Astro Foorumi

Heii, haluaisin tietää miten suuri on isärooli kaksostyttöjen elämässä, koska nyt kun tulin vähän vanhemmaksi huomasin miten kaipaankaan isänhahmoa elämääni. Se alkaa haitata jo normaalia elämäänikin kun etsin isähahmoa jokaisesta vähänkään tutusta miehestä.  :(

Kun olin pieni, oma isäni oli koko ajan matkoilla eikä hänellä ollut aikaa minulle ja siskolleni. Minulla oli aina ikävä isää ja itkinkin aina kun hän lähti pois kotoa.

Tiedän ettei tämä asia ei tällaisenaan kuuluisi tänne palstalle mutta kun luin, että kaksoset etsivät monesti isänpiirteitä kumppanistaan, päätin ilmaista asiani täällä. Toivottavasti osaatte auttaa sillä apua kaivattaisiin! :) Ja hyvää kevättä kaikille!:)

Oi  :'(

En ole kaksonen enkä tunne kaksosnaisia kovin hyvin, mutta tahdon halata sinua kuitenkin  :smitten:

Olen itse kasvanut ilman isää, ja erilaisten isähahmojen hyljeksimänä, joten en oikein ymmärrä millaista sen isän kaipuu voi ollakaan...kun jos ei jotain ole koskaan ollutkaan niin ei sitä osaa kaivatakaan.
Mutta haluan sanoa että ilman isää voi kasvaa täysin kelvolliseksi ihmiseksi myös, sinussa ei ole mitään vinksallaan, vaikka et ole tuota isäsuhdetta kokenutkaan, vaikka uskon, että se voi tuntua pahalta.
Eikä se missään nimessä ole sinun syysi, että ole jäänyt ilman isää. Tai että et kelpaisi sellaisena kuin olet; että olisit jotenkin huono. Se on ihan sen isän vikaa, kun ei ymmärrä parastaan :)

Tsemppiä kevääseen  :smitten:

Minä ainakin olin pienenä iskän tyttö ja muistutan isääni paljonkin perusluonteeltani ja olen samaistunut häneen enemmän kuin äitiini.  Vaikka välit eivät enää olekaan yhtä läheiset kuin pienenä (on meilläkin ollut yhteenottomme), niin olen kyllä huomannut aikuisiällä hänen vaikutuksensa selvästi ainakin itseluottamukseen, joka on minulla jokseenkin rajaton. :laugh: Tämä koskee nimenomaan uskoa omiin kykyihini ja tästä asiasta monet muutkin iskän tytöt puhuvat. Olen myös huomannut vasta aikuisuudessa, että isäni on ollut aito tasa-arvoihminen, ja hänelle on ollut itsestäänselvyys, että niin tytöt kuin pojatkin voivat  kyllä toteuttaa itseään omien mahdollisuuksiensa, lahjojensa ja kykyjensä puitteissa. Koska nämä asiat ovat olleet itsestäänselvyyksiä, niistä ei ole erityisesti saarnattu kotona, asia on vain ollut näin ja on minullekin itsestäänselvyys. Toki olen huomannut, että monelle muulle ei ole.

Anyway, koska minun isäni on ollut läsnä lapsuudessani, en ole erityisesti kaivannut mitään isähahmoa elämään aikuisuudessa. Isä on sisäistettynä mallina minussa. Ehkä tämän takia olenkin vetänyt enemmän puoleeni äitini kaltaisia ihmisiä. Näihin minulla on ollut yleensä ongelmallisia suhteita, aivan kuten äitiinikin.

Kaksonen itsessään on sangen tiedonjanoinen merkki ja isän tai isähahmon tehtävänä on paljolti kannustaa oppimaan erilaisia taitoja, ottamaan selvää asioista ja katselemaan ympärilleen. Kaksoselle täydellinen isä olisi jonkinlainen opashahmo, joka ei pidä liikaa kiinni, antaa mennä menojaan, mutta joka on läsnä hyvine neuvoineen silloin, kun oma ymmärrys ei vielä riitä asioiden käsittelemiseen.

Hyvin mahdollista on, että jos Kaksosella ei ole sitä haaveiden isää, niin sellainen etsitään sitten vaikkapa koulun opettajasta, naapurin sedästä tai vaikkapa isoveljestä ja usein Kaksosilla onkin ainakin yhteen sisarukseen hyvinkin merkittävä/läheinen suhde.

Psykologisesti jokaiselle naiselle,horoskooppiin katsomatta, isä tai isähahmo on tärkeä. Isä/isähahmo auttaa naista kasvamaan naiseksi, jos siis suhde on terveellä pohjalla. Jo se, millä tavalla isä perheessä kohtelee vaimoaan/avovaimoaan/puolisoaan perheen äitiä, kertoo tyttölapselle sen tavan, millä tavalla hän tulevassa antaa miesten kohdella itseään. Tämä tulee siis alitajuisesti.
Isällä/isähahmolla on suuri vaikutus tyttärensä itsetuntoon ja luottamukseen toista sukupuolta kohtaan
Eikä tämä nyt kaikkiin toki päde.

Ja kuuluu myös lapsen normaaliin kehitykseen, että oidipaalivaiheessa (lapsi rakastuu jompaan kumpaan vanhempaansa, yleensä vastakkaista sukupuolta olevaan) vanhemmat valitsevat toisensa, eivätkä lasta. Malli omaan perheeseen/suhteisiin saadaan omasta lapsuudenperheestä.

Kiitos paljon vastauksista! :) Mutta mietin, että voiko tämä olla haitaksi jotenkin tulevaisuudelle ettei isäni ole ollut kovinkaan läsnä?

Sanoisin niin, että sieltä nuoruuden päästä katsoen voi olla, mutta täältä aikuisen ihmisen suunnasta kun katsoo taaksepäin sitä elettyä elämää, niin ei siitä ole ollut mitään haittaa :)

Mutta on paljon sellaisia naisia, joilla on huono isäsuhde, mutta onnellinen elämä parisuhteiden kannalta, ja semmoisia hyvän isäsuhteen omaavia naisia, joilla on ollut ihan kaoottista miessuhteissaan.
Eli ei siihen kannata tuijottaa.

Itse en ole tuntenut isääni, sillä tapasin häntä vain muutamia kertoja lapsena. Ja isäni kuoli, kun olin 11 v. Isää korvasivat isoisäni ja enoni. Olen aina tullut hyvin toimeen miesten kanssa.

Nyt myöhemmin olen kyllä haikaillut sen perään, kun en isääni tuntenut. Olisi ollut mukava tuntea tämä henkilö muutakin kuin nimeltä ja ulkonäöltä.

 :aurinko: :kuu: :askendentti: :kaksoset:

:( Ymmärrän, mutta onneksi isoisäsi ja enosi korvasivat isääsi kuitenkin :) Minäkin olen yleensä tullut paremmin toimeen miesten kanssa, koska ne on niin yksinkertaisia (tosin on tietty poikkeuksiakin) :laugh: Mutta nykyään olen aika ahdistunut jos joudun jäämään kahdestaan esim. jonkun miespuolisen kouluavustajan tai opettajan kanssa, outoa... :idiot2: Naisten kanssa tätä ei tapahdu.

Nuorempana oli ihan varma, että tuleva mieheni tuolisi olemaan minua paljonkin vanhempi. Eli ehkä etsin silloin jollain tasolla heistä isähahmoa tai turvaa tai jotain. Lasteni isä onkin yli 10 vuotta vanhempi kuin minä. Mutta vaikka mies olikin vanhempi, niin kyllä tuntui välillä todella kakaralta, joten ei se henkinen kypsyys aina ikää katso.  :P

Henkinen kypsyys ei ikinä katso ikää ;D ::)

Tyttöni on kaksonen ja isä on ollut hänelle aina tärkeä.Hän halusi,että isä viettää hänen kansaan enenmän aikaa,toinen lapsi on poika joka luontevammin kulki isän mukana metsällä ja muissa hommissa.Huomasin hänen hakevan huomiota jota isä ei tajunnut ,joka on itsekkin kaksonen.Tytön kasvavan aikuseksi isän oli vaikeampi ymmärtää tytön ajatuksia ja monesti siitä tulikin sana sota molemmat huusivat toisilleen.Nykyään tyttö on jo aikunen he tulevat hyvin toimeen isäki jaksaa kuunnella tytön ehtymätöntä puhe tulvaa ja ymmärtävät toisiaan paremmin vaikka tuli rehahtaa aika nopeaan jos ovat eri mieltä asioista.Huomaan,että tyttö soittaa ja juttelee nykyään enenmän isänsä kuin minun kanssa ovat minusta kuin kaksi marjaa yhtä tuittupäisiä kaksosia.
 :leijona: aurinko :neitsyt: nousu  :kuu:  :oinas:

En tiedä, liittyykö ongelma vain Kaksoseen vai ylipäänsä jokaiseen fyysisesti tai henkisesti isättömänä kasvaneeseen merkkiin.. Isän ohjausta vailla kasvaneen ongelmana on tietyn, samaistumismallia tarjoavan auktoriteettihahmon puuttuminen. Siksi "korvausta" puuttuneeseen malliin etsitään myöhemmin aviomiehestä, valitaan alitajuisesti sellainen, jonka kokee korjaavan omia puutteita ja tukevan siten omaa kasvua. Mutta eihän isän mallia löydä koskaan toisaalta vaan "ongelman" ainoa pysyvä ratkaisu on nousta itse oman elämänsä johtoon, löytää etsimänsä auktoriteetti itsestään oman maskuliinisen puolensa tunnistamalla ja hyväksymällä... Jotenkin näin luulisin sen maalaisjärjellä ajatellen menevän....

Samaa vikaa rahikaisella... tai siis niin, selitän tarkemmin. Tänä päivänä tulen useimpien miesten kanssa toimeen huomattavasti mutkattomammin kuin useimpien naisten, ennen kaikkea siksi kun useimmat miehet kommunikoivat niin toisin tavoin kuin useimmat naiset - jotenkin suoremmin ja ilman kaikenlaisia piilotasoja joille en vaan tahdo luontevasti päästä. Tämä kommunikointiongelma siis tulee toistuvasti eteeni siitä huolimatta että itsekin tietääkseni nainen olen.  :idiot2:

Se tässä enemmän pomppasi kylläkin, että minullakin oli nuorempana tuota, että vanhemman ikäluokan miehen kanssa oli tosi vaikea olla kahden kesken. Jokin siinä ahdisti ja se oli aika vaikeasti määriteltävää. Olen kyllä siitä yli päässyt eikä enää ahdista yhtään, kai se jotenkin sitä kautta tapahtui kun tajusin että eivät he sisimmässään yhtään kummallisempia ole kuin minäkään, enkä itsekään ole kenenkään "armoilla" vaan saan pitää itse itsestäni huolen ja pinkoa pakoon tai puolustautua jos joudunkin vaaraan.

Itse kyllä lähinnä skorppari-jouskari-lasien läpi elämää pällistelen, sinänsä hassua että tähän ketjuun ylipäätään tulin. :coolsmiley: