Astro Foorumi

Olisiko kenelläkään vanhan kansan konsteja tai muita omien lasten kanssa hyväksi havaittuja konsteja saada lapsi irti peukun imemisestä?

Tyttäreni on 4-vuotias ja imee peukkuaan aina väsyneenä, nälkäisenä ja pitkästyneenä. Sinänsä se ei ole meitä haitannut. Olemme ajatelleet, että tokkopa enää koulussa kehtaa peukkuilla. Nyt kuitenkin kun jo kesällä puistoissa, omassa pihassa, hiekkalaatikolla jne.. voi olla lintuinfluenssa-pöpöjä, on tullut mieleen, että pöpöthän siirtyvät käsistä peukkua imiessä suoraan suuhun. Eli tavallaan peukunimijät ovat muita suuremmassa vaarassa.

En ole vaipumassa hysteriaan lintulenssun takia, mutta silti ei vara venettä kaadakaan. Etenkin kun tuosta tavasta pitää ennemmin tai myöhemmin päästä irti muutenkin. Ja ehkä olen nyt tavallista säikympi juuri tyttären suhteen muutenkin, kun hän on juuri selvinnyt vakavasta sairaudesta, jonka takia oli teholla kuukausikaupalla...

Siis auttakaa huolestunutta mammaa, jos vain jotakin vinkkejä keksitte!  :)

Hei May.  :)

Oli niin mielenkiintoinen aihe, että päätin tarttua, vaikka itselläni ei lapsia olekaan.

Paitsi tietysti mainitsemiesi pöpöjen myös purennan kannalta on kuulemma huono jos kovin pitkään on taipumusta peukalon imeskelyyn.

Mainitsit, että tätä ilmenee aina väsyneenä, nälkäisenä tai pitkästyneenä. Kun vielä mainitsit tuon pitkän sairaalajakson niin psykologiselta kannalta uskaltaisin sanoa, että kysymys on tietystä turvallisuuden tunteesta, jonka tämä tapa tuo.

Ehdotukseni siis olisi, että koittaisit esimerkiksi hankkia jostain pienen ja sievän tyynyn tms., jota lapsesi voisi rutistella aina kun väsymys, turvattomuus iskee.

Itselläni oli myös pienenä sairastelun takia useita sairaalajaksoja, pitkiäkin ja univaikeuksia. Sitten isäni hankki minulle pienen höyhentyynyn ja siitä asti se oli turvani aina kun oli paha mieli tai turvaton olo. Siinä menikin kauan kun siitä maltoin luopua... Heh.

Toivottavasti tästä oli jotain apua.  :)

Olisko Kynnel:istä mitään apua? Peukku olis takuuvarmasti niin pahan makuinen etten itse ainakaan viitsisi imeskellä... Toin jotkut oppivat siitäkin mausta pitämään....

Varmaankin löytyy paljon kaikkia hyviä konsteja. Itselläni lapset eivät ole peukkua koskaan imeneet, mutta tutteja kyllä ja niistä tosiaan on helpompi päästä eroon.  :)

Tuohon peukku-asiaan en oikein osaa mitään sanoa, se on vaikeampi juttu tosiaan, koska se kulkee aina mukana.
Sellainen ajatus kyllä tuli, mikä se kylläkin vaatii vanhemmilta muutaman päivän ajan totaalista asiaan keskittymistä, mikä ei arjessa ole kovinkaan helppoa järjestää.
Tutissahan on se helppous, että se vain yksinkertaisesti häivtetään ja sitten kestetään parin päivän vieroitusoireet ja se on siinä.
Joka kerta minut on yllättänyt sen 'helppous', siis onhan siinä parina iltana ja tiettynä hetkenä itkunsa ja hiukan hankalammat kauppa reissut sun muut tilanteet, kun ei ole äänenvaimenninta, vaan pitää jaksaa keskittyä aina siihen tilanteeseen täysillä.  :)

Eli siis asiaan  ;)
Ihan vaan jos on resursseja niin muutaman päivän ajan systemaattisesti, joka kerran kun peukku menee suuhun, se ohjataan sieltä kädestä pitäen pois...toistoa toistoa ja toistoa... aluksi ehkä sekunnin välein, kun tilanne on...hetken päästä minuutin välein...ja joka kerta tuo ajallinen väli tulee pitenemään, jos jaksaa olla sitkeä ja johonmukaisesti toistaa samaa...

Uskon, että menee kaksi päivää ja peukku ei mene suuhun enää kuin ehkä jossain tilanteessa, kun on joku 'herkkä' tilanne ja totuttu tapa vain tulee ensimmäisenä automaationa.
Kiinnittää vain huomiota enemmän näissä tilanteissa, kun tietää, milloin lapsi helpoiten tuon peukun suuhunsa laittaa. Ja taas hetki toistoa...
Ja samalla voi kiinnittää lapsen huomion johonkin kiinostavaan ja kivaan muuhun tekemiseen tai juttuun..
Väsyneenä lasta voi silitellä tai vaikka leikkiä jotain peukaloputti leikkiä jossain tilanteessa "missä on etusormi, missä on etusormi...täällähän minä, täällähän minä" tyyliin... ;D

Kysehän on totutsta tavasta.  :)

Olen kuullut noista pahojen makujen käytöstä, mutta en nyt tiedä niiden tehosta...ja onko hyvä, että lapsi oppii, että hänen pieni kaunis peukkunsa maistuu pahalle...  :D
Ja toisekseen, syyllisyyden kautta en myöskään missään tapauksessa lähtisi tuota tapaa poistamaan.
Vaan jotenkin niin, että vanhemmat ottavat täysin vastuun jutusta...se ei ole hyvä eikä paha juttu, jos peukku menee suuhun.
Eikä lapsi ole kiltti, jos peukku ei mene suuhun, eikä tuhma, jos menee.  :)
Peukku vain ei kuulu suuhun ja siinä syy, miksi sitä ei sinne laiteta.  ;)

Onpa kiva huomata, että jopa tällaisessa hieman ohi foorumin aiheenkin menevässä aiheessa löytyy avuliaita neuvojia!  :)

Alzbeta,

kiva että olet itse (vielä) lapsettomana jaksanut perehtyä ongelmaan.
Tyyny on muuten hyvä idea, mutta oma likainen, risainen, sisälmyksiään sinne tänne pudotteleva tyynyriepu tytöltä jo löytyy. Se on toinen turva peukun lisäksi ja peräisin juuri ajoilta, jolloin tyttö oli jatkuvasti sairaalassa. Tuo tietty tyyny on niin tärkeä, että mikään niistä pienemmistä ja siistimmistä tyynyistä, joita olemme yrittäneet tuputtaa tilalle, ei ole kelvannut. Jopa lomamatkallamme tyynyriepu oli mukana ja matkusti käsimatkatavaroissa omassa repussaan. Joutuipa tyynyriepu myös läpivalaisuhihnalle.  :)

Mammamma,

Kynneliä pitääkin nyt harkita. En olekaan tullut ajatelleeksi sitä, vaikka toisaalta hieman arveluttaa saada rakas peukku yhtäkkiä pahanmakuiseksi - ihan niinkuin Mi-Olea pohdiskeli... Toisaalta eipä tässä nyt ole varaa heittäytyä hentomieliseksi, kun peukusta irrottautuminen olisi niin tärkeää etenkin tuon lintulenssun Suomeen tultua.

Mi-Olea,

pitääpä ryhtyä oikein vahtimaan peukun suuhun sujahtamista ja rientää paikalle järjestämään muuta ohjelmaa. Aion myös yrittää selittää tytölle rehellisesti, että peukun mukana menee suuhun tuhottoman paljon pöpöjä. Joskus sitä vielä aliarvioi nelivuotiasta eikä tule ajatelleeksi, että rehellinen selitys menisi varmasti jo hyvinkin perille. Kun tyttö on perheen pikkuinen ja ikäero veljeensä melkein kymmenen vuotta, niin tyttöä tulee pidetyksi hieman turhaankin perheen ymmärtämättömänä  "vauvelina". Toki selityksetkään eivät täysin varmasti tilannetta muuta, sillä totuttu tapahan tuo peukun suuhun sujahtaminen tosiaankin on.

Kiitokset neuvoistanne vielä kerran!

Meillä on sama ongelma. peukkua ollaan aina otettu suusta kun ollaan nähty, huutohan siitä tulee. Laitoin sitten väkiviinaetikkaa peukkuun, imi kahta kauheemmin  :2funny: Onkohan kynneli sen pahempaa kuin tuo etikkakaan?

Se on varmaan kehiteltävä peukaloille oma pakkopaita ettei sitä saa suuhun ilman että tunkee koko käden :uglystupid2:  :D

Tuollaistahan minäkin ajattelin ehdottaa ;)

Kun olette asiallisesti keskustelleet siitä, ettei tuota peukalopottia ole tarkoitus enää tämänjälkeen imeä, ja kun lapsi on sen ymmärtänyt, niin hän varmasti itsekin haluaa siitä oikeasti eroon. Tottumuksista kuitenkaan ei ole aina helppo luopua, joten peukku siis pakkopaitaan ;) Näinollen jos ja kun peukku on  menossa epähuomiossa suuhun.. niin silloin hän muistaa, ettei sitä pidäkään laittaa suuhun, jos siinä onkin jotain ylimääräistä: peukalotuppi, laastarilappu, pikku sormus tms.

Siis eikun ompelupuuhiin peukalomekkoa tekemään :2funny:

tuo laastari voiskin olla hyvä idea, pitää kokeilla!

Kun tämä aihe on vaihtoehtohoitoja- palstalla, rohkenen ehdottaa homeopaatin puoleen kääntymistä. Tällä lempeällä hoidolla saadaan vahvistettua lapsen omaa turvallisuudentunnetta, ja siinä sivussa jää peukalot ja muut korvikkeet tarpeettomiksi.
Tekee mieleni vielä lisätä, että psykologiassa nimetään oraaliseksi vaiheeksi(syntymästä noin vuoden ikään) kehitysvaihetta, jossa viettityydytyksen haku keskittyy lähinnä suun seutuun. Tämän vaiheen 'päälle jäämisen' on arveltu johtavan myöhemmällä iällä esim tupakointiin tai ylensyömiseen

Ja jälleen lisää viisaita neuvoja! Kiitos taas!

Boboo,
aika hauska tuo kertomasi väkiviinaetikka-episodi!  ;) Selvästikin lapsi piti sen mausta vaikka tuskinpa pitää ruokansa joukossa samasta mausta enää parin vuoden päästä. Aion kokeilla meilläkin tuota etikkaa(kin), saa nähdä tuleeko peukusta meilläkin entistä suurempaa herkkua vai vähenisikö imeminen yhtään. :)

Elektra,
hyvä idea! Sormeen jonkinlainen muistuttaja. Pitää vain toivoa ettei käy niinkuin voisin kuvitella itselleni käyvän; hetken päästä ei enää muista, minkä takia se muistuttajanaru on sormessa.  :)

Ikitosi,
terävä huomio. Ei pidä hoitaa pelkkää oiretta (=peukalon imeminen) vaan syytä siihen. Homeopatia on muutenkin tuttua, joten erittäin todennäköisesti voimme sieltäkin hakea apua, mikäli mikään edellä mainituista kotikonsteista ei tuota tulosta. Pitäisiköhän apua hakea itselle myös, kun joskus tuntuu, että tuo oraalivaihe on jäänyt päälle itselle myös (ylensyöminen, suklaanhimo jne....). :D

Ikiaika,
paljonhan täällä - ja muuallakin - kirjoitellaan sellaista, jota ei kuitenkaan voida tietää vaan pelataan pelkällä arvailuilla. En silti koe, että siitä kauhukuvia syntyisi - ei ainakaan näistä asiallisista jutuista, joita tässäkin keskustelussa näkee. Eri asia on, jos arvailuissa ei ole minkäänlaista tolkkua.

Arveltu siksi, ettei asiasta tietääkseni ole tehty virallisia tutkimuksia. Mutta psykologisten käyttäytymis- ja ehdollistumisteorioiden valossa tällainen päätelmä voisi olla looginen.
Tällaisena aikana, kun kaikesta voidaan alkaa vaatia tieteellisiä todisteita (jotka eivät välttämättä kerro muusta, kuin tutkimusmenetelmien kehitystilasta), esitän asiat mielummin arveluina, jotka kukin voi sitten hyväksyä tai olla hyväksymättä; oman ymmärtämyksensä mukaan.
Uskon kyllä, että tieto näistä logiikoista ja lainalaisuuksista on jo olemassa meissä itsessämme, vaikkei sitä tieteellisesti olekaan todistettu  ;)

Heips!
Meillä keskimmäinen imi peukaloa n. vuoden verran ½ vuoden ikäisestä alkaen. Kuulin myös 'kauhutarinoita' purentavioista ja imemisen lopettamisesta, mutta nämä ennusteet eivä pitäneet paikkaansa meidän kohdallamme.
Surkuhupaisaa kyllä, meillä purentaviat (alapurenta) onkin vanhimmalla ja nuorimmalla eikä tällä peukunimijällä! Liekö imeminen laajentanut yläleukaa...  ;)
Ja peukun imemisestäkin päästiin suht helposti - ehkä iästä johtuen (olen muutenkin sitä mieltä, että myös tutista pitäisi päästä eroon suht pienenä, jos sitä yleensäkään tarvitaan - meillä sitä ei ole käytetty). Eli 1½ vuoden ikäisenä päätin, että riittää - peukkuun tuli 'pipi' ja sormeen laitettiin kangaslaastari. Luonnollisesti ensimmäinen ilta oli ihmetystä ja itkua täynnä, kun peukkua ei maistunutkaan samalta. Toinen ilta meni jo helpommin ja kolmantena tyttö otti itse laastarin pois sormesta. Juttu oli ohi yhdessä viikonlopussa eikä sormi sen jälkeen ole enää suuhun mennyt.

Tsemppiä ja määrätietoisuutta  :smitten:  :smitten:  :smitten:

Todellakin ihan henkilökohtainen käynti homeopaatin vastaanotolla on tarpeen; nopeasti vilaisten peukalon imentään löytyy ainakin 23 eri lääkeainetta.

Nyt on testissä laastarit peukkuun, vielä menee hyvin, jätkä laittaa peukun suuhun ja ottaa samantien pois ja ihmettelee, katselee ja kääntelee peukkua  :2funny: ja yrittää uudestaan toisella peukalolla.