Astro Foorumi

Onko täällä muitakin kummajaisia kuin minä, jotka eivät tunnista itseään peilikuvista tai valokuvista, vaikka kuinka niitä katsoisivat? Kyse ei niinkään ole siitä "hyi kauhea, miltä näytän", vaan ihan todellakin siitä, että peilistä tuntuu katsovan aivan vieras naama..  :o Juuri tuossa eilen tai toissa päivänä istuin peilin edess ja tuijotin omaa kuvaani. Aivan kuin olisin katsonut silmiin vierasta Peilimaailmasta. Tiedän kyllä miltä näytän ja osaan tarvittaessa värkätä itsestäni karikatyyrin piirtämällä, mutta en todellakaan sisäistä fyysistä minuuttani. Se tuntuu niin vieraalta.

Lapsena ihmettelin useasti fyysistä itseäni. Saatoin istua sängyssäni tunnin ja ihan vain miettiä itseäni. "Maarit... Maarit... Se on nimeni, minä siis olen Maarit... mutta miksi se kuulostaa niin hassulle, en millään voi ymmärtää, että OLEN Maarit ja että nämä ovat käteni ja nämä jalkani..."

Millaisia muita peilikokemuksia tai oman fyysisen identiteetin kokemuksia teiltä löytyy?

Löytyy samanlainen kummajainen täältäkin :2funny: itse kanssa pienenä ihmin miksi mulle annettiin kyseinen nimi :uglystupid2: äiti oli tiukilla monta kertaa :knuppel2:

Kausittaisittain on oma pelikuva näyttänyt vieraalta, mutta yleensä se tuttu päärynänaama niistä kuvista kurkistaa.

Kattelin tuossa juuri avokin siskon ottamia kuvia...Kun oli jostain pippaloista ja avokin seurassa (takana tms) oli joku nainen...Hitto kun en muistanu että olisin itse ollu paikan päällä ja kyllä tulistuin...No onneksi olin yksin ja jaksoin tutkailla lisää...Se oli semmonen sivukuva...kun se seisoskeli siinä avokin takana..Sitten huomasin että se piti kättään sen olkapäällä ja ku kunnolla tiirasin ni avot...miun käsihän se oli (tunnistaa sormusten paljoudesta)...
Ja sitten tutkailin sitä omaa sivukuvaa mikä siinä näky...ni ei...kyllä en tunnistanu itteäni mitenkään päin...
Että tällänen...mutta onneksi siis olin yksin ni en kerenny siitä riehumaan... :smitten:

Ei minulle ole koskaan sattunut mitään pahaa, Elämänilo, joka aiheuttaisi tuollaista itsensä kieltämistä. En vain todellakaan tunne olevani tämä ruumiini (kuten ei kukaan meistä pohjimmiltaan olekaan).

Tuli tuosta Athamaaritin kirjoituksesta mieleen, että minä taasen aina pienestä lapsesta saakka ihmettelin, että mistä tiedän, että minä olen juuri minä ja tämä keho/mieli tässä...miksi nuo toiset muka tietää olevansa vain ja juuri se keho ja nimi ja mieli jotka ovat...
Mikä tekee sen, että kokee olevansa juuri tietty yksilö.. :D
Tosin en pohtinut sitä ihan näin samoin sanakääntein, mutta jotain tuon tapaista välillä pohdiskelin, koska minusta se oli jännä/outo/kiinnostava ilmiö... ::)

Minulla oli lapsena tuollainen olo kuin AthaMaarit kertoi. Kaikista eniten minua häiritsi se, että ruumiini oli lapsi, koska se oli mielestäni varsin rajoittavaa, mutta sitten jossain vaiheessa vain ikään kuin luovutin ja ajattelin, että jos tässä ruumiissa minun tulee tämä elämä viettää niin otetaan siitä sitten kaikki irti, mitä saadaan ja tehdään olo niin mukavaksi kuin suinkin mahdollista.

Ikään kuin koe-ajaisin uutta autoa ja kokeilisin kuinka nopeasti se kiihtyy ja kuinka ketterä se on.. ;)

Aloin harrastaa kaikkea kokeiluluontoisesti taivaan ja maan, jopa merien syvyyksisien väliltä tanssista karateen, laskuvarjohyppyihin ja sukellukseen asenteella, että kaikkea pitää kokeilla ainakin kerran.

Sama asenne siirtyi syömiseeni, matkailuun, työhön, seksuaalisuuteeni, ulkonäkööni, hengellisyyteeni.. oikeastaan koko elämääni.

Voitte kuvitella, että kaikki ihmiset eivät ole asiasta yhtä iloisia, mutta minä teen kehollani mitä haluan. Tehkööt muut omillaan mitä haluavat.
Tämä keho on minulla vain tämän elämän.  ;)

Ihmiskeho pystyy ihan uskomattomiin asioihin ja sillä pystyy tuntemaan aivan mielettömiä ekstaaseja.  :)
Mutta ensin täytyy repäistä...  ;)

Iloa, valoa ja rakkautta  :smitten:

Asterix

En vielä lapsena keskittynyt itseeni,olin aina menossa.

Minulle nuo asiat ovat tulleet tutuiksi vasta aivan viime vuosina.
Luulisin,että AthaMaaritin ihmetyksen tunnen hyvinkin. ???

Ei ole pitkäkään aika,kun juuri sanoin ääneen,etten tunnista omia kasvojani.
Näyttivät niin oudoilta.

Toki tiesin,että minun ne ovat,mutta jotain perin vieraan tuntuista niissä oli.
Nykyisin tuo tunne tulee paljon useammin.
Alkuun kovin harvakseltaan.

Lainaus Sign? :ltä:
Minulle tuli tuosta mieleen, miten aina jaksan hämmästellä sitä kun katson jonkun silmiä, tai omianikin, että miten ihmeelliset ne ovat...  :D
Monesti sitä katsoo vain silmiä pinnalta, mutta kun oikein KATSOO, niin tulee jännä tunne, "Sieltä takaa katsoo joku!"  ::) Silmähän on vain 'laite/elin', jonka avulla JOKU näkee ja katsoo ja kun tavallaan katsoessaan ohittaa fyysisen silmän ja katsoo sitä katsetta, omalla katseellaan, tunne on aika koskettava!

Joskus aina joltakulta tutulta kysyn, että oletko koskaan miettinyt, että kuka se on, joka oikeasti katsoo, sillä eihän silmä itsessään katso....
Noh, olen saanut vain päänpyörityksiä osakseni....

Mikä katsoo ja mitä?  :o

Hmm..sitäpä juuri olen joskus pohtinut...
Mutta, että eikö kukaan katsokkaan mitään....Hmm..olipas jännä näkökulma... ::) *raksraksraks*  :D

Mielenkiintoista kyllä peilistä olen yleensä aina tunnistanut itseni. Varsinkin teininä peilailin erittäin usein. Kieltämättä minulla oli suoraan sanoen syömishäiriöisiä taipumuksia ja ajatuksia juuri 16-17 vuotiaana ja silloin peili sai eri merkityksen. Se oli ikään kuin todiste, että olen olemassa. Samalla ajatuksella tutkin kuvajaistani kaikista heijastavista pinnoista. Se ei ollut ihailua tai vihaa vaan pelkästään todiste siitä, että minä olen olemassa.

Henkisemmällä tasolla ajateltuna peilaaminen liittyy tosiaan vahvasti varsinkin murrosikään ja nuoruuteen. Peilaa sitä itseään toisista ihmisistä enemmän kuin voi itse heijastaa sitä kuka toinen on kun se oma minä on niin vielä hakusessa.

Itselläni on hieman jäänyt tuo "peilivaihe" päälle ja vieläkin harrastan sitä aivan liiaksi, mutta onneksi iän myötä se peilaaminen on siirtynyt taiteisiin enemmän eikä niinkään toisiin ihmisiin. Kun luen hyvää kirjaa niin todella yhtäkkiä havahdun aivan kuin toisesta maailmasta olisin tupsahtanut siihen sohvalle kirja kädessäni.

Hassua, että tämä aihe osui silmiini, koska luin juuri silloin teininä Rodney Collinin kirjoittaman kirjan Valon peili, jossa juuri käsitellään tätä peili aihetta. Jostain syystä se nyt tarttui silmiini kirjastossa näin 6 vuotta myöhemmin ja minulle tuli jostain tarve lainata se ja nyt olen aloittanut lukemaan sitä ja en voi kuin hämmästellä miten osuva kirja se varmasti oli silloin 16-vuotiaana.

Olen opetellut henkisellä tasolla suhtautumaan itseeni lempeästi ja se on tarkoittanut sitä, että olen parhaani mukaan yrittänyt unohtaa kehoni, koska ne ikävät ajatukset, jotka aikoinaan johtivat syömishäiriöiseen käyttäytymiseeni tulevat niin helposti pintaan.

Nyt kun henkisellä puolella on tapahtunut edistystä niin pitäisi opetella rakastamaan myös tätä kehoaan ja siinä riittää hommia...  :crazy2:
Vieläkin...  :-[

Tuo Signin vertaus siitä ajoneuvosta, jossa hieman vaihteet reistailee jne ja
 :police: perässä oli aivan loistava.  :2funny: Juuri tuollainen olo on itsellänikin ollut, vaikka jossain vaiheessa ajattelin juuri niin että tämä on minun kehoni ja testataan sitten kunnolla mitä kaikkea voin sille tehdä...

Mutta minut pysäytettiin... ja joudun suorittamaan ajokortin uudestaan... ja tässä sitä nyt sitten opetellaan jälleen ajelemaan...  ???

Lumor noinhan se pitäisi mennä, mutta kun siitä peilistä ei näe kuin pelkästään itsensä vaikka kuinka yrittäisi muuta.

Vau!! Tätä olen kyllä monesti miettinyt. Nämä vaan ovat jotenkin sellaisia ajatuksia, ettei niistä kehtaa puhua, koska tuntuu, että ihmiset ajattelee, että nyt se on pimahtanut.. Ehkä eniten tunnistan itseni noista Mi-Olean jutuista. Joskus yllätän itseni pohtimasta, että "Niin, minä olen minä.. Ja minua on vain yksi.. Minä olen tässä kehossa ja pääni sisällä ja katselen näiden silmien läpi. Tunnen tämän kropan tuntemukset.. Minun pitää pitää huolta, että se pysyy niin hyvässä kunnossa, kuin mahdollista. Tuolta minä näytän peilistä katsottuna.. Miltähän mahdan näyttää muiden silmissä..? Minä ohjailen tätä kehoa minne milloinkin ja puhun toisten ihmisten kanssa ja he kuuntelevat minua.. Mutta eivät näe/kuule pääni sisälle.. (ainakaan useimmat :D)" Tästä meinaa vaan tulla aika irrallinen olo..  :uglystupid2:

Voi, miten paljon (http://i47.photobucket.com/albums/f178/Alextheangel/soapbox.gif)  niskaansa saa elämällä omaa elämäänsä täällä, mutta siihenkin tottuu.. kaikkeen tottuu ja mikä ei tapa, niin se vahvistaa. ;)

Olen kyllä saanut kuulla olevani narsisti ja materialisti, ylpeä ja uhkarohkea, vaikka en itseasiassa edes omista juuri mitään kuin kehoni ja vaatteeni päälläni ja ostan elämyksiä, eli esim. juuri sukellusreissuja, joista jää vain valokuvia, muistoja ja hurjan paljon tietoa ja viisautta. :D

Itse olen kyllä nauttinut joka hetkestä.  :)

Tunnen, että kehoni ja henkeni ovat kaksi eri asiaa, mutta sympioosissa toisiinsa.
Minä tunnen itseni niin, että minä asun tässä kehossa, vähän kuin asuisi talossa.  :)
Tunnen myös niin, että minulla on kaikki valta omaan ruumiiseeni ja sen toimintoihin ja miltä se näyttää, ikään kuin sisustaisin ja remontoisin asuintaloani mieleisekseni, mutta kehoni ei ole minä, vaan paikka missä asun ja mikä mahdollistaa kaiken fyysisen ja materiaalisen tekemisen.

Kehoni on kulkuvälineeni ja apuvälineeni saada asiat tapahtumaan materiaalisella eli fyysisellä tasolla.
Kehoni ei hallitse minua, vaan minä hallitsen kehoani.  ;)

En tiedä osaanko selittää tuota paremmin.  :uglystupid2:

Vapauden kaipuu minulla on ollut niin kauan kuin muistan. Olin lapsena kova karkailemaan pitkiäkin matkoja ja olen kokenut vanhempani, lapsen kehoni ja säännöt tuskastuttavan rajoittavina.  :o

Totta kai aloin tehdä suunnitelmia vapautuakseni.  :knuppel2:

Muistan, miten tein "taikoja" lapsena, että kasvaisin aikuiseksi nopeammin. ;D

Jossain vaiheessa murrosiän kynnyksellä tajusin, että taikaväline raha luo vapautta ja työ tuo rahaa ja mitä enemmän minulla on rahaa,
sitä enemmän minulla on vapautta ja sehän minulle sopii.   ::)
Aloin miettiä mistä hommista saan mahdollisimman paljon rahaa, eli vapautta. 

Tein opiskelujeni ohella töitä, ettei minun tarvitsisi velkaantua opiskelujeni vuoksi Suomeen ja jäädä siten "vangiksi".
Tykkään kuitenkin tuosta reissaamisesta ja asua maassa missä haluan ja mennä ja tulla milloin haluan,
olematta riippuvainen jostain toisesta ihmisestä ja hänen oikuistaan. :)

Vaikka suunnitelmani ei ole aina täydellisesti onnistunut, ainakaan ajan puitteissa ja aina on pitänyt aloittaa uudelleen, niin voitte vain kuvitella, miten V(http://i47.photobucket.com/albums/f178/Alextheangel/soapbox.gif)MAINEN joidenkin ihmisten mielestä olen.  :D :2funny:

Näin siis käytännön elämässä,
mutta suunnitelmani on aina pitänyt pienistä viivytyksistä huolimatta.  ;)

En tiedä, miten tuo syntymäkartassani näkyy.  :idiot2:

Mietin tuota, että miksi kukaan ei olla ylpeä kehostaan tai kehonsa taidoista, jos on tehnyt kovasti töitä sen virittämiseen.  :idiot2:
Ei se mikään helppo juttu ole tehdä.  ;)

Kyllähän paljon vähemmän tärkeitäkin asioita, kuten esim. autoa, huolletaan ja puunataan, että se pysyy kunnossa ja näyttää kiiltävältä.  :idiot2:

Kerran vain tässä kehossa ollaan.  :coolsmiley:

Että tälläistä...

Iloa, valoa ja rakkautta  :smitten:

Asterix

Tuo mitä Sign? kirjoitti tuosta, miten paljon 'antoisampaa' on vastavuoroisuus kuin peilaaminen, on minusta todella huomionarvoinen asia.
Jossain vaiheessa olin jo oksentaa jatkuvan peliteorian tyrkyttämisestä kaikessa. Sillä se tosiaan kuuluu vain 'itsensä sokealle alueelle' ja silloin kun ihminen kohtaa jotain suoraan juuri sinä mitä se on, ja on itse juuri mitä on, ei ole olemassa peiliteoriaa.
Joskus tälläinen peiliteoriaan 'hurahtanaut' ihminen, voi olla todella itsekäs ja etäinen, koska ei kykene vastavuoroisuuteen.
Hän on jossain kaukana ja saavuttamattomissa ja kohtaamattomissa. Hyvin yksinpuolista kanssakäymistä.
En toki tiedä, tarkoititko Sign juuri tätä, mutta jotenkin itse näin koen asian....
Ja vaikka myös joka hetki ottaisi huomioon sen, että ei välttämättä sadalla kohtaa, vaan itsessä on vielä jäljellä 'peitteitä', jotka peilautuu toisesta, niin se ei ole este vastavuoroiselle kohtaamiselle, jos sen yli kykenee näkemään.....kaikki osapuolet.

Ja tuo mitä Asterix kirjoitti, ei minusta kuulostanut mitenkään itsekkäältä tms. Vaan ihan terveeltä fyysisyydenkin kunnioittamisetla, ja fyysisten lakienkin.
Ei ihmisestä tee henkistä se, että hän kuvittelee, että voi unohtaa fyysisen todellisuuden tai alkaa halveksua sitä. Melkeinpä voisin sanoa, että päinvastoin.
On paljon haastavampaa yrittää hyväksyä ja kunnioittaa niin fyysistä kuin henkistäkin aluetta elämässä ja sovittaa ne vielä niin yhteen, että kokee elämänsä täyteiseksi.
Täyteisetä elämää kokevalla ihmisellä on muillekin jotain annettavaa!

Tosin sanotaan, että vapaus koetaan sisäisesti lopun viimeksi, ei ulkoisesti, mutta ei ole 'oikotietä onneen'  ;) , kokemus nimenomaan muuntuu täyteiseksi jokaisella alueella sitä kautta, että sen etsii myös fyysisesti ja varmasti sitä kautta, se löytyy myös henkisesti.
Tämä on tämä todellisuus tässä ja suurin haaste on hyväksyä se, paljon suurempi kuin se, että hyväksyisi henkisyytensä ja pitäytyisi vain siinä.

Minä ainakin itse peilaan itseäni myös fyysisyyteeni, en tarkoita pelkää kehollista fyysisyyttä, vaan myös materiaalista.
Minusta fyysinen todellisuus voi olla kuva minulle minun omasta sisäisyydestänkin (aah tätä peiliteoriaa taas )  :coolsmiley:
Jos sisäinen tilani, aikomukseni ja päällimäinen ajatukseni on synkroniassa, se luo todella nopeaan fyysistä todellisuutta sitä vastaavaksi. Jos taas siellä on jotein epätasapainoa, se luo fyysiseen elämääni myös sen kuvan. Ajallisesti se tuntuu vastoinkäymisiltä jne....kipuina yms...

Mutta nämä on vain teoriaa..."päivä vain ja hetki kerrallansa, siinä hetki mulle kallehin....."  :angel:

Lumor, olen ikäni ollut sellainen pieni sinnikäs "yrittäjä", tuntuu niin äärettömän vaikealta antaa asioiden vain olla.

Osaan kyllä olla tarkkailijana, mutta silloin tuntuu, että elämä menee jossain kaukana minusta ja ohi lujaa. Ilman, että minulla olisi siihen mitään osaa tai arpaa. Eli toisin sanoen, jos en yritä niin tunnen olevani ulkopuolinen.  ???
Voihan noidannenä, etten sanoisi tämä on niin vaikeaa...  :idiot2:

Sign, vitsi nää autovertauksethan oikeesti toimii aivan älyttömän hyvin.  :D  
:2funny: Jos se ajokortti olikin vain vähän aikaa hyllyllä, koska ne poliisit oli kans meihin ihan lovena ja halus ottaa meidän tiedot selville.
 ;) Eikun baanalle.  8)

Aina jossain vaiheessa kun mietin tätä peili juttua niin tulee sellainen peilimaassa tunnelma eikä enää tiedä yhtään mikä on todellista ja mikä ei ja tekisi vain mieli hajottaa jokainen peili  :knuppel2:

Tunteet ovat olleet jo pitkän aikaa peilini. Näytän sille miltä minusta tuntuu. Mutta aivan sama, koska en ole peilikuvani vaan jotain paljon paljon enemmän.
Toisin sanoen en myöskään ole tunteeni vaan jotain ihan muuta.

*sulkee silmänsä ja kääntää katseensa pois peilistä ja löytää itsensä maailman ääristä*  :smitten:

Suomalainen kulttuuri on oikea manipulaation mestariteos kaikkine väheksyvine sanontoineen ja asenteineen.

Olen nyt muuttamassa kuudenteen maahan asumaan työkuvioissa tapahtuvan muutoksen vuoksi ja oma käytännön elämän kokemukseni on, että jos jäät henkiin Suomen oloista, niin pärjäät leikiten missä tahansa muualla.  ;)

En edes saanut työtä Suomesta lukuisista yrityksistäni huolimatta!

Tosin nyt olen tyytyväinen etten saanut, koska toden näköisesti olisin sairaslomalla burn outin vuoksi, jos olisin jäänyt ja korviani myöden veloissa, koska Suomen järjestelmä toimii siten, että vaikka teet töitä hullun lailla, niin olet pakotettu elämään velaksi ja maksat loppuikäsi valtiolle ja eri instansseille suurimman osan ansaitsemastasi palkasta tavalla tai toisella. :o

Järjestelmä muistuttaa entisen Neuvostoliiton järjestelmää, mutta on vain hiukan hienostuneempi ja suomalaiset sentään saa pitää passinsa vielä.  ;)


Rohkeasti vain sinne, minne sydän vie.  :smitten:

Iloa, valoa ja rakkautta  :smitten:

Asterix

Tiellesi toivotan Rakkautta ja Valoa, Asterix, sillä seuraat vain se omankin Luojasi Valoa!  :smitten:

Tiedän sen nyt, kun luin tuon tekstisi, ettei olekaan tarkoitettua elää vain yhdessä maassa vaan elämämme jakaantuu jokaiseen kansaan tavalla, jota nyt jo harjoitat.  8) :angel: :smitten:

Niinpä niin

Kyllä se peilikuva kulkee käsi kädessä elämän kanssa. Kun suunta on hukassa niin peilistä kurkistaa joku outo hyypiö. Ja kun elämänpolku on kondiksessa niin sieltä kurkistaa se kenet tunnistaa omakseen.

Minä ainakin tervehdin joka aamu peilissä näkyvää maailmanparasta kaveriani silmästä silmään ja kiitän että se on jaksanut tähän asti tälläisen hemmon kropassa.
 :smitten:  :smitten:  :smitten:  :smitten:  :smitten:  :smitten:  :smitten:

hyvin sanottu. olen nykyään sitä mieltä, että on hyvin tervettä pitää itseään parhaana kaverinaan. sen jälkeen voi kutsua seuraan muitakin. kun sitä on pystynyt olemaan myös itsensä pahin vihollinen, eli ei olisi kohdellut ketään kaveriaan niin paskasti kuin itseään, joten miksi ihmeessä ei voisi olla myös itselleen huomioonottava ja kohdella arvostavasti :idiot2:

(http://www.subgenius.com/bigfist/pics5/fern18/bd_mirrorSoul1.jpg)

*no comments*

Niin.
Slloin sieltä näkyy, kateus ja huono itstunto.


 ;D ;D ;D ;D ;D

Kyllä sitä pitää pystyä olemaan myös itsensä pahin vihollinen, sillä itseään kun oikein kaltoin kohtelee niin alkaa syytellä muita, kun peilikuva alkaa irvistellä aamuisin. Senköhän takia se peilikuva on mykkä, että oppis huomaamaan, että ittessä on vika, kun se irvistelee eli kun sitä sormella osoittelee niin kolme sormea osoittaa itteen päin + sen peilikuvan yksi sormi. Peilikuva on hyvä opettamaan intuitiota, telepatiaa, empatiaa ym. koska se mykkänä ei kerro kuin ilmeillään tuntemuksistaan. Kun sitä sanattomasti oppii ymmärtämään niin elämä hymyilee myöskin muille, kun ei toisia syyttele olotilastaan. Ollaan itsellemme huomioonottavia ja kohdella arvokkasti peilikuvaamme niin se palkitsee meidät hymyllä aamuisin.  ;D
  :smitten:  :smitten:  :smitten:  :smitten:  :smitten:  :smitten:  :smitten:

Ikiaika kirjoitti:"Slloin sieltä näkyy, kateus ja huono itstunto."

=ego ::)

Sekä kaikki muut näkevät kaikki muut erilailla.. olen piirrellyt koko pienen ikäni ja piirrokseni ovat minun näkemyksiä ihmisistä. Kun piirsin kerran siskoani, hän väitti kiven kovaan näyttävänsä joltain aivan muulta :D. Sellaista se on.. varsinkin kun sisarini on juuri saavuttanut murrosiän, oma kuva kehosta ei ole vielä niin selvä ja aina mieleinenkään.. Kiltisti hän lopulta kuintekin oli mallina :).

http://www.deviantart.com/deviation/26873249/

Linkin paljastama kuva esittää siis pikkusiskojani.
Olen vasta aloittelija oikeiden muotokuvien piirtämisessä.

Itse ihmettelen kanssa itseäni...
(olipa ovelasti sanottu  :D )

Mutta peiliin kun katson niin oma kuvahan se sieltä pällistelee...  ;D
Joskus sitä miettii itsestään syvällisemmin joskus taas ei...
Riippuu ihan millä tuulella on  :2funny:

Yhä edelleen, asterix kirjoittaa kaikista selvimmin. :tickedoff:

Ei kyse  ollut kirjoitustaidosta ,vaan "lukutaidosta";)

Aivan.

Kuka tuota vain haluaa osata  tavata?
Minä en.

;)

    ;)

       ;)

        Peilistäni katsoo tuo komee venkula, ja kysyy :: ?

           Mitä tänään taas tehtäisiin, jotta maailma tästä



                     :2funny:

En. Harrastelen kotona vain :).

Kyllä intohimoa se on. Maalamalla ja piirtämällä voi toteuttaa itseään ja unohtaa niihin murheita ja tietysti varastoida ilojakin :).

Tuli tämä mieleen tästä keskustelusta. Katselen ihmisiä usein siten miten heidät piirtäisin. Usein he hämmentyvät, kun ala kertoa heille kuvasta jonka heidän kasvoillaan nään..

 ;)

      Tuntemattoman sieluun kurkkiminen  on  kielletty,

           ilman lupaa!!   ::)   ::)   ::)


                   :2funny:

Minä olen kaiketi niin outo ihminen itselleni, että oma naama näyttää ihan eri ihmiseltä peilissä. Välillä katson, että tuohan on kaunis naama ja välillä, että kuka tuo väsyneen näköinen vanha muija on.  :D

Hieno kuva Maiju.  :)