Astro Foorumi

Olen alkanut miettimään, kun jo 35 vuotta on mittarissa ja en halua lapsia, että jos parinvuoden päästä menisi sterilisaatioon tai vaikka aiemminkin.

Kertokaahan, mitä naiselle siinä tapahtuu. Siis ilmeisesti, onko ne nyt munanjohtimet vai mitkä, laitetaan kiinni.
Irtoaako kuitenkin munasolu?
Miten sitten vaihdevuodet jne.
Kaikki näkökannat kiinnostaa!!!!

Hei "selkälokki"

Henkinen valmentautuminen on tosiaan hyvä aloittaa ajoissa.

Itse menin vasta kolmannella kerralla,
kun aina mietti,
että onkohan se hyvä juttu vai ei,
miten se vaikuttaa minuun henkisesti jne.

Munajohtimet suljetaan klipseillä tai sit ne katkaistaan.
- klipsit laitetaan tähystäen navan seudulta
  - samalla tehdään koko vatsan alueen tähystys
    - itselläni on klipsit; taisin laitattaa n. 40 v.
      - ei ole haitanneet elämääni, päinvastoin
- katkaisu tehdään leikkaamalla - on isompi toimenpide

Kuukautiset tulee normaalisti ja vaihdevuodet kuten muutenkin
- itse olen 50 v ja vaihdevuodet olleet n. vuoden;
  eivät haitaa elämääni
  - en ole huomannut mitään erikoista klipsien laiton jälkeen

Alle 40 v. tarvitsee aviopuolison suostumuksen.

Miehille sterilisaatio on helpompi tehdä kuin naisille.

http://www.tohtori.fi/?page=3669292&id=5317722


 :smitten:  Elämänilo   :smitten:

Kiitos Elämänilo!!!

Sie olet kyllä niin ihanan auttavainen aina!

Jääkö siitä iso arpi?

Terve Selkis,

Mielenkiintoinen näkökanta. Itse moninkertaisena Veskarina voin myöntää että lapset on parasta mitä elämässä on (näinkin urasuuntauntuneena Kauriina). Mutta jos olet varma siitä ettet halua nähdä piirteitäsi pikkunaamassa niin ei siinä muuten mitään arpia ei jää (ainakaan fyysisiä)...

Mieti vielä.  :-\

Niin, onhan se harkittava loppuun asti, mutta aika varma kyllä olen, että lapsiperhe-elämä ei ole minua varten.

Sterilisaatioon naisen pitää kypsyä henkisesti ja täydellisesti. Kun ei voi enään koskaan saamaan lapsia normaalisti. Sterilisaation purkuleikkaus ei aina onnistu täydellisesti tai sitten ei ollenkaan. Sitä asiaa täytyy miettiä tarkkaa ja keskustella puolison kanssa mitä hän kokee asian tärkeäksi.

Minulle tehtiin sterilisaatio 7 vuotta sitten. Minä itkin  :'(  paljon kun mieheni ei ottanut asiaan ollenkaan kantaa. Hän oli sitä mieltä, että asia on täysin minun oma-asia ja kehoni. Hän on kuulema tehnyt kaikki lapsensa tähän maalilmaan minun kanssani.

Käysessäni lääkärin vastaan otolla. Lääkärikin sanoi minulle, että olenko keskustellut asiasta mieheni kanssa ja heidän on saatava mieheni  oma lausunto sterilisaatiostani sekä suostumus. "Vastasin lääkärille, etten voi kantaa miestäni tänne vastaanotolle, kun hän katsoo sterilisaarion olevan yksin minun asia. Eihän voi puuttua minun kehooni koska minä kannan sitä."
Mietin sterilisaatiota tosi paljon ja pitkään, kunnes tein sen. Vaikka en koskaan ole saanut sitä omaa prinsessaa. Vain prinssejä, kyllä.

Tässä on minun ympärilläni pyörinyt ajatuksia, adoptoida tyttö tai perustaa sijaisperheen muille lapsille. Mieheni ei suostu siihenkään, että näin on hyvä.
Minulla on hoivaamisen vietti niin voimakas. Mieheni sanoo, nyt sinä se jaksat aina höösätä lemmikkiemme kanssa, mutta minua et lainkaan. Jonkun on niistäkin pidettävä huolta ja antaa ruokaa.   :D  :)

 :smitten:  :smitten:  :smitten:  :smitten:

Hieman toisesta vinkkelistä katsottuna.
Ystäväni halusi sterilisaation 30-vuotiaana.Oli lapseton,mutta parisuhteessa.
Hän oli aina tiennyt,ettei halua omia lapsia.

Lääkäreitten taholta joutuikin kovaan tenttiin ja jonkinlainen mietintä aikakin siinä annettiin.
Hyvä niin,vastuuta lääkäriltä.

Siihen sinunkin kannattaa varautua,että lapsettomana joudut perusteelliseen tenttiin.
Jos olet itse ehdottoman varma,välittynee se varmaan lääkärillekin.

Minusta suhtaudut asiaan viisaasti.Suljet pois ei toivotun raskauden mahdollisuuden.Se on myös vastuun ottamista.
Ja onhan maailma täynnänsä lapsia,jotka ovat vailla kotia.Suomessakin sijaiskodeista huutava pula.
Kyllä lasta voi rakastaa aivan samalla tavoin,vaikka häntä ei itse tänne ole ponnistanut.
Mutta onhan se sellainen lopullinen päätös,jota tietysti mietittävä pidempään.

Toimenpide ainakin itselläni tehtiin navan kautta,joten ei arpia. ;)

Niin, olinkin ajatellut, jos pari vuotta vielä odottaisi sitä sterilisaatiota, mutta kyllä sitten ainakin viimeistään.
Koska nyt on jo sellainen tunne ja on jo ollut pitemmän aikaa...
Eilen juuri juttelin erään naisen kanssa, joka sanoi, miten hän koki oman isänsä ja äitinsä vanhoiksi. Äitinsä oli ollut himpun päälle 40, kun oli tehnyt hänet.
Hän oli se ns. iltatähti.
No, mie taas kyllä uskon, että kellä on haluja tosissaan lapseen nelikymppisenä, niin ei kun vuan, kyllähän nuo monet ovat hyvin onnistuneet.
Mutta itseeni tuon naisen kokemus vaikutti siinämielessä, että haluan se vahingon mahdollisuuden kyllä sitten sulkea tiiviisti pois hyvissä ajoin.
Abortti on kuitenkin sellainen juttu, mikä ratkaisu olisi miulle todennäköisesti liikaa.
Että tällaista. :)

Niin, mielenkiintoista kuitenkin kuulla tuosta sterilisaatiosta, juuri miten se sitten vaikuttaa kehoon ja hormoonitoimintaan jne.
Pillereitä esimerkiksi en voi syödä, elimistöni menee ihan kummalliseen tilaan niistä...

Minulle tehtiin sterilisaatio toisen lapsen syntymän yhteydessä. Mitään muita perusteluja ei tarvittu kuin se että lapsiluku on nyt täynnä, enää ei haluta lisää.

Toimenpide oli nopea. Näin jälkeenpäin en ole huomannut mitään muutosta hormoonitoiminnassa tai missään muussakaan. Muuta kuin siinä että mies suhtautuu sänkypuuhiin vapautuneemmin kun enää ei tarvi pelätä seurauksia...

Itselläni on 3 lasta ja olen 36v ja nyt uudessa liitossa, aina mulla ollut sellainen tuntuma kehooni, että en suostu muutamaan kehoa sellaiseksi jota ei ole luotu''HUOM: omalla kohdallani ja en tuomitse muiden ratkaisuja missään vaiheessa :smitten: joten älkää käsittäkö sitten väärin.
koska olen just tuudittautunut siihen ajatukseen, että haluan vielä lapsen sen ns. iltatähden  :angel: ja on luojan tahto tuleeko se vaiko eikö...en ehkäise millään tavalla kaikki on tervetulleita, jos niin on tarkoitus ja annan oman kehon tehdä lopun elämänjatkuvuuden kierteestä :smitten:

Hei! Minulle tehtiin sterilisaatio 3nen lapsen ollessa n.puoli vuotias, lääkärit antoi ehdottoman kiellon etten saa tehdä enää yhtään lasta!! Sen verran rajusta raskausmyrkytyksestä selvittiin kumpikin .. onneksi  :angel:  Mieheltä ei kysytty mitään, eikä minultakaan vaikka minut oli peloteltu ihan ett sielä sit kysytään ett mitä sit jos lapsi kuolee enkä voi tehä lisää, tai vaihan miestä jne.. mut paperit puhu asian puolesta. Tekivät vielä tuplavarmennuksen etten varmasti tule raskaaksi (kalsarit nurkassa ni lähin oottamaan  :D ) , navan kautta tekivät, ei jäänyt arpia vain ruma napa  :)

Mutta .... jos olisi vaihtoehto... olen aika varma ett olisin vielä tehenyt yhden  :'(

Täytyy vain ajatella ett 3lasta joilla äiti vai 4 lasta ilman äitiä.. on vastaus selvä  :smitten:

Ei muutaku mietintää.. joka on sinun oma päätös ei kenenkään muun  :smitten:

Toivon sydämestäni sinulle Sawotar onnea iltatähden hankintaan. :smitten:
Tosiaankin, mie olen vaan iloinen, että toiset hoitaa tuon lastenhankintapuolen, kun se ei taida miun juttu olla.

Äsken kävin eräällä ystävälläni, hänellä on kolme lasta ja he ovat suloisia.
Olen yhden kummi ja kaikki ovat minulle läheisiä.
Ovat hyvin kasvatettuja ja kaikin puolin mallikelpoisia.
Silti kuitenkin taas vakuutuin siitä, ettei se ole minua varten, tuo perheenäidin rooli.
Kaitpa mie olen omituinen (tiedän kyllä olevani muutoinkin ;) )
Mutta kukin tavallaan.
Sitäpaitsi, minusta tuntuu, että meillekin lapsettomille on oma paikkamme täällä.
En nyt osaa sitä selittää, mutta joskus on sellainen tunne, että noidenkin kummitettavien ja miun välillä, on joku erityislaatuinen suhde.
Ja luulen, että jos minulla olisi omia lapsia, se ei ehkä olisi enää sama asia.
En osaa selittää kummemmin.

Mitenkään nyt niitä iltatähtösiä kaipailevia tuomitsematta on minusta järkevää miettiä tosiaan asian tuotakin puolta. Monesti kuulee vaan hössötettävän naisen oikeudesta saada lapsia siinä ja siinäkin tilanteessa ja tapauksessa. Lapsen oikeudet on kuitenkin vähintäänkin yhtä tärkeä näkökulma, eikös :). Mielestäni voisi tosiaan miettiä myös onko lapsella oikeus esim. nuoriin tai toisaalta kypsiin vanhempiin, terveisiin vanhempiin, molempiin vanhempiin jne, onko lapsella oikeus syntyä haluttuna tai toisaalta vanhemman halusta huolimatta jne...

Nämä on vaikeita ja monitahoisia ja -tasoisia kysymyksiä joihin tuskin on olemassakaan yhtiä ainoita yleispäteviä vastauksia. Jokainen tapaus ja tilanne on asia erikseen.

Mitä varsinaiseen aiheeseen tulee, niin iso päätös, jonka merkitystä elmällesi et ehkä täysin voi etukäteen aavistaa. Hyvä, että pohdiskelet asiaa monilta eri näkökannoilta. Itse koen (ainakin tässä iässä ja elämäntilanteessa) ettei sterilisaatio ole minua varten, mutta olenkin vielä tosi nuori ja vasta hiljattain äidiksi tullut ja muutoinkin ovat nämä perhe/lapsi asiat erityisen pinnalla. Tunnen kuitenkin ihmisiä, joille toimenpide on tehty, eivätkä he ainakaan ole sitä katuneet. Heillä kyllä tosin on jokaisella ollut jo useampi lapsi ennen kuin ovat tähän päätökseen tulleet, eli tilanne on siinä mielessä ollut erilainen.

Mutta viisautta ja voimaa sinulle päätöksessäsi, mikä ikinä se onkin :smitten:

Kiitos selkälokki  :smitten: Ollaan mieheni kanssa tuumattu, tulee jos on tullakseen otetaan vastaan ilolla :smitten:

Mie olisin valmis menemään strelisiaatioon vaikka heti, mutta asiaan ei nyt ole mitään toivoa vielä seuraavaan 20 vuoteen ja senkin jälkeen saisi selittää, miksi lapseton nainen haluaa luopua kyvystään tulla raskaaksi ja synnyttää. Minua se asia vain helpottaisi niin paljon, salaa melkein toivon, että minussa olisi "jotain vikaa", jonka vuoksi en voisi koskaan saada lapsia, ettei tarvitsisi selittää vakaamustaan lapsettomuudesta, varsinkin kun siihen liitetään vain sanat "naisen itsekkyys", "haluttomuus ottaa vastuuta" sekä "epänormaali". E-R-I-T-T-Ä-I-N rasittavaa..... Miksei miehiä tentata siitä, milloin he oikein aikovat tulla isiksi! :tickedoff:

Tiedän vain, olen tiennyt jo viimeiset 17 vuotta ettei tähän elämääni tule kuulumaan äitiys. Voisin tietysti hankkiutua raskaaksi, jos haluaisin, mutta intuition syvä rintaääni varoittaa ehdottomasti tekemästä niin ja minä kuuntelen sen viisautta.

Siksi voisin marssia sterilisaatioon vaikka tältä istumalta. Ainoa asia, jota pelkäisin, olisi itse sairaala ja leikkaus, kammoan sairaaloita, lääkäreitä, fyysistä kipua ja kaikenlaisia lääketieteellisiä toimenpiteitä.... :buck2:

Ei suotta sellaista kannata toivoa. Onhan se kuitenkin parempi, että voi valita lapsettomuuden omasta tahdostaan kuin että joutuu siihen pakosta. Se on nimittäin varmasti yksi kivuliampia asioita naiselle, ettei voi lasta saada vaikka haluaisi. Ja vaik' ei haluaisikaan, niin silti voi olla yllättävän tuskallista joutua huomaamaan, ettei siihen ole edes teoreettista mahdollisuutta.

Iloitse siis siitä, että voit päätyä lapsettomuuteen omasta vapaasta tahdostasi, etkä ulkoisten (tai tässä kohtaa sisäisten) olosuhteiden pakosta, kuten moni muu kipeästi omaa lasta ja äitiyden (tai isyyden) mahdollisuutta toivova! Äläkä turhaa ota nokkiisi muiden ihmisten kommenteista ja ihmettelyistä. Ihmiset nyt vain ovat sellaisia; kuvittelevat tietävänsä paremmin. Mutta ei sillä tulisi olla merkitystä jos ja kun kuitenkin sisimmässäsi varmaksi tiedät, mitä elämältä haluat tai et halua :)

Hei

Kokemuksesta voin suositella sterilisaatiota, jos olet aivan varma ettet halua enää lapsia. Mikään hormonaalinen toiminta ei elimistössä muutu, joten sinällään se on pillereitä ystävällisempi vaihtoehto, myöskin kierukan tuoma tulehdusriski jää pois.

Minulle st tehtiin 25-vuotiaana kolmannen lapsen jälkeen. Mitään puolison suostumusta ei tänä päivänä todellakaan tarvita, kysyttiin kyllä, onko asiasta keskusteltu.

Tästä on aikaa 20 ehkäisyvapaata, onnellista vuotta. Tuo nuorin täyttää kesällä 20v. Päivääkään en ole katunut..

-annaz-

Voi nenä, juuri tuollaisia vastauksia tarkoitin, Elämänilo: "Kyllä sinun mieli vielä muuttuu" jne.  :P On surullista, kun vanhemmat (nais)ihmiset eivät ota nuorempia tosissaan tässä lapsettomuusasiassa, sillä minulle tämä ei ole mikään päähänpisto, vaan äitiys ja perheen perustaminen on vihon viimeinen asia elämässäni, mihin haluan. Mieluummin ryhdyn palkkamurhaajaksi kuin äidiksi, vaikka kärsisin murhista seuraavat 3000 vuotta... Tämän asian olen päättänyt jo 6-vuotiaana, eikä mieleni ole muuttunut miksikään - eikä muutu. En voisi kuvitella mitään niin hirveää kuin raskaus ja äitiys!

Uskoisin, että nämä asiat tulevat menneistä elämistä ja siitä, ettei äitiys todellakaan kuulu tämän elämäni sielunsuunnitelmaan, vaan suunnittelemani asiat menevät ihan mönkään, jos ryhdyn äidiksi. Saan lisää karmanvelkaa tai minun lapseksieni syntyvä/tuleva saa lisää velkaa osakseen, sotken sielullisesti mukaan muutkin kuin itseni, jokin tärkeä asia joka tässä elämässä täytyy käydä läpi siirtyykin toiseen elämään äitiyden vuoksi jne. En tiedä vielä mikä tuo asia on.

ARGH! Tulen aina niin vihaiseksi ja turhautuneeksi, kun tämä asia tulee esille *murh*  >:(

Itse tein sterilisaation n. 32 v 4:n lapsen jälkeen, koska emme enää halunneet lapsia ja minulle ei mikään ehkäisy sopinut.Koskaan en ole katunut , enkä lapsia halunnut lisää ja nyt olen jo monta vuotta ( kohta 7 v) nauttinut lapsenlapsista joita on jo 4.Mitään muutosta se ei elämääni tuonut ainoastaan molemmille mukavaa "huolettomuutta", kun ei enää tarvinnut ajatella koko asiaa.Vaihdevuodet alkoivat 2 vuotta sitten (meidän suvun naisilla ne alkaa aikaisin :)) ja kaikki on mennyt normaalisti enkä ole syönyt hormooneita tai muutakaan.Kohtaa josta se tehtiin ei ole koskaan edes huomannut.

 ;D, joo tuttuja vastauksia minullekin. Mutta se täytyy tietenkin ymmärtää, että äitiys on varmaankin näille naisille niin sydämen asia, etteivät voi kertakaikkiaan käsittää, ettei joku halua samaa.
Toinen lause minkä yleensä kuulee, että on itsekäs kun ei halua lasta tai että: "eihän kaikki lapsista tykkää".
Ja ne on niitä lauseita, että sarvet alkavat miulla päähän kasvaa... :knuppel2:
Kun ei kyse ole kummastakaan... Itse uhraan omaa aikaani muiden hyväksi ja pidän lapsista, mutta en silti halua omia. :)
Mutta helpoimmalla pääsee, kun antaa mennä läpi korvien moiset kommentit...Itsehän sen sydämessään tietää, miten asiat ovat.
Ja Elämänilo, älä loukkaannu tästä nyt ollenkaan, olet niin sympaattinen tyyppi ja mukavasti aina piristät meitä täällä....

Joo, ei todellakaan ollut mitenkään Elämäniloa vastaan tai loukkaukseksi tuo viestini. Oli vain jotenkin huvittavaa, että JUURI kun olin saanut sanottua, millaisia vastauksia lapsettomuushaaveisiin saa, Elämänilo, ihana vanha rouva, saapuu paikalle ja sanoo juuri saman asian  ;D  :smitten:

Tuo on totta Elämänilo! :smitten:

Myönnän tuon ihan täysin: äitiys on minulle sydämen asia. Olla äitinä omalle lapselleen, se on suurempaa ihmettä ja onnea en saata omalle kohdalleni kuvitellakaan.

Silti kiellän jyrkästi tuon, ettenkö muka voisi käsittää, jos joku toinen ei sitä halua omalle kohdalleen. Vaikka itse en voisi kuvitellakaan valitsevani toisin, niin ymmärrän ja tiedän hyvinkin, että me ihmiset olemme erilaisia ja onni tarkoittaa meille eri asioita. Kunnioitan valintojanne ja niissä valinnoissanne pysymistä muiden painostuksestakin huolimatta.

Sitä vaan en ymmärrä, että joku voi toivoa itselleen fyysistä kyvyttömyyttä saada lapsia vain siksi, että säästyisi aina perustelemasta ja puolustelemasta omaa kantaansa :idiot2:. Mielestäni se on hirvittävän loukkaavaa sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka oikeasti tämänkaltaisesta, pakon sanelemasta lapsettomuudesta kärsivät vastoin tahtoaan :'(. Minun silmissäni se on vähän sama kun päivittelisi että "voi vitsi ois kätevää kun olis toi anorexia, pysyis ainakin laihana".

Jos on todella varma päätöksestään ja tyytyväinen valintaansa, niin ihmettelen suuresti, miksi pitäisi saada joku fyysinen vamma tai vajaavaisuus vain tätä valintaansa tukemaan ja muille ihmisille selvemmäksi tekemään. Miksi välittää ihmisten puheista ja typeristä kyselyistä, jos kerra niin hyvin tietää, mitä itse elämältään haluaa ja tarvitsee?

Sama homma kanssa tuon sterilisaatioon ryntäämisen kanssa heti vaan, kun se ylipäätään on mahdollista tai mieluiten jo paljon aikaisemminkin, jos se vaan kävisi päinsä. Ihan kuin ihmisellä itsellään olisi tarve varmistaa, ettei sitten vaan tule mieltä muutettua ???

Nykyisin on kuitenkin onneksi valittavana vaikka minkälaisia, hyvinkin varmoja ehkäisykeinoja, hormoonittomiakin. Vanha kunnon kumiukko vaan kunniaan, se suojaa niin raskaudelta kuin taudeiltakin. Luulisi ettei sellainen vähän reilu parikymppinen vielä ole niin läpeensä kyllästynyt niitä käyttämään ;). Tuntuis musta ainakin hassulta, että nuori ihminen vaan siksi haluaisi sterilisaation, että ehkäisy muilla menetelmillä vaan tuntuu liian hankalalta. Vai mistä sitten on kyse? Haluaako vaan eliminoida turhaksi tuntemansa elimellisen toiminnon pois? Eihän umpilisäkkeitä ja kitarisojakaan rutiinilla poisteta meiltä ihmisiltä, vaan vasta sitten, jos jotain ongelmaa ilmenee. Potentiaalista kykyä tulla raskaaksi ja kantaa lasta sisällään en kuitenkaan todellisena ongelmana osaa nähdä kun sen mahdollisuuden voi tosiaan ihan hyvin päättää muuten vain jättää käyttämättä.

Mites muuten suhtaudutte rintoihin? Ne on tietenkin nykymaailmassa niin erotisoitu, ettei moni niitä enää ensisijaisesti lasten ruokkimista varten käytettävänä ruumiinosana osaa nähdäkään. Siihen tarkoitukseen ne kuitenkin lienevät alunperin meille nisäkkäille kehittyneen. Tuntuvatko nekin teistä vain harmillisilta, tarpeettomilta kapistuksilta, vai osaatteko niitä rakastaa osana teidän naiseuttanne, vaikka ette ikinä niillä tahtoisi jälkeläisiänne pitää elämän syrjässä kiinni? Voisiko kohdun ja munasarjojen luonnolliseen toimintaan oppia suhtautumaan samalla tavoin; osana luontaista naisellisuuttanne eikä vain lapsentekoon tarvittavina kapineina, jotka turhanpanttina lojuvat kropassanne elämäänne hankaloittaen?

Koska aihe tuntuu olevan hiukan tulenarka niin puolin jos toisinkin, niin lienee tarpeen vielä erikseen korostaa, ettei tarkoitukseni ole ketään loukata, ei myöskään mielipiteisiinne ja päätöksiinne vaikuttaa. En odota, että minulle perustelisitte tai todistelisitte kantaanne, enkä kuvittele tietäväni teitä paremmin, mitä te tarvitsette. Kunhan nyt vaan tuon julki itselleni heränneitä kysymyksiä, tunnetiloja ja ajatuksia.

Kaikkien mielipiteitä ja näkökulmia kovasti pyrkien kunnioittamaan,
K

No tuo nyt oli vähän klisheinen esimerkki minulta, mutta toisaalta en kiellä, etteikö toisten ihmisten olisi helpompaa ymmärtää ja hyväksyä päätöstäni lapsettomuudesta, jos sille olisi olemassa ihan kunnon syy, eikä vain minun päähänpistoni... Toisin sanoen, pääsisipä sieltä, mistä aita on matalin  :P

Lapsettomia ihmisiä on olemassa, tiedostan sen. En kuitenkaan osaa olla surullinen heidän puolestaan tai sääliä heitä, koska uskon, että meille ei tapahdu tässä maailmassa mitään sellaista, mitä emme olisi itse hyväksyneet itsellemme, ennen kuin synnyimme maan päälle. Ne, jotka syystä tai toisesta ovat fyysisesti tässä elämässä kyvyttömiä saamaan lapsia, ovat tehneet tuon päätöksen ennen syntymäänsä tänne. Heille sillä on sielullisesti opetus, ehkä joku karmanvelka (esim. kohteli edellisessä elämässään lapsiaan huonosti ja haluaa tässä elämässä kokea lapsettomuuden ymmärtääkseen, mitä teki viime elämässään väärin) tai vastaavasti heidän luokseen kuuluu tulla sielu adoption kautta. Tuo adoptoitava sielu on tarvinnut tähän elämään toiset vanhemmat tai hän on päättänyt kokea orpouden ym. adoptioon johtavia kokemuksia. Adoptoitava lapsi, tämän biologiset vanhemmat ja adoptiovanhemmat, ovat päättäneet yhdessä kokea tässä elämässä nämä kokemukset.

Sterilisaatioon olisin valmis todellakin vaikka tältä istumalta, sillä tiedän ettei sielunsuunnitelmaani kuulu omia lapsi - ei tähän elämään. Olen ollut äiti monessa elämässä aiemmin, olen ollut myös isä. Suurin osa noista on ollut ihania kokemuksia, muistan kuinka nautin lapsistani ja olin ikionnellinen raskaudestani.  :smitten: Mutta en tarvitse niitä enää tässä elämässä. Minulle luopuminen lisääntymiskyvystäni olisi samaa kuin heittäisi jonkun tälle elämälle ylimääräisen asian pois. Raskauden kammoni on nimittäin todella, todella suuri ja seksuaalinen kanssakäyminen hyvin uusi asia, siitä huolimatta että ikää on 23 vuotta (seksuaalisesti vanhus siis tämän maailman mittapuulla *nauraa*)

Tällaisia ajatuksia tällä kertaa! Toivottavasti sain edes jotenkin selitettyä tunteitani paremmin, tämä on taas niitä aiheita henkilökohtaisella puolella, että sitä intuition tuntemusta on niin vaikeaa selittää järkiperäisesti. ::)

Minä taas ymmärrän hyvinkin tällaisen toivomuksen, ihan vain siltä itsekkäältä kantilta että aihe olisi helppo sivuuttaa keskusteluissa tähän fyysiseen syyhyn vedoten, jos ei aina jaksa sitä "puolustuskannalle" joutumista. Se myöskin säästäisi paljolta vaivalta, eli ainaisilta ehkäisytavan pohdinnoilta ja raskauden pelolta sekä rahanmenolta. En itse oikein osaa nähdä siinä mitään loukkaavaa tahattomasti lapsettomia kohtaan, vaikka yritänkin ymmärtää myös tätä näkökulmaa ja siksi onkin tosi hyvä asia, että toit Katja-Q tämän aspektin esiin. Osaapahan olla ääneen tällaisia toivomatta, jos seurassa sattuukin olemaan sellainen ihminen, joka kokee lapsettomuuden kipeänä asiana ja puutteena. Minä en ole toistaiseksi koskaan vielä kokenut sitä puutteena, vaan nykyajan suomana etuoikeutena - tästä kokemusten erilaisuudesta kai nuo suhtautumiserot juuri syntyvätkin.

Jos olisi fyysisesti kyvytön saamaan lapsia, se tuskin vaikuttaisi terveydellisesti mitenkään, toisin kuin anoreksia. Se ei myöskään näkyisi mitenkään fyysisesti ulospäin, mutta antaisi kätevän ja pätevän vastauksen uteluihin, mikset ole tehnyt lapsia. Monesti nämä kyselijätkin kun ovat ihan hyväntahtoisia ja juuri niitä, jotka itse ovat halunneet itselleen lapsia - sen takia haluavatkin kai tietää, joko tutut kohta jakavat tämän onnen heidän kanssaan. Ei heidän kanssaan kuitenkaan välttämättä aina jaksaisi alkaa syvällisempiin keskusteluihin aiheesta, vaan aihe voitaisiin näin helpommin ohittaa ja keskittyä vaikka sitten puhumaan heidän lapsistaan tai jostain muusta.

Nämä asiat voivat kuitenkin olla varsin herkkiä juttuja, eikä sitä toki itsekään voi tietää, miten suhtautuisi vastaaviin heittoihin jos esim. olisi aina tiennyt olevansa kyvytön saamaan lapsia. Niin kauan kuin tätä ei varmaksi tiedä (eikä halua ottaa selville), voi varmasti vielä alitajuisesti tuudittautuakin siihen ajatukseen, että periaatteessa VOI kuitenkin lapsia saada, jos niitä yhtäkkiä ryhtyisi kaipaamaan. Tosin todennäköisyys siihen voi kuitenkin olla aika pieni, jos on 31 vuoden ikään päässyt ilman ensimmäistäkään vauvakuumeen poikastakaan. :)

Itselläni on nyt kohta 9kk ikäinen hulvaton pötkö. Mieheni halusi aina lapsia, itse taas en (joskin sanoin aina että tulevaisuudestahan ei koskaan tiedä). Tunnen useita ihmisiä jotka ovat tahtomattaan lapsettomia tai ovat saaneet lukuisia keskenmenoja, ja olen nähnyt tuskan heidän kasvoillaan kun olen kertonut omasta "vahingostani". Heille mikään asia ei voisi olla kipeämpi. Useimmathan kokevat keskenmenon jo olemassa olevan lapsen kuolemana.

AthaMaarit, sanoit itse "uskon, että meille ei tapahdu tässä maailmassa mitään sellaista, mitä emme olisi itse hyväksyneet itsellemme, ennen kuin synnyimme maan päälle". Siksipä en oikein ymmärräkään raskauden pelkoasi. Jos saisit lapsen, sinähän olisit itse sen itsellesi hyväksynyt! Samoin sanoit ettei sielunsuunnitelmaasi kuulu tässä elämässä lasta. Entäs sitten ne lapsettomat ihmiset, jotka koko sydämestään, kehostaan ja sielustaan haluavat äidiksi, koska tuntevat olevansa "lapsettomia äitejä"? He siis tuntevat äärimmäisen vahvasti että heidän sielunsuunnitelmaansa kuuluu lapsi. Mitenkään itsetuntemustasi väheksymättä, aikahan sen vasta näyttää onko sitä ollut oikeassa intuitiivisten tuntemustensa kanssa (vrt. esim. parisielut)

Mutta minusta tuollaiset kammot tarkoittavat kyllä asioita, joita ei ole täysin käyty lävitse. Muistaakseni sanoit esim. jossain ketjussa että sinulla on ollut ongelmia naiseutesi kanssa. (voin kyllä sekoittaa johonkin toiseen nikkiin)

Älkää ymmärtäkö väärin, minusta jokainen päättää itse haluaako jälkikasvua, eikä siihen silloin ole kenelläkään mitään sanomista. Minusta vaan tuohon AthaMaaritin mielipiteeseen liittyi pari paradoksia, joita en oikein ymmärrä.

Lapset on lahjoja, ei vahinkoja :smitten: on valintoja ja seuraamuksia, jokin tarkoitus on lapsettomuudelle, välillä tuntuu hurjalle että joku haluaa kiihkeesti lasta ja ei voi saada ja taasen joku saa lapsia tosi helposti, vaikka ei haluiskaan..Joskus asia tuntuu vaan väärälle :( Mutta se että miksi? siihen en osaa vastata ???

Niin siis Sawotar, nythän tämä äitiys on aivan mahtavaa  :smitten: :smitten:

Juuri raskaaksi tultuani olin kuitenkin täysin toista mieltä...  :-\

Uskon vahvasti siihen että lapset valitsevat vanhempasa  :D mihin perheeseen haluavat syntyä ja missä on tarpeeksi haastetta tai sen puutetta tämän elämän osalta.

Kissakin laittaa tassunsa soppaan  ::).

Elin noin 30-vuotiaaksi saakka aivan varmana siitä, että en HALUA lapsia, että voisin aivan hyvin viettää onnellista ja rikasta elämää lapsettomanakin. Toisaalta ei minulla ollut mitään kammoakaan, ei vain niin pienintäkään vauvakuumetta. En edes pitänyt vauvoja mitenkään erityisen ihastuttavina... Mies oli jo vuosikausia "kärttänyt" vauvantekoon ja minä olin lykännyt sitä vain eteenpäin ja eteenpäin  :D. "Joskus". Kun ikä alkoi niin sanotusti painaa eikä ajatus nyt ihan pöyristyttävän kamalalta tuntunut, tein ihan tietoisen järkipäätöksen; lapsi saa tulla jos on tullakseen (kuvittelin tietysti että hommaan menee aikaa vuositolkulla eikä silti onnistu, lähipiirissä ja perheessä kun on ollut lapsettomuutta). ...Ja tulihan se, heti  :)

Aivan täysin ilman vauvakuumetta! Olin aina ollut sitä mieltä, että vauvakuume on takuulla hormonaalista (ja että sitä vastaan voidaan rokottaa  ;D), no, ensimmäisen lapsen jälkeen se vasta tuli. Hormonaalista  ::)

Toinen esimerkki on hyvä ystäväni, joka nuorena sanoi aina, että lapsi olisi kamalinta mitä hänelle ikinä voisi tapahtua. Ja että hän tappaisi itsensä, jos tulisi raskaaksi  :'(. Nyt hän on 38-vuotias ja kahden pienokaisen äiti, joka sanoo että vaikka pelottikin aivan helvetisti, niin ELÄMÄÄHÄN SE VAIN ON.

Pointtina siis se, että nuorena sitä on niin kovin varma ja ehdoton. Mitä enemmän tulee ikää ja itsetuntemusta, sitä enemmän värisävyjä sinne "mustan" ja valkoisen" väliin tulee.  Monet asiat, joita parikymppisenä pidin totuuksina ja itsestäänselvyyksinä... Silloin olin hyvin vahva, hyvin mustavalkoinen.

AthaMaarit, älä ota tätä henkilökohtaisena "vähättelynä", se ei todellakaan ole tarkoitus! Kaikella lämmöllä  :)

Mitään kovin peruuttamattomia päätöksiä ei siis kannata tulevaisuutensa suhteen tehdä. Ovet, joita sulkee, eivät myöhemmin sitten ehkä avaudukaan. Sitäpaitsi, jos pelkää raskaaksituloa, on nykyään olemassa melkoisen luotettavia ehkäisymenetelmiä. Ja miksi sen ehkäisyn pitäisi olla aina yksinomaan naisen vastuulla, mikäli pelkoa raskaaksitulosta seksin seurauksena on, on toinen osapuoli varmaankin mies? Mikä on hänen roolinsa?

Voi itku,miulle tulee aikasen paha mieli, kun taas yleisesti oletetaan, että nuoren ikäni vuoksi en voi tietää tällaisestakaan asiasta, varsinkin kun asia on minulle henkilökohtainen...   :'(

Yrittäkää ymmärtää myös meitä, jotka EMME tahdo lapsia. Meistä tuntuu ihan samalle kuin heistä, jotka haluaisivat lapsia, mutteivät voi niitä saada, ainoastaan käänteisenä.


Tämä voisi minusta selittyä esimerkiksi sillä, että lapsettomuuden karmanläksy on hyvin vaikea ja henkisesti raskas. Tämä taas tietysti tulee ihan siitä,millaisen ja miten pahan velan on tehnyt, joka pitää näin korjata. Voisi esimerkiksi ajatella, että joku sokea ihminen haluaisi ihan kuollakseen, sydämestään toivoisi voivansa nähdä, muttei voi, koska se ei kuulu tähän elämään.

Olen yrittänyt lievittää raskauden kammoa sillä, että lapsia tulee, jos niin olen suunnitellut, mutta nyt vain tuntuu siltä, ettei se todellakaan ole osa minun suunnitelmaani ja jos lapsi sieltä putkahtaisi se tarkottaisi sitä, että sieltä tulee joku minulle "vieraampi" sielu ja hänen kanssaan eläminen voisi johtaa siihen, että joko minä jään velkaa hänelle tai hän jää velkaa minulle (näin pahassa tapauksessa). Se taas johtaisi siihen, että pitäisi taas syntyä tänne ja minä jo haluaisin täältä pois.

uskon, että omalla kohdallani kaikki sielulliset asiat ja velat, joihin liittyy lapsi ja äiteys/isyys on jo koettu muissa elämissä. Kaksi tai kolme edellistäkin elämääni olivat lapsettomia.

Ja miehen kanssa hoidellaan ehkäisyt ihan yhdessä, kahden kauppaahan se on. ;]

Joku mainitsi tuolla jossain, että on vaikka mitä hormoonittomia ehkäisyjä...
Kunpa olisikin...Mie en kyllä tiedä muuta kuin kumi ja sellaiset vaahdot. Ja kummatkin ovat ikäviä käyttää.
Ja siksi itselleni olisi aivan fantastinen vaihtoehto tuo strelisaatio, koska elän kuitenkin vakaassa parisuhteessa (kumi ei siis tautien vuoksi ole tarpeellinen).
Ja suoraan sanottuna kumihommissa ei ole minun mielestä mitään hohtoa...

Ja taidettiin jo rinnatkin vetää mukaan keskusteluun, nekään ei ole olleet mikään ongelma minulle. Olen muodokas ja mikäpä siinä. Onhan miehelläkin jonkinlaiset, eihän hänkään niillä ketään imetä... ;)
En koe, että naisen vartaloni olisi mitenkään vähempiarvoinen, vaikka en synnyttäisikään, enkä oikeastaan ymmärrä, miten nuo liittyy edes tähän keskusteluun.
Eikä naisen kohtu tai munasarjatkaan ole ollut mikään ongelma,enkä koe niitä joutavaksi...Toki tiedän ja tiedostan, mitä varten ne naisella ovat. Ja siksipä juuri en välitä hormonaalisesta ehkäisystä, kun oma kehoni menee niistä aivan epätasapainoon. Ja kumit on taas niin kurjia kapineita että...
Tällaisessa vakituisessa parisuhteessa elävänä, olen siksi ihan vakaasti harkinnut tuota sterilisaatiota. Mieheni mielipidettäkin olen kuunnellut ja onneksi elämänkumppanillani on samankaltainen näkemys, kuin itsellänikin.
Ja kun ikää on jo itsellänikin 35v, eikä elämä ole enää niin mustavalkoista, että ainoa onnellinen tapa elää olisi omakotitalo ja pari lasta, niin tämä ratkaisu on vain kypsynyt entisestään. Ja mikä hassuinta, kun itse aloin tätä ratkaisua miettimään, niin aivan samoihin aikoihin kaksi suunnilleen samanikäistä ystävääni kertoivat päätyneensä sterilisaatioon. Toisella ei ole yhtään lasta ja toisella yksi. Mukavaa on ollut jakaa sitten omat fiilikset heidän kanssa.

Minäkin ajattelin alle kolmikymppisenä, että vauvat ovat parhaimmillaan epäkiinnostavia, pahimmillaan vastenmielisiä. Omaa en missään tapauksessa halunnut.

Kolmikymppisenä taisin kypsyä tai muuttua, koska huomasinkin tahtovani vauvan. Kesti pari vuotta, että löysin miehen, jonka kanssa halusin perustaa perheen. Vauvaa yritettiin kolme vuotta - turhaan. Erottiin. Eron jälkeen löysin suht. pian uuden miehen, ja jossakin vaiheessa huomasin olevani raskaana. Seitsemän vuotta tämä vauvaprojekti siis otti. Nyt meneillään on raskausviikko 34.

Jos olisin tullut helpommin raskaaksi, enpä taitaisi arvostaa koko asiaa näin paljoa. Hetkittäin, kun on kyllästyttänyt olla raskaana, olen käynyt lapsettomien nettipalstalla hiukan muistelemassa, miten ankealta tuntui, kun vauvaa ei kuulunut.

Alun pahoinvointivaihetta lukuunottamatta raskaana olo ei ole mitenkään erityisen kamalaa. Ratsastusta olen joutunut vähentelemään, ja baareissa en nyt käy:). Suhdetta raskaus ei ole keskimäärin parantanut eikä huonontanut (turbulenssia on ollut).

VE kirjoitti osuvasti, että intuitiivisiin tuntemuksiin ei voi aina luottaa. Parisieluasioissa minäkin olen päätynyt metsään. Ja veikkaan, että jos ihmisellä sielun sopimus onkin, sitä on mahdoton muistaa tai tiedostaa. Muutenhan ihmiset olisivat tyytyväisiä, kun heille tapahtuu ikäviä asioita.

Tietenkään lapsia ei kannata hankkia, jos niitä ei todella halua. Mutta peruuttamattomat päätökset ovat kuitenkin... peruuttamattomia.

Adoptio on muuten pitkä ja raskas prosessi, joten pitää olla todella lapsirakas, ennen kuin siihen ryhtyy. Ja ihan rahatonkaan ei saa olla.

Niin ja kuulin juuri ystävältäni, että se sterilisaatio, jossa asennetaan klipsit, voidaan purkaa.
Tämä vaan tiedoksi, että sterilisaatio ei välttämättä ole peruuttamaton.
Mutta ei tietenkään pidä tehdä sterilisaatioita, jos ei ole varma asiastaan.

Sitten kuulin sellaisenkin jutun, että joku oli tullut raskaaksi sterilisaation jälkeen.
Se lienee jo todellakin tarkoitettu raskaus..... :o

Kyllä mie ymmärrän sellaisiakin jotka eivät halua lapsia :smitten: se halu voi tulla myöhemmin tai sitten ei..jokaisella on kuitenkin oikeus hallita kehoaan parhaaksi katsomalla tavallaan..onhan lapsissa iso vastuu ja hoitaminen, vie paljon energiaa ja yhteiskuntakin on asettanut ns. normit millainen on normaali lapsi :tickedoff: ja jokaisen kehitysaste ei edes yltä sille, mutta uskon, että kehitetään kokoajan uusia koulutusmuotoja jotka parhaiten soveltuu erilaisille lapsille, joka vaan on hyvä asia :smitten: eihän lapsi sitä elämän onnea välttämättä tuo vaan onnistumisen iloa ja vaativa lapsi taas kasvattaa henkistä kasvua...Aikuinen voi elää ilman lapsia, mutta lapsi ei voi elää ilman aikuista :angel:
(http://www.andrea-schroeder.com/diridari/bw/geddes26.jpg)

Minulla jäi vieläkin pari juttua kaivelemaan tuosta AthaMaaritin kirjoituksesta. En vieläkään ymmärrä miksi lapsettomien lapsettomuudessa on kyse sielunsuunnitelmasta, kun taas jos sinä tulisit raskaaksi, kyseessä olisi jokin universumin vahinko. Entäpä jos oletkin vaikka lupautunut opettajaksi jollekin "vieraammalle sielulle"?

Samoin, ei se että on lapsia tarkoita että kerryttää jotenkin kauheaa karman velkaa. Kyllä minä uskon ainakin voivani luovia yhteisen elämämme läpi ilman mitään hurjia taisteluita (ja kyllä, tiedän että tulevaisuus voi osoittaa että olin väärässä). Onko sinusta automaattisesti esim. niin että ihminen jolla on lapsia ei voi olla elämässä viimeistä elämäänsä?

Mitä tuohon ikäkysymykseen tulee, minulle ei ole väliä minkä ikäinen ihminen ei lapsia halua. Jos ei halua niin ei halua, hyvä niin. Sterilisaation suhteen olen kuitenkin sitä mieltä, että 35v. on päätökseen ihan eri pohjalla kuin 23v. Siksi Selkälokki, minusta kuulostaa että olet tehnyt tietoisen päätöksen (vaikka sitä tällä foorumilla vielä mietitkin  ;)) ja jos siltä tuntuu, niin anna mennä vaan. Suurimmalla osalla kelkankääntäjistä mieli muuttuu jossain 30-34v. välillä, uskoisin. (Tosin sellainen kauhutarina täytyy kertoa, exäni serkku ei halunnut lapsia, mutta päätyi 5 äidiksi. Ekat pari tuli kortsun kanssa, sitten pillereiden, toiseksiviimeinen miehen ja viimeinen oman sterilisaation jälkeen  :uglystupid2:) Etkö muuten halua myöskään paikallisia hormooneja, esim. NuvaRing -juttua?

Niin ja tuosta iästä vielä. Faktahan on että mieli muuttuu iän mukaan, oli sitten kyseessä asia mikä hyvänsä. 2-kymppisenä pitää teiniajan ajatuksia hellyttävinä, 3-kymppisenä  kakskymppisen, 4-kymppisenä kolmekymppisen jne. Sitä kutsutaan kasvuksi. Ellei kykene joustamaan mielipiteissään, pelkää. Olen omalta kohdaltani ainakin varma että kymmenen vuoden päästä pidän tämänhetkisiä meuhkaamisiani hassuina.

AthaMaarit, jos et halua lapsia, niin se on sinun asiasi. Syyksi riittää se ettet halua. SIIHEN ei kenelläkään ole mitään kommentoitavaa.

Jos ei halua lapsia, ei sitä todellakaan tarvi todistella. Se minuakin jäi kuitenkin mietityttämään, miksi juuri lapset toisivat raskasta karmavelkaa.

Karmavelkaa voi tulla mistä tahansa ihmissuhteesta tai -kontaktista. Omien lasten kanssa on todennäköisempää kerätä hyvää karmaa, koska lapsiin liittyy luonnostaan positiivisia tunteita.

Jos karmavelat pelottavat, sittenhän pitäisi vetäytyä erakoksi. Mutta ratkaisuja olisi parempi tehdä rakkaudella kuin pelolla. Jälleensyntymistäkään ei kannata pelätä. Ja paradoksaalista kyllä, ei voi tietää, miten pitkä matka valaistumiseen on ennen kuin on valaistunut.

Buddhallakin oli muuten poika.

Minua tässä raskausasiassa nyppii ihan eniten se, että tiedän etteivät lapset/lapsi kuulu tähän elämääni, ei myöskään äitiys, mutta tätä asiaa ei oteta todesta, vaan minua katsotaan hyvin säälivästi ja tuhistaan, että "kyllä se sinun mieli vielä muuttuu" jne. Ihan kuin tämä olisi nyt joku mielellinen päähänpisto eikä intuition sanoma ja ihan kuin minä en tietäisi omia asioitani, vaan vieraat (ja fyysisesti vanhemmat) tietäisivät  :idiot2:

Uskon kyllä, ettei tässä elämässä ole tulossa minulle lapsia, mutta minä en kuitenkaan halua ruveta testaamaan tuota jättämällä ehkäisyn pois. Samaan aikaan pelkään kuitenkin raskautta, sillä minulla on hyvin pahoja muistoja äitidestä ja lapsista menneistä elämistä, niiden hyvien muistojen lisäksi. Tiedättekö, että jos pelkää, vetää puoleensa pelkäämäänsä asiaa ja se tapahtuu. Olen ikään kuin noidankehässä: tiedän, ettei lapsia tule, mutta samaan aikaan pelkään raskautta ja siksi pelkään, että pelkoni saattaa minut raskaaksi - olipa se sielunsuunniteltu asia tai ei. Maailmankaikkeus ei osaa erottaa toiveita tai pelkoja toisistaan. Se näkee vain ne asiat, joihin ihmisen mieli on suuntautunut ja ajattelee, että kun tuo ihminen keskittyy tähän asiaan niin paljon, hänelle on varmaan paras suoda se asia. Ja se olisi sitten eräänlainen "universaali vahinko", johtuen ihan omasta ajatusmaailmastani.

Minusta tuntuisi vähän hassulle ajatella, että niinkin syvälliseen suhteeseen kuin äiti-lapsi syntyisi yhteen elämään joku vieraampi sielu, eivätkä nämä kaksi sielua enää tapaisi toisiaan. Jos sellaisestakin asiasta kuin pikkuisesta yhdenillan jutusta, jää pitkäksi aikaa, pisimmillään usean elämän pituiset sielulliset siteet, niin en millään voi sisäistää, että äiti-lapsi suhteesta ei tulisi vahvoja sielunsiteitä.
Karmaa tulee kaikista ihmissuhteista, totta, mutta ehkä helpoiten juuri vanhempi-lapsi tai mies-nainen suhteista, koska niissä ollaan eniten, pisimpään ja kaikkein läheisimmin tekemisissä toisen sielun kanssa. Eteenkin vanhempi-lapsi suhteessa. Itselläni on tässä elämässä raskas karma selvitettävänä isäni kanssa.

Sanoit myös sitä, että kasvun vuoksi vanhemmasta nuorten ajatukset tuntuvat huvittavalle. Se on tosiasia, mutta kieltämättä hyvin turhauttava ja loukkaava, koska se periaatteessa asettaa ihmiset eriarvoiseen asemaan pelkän fyysisen iän vuoksi. Esimerkiksi nyt vaikka tästä lapsijutusta: minun, näin nuoren, lapsettomuussuunnitelmat koetaan pelkkänä hössötyksenä, kun taas 40-vuotiaan lapsettomuushaaveet ovat jo ymmärrettävissä, ehkä jopa säälittävissä: voi toista, ei löytänyt itselleen miestä eikä saanut perhettä. Meni sekin mahdollisuus ohitse.

Noh, ehkä tästä nyt nousee niin paljon keskustelua, koska näkisin, että yleismaailmallisesti tällainen lapsettomuuden haluaminen on vielä tabu. Ensimmäistä kertaa tuhansiin vuosiin nainen on itse vapaa päättämään haluaako lapsia vai ei. Hän ei tarvitse lapsia, eikä miestä välttämättä, pärjätäkseen ja elääkseen. Ehkä yhteiskuntamme on kuitenkin vielä sen verran maskuliininen, että tällainen "luonnoton" toiminta, ett naaraat päättävät olla lisääntymättä, nostattaa niskavillat pystyyn  ;)

Ja pyydän ihan hirveän syvästi anteeksi, jos kirjoituksessani on ollut aggressiivinen maku. Tämä asia on ainoa asia maailmassa, josta hermostun ja kimpaannun todella herkästi, koska koen saavani osakseni ymmärtämättömyyttä ja mieltäni yritetään käännyttää - vaikka sitten väkisin. (Luojan kiitos, onneksi omat vanhempani eivät ole tenttaamassa, milloin niitä lapsenlapsia tulee, vaan tietävät päätökseni. Jotain hyvää tässäkin asiassa. Siskoni on samalla linjalla kanssani, mutta hänelle näen tyttölapsen myöhemmin tulevaisuudessa. )

Tässä oli muutamiakin esimerkkejä naisista, jotka ovat muuttaneet kantaansa kolmekymppisenä lasten hankkimisen suhteen. Ei mikään ihme, sillä onhan yleisesti tiedossa, että naisten hedelmällisyys alkaa laskea kuin lehmän häntä kolmenkympin jälkeen. Minullakin on monta kaveria, jotka eivät ole koskaan aiemmin halunneet äideiksi, mutta nyt tämän "korkean iän" (heh) tullen ovat ajatuksiaan muuttaneet. Itsekin olen sen vuoksi pohtinut asiaa paljonkin, mutta tullut lähinnä siihen lopputulokseen, että kyllä vihoviimeinen syy tai motiivi miksi itse harkitsisin lapsen saamista olisi se, että joku muu kuin minä itse haluaisi että niitä saisin. Ehkä tässäkin kohtaa astuu tuo ykköshuonepainotukseni kuvaan. ;) Haluan siis, että se halu lähtee omista toiveistani, ei peloistani. Esimerkiksi pelosta, että nyt olisi jotenkin "viimeinen tilaisuus" tai pelosta, että jään kaveripiirin ulkopuolelle tai pelosta, ettei minua arvosteta naisena kun en ole äiti.

Toisaalta en kuitenkaan ollenkaan epäile, ettenkö olisi ihan hyvä ja vastuunsa kantava äiti, jos saisin lapsen, tai ettenkö rakastaisi lastani. Ja uskon, kuten monet muutkin täällä, että jos joku sielu nyt välttämättä haluaa juuri minun lapseni rooliin, niin eiköhän hän sitten tavalla tai toisella elämääni ilmesty. Tietoista halua minulla ei kuitenkaan äidin rooliin ole ikinä ollut ja toivon että läheisenikin hyväksyvät sen, etten ehkä sellaiseksi koskaan ryhdy. Toistaiseksi olen yllättävän vähän kohdannut lapsikyselyjä, mitä hieman olen ihmetellytkin - toiset kun tuntuvat ihan ahdistuvan niiden määrästä. Ehkä naimisiinmeno olisi se taikasana, monillahan nämä kyselyt lisääntyvät räjähdysmäisesti siinä vaiheessa...

Minusta on hienoa tuo, mistä AthaMaarit kirjoitti, että "Ensimmäistä kertaa tuhansiin vuosiin nainen on itse vapaa päättämään haluaako lapsia vai ei.". Tässä kiteytyy myös oman kuumerkkini vapauden kaipuu tämän hoiva-asian (kuu) suhteen. :) Ja ehkä tuo Vesimies tekee sen, ettei niin pelkää olevansa "luonnoton" vaikkei äidiksi haluakaan. Oikeastaan olen myös ollut vähän yllättynyt siitä, miten harvoin adoptiotakaan ajatellaan omien lasten saannin vaihtoehdoksi. Kysymys ei taida olla ihan pelkästä äidin rooliin ryhtymisestä, vaan ikään kuin "naiseksi tulemisen rituaalista" raskauden ja synnytyksen kautta, sekä ehkä myös toisten naisten arvostuksen saavuttamisesta tätä kautta? En tiedä, mutta tässä lienee joku perinaisellinen biologinen juttu, joka toisille on selvää pässinlihaa ja esim. minulle ihan ufoa. :crazy2: Ehkä olen useammassa edellisessä elämässä ollut mies... ;D

Joka tapauksessa, tosi hienoa suvaitsevaisuutta tästäkin ketjusta löytyy ja kunnioitusta ihmisten tekemiä valintoja kohtaan. Jotenkin se asia, että on ylipäätään vapaus itse tehdä valintoja, on minulle ollut elämässä tosi tärkeä juttu oivaltaa ja kaikki asiat, tämäkin, tuntuvat aina jotenkin johtavan siihen.

Tuo mitä juuri kirjoitit, Ajatus, on täyttä totta. Vaikka monesti Suomea mollataankin, niin sikäli oli onnenpotku syntyä Suomeen, koska täällä naiset voivat itse päättää suuntautumisestaan uralle tai kotiäidiksi (biologiset seikat poislukien). Kun nuorena seurustelin ulkolaisen miehen kanssa, niin hän piti itsestäänselvänä, että kun lapsia tulee, niin minä jään kotiin huolehtimaan kodista ja lapsista... HUH, ei olisi minulle sopinut!!  >:(

Minä halusin molemmat, uran ja lapset (tosin ne tulivat yrittämättä) ja vaikka kiire on välillä niin kova että päätä huimaa, niin olen todella onnellinen että minulle on tämä onni suotu!  :)

Minulla tuo on ihan sama juttu - en vain ymmärrä, miksei adoptio ole niin arvostettua, mitä sen minusta pitäisi olla. Siinähän annetaan jollekin lapselle koti, perhe, turva ja rakkaus, jollekulle sellaiselle, joka todella, ihan todella, tarvitsee niitä. Jos minussa joskus äiti herää ihan toden teolla, niin haluan ehdottomasti adoptoida lapsen. Vaikka tosin epäilen tätä.

Yksi adoption ongelmista on tietysti se, että prosessi on pitkä, rankka ja taloudellisesti vaativa. Samoin olen saanut sellaisen kuvan, että suurimmalla osasta miehistä on vaikeuksia kasvattaa vieraan miehen lasta. Ehkä se on vain sitä biologista eläintä meissä - täytyy varmistaa, että oma suku jatkuu, vieraiden jälkeläisistä viis.

AthaMaarit, en suinkaan tarkoittanut että vanhempana pitää muiden, nuorempien ihmisten mielipiteitä huvittavana. Tarkoitin omia mielipiteitä. Ihmisiähän on eri kehitysasteilla täysin iästä riippumatta. Jokainen heistä kuitenkin kehittyy eteenpäin ja oppii ja ymmärtää lisää vanhetessaan, ja omat aikaisemmat mielipiteet jalostuvat.

Minusta ikään ei muutenkaan liity sen kummempia arvotuksia. Jokainen käy läpi samat elämän vaiheet (jos hyvin käy) ja on samalla tavalla ärsyttävä teini, kuumista-aalloista kärsivä keski-ikäinen ja kitisevä vanhus (ja samat positiivisessa mielessä  ;D). Eri vaiheissa tietää/ymmärtää eri verran, erilaisia asioita. Eikä siinä ole mitään vikaa.

Juu niin ja tuosta intuitiosta, pidän hienona että sitä kuunnellaan, mutta suhtaudun siihen varauksella; niin sinun, muiden, kuin omalla kohdallanikin. En yritä väittää että se olisi väärässä, mutten myöskään usko siihen noin vain.

En itse ainakaan missään tapauksessa yritä käännyttää sinua. Kuten jo pariin otteeseen sanoin, lapsien hankkiminen tai lapsettomuus on jokaisen oma asia. Päässäni vaan alkaa aina hälyytyskellojen pirinä, jos ihmisillä on jostain asiasta jyrkkiä mielipiteitä. Mutta älä ainakaan minun kohdalta koe itseäsi painostetuksi!  :-*

(niin ja muuten, orgasmin kautta nainen on aikojen alusta pystynyt säätelemään raskaaksituloaan. Tämä taito on kyllä ollut hukassa aika kauan, kun naisen ei uskottu olevan seksuaalinen olento... Lukekaa esim. Heusalan Naisen seksuaalisuus)

Aika mustavalkoisesti näät nää asiat, AthaMaarit ;). Sellaisen kuvan ainakin saa paitsi tästä lausahduksesta, niin myös siitä, miten ehdottomana totuutena tunnut pitävän noita omia karma-käsityksiäsi. Ja sinulle ne varmasti sitä ovatkin, mutta tulee muistaa, että kaikki eivät siihen yhdy.

No joo, voi olla, että käsitän vain sinut väärin, koska todella tunnumme ajattelevan, näkevän ja kokevan asiat hyvin eri tavoin. Siksi väärinymmärryksille jää runsaasti sijaa, vaikka kuinka oikeasti ponnistelisi ymmärtääkseen myös toisen näkökulman. Kuitenkin mulle tulee yhä uudestaan ja uudestaan sinun tekstejäsi lukiessa se tunne, että kovasti toivot ja odotat ymmärrystä ja hyväksyntää omille näkemyksillesi aiheesta, mutta samaan aikaan tunnut olevan hiukan kyvytön tai haluton itse laajentamaan katsantokantaasi.

Ihan aiheestakin sinua loukkaa/ärsyttää, että ihmiset eivät tunnut ymmärtävän/hyväksyvän, että kertakaikkiaan et vain halua äidiksi ja piste. Samaan aikaan heittelet itse ilmoille varsin yksioikoisia ja monesti täysin virheellisiäkin käsityksiäsi/kuvitelmiasi siitä, miksi joillekin naisille taas äitiys nousee hyvinkin merkittävälle sijalle elämässä. Et tunnu ymmärtävän heitä/meitä yhtään sen paremmin kuin hekään/mekään sinua? Tästä ymmärtämisen vaikeudesta huolimatta itse ainakin kovasti kamalasti yritän siihen pyrkiä, mutta ihan kuin sinä ja ehkäpä monet muutkin lapsettomuuteen omasta haluastaan päätyneet automaattisesti ajattelisivat, että kun äidiksi haluavilla naisilla on ikään kuin yhteiskunnan hyväksyntä takanaan, he eivät enää tarvitse/ansaitse yksittäisten ihmiset ymmärrystä. Onko näin?

Minä ainakaan en henkilökohtaisesti lainkaan jaa tätä rivien välissä selvästi elävää käsitystä ja maailmankatsomusta, jossa lapsettomuuden valitsevat olisivat jotenkin automaattisesti ja itsestäänselvästi henkistyneempiä ja korkeammalla kehityksentasolla älyllisesti ja sielullisesti ja äidiksi/isäksi haluavat vain alkeellisia, eläimen lailla biologisia tarpeitaan ja perimäämme kirjoitettua suvunjatkamisviettiä toteuttavia olentoja. En ole ollenkaan vakuuttunut siitä, että lapsettomuus olisi vääjäämättä se yksi ja ainoa henkisen ja sielullisen kehityksen suunta, johon me jokainen kasvamme aikanamme kunhan vain ensin luovumme näistä naurettavista biologisista tarpeistamme ja evolutiivisista jäänteistämme. Sen sijaan uskon, että todellinen korkeampi tietoisuus ja sielun jalostuminen edellyttää pikemminkin sitä, että oppii tasapainoisesti ja harmonisesti yhdistämään itsessään henkisen ja ruumiillisen, sielun, mielen ja sydämen, älyn ja vaistot, eläimen ja ihmisen, kuin että pyrkisi kokonaan luopumaan siitä toisesta. En usko, että sen paremmin ihmisen sisäistä maailmaa, kuin ulkoista asioiden ja käsitteidenkään maailmaa voi suorilta käsin jaotella maallisiin ja henkisiin, hyviin ja pahoihin. Lapsen syntymäkin esimerkiksi on äärimmäisen henkinen kokemus, tätä ei moni tule ajatelleeksi ennen kuin on itse sen kokenut -sen verran hiljattain, että voidaan vielä puhua tästä elämästä ;)

Ihan vilpittömästi kunnioitan ja arvostan heitä, jotka omasta vapaasta tahdostaan lapsettomuuteen päätyvät. Voi olla, että elämme vielä murrosaikoja, mutta jos ei nyt vielä niin ainakin pian olemme varmasti tilanteessa, jossa äitiyttä ei pidetä enää normina, vaan yhtälailla valintana kuin mitä tahansa muutakin asiaa elämässä. Ja tästä aatteellisesta vallankumouksesta hyödymme toivottavasti me kaikki! Lapsettomuuden valitsevia arvostetaan vapaina ja itsenäisinä omantienkulkijoina, eikä vain viallisina luonnon oikkuina. Myöskään äitiyden valitsevia ei toivottavasti enää pidetä vain typerinä kanaemoina tai eläimellisesti vaistojaan toteuttavina alkuihmisinä, joilla ei ole mitään käsitystä todellisesta hengen ylevyydestä ja sielun sivistyksestä ;), vaan heidätkin opittaisiin yhtälailla itsenäisinä ja vapaina näkemään, ihmisinä, jotka myös omaa kohtaloaan toteuttavat ja määräävät.

Voi, mikä naivi idealisti nyt varmasti mielestänne olenkaan, mutta ihan tosissani toivon, että jonakin päivänä voimme kaikki kokea nauttivamme tasavertaista kohtelua ja meidän on helpompi ymmärtää ja kunnioittaa toistemme valintoja sovussa keskenämme, tuntematta tarvetta puolustella tai selitellä polkujamme puolin tai toisinkaan. Vaikka vielä nämä tämänkaltaiset keskustelut taitavat nostaa kuohuvia tunteita pintaan itse kussakin, niin jo näissäkin se hedelmän siemen itää. Kyllä minusta ainakin tuntuu, että jokaisen tällaisen vuoropuhelun jälkeen voin taas hippusen paremmin ymmärtää sitä toistakin osapuolta. Jotenkin silti toivoisin vielä, että tämä ymmärrys ja kunnioitus leviäisi molempiin suuntiin...
 ::)

Jepjep, tarkoitukseni ei ole loukata äiti-ihmisiä eikä typerästi ajatella, että lapsien hankinta on VAIN biologinen seikka. Minulle on vain erittäin tärkeää ymmärtää ihmisten henkilökohtaiset sielunsuunnitelmat ja karman polut. Minulle ensin tulee henkinen ymmärrys ja sen jälkeen fyysinen ymmärrys ;) Intuitio on minun oppaani sillä olen huomannut, että jos sen ääntä jättää kuuntelematta, siitä ei seuraa mitään hyvää.  ::)

Toisekseen minua kiinnostaa ihmisessä erittäin paljon tämä evoluutionaallinen, biologinen ja pyskologinen puoli. Miksi asia on maallisessa seikassaan näin kuin se on? Mielestäni on tärkeää tiedostaa myös elämän maalliset seikat.

Hmm... kai mie vain olen luonteeltani sitten niin kovasti peili. Kun minulle työnnetään koko ajan mustavalkoista "Sinun TÄYTYY hankkia lapsia, olet nainen, se kuuluu sinulle!" niin minusta se heijastuu takaisin sanojaan sitten toiste päin : "Ei ikinä lapsia! Mitä sinä oikein kuvittelet?!" Olen vain niiiiiiiin lopen kyllästynyt tähän itsestäänselvyyteen, että tokihan minulle niitä lapsia tulee, sanoinpa mitä tahansa ja plaaplaaplaa *huokaa* Ei koko ajan jaksa olla puolustelemassa omia valintojaan ja edelleen uskon, että lapsettomuus naisen kohdalla on vielä tabu. Eihän miehiltä yleensä koskaan udella, milloin ajattelit hankkia lapsia, mutta naisilta sitä tentataan koko ajan. Kunpa maailma olisikin noin ihana,kun kuvailit, Katja! Että saisi olla vain.

Minulle tämä lapsettomuus asia nimittäin on, että EI lapsia ja piste. Muiden ihmisten päätöksistä lasten ja perheen suhteen en välitä - se asia ei kuulu minulle, ihan kuin minun lapsettomuuteni ei kuulu muille. En missään vaiheessa ole halunnut antaa kuvaa, että pitäisin lapsia hankkivia naisia typerinä ja alempiarvoisina tai paheksuisin sitä, että naiset käyttävät tätä raskaaksitulemisen lahjaansa hyväkseen. Sillä ei ole minulle väliä, jokainen toteuttakoon itseään ja sieluaan miten haluaa. Olen puhunut vain Itsestäni. ;)


Voi ei, en missään nimessä tarkoittanut, että sitä olisi jotenkin henkisesti ylempänä, jos on lapseton ;D Lapsettomuudella ei ole mitään tekemistä henkisen kehityksen kanssa. Itselläni on vain ollut jo useamman elämän tilanne se, ettei kenenkään ole tarvinnut syntyä lapsekseni eikä minulla ole enää mitään sielullista tehtävää, joka hoituisi parhaiten äitiyden kautta. Vanhemmus on vain yksi osa sielullista kehitystä ja oppimista, niitähän on paljon muitakin. Minä olen saanut tilini tasaan muiden sielujen kanssa tuon asian tiimoilta, mutta sitten taas toisaalta on vielä muita asioita, joita hion. ;)

Hui, enpä minäkään kyllä mitenkään ollut yhdistänyt lapsen saamista siihen, että se olisi jotenkin "alhaisempaa" henkisesti. :o Mutta tokihan sellaisenkin käsityksen voi joku saada. Itse kylläkin suuresti kunnioitan kaikkia äidiksi haluavia siitä kyvystä ja halusta ottaa vastuuta toisesta ihmisen fyysisen elämän alkumetreistä. Varmasti lapsen kanssa eläminen on yksi kasvattavimmista asioista maan päällä.

Ja Kaurisenergiaa, jos jälleensyntymisajatukseen palataan, niin ehkä olemmekin ennalta valinneet Suomen asuinpaikaksemme juuri tuon edistyksellisyyden vuoksi, kuka tietää...joka tapauksessa minusta on aina hienoa, jos ihmiset pystyvät toteuttamaan elämänsä haaveita ja elämään kuten haluavat, sisälsi se elämä sitten lapsia tai ei. :)

No joo, toivottavasti et ainakaan minun rivien välistä saanut moista käsitystä, koska niin en todellakaan ajattele. :-\
Oma mielipiteeni on yleensäkin se, ettei ihmisiä voi luokitella korkeammalle tai alemmalle kehitystasolle henkisessä kehityksessä.
Jokuhan voi tietty niin tehdä, mutta itse ajattelen niin, että jokainen on omalla matkallaan ja kehittyy omaan tahtiinsa, enkä jaksa arvostella ihmisten kehitystä. Minä myös arvostan niitä jotka hankkivat lapsia ja huolehtivat sitten myös niistä.
Ja itseasiassa on onni, että toiset hankkivat niitä useamman, niin ei meikäläisen tarvitse sitten senkään puoleen niitä hankkia. Säilyy tasapaino. ;)
Alunperinkin halusin vain tietoa sterilisaatiosta, enkä keskustelua, kumpi parempi lapsettomuus vai "lapsellisuus". Koska molemmathan ovat yhtä hyviä vaihtoehtoja, riippuu vaan kumpi kenellekin sopii.
Haleja kaikille ja aurinkoista mieltä, onpa siellä kotona sitten pikkuisia tai ei. :smitten:

Muutama sekalainen kommentti:

Kaurisenergiaa, noin adoptioasia käytännössä menee. Olin exän kanssa vuoden verran adoptiojonossa. Siinä ajassa emme päässeet vielä edes ensimmäiseen haastatteluun. Exäni oli jotenkin asiaa vastaan, vaikka suostui 'harkitsemaan'. Nykyinen mieheni taas ilmoitti, että adoptioon hän ei lainkaan suostuisi.

Selkälokki, tunnen kolmekin miestä, jotka ovat valinneet strerilisaation. Toinen mietti ennen operaatiota, miten se vaikuttaa chin virtaukseen (hän on kung fu -opettaja), mutta päätteli sitten, ettei vaikutus ole suuri. Yksi miehistä taas valitti, että orgasmien laatu oli huonontunut operaation jälkeen.

Atha ja VE, tuo intuitioon luottaminen on yleisempänäkin teemana mielenkiintoinen kysymys. Minut intuitio on vienyt niin totaalisesti metsään ainakin ihmissuhteissa, että kuuntelen sisäisiä ääniä hieman skeptisesti. Ja siihen en usko, että ihminen tietäisi kovin tarkkaan elämänsuunnitelmaansa. Jos ei siis ole valaistunut:)

Ainakin minulla on muuten maallisten kuvioiden kanssa paljon opittavaa, ja maallinen puoli toimii testinä henkisille opeille. Ainakin yhdessä edellisessä elämässäni olen kyllä valinnut luostarielämän ja lapsettomuuden, mutta juuri nyt se ei olisi vienyt minua eteenpäin (ajatus on kyllä kiehtonut hetkittäin).

Se, että kuuntelee intuitiota ja tekee sen mukaan ei tietenkään tarkoita, että välttämättä saisimme osaksemme pelkkää hyvää ja vain sellaista, mitä haluamme ja mistä on iloa. Intuition tarkoitus on johdattaa meidät paikkoihin ja tilanteisiin, jotka ovat kasvumme kannalta parhaita. Sanoohan vanha itämaalainen viisauskin, että hyvä opettaja ei tee oppilaalleen sitä, mitä tämä haluaa vaan sen, mikä on tälle hyväksi.

Uskon, että ihmissuhteillasi on ollut merkityksensä ja tarkoituksensa ja olet toiminut oikein. Ovat minunkin aikaisemmat miessuhteeni menneet ihan pöheikköön, mutta näen kuitenkin (näin jälkeen päin) mikä tarkoitus niillä oli. Yksi oli se, että molemmat olivat auttamassa minua matkallani tapaamaan seuraava miestä, niin absurdilta kuin se kuulostaakin! :) En ala tässä nyt tarkemmin selittää miten asiat johtivat toiseen ja taas toiseen, koska saisin sepittää melkein viimeisten 10 vuoden ajalta nuo tapahtumat.

Katsomalla menneisyyteen sitä huomaa, miten asiat ovat linkittyneet toisiinsa niin hienosti, ettei asiaa ole aina edes huomannut! Ja silti ollaan juuri tässä ja nyt - oikeassa paikassa, oikeaan aikaan, oikealla tavalla ja silti yksilöllisesti ^_____^

Minulle ja miehelleni oli niin selvää omien yhteisten lapsien hankkiminen ja halu oli niin voimakas, ettei sille olisi voinut mitään.Me molemmat olemme aina halunneet omia lapsia.Minusta se juontaa juurensa rakkaudesta.Kun kaksi ihmistä rakastaa toisiaan, niin on jotenkin ihana ajatella, että MEIDÄN lapsemme.Jos haluaa lasta mutta ei voi saada omaa niin silloin tietenkin Odoptio on hyvä vaihtoehto.Minun siskoni taas ei koskaan ole halunnut lapsia ja ainakaan perhepiirissä se ei ole kenelläkään koskaan ollut mitään outoa.Hän rakastaa lapsia ja on se ihana täti joka aina muistaa kauheeta (lähes 20 veljen tai siskon lasta) katrasta , mutta ei ole halunnut omaa lasta joten se on hänen oma valintansa eikä kukaan ole sitä ihmetellyt.Jos lapseton elämä sopii niin SO WHAT ? Ei siinä mitään tarvitse selitellä jne.... Toiseksi vanhin tyttäreni kysyi 5-vuotiaana " äiti onko lapsia pakko tehdä ?", vastasin hänellä, että "ei ole ja lapsia ei missään nimessä saa tehdä jos ei halua !", johon tyttäreni (hoiti aina pikkusiskoaan tunnollisesti, kun äiti apua tarvitsi ) vastasi, että "minä olen ajatellut että en taida tehdä yhtään lasta , kun ne aina huutaa  ;D " Tänäpäivänä hänellä on 1 lapsi ja rakkautta on riittänyt ja toinen on mielessä  :) .

Minulle tuli eilen illalla taas uusi näkökulma tähän sterilisaatioasiaan. Soitin nimittäin vanhalle tädilleni toivottaakseni hyvää pääsiäistä ja juteltiin siinä sitten muitakin kuulumisia. Täti kysäisi että joko on kolmas lapsi tulossa ja että ethän sinä hyvä tyttö todellakaan tehnyt silloin sitä hirvittävää toimenpidettä (kerroin tädilleni silloin tehneeni sterilisaation toisen lapsen jälkeen). Johon minä että kyllä meille taitaa kaksi lasta olla tarpeeksi.

No, tädin kanta taas oli seuraavanlainen: kaikki lapset ovat Jumalan lahja, ja on väärin estää heitä syntymästä. Tämä täti ei ymmärrä haluani edetä uralla ja panostaa siihenkin. Jos vielä kolmas tulisi, niin kyllä aika olisi tiukilla, sillä olen sitä mieltä, että jos lapsia tekee niin heistä myös pitää huolehtia.

Todellakin! Lapsilla/sieluilla on toki oikeus syntyä tähän maailmaan, mutta mielestäni heillä (meillä) on myös oikeus syntyä tänne haluttuina ja rakastettuina. Jos todella tuntuu, että oma aika ei riitä useampiin lapsiin tai lapsiin lainkaan, tai ei muuten vain halua niitä, ei halua tai ole valmis omistautumaan heistä huolehtimiseen, niin kannattaa huolehtia ehkäisystä -sillä tavoin ja niin lopullisesti, kuin itse tarpeelliseksi katsoo.

En ole ikinä ymmärtänyt sitä, että jotkut ihmiset/kulttuurit/uskonnot tuomitsevat syntyvyyden säännöstelyn ylipäätään. Kyllä näitä asioita on aina katsottava ja ajateltava tapauskohtaisesti. Mielestäni jokaisen ihmisen pitäisi kyllä vakavissaan miettiä näitä asioita ennen vanhemmaksi ryhtymistä. Että mihin on valmis ja mihin omat voimavarata ja intressit riittää. Ja tätä mieltä olen siitäkin huolimatta, että minua tuskin olisi olemassa, jos omat vanhempani aikoinaan olisivat todella kypsästi ja vakavasti istahtaneet alas yhdessä näitä asioita kelailemaan.

Sinäpä sen taas sanoit nasevasti, Katja-Q! Minulla ei periaatteessa olisi mitään kolmatta lasta vastaan, mutta kun ajattelen kuinka paljon se vaatii meiltä vanhemmilta: aikaa, rakkautta, paneutumista...  Niin tämä kaikki on sitten pois niistä omista menoista ja työelämästä.

Hmm. Ehkä mieleni sittenkin muuttuu joskus kolmen vuoden päästä, kuka tietää. Ainakin nyt olen sitä mieltä, että omat voimavarani riittävät kahteen.

Ehkäpä tässä olisi vastaus myös Selkälokille. Jos et todellakaan halua ottaa vastaan pientä, josta huolehtisit ja rakastaisit, niin sittenhän se on selvä: Sterilisaatio taitaa olla se paras ratkaisu sinulle. Kuten tuossa edempänä jo todettiin, prosessina se ei ole iso.

Atha, toivoisinpa, että intuitio johdattelisi minuakin noin selkeille poluille. Mutta niinkin on käynyt, että ainoana opetuksena intuition seuraamisesta on ollut se, että intuitio vie metsään. Parisielufarssini oli juuri sellainen case.

Varmasti jotkut harhapolutkin ovat tarpeen ja kasvattavat. Sisäisen äänen tehtävä on kuitenkin mielestäni se, että (jos sitä kuuntelee) ei joutuisi oppimaan kaikkea niin negatiivisten kokemusten kautta.

Voi olla, että jotkut ovat lahjakkaampia intuition käytössä. Olen yrittänyt treenata intuition käyttöä koko ikäni, mutta antaisin itselleni tästä taidosta kouluarvosanaksi ehkä 8-.

VE kirjoitti, että vain aika näyttää intuition toimivuuden, ja mielestäni se oli osuvasti sanottu.

Tämä intuitioteema sivuaa ap:n aihetta vain osin. Jos intuitiosta tulee joskus oma topicinsa, ruodin kokemuksiani syvemmältä...

Nostanpa tätä topicia täältä hiukan.
Itselle hyvin ajankohtainen aihe ja lukiessani jäin kaipaamaan sterilisaation kokeneiden ajatuksia ja tuntemuksia.

Oletteko huomanneet jotain fyysisiä muutoksia sterilisaation jälkeen? Onko esim vaikuttanut elopainoon johonkin suuntaan?
Entä psyykisellä tai tunnepuolella?
Koitteko käyvänne samalla jotain muuta prosessia siinä?
Surua, haikeutta, luopumisen tunteita, vapautumisen tunnetta yms?

Kiitos mahdollisista vastauksistanne!
 :)

Minä kävin sterilisaatiossa suht nuorena oikeastaan osana toista hoitotoimenpidettä. Itse sitä kuitenkin ehdotin, koska en ole koskaan halunnut omia lapsia. Valintaani en katunut, vaikka jouduinkin päätöstäni miettimään uudelleen. Tapasin nimittäin nykyisen mieheni vasta sterilisaation jälkeen. Sen vuoksi sanon, että kannattaa olla täysin varma ennen toimenpidettä, ettei enää halua lapsia missään tilanteessa. Onneksi en kuitenkaan joutunut katumaan, vaikka prosessoinkin asian toistamiseen. Minulle st oli vapauttava kokemus.

Olen yllä lihonut huimaavasti, mutta en ole yhdistänyt sitä sterilisaatioon vaan elämäntapoihin ja tupakoinnin lopettamiseen. Haittana kuitenkin on ollut kovat menkkakivut toimenpiteen jälkeen. Ilmeisesti toimenpiteestä on syntynyt kiinnikkeitä tms. Asiaa ei ole tutkittu. Kaikillehan ei tule kipuja, joten sitä ei kannata pelästyä. Kivuistakin pääsen kohdun poistolla, jos haluan joten homma voidaan kyllä hoitaa.

Toivottavasti en pelotellut sinua ihan kuralle? Loppujen lopuksi st:ssa on aina perustana se millainen lehmä kenelläkin on ojassa. Jos valinnasta on varma, niin toimenpiteenä st on helppo.  :)

No joo, olen ollut katsomassa tuota sterilisaatiota, enkä siksi halua sanoakaan enempää.. :uglystupid2:

Vähän mietityttää, miten paljon ihmiset pelkää toimenpiteitä/leikkauksia? Kun niin tyyniltä ne aina näyttää, kun ne on johonkin menossa... Itse varmaan kuolisin ennemmin, kuin menisin mihinkään leikkaukseen. Johtuen siitä, että olen nähnyt livenä/opetusvideoilta ja kuullut juttuja tosi paljon.. Yhdellä opetusfilmillä kirurgilla ei ollut edes maskia naamalla ja se sörkki tosi väkivaltaisen näköisesti. Yleensäkin leikkaukset näyttää tosi raaoilta, ei mitään pikkusievää niinku jossain teho-osastossa....  :crazy2:

Voi kammotus, anteeksi että pelottelin, mutta tulipa purettua traumoja.. Paitsi jätin kyllä kertomatta oikeesti kaikista kamalimmat jutut, enkä kerrokaan kun kukaan ei sellaista halua lukea.  :crazy2: Ja niin, musta ei tule todellakaan leikkaussalihoitsua, sen oon päättänyt! Ihan mitä vaan muuta!

 :2funny:
No joo... kiitos ajatuksistanne ja kokemuksistanne..
Ei, en minä pelästy...
En itse kyllä livenä ole leikkauksia nähnyt, mutta tvstä kyllä (muitakin kuin teho-osastoa)ja ne on todella julman näköistä touhua ja ennenkaikkea itseä on aina kammoksuttanut se rajuus ja sellainen kumma käsittelytapa, niinkuin kysessä ei olisi ihminen, vaan joku laite, jota rukataan ja kaivellaan ja runnotaan...   :o Sitä olen niissä juuri aina kammoksunut, kun itsellä olisi tunne, että koskettelisin ihmisen sisuskaluja vielä hellemmin ja varovaisemmin kuin tätä pintaa...
Suljen ajatukseni kyllä täysin siltä, että miten minua/sisuskalujani runnovat silloin.  :-\
Taidan tilata enkeleitä ohjaamaan lekurin käsiä ja minä en sellaista ihan joka välissä ja pikkuasioissa tee..  ;D

Tosiaan, kävin tänään esitarkastuksessa ja sopimassa ajan itse operaatioon. Hiukkasen jännitti, kun oli ihan vieras sairaala ja lääkäri. Pelkäsin että siellä olisi joku itseä nuorempi G.Clooneyn näköinen tyyppi, mutta *huoh*, onneksi oli itseä vanhempi ja leppoisa tyyppi.
Mutta tosiaan olen nyt vain huomannut, että tulee jännä surullisuus pintaan... haikeaa ... surullista... :-\
Siis päätökseni on ihan ookoo, harkittu ja varma, siitä ei tuo surullisuuteni johdu, jotenkin vain kai tämä on hyvästijättöä jollekin... ehkä tietynlaiselle vaiheelle elämästäni... hedelmällisyydelle hyvästit...  :o :(

Tsemppiä.. Uskon että teet oikean päätöksen.. Tottakai sitä tulee haikea olo!
Kyllä ne kirurgit hoitavat hommansa asiallisesti ja taidokkaasti,
vaikka se touhu pahalta näyttääkin. Kaikki menee hyvin.  :) :)

Löysin tällaisen tekstin; (kahlaa netissä)
Edes sterilisaatio ei ole täysin 100-prosenttinen ehkäisymenetelmä. Naisen sterilisaatio pettää noin 0,4 %:ssa. Tämä tapahtuu useimmiten ensimmäisen vuoden aikana. Syynä voi olla puristimen väärä sijainti tai se, että puristin ei yllä sulkemaan munanjohdinta täysin. Luonto myös yrittää parantaa ruumiiseen syntyneet vammat (kuten haavat), tässä tapauksessa elimistö voi yrittää muodostaa katkaisukohdan yli uuden yhteyden tai munanjohtimien päät saattavat hakeutua uudelleen yhteen.

Vaikkei minulle tuo sterilisaatio ole ensisijaisesti mikään ehkäisykeino (minusta se olisi aika hullu ensisijaiseksi syyksi?) niin tulipa vain mieleeni, että minun kehoni on varmaan just semmoinen, että hylkii noi klipsit menemään...tai tosiaan nuo johtimet kuroo itsensä takaisin toistensa luo  :buck2:
Mutta eipäs maalailla.
Ja toisaalta, jos niin kävisi ja siitä seurauksia olisi, niin sitä voisi jo kyllä pitää "taivaan lahjana" (vai luonnonoikkuna)  :D

Hmm..kiitos, oli ihan mielenkiintoista. Googletin lisääkin tietoja tuosta, mutta mistään ei löytynyt tietoja missä niitä lopun viimeksi tehdään.
Silti, vaikka kuulostaa tietyiltä osin hyvältä, niin minulle tökkii sana mikroimplantti ??? Jotain ennakkoluuloja..  ;)
Kyllä olen ihan tyytyväinen tähän operaatioon siinä muodossa missä se ollaan tekemässä.

Se mikä koko asiassa on hämmästyttänyt ja kummastuttanut, että sterilisaatiosta käytetään ensisijaisesti nimitystä ehkäisymenetelmä  ??? :o
Jotenkin se asettaa sen samalle viivalle kuin vaikka kondomit...  ::)

No mulla on Essuresta neljän kuukauden takainen omakohtainen kokemus ja mulle se tehtiin Pohjois-Karjalan keskussairaalassa. Mie päädyin sterilisaatioon oman henkeni ja terveyteni takia, kun mulla on se pahuksen pikkuaivojen infarkti takana. Mulle voisi olla  hengenvaarallista, jos jotain menisi vaikka synnytyksessä vikaan, koska mulla on oltava pysyvästi verenkiertolääkitys. Toisekseen mulla on jo kaksi tervettä lasta enkä mitenkään voi käyttää hormonivalmisteita ehkäisynä. Siksi tällanen ratkasu oli oikeastaan se ainoa oikea.

Essure tehtiin kevyessä puudutuksessa ja kipulääkityksessä alakautta. Ei se nyt niin kauhian epämiellyttävä ollut, vaikka tottakai jokainen kokee epämukavuudet tavallaan. Ainoa mikä siinä voi ruveta tuottamaan hankaluuksia on se, että munatorvet alkaa krampata eikä implanttia saada paikalleen, mutta siihen on käsittääkseni lääkkeitä. Mulla koko toimenpide valmisteluineen taisi mennä noin vartissa ja tarkkailussa lepäilin vissiin pari tuntia. Ekat kolme kuukautta piti sitten vielä käyttää kondomia ehkäisynä varmuuden vuoksi, kunnes lopputarkastuksessa munatorvet ultrattiin ja todettiin sulkeutuneiksi. Ihan alkuviikkoina mulla jonkin verran nipisteli alavatsaa (arpikudoksen kasvu) ja jossain vaiheessa kiertoa ne implantit saattaa ilmaista vähän itteensä, mutta muuten ne on ihan huomaamattomat - kuten pitääkin olla!

Ne implantit muistuttaa vähän mustekynän sisässä olevia kierrejousia ja ne on käsittääkseni titaania, jota käytetään kai muutenkin esmes ortopedian puolella. Ne eivät piippaile turvaporteissa ja jopa magneettikuvaus on mahdollista tehä Essuresta huolimatta, implantit ei sinkoa ihon läpi ulos niinku kauhuelokuvissa ;)

Tottakai tuntui tosi haikealta tajuta, etten voi enää ikinä saada omia vauvoja kenenkään kanssa missään olosuhteissa, kun vielä lapset lähtivät samaan aikaan ekalle luokalle kouluun. Isoja luopumisia siis ihan muutaman päivän sisällä... Mutta muita vaihtoehtoja ei ollut ja nää jo olemassa olevat muksut tarttee kumminkin äitiä vielä tosi kauan...

Kiitos Satusko70!
Oli hienoa kuulla kokemuksesi.
Kuulostaa kyllä hyvälle vaihtoehdolle tuo. Luulenpa, että kun nyt olen jo jalka puoliksi sairaalassa, en lähde enää tuota tapaa muuttamaan.
Itse en tosiaan löytänyt netistä muita sairaaloita netistä jotka näitä tekee, kuin tuon sinun mainitsemasi ja Hyvinkään sairaalan. Molemmat aika pitkällä....
 :)

Eipä kestä kiitellä! Ja tuo Google-tekstissä esiintynyt Minna Kauko on mullekin tuttu lääkäri: oli paikalla "ylimpänä päsmärinä", kun urakoin kaksoseni maailmaan. Tosin toinen äitipolilta tuttu lääkäri teki nyt sitten tämän toisenlaisen operaation. Mulla on mennytkin tää lapsentekohomma aivan ääripäistä toiseen, kun enste en meinannut saada lapsia millään ja tuplani ovatkin ICSI-lapset. Nyt sitten pistettiin lopullisesti "lappu luukulle" siltä osin...

Se on tosiaan Essuren hyvä puoli, että itte toimenpide on suht' nopea, sairaalasta pääsee jo muutaman tunnin sisällä poijes, jos kaik on hyvin, eikä sairauslomaakaan tartte. Voipi olla, että Essure on menetelmänä niin uusi, ettei sitä vielä ihan joka paikassa tehdä ja P-KKS on ollut tässä asiassa (kuten muuten lapsettomuushoidoissakin) maan edelläkävijöitä. Minun onneni, molemmat...

Toki haikeuden lisäksi olen ollut myös kauhean helpottunut, kun enää ei tartte "syödä eväitä paperin kanssa" ehkäisymielessä eikä varsinkaan kauhulla miettiä, mikähän kierron vaihe olikaan menossa, jos se "eväspaperi" vahingossa unohtuu... Kyl se kieltämättä vapauttaa tota seksielämää ihan jonkun verran...  ;)

Se on muuten aika tärkeä näkökulma myös, että mulle ehdotettiin mieheni steriloimista, koska se on kuulemma miehille helpompi operaatio ja jonotusajat toimenpiteeseen on miehillä lyhyemmät. En miettinyt asiaa edes kahdesti, miehän olen jo nähnyt, että elämässä voi tapahtua ihan mitä vaan. Mitäs jos mulle tulis avioero tai jäisin leskeksi ja mulla oliskin jossain vaiheessa uusi puoliso? Käskisinkö minä hänetkin "salvupenkkiin" vai? Tai miehelläni olisi uusi puoliso ja hyö tahtoisivatkin yhdessä lapsia?  No way, näin oli paljon parempi...

Minä tosiaan olen (olin) jo toista kertaa jonossa sterilisaatioon. Olisiko edellisestä viisi vuotta. Silloin menin "puihin", koska kuulin, että siitä voi tulla hormonaalisia muutoksia (vaihdevuosi oireita yms)ja elämäntilanteetkin muuttui (avioero).
Sittemmin aloin pitkän uuden suhteen ja vaikka edelleen olin samalla ajatuksella, että minun ei ole enää tarkoitus lapsia lisää maailmaan synnyttää, jotenkin vain jätin takaportin auki sille mahdollisuudelle, että jos kuitenkin .. (silloisella miehelläni ei ollut vielä lapsia)
Mutta (aaah) nyt, olen vapaa tekemään valintani ilman että ajattelen muita ja kun jätin paljon kaikkea taakse ja vaihdoin kaupunkia, otin asiakseni hoitaa tämän asian kuntoon roikkumasta.
Ja täälläpä ollaan ripeitä. Joulukuussa lääkärille. Nyt sairaala käynti ja samalla varattiin aika operaatioon ensi kuuksi. Nopiaa, ja niin hyvä, onhan tässä jo vehdattu, itselle "vääristä" syistä.

Itselläni on tosiaan jo 4lasta ja ikääkin paukahtaa taas lisää numeroina parin viikon päästä, joten ...

Ja koska olen ollut tähän jo tietyllä tapaa valmis jonnin aikaa, en enää lähde muuttamaan mitään.
Ja nukutus on ihan jees...  ;)
Kunhan saan jonkun minua tänne hoivaamaan operaatiota seuraavaksi vuorokaudeksi.  ???

Siinähän sulla onkin jo asiantuntijan parhaat keinot toimenpidettä varten suunniteltuna.  :)  Minäkin olen joka kerta jonnekin operaatioon mennessäni pyytänyt yläkerran porukan johtamaan orkesteria leikkaussalissa ja aina on mennyt hyvin. Oikeastaan värväsin kyllä saman porukan myös kotiin, kun en viitsinyt muita kiusata. Kun vaan uskaltaa nappailla riittävästi eli älyttömän paljon verrattuna normaaliin kipulääkettä parina ekana päivänä, niin hyvin menee. Ei siihen ibuprofeeniin kiinni jää, mutta sitä pitää uskaltaa poikkeuksellisesti popsia paljon. Parin päivän päästä pärjää jo ihan normaalilla kipulääkityksellä. Lycka till sulle ja enkelit mukaan!   :smitten:

Kiitos Small!  :smitten:

Oi, kun tuollainn implantti homma olisi ollut silloin kun mie teetätin sterilisaation  :( kuulostaa hienolta.
Mun juttu kopeloitiin navasta ja alakautta kohotettiin jotenkin (?), koska samalla katsastettiin suolia ja vatsaonteloa muutoin... epäiltiin keliakiaa ja se kuulemma näkyy myös suolista sieltä päin katsottuna  :buck2: Toimenpide oli nopea ja en tahdo edes ajatella miten se tehtiin, koska koko toimenpiteen saaminen oli työntakana. Leikkaava lääkäri "joutui" tekemään se minun ja potilasasiamiehen painostuksesta, olisin nostanut syytteen syrjivästä toiminnasta/synnytykseni hoitovirheestä.
Leikkauksesta toipuminen oli myös yksi rupeama, särki olkapäät niin kamalasti  :'( ajattelin pään räjähtävän kivusta.
Mutta toimenpidettä en olisi jättänyt tekemättä, vaikka olisin tiennyt. Tuosta alkoi vapaan seksin kausi (aikaisemmin ei tarvinnut kuin heittää kalsareilla ja taas iti  :angel: eipä paljon tehny siitä syystä mielikään :-X)... lapsi luvusta vaan on syytä olla 110% varma kun lähtee toimenpidettä toteuttaan.