Astro Foorumi

...ja kirjoittaa jonnekin tällä hetkellä mielessä pyöriviä ajatuksia... Miksi me olemme täällä, mitä tapahtuu, kun kuolemme, miksei kukaan/mikään auta pääsemään tasapainoon, miksi on niin vaikea uskoa, miksi pelkään ja olen huolissani ja täynnä katastrofiajatuksia, vaikkei mitään olisi sattunutkaan, vaikka kaikki olisikin hyvin, ahdistus puristaa rintaa ja jokaikinen tuskallinen asia läheisen kuolemasta pikkutörmäykseen autossa ja lemmikkihamsterin hautaamiseen saakka itkettää ja tekee entistä hauraammaksi pala palalta vain enemmän pelkääväksi, ahdistuneeksi, surulliseksi....? Vaikea hyväksyä elämä ja tapahtumat ja asiat sellaisenaan, luottaa, että elämä kantaa...kuinka pitkään tätä "välitilaa" kestää?! En jaksa. Tiedän paljon, mutten silti juuri mitään, eikä minulle edes kerrota. Koetellaan, koetellaan...ja niinhän meitä kaikkia ennemmin tai myöhemmin ja enemmän tai vähemmän...ja voisi huonomminkin olla jne.jne.jne.
Mutta olen ihan väsynyt. Ja jotenkin niin yksin, vaikka olen rakkaiden ympäröimä. Mikä minussa on vikana, miksen kasva ja vahvistu mieleltäni, miksi elämä tekee minusta vain hauraamman? Miksen saa edes yhtä pienen pientä merkkiä lohdutukseksi ja toivonkipinäksi siitä, että täällä olemiseen on syy, enkä ole yksin ja että kaikella on tarkoitus ja se selviää kyllä aikanaan?
Saan olla onnellinen ja tyytyväinen paljosta, ja olenkin, mutta aivan liian hukassa, niin hukassa, että toivoisin olevani sellainen, joka ei juuri koskaan ajattelisi yhtään mitään sen syvällisempää. Haluaisin niin onnen, rauhan, tasapainon...en löydä, en löydä, en löydä. Ja alan olla väsynyt etsimään. Ja alan olla vakuuttunut siitä, että ehkäpä aivoissani on yksinkertaisesti vikaa, kun en osaa olla "kuten muut" : vahva, rohkea, positiivinen...........
Autokolarissa tänään, oli elämäni ensimmäinen, mitäköhän vielä....no selvittiin kaikki hengissä ja säikähdyksellä, mutta mieleni on palasina ja itken sitä lemmikkihamsteriakin täällä nyt taas, kuinka se lapio, jolla haudan sille kaivoin, oli niiiin onneton, koska ei ollut parempaa ja kuinka se siellä kylmän maan sisällä nyt yksin makaa. Enkö osaa käsitellä asioita ja vastoinkäymisiä vai mikä minussa on vialla, miksi, miksi, miksi........?
Jos Jumala on olemassa, niin ehkä se kuulee nää jutut sit tätä kautta paremmin, saapahan rauhassa lukea ne täältä tai jotain. Ei se vastaa mulle, en oo edes paljoa pyytänyt: oon pyytänyt, että jos se on totta, niin tekis jotain, että voisin tuntea sydämessäni sen olevan totta. Ehkä sitä ei ole. Ei mulle mitään näkyjä tai enkeleitä tartte näyttää, haluaisin vain sen tunteen ja varmuuden jostain jotenkin mun sydämeeni..koska olo olis turvallisempi tässä elämässä....no, uskon asioitahan nää on, nimenomaan niitä. Mutta miks mun on niin vaikea uskoa...??  :'(  :'(

Voi ei Vedenhelmi  :'(
Kuulostaa aivan hirveältä ja tuskaisalta olosi. En osaa sanoa oikein mitään joka simsalabim vain muuttaisi kaiken ja asioista tulisi vaaleanpunaista kermapuuroa. Noh, johtuu varmaans iitä ettei sellaista sanottavaa ole.
En tiedä muuta, kuin että rauha löytyy itsestäsi ja sydämestäsi, mutta en tiedä miten sen saavuttaisit parhaiten ja nopeiten, mitä voisit tehdä. Mutta unohda järki ja keskity sisimmälläsi. Ja aina voit pyytää apua yläkerrasta...ei mitään merkkiä, vaan apua siihen että uskoisit. Vaan hyväpä  on pyytää, jollet sisälläsi usko siihen :(

Sinussa ei ole mitään vikaa, olet täydellinen. Olet vain eksyksissä.

Muistanko oikein, että sinulla on ennenkin ollut juuri samankaltaisia ongelmia? Olet niistä täällä purkautunut?

Kiitos vastauksestasi Kuuhilda :smitten:
Onhan minulla aikaisemmin vastaavanlaisia oloja ollut, joista täälläkin on tullut mainittua...
Jotenkin vain tällä hetkellä tuntuu, että kaikki kärjistyy ja saa käsittämättömät mittasuhteet...tai jotain...
Ja vaikka olen yrittänyt uskoa ja pyytää apua siihen, että uskoisin, niin tuntuu, etten sitä saa/minua ei kuulla, mikä taas luonnollisesti entisestään laittaa mietityttämään, että onko edes mitään missään..ja ajatus siitä, että mitään ei olisi (ei enkeleitä, jumalaa, henkimaailmaa) saa minut niin, niin surulliseksi ja masentuneeksi.... :(
Todellakin toivon, että pääsisin tästä surusta, epäilystä ynnä muusta eroon...

Voimia sinulle Vedenhelmi! Sinulla on aika monta asiaa päällä, jotka painavat ja joskus kun asiat kasaantuvat, tuntuu ettei niitä osaa käsitellä. Ei sinussa ole mitään vikaa. Lemmikin kuoleman aiheuttama suru pitää saada surra pois, kunhan muistaa myös niitä hyviä hetkiä eikä jää suruun makaamaan liian pitkäksi aikaa.

Ihmiset ovat erilaisia, toisia järkyttää eri asiat ja toiset ovat ikuisia optimisteja, jotka eivät ehkä näytä tunteita ulospäin. Ilo, onni ja rauha tulee sinusta itsestäsi. Tee asioita joista nautit. Liiku, lue, vietä aikaa ystäviesi ja perheesi kanssa, leivo kakku, tee mitä tahansa josta sinulle tulee onnistumisen iloa ja rentoutumista. Puhu tuntemuksistasi jollekin, terveydenhoitajalle, ystäville, vaikka metsän puille, mutta puhu. Se helpottaa. Et ole tuntemustesi kanssa yksin, hankalia vaiheita on meillä kaikilla elämässä. Minulle tulee fiilis, että olet vielä tosi nuori ja elämän haasteet vievät sinulta tällä hetkellä paljon voimia. Kyllä elämä kantaa, kun siihen uskoo ja uskoo siihen, että kyllä minä tästäkin selviän. Nietzsche oli oikeassa, se mikä ei tapa, se vahvistaa. Olen joskus itse ajatellut, kun elämä on näyttänyt nurjaa puolta, että vastoinkäymisiä annetaan vain vahvoille ihmisille, sillä heikot eivät niistä selviäisi. Ajan ja elämän kokemuksen kautta oppii käsittelemään vastoinkäymisiä, ja myöhemmin saman asian sattuessa kohdalle sitä osaa käsitellä paremmin.

Valoa päivääsi!

Tai...tuli mieleen, että ehkä sinun pitäisi pysähtyä, ja ymmärtää, että olet hukassa tavoitellessasi taivata kun ne eivät ole sydämessäsi...ja hyväksyä se. Sinä elät niine hyvinesi, mitä sinulla on, tässä ja nyt...saat pelätä, saat olla epäuskoinen, sinun pitää kokea se. Ne ovat täsyin oikeita ja hyväksyttäviä tunteita, ei niistä tarvitse yrittää eroon sillä että kiskoisit jotain jumalallista ja taivaallista niiden päälle.
Olet epävarma, herkkä, surullinen  ja lyöt päätäsi seinään. Hyvä on, ole sitä ja tee niin. Se on hyvä, se on oikein, siltä sinusta tuntuu, ei tarvitse olla mitään muuta kuin mitä on.
Voisi ajatella että olet kivimuurin juurella. Voit joko yrittää juosta siitä läpi, niin kuin nyt olet tekemässä, tai sitten hyväksyä tilanteesi ja kiivetä pikkuhiljaa muurin laelle ja loikata keveästi toiselle puolelle.

En tiedä onko tästä mitänä apua, mutta voimia sinulle kuitenkin :)

Kiitos kaunis ajatuksistanne  :smitten:  :smitten:

Eihän henkinen tie sisälläkään kuin kompastuskiviä kerta toisensa jälkeen kun tulee tietty jakso. On ikäänkuin tyhjää. Sit voidaankin viedä vahvasti eteenpäin ja saat kokea syvällisemmin.
Mun usko Jumalaan oli viime yönä miinuksen puolella mutta niin vaan asiat kääntyi kummallisesti.
Sä oot tosi herkkä. Opettele suojaamaan oma aurasi niin että todellakin olet vaan niissä omissa energioissasi. Se ei ole keneltäkään pois ja kykenet normaaliin kommunikaatioon muiden kanssa mutta sun olo helpottuu huomattavasti.
Kun oma kenttä on vahva, elo tällä pallolla helpottuu paljon. Tääkin mulle just opetettu sadanteen kertaan kun en vaan usko tai osaa
Ne kovatkin paikat on tarkoitettu ja se että tulee säröjä. Jotenkin sieltä kömpii taas jaloilleen ja näkee maailman eri tavalla. Mä jatkan tätä myöhemmin. Tekee mieli sanoo hellästi pikkuinen mut et sä sellanen ole.
Piilovoimia sinussa  :)

Myötätuntoa sinne  :'(

Et ole yksin näiden ajatuksiesi kanssa, meitä on monia jotka miettivät ihan samoja juttuja ja tuntevat samoin. Se on luonnollinen osa henkistä kasvua, ja ilmenee tietyillä ihmisillä/persoonilla juurikin tuonkaltaisen surun, ahdistuksen, epävarmuuden ym. kautta, jotta sielu voisi kehittyä ja vahvistua, oppia ymmärtämään enemmän (vaikkakin ymmärrys saattaa tapahtua vain tiedostamattomalla, "sieluntasolla"). Joskus nämä ajatukset ilmaantuvat vahvoina juurikin elämässä tapahtuvien kriisien myötä, mutta muista luottaa siihen että elämä on aaltoliikettä ylös ja alas, ja että jossain vaiheessa taas koittaa kausia jolloin on varmempi ja selkeämpi kuva kaikesta, helpottunut olo, sekä rauha/rakkaus vahvemmin sydämessä. Asioille löytyy usein merkitys ja tarkoitus vasta jälkeenpäin, pitää vain jaksaa olla kärsivällinen.
Rukoileminen, meditaatio ym. auttaa, ja Jumala kuulee kyllä, mutta paljon on myös sinusta itsestäsi kiinni, pitää vain olla tarkkaavainen jotta huomaisi milloin Universumi yrittää auttaa ja opettaa sinua (omat sisäiset Sielun tunteesi/erikoiset sattumat/tapahtumat/ihmiset..).

Autokolaria lukuun ottamatta olisi voinut olla omaa tekstiäni. Psykologi sanoi viimeksi, että kaamos, siitä johtuva pikkumasennus ja älytön työstressi on se yhdistelmä, josta tämä tulee. Ja pahinta on jos on vielä PMS kaupan päälle!

Pointtina: onko sulla stressiä, kiireistä elämää, tuntuuko että elät muita varten enemmän kuin itseäsi? Reagoitko pimeään voimakkaasti? Kannattaa vähän analysoida aina itseään näissä kohdissa, niin ehkä apukin sitten löytyy vitamiinipurkista tai psykologin sohvalta, mikä nyt sitten parhaimmalta tuntuu.