Astro Foorumi

Ehkä toivoisin jonkun ihan oikean näkijän auttavan, toki muutkin saavat.. Olen niin patti tilanteessa parisuhteessani. Kuuntelen omaa sisintäni, joka on sanonut jo vuosia, että elä omaa elämää, eroa ja ole onnellinen. Mies on henkisesti niin paljon vahvempi minua. Mistä saan voimaa? Ajoittain tunteet, kuten nyt, puskevat pintaan ja haluan tuoda ilmi miehelleni, että haluan erota. Tietenkin hirveä syyttely, huutaminen ja raivoaminen asiasta nousee. Mitään oikeaa rakkautta ei ole ollut pitkään aikaan. Athamaarit on tehnyt tulkinnan meistä, ja se antoi jonkin verran näkökulmaa miksi olemme tässä ja mitä nyt tulisi tehdä. Ja ei vain minun sisin joka minua puskee eroamaan, vaan pienet vohjeet myös ympärilläni, joka tuutista ns. tulee viesti, että "eroa". Olen tosin antanut muutama kuukausi sitten ilmoituksen, että katsotaan puoli vuotta miten tämä edistyy, eikä nyt hyvältä näytä. Tiedän, että nyt energiat venuksen kanssa painostavat myös, eikä mitään hätiköityä tulisi tehdä. Toisaalta hienoa, että energiat myös puskevat pintaan sakkaa. Tämä on vaoin pieni riipaisu todellisuutta ja tilannetta. Myös kaksi pientä lasta kuuluu tähän palettiin :(

tarttisin niin paljon henkistä tukea :( :( :( en halua heittää uhkakuvia ilmaan, mutta jos en kykene omasta heikkoudestani johtuen voimistumaan ja tekemään lopullista päätöstä, enkä saa apua yhteiskunnalta, niin tekisi mieli tappaa itseni.

MITÄ sä pelkäät eniten siinä lähdössä? Ja mitä on vastapainona vaihtoehdossa jäädä?
Voit vastatakin, luultavasti keskustelu auttais sua paljon enemmän kun selvänäkö, koska sä jo selvästi TIEDÄT mitä sun pitää tehdä...mutta mieti ainakin ittekses  :smitten:
Voimia sulle päätöksen tekoon, ja sit sen eteenpäin viemiseen, mitä ikinä päätätkin tehdä!
 :smitten:

Voi sua,älä ainakaan 30v mieti niinkuin mun ystävä jonka avioero hakemus laukesi jälleen...mies ei anna eroa ja on mielin kielin aina siihen asti kun ero laukeaa ja sit se alkaa taas...ite erosin n.10v sitten,käytin apuna oikeusapu? ihmistä apuna joka kirjoitti paperit valmiiksi lähetti miehelleni sitten. En ollut ennen saanut mitään aikaseksi,mutta kiukustutin itteni välillä niin sit alkoi asiat menemään eteenpäin.Heti alussa pakkasin miehen tavarat kaikki jätesäkkeihin valmiiksi että pääsee nopeemmin uuden naises luo kokonaan.Mulla oli vanhemmat lapset joista toinen sai päättää kenen luo jää asumaan. Kyllä yhteiskunta kai jotain antaa,lapslisä hieman nousee,elatus tuki,...mitä niitä sit olikan.Ja viimiseen lauseeseen, et ite olin jossain vaiheessa samassa pisteessä kun työkaveri ja mies yhtä aikaa ahdisti mua,mutta jälkeenpäin olen huomannut et paljosta olisin jäänyt ilman,meillä likkojen kans kans alkoi uusi ihana elämä ja viikon päästä ei enää muistettu et joukosta puuttui joku joka ei ikinä ollut paikalla ja jos olikin niin sit lähdettii me pois.Sinä tiedät mitä tekisit,TEE se, luota ittees ja pyydä apua "yläkerran väeltä",voimia sinulle..lähetän samalla reiki energiaa sulle :smitten:

Voimia sinulle! Itse erosin vajaa vuosi sitten. Ja olin miettinyt eroa tosi pitkään ja kävin ammattiauttajalla, että sain varmuuden. Ehkä sinunkin kannattaisi puhua jonkun aivan ulkopuolisen tahon kanssa.

Kiitos kaikille vastaajille!! Olen edelleen patti tilanteessa, en kuitenkin enää niin pahassa kuin kesäkuussa, mutta silti. Hirveä tappelu oli eräs päivä. Sovimme kuitenkin asian, ja mieheni edelleen haluaa yrittää. Oma intuiitio sanoo, et pitäis erota.
huoh. Mistä mä saan voimaa taistella tätä vastaan, jotta saan hänet ymmärtämään, että haluan oikeasti erota?

Laitat yksin eron vireille, hankit asunnon ja muutat pois. Eiköhän se sitten ymmärrä. Jos pelkäät väkivaltaa erotilanteessa (tutkimuksen mukaan eropäätös on vaarallisin hetki perheelle), niin hae ajoissa paikka turvakotiin ja ilmoita sieltäkäsin. Tai laita uusi koti valmiiksi, osoite salaiseksi ja ilmoita erosta sitten.

Tuntuu kuitenkin, että sinä et halua erota. Pelkäät jotain?

Just noin kun Yep sanoo. Vaan teet sen. Lähdet. Kaikki muu on tekosyytä...ja jos tuntuu että niitä on, niin mieti miksi? Mikset todella tahdo sitä minkä tiedät kuitenkin ainoaksi oikeaksi ja parhaksi tavaksi?

Ehkä mä tosiaan pelkään. En vaan tiedä mitä. Tuskin yksinolemista? Otankohn liikaa vastuuta mun miehen elämästä ja hyvinvoinnista.. ? Ihastuin erääseen mieheen ja soitin kerran yhdelle toiselle. Mieheni sai näistä tietää, ja kävi kimppuuni. Kuristi ja potkas, käyttäytyi uhkaavasti. Pelkään ehkä, että hän tosissaan suuttuu mulle jos otan asian esille. tosin puhun asiasta lähes päivittäin nyt hänelle. Mut silti annetaan oikeastaan tilanteen olla. Kai me ollaan niin upottu tuttuu ja turvalliseen uomaan tässä. Asunto on mun, enkä varmaan saa mistään tähän hätään vuokrattua uutta (ei ole luottotietoja vasta kuin ensi vuoden tammikuusta). tietty joku asumiserokin voisi olla, mutta siihenkään ei mies suostu. Ja se syyllistäminen joka mua kohtaa, koska mähän tässä olen itsekäs narttu kun perheen haluan rikkoa. Tässä on hänestä kaikki kiitos mitä voi vaan saada, kun maksaa matkan ulkomaille ja elättää ja ostaa puhelinta yms. Mun täytyy kyl saada jotain keskustelu apua joka povaa muhun uskoa tähän eroamishommaan, antaa tukea jne. Turvakotiinkin soitin. Ne neuvoivat vain ennakoimaan tilanteita. Ja soittamaan heille jos tartten paikan (väkivaltatilanteessa, jos sellainen uusii) mennä.

Kenenkään aikuisen ihmisen ei tule ottaa juuri mitään vastuuta toisen aikuisen ihmisen hyvinvoinnista, jokaisen aikuisen hyvinvointi on hänen omalla vastuullaan! (Poislukien tilapäiset sairaudet tai omaishoitajuus kun puolisolla on krooninen sairaus.)

Jos tuntee vastuuta toisen aikuisen hyvinvoinnista, on mitä todennäköisimmin läheisriippuvainen ja silloin onkin vaikea lähteä mistään suhteesta, vaikka kuinka huonostakaan. Läheisriippuvuus ja liika vastuunotto toisista aikuisista syntyy toimintahäiriöisessä kodissa ja alkoholismi on vain yksi vähäinen osa näitä mahdollisia kodin toimintahäiriöitä. Tunnekylmät ja etäiset vanhemmat tai  vanhempien mikä tahansa prosessiriippuvuus (tuomitseva lakihennkinen uskonnollisuus, peliriippuvuus, työnarkomania jne.) voivat aiheuttaa aivan samanlaisen toimintahäiriön perheeseen, kuin vanhempien päihteidenkäyttö.

Ensiavuksi tilanteeseen suosittelen tätä erinomaista kirjaa, joka löytyy kirjastostakin:
Melody Beattie: Irti läheisriippuvuudesta:  Miten lopetan muiden holhoamisen ja alan huolehtia itsestäni

Netistä löytyy myös samaa tietoa hakusanoilla läheisriippuvuus, kanssariippuvuus.

Puolison suostumus, tai edes hänen kanssaan keskusteleminen asiasta, eivät ole edellytyksiä avioerolle, voit ottaa se ihan itseksesi jos niin haluat. Syitä siihen ettet ole eronnut, voit siis etsiä vain ja ainoastaan itsestäsi. Mutta siitä voi toipua, minäkin olen toipunut ja ihan vain itsetyöskentelyn avulla.

Kiitos!! Voisin kyllä tutustua aiheeseen. Olen itse alkoholistiperheestä lähtöisin, nuorisokodissa myös asunut joskus (onneksi). Mieheni oli sellanen alkkis kun hänet tapasin, nyt löytänyt sisältöä kehonrakennnuksesta, joka hänelle henki ja elämä ei kä kaipaa enää sitä vanhaa. Tiedän, että syyt miksi en lähde on vaan minussa. kai mn pitää siis itselleni tämä eka selvittää että mikä seon minussa joka estää suhteesta lähtemisen.

Kyllä sitä eroa joutuu jokainen kypsyttelemään rauhassa ollakseen varma, mutta kuten jo kerroin, itse sain ulkopuolista apua. Soitin ensin Naisten linjalle, joka on tarkoitettu väkivallan uhreille niin fyysisen kuin henkisenkin ym. Soitin useamman kerran. Sieltä neuvottiin paikkakuntaani lähinnä olevalle avokriisityöntekijälle siis perheterapeutille. Parin kerran jälkeen olin varma, että haluan eron.
Apua kannattaa hakea, kun itse ei näe enää omaa tilannettaan niin selkeästi!

Kuulostat hieman tilanteeltani 5-6v.sitten.
Kypsyttelin, kypsyttelin...
kokoajan  "keksin"tekosyitä lähteä...lopulta en voinut lähteä lasten takia-sillä en voinut rikkoa perhettä, KUNNES tajusin, että parempi kaksi
hyvää kotia kuin yksi huono.
Mies oli väkivaltainen narsisti.ensin fyysistä, sitten henkistä.
Siinä oli tulla hulluksi.
Pienempi lapseni oli puoli vuotias kun sain voimaa ja uskallusta ajaa miehen pois kotoa.
Hän häiriköi ja pelotteli niin, että jouduin muuttamaan.Itsetuntoni oli ajettu nolliin.
Osoite salainen.
Pelko oli läheisin päivittäin.
Jatkuva kiusaaminen vei mielenterveyteni.
Jaksoin lasteni takia elää. Lapseni ovat valoni ;D
Löysin ihanan, kärsivällisen miehen, joka jaksoi nostaa minua "suosta". Käyn terapiassa edelleen. Lapset myös nykyään.
Sain vihdoin valvotut tapaamiset. Nyt elämä on turvattu.
Käsittelen terapiassa lapsuusperheeni aikaa ja minulla on ns.surukausi.
Oletko ollut kiltti tyttö? Onko sinut opetettu miellyttämään ja pelkäät hyljätyksi tulemista? Oletko saanut näyttää myös vihantunteesi avoimesti?Ne on käytyvä jossakin vaiheessa elämää läpi, vaikka asioista olisi kuinka kauan aikaa kulunut, jotta voi jatkaa ehyenä eteenpäin.
Kannatan lähtöä.Mutta vasta, kun olet itse siihen nuppia myöten täynnä-taidat nimittäin pelätä sitä, että mitä jos tuletkin katumapäälle;)
mitä jos et löydäkkään yhtä hyvää miestä tms? mitä jos..mitä jos...pelko estää sinua elämästä ja saavuttamasta.
Minäkin pelkään edelleen, mutta eri asioita.
Jossakin vaiheessa hengähdät, huh..onneksi uskalsin lähteä!Onneksi olen jo tässä vaiheessa!Onneksi voin hengittää vapaasti omassa kodissani, eikä tarvitse tuntea syyllisyyttä, potea huonoa omaatuntoa, sillä sinun EI TARVITSE. Olet varmasti hyvä äiti ja sinun hyvinvointisi on tärkeää.Sinun jaksamisesi.Ja yhteiskunta auttaa.Tiedän sen vaikken ensin uskonut lainkaan!
Hae kaikki apu.itke, jos siltä tuntuu.NÄYTÄ TUNTEESI, se on ohjeeni sinulle :smitten: