Astro Foorumi

Astrologiassa puhutaan tyhjistä huoneista. Jotkut luulevat että avaruudessa on paljon tyhjyyttä. Isoissa tiloissa on tyhjyyttä. Vaikka eihän se ole sitä.

Mutta mistä johtuu mielentilan tyhjyys joskus? Liian monet puhuvat myös elämänsä tyhjyydestä. Mikä on tuo tila tai hetki, jolloin ei mikään maita tai kaikki tuntuu mitäänsanomattomalta. Onko sillä jokin tarkoitus? Vai onko se vaaratilanne, kuilu?

Kaikkea mahdollista on ympäristö pullollaan. Siitäkö syntyy sitten vastapainoksi tyhjyys, jotta voisimme palauttaa itsemme uudelleen juuri sillä mitä tarvitsemme? Tiedämmekö edes mitä tarvitsemme?

emme välttämättä tiedä,mutta tiedän että saamme,kohtaamme sen mitä tarvitsemme,se välttämättä vastaa halujamme,mutta vastaa tarkoitusta

tyhjyys,nollatila ennen uuden alkua,hetken askel tyhjyyteen
palautuminen,nollaus,uudelleentankkaus,kaaos ja mielettömyys,
hiljainen käymistila
totuus on hiljaisuuksien välissä..
en ymmärrä ja jatkan silti

Muistettakoon, että vain tyhjä voi täyttyä...
 Vanhoilla asioilla kuormitettu "täysi" mieli ei varmaankaan ole kovin innokas ottamaan vastaan uutta/tuntematonta informaatiota?

 Tyhjyydestä versoo uusi alku...

tyhjyys...

        ... eskapismi...
                            ... liminaalitila ...
...odotus...
                   ...uni...         ... rauha...
 
           ?    ?   ?    ?

Te löydätte siihen positiivisia asioita.
Mutta miksi ihmiset sitten valittavat, että kun elämä tuntuu niin tyhjältä.
Ehkä nykykielellä enemmänkin 'tylsältä'.

"Jos on turhia päiviä, on koko elämä" A.W.Y

Tyhjyys ja tylsyys on ihan siellä korvien välissä, kun on tarpeeksi ja monin keinoin turruttanut aistinsa.

Tyhjyys on määränpää, koska sinne kaikki on menossa. Mielentilana tyhjyys on sitä vastoin hetki, jonka aikana maailma tiedostetaan kaikkein objektiivisimmin ja joka on sanoinkuvaamattoman arvokas lahja hyödynnettäväksi. :P

Ihmeellistä! Miten ihmeessä löydät noin kaunista tyhjyydestä? Voiko kauniimpää ollakaan!
Tai niin irvokasta! Onkohan siinä objektiivisuudessa sitten jotakin kamalaa, se todellisuus, jota pieni minä-rukka ei sitten kestä. Ja juuri se on SE?

Ootas kun mietin. Ystäväni, joka sanoo, että 'minun elämässäni ei oo mitään, yhtä tyhjää vaan'. niin tajuaisko hän sitä arvokkaana lahjana?

Tyhjyyden kauneus on totuudessa, jonka sen avulla näkee. :)
Tyhjyyden kautta voi saavuttaa valaistuksen, tietoisuuden asioiden todellisesta laidasta, koska mikään ei kykene sillä hetkellä sitä peittämään. Ei tunne, ei edes ajattele, vain vastaanottaa ja automaattisesti käsittelee ympäristön informaatiovirtaa. Jopa koomapotilaiden on havaittu pystyvän siihen.

Kokemus oikeasta tyhjyydestä on sen arvoinen, eikä sillä ei ole mitään tekemistä "mun elämä on niin tyhjää" -tyyppisen jollotuksen kanssa. Hankkikoot sitten sisältöä. Kun itse välillä raivaan elämäni tyhjäksi, nautin lopputuloksesta, koska voin tehdä uusia asioita ja asioita toisin. ::)

Kyllä, kyllä!

Olen lukenut, että skitsofreeninen tilakin on usein liian täyden karistamista pois. Ja kohtaa itselleen oleellisimman. Olen todennut, että heillä on usein erittäin teräviä huomioita. Siellähän on paljon jotain, mistä voisimme oppia, ei sysätä sairaana pois.

Mutta ymmärrän mitä tarkoitat. Tietyn tyhjyyden voi todeta äärimmäisessä jännitystilassa myös, kun on pakko karistaa kaikki muu pois ja keskittyä vain yhteen asiaan. Tai tila, jossa pysähtyy, menneisyys ja tulevaisuus ovat hetken tietoisuuden muistoista ja suunnitelmista pois...ja silloin kokee hetken erilaisena.

Mutta arkipäiväinen jorina 'tyhjyydestä' on myös olemassaoleva mielentila, jota ei noin vain voi pois pyyhkäistä.

Niinpä. Tuttu juttu, kun on sekä  :aurinko: :aspect_con: :pluto: että kinkkinen  :uranus: :aspect_opp: :chiron:... ::)


On niitä minullakin melkein joka viikko, mutta silloin potkaisen itseni punkasta tekemään punnerruksia. 8)

CorvusLeonis!

Taidat olla aikalailla arjessa selviytyjä
ja
tähtiin kurkottaja!  :smitten:

Punnerruksellako se lähtee? Mulla venähti lihas, ei tarvinnut pääsiäissiivojakaan tehdä!  ;D

Mutta se tyhjä olo tuli...

Tällä asenteella on pärjätty hyvin, Laibachia siteeraten:

And we're all glad it's over
We thought it would last
Every minute of the future
Is a memory of the past
Coz' we gave all the power
We gave all the best
And everyone lost everything
And perished with the rest.
Life is life!
 8)

Thank you!

Siis 1-1 onkin arvaamattomasti jotakin muuta kuin 0.

Tänä aamuna jotenki taas yhtäkkiä tuli sellanen olo, että elämä on ihan tyhjää. Mun elämäni on ihan tyhjää. Mä oon ihan tyhjä.

Mun opiskeluni on ihan tyhjän kanssa. En mä tiedä mitä mä aion opiskelujen jälkeen tehdä. Eikä sillä toisaalta oo mitään merkitystä kun tuntuu, että mun elämässäni ei oo yhtään ihmistä, joka oikeesti välittäis

Mä en oo 23-vuotiaana ikinä oikeesti seurustellu. Pisimmät viritelmät on ollu jotain kuukauden juttuja. Enkä mä yrityksestä huolimatta pysty näkeen tulevaisuudessakaan ketään enkä mitään.

Herää ajatus, että jos tää olemassaolo on näin tyhjää niin sama se sitten missä tyhjyydessä sitä olis.

Mä en enää jaksa sitä typerää vuoropuhelua päässäni, että

- kaikki on ihan syvältä ja täysin yhdentekevää ja turhaa. Mun elämä on täysin yhdentekevää ja turhaa ja tyhjää.
- no ei pidä paikkaansa, sinä olet arvokas ja ihana ihminen ja elämä on arvokas lahja
- mikä ***** lahja? Tääkö ***** muka joku lahja? MITÄH?
- kyllä on
- no just juu niinpä, ei täällä kukaan osaa arvostaa mitään eikä ketään.

Mä oon niin kyllästyny tähän väittelyyn kun kumpikaan ei tunnu olevan oikeessa.

Niin ja tää on varmasti säälittävin viesti mitä mä oon tänne ikinä kirjottanu. Oon pahoillani.

Kiitos Nikita!

Nyt löytyi rinnalleni ihminen, joka puhuu asiaa eikä vain intelligoi. Tämä on sitä arjen todellista harmautta. Ei sitä voi kiertää eikä peitellä luomalla uskon illuusioita itsestänsä.

Pitää todeta joskus 'harmaa asvaltti'. Silloin vasta voi alkaa ponnistaa. Ponnistusalusta pitää olla, eikä se ole pumpulia eikä samettia.

Minusta meillä on yhtä hyvä lupa olla juuri niinkuin sanot Nikita, aivan yhtä hyvä lupa kuin olla positiivista.

Joskus minustakin tuntuu, että pitää olla niin positiivista, että!!! Ja laasta maton alle kaikki negatiivinen.

En auta itseäni tekopirteydellä, enkä varsinkään ystäviä, joiden mieli on ihan maassa.

Annetaan vain tyhjyydenkin olla. Siellähän voi olla erilaisia yllätyksiä!

No ehkä se onkin juuri se asenne, että eläisi siinä hetkessä mitä elää. Kaikki voi loppua huomenna, ylihuomenna tai vuoden päästä. Voi jättää haikailemisen ja olla tyytyväinen siihen, mitä ON. Jos ulkoinen maailma ei tuo tyydytystä niin sisäinen maailma on kyllä tuhat kertaa mielenkiintoisempaa kuin yksikään elokuva.

Tätä tarkoitin myös ESKAPISMILLA, todellisuuden pakoa. Katsokaa elämäänne sellaisena kun se on eikä sellaisena kuin sen haluaisitte olevan...  :smitten:

MITÄ TE TEKISITTE JOS TIETÄISITTE KUOLEVANNE ENSI KESÄNÄ? OLISIKO ELÄMÄ TYHJÄÄ?

Kiitos Inka!

Enpä todellakaan tietäisi miten reagoisin! Tulisin varmaan hulluksi, juoksisin kuin päätön kana ja kaikki olisi entistä sekavampaa.

 :crazy2: :idiot2: :crazy2: :idiot2:

Ja jos ei olisi tyhjää olotilaa, niin mitäs sitten täyttäisi? Ja olisko täyttä hullaannuttavaa olotilaa?

HIH, mahtavaa! Olen edellisessä jossain elämässä ollut kuulema inka (inkkari) ja tässä elämässäni täysin hullaantunut tuohon muinaiseen kansaan...  :D

Mutta vielä tuosta... että vai alkaisitko ehkä elää täysimmin?

INTI   ;)

HIH, mahtavaa! Olen edellisessä jossain elämässä ollut kuulema inka (inkkari) ja tässä elämässäni täysin hullaantunut tuohon muinaiseen kansaan...  :D

Mutta vielä tuosta... että vai alkaisitko ehkä elää täysimmin?

INTI   ;)



Anteeksi Inti, tuo Inka! Se tuli aivan ajattelematta, kas kummaa.

Minäkin tunnen suurta sympatiaan 'inkkareita' kohtaan. Käteen tarttuu kaikki heitä koskeva kirjallisuus.

Voi kun sitten tietäis mitä on täysimmin eläminen. Kyllä siinä varmaan ensin olisi mielen kaaos, ei ainakaan tyhjiö!   :D

Hei Metsätonttu


Tyhjyys, jota voi sanoa tällä hetkellä jollain nimellä, seuraavana hetkenä jo jollain muulla määreellä.... :uglystupid2:

Johan kuitenkin hyvän asian laitoit pohdittavaksi. Monenlaista se on saanutkin aikaan.

Minullakin on aika usein sellainen NORMAALIN TALLAAJAN AJATUSMAAILMA, eli jos on tyhjyys tunne, se on ei mitään, mälsää, harmaata, tihkusadetta vasten kasvoja tai kaikki on jättäneet - unohtaneet minut!
Tyhjyys - ei mitään! Ei kerrassaan yhtään mitään. Aivot tyhjät ja olo tyhjääkin tyhjempi.
Jääkaappikin voi silloin olla tyhjä ;D

Tyhjyys voi tulla myös jonkun läheisen kuoltua, ei ole enää häntä konkreettisesti, on vain tyhjää :'(

Tyhjyys voi olla masentuneen olotila, se voi olla rakastuneen "tyhjää" kaikki muu.

Tyhjyys on HYVÄ olla olemassa. On jotakin mitä sanoa, kun on niin ........olo! ;)

Juu siis minäkin tunnistan ja allekirjoitan tuon tyhjyyden. Eilen illalla nukkumaan mennessä meinasin vielä avata koneen ja kirjoittaa tänne huudon: KYLLÄ IHMINEN TARVITSEE IHMISTÄ!!!

Toisaalta, silloin kun olin vielä avioliitossa niin tunsin itseni yksinäisemmäksi ja tyhjemmäksi kuin nykyään koskaan. Vai menikö se niin...?  :idiot2:

Mutta arjen sietäminen on iso juttu. Mulla on auttanut siihen nämä henkiset jutut ja sisäänpäin tuijottaminen... buddhalaisuus on nykyään pop, se tuntuu minua täyttävän.  :)

Joskus nuoruudessa suunnittelin itsemurhaa noin vuoden päivät hyvinkin aktiivisesti ja kun siitä suosta selvisin tuli myös selkeä tajunta siitä, että kuolen joku päivä. Se pysäytti ajattelemaan sitä miten on elämänsä siihen mennessä elänyt ja minun täytyi katsoa peiliin ja myöntää, että takana oli vain elämätöntä elämää.
Silloin otin tavoitteekseni, että kuolinpäivänä voin sanoa itselleni, että kuolinpäivänä ei olisi ainakaan katumista siitä mitä en ole tehnyt.
Kuten Sign sanoi, erittäin hyödyllinen kysymys.

Arkinen tyhjyys on perseestä - kyllästyin siihen jo ajat sitten.
Hm. En hyväksy enää apatiaa, joka toden totta kolkuttelee ovelle melkein koko ajan, ja mielestäni sitä vastaan tulee taistella keinolla millä hyvänsä, luomalla ratkaisuja ja toimintaa. >:(

Todella hyvä asenne, Corvus! Mutta mitä sitä tyhjää tunnetta peittämäänkään. Ottamalla se esille, siihen saa objektiivisuutta pikkasen ja sitä voi tarkastella hiuksenhienolla etäisyydellä itsestään. Eikö vain?

Kun se on sanoina tässä, se on pikkuisen irti itsestä, itselle tiedoksi ja maailmalle ja sitä voi alkaa jakamaan, ei suinkaan kuin lahjaa, vaan kuvana tuoda esiin tiettyä todellisuutta.

Kiitos kun uskalsitte siitä kertoa!

Elämä on niin tupaten täynnä tarjolla kaikkea, liian paljon. Syntyykö siitä se kaaos, kun ei ole millä vastaanottaa, mihin sijoittaa sitä, että torjumalla se kaikki ja istua tyhjyyteen, on yksi vaihtoehto? Voisiko se olla paikka miettiä, mistä aloittais? Vähän niin kuin Jellonaleidi miettii miten sitä itseä rakastaa. Ja onhan tuolla toisella areenalla puitu sitäkin asiaa pitkästi ja rankasti, mihin sitä lopettais.

Mutta voisko tässä miettiä mistä aloittais?  :smitten:

Tyhjyydentilan, harmaan, saamattoman, turtuneen, välinpitämättömän, kyllästyneen, luovuttaneen, hukassa olevan, pohjattoman kaipauksen "olisi edes JOTAKIN", sen tilan alla piilee jotakin Suurta ja Jumalaista... Se tila valmistelee meitä, kasvattaa meitä kestämään ja olemaan vahvoja, jaksamaan taivallusta kohti päämäärää vaikka ei edes tiedä sellaista olevan. Mikään ei kasvata niin paljon, kuin tyhjyys ja tietämättömyys. Kun ei ole mitään mihin takertua, voi vain USKO kannatella eteenpäin...

Palkintona tuosta päämäärättömästä tuskaisesta taipaleesta saamme vahvuuden, luottamuksen, rohkeuden... Ja kun ne olemme saavuttaneet, elämä palkitsee meitä tilaisuuksilla, tapahtumilla, väreillä, ihmisillä ja rikkauksilla!

Emme ehkä olisi valmiita kohtaamaan onnea ja värikylläistä elämää, emmekä osaisi sellaista elämää elää, ennen kuin olemme oppineet rakastamaan omaa tyhjyyttämme, elämää sellaisena kuin se on oli ulkona sitten harmaa loskakeli tai lempeä aurinkoinen kesäpäivä kukkivine niittyineen...

Suurinta henkistä kasvua tapahtuu eniten juuri silloin, kun sitä ei itse tajua. Todennäköisimmin nämä tyhjyysjaksot ovat juuri tällaisia.

...tai JOKA päivä. Syntymästä astihan me kuolemme joka hetki... Pintakerros ihmistä on kuolleinta solukkoa.  :buck2:

totta niin totta. Ja kun on maailman kiukkuisin on maailman "ihmisin" eli kun antaa tuntea ja tuntee lujaa (siis kaik ihimilliset tunteet) niin se vasta elämää onkin.  :tickedoff: -->  ;D

                             :D

Tunnen itseni tyhjäksi vain kun olen tosi surullinen.Tänään se tunne taas on koska meidän piti nukuttaa jo kolmas koira puolen vuoden sisällä.Kaikki koiramme vanhenivat yhtä aikaa ja jäljellä on vielä 1 sekarotuinen (12 vuotta), josta ei onneksi edes huomaa että se alkaa jo olla vanha.Tuntuu että surua on nyt ollut liikaa ja kauhean itkun jälkeen jää vain tyhjä olo.Onneksi surukin joskus helpottaa, mutta yhtään koiraa en taida enää eläissäni laittaa.Luopuminen on liian tuskallista  :'( .

Taiska.... :'(  kurjaa...   ???

Sanotaan näin, että ollaan käyty vuosikausien koulu jos jonkinlaisessa tyhjyydessä ja jossain vaiheessa tulin siihen tulokseen että eihän siitä ole pidemmän päälle mitään hyötyä (viimeinen niitti taisi olla kun kaveri huomautti asiasta) joten aivan hyvin voi mennä etsimään itselleen toimintaa.

Ja tarjoaahan esim. astrologia jos jonkinlaisia vastauksia negatiivisena pitämänsä tyhjyyden käsittelemiseen, esimerkiksi Pars Fortuna. Olen noteerannut että sen ilmentäminen todella toimii parhaiten apatiaa vastaan (itselläni 29 Leijonaa yhtymässä 11.huoneen kärkeen.) Jos ihminen pysähtyisi tyhjänä hetkenä ajattelemaan mitä mieluiten tekisi ja lähtisi sitä tekemään, mitään arkisen tyhjyyden ongelmaa ei olisi. :)

Mies on ajoittain valittanut tuohon tylsistymiseen verrattavaa tyhjyyttä...
 Viime aikoina hän on alkanut tiedostaa sen syitä ja syntymekanismia, josko tästä jollekin tulis ahaa-elämys...
 Lapsena hän sai kaiken valmiina jo ennenkuin älysi pyytää...Avioerovanhemmat pyrkivät kilvan takaamaan, että molempien luona/kanssa vietetään vain LAATUAIKAA, minkä seurauksena koko elämä oli yhtä kohokohdasta toiseen hyppimistä...
 Siitäkö lienee saanut alkunsa tunne, että TAVALLINEN ARKI EI OLE MITÄÄN? Se on kuin kuollutta toimintaa- tyhjää ja tylsää. Eikä sitä osaa arvostaa, kun on tottunut aina johonkin "extraan"...
 Mies on vasta nyt (lähes 30v.) opetella elämään tavallista arkea tyyliin ruokaa, kauppaa, pyykkiä, jne.
 Hän on itse oivaltanut, ettei edes osaa oikein tarttua mihinkään arkisiin askareisiin, ellei luvassa ole SEN JÄLKEEN jotain "palkintoa" eli sitä extraa...
 Nyt onkin opin kohteena tehdä VAIN arkisia asioita ja opetella arvostamaan niitä ilman mitään porkkanakeppiä nenän edessä...
 Eilen juuri muistutin, kun puhisi takan lämmityksestä, että kannattaisiko ennemmin olla tyytyväinen siitä, että ON jotain millä sen takan sytyttää valittamisen sijasta- joskus ei ole ollut...
 Voisin vetää johtopäätöksen, että elämä muuttuu tylsän tyhjäki silloin jos asioita aletaan pitää ITSESTÄÄNSELVYYKSINÄ...

 Rakkaudella neitsyt

Tuolla jossain keskustelussa jo mainitsin, että kun ajattelen mun elämää pitkän suhteen eron jälkeen kaksi vuotta sitten, niin se aika tuntuu äärettömän tyhjältä. Olen sinä aikana tehnyt paljon asioita, ollut aktiivinen, ns. statukseni on eräässä yhteisössä noussut huimasti. Olen tosissani ja aika kivuttomasti kivunnut "ei mistään" "johonkin". Silti tuntuu, että kaikki mitä olen tehnyt on minulle tyhjyyttä. Vai miten sen selittäisin. En osaa arvostaa niitä asioita itsessäni niin paljon, että ne tuottaisivat täyttymyksen. Suurimmaksi osaksi olen tehnyt niitä asioita muiden hyväksi, koska koen tärkeäksi pitää "hyvää meininkiä" yllä.

Nyt olen ottanut itseni irti joksikin aikaa, koska ihmisten nykyaikainen passiivisuus alkoi ottamaan niin paljon hermoille, koska aktiivisia ihmisiä oli niin vähän ympyröissä missä liikuin ja samat ihmiset olivat joka paikassa.

Mulla on edelleen ihan hyvin asiat, mutta tyhjyys on vaan tunne, joka vallitsee mun mieltä.

Jos kuolisin ensi kesänä, niin en tekisi mitään, koska tunnen jo eläneeni tarpeeksi.

Eikö tyhjyys toisaalta tule rakkaudettomuuden tunteesta? Voisin omaa tyhjyyttäni perustella varmaan siten, koska koen myös ettei kukaan rakasta minua. Tiedän että monet välittävät, mutta se ei vaan välity minulle. Ehkä se on sitäkin, kun on ollut niin aktiivinen toimija, niin välittäminen tulee sitä kautta. Ihmiset välittävät, koska mä  oon hyvä tyyppi ja järjestän niille jotain ajanvietettä. Tuntuu kuitenkin, että kukaan ei rakasta mua niin, että haluaisi järjestää mulle jotain tai tehdä jotain asian eteen. Mä kuitenkin olen sen verran romantikko ja haluan sydämestäni olla ihmisille hyvä. Mun tekee mieli ostaa kukkapuska jolleki, koska on mukavaa ilahduttaa toista.

Mä oon jotenkin tässä kasvanut tällaiseksi universaaliksi rakkaudeksi, mutta vanhana kyynikkona mun on vaikea päästä irti jonkinlaisesta kylmyydestä ja varautuneisuudesta.
Tässä juuri loppui yksi projekti ja mun teki mieli halata niitä ihmisiä kiitokseksi hyvästä työstä ja siitä että ne on olemassa. En kuitenkaan tehnyt sitä, koska tuntui niin tyhmältä yhtäkkiä vaan mennä halaamaan jotain...

Mutta ehkä tämä tyhjyys todellakin on välitila, orientoituminen tähän uuteen minään.

rakkautta siis kaikille  :smitten:

Minulla alkoi arjen rakastaminen siinä vaiheessa, kun sain otsaani leiman -tai ehkä mieluummin uhkan, että olen hypomaanikko. Itse en allekirjoita tätä diagnoosia, koska kun rauhoitin itseni järjen avulla, nuo hypomaaniset (tai yksi rajumpi on takana) jaksot loppuivat. Tuli "tyhjyys" ja hiljaisuus. Erakoiduin ja aloin hiljalleen elää ja nauttia siitä, että MINULLE EI TAPAHDU MITÄÄN. AH miten mahtavaa se on, kun on lentänyt 30 vuotta (tai no ainakin 10 viimeistä niistä  ;) )

 ;D

Kun niitä tyhjiä jaksoja on ollut, kuuluu kai ne elämään. Niin ... olen huomannut aina, että pakottamalla itsensä tekemään jotakin, vaikkapa jonkun nurkan siivoamisella, jonkun kaapin järjestämällä (tyhjemmäksi  ;D) niin se pikkuisen helpottaa.

Mutta. Olepa itsensä herra, kun jaloissa on tiiliskivet!  :tickedoff:

Minun oli ihan pakko palata tuohon yhteen niin ihanan positiiviseen (sorri) lauseeseen tuolla yllä. Eiks ole ihana! Kiitos TÄYSIKUULLE! Rakastuneen odotus jonkun tulevaksi on ihanan kutkuttavaa tyhjyyttä.
Varmaan olemme kaikki sen kokeneet.

Tulikin mieleen, että kyllä se negatiivinenkin tyhjyys on, kuitenkin, jonkin/jonkun odottamista.
'Passiivinen minä' odottaa jonkin energiapakkauksen saapumista tai tapahtumista. Mutta miten kävis maailman, jos kaikki olisivat passiivisia!  >:(

Tuo odottaminen oli todella hyvä vertaus. On totta, että elämässä vaaditaan "tyhjiäkin" jaksoja ja silloin yleensä myös kehittyy, koska elämässä ei ole lomaa.

Mutta siis tuo tyhjyys tuntuu nimenomaan siltä kuin odottaisi... jotain...

Itselläni on nyt elämässäni hiukan sellainen olo kuin olisin sopinut treffit ja kello näyttää, että toinen on nyt tunnin myöhässä. Alan olla aika epävarma. Onko hän tulossa ollenkaan? Onko hän vain todella myöhässä? Mitä oikein on tapahtunut? Jotain kauheaa? Vai onko hän vain unohtanut koko tapaamisen?

Mieli laukkaa hurjaa vauhtia ja katse etsii hänen kasvojaan aina kun ovi avautuu. Aina se on joku muu ja katse alkaa harhailemaan todella levottomasti.

Hysteeristen mielen kauhukuvien (onko tapahtunut onnettomuus) ja rauhallisen luottavaisuuden (hän on unohtanut koko tapaamisen) välillä on vain tyhjyys ja epämääräinen odotus. Toive, että tilanne ratkeaisi... edes johonkin suuntaan...

emptyness happyness,,,
mutta kun se tyhjyys tuntuu siltä että elämästä on kaikonnut innostus,
ja vielä sellasiin asioihin mihin ennen uppoutu sydänjuuriaan myöten..
se innostus on hukassa ainakin iteltäni ja ainakin vanhoihin juttuihin,
vai sitäkös tää tyhjyys onkin,vanhan hautaamista,suruaikaa..
konkreettisena esimerkkinä,tähän aikaan vuodesta yleensä joka ikinen ikkunanalunen on ollut taimia täynnänsä,oikee kasvihuone koko huusholli,
nyt ei ensimmäistäkään,en muista kevättä tällästä...
ehkä siihen alitajuisesti vaikuttaa se että tästä paikasta voi tulla lähtö,
sekö se estää liikaa innostumasta,ettei kiinny taas kasviluomuksiinsa ja ois niin vaikia ne jättää,luopumisen tuska
ehkä se innostus on siirtynyt tähän kirjoittamiseen mutta vanha minä roikkuis vielä tomaatinvarressa kiinni
onko se syyllisyyden tunnetta,ihan kuin ois pettänyt oman luotettavan itsensä,joka tekee niinkuin on aina ennenkin tehnyt,eikä nyt suostukaan tekemään,väkisin vääntämään,on vaan ja kuulostelee,ihmetteleekin,
ja ympäristö varsinkin ihmettelee..

Niinhän se kai menee, että pitää luopua vanhasta, jos haluaa jotain uutta syntyvän... Mutta kun se aika mikä sen uuden ja vanhan välillä on tuntuu todella niin - tyhjältä.

Kuinka kauan sitä heiluu sen vanhan ja uuden välimaastossa?

Voi Nikki, kun tuntuu tutulta nuo sinun tunnelmasi!
Joitakin vuosia sitten, vaikkei mitään luopumista sinänsä, vaan se tyhjyys missä kuljin tiiliskivipohjaiset kengät jalassa.

Ja kuitenkin, kumma kun se jää taakse. Eteenpäin aina mennään, eikä koskaan tiedä huomisesta mitä se tuo, joskus aina parempaakin. Ja voi sitä iloa, kun mieleenkin asti suuntaa auringon valo.

Kyllä se on aina tämä kevätkin. Kun pohjoistuulet on imeni ensin kaiken lämmön ja sitten yhtäkkiä paistaa, niin väsähtää siinä jo välimeren asukaskin.

Tyhjyys voi olla myös seurausta peloista, arkuudesta ja elämän kolhuista yleensäkin.

Minun elämäni on ollut tyhjää toistakymmentä vuotta eron jälkeen, lapsistani huolimatta,
olen suorastaan
kuihtunut ja nahistunut melkein rusinaksi ihan kirjaimellisesti  :-\, kun oikein rajusti
runtataan maanrakoon, niin eipä sitä helposti usko että elämään voi oikeasti kuulua
hvyiä asioita.

No onneksi nyt vähitellen tajuan, että elämällä voi olla kaunista ja hyvääkin annettavaa.

Tyhjyys on luottamattomuutta.
Kun otat luo, et ole tyhjä.

In the emptiness there is nothing
-Satyr-

Mielikuvitusta peliin! Tähtiä, taivaan pilviä, atomeita, otuksia, muodostelmia, hupatusta, mahdottomuuksia, ihan mitä vaan pienen pienistä suuren suuriin.  :D

Heitä filosofia ja psykologia metsään! Ne ovat muutenkin analyysistä.
Ihminen, kuvittele jumalallisia!

;D

    ;D

       ;D   Tyhjyys, tuo kuviteltu tila, ITSEN ulkopuolella.

                           Tila, jolla ei ole rajoja.

                      Koska SINUN täytyy hakea NE.

                                      :smitten:

Maailmankaikkeudessa ei edes ole tyhjyyttä!!
On tilaa ja avaruutta, mutta nekin täynnänsä näkymätöntä atomien liikettä  :D

Totaalisen tyhjyyden voi kokea vain menettämällä KAIKKI aistinsa kaikilla tasoilla
Eli mitä terävämmät aistit, sen enempi liikettä :2funny:

Mitä selkeämmät aistit sitä puhtaampi vaistomainen energia/tietoisuus ympäröivästä. :)

Aistikasta tämä elämä mietti pöllö huuhaan oksalla..

:smiley6600:

   Haloo, osuit naulankantaan, onnittelen.  :-*

    Herää kysymys: " " Kuinka pääset sieltä pois " " ?   :'(


                        :2funny:

       ((  Vastaus oli ikitosille.  :-* ))

                          Lumor kiilasi tuohon väliin.

Liike on aina jostain pois ja jotain kohti.
Liikun, siis elän.

Voisin vetää johtopäätöksen, että elämä muuttuu tylsän tyhjäki silloin jos asioita aletaan pitää ITSESTÄÄNSELVYYKSINÄ...

---

Minusta tuo oli kyllä hyvin sanottu.

On minullakin ollut elämässä jaksoja jolloin olen kokenut'tyhjyyden' tunteen.

Silloin ei ole nähnyt muuta kuin sen mitä on ihan lähellä, tässä päivässä.
Kuitenkin ympäröivä maailma kuhisee elämää. Odottaa uteliaisuuttani kokea muita asioita, kuin mitkä tuovat tyhjyyden tunteen.

Kun alan pitää asioita itsestäänselvyyksinä elämässäni menetän kykyni katsella ympärilleni uteliaana.

Kun lakkaan odottamasta vain tiettyjä asioita, elämä muuttuu mielenkiintoisemmaksi, värikkäämmäksi.

Kyllä minäkin tunnistan myös tuon 'nikin' mainitseman tomaatinvarressa roikkumisen.
Mutta sitten kun tarpeeksi monta kertaa joutuu niistä luopumaan, tulee helpommaksi. Vai tuleeko?


 :smitten:    maarita          :smitten:

 :angel:

       SE, on vallan mainio tapa kokea elämää.

       Liike, tuo äärimmäisyysilmiö, mm. raajoissa!! ?

       Liikuttelu siellä, ja täällä,  luoko se elämää, vai

       onko se jo varhain opittujen kuvien toistamista..?

                    :2funny:

Ainakin liikkuva mieli on luo eläväisiä mielikuvia  :2funny:

Hei sun heiluvilles  :D

Sielläpä paikat mitkä eivät tyhjene koskaan  ::)

Viittaamatta, ehkä, äskeiseen kommenttiisi,
Lumor, Sinä olet Täyteläinen  :smitten:

Mulla on vaan hyvä mielikuvitus ei siinä sen kummempaa  ;)

Tämä kiteytti koko tyhjyys-keskustelun:
Hyvällä mielikuvituksella elämä ei ole tyhjää![/[/color]b][/font]

Käsittääkseni kysymys oli nyt siitä, että mitä sitten kun sieltä mielikuvituksesta ei nouse yhtäkään kuvaa tai ajatusta? ei ainakaan myönteistä sellaista?

Tuo oli hyvin kiteytetty, mutta siinä on vain se ongelma, että jos mielikuvitus toimii niin silloin ylipäätään tuskin on edes kokenut mitään tyhjyyttä alunperinkään... Daah.  :-\

Mielikuvia voi nousta, mutta ne jäävät "tyhjiksi", hengettömiksi... Siitä tyhjyyteen liittyvä suru ja luopuminen.

Tuo tomaatinvarsikertomus oli niin hyvin kuvaava, että viittaan minäkin siihen jälleen.

Sitten kun mielikuvitus löytää jotain uutta, joka henkii energiaa ja värejä niin sitten ei ole enää tyhjää. Mutta se aika sitä ennen... SE ON TYHJYYS!

On negatiivistä tyhjyyttä joka on tunnepitoisten eväitten aiheuttamia sulatusongelmia tilalliselle mielelle kun 'minä' ja sen todellisuusprojisoinnit eivät saa enää tyydytystä mistään minkä kokee itselleen mieleiseksi tai ihminen ei löydä olemassaololleen virikettä josta ammentaa elämän sisällöllisyyden ideapajasta visualisointia tai puuhaamista jonkun minkä vaan joutavuuden parissa ja kokee siten avuttomuutta kun pitäisi muka osata tai olla jotain  sitouduttaessa kaikenlaisiin harhakuviin monelta taholta ja sitten tulee tyhjyys ja pelko ettei muka 'minä'....

Ja sitten on tämä positiivinen meditatiivinen oleminen 'tyhjänä' ja toimiminen luonnollisen liikkeen syventämänä hetkessä elämiseen..

Opettelua elämäänhän tämä kaikki on mistä kenellekkään ei anneta arvosanoja tai todistusta. Läpikäydä pitää tietysti monenmoista mutta mitään ei tarvitse saavuttaa. Olla vaan sinä minä on niin lehdet aukeavat :)

Kuinka moninaiseksi tyhjyys avautuukaan kun eri ajatukset pääsevät vapaasti paperille (ruudulle). Monta asiaa olen oivaltanut aivan uusiksi! Kiitoksia kaikille avartajille!
 :D :smitten: ??? :'( :smitten:

Nostanpa tätä ylös :)

Koen tyhjyyden niin, että silloin kun olen menettänyt jonkun tai jotain elämästäni hetkellisesti tai kokonaan pois.

                                 :coolsmiley:

            Tyhjyys olkoon tila, joka edellyttää aikaa, jolloin luodaan uutta.

               Tyhjyys olkoon tila, joka on saavutettu toteutuksella.

                   Tyhjyys olkoon tila, joka antaa tilaa uudelle.


                                            :angel:   :smitten:

                                      :coolsmiley:


                   Kiitos on aina tyhjää parempi.  :-*


                               :smitten:

Hm...löytyi taas vanhat jutut, tosi hienoa keskustelua!

Hassua, kun vertaa Metsätonttua ja jotakin Esmiraldaa, tuntuu kuin ne olisi kaksi eri oliota. On ollut eri aikoja. Olenkohan eksynyt jotenkin nyt sivupoluille josta luulen saapuvani kotiin vai onko se just se, joka pitääkin käydä, vai tallaanko jotakin uudestaan, vai olenko ihan eksyksissä. Vai olenko löytänyt juuri sen oman polkuni, jota ei ole vielä edes tallattu?

Oikeastaan tylsyyskin on joskus eksyksissä olemista tai ihmettelemistä, hämillisenä oloa ja varmaan tarpeellistakin joskus. Sitä kaahailee sinne tänne, hakee tai yrittää jättää taakkaa pois, taakse, eikä oikein tiedä mitä laskea ja mihin laskea ja harhailee. Kun ei tiedä missä menee, eikö sekin ole tyhjyyttä.

Tällainen olotila tuli, kun luki vanhoja tekstejä! :-[

Mielestäni tämä juuri nimenomaan on tyhjyyttä. Mutta tyhjyyttäkin tarvitaan, sitä eksyksissä oloa. Kotkansilmä tiivisti sen hyvin; tarvitaan tilaa, jotta voi versoa jotakin uutta. Joskus se ottaa aikansa ja pitää odottaa tyhjyydessä - mutta niitäkin hetkiä tarvitaan.

Minulla on jo pitkään ollut olo kuin tyhjällä kirjansivulla. Yksi luku tuli päätökseen vuodenvaihteessa ja nyt on odoteltu uutta. Ilokseni huomaan, että näin kevään tullen sinne sivulle on alkanut pikkuhiljaa versotakin tekstiä. Ja hiljaa hyvä tulee, sanoo hämäläinen  ;)  Oikeastaan tyhjä vaihe on ollut valtavan hyvä. Annoin kaiken mennä omalla painollaan ja jättäydyin ikäänkuin tarkkailijaksi omaan elämääni. Nyt on ohjat taas käsissä ja edetään. Hieno tunne!

Näin on! Toisaalta minäkin tykkään olla tässä tilassa, teen sen minkä voin!  :smitten:

                                            :coolsmiley:

               
               Menikö? Vai miten se menikään?  :knuppel2:  Saavutta SE, tyhjyyden tila!

                 Josta kaikki luonnollinen elämäntarkoitus kumpuaa itsestään!

                    Meillähän ON, ja hyvä onkin, siis päämääriä!  JOPA,

                       kirjoittamattomia sivuja elämämme kirjassa!


                                                 :angel:

 

Hassua. Olin lukemassa kyseistä ketjua kun soittimeni soitti sekoitettua soittolistaa ja valitsi 500 laulusta juuri Laurie Andersonin laulun/runon "Same Time Tomorrow", joka sopi täydellisesti hetkeen. Tajusin sanoituksien kiteyttävän kaikki ne tyhjyyden vivahteet joita olen viimeisen vuoden aikana kokenut.
Olen pahoillani jos tämä kuulostaa heprealta teidän korviinne. Toivottavasti kuitenkin sopii, että jaan sen kanssanne:)



Laurie Anderson - Same Time Tomorrow

You know that little clock, the one on your VCR, the one that’s always blinking twelve noon ’cause you never figured out how to get in there and change it? So it’s always the same time, just the way it came from the factory. Good morning. Good night. Same time tomorrow. We’re in record.
Ooohaaa
Ooohaaa
So here are the questions: is time long or is it wide? And the answers? Sometimes the answers just come in the mail. And one day you get that letter you’ve been waiting for forever. And everything it says is true. And then in the last line it says: burn this.
Ooohaaa
Ooohaaa
Ooohaaa
And what I really want to know is: are things getting better or are they getting worse?
Stop, stop. Pause, pause. We’re in record.
Because there are 180244 stories that we have remembered, and most of them never even get written down. And so when they say things like “We’re gonna do this by the book”, you have to ask “What book?”, because it would make a big difference if it was Dostoyevsky or just, you know, Ivanhoe.
Ooohaaa
Ooohaaa
I remember where I came from; there were burning buildings and a fiery red sea. I remember all my lovers. I remember how they held me.
Ooohaaa
Ooohaaa
East, East. The edge of the world.
West, West. Those who came before me.
We’re in record.
Ooohaaa
Come here little girl. Get into the car. It’s a brand new Cadillac. Bright red.
Come here little girl.
Ooohaaa
Ooohaaa
When my father died we put him in the ground.
When my father died it was like a whole library had burned down.
Stop, stop. Pause, pause.
Ooohaaa
Ooohaaa
Same time tomorrow.
And wild beasts shall rest there
And owls shall answer one another there
And the hairy ones shall dance there
And sirens in the temples of pleasure
Speak my language.
Good night.