh, en meinannut jaksaa pitää lasta sylissä, oli tukala olo. Jäin jumiin liukuportaisiin niillä vaunuilla ja kaiken kukkuraksi vauva pissi päälleni (kangasvaippa) ;D Ikää minullakin nyt 26 vuotta ja 20 vuotta sitten tehty päätös olla hankkimatta lapsia pitää. Mieheltä ei kysytä sitten mitään, kun sellainen jossain vaiheessa tulee vastaan,ahahahha ;D No, uskon kyllä, että sieltä tulee vastaan sellainen tapaus, että meille riittää hyvin toisemme ja kasvaminen ihmisenä siinä parisuhteen kautta.

Ja mitä äitiyden ihanuuteen tulee, muistan hyvin selkeästi yhden menneen elämän, jossa minulla oli useampi lapsi ja nautin äitiydestä täysin siemauksin :) Se on yksi onnellisimpia muistoja mistään menneestä elämästä. Äitiyttä on siis päässyt hehkumaan kyllä, nyt se ei ole tarpeen. Viimeiset 2-3 elämääni ovat olleet lapsettomia.

Minäkin olen tehnyt selväksi vanhemmilleni, etten aio hankkia lapsia. Äiti on vaan tuumannut, että saamme päättää itse. Siskoni, joka on minua 3 vuotta nuorempi, on samalla linjalla, ollut kauan. Jos pikkuveli ei iske hynttyitä yhteen naisen kanssa, joka haluaa lapsia (ja jos veljellekin ei iske vauvakuume sitten joskus), niin meidän suku kuukahtaa meidän osalta siihen ;D ;D Eikä sitä tietenkään tiedä, onko siskolle mahdollisesti tulossa karmallisesti lapsi. Näkisin hänelle pienen suloisen tytön, mutta ei sitä sitten tiedä :)

Omassa ystäväpiirissä ei ole kuin yksi perheellinen, hänkin eronnut ja lapsi lähtenyt toisen vanhemman mukaan. Muuten mennään aika pitkälle sinkkulinjalla, tai avoliittolinjalla ilman kihloja. Pääasiassa sinkkulinjalla, tosin ystäväpiirini kostuu aikalailla minua nuoremmista persoonista :)

Olen samaa mieltä kanssasi. Jos mulla ois oma lapsi, niin mun elämä kallistuisi ihan päälaelleen. Arki muuttuis ihan kokonaan. Siskon poikaa kun katson aina välillä, hän yötä mun luona, niin kyllä se on ihan tarpeeksi energiaa vievää. Huomaan väsyvän aika helposti kun pitää kaikkea hyysäillä, tehdä tuota jne. Olen oikeen iloinen, että saan olla hänelle täti :smitten:

En ole lapsirakas enkä halua lapsia, vaikka syntymäkarttani aika Rapu-painotteinen onkin ( :aurinko:, DC,  :merkurius: ja  :mars:). Mutta Kuu on Kaksosissa ja 5. huone myös. Ja AC Kauriissa, nehän eivät tunnetusti mitenkään hirveästi lapsista innostu... nuo sen kai sitten selittävät, jos ovat selittääkseen...

Alzbeta, sulla tuntu olevan tosi samanlaisia ajatuksia kun mulla  :)

Mä taidan olla oikein perinteisen äidillinen persoona. Siis olen, enkä vain vaikuta siltä. Äitiys ei kuitenkaan houkuttele yhtään. Olen kuullut sanottavan, että musta oikein huokuu sellanen äidillisyys; huolehtivaisuus, lempeys jne. Päiväkodissa en kuitenkaan voisi kuvitella työskenteleväni!

 Ööh? Musta tällainen on tosi kummallista enkä mä tajua millaista käytöstä multa äitinä odotetaan, miten mut luokitellaan? Pitäisikö kauheasti nyt puolustella omaa valintaansa äitinä tai ehkä alkaa hyökkäämään ja tuomitsemaan? Onko se automaattinen oletus ìhmisestä joka on valinnut toisin elämässä?
 Ja miltä äideiltä  ;D, tässä ketjussa äitiys ja vanhemmuus on abnormi.

;D Niin joo, ei täällä äitejä ole. Ei ne ehdi miettiin mitään planeettasijainteja. Ne on ihan muilla foorumeilla vertailemassa äidinmaidonkorvikkeita tai tonkimassa kakkavaippoja  ;D Toi oli vitsi. Mutta pienessä pilassa totta toinen puoli. Just yks nuori äiti julisti mulle, miten hän ei ole yhtään muuttunut ihmisenä äidiksi tulemisensa jälkeen. Tämä on ehkä totta hänen näkökulmastaan. Äitiys täyttää maailman ja vie osan siitä ihmisestä, jonka olet tuntenut, mennessään. Kai se on täysin luonnollista... Kasvua. Äitien ja lapsettomien välille tulee kuilu. Äidit eivät kykene entiseen tapaan keskittymään asioihin. Siis tarkoitan ihan sitä kun puhut toiselle esim. jostain yhteiskunnallisesta (ei hänen lapseensa liittyvästä) asiasta. Ajatus katkeaa kun lapsi haluaa syliin ja sylistä pois. Ja syliin...eikun sylistä pois. Saat aloittaa saman asian moneen kertaan ja loppujen lopuksi äiti tyytyy hymähtämään jotain laskiessaan samalla tunteja lapsen edellisestä syötöstä. Ja sitten kun hän aloittaa kertomaan jotain, liittyy se useimmiten hänen lapseensa, jolle pitää puhua koko ajan siinä samalla, vaikkei lapsi edes kysy mitään kun ei osaa vielä edes puhua.
En ole tutkinut tuntemieni äitien karttoja kovin tarkkaan. Pitää katsoa, jospa sieltä yhtäläisyyksiä löytyisi. Vapauttaan suuresti arvostavana kuu-jouskarina ajatus tällaisesta sitoutumisesta ei houkuttele. Mutta kuten sanottu, olen mielestäni äidillinen persoona, olen huolehtinut sisaruksistani ja sukulaisvauvaa hoidan mielelläni... Mitä jos minusta tulisikin joskus yksi NIISTÄ  ???
   

Hyvä, että löytyi huumorintajuinen sellainen :) Melkein aina kun olen klikkaamassa "Lähetä", sekunnin murto-osan ajan mietin, että mitä taas tuli kirjotettua  ;D Provosoin vaan vähän...  ;)

 :smitten:

Heh.Mulla oli lapsena kauhea hoivavietti!Tykkäsin hoitaa muiden ihmisten lapsia, varsinkin nuorempia serkkujani kun he olivat pieniä.Nykyisin tämä hoivavietti tuntuu kadonneen.En oikein osaa selittää tätä.Onko se jotenkin ristiriitaista,että valmistun alalle, jossa ollaan lasten-ja nuorten kanssa tekemisissä?

Pidän kyllä lapsista,mutta se että tulenko hankkimaan niitä onkin sitten asia erikseen.Olen ottanut tämän asian kanssa sellaisen tulevaisuus-näyttää asenteen.Aikaa on rutkasti ja eikä tässä ole mikään kiire murehtia koko asiaa.

On se jotenkin kummallista,että jos joku ei halua hankkia lapsia niin siitä pitää sitten nostaa mieletön meteli ja pitää tällaista ihmistä itsekeskeisenä.Jos joku ei lapsia halua hankkia niin se olkoot hänen päätöksensä.

 Itse tunnen yhden vesimiehen,josta en olisi koskaan uskonut että hänestä olisi äidiksi!Koko vauvauutinen tuli minulle yllätyksenä.Hän nimittäin inhosi lapsia tai ainakin sellaisen kuvan sain..

Mulla ei ole koskaan ollut edes vauvakuumetta. Miltä se sellainen kuume tuntuu? ;)

Saturnalia, onko tuossa vauvakuumeessa tunne, että oisit valeraskaana?  ::)

Ai jaa ;D No sitten arvaukseni lipsahti pikkasen ojaan.

Ei mullakaan... Kertokaa miltä se tuntuu!  ::) Voisko sitä tunnetta verrata johonkin?

Hyi kauheeta!  :2funny:

Kiitos Saturnalia selvennyksestä, nyt olen entistäkin varmempi, etten tuosta ole "kärsinyt"  :)

Juuh! Ei ihan tuollaiset oo olleet mun tuntemukset, vaikka alavatsan kohdalla on ollutkin ihan himottava panetuksen tunne; sellainen että tuntuu olotila niin hedelmälliseltä. Ei kiitos :crazy2:

Huh, ei oo mulla ollut vauvakuumetta koskaan ja toivottavasti ei tulekaan. Kiimainen olo sitä vastoin on ollut useinkin, mutta siihen ei ole liittynyt mitään "ylimääräistä".. :laugh:

Lapset ovat lähellä minunkin sydäntäni, Artemis.

Vaikka karttani onkin ilmava ennenkaikkea ja tulinen...
Vaikka vesimerkkien tunteellisuus ja maamerkkien tasapainoisuus puuttuukin.

5 huoneen kärki  :vesimies:, ei niin äidillinen,  :kuu: :aspect_con: :aurinko: :kaksoset:, ei niin intohimoinen lisääntymistäkään kohtaan...

Silti. Äidinvaistot ovat olemassa ja rakastan lapsia. Omia sekä lainassa olevia.

Lapsuus on mielestäni erittäin kiehtovaa, opettavaa ja runollistakin.

Jaaha.
Mulla lapsista taitaa eniten kertoa noususolmu ravussa, seiskassa, ja Chiron viitosessa härässä. Viitosen kärki on Oinaassa.
Minä,  :aurinko: :vesimies: 2. :kuu: :oinas: 3. :askendentti:  :jousimies: En koe olevani mitenkään hellantuuteli hersyvän äidillinen luonnostaan, mutta lapset ovat mulle kyllä tehtävä ja tarkoitus, ja erittäin tärkeitä  :smitten:

Ehkä vois sanoa, että opiskelen täällä pullantuoksua  ::)

Ei minustakaan olis kai kukaan nuorena uskonu... että äidiksi joskus päätyisin. Neljä lasta on... ja maailman tärkeimmät kyllä. Ehkä en kuitenkaan ole mikään perinteinen äiti. Mulla  :aurinko: :vesimies:,  :kuu: :leijona: ja  :askendentti: :kaksoset: ja kyllä minä keskustelenkin lasteni kanssa  ;D mutta, mutta, ehkä sitä äidinrakkautta kuvastaa eniten IC  :rapu:, se pelastaa kaiken  :D