Astro Foorumi

Pakko kriittisesti kommentoida tätä aihetta, nykyään kun on niin muodikasta puhua siitä, että olemme aina "oman kohtalomme valinneet" ja "oman onnemme seppiä".

Olen tutustunut esim. Youtuben Law of Attraction -tarjontaan ja kappas kummaa, kun latasin eräänkin katuojasta miljonääriksi nousseen kaverin tuotantoa "ilmaiseksi", niin alkoi sähköposti täyttyä positiivisista mutta myös aggressiivisista markkinontiviesteistä eikä loppua näy.

Samon katsoin erään samasta aiheesta puhuvan jenkkirouvan videon ja paljastui, että hä on rikastunut juuri kirjoittamalla tästä samasta aiheesta: Jos ihminen muuttaa ajattelunsa positiiviseksi hän menesyy ja rikastuu.

Samoin astrologien sivuja ja myyntitouhuja seuratessa tulee usein mieleen, että hyvähän se on puhua kauniisti ihmisen "mahdollisuuksista", kun itse myy tavallaan koko ajan  avaimia mnestykseen, siis MYY VASTAUKSIA HARTAISIIN TOIVEISIIN, myy toivoa epätoivoiselle.

Ja:

Yksinkertainen asia on edellen epäselvä: Jos astrologinen kartta on esim. karmalla ja haasteellisilla aspekteilla taakoitettu, niin mikä kumma osuus on sitten positiivisella ajattelulla ja asioiden aktiivisella  luomisella paremmiksi? Siis sillä etä olemme itse "Luojia", luomme oman kohtalomme.

Minullakin on kyllä paljon kokemuksia siitä, että sattumaa ei ole ja "elämä kantaa", mutta se että tarvitsemiensa asioiden LUOMINEN on mahdollista on jäänyt vähän korulausehyminäksi.

Mutta jos ryhtyisin kirjoittamaan vetovoiman laista kirjoja,niin SE olisi takuulla kultasuoni :-)

Viittaat varmasti The Secret -kirjaan tai johonkin muuhun vastaavaan. Itselläni on jopa kyseinen opus kirjahyllyssä, mutta en erityisesti pitänyt siitä. Opit ovat vähän yksioikoisia ja suorastaan epäempaattisia.

Kyllähän tällaiset kirjoitukset ovat mielenkiintoisia, mutta jos ne eivät toimi käytännössä, niin silloin ne voi heittää romukoppaan. Mutta suotakoon menestyskirjailijoille heidän menestyksensä.

Offtopic, mutta Lilli, aivan ihana avatar.  :smitten: :smitten:


Ja niin, tämä aihe on aina yhtä moraalisesti kiistelty. Mutta onhan (monen mielestä tyhjällä) puheellansa moni rikastunut ainakin viimeisen nousukauden aikana. Jenkeissä tämä vain on kymmenen kertaa suuremmalla volyymilla toteutettua.
Ei sitä silti voi kieltää, sillä mihin asettaisi rajan, ja se taas vain olisi sitä kuinka valtio holhoaa ihmisiä, kuvittelee etteivät he itse osaa tehdä harkittuja päätöksiä omasta elämästään, tässä tapauksessa siitä mihin rahansa käyttävät. Vaikka monesti on huomattu kaikissa huijauksissa, että eivät ne ihmiset taida osata.

Ja tosiaan se, jos tarjotaan autuasta ratkaisua kaikkeen, ei jokaiselle ihmiselle sovi sama reitti siihen, meillä on erilaisia oppimistarkoituksia täällä elämässä. Keskustelun tasolla mielellään kuuntelisi eri ihmisten ymmärryksiä siitä miten elämää voisi parantaa, muttei siitä viitsisi ruveta maksamaan. Monestihan markkinat toimivat juuri niin, että myydään se ajatus ilmaiseksi, jonka jälkeen alkaa ns. fanitus kyseistä henkilöä kohtaan, ja sitten kaikki oheistuotteet ovat ne jotka käyvät kaupaksi.

Thanks.  :smitten: Lilli-äiti ja Oinas-poika. Siihen tuli aika iloinen tunnelma, minkä takia kuva piti saada tänne näytille.  ;)

Mielenkiintoisia näkökulmia, kiitos.

Olen aika usein törmännyt tämän "vetovovoima on kuin painovoima" -aatteen kannattajiin (heitä on paljon myös shamanistisesti ajattelevissa), jotka uskovat kiihkeästi tähän "lakiin" ja jos joku heidän läheisensä elää vastoinkäymisten kourissa löytämättä ulospääsyä, niin neuvot ovat aika ylimielisiä: "No kerää ittes!" "Ajattelet enemmän negatiivisia kuin positiivisia ajatuksia!"

Oli miten oli, karman laki ja myös astrologia ovat ainakin jossain määrin ristiriidassa ihmisen täydellisen  "luojaroolin" (=kaikki on mahdolista jos vain haluat sitä) kanssa.

Tosin hiuksiahan voi aina halkoa: "Yliminäsi ei halua, vaikka päivätajuntasi haluaa - siksi et saa"   ;D    Diipadaapa    :knuppel2:

Tätä tosiaan oon ittekin miettinyt, että alkaa välillä mennä jo jonkinlaisen ylpeyden puolelle, sen sijaan että olisi puhtaasti toisten auttamista ja ymmärtämistä. Mistä lähtien, (siitä lähtien kun omaksuu jonkin viisauden?), voi alkaa toisille sanoa täsmälleen miten heidän tulee toimia ja jos oma neuvo ei toimikaan, syy on avun tarvitsijassa, hän ei ole toiminut oikein neuvosi mukaan?

Monet gurut ovat yrittäneet mitätöidä karman lain, mutta kyllähän tuo peijooni näyttää toimivan heistä huolimatta. Näissä yksioikoisissa menestysoppaissa tosiaan häiritsee epäempaattisuus niitä kohtaan, jotka ovat todellisissa vaikeuksissa ja tarvitsisivat kipeästi muiden apua tai tukea. Ikään kuin se avun tarpeesta tulisi kiellettyä, koska itse on vaikeutensa tilannut. No, jotkut osaavat tosiaankin sössiä asiansa perusteellisesti, mutta joidenkin vastoinkäymiset johtuvat enemmän siitä, että ovat vain väärässä paikassa väärään aikaan, terveys reistailee esim. geneettisistä syistä tai että muiden ongelmat/törttöilyt vaikuttavat itseenkin. Olipa ongelmien syyt mitä tahansa, niin viimeksi tässä tilanteessa haluaa kuulla "kerää ittes" -neuvoja.

Tähän ongelmaanhan on yksinkertainen ratkaisu: Kirjasto.
En itse koskaan osta yhtään kirjaa ennen kuin olen ensin lukenut sen kirjastosta lainattuna ja sitten todennut, että se on kirja jonka haluan lukea niin monta kertaa uudestaan, että se kannattaa ostaa.

Diana Cooper on eräs ällöttävimpiä tämänhetkisistä 'guruista'  minun näkökulmastani: Ensin tupataan markkinoille sitä sun tätä ja kortteja ja vaikka mitä krääsää aiheesta enkelit. Kun tämä on täysin loppuun lypsetty, ruvetaan tekemään tasan samaa kirjat ja roippeita bisnestä aiheesta yksisarviset. Nyt on tainnut jos siitäkin siirtyä aiheeseen delfiinit. Ja sama jaadajaada joka aiheesta, noin suurin linjoin katsottuna.

Sitten tähän 'kerää ittes' -osastoon.
Joskus kerää ittes -käskytys on paikallaa, joskus taas ei.  Muistutan jälleen, että ilman mitään rajatiedollisia pohdintoja tai niihin uskomista, aivan täällä puhtaasti maallisella tasolla aiheutamme kaikki omat tunteemme omilla ajatuksillamme. Niinpä jos ihminen aiheuttaa itselleen ahdistusta ahdistavilla ajatusketjuilla, ei mikään muu siihen ongelmaan auta, kuin se että hän herää myöntämään asian, ottaa vastuun omista ajatuksistaan ja rupeaa työstämään niitä isännän paikalta sinne rengin paikalle minne ne kuuluvat. Siinä ei ole edes karmasta kyse, vaan siitä että ihminen on valinnut siihen inkarnaationsa sen läksyn oppimisen, että ne tunteet tuotetaan omilla ajatuksilla ja niinollen niistä on myös itsellä vastuu ja että se vaatii joskus paljon työtä. Tämä toimii silloin, kun ongelmana ovat pelot ja ahdistukset.

Ihan riippumatta siitä saako tätä sanoa ihmiselle jolla on ongelmia, tai kannattaako sitä sanoa, niin värähtelyjen nousu on tehnyt tilanteen sellaiseksi, että kanssaluominen toimii tahattomastikin hyvin helposti. Eli niitä ongelmia tosiaan voi kutsua luokseen olemalla niistä huolissaan koko ajan. Mutta kyllä sen huomaa ihmisestäkin usein milloin tilanne on tuo: tiedänpä ihmisen joka aloittaa suunnilleen joka lauseensa sanoilla 'eiks oo kauheeta!' Tai lopettaa sen noihin sanoihin... Ja ne lauseetkin ovat itsessään pelkästään pelkäämistä, kauhistelua ja epärealististen tuhokuvien kauhistelua. Ihan varmana tämä ihminen tilaa ihan itse kasoittain ongelmia tuolla energiallaan. Sitten taas voi olla joku, joka ei ajattele kauhukuvia eikä ole huolissaan ja silti on ongelmia.

Toisaalta kaikki ongelmat eivät ole tällaisia, vaan monilla ongelmilla on joku muu syntytapa, esim juurikin sielun itselleen valitsema oppitunti tai karma. (Mutta karmaa voi tehdä vain suhteessa toisiin ihmisiin, eli sairaudet eivät voi olla karmallisia, vain se miten ihmiset toisiaan kohtelevat on sitä. Poikkeus: Saman inkarnaation sisäinen pikakarma: Jos syö paljon/väärin niin lihoaa.)

Karmastaan voi muuten nykyään sanoutua kokonaan irti, tämä johtuu värähtelyiden noususta ja nyt on ensimmäinen hetki ihmiskunnan historiassa, kun näin voi tehdä. Itse tein tämän muutamia vuosia sitten ja kummasti ovat ihmisiin liittyvät ongelmat vähentyneet lähes nollaan.

Näissä tapauksissa self-help -kirjoista on varmasti paljonkin apua.

Siis yksinkertaistettunahan noiden kaikkien kirjojen yms. "sanoma" on että peffa ylös penkistä ja toteuttamaan.
Periaatehan on äärettömän simppeli, sulla on ajatus että "nyt tekis mieli kahvia". Kävelet keittiöön, keität ja se on
se menestys. Sait juuri sen mitä ajattelit. Sama pätee isompiinkin asioihin, niiden kanssa vaan pitää olla sitkeempi,
jatkaa sitä "keittämistä" niin kauan että saavutat tavoitteesi.

Niissä vaan koitetaan saada sut uskomaan että se on niinku joku taikatemppu että alat ajatteleen positiivisesti ja
tsimpsalabim. Ajatuksen voimalla ei pelkästään saa paljoakaan aikaiseksi, pitää tehdä jotain. Ehkä se enemmänkin
perustuu siihen että jaksat tehdä sitä työtä sen tavoitteen eteen paljon kauemmin kun ajattelet positiivisesti, ja tietysti
esim. työnlaatu on parempaaja motivaatio kohdillaan kun ajattelet positiivisesti joka sitten tietysti nopeuttaa sitä tavoitteen
saavuttamista. Mutta se on enemmänkin ihan maalaisjärkeen perustuvaa kun johonkin kvanttimekaniikka juttuihin että
sun ajatus vaikuttais niin suuresti tähän ympäröivän universumin värähtelyyn että taianomaisesti saat mitä ajattelet (vaikken
nyt sitäkään poissulje, mutta helpompaa tuntuu olevan tuo toiminnan kautta toteuttaminen, vaikka olen kyllä esim. rahaa
onnistunut ihan "taikomaankin"). Tokihan positiivinen ajattelu vaikuttaa energioihin jotka vaikuttaa muihin ihmisiin jne jne.
josta nyt enemmän ajattelen sen johtuvan kun "todellisuuden muokkaukseen". Kyllähän sä esimerkkinä kaupassa saat
yleisesti parempaa palvelua jos oot hyvällä tuulella, ja paremmalla tuulella ne pienemmät mutkat matkassa ei ketuta niin
paljoa.

Ja ehkä tuo "mangnetisointikin" perustuu paljolti omaan alitajuntaan, kun ajattelet että haluaisin sitä tai tätä, niin alat
huomaamatta kävelemään sinne keittiöön päin (noin kuvaannollisesti). Tai mitä tahansa ajattelet niin alitajunta kääntyy
pikkuhiljaa siihen suuntaan. Jostain luin että alitajunta ei tunne käsitettä "EI", joten pitää aina ajatella sitä mitä haluaa
eikä toisinpäin.

Yleensä olen saanut haluamani semmoisessa tapauksessa että olen ohimennen ajatellut että "tommonen olis kiva",
unohtanut, ja sitte joskus aikojen päästä huomannut että "noni". Vuosia sitten kun olin asiakaspalvelussa niin opetin
tätä lukemattomille ihmisille. "Opetin" heitä esim. voittamaan Veikkauksen peleissä. Ei mitään hirmusia summia, mutta
satasia ja muutamia tuhansia kumminkin. Itse en tosin osaa vieläkään :) Tai oliko se sitten siitä että minä jotenkin
magnetisoin sitä heidän puolestaan kun monet halusivat nimenomaan minut myimään kun "muuten ei voita" :)
Ehkä se sitten toimii vaan jos muille sitä toivoo. Itse en ole koskaan voittanut paria sataa enempää, heh.

Mä oon laittanut sellasen suojan itseni alitajuntaan että se sivuuttaa kaiken negatiivisen. Useimmiten tuntuu toimivan.
Hoen mantraa että "vain positiivista ja hyvää voi tapahtua". Tietysti välillä vaivun synkkyyteen, ajatuksiahan se ei hallitse,
mutta ehkäsee tehokkaasti noita "vastoinkäymisiä". Jos joku ei onnistu niin pitäis koittaa pitää mielessä että ei se
välttämättä ole varsinainen vastoinkäyminen kun emme tiedä koko totuutta. Töissä on ainakin tullut huomattua useita
kertoja että jos jokin sopimus on mennyt mönkäreelle niin se on mahdollistanut sata kertaa paremman sopimuksen
syntymisen, jolloin onkin ilmennyt että ekan pieleen meno oli oikea onnen potku! Eli siunaus valepuvussa.

Tätä en allekirjota. Mulle tulee toisinaan vaikka mitä tunteita ihan "tyhjästä". Saatan tulla yhtäkkiä hirveen hyvälle
tai huonolle tuulelle ihan ilman mitään syytä, jolloin en sitä pysty mihinkään ajatukseen liittämään. Oon kyllä
ääreisherkkä eri energioille, josko siitä johtuis...

Itse oon mennyt muuten tän värähtelyajattelun kanssa niinkin pitkälle että koitan välttää kiroiluakin ajatuksissani,
ja harvemmin enään katson elokuvia missä on väkivaltaa. Sitä en osaa sanoa että vaikuttaako se todella jotain, tuo
ajatuksien kurissa pito on toisinaan erittäin työlästä. Eritoten nyt on sellainen vaihe että paljon energiaa menee
pelkästään positiivisuuden ylläpitämiseen. Värähtelyihin uskon kyllä vakaasti, onhan ne lopuksi ihan perusfysiikkaa,
eli tieteellisestikin todistettavissa, mutta se on mun päässäni vielä kyseenalaista että paljonko nyt mikäkin vaikuttaa
niihin ja vaikuttaako se sun värähtelytaso nyt sitte oikeesti ympäröivään maailmaan ja kuinka paljon.

VB

Kyllä kaikki vaikuttaa kaikkeen mutta miten voimakkaasti, no, se on asia erikseen. Riippuu varmasti pitkälle henkilöstä itsestään. Minä esimerkiksi saan nykyään ihmispaljoudessa migreenin, halusin tai en ja olipa energia positiivista, neutraalia tai negatiivista. Samoin tiedätte varmasti henkilöitä, joiden saapuminen samaan huoneeseen parhaimmillaan muuttaa ilmapiirin positiiviseksi inspiroiden muita tai pahimmillaan vetää energiat maantasalle saaden muutkin alakuloiseksi.

Omalla energialla on siis vaikutusta aina ympäristöön. Jos ei suuren suuresti, niin pienen pienesti ja kun tarpeeksi monta pientä keskittyy samaan asiaan, syntyy suuren suuria tuloksia :) Esimerkiksi kuvitellaan, että minun pitäisi saada kasaan 2 miljoonaa euroa. Muutaman ihmisen voimin se tarkoittaisi suurta rahalahjoitusta kerralla, mutta jos 2 miljoonaa suomalaista lahjoittaa yhden euron eli periaatteessa täysin mittättömän rahasumman, saadaan 2 miljoonaa kasaan. Yksi saa idean, jakaa sen toiselle, joka jakaa sen toiselle ja siitä taas toiselle ja kohta meillä on kokonaan uusi näkemys. Näihin perustuvat kaikki vallankumouksetkin olipa kyse Ranskan vallankumouksesta tai 60-luvun seksuaalivallankumouksesta. Kaikki alkaa pieninä asioina ja kasvaa suuremmaksi, mitä useampi ihminen ottautuu siihe samaan asiaan. Yksin ei tarvitse maapalloakaan muuttaa tai maailman energiatilaa parantaa :)

10 vuotta tätä henkistä tietä tietoisesti kulkeneena voin sanoa, että meidän tekemämme energiatyö, vaikka se ei ole ollut välttämättä muuta kuin oman itsensä kanssa työskentelyä tai iloisempaa elämänasennetta, on avannut varmastikin tietä yhdessä energianousun kanssa nyt heille, jotka ovat heräilleet hiljattain tai ovat heräämässä. Vielä 5 vuotta sitten meidän foorumillakaan ollut näin paljon henkisesti tietoisia ja heränneitä ihmisiä mitä nyt on. :) Vaikka skeptisiä tuhahduksia kuulee edelleen, on henkiset asiat kuten enneunet, tarotit, vainajien kohtaaminen, astrologia ymv. otettu minun mielestäni viime vuosina vastaan paremmin kuin ennen ja niihin on suhtauduttu entistä normaalimpina asioina.

Joo no siitä olen ihan vakuuttunut ja varma että muihin ihmisiin vaikuttaa tottakai, ja paljonkin. Sitä vaan lähinnä pohdin että
mitä vaikutusta niillä on noihin isompiin energiavirtoihin, eli esim. että pystytkö ihan "oikeesti" vetämään puoleesi jotain mitä
tarvitset. Tai vaikkapa ihmisiä toiselta puolen maapalloa, jolloin esim. aura ei sitä pysty selittämään. Esimerkiksi eräs minun
sukulainen on niin onnekas arvonnoissa että häneltä on joihinkin niistä kielletty osallistumasta kun hän voitti neljä kertaa
peräkkäin matkalahjakortteja, Niagaran putouksille jne. Hän on myös voittanut tietääkseni kaksi tai kolme kertaa Ässä
arvan päävoiton. :o Noita asioita on ihan silkalla sattumalla vaikea selittää. Tiedän myös ainakin kaksi ihmistä jotka ovat
voittaneet kaksi kertaa lotossa (päävoiton).  :idiot2:

Sitä voidaan pohtia että onko onnekkuus (esim. noissa rahapeleissä) synnynnäistä vai opittua. Onnekashan voi tietysti olla
niin monella muullakin tavalla. Se tuppaa monesti unohtumaan.

Minulla ei ole ollut onnea rahapeleissä, mutta kyllä minä silti olen onnistunut saamaan jokseenkin kaiken, mitä olen sydämestäni halunnut. En aina niin, kuin olen itse kuvitellut, enkä juuri silloin, kun olisin itse halunnut, mutta lopulta kuitenkin. Motokseni on tullutkin jopa että "Ole varovainen siinä, mitä toivot, voit vaikka saada sen." Tämä johtuu siitä, että olen joskus kiihkeästi halunnut asioita, joista on toteutuessaan ollut enemmän harmia kuin hupia.  :buck2:

Jotkut toiveethan on helppo toteuttaa. Sen kun ryhtyy tuumasta toimeen. Esim. "Haluaisin levyn Fazerin sinistä." Homma hoituu, kun lähden kauppaan sitä ostamaan. On työläämpiä toiveita, jotka vaativat itseltä paljon panostusta ja ahkeruutta. Esim. "Haluan isona lääkäriksi." Jotta toive voisi toteutua, täytyy olla sitoutunut päämääräänsä ja opiskella ahkerasti. Päämäärään sitoutuminen ja intohimo ovat yleensäkin tärkeitä asioita silloin, kun haluaa elämässään toteuttaa haaveita. Silloin kestää myös mahdollisia vastoinkäymisiä, eikä anna niiden lannistaa itseään.

On myös toiveita, joiden toteutumiseen voi itse vaikuttaa vain puolittain tai vähän. Silloin minulla on tapana määritellä toive ja antaa maailmankaikkeuden järjestää olosuhteet toiveen toteutumiselle suotuisiksi. Tämä voi tapahtua nopeasti tai vasta vuosien päästä. Olosuhteiden ollessa sopivat tartun tilaisuuteen epäröimättä ja teen oman osuuteni asiasta.

Joskus tietty toive voi toteutua, jos ensin muuttaa asennettaan tai muuttuu suorastaan ihmisenä. Tai ehkä jokin toive voi toteutua vasta, kun tekniikka on riittävästi kehittynyt. Ajatelkaa nyt vaikka tätä internetiä, jotakin ihmistä voi vetää helpostikin puoleensa toiselta puolen maapalloa. Ei se onnistunut sillä tavoin vielä 20 vuotta sitten.

Minulla on ollut muutaman vuoden ajan paljon vastoinkäymisiä ja olin pitkään jumissa sen takia, että minun oli täysin mahdotonta tehdä valintaa päivätyön ja näiden "huuhaa"-hommien välillä. Olin siinä käsityksessä, että ne ovat hieman toisensa poissulkevia asioita, mutta eivät ne sitten olleetkaan. Nythän olen sekä astrologi että teen koulutustani vastaavaa työtä kuitenkin hieman aiemmasta poikkeavalla erikoisalueella. Asiat lähtivät luistamaan nopeasti, kun huomasin, mitä todella työltäni haluan - aiempiin tehtäviini olin jossain määrin menettänyt intohimoani, mutta uudelleen suuntautuminen ratkaisi asian. Eikä minun tarvitse työpaikalla peitellä kiinnostustani rajatietoon, koska läheisin työkaveri on vähintään yhtä kiinnostunut asiasta kuin minä.  :D

Maailmankaikkeus on ollut myös lapseni syntymän jälkeen varsin runsaskätinen. Tämä johtuu varmasti siitä, että ajattelen niin paljon lapsen tarpeita ja olen sitoutunut tekemään parhaani hänen kasvatuksensa suhteen. Olen tehnyt myös pari vuotta kiitollisuusharjoituksia aina kun olen tuntenut saavani elämääni jotakin arvokasta. Tämä auttaa myös näkemään niitä elämän positiivisia puolia niin, ettei aina ajattele asioita puutteen kautta.

Allekirjoitan kyllä sen, että jos saisimme aina mitä haluaisimme niin kaikki menisi huonommaksi. Saamme siis mitä tarvitsemme. Mutta kyllä oman yliminän (or whatever joka kulkuamme lopulta ohjaa) suunnaton viisaus menee usein yli täysin ymmärryksen, kun elämä on TODELLA raskasta. ja tuntuu tosi epäreilulta silloin, kun jaksaminen on aivan äärirajoilla.

Meillä ei esim. viime aikoina ole perheessä ollut ollenkaan rahaa. Pitkään on ollut tiukkaa, mutta nyt siis rahaa ei ole ruokaan ollut lainkaan. Arvokasta omaisuutta on, mutta se ei mene kaupaksi, ei millään. Kaikki pullot on kerätty...No olemme joutuneet etsimään ruokaa kirjaimellisesti luonnosta, esim. syömään nälkäämme nokkosia. Töitä meillä on, muttta ei riittävästi ja rahat eivät ole riittäneet kuin juuri ja juuri laskujen maksuun. Ja kun on omaisuutta on laskut ensisijaisesti maksettava ettei joudu ulosottoon.

Toki tiedän, että äärikokemukset ovat länsimaalaiselle sielulle tärkeitä, sillä olemme lähes kokonaan unohtaneet millaista on olla OIKEASTI nälissään, siis aliravittu. Itse koin vastaavaa myös teininä koska meillä oli kotona eläimiä ja niiden ruoka oli ensisijainen, mutta silloin se ei tuntunut mitenkään dramaattiselta. Nyt kun olen vanhempi saa konkreettinen rahattomuus ja nälkä aikaan aika musertavaa pelkoa. Kokemus tosi monista elämän vastoinkäymisistä peräjälkeen on saanut ajoittain ajattelemaan, että entäs jos elämä ei ihan oikesti kannakaan ("jumala" loistaa poissaolollaan" -tunne). Ja tällaista kuilun partaalla -oloa on kestänyt jo aika kauan.

Ajattelen paljon eurooppalaisia köyhiä (kuten romaneja), eli varmaankin oma ajatusenergiani on vaatinut minua kokemaan jotain samanlaista.

Ja siitä puutteen merkityksestä: Minulla on pitkään ollut tunne, että me ihmiset ihan oikeasti joudumme jonkun katastrofin seurauksena  palaamaan ns. keskiajalle. Intuitiivisesti olen tullut tulokseen että joudumme nyt parhaillaan  "harjoittelemaan" tuota elämänmuutosta varten. Onneksi asumme maalla. Monella tutulla on muodiklaasti pieni  kotikanala, kanojen hankinta on meilläkin käynyt mielessä, ihan tämän nälän takia.

Lisäksi olemme joutuneet samaisen rahanpuutteen takia tutustumaan luonnonkasveihin lääkkeinä ja eläinten rehuna. Positiivinen asia toki.
Äitini tunsi yrtit hyvin, mutta joudun nyt opettelemaan kaiken itse.

Mutta se mitä olen TOIVONUT jo pitkään ja hartaasti on tietysti raha :) Haluaisin levätä näiden koettelusten jälkeen, matkustaa ja kokea rahan tuoma ihana energisyys ja huolettomuus, vapaus. Edes vielä viimeisen kerran ennen paluuta sinne yksinkertaiseen elämään illman teknologiaa.......

Myös minä olen saanut aina sen mitä olen halunnut, ennemmin tai myöhemmin, onpa asia ollut miten epätodennäköinen tahansa. Jos jokin asia ei ole toteutunut haluamallani tavalla olen saanut jotain parempaa tilalle ja huomannut myöhemmin, että "huh, onneksi tuo toiveeni ei toteutunutkaan!". Koska kaikki on energiaa, miksei voisi vetää puoleensa vaikka sieltä toiselta puolelta maapalloa jotain, joka vastaa omaa energiaa? Samankaltainenhan vetää puoleensa samankaltaista.

Ystäväni on omien vanhempiensa kanssa vielä parempi tässä asiassa! Ystäväni mm. lähti aikoinaan vaihtoon Japaniin ja palasi Suomeen kodittomana - asunto löytyi muutaman viikon päästä ja töitä heti päälle. Koko perheen motto on "asiat järjestyvät aina" ja "mystisesti" asiat tosiaan järjestyvät heille - AINA!

Minä itse en allekirjoita Mesoletin kutinoita keskiajalle paluusta, mutta allekirjoitan sen, että meistä ollaan aivan varmasti tekemässä enemmän omavaraisia ja luonnonläheisempiä. Nämä markkinataloudet eivät voi jatkua pitkään, koska ne perustuvat sortoon ja riistoon. Jotain tulee tapahtumaan, joka varmastikin rauhoittaa elämää seesteisemmäksi, mutta paluu keskiaikaan tuntuisi jotenkin kamalalle rangaistukselle siitä, että rakkaus lisääntyy maapallolla - minusta siis, vaikka historiaan rakastankin ja muistan keskiaikaisia elämiäni ;D Minulla on kuitenkin ollut useamman vuoden olo, että Suomessa tulee tapahtumaan jotain, jonka vuoksi minun pitää muuttaa ulkomaille, kun aika on oikea. Ehkä kyseessä ei välttämättä ole kuin jokin asennemuutos tai muu vastaava asia,joka ei sovi minulle ja minun on mentävä ns. vapaimmille vesille.

Mesoletille voimia! Puutteen tunteminen luo tietysti kierteen siinä (jos ajatellaan ketjun aihetta), että se tuo lisää puutetta (koska se samanlainen energia reagoi samanlaiseen energiaan). Auttaisiko kiitollisuusharjoitukset ongelmista huolimatta tuomaan rahaa paremmin? Niin että koko perhe tekisi niitä? Mietin että kun asiat eivät koskaan tapahdu vahingossa, vaan niillä on jotain opetettavaa. Tai siis niin ainakin omalla kohdallani on aina. Suomalaiseen kulttuuriin tyypillisiä rahaan liittyviä asenteita ja ajatuksia ovat; raha ei riitä kaikille, köyhät köyhtyvät, en saa pyytää rahaa, en saa ottaa rahaa, on tultava toimeen omillaan, lottovoitto menee aina jollekulle muulle, raha ei koskaan riitä, rahan eteen pitää nähdä vaivaa, raha aiheuttaa harmia, laskuja on enemmän kuin tuloja, byrokratia raha-asioiden kanssa on yhtä piinaa, naapurilla on aina enemmän, muut iloitsevat minun köyhyydestäni ja kukaan ei välitä, rikkaat pilkkaavat jne.  ::) Näin siis sanoo hän, joka on vetänyt oppiläksyt rahan kanssa syntymästä lähtien ja edelleen treenaa asiaa osaltaan!

Omalta kohdaltani voin kertoa, että minulla alkoi juuri viides kuukausi tuloitta. Ainoa tulonlähteeni on asumistuki. Säästöjä minulla ei ole, keneltäkään ei voi rahaa pyytää. Silti, kuin ihmeen kaupalla, olen ollut todella rento ja rauhallinen ja rahaa on vain tupsahdellut sieltä ja täältä - jopa siinä määrin, että olen voinut ostella itselleni mukavia asioita miettimättä rahahuolia. Olen aina ennen stressannut paljon rahasta, mutta nyt, elämäni tiukimmalla taloudellisella hetkellä, olen rauhassa. Kaikki on hyvin ja kaikki on järjestynyt.

Onneksi rahaton vaihe teilläkin on aivan varmasti ohi menevää! Elämä on aina aaltoliikettä joten pitäkää lippu korkealla parempaa huomista odotellessa!

 :smitten:
Voi Mesolet! Toivon sinulle jaksamista ja rahavarojen kertymistä! Ennen kaikkea toimeentulo on jokaisella oltava. Olen kokenut muutaman vuoden kurjistumisputken ja pelkäsin kovasti. Vanhempi tyttäreni sanoi, että "sun ei olisi tarvinnut pelätä ollenkaan". Jälkikäteen se onkin niin. Nyt asiat alkavat tulla vakaammiksi taas, kuilun pohja on käyty. Työssä olen käynyt koko ajan, mutta palkka ei vaan riittänyt. En ole tuhlailija, vaan olen joutunut kituuttamaan muista syistä. Eli töitä olisi pitänyt tehdä enemmän ja moneen suuntaan. Jaksaminen on ollut vaikeaa. Ajattelemalla ja tutkimalla omia asenteitani ja tekemällä yhteistyötä aina kun voi olen päässyt päivä kerrallaan eteenpäin. Pieniä askelia on opetettu minulle kärsimättömälle. Sitä olen ihmetellyt, että kun saan vähänkin helpotusta raha-asioihini, onko aina jonkun kuoltava. Sitä en tahdo vaan, että jokainen saa olla täällä fyysisessä muodossa niin kauan kuin haluaa.   :'(
Varmaan yli vuosi sitten kävin katsomassa palkanlaskijan koneelta eläkeaikani alkamisen, se oli kesällä 2013. Yksi tuttava sanoi keväällä että tarkista se, se on aikaistettu. Eilen sain tiedon että se oli kesällä 2011! Olen ollut siis kohta vuoden ylimääräistä. Nyt on mietintämyssy päässä, että kun eläke on pieni, mitä teen. Olisin nyt vapaa muihin asioihin. Viime päivinä on taas käänteitä riittänyt!
Rakkautta ja Valoa kaikille! Ja runsautta! :smitten:

Kiitos  ;) Omaisuutta riittää mutta käteiset vähissä. Eli jos möisin kodin olisin rikas, jos en niin on välillä nälkä. Olen tehnyt kiitollisuusharjoituksia aika paljonkin, minulla todella ON aihetta niihin. Myös mieheni osaa olla optimisti vaikeissa tilanteissa. Luulen että ruokarahan puute liittyy itsearvostusongelmiini, vielä 10 vuotta sitten arvostin itseäni, koska työlläni sain hyviä tuloksia aikaan. Sitten minut palautettiin "maan tasalle" eli alkoi kokemus "arvosta itseäsi työstäsi huolimatta", työn löytämisessä on ollut suuria ongelmia, kaikki yritykseni tehdä työtä on kuin jonkinlaisella rautasaappaalla painettu alas. Siitä kai nämä köyhyyden kokemuksen "tilaukset" juontaa juurensa. Olen valitettavasti alkanut pelätä epäonnistumista työasioissa, eli arvostan ehkä kyllä työtä mutta en itseäni  :(

Olen kyllä jo harjoitellut sitäkin paljon, että arvostaisin itseäni myös ilman työntekoa ja rahanansaitsemista, mutta ei se helppoa ole, moni varmaan tunnistaa itsessään tämän saman  ;D :D :2funny:

Samoja asioita minäkin olen opetellut. Itsensä ja muiden arvostamista kaikesta huolimatta. Talomme oli jo myynnissäkin, mutta ostajaa ei löytynyt. Toisaalta toivonkin voivani asua tässä edelleen. Töissä palkkani on pieni, mutta olen saanut huomata, että opin nopeasti edelleen ja olen selviytyjä. Mutta en oikeastaan välittäisi aina selviytyä läheltä piti -tilanteista.  :smitten:

Äläpä muuta sano, Suomityttö. Kun LÄHELTÄ PITI, HUH -tilanteita on jatkuvasti vuosien ajan alkaa todella väsyä jännitykseen. Toisaalta  olen miettinyt että ainakin elän täyttä elämää ja olen aina elänyt, silloinkin kun menestyin olin yksityisyrittäjä, en saanut OLEN TURVASSA ELÄKEIKÄÄN ASTI -kokemusta koskaan  :2funny:

Eilen mieheni typaikalla oli grillijuhla ja hän toi minulle salaattia. Arvaatte varmaan että se maistui TODELLA hyvältä, paljon paljon paljon paremmalta kuin miltä kallis ranskalaisherkku maistuu rikkaan suussa (joka ei arvosta ehkä ateriaansa yhtä paljon kuin minä nokkosensyöjä).

Meillä sama probleema kuin Suomitytöllä: koen talomme suurena ihmeellisenä lahjana ja pelkään, että jos yritän myydä sen vain saadakseni käteistä se ei menekään kaupaksi (koska en aidosti halua sitä myydä). On paljon samanlaisia kokemuksia mulla ollut ennenkin: myyn jotain arvokasta ja saan siitä todella vähän rahaa tai se ei mene kuin ihmeen kaupalla kaupaksi.

 :smitten:
Minäkin olen ollut yksityisyrittäjänä perheyrityksessä kymmenen vuotta (yritys oli pitempään) ja sillä eli viisihenkinen perhe ihan hyvin. Sitten ala muuttui perusteellisesti ja työt hiipuivat. Rauhassa eläkkeellä -oloa mulle ei varmaan tule. Toisen palveluksessa olen aina hoitanut muiden ihmisten raha-asioita. Töitä joudun varmasti tekemään eläkkeelläkin eli vain vaihdan erilaisiin töihin. Niitä onkin näkyvissä, kun vanhin lapsista on perustamassa yritystä, joka näyttää varsin työläältä. Tai sitten käyn vielä nykyisessä työpaikassani ekstraajana. Uskomukseni "minä saan aina töitä" on pitänyt paikkansa koko ikäni ajan, mutta on ollut varsin työlästä. Aina ei ole ollut varaa kesälomaankaan. eli ympärivuotisesti töissä.  :coolsmiley: :o
Aitiopaikoilta olen saanut tarkastella varakkaiden ihmisten taloudenhoitoa ja avustaa siinä.

Itse olen huomannut, että omat perimmäiset arvot määräävät paljon sitä, mitkä haaveet lopulta toteutuvat. Esim. minulle on äärimmäisen tärkeää totuus, ja tällä tarkoitan siis lähinnä perimmäisten totuuksien etsimistä. Minulla on kuitenkin ollut myös erilaisia uskomuksia ja asenteita, jotka ovat kuitenkin tuon perimmäisen tarpeen takia romuttuneet, mikäli uskomukset ovat olleet virheellisiä. Välillä totuus kirpaisee, mutta aina olen ollut kiitollinen siitä, että kuljen sitä kohti. Tämä on ollut siis selkeästi oikea tie minulle, jota ei ole tarvinnut koskaan kyseenalaistaa. Joskus maailmankaikkeus leikkii kustannuksellani tässä asiassa, perimmäisten totuuksien lisäksi myös valehtelijat paljastuvat mitä oudoimpia reittejä pitkin.

Minun vanhempani ovat eläneet lapsuudessaan sodan jaloissa ja sen jälkeen kokeneet vielä ajanjakson, jolloin kaikesta oli puutetta. Taloudellisesta turvallisuudesta, työstä ja rauhasta on tullut heille varmasti selkärankaan istutettu perusarvo ja sitä he ovat saaneet, mitä ovat tilanneet. Nuoremmalla polvella on taas eri arvot omasta kokemuspohjasta johtuen. Monet henkiset ihmiset taas eivät pidä rahaa minään muuna kuin välttämättömänä pahana, tai suorastaan kaiken pahan alkujuurena, mutta tässäkin varmasti koettelemukset muuttavat rahankin arvostusta. Itsekin olen saanut elellä vuosikausia hyvin niukalla budjetilla ja vaikka tämä ei ole omanarvontuntoa mitenkään syönyt, niin kyllähän se on rajoittanut elämää paljon, ja tämä on taas minulle huono juttu. Eli raha antaa tiettyä vapautta toteuttaa itseään ja vapaus on niitä perimmäisiä arvoja, jotka ovat minulle tärkeitä. Ja tiedän senkin, että työttömänäkin selviää, eli en pelkää sitä, mutta yhteisöä jäisin kotona ollessa kaipaamaan. Eli hyvään porukkaan kuuluminen on minulle tärkeä perusarvo.

Rahasta itsestään ei kyllä minulle ole tullut vielä niin tärkeä asia, että ryhtyisin mihin tahansa sitä saadakseni. Sairastun muutamassa kuukaudessa, jos minun pitää tehdä esim. epäkiinnostavaa työtä hyvän liksan takia.

Olen jutellut myöskin ihmisten kanssa, jotka ovat yrittäneet mahdollisimman positiivisesti tavoitella jotain, eteen on tullut kasapäin esteitä, mutta niiden yli on vain menty ja yritetty, mutta esteet ovat vain suurentuneet ja suurentuneet. Siinä en oikein voi vastata, että ehkä et ole oikeasti sisimmässäsi ollut tarpeeksi kutsuva, tai en voi vastata, että ehkä tuo tie ei vain ollutkaan se oikea, sitä esteet viestittivät. En voi vastata näin kuin yleensä näihin vastataan. Sillä jokaisen ihmisen oma elämänpolku on niin erilainen. Toiset joutuvat menemään vaikeamman kautta, toiset todella vaikean kautta, jokaisella on ne omat oppimispisteet. Toisilla ne voivat olla esim. rahan ollessa kyseessä ennen rahan saamista, toisilla rahan saamisen jälkeen. Silloinkin eteen tulee varmasti monia vastoinkäymisiä, joita taas ei vähempivaraiselle tulisikaan eteen. Toisten elämänpolut ovat sellaisia, että kaikessa tulee vastaan, vaikka olisi kuinka positiivinen luonne. Yleensähän positiiviset ihmiset kestävät parhaiten takaiskuja. En usko, että tuo "saat mitä haluat, kun kutsut sitä luoksesi" toteutuu sataprosenttisesti kaikkien ihmisten kohdalla. Meneekö sekin jo lopulta hiustenhalkomisen puolelle, jos sanotaan, että "sain kaiken, mutta eri tavalla kuin ajattelin ennen". Mikä tuo eri tavalla on? Eikö tuo lause tarkoita myös: "en saanut kaikkea haluamaani suoraan, mutta huomasin silti, että sain silti onnellisen elämän"? Se on siis vain ajattelutapa. Voi ajatella, että kutsuu luokseen asioita ja saa mitä tarvitsee. Tai voi ajatella, että itse luo elämänsä ja jos ei kaikessa onnistu, löytää onnen sieltä missä sitä on, sillä jokaisella sitä jossain on.



Lisäkommenttina tuohon ajatukseen, että markkinatalous perustuu riistolle, niin mielestäni on keskiaikakin perustunut aina jonkin ryhmän riistolle toisistaan, jokainen aikakausi ihmisen elämässä. Sellaista aikaa ei olla vielä nähty, joka ei perustuisi riistolle, ja olisi ihan positiivinen asia jos sellainen olisi tuloillaan. Tosin voi olla skeptinen siitä, onko se ylipäänsä mahdollinen.

Jos riistettynä olemisen kokemus kuuluu karma(tms.)läksyyn, niin riistäjiäkin tietysti tarvitaan  ;D Samoin murhaajia ja kiduttajia tarvitaan läksyttäjiksi, muuten ei voi kokea murhatuksi-tai kidutetuksi tulemista.

Samoin juoppoja ja aviorikkojia tarvitaan, pedofiilejä tarvitaan, rosvoja tarvitaan... :-X

Neale Donald Walschilla oli kirjassaan "Happier than God" juttu, josta ei jostain syystä puhuta, kun aiheena on positiivinen vahvistus ja asioiden puoleensa vetäminen (eli kanssaluominen; osallistut asian toteutumiseen etkä vain odottele jotakin tapahtuvaksi ;D). Nimittäin mitä oikeampi suunta on, sen kovempaa vastustus on. Ensin tulee AINA halutun asian vastakohta, koska maapallo on kaksinaisuuden asuinsija. Kokemalla haluamasi asian vastakohdan ensin tulet kokemaan saavuttamasi asian positiivisen puolen paljon voimakkaammin. Tavallaan siis ajatus, että tarvitaan epäonnistumisia, jotta voitaisiin kokea ja ymmärtää mitä onnistuminen on.

Yksi vaihtoehto, joka liittyy esteiden ilmaantumiseen vaikka miten yrittäisi parhaansa asioiden eteen on väärä ajoitus. Asiat tapahtuvat aina oikeaan aikaan. Täytyy olla sinnikäs, toiveikas ja luottavainen, vaikka se päämäärän saavuttaminen kysyisi 2 päivää tai 20 vuotta. Chuck Norris onkin sanonut hienosti "Ihmiset luovutavat liian helpolla. Koskaan ei voi tietää onko edessä oleva este se viimeinen ennen lopullista päämäärää"

Ai niin! Samoin olen huomannut, että se asia, joka koskettaa meitä eniten ja heittää eniten tunteitamme sinne tänne, on vaikein asia toteutettavaksi. Ihmisen haasteet tuntuvat asettuvan aina sille osa-alueelle, jota ihminen kaipaisi elämäänsä eniten. Minulla se on raha ja kovimmat asiat liittyvät AINA rahaan - rahaa on myös haasteellisempaa vetää puoleensa omalla kohdallani kuin muita asioita. Ystävälläni se on taas parisuhde. Kaikki muut pariutuvat hänen ympärillään ja hän itse 25-vuotiaana odottaa edelleen elämänsä ensimmäistä rakkautta saapuvaksi. Parisuhteen löytyminen on siis hänelle haasteellista. Isälläni se on menestyksen himo - menestystä ei ole tullut koskaan ja sen saaminen on erittäin haasteellista hänelle. Äidilleni se on jälleen kerran raha - se on aina lopussa. Siskolleni vaikeinta on löytää työpaikkaa - hän on nyt seitsemättä vuotta työttömänä eikä työharjoittelupaikkaakaan meinaa irrota vaikka miten yrittäisi! Hän on kuitenkin reipas, ystävällinen, terveet elämäntavat omaava nainen, joka painaa töitä vaikka 24/7 jos on tarvetta.

Meinasinkin tässä kirjoittaa jo aikaisemmin, että onko joku huomannut, että päämäärän lähestyessä eteen tulee usein aivan massiivisia vastoinkäymisiä? Ja jos/kun tavoite saavutetaan vastoinkäymisistä huolimatta, niin itse osaa TODELLA arvostaa sitä, mitä on saavuttanut. Vastoinkäymisten voittaminen voi joskus vaatia itsensä ylittämistä ja siinä rytäkässä voi löytää myös voimavaroja, joiden olemassaolosta ei ole tiennyt sitä ennen mitään! Ja joskushan asiat menevät juuri niin päin, että jos on saanut jotakin ilmaiseksi tai liian helpolla, tämä asia pitää menettää ja hankkia työllä ja vaivalla takaisin, jotta sitä osaisi taas arvostaa.

Toiveiden toteutumisessa on myös tärkeää se kärsivällisyys ja luottavaisuus. Kaikki ei todellakaan tapahdu "Mulle kaikki heti nyt" -tyyliin.

Pääsimme tänään ruokakauppaan ja voitte uskoa että maistui monipuolinen ruoka (siis ihan tavallinen)  hyvälle. Ei nokkosissa ja riisissä vikaa ole, mutta pidemmän päälle... ;D
Eli ankeuden kokemus moninkertaisti ruuasta saadun nautinnon. Jos aina syö hyvin ja monipuolisesti voi ruuan arvostus unohtua.

Tuo "lopussa suurimmat hankaluudet" on muuten myös Aristoteleen logiikan eli dramaturgian olennainen ydin. Jokaiseen Hollywoodleffaan on käsikirjoitettu loppupuolelle tuo "viimeinen koitos", jonka jälkeen seuraa (yleensä) onnellinen loppu ja katharsis.

Myös synnytyksessä juuri se loppuhuipennus on yleensä pahin, hetki jolloin moni synnyttäjä on kiljunut: EN HALUA ENÄÄ TÄTÄ KIDUTUSTA, LOPETAN TÄMÄN SYNNYTTÄMISEN TÄHÄN PAIKKAAN!!!   :2funny: :2funny: :2funny:

Mulla on toisaalta kyllä paljon kokemuksia vuosia kestävästä piinasta, siis siitä että kerta toisensa jälkeen huudahtaa, että TÄTÄ en enää kestä/jaksa. Ja aina sitä vaan jaksaa ja jaksaa. Kuinka ehjänä ja tasapainoisena on sitten toinen kysymys  :idiot2:   Eli seuraavat vuodet sitten selvitellään ja terapoidaan "epäonnesta" aiheutuneita traumoja. Aika tavallista on sekin että kun paljon kärsinyt ihminen lopulta saa sen onnenpotkun ja elämä alkaa helpottaa, niin juuri silloin ihminen sairastuukin vakavasti. Sillä hetkellä kun VIHDOIN olisi tilaisuus nauttia ja hengähtää  ;) Ennen tuota turvallisuuden satamaan saapumista ei ikään kuin ole uskaltanut sairastua.

Ihanaa mesolet  :smitten: Ruoka on mahtava juttu!
Juu, mulle on käyny aina niin, että olen uupunut vasta sitten, kun kaikkia voimia ei enää oikeasti tarvita siihen selviämiseen. Sitten kun helpottaa, niin sitten ei enää jaksakkaan...kun se raja, että oikeasti ei jaksa, on ylitetty jo ajat sitten, ja sitä on vaan menny jollain vara-akun vara energioilla....kaiken sen jälkeen vasta on aika levätä. Mutta onpahan tullut selväksi, että ei taida olla semmosta asiaa, mitä en jaksaisi, jos tosipaikka tulee.
No samalla lailla se on vaikka tuossa synnytyksessä...väsy ja uupumus iskee vasta sitten, kun se mukelo on maailmassa.

Voi herramunreiteni kuinka monta oivallusta oonkaan saanut tästä ketjusta.  :o  :smitten:

Voi miten hyvä Mesolet. Jospa vaikein on jo ohitettu ja tasaisempaa ja turvallisempaa on luvassa.  :angel:

Mielenkiintoista tämä ajatus, samantyyppisiä asioita olen kuullut. Tosin, jos se yksi asia on vaikea saada, muodostuuko se silloin muutenkin tärkeäksi asiaksi? Siis, jos haluaa esim. suhteen ja työn ja toisen saa ja toista ei, kaikki energia kohdistuu siihen mitä ei saa? Pitäisikö silloin helpottaa hetkeksi ja keskittyä vaikka siihen toiseen minkä on saanut? Tällaiset asioiden kyseessä ollessa on silti hankala helpottaa, työtäkin vain tarvitsee saadakseen leipää niin ettei tarvitse joka penniä venyttää ja varsinkin nykymaailmassa tauko cvssä on liikaakin miinusta.

Oikeasta toteutumisajasta puhuessa on asioita, joilla on aikarajat. Esim. tuo pitkä työttömyysputki jättää aina jonkinlaiset jälkensä ja sulkee hieman ovia, kovalla työllä ehkä voi silti onnistua avaamaan niitä uudestaan. Mutta perheen perustamisessa on selkeästi biologinen raja. Olen jutellut ihmisen kanssa, joka on joutunut luopumaan vanhasta tavoitteestaan ja asettamaan uusia, sillä asiat eivät vain ole toteutuneet oikealla tavalla vaaditussa ajassa. Joku voi sanoa, että tuo kokemus on opettanut hänelle jotain mitä hänen on kuulunut oppia, ja niinhän se varmasti on tehnytkin. Silti ei voida sanoa, että kaikki toteutuisi omalla ajallaan oikeaan aikaan. Omat valinnat, omat teot sekä ympäristön esteet vaikuttavat siihen miten ja milloin asiat toteutuvat jos toteutuvat.

Ja tuo vastustus, tuntuu että itsellänikin jonkinsuuntaisia kokemuksia siitä on, itselläni sellaista monesti mistä olen tyytyväinen, sellaista mikä on auttanut juuri arvostamaan saavutettua enemmän. Ihmettelen muiden kokemuksia kuunnellessa, että miksi tuota vastustusta on niin, että kirjaimellisesti tekee asian mahdottomaksi? Mitä ihmetemppuja pitäisi tehdä, jotta saavuttaisi tavoitteen ja osaisi sitä arvostaa tuon vastustuksen johdosta, jos tuo arvostus sen tarkoitus on? Voiko olla niin, että joiltain henkilöiltä vain evätään joitain asioita?

Oletetaan että meillä kaikilla on superviisas sielu, "yliminä", jumalallinen täydellinen osa meitä...no tämä superminä tietää paremmin minä meille on hyväksi, sillä kun on tieto tulevasta (aikaa ei ole eli jumalallisen viisas sielumme tietää jo mihin mikin polku johtaa, koska se on tavallaan jo johtanut sinne, siinä hetkessä kun polku valitaan). Siksi se mitä maallisena ihmisenä kiihkeästi HALUAMME ei aina toteudu. Jumalallinen osa meistä haluaa ikäänkuin aikaa näyttää maahiselle päiväminällemme, että "ei kannata valita noin, tiedän mihin polku vie, rotkoon".

Jälkeenpäin useimmat ihmiset kommentoivat menetettyjä unelmiaan, että "olipa hyvä että en silloin saanut mitä halusin, sillä nyt olisin pulassa saamani asian kanssa".
Esim. joku nainen voi haluta lasta herra a:n kanssa, mutta ei millään onnistu. Aikaa kuluu ja herra a osoittautuu hirviöksi. Myöhemmin nainen huokaisee helpotuksesta kun hänellä ei olekaan lapsia hirviön kanssa eikä tarvitse olla tämän kanssa tekemisissä.

Toisaalta monesti myös saa mitä haluaa, tekee haluamisessaan virheen ja katuu sitä myöhemmin.

Aika irvokkaaltahan elämä joskus tuntuu kun ajattelee, että on olemassa jumalallinen viisaus ja tieto mitä kannattaisi tehdä ja haluta ja miten kannattaisi elää (ja kaiken kukkuraksi meidän OMA pyhä sielumme tuntee tämän viisauden), meille vain ei kerrota sitä etukäteen! Ikäänkuin olisimme laboratoriorottia jotka tekevät tuskallisia virheitä ja joutuvat oppimaan kärsimyksen kautta.

Mutta laboratoriorottiahan me tavallaan olemmekin  :2funny: Ja se lienee elämän tarkoitus (buddhalaisittain):  "Kärsimyksen syynä on elämän jano". Minä ymmärrän tämän lauseen siten, että kärsimyksen syynä on itse asiassa TAKERTUMINEN, elämään, tavaroihin, paikkoihin, ihmisiin...

Eli se joka on joka hetki valmis luopumaan ja päästämään irti kärsii vähiten. Se joka ymmärtää että jokainen henkäys voi olla viimeinen, kirjaimellisesti. Se joka ymmärtää, että elämä on vain teatteriesitys joissa näyttelemme eri rooleja. Todellinen olevaisuutemme on olla pyhä sielu ilman ruumista.

Myönnän että olen monesti tuntenut myös vihaa omaa "pyhää sieluani" kohtaan, etenkin silloin kun olen ihan totaalisen hukassa, en saa minkäänlaista ohjausta, mitään katharsiksia ei tapahdu pitkiin aikoihin, mitään pieniä hedelmäpelivoittoja ei heru... ja tiedän, että se PERHANAN YLIMINÄ TIETÄÄ MITÄ PITÄISI TEHDÄ, EI VAIN KERRO SITÄ!!!  :2funny: :2funny: :2funny:

Juup, ja sittenkin, kun katselet elämää teatteriesityksenä, jossa meillä laboratoriorotilla on eri rooleja, jotta kokisimme ja oppisimme, löytää itsensä ihan ymmyrkäisenä ymmärryksen suuren valtameren ääreltä...olis monesti kauheen paljon helpompaa kun ei ihan niin paljon ymmärtäisi.

Tää nyt ei ehkä ihan tähän otsikon alle sovi, mutta oon viime aikoina huomannu, että olen hypännyt elämän virran kyytiin, ja annan mennä sinne, minne se minua vie. Mutta kun tämä kaikki pitää tehdä ihan sokkona, pelkästään vain luottaa, tulevaisuus on minulta peitetty, vaikka tiedän, että tässä on matkattava kohti jotain määränpäätä...mutta tunnen olevani niin kuin sokea, jolta se keppikin on vielä viety.
Jostain syystä minun täytyy mennä eteenpäin tällä tavoin, oppia nyt luottamaan siihen kliseeseen että elämä kantaa, vaikka minulla ei ole minkäännäköistä hajua, että mihin!
Sekin, että miksi näin, selkenee varmaan sitten myöhemmin, kun asioita voi katsella jo taaksepäin.

Onko kellään ollut samanlaista kokemusta? Ja mitä sieltä polun päästä paljastui?

Mun maailmankuvaan ei jostain syystä istu ns. alistua jonkin "yliminän" ennalta määräämään tahtoon. Siis tietenkin, omana filosofianaan tuo on ihan toimiva ja hyväkin varmasti. Mulle se on jollain tapaa rajottava, tykkään ajatella enemmänkin niin, että joka hetki meillä on mahdollisuus päättää ja tehdä asioita, mahdollisuus muuttaa elämäämme. Jokin suunta voi tuntua hankalalta ja on oma päätös jatkaako sinnikkäästi vai suuntaako muualle. Nuo päätökset lopulta määrävät sitä miksi elämä muodostuu. Jotkut suunnat taas loppuvat, ja silloin on osattava luopua siitä ja suunnattava muualle. Luopumiskokemuskin on omalla tavallaan opettava. Onhan siitä puhetta ja teorioita, että ihmisen oma tahto on vain harhaa ja kaikki olisi yhtä suurta suunnitelmaa. Niin, mulle on lopulta parempi se, että valitsee sellaisen elämänfilosofian, mikä tuntuu itselle hyvältä ja mikä auttaa itseä omassa elämässä. Sillä, mikä on lopulta totta, ei ole niin merkitystä. Ehkäpä se on tuo psykologiasta tuttu locus-of-control -termi tässä kysymyksessä läsnä?

Kuuhilda, mä elän pitkälti luonnostaan aika paljon virran vietävänä. Mulla kun aika suuren roolin päätöksenteossa näyttelee tunnusteleminen ja fiilikset. Menen niiden mukaan ja luotan niihin, ja eivät ole suohon vielä kertaakaan vieneet. Kokoajan olen silti tietoinen siitä mitä teen, päätän ja valitsen, harkitsen tekoni. Tulevaisuus ja tavoitteet on aina hyvä pitää jonkin verran avoimena, kun ne ajan myötä muuttuvat koko ajan.  :coolsmiley:

Ja vielä, varmasti on toteutumattomia asioita, jotka eivät olisi olleet huonoja asioita. Se olisi vain ollut toisenlainen polku, erilainen, mutta ei välttämättä huonompi. Voiko jokainen biologisesti lapsien saannissa hankaluuksia kohdannut sanoa, että "onneksi en saanut lapsia, koska sitä ja tätä"? Kuinka monesta asiasta edes voi sanoa noin, kun ei ole kokeillut sitä polkua? Ei ole kulkenut sen oppimistehtäviä. Mistä tietää, minkälaiseksi ihmiseksi olisi muuttunut sillä toisella polulla? Erilaiseksi varmasti. Eikä välttämättä huonommaksi, eikä paremmaksikaan tietenkään.

No ihan puhtaasti intuitiolla tässä on taaplattava...ja ihan oikeaan olen tähän asti osunut, kun tämän matkan aloitin. Erittäin mielenkiintoista nähdä, mitä se elämä eteen heittääkään...minä ainoastaan tiedän, mitä haluan, ja sitäkään en välttämättä ole paras itse arvioimaan, mikä minulle parasta on.
Mutta siis, polku on oikea, tarpeelliset jutut tipahtelevat syliin :)

Ja koko ajan tuntuu tulevan viestiä, että en ole yksin, vaan rinnallani kujetaan, pidetään kädestä kiinni  :smitten:


Ja en usko, että olisi hyviä tai huonoja polkuja...vain raskaampia, helpompia...ylipäänsä erilaisia.

Valintoja voimme tietysti tehdä, mutta ainakin minulla on kokemus että usein selkeästi ESTETÄÄN tekemästä jotain (joku estää, on se sitten yliminä tai joku muu henkiolento).

Olen myös kokenut aika paljon odottamattomia menetyksiä kuoleman kautta, ja kuolemat ovat olleet sellaisia joihin ei ole ollut minkäänlaista mahdollisuutta vaikuttaa kenenkään omilla teoillaan. Niitä on hyvin vaikea ajatella muuksi kuin käsikirjoitetuiksi tapahtumiksi, sielunsopimuksiksi, väistämättömiksi. vahva tunne heti kuolemien tapahduttua on aina ollut (jo lapsena): "HYVÄKSY niin pääset helpommalla, tätä et olisi voinut mitenkään välttää etkä omilla valinnoillasi estää."

Avelle: En tarkoittanut sitä, että meitä aina estettäisiin tekemästä myöhemmin seurauksiltaan hankaliksi paljastuvia asioita. Itsekin olen tehnyt lapsia miehelle joka ei todellakaan ollut se oikea. Mutta koen sen "erheen" tarkoituksenmukaiseksi, vaikka sen ymmärtäminen on vienyt aikaa. Mutta olisin voinut saada lapsia jonkun muun sankarin kanssa, jonka kanssa olisivat ongelmat olleet viheliäisempiä. Tai näin ainakin uskon.

Minä oon tainnu tehdä niitä lapsia miesten kanssa, joiden kanssa ongelmat ovat niitä ihan juuri oikeita sekä minulle, miehelle että lapsille itselleen. Niitä, joita tässä kuuluukin läpi kahlata.

Mutta niin, mulla on käsitys, että me voidaan täällä itse valita, otetaanko joku läksy vastaan, vai kierretäänkö se ja keskitytään johonkin muuhun, mutta sitten on olemassa viimeinen takaraja, kun ne läksyt heitetään päin näköä, eikä niitä enää voi välttää millään konstia.

Ihan hyvä teoria. Eli voi viettää välillä vaikka ihan lepoelämää ilman karmamaksuja...MUTTA: jos on sielutasolla ennen syntymää vakaasti päättänyt, että TÄSSÄ elämässä makselen oikein urakalla, niin on hyvin vaikea yrittää välttää maksamista.

Tällainen tunne minulla on. Tässä elämässä.

Olen myös huomannut sellaisen vähän pelottavan ilmiön että aina kun näen toisessa ihmisessä tai toisten ihmisten elämässä kritisoitavaa tai NEUVOTTAVAA, niin eipä aikaakaan kun itse joudun asemaan, jossa kritisoitavani on!

Esim. jos ääneen lausun, että ompa appivanhemmilla kylmä ja nihilistinen ja ja vääristä syistä kasassa pysyvä avioliitto (esim. tottumuksen tähden), heille itselleen olisi kaikkein paras vaihtoehto jos eroaisivat...niin vähän ajan kuluttua olen itse eroamassa kylmästä liitostani.

Ikäänkuin olisin jonkinlainen itseruoskintaMAGNEETTI: Kun näen virheen toisessa ihmisessä niin JANOAN kokea saman kokemuksen itse, jotta näkisin oman kritiikkini omahyväisyyden ja saman virheen itsessäni. Mehän emme ole erillisiä, viha/kateus/kauna/halveksunta toista ihmistä kohtaan on järjetöntä, koska olemme kaikki yhtä.

Aika nöyräksi vetää tällainen "pikakarma" :police:

^
entä jos kiinnitit huomiota tuohon avioliittoon juuri sillä hetkellä siksi, että vaistosit jo jollain tasolla saman teeman olevan omassakin elämässäsi?  ::) Yleensä huomaa maailmasta ne asiat, mitä itsellä on käsiteltävänä.

Mihin pisteeseen asti kritiikki muuten on negatiivista? Tai miksi se olisi negatiivista? Jos sen ajattelee vain yhtenä näkökulmana, joita on monia, miksi ruoskia itseään sen antamisesta tai ajattelemisesta? Onko se kiellettyä?

Juu, hyvä ja käytännön esimerkki on vauvanvaunut ja raskausmahat silloin kun se on omassa elämässä pinnalla  :)

Minä en koe, että kritisoinnissa on mitään pahaa, kunhan sen lähtökohdat ovat "ylevät", eli pontimena ei ole kauna, katkeruus, kateus, viha, pelko tms. vaan  hyvä tahto, ja sen tekee muita kunnioittaen ja asiallisesti.
Mutta jos saan itseni kiinni ilkeydestä, jostain kaunaa pursuvasta vahingonilosta, silloin otan ajatukseni takaisin ja mietin uudelleen. Mikä minä, piikikäs ja ilkeä ihminen tässä olen ketään kritisoimaan?

 :smitten:
 :-X
Mulla myös tuo pikakarma toimii ja on toiminut jo pitempään.  :coolsmiley: Heti napsahtaa takaisin kuin bumerangi tai giljotiini. Myös ajatuksia on saanut siivota oikein rankasti.

Tarkoitinkin juuri tuota, että se asia mikä pitää käsitellä omassa elämässä on pinnalla ja sen huomaa toisissa.

Ihmiset saavat vihamiehikseenkin niitä, jotka tavalla tai toisella ovat heidän itsensä kaltaisia. Eli miettikää ihminen jota inhoatte (tai jos ette inhoa ketään niin joku josta ette pidä). Hänen ominaisuutensa ovat todennäköisesti sellaisia, joista ette pidä omassa itsessänne.

Olen kyllä nuoruusvuosien jälkeen siivonnut ajatuksia ja eritoten sanomisia. Kun oppii että ärsyyntyy vain omista heikkouksistaan tajuaa toisten ihmisten arvostelun järjettömyyden.

Jep, hyvähän se on tarkkailla millä mielellä hyökkää toisten kimppuun. Vaikka välillä taas sellaistakin vain sattuu, on pinna kireällä muista syistä itsellä tms.

Kuitenkin en kritiikkiä pidä pahana, siis ihan vain mielipiteiden esille tuontia. Onhan se lähes mahdoton erottaa, onko siellä pienen pieni oma katkeruus seassa vai ei, mutta on ilman toisten kritiikkiä myös todella vaikea kehittyä. Kyllä esimerkiksi välillä haluan tietääkin minkälaisia tuntemuksia toisissa herätän, vaikka niiden syyt olisivat missä tahansa, toisen henkilön omassa historiassa. Joka tapauksessa se avaa minulle ajattelun aihetta. Mistä ikinä tietäisin sen jos minulle ei sanota?

Joo, rutina voi olla hyväksikin, koska rutisemalla jostain ihmisestä tajuaa samalla, että "nyt mulla on rutinanaihetta", katsompa siis myös peiliin samalla kun kritisoin muita :D

Mun mielestä kristillinen ajatus siitä, että pahanpuhuminen tai muu negatiivisuus on "syntiä" voi johtaa myös vain tekopyhyyteen, koska ei ikäänkuin anna omalle pahalle ololleen ulospääsyä, hymistelee itsensä sisäisen raivon ja katkeruuden valtaan.  :2funny: :2funny: :2funny:

Sellainen ajattelu jossa ajatellaan, että MIKÄÄN ei voi olla peruuttamattomasti kohtalokkaan paha teko vaan ihminen vain joutuu opiskelujaan jatkamaan on paljon armollisempi.

Itse ajattelenkin että kristinuskon syntiajatus ja "taivaaseenpääsyidea"  on vain väärinkäsitys, yksinkertaistettu ja vallanpitäjille edullinen  tulkinta karman laista. Ja armo "Jeesuksessa" on alunperin tarkoittanut juuri tuota, että mikään ei ole peruuttamattoman pahaa mitä teemme, aina voimme opiskella lisää. Pyhää sielua ei mikään maallinen teko voi vahingoittaa.

voi olla että meen OT, mutta mä ainaki oon muuttunu Luise Hayn: muuta ajatuksesi-muutat elämäsi-kirjan myötä. ni.

Eniten elämääni muuttaneesta tiedosta en ole maksanut yhtään mitään, ellei lasketa sitä että olen työtätekevä veronmaksaja.

Kaikki olennaiset opukset olen löytänyt kirjastosta - toisaalta en ikinä ostakaan mitään kirjaa ennen kuin ole lukenut sen ja todennut että haluan lukea sen vielä moneen kertaan uudelleen. 'Kertakäytttökirjoja' ei tarvitse omaan hyllyyn. Vielä tärkeämpi juttu minulle ovat olleet Kryon-kanavoinnit, jotka saa MP3-tiedostoina ihan ilmaiseksi netistä. Nettiä olen kyllä käyttänyt etupäässä kirjaston tietokoneilla, kotiin kun en nettiyhteyttä halua. Minusta ostaminen on ihmisestä kiinni: Ihan saman tiedon voi jotakuinkin aina saada ilmaiseksi.

Mutta näissä elämänmuutosasioissa on sitten kyllä olemassa sellainen porukka ihmisiä, jotka olettavat että se pelkkä jonkun kirjan lukeminen muuttaa elämän, vaikka ei tekisi mitään mitä siinä kirjassa kehotetaan tekemään. Nämä ihmiset sitten ostavat opuksen/kurssin toisensa jälkeen, koska tietenkään mitään ei tapahdu, kun ei halua/viitsi itse mitään tehdä vaan he jatkavat vain elämäänsä ihan samalla tavalla kuin ennenkin.  He ja nämä kaupanteolla rikastuneet ovat ihan ansainneet toisensa, vakka kantensa valitsee.  :D

Ei laihdutusopasta lukemalla laihdu, eikä jumppakirjan lukemalla kiinteydy. Työ on aina tehtävä itse.

Tästä on yksi poikkeus:
Pelkästään lukemalla Patricia Garfieldin  kirjan 'Luovaan Unennäköön' kaikki painajaiset loppuivat kertaheitolla. Ei tarvinnut tehdä mitään muuta kuin lukea se kirja. Kirjan senoi-systeemin harjoitteita aloin tehdä vasta myöhemmin.

Minulle kirja, jonka jälkeen ei tarvinnut tehdä mitään, oli Cesar Millanin "Be the pack leader". Yksi parhaimpia henkisiä kirjoja jota olen koskaan lukenut. Sen jälkeen kävi vaan, että plops! Tuntui, että olen saapunut korkealle tasanteelle pitkien rappujen jälkeen, tajuamatta, että edes olen ollut kiipeämässä portaita ylös. Itkin kaksi tuntia energiaa ulos ja sen jälkeen en enää ollut entiseni. En tiedä mitä tapahtui - luulen, että kirjan energia oli sellainen, että se ikään kuin tyrkkäsi minut sen viimeisen askelman yli perille, vaikka en edes tiennyt tarvitsevani tuota tuuppausta.

Muuten on kyllä pitänyt ottaa ihan lusikka omaan käteen ja ryhtyä setvimään itse omia soppiaan saamillaan ohjeilla ;D Paljon on esimerkiksi ihmisiä, jotka käyvät hakemassa apuun reikihoitoa, mutta eivät itse tee hoitojen välillä mitään asioiden eteen. Eihän se pelkkä hoito auta. Minulla on välillä ollut asiakkaitakin, jotka mielellään haluavat tulkinnan, mutta kun pitäisikin ruveta itse työstämään asioitaan ohjeiden mukaisesti, tulee nyrpeä naama vastaan...  ::) ;D

Olen ollut huomaavinani sellaisen ilmiön, että henkisellä saralla työtään julkisuudessakin asti tekevät naiset (niin suomalaisista osa kuin ulkomaillakin) käyttävät viehätysvoimaansa "oman asiansa" edistämiseen? Tällä tarkoitan sitä, että suorastaan kerätään ulkonäköön liittyviä ylistäviä kommentteja sosiaaliseen mediaan ladatuilla, itsestä otatetuilla kuvilla...ja ihmiset ihastelevat, minä myös...mutta toisaalta ihmiset kommenteissaan myös alkavat selvästi  liittää sielun kauneuden ja henkisen kehittyneisyyden fyysiseen kauneuteen. Siinä on jotain, mikä itseäni tökkää  ::), ja lujaa.

Näen asian juuri päinvastoin. Sisäinen kauneus näkyy ulkonäössä. Minua tökkää pahasti "henkiset" ihmiset (yleensä naiset), jotka tuntuvat suorastaan yrittävän näyttää kamalilta. Mitä rumempi ja hoitamattomampi sitä henkisempi?
Henkisyyteen liitetään vielä nykyäänkin askeettisuus, kurjuus ja kärsimys. Siksi ilahdun aina, kun joku uskaltaa olla kaunis ja huoliteltu - jopa turhamainenkin - henkisellä tiellään. Naisellinen nainen on löytänyt oman Jumalattarensa  :D

Ok, itse en taas ole törmännyt näihin "rumiin" henkisiin  :), enkä tuota ihan viestilläni tarkoittanutkaan. Tottakai "henkinen" ihminen voi olla kaunis tai vaikka ruma  :D, mutta jos sitä ulkoista kauneutta aletaan korostaa liikaa, meneekö juttu jo jonkinlaisen fanituksen ja ihannoinnin puolelle? Pääasia jää vähän niin kuin sivuun...kun asia tulee kauniissa paketissa, menee paremmin "kaupaksi" näin kärjistetysti sanoen  :smitten:.

Ahaa, nyt ymmärsin pointtisi.

Menee nyt vähän aiheesta sivuun, mutta henkisyydessä monesti korostetaan ihmissuhteita ja niiden sujuvuutta merkkinä korkeista energioista. Eli kun olet tarpeeksi korkealla tasolla, et enää "vedä puoleesi" näitä matalammalla tasolla värähteleviä kiusankappaleita. Minusta siinä on jotain ristiriitaista. Esim. narsistit, joista nyt kovasti puhutaan, osaavat olla oikein hurmaavia ja kykeneviä ihmissuhteisiin ainakin pinnallisella, joka päiväisellä tasolla, kun taas ujo ja hieman syrjäänvetäytyvä voi olla vaikka kuinka henkinen, mutta ei herätä muissa ihmisissä kiinnostusta.

Tässä taas selityksenä voitaisiin käyttää karmaa, mutta en edes tiedä, uskonko moiseen juttuun. Ehkä sekin on olemassa vain, koska olemme alkaneet jossain vaiheessa uskoa siihen ja jos ajatus kerran luo todellisuutta, toiminee sekin tämän (saat sen, mitä uskot), kautta  :D

Tasapainoinen ihminen ei koskaan haksahda narsistiin, narsisti tarvitsee vastakappaleekseen toisen itsetuntovammaisen (sitä nimittäin narsisti on ja kompensoi tätä itsetunnon puutetta kaikella sillä narsistisella toiminnallaan).

Narsistilla ja hänen uhrillaan - läheisriippuvaisella miellyttäjällä - on saattanut olla hyvinkin samanlaiset lapsuudenolosuhteet, he ovat vain reagoineet niihin eri tavoin, toisesta on tullut narsisti ja toisesta kiltteydestä kipeä miellyttäjä. Kummankin vamma on sama: Sisältä puuttuva arvon tunne.

Narsistin alkuvaiheen hurmaavuus on terveestä ihmisestä epäilyttävää: Mikään ja kukaan ei ole heti suhteen alussa niin ihanaa, kuin narsisti antaa ymmärtää. Heikkoitsetuntoiselle miellyttäjälle - narsistin täydelliselle vastakappaleelle - nuo hurmaavat sanat ovat kuitenkin kuin sade Saharaan: Jotain mitä hän on aina kaivannut ja jotain minkä hän sen vuoksi uskoo, vaikka ei pitäisi.

Karmallisella tasolla voisi ajatella, että kaksi sielua on tehnyt sopimuksen ihmissuhteesta, jonka avulla opitaan todella kipeitä ja vaikeita läksyjä.

Ja vielä:
Kiltteydestä kipeitä uhrautujia - jotka saattavat olla usein myös ujoja ja syrjäänvetäytyviä -  saattaa erehtyä luulemaan kovinkin henkisiksi, koska toisten palvelemista ja itsensä uhraamista pidetään henkisempänä toimintana, kuin itsekästä narsismia.

Kiltteydestä kipeä ei kuitenkaan palvele ja uhraudu vastikkeetta: Hänen saamansa vastike on se hetkellinen itsetunnon kohoaminen mitä hän saa palvelemalla toisia. Niinpä hän tekee nöyrän ja palvelevan vaikutelman, mutta tosiasiassa hänen motiivinsa ovat itsekkäät.

Terveellä tavalla rajojaan suojeleva ihminen saattaa puolestaan vaikuttaa 'narsistilta' sellaisen ihmisen mielestä, jolta itseltään puuttuu kyky hahmottaa ja suojella omia rajojaan. Terve oman vapaan tahdon kunnioittaminen ja siitä kiinni pitäminen saattaa näyttäytyä rajattomalle ihmiselle narsistisena itsekkyytenä. Olen itse tullut haukutuksi narsistiksi vain sen vuoksi, etten ole suostunut tottelemaan annettuja käskyjä.  ;D

Ulospäin näkyvistä toiminnoista ja luonteenpiirteistä voi tehdä päätelmiä ihmisen henkisen kehityksen tasosta vain tiettyyn rajaan saakka: Se millaisena toisen ihmisen näkee, riippuu aika paljon oman henkisen tasapainon asteesta. Ääritapauksista toki huomaa, että jotain on pielessä, mutta suurin osa kohtaamistamme ihmisistä on jotain muuta kuin ääritapauksia, jolloin se mitä itsestämme heihin peilaamme on suuressa roolissa siinä, millaisen vaikutelman heistä saamme.

Sekä narsisti että hänen läheisriippuvainen vastakappaleensa ovat itse asiassa aivan yhtä itsekeskeisiä. Molempien suurin huoli on se, mitä muut heistä ajattelevat. Ne keinot joilla he yrittävät saada toiset ajattelemaan itsestään mielestään suotuisia ajatuksia vain ovat aivan vastakkaiset.

No narsisti oli vain yksi esimerkki...erilaisia luonnehäiriöitähän meistä ihmisistä löytyy vaikka millä mitalla...kuka sitten on terve???  ::) Minusta terve on ihminen, joka on täysin vapaa kaikesta ulkopäin tulleesta ohjelmoinnista, jota meille syytää pienestä pitäen vanhemmat, koulu, kirkko, uskonnot, new age-opit jne. Tällä määritelmällä ei taida paljon terveitä löytyä  ;D.

Olen lukenut, että narsisti voi aivan hyvin hämätä esim. mielenterveyden ammattilaisia, psykologeja ym., joilla nyt luulisi olevan silmää hoksata tällaiset "poikkeavuudet".

Voihan olla, että narsisti vetää puoleensa läheisriippuvaista, uhrautuvaa reppanaa, mutta lukemani perusteella näyttäisi, että tyypin kohteeksi voi joutua ihan kuka vaan. Vähän sama juttu kuin työpaikkakiusaamisen kanssa...uhrissa täytyy olla jotain vikaa, että joutuu kiusaamisen kohteeksi. Mitäs jos tämä maailma vain on paska paikka, jossa sattuu paskoja juttuja  ;D, that's it!

Heillä nimenomaan on usein vähemmän silmää huomata narsistin vedätystä, kuin henkisesti tasapainoisella maallikolla.

Psykiatrien ja psykologien itsemurhaluvut ovat huomattavan suuria verrattuna moniin muihin ammattiryhmiin. Mielenterveysalalle - olipa se sitten psykologiksi, psykiatriksi tai mielenterveyshoitajaksi - hakeutuu ihmisiä, joiden alalle hakeutumisen sijaan pitäisi ensin parantaa itsensä. Erityisesti kiltteydestä kipeälle uhrautujalle - joka siis nielee helpoimmin narsistin vedätykset - terveydenhuolto, sekä somaattinen että psykiatrinen puoli, onkin erityisen houkuttava ala.

Mihinkä tämä näkemykseni perustuu? Ensinnäkin niihin itsemurhatilastoihin, toiseksi Arno Gruenin erinomaiseen kirjaan nimeltään Itseään Pettävä Ihminen (löytyypi kirjastosta, suosittelen lämpimästi) ja kolmanneksi muutamaan vuoteen, jotka pyörin mielenterveyteen liittyvällä keskustelupalstalla. Ei siinä mitään, että mielenterveyspuolen henkilökuntaan tuntuu kuuluvan todella runsaasti vallalla trippailevia ja muuten häiriintyneitä pompottajia, mutta se ennen kaikkea pysäytti että palstalla pyörivät ammatinvalintaansa pohtivat teinit kokivat sitä suuremmalla todennäköisyydellä psykiatrisen sairaanhoitajan tai sairaanhoitajan unelma-ammatikseen, mitä enemmän vaikuttivat tekstiensä perusteella kiltteydestä kipeiltä uhrautujilta.

Ulkoisista vaikutteista/ohjelmoinnista vapaa on vain ihminen, joka on viettänyt koko elämänsä aivan yksin ilman yhdenkään toisen ihmisen seuraa. Vauva kuolee aika pian kosketuksen puutteeseen, eikä kukaan säily hengissä ilman muita ihmisiä niitä elämänsä alkuvuosia. Näinollen ulkoapäin tulleen ohjelmoinnin puute terveyden kriteerinä laumaeläimellä on yhtä järkevää kuin että pitäisi sitä ettei hän hengitä terveyden kriteerinä.  :)

Itse pidän terveyden kriteerinä sitä, että ulkopuolisista virheohjelmoinneista riippumatta ihminen on kyennyt tekemään oppimistyönsä ja ohjelmoimaan itsensä taas tasapainoon sillä tavoin, että hänen ihmisarvontunteensa tulee sisältäpäin, jolloin hän ei ole ulkopuolisen muuttuvan maailman heiteltävänä, vaan pysyy suht hyvin tasapainossa muiden ihmisten tekemisistä ja sanomisista riippumatta. Tällöin hän ei niin ole muiden hyväksikäytettävissä, kuin myöskään koe tarvetta hyväksikäyttää muita itsetuntonsa ja ihmisarvon tunteensa rakentamiseen. Tätä tasapainoa ei näkemykseni mukaan kuulukaan yleensä saavuttaa kuin vasta päälle kolmekymppisenä.

Elämän aikana kertyneen "ohjelmoinnin" kyseenlaistaminen oli se asia, jota halusin sanoa  ;). Kaikkihan eivät välttämättä edes tule ajatelleeksi, onko yksikään niistä miljoonista päässä pyörivistä ajatuksista omaperäinen vai jostain opittu.

Eli ilmeisesti samasta asiasta puhuimme, hieman eri sanoin?  :)

Juu, ihan samasta asiasta puhuttiin.

Ja hupaisaa on se että ns. hengellisissä piireissä on oma ohjelmointinsa: On hämmentävää joskus katsella sitä kiukun ja asiallisenkin aggression tukahdutusta ja poskilihakset kiristellen tuotettuja väkisini laupeita hymyjä joita näkee, kun jotkut luulevat että täydellinen rakkaudellinen laupeus on se odotettu toiminto myös silloin kun muiden toiminta kirvoittaisi aivan toisenlaisia reaktioita.

Kaipa se tasapainoisin ihminen on sellainen, joka tuntee itsensä pohjamutia myöten ja tietää myös ne kohdat itseään, joissa on vielä työtä tehtävänä. Silloin voi vaikka ärähtää jos siltä tuntuu ja todeta sitten äräyksen aiheuttajalle, että 'kiitos kun osoitit minulle kohdan, jossa minulla on vielä töitä tehtävänä itseni kanssa.'

No niinpä  :). Kiva, että löytyi tämä foorumi vaihtaa ajatuksia mitä erilaisimmista asioista. Olen nippanappa yli nelikymppinen, mutta tämän "henkisen polkuni" alussa muistan, kuinka eräänä aamuna heräsin (olinkohan edes vielä 20 v.) ja siinä samassa tajusin kaiken...siis KAIKEN! Poikaystävä oli lähtenyt jo töihin ja minä kiersin kämppää höpöttäen "ei voi olla totta, se on niin yksinkertaista", ei voi olla totta... Jos joku olisi nähnyt ja kuullut minut siinä tilassa, valkotakkiset olisivat raahanneet minut mukanaan aivan varmasti  :D.

Tuo tila kesti korkeintaan 15 minuuttia, jonka jälkeen "verho sulkeutui" ja palasin "normaaliin tilaan". Koetin kyllä muistaa, mitä kokemuksen aikana olin oivaltanut, mutta se on pysynyt minulta piilossa kaikki nämä vuodet sen jälkeen  :). Ainoa, mitä muistan on se, että totuus on todella yksinkertainen  :smitten:. Todella monia erilaisia polkuja olen tutkinut ja kokenut tämän 20 vuoden etsinnän aikana, mutta kaikki ne ovat tuntuneet enemmän tai vähemmän keinotekoisilta...mielen tuotteilta...

Joskus kyllä tuntuu, että olisi kiva "kuulua" johonkin ryhmään, mutta se edellyttäisi ainakin useimmissa tapauksissa ryhmän yhteiseen ajatus- ja arvomaailmaan sitoutumista, joka taas kyllä antaa sen turvallisuuden tunteen, mutta tappaa yksilöllisen ajattelun. Varmasti on olemassa avoimia, itsenäisesti ajattelevia ihmisiä tällä henkiselläkin puolella, mutta minä olen tainnut törmätä sitten niihin toisenlaisiin (tule sellaisena kuin olet, mutta tee sen jälkeen niin kuin me sanotaan  ;D).

Afrikasta:
Aloitetaan nyt vaikka siitä, että koko manner on käytännössä naisten helvetti.  Sitten voidaan jatkaa siitä, että siellä mm. tapetaan albiinoja taikajuoma-aineksiksi, lynkataan noidiksi epäiltyjä, uskotaan että kondomi aiheuttaa pysyvää (siis myös käyttökerran jälkeistä) hedelmättömyyttä, silvotaan (=ympärileikataan) sekä naisia että miehiä ja homot pääsevät monissa maissa hirteen. Etelä-Afrikassa raiskataan lesboja siinä toivossa, että muuttuisivat siitä heteroiksi.

Syy siihen, miksi kyseisellä mantereella  siitä huolimatta vaikutetaan iloisilta ilman menestys-pohdintaa lienee kahtalainen:

1) Kulttuurilliset syyt: Monissa kulttuureissa pidetään epäkohteliaana voivotella vaikeuksiaan muille, tai ns. 'kasvojen menetys' seuraa siitä, että voivottelee vaivojaan ja kertoo kuinka huonosti menee. Missä tahansa kulttuurissa päälle näkyy vain se, mitä ko. kulttuuri katsoo sopivaksi näyttää perheen ulkopuolisille. On aivan mahdollista, että ihmiset vaikuttavat mielestäsi iloisilta, tasapainoisilta ja onnellisilta juurikin kulttuurierojen vuoksi. Ensinnäkin suomalaisessa kulttuurissa ei ole sallittua näyttää kovin paljon mitään tunteita, niin positiivisia kuin negatiivisiakaan (matalan affektin kulttuuri). Siihen verrattuna mikä tahansa enemmän ilmaiseva kulttuuri vaikuttaa iloisemmalta. Jos tällaisessa kulttuurissa on sitten vielä ei-niin-kovin-sallittua ilmaista huolta, ahdistusta yms. negatiivisia tunteita, voi ulospäin välittyvä kuva olla aivan toinen kuin mitä on ihmisten sisäinen elämä.

2) Maslow'n tarvehierarkia:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Maslow%E2%80%99n_tarvehierarkia

Kryon-kanavoinneissa todetaan, että hengellinen toiminta, valotyö, on lähes mahdotonta jos ihminen on tilanteessa jossa koko huomio menee hengissäselviämiseen, eli niiden Maslow'n tarvehierarkiapyramidin kahden alimman portaan asioiden tavoitteluun. Ja samoissa kanavoinneissa todetaan myös, että meillä jotka olemme syntyneet tänne hyvinvoiviin maihin on usein myös sielunsuunnitelmassa tehdä valotyötä ja juuri siksi olemme syntyneet tänne missä moinen on mahdollista. (Joten siitä vaan sitä valotyötä tekemään!)

Se mikä mättää paitsi täällä länsimaissa, myös muualla planeetallamme, on markkinatalous: Onnellinen ja tasapainoinen ihminen ei kaipaa turhaa tavaraa, siispä mainonnan yms. tulee saada ihmiset onnettomiksi oman itsensä suhteen, jotta heille saisi myytyä enemmän sitä turhaa tavaraa. Samaa tehdään kehitysmaissa samojen ylikansallisten firmojen toimesta, mutta siellä kun sitä rahaa on ihmisillä vähemmän, ei ole materiaakaan niin paljon. Jos siellä olisi rahaa enemmän, olisi siellä myös enemmän turhan tavaran kauppiaita. Ja osa näistä itsehoito-oppaista on myös turhaa tavaraa, miksei olisi, kun muissakin 'tuoteryhmissä' sitä löytyy.

Täällä meillä kaivataan ihan samaa mitä kaipaa jokainen ihminen joka haluaa työskennellä itse itsensä kanssa: Tietoa, monipuolisesti ja eri lähteistä. Kaiken sen tiedon voi saada aivan ilmaiseksi, kirjastot ja internet pitävät siitä huolta.

Olen hoitanut itseni terveeksi ongelmista, jotka yleensä ajavat ihmisen suljetulle osastolle tai ennenaikaiseen hautaan, nimenomaan lukemalla jokusia hyllymetrejä psykologiaa, psykiatriaa ja itsehoitokirjallisuutta yms sekä sitten myös työskentelemällä itseni kanssa niistä saadun osviitan avulla. Pelkkä kirjan lukeminen auttaa harvoin, on muutettava sitä tapaa jolla tarkastelee itseään, muita ihmisiä ja maailmaa. Se saattaa vaatia vuosikausien työn.

Minä kuulun niihin ihmisiin, joille moinen toimii, joku toinen tarvitsee ihan prikuulleen samalla matkalle mukaan terapeutin, joka vain sitten tarjoilee sen saman tiedon jonka minä etsin itse. Niinpä en suhtautuisi väheksyvästi mihinkään senkaltaiseen kirjallisuuteen, mutta kehottaisin jokaista lainaamaan ensin kirjan kirjastosta ja lukemaan sen ilmaiseksi. Sitten vasta saa selville, onko se kirja jota täytyy lukea useampaan kertaan ja jonka tarvitsee omaan hyllyynsä, vai riittikö se kertalukeminen.

Pikaopas hölmöjen kirjojen välttämiseen:
1) Jos kirja käskee esittämään jotain mitä et sisimmässäsi ole, vältä sitä.
2) Jos kirja antaa erilaiset elämänohjeet naisille ja miehille, vältä sitä.
3) Jos sama kirjailja on tehnyt jo x teosta samasta aiheesta, on todennäköistä että ensimmäinen niistä ehkä oli asiallinen ja loput ovat sitten rahastusta.
4) Säilytä terve järki, googlaa muiden mielipiteitä tai lainauksia kirjasta ja juttele aiheesta muiden ihmisten kanssa. Älä ylipäätään osta yhtään mitään, jos saat kirjan kirjastosta tai saman tiedon netistä.

Valitan, koko Afrikka on minulta boikotissa, koska naisten ja lasten ihmisoikeudet eivät toteudu siellä tavalla joka tyydyttäisi minua (tai YK:n naisten oikeuksien ja lasten oikeuksien julistusta, joissain maissa ei edes sitä vanhinta eli ihmisoikeuksien julistusta).
Eikä muuten ole ainoa manner, joka on lähes kokonaan boikkottilistallani, Euroopastakin sille ovat päätyneet mm. Irlanti ja Malta.
Silloin harvoin kun haluan matkustaa ulkomaille, äänestän lompakollani vain ja ainoastaan ihmisoikeuksia kunnioittavia maita. Ja kyllä, niitä ei ole maailmassa kovin monia... onneksi ei ole isompia matkustushalujakaan.

Kyllähän on totta, että maassa asuminen antaa siitä selkeämmän kuvan kuin kulttuurierojen opiskelu kirjoista ja kursseilta, mutta jo se että käytit sanaa 'mielistely' kun puhuit siitä ettei näytetä negatiivisia tunteita, osoittaa että puhumme hitusen eri asioista: Jos jossain kulttuurissa ei ole sopivaa näyttää negatiivisia tunteita toisille (tai muille kuin aivan lähimmille), kyse ei tosiaankaan ole mielistelystä. Kyse on kulttuurille ominaisesta piirteestä, jota sovelletaan aivan kaikkiin, niin oman maan kansalaisiin kuin myös ulkomaisiin vierailijoihin. Kun jokin piirre on kulttuurissa selkeänä, ei asiaa edes ajatella. Tämä on vähän niinkuin suomalaisten 'saunaan ei mennä uimapuku päällä' tai Helsinki-alakulttuurin 'tuntemattomien kanssa ei avata keskustelua julkisessa kulkuneuvossa.' Asia vain on niin ja sen kuuluu olla niin, eikä sitä edes pysähdytä ajattelemaan. Mielistely on tietoista toimintaa, kulttuurillisen ohjelmoinnin mukaan toimiminen ei ole.

Pysyn edelleen väitteessäni, että sinä näit Afrikassa asuessasi juuri tasan sen verran negatiivista tunneilmaisua, kuin siinä maassa jossa asuit sitä on tapana näyttää muille kuin aivan lähimmille perheenjäsenille. Samahan meillä on Suomessakin, paitsi että me emme näytä niitä positiivisiakaan tunteita kovin paljoa.  :D Jos suomalaiset yhtäkkiä alkaisivat näyttää positiivisia tunteita ja jättäisivät ne negatiiviset edelleen näyttämättä, niin meistä voisi saada erittäin harhaanjohtavan positiivisen kuvan.

Minä puhuin Afrikasta koko mantereena, en yksittäisistä maista, ja kaikki ne viestini alussa luettellut asiat ovat kovaa faktaa Afrikan mantereesta, peräisin muutaman viime vuoden uutisoinneista sekä lukemistani tietokirjoista ja afrikkalaisten naisten elämänkerroista. Noitavainot, lesbojen raiskaaminen heteroiksi ja albiinojen tappaminen taikajuoma-aineksiksi ovat vieläpä viimeisen vuoden ajalta, joten et vain seuraa uutisointia ilmeisesti 'sillä silmällä.'

Valotyötä voi tehdä sijainnista riippumatta, elleivät sen tarvehierarkiapyramidin kaksi alinta porrasta tuota ongelmia. Hyvätuloinen, pieneen eliittiin kuuluva kehitysmaan asukas voi siis hyvinkin tehdä valotyötä. Jos taas jokaisen päivän täyttää huoli siitä saako riittävästi ruokaa tai juomaa, saako mahdollisiin sairauksiinsa mitään hoitoa tai tuleeko joku sotajoukko ja pistää koko kotikylän sileäksi, sitä valotyötä on hyvin vaikea tehdä. Ylipäätään kehitysmaissa suurempi osa kansasta joutuu käyttämään kaiken aikansa ja energiansa niiden 2 alimman tarvehierarkiapyramidin portaan tarpeiden tyydyttämiseen, eikä ylitse jää mitään. Kirjallinen sivistys ei ole tarpeen valotyön tekemiseen, mutta se ettei joka päivä ole uhattuna nälkäkuolemalla, sairaudella tai sodalla, on tarpeen.

MInulta ei mene lainkaan aikaa elintoimintojen ylläpitämiseen, jos nyt oikein saivarrellaan: Aivorunko pitää hengityksen ja sydämen toiminnassa jne. vaikka itse tekisin samaan aikaan jotain muuta, vaikkapa nyt valotyötä. Tarkoitit varmaan syömiseen ja nukkumiseen kuluvaa aikaa? Minä en tarkoittanut, tarkoitin tätä:

Minä käyn töissä 7,5 tuntia päivässä, kehitysmaan asukas työskentelee ehkä koko valveillaoloaikansa, esim. 12-16 tuntia
Minä saan palkallani ruuan ja asunnon, kehitysmaan asukas saattaa jäädä 12-16 tuntisilla työpäivilläkin nälkäiseksi.
Minulla on periaatteessa tarjolla lähes ilmainen terveydenhuolto, kehitysmaan asukkaalla ei ole.
Minua ei uhkaa sota, kunniaväkivalta tms. Kehitysmaan asukasta (erityisesti naisia ja lapsia) uhkaa.
Minua ei uhkaa pakkoavioliitto ja saan itse päättää lisääntymisestäni ja lapsiluvustani. Kehitysmaiden naiset voivat vain unelmoida tästä.

Syömiseen, nukkumiseen, peseytymiseen yms. kehonhuoltotoimenpiteisiin menee oma tietty aikansa päivässä. Minä puhuin kuitenkin siitä muusta ajasta, sillä ainakin minä teen valotyötä vapaa-aikanani, en suinkaan työpaikalla. Ja vapaa-aikanakin täytyy olla fyysiset puitteet ainakin perustasolla, muuten niiden saaminen sille perustasolle syö ajan jonka voisi käyttää valotyöhön. Sanoisin, että kotimaasta riippumatta kohtuutuloinen, jolla on vapaa-aikaa voi tehdä valotyötä. Länsimaissa tällaisia ihmisiä nyt vain ihan tilastollisesti on enemmän. Vaikka on meillä Suomessakin niitä, jotka joutuvat elämään kädestä suuhun ja seisomaan leipäjonoissa, ei siinä mitään.

Ihminen voi olla onnellinen ja tasapainoinen vaikka maalliset asiat ovat huonosti, mutta ne joilla ne 2 alinta tarvehierarkiapyramidin porrasta meinaavat jäädä tyydyttymättä ovat sitä sangen harvoin vaikka kuinka ulospäin sinusta siltä näyttäisivät. Esimerkiksi stressihormoni kortisoli, jota taatusti erittyy pitkäkestoisessa henkiinjäämis-stressissä, on voimakas immunosuppressantti (heikentää immuunivastetta) ja lisäksi pitkä altistus jopa kutistaa aivoja... Tähän sopii se karjalainen toteamus 'Ilo pintaan vaikka sydän märkänis!'
Se mitä sinä näet jossain maassa on juuri niin matalan tai korkean affektin (=tunteenilmaisun määrä) toimintaa kuin mitä siinä maassa on kulttuurillisesti hyväksyttyä.

Valotyö tarkoittaa minulle  energiahoitojen tekemistä sekä ennen kaikkea valon kanavointia maailmaan, mikä nostaa koko planeettamme värähtelytasoa.  Tarkoitan siis ihan konkreettista valotyön tekemistä aina kun siitä puhun. Rakkaudellinen kohtelu itselle ja muille on toki tavoiteltava (ja meikäläisellä onneksi suht saavutettu) tila olla. Nostaa sekin kyllä niitä värähtelyjä ja on siten eräänlaista valotyötä, mutta rakkaudellinen voin olla muita hommia toimitellessani, kun taas energiahoito ja valon kanavointi ottavat ihan omaa aikaansa.

Niinpä siis puhumme eri asioista, kun puhumme valotyöstä. Toki jokainen rakkaudellisesti itseään ja muita kohteleva nostaa värähtelyjäl ympärillään ja näitä ihmisiä löytyy taatusti myös kehitysmaista, myös sangen kurjista oloista. Mutta minä puhun ihan aktiivisesta energiatyöskentelystä, kun puhun valotyöstä. Sitä ei voi tehdä samalla tavoin muiden hommien ohessa vaan se ottaa oman aikansa ja sitä varten täytyy olla itse suht fyysisesti terve ja henkisesti tasapainossa, mikä ei kovin helposti onnistu esimerkiksi keskellä sotatilaa tai nälänhätää...

Totta, kollektivistiset kulttuurit - kuten suurin osa afrikkalaisista kulttuureista - ovat toki yhteisöllisiä. Sillä on kuitenkin varjopuolensa ja yleensä individualistisissa kulttuureissa (kuten Euroopassa) ihmisoikeudet toteutuvat paremmin. Minulle puolierakolle yhteisöllisyys on tosi ruma kirosana. En halua pakotettua yhteisöllisyyttä sen perusteella missä esimerkiksi satun asumaan (talo, kortteli jne) vaan nimenomaan haluan valita itse ystäväpiirini jokaikisen jäsenen. Kateutta ja kilpailua esiintyy ihan siitä yhteisöllisyyden määrästä riippumatta, mutta se kuinka paljon sitä ulospäin näytetään vaihtelee jälleen kulttuurista toiseen. Tokihan individualismi tuottaa enemmän kateutta ja kilpailua, mutta toisaalta kollektivistinen kulttuuri sitten puolestaan enemmän ihmisoikeusloukkauksia ja muuta ihmisten vapaaseen tahtoon puuttumista (=tuottaa karmaa...) kuin individualistinen. Kummassakin on omat hyvät puolensa, mutta itse näen kollektivistiset kulttuurit aina hankalammiksi erityisesti naisten oikeuksien kannalta: Kun esimerkiksi avioliitto katsotaan sukujen eikä yksilöiden väliseksi liitoksi, ei siinä paljoa kysellä yksilön halukkuutta liittoon tai puolison miellyttävyyttä. Miehillä on yleensä jokin mahdollisuus sanoa ei, naisilta harvemmin edes kysytään.

Suomesta löytyy kyllä sitä paljonpuhuttua yhteisöllisyyttä pieniltä paikkakunnilta haja-asutusalueella. Eli kytätään toisia ihmisiä ja juoruillaan heidän asiansa muille selän takana, kaikkia tarkkaillaan ja mikään ei pysy salassa. Olen onnellinen että asun kaupungissa, joka on liian suuri, jotta yhteisö pääsisi vaikuttamaan minuun millään tavoin.  ;D  Sitä paljonpuhuttua yhteisöllisyyttä löytyy myös monista uskonnollisista ääriliikkeistä, jotka jopa vaativat usein niihin liittyneitä hylkäämään koko aiemman ystäväpiirinsä.  ;D

Minä peräänkuuluttaisin mieluummin välittämistä ja rakkaudellisuutta ilman yhteisöllisyyden vaatimusta. Voin välittää toisista ihmisistä ja yhteisestä elinympäristöstämme vaikka en olisi ollenkaan yhteisöllinen. Minä koen koko ihmiskunnan yhteisökseni, mutta silti sellaisella tavalla, joka ei aiheuta sitä että minä puuttuisin heidän vapaaseen tahtoonsa tai he minun. Kollektivistisissa kulttuureissa (ja alakulttuureissa, esim. juurikin uskonnolliset yhteisöt) se ihmisen oma vapaa tahto on yleensä kakkostilalla ja yhteisön etu ykkösenä.

Täällähän on mielenkiintoista ajatustenvaihtoa, hienoa!

Secretistä sen verran, että minäkin näin sen dvd:nä ja luin kirjana vuonna 2008 ja olin aika nosteessa hetken aikaa. Olihan se kaikessa amerikkalaisuudessaan aika vaikuttava, mutta se vaikutus omalla kohdallani kesti vain jonkin aikaa. Myönnettäköön, että Secretin opit toimivat käytännössä omalla kohdallani ainakin jossakin määrin, jos ei muuten niin lisääntyneenä optimismina  :), joka jo sinällään on hyvä juttu tässä hiukkasen pessimismiin vaipuvassa mielenlaadussani. Toisaalta, näin ja kuulin tapauksista, jotka toteuttivat secretin oppeja ja homma meni ns. vähän metsään eli tyypit alkoivat muutella laskujen loppusaldoja ja kuvitella, että heillä olikin niin paljon rahaa pankissa tms. Jokainen arvaa, mitä siitä seuraa  :(.

Valotyön käsite onkin sitten mielenkiintoinen...minullekaan ei ole koskaan oikein selvinnyt, mitä se pitää sisällään? Uskon, että energiatyön tekeminen on hyvä ja tärkeää tiettyyn pisteeseen asti, mutta kun tämä kokemuksemme on niin fyysinen ja avun tarve niin iso ja kouriintuntuva ympäri maapalloa, on minusta hienoa, että satyagraha on käärinyt hihat ylös ja lähtenyt paikan päälle  :). Suurin osa ihmisistä taitaa kuitenkin lukumäärällisesti asua ns. kehitysmaissa ( korjatkoon joku, jos olen väärässä), jossa kyse on juuri näiden perustarpeiden puutteista.

Todella hyvää ajatusten vaihtoa tosiaan. Tuo afrikka/kulttuuri/yhteisöllisyys -keskustelukin herättää ajatuksia runsaasti, mutta en tällä hetkellä ehdi pukea niitä sanoiksi tähän. Mutta tätä pitää kommentoida:


vaikka Elektikon teksti tässä onkin ehkä raadollista tai ainakin terävästi kirjoitettu, tässä silti on tärkeää pointtia. Jokaisen auttajaksi tai auttamaan luontaisesti hakeutuvan tulisikin miettiä tätä. Itseni kohdalla ainakin tässä on ollut ja ehkä vieläkin on tärkeää oppiläksyä. Varsinkin tuosta toisenlaisesta itsekkyydestä, monella voi olla vaikeaa huomata sitä itsessään, kun jos muuten joustaa ja auttaa muita kaikessa.

Terveydenhuoltoalalla joskus kauan sitten työskennelleenä, sittemmin muihin hommiin siirtyneenä sanoisin, että terveydenhuoltoalalle ei välttämättä hakeudu sen sairaampaa sakkia kuin muihinkaan töihin (pikku piruja löytyy mistä tahansa ammatista), mutta esim. sairaanhoitajan työ on sekä fyysisesti että henkisesti rankkaa, lisäksi 90-luvun alussa valmistuneena ammatin yllä leijui vielä kutsumusammatin ja Florince Nightingalen leima, joten ei mikään ihme, jos nykynainen ei hommassa pidemmälle itseään jaksa koossa pitää. Muistutan vielä, että ainakin 20 vuotta sitten sairaanhoitajille järjestettiin tiukat psykologiset testit. Hoitoala vaatii tiettyä kypsyyttä, joten hyvin nuorena valmistunut voi olla ihan iästäkin johtuen hieman epäkypsä ja vanhemmilla hoitajilla voi olla fyysisiä kremppoja ym. Jatkuva sairaiden ihmisten kanssa oleminenkin voi alkaa ahdistaa, kaikki potilaat kun eivät parane  :(.

Lisänä tulevat nykyajan tehokkuusvaatimukset ja alituiset säästöt. Siinä menisi Eckhart Tolleltakin pinna  ;D, jos vaihtoehtona on mahdottomilta tuntuvat työolot suhteessa vaikka elannon hankkimiseen perheelle ja asunnon lainan lyhennyksiin. Monet sairaanhoitajat joutuvat tekemään tuplavuoroja peräkkäin, jos esim. iltavuoroon tuleva onkin sairastunut ja sijaisia ei saa ottaa, on vuorossa oleva sh puun ja kuoren välissä. Ei ihmisiä voi heitteillekään jättää, toisaalta kotona voivat odottaa pienet lapset.  Ehkä meidän pitäisikin kollektiivisesti vaatia päättäjiltämme parempia työoloja niille, jotka hoitotyötä tekevät. Tulevaisuudessa hoidettavia on rutosti ja jonain päivänä se saattaa olla joku meistä, joka makaa sairaalavuoteella sen ylirasittuneen hoitsun käänneltävänä. Muistutan nyt kuitenkin vielä, että olen tavannut monenmonta tosi ihanaa ja työstään tykkäävää hoitsua, joten yleistääkään ei tietysti voi  :).

Juu, en tarkoittanut yleistävässä merkityksessä: On sellaisia ihmisiä, jotka vain tykkäävät olla kilttejä ja palvella ja itsetunto on ihan kohdallaan. Sitten on sellaisia, joilla se kiltteys ja palveleminen on seurausta sisältä puuttuvasta arvon tunteesta ja tämä trauma on aiheutunut toimintahäiriöisen kodin vuoksi.

Nämä jälkimmäiset ovat ne joista minä puhun ja heidän kohdallaan heidän kiltteytensä ja palvelunsa jonka pääasiallinen tarkoitus on se että he saisivat sillä 'ostettua' itselleen tunteen siitä että ovat hyviä ja arvokkaita ihmisiä, on vahingollista näillä tavoilla:

1) Ensinnäkin se on vahingollista heille itselleen, sillä se on kuin söisi aspiriinia hammassärkyyn sen sijaan että menisi hammaslääkäriin paikkauttamaan reikäisen hampaan. Se palvelulla/kiltteydellä 'ostettu' arvon tunne ja itsetunto kas kun on oireiden hoitamista, kun se todellinen syy ovat ne yleensä lapsuuden kokemuksista syntynyt trauma, puuttuva arvon tunne ja itsetunto. Niinpä hetkellinen itsetunnon/arvon tunteen hankkiminen toisia palvelemalla voi johtaa jopa kynnysmattona olemiseen, sillä kuten päihteiden kanssa, niin siihenkin tulee toleranssi ja se itsetunto/arvon tunne ei enää kohoa samalla määrällä kiltteyttä/palvelemista, vaan tarvitaan yhä suurempia annoksi ja ihmisestä saattaa sen vuoksi tulla helposti hyväksikäytettävä kynnysmatto. Tällä toiminnallaan hän myös lykkää sitä hetkeä, jolloin hän ryhtyy tekemään jotain puuttuvan itsetunnon / arvon tunteen SYILLE, eli käsittelemään niitä traumojaan, jotka aiheuttavat sen heikon itsetunnon ja puuttuvan arvon tunteen. TODELLINEN toipuminen viivästyy, eli ei tule paikkautettua sitä hammasta, koska syö sitä aspiriinia särkyyn.

2) He mahdollistavat narsistien toimintaa. Terve, tasapainoinen ihminen ei lankea narsistin ansaan. Itsetunnoltaan ja arvon tunteeltaan vajavainen mahdollistaa.

3) Olen itse joutunut palvelusten väkisin tuputuksen kohteeksi ja sen kohteeksi että sitten suututaan kun palvelus ei kelpaa. Narkkari siinä vain hakee annostaan.

4) Nämä ihmiset myös saattavat ottaa nokkiinsa, jos heitä ei ylistetä ja kiitellä pyytämättä tehdyistä palveluksista. Kiitoksen odottaminen on nimenomaan sitä kaupantekoa, eikä palvelus ole enää pyyteetön palvelus jos siitä odottaa kiitoksia ja kehuja.

Todella pyyteettömästi hyviä tekoja tekevä ihminen ei piittaa pätkääkään huomaako kukaan edes hänen tekoaan, vaan hän saattaa itse asiassa iloita siitäkin jos onnistuu sellaisen tekemään ilman että kukaan huomaa. Random acts of kindness...

Kun puhun hoitohenkilökunnan omasta häriintyneisyydestä, viittaan tässä ennen kaikkea mielenterveyspuolen henkilökuntaan, en somaattiseen puoleen. Tämä näkemykseni perustuu ensinnäkin todella laajaan keskustelumäärään ko. 'hoitoa' saaneiden kanssa, mielenterveyspuolen työntekijöiden itsemurhalukuihin, sekä kohtalaiseen otokseen psykiatrisen sairaanhoitajan ammatista haavelevien erittäin kiltteydestä kipeiden nuorten ulosantiin sillä mielenterveyspalstalla josta  puhuin.

Kiltteydestä kipeä ei pysty hoitamaan itseään samalla kun hän hoitaa muita. Ylipäätään muita ei voi hoitaa/auttaa täysillä, jos asiat itsellä eivät ole tasapainossa. Kiltteydestä kipeä tarvitsee yleensä ensin täydellisen loppuunpalamisen ja romahduksen, ennen kuin edes tajuaa oman tilansa. Vasta sitten alkaa paraneminen ja se vaatii yleensä 'vierotushoidon,' eli sen että lakkaa olemasta koko ajan kiltti ja palveleva ja katsoo mitä tunteita tulee sitten pintaan: Ne ovat juurikin ne huonouden ja arvottomuuden tunteet, jotka täytyy kohdata jotta paranisi ja se harvoin onnistuu ilman että palveleminen/kiltteys loppuu edes hetkeksi.  Meidän ei tarvitse eristäytyä muista, jotta paranisimme, mutta kuten heroinistin on oltava ilman heroiinia parantuakseen, täytyy kiltteydestä kipeän myös olla jokin aika ilman sitä yletöntä kiltteyttään ja palvelemistaan, jotta hän paranisi.

Kyllä, toisia auttaessamme autamme itseämme, mutta jos toisten auttaminen on ikään kuin huume/lääke, joka korjaa hetkellisesti arvottomuuden ja huonouden tunteita, se ei silloin auta vaan tarvitaan ainakin hetkellinen vierotus liiasta auttamisesta jotta paranemisprosessi lähtee käyntiin.

Tiedän tämän, koska olen itse kokenut tämän. En puhu tässä viestissä tämän ketjun kirjoittajista, vaan omasta menneisyydestäni sekä niistä ihmisistä joita olen kohdannut ja joiden kanssa olen asiasta keskustellut sekä ennen että jälkeen oman paranemisprosessini.

Jos hoitoalalla ei olisi niin paljon kiltteydestä kipeitä, olisivat alan ammattiliitot jämäkämpiä, kukaan ei uhrautuisi liikaa, vaan porukka todella taistelisi kunnon palkkojen ja työolojen puolesta. Kiltteydestä kipeät terveydenhuoltoalalle hakeutuneet ovat yksi syy, miksi homma onnistuu surkeilla palkoilla ja työolosuhteilla. Takaahan se meille kyllä hoidon, mutta en kykene tuntemaan siitä kovin hyvää mieltä.

Kiltteydestä kipeys hoitoalalla, varsinkin Eklektikon mainitsemalla mielenterveyspuolella onkin mielenkiintoinen asia, sillä esim. mielisairaanhoitotyötä tekevistä lähes yhtä suuri osa hoitajista on miehiä kuin naisia.

Voisiko tästä vetää johtopäätöksen, että kiltteydestä kipeys ei olekaan yksistään naisten ongelma? Tätähän oman havaintoni mukaan ainakin mediassa on totuttu pitämään nimenomaan naisille ominaisena käytöksenä. Sairastuttaako työyhteisö sekä miehet että naiset vai onko mielenterveysalalle hakeutuvilla (niin miehillä kuin naisilla), jokin sisäinen alttius "kiltistyä"?

Siinäpä mielenkiintoinen tutkimusaihe jollekulle  :)!

Eräs tuttavamies on ollut nuoruudessaan mielisairaanhoitaja, ja hänen kertomansa perusteella työ on ollut hyvinkin fyysistä, vaikka mielenterveysalalla ollaankin. Miehet ovat varmasti haluttuja työntekijöitä ihan sen takia, että hoitoon tulee usein riehuvia potilaita, jotka pitää saada jotenkin rauhoitettua, eikä puhuminen ole välttämättä se toimivin keino akuutissa tilanteessa.

Lilli, ihan totta, että lihaksia alalla tarvitaan välillä potilaiden kanssa. Tosin minulla on kokemusta vain psykogeriatrisesta osastosta ja siellä keski-ikä oli aika korkea, joten käsirysyyn ei ollut koskaan tarvetta  :). Se, mikä minusta oli kiinnostavaa, oli Eklektikon tekemä havainto siitä, että mielenterveyspuolella henkilökunta ei itsekään voi hyvin vaan ala  on mm. juuri kiltteydestä kipeiden suosiossa. Kun ottaa huomioon mieshoitajien suuren määrän alalla, ei alttius kiltistymiseen ehkä olisikaan ominaista vain naisille  :-\ Kiltistyvätkö alalla olevat miehet myös vai onko se siellä vain naisten ongelma?

No en ainakaan itse ole saanut siitä mitään näyttöä, että mielenterveysalalla toimivat miehet olisivat erityisen kilttejä. Olen joskus nähnyt tutkimuksen siitä (laitan linkin jos löydän), mikä potilaan kannalta on toivottava lähestymistapa terapeutilta ja miten potilaanja terapeutin  sukupuoli vaikuttaa tervehtymiseen. Tulos oli jokseenkin sellainen, että potilas kaipasi empaattista ja ymmärtäväistä lähestymistapaa. Kuuntelemisen taito on oleellisempi kuin terapiamenetelmä. Tällainen lähestymisytapa on kaiketi yleisempi naisilla kuin miehillä, koska hoitotulokset ovat parempia silloin kun terapeutti on nainen. Naiset ovat myös potilaina vastaanottavaisempia.

Tuli tuosta satyagrahan vastauksesta mieleen, että kaikenlainen yleistäminen totta kai, ja se, että asiat luokittelee mielessään jonkinlaisiin hyviin ja pahoihin, positiivisiin ja negatiivisiin, oikeisiin ja vääriin, kehittyneisiin ja kehittymättömiin, se kaikki estää helposti omaa kehitystä. Se arvotus kun pistää aina sen seinän vastaan siinä luodessaan tunnereaktioita. Ne tunnereaktion estävät itseä näkemästä samoja piirteitä lievänä tai enemmässä määrin itsessään, sillä niitä ei halua tunnustaa koska ne saavat epämiellyttävän tunteen aikaan. Nuo kaikki asiat silti lopulta ovat neutraaleja, inhimillisiä asioita ja joskus seurauksia joistain kokemuksista. Niissä ei ole mitään väärää. Ekletikko esimerkiksi useinmiten (tietääkseni) kirjoittaa asioista neutraalisti, mutta sanat joita hän käyttää voivat aiheuttaa helposti tunnereaktioita, ja tässä tunnereaktiossa ei enää ymmärrä lukemansa viestin oikeaa sanomaa.

Toivottavasti joku ymmärtää pointtini tuolta jaarittelun seasta, sillä tuntuu vaikealta saada tämä ajatus ulostettua sanoiksi.  :P

Itsessäni olen kiinnittänyt huomiota paljon itsekkyyteen, varmasti suurelta osin siksi että minut sellaiseksi lapsesta asti povattu, mutta olen löytänyt millä tavalla se itsessäni ilmenee, sillä en ole näkyvästi narsistinen luonteeltani. Kaikkein itsekkäin olin silloin, kun olin kynnysmatto, silloin maailma pyöri vain oman napani ympärillä, en miettinyt mitä muut tuntevat vaan mietein mitä he ajattelevat minusta. Tämä on ääripää ja siksi tässä huono esimerkki, sillä haluan sanoa kaikille sen, että näitä asioita jokaisen itseään kiltiksi kutsuvan pitäisi itsessään tunnustella neutraalisti ja rehellisesti. Kyllä oman itsekkyytensä ja sen ilmenemismuotojen tiedostaminen on välttämätöntä, jotta tosissaan voisi toimia myös epäitsekkäästi niin halutessaan. Ja eihän itsekkyys koskaan ole huono asia, taas tämä arvottaminen, itsekkyys on itseasiassa hyvä asia, selviytymiskeino ja kukaan meistä tuskin koskaan on täysin altruistinen. Oman itsensä tiedostaminen vain on se millä on merkitystä. Julistan tätä ehkä siksi juuri, että aiheesta ei puhuta paljoa, killtejä ihmisiä sanotaan vain epäitsekkäiksi, eikä heidän mielensä syviä tutkita yhtä lailla kuin narsistisiksi haukuttujen. Ja tosiaan, persoonia on yhtä monta kuin ihmisiä, eivät tosiaankaan kaikki siihen kiltti lokeroon laitetut ole ollenkaan samanlaisia keskenään.



muok. Mun pää ei tunnu nyt toimivan kunnolla, että saisin sanottavani ulos. Plääh.. kuitenkaan en tarkoita mitään kärjistettyä, tuomitsevaa, leimaavaa, arvotettua, yleistävää tai suurta. Vaan sitä, että tämä aihe on tärkeä. Ehkä jatkan joskus kun saan asiani paremmin sanotuksi.  :)

Sellainen huomio hoitoalan työpaikoista vielä, että kyllä siellä osastoilla pelaa ryhmäkuri usein aika hyvin  :). Osastoilla on usein sellainen pieni sisäpiiri, joka on laatinut "säännöt" ja näitä kirjoittamattomia sääntöjä on noudatettava tai ei hyvä heilu  ;). Siinä on aika vaikea olla edes terveesti assertiivinen, varsinkaan jos olet sijainen. Jos et tee niin kuin me sanotaan, me ei jatkossa leikitä sun kanssa  ;D. Kyllä minusta se työyhteisö terveydenhuoltoalalla sairastuttaa...tiedän omasta ja niin monen tutun sairaanhoitajan/lähihoitajan kokemuksesta  :(. Uskaltaisin melkein väittää, että ne terveet lähtee ekana, ei siellä täyspäinen kauan jaksa, jos työyhteisö on sairas. Mutta...kivojakin työyhteisöjä varmasti on  :).

Niissä hoitoalan työpaikoissa, joissa olen ollut ja joissa noin puolet henkilökunnasta on ollut miehiä, henki on ollut parempi. Miehet toimivat yhteisrintamassa suurimmaksi osaksi toistensa kanssa, kun taas naiset harrastavat tätä mielestäni sangen kurjaa feminiinisyyden puolta, jossa "varjoista" puukotetaan salaa työkaveria selkään  ::). Toki kumpikin osapuoli osaa tämän taidon, mutta taitaa naisille olla luontevampaa.

Olen henkilökohtaisesti menettänyt luottamuksen naissukupuoleen omasta äidistä alkaen, joten sen vuoksi ei kovin montaa läheistä naispuolista ystävääkään löydy. Ehkäpä naisvaltaiset ammattiliitotkin ovat niin "munattomia" juuri sen takia, koska naisilla menee aika keskinäiseen kähinään, sen sijaan, että pysyttäisiin asiassa ja ajettaisiin kaikkien etua. Välillä tuntuu, että ollaanko me naiset vähän tyhmiä  :idiot2:? Naisen aseman parantamisessa olisi niin paljon vielä tehtävää ja parannettavaa ihan maailmanlaajuisesti, eikö me muka parempaan pystytä?  :tickedoff:

Kiltteydestä kipeä ihminen ei välttämättä ole kiltti ja empaattinen kanssakäymisissään kaikkien kanssa!

Kun kyse on siitä, että hän kaipaa hyväksyntää ja itsetuntoa, arvon tunnetta, jota hän ei itse sisäisesti koe, hän miellyttää ja on kiltti juuri niille ihmisille, joiden positiivista palautetta hän arvostaa. Kun kiltteydestä kipeys on nimenomaan itsetuntovamma, niin siihen liittyy myös itsetunnon kohottaminen vertailemalla itseä niihin, jotka kokee itseä huonommiksi.

Kiltteydestä kipeä voi siis hoitoalalla olla todella tyly potilaille, mutta aivan kynnysmatto kun esimies ja työpaikka vaativat venymistä yhä uusien säästöjen vuoksi.

Mielenterveyspuolella on sitten ihan omat vääristyneet käytäntönsä, joista voi lukea lisää siitä Arno Gruenin kirjasta nimeltään Itseään Pettävä Ihminen (löytyypi kirjastosta). Mielenterveyspuolen potilas oppii hyvin pian että sisällä sairaalassa toipuminen = totteleminen. Potilaita kohdellaan kuin lapsia joiden on ostettava etuja (oikeus ulkoilla, oikeus käyttää puhelinta) tottelemalla henkilökuntaa. Tämä on muuten vankiloissa normaali käytäntö: Hyvin käyttäytyvä vanki saa enemmän vapauksia olla ja elellä, kun taas huonosta käytöksestä joutuu eristyskoppiin sekä vankilassa että psykiatrisessa sairaalassa.

 Vallan korruptoiva vaikutus näkyy enemmän tai vähemmän kautta linja mielenterveyspuolella, ihan samalla tavalla kuin siinä kokeessa ammoin 1960-luvulla, kun opiskelijoita pyydettiin kokeessa eläytymään vangeiksi ja vartijoiksi. Se koe piti keskeyttää, kun vartijat alkoivat toteuttaa ihan omaa Abu Ghraib- meininkiään. Tämä oman vallan alla olevien pompottaminen ja käskyttäminen on hyvin selkeää useimmissa sairaalakokemuksissa, joista olen kuullut.  Psykiatrinen sairaala ja vankila muistuttavat toisiaan erittäin paljon nimenomaan autoritäärisen käskytyksen ja tottelemattomuudesta koituvien sanktioiden suhteen.

Ja sehän ei ole oikea tapa kohdella AIKUISIA ihmisiä, joilla on mielenterveysongelmia. Täysin terve ihminenkin kapinoi sellaista käskytystä vastaan, voin vain kuvitella mitä ahdistusta se aiheuttaa ihmisessä jolla on jo ongelmia.

Ja juuri noin käyttäytyivät kaikki orjat toisiaan kohtaan antiikin aikoina.  :-[

Naisille  kulttuurillisesti sallitut aggression muodot vielä nykyäänkin ovat tasan samat, kuin mitä olivat antiikin orjien ainoat keinot vaikuttaa oman elämänsä kulkuun: Manipulointi, juoniminen ja pyrkiminen 'parhaaksi' kaikin keinoin siellä oman alistetun ryhmän sisällä.

Tämä on tyypillinen pitkään ja selkeästi alistetun ihmisryhmän käyttäytymistapa: Sen sijaan että orjat nousisivat isäntiään vastaan,  he juonivat toisiaan vastaan jne. ollakseen edes siellä orjien joukossa parhaita ja menestyneimpiä orjia.

Tämä on se syy, miksi itse kieltäydyn kategorisesti passiivis-aggresiivisesta toiminnasta ja käytän vain niitä mukamas miehisempiä asiallisen aggression ilmaisun keinoja. Olen vapaa nainen, joten kieltäydyn toimimasta kuin orja.

Epänaiselliseksi toki silloin tulee haukutuksi, mutta se kertoo enemmän tästä kulttuuristamme, kuin minusta.

Näitä kertomuksia kuulee paljon nimenomaan sosiaali-ja terveysalalta. Itsekin olen naisvaltaisessa työpaikassa, mutta toisella alalla, eikä tällaista ongelmaa ole.  Minulle on käynytkin täysin päinvastoin kuin hemuliinille, naisten arvostus ja lojaalisuus muita naisia kohtaan on kasvanut sen jälkeen kun olen mennyt töihin. Tai ehkä minulle on vain sattunut harvinaisen hienoja naisia työkavereiksi.  ;) Mutta varmasti SOTE-alan jo 90-luvun lamasta alkanut työnantajapuolen harjoittama suoranainen kyykytys, resurssipula ja ainainen työn epävarmuus, raskaus ja pätkittäisyys tuo mukanaan ikävämpiä lieveilmiöitä. Samaa kyykytystä on kyllä haluttu tuoda omallekin alalle yliopistopuolelle, mutta tällä alalla ei kovin pitkään katsota ala-arvoisia työsopimuksia. Tuoneeko sitten akateeminen loppututkinto sen verran omanarvontuntoa mukanaan, että mikä tahansa ei kelpaa. Monet lähtevätkin ulkomaille, jos Suomessa pysty työllistymään kohtuullisin ehdoin. Silloin 90-luvulla tutut nuoret sairaanhoitajatkin tosin lähtivät Saksaan, Norjaan ja Englantiin, kun Suomessa oli täysin sietämätön tilanne. Sairaanhoitajilla ei tuntunut olevan mitään arvostusta siellä, missä sitä olisi pitänyt olla.

Tässä on vielä linkki aikaisemmin lupaamaani artikkeliin.

http://www.psykoterapia-lehti.fi/tekstit/lehtovuori303.htm

Tämä ei tietenkään kerro sairaanhoitajista, mutta ehkä kuitenkin siitä, että mielenterveysalalla toimivilla terapeuteilla tietynlainen persoonallisuus vaikuttaa hoitotulokseen ja että sopiva persoonallisuus on ilmeisesti useammin naisilla kuin miehillä hoidon tehokkuudesta päätellen.

Lilli, uskon kokemuksesta (joskaan minulla ei ole esittää tästä mitään faktaa), että koulutustasolla on vaikutusta siihen, millaiseksi työpaikan ilmapiiri muodostuu...valitettavasti. Tosin minulla ei ole yliopistokoulutusta, joten sen tason työpaikoista en osaa sanoa mitään. Ehkä joku muu osaisi valottaa sitä puolta lisää? Ehkä korkeammin koulutetut työskentelevät enemmän yksin, jolloin ympärillä ei ole sitä kotkottavaa kanalaumaa ja pahimmilta törmäyksiltä säästytään  ;D, no, mene ja tiedä. Kun saa tehdä töitä itsekseen jaksaa silloin tällöin näkyvillä vilahtavaa työkaveriakin sietää silmissään paremmin?

Ihanaa, että sinulle on sattunut työpaikkoja, joissa olet saanut nauttia mukavista, naispuolisista työkavereista  ;)! Ja kyllä, olen siis itse koittanut olla se reilu ja mukava, joten en ole kyllä koskaan provosoinut omalla käytökselläni töissä  :). Taisin ilmaista itseäni epäselkeästi eli toki joka työpaikassani on ollut mukaviakin ja reiluja naisia, mutta isommassa sakissa muutamakin riittää jo pilaamaan ilmapiirin. Sanottakoon nyt sitten vaikka näin, että olen varovaisen toiveikas aina uusien naisten seurassa, mutta varon myös visusti paljastamasta itsestäni liikaa. Pinnallisella tasolla kaikki sujuu yleensä ihan hyvin.

Mutta olipa ihminen sitten miten kouluttautunut tahansa, niin olen sitä mieltä, että kyllä nainen osaa naista pahiten loukata. Jos ei muuta keksitä, niin aina voi sanoa, että toinen on huono äiti! Se osuu ja uppoaa perheelliseen naiseen aina, koska siellä alitajunnassa on kuitenkin se pieni epäilys omasta riittävyydestä. Käykäähän joskus katsomassa Vauva tai Kakpsplus-keskustelupalstoja...siellä on usein välillä aika rankkaa tekstiä naiselta naiselle.

Ja vielä toistan:
Samalla tavoin kuin nykyään naiset käyttäytyvät toisiaan kohtaan, ovat aina alistetut ihmisryhmät käyttäytyneet toisiaan kohtaan.

Kyse ei ole siitä, että nimenomaan naisilla olisi tällainen taipumus, vaan siitä että kulttuurimme ei edelleenkään pidä muita tapoja vaikuttaa omaan elämäänsä kuin näitä 'orjan keinoja' naisille hyväksyttävinä.

Joten jos nyt lakattaisiin moittimasta naisia selkäänpuukotuksesta ja ruvettaisiin moittimaan sitä kulttuurillista ohjelmointia, joka pitää näitä orjan keinoja ainoana naisille sopivana tapana vaikuttaa omaan elämäänsä.

Haukkukaa systeemiä, älkää sen ohjelmoimia ihmisiä!

Asian tiedostaminen on jokaiselle se paras keino irrottautua moisesta ja asiasta puhuminen edistää tätä tiedostamista. Sen vuoksi jaksan jauhaa tästä aina, kun tulee puhe siitä miten nainen on naiselle susi. Ei ole, vaan orja on orjalle susi, mutta se mikä ryhmä kulloinkin (ja miten paljon) on orjan asemassa, vaihtelee.

Eklektikko kun mainitsi noista antiikin orjista ja sen aikaisista tavoista "menestyä", niin kyllä tuntuu, että ihan oikeasti tämä yhteiskunta ei ole mennyt yhtään eteenpäin! Tiedän kyllä tämän kaiken jutun tästä värähtelymuutoksesta ja tietoisuuden noususta, mutta huh...vaikka kuinka haluaisin uskoa siihen, niin vaan tuntuu siltä, että historia toistaa itseään ja ihminen ei opi kuin kärsimyksen kautta  :). 

Ehkä ihmisten tietoisuus asioista lisääntyy, mutta kuitenkin se tuntuisi jäävän älylliselle tasolle eikä muutu käytännön teoiksi...Ja henkisyyskin tuntuu olevan täynnä hierarkioita ym., jotka minusta eivät kuulu siihen ensinkään...Aina kun kuulen esim. sanat " uuden ajan henkinen hierarkia", niin kylmät väreet menee selkäpiissä  ;D, no thank's for me!

Eklektikko, niin, systeemi on mätä  :( eikä se puhuminen ja tiedostaminenkaan auta kuin tiettyyn pisteeseen. Miten me muutetaan asiat käytännössä ja miten me saamme miehetkin siihen mukaan  :)?

Joo, 'uuden ajan henkinen hierarkia' on mahdottomuus, vähän niinkuin 'military intelligence.'  ;D

Hierarkia on aina hengellisyyden este, sillä hierarkiassa valtaa ja valta korruptoi.

Kryon kanavoinneista seuraavaa:
Hierarkia on lisäksi tämän fyysisen tason harhoihin liittyvä juttu, vain fyysisellä tasolla ja lineaarisen ajan harhassa ylipäätään on mitään hierarkiaa. Moniulotteisessa todellisessa universumissa (=verhon toisella puolella) koko hierarkian käsite on järjetön. Kryon naureskeleekin kun häneltä kysytään mikä enkeli on toista ylempänä hierarkiassa, että vastaus on 'kyllä.'  ;D

Aina kun kanavoinneissa puhutaan mistään hierarkioista muualla kuin tällä fyysisellä tasolla, kyse on siitä että kanavoiva ihminen ja hänen fyysisen tason harhansa vaikuttavat kanavoinnin sisältööön.

hemuliini, olen työskennellyt tutkijayhteisöissä, joissa melkein kaikilla on akateeminen loppututkinto ja erittäin monella myös jatkotutkinto. Ja totta, työ on itsenäistä, mutta minun alallani tiimityö on myös täysin välttämätöntä, ei näissä hommissa saada yksin mitään merkittävää aikaiseksi. Entisessä työpaikassani oli konfliktejakin ja ilmapiiri oli välillä tulehtunut, mutta hyvä asia oli se, että kissan saattoi nostaa pöydälle ja asiallista ja hyvin perusteltua puhetta kuunneltiin ja niistä otettiin myös onkeensa.  Tiedeyhteisössä ajatellaan varmasti ihan luontaisten ominaisuuksien takia aika rationaalisesti, jolloin tulehtuneessakin tilanteessa pystyttiin ottamaan etäisyyttä omiin henkilökohtaisiin ongelmiin (jotka eräillä ihmisillä kanavoituivat töissä työtovereihin) ja ajattelemaan työyhteisön hyvinvointia. Sitten on vielä toinen asia, jos ongelma on nimenomaisesti työoloissa ja varmasti riippuu vastuuhenkilöiden henkilökohtaisista ominaisuuksista, kuinka hyvin epäkohtia voidaan tuoda esille ja mitä niille voidaan tehdä. Tiedeyhteisössä rakentavat ajatukset, asiallinen puhe tai teksti, hyvät perustelut ja selkeät ratkaisuehdotukset toimivat yleensä hyvin.  Nykyisessä työpaikassa työhyvinvoinnista on tehty myös säännöllisesti kysely ja tuloksia on puitu pitkään ja hartaasti erinäisissä kokouksissa.  

Sekä entisessä ja nykyisessä työpaikassani järjestettiin myös erilaisia juhlia, tapahtumia, kokouksia ja illanviettoja ihan sen takia, että ihmiset oppisivat tuntemaan toisiaan noin vapaamuotoisemmissakin merkeissä ja että se kynnys lähestyä toista ihmistä madaltuisi. Näistäkin tapahtumista minulla on lähinnä hyvää sanottavaa.

Henkilökohtainen on poliittista!

Tästä orjan keinojen käyttämisestä pääsee eroon kun lakkaa käyttämästä niitä ja puhuu auki tilanteet aina kun näkee niitä käytettävän. Jokainen ihminen voi tykönään tehdä sen päätöksen, että ei enää käytä passivis-aggressiivisia 'naisellisia' keinoja vaikuttaakseen muihin ihmisiin tai omaan elämäntilanteeseensa.

Tästä toki seuraa kakkaa käteen: Haukutaan epänaiselliseksi, orjakeinoja vielä käyttävät suuttuvat kun ei osallistu heidän juorurinkeihinsä, juonitteluihinsa jne. Mutta on se sen arvoista. Ja kun riittävän suuri määrä orjia nousee kapinaan isäntiään - tai tässä tapauksessa kulttuurillista ohjelmointia siitä, mitkä omaan elämään vaikuttamisen keinot ovat sallittuja kullekin sukupuolelle - vastaan, niin kaikki muuttuu.

Miehiä ei tarvitse saada mukaan hommaan millään tavoin, koska kyse on siitä miten naiset itse käyttäytyvät. Se mitä tarvitaan on rohkeutta kuulla 'rekkakuskilesbo' ja 'riivinrauta' nimittelyä, kykyä kestää alkavan ihmissuhteen loppuminen kun käy ilmi että mies vaatii että käyttäytyy vain niillä tavoilla joita kulttuurimme katsoo naisille sopiviksi jne. Ennen pitkä tilanne vain menee sitten sellaiseksi, että kenenkään ei tarvitse käyttää niitä orjien keinoja eli passiivis-aggressiivisuutta ja se on olemassaoleva tilanne, johon miesten on vain sopeuduttava.

Ja muuten pieni vähemmistö miehiä (usein lapsuudessaan henkisesti nitistettyjä) käyttää myös näitä orjien keinoja, aivan yksinomaan naisten juttu se ei ole.

Ja tässä niitä keinoja jotka olivat orjien ainoat omaan elämään vaikuttamisen keinot ja ovat nykyäänkin ne nimenomaan naisellisina pidetyt keinot:
- Juoruaminen ja selkäänpuukotus
- Manipulointi eri keinoin; syyllistämällä, mielistelemällä, seksillä jne.
- Juonittelu ja kieroilu sen sijaan että tavoittelisi tavoitettaan avoimesti ja rehellisesti

Orjien tilanne oli sikäli erilainen, että kapinoivalta orjalta lähti henki hyvin äkkiä. Meillä naisilla on helppoa siihen verrattuna, ei tarvitse kuin sietää vanhoihin tapoihin luutuneiden kommentteja, jotka parhaimmillaan ja oikealla asenteella kuultuina voivat olla myös erinomaista viihdettä sen sijaan, että haittaisivat millään tavoin.

Lilli, tuo rationaalisuus varmaan osittain ainakin selittää sen, miksi kokemukset esim. hoitoalalla (jossa hoitajalta odotetaan empatiaa ja muutenkin eläytyvämpää suhtautuista) suhteessa tutkijayhteisöön, ovat erilaisia. Ehkä stressin lisääntyessä työn vaatimat hyvätkin henkilöominaisuudet kääntyvät itseä ja työyhteisöä vastaan?

Olisi kiva kuulla Lilli, millä akateemisella alalla olet? Olen nimittäin haaveillut yliopisto-opinnoista, mutta työllistyminen näinkin vanhana (41 v.) mietityttää.

hemuliini, olen luonnontieteellisellä alalla. Olen tehnyt lääketieteellistä tutkimustyötä pitkään, mutta nyt häärään enemmän ravitsemukseen ja ympäristöön liittyvällä alalla. Tutkimustyötä sekin.

Eklektikko, yhdyn mielipiteeseesi vaikuttamisen keinoista. Tosin eräässä työpaikassa minulla oli mielenkiintoinen työkaveri, joka eteenpäin oli reilu ja suorapuheinen (tai niin siis luulin), mutta takanapäin samalla käytti kaikkia passiivis-agressiiviseksi luettelemiasi keinoja vaikeuttaakseen elämääni. Kun asia selvisi minulle jossain vaiheessa ja kysyin häneltä selitystä, hän pää kallellaan kostein silmin sanoi, että olen varmasti entisessä elämässäni joskus tehnyt jollekin samoin...se on karma. Ja tuo ei siis ollut häneltä vitsi...

Että sellainen mielenkiintoinen kombinaatio  :uglystupid2:.

Lilli, mielenkiintoisten asioiden parissa työskentelet. Luen parhaillani ympäristötiedettä avoimessa ja olen tykännyt kovasti...

Ties vaikka päätyisit samaan firmaan töihin.  ;)

Hih, Lilli toi oli hyvä  ;D. Eeeii, kyllä mä luulen, että tässä iässä ei olla enää hoteinta kamaa edes akateemisella tutkinnolla. Sitäpaitsi, olin aika huono matikassa, kemiassa ja fysiikassa, joten se taitaa sulkea monta työllistävämpää alaa vaikka ikääkin olisi vähemmän? Tai sitten täytyy valehdella ikänsä  ;D.

Voisiko olla niin, että niin kauan kuin olemme näissä "biologisissa avaruuspuvuissamme" liskoaivojemme kanssa, tulemme enemmän tai vähemmän taistelemaan vallasta ja reviiristä?

Tunnettu historia onkin tuossa yllä se avainsana: Homo Sapiens lajina on viimeisten arvioiden mukaan vähintään 500 000 vuotta vanha, mahdollisesti jopa miljoonan vuotta vanha. Miljoonahan on TUHAT TUHATTA. Niinpä en perustaisi käsitystäni ihmislajista todellakaan siihen tunnettuun historiaan, joka on kirjattu vasta maanviljelyksen yleistymisen jälkeen. Maanviljelys vaatii maanomistusta ja hierarkiaa, sekä myös hyötyy orjataloudesta. Orjia ei ollut ennen maataloutta, koska homma ei ollut niin työvoimavaltaista: Metsästäjä-keräilijä sai ravintonsa työskentelemällä noin 3,5 tuntia päivässä, maanviljelijän työpäivä oli vähintään kaksinkertainen pituudeltaan.

Tunnettu historia on siis vain pieni silmänräpäys lajimme historiaa ja vaikkapa nyt 500 000 vuoteen ehtii mahtua montakin korkeakulttuuria, joiden kaikki jäljetkin ehtivät hävitä kokonaan.

Eläinmaailmassakaan kaikilla lajeilla ei ole tiukka hierarkia ja ihmisyhteisöissä on valtava kirjo hierarkkisuuden asteessa, se puolestaan on sitten kulttuurisidonnainen ja kulttuurin muokkautumiseen vaikuttavat esimerkiksi väestön määrä ja ympäristön resurssit. Ihminen on ennen kaikkea laumaeläin, mutta se kuinka hierarkkisesti lauma on järjestäytynyt on vaihdellut aivan valtavasti ihmiskunnan historian aikana ja myöskin alueelta toiselle.

Esimerkki: Senoi-kansa tyynellämerellä, joka on jotakuinkin epähierarkkinen ja jossa täysi-ikäiseksi katsotaan ihminen, joka hallitsee unimaailmaansa. Kaikki päätökset, esim. rakennetaanko uusi talo ja jos niin minne ja millainen, tehdään konsensuskeskustelulla unien perusteella.

Viimeisen muutaman vuosituhannen ajan on toki planeetallamme suurelta osin ollut miesten ylivalta, mutta sekin on vain silmänräpäys lajimme pitkää historiaa, enkä tee sen perusteella mitään päätelmiä lajimme perusominaisuuksista. Voittajat kirjoittavat historian...

Minä puolestani pidän tietoisuuden kasvua prosessina, jossa ihminen ymmärtää jumalan-kipinän itsessään ja kiinnostuu enemmän henkisistä/hengellisistä/energeettisistä asioista, kuin siitä kenellä on enemmän valtaa, rahaa, kuuluisuutta jne. Katson että myös valtapelejä pelaavat ja vahvimman oikeutta käyttävät sekä materialistiset ihmiset ovat ihan yhtä lailla jumalan ja apinan ristisiitoksia, kuin 'hengellisemmmin' toimivat, he vain ovat vähemmän heränneitä. Eläimellisyydellä ei ole asiassa mitään osaa, sillä katson että eräs tälle fyysiselle tasolle inkarnoitumisen oppiläksyjä on oppia tulemaan toimeen sen kanssa, että on juurikin apinan ja jumalan ristisiitos.  ;D

Se on sitten eri juttu, että Darwinin jälkeen on alettu käyttää toisten kyykyttämiselle tekosyynä sitä 'vahvin selviytyy'-mantraa, vaikka se on itse asiassa väärinkäsitys. Homma menee niin, että olosuhteisiin parhaiten sopeutunut selviytyy ja tuottaa parhaiten jälkeläisiä, mutta vahvin ei ole aina olosuhteisiin parhaiten sopeutunut, vaan joskus olosuhteet voivat vaatia jotain ihan muuta kuin vahvuutta ja voimaa.

Jaa, minä vain en kehtaa loukata eläimiä nimittämällä ihmisten raadollisimpia toimia eläimelliseksi toiminnaksi.

Eläinten nimittäin ei tiedetä yleensä keräävän ahneesti enemmän resursseja kuin ne kuluttavat tai järjestelmällisesti teettävän omia paskahommiaan toisilla eläimillä saatuaan nämä alistettuun asemaan. Eläimet myös toimivat altruistisemmin kuin saattaisi kuvitella.

Minusta ne ihmisten paskimmat toimet ovat nimenomaan inhimillisiä, eläimet eivät vain tunnu olevan kiinnostuneita niin laajamittaisesta tuhoamisesta ja riistosta kuin ihmiset.

Tässä jotakin, mitä ei voida selittää evoluutiolla:
Sarvikuononpoikanen oli juuttunut vesikuopan mutaan ja hätääntynyt emo yritti pitää loitolla mureaa herkkupalaa havittelevaa isohkoa hyeenalaumaa. Paikalle saapui lauma elefantteja, jotka pitivät hyeenat loitolla samalla kun osa niistä nosti sarvikuononpoikasen pois mudasta.

Eläimet kykenevät ihan samaan hyvyyteen ja rakkaudelliseen toimintaan kuin ihmisetkin ja ihmiset puolestaan tuhoisuuteen, joka ei kiinnosta ainuttakaan eläintä vaikka niille yhtäkkiä annettaisiin ihmisten kyvyt. Eipä taida olla tietoa siitä, että mikään muu eläin kuin ihminen esimerkiksi tekeisi etnisiä puhdistuksia...

Katson itse ihmisen vähemmän rakkaudellisten tekojen olevan peräisin yksilön huonosta tasapainosta itsensä kanssa tai traumaattisista kokemuksista jotka ovat käsittelemättä, en suinkaan mistään eläimellisestä osasta ihmistä.

Hei noista eläinten etnisistä puhdistuksista, että kyllä eläimilläkin on rasismia havaittavissa. esim. lehmillä taikka hevosilla, voivat sysätä lauman ulkopuolelle vaikka sen valkean yksilön, jos muut ovat toisen näköisiä.
Ja monellako lajilla onkaan niin että laumaan tullut uusi hallitsija tappaa edellisen hallitsijan poikaset jotta oma perimä siirtyisi eteenpäin? Loogista, mutta ei kovin kaukana etnisestä puhdistuksesta.
Omat paskahommansa eläimet teettävät monestikin lauman alemmilla jäsenillä, mutta ei, ne harvoin riistävät ja kuluttavat enemmän kun tarvitsevat...tosin tälläistkäkin tapahtuu, esim. karhut nostavat lohia maalle kasapäin, vaikkeivät itse aiokaan niihin koskea...saalistamisen hurmaa vai mitä lie...mutta ei se ravinto silti tietenkään mihinkään hukkaan mene, kyllä sille ottajansa on.
Ei ehkä oelkaan kyse niin siitä mitä yksi laji tekee, vaan eläimet elävät yhdessä luonnon kanssa, jokainen omalla paikallaan eivätkä kuvittele olevansa yhtään mitään muuta.

Jaa-a, tuosta ihmisten ja eläinten välisestä erosta...ajatusleikki...jos ihmislapsi syntyisi jossain tuolla kaukana sivistyksestä ihmiselle, jolla ei koskaan olisi ollut yhtään ihmiskontaktia (älkää kysykö, miten lapsi tai sen äiti olisi saanut alkunsa  ;D), niin millainen lapsesta kasvaisi, jos sen "äiti"  pitäisi siitä huolta vain sen aikaa, että lapsi olisi oppinut mallista tuntemaan esim. joitain syötäviä kasveja ja tyydyttämään janonsa sopivasta lähteestä. Lähdetään ajatuksesta, että lasta eivät ympäristössä vaanisi taudit tai eläimet (tai muut ihmiset), millainen lapsi olisi? Mitä arvelisitte?

P.S. Ja jätetään pois myös ajatukset siitä, että lapsen syntyminen tällaisiin oloihin olisi sielun kehityksen kannalta turhaa tai epäsuotuisaa, koska emmehän ihan oikeasti edes tiedä, tarvitseeko sielun kehittyä.Oma ajatukseni on, että sielu on täydellinen, vain persoonaa eli sitä sielun käyttövälinettä voi hioa ja se voi oppia kaikista ihmisen eteen tulevista kokemuksista.

Mielipiteitä, ajatuksia?

P.P.S. Tuosta eläinten kuluttamisesta ja riistämisestä...lukiessani ympäristötieteen perusopintoja jossakin lähteessä oli tehty viittaus ihmisen väestönkasvun ja eläinten vastaavan välille. Eli kun mikä tahansa eläinlaji saa lisääntyä vapaasti ilman ulkopuolista uhkaa (kuten nyt ihminen), eläinkin hyödyntää kaikki käytettävissä olevat, sopivat ravinnonlähteet aina siihen pisteeseen saakka, kunnes ravinto ehtyy ja eläinpopulaatio lopulta kuolee sukupuuttoon. Näin näyttäisi toimivan ihminenkin, kysymykseksi sitten jää, tuleeko stoppi ennen resurssien loppumista eli siinä mielessä yhteneväisyyttä löytyy.

joo mulla tuli mieleen kans sanoa jotain eläimistä kun luin aiemmin. on loiseläimiä, jotka käyttävät isäntäänsä ehkä jopa lopulta tappaen tämän. mm. käki käy munimassa toisten pesiin. sieltä ne kuoriuduttaan puottelee oikeiden asukkien munat maahan. joku muu hautoo niiden munia että ne voi laulaa kukkuu

järjestelmällisesti teettävän omia paskahommiaan toisilla eläimillä saatuaan nämä alistettuun asemaan

paljonpuhuttu pakurikääpäkin imee koivun elinvoiman kunnes puu kuolee, joten tuollaista hyväksikäyttöä löytyy ihan sienien tasolta.

muurahaisten loinen joka tekee niistä liikkumattomia

http://www.uusisuomi.fi/ymparisto/99484-sieni-on-tehnyt-muurahaisista-zombeja-48-miljoonan-vuoden-ajan (http://www.uusisuomi.fi/ymparisto/99484-sieni-on-tehnyt-muurahaisista-zombeja-48-miljoonan-vuoden-ajan)

sudet aiheutti 71 tämän kesän poronvasan kuoleman

keräävän ahneesti enemmän resursseja kuin ne kuluttavat

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012071215835112_uu.shtml (http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012071215835112_uu.shtml)

sellanen se luonto on

Jotain tämän tapaista on tehtykin vuosikymmeniä sitten Saksassa. Tutkimuksessa oli havaittavissa huomattavaa arjalaista ylimielisyyttä, koska siinä haluttiin todistaa, että saksa on jonkinlainen alkukieli, jonka jokainen lapsi oppisi omin päin silloin, kun mitään ohjausta ja opetusta ei ole tarjolla. Vauvojen minimaalisimmat perustarpeet tyydytettiin, mutta muuten he saivat olla omissa oloissaan. Ei siis mitään sylissä pitämistä, juttelua tai kontaktin ottamista.

Kokeen lopputulos oli, että lapset kuolivat.  :buck2: Psykologit katsovat kokeen todistaneen, että läheisyys kuuluu ihmislapsen perustarpeisiin.

Kauhea koe...tarvitaan aika "erityislaatuista tutkijamieltä" kyseessä olevan kokeen suorittamiseen. Tästä kertomastasi en ole lukenut, hieman vastaavasta apinoilla tehdystä kokeesta kyllä sekä muistan hämärästi jutun jostakin romanialaisesta orpokodista, jossa lapsilukua oli pidetty kurissa vastaavin metodein tarkoituksella. Tällaisessa kekseliäisyydessä ihminen päihittää eläimet.

Muistan joskus kuulleeni lapsista, jotka olisivat olleet susien kasvattamia...mahtoikohan kyseessä olla pelkkä urbaanilegenda vai onkohan näin jossain todella tapahtunut?

Romulus ja Remus  :smitten: Rooman perustajat, niinkö se oli?
Susiemon kasvattamat :)

Liekö tuo Lillin meinaama tutkimus natsien puuhia juutalaislapsilla.
Huh. Tulipa todistettua sekin että lapsip tarvitsee läheisyyttä  :buck2:

Pieni googlaus tuotti tulosta  :), mm. nämä löysin, luotettavuudesta en osaa sanoa.

http://www.smashinglists.com/10-feral-human-children-raised-by-animals/

Joo korjataan vähän: Muilla NISÄKKÄILLÄ ja varsinkaan muilla KÄDELLISILLÄ kuin ihmisillä on harvoin esimerkiksi tapana pitää orjia jotka tekevät niiden puolesta kaiken työn. Ja kertokaapa yksikin eläinlaji, jolla on periytyvä valtaa pitävä luokka - kuninkaalliset - joka ei sitten tekisi mitään tuottavaa työtä - siis ruuanhankintaa - koko elämänsä aikana, vaan muu lauma elättäisi sitä.

Tätä minä tarkoitan omien paskahommien teettämisellä muilla: Nisäkkäät yleensä hankkivat ruokansa itse ja kun niillä ei ole tarvetta uusintamistyölle kuten ihmisillä, ne eivät myöskään käytä muita alistettuja saman lajin jäseniä esimerkiksi siivoamaan vessojaan ja kotejaan, hoitamaan puutarhojaan ja lapsiaan, istumaan liukuhihnalla 12 tuntia vaipoissa koska ei ole edes kusitaukoja jotta osakkeenomistajat saisivat enemmän voittoja. Tämäntapaista omien paskahommien teettämistä alistetuilla/orjilla minä tarkoitan.

Sitten jos verrataan sitä, miten vaikkapa karhut nostavat rannalle niistä kutemaan tulevista (ja muutenkin noin viikon sisällä kuolevista, koska jokiin nousu on niiden elämän viimienen teko) lohista hieman enemmän kuin tarvitaan, ei ole mitään saumaa karhulla kilpailla vaikkapa maailman rikkaimpien ihmisten kanssa, joiden omaisuus on enemmän kuin ei vain yksi ihminen, vaan kokonainen pikkukaupunki, pystyisi ihmiselämän aikana kuluttamaan. Nämä mahtiomaisuudet on lisäksi kerätty esim. niin että kun irtisanotaan 10 000 alistettua saman lajin jäsentä, niin yrityksen pörssikurssi nousee ja valtaa pitävä eliitin jäsen rikastuu edelleen.

Muilla nisäkkäillä eivät peruselintarvikkeiden hinnoilla keinottelemalla voittoja kasaavat (=elintarvikefutuurit) aiheuta niin isoja hinnanheilahteluja, että köyhät alistetussa asemassa olevat saman lajin jäsenet eivät enää pysty hankkimaan riittävästi ruokaa itselleen ja perheelleen. Ja tämä tehdään tietenkin vain, jotta saadaan lisää voittoja, joita ei oikeasti tarvittaisi hengissäsäilymiseen.

Se on totta, että jotain eläinvaistoja meissäkin näkyy selvästi: Isäpuolet tappavat hieman enemmän lapsipuoliaan, kuin biologiset isät omia lapsiaan, tämä on selvästi sukua sille, miten uusi lauman johtaja tappaa edellisen jälkeläiset. Toisaalta ihmislauma ei ole samanlainen: Näillä apinalajeilla laumassa on aina vain yksi johtava uros naaraiden ja poikasten kanssa ja muut urokset muodostavat poikamieslaumoja. Paha siis verrata lisääntymisstrategiana ihmiseen, jolla poikasen menestyminen vaatii kaksi huoltajaa, aivan toisin kuin näillä apinoilla.

Laumaeläimet tappavat tai ajavat pois albiinot silloin, kun kyse on lajista joka on muille lajeille saaliseläin. Laumaeläimen hengissäsäilymisen takeena on lauman yksilöiden yhtenäinen ulkonäkö ja yhdessä pysyminen, jolloin poikkeavan värinen yksilö aivan aidosti vaarantaa kaikkien turvallisuutta vetämällä puoleensa petojen huomion.

Koska ihminen on itse ensisijaisesti peto ja vasta toissijaisesti ja satunnaisesti saaliseläin, tämä analogia ei toimi. Esimerkiksi susissa on hyvinkin poikkeavia värityksiä, tunnetaan mm. pikimustia susiakin, joten riippuu kovasti lajin statuksesta saalis-peto-akselilla, vainotaanko erivärisiä.

Etniset pudistukset kas kun ovat sitä, että niitataan suht samannäköisiä usein vain kulttuuriltaan ja uskonnoltaan, ei suinkaan genomiltaan, erilaisia ihmisiä vaikka heidän olemassaolonsa ei vedä mitään petojen hyökkäysten uhkaa lauman ylle.

Sekä ihmiset että muut eläimet ovat kykeneviä toimimaan sekä rakkaudellisesti että hyväksikäyttävästi. Ihminen kykenee kuitenkin molemmissa suurempiin suorituksiin kuin eläin ja pidän tätä sen meidän Jumalan-kipinämme eli luojajumaluutemme tuomana ominaisuuksina: Meillä on luojajumalan kapasiteetti tehdä asioita, jotka eläimiltä eivät onnistu ja tämän vuoksi kykenemme niin enkelimäiseen hyvyyteen kuin veretseisauttavaan pahuuteenkin paljon suuremmassa määrässä kuin eläimet. Ja sen vuoksi en menisi kutsumaan niitä ihmisen pahimpia tekoja eläimellisiksi, koska meidän kapasiteettimme niin niihin kuin hyviin tekoihinkin on aivan toista luokkaa kuin millään muulla eläimellä.

Nuoret urosdelfiinit muuten joukkoraiskaavat naarasdelfiinejä. Että kyllä sitä osataan kovin hyvellisinä pidettyjen eläinlajienkin joukossa, mutta yksikään eläinlaji ei ole vielä perustanut oman lajin vihollislauman naaraille keskitysleiriä, joissa näitä raiskattaisiin niin kauan että tulisivat raskaaksi vihollisaluman urosten toimesta.

Taitaa olla niin, että edellinen viestini oli ajatuksellisesti keskeneräinen: Se mikä erottaa ihmisen muista eläimistä on hänen rakkaudellisuutensa ja rakkaudettomuutensa suurempi potentiaali ja kyky tulosten suhteen ja sen vuoksi en kehtaa loukata eläimiä väittämällä raiskauskeskitysleirien, orjuuden, maanomistuksen (irstasta väittää omistavansa paloja Gaiasta!), etnisten puhdistusten ja ydinpommin keksijöiden olevan pahimmissa teoissaan eläimellisiä.

Niinpä.
Ihminen tekee ihan samoin kun eläimetkin. Mutta ihmisen lajiominaisuuksista johtuin jälki on paljon pahempaa.
Ja juuri siitä johtuin delffiinit eivät perusta raiskauskeskitysleirejä; ne ovat delfiinejä. Vain ihminen kykenee tuollaiseen.