Astro Foorumi

Morjensta!

Olen nuori mies ja tässä jo jonkin aikaa melkoista spirituaalista etenemistä kokeneena olen jotenkin tuntenut myös selittämätöntä voimattomuutta, ahdistusta ja ilon puutetta vaikka kaiken pitäisi olla ok. Ystäväni kanssa tästä keskustelin ja hän heitti äärimmäisen tärkeän pointin jonka moni henkistä polkua kulkeva mies kokee. Tämän tajuaminen vapautti itseäni todella paljon ja koen taas olevani eheä ja oma itseni.

 Kun valtavirran henkisyys on kukkia, kauneutta ja rauhan hakemista, korkeampaa inspiraatiota, mennään todella herkästi pois miehen omasta sisimmästä. Miehen maskuliininen identiteetti ja sen tarjoamat mahdollisuudet jäävät kovin vähälle huomiolle. Tämän näkee siinä, että moni henkinen mies on kyllä todella rauhallinen ja onnellinen mutta se jokin, se sisäinen palo ja kuninkuus vain loistaa poissaolollaan.

Valtavirran henkisyys on kauneuden ja inspiraation valtakuntaa. Maskuliini identiteetti ei koe tätä omakseen vaikkakin voi inspiroitua siitä. Maskuliiniin kuuluu voima, tekeminen ja ykseys itse. Pitää ymmärtää kaiken polaarisuus, sama koskee sielua. Me olemme syntyneet miehiksi tai naisiksi, kummassa polariteetissa sielu on vain halunnut itsensä ilmaista. Maskuliinienergioita syleilevää henkisyyttä on ollut valtavirrassa aivan liian vähän. Feminiini (nainen) löytää nykysuuntauksella kyllä helposti sisäisen itsensä mutta maskuliini, jolla on täysin päinvastainen olemus, on hieman hukassa.

Jokaiselle miehelle suosittelen luettavaksi David Deidan kirjaa The Way of the Superior Man. Siinä kerrotaan miehen sielusta ja siitä, miten löytää sisältään se korkeampi(syvin) identiteettinsä maskuliinisena olentona. Sieltä löytyy sisäinen voima, sisäinen eheys ja ykseys ja elämäntehtävä. Tarkoitus ja onni. Sisäisen identiteettinsä löytäessään mies tekee asiat suoraan ja rehellisesti sielunsa ohjeiden mukaan.

Tämä maskuliinisuus ei ole mitään "akka tuo meetvurstileipää"-tyylistä uhoa vaan aitoa sisäistä miehisyyttä, puhdasta ja soturimaista energiaa. Sitä jolla tätä maailmaa on muutettu.

Lopputuloksena on yin/yang täydellisenä. Maskuliini saa inspiraation feminiiniltä ja feminiini saa täyteyden maskuliinilta.

Tärkeitä pohdintoja, Hamal. Jotkut haluavat kieltää tuollaisten asioiden kuin feminiinisen ja maskuliinisen energian olemassaolon, mutta ainakin itse olen saanut askarrella näiden asioiden kanssa hyvinkin paljon. Olen tiennyt lapsesta lähtien, että minulla on molempia energioita yhtä paljon, ja ne on täytynyt vain saada tasapainoon ilman että ko. energiat olisivat kilpailijoita. Käytännössä nämä energiat ovat sulautuneet yhteen sen takia, että kumpikin puoli on hyväksytty. Usein sisäinen kilpailu maskuliinin ja feminiinin välillä heijastuu ulospäinkin, jolloin epätasapainoa heijastetaan joko omaan tai vastakkaiseen sukupuoleen.

Henkisyydessä on minun mielestäni pohjimmiltaan kyse vain itsensä löytämisestä, hyväksymisestä ja kasvamisesta. Jos olet todella täynnä miesenergiaa, niin silloinhan olet, eikä siinä ole mitään väärää, silloin kun tämän energian kanssa on sinut. Eikä siinäkään ole mitään väärää, jos olet täynnä naisenergiaa ja kykenet olemaan sen kanssa sinut. Feminiini ja maskuliini ovat toisiaan täydentäviä voimia ja siinä tilanteessa, kun omat energiat on hyväksytty, myös monenlaiset miesten ja naisten väliset valtataistelut muuttuvat enemmän kunnioitukseksi, rakkaudeksi ja kumppanuudeksi.

Tervetuloa!

Olen nainen ja mikään mitä olette tässä ketjussa naisista sanoneet ei kuvaa minua vähimmässäkään määrin.
Onpa minua tällä palstalla jokusen kerran luultu mieheksikin.  ;D (Mutta eipä minua kuvaa sekään mitä kukaan mukaan naisista sanoo missään muuallakaan.)   Olen hengen soturi, mutta myös ruumiin soturi jo lukuisissa inkarnaatioissa ennen tätä ja nyt rauhan aikaan inkarnoiduttuani toteutan tätä puoltani sitten leikkimällä sotaa (taistelulajit, milsimit jne).  Kukkaset, keijut ja pastellivärit sekä yletön hymistely ovat minulle liian imeliä ja suuri altistus niille tuottaa lievää kuvotusta. Löydän silti itsestäni tarvittaessa feminiinisen hoivaajan ja teen myös energiahoitoja, mutta pitkän soturihistorian vuoksi ensivaikutelma minusta saattaa olla maskuliininen.

Kun sielu on inkarnoitunut riittävän monta kertaa sekä mieheksi että naiseksi, se kykenee senhetkisestä fyysisestä kehostaan riippumatta ilmaisemaan niitä energioita, joita se valitsee ilmaista. Animus ja anima ovat silloin tasapainossa ja energioiden ilmaisu on valinta, ei enää fyysisen kehon sanelema pakko. Jossain tilanteessa saatan ilmaista enemmän feminiinisiä energioita ja toisissa puolestaan maskuliinisia. Se, mikä minun mielestäni on sielun tavoite, on nimenomaan tämä maskuliinisen ja feminiinisen tasapaino, jolloin pakosta tulee tietoinen valinta ja yksilö on harmoniassa. Tämä on myös käytännön elämän kannalta tehokkain tapa toimia, sillä eri tilanteissa erilaiset energiat voivat olla hyödyllisiä.

Koska itse sisällän kaikki potentiaalit jatkumolla feminiini-maskuliini, haluan antaa myös muille ihmisille vapauden olla mitä ovat, enkä määrittele heitä kulttuurillisten ohjelmointien perusteella. Lähden aina siitä oletuksesta että kaikissa on sekä feminiinistä että maskuliinista, vaikka kulttuurimme vuoksi usein ihmiset tukahduttavat itsessään ne mukamas vain vastakkaiselle sukupuolelle kuuluvat ominaisuudet. 

Kierkegaardia siteeraten: Kun te määrittelette minut, te kiellätte minut. Samoin jos määrittelisin itse itseni kapeammaksi kuin kaikki minussa olevat potentiaalit, kieltäisin osan itseäni ja sellaisesta ei seuraa koskaan mitään hyvää. Sitä mitä itsessään kieltää ja tukahduttaa, sitä nimittäin vihaa ja inhoaa muissa ihmisissä. Tästä syystä kulttuurillinen ohjelmointi saa miehet suhtautumaan torjuvasti niihin mukamas vain naisille kuuluviin ominaisuuksiin ja naiset niihin mukamas vain miehille kuuluviin.

Feminiininen ja maskuliininen energia - tai ne ovat ne nimet joita kulttuurimme on niille antanut - ovat toki olemassa, mutta kaikissa on niitä molempia ja niiden epätasapaino tai toisen niistä tukahduttaminen johtaa ongelmiin.

Loppukevennykseksi vielä lausuma, jonka voin allekirjoittaa: Eräässä leffassa machomies naureskeli komealle transvestiitille, jolloin tämä totesi hänelle "Kulta, minussa on enemmän miestä kuin sinussa koskaan tulee olemaan ja enemmän naista kuin koskaan tulet saamaan. " :D ;D ;)

Olen samaa mieltä tuossa, että julkisesti esillä oleva henkisyys, tai miksi sitä voi kutsua, on varsin yksipuolista. Mutta siinä onkin kyse varmasti vain siitä mistä dejavuekin kirjoitti, että sellainen tyyli on tämän hetkisessä maailmassa kaupallisesti myyvin. Jos lähdet tutkimaan henkisiä opetuksia kaupallisten kanavien ulkopuolelta ja omasta itsestäsi, löydät varmasti sinulle itsellesi sopivan tien. Sillä henkisyys itsessään ei ole koskaan ollut feminiinistä tai maskuliinista. Jos se jommaksi kummaksi pelkästään survottaisiin, menettäisi se juuri sen tärkeän opetuksensa, eli näiden kahden energian tasapainon ja molempien toteuttamisen.
Ja mikset toimisi myös itse tämän huomattuasi pioneerina alalla tuodaksesi esille sitä puolta, mikä ehkä nyt julkisesti on jäänyt hieman tuomatta esiin? Monenlaiset näkökulmat ovat aina hyvästä.  :)

Olen kyllä ollut huomaavinani, että Suomessa sekä miehet että naiset tasapuolisesti tukahduttavat feminiinistä energiaansa. Feminiininen energia tuntuu olevan hyväksyttyä ja tavoiteltavaa lähinnä äitiydessä, hoiva-aloilla, henkisyydessä ja ehkä muotimaailmassa. Perinteiset uskonnot ovat miesten valtakuntaa, mutta nämä New Age-tyyppiset henkisen kasvun yhteisöt ovat naisvoittoisia tai keskittyvät naisellisen, intuitiivisen ja lempeän puolen löytämiseen ja kyllä miehellä voi olla näissä piireissä hieman ulkopuolinen olo, mikäli maskuliininen energia heitetään likakaivoon vedoten siihen, että se on aggressiivista ja tuhoavaa. Näinhän ei tarvitse eikä pidä tehdä, vaan kyse on energioiden tasapainottamisesta, kuten tässä ollaan jo moneen kertaan todettu.

Eli ymmärrän kyllä Hamalin pointin oikein hyvin.

Itse asiassa koko planeetallamme tukahdutetaan feminiinistä energiaa...

Kulttuurillisesti katsottuna vain pohjoismaat ovat feminiinisiä, sillä feminiininen kulttuuri = hyvinvointivaltio. Paras-voittaa-tyyppinen meininki on kulttuurillisesti maskuliinista ja koska kasinotalous/markkinatalous on se minkä annetaan määrätä, annetaan myös siihen liittyvän maskuliinisen energian määrätä.

Kaikki yhteisöt muodostuvat osanottajiensa kuvaksi. Jos yhteisö on naisvoittoinen, ovat siinä vallalla silloin ne energiat jotka juuri siinä kulttuurissa juuri sillä hetkellä ovat naisille tyypillisiä. Nainen joka on tukahduttanut itsessään luonnostaan olevat maskuliiniset energiat kulttuurillisen ohjelmoinnin seurauksena saattaa hyvinkin pitää maskuliinisia energioita vain aggressiivisina ja tuhoavina, eikä kye näkemään niiden rakentavia ja suojelevia ominaisuuksia. Samoin mies, joka on tukahduttanut feminiiniset energiat itsessään, saattaa kokea ne liian lempeinä ja 'lässyinä.'

Tällä perusteella toteaisin, että niissä hengellisissä yhteisöissä, joissa maskuliinisia energioita dissataan, naiset eivät ole sovussa ja tasapainossa omien maskuliinisten energioidensa kanssa ja sen vuoksi näkevät ne vääristyneesti.

Samoin yksilön omat henkilökohtaiset traumat vaikuttavat hänen suhteeseensa näihin energioihin niin kauan, kun nämä traumat ovat käsittelemättä. Niinpä esimerkiksi nainen, joka on kokenut väkivaltaa miehen taholta, dissaa maskuliinisia energioita niin kauan kunnes on käsitellyt nämä traumansa. Samoin mies, joka on kokenut 'veivaamista' (paras kuvaus naiselliselle vallankäytölle minun mielestäni, sisältää kaikki passiivis-aggressiiviset vallankäytön keinot, esim. manipuloinnin) naisen taholta ja traumatisoitunut siitä, dissaa feminiinisiä energioita niin kauan, kunnes on käsitellyt ne traumansa.

Yhteisö on aina yksilöiden summa ja yksilöiden ominaisuudet, kulttuurillinen ohjelmointi ja käsittelemmättömät traumat vaikuttava näin yhteisöön ja se toimintaan. Ja valitettavasti on kokemuksen perusteella todettava, että kaikissa hengellisissä yhteisöissä on melkoisen paljon niitä, jotka ovat vasta tasapainottamisensa ja traumojen käsittelynsä alkutaipaleella ja niinpä heidän oma olemuksensa vaikuttaa myös yhteisön olemukseen.

Eikö moniin henkisiin yhteisöihin liitytä juuri silloin, kun koetaan että nyt tarvitaan jonkinlaista apua ja tuon yhteisön tarkoitus auttaa siinä tasapainottumisessa? Totta kai siis mukana on paljon polkunsa alkutaipaleella olevia.
Toisaalta taas, monessa tapauksessa vaaka voi kääntyä tasapainottumisen sijasta vallalla itsensä pönkittämiseen. Missä vaiheessa voi esim. sanoa, että on tarpeeksi tasapainoinen johtaakseen ryhmää tai toimiakseen auttajana? Näihin hommiin tavallaan ajautuu moni itse rikkinäisen polun käynyt, ja se on 50-50 onko hän oikeasti käsitellyt ongelmansa vai vain siirtää niitä autettaviinsa. Siitä ei ehkä yhtä paljon puhuta, että itse asiassa rikkinäinen henkinen yhteisö voi vahingoittaa apua hakevaa enemmän kuin auttaa?

Anteeksi pienoinen off-topic..  :)

Minusta kukaan joka haluaa johtaa ei ole sopiva johtamaan. Ainoat johtajat jotka eivät korruptoidu vallasta ovat joko valaistuneita tai sitten vastahakoisia johtajia, jotka eivät ollenkaan halua valtaa, mutta suostuvat johtamaan jos tarvis on ja pyydetään. Kukaan joka haluaa johtaa ei siis minun mielestäni ole tasapainoinen johtamaan.  ;D

Auttajantyö vaatii yleensä itsensä tasapainottamista, energiat eivät välttämättä kulje ennen kuin riittävä tasapaino on saavutettu. Itse työskentelin aika monta vuotta itseni kanssa ja hoitoja saaden, ennen kuin minulla ihan itsestään aukenivat energiahoitokanavat. Uskon itse, että ihan kaikki kykenevät antamaan energiahoitoja, mutta se vaatii sen riittävän oman tasapainon ensin.  Auttaminen energiahoidolla on aina turvallista, koska hoitaja on vain kanava eikä tee itse mitään, ei siirrä itse mitään. Hän on vain kuin puutarhaletku jonka lävitse hoito virtaa. Keskustelemalla auttaminen onkin jos sitten kinkkisempi juttu, sillä siinä tulevat ehkä sitten esiin ne auttajan omat ongelmat.

Se on ihan totta, että hoitajissa ja auttajissa on nimenomaan aika paljon niitä kovia kokemuksia läpikäyneitä. Minun pointtini oli lähinnä se, että käsittelemättömät traumat vaikuttavat esimerkiksi siihen, miten suhtautuu niihin energioihin joita on itsessään tukahduttanut. Ja juu, rikkinäinen hengellinen yhteisö voi vahingoittaa enemmän kuin auttaa. Että jos nyt sitten meillä on esimerkiksi enimmäkseen naisista koostuva hengellinen yhteisö, jossa useat naiset ovat kokeneet kovia miesten taholta, niin on aika luonnollista että siellä dissataan maskuliinisia energioita. (Ja sama päinvastoin, jos miesyhteisössä on paljon naisten traumatisoimia)

Sen vuoksi pidänkin itse ainoina turvallisina hengellisinä yhteisöinä sellaisia, joissa ei ole oikeastaan varsinaisia johtajia, vaikka joku saattaa kokoontumisen juontaa ihan vain käytännön syistä. Niissä on litteä hierarkia, kenelläkään ei ole valtaa yli toisten. Ei ole sääntöjä, dogmeja tai käskyttämistä.

Jonkinlainen valta-asema kuitenkin aina on heillä, jotka ovat niitä "vanhimpia" tai jotka tietävät tai sanovat tietävänsä hyvin paljon sen kyseisen ryhmän filosofiasta? Vai? Tätä olen miettinyt, että koska ihmisen kehityksen ei pitäisi koskaan pysähtyä, että jos kokee olevansa valaistuneisuuden yläpäässä, eikö silloin ole juuri vain pysähtynyt ja itse asiassa ruokkii itseään enää sillä vallan tunteella mikä tuosta kaikesta viisaudesta tulee?
Paras ns. oppi-isä varmasti on hän, joka ei koe olevansa mitenkään erityinen, mutta tukee mielellään polkunsa alussa olevaa. On silti vain hurjan helppoa jäädä nauttimaan jonkinasteisesta vallasta. Mutta onko siinä pahaakaan pienissä määrin? Kuka meistä oikeasti olisi täysin altruistinen?

Minulle valaistuminen on yksinkertaisesti sisäinen tieto siitä, että sieluni on solu Jumalan ruumiissa ja tämä fyysinen taso ei ole kaikki. (Tämä on Kryonin määritelmä.) Minulle valaistumisessa ei ole asteita, se on joko tai. Ei siis ole mitään valaistumisen yläpäätä tai alapäätä, ihminen joko kokee sisimmässään että on Jumalan osanen (ja niin ovat kaikki muutkin ihmiset, samanarvoisia!) tai sitten ei koe. Ja tällä tavoin valaistunut ihminen kunnioittaa automaattisesti toisten vapaata tahtoa, eli ei halua käyttää valtaa heihin. (Ehkä myös siksi, että ymmärtää toisten ihmisten vapaaseen tahtoon puuttumisen tuottavan karmaa...)

Jokainen joka tuntee viehätystä valtaan ja haluaa sitä on vallan korruptoima jo ennen kuin saa sitä valtaa. Tällainen ihminen ei ole sopiva johtamaan muita. Valta korruptoi. Se korruptoi aina ja se korruptoi joka paikassa; perheessä, ystävyyssuhteissa, hengellisissä yhteisöissä. Se korruptoi myös sen joka suostuu sen vallankäytön alaiseksi, ei pelkästään sen valtaa käyttävän. Aikuisten ihmisten välinen vallankäyttö on valitettavasti tällaista. Minun mottoni onkin: Jos tykkää komennella, kannattaa hankkia koira. Sittenkin saattaa korruptoitua vallastaan, mutta ei ainakaan korruptoi muita ihmisiä.

Ainoat paikat joissa valta potentiaalisesti ei korruptoi vaan on väline tuloksen saamiseksi ovat työpaikat, armeija ja opetustilanteet, joissa ihmiset vapaalla tahdollaan itse antavat vallan toiselle, jotta hommat hoituisivat ja tulokset saavutettaisiin. Ja näissäkin paikoissa valta usein korruptoi, kun se joutuu vääriin käsiin.

Sinä määrittelit tosi hyvin, Ave, sen parhaan oppi-isän viestissäsi. Ehkä sen parhaan oppi-isän - tai oppiäidin - huomaatko, että otit maskuliinin tuohon automaattisesti - nautinto tilanteesta tulee siitä, että pistää hyvän kiertämään ja auttaa kuten tuli itsekin joskus aiemmin autetuksi, eikä suinkaan siitä vallasta. Ja auttaminenkin toimii paremmin kyselemällä 'entäs jos kokeilisit asiaa x?' kuin käskemällä  'sinun täytyy tehdä asia x!'

Ajattelin juuri samaa kirjoittaessani.  ;D Mutta annoin olla, kun on sen verran yleinen sana kuitenkin.

Vallalla ajattelin enemmän tässä tilanteessa sellaista, että ei käske, mutta kokee olevansa jollain tapaa yläpuolella ja nauttii tästä tunteesta. Uskon, että moni tuota tunnetta tunteva ei uskalla tunnustaa itselleen tuntevansa myös sitä tuon hyvän antamisesta saamansa nautinnon lisäksi. Mutta onko tuokaan lopulta paha, sillä ansaitseehan ihminen rankasta henkisestä käsittelyprosessistaan jonkinlaisen aseman ja arvostuksen. Siihen ei vain saisi liiaksi jäädä kiinni, vaan jatkaa kehitystään eteenpäin.

Hmmjoo. Ylemmyydentunne vahingoittaa vain kokijaansa, ellei se vaikuta ulospäin.

Itsen vertailu muihin on kaiken onnettomuuden lähde: Joka asiassa maailmasta löytyy sekä parempia että huonompia, joten hommahan on ihan turhaa. Jos kokee tarvetta verrata itseä muihin saadakseen ylemmyydentunnetta, on oma henkinen polku kyllä vielä vasta aika alkutaipaleella ja pahasti kesken. Moinen on nimittäin merkki melko pahasta itsetuntovammasta: Jos rakastaa itseään sellaisena kuin on, ei ole mitään tarvetta verrata itseä muihin. Vertaileva ja ylemmyydentunnetta kokeva ei tosiaankaan ansaitse käsittelyprosessistaan mitään, koska tuo vertailu ja ylemmyydentunteen kokeminen itsessään jo osoittaa, että tämä erittäin tärkeä osa alue sitä prosessia - se itsensä rakastaminen ja hyväksyminen - on vielä tekemättä.

Päähän kihahtanut viisaus kyllä kapsahtaa omaan nilkkaan aika piankin. Näin asiasta untakin ihan vastikään. Kerrottakoon se tänne:

Olin jonkinlaisen palkintoraadin edessä, joka halusi ojentaa minulle sormukseni siitä hyvästä, että olen saavuttanut ihmisenä niin erinomaisen tason. Hetken aikaa olin hieman polleana tästä kunnianosoituksesta, mutta sitten tulin epäluuloiseksi ja kieltäydyin sormuksesta. Kuinka ollakaan, palkintoraadin johtajana oli Beleth-niminen demoni, joka halusi testata, kuinka omahyväinen ja turhamainen olen. Ilmeisesti en niin omahyväinen, että haluaisin seistä jollain hyvyyskilpailun palkintokorokkeella.  :laugh:

Hyvää puhetta.
Mielestäni tämä silti on varsin yleistä ajattelua lievässä määrin yhteiskunnassa. Hierarkiakin usein perustuu siihen. "Koska minulla on näin ja näin monta vuotta kokemusta tästä asiasta" toimii usein perusteluna. Mutta jos itse asiat puhuvat tarpeeksi perusteina, ei tarvite kokemuksestaan mainitakaan, se on täysin irrelevanttia asiaan nähden. Miksi se siis usein mainitaan?
Ja eikö kokemuksesta ja kehityksestään ansaitse arvostusta jos itse nauttii siitä arvostuksesta? Onko siitä nauttiminen aina itsetunnon puutetta? Voiko siihen hetkeksi pysähtyä nauttimaan saavutuksestaan ja jatkaa eteenpäin, polkematta muita missään vaiheessa tietenkään?
Mutta tosiaan, anteeksi tämä pitkä off-topic.  :-[
Lähden nyt ja keskustelu jatkukoon..  :)

Minusta on täysin sallittua nauttia saavutuksistaan. En näe siinä mitään yhteyttä itsetunnon puutteeseen. Saavutusta voi vaikka juhlistaa jotenkin ja palata sen jälkeen taas arkeen. Ehkä arki on hieman erilaista kuin ennen juuri tuosta saavutuksesta johtuen, mutta aika sitten näyttää, millaiseksi elämä muodostuu sen jälkeen.

Minun tulee perusteltua jotain mielipidettä joskus kokemuksella sen vuoksi että kokemus opettaa, on siis tullut opittua ehkä jotain enemmän kuin sellaisen, joka on vain pohtinut asiaa teoreettisella tasolla. Useimmiten tämä tulee eteen käytännön asioissa, kun joku jolla ei ole mitään kokemusta jostain käytännön asiasta ehdottaa sellaista tapaa tehdä se, josta itse tiedän sen kokemuksen kautta että noin se ei toimi ollenkaan. Sitä ei olekaan tarpeen mainita, ellei kukaan ehdota toimintatapaa, josta itse tietää tasan tarkkaan että se ei ollenkaan toimi. Ja tämä koskee tosiaan enemmän käytännön asioita, vaikkapa jonkun projektin tms. tekemistä. Ihmisen sisäinen kehitys on puolestaan sitten sellaista, että kun kaikki kulkevat omia polkujaan, jonkun toimiva systeemi ei toimi toiselle ollenkaan ja yhden ihmisen kokemuksesta ei välttämättä ole toiselle mitään apua.


Höö... ansaitse arvostusta keneltä? Jos itsetunto on kunnossa, arvostaa itseään ilman mitään suorituksia ja muiden arvostus puolestaan on täysin merkityksetöntä. Mutta sikäli kyllä osuit tuossa oikeaan, että niistä omista saavutuksista on toki hyvä nauttia ja arvostaa niitä itse, mutta minä koen että silloin ihminen vertaa omaa itseään omaan aiempaan itseensä, jolloin huomaa sen oman kehityksensä. Ainoastaan se muihin ihmisiin vertailu on tuhoisaa, omaan aiempaan itseen vertailu taas voi olla tosi hyödyllistä.

Tulipa vilkaistua ekassa viestissä mainitun kirjan sisällysluettelo ja sieltä löytyi luku joka on otsikkojen perusteella kauheaa seksististä tuubaa, joka tuottaa ongelmia ihan taatusti, jos näiden otsikoiden ohjeita yrittää noudattaa suomalaisen naisen kanssa:

part four: WHAT WOMEN REALLY WANT
29 Choose a Woman Who Chooses You   (Tämä on neutraali, tätä en kommentoi)
30 What She Wants Is Not What She Says  
31 Her Complaint Is Content-Free            
32 She Doesn’t Really Want to Be Number One  
33 Your Excellent Track Record Is Meaningless to Her   (Tämä on ainoa koko satsissa, joka pätee minuun)
34 She Wants to Relax in the Demonstration of Your Direction  

HALOO! Ylläolevasta juuri mikään ei päde esimerkiksi minuun ja jos minua ryhtyy tuollaisten perusteella vikittelemään niin lentää kuin leppäkeihäs! Sitäpaitsi kohdat 32 ja 34 pönkittävät sitä korruptoitunutta ajatusta, että miehen kuuluu olla perheen pää. Se on ihan sama onko perheen pää mies vai nainen, jos perheessä on perheenpää, silloin käytetään valtaa suhteessa toiseen aikuiseen ihmiseen ja koko perhe on vallan korruptoima.

Ylläolevan luvun otsikot kertovat karua tarinaa siitä, mitä tapahtuu kun ryhdytään kirjoittamaan sellaisia ohjeita, jotka automaattisesti hyväksyvät kulttuurillisen ohjelmoinnin miehille ja naisille antamat roolit. Yhä suurempi osa ihmisistä kuitenkin yrittää pyristellä noista ikivanhoista rooleista ja malleista eroon ja löytää sen todellisen itsensä.

USA on täysin erilainen kulttuuri kuin Suomi, mitä tulee miehen ja naisen väliseen suhteeseen ja asemaan. Me puhumme nyt maasta, jossa aborttiklinikoita räjäytellään ja säärikarvojaan ajamattomia naisia pidetään automaattisesti lesboina, jossa miehen automaattisesti oletetaan olevan perheen elättäjä. Niinpä en katso juuri minkään miesten ja naisten välistä suhdetta koskeva USAlaisen opuksen olevan millään tavoin sovellettavissa Suomeen - paitsi ehkä niihin ihmisiin, joiden asenteet ovat jääneet jonnekin 1950-luvulle.

Tämä taitaa olla ainakin tuon luvun osalta yhtä vaarallinen teos, kuin postimyyntidiplomilla itseään tohtoriksi nimittävän John Grayn Mars ja Venus opukset, jotka suoraan käskevät esittämään jotain mitä ihminen ei ole, jotta hän voisi miellyttää vastakkaista sukupuolta. Kuka haluaa parisuhteen teatteriesityksen kanssa?

Tuo Ekletikon viimeisin vastaus kiinnitti huomioni:

Jep jep, jokainen käsittäköön nämä miten itse haluaa........

Päällepäin tuo kirja on äärimmäisen sovinistinen ja aika monessa kohtaa tulee esille "Älä kuuntele naista"-tyyppisiä lausahduksia ja siinä käsitellään syvällisestikin maskuliinin ja feminiinin synkkiäkin puolia. Kaikki miehen ja naisen alitajunnasta kahlataan läpi. Taustalla piilevä ajatus on esittää polariteetit puhtaimmillaan ja löytää se "miehen tie". Jos jää noihin otsikoihin kiinni, missaa kirjan syvemmän sisällön kokonaan. Tuo kirja on alusta lähtien kuitenkin rehellistä tavaraa.

Tuo kirjan sisältämä "sovinismi" ei ole mennen maailman ajattelumallien tai vallanhalun seurausta. Tässä käsitellään asioita syvällisellä ja spirituaalisella tasolla. Eli kyse on energioista. Ja lopulta kun hiffaa nuo, siitä on sovinismi valitettavan kaukana. Valitettavan kaukana siksi, että femi-natsit eivät pysty enää rääkymään mediassa siitä että kirjoittaja on sika. "Oho kirjassa kerrotaankin yinista ja yangista eikä ilotaloista..." Eli taaskin, tutustu ennen kuin tuomitset. Toisaalta kirja sisältää rumia faktoja kummastakin sukupuolesta, sellaisia joita emme tietoisesti haluaisi välttämättä edes hyväksyäkään.

Itse luin tuon opuksen viime syksynä ja sen lukeminen auttoi minua olemaan naisten kanssa täysin rehellinen oma itseni ja rakastamaan naista ihan oikeasti. Parisuhteessa ja ennen ja jälkeen tuon suhteen muissa ihmissuhteissa oman maskuliininsa hyväksyminen nosti ensinnäkin suhteiden laatua korkeampiin potensseihin ja teki jopa siitä naisesta paljon, paljon onnellisemman. Ja myöskin ympärillä olevien naisten laatu parani huomattavasti.

Ja kun näitä Deidan ja muiden vastaavien (esim. Robert Glover) ideoita olen naisten kanssa pohtinut, he ovat sanoneet että kyseessä on ihan 100% faktat.

Kummanlaisen miehen itse haluatte, mukavaa näyttelevän nössön joka haluaa salaa päästä housuihinne vaiko miehen joka tekee täysin avoimesti mitä sydän sanoo, on täysin rehellinen ja kontrollissa itsestään? Ja ettekö te nyt kuitenkin erota eron tällaisten miesten välillä jo kilometrin päästä? Feministit valittavat ettei ole kunnollisia miehiä ja syynä on se ettei miehille anneta lupaa olla sitä mitä he sisältä ovat. Feminismi on ampunut itseään jalkaan.

Varsinkin jenkeistä mutta myöskin pikkuhiljaa myös Euroopasta on tullut miehisyyttä pohtivaa henkistä (tai vähemmän henkistä) kirjallisuutta jossa pohditaan miehisyyttä. Tähän on syynä se että feminismi on muuttanut läntistä kulttuuria siten että entinen miesjohtoinen yhteiskunta on menneisyyttä. Tämä on aiheuttanut ahdistusta miehissä. Ja syy ei ole se että miehet olisivat katkeria valtansa menettämisestä vaan siitä että miehet joutuvat miettimään omaa identieettiään kun on astuttu uudenlaiseen maailmaan. Monet ovat hukassa. Ja sitten kun tässä kirjallisuudessa sanotaan yhdelläkin sanalla että naiset pelaavat valtapelejä/mies on luontainen dominoija/yms mentaalifallosten piirtelyitä, tulee feministilaumat kaakattamaan. Kaikki missä kerrotaan naisten pimeämmistä puolista, pitää sensuroida. Tämä se vasta itsensä pettämistä yhteiskunnalta onkin. Samanlaista valtapeliä kuin sovinismi sovinismin itsensä takia.

Arvostetaan toisiamme ja hyväksytään toisemme täysin, oli jalkojen välissä mitä tahansa!

Onko tässä siis osaltaan kyse siitä, että nykymaailma jo lapsesta asti (erityisesti tai lähinnä kaupungissa) ei anna kasvusijaa lapsen maskuliinisuudelle. Moni ns. vanhan ajan ihminen sanookin, että nykyään miehet ovat enemmän naisia kuin miehiä. Tällöin tarvitaan kapinaa ja herätystä siihen suuntaan, että löytäisi sen oman kadonneen maskuliinisuutensa.

En tiedä liittyykö samaan aiheeseen myös nämä nykyään tapahtuvat ylilyönnit, kun ei ole opittu siihen missä menee raja esim. tappeluissa, yritetään machoilla vetämällä överiksi.

Mitään ajatusta tai filosofiaa ei kuitenkaan koskaan voi sanoa 100% totuudeksi, tässä mennään aina vaarallisille poluille. Myöskin oman ajatuksensa esille tuominen on hyvin vaikeaa jos sen esittää 100% totuutena. Ja on myös aivan sama mitä sanoja käytetään, mies ja nainen vai yin ja yang sekä energiat, sisältö se on se joka määrää minkä tyyppistä teksti on. En ota tässä tapauksessa kantaa, koska en ole lukenut kirjaa. On silti olemassa paljon kaupalliseen tarkoitukseen tehtyä kirjallisuutta, joka vain naamioidaan henkisten sanamuotojen taakse.

Edellisessä (päiväisessä) asiassa pointtini oli lähinnä vain tuoda esille saman asian eri puolia, ja sitä miten hankalaa rajanveto on.  :) Mihin asti asiat ovat hyväksikin ja milloin ne alkavat haittaamaan. Ja onko kaikkea niin yksinkertaista tuomita.
Mutta tarpeeksi siitä jo tässä ketjussa.  :)

Tuon kirjan neuvot todennäköisesti toimivat oikein hyvin kaikkien niiden ihmisten suhteen, jotka ovat hyväksyneet ja sisäistäneet miesten ja naisten rooleja koskevan kulttuurillisen ohjelmoinnin, mikä puolestaan sitten vaatii niiden mukamas vain vastakkaiselle sukupuolelle 'kuuluvien' ominaisuuksien tukahduttamisen omassa itsessä. (Millä sitten on ne ikävät seuraukset, joista taisin jo kertoa sivulla 1 tätä ketjua.)


Aivan, he ovat sisäistäneet kulttuurillisen ohjelmoinnin, eivätkä näe siinä mitään vikaa.

Mutta minä ja aika moni kaverini sen sijaan on tiedostanut sen, että kyseessä on ohjelmointi ja että se vahingoittaa sekä miehiä että naisia ja estää ihmisen todellisen minän esiin tulemista ja siten myös energioiden virtaamista vapaasti.


Rehellisen, avoimen mutta sellaisen, joka ei halua vallan korruptoimaa parisuhdetta, vaan ymmärtää että aikuisen ihmisen vapaaseen tahtoon puuttuminen tuottaa karmaa ja sen vuoksi aikuiset neuvottelevat asioista eikä kukaan ole 'perheen pää.' Ja naiset sortuvat ihan yhtä usein holhoamaan miehiä, tämä ei ole mikään miesten oma juttu. Naiset vain tekevät sen holhoamisen vähän eri tavalla.

Eli sinun antamistasi miesvaihtoehdoista ei löytynyt ollenkaan sitä, millaisen minä haluan.



Kyllä, perheen pääksi itsensä mieltävän miehen erottaa jo kilometrin päästä ja sen vuoksi häntä onkin helppo välttää. Salaovelan ja passiivis-aggressivisen - eli siis naisen vallankäytön keinot omaksuneen - miehen erottaa myös jo kilsan päästä ja häntä kannattaa myös välttää. Kummankaan sukupuolen nykyisessä kulttuurissamme käyttämät vallankäyttökeinot eivät ole minusta miellyttäviä.


Se on sitä feminismiä, joka ei ole ymmärtänyt, että kaiken alku on se omien kulttuurillisten ohjelmointien tiedostaminen ja se että antaa itsensä tulla kokonaiseksi ja toteuttaa kaikkia puoliaan vaikka kulttuuri onkin käskenyt meitä tukahduttamaan ne vastakkaiselle sukupuolelle mukamas kuuluvat ominaisuudet. Tottakai on ongelma, jos kahdesta viallisesta systeemistä - molempien sukupuolten roolit ovat tällä hetkellä vialliseet - siirrytään toisesta toiseen. Molemmissa on itseisarvoisia ongelmia.

Minä peräänkuulutan sitä, että vaikka miehissä ja naisissa on monia eroja ihan luonnostaan, tulisi ymmärtää että kulttuurillinen ohjelmointi lisää noita eroja sellaiselle tasolle asti, että miehet ja naiset eivät enää tule kunnolla toimeen keskenään ja kaikki parisuhteet ovat vallankäytön korruptoimia. Minun teoriani avioerojen suuren määrän syistä on juurikin tuo vallan korruptoiva vaikutus ja valtataistelu parisuhteessa. Siis sen sijaan että kaksi aikuista ihmistä neuvottelisi, pyrkisi konsensukseen ja ellei sellaista ,löydy lähtisi kumpikin kulkemaan omia polkujaan.

Enkä minä tarkoita että miesten ja naisten tulisi tulla samanlaisiksi, vaan sitä että kaikki saisivat olla sitä mitä ovat luonnostaan ja saisivat myöntää että heistä kaikista löytyy vähintään pikkuinen rippunen ja potentiaali niitä ominaisuuksia joita tähän asti on pidetty ainoastaan vastakkaiselle sukupuolelle kuuluvina. Näin ihminen saavuttaisi paremman henkisen ja energeettisen tasapainon, eivätkä ne toiselle sukupuolelle 'mukamas' kuuluvat ominaisuudet enää ärsyttäisi niin paljon muissa ihmisissä, kun voisi myöntää että itsestä löytyy vähintään potentiaali niihin kaikkiin.

Nykymaailma ei anna kummallekaan sukupuolelle oikeutta olla sitä mitä he luonnostaan ovat, vaan ohjelmointi alkaa jo synnytyslaitoksella (hoitajat pitävät tyttö- ja poikavauvoja sylissä eri tavoin ja puhuvat niille eri tavoin - vastasyntyneen aivot ovat niin muovautuvaiset että nimenomaan ensimmäisten vuosien kokemukset vaikuttavat eniten ihan sinne aivojen fyysisiin rakenteisiin) ja jatkuu päiväkodissa, jossa pienet tytöt värvätään auttamaan samanikäisten pienten poikien palvelemisessa. (Viime vuonna ilmestynyt tutkimus joka shokeerasi päiväkotihenkilökunnankin, joka oli siihen asti luullut kohtelevansa poikia ja tyttöjä samalla tavoin. Videointi kuitenkin paljasti karmean totuuden.)

IHMISTEN pitäisi saada olla sitä mitä he luonnostaan ovat ilman ohjelmointia.

Eikös sen pitäisi olla nykyään jo itsestäänselvyys, että ihmiset ovat yksilöitä, eikä voi määritellä mitään opasta siihen mitä kaikki naiset tai kaikki miehet haluavat? Onhan jokaisella oma makunsa ja tarpeensa kumppanin suhteen. Ja oma luonteensa. Eivät kaikki etsi sitä perinteistä miestä tai naista, vaan yksilöä itselleen kumppaniksi.
Lyhyemmissä "iskemis"tapauksissa varmasti auttaa jonkinlainen sukupuoliroolien tiedostaminen ja hyväksikäyttäminen, mutta pidemmässä suhteessa merkityksellisempää on mielestäni se yksilöllinen luonne.

Ainainen valittaminen vain on ihmisen piirre, kun mies on liian maskuliininen, valitetaan ettei ole tarpeeksi herkkä ja kun on liian feminiininen, valitetaan ettei ole mies. Ja oikeastaan, silloin jos on tarve valittaa, ei se kumppani kuitenkaan taida olla se oikea itselle tai oikeassa ajoituksessa, suhteelta haluaa ja siihen on lähtenyt vääristä syistä.

Marie:
Minä ajattelen uskonnoista niin, että ne ovat kuin mittatilauskenkä: Jos käyttää toisen ihmisen mittojen mukaan tehtyä kenkää, ensin tulee jalat kipeiksi, sitten polvet ja selkä ja lopulta pääkin alkaa särkeä. Ja sen lisäksi vielä sitten känsät ja vaivasenluut yms.

Koen että mikä tahansa uskonto on sopiva vain sille joka on sen keksinyt ja muiden keksimistä uskonnoista saa aina enemmän tai vähemmän henkisiä selkäkipuja, känsiä ja vaivasenluita.  ;D

Tämä uuden ajan iso juttu onkin sen tajuaminen että Jumala ei ole nirso: Se (ei hän, koska ei ole mies, nainen tai ihminen ollenkaan) iloitsee ja on läsnä aina kun ihminen sitä etsii ja ne etsimisen tavat ovat sille aivan yhdentekeviä.

Maailman valtauskonnista kolme, kristinusko, juutalaisuus ja islam ovat miehien kehittämiä, miesten etuja ajavia kokonaisuuksia, samoin  hindulaisuus. En itse näe että niillä on naisille mitään erityistä annettavaa, paitsi käskyn alistua miesten tahtoon, olla nöyrä ja palvella. Buddhalaisuus on hieman parempi, mutta 'Theravada, joka on kaikkein vanhin buddhalaisuuden suuntaus sisältää itseisarvoisesti sekä seksismiä että mm. vammaisten syrjintää (ihan turha yrittää luostariin jalkaproteesin kera). Ja onpa muidenkin buddhalaisuuden suuntausten opettajien tiedetty sanovan asemaansa liikkeessä valittaville länsimaisille naisille: "Istu kiltisti hiljaa siellä takarivissä ja keitä teetä kun pyydetään, niin ehkä seuraavassa inkarnaatiossa olet mies."  :idiot2: :knuppel2:

Ehkä kaikki voisivat etsiä sitä jumalakontaktiaan sisäkautta, muodostaen itse oman henkisen katsomuksensa? Tällöin se olisi jokaiselle sopiva, niin miehille kuin naisillekin. Ja on hieno juttu jos ihmiset voivat hierarkiattomissa porukoissa - eli niin että on ryhmä vailla johtajia - kokea hengellisiä juttuja. Uskon myös, että tämä voisi olla hengellisesti antoisaa myös sekä miesporukoille, että naisporukoille, niin siinä saataisiin sitten jaettua myös kullekin sukupuolelle ominaisia hengellisiä pohdintoja. Kyllä lajimme sukupuolet ovat tietyssä mielessä eriytyneitä, vaikkeivät niin paljon kuin kulttuurillinen ohjelmointi haluaisi meidän luulevan ja luonnonkansoillakin on se porukoissa toimiminen miehet ja naiset erikseen ihan luonnollista osan aikaa.

(Ja sitten on erikseen minunlaiseni erakot, joille ajatus seurakunnasta tai jumalanpalveluksesta on samalla tavoin kuvottavaa kuin ajatus ryhmäseksistä sellaisten ihmisten kanssa joita ei saa itse valita. Minun Jumalasuhteeni kun on intiimi (ei siis seksuaalinen, mutta intiimi kuitenkin, yksityinen) enkä kaipaa siihen muita väliin, kuten en parisuhteessakaan kaipaa seurakuntaa tai välittäjiä (=pappeja) minun ja kumppanini väliin.  ;D  )

Ihmisen sielu on ehyt silloin kun hän hyväksyy ja hyväksikäyttää MOLEMMAT polariteettinsa 100-prosenttisesti. Polaareiden tasapainossa ei ole kyse 50/50-jaosta vaan 100%/100%-jaosta, jossa molemmat polariteetit tulevat täyteen potentiaaliinsa.

Ekletikko, kun kerron että maskuliininsa hyväksyminen tekee miehestä rehellisen, rakastavan ja tarkoituksensa tietävän, sanoinko että tämä tarkoittaa patriarkaattista vaimonhakkaajaa?


Esimerkiksi juuri Deida korostaa sitä että maskuliini ja feminiini ovat energioina polaarisia joten niillä sinänsä on "roolit". Tällä EN tarkoita että kyseessä on ne sukupuoliroolit joiden puolesta luulet minun tai Deidan tässä liputtavan. Meissä on jokaisessa nuo molemmat energiat, mutta ne ovat energioita jotka tekevät meistä kokonaisen. "Miehekkyys" tai "naisellisuus" ovat vain ihmismielen luomia standardeja joilla ei sinänsä ole mitään tekemistä Deidan energiahuuhaan kanssa.

Jos on vielä noiden kulttuurillisten ohjelmointien vallassa, voi Deidankin opetukset nähdä taas uutena lukuna sovinismin historiassa. Jossei ymmärrä näitä energioita ja tuonkin teoksen syvempää merkitystä, voi egossaan kiinni oleva mies hyvinkin saada kirjasta lisää polttoainetta omalle sovinismilleen ja naisen alistamiselle. Ja nuo mainitsemasi pätkät tuosta kirjasta kyllä ovat joiltakin osin "kulttuuriohjelmoituja" siinä mielessä että noissa tietyissä luvuissa (muistaakseni) kuvataan asioita joita tapahtuu kun ollaan vielä valaistumattoman, egossaan kiinni olevan naisen kanssa. Joten kyllä, löydän tuosta itsekin ristiriidan. Henkiselle naiselle nuo jutut ovat täysin sopimattomia, tosin henkinen nainen myös löytänee niistä sen takana olevan sanoman.

Lukijalle jää vastuu filtteröidä sanoma omien silmälasiensa läpi.

Jokaisella on se oma sielun rakenne, jossa on potentiaalit olla 100/100-sinut energioidensa kanssa, mutta useimmiten inkarnaatio haluaa kokea omakseen sen polariteetin johon on sillä kertaa syntynyt, vaikka hyväksyisi itsessään kummankin polariteetin (tai itse asiassa VASTA kun on hyväksynyt molemmat puoliskonsa, voi täysin nauttia omasta identiteetistään)... Itselleni ei edes ole väliä, kumpaan sukupuoleen olisin syntynyt. Olisin ollut sinut kummassakin sukupuolessa ja nauttinut täysin rinnoin. Mutta miehenä tällä kertaa.

Olenko väittänyt sinun niin sanoneen? Minun rivieni väliin ei kannata koskaan lukea mitään, koska sanon kaiken suoraan. En ymmärrä ollenkaan mihin ylläoleva lainaus edes liittyy. Ole kiltti ja selvennä. (Ainakin jos  haluat minun vastaavan kysymykseen).

Minusta animus-anima tasapaino tekee ihmisestä sukupuolesta riippumatta rehellisen, rakastavan ja tarkoituksensa tietävän. Tämä ei ole sukupuolikysymys, vaan tasapainokysymys. Niin mies kuin nainenkin voi olla rehellinen, rakastava ja tarkoituksensa tietävä.


Ne energiat ehkä ovat polaarisia, mutta kun sekä miehissä että naisissa on molempia ja kaikissa meistä yksilöllisenä sekoituksena. Ja se miten ne ulospäin ihmisestä muille ilmenevät on lisäksi kiinni hänen henkilökohtaisesta kehitysvaiheestaan, animus-anima-tasapainosta, yksilöllisistä ominaisuuksista, aiemmista inkarnaatioista ja niiden kokemuksista...


Eli sitten kulttuuriohjelmoitu mies yhyttää itselleen naisen, joka on myös kulttuuriohjelmoitu ja epätasapainossa tavalla, joka täydentää miehen omaa epätasapainoa ja siten syntynyt tasapainon illuusio viivyttää heidän molempien kehitystä kohti tasapainoa.

Samat positiiviset asiat mitä ko. jkirjassa on sanottu, on luultavasti sanottu jossain muualla ilman sitä seksismituubaa (sovinismi tarkoittaa kansalliskiihkoa, seksismi on asiallisempi termi samalle asialle). Joten mikä on tämän kirjan muu arvo, kuin 'ei näin - tämä on varoittava esimerkki.' ?

Minä huomaan nämä jutut tosi helposti sen vuoksi, että olen syntynyt animus ja anima täydessä tasapainossa ja kokenut naisen kehosta huolimatta olevani yhtä aikaa 100% nainen ja 100% mies. Uskon että tuntisin samoin, vaikka olisinkin miehen kehossa. Ympäristö yritti horjuttaa sitä tasapainoa monin (seksistisin...) tavoin, mutta onneksi perustasapaino teki sen, että pääsin aina helposti takaisin tasapainoon. Minä koen, että puhutaan fiktiivisistä, ei olemassaolevista, olennoista, kun tällaisissa teoksissa kuvaillaan miehiä ja naisia.

Kulttuurillisesta virheohelmoinnista / epätasapainosta ei minusta kannattaisi tehdä ohjekirjaa joka tyytyy epätasapainoon, vaan pikemminkin kannustaa ihmisiä toteuttamaan omaa itseään kulttuurillisista ohjelmoinneista irrottautuneena, jolloin ihmiset voisivat olla vivahteekkaampia luutuneiden roolien sijaan.

Deidan kirja toimii vain vastakkaisen sukupuolen ominaisuudet itsessään tukahduttaneelle, eli näkisin että se oman tasapainon löytyminen olisi paljon tärkeämpää, kuin selvittää miten epätasapainoinen mies tulee toimeen epätasapainoisen naisen kanssa.   Tuo kirja on järkevyysasteeltaan vähän niinkuin 'opi sietämään alkoholistin kanssa elämistä' tyyppinen jäädään tuleen makaamaan opus.

Voisiko joku selittää minulle ihan maanläheisesti mistä tässä nyt keskustellaan?
Nuo pari edellistä viestiä meni täysin ohi ymmärryskykyni..  :idiot2:

Millä tavoin energeettinen maskuliinisuus eroaa kulttuuriohjelmoidusta miehen käsitteestä?
Tähän kysymykseen ainakin voisi kertoa selkeän helpon vastauksen, niin ehkäpä keskustelukin helpottaisi?
Eli mitä tässä siis tarkoitetaan, että itsessä pitäisi vahvistaa (energeettinen) ja mistä luopua (kulttuurillinen)?


Miten eroaa olla 100%/100% nainen ja mies, kuin olla 50%/50% mies ja nainen?

Onko väärin olla esim. 70% toista ja 80% toista, onko pakko olla juuri samat prosenttiluvut, jotta voisi olla tasapainossa?

Vaatiiko rakkaudellisuuden ja rehellisyyden toteuttaminen aina täyttä tasapainoa maskuliinisella ja feminiinisellä energialle?
Voiko niitä toteuttaa muillakin tavoilla, muun henkisen käsittelyn kautta, tarvitsevatko ne tietoisuutta sukupuolikysymyksistä?
Ja, millä tavalla tämä sukupuolienergioiden tiedostaminen luo automaattisesti rakkaudellisuutta, jos muita asioita kuten esim. katkeruutta on itsellä käsittelemättä, vai onko mahdotonta saavuttaa tuota tietoisuutta ennen kuin on johonkin ihan muuhun asiaan liittyvän katkeruutensakin käsitellyt?



Millä tavoin tämä valaistuneisuus ilmenee, se tila jossa ei nuo "opetukset" enää päde?
Ja tarkoittaako tämä sitä, että kaikille muille kuin valaistuneille (joita varmasti on paljon tässä maailmassa) voidaan yksiselitteisesti käyttää noita ohjeita elämässä toimimisen kannalta? Tätä en kyllä itse allekirjoita.


Anteeksi nyt, mutta kun aihe kiinostaisi kyllä, ja keskustelu kääntyy hyödyttömään suuntaan kun sitä ei enää ymmärrä.

Kaikissa ihmisissä on sekä maskuliinista että feminiinistä energiaa, eri ihmisillä luonnostaan eri suhteissa. Se on se, mitä on luonnostaan ennen kuin kulttuuri alkaa meitä ohjelmoida.

Kulttuurillinen ohelmointi opettaa piilottamaan/tukahduttamaan itsessä niitä ominaisuuksia ja luonteenpiiteitä, joiden katsotaan 'kuuluvan' sille vastakkaiselle sukupuolelle. Esim. hoivaaminen katsotaan meillä naiselliseksi ja suojeleminen miehekkääksi. (Parempiakin esimerkkejä varmaan löytyy, mutta nuo nyt reväisin ihan hatusta.)

Jos ihmisen energiat ovat luonnostaan vaikkapa nyt niin, että esimerkiksi nainen on valinnut tähän inkarnaatioon paljon feminiinistä ja vähemmän maskuliinista energiaa, hän ei joudu tukahduttamaan itsessään paljoakaan ollakseen kulttuurimme mielestä 'oikea' nainen. Jos hän taas on animus-anima tasapainossa, eli ko. energiat yhtä vahvat, joutuu hän säätämään omaa käyttäytymistään ja luonnettaan enemmän vastatakseen kulttuurillista mallia.

Eli se, miten paljon kulttuurilliinen ojelmointi vaatii ihmiseltä oman todellisen itsen osien tukahduttamista, vaihtelee tietenkin ihmisestä toiseen.

Minä tarkoitan sitä, että ihmisen olisi hyvä vahvistaa sitä mitä hän luonnostaan on, eli poistaa niitä kulttuuriohjelmointeja ja koettaa löytää sieltä alta se, mitä hän on luonnostaan. Ja eri ihmisillä se maskuliini/feminiinienergioiden suhde myös vaihtelee luonnostaan, joten se lopputulos joka on se ihmisen todellinen itse, on myös eri ihmisillä erilainen.


Minä puhun vain omasta kokemuksestani, kun käytin noita prosentteja, joten sinun ei kannata takertua niihin - en puhunut muista kuin itsestäni, kun käytin noita lukuja.

Tarkoitan tällä sitä, että todellakin koen olevani yhtä aikaa useampia kokonaisia asioita, eli lopputulos ylittää teoreettisen 100% maksimin. Tämä ei johdu pelkästään animus-anima tasapainosta, vaan voimakkaasta muodonmuuttaja-aspektista minussa: Minä olen potentiaaliltani iso joukko ihmisiä, en vain yksi. Kyse on siitä, että ymmärrän suht täysin sekä miehiä että naisia, vaikka en aina heidän tekemisistään tai motivaatioistaan olekaan samaa mieltä. (Ymmärtää ei ole sama kuin hyväksyä...)

Luulenpa, että niille, jotka eivät ole valinneet inkarnaatioonsa muodonmuuttaja-aspektia kuten minä, se kokonaissumma on 100 ja se miten se jakautuu feminiini-maskuliinienergian suhteen synnynnäisesti (siis ennen kuin kulttuuriohjelmointi alkaa vaikuttaa), vaihtelee kovasti ja sielun omat valinnat ja suunnitelmat, sekä aiemmat inkarnaatiot ja niiden lukumäärä kumpanakin sukupuolena vaikuttavat myös asiaan.


Näen asian pikemminkin niin, että rehellisyys ja rakkaudellisuus vaatii sitä, että ei kiellä eikä tukahduta itsessään mitään omia potentiaalejaan ja ominaisuuksiaan. Sillä ei ole mitään väliä, onko se tukahdutettu ominaisuus esimerkiksi mukamas vain vastakkaiselle sukupuolelle kulttuurissamme 'kuuluva' vai ehkä jokin muu ominaisuus, jolla ei ole mitään tekemistä maskuliini/feminiini akselin kanssa.

Pointti on lähinnä se, että niin kauan kun tällaisia varjoja/piilotettuja asioita itsessä on, niitä vihaa ja inhoaa kun näkee niitä muissa ihmisissä ja sellaisessa tilanteessa on aika vaikeaa olla rehellinen ja rakkaudellinen. Tästä aiheesta on se kirjakin, joka löytyy kirjastosta; "Tunnista varjosi, tunne itsesi." Tämä sukupuoleen liittyvä kulttuurillinen ohjelmointi nyt vaan on niin yleistä, että useimmilla on nimenomaan siihen liittyviä tukahdutettuja juttuja. Mutta yhtä hyvin voi olla kyse vaikka ihmisestä, joka on ollut suorapuheinen ja energinen lapsena ja tullut moitituksi siitä ja sen seurauksena tukahduttanut niitä ominaisuuksia itsessään. 

Pointti ei ole siis se, mitä on piilotettu/tukahdutettu, vaan että ylipäätään mitä tahansa on piilotettu/tukahdutettu.



Jos ko. kirjasta puhutaan, pidän sen kaltaisia teoksia yksiselitteisen vahingollisina kaikkien kannalta. Mikä tahansa opus, joka käskee käyttäytymään tietyllä tavalla vastakkaisen sukupuolen kanssa, käskee kaikkia niitä lukijoitaan joille moinen ei ole luontaista, käytännjössä antamaan harhaanjohtavaa informaatiota vastakkaiselle sukupuolelle - eli siis valehtelemaan ja esittämään jotain mitä ei ole. Ongelma ei siis ole niissä maskuliini/feminiinaspekti tai kulttuurilliset roolit, vaan kehotus esittää jotain mitä ei ole.

Kaikille niille, jotka eivät jo itsessään tasapainoisena luonnollisesti ole kirjan kuvauksen kaltaisia, se kirja nimittäin tekee sen.

Kiitos vastauksista.  :) Elektikko on siis näissä pitkälti samoilla linjoilla, kuin itsekin olen.

Koen nuo energiat myös sellaisina, että on olemassa feminiinisiä ja maskuliinisia luonteenpiirteitä ja reagoimistapoja. Ne ovat olemassa, koska ne ovat määritelty sellaisiksi ja niitä myös hormonit sekä muu biologia ohjaavat.

Filosofisesti pohdittuna voisi silti ajatella, miksi määritellä tuollaisia termejä, koska ne on alunperin luotu kulttuurisista syistä, mutta en ota siihen kantaa. Elektikko muistaakseni tästä on jossain puhunut joskus.

Mutta niin, noita luonteenpiirteitä on jokaisella yksilöllinen mixi, toisilla toista enemmän ehkä kuin toista, siksi kiinnitin hieman huomiota tuohon 100%/100% asetteluun tuolla. Minusta tasapaino tulee siitä, että toteuttaa sitä omaa mixiään, eikä niistä joudu tukahduttamaan osaa. Ei siitä, että toteuttaisi molempia sataprosenttisesti, ei se kaikille ole luontaista.

Kulttuurinen ohjelmointi minun mielestäni siis näkyy siinä, että kasvatetaan ja pakotetaan toteuttamaan vain näkyvän sukupuolensa ominaisuuksia ja tukahduttamaan toiset. Kulttuuri voi pakottaa tukahduttamaan myös sen näkyvän sukupuolen ominaisuuksia, esimerkiksi sillä tavalla, että hyssytellään. Tässä ei ole kyse sukupuolikasvatuksesta, mutta voi johtaa siihen, että mies esimerkiksi kokee oman maskuliinisuutensa olevan hukassa.

Ja tosiaan, sukupuolen tukahduttaminen on samanlaista tukahduttamista kuin minkä tahansa muunkin tukahduttaminen, sillä en näe erilaisempaa arvoa, mutta oman tärkeän arvonsa totta kai. Se on yksi osanen henkisessä kehityksessä. Sellaisilla ihmisillä, jotka ovat joutuneet tukahduttamaan paljon, se voi näytellä hyvin tärkeää roolia kehityksessä. Toisilla taas ei välttämättä niinkään tärkeää roolia, heille muut asiat ovat tärkeämpiä kehityksensä kannalta.

Yleistävistä oppikirjaopuksista olen myös samaa mieltä, vaikka ihmiset olisivat kuinka kehittymättömiä, ovat he silti keskenään hyvin erilaisia yksilöitä. Vahinko, että tätä kirjaa täällä nyt heti teilataan, en tosiaan itse ota kantaa siihen kun en ole lukenut. Tiedän vain, että on olemassa hyvin paljon kirjoja, jotka lukeutuvat tuohon teilattavaan kategoriaan. Hamal voisi itseasiassa ehkä hieman konkreettisesti referoida tuota kirjaa ja kertoa sen parhaita ajatuksia? Näin tietäisimme konkreettisemmin täällä mikä siitä kirjasta tekee juuri niin hyvän.

Kiitos Hamal ketjun aloituksesta! Luulen että yksi tärkeimpiä aiheita pohtia juuri nyt, onkin just tämä, mitä me, tämän ajan naiset ja miehet, kaipaamme maskuliinisuudelta ja feminiinisyydeltä, itsessämme ja erityisesti toisessa ihmisessä.
Varmasti meillä eri sukupolvilla on omat arvomme, haavamme ja tarpeemme sen suhteen. Kyllä mä pidän sitä myös ihan etuoikeutena, että hyvin pitkälle muutaman, viime vuosisadan alussa eläneen, napakan tädin ansiosta voin tähän keskusteluun osallistua!
Mä olen kokenut itsessäni aina molemmat polariteetit ja paljon myös niistä vapaata ainesta. Monissa läheisissäni myös. Olen kuitenkin myös huomannut maskuliinisen tyyppistä ja feminiinisen tyyppistä henkisyyttä (voiks näin sanoa, vähän kömpelöä suomea) sekä itsessäni että muissa. Enemmän ehkä kulloisenkin hetken synnyttämää, sen hetken tarpeeseen. Ja kiinnostavaa musta olisikin nyt kuulla, onko teillä muilla minkälaisia kokemuksia jonkinlaisesta maskuliinis-virittyneestä henkisyydestä, ja sitten siitä eroavasta feminiinis-virittyneestä henkisyydestä? Minkälaisia niille luonteenomaisia piirteitä onnistutte erittelemään?

Noh, perinteiset uskonnot ovat varsin patriarkaalisia, kuten myös moninaiset herätysliikkeet, jotka perustuvat usein jonkun karismaattisen johtajan vetovoimaan, mutta jos sellainen henkisyys ei miestä kiinnosta, niin itse näkisin maskuliinisen energian ja henkisyyden toteutuvan itämaisten kamppailulajien ja mahdollisesti myös joogan harjoittamisessa. Mieltä ja ruumista harjoitetaan tasapuolisesti, ainakin jos kamppailulajeja harjoitetaan niin kuin alunperin on ollut tarkoituksena. Tantrassa taas keskitytään hyvin paljon juuri maskuliinisten ja feminiinisten energioiden tasapainottamiseen ja sopii hyvin niin miehille kuin naisillekin, mutta jos mies haluaa harjoittaa tantraa myös seksuaalisessa mielessä, niin melkoisia itsekuriharjoituksia se vaatii, mutta on lopulta parisuhteessa hyvin palkitsevaa.

Naisellista henkisyyttä voi etsiä vaikka pakanallisen ajan noituudesta, joihin kuuluu olennaisena osana yrttitieto, parantaminen, luonnonläheisyys, selvänäkö, mediumismi yms. Jospa näinä aikoina moisesta ei enää roviolle joutuisi.

Ja tässä ei ollut tarkoitus mitenkään sanoa, että menkööt miehet karateharjoituksiin ja naiset ulos palvomaan Kuuta, vaan puhun nimenomaisesti energiatasolla. Nainen, jolla on paljon maskuliinista energiaa, voi olla kotonaan tatamilla.

Taistelulajien kautta sitä henkisyyttä tulee korkeintaan sivutuotteena ja silloinkin hyyyyyyyyyyyyyyyvin pitkän ajan kuluessa, ainakin sen perusteella miten sitä Suomessa opetetaan. Joidenkin lajien jotkin sivuhaarat keskittyvät asiaan enemmän.

Olen itse treenannut taistelulajeja 20 vuotta ja siitä 15 sellaista lajia, joka on suunnilleen hämärin/henkisin mahdollinen ja vielä sangen mystiikkaan taipuvaisen opettajan opettamana, mutta täytyy silti sanoa että ehkä voisi  löytyä vähän tehokkaampiakin tapoja siihen hengellisyyteen.  :D   Kaikki opetuksen aika menee alussa yleensä fyysiseen puoleen ja henkistä ruvetaan pohtimaan ja opettamaankin sitten ehkä vasta vuosikausien harrastuksen jälkeen. Varsinkin kun jos siihen keskitytään paljon, seura menettää silloin kaikki ne ihmiset, jotka nimenomaan eivät halua hengellisyyttä vaan taistelulajia (eli enemmistön potentiaalisista treenaajista). Fiksu opettaja (kuten minun) ei edes tarjoile hengellistä puolta muille, kuin niille jotka ovat siitä kiinnostuneita. Useimmat maksavat asiakkaat (seuran elinehto!) haluvat kuitenkin useimmiten fyysistä treenausta ja itsepuolustustaitojen kehittymistä, eivät muuta. Ja heitä on pakko kuunnella.

Omassa lajissani teemme kyllä tosi hämäriä harjoitteita ja treenaamme myös energian käyttämistä ja intuitiota, mutta kyllä minun silti on ollut tarpeen hakea se hengellisyys ihan jostain muualta kuin dojolta. Se itse hankittu sitten auttaa kyllä dojolla, mutta sieltä sitä on hankalaa ja hidasta saada. Erityisen hankalaa sitä on löytää niistä lajeista, joissa kilpaillaan, varsinkaan jos ovat ihan olympialajeja, koska silloin on kyse urheilusta ei taiteesta. Käytän sanaa taide, koska englanninkielinen ilmaisu 'martial arts' on suoraan suomennettuna taistelun taide, joka kuvaa asiaa paljon paremmin kuin 'taistelulaji.' Jättäisin siis judon, karaten yms. olympialajien establisoituneet muodot kerta kaikkiaan väliin, jos haluaisin löytää taistelulajista hengellisyyttä.

Itse asiassa tuli mieleen sellainen, että jos esim. nainen herää huomaamaan tukahduttaneensa itselleen haitallisessa määrin niitä mukamas vain miehille kuuluvia luonnollisia ominaisuuksiaan, taistelulajitreenaus voisi tasapainottaa tätä. Ja jos mies taas huomaa tukahduttaneensa haitallisessa määrin niitä mukamas vain naisille kuuluvia luonnollisia ominaisuuksiaan, niin ehkä sitten vaikka reiki-kurssille, yrttitarhaa perustamaan jne. Eli ihan tavallisesta toiminnasta ilman hengellisyyttäkin saattaa löytää tasapainotusta feminiini- ja maskuliinienergiaan.

Hengellisyyttä ei kehitä millään tavoin se, että ehkä taistelulajiharjoitusten yhteydessä kuulee muutaman kerran sellaiset klassiset taistelulajikliseet kuin 'kaikki on yhtä', 'tyhjä mieli,' tai 'älä anna egosi johtaa.'  ;D

Noitia on perinteisesti muuten ollut molempia sukupuolia, vasta Malleus Malleficarumin ilmestymisen jälkeen selibaatissa hammasta purren elävät misogynistit alkoivat keskittyä noidanetsinnässä naisiin. Ja silti esimerkiksi Suomessa aikojen saatossa teloitetuista noidista suurin osa oli miehiä.

Itse en näe, että feminiinisellä ja maskuliinisella hengellisyydellä olisi yhtään mitään eroa, henki on henki. Mutta kun minussa on tasapainossa ja iloisessa sekamelskassa molemmat, niin ehkä tämä tuntuma vain johtuu siitä, molemmat tuntuvat tutuilta ja luonnollisilta enkä tee niiden välille mitään eroa.

Ihan hengellisyyden ulkopuolelta kylläkin: Miehet ovat taipuvaisempia organisoitumaan keskenään hierarkkisesti, naiset taas verkostoitumalla. Sikäli hengellisyyteni kyllä on 'naisellista' että jaksan paasata siitä hierarkian ja vallan korruptoivasta vaikutuksesta, mutta siihen se sitten jääkin - en ole puolierakkona yhtään sen innostuneempi myöskään verkostoituneen litteän organisaation toiminnasta.

Ekletikko ja Lilli, viimeiset viestinne olivat JUURI sitä mitä olen yrittänyt tässä koko ajan sanoa  :)

Maskuliinisia ominaisuuksia kehittämään on esimerkiksi fyysiset hengen tiet kuten taistelulajit, feminiiniin taas kukkien haistelu ja muu vastaava  ;D Maskuliini ja feminiinikin ovat vain nimiä, minusta olisi parempi puhua positiivisesta ja negatiivisesta polariteetistä (jotka nekin ovat vain nimiä) tai sitten siitä yinista tai yangista (jotka nekin ovat vain nimiä).

Tässä oli kaikki.

Tätä olen kaiken tämän offtopicin alta korostanut.

Deidasta en halua enää keskustella sanallakaan. Jokaisella on oikeus lukea itse tuo kirja, enkä TODELLAKAAN väitä että Deidan sanat olisivat Jumalan sanaa jota pitää noudattaa suodattamatta. En ole tosin lukenut tuota kirjaa itsekään kohta vuoteen joten muistikuvat ovat hataria, mutta energioiden ymmärrys, elämäntehtävänsä tajuaminen ja sisäinen voima ovat jääneet takaraivoon siitä. Mutta jos siellä on seksististä sanomaa niin... sitten se vain on? Ei sitä ole pakko noudattaa.

P.S. Tuo 100/100-potentiaali on sitä että molemmat ominaisuudet nimenomaan hyväksytään täysin ja käytetään täysin niiden tarjoama potentiaali.

Hamal, minä kyllä ymmärsin pointtisi koko ajan, mutta hyvä että ymmärrämmr tulleemme ymmärretyiksi.  ;)

Ehkä tuo kukkien haistelu oli hieman vähättelevää... kedolla pietaryrttiä nuuskutteleva (noita)nainen luultavasti miettii, että pääsisiköhän tällä ei-toivotusta raskaudesta eroon tai jotain muuta yhtä epäromanttista.  :P

Näissä netti(kiistelyissä) on vaarana usein se jos lähdetään liian abstraktiin tekstiin, kiistellään enää sanamuodoista, kun kummankaan tekstistä ei saa enää irti mitään konkreettista. Jäljelle jää vain turhautunut olo. (juu, liikaa itsekin sortunut siihen  :-[ ) Turhaa semmoinen..

Hamalin pointti ketjussa on hyvä ja varmasti ymmärrettykin.
Edellisistä viesteistä tuli mieleen, että jos toiset henkiset suuntaukset käyttävät enemmän maskuliinisuutta ja toiset feminiinisyyttä, niin onko taas sen tasapainon kannalta hyväksi suuntautua vain toiseen? Itselläni ei mitään tietoa ole, mutta semmoinen mututuntuma, että jos noita joitakin kamppaillulajeja henkisellä puolella opetettaisiin, liittyy niihin paljon myös feminiinisiä piirteitä? Tällöin oltaisiin tasapainossa. Pelkän maskuliinisuuden harjoittaminen kun taas kääntäisi kelkan vai toiseen suuntaan, tasapainottamaan ehkä tällöin tarvitsisi jonkun toisenkin, feminiinisemmän, suunnan harjoittamisen elämässään.
muok.(Ja feminiininen energia on kyllä paljon voimakkaampaa ja paljon enemmän kuin kukkien haistelua.  ;) Ehkä jos näin sitä tituuleeraa, ei ole päässyt siihen energiaan vielä sisälle. Kyllähän feminiiniseen energiaan kuuluu muutakin kuin rauhantahtoisuus ja kauneuden hakeminen. Oikeastaan molemmilla polariteeteilla on omat tapansa luoda rauhaa ja omat tapansa tuhota, näitä itsessään ei voi yhdistää vain jompaan kumpaan. Feminiininenkin energia voi olla hyvin tuhoisaa ja pimeää.)

Muhun ei silti yhä uppoa, että henkisyyttä voisi olla maskuliinista tai feminiinistä. Ainoastaan ihmisten luomat suuntaukset voivat perustua enemmän jompaan kumpaan, mutta kyllä minusta se ns. hyvä henkisyys on molempia toteuttavaa.


Neptunus astrologiassa liitetään henkisyyteen, ja hän ei ole pelkästään kumpaakaan sukupuolta, hänessä on molempien sukupuolien ilmentymät. Monesti kai silti nykyastrologiassa törmää siihen, että neptunus kalojen hallitsijana määriteltäisiin feminiiniseksi, ja samoin henkisyys olisi jollain tapaa feminiininen piirre. Mutta toisaalta jos tutkaillaan hyvin vanhaa astrologiaa, eikö siellä neptunus ole selkeästi ollut mies, ja kaikki henkisyyteen liittyvä on yhdistetty mieheen? Onko ihmisten pakko aina jaotella kaikki sukupuolten alle?

On virhekäsitys, että taistelulajit olisivat pelkkää voimalla punttaamista. Ainakin omani on jotain ihan muuta; hämäysmielessä voi vaikka esittää pelokasta tai yllättynyttä ja saada sillä aikaa yllättäviä asioita. Edes taistelulaji ei ole välttämättä siis pelkkää maskuliinista energiaa, vaan sisältää (parhaimmillaan) sekä maskuliinista että feminiinistä energiaa.

Tokihan sinne dojolle voi mennä punttaamaan raa'alla voimalla, mutta se onkin jotain mitä yleensä ymmärtämättömät aloittelijat tekevät ja josta heitä pyritään neuvomaan eroon.  Ja tasan saman asian voi saada aikaan joko maskuliinista energiaa käyttävin keinoin tai feminiinistä energiaa käyttävin keinoin. Minun treenaamani laji ei mielestäni ole niin maskuliininen kuin feminiininenkään, vaan aina harrastajansa näköinen - jokainen tuo omat energiansa siihen miten tekniikoita tekee.

Minkäänlaisen hengellisyyden kehittämiseen ne eivät mielestäni toimi itseisarvoisesti, sillä kyllä siellä enemmän joutuu keskittymään siihen fyysiseen puoleen. Jos jotain hengellisyyttä hommaan hakee toteuttaakseen sitä myös lajiaan harjoitellessaan, niin sen joutuu kyllä enimmäkseen etsimään ja opiskelemaan itse. Helpommin homma menee kyllä niin, että toteuttaa muualla harjoittamaansa hengellistä toimintaa sitten myös siinä lajiharjoittelussaan, missä mahdollisuuksia kyllä tulee, sillä aina kun on mahdollisuus kokea turhautumisia, epäonnistumisia ja itsensä toisten edessä nolaamisia, niin on mahdollisuus henkiseen/hengelliseen kasvuun.

Allekirjoitan täysin Aven mielipiteen:
Henkisyys on henkisyyttä ja siten neutraalia, ihminen voi sitten itse tuoda omaan henkisyyden harjoittamiseensa niitä energioita, jotka kokee itselleen luontaisimmiksi, olivatpa ne sitten missä suhteessa tahansa maskuliinisuus-feminiinisyys akselilla.

Muunmuassa juutalaisuus, kristinusko ja islam tarjoavat tällä hetkellä miesten näkökulmasta luodun, miesten etuja erinomaisesti ajavan tavan harjoittaa hengellisyyttä, joten niille jotka kaipaavat maskuliinista energiaa hengellisyyteensä on erittäin hyvin tarjontaa tällä hetkellä. Ne feminiinisemmät (=ei hierarkkiset, ei dogmaattiset) hengellisyyden muodot taitavat olla vähemmistössä ainakin sen suhteen kuinka moni ihminen sellaisia harjoittaa. Saati sitten androgyynis-hermafrodiittiset hengellisyyden muodot...  ;D