Astro Foorumi

Pistänpä tämän tännekkin..
Tämähän se on ihmisen suurin rajoite vapaassa toiminnassa elämää kohtaan. Pelkäämisen esteet jotka ajavat epätoivoon pyörittelemään syntyjä syviä vaikka sitten mistä syystä..

Mitä pelkäätte maailmassa? Kuinka se teihin vaikuttaa?

Miksi yhteiskunnasta on tullut pelkoa ruokkiva?

Miten murtaa pelon siteet?

Eli miten haihduttaa negatiivisen tunteellisuuden harhapitoinen eväs ja nähdä Tosioleva?

Suurin pelkoni on se että jollekkin läheisistäni tapahtuu jotain kamalaa tai että menettäisin jonkun heistä. Pelkään sitä usein, tiedän olevani hölmö ja että minun pitäisi olla pelkäämättä mutta minkäs teet. Olen murehtija luonne  :)

Pelkään myös lääkärissä käymistä, sairauksia ja operaatioita. Pelkään hämähäkkejä ja ötököitä ja pimeääkin välillä. Pelkoni lienee kaikki johtuvan kontrollin menettämisen pelosta joista suurin osa fobioista johtuu.

Itsestäni pelkoon liittyen tuntuu hyvin kummalliselta sanonta: Herran pelko on viisauden alku...??? Pöh, miksi muka pitäisi pelätä ! Ja pelkoko viisautta... ? Noh, itsesuojeluvaisto kylläkin on viisasta, mutta pelko minusta ei. Mielestäni asia on juuri päinvastoin !  Rakkaus  on mielestäni avainsana, joka tepsii kaikkeen.
Jos pelkää, ruokkii pelkoja, kauhuja ym. Tulee vain entistä inhottavampi ja pelottavampi olo. Mutta kun ottaa mukaan hurtin huumorin ja rakkauden ja vain viheltelee peloilleen, niin A VOT !  ;D Minulla ainakin toimii.  :angel:

Minun pelkoni koskevat kasvua ihmisenä/henkiolentona... Viimevuosina olen ottanut pitkiä harppauksia eteenpäin, välillä niin lujalla vauhdilla että olen pudonnut kärryiltä jonnekin pimeyden valtakuntaan... Murrosikäisenä/teininä käytökseni oli todella itsetuhoista, olen käyttänyt huumeita ja yrittänyt tappaa itseni pariin otteeseen. Pelkään sitä, että en tunnista pahoja henkiä, jotka tulevat luokseni enkeleiden puvuissa, pelkään omia voimiani, sitä että käytän niitä väärin tiedostamattani tai tiedostaen...

Olen löytänyt rakkauden ja ajatuksen voiman... Mutta olen löytänyt myös jonkinlaisen vastavoiman kaikelle tuolle hyvälle ja kasvattavalle. Minä pystyn tekemään jonkun ihmisen elämästä todella piinaavaa ja vaikeaa ajatuksillani. Pystyn manipuloimaan, olemaan ovela, naamioitumaan auttajaksi, vaikka todellisuudessa käyttäisin hyväkseni. No, en ole tietääkseni tehnyt vielä mitään pahempaa, mutta enpä ihmettelisi jos tällä ailahtelevalla luonteella joskus heikolla hetkellä sortuisin moiseen. Esimerkiksi ajatuksen tasolla on liikkunut aika pahoja suunnitelmia, tai siis sellaisia "näin en tee, mutta pystyisin kyllä". Tiedän hyvin, että saisin exäni tuosta vaan jättämään uuden tyttöystävänsä ja palaamaan syliini. Mutta niin, ketä siinä huijaisin? En minä sentään psykopaatti ole...

Eräs henkinen ihminen kertoi minulle, että minulla on ihan lähimenneisyydessä ollut "noitaelämiä" joihin on kuulunut itsensä ja muiden tuhoaminen, seksuaalinen vallankäyttö ym. sellaista "kivaa"... Kai sen astrologisestikin voi nähdä siitä, että kuun laskusolmu on skorpparissa? Sepon tulkinnassa kyllä sanottiin, että olen tässä elämässä jo päässyt yli näistä skorpparin pimeistä puolista ja tämän elämäni tehtävä onkin sitten yrittää elää enemmän tuon härän kautta... Mutta kyllä ne vahvat seksuaalienergiat tuntuvat vielä jylläävän vähän epäterveellä tavalla.. Olen kyllä sen verran kasvanut ja viisastunut, että en enää ikinä päästä itseäni totaalisesti rappiolle, viikon ryyppyputket ja terä ranteella eivät kävisi mielessäkään... En halua kuunnella edes masentavaa musiikkia, tai pukeutua mustaan. Mittani niihin juttuihin tulivat totaalisesti täyteen teini-iän jälkeen..

Niin, eikös se niin mene, että KAIKESSA ja KAIKISSA on aina ne kaksi puolta...
Ihan itsestään sitten riippuu, mille "puolelle" se oma vaakakuppi kallistuu... Näin minä koen ja ajattelen.  ::)  :angel:

Tasapaino on avainsana. minulle on ollut äärettömän paljon apua siitä, että maadoitan itseni säännöllisesti... Pitää muistaa ettei kaikki ole oikein tai väärin, mustaa tai valkoista... On olemassa myös kultainen keskitie, joka on hyvin lempeä väylä kulkea eteenpäin.  :)

Tuo on kyllä totta, mutta jotenkin "vierastan" tuota keskitie-juttua... Olen sellainen kaikki, tai ei mitään-ihminen, tai joko-tai...  ;D

Niin, ehkä se sopii toisille, minulle ei... Olin viimesen päälle ehdottomuus-ihminen joskus... Tuli käytyä niin paljon läpi eri ääripäitä monissa asioissa, ennen kuin oivalsin, että voin ottaa joistakin asioista niiden hyvät puolet ja toisista taas niiden hyvät puolet ja tehdä niistä sitten itselleni sopivan coctailin... ;)

Ehdottomuus on merkinnyt minulle äärimmäistä itsekriittisyyttä ja täydellisyydentavoittelua. Nyt minulle riittää että suoritan asiat ajallaan ja suht' hyvin, enkä soimaa itseäni, vaikka kaikki ei aina ihan heti onnistuisikaan... :)

Pakko sanoa tähän vielä että Gigianne, sä vaikutat aika mielenkiintoselta persoonalta.. :smitten:

Kaikki tuntematon saattaa pelottaa, itse ehkä pelkään eniten tulevaisuutta mihin tämä maailma on menossa ja mitä tietämättömyys tekee ihmisessä, tosin se tunne ei hallitse minua, koska tässä tilassa nyt täytyy kokea ja elää tosin itse siihen voi vaikuttaa positiivisemalla ja suvaitsevaisuudella asenteella..minusta positiivisuutta ja hyväksymistä pitäisi alkaa korostamaan jo lapsen alku kehitysvaiheessa, koska me luomme heidän tulevaisuuden ja millaisia heistä tulee tai ainakin yrittää parhaansa :angel: Sota, viha, katkeruus/kauna on aina pelottavaa :'( mutta nekin on tunteita joita pitää työstää läpi elämän! tiedotusvälineille annan ison miinuksen siitä, että pelkoamme ruokitaan kokoajan näyttämällä jatkuvaa sotaa esim. Irakin/Irankin sotia, terrorismia jne jne..tosin sehän on todellisuutta ja senkin kanssa täytyy elää ja toivoa että ihme tapahtus :angel:
Paras tapa kait on kohdata omat pelkonsa ja hyväksyttävä se tunteena ja yrittää ainakin minimoida sillä tunnettaan, että se ei kasva suuriin mittakaavoihin, koska omilla teoillamme ainakin voimme edesauttaa tulevaa hyvinvointia edes hitusen :smitten:
Lapset ja Nuoret on meidän tulevaisuus...annetaan niille iloa,valoa,rauhaa, turvaa, oikeudenmukaisuutta ja rakkautta :smitten:
(http://www.andrea-schroeder.com/diridari/bw/geddes204.jpg)

Hyvä kysymys!

Vastaukset eivät niinkään helppoja.

Jotenka vastaan vain tuohon pelon voittamiseen ensi alkuun.

Paras keino suojautua pelolta,olisi erakkoelämä,hyvin kaukana ihmisistä!
En oikein keksi heti tekijöitä,jotka enemmin voivat pelkoa aiheuttaa.

Voi mokoma!

Sittenhän tulevat möröt!

Minä pelkään ukonilmaa, tärisen ja kipunoin, tuntuu että vedän puoleeni kaiken sähkön!

 :-\

     :-\

    Erakkoelämä  !! ?  :-\    Olettaisin ! On tila jossa herkistytään

   ja ehkä itse elämän kannalta liikaakin, koska ns. virikkeet ovat

   minimissä, eikä juuri muutenkaan sitä voi ELÄMÄKSI kutsua!! ?

   Eli, se ei näkemykseni mukaan olisi oikea tie mennä ratkaise-

   maan pelkojaan ! ?   :buck2:  >:(  :knuppel2:  :police:  :angel:


   Toinen vaihtoehto, jos voisi asua jossakin suuren maailman

   metropolin slummialueella, ja kokea ns. PELKOA koko ajan!! ?

   
   Eiköhän meillä kaikilla ole ihan omat eväät, jo siinä kotosalla,

   kunhan peiliin katsoo ja vähän ympärilleenkin, ja pientä

   havannointia,  kohtaamaan niitä pelkojaan..  :'(  :-*  :angel:


                           :2funny:

Pelko

Lapsena pelkäsin vähän kaikkea. Pimeää, ukkosta, sotaa.

Ukkosen tulon tunnen vieläkin, jo päivää ennen kuin se tulee,
mutten enää pelkää sitä.

Muutenkin pelot ovat väistyneet.

Kun muistaa, että olen vain pieni hiukkanen maailmankaikkeudessa, ja muistan, että se mikä on tapahtuakseen tapahtuu.

Luotan siihen, että elämä kantaa.


 :smitten:    maarita           :smitten:

:smitten:

   OLETKO TUOLLA JOSSAIN NALLE PUH OSASTOLLA. ?

     Käynyt arvioimassa, kuinka paljon olisi tuota NASUA.

      Tuossa elämän-näkemyksessäsi??  JOpa kokemuksessasi??


                            :2funny:

OI MINÄ RAKASTAN UKONILMAA!!! Kerran vuorilla pelkäsin sitä, mutta rakastin samaan aikaan sitä pelkoa!  

Minä olen koko elämäni ollut kontrafoobinen -- eli tehnyt just ja tasan sen, mistä intuitioni on minua varoittanut ja minun olisi ollut syytä pelätä ja poistua toiseen suuntaan. Sitten kuin nuo kieroilut selvitin ja "normalisoiduin"
niin tämänhetkinen pelko on äidin tai isän menetys... Ystävieni vanhemmat ovat alkaneet sairastua ja kuolla... en tajua miten sellaisesta selviää. Koskaan en vielä ole läheisimpiäni menettänyt. ???

Hei Intiraymi (onpas nimi)!

Ymmärrän pelkosi, jos olet vielä nuori. Nuorenpana minäkin joskus jouduin maailmalla ollessa aivan pakokauhun valtaan yhtäkkiä, jos jotakin sattuu siellä kotona. Ei auttanut muu kuin lähteä paikan päälle katsomaan. Ja pelko meni.

Jotenkin pelko muistutti minua, mitä arvokasta minulla oli!

:o

Möröt ja ukonilma,, ;)

Mistäköhän nuo pelot on opittu?? ;)
Aikuiset pelottelivat ainakin ennen lapsiaan möröillä.
Samoin on ukonilman laita. :coolsmiley:

Muistan miten isoäitini ukonilmalla reagoi. :'(
Emme saaneet olla ikkunoitten lähellä,ei pistokkeiden,eikä lamppujen. :o
Eikä saanut mennä ulos.Joten aika mahdotonta oli sitä turvallista paikkaa pienestä talosta löytää.

Itse hän istui sängyllä kumisaappaat jalassa ja käsilaukku kainalossa.
Rahat tietysti laukussa.
Jos salama iskee ja talo palaa!!! :buck2:

Onkos sitten ihme,että tuo pelko lapsena jo tarttui ja kavahdan yhäkin ukonilmaa. :'(

Eli ihmisistä lähtöisin nuokin pelot. :knuppel2:

Niin....

mut luonnon armoilla me kuiteski ollaan!

Ja mehän me vasta hirviöitä ollaan.  >:(

Kerrotaan, että intiaanit todella ajatteli puita kuin persoonia. Kun he etsivät toteemipaaluun tarvittavaa puuta, eivät he halunneet siihen pelkoa mukaan. Siispä kun he kiertelivät metsässä kirveen kanssa, niin puuthan jäykistyivät pelosta. Niinpä he sitten sivelivät yhtä puuta vähän niin kuin sillä silmällä, että 'tässä'. Näin he rauhoittivat muut puut ympärillä ja salakavalasti iskivätkin kirveen sellaiseen rauhoittuneeseen puuhun siinä vierellä.

Kotkansilmä! :-*

Mikä siinä erakkoelämässä tuntuu niin virikkeettömältä? ???
Minulla siihen kuuluisivat ainakin eläimet,luonnossa oleminen.

Olen tätä ihmiselon kuhinaa monelta kantilta katsonut ja kuunnellut.
Se tuntuu vaan joskus niin mielettömältä etsimiseltä ja aina pitäisi jotain saavuttaa.

En nyt ihan suuren maailman slummialueilla ole kulkenut,kuin joskus oikaissut lomaillessa.
Mutta täällä kotimaassa ja kotikaupungissani olen siellä paljonkin käynyt.
Etsinyt selityksiä ja erilaisia ihmisiä.

Ei heissä mitään pelättävää ole,kunhan tutustuu.
Ovat vain pudonneet tästä oravan pyörästä pois ja pelkäävät omalla tavallaan "tavallisia"ihmisiä.

Pelko on yleensä joku tuntematon alue.Sellainen jota ei ole kohdannut.

Eipä kai minusta kokoaikaiseksi erakoksi olisi,mutta kesä sujuisi vallan loistavasti!  ::)  :smitten:

:smitten:

Niinpä me ollaan juu!

Sitä tuossa aijemmin juuri yritin sanoa,että ihmiset! :'(

Luonnon armoilla kyllä,niin kuin viisaat intiaanitkin.
Nyt vaan pitää kai opetella olla pelkäämättä opetettuja pelkoja. :2funny:

Vai muistatko mistä tonttusen pelko ukkosta kohtaan on syntynyt? ???  :smitten:

INTI =  :aurinko:     :smitten:

JA NIIN AJATELLAAN EDELLEENKIN!! Amazonian intiaanit uskovat, että jokaisella kasvilla ja jopa luonnonilmiöillä on "madre" eli ydin tai se sama, mitä ihmisillä sieluksi kutsutaan...  :D

Kuule, lapsena ihan kokemuksesta!

Naurettiin naapurin porukalle, kun he aina työntyivät autoonsa pihalle, kun ukonilma tuli. Katselin ikkunasta sitten kerran samaa hommaa. Näin kun iso pyöreä pallo kulki sähkölankaa pitkin ja katos naapurin seinästä sisään. Sitten pamahti niin, että hyppäsin tuolilta seisomaan. Ja paksu savu alkoi tupruta naapuritalosta.

Jos väki olisi ollut sisällä, en tiedä eläisivätkö he. Pallo oli jättänyt mustia läikkiä pitkin kamarin seiniä ja lopulta vintillä räjähtänyt. Ei naurettu enää naapureille, vaan itsekin olen autossa monesti istunut.  ;D

En tiedä vieläkään olenko pelkoa voittanut.

Ehkäpä heiltä opin tuon viisauden. Kun istutin puita, sanoi ukkoni, että heitä heikot pois! Heikot pois? Ehei! Ne vasta istutinkin kuiskien niille hellästi, että näyttäkääpä mihin vielä pystytte. Uskon että ne kasvavat siellä muiden mukana yhtä komeasti.  :smitten:

:smitten:

;D  :2funny:

Näenpä taas kuvitteellisesti Metsätontun juoksemassa autoon ukkosella.

Mutta en pelkoasi naura,en. :coolsmiley:
Katsos,en minäkään sitä ole vielä voittanut.

Sitkeästi sinne on juurrutettu,niin ei helpolla lähde.

Ja toki luonnon voimia kunnioitan.Mahtavaa myllerrystä se on.
Perin on ihminen avuton noitten voimien edessä.

Mutta mikä on tapahtuakseen,tapahtuu.Joten mukavampi olisi kyllä ilman tuota pelkoa elää. :'(

Sappa se!

Muuten, pelkoja ja pelkoja olen aina ihmetellytkin. Ihmiset pelkäävät mennä metsään, jossa ehkä yksi ihminen vuodessa kuoleen (?), mutta eivät pelkää mennä liikenteeseen, jossa taas satoja ihmisiä vuodessa kuolee.

Pelko sammuu, kun siihen tottuu. Sehän se vasta pelottavaa onkin.

Nyt tuolla naapurikylissä kaksi hiihtäjää on jo joutunut karhun kanssa vastakkain. Mutta eivät ole pelänneet kumpanenkaan, ei karhukaan, joka on ensin vähän tuijotellut ja sitten kohteliaasti hiljalleen kääntynyt ja löntystänyt pois.

Minäkin haluan nähdä karhun!!! :o

::)

Nyt panit pahan testin! ;D

Kun tuolla metsässä itse myös viihdyn ja jälkiä seurailen,tulee usein kaikenlaista mieleen.
En tiedä minkä eläimen jälkiä todellisuudessa olen silloin tällöin nähnyt,mutta olen veikkaillut ilvestä. :smitten:

Useat tavalliset jäljet ja jätökset olen jo pienenä isältäni oppinut,mutta nuo ovat kuin ison kissan.

Olen salaa haaveillut näkeväni sen.Taitaa vain olla kovin arka,eikä kait helpolla näyttäydy.

Mutta karhu! :o
Kyllä haluaisin nähdä,mutta TOSI KAUKAA! ;D
Elikä sitä(kin) sitten pelkäisin,, :'(

Nythän löytyi yhteinen ihastus!  :D

Erään metsästäjän kotona oli todellinen täytetty karhu. Sain koskea sitä!

Siis se karva, sitä pitää oikeastí saada tuntea, kun unessa niin monesti olen karhua halannut. Ei se oikeasti ihan niin pehmeä ole. Kuin rahkasammal on sen turkis, niin tiivis ja upottava kuitenkin.  :smitten:

;)

   Metsässä kohdata karhu !! ?  ::)  No karhua ei kuulema ole

   helppo kohdata, koska maistaa ja haistaa ihmisen jo ajoissa.

   MUTTA, karhun pennut voi kohdata! !  JA silloin on kait tosi

   tilanne edessä, koska emo ei aina tykkää.   :-\



    Kerran olen tanssivaa karhua kadulla koskettanut selkä-

   puolelta, tosin, oli niin julmetun pitkät kynnet, että pelotti.



                  :2funny:

:'(

Täytettyä karhua en kyllä haluaisi nähdä,, :-[
Surullinen näky.

En kyllä tykkää muitakaan täytettyjä eläimiä katsella.
Tulee paha olo.

En nyt ala luettelemaan pelkojani, koska se on jotenkin turhaa energian tuhlausta.

Mutta Sign kirjoituksestasi tuli mieleen, että etkö joskus maininnut, että astrologiassakin jos sinulle tulee sellainen olo, että joku henkilö edustaa jotain merkkiä niin käännät sen vastamerkiksi niin se se on.  ;)

Mielenkiintoinen eikö tuo ole myös jonkinlaista intuitionsa pelkäämistä kun aina pitää tehdä juuri päinvastoin? Miksi sitä intuitiota vastaan pitäisi kapinoida? Kun se aina kertoo meille luotettavammin miten asiat todella ovat, vaikka mielemme olisi kuinka pihalla.  ???

Jos se onkin puhdas järki,

jota vastaan siinä kapinoi.

Uhma antaa kokemuksia!  >:(

elämänilo
ei nikki sanoisi elämänpeloksi sitä että toimii itsestä käsin ja omista arvoistaan käsin elämällä siten OMAA elämäänsä kuten sinä teetkin
vaan sitä että SIIRTÄÄ elämäänsä huomiseen ,ylihuomiseen,ensi vuoteen,sitten joskus aikaan,jota ei ehkä koskaan tulekaan..
maaritan kanssa olen samoilla linjoilla
elämä on energiaa,me kaikki sitä SAMAA energiaa,
mitä ihmeen pelättävää siinä on?
luontokappaleetkaan eivät pelkää kuin saalistajaa ja ihmistä,
tervettä itsesuojeluvaistoa,ei ihminenkään muuta tarvitse,
ei ainakaan pelkoa
minä en OSAA pelätä mitään
tarkoittaen käytännössä myös sitä ettei minulla ole kovin häävisti tuota itsesuojeluvaistoa,
pistän itseni likoon sellaisiin tilanteisiin että ulkopuolisia aina välillä hirvittää,
niin fyysisesti kuin henkisestikin otan vastaan mitä tuleman pitää,
uskon että jokaiselle on annettu kokemuksiin sopivat voimavarat niitä käsitellä,
ja keinot niitä käsitellä,jos niitä keinoja ei NYT löydy,alitajunta siirtää käsittelyn tuonnemmaksi,siihen sopivaan ajankohtaan ,kun yksilö on kypsä ne kohtaamaan,
nuo pelot ja vastoinkäymiset
elämänkokemus on opettanut sen ,että meitä valmistellaan kohtaamaan asiat meille sopivalla tavalla,
esim. itselläni 2 vuotiaan tytön muisto hylkäämisen pelosta ,jota lapsi ei tietenkään pysty käsittelemään eikä sen järkisyitä tajuamaan,vaan pitää sisällään tuota TUNNETTA,
valitsee puolisokseen ihmisen ,joka sitten hylkää hänet,
tunne on 35 vuoden jälkeen kypsä käsiteltäväksi ja työstettäväksi,
puoli vuotta itkettävä tuota tunnetta ulos itsestä,
ja sekin itku valmisteli kohtaamaan vielä suuremman menetyksen ,
sen äidin kuoleman, joka oman uupumuksensa seurauksena JOUTUI
hylkäämään lapsensa väliaikaiseen hoitoon 2 vuotiaana,
eikä äidin kuolemaa tarvinnutkaan sitten enää itkeä,se oli jo itketty,
se on antanut luottamuksen siihen että elämässä kaikki tapahtuu tarkoituksenmukaisesti,
kohtaamme sen mitä tarvitsemmekin
mutta meille sen tarkoitus selviää vasta jälkikäteen ja niin on tarkoituskin
elämää ei voi elää etukäteen
sitä ei tarvitse pelätä etukäteen
elän niin että voin kuolla milloin hyvänsä
ja toivottavasti tuo uranus 8 huoneessa antaisikin sen äkillisen lähdön,
ei kerkee elämältään pelätä.....

En minäkään tiedä mitä järki on tai sitten mitä intuitio on. Vaikka olen opiskellut sitä.

On sellainenkin 'tiedonporrasteoria', jossa mielikuvat (sisäinen) ovat alimmalla portaalla, järjellinen eli yhteisöllinen, koettu yhteinen tieto toisella portaalle ja intuitiviinen eli jumalallinen tieto ylimmällä portaalla.

Mutta voisithan sinä kääntää elämäsi suunnan...nyt ...toisinpäin ja kokeilla mitä se antaa. Ihminen on elämänsä seppä  :smitten:

niin voisinkin :smitten: :)

Hienosti kirjoitettu Nikki!

Eritoten tuo oivallus hylkäämisen kokemisesta ja kohtaamisesta.

Heti tuli mieleen kaksi lastenkodin asukkia,jotka nyt jo aikuisia.
Kohtaavat hylkäämistä yhä uudestaan ja uudestaan.

Tuntuu että molemmat etsivät kumppania,joka taatusti sen jossain vaiheessa tekee.
Näin se on.Kullakin omat läksynsä.Omanikin tiedän,vaan en sitä pelkoa vielä täysin hallitse.
Tiedostamisesta jo paljon apua.En enää niin sadalla panikoi ko tilanteessa kuin ennen. :crazy2:

Niinpä voisikin olla. Mulla ainakin tulee kamalasti ristiriitoja pelkän rapu/oinas asetelman kanssa, saatika sitten tuon täysikuun...  :idiot2:

:)

    :)

       ;)

          Just`niin nikki, sirkustahan tämä elämä on, jos sen oikein

          oivaltaa! Emme aina ole areenalla esiintymis vuorossa, ei.

          Olemme siellä takahuoneessa, valmistautumassa omaan

          vuoroomme, esittää mitä osaamme.

          Perhosia vatsassa, yleisö meluaa, odotukset ovat suuret.

          Mitä me teemme?  Ei meitä saa unohtaa, siis täytyy

          astua elämän estraadille, näyttämölle, areenalle, vaikka

          se tekisikin kipeää.

          Koska tuo HUUMA korvaa kaiken, yksinäisyyden, kivun.

          ihmissuhteet ja arkipäivän, jota ei tule... !



                   :smitten:

Enpä tiedä, ehkä sitä että missaan tilaisuuteni silkkaa laiskuuttani, etten osaa elää elämääni. Yksin jäämistä, hylkäämistä.

Olen ihan hullun pelokas tällä hetkellä tai tänä vuonna. Työstän kaikkia mhdollisia pelkojani ja se on välillä lähes sietämätöntä. Lapsesta asti olen pelännyt, että yulen hulluksi. no joo eipä ole vieläkään näkynyt eikä kuulunut, mutta pelko on syvässä ja on erittäin epämiellyttävä. Tänä vuonna olen myös pelännyt pahoja henkiä, mistä kirjoitinkin reiki-osiossa, enkä tiedä vieläkään keinoa millä keventää pelkoani, vaikka "puoleni" olen valinnut ja tiennyt aina. Tämä pelko sekoittuukin nyt tuohon hulluuden pelkoon. Hulluuden pelko juontuu lapsuudesta kun näin tytön joka sekosi ja siitä jäi jotain traumoja kaiketi.

Sitten pelkään ihmisiä, etenkin miehiä. Pelkään myös rakkautta. Enkelit ovat viime aikoina auttaneet että pystyn liikkumaan ihmisten ilmoilla, pyydän niiltä aina apua. Etenkin eräs katu ja juuri se jonka varrella asun pelottaa menneisyydestä kummittelevien ihmisten takia. Ihan omia ihmissuhdesotkuja.

Kyllä tällä pelon määrällä jo saisi jos minkälaisen diagnoosin  :uglystupid2:
Mutta koetan tässä selvitä. Jos jolla kulla teillä olisi hienoja neuvoja pelkojen työstöön niin olen kiitollinen. Koko ajan kohtaan pelkojani, mutta en tiedä tarviiko niitä näin rutinalla katsella. Muutin esim tähän taloon tietäen, ettei tule olemaan helppoa tämän kadun ja sijainnin takia, mutta tulin silti...ja siitä alkoikin kaikkien pelkojen työstö.  ;D Tarjoitui myös yllättävä tilaisuus muuttaa muualle, maalle mihin haluankin ja asua siellä kesä edullisesti, mutta...hahaa... nyt se pelko sitten pitelee muka täällä missä en edes viihdy kun on näenäisessti turvallista kun kaverit asuvat täällä.
'
Hohhoijaa...kyllä pelot voivat tehdä orjan.

Auttakoon ken voi  :angel:  :smitten: KIITOS :smitten:

sammaletar

Et sinä ole hulluksi tulossa.
Tämä, että olet rohkeasti lähtenyt puhumaan ja myöntämään pelkojasi on ensimmäinen askel niiden vähenemiseen.

Puhu, puhu, puhu. Niin kauan kuin on tarpeen, huomaat kuinka ne alkavat hellittää.
Etsi muitakin kanavia puhumiseen, luotettavia ihmisiä. Jotka eivät väheksy sinua ja pelkojasi.
LÖYDÄ ELÄMÄN HYVÄT ASIAT,niitäkin varmaan on ja keskity niihin.
Opi rakastamaan itseäsi.

Muista että PELKO ei ole rohkeuden kääntöpuoli.

Ala ajatella:TÄMÄKIN MENEE OHI! ELÄMÄ KANTAA!

 :)    maarita      :)

Hei Sammaletar! :smitten:

Et ole ainoa,joka tänä aikana pelkää ja työstää pelkojaan,mikäli lainkaan lohduttaa. :coolsmiley:

Yhdellä jos toisllakin niitä nyt tuntuu olevan.Tarkoituksensa kaikella.

Tuli mieleen,,
Meille on annettu myös vapaa valinnan mahdollisuus.Ehkä olet jo aikasi työstänyt siihen taloon ja katuun liityviä pelkoja,ja on aika astua eteenpäin.

Jos sinusta hyvältä tuntuu,muuta maalle!
Kyllä ne ystävät sinne tiensä löytävät ja uusiakin aina tulee.

Pahoista hengistä jo tosiaan olikin puhetta.
En niistä nyt niin tässä yhteydessä,mutta siinä talossa saattaa vaan olla ikävät energiat ( muistoihinkin liittyviä ),joten älä enää kiusaa itseäsi!

Harkitse vain rohkeasti sitä uutta tietä! :smitten:

Kiitos Maarita ja Chandra  :smitten:

Sitä olen itsekin miettinyt, että kannattaako tässä itseään loputtomiin kiusata (siis jos asumispelosta puhutaan), että kai tämä on jo tehtävänsä tehnyt, vaikka olikin lyhyt aika, mutta kuitenkin. Kaiken pelon sai pintaan kaikilta elämän alueilta. Ja tuokin oli minulle yllätys, että niin paljon rakkautta pelkään (siis rakkautta ylipäänsä ketä tahansa kohtaan tai minua kohtaan tai Kaikkitietävää tai mitä tahansa). Että pelkään kuollakseni kaikkea ja ennen muuta kuolla.  :( Ikävä kyllä myös tässä kun tietoisuuteni taannoin laajeni ja jotenkin sisälläni tuntui, että asiat muuttuivat..siis se miten katson maailmaa ja elämää, vei myös mahdollisuuteni puhua ihmisille, sillä sellaisia ei lähipiirissä ole joille voisi avoimesti puhua henkimaailman asioista. Ennen se oli helpompaa, kun se oli vähän niin kuin "harrastusta", mutta nyt kun se onkin "uskoa" niin ystävät voivat vähän katsoa oudosti. Homeopaattini on ehkä ainoa ihminen jonka kanssa voisin jotain jakaa. Sekin tuntuu surulliselta, ettei juuri nyt kun tarvitsisi ole muita. Onneksi sentään tämä foorumi löytyi.

Hulluuden pelkoni on myös laitettu koetukselle, sillä usea kaverini on jostain syystä sairastunut psykoosiin tai sen esiasteisiin  :o Kova pala tällaiselle angstikolle.

Kyllä tuo Chandra helpottaa, että muitakin pelokkaita on  ::) Tottahan voin nyt pian muuttaa ja niin varmaan teenkin, kuitenkin itse aina ajattelen, että onko tämä pakenemista...sitä minulle on lapsesta asti syötetty ja sitä aina mietin...vaikka onhan tuollainen pohdinta jo hieman ulkoa ohjautuvaa käytöstä, mitä toiset ajattelee. Mutta välillöä mietin, että jos huijaan itseäni kuitenkin enkä vain tajua  :idiot2: Mietin aikalailla liikaa luulen. Olen melko varma tämän asumisen suhteen, että on jo ajanut tehtävänsä, koska nosti kaikki pelot pintaan kaikilta elämän saroilta ja sain ihan käytännön juttuihin oivalluksia asumisen yms suhteen...ja löysin enkelit ja mitä vielä.

Ja se on totta, että uusia ystäviä löytyy. Ystävätkin palvelevat aikansa. Luulen, että minunkin elämässä on nyt jokin sellainen kausi, että vanhoja suhteita päättyy ja uusia tulee.

Raskainta ehkä näissä peloissa on,  että on yksin niiden kanssa.  :'( Tai kuvittelee olevansa. Asiat vain puristavat enkä saa enää edes jumiutunutta itkua ulos. En tiedä milloin viimeksi olen itkenytkään. Sydän taitaa olla vähän jumissa  ???

:o

Olipa "sattuma",että mainitsit tuon psykoosin!Sain nimittäin asiaan liittyvän puhelun juuri kun sinulle vastasin.Siksi siitä tulikin hätäinen vastaus. :-\

Psykoosi on tuttu käsite minulle myös,sivusta katsojana.
Ja olo on aika avuton,kun ei pääse siihen toisen ihmisen maailmaan sisälle.
Elikä,ei ole puhekontaktia.

Väkivaltaiset tilanteet astuvat joissain tapauksissa myös kuvaan ja silloin ihminen on tosiaan syyntakeeton!

Älä suotta pelkää!Mieti sitä,ettemme suinkaan koe itse kaikkea,mitä ulkopuolella näemme.

Enkä kyllä näe mahdollista muuttoasi pakenemisena.Päin vastoin!Olethan taas kohtaamassa uuden asian.

Yllättävän paljon voi pienellä paikkakunnalla olla myös henkisiä ihmisiä! ;)
Katsos,viime kesän lopulla,kun itse muutin maaseudulle,luulin ettei täällä muita ole kuin opettajani.Mutta voi ihme!Täällähän suorastaan asustaa voisi sanoa,oma yhdyskuntansa. ;D

Sekä paikkakuntalaisia,että muualta muuttaneita.
Pari entisestä kotikaupungistanikin muutti perässä.

Samalla tavalla asiaa itse mietin,ja tuli yllättäen tilanne,joka sai lähtemään liikkeelle!
Elämässäsi on ollut suuria muutoksia.Ainahan ne myös tuovat pelkoja pintaan,mutta uskalla vain luottaa,että elämä kantaa.

Äläkä muitten ihmettelyjä noteeraa!Oma on elämäsi.Kyllä alitajunta antaa sinulle vastaukset! :angel:

                                       :smitten:  :smitten:  :smitten:

Kyllä se auttaminen on vaikeaa noissa tilanteissa. Itselläni on vielä taipumusta oikein "uhrautumalla" auttaa ja olen niin täysillä mukana, että lopulta uuvun täysin. No, onneksi viime vuosina olen oppinut hölläämään, sillä enhän minä voi toisten elämää tai sairautta laittaa kuntoon. Jokainen on vastuussa omastaan.

Yhteiskunnan ja sellaisen "hyväksyttävän perhe-elämän" painostamana koen muuton myös vaikeaksi, sillä se tulisi olemaan hyvin väliaikainen siis vain kesäkuukaudet...ja sinä aikana toivon löytäväni pidempi aikaisen kodin. Tuntuu vaan, että lasten kanssa pitäisi mukamas sitten asua yhdessä ja samassa paikassa koko elämä...ja juuri nyt kun minun olisi näköjään etsittävä. Muutimme siis tähänkin taloon vasta vuoden alussa. No, väliaikainen ratkaisu tämäkin oli, se oli jo tiedossa, mutta kun edellisestä oli pakko lähteä ja parempaa ei ollut. Nyt sitten tarjoutui tämä superhuokea kesäaika (mikä kyllä houkuttelee, kun nyt asutaan kalliisti ja kaupungin energiat koko ajan ympärillä tekevät kaistapäiseksi), mutta siellä en halua loputtomiin enkä edes voi olla...mutta suuntaus on jo kohti sitä ilmansuuntaa johon kuvittelen haluavani. Ja metsään metsään. Kiva kuulla, että sinulla hyviä kokemuksia pikkupaikkojen henkisistä ihmisistä...antaa lohtua.  ;)

Mutta juu kaiken kaikkiaan olipas helpottavan huojentavaa edes sanalla kertoa noista peloista...voinkin sitten aina tuskaisimpana hetkenä lukea nuo viestit ja jo helpottaa  :)

 :smitten:

Hei,

Olen aina pelännyt jotakin ja tunnustan  :D olevani aika neuroottinen tapaus. Lapsena pelkäsin kirkasta auringon valoa ( tämän muistaa äitinikin), koin kovaa kuoleman pelkoa, pelkäsin sireenien ääniä (hyvin ahdistavaa, vaikka en ole elänytkään sodan aikana), pelkäsin pimeää ( jota pelkään jossain määrin vieläkin) ja murrosiän kynnyksellä tuli nämä henkisten asioiden pelot. Näin enneunia, koin "kummallisia asioita" ja tunsin henkien läsnäolon, mikä ei vieläkään tunnu mukavalta, sillä en osaa hallista tuntemuksiani... vieläkään.

Ja suurin peloistani, tällä hetkellä on lentopelko. :buck2: "Armas" mieheni tilasi viikonloppumatkan Lontooseen ja vaikka matkaan on vielä kolmisen viikkoa, niin olen aivan kauhusta jäykkänä... en nuku, hyperventiloin (haukon henkeä) öisin, eikä tuo onneton ukko ymmärrä.  :knuppel2:

Mä en usko että selviän tästä kunnialla, ei oikein tee mieli lähteä koko reissulle ylipäätään,  muutenkin on parisuhde karikolla ja mun vinksahtanut mieleni ei auta asiaa lainkaan. Ero puolisosta olisi vapauttavaa, mutta pelottaa sekin :2funny:  :2funny:  :2funny:

Olen aivan umpisolmussa... :'(

Moikka
vanhan kansan kosnti pekojen voittamiseen on kääntyä kohtaamaan pelkonsa. Kun juoksemme karkuun pelkojamme niin mielikuvamme alkaa niitä ruokkimaan ja ne paisuvat mitoiltaan liian suuriksi kohdata. Pelot pitäisi kohdata hyvissä ajoin ennenkuin ne aiheuttavayt henkisiä ja fyysisiä traumoja.
Itse pelkäsin pienenä pimeää ja mummuni käski minun mennä pimeään komeroon miettimään mitä siinä pimeässä oikein pelkään. Aikani siellä pellättyäni ja mietittyäni hoksasi pelkääväni näkymätöntä hiljaisuutta eli mielikuvitus oli nostanut pelon odottelemaan ääniä ym. jota pimeydstä tulisi minua kohtaan. Jolloin hokasin, että minun pitää oppia olemaan siinä hiljaisuudessa ja hiljentämään mielikuvitukseni.
lapsellenikin olen opettanut, että kun hevosen selästä putoaa niin on kiivettävä selkään uudestaan, jotta voittaa pelkonsa ja on toiminut itseni ja lasten kohdalla jo vuosi kymmeniä.

Joten älkää siirtäkö pelkojanne hamaan tulevaisuuteen vaan menkää niitä puoli tiehen vastaan niin ne on helpompi voittaa.
 :smitten:  :smitten:   :smitten:  :smitten:  :smitten:  :smitten:  :smitten:

Niinpä

Pelon vastakohta on rohkeus eli kun kääntyy pelkoa kohti niin se muuttuu rohkeudeksi. Ja mitä enemmän pelkoja voittaa niin se lisää elämänreppuun itsetuntoa ja elämänvoimaa. Huonossa itsetunnossahan on yleensä kyse sisäisten pelkojen voittamisesta eli uskosta ja luottamuksesta itseensä.

Otetaan härkää sarvista ja pelkoa niskasta kiinni.
Peloilla ja toiveilla on tapana toteutua. Mielummin kannattaa luottaa toiveisiin kuin pelkoihin. Toivotaan parasta eikä pelätä pahinta. Aina kannattaa toivoa hyvää kuin pelätä pahaa tapahtuvan.

Yleisin pelon lause:
TEKISIN / OLISIN, MUTTA KUN...

Jokainen on vastuussa itsestään ja vieraannumme kehostamme, jos emme kuuntele sen viestejä missä mennään. Elämän arvoitus on ratkaista se elämällä tässä ja nyt elämänsä arvoisesti. Synnymme tänne positiivisena ja negatiivisuus on luontainen hädästä selviämisen pako ja pelko reaktio. Elämänkokemuksemme muokkaa mieltämme siihen miltä asiat tuntuvat.

Kehommekin reakoi pelkoon. Rinta-alueen kipeytyminen johtuu ihmis-suhde peloista ja menettämisen pelosta. Pallean ongelmat viittaavat pelon varuillaan oloon, jonka parhaiten huomaa lisääntyneessä ylähengitysteiden käytöstä. 
Iskias aiheutuu usein pelosta ottaa askeleen elämässään eteenpäin. Pelottavat asiat, jotka tuntuvat kipeiltä ratkaista säteilevät kipuina. Pelot rasittavat munuaisia ja niiden yli rasituksesta kertoo tummat silmänaluset ja silmäpussit aamuisin. 

Korkea verenpaine aiheutuu usein myös korkean suorituspaineineen pelosta, vaikka olisi mukavampaa olla oma itsensä ilman hyvän ihmisen roolia. Verenkierto tarvitsee ponnistelua ja lepoa sopivassa suhteessa.

Hyvä uni on tärkeä, sillä varuillaanolo ja pelot vievät rentoudet elimistöstä. Niskat kipeytyvät mitä enemmän pelkoja ja murheita painaa päätä tyynylle eli kevyempi mieli niin joustavammat lihakset aamulla. Jos yöllä heräät niin mitä tulee ensimmäisenä mieleen niin ne pelot on hyvien uniesi este.

Pelko estää luovuutta meissä kaikissa - terveisin Pelle Peloton
 :smitten:  :smitten:  :smitten:  :smitten:  :smitten:  :smitten:  :smitten:

Mä huijasin. En mä kuolemaa pelkää. Minä pelkään ELÄMÄÄ. Sitä, että elämä hiipuu ohi ja kuollessani (tai jonkun toisen ihmisen kuollessa) huomaan, etten koskaan elänyt niin kuin olisin halunnut elää. Että olisin jättänyt sanomatta kaikki ne sanat, jotka olisin halunnut sanoa mutten koskaan uskaltanut. Että olisin jättänyt tekemättä kaikki ne teot, joita koskaan en uskaltanut tehdä. Etten koskaan olisi uskaltanut nähdä elämää sellaisena kuin se on vaan aina katsonut sitä omien halujeni ja kuvitelmieni läpi. Miksi? Koska pelkäsin liikaa.

Hyvin oivallettu Inti!

Nyt on mahdollisuus mennä toiseen suuntaan, sanoa ja toimia. Se on ihanaa se. ITsekin joitain vuosia sitten opettelin sanomaan, liian vähän sanotaan "hei mä tykkään susta" , "olet mulle tärkeä" jne. Tai ihan vaan ohikulkijalle sanotaan hyvä sana jos siltä tuntuu. Tätä ennen opettelin jo tekemään miltä tuntuu. Välillä se vaan unohtuu tai sitä sokaistuu pelosta ja järjen "valosta"  :)

Rohkeutta sanoille ja teoille  :smitten:

;D
    Z
      x
       Z
         x
          Z
            :'(  Löytyihän SE, suurin pelko! ?  :tickedoff:


                  E L Ä M Ä N    P E L K O !    :coolsmiley:


                       :smitten:

Hyvin sanottu INTI, että elämän pelko se kaikkein suurin pelko onkin. Miksi pelätä elämää, kun kyllä elämä kantaa eteenpäin ja asioilla on aina tapana järjestyä, vaikka menisi syteen tai saveen koko juttu.
Loppu metreillä kuitenkin todetaan, että paskajuttu, mutta tulihan tehtyä. Miksi murehtimaan elämää, kun se on kuin hyttynen itämeressä maailmankaikkeuden ikään verrattuna. Elämä on kuin urheilua eli toisten elämä on kuin 100m pikamatka ja toisten kuin maraton. Toiset saa kultaa toiset jotain muuta, mutta mitä sitä kateellisena murehtimaan, sillä sitä saa mitä tilaa ja rahkeet riittää, vaikkakin tukijoukoilla on suuri merkitys elämäntaipaleen menestyksessä.
Niin miksiköhän jotkut kuolemaa pelkää, kun sehän on ainoa asia elämässä, joka varmasti toteutuu meille jokaiselle. On sanottava sanat, jotka on jättänyt sanomatta, vaikka olisi halunnut sanoa muttei koskaan uskaltanut, sillä joskus se voi olla myöhäistä katua. Eläkää elämää sellaisena kuin se on.
 :smitten:  :smitten:  :smitten:  :smitten:  :smitten:  :smitten:  :smitten:

SALOMI kiitos
 :smitten:

Kstsos pelko helpotti vähän.
Hanki tietoisuus, niin pelko häviää kokonaan.

 ;D ;D ;D ;D ;D ;D

>:(
   Z
     x
      Z
       x
        Z     :tickedoff:  Löysitte, ( löysimme  :-* ) PELON. !"

           ITSESSÄMME, emme vielä  !!   :-[  Kohta kuitenkin!!

              Tietoisuus, tuo häilyvä osa meitä, jota ei erota

                 edes varjosta, saati pitäisikö sitä seurata!! ?  !!  ?

           Hetkinen,?? kuka on varjon takana ??


                       :2funny:

Niin. ne jotka eivät tietoisuuttaan eroita varjosta, ne varjoaan pelkää. Valitettavasti. Ja pelko aiheuttaa sen että he tekevät itsestään jumalia. Joillekka sitten toiset "jumalat" nauraa.

;)
  Z
    x
      Z
         x
           :o   APUA, nyt paljastuin!! ?   :-\

                    Nauranko ?? ?   VAI?

                        MINULLEko nauretaan ?? !! ?   >:(


                                :2funny:

                                     tosi- iki !  :smitten:

On useaa nauru tyyppiä. Alla kolme oivaa esimerkkiä.

 :D ;D :2funny:

 :uglystupid2:

     :tickedoff:

         :2funny:

          Saatamme vain arvella, kuinka hauskaa tuolla ns.

            pilven reunalla onkaan, kun meitä



                    :smitten:

;D

     ;D

         ;D

           Totta vieköön, kuinka tylsää olisi istuskella tuolla

              Olympos vuorella, ja katsella vain



                      :2funny:

no joo.... eiköhän tää ole tässä?  :P

Olisi kivaa kuulla teidän fobioita, jos jaksatte kertoa, vaikka pelko on varsinaisesti eriasia..
Vai onko? Kokemuksia saa kertoa :).

8)

    Mopo, tuo äitien keksintö, joka kiusaa sukupolvia.

     Siis pyrkii karkaamaan ns. käsistä, ja mitä pahinta

      ITSE myös mukana- ko ?   :'(

        ELÄMÄSSÄ, tässä, mikä siihen



                 :smitten:

Itse on illusorinen kuvitus mentaalisen aktiivisuuden kehittymisestä kohti sitä mitä ihminen kasvun vaiheessa sattuu toimimisensa tarkoitukselleen rakentamaankaan..

Heitä peili jokeen ja katso lasin hengitystä..

Oleminen auttaa aina  :smitten:

 ::)   ::)   ::)

    Hienosti sanottu, asiasta jota kuitenkin kannamme mukanamme.

    NE peilit, jotka aikojen saatossa olemme heittäneet pois,,

    tulevat takaisin, ja näyttävät  K  U  V  A  N  S  A  ..


                 :smitten:

Jep. Kohdata ihmisen/syyden 'pimeys/peto' muttei jäädä sen rannalle roikkumaan tai suolle kuolleita kiroamaan. Hypätä ennemmin virtaan kuin odottaa hiekan juoksevan tiimalasissa silmien tasolle asti. 

Polttaa se risukasa ja tuhkasta nousee?
Kivi, timantti, kasvi, eläin, ihminen vai jumalallinen?

Aina syntyy uutta kun jotain vanhoja vaatekerroksia heitetään tai kuoritaan ulos/pois ja luodaan nahkaa kuin uudelleensyntyvä käärme kierroksellaan ympäri navan keskustaa.

Ihana.  :)