Astro Foorumi

"Aina tuntuu kaikilla muilla menevän paremmin kuin minulla. Muilla on enemmän rahaa, ystäviä, vaatteita, menestystä, ihan mitä vain."

Kun mikään ei riitä. :tickedoff:

Olen turhautunut! >:(

Lähtökohtahan on se, että minulla on kaikki hyvin, ei ole mitään valittamista. Ainoa asia, joka on onnen tiellä, on käsittämättömän huono itsetunto, joka aiheuttaa vertaluvimman ja tulen aina siihen tulokseen, että "pitäisi olla jotain, pitäisi tehdä jotain, jos olisin 3kg hoikempi, jos hiukseni olisivat pidemmät, jos harrastaisin jotain mielenkiintoista, jos asuisin jossain muualla, jos jos jos, niin olisin onnellisempi ja parempi." Siitä taas seuraa se, että "aloitan uuden elämän huomenna, tai sitten kun jotain."

Loppumaton kierre.

Tiedän että vastaukset ja työkalut ovat sisälläni. Kyse on vaan asenteesta. Kyse on siitä, että oppisin rakastamaan itseäni juuri tällaisena ja olemaan kiitollinen siitä kaikesta, mitä minulla on. :angel:

Miksi sitten on niin vaikeaa vain hyväksyä asiat? En vain tiedä, mistä lähtisin liikkeelle. En pidä itseäni pinnallisena. En arvio toisia ihmisiä heidän ulkoisten ominaisuuksien perusteella. Minulle on samantekevää, ovatko ystäväni kirpparivaatteissa vai pukeutuvatko viimeisen muodin mukaan, tai ovatko he duunareita vai akateemisesti kouluttautuneita.
Miksi siis kuvittelen, että joku muu arviosi minua toisenlaisten kriteerien mukaan ja miksi ihmeessä annan niin paljon painoarvoa sille, mitä kuvittelen toisten ihmisten ajattelevan minusta? Tiedän, että se on hölmöä, eikä se johda ikinä mihinkään. Olen vain jotenkin juuttunut tähän.

Onko kellään ollut samanlaisia tuntemuksia ja kokemuksia siitä, miten pääsee tällaisesta yli? En kertakaikkiaan enää halua taistella tuulimyllyjä vastaan, vaan keskittyä elämässäni paljon oleellisempiin asioihin, kuin miettimiseen minkälainen minun pitäisi olla.

Moi valonkantaja, täällä ilmoittaudun joukkoon tummaan, nyt on parhaillaan menossa tälläinen alamaissa oleva olo, haluaisi, että kaikki hyväksyisi minut jne.

Nytkin vkonloppuna jouduin tahtomattani illanistujaisissa kuuntelemaan vihjailevia asioita, jotka tulkitsin olevan nykyisestä suhteestani, en tiedä oliko asia tarkoitettu juuri minulle, mutta kyllä ne osui "akilleen kantapäähäni" aika mukavasti (tietenkin sen takia, koska itse ajattelen niin/tai ne on totisinta totta) ja nyt on olo niin kuin poljetulla/epäonnistuneella, mutta ei anneta periksi, Sinä  ja jokainen olemme hyviä ja parhaita juuri sellaisina kuin olemme, muista että jokaisella on ne omat ongelmat ja jokainen kadehtii jokaista.

Aurinkoista päivää sinulle  :smitten:

t. Elviira

Hei Valonkantaja, tiedän erittäin hyvin mitä tarkoitat ja omasta kokemuksesta myös sen, että tuo ei ole mikään yhden päivän tai viikon juttu päästä eroon...

Kannattaa aloittaa siitä, että etsii sellaisen elämänalueen, jossa tuntee jotenkin olevansa muiden kanssa täysin samalla viivalla eikä vertaile vaan jollain tavalla pystyy keskittymään johonkin niin paljon, että melkein unohtaa itsensä.

Itselläni tuo vahva alue on koulu ja työelämä. En ole ikinä vertaillut ainakaan itseäni väheksyen opintoviikkoja tai opintopisteitä tai tenttien arvosanoja tai toisella on paremmat muistiinpanot kuin minulla jne. Jos olen vertaillut niin se on tapahtunut rakentavassa hengessä ja olen tyyliin Aivan tuolla tavalla sen voi tehdä paremmin ja kas enpäs olisi itse keksinyt jne. Töissä aivan samalla tavalla teen parhaani ja katselen muita ja jos joku tekee jonkun asian kätevämmin niin otan opikseni. Jos joku menee pieleen niin voin miettiä itseäni mollaamatta, että mitä oikeastaan tapahtui ja mitä pitäisi tehdä toisin. Sitten yritän uudelleen.

Viimeaikaisin suurin kriisin ja huonon itsetunnon ja vertailun mörkö on sitten ollut tämä kaikilla muilla on joku paitsi minulla, kaikki muut pääsevät matkoille paitsi minä ja kaikilla muilla on rauhallisempi ja kauniimpi kotiympäristö jne...  :tickedoff:

Varsinkin viikonloput tuntuvat joskus suoraan sanoen vaikeilta kun kaikilla muilla tuntuu olevan vaikka mitä menoa ja minulla harvemmin on mitään sen ihmeellisempää kuin kouluhommia tai kotitöitä joskus näen kavereita.

Tämä sisäinen keskustelu ei siis ole mitenkään rakentavaa vaan itseäni alentavaa ja itsesääliä täynnä.

Olen vähitellen opetellut muuttamaan tuota sisäistä keskustelua itseni hyväksyvämpään suuntaan ja olemaan itselleni ystävällisempi.

Ehkä huonon itsetunnon mukana tuleva ongelma on juuri se, että kuluttaa liikaa aikaa miettimällä mitä pitäisi haluta ja mitä ja minkälaista pitäisi olla kun sen sijaan olisi parempi keskittyä miettimään millainen haluan olla ja millaista elämää minä haluaisin.

Ehkä siitä vähitellen pääsee eteenpäin...  ;)

Keltainen väri kuulemma väriterapian mukaan auttaa huonoon itsetuntoon, joten keltaisia, aurinkoisia ja itsevarmoja ajatuksia jokaiselle, joka turhaan mollaa itseään.  :)

Kiitoksia teille..  :)

Hih, hassua, jotenkin tuntuu että yläkerta jotenkin heti reagoi tähän äskeiseen "hätähuutooni" ja tarjosi minulle välittömästi valtavan mahdollisuuden kehittää itsetuntoani..

Pian kirjoitettuani tämän viestin, yksi koulukaverini soitti minulle ja pyysi tulemaan mukaan sellaiseen oppilasteatterijuttuun, joka on nyt toista kertaa koululla. Sähköpostiin oli tullut viesti että sinne kaivataan lisää porukkaa kun ekakerralla oli vain 7 osallistujaa..

Olin aluksi vähän nihkeä, koska esiintymisrohkeus on vähän kateissa. Mutta koska tiedän, että olen luova ja rennossa ilmapiirissä olen erittäin hyvä näyttelijä, suostuin lähtemään. Hirveästi pelottaa ja jännittää, mutta olen samalla täynnä intoa ja toivon, että tämä on nyt SE JUTTU, joka valaa minuun vähän lisää rohkeutta ja auttaa hyväksymään itseni tällaisena.

Voi kun jännää.. Tänään iltapäivällä sinne siis hulluttelemaan! :D

Itsetunto kysymykset on iänikuisia ::) eräs tuttuni sanoi...kun olen hoikempi niin olen sata kertaa onnellisempi..nooo se oli hoikempi, silti oli yhtä onneton, tais olla vieläkin onnettomampi ??? Taitaa olla niin että täytyy vaan välillä kokea sitä huonoa itsetuntoa, että jaksaa taas hyväksyä ittesä minuutti minuutilta paremmin :smitten: sano niin tai näin aina se menee väärinpäin :D vaikka sais uudet vaatteet tai uuden hiuslookin, on sen aikaa itsetunto kohillaan, kunnes täytyy hankkia taas uusia, itse en usko että täysin itseensä hyväksyvää ihmistä löytyy täältä maapallolta, kaikki joskus kokee edes kerran eläissään tyytymättömyyttä itteesä :coolsmiley:

Olen myös "mestari" väittämään itselleni, että muilla menee paremmin ja minulla vaan suksi tökkii kokoajan...ja OIKEASTI kaikki on hyvin...olen terve, minulla on töitä, omakotitalo, kaksi suloista koiraa ym ym...kuitenkin usein tulee tunne, että on tylsää ja miksi minulle ei tapahdu mitään kivaa tms...mutta miksi ylipäätään kokoajan pitäisi tapahtua jotain...eikö sitä vaan voisi olla ja nauttia??

On päiviä, jolloin elämä hymyilee ja kaikki rullaa mukavasti...ja sitten taas yks kaks ilman että mitään tapahtuu, mieli synkistyy....
On siinä silloin läheisillä ihmettelemistä, että mikäs nyt...kun en tiedä itsekään, että mikä vei mielen alas :idiot2:

Miten löydän sen voiman, että jaksan etsiä sen mielenrauhan ja tasapainon itsestäni...koska eipä se ulkopuolelta löydy... :-\

Itse en kadehdi muita mutta ajoittain itsetunto on maassa.

Minullakin on aika usein tuo "miksi mitään kivaa ei tapahdu". Siihen kyllä pystyy vaikuttamaan itse aika paljon...

Pitää vain antaa mennä, rohkeasti. Jos kaipaa tapahtumia ja sosiaalisia kontakteja, ei auta istua kotona ja miettiä miksei mitään tapahdu. Leffaankin voi mennä vaikka yksin, jos kaverit ei ehdi mukaan... Vaikkapa kuntosalilla voi nähdä ihmisiä, joille voi jutella niitä näitä, jos vaikka siellä törmäisi siihen unelmiensa prinssiin.

Kannattaa katsella ilmoitustauluja, joilla ilmoitetaan erilaisista kursseista ja reissuista. Mikään ei ole jännempää kuin aloittaa uusi harrastus, kuten minä nyt menen pian sinne teatterijuttuun. Jos en olisi luvannut lähteä, olisin todennäköisesti tällä hetkellä 20% kettuuntuneempi, enkä saisi mitään koko päivänä aikaan.

ILOISTA KEVÄTMIELTÄ KAIKILLE JA ITSETUNTO KORKEALLE!!  :smitten:

Itse ole ankara itselleni, vaadin todella paljon itseltäni, en muilta niinkään. Ärsyttää jos en onnistu täydellisesti kaikessa, silloin tunnen itseni luuseriksi.

Itselle aika ajankohtaisia juttuja ja tuntemuksia...
Tänään juuri mietinkin, että miten saisin 'oksennettua' ulos sisältäni sen 'vaatijan', kun olen jo sen sieltä löytänyt ja ymmärtänyt, että se luo vain heijastumia itseni ulkopuolelle, muttei ole siellä....
Ja toisaalta kun mietin, että mistä se 'vaatija/mörri-möykky' on sisälleni mennyt, kun ei se siellä aina ole ollut, niin onko se kuitenkin alunperin heijastunut ulkoa sinne ja jostain kuuman syystä olen sen omakseni ottanut.. olen antanut sen rakentaa sinne pesän...
Häädön olen jo sille antanut, mutta on sitkeä kaveri....sanoo vain ettei muka ole löytänyt uutta kotia, eikä ketään voi heittää tuonne talvi kylmään.. :crazy2:

Tiedän.. Jos en opi asioita hetkessä tunnen itseni tyhmäksi ja huonoksi. Vaadin täydellisyyttä niin työssäni, kodissani, älyssäni, ulkonäössäni ja jopa leipomuksissani. Jos jokin menee vikaan olen huono ihminen. Muutenkin pidän usein itseäni liian hankalana ihmisenä, tiedättehän, oinas pässi joka haluaa tehdä kaiken oman päänsä mukaan ja siihen lisättynä vielä ravun yliherkkyys ja marttyyrimaisuuus  :P
Lisäksi olen usein puuskittain sitä mieltä ettei kukaan pidä minusta  ;D Hoh hoijaa!!! Oikea itsesäälin mestari  :) Onneksi nuo kohtaukset menevät usein nopeasti ohi ja taas jaksaa.

Tervehdys,

kuten monet muut nousu-Ravut, myös minä olen kamppaillut itsetunto-ongelmien kanssa. Tässä reseptejä, joilla olen saanut omani kujntoon:

toisin kuin monilla muilla naisilla, minulla ei ole ollut ulkonäkökomplekseja. En silti ole mikään Miss Eurooppa, vaan ihan perusmimmi. Muistan teini-iässä riisuutuneeni alasti ja poseeraaneeni sitten kokovartalopeilin edessä. Ensin Lilli edestä, sitten Lilli takaa. Myöhemmin jopa piirsin jopa alastonkuvia itsestäni. Joka tapauksessa muistan ajatelleeni peilin edessä, että "kyllä tämä ruumis minulle kelpaa". Asia oli sillä selvä. Aina törmää ihmisiin (lue miehiin), joiden mielestä peffa on väärän mallinen tai rinnat ovat liian pienet toisinaan taas olet liian laiha ja toisinaan liian lihava. Minulle on kuitenkin tärkeintä se, että itsellä on ruumiissa hyvä olla. Vaikka muokkaisin itseäni miten paljon, ikinä en voisi kaikkia miellyttää. Sama asia koskee muuten myös luonnetta.

Minusta on ihan OK parannella huonoa itsetuntoa paneutumalla sellaiseen tekemiseen, jossa voi kokea onnistumisen iloa. Jos huono itsetunto on peräisin kotoa jotenkin syyllistävästä ja latistavasta ilmapiiristä, niin vastalääkkeeksi kyllä kehoittaisin karttamaan ihmisiä, jotka eivät näe sinussa mitään hyvää. Jos asut vielä kotona, niin kehottaisin muuttamaan pois ensi tilassa. Ympärilleen kannattaa etsiä tyyppejä, jotka osaavat innostaa, kannustaa ja rohkaista. Sellaisiakin on! Toisinaan pelkkä positiivisten ihmisten läsnäolo kohottaa itsetuntoa, tietenkin sillä edellytyksellä, että altistus on pitkäaikainen. Positiivisten ihmisten kanssa voi rentoutua ja olla oma itsensä. Se on hyvin vapauttavaa.

Itsetunnon kehittelyssä on luultavasti sellainenkin vaihe, että törmää taas niihin v-mäisiin ja kriittisiin ihmisiin. Näissä tapauksissa voi sitten testata, kuinka hyvällä mallilla se itsetunto oikein onkaan. Jos hyvin käy, osaat tässä vaiheessa suhtautua kritiikkiin olkien kohautuksilla tai tarvittaessa pistää toiselle selkeät rajat. Kenenkään ei tarvitse sietää räikeitä henkilökohtaisia loukkauksia! Kaikille kuuluu ihmisarvo ikään, sukupuoleen jne, jne. katsomatta!

Kateus on itselleni vieras tunne. Minun on helppo hyväksyä se, että ihmiset ovat erilaisissa vaiheissa elämissään ja heillä on erilaiset taustat eikä toisen menestyksestä iloitseminen ole itselleni lainkaan vaikeaa. Toisten menestys toimii itse asiassa kannustimena itselleni: kun kaveri X kykeni tekemään teon Y, niin varmaan minäkin siihen pystyn!

Eipä mitään lääkettä taida olla tuohonkaan tautiin, vaan kullakin lienee omat konstinsa siitä selvitymiseen..
Mikään ulkonäköjuttu ei hirveämmin heilahduta, ellei nyt satu olemaan muutenkin sellainen vire, että jee mikä läski ja onpas imarteleva valaistus..Ne fiilikset ovat kyllä yhtä mielialasta kiinni kuin mikä tahansa muukin hyvä/huono elämöinti..
Ja tuo vertailujuttu..No ok, tietenkin on elämässäni asioita jotka voisivat olla paremmin (työ jne), mutta voisivatpa olla paljon paljon huonomminkin...Jos joku nyt sattuu sitten elämään täydempää elämää, niin lienee tehnytkin jotain sen eteen. Ja itse kun en ole aikaansaavimmasta päästä.
Osittain olen oman pakkani jakanut, vaan joitakin villejä kortteja voisin varmaan käyttää, jos saisin itsestäni sen verran irti.
Sillä tavalla siis kärsin mielestäni huonosta itsetunnosta etten usko kykyihini tai rohkeuteeni ja niinpä moni unelma ja toive jääkin toteuttamatta. Ja sittenkös vasta ahdistaa.. Ketäpä muuta syyttäisi kuin itseään ja rohkeudenpuutettaan..Kun edes sen verran saisi aktivoiduttua, että kehittäisi toimeliaisuuttaan, mutta ei. Se mörkö joka sanoo että ei siitä mitään tule kuitenkaan on niin vahva, ettei tee mieli edes yrittää mitään.
Tuon mörön kun saisi heikommaksi niin sitten asiat olisivat paremmalla tolalla. Kai?

... neljätoista pistettä tuosta Helmen testistä..

29 itsetuntopistettä lasahti minulle.

Testissä on tosin sekoitettu hyvä itsetunto ja vahva ego. Ne voivat kuullostaa samalta asialta, mutta sitä ne eivät todellakaan ole. Egon tarkoituksena on suojata heikkoa tai hävettävää ydintä, jolloin ei voida puhua hyvästä itsetunnosta. Vasta sitten ollaan todella vahvoilla, kun egoa ei enää tarvita.

Totta.
Siksi ehkä välillä kuulostan kaiken 'synkeän ja suurien tunteiden' puolestapuhujalta ja niiden ulostuomista, tarvetta, oikeudellisuutta yms. kannustan paljonkin, koska itse omalla kohdallani, olen vaikka pari vuotta masentunut ja ryven synkeissä ajatuksissa ja vellovissa tunteissa, kuin koskaan jättäisin tuota kokematta ja sen sijaan rakentelisin vain egoani, suojaamaan tuota 'surullista ja heikkoa' itseäni, joka on päässyt joskus muodostumaan. Uskon, että sen kohtaamalla, voi vasta rakentua tuo itsetunto.... :angel: Tai sen voi löytää sen kaiken alta....

Mikä toisaalta minusta onkin ollut ristiriitaista...tuntuu, että (syvä)itsetuntoni olisi hyvä, mutta ego on ihan rempallaan...ego masentuu tai saa masentumaan, ei se syvin oma olemus...  ::)
Hmmm....  :idiot2:

Ja tosiaan tuolla Enskan kirjoituksesta löysin paljon itseäni...siis että on ihan mielialoista kiinni, miltä 'peilissä näyttää'...
Mutta onko mielialat egon alaisia vain itsetunnon...tulipa vaan muuten mieleeni nyt tässä...  ::)

Mietin tänään aikaisemmin, että miten paljon ihmiset heittävät rahaa hukkaan ostamalla asioita, joiden avulla luulevat saavuttavansa paremman itsetunnon ja paremman elämän..  :o

Jos esimerkiksi katselee nimeltämainitsemattoman ruotsalaisen lapsityövoimaa käyttävän trendivaateketjun kuvastoa, eikö se olekin niin että kaikki mallit näyttävät kauniilta, vahvoilta ja iloisilta ihmisiltä. Ne kuvat tyrkyttävät meille ajatuksia "Jos ostat tämän paidan, tulee sinustakin yhtä kaunis ja rohkea, kuin tämä malli tässä", eikö vain?  :idiot2:

Miehet usein taas yrittävät olla jotain autonsa kautta. Mies jolla on punainen urheiluauto, on varmastikin rohkea, impulsiivinen ja sporttinen.  :coolsmiley: Ainakin sellaisen mielikuvan siitä saa. Ihmiset yrittävät piilottaa itsensä jonnekin ja kehittää itselleen erilaisin välinein sellaisen tyylin/imagon, joka tukee heidän käsitystään siitä, minkälaisia he haluaisivat olla.

Pois se minusta.

Moikka

Eroon huonosta itsetunnosta ja kateudesta pääsee parhaiten kääntämällä ne positiiviseksi ajatteluksi. elikkä kun kademieli koitta ja tuntuu kaikilla muilla menevän paremmin kuin itsellä sekä niillä on enemmän rahaa, ystäviä, vaatteita, menestystä ym. Niin pitäisi ajatella kyllä on hienoa, että koillakin menee hyvin niin se alkaa ruokkia ajatusta, että he niinhän mullakin voisi olla jos vain tarpeeksi teen asian eteen muutakin kuin murehdin, sillä samanlaisia kuolevaisia me ollaan kaikki.
Yleensä meillä valittajilla on kaikki hyvin, ei ole mitään valittamista, mutta kun köyhät kadehtii rikkaita ku niillä on kaikkea ja rikkaat taas köyhiä kun ne voi olla niin huolettomia ym.
Ei pidä antaa median ruokkia kateus mielikuvaa, sillä se on pahin masentaja ja kateuden tuottaja lööpeillään.
Kerran ihmettelin koulukavereilleni, että eikö teillä ole muuta tekemistä kuin meikäläisen elämän kadehtiminen, 10 vuotta sitten ne ihmetteli, kun meikäläinen oli vielä poikamies ja kierteli maailmaa. Ja nyt ne eronneina ihmettelee, kun olen perheellinen ja asiat hyvin.
Huonon itsetunnon perusta usein on, että sisin sanoo, että teet työtä tai asut sellaisessa paikassa tai olet suhteessa joka toimii sydämmesi vastaisesti. Ihminen monesti kadehtii niitä asioita toisessa, jotka itsellä on retuperällä tai joita ei uskalla kohdata.
Asenne muutosta tarvitaan itseltä ja että oppisi rakastamaan itseäni juuri sellaisena kuin olet. Laulussakin sanotaan: Älä koskaan ikinä muutu, pysy aina tuollaisena kuin nyt oot. Ole kiitollinen siitä, että elät ja hengität.
sotaveteraanien ohje: Tuleen ei saa jäädä makaamaan, vaan keskity elämässä oleellisiin asioihin.
ELÄ OMA ELÄMÄÄ - ÄLÄ TOISTEN. ÄLÄ HUKKAA KALLISARVOISTA ELÄMÄÄ TOISTEN SAIPPUAOOPPERA ELÄMÄN SEURAAMISEEN.
TEE SE MISTÄ OLET AINA HAAVEILLUT - ELÄ ELÄMÄSI, ELÄMÄSI ARVOISESTI.
 :smitten:  :smitten:  :smitten:  :smitten:  :smitten:  :smitten:  :smitten:

Heissan!

Mulla myös ongelmia tuon kateuden kanssa. Itselläni on vastustanut mm terveyden suhteen, vaikka perusasiat ovatkin kunnossa. Samaan aikaan ystävät löytävät ihania miehiä, matkustelevat, pääsevät eteenpäin töissä ... Olen huomannut, että se ainakin auttaa, kun kertoo ystävälle, että on kateellinen jostain asiasta. Jotenkin se vain katoaa tai menettää merkityksesnä sen jälkeen. Uskon että rehellisyys itseä kohtaan auttaa. Mulla tää asia muuttuu välillä jo katkeruudeksi.

Sekin on  hassua, kun itsellä menee ns. hyvin muiden mielestä, niin niitä kadehtijoita riittää ympärillä ja silti voi tuntea oman olon surkeaksi eikä kadehtimisen arvoiseksi. Eihän ne asiat yleensä ole niin yksinkertaisia.

Mielestani monella suomalaisella on heikko itsetunto(huom. mina kuulun joukkoon) ja olen monta kertaa miettinyt syyta tahan.
Mielestani sosiaalinen kanssakayminen  ja loytaa mielekasta tekemista on kaiken  alku.
Ensinnakaan silloin ei ole aikaa miettia mita toisilla on tai ei ole, ei ole aikaa olla kateellinen kellekkaan.
Silloin alat olla elamassa mukana, kaikkihan tekevat virheita.Kerran Espaniassa
kaydessani ajoin kolarin ja poliisit huomasivat, etta olin ajanut samana paivana yli 900 km, he sanoivat kivasti, etta ihminen joka tekee sille myos tapahtuu.
Monet suomalaiset ovat liian yksin, joku sanoikin aikaisemmissa kirjoituksissa, etta voihan yksinkin lahtea jonnekin ja kuka haluu, varmasti loytaa seuraa, jostainhan on aloitettava, eli joukkoon ja elamaan mukaan.
Diamond

Niin. Olenkin joskus miettinyt, kun sitä kovasti monasti yrittää 'nousta tunteidensa ylle' (elämän arjen ja raadoillisuudenkin )tai puhdistua niistä taikka eheytyä taikka jättää taaksensa tai antaa ne vaan egonsa harteille kannettaviksi tms.
Mitä kaikkea näitä nyt onkaan...
Että onko se edes mahdollista, että niistä voi sillä tapaa vapautua, onko se edes tavoitteellista....
Vai onko 'tavoitteellisempaa' oppia hyväksymään, että ELÄMÄ ON....  ;)
Luopua siitä kaksijakoisesta ajattelusta, että joku on jollain lailla arvokkaampaa kuin toinen...tai positiivisempaa tai negatiivisempaa tai tuskallisempaa tai sairaampaa tai terveempää...  :coolsmiley:

Tuska, yksinäisyys, kuoleman pelko, turhautuneisuus, kipu, menetys, kaipuu, suru....
Nautinto, yhteisyyden/ykseyden tunto, elämisen riemu, innokkuus, hellyys, kiintymyksen tunne, ilo..
Voiko näistä siis valita vain toisen puolen? ( Pilkun viilajille; ei välttämättä mene tuo polaarisuus noissa nyt ihan kirjojen/oppien mukaan, se ei ole tässä nyt ajatukseni pointti) ::)
Periaatteessahan tuo jakaminen perustuu aina aikaisempaan kokemukseen...periaatteessahan emme välttämättä kokisi jotain kivulloisena tai tuskaisena kokemuksena, jos meillä ei olisi siihen valmiiksi määriteltyjä arvoja.
Ei ulkoisissa arvoissa, ei tunne-emootio-pankissamme, ei siis emtoinaalisessa-aika-pankissa....

Silloinhan sitä kokisi ja tuntisi vaan mitä kokee ja tuntee...
 :crazy2: joo...eipä tämä taivu nyt sanoille...
 :-\

Kun en tarkoita tällä mitään marttyyri kokemusta, enkä mitään sellaista, että uskotaan kohtaloon ja vaan tahdottomaan lilluntaan elämässä, vailla omia ponnistuksia...
En uhrina olemistakaan...
Vaikka taitaa olla niinkin, että tämäkin sisältyy tuohon samaan kaksijakoisuuteen...elämän kantavan voiman luottamiseen ja toisaalta omaan elämän hallintaan, luomiseen ja pyrkimykseen...
Eli aivan turhaa analysoida...  :crazy2: siis minun.  :o

Ööh, juuri tällaisen reaktion takia tuonne loppuun lisäsin tuon, etten tarkoita mitään uhri- tai marttyyri- tai lillumis- kokemus elämää 'vaihtoehdoksi' (taas toiseksi ääripääksi).... vaan nimenomaan, että TUOKIN kaksijakoisuus poistuu asenteista taikka emotionaaliselta kokemus tasolta...
Nimeomaan tarkoitin juuri (tunne)MUISTOISTA LUOPUMISTA tietyllä tunnetasolla, sillä eihän sitä muuten voi olla tässä hetkessä ja määritellä kokemustaan tai ennemminkin kokea kokemustaan 'puhtain linssein'....   :coolsmiley:
Periaatteessahan tuo jakaminen perustuu aina aikaisempaan kokemukseen...periaatteessahan emme välttämättä kokisi jotain kivulloisena tai tuskaisena kokemuksena, jos meillä ei olisi siihen valmiiksi määriteltyjä arvoja.
Ei ulkoisissa arvoissa, ei tunne-emootio-pankissamme, ei siis emtoinaalisessa-aika-pankissa....
Juu, et sinä loukannut...nämä on vain ajatus spekulointia...  ::)


No, voisi vaikka "opetella" 'antautumaan' sille, että jotain on nyt pois raiteiltaan, eikä venyttää kuminauhaa lisää sillä, että "Tästä tilasta on päästävä pois ja äkkiä". Keinolla millä hyvänsä. Pysähtymättä.
Tyyliin "Sen saat, mistä luovut", siteeratakseni Hellsteniä. Ja nimenomaan hiukan syvemmässä merkityksellisyydessään, eikä ajatuksella, että jos heitän mukin roskiin, se palaa entistä ehompana keittiön kuivauskaappiin.

  hihii... oliskin näin... :D pistäisin koko huushollin p*skaks!

No menikö vähän ohi aiheen. Sorry, meikäläinen on treenannut tänään aivot pihalle.. :buck2:

 :D Sitä voi olla liikkeellä tänään...
Lähinnä kai ykinkertaistettuna ajoin takaa jotain senkaltaista ajatusta, että 'ei mennä asioiden edelle'.... antaudutaan hetkeen, oli se iloa tai surua...  :crazy2:
Se onkin sitten jo eriasia, milloin sitä onkin sitten jo menneisyydessä, kun kuvittelee asettuvansa tähän hetkeen...  :D

:(

   Entä jos onkin niin surullisesti, että on puutetta kummastakin.

        Itsetunnosta ja kateudesta !!  tai ainakin  kateudesta,

              siis puutetta, ja jatkuvaa, ihmetellä täytyy, kuinka sitä

                  riittää, ja ihan lähiympäristöllekin, jopa viljalti!! ?

        Itsetunto, tuo hitaasti uusiutuva luonnonvara taas tekee

        pesäänsä, ja ihan minne sattuu, tai ainakin niin tuntuu..  ::)

        Ja se on ihanaa.. 

                                 :smitten:

luin eräästä kirjasta, että negatiivisia tunteita pitää oppia ensin rakastamaan ennenkuin niistä voi päästää irti.. aluksi mietin pitkään että mitä se tarkoittaa, kunnes oivalsin, että jos yritän väkisin ajatella positiivisesti on se jonkinlaista itselleen valehtelemista.. ja sekin eräänlaista itsensä mollaamista..
tyyliin.. en edes osaa olla positiivinen.. mitä sitten jos on heikko itsetunto välillä.. kaikilla on.. pitää siis oppia rakastamaan ensin itseään luuserina, jolloin tuo negatiivinen pelkoenergia menettää voimansa.. onhan sekin positiivisuutta.. eli antaa itselleen anteeksi että on luuseri.. ja kummallista oli etten  sitten tuntenutkaan enää itseäni luuseriksi.. :o öö.. saittekohan tästä nyt mitään selkoa.. no annanpa senkin itselleni tähän aikaan jo anteeksi.. :D

Negatiivisia tunteita pitää oppia kääntämään positiiviseksi, kuten esim. Onko lasi puoli tyhjä vai puoli täysi. Huonon itsetunnon omaava henkilö totea sen olevan puoli tyhjä. Parhaiten oppii rakastamaan itseään sellaisena luuserina kuin on ja hyväksymään sen, kun muistaa, että aina on maailmassa joku jolla on asiat huonommin kuin itsellä. Positiivista ajattelua: juoksukisassa oli 10 osallistujaa ja pessimisti juoksija toteaa perhanan jäin viimeiseksi, mutta optimisti sanoo hienoa pääsin maaliin ja tulin sijalle 10. Opi antamaan itsellesi aikaa ja anteeksi ja itsetunto paranee, kun ei tarvitse todistella kenellekkään olevansa jotakin roolin mukaista vaan itsetunto paranee olemalla sille oma itsesi. Toiset tekee mitä muut haluaa, toiset taas mitä uskaltaa ja toiset jotain elämää suurempaa, jotta voi vanhain kodissa kiittää rikasta elettyä elämää.

Eroon huonosta itsetunnosta ja kateudesta pääsee siivoamalla menneisyydestä opitut huonot asenteet ja traumat. Mieli, kun  on melkoinen kateuden sylttytehdas, sillä on muistoja tuhansia, mutta sydämmen jää niistä raskaimmat useimmin kuin ne rakkaimmat. Montakohan sukupolvea tarvitaan ennen kuin me suomalaiset pääsemme tuosta synkkyydestä.
 :smitten:   :smitten:  :smitten:  :smitten:  :smitten:  :smitten:  :smitten:

 :tickedoff:

    Näin on ja paranee, mutta mutta, milloin meistä tulee VOITTAJIA?

     Toiseksi tuleminen kun ei näköjään kelpaa ( muille kyllä kelpaisi ),

       Talvisota, tulimme hyväsi kakkoseksi, ja nyt talviolympialaiset,

         jääkiekossa tulimme kakkoseksi, vaan kun ei kelpaa!!!


                     :2funny:

Täällä myös yksi huonon itsetunnon kanssa märehtijä....Ja se ilmenee ainoastaan työelämässä. Vakituisesta työstä joutuessani pois ja pätkähommiin jouduttuani, itsetuntoni karisi silmissä. Tuntuu, että kaikilla muilla menee paremmin, parempi palkka, elämä, parisuhde, koti yms. Vaikka tiedän, että asiani ovat loppujen lopuksi aivan riittävän hyvin.
Taas tänään sain kirjeen, jossa luki "teitä ei valitettavasti valittu työhön X". Näitä lappuja olen lukenut jo viimeisen vuoden ajan ja epätoivo alkaa olemaan toisinaan sellaista luokkaa, että tuntuu ettei aamuisin jaksa nousta sängystä. Sitten jos ja kun sieltä sängyn pohjalta viitsii nousta, päivä menee vain synkistellessä, märehtiessä omaa riittämättömyyttään.  :(

Sen olen oppinut, että mulla ei ainakaan toimi se, että yrittää nähdä jokaisessa asiassa jotain positiivista ja että yrittäisi suhtautua asioihin myönteisesti. Tuntuu, että siinä vain huijaa itseään. Paras konsti on vain ottaa itseään ns. niskasta kiinni ja lähteä ulos asunnosta. Kävelylle, kylään, kirjastoon, ihan mihin vain. Ja mun päivän saattaa pelastaa jo pelkkä ystävällinen kaupan täti. Ystävät ovat terapiaa, varsinkin ne jotka jaksavat olla positiivia asiassa kuin asiassa. Heidän avullaan mun itsetunto nousee ainakin väliaikaisesti ja saan taas tehtyä jotain hyödyllistä elämäni eteen. Kiitos heille, että ovat olemassa ja jaksavat kuunnella mun synkistelyjä  :smitten:

Nyt on taas "parempi" vaihe itsetunnon kanssa menossa.
Kyllä tää tästä taas iloksi muuttuu  ;)

-MillaMiuMau

Meistä tulee VOITTAJIA heti, kun vain asennoidumme tekemään asioita täydestä sydämestä. Jääkiekossa voitimme 1995 kultaa, koska joukkueessa oli paljon nuoria pelaajia, jotka pelasivat jääkiekkoa täydestä sydämestä täydellä hurmoksella. Muistan erään maalin kun Koivu syötti makuultaan vielä Peltoselle kiekon, jota vastustaja piteli kiinni, mutta Ville survoi kiekon maaliin. Nykyään ei tule kultaa, kun haalitaan NHL:stä vanhat "miljönääri" kiekkoilijat vääntään väkisin maaleja väärällä asenteella: Me ollaan maailman parhaita NHL-kiekkoilijoita. Kun rakkaus ja motivaatio lajia kohtaan on korvantunu rahalla ja ylpeydellä niin sössimiseksi menee koko homma.

Who knows, olisko suomi voittanut sodan, kun se voitti taistelut vain oliko kyseessä vain johtajien itsetunno puute, kun antoivat venäjälle periksi.
Huonon itsetunnon ja kateuden alkusyyt taitaa olla perinteisessä härmäläisessä kasvatuksessa, kun opetetaan olemaan vaatimaton ja tyytymään ossansa, sillä suomalainenhan yleensä kiukustuessa puristaa käden nyrkkiin  ja tunkee sen taskuun ja murisee. ja yleensä kännipäissään purkaa itsetunto ongelmat huonoin seurauksin.
Miksiköhän meille on opetettu, että tuo työelämä on kaikki kaikessa. Hattua nostan jääkiekkoilija Bergille, kun hän ilmoitti ettei jatka enää pelejä NHL:ssä, koska perhe on nro 1 elämässä ja paluu suomeen antaa aikaa enemmän lapsille. Kaikkea ei voi mitata eikä ostaa rahalla.
Olisko syynä se, että ihmiset mittailee / arvostelee itseään muihin työn ja ammattinimikkeen perusteella esim. muilla menee paremmin, isompi palkka, mielenkiintosempi elämä, hyvä parisuhde, hieno koti ym.
Vinkki omasta elämästä: Jos saa kirjeen, jossa luki "teitä ei valitettavasti valittu", niin oliskohan kyse, että hakee itselle aivan vääränlaista työtä. Itse päätin tehdä muutoksen ja hain työhön, johon en koskaan uskonut hakevani ja sillä tiellä ollaan. Kielteinen viesti yleensä kertoo saajalle, että tää ei oo sun juttus ja voisitkos kuunnella sisintäsi ja löytää vahvuutesi, jota muut tarvitsevat, sillä meistä jokaista tarvitaan. Minusta ei tullut siivoojaa, kun olin niin tumpelo siinä ja ei tullut Atk-insinööriä, kun keskittyminen nippeli tietoon oli hankalaa. Yrittänyttä ei laiteta jäähylle.
Kyllä elämä vielä iloksi muuttuu ja aurinko paistaa risukasaan.
 :smitten:  :smitten:  :smitten:  :smitten:  :smitten:  :smitten:  :smitten:

Tuli kirjoituksistanne mieleeni kun lukion jälkeen todella mietin ja mietin, että mitä haluan oikeen tehdä. En päässyt opiskelemaan sinne mihin hain ja olin aika maassa.

No päädyin sitten vuodeksi kansanopistoon ja sain siellä myös opiskella avoimen yliopiston kursseja. Muistan kuinka tuolla saralla itsetuntoni nousi kohisten kun huomasin että sain yliopisto tasoisista tenteistä jatkuvasti hyvää palautetta ja hyviä arvosanoja. Muistan myös serkkuni reaktion kun kerroin mitä teen ja missä opiskelen ja mitä. Hän vain kysyi kylmän kalsealla äänellä, että mihin sä niinku tolla pyrit? Olin ihan että TÄH! No pyrin miettimään mitä elämässäni haluan tehdä... Se oli kyllä itsetuntoa kohottava vuosi. Sen ansiosta olen nyt siinä missä olen.

Olen myös opetellut ajattelemaan laajemminkin elämässä niin, että jos joku asia ei onnistu ja saa niin sanotusti hylkäys kirjeen "kiitos mielenkiinnostasi valitettavasti emme voi blaa blaa" jos edes viitsivät tuollaista lähettää... Niin se on merkki siitä, että olen menossa väärään suuntaan ja pitää miettiä vielä rauhassa uudestaan. Okei se ottaa päähän, mutta lopulta olen ainakin työelämässä aina huomannut, että se mihin en ole päässyt, vaikka se on aluksi harmittanut niin myöhemmin olen tajunnut, että sain sen sijaan tilalle jotain paljon enemmän itselleni sopivaa.

 :smitten: :smitten:

Se vaan jotenkin erehdysten ja yritysten kautta täytyy oppia tuntemaan mikä on se "oma juttu".

Minusta valo76 kirjoitti oikein osuvasti. Väkisin tekeminen ei auta missään, ei edes positiivisessa ajattelussa. Vuosien pinttyneitä tapoja (siis myöskään ajattelutapoja) ei muuteta ihan hetkessä, joten edistys tapahtuu siinäkin pikkuhiljaa.

MillaMiuMau, älä siis sinäkään vielä luovuta positiivisen ajattelun suhteen. :) Ei sen tarvitsekaan heti toimia, eli niin kauan kun tuntuu huijaukselta, niin anna tuntua. Omasta kokemuksesta voin kuitenkin sanoa, että kyllä se tajunta lähtee avartumaan myös myönteiselle puolelle, kun tiedostaa vain ensin sen, että itse pystyy vaikuttamaan ajatuksiinsa ja niiden suuntaamiseen aika paljon. Hyvä asenne sulla ainakin on, eli kyllä kaikki aina iloksi muuttuu. :smitten: Pelkkää iloahan elämä ei tietysti voikaan olla, muutenhan emme sitä iloa tunnistaisi iloksi ollenkaan.

Salomi, noista urheiluvertauksista kun puhuit, niin tässä aivan mainio juttu aiheeseen liittyen:

SYÖTTÄJIEN KUNINGAS

Pikkupoika kuului puhuvan itsekseen tepastellessaan takapihan poikki lippis päässä, kohotellen palloa ja mailaansa.

"Minä olen maailman paras lyöjä", hän ilmoitti. Sitten hän heitti pallon ilmaan ja löi hutilyönnin.

"Ensimmäinen lyönti!" hän karjui. Lannistumatta hän sieppasi pallon ja sanoi uudelleen: "Minä olen maailman paras lyöjä!" Hän heitti pallon ilmaan. Kun se putosi alas, hän löi taas harhaan. "Toinen lyönti!" poika huusi.

Sitten hän pysähtyi hetkeksi tutkimaan mailaansa ja palloaan huolellisesti. Hän sylkäisi käsiinsä ja hieroi niitä yhteen. Hän suoristi lippiksensä ja sanoi vielä kerran: "Minä olen maailman paras lyöjä!"

Taas hän syötti itselleen ja löi - ohi.

"Kolmas lyönti! Vau!" hän huudahti. "Minä olenkin maailman paras syöttäjä!"

 ;)

Minulla itsetunto = mieliala, vanhemmiten noususuunnassa.

Ja mielialaa voi kohenta esim. liikunnalla, tekemällä sitä mistä nauttii... perusjutut; terve elämä yms... tsemppaillaan  :D

:)

     ;)

       Hetkinen, mieliala, siis vanhemmiten nousussa???  NO hyvä.

        Miten HEIJASTE voi vaikuttaa lähteeseensä???

             I T S E T U N T O O N



                  :smitten:

:smitten:  Juu, mielialakin on kohentunut vanhemmiten ja siksi (?) itsetuntokin. Näin mun kohdalla. Jos on oikein loistava päivä niin ei ole pahemmin alemmuudentuntoa. En nyt tiedä onko mieliala itsetunnon heijaste, vai olisiko ego se lähde? Taitaa mennä vaan sekavammaksi kun yrittää selitellä  :idiot2:

Kateudesta voi oppia pois kun toivoo itselleen niitä asioita, joita haluaa, ja toivoo sitten kadehtimalleen ihmiselle lisää sitä mitä häneltä kadehtii..

Vaikeaa se on, mutta jahka se ego nujertuu, niin eikähän helpota!  :-*

Minun kartaltani ehkä itsetuntoa "laskeva" asia voisi olla tuo kauris kuussa... Vaikka karttani on pääosin kaksosta, jouskaria, skorpparia ja loput onkin tulta sekä ilmaa, olen päällisin puolin liiankin hillitty. Tunteista ja tuntemuksista on vaikea avautua muille kuin lähimmille ja heillekin pitkän pohdinnan jälkeen. Se, että pitää oman sisäisen maailmansa niin tarkasti varjeltuna on ahdistavaa. Sosiaalisena ihmisenä minulla on kuitenkin mielettömän suuri tarve puhua ihan mitä vain, ihan kenelle tahansa...

Ja vaikka jousimiehet ovatkin yleensä rohkean ja itsevarman oloisia, heidän elämäntehtävänsähän on etsiminen... Itsensä, onnen, rakkauden, maailman, seikkailujen ETSIMINEN. Joten nuorien nousujouskarien elämä on kapinallista ja vaikeaa juuri siksi, kun palo etsiä "jotakin" on niin kova ja he tuntevat olevansa hukassa, kun mitään ei tunnu löytyvän. Itselläni tämä tuntuu ainakin pitävän paikkansa hyvinkin. On niin usein sellainen olo, että jossain tuolla minun käsieni ulottumissa on Suuri Maailma, joka odottaa minua.  :-\

Mutta pala palalta se maailma on avartunut... Jokainen vuosi kasvattaa ja vie eteenpäin, olen löytänyt paljon ja haluan löytää niin paljon enemmän. Mutta en anna sen enää hallita elämääni.

Koska onnellisuuden salaisuus on oivaltaa, miten ihanaa on olla tavallinen ihminen.

 :D :D

Ei tarvita lottovoittoa, maailmanympärimatkoja, pop-tähteyttä, supersankaruutta, kultamitaleja, professorintitteleitä... Tavallisena on ihan hyvä olla!!!  ;)

 :smitten:

          Ihanaa että joku toinenkin tuon oivaltaa, koska MEITÄ,

          tavallisia ihmisiä, jotenkin vaan aina syrjitään, meitä ei

          oteta vakavasti, ainakaan silloin kun olisi tosi tarve!!

          Surullista todeta, vaikka koitamme olla ihan mukavia



                       :2funny:

Minkälainen ihminen on TAVALLINEN ihminen?? :o

Ihminen jolla on tapoja?Minkälainen? :idiot2:

Oikein aloin tuota miettimään,jotta mitä nuo sanat oikein pitävät sisällään.
Huomasin,etten tunne yhtään tavallista ihmistä,, ???

Kaikkilla joku oma erityispiirteensä.
Tavallinen on kai sitten jo valaistunut(ko)? ???

Osaa vaan olla hönkimättä enää mitään itselleen ja on yhtä kaiken kanssa.

Vai MILLAINEN HÄN ON??!!! :o  :uglystupid2:

            :smitten:  :smitten:  :smitten:

Tavallinen ihminen on INHIMILLINEN.

Tavallinen ihminen röyhtäilee ja piereskelee joskus. Tavallinen ihminen voi olla laiha kuin Ally McBeal, tai maailman lihavin ihminen. Tavallinen ihminen ajaa Saabilla ja harrastaa kuviokelluntaa. Tavallinen ihminen on joskus iloinen, joskus surullinen.

JOKAINEN MEISTÄ ON TAVALLINEN IHMINEN, sillä

[/color][/b]

Tiedatteko milloin meita tarvitaan?
Esim. ennen vaaleja.
Diamond

No jaa! :D

Sitten en muita tunnekkaan!!! :smitten:

Kiitos vaan,pelästyin aivan!Joskus vastaus on niin simppeli,ettei sitä NÄE! :o

            :2funny:   :uglystupid2:

 :-[   Kiitos, koska meitä TAVALLISIA siis ihan oikeasti tarvitaan,

        ainakin vaaleihin, ja sanoisin ihan rohkeasti, tilastoihin!!

         Siellä tällaiset takatukkaiset, ylipainoiset ja muutenkin

          vaatimattomat yksilöt mielellään täyttävät tilastot..  :'(

           Kirjanpito henkilöstö on tietysti tyytyväinen koska



                  :smitten: