Astro Foorumi

Sanaya Roman kirjasssa oli muistaakseni sen tyylinen neuvo,
että jos vaikka jonkun taloudellinen vauraus meinaa aiheuttaa kateutta,
niin pitäisi yrittää puhtaasti toivoa sitä hänelle vaan lisää ja samalla tiedostaa,
että itselläkin on oikeus olla vauras.
Hänen mukaansa, jos antaa kateelliselle tunteellee vallan, niin se estää tuota kateellista  menestymästä tuossa asiassa.
Ja samahan pätee mihin tahansa asiaan, josta voisi olla kateellinen, toisen kauneus tai muu onni ja menestys. :)

Jokainen ihminen jossain vaiheessa elämässään tuntee kateutta toista kohtaan ja kateuden kokeminen ei lopu koskaan tässä materialistisessa maailmassa :buck2: toisaalta terve kateus on hyvä asia, joskus pikkuinen vertailu tekee ihan hyvää, tavallaan siinä näkee omat tarpeet toisen kautta ja siinäkin kasvaa henkisesti, kun tiedostaa onko se itselle tarpeellista vaiko ei :smitten: mutta valitettavasti kateus on saanut liiankin negatiiviset mittasuhteet nykyaikana :'( jos aletaan tavoittelemaan täydellisyyttä, jota ei valitettavasti omaa kukaan ainoastaan itse itsensä hyväksyminen on täydellisyyttä itselleen ;)

Voi kun kaunista maarita, siina on elamanohjeita meille kaikille.
Onnea, iloa ja rakkautta Diamond

Onkohan kateus pelkästään negatiivista?  :coolsmiley:

Mietin vaan että mitä se oikein on?!!!!!

Sanotaan, että suomalaiset, varsinkin pohjolaiset, pärjäävät pystyssä juuri kateuden ansiosta. Se panee niin kuin jotakin ittekin tekemään, että 'kyllä minäkin osaan'.

Se voisi toimia tietyssä määrin, siellä keskitilassa, jonkinlaisena töytäisijänä. :knuppel2:

Jos sitä on ihan pikkuisen, niin se heräättää kysymyksiä, raaputtaa minussa jotakin ja kas kummaa, olen johonkin menossa... :-\

Jos sitä on lähelle ääritilaa, niin voi perskeles sitä uhmaa, kun halutaan olla pikkuisen parempia kuin naapuri. :tickedoff:

Mutta vie se energiaa, ja joku voi siihen hukkua kuin mustaan virtaa ihan huomaamattaan. :buck2:

Hei ystävät! :)

Kateutta on toki monenasteista.
Terveesti ilmenevä kateudenpoikanen voi tosiaan jopa antaa intoa yrittämään jotain enemmän kuin muuten.

Mutta sellainen kateus, jossa toivotaan , ettei toisella saisi olla jotain sellaista mitä ei itsellä ole, on pahaa kateutta.

Se voi olla elintaso, auto, asunto jopa tietotaso joka toisella on.

Joku voi yrittää elää yli varojensa vain kateuden takia- vaikka velaksi.

Sitten on sellaista kateutta, joka panee tekemään toisille pahoja asioita.
Puhkomaan autonrenkaan tai rikkomaan jotain muuta toisen omaisuutta.

Lapsena maalla asuessa kateellinen naapuri jopa kävi päästämässä meidän lehmät yöllä omalle kaurapellolleen.
Hän teki monenlaista muutakin mitä en muista.
Meidän perhe oli sopuisaa, vaatimatonta joukkoa, joten ihmettelimme jatkuvasti, miksi he tekivät kiusaa.
Jostain he vaan olivat kateita.Oliko se lämpö, mikä meillä vallitsi?

Entäpä tämän päivän työpaikkakiusaajat? Eikö vain heilläkin ole kateutta jostakin, mitä eivät itsekään tiedä.

Ihminen, joka on sinut itsensä ja elämänsä kanssa ei tarvitse olla kateellinen kenellekään.

Vaikka elämäni ei ole ollut helppo, en ole halunnut kadehtia ketään.

Hyväksyvää rakkautta meille kaikille!

Toivottaa   :smitten:    maarita          :smitten:

Kylläpä vaan työelämässä juuri tuon kateuden katkera puoli tulee niin selvään
esille.
Miekin olin sellaisessa työpaikassa, jossa oli satoja ihmisiä, joten kyllä siellä tuli selväksi se mitä kateus saa aikaan.  :buck2:
Selkään puukotusta ja toisten mollaamista ja usein juuri hieman menestyneimmistä...Useimmiten selvää kateutta, tai huonon itsetunnon pönkitystä.

Ihminen joka on sinut itsensa ja ymparistonsa kanssa, ei tarvitse olla kateellinen kenellekkaan.
Nain mina ajattelen Diamond

Minusta kateus ilmenee rumimpana myös silloin, kun toinen onnistuu jossakin asiassa. Sitä ei missään nimessä kenenkään saisi tehdä!  :tickedoff:

Syntymäpäivät nyt sentään jotenkin hyväksytään. Mutta auta armias, jos on onnistunut esim. taiteessa luomaan jotain kaunista, tai tieteessä keksimään jotakin. Tai ehkä juuri tuossa työpaikalla on keksinyt hienon idean!

Kyllä varmaan pyritään luomaan lättänäksi, ihan kuin se kuuluisi asiaan.

Tiedätte varmaan jokainen. Kuinka usein kaipaa kanssailoitsijoita ihan aidosti! :'(

Näin varmaan on. Siitä herääkin se ajatus, että tarvitaanko kateutta esim. kasvamiseen. Onko se jonkinlainen herättäjä löytämään niitä heikkouksia, joita sitten tiedostaessaan alkaa käsittelemään? Löydän itsestäni, myönnän reilusti, usein kateutta, saatan sen ääneen sanoa, reilusti senkin! Mutta sitten lähden etsimään syitä ja niitä toisen hyviä puolia, mikä synnytti sen kateuden. Myönnän ihailuni myös sen kautta, sekä oman huonouteni siinä tietyssä asiassa, kun taas tasapainotan jutun jollakin omalla hyvällä puolella (jota ei tarvitse sitten kylläkään ilmaista).

Kuitenkin sitä tuijottaa suu auki joskus sellaista, joka vihapäissään ja kateuksissaan raivoaa, eikä huomaa itsesään mitään.

Salakavala on siis kateus, usein piruna olkapäällä muiden kuin itsensä nähtävillä!

Olen tässä lueskellut tätä kateus-ketjua ja koittanut miettiä mitä kateus minulle on ja merkitsee... :idiot2:
Oikeastaan en ole paljonkaan huomioinut kyseistä juttua tai ilmiötä elämäni aikana...tai sitten minulle on sille eri merkitys... :idiot2:

Jos kateus tarkoittaa sitä, että toivoisi joltakulta jotain pois, mitä hänellä on tai ajattelisi, että joku ei ainsaitsisi jotain mitä hänellä on, niin silloin en kyllä ole koskaan tällaista kateuden muotoa koskaan tuntenut...
Toki olen monasti ajatellut; "oi olisipa minullakin yhtä kaunis nenän profiili" tms..  ;), mutta kateudeksi en sitä ole kokenut...

Toisaalta en ole itse koskaan huomannut, että minullekaan kukaan olisi kateellinen (ihmekös tuo  ;D )..
Mutta sitten taas minulle on moni sanonut, jos olen kohdannut jotain 'tuomitsemista' jostain suunnasta, että kateuttaan hyökkäävät...
Ja useimmiten se on aina ollut nainen, josta minulle on tällainen 'diagnoosi' heitetty...
Kuten eilisenkin episodinkin jälkeen jonka koin...
Ja yleensä se on vielä mieshenkilö, joka sanoo minulle, että joku nainen siksi "hyökkää" jollain lailla minua kohti, koska on kateellinen jostain...ja ovat kyllä aina perustelleetkin sen jotenkin suhtkoht uskottavasti..

Itse en moiseen kiinnitä huomiota, koska en jotenkaan koe, että minulla olisi mitään kadehdittavaa. Jotenkin kaikki se mitä minulla tai minussa on, on jotain niin luonnollisen kautta minulle langennutta ja sen eteen olen kokenut myös jotain sellaista, mikä ei ehkä olekkaan niin kadehdittavaa/haluttua.
Ja sillä perustein myös koen niin, että meillä jokaisella on kaikkeen mahdollisuus mitä halajamme, jos olemme valmiit sen eteen tekemään sen 'täyttymyksen' saavuttamiseen tarvittavat teot, niin sisäisesti kuin ulkoisestikin...  :idiot2:

Jotenkin tuo on minulle niin 'luonnollista', että jos kylvän siemenen ja kastelen sitä, silloin voin saada kukan....
Tai jos en anna valoa kasvilleni, se kuihtuu pois..
Tai joskus kasvi on niin erityinen, että minun tarvitsee kiivetä vuorelle ja laskeutua rotkoon rankkasateessa ja kohdata 'aaveita', jotta voin hakea jostain erityisestä paikasta tälle kasvavalle kasville, jotain sille erityisesti ja sen kasvua erityisesti tukevaa 'limettiä'....  :D

Tiedä sitten...ehkä sitten en vain ole kohdannut omaa piiloista kateuttani tai jotain, mutta en oikein sitä missään näe... ???

Älä huoli, Mi-Olea!

Varmasti näin on asiat. On ystäviä, joille voi rauhassa iloita ja kehua repostella asioista ja he iloitsevat mukana. Kuinka vapauttavaa se on!

Mutta voihan sinulle joku olla kateellinen siitä ettei sinulla ole mitään kadehdittavaa. :2funny:

Ja tarvitseeko näitä niin pähkäillä.  Uskon, että kateutta löytyy sellaiseenkin asiaan, jota ei oikein tiedosta, toinen on vain tasapainoinen, siis täytyy omistaa jotakin arvokasta. Tai se tasapaino on itsessään niin arvokasta, ettei tarvitse mitään muuta. Siihenhän sitä pyritään. Eikö tasapaino ole sitä, että kielteiset tunteet häviävät tai ne huomaamatta laittaa vain syrjään?

 :2funny: ...  :-\, mutta tiedätkö....tuo voi olla tottakin..  :coolsmiley:

Kyllä olen ollut elämäni aikana monesta asiasta kateellinen monille ihmisille. Varsinkin nuorempana. Aina oli joku, jolla oli enemmän rahaa kuin mulla tai hienommat farkut. Sen isällä oli hienompi auto ku mun isällä jne.
Sitten jossain vaiheessa huomasin, että joku oli kateellinen mulle, että mulla oli sitä tai tätä, mitä tällä toisella ei ollut. Huomasin, miten kurja tunne tuli siitä, että oli kateutta. Olin tuolloin ehkä n. 15 v. kun tähän ilmiöön havahduin. Sen jälkeen olen tietoisesti työskennellyt sen eteen, etten olisi kateellinen mistään enkä kenellekään.
Tämä kateellisuus on varmasti mun tähtiin kirjoitettu, koska teen sen eteen töitä vielä tänäkin päivänä. Inhottava piirre , kertakaikkiaan, mutta teen parhaani, että pidän sen loitolla.

 :crazy2:

Voi kauhea, Elämänilo, kun synnytit kateutta!!!  >:(
Kehuminenhan sitä synnyttää, oletteko huomanneet!

Ei vaitenkaan, kuulostelin itseäni kun kehua retostelit. Ja hymyilin leveästi korviin saakka. Jukra vieköön. Tykkään enemmän siitä, kun ihmiset kehuvat, kuin että he viljelevät lieroa vaatimattomuutta, mihin meitä paljon on kasvatettu. Miksi ihmeessä saa valittaa aina? Se on jopa järkevää! Mutta jos tuo hyviä puolia esiin, se on leuhkimista ja turhaa tunteilua.

Joskus olen vihainen todella tälle kasvatukselle.  :tickedoff:

Mutta...

Jos me suomalaiset todella ollaan kadetta kansaa, niin tuota kasvatusta tarvitaan. *Piilota aarteesi. Ole nöyrä ja vaatimaton.* Plääh!

Sanoitpa totisen hyvin. Tervettä itsetuntoa omaavan ei tarvitse nöyristellä, eikä myöskään olla kade kenellekään.

Se että toivoo itselleen asioita, joita toinen omistaa tai muuten omaa ei mielestäni ole kateutta.

Mirjam kirjoitit hyvin! Itse koen kateuden huonona piirteenä juuri siksi että olen sen kohteeksi itse niin usein joutunut. Elämäni on ollut yhtä rankkaa oppimista, ja mitään en ole saanut ilmaiseksi. Mutta muuthan eivät sitä tiedä. Kadehtijat ovat aina muita naisia. Monesti riittää jopa vain se, että kävelen paikalle...  :idiot2: Ja uskokaa pois, en ole suinkaan niitä maailman kauneimpia stereotypia-muodossa... Nuorena toki itse kadehdin niitä, joilla oli varakkuutta ja kauneutta. Kaikki tuntui olevan heille, tuolle täysin toiselle rodulle niin helppoa. Aikuisuuden tultua kehiin, opin ymmärtämään kuinka kateus käännetään positiiviseksi energiaksi, joka tuo minulle menestymistä. Tein itsestäni yhden heistä. Kunnes tajusin että ei ole heitä ja meitä. Vain ihmisiä. Kateus hävisi, sitä on täysin turhaa tuntea, ei se anna vaan vie. Ihailua tunnen nykyään heitä kohtaan joita ennen kadehdin. Ihminen joka elää kuinka haluaa, on rohkea ja haluaa nähdä maailman juuri omanlaisenaan (loukkaamatta kuitenkaan muita..) ansaitsee minusta ihailun ja hatunnoston. Tuohon kun meistä kykenee kuka vain, kunhan uskaltaa heittäytyä siihen!! :smitten:

Nyt nostan tätä aihetta.

Minulla on hyvä tuuri ja sen lisäksi näen paljon vaivaa menestyäkseni.
Sitten kaverini, jotka suhtautuvat kaikkiin velvollisuuksiin negatiivisesti ja hoitavat asiansa hutasten, saavat ylimääräisiä tehtäviä, joista minä taas olen päässyt helpolla.. Ja jos minä näen jossakin paljon vaivaa, he eivät sitä huomioi. Aina sama virsi "niin epäreilua kun sä taas sait tehdä sen noin/pääsit läpi/sun ei tarvii tehdä ollenkaan/sait lyhyemmän harjottelujakson/sait noin hyvän arvostelun...

Kaksistaan ne sitten miettivät kun heitä kohdellaan epäreilusti ja minä saan aina kaiken.
Minun kuulleni ja varmasti myös selän takana.

Tämä tilanne tuntuu suorastaan v-mäiseltä..

Parasta kaikessa on se, että nyt yksi opettaja pisti minulle suoritusmerkinnän yhdestä tehtävästä, jota en ole tehnyt enkä palauttanut.

Tässä vaiheessa välikysymys: kuka teistä ilmottaisi opettajalle, että näin pääsi vahingossa käymään?
Hyvin harva, minä en ainakaan nyt kun on paljon muitakin tehtäviä..

Niin, menin sitten sanomaan tästä tapahtumasta näille kavereilleni, tyhmä kun olin.. Niin he ovat molemmat kuin persuksiin ammuttuja karhuja. Tosiasiahan on se, että jos heille kävisi näin, he eivät ilmottaisi opettajalle, mutta nyt kun minulle käy näin, he kysyvät multa koko ajan uudelleen ja uudelleen "mitä oot ajatellut tehdä sen tehtävän suhteen?", niinkuin lopettaisivat vasta kun sanon niille että "okei, mä teen sen tehtävän, koska teidänkin täytyy tehdä!!"

Ihan sama mitä mun elämässä tapahtuu niin aina sama itku!!!!

Aivan totta. Ja ne kateellisen/kateellisten nyrpeät ja happamat katseet. Ja entäs se tuuletus kun Itse tietää, että on onnistunut ja on siitä onnensa kukkuloilla.

Hyvä aihe. :)

Suomalaiset ovat kateellista kansaa ja sen huomaa hyvin suoraan ja rivien välistä,
varsinkin nyt kun asuu toisessa osassa Eurooppaa, jossa kyllä ollaan kateellisia,
mutta erilaisella tavalla. Tai ainakin se tuodaan esiin eri tavalla. :)

Joka ainoa ihminen on kateellinen välillä. Se on yksi ihmisen puolista ja täysin luonnollinen olotila.
Sillä on tarkoituksensa myöskin
-ihminen on ekonomiallinen rakennelma universumissa, eikä sillä ole mitään liikaa tai liian vähän.

Kateus on mieletön voimavara, kun sen ottaa käyttöön sillä tavalla,
kuin se on minun mielestäni ihmiselle tarkoitettu.

Mielestäni kateuden tarkoitus on saada ihminen kehittymään eteenpäin.
Kateus saa huomaamaan toisessa jotain sellaista, mikä itsellä vaatii kehitystä/parannusta.

-ja jos ihminen on fiksu, niin se suuntaa sen kateudesta syntyneen energiansa
itsensä ja sen vajavaisuutensa parantamiseen.
Typerys yrittää tuhota kateutensa kohteen.

Ihminen on luotu siten, että se pyrkii kehittymään eteenpäin kaikessa kehityksessään.
Siksi kateus on tarpeellinen ihmisen kasvun ja kehityksen kannalta. :)

O0

Juuri Sashan tavoin koen tuon asian, toivottavasti moni muu tämän asian oppisi,
ja lakkaisi kaatamasta paskaa kateuden kohteidensa niskaan.


Kyllä kateuden saa myöntää ja silloin se on suuri huojennus kadehtijalle ja kateuden kohteelle,
kun se negatiivisuus pääsee pois pinnan alta ja muuttuu rakentavaksi eteenpäin vieväksi voimaksi..
Sitten voidaan jatkaa eteen päin, eikä jäädä märehtimään.... :)

Tiigris, juuri näin.

Kateudenkin voi kertoa toiselle rakentavasti, ja sen kohde voi käyttää sen voimavaranaan mennessään asiassaan eteenpäin.

Joskus taas kateus esim, työpaikalla saattaa aiheuttaa toiselle kuopan kaivamista oman edun tavoittelun vuoksi. Miten paljon energiaa meneekään hukkaan kaiken sen sietämiseen ja selvittelyyn.

Niin.. :-\

Minulla kun on kausi, etten löydä kadehtimisen aihetta ja olen täysin tyytyväinen itseeni,
niin huomaan, etten kehity eteenpäin
-ainakaan samalla vauhdilla kuin kateuden innostamana. ??? :idiot2:

Heti kun saan inspiksen jostain jumalattoman hyvästä ideasta/asiasta,
jonka joku toinen on keksinyt ennen minua ja jonka haluan itselleni,
niin johan lyyti alkaa kirjoittaa. ::)  :P
Tapahtuu ja nopeassa tahdissa! ;D :2funny:

Tosin joku sanoo, että se ei ole ole kadehtimista, vaan inspiroitumista,
mutta kyllä minä silti väitän, että en saisi sitä inspiraatiota,
ellen ensin huomaisi jotain ihanaa/hyvää jossain toisessa ja sitten toteaisi,
että minulta se puuttuu, -shit- mutta haluan sen ehdottomasti
ja alan pyrkiä kohti sitä. ;)

Olen kade kaikille joilla on ruisleipää, erityisesti reissumies-viipaleina! >:( Täältä tropiikista ei tahdo löytyä.

 ;D

Ja minä niille, joilla on salmiakkia erilaisina maukkaina versioina. >:(

Itse oon kateellinen useimmiten siitä, kuinka toiset saavat vaan elämänsä järjestykseen. Uskaltavat tehdä päätöksiä, jaksavat nähdä vaivaa unelmiensa eteen.

Oon myös vähän kateellinen ihmisille, joilla on paljon läheisiä ihmissuhteita. Nämä ovat toisaalta asioita, joihin en itse voi omalta osaltani vaikuttaa. Olen kyllä puhelias, menevä ja avoin ihminen, mutta todella harvoin oikeasti Ystävystyn kenenkään kanssa. On vähän ulkopuolinen olo aina nykyään. Seurustelukumppani olis kans kiva, mutta en mä kenenkään "omaa" kadehdi. Toivon vain, että joskus mullakin olis joku yhteisö mihin kuulun.

Kyllähän tuo on juuri asia, johon voi itse vaikuttaa. Kyllä ystävyyssuhteet ovat useimmiten kovan työn ja vaivannäön tulosta siinä missä mikä tahansa muukin asia - ei minulla ainakaan MIKÄÄN ihmissuhde ole ikinä todellakaan taivaasta pudonnut, vaan on sitä saanut oikeasti tehdä töitä hirveästi itsensä kanssa että ensinnäkin päästää ketään lähelle ja uskaltaa olla ystävä itsekin toiselle ja sitten vielä se, että tekee töitä sen suhteen ylläpitämiseksi.

Kyllä jos jatkuvasti tulee eteen tilanne, että ei ystävysty kenenkään kanssa, niin kyllä silloin kannattaa miettiä, että tekeekö itse jatkuvasti jotenkin alitajuisesti tilanteen sellaiseksi, että sitä ystävystymistä ei tapahdukaan. Ihmiset kuitenkin luontaisesti haluavat viettää aikaa toistensa kanssa ja jos jatkuvasti on tilanteessa, että "kukaan ei halua olla ystävä", niin kyllä minä miettisin, että onko mahdollisesti itsellä joku juttu läheisyyden tai omien muurien kanssa jne. Ystävystyminen ei kuitenkaan ole asia, joka vain "tapahtuu", vaan kyllä siinä pitää itse olla aktiivinen.