Astro Foorumi

Olen tässä viime aikoina miettinyt, että kun rakkaudelle ja ihastukselle löytyy ihmisten kartoilta käytännössä aina joitain yhteensopivuutta ja kiinnostuksen heräämistä selittävä tekijöitä, niin miksi on olemassa myös yksipuolisia tunteita? Eikö suotuisan synastrian pitäisi luoda poikkeuksetta molemminpuolista rakkautta?

Olipa mielenkiintoinen kysymys! :)

Siihen tuskin löytyy yksiselitteistä vastausta mutta ajattelin kertoa hieman omia pohdiskelujani. Olen sitä mieltä että kaikille ei todellakaan ole tarkoitus löytyä kumppani vaan osa joutuu elämään elämänsä yksin. Miksi - karmallisista syistä.

Astrologsesti tulee mieleen rakkauden planeetta Venus ja sen tekemät huonot aspketit ikäviin planeettoihin. Esim. Venus ikävässä kontaktissa Neptunukseen voisi tuoda harhakuvia rakkaudessa ja unelmia sellaisesta kohteesta, jota ei oikeasti ole (tai sitten tekeytyy itse sellaiseksi). Venus ikävässä aspektissa Saturnukseen voisi tuoda tunnekylmyyttä: ei osaa kunnolla rakastaa ja kohde vastaa samalla mitalla.

Lähinnä pohdin sellaista, että jos lapsena on kokenut jääneensä vaille vanhempien rakkautta (syystä tai toisesta) niin silloin aikuisena toistaa silloin opittuja käyttätymismalleja jolloin myös rakkauden kohde jää kylmäksi.

Omassa tuttavapiirissäni on useita naisia jotka hakemalla hakevat kumppania ja kun sellaisen sitten saavat haaviinsa niin iskevät kiinni kuin takiainen ja seurauksena mies juoksee pakoon.... jolloin rakkaus jää siis yksipuoliseksi.

Mitäs mieltä K-NRJ olet perääntyvästä Venuksesta?Onko sellaisen omaava todennäköisemmin tuomittu yksineloon?Itselläni sellainen on, ja kumppanin löytäminen tosiaan tuntuu olevan paljon vaikeampaa kuin muilla.

Näin aluksi huomautan, ettei ketään ole tuomittu yksin olemaan, ellei sitten välttämättä halua. Mikään ulkopuolinen (planeetta tai henkiolento) ei sitä määrää. Rakkaudeton elämä olisi julminta mitä mikään sielu itselleen suunnittelisi ja miksi se niin tekisi? Sellainenhan on täysin sen luonnon vastaista, sillä rakkaushan on sen(meidän) luonnollinen tilamme ja pohjimmiltaan meillä kaikilla on tarve jakaa sitä.

En siis usko, että kukaan jää yksin tällä planeetalla tai pohjimmiltaan halua olla yksin. On asioita, jotka voivat blokata rakkauden (pelot yms.), jotka ovat siinä tiellä.

Älkää tapittako sinne taivaalle vaan katsokaa peiliin. Vastaus on siellä.

Minulla on saturnuksen ja venuksen löysä yhtymä Kauriissa.. En ole tunnekylmä, päinvastoin. Hirvee paapoja ja lepertelijä.  :smitten:
En tosin rakastu helposti, en harrasta yhden yön juttuja ja olen vakaa ja luotettava etc. - Eli tuossa mielessä ne saturnuksen ominaisuudet kyllä tulevat esiin.

Mä tuikkaan tänne väliin, että olen Eileithyian kanssa jut samaa mieltä siitä, että ei kannata tuijottaa jotain planeettaa, käden viivoja tai henkiolentoja, eivät ne mitään kerro varmaksi, eikä osata nähdä tai kuulla mistä ne kertoo, mutta väitän, että kyllä vaan varmaan monenkin sielunsuunnitelmaan kuuluu jäädä yksin ja kumppanitta, on turhaa jeesustelua sanoa muuta. Koska kokemusta siinä on kerrakseen kun semmosen elämän läpi käy.
Onhan se sielun perusolemuksen vastaista olla vaikka massamurhaaja, mutta semmosiakin kauheuksia lie monen sielunsuunnitelmaan kirjoitettu.

Itte oon miettiny noita planeettoja omalla kohdallani ...kun Venus, Mars, Kuu ja Vesta ovat stelliumissa kala/oinaassa ja sitten kun koko hässäkkkä on neliössä Neptunukselle...mistä johtuin kyllä olen rakennellut rakkauksistani puolijumalia ja antanut enemmän kuin kaiken ja tippunut sit sieltä pilvilinnoista alas, että ai saakeli kun sattuu kun joku lyö mua todellisuudella päähän.
Eli minä kyllä voin rakastua yksipuolisesti, jos se toinen yhtään osaa sinnepäin teeskennellä. Mutta tuskin kuitenkaan ihmiseen, joka suoraa sanoo, että ei kuule beibe nyt kiinnosta ollenkaan, ei lämmitä.

Mulla siis Neptunus tekee neliötä noille kaikille ihan jos yksittäinkin tarkastelee, ja kun ne kerran on stelliumissa keskenään, niin voin kait sanoa että Neptunus tekee neliötä stelliumille :)

Stellium on se, että ne planeetat on yhtymässä keskenään. JOs joku planeetta siihen kohtaan nähden sit killottaa sopivasti...ikävästi neliössä, niin onhan se sillon neliössä niille kaikille ytymässä oleville planeetoille.
Mä olen toooosi huono selittämään näitä  :)

Niin joo ja synastriasta vielä sen verran että minusta se kuvaa vain suhteen mahdollisuudet eli "tämänkaltaista olisi luvassa jos löisitte  hynttyynne yhteen". Ei niinkään sitä onko tunteita vai ei. Monilta ystävyksiltäkin löytyy parisuhde aspekteja eivätkä he silti ole silleen rakastavaisia.

Ei sinänsä mitään astrologiaan liittyvää, mutta yksipuoliseen rakkauteen kuitenkin:

Yksipuolinen rakastuminen on ihmisen itse omilla ajatuksillaan luoma ilmiö:
Kun ajattelee rakastuneita ajatuksia toisesta ihmisestä ja haaveilee suhteesta tämän kanssa, elimistö ryhtyy ennen pitkää erittämään ihan samoja hormoneja, kuin molemminpuolisessa rakkaudessa. Rakastuneilla ajatuksilla ja haaveilulla saattaa siis aiheuttaa itselleen yksipuolisen rakkauden ihan sinne kehonkemian tasolle asti. Se on silloin ihan maallisin keinoin eli sillä omalla pakkomielteisellä (rakastuminen on eräänlainen pakko-oire...) ajattelulla/fantasioinnilla aiheutettua eikä sen kohde ole siitä missään vastuussa.

Yksipuoliselta rakkaudelta välttyy ihan vain sillä, ettei koskaan haaveile/fantasioi oikeista elävistä ihmisistä ennen kuin sitten kun tunteiden molemminpuolisuus on  jo varmistettu ja parisuhde käynnissä.  Itse noudatan ehdottomasti tätä sääntöä: Fantasioita vain mielikuvitusihmisistä, ei koskaan oikeista elävistä omassa lähipiirissä olevista ihmisistä. Elämänlaatu on tämän ansiosta parantunut huomattavasti, sen jälkeen kun tajusin tämän asian en ole kokenut enää ainuttakaan yksipuolista rakastumista.

Olen sun kans ihan samaa mieltä. ::)..En siis usko, että kukaan jää yksin tällä planeetalla tai pohjimmiltaan halua olla yksin. On asioita, jotka voivat blokata rakkauden (pelot yms.), jotka ovat siinä tiellä.

 :smitten: :smitten: :smitten: :smitten:

En sanoisi noinkaan.

Tässä tulee taas esiin se vapaa tahto ja omat ajatukset. Jos ajattelee että "Minä en ikinä löydä kumppania, olen aina yksin" niin jos sellaisia ajatuksia pyörittelee päässään niin silloin rakkauden löytäminen vaikeutuu.

En kyllä hirveästi osaa tätä aihetta astrologian näkökulmasta katsella. No itselläni on Venuksen ja Nepparin neliö ja nuorempana minulla oli haavekuvia rakkaudesta ja ihastuin sellaisiin tavoittamattomiin (julkkiksiin, rock-tähtiin yms) jolloin rakkaus jäi yksipuoleseksi. Sen jälkeen taas koin monta yksipuolista rakkautta miehen taholta (mies oli yksipuolisesti ihastunut, minä en) ja liitän sen kyllä tuohon aspektiin.

Niin, kyllä minäkin ihan vapaan tahdon kannattaja olen  :) Esitin tuon kysymyksen ehkä vähän typerästi, tarkoitin lähinnä sitä, että kun meillä kuitenkin kaikilla on erilaiset valmiudet eri asioihin, että perääntyvällä venuksella niitten valmiuksien voisi ehkä ajatella olevan vähän huonommat rakkausasioissa ym. venuksen piiriin liittyvissä asioissa, kuin "normaalilla" venuksella.Tai ei välttämättä huonommat, mutta ei niin ulospäin suuntautuneet.

Pitääkö paikkansa, että yleisesti tarinoissa ja elokuvissa yms. kuvataan ennemmin sinnikäs mies, joka lopulta monen mutkan kautta saa haluamansa naisen, kun taas naisia kuvataan useammin takertuvina riippoina?
Ajatuksena..

Sillä eihän yksipuolinen rakkaus, tai yksipuolisuuden ilmaisu vielä tarkoita, että homma ei koskaan ikinä enää voi onnistua. Se vain ei ole terveellistä, että jää tuon varjolla roikkumaan torjuen kaikki muut ympäriltään.
Ja miksi yksipuolisen rakkauden kokemuksia pitäisi vältellä? Kyllähän niitä varmasti ihmiselämässä tulee eteen, ja niistä oppii. En tiedä, kyllä minusta siinä alkuvaiheessa aina ottaa riskin, on pakko heittäytyä tunteillaan mukaan, jotta saisi jotain vastaankin. Sitten voi käydä myös niin ettei saa.

Olen myös samaa mieltä Eileithyian kanssa siitä, että (oman ajatukseni mukaan näin:) turha on miettiä oman elämänsä kohdalla sitä onko valinnut joskus sieluna itselleen yksinäisen elämän. Koska voitko mitenkään sitä oikeasti tietää? Ehkä oletkin valinnut elämän, jossa pitkän vaikean kauden jälkeen löydätkin todella ihanan kumppanin? Kyllä se hyvin paljon minusta on kiinni tässä elämässä tehdyistä tietoisista valinnoista, antaako mahdollisuuden rakkaudelle. Totta kai on mukana haittaavia tekijöitä, joille itse ei voi mitään, toisilla enemmän, toisilla vähemmän. Mutta turha sitä on siihen itsesääliin pukeutua, koska sillä tavalla ei ainakaan saavuta enempää.

Eihän sitä voikaan tietää.
Mutta yleisesti ottaen ajatukseen, että joku olisi yksin koko elämänsä, vaikka kumppania rinnalleen halajaakin, suhtaudutaan kuin johonkin mörköön.
Että ei se niin ole, jos toivot kovin ja muutat itseäsi sisältä siten että voit oikean ja aidon rakkauden saavuttaa, etc. niin avot!
Mutta minusta se ei ole niin suuri mörkö, eikä sen pitäisi olla, eikä olla toivoton vaikka sitä kumppania ei ole. Ehkä se onkin täysin ok ja hyväksyttävää ja ihan täysin tavallista, että on ihmisiä, jotka kaipaavat isolla koolla, mutta eivät koskaan sitä saavuta. Ehkä sekin pitäisi hyväksyä sellaisenaan, että asia voi niin olla ja sillätavoin myös jäädä, ja sen kanssa voi elää, ilman että tarvitsee tuntea olevansa vajaa, vaikka ne unelmat eivät täytykään. Ei tarvitse rypeä itsesäälissä, vaikka elämästä ei tule täyttä kymppiä jonkun asian suhteen, epätäydellinenkin voi lopulta olla täydellistä.
Arvostaa siis sitäkin asiain tilaa ja siihen liittyvää tunnemaailmaa sellaisenaan, ilman että umppaa heti jotain, jota voisit tehdä paremmin jotta saavuttaisit jotakin, koska ei tuollaisessa useinkaan ole toivomisen tai yrittämisen puutteesta kyse.
Minusta voi hyväksyä asian ihan asiana, että ok, olen ihminen, joka kaipaisin sitä sielunkummpania, unelmien prinssiä tai prinsessaa, mutta en sitä koskaan saavuta ja kannan tätä asiaa mukanani, ja opin rakastamaan itseäni ja elämääni siitä huolimatta matkan varrella.
Elämä on mahtavaa vaikka emme aina saa sitä kaikkea mitä toivoisimme. Tässäkin asiassa. Ja tässä ja nyt, siihen ei tarvita yhtään enempää.

Sen hyväksyminen juuri sellaisena asiana ei tarkoita sitä, etteikö se voisi joskus muuttua.

Yksi suurin estehän kumppanin löytämisessä on juuri tuo, että tuntuu siltä että se olisi pakko saada tai on toivoton tms. Eihän siinä silloin oikeasti halua rakastaa jota kuta ihmistä, vaan tarvitsee vain jonkinlaisen palkintopokaalin rinnalleen.

Ei se kumppani löydy millään taikakonsteilla mitä sanotaan, ei. Ja on ihmisiä, joilla on ne esteet niin suuria ettei voi mennä sanomaan, että "miksi et tee näin" jne. Mutta, lopulta se on vain niin sattumastakin kiinni, että olet oikeassa paikassa, teet oikeat valinnat, satut kävelemään juuri jostakin.. Mua taas kyllästyttää se, että jauhetaan kuinka ollaan tuomittuja olemaan yksin aina. Ei se niin mene, se voi ihan vaan olla, että niillä jotka on löytäneet jonkun on käynyt vaan tosi hyvä säkä, tai ovat sitten taas vaan tyytyneet johonkin. Se on oma valinta se aina, kuinka paljon vaatii. Ja kyllä sitä kuuluukin vaatia, juuri niin paljon kuin ansaitsee. Mutta hitsit niitä sentään, kun odotetaan että miehen pitäis tulla ja ensinäkemältä viedä jalat alta.. Ne miehet, jotka mussa on sen aiheuttaneet, on aiheuttaneet myös paaaaljon draamaa ja ongelmia, tasaisesta parisuhteesta ei tietoakaan. No, oon venuskauris, tykkään kun tunteet syvenee pikku hiljaa, sillon niistä tulee voimakkaita.

No justiin tuo, että voi, olen tuomittu olemaan yksin aina.
Se pitäs hyväksyä. Että jos niin koet, niin sitten se on niin, siinä se, pidä se, jos haluat siinä olla, niin ole, ei se ole maailmanloppu. Ja vaikka olisit siinä vaikket tahdokaan, vaikka koko loppu iän,
 niin sekään ei ole maailmanloppu, sellaistakin sattuu.
Eikä lässyttää ja vikistä ja vinkua jotain tiallle ja taputtaa päähän. Oi miten kauheaa...ehkä mua nyt sit vaan ärsyttääkin ihan jeesustelu muuten vaan...  anteeksi hienoinen agressiivisuuteni, pukkaa teksiinkin näköjään, vaikka johtuu jostain ihan muusta.
 :angel: :smitten:

Mullakin on semmonen kokemus, että nuo jalat alta vievät rakkautta heti ensi silmäyksellä ovat jotain ihan muita juttuja kuin niitä todellisia rakkaustarinoita...mutta just niin pöllöpäinen vesimies ja venus  :kalat: olen, että oletan sen suuren rakkauden tulevan hakemaan mua vaikka kotiovelta, kun aika on kypsä. Jollei tule, niin ei sitten, ei ollu tarkoituskaan  ::)

Ajattelisin että järkevä ja pikkuhiljaa syvenevä juttu on aitoa, ja just niistä tunteista ja nimenomaan aidoista sellasista rakentuvaa...mä en vaan ole semmosta koskaan kokenu, eikä lie ihmekään.

Varmastikin aina voi vaihtaa, mutta siihen onkin avain siinä, että hyväksyy sen yksinäisyyden ihan yhtä täydellisenä olotilana, kuin se parillisuuskin. Eiks sillon ole läksy opittu ja joku muu mahdollistunu?

Juup, minä lähinnä olen jotain mieltä ja pohdin ja minusta se on niin, en suinkaan väitä että se todella kiveen hakattuna ON niin.

Mä uskon että on se kaksoisliekki, mutta ei meidän ole sitä täällä tarkoitus kohdata, se on siellä kotona ja olemassa, ei täällä. No en sano ettei ikinä olisi tälläisiä suhteita, mutta kuitenkin.
Ja väärät on just niitä oikeita, sielunkumppaneita indiid. Mutta täytyy olla täysin mahdollista kokea sitä syvää yhtenäisyyttä jonkun muunkin sielun kanssa, kuin vain siihen omaan sielunperheeseen kuuluvan kanssa, jotain ihan uutta ja raikasta. Jollei näin olisi, niin sehän jakaisi meidät täällä meihin ja teihin, ja se on minusta ihan vieras ajatus.
Eli se sielunkumppani usein on auttamassa oppimaan täällä, ja se voi tehdä kovinkin kipeää. Jollei mitään sopimuksia olekaan, voi saada jotain uutta.
Ja varmaan "väärä" on sielunkumppani useimmiten juuri siksi, että siinä on se vetovoima, tuttuus ja läheisyys, mitä kaikkea, että siihen koukkuun jää kiinni. Jollei tuota mystistä vetovoimaa olisi, niin miksi sitä kiinnostuisi tai jäisi suhteeseen, joka ei ole sellainen kuin pitää? Enkä nyt ajattele, ettei ihania ja parantaviakin sielunkumppani suhteita olisi, tottakai sellaisellakin on tarkoituksensa ja voi opettaa paljon.

Tjaa...en mäkään mitenkään perillä ole, ihan omia ajatukisa vaan.
Mutta kai se voi olla samaankin aikaan inkarnoituneena täällä, mutta ei vaan tule tarkoitusta kohtaamiselle. Ja siis voihan se olla että on se kaksoisliekki jo päässy karmakierrosta ajat sitten veks, ja kattelee vaan tuolta toiselta puolelta. Toisaalta tässä törmää taas siihen, että aikaa ei ole, ja sit mulla mene ajatukset kyllä ihan umpisolmuun.
Mutta kaikenkaikkiaan ihan lohduttava ajatus tuo  :smitten: Ja pitääkö sitä ajatella, että ei olisi sen kaksoisliekkinsä kanssa yhdessä, vaikka ei olekaan, kyllähän sitä voi kantaa itse kukin sisällään? Ja ainakin yhteydessä, tietysti semmosen kaksoisliekin kasnsa nyt olis vaikka maailmojen takaa. Helposti, vois kuvitella.
Mua ainakin tosiaan lohduttaa, että on joku joka just tietää ja ymmärtää ja jakaa kaiken semmosena kun se on, vaikka se sitten oliskin ihan vaan mussa itsessäni  ::)

Noi nimitykset on ihan loputon suo...mikä lie, mutta se kaikkein läheisin sielu nyt kuitenkin :D
Ja skeptikoilla on ihan varmasti hauskaa, jos näitä täältä lueskelee :D

Mutta mun mielestä tosian tää ajatus on niin ihana ja lämmin että sen saa kyllä mulle myytyä.
Vähän niinkun käsi kädessä, mutta jotenkin ihan muuten kun fyysisesti  :)

Mutta sithän voi kai käydä sillainkin että molemmat on jo päässy karmakierrosta, mutta toinen palaa tänne johonkin tehtävään, ja tipahtaa taas siihen kiertoon takaisin ja sit joutuu inkarnoitumaan uudelleen että saa karmansa hoidettua.
Nyt on kyllä aikamoista spekulointia huuhaalla, mutta oiskohan tuommosissa tapauksissa  sitten se yksinäisyyden tunne ja kaipuu jotenkin vahvempi? että kun osa itsestä on jo kotona, mutta toinen osa tarpoo vaan tääällä vielä?

Minusta tää on hyvä..et piti laittaa    ;) ::)     http://www.youtube.com/watch?v=cvOOSkj9WNQ&feature=related           :smitten: :smitten:

Jaa-a. Paha sanoa.
Luulisin että hän on hyvin henkinen ihminen ja ehkä ihan tietämättäänkin, luonnostaan sellainen. Selvänäköinen yms.
Aika vaikea kai olisi tuollaisen sielun olla aivan täysin "ei henkinen", mutta ehkä hän ei todellakaan keskity sen henkisyyden perässä kirmailuun vaan se sitten niinkun kulkee hänessä mukana, itsekseen ja ilman töitä`?

Emmä tiä meneekö off topicciin ihan kokonaan kun eiks me ykspuolisesta rakkaudesta olla kirjottamassa, ja tuota niin, tämähän voi olla sellainen asetelma ihan hyvin  ::)

Tässäpä lissää.. ::)  Minusta voi tälleen musiikin kautta ns. viestittää  toiselle,  http://www.youtube.com/watch?v=etJZZoaihHA&feature=related        :smitten: :smitten:

Oon omana kokemuksenani huomannut, että nykyisessä suhteessa kun on tunteet pikku hiljaa voimistuneet, niin se rakkauden kokemus on paljon syvempi, ja siinä mielessä itse asiassa enemmän ravisuttavampi kuin nuo ensisilmäysjutut. Ne on aina kuitenkin jollain tapaa ulkokohtaisia. (Toki tämäkin suhde jossain alkuhuumassa vielä kai on, kuinka monta vuotta sen sanotaankaan kestävän?  ::) Sen muodostuminen on vain tapahtunut eri tavalla, tuntuu että samalla kun itse on tässä omana itsenäänkin kasvanut aika paljon, niin samalla on tunteet syventyneet koko ajan, se kasvu on tapahtunut sinne yhdistävään suuntaan.)

Olen silti sitäkin mieltä, että kaikenlaiset suhteet on kokemuksina hyviä, tuommoisia ensisilmäysjuttujakin on kiva kokea. Puhumattakaan sitten tästä yleisestä kliseestä, kuinka joka suhteesta voi oppia jotain. Jos ei ihan jokaisesta, niin aika monesta kuitenkin.
Ja miksipä ei jolle kulle sopisi vaikkapa hirveän draamaa täynnä oleva suhde? Jos haluaa semmoista? Kuka minä olisin sanomaan, että se mistä minä pidän olisi paras mahdollinen.  ;D

Miksi muuten aina on se oletus, että karmallinen suhde tai kaksoisliekki yms. = tuskaa, kärsimystä, ongelmia?

Tavallaanhan jos on suhde, jossa on vahva intohimo ja puoleensaveto, mutta suuria ongelmia, niin miksi ihmeessä sellainen suhde olisi se kaksoisliekki, tuohan todistaa, että siellä on jotain niin suurta että ei kuitenkaan kunnolla sovita toisen kanssa yhteen? (en näköjään osaa kirjoittaa lyhyitä lauseita  :-[) Minusta vaikka ihan hyvä ystäväkin riippumatta sukupuolesta voi olla se kaksoisliekki, eihän siinä tarvitse olla kysymys mitenkään seksuaalisuudesta?

Vai onko tässä taas kyse siitä, että kaksoisliekki on se, jonka tarkoitus on opettaa sinua, ja siksi hän on se kaikkein vaikein suhde? Mutta miksi ihmeessä näin? Eikö tälläinen ihminen voi olla vain matkan varrelle tullut oppimisen mahdollisuus ilman mitään suurempaa leimaa vain sen takia, että sattuu olemaan suuri seksuaalinen vetovoima olemassa? Kyllä ne tärkeät ihmiset mitä lopulta kaipaa elämäänsä on mielestäni niitä jotka ovat hyviä ystäviä. Ei kai kukaan intohimoa ja draamaa ikuisesti jaksa, no minä en ainakaan jaksaisi.

Sehän vasta on hyvää karmaa, kun löytää jonkun jonka kanssa synkkaa luonnostaan hyvin yhteen ilman turhia tuskia. Sen pitäisi olla karmallista mielummin.  :P


Tunnustan, etten tunne termiä, enkä usko että voisi olla olemassa vain yhtä kaksoisliekkiä. Kyllä niitä läheisiä sieluja on muitakin.


Ja anteeksi, jos menee jo liikaa off-topic...  :P

Olen Kuuhildan kanssa samoilla linjoilla monissa tämän ketjun kommenteissa.

Sitä vaan mietin, miksi ihmeessä yksipuolista rakkautta pitäisi välttää? Rakkaushan on aina hyvä asia. Eri asia on, jos jää epätoivoisesti riippumaan toisessa ja vaatii naimisiin yms. Mutta oikea rakkaus ei koskaan pakota. Jos rakkaus tuottaa tuskaa, se ei ole rakkautta vaan riippuvuutta.
Ihmistä voi vaalia sydämessään ja rakastaa ehdoitta.

Minusta tuntuu oudolta, että pitäisi rakastaa jotain mielikuvistushemmoa tai julkkista päiväunelmissaan, ettei vaan rakastu oikeaan ihmiseen  :idiot2:. Sehän on kuin jotain henkistä onanointia. Taitaa olla haavoittmisen pelko taustalla. Mielikuvitushemmo ei koskaan hylkää, eikä loukkaa (ellei ole niin tyhmä, että kuvittelee sellaista). Koko elämänsä voisi elää mielikuvitusmaailmassa kauniina, rikkaana ja rakastettuna. Siinä saattaa vaan jäädä oikea elämä elämättä ja tunteet kokematta.

Yksipuolista rakkautta on täälläkin ollut. Miksi juuri nuo miehet joita olen pitänyt juuri oikeina ei olekkaan ajatellut minusta samala tavalla. :knuppel2: Tiedän että olen kaavoihini kangistununut enkä antaisi mahdollisuutta miehelle, joka ei ole  ns. "tyyppiäni" Ehkä se "tyyppi" jonka olen määritellyt mielessäni onkin vaan haavekuva jota en koskan saavuta.

Nyt olisi yksi "paperilla" hyvä mies kiinnostunut, mut minä taas en :( Jännä tosin kun tapasin tämän miehen ensi kerran, aistin muurin jota en ole koskaan kenenkään kanssa kokonenut. Ei kiinnostanu pätkääkään ja tuntui etten halua sitä muuria edes yrittää purkaa. Nyt kun olemme tavanneet useamman kerran on muuri kadonnut, tosin ammatiltaan tuo mies on kiinnostava, mutta tuntuu että se yrittä esittää jotain mitä ei ole..

Ylläolevasta tekstistä ei löydy rakkautta edes nimeksi.  >:(
Puhut miehestä, kuin objektista. Silloin kun ihminen oikeasti rakastuu, ammatilla ja muilla seikoilla ei ole mitään merkitystä.

Tuossa tuntuisi olevan kyseessä opimaalisen asuinkumppanin ja esittelyvälineen etsintä.

Rakastaminen ei aina johda parisuhteeseen, eikä kaikkiin parisuhteisiin liity rakkaus.

Tottahan se on, että rakastumista ei voi pakottaa ja itse ei voi valita kehen rakastuu. Tolla ammatilla en tarkottanu mitään rahallista statusta. Olen itsenäinen ja en ole kiinnostunu maallisesta mammonasta. Miehekkäät ammatit saa vaan sukat pyörimään jalassa :D Ja tiedän toki senkin ettei ammatti kerro millanen ihminen oikeesti on. Plääh pitäisi vaan antaa enemmän mahdollisuutta ja tiedostan myös sen että olen sitoutumiskammonen.

Yep..  oon taas ihan sammaa mieltä ..sun kans.  Et vaikka ois kuinka toinen lukenut ja varakas.
Ja toinen vähemmän kouluja käynyt ynm.  Niin ei sill oo mitään merkitystä.
Paljonhan sitä sanotaan, et ota se kun on paljon käynyt kouluja ja rikaskin.. :o

Tuli nyt tämä biisi mieleen..http://www.youtube.com/watch?v=_mKdCxHkW1Q&feature=related     :smitten: :smitten:

Minusta tossa bufin tapauksessa on kyse enemmänkin siitä, että antaa mahdollisuuden sille rakkaudelle edes syntyä?
Kun eihän se aina tule heti saman tien siinä, ensin tutustutaan ja tunnustellaan jne.

Mutta kyllä sitä ammattiakin katsoo, en väittäisi ettei sillä mitään merkitystä olisi. Kyllä pidän tärkeänä sitä, että mies suuntaa positiivisesti tulevaan päin, eikä ajelehdi päämärättömästi jossain. Sellaisiin tyyppeihin rakastuminen kuluttaa voimia ja johtaa siihen ettei käteen jää mitään. Totta kai se on rakastumista, joka unohtaa kaiken, mutta joku realiteetti pitäisi olla, jos nyt esimerkiksi perheen haluaa tai muutenkin vain vastuuntuntoisen miehen. Eihän se koulutus mikään tae millekään ole, eikä eri koulutuksien perusteella voi ihmisiä jaotella, vaan tärkeintä on se että on sitä vastuuntuntoa ja suunnitelmia.
Ja voihan jonkun ammatti olla vaikka vain mielenkiintoinen, niin että sellaiseen ammattiin ruvennut ihminenkin vaikuttaa mielenkiintoiselta.  ::)

No joo..en mä sil ammatilla tarkottanukkaan ..ettei sillä ois mitään merkitystä.. :) Positiivisuus ja huumori on plussaa.. ::) :smitten:
Siinä suhteessa täytyy olla jokin maaginen juttu..et se toimiii.. ::) :smitten:

Hmmmm, ymmärrän kyllä pointtinne.
Sana rakkaus taitaa olla taas se, mikä aiheuttaa ongelmia. Sitä kun on niin monenlaista ja asteista.

Itsekin aikoinaan pariutuessa ja sopivaa isäehdokasta etsiessä kiersin rentut kaukaa. Ja kierrän edelleen.
Lasteni isää kohtaan tunnnen rakkautta ja kiintymystä, mutta se on enemmän järjen sanelemaa ja ehkä hieman tuota riippuvaisuuttakin.

Kuitenkin suurimmat opettajani rakkaudessa ovat olleet edesmennyt lapseni ja kaksoisliekkini, jonka onnen asetin oman onneni edelle.
Kummassakaan tapauksessa ei ole mitään tekemistä sillä, onko tämä rakkauden kohde fyysisesti läsnä elämässäni. Kaikkein puhtain rakkaus iloitsee toisen onnesta ja toivoo jonkun toisen rakastavan häntä, jos ei itse voi.
Kuolleen lapseni vierellä täytyin suunnattomasta rakkaudesta tuota pientä olentoa kohtaan. En ole koskaan sen jälkeen kokenut niin järisyttävää rakkauden aaltoa.
Minä olen siis paradoksaalisesti löytänyt rakkauden oppiläksyn tuskan ja menetyksen myötä.

Toivon ja uskon, että joku voi löytää sen sitoutumalla sopivaan kumppaniin.

Juu, näinpä  varmaankin...Sitä kun on niin monenlaista ja asteista.
Ja jokainen kokee sen omalla tavallaan..se sallittakoon kaikille. :smitten:

Niin, eihän sitä kukaan toinen voi määrittää. Tuntuu vaan, että ihmisten kärsimys johtuu usein siitä, että luullaan rakkaudeksi jotain sellaista, mikä ei ole rakkautta. Etsitään jotain, mitä ei voi löytää niillä krittereillä.

Elämän suurin oppiläksy taitaa jokaisella liittyä Rakkauteen - tavalla tai toisella   ;) :smitten:

Juups.. :smitten:.Elämän suurin oppiläksy taitaa jokaisella liittyä Rakkauteen - tavalla tai toisella    ;) :smitten:

Useassa  laulussakin..se on tuo joko menetetty rakkaus  ???  Tai olet rakkain.. ;) ??? ::)  :smitten:

Yksipuolinen rakkaus voi olla myös ihan vain omilla ajatuksilla aiheutettu: Kun ajattelee rakastuneita ajatuksia jostakusta, saa aikaan aivan saman hormonimyrskyn kehossaan, kuin mitä tapahtuu oikean rakkaussuhteen alkuvaiheessa.  Se toinen ihminen on tähän aivan syytön, hän ei välttämättä ole edes tietoinen rakastuneita ajattelevan olemassaolosta.

Yksipuolinen rakkaus voi siis karman ohella olla myös ihan vain sielun itse itselleen haluama oppiläksy tästä aiheesta, jossa se rakkauden kohde on sivuosanäyttelijä, eikä mitään varsinaista karmallista sidettä ole olemassa.

Minä pidän tiukan linjan tästä syystä: Jos kaipaan ajatella romanttisia, ajattelen niitä vain mielikuvitushenkilöistä, en koskaan oikeista elävistä ihmisistä varsinkaan jos he ovat omassa tuttavapiirissäni niin, että tapaankin heitä silloin tällöin.

joopa joo! olen tässä foruumissa viimeistä kertaa ja kysyn että mitä sanotte siitä kun on kaksi miestä toinen hellä ja huolehtivainen mutta lähellä ollessa ei tuoksu hyvältä vaikka on suihkunraikas enkä tarkoita hajusteita vaan hengitystä ja ihontuoksua, makua. henki haisee vaikka kalusto on puhdas, iho ei tuoksu hyvältä eli lähellä, sylissä en pysty olemaan vaikka mies olisi kuinka hyvä ja hellä ja avulias. sitten taas on mies joka krapulaisena ja ilman suihkuakin tuoksuu hyvältä mutta hänen kanssaan en saa olla hän ei halua minua vaan riitelevän, pettävän ja ryyppäävän naisen joka solvaa julkisella paikalla.silti mies juoksee perässä aina kun nainen vinkkaa pikkusormellaan ei se kyllä minun mielestäni rakkautta ole vai...
kertokaapa minulle mitä teen pidänkö nenästä kiinni tuo tosissaan oleva mies tulee lähelle ja haluaa minut syliin vai olenko yksin koska tuo samantuoksuinen ja jota rakastan tosissani ei halua minua kun ei rakkautta voi opiskella ei hän enkä minä????
minä olen tällä palstalla vähän kiviriippa. mutta tämä on viimeinen mitä kirjoitan minnekään koskaan :-[ :'( :-\
en myöskään enää soita minnekään enkä laita tänne noita  hölmöjä juttuja en julkisesti enkä yksityisesti
halusin tietää miten rakkautta voisi opiskella kun mielestäni "pyykkipoika nenässä rakasteleminen" ei  oikein ole niinkus tiedätte... sitä mitä pitäis olla kahden ihmisen kahdenkeskisissä hetkissä täynnä onnea, rakkautta ja intohimoa............!!!!!!!!!!

Miehen tuoksu kertoo naiselle, onko geneettinen yhteensopivuus hyvä: Hyvältä tuoksuvan miehen kanssa geenit ovat sopivasti erilaiset niin, että mahdollisten jälkeläisten immuunijärjestelmä on mahdollisimman tehokas. Pahalta tuoksuvan kanssa taas ei.

(HUOM: Jos käytät hormoniehkäisyä, juuri se vääränlainen mies tuoksuukin hyvältä, ja oikeanlainen pahalta! Yhdistelmä- ja ehkäisypillerit keikauttavat tämän systeemin päälaelleen. Eli jos syöt juuri nyt jompaakumpaa, on se pahantuoksuinen itse asiassa se geneettisesti parempi vaihtoehto. Alkaa tuoksua hyvältä, kun lopetat pillerit)

Mutta täysin tuoksusta riippumatta:
Miksi tavoittelisit miestä joka ei sinua halua, tai kohtelee huonosti?

Hyvä motto on: Jos et tykkää kengänkuvista naamassasi, älä rupea kynnysmatoksi.

Yksikään mies ei ole sen arvoinen, tuoksusta riippumatta. AIvan hyvin voi törmätä geneettisesti hyvin yhteensopivaan mieheen, jolla on jonkinasteinen ongelma tai luonnehäiriö, ei sellaista kannata sietää sekuntiakaan, vaikka kuinka hyvältä tuoksuisi. Kannattaa välttää kuin ruttoa, toista ihmistä ei voi millään muuttaa. Jos huonosti kohtelevan kanssa ryhdyt kimppaan, niin sitten ei ole asiaa valittaa siitä huonosta kohtelusta, eikä myöskään vaatia toista muuttumaan. Se ei nimittäin onnistu.

Ansaitset parempaa.

Tuskinpa sekään mies oikea on, joka tökkii jatkuvasti vastaan. Mutta eipä se tarkoita sitäkään, että tuo mies, joka sinua ei näytä haluavan olisi sitten ainut vaihtoehto. Tulevasta ei koskaan tiedä. Ja, hitot vie, jos mies haluaa jonkun muun, niin menköön sinne, se on hänen menetyksensä se sitten.  ;) Ei ketään väkisin saa.. Unohda, unohda ja unohda, sitten vasta voi löytyä joku muukin joka ei enää töki vastaan, kun et vertaa aina kaikkia siihen yhteen mieheen. Jos mies oikeasti haluaa sinut eikä sitä toista naista, hän tulee sinun luoksesi. Näitä yksinkertaisia aina hoettuja lauseita, mutta hyväksi todettuja..
Ja et tietenkään ole mikään riippa, kyllä täällä saa tuntemuksiaan jaella.  :)

Olen miltei jo ammattilainen yksipuolisissa rakastumisissa ja tähän asti olen luullut että yksipuoliset tunteet ja torjutuksi tuleminen on pahinta mitä voi olla (siis rakkausasioissa) mutta nyt olen ihan uudenlaisessa tilanteessa: saankin vastakaikua mutta silti en saa mitään.  :o (Miehellä on perhe.) Tämä kummallinen välitila onkin kaikkein kauheinta - yleensä kun olen tullut torjutuksi, olen suremisen jälkeen kyennyt unohtamaan kohteeni ja jatkanut eteenpäin, nyt olenkin jäänyt pahasti jumiin tähän.  :'( Välillämme on vetovoimaa, mutta mitään jatkoa ei lyhyelle kohtaamisellemme ole tulossa (paitsi 3 ennustajan mukaan, heko heko...), joten olen epätoivoinen ja hukassa. Näköjään ei riitä että toivoo joskus saavansa vastakaikua, pitää toivoa myös sitä että jutusta tulisi jotain!  ;D

Tiedän, että varattu mies on epäterve kohde, ja että minun pitäisi löytää uusi kohde, mutta en osaa, en niin kauan kuin olen kiinni tässä. Ihastun aika harvoin ja sitten se kestää ja kestää... Venus Kaloissa tekee minusta yltiöromanttisen ja sentimentaalisen.  ;)

Olisi helppoa olla ihminen, joka pystyy tapailemaan miehiä ja kokeilemaan tuleeko jutusta jotain. Minä en kykene moiseen koska vaadin että heti alussa on tunnuttava edes joltain, oltava jotain viehätystä ja kipinää (edes ystävätasolla), en jaksa kokeilla muuten koska tiedän että en myöhemminkään tunne mitään. Jotkut sanovat että pitää kiinnostua siitä joka kiinnostuu minusta, mutta hah, suomalaiset miehetkö muka tekisivät aloitteen ja ikinä ilmaisisivat mitään??!!  :2funny: Tuon varaan ei voi mitään jättää jos jotain haluaa.

(Jos tämä selostukseni ei liity ketjuun niin sori...  :) )

Oletko miettinyt että miksi rakastut tälläisiin jo valmiiksi tavottamattomiin miehiin? Et ehkä kestäisi jos suhde olisikin oikeasti läheisempi? Toivottavasti näin suora lähestyminen ei loukannut :-[

Ei loukannut. :) Olen miettinyt tuota koko ikäni. Kyllä kestäisin läheisemmät suhteet koska olen saanut seikkailuita ja seurustellutkin kahdesti, mutta jostain syystä vaan kiinnostun hankalista kohteista... Ja kukaan ei taas ole minua koskaan lähestynyt eli itse olen aina tehnyt aloitteet. Vaikea siis kiinnostua siitä joka kiinnostuu minusta. Kun en tiedä missä ne ovat.  :o

Tää on nyt ehkä maailman ympäripyörein neuvo :D Itse uskon vahvasti oikeaan ajoitukseen ja se on ehkä jonkinlainen elämän filosofiani myös. Eli, ehkä löydät sen oikean miehen kun aika on sille kypsä ja muutkin olosuhteet. Itseni kohdalla olen huomannut ettei tahtomani asiat onnistu jos yritän liian aikaisin tai jotenkin pakottamalla.
En tiedä saitko tuosta ajatuksesta mitään kiinni tai oliko siitä mitään hyötyä :crazy2:

No enpä oikein tiiä..  :o Kyllä pitää olla aika flirtti ja hakeutua sinne missä miehiä on, jotain meinaa saada. Vanha viisaushan on että ei kukaan tule kotoa hakemaan!  ;D Ei tänne seinien sisälle voi jäädä ajoituksia odottelemaan. Ja minusta olisi elämänhaaskuuta ja liian traagista, jos nuoruus menisi hukkaan ja vasta vanhainkodissa löytyisi joku pappara rollaattorin kanssa.  :2funny:

No onhan se toki niinkin. Itselläni ei aina tahtomani asiat onnistu jos yritän väkisin. Oon todella huono kirjoittamaan ajatuksiani sanoiksi joten varmaan pointtini taitaa mennä usein ohi tällä foorumilla. Onnea kuiteskin sinulle miekkosen metsästykseen :smitten:

Kiitos.  :) Haluan vain sen yhden...  :smitten:

Kaipa se pointti tuossa on se, että luottaa siihen, että uusi mies kyllä löytyy sieltä, vaikka luopuukin hänestä, jonka kanssa ei tällä hetkellä vain ole mahdollista olla suhteessa. Eihän se sitä tarkoita, että lopettaa kaiken oman aktiivisuuden ja vain odottaa universumilta kaikkea laskeutuvaksi syliin. Vaan sitä, että luottaa elämään. Asioita tulee eteen, monta kertaa, vaikka se aina sillä hetkellä tuntuu niin ehdottomalta ja vain yhdeltä ja ainoalta oikealta, taaksepäin katsottuna se ei ole sitä ollut, vaan itse asiassa uusia erilaisia hienoja asioita/suhteita on tullut. Jos taas taaksepäin katsottuna olisi jäänyt kiinni siihen yhteen, ei olisi löytänyt niitä uusia. Kun katsoo vain yhtä, näkee vain yhden. Ja jos jää kiinni, ei käsittele, ja jos ei käsittele, ei opi sitä mikä tilanteesta olisi mahdollisuus oppia, eikä mene eteenpäin.

Eilen mietein mistä tunnistaa sen, että se suhde on se ns. oikea tai mistä tietää, että kannattaa pitää kiinni. Päädyin tulokseen, että sen lisäksi että tiedän sen tällä hetkellä hiljaisella totuudella, minulla ei myöskään ole enää pakottavaa tarvetta kysellä neuvoja mistään, keneltäkään tai korteilta. Ei ole mitään kysyttävää, sillä tunnen itse täsmälleen kaiken tarvittavan. Monissa suhteissa on alussa paljon kysymysmerkkejä, ja niitähän hirveästi haluaa kysellä, ja suhteesta myöhemmin voi muodostua se hyvä. Niin kauan, kuin on jotakin kysyttävää, on mielestäni itse asiassa kysyttävää itseltään, siis ei tiedä mitä itse haluaa. Niinhän se on, sillä jos tietäisi mitä itse haluaa, tietäisi täsmälleen mitä missäkin tilanteessa tekee, miten mihinkin toisen siirtoihin reagoi. Ja niin kauan kun ei tiedä mitä haluaa, sen sijaan että patistaa toista päättämään, pitäisi ensin selvittää se mitä itse sisimmässään haluaa. Se sisin meillä aina tietää sen, mikä lopulta on parasta, ja se siellä hankaa vastaan ristiriidassa muiden halujen kanssa.

Kun kyseessä on perheellinen mies, nousee se ajatus, että oletko aivan varma siitä mitä nyt haluat? Oletko aivan varma, että haluat sitä mitä tulet saamaan? Oletko aivan varma, että kestät elää sen kaiken kanssa siinä suhteessa, sillä ne seuraavat mukana kyllä? Kuinka paljon se kaikki mitä nyt tapahtuu ja on, tulee painamaan mieltäsi tulevaisuudessa ja vaikuttamaan suhteeseen? Nämä kysymykset on hyvä pohtia ennen päätösten tekoa.

Se, että aika on joskus oikeasti kypsä, pitää paikkansa. Joidenkin asioiden on tarkoitus opettaa aivan muita asioita kuin sillä hetkellä tuntuu, että niistä haluaisi. Jotkut asiat on käytävä läpi ennen kuin toisia tulee tilalle. Toki voi käyttää voimaa ja puskea läpi oman tahtonsa huolimatta intuitiostaan tai mistä tahansa, mutta tällöin voi huomata jossain vaiheessa, että on lähtenyt johonkin keskeneräisenä tai lähtenyt kokonaan väärään suuntaan.



Silti, jotkut asiat ovat sellaisia, mitkä ihminen tuntuu tarvitsevan käydä kantapään kautta läpi. Eri ihmisille nämä ovat eri asioita. Ja se, mitä se ihminen sieltä kantapään kautta huomaa ja oppii, voi olla täysin erilaista, kuin mitä joku toinen sieltä on oppinut. Jos siis itse olen oppinut sen, mitä yllä kuvasin, se ei tarkoita, että jokainen samoista kokemuksista oppisi saman. Siksi voin vain kertoa oman näkemykseni asioista. Se kuitenkin, että olen oman elämäni kautta nuo huomannut, antaa niille tärkeysarvoa, eivät ne täyttä huuhaata ole. Toivon siis, että pituudesta huolimatta viesti jaksetaan lukea.  :)

Perheelliset kiinnostuksenkohteet herättävät aina minussa tämän kysymyksen, jonka vuoksi itse en sellaisia tavoittele ja jos tavoittelevat minua, niin saavat suorasanaiset pakit välittömästi:

Jos perheellinen mies olisi valmis pettämään vaimoaan minun kanssani, niin miksi hän olisi sitten minullekaan uskollinen, jos meille joskus  suhde syntyisi? Onhan hän jo minusta kiinnostumalla osoittanut, että hän ei ole yksiavioisuuden suhteen luotettava.

Jos haluaa miehen joka varmasti pettää, niin perheellisistähän niitä sitten löytää...

Aikamoista yleistämistä. Minä ainakin haluaisin tietää tapauksesta tarkemmin ennen tuomitsemista - ja toisaalta ennen seksiä.

Perheellisellä saattaa olla suhde päättynyt ja miehellä/naisella haku päällä. Tietysti jotkut odottavat toisilta niin korkeaa moraalia, että entinen suhde pitää lopettaa ennen uutta. Joskus kuitenkin käy niin, että rakastuu liitossa ollessaan. Se ei automaattsesti tarkoita, että ihminen olisi valmis pettämään hyvässä suhteessa.

Yep, minä tarkoitin tilannetta, jossa perheellinen ei ole eroamassa, ero ei ole vireillä tms.

Ja juu, kyllä minä ihan suoraan vaadin että entinen suhde pitää lopettaa ennen uutta - paitsi jos omin korvin kuulen vaimon antavan miehelleen luvan etsiä sitä uutta, vaikka edellinen suhde on vielä meneillään.  ;D On ihan eri juttu, jos puolisot jotka ovat eroamassa yhteisymmärryksessä toteavat että molemmat voivat jo ruveta etsimään uutta, vaikka paperisota vielä onkin  meneillään. Sellaisia tilanteita en tarkoittanut. Tarkoitin niitä, joissa se edellinen puoliso ei ollenkaan tiedä että uutta jo haetaan, olipa ero sitten vireillä tahi ei. Sellainen on ihan suoraa epärehellisyyttä ja minä edellytän kumppanilta rehellisyyttä - muitakin kuin minua kohtaan. Ja jos hän on muita kohtaan epärehellinen, en voi luottaa siihen että hän olisi minua kohtaan rehellinen.

Vaadin myös että entinen suhde pitää lopettaa ennen uutta sen vuoksi, että en halua olla kenellekkään se vanhasta suhteesta irrottautumaan auttava motivaattorisuhde, tai se laastarisuhde johon vanhan suhteen ongelmat siirtyvät ellei vanhan suhteen jälkeen ole kohtuullista aikaa yksikseen ja mieti mitä meni pieleen. Lisäksi edelliseen puolisoon kohdistuvat kaunat saattavat siirtyä huomaamatta uuteen suhteeseen, ellei niitä käsitellä ennen uuden suhteen alkua. Minulla on kokemusta tällaisesta, toinen rupeaa puhumaan minulle kuin vieraalle ihmiselle. Oudolta tuntui, kunnes tajusin että edellisen traumaattisen suhteensa naiselle hän siinä puhuikin, eikä minulle.

Vasta eronneen kanssa kimppaan ryhtymisessä on aina riski sen vuoksi, että yhdestä suhteesta suoraan toiseen pomppaaminen estää käsittelemättä niitä solmuja jotka edellinen suhde aiheutti, tai joiden vuoksi se edellinen suhde meni mönkään. En halua toisten traumoja omiin suhteisiini.

Mutta meitä on niin moneksi, joku voi juurikin haluta turhaa draamaa tai kolmiodraamaa jostain oudosta minulle käsittämättömästä syystä.

Aikamoista yleistämistä kyllä... Omasta puolestani en voi sanoa muuta kuin että elämä ei ole niin mustavalkoista ja yksinkertaista, että kaikki aina ensin lopettaisivat suhteen ennen kuin ryhtyvät uuteen. Itselläni ei ole kokemusta moisesta enkä todellakaan ole edes saamassa mitään tältä varatulta mieheltä, eli en osaa sitä sen kummemmin eritellä ja ajatella, miten kaikki menisi jos jotakin...

En ole ennen ollut kiinnostunut kenestäkään varatusta, mutta näin nyt on päässyt käymään. Taistelen asian kanssa joka päivä. Yritän hyväksyä etten saa mitään.

En tahtoisi kuitenkaan rajoittaa rakkautta niin, että minua esim. ei saisi lähestyä kukaan varattu. Joogassakin käskettiin rakastua mahdollisimman moneen, ja mustasukkaisuus oli kuulemma henkisesti kehittymätöntä. ;) Oli kai vähän avoimia suhteita kannattava joogakoulu?! :D

Samaa mieltä.

Olen pääsääntöisesti pettämistä vastaan,enkä halua pettää tai tulla petetyksi. Tiedän kuitenkin, että rakkaus voi yllättää täydellisesti. Sekin on yleistämistä, että luulee sen aina johtavan draamaan. Tai johtuvan draamahakuisuudesta.
Jos on kontrollifriikki ja yrittää vaatia ihmisiltä sitä ja tätä, saattaa menettää elämästään parhaat palat. Yksin siinä äkkiä jää.

Kannattaa  myös miettiä, miksi vetää puoleensa Ekletkikon kuvaamia miessuhteita. Jos ei usko olevansa rakkauden arvoinen, vetää puoleensa miehiä, joita voi skipata elämästään? Hallinnan tarve siinä ainakin tulee tyydytettyä.

Juup. Se on epärehellistä, mutta niin on kovin moni muukin asia maailmassa. Voi olla, että molemmat elävät siinä suhteessa kärsien, mutta he eivät kertakaikkiaan tiedosta mitään vaihtoehtoja tilanteelleen, ja sitten tulee tälläinen "yllättävä" rakastuminen ja se nostaa valaan pöydälle, josta seurauksena on, että tilanne selviää tavalla tai toisella.
Olin ennen sitä mieltä itsekin, että en ottaisi suhdetta joka alkaa tuollatavoin epärehellisesti...mutta. Koskaan ei voi sanoa ei koskaan. Tähän asti olen jättänyt varatut miehet suosiolla lehdellä soittelemaan, mutta en kyllä sano, ettei toisinkin voisi olla, jos tunteet olisivat tarpeeksi voimakkaat.
Manipulointia ja toisen tahallista satuttamista en siedä, vaan homman olisi tultava päivänvaloon mahdollisimman reilusti ja suoraselkäisesti, vähin vaurioin. Hatkat ottaisin mikäli mies ei aikoisi hetimmiten ottaa eroa naisestaan. Tulee hyväksyä tosiasiat, ja tehdä niiden kanssa parhaansa, sen mitä voi, loukkaamatta tahallisesti ketään enempää kuin on pakko. Rehellisyyttä omalle itselleen ja omille tunteilleen. Rehellisesti; olen paska.

Juup. Eri asia on sitten ne patologiset pettäjät, jotka etsimällä etsivät suhteita.

Ex-työkaverini oli akoinaan säälittävä. Hän kerjäämällä kerjäsi seksiä firman naisilta. Eipä tainnut liikoja saada. Kotona vaimo (äkäinen ja tunteeton kuin jääpuikko) ja lapsia muutama.
Surullista kyllä, narun jatkoksi päätyi  :'(
En tiedä, oliko kerjäämisellä osuutta asiaan.
Tässä tapauksessa tulee väkisinkin mieleen, että vaimo kontrolloi, hallitsi ja alisti miestään. Mies sitten yritti kohottaa egoaan toisilla naisilla. Tai sitten mies oli alkujaan häntäheikki, jota vaimo yritti pistää kuriin.

Surullinen tarina joka tapauksessa.

Se on taivaan tosi, että  jos toinen rakastuu seläntakana, se satuttaa paljon enemmän kuin se että hän käy peuhaamassa sängyssä. Ainakin Minua.
Oikeastaan tuokaan ei taida olla se lopullinen pointti siellä, vaan se, että jos kumppani kertoo toimistaan täysin rehellisesti, ja jättää puolisonsa päätettäväksi miten haluaa tämän tekoon suhtautua, tilanne on parempi kuin se, että toinen valehtelee ja huijaa kenties pitkänkin ajan, mutta lyhytkin riittää, jos ylipäänsä valehtelee.
Tuollaisesta tilanteesta, jossa se muihin pöytiin huikkiva on rehellinen, voi jopa olla hyötyä ja suhde voidaan rakentaa uudelle pohajlle paljon terveemmäksi kuin ennen, vaikka työt sekin tietenkin teettää.
Tilanteessa taas jossa on valehdeltu ja peitelty totuttaa, asiat eivät ole ollenkaan yhtä hyvin, vaan jotain hyvin perustavanlaatuista on särkynyt.

Hih, olisipa se noin helppoa ja yksinkertaista! :) Ihminen lienee kuitenkin niin turvallisuushakuinen olio, että harva eroaa nykyisestä kumppanistaan niin helposti ja nopeasti, jos sattuu ihastumaan toiseen... Käsittääkseni pettävät miehet eivät yleensä kuitenkaan jätä puolisoitaan. (Jos siis puhutaan kroonisista pettäjistä.) Minulla ei siinä mielessä ole moraalia, että voisin kyllä tehdä mitä tahansa varatun kanssa, mutta varmaan kärsisin jossain vaiheessa, kun en kuitenkaan saisi miestä kokonaan. :( Ihannehan olisi, että kukin käsittelisi parisuhteensa, eronsa ym. ym. ennen kuin ryhtyy uuteen suhteeseen, mutta jos katsoo ympärilleen, huomaa ehkä että tämä ei ole kovin yleistä...   ;D

Jos pitäis valita tuleeko petetyksi pikkujoulupanolla vai henkisellä pettämisellä, valitsisin pikkujoulupanon. Henkinen pettäminen loukkaisi enemmän - samoin kuin vuosia kestävä sivusuhde.

Eropapereissa ei mene kuin muutama minuutti, mutta eroprosessi vie paljon enemmän. Jos ihastuessaan laittaa talon myyntiin ja lapset jakoon päästäkseen lakanoiden väliin, riski on tosi iso. Entäpä, jos uusi ihminen osottautuukin flopiksi? Ymmärrän niitä, jotka eivät halua kipaista kotiin laittamaan stoppia liitolle taksimittarin raksuttaessa kadulla.

Uskoisin, että suurin osa ihmisistä toimii sen hetkisen parhaan ymmärryksensä mukaan. En tahdo tuomita, sillä en tiedä ihmisten taustoja.

Olipa hyvin sanottu!  :)

Joo. Ajatus siitä, että toinen odottaa tilaisuutta tavata, soittaa tai tekstata rakkaalleen selkäni takana, on paljon kurjempi, kuin pelkkä seksisuhde.  
Monet pitkään aviossa olleet, ovat sitä mieltä, ettei pitkässä suhteessa voi välttyä ihastumisilta. Se on sitten valinnan paikka, hyppääkö sänkyyn, vai pysyykö ihastuksen tasolla.

Kyllä! Juuri siksi en automaattisesti skippaisi ketään elämästä.

Sydäntään ei voi kalhita, eikä elämäänsä hallita kaikilta osin.

Näinpä.
Samaa tarkoitin minäkin.

No niin, tässä taas kaikki puhuu lopulta ihan samaa asiaa niinkö? :D
Hauskoja kun keskustelut jatkuu ja jatkuu vaan eri näkökannalta, vaikka ollaan ihan samaa mieltä.

Niin, mikä kenenkin mielestä on pettämistä.
Eihän ihastuminen vielä ole sitä.
Pettämisessä on minusta kyse (tai minulle tärkein pointti siinä on) kunnioituksesta toista ihmistä kohtaan. Toista pitää kohdella kunnioittavasti. En moralisoi sitä, jos käyttäydytään epämoraalisesti tai epäkunnioittavasti, sitä tapahtuu joka päivä. Mutta peräänkuulutan sitä, että ihmisen täytyy moraalisella tasolla ymmärtää tekonsa. Silti esim. pelkästään itsensä paskaksi sanominen ei ole mitään rehellisyyttä, jos kuitenkin jatkaa omien halujensa tyydyttämistä. Itsensä paskaksi sanominen ei oikeuta mitään, se ei glorifioi sanojaansa mitenkään. Se miten ihminen käyttäytyy pettämistilanteessa kertoo paljon siitä ihmisestä. Uutta suhdetta aloittaessa se on tärkeämpi seikka kuin itse faktat. Toinen asia on se, kuinka paljon itselle jää hampaankoloon suhteen alusta. Jos ei pysty rakentamaan luottamusta, sitä ei vain pysty. Puhumattakaan siitä moraalisesta taakasta, mikä omille harteille jää, kelle sitten jääkään. Sellaiset jäävät järkiajattelusta huolimatta niskaan vaikuttamaan.

No eihän ihastuminen ole pettämistä...se on oikeastaan ihan tervettä.
En tarkoittanut kirjaimellisesti, että täytyisi sanoa itseään paskaksi  ::) Anteeksi lennokkuuteni. Vaan rehellisesti myöntää se että ei olekaan niin hyvä kuin pitäisi ja odotettiin ja jopa itsekin ehkä sortui samaan. Ei se mitään, se on ihan täysin ok, sellaisia me ollaan ja elämässä sattuu ja tapahtuu. Kunhan sitten toimii itseään ja toisia kunnioittaen asioissaan. Tilanne jossa tyyppi vain myöntää olevansa paska jätkä, ja sillä sipuli, tekee sillä verukkeella mitä mielii, ei suinkaan olisi minusta ideaali. Vähän sama, kuin että anteeksi ei pidä pyytää jollei sitä tarkoita.

MInä viittasin draamalla nimenomaan ja ainoastaan niihin tilanteisiin, jossa hypätään uuteen suhteeseen niin, että edellisen suhteen aiheuttamat traumat jäävät käsittelemättä, jolloin ne tulevat mukaan uuteen suhteeseen konflikteja aiheuttamaan halusipa sitä tahi ei.

Kolmiodraamat ovat myös draamaa.

Mutta yön aikana prosessoitui jotakin: Aamulla tuli mieleen tähän aiheeseen liittyen tällainen ajatus: Haluan ihmissuhteissani rehellisyyttä ja rehellisen kumppanin sen vuoksi että minä ansaitsen sen. En ansaitse yhtään vähempää. Ja niin ansaitsee jokainen. Minun maailmankatsomuksessani huonosti kohtelevan (valehtelu on huonoa kohtelua) kumppanin kanssa oleva ei rakasta itseään riittävästi. Ongelma ei siis tosiaan välttämättä ole kumppanissa ollenkaan, vaan kaikki lähtee siitä omasta suhteesta omaan itseen - se heijastuu sitten kaikissa ihmissuhteissa, myös ystävyyssuhteissa ja sukulaissuhteissakin.

Ei ole mitenkään kontrollifriikkiä vaatia kumppanilta hyvää kohtelua ja oma mottoni on 'mieluummin yksin kuin paskassa suhteessa.'

Siitä miten rakastumiselle ei voi mitään: Aina välillä näin onkin, joskus asialle ei vain voi mitään ja se tapahtuu tosi salamannopeasti. Mutta jos huomaa ajattelevansa rakastuneita ajatuksia jostakusta, jonka kanssa ei vielä ole mitään suhdetta, on kyseessä tilanne jossa on ihan itse aiheuttamassa itselleen rakastumisen täyttä hormonimyrskyä. Siitä on ihan taatusti itse vastuussa ja sen voi estää ihan vain sillä, että pistää ne ajatukset isännän paikalta rengin paikalle.

Minulla on kokemusta molemmista ylläkuvatuista rakastumisista ja otan ihan täysin vastuun itse niistä jälkimmäisistä: Aiheutin ne rakastumiset ihan itse itselleni ilman, että toinen tiesi asiasta mitään. Sille olisin hyvin voinut itse jotakin, jos vain olisin silloin aikaa sitten tiennyt, että tunteita voi aiheuttaa itselleen omilla ajatuksillaan. Vakituisessa parisuhteessa olijalta pitäisin aika vastuuttomana käytöksenä sitä, että hän tekisi sellaista - ainakin jos on tietoinen tästä mekanismista. Mutta kyllähän minua myös nyppii se, ettei omien ajatusten vaikutusta tunteisiin opeteta jo viimeistään yläasteella: Ei ihmisiä voi vastuuseen pistää asiasta, josta eivät ole tietoisia.

Minustakin vastuu kuuluu niille henkilöille, jotka omilla valinnoillaan tekevät tekoja. Eikä niin, että jokin voima minut ajoi tähän tai syy on jossa kussa muussa (vaimossa, pettävässä miehessä yms.).

Tartuin tähän nyt siksi, että monesti törmää toisten naisten puheissa (en tiedä miten toisten miesten kohdalla asia on) siihen, että vastuu pyyhitään omilta niskoilta pois. Se mies on se, joka tekee päätökset ja loukkaa vaimoaan. Toki on näin, mutta ei se poista sitä, että tekee myös itse väärin, jos tietoisesti alkaa suhteeseen miehen kanssa joka ei ole vielä eronnut. Ei rakkauskaan ole mikään sellainen mitä voi käyttää verukkeena ja tekojensa oikeuttajana. Tai se, että mies on sanonut vaimonsa olevan kylmä jne. En taaskaan moralisoi, vaan otan esille, että minusta on tärkeää tuntea vastuuta teoistaan ja valinnoistaan. Jokainen valitsee miten valitsee, mutta seuraukset on parempi kestää sitten.

Eklektikon mainitsema suhteesta toiseen hyppäämisen aiheuttama traumojen käsittelemättä jättäminen on myös ajattelun arvoinen seikka, joka tässä keskustelussa ehkä jäi hieman taka-alalle. Tilanteet ovat erilaisia, mutta kyllä tätäkin ilmenee paljon.

Ja, erohan tarkoittaa sitä, että tuntuu, että on parempi, että tämän ihmisen kanssa tiet erkanevat.
Ei sitä, että löytää toisen, jonka kanssa vielä enemmän haluaa olla.
Jos siis ihastuu vielä, kun edellisessä suhteessa ei ole käsitelty sitä miten halutaan jatkaa, se on vain yksi niistä tilanteista, kun rakkaus sattuu sellaiseen aikaan, ettei sitä pysty toteuttamaan. Voi olla ties mitä seikkoja, minkä takia suhde ei ole sillä hetkellä mahdollinen, vaikka rakkautta olisikin, ja siksi on osattava mennä siitä huolimatta eteenpäin. Sama ihminen voi tulla kuvioihin vielä uudestaan parempana hetkenä tai sitten ei.

Yksi kysymys onkin se, haluaisitko lopulta sellaisen miehen (tai naisen), joka hyppää saman tien tuntemattomaan jättäen perheensä ja kaiken? Onhan tässä sekä hyvät että huonot puolensa.

Tunteet ovat joskus hankala asia, erityisesti jos tuntee vastustamatonta halua myös toimia niiden mukaan. Joskus tunteiden mukaan toimiminen on täysin tilanteeseen sopivaa, joskus taas ei. Negatiivisten tunteiden vallassa toimiva joutuu helposti telkien taakse, mutta kyllä rakkauden huumassakin tulee tehtyä ratkaisuja, jotka saavat aikaiseksi lähinnä sekasortoa. Rakastuminen perheelliseen ei ole kiellettyä, mutta järjellä voi ajatella kaikki ne hyvät ja huonot puolet, mitkä aktiivinen toiminta tuon miehen saamiseksi toisivat tullessaan. Usein ystävät ja muut ei-niin-tunteella asiaan suhtautuvat ovat niitä järjen ääniä tilanteessa, mutta aina parempi, jos tilanteen osaa ajatella selkeästi itsekin.

Voihan olla, että varattu mies vapautuu joskus tai sitten ei. Kyllä minä tiedän tapauksia, jossa jotain epäsopivassa tilanteessa olevaa ihmistä on odoteltu jopa vuosikymmeniä, tosin siinä samalla omaa elämää eläen. Jos oikeasti on kyseessä suuri rakkaus, niin sehän ei unohdu noin vain. Yhteyttä on pidetty sen verran, että kumpikin tietää missä mennään. Näissä tapauksissa on oleellista, että kykenee päästämään pakkomielteenomaisesta halusta saada tuo toinen ihminen ja jättää vain rakkaus jäljelle.

Salasuhteisiinkin ryhdytään varsin usein ja minusta niissä on aika usein kyse nimenomaisesti pakkomielteestä ja himosta, vaikka tietysti todellista rakkauttakin voi olla mukana. Vähimmäisseuraukset ovat salailun ja valehtelun taakka ja totuuden paljastuessa saadaan aikaiseksi melkoinen härdelli.