Astro Foorumi

Hei kaikki Astrolaiset!
Muutama kuukausi sitten kirjoittelin vastausta kysymykseen kuinka onnellinen olet? Silloin kerroin ettei paremmin voisi olla. Ja äkkiä, hyvin äkkiä kaikki muuttui. Tammikuussa alkoi parisuhde ahdistaa hyvin perusteellisesti, sitähän vuosihoroskooppinikin (sain maaliskuussa) lupailee ja tuntuu kyllä pitävän kutinsa. Mutta ahdistus käy pikkuhiljaa lähes ylivoimaiseksi ja vie ilon ihan kaikesta. Tietysti se epäilys tästä pitkään (19 v) kestäneestä suhteesta on jo kauan ollut jossain taustalla, mutta aiemmin sen epäilyksen äänen on saanut jotenkin vaiennettua. Nyt se ei enää onnistu.

Nyt haluaisin pyytää apua, jos joku, kenellä intoa ja energiaa riittää, näkisi valoa tunnelin päässä, ihan millaista tahansa (enkelikortit, tarot, astrologia, selvänäkö). Tiedän että olen se ainoa ihminen, joka tämän ongelman (lähteä vai jäädä) pystyy ratkaisemaan, mutta ratkaisun tekeminen olisi ehkä helpompaa.

Nyt tuntuu, että molemmat vaihtoehdot ovat ihan yhtä ahdistavia, toinen lasteni ja muun ympäristön vuoksi, toinen itseni tähden. Näinkään en kuitenkaan jaksa jatkaa...

Kiitän jo etukäteen niistä lämpimistä ajatuksista, joita tiedän saavani osakseni, sen verran olen seuraillut tätä foorumia.

Siltä varalta, että joku haluaa vilkaista karttaani, tiedot ovat tässä.
07.03.1962 16:50 Pieksämäki

Hei Maukka !

En osaa ottaa kantaa karttasi perusteella, olen sen verrran aloittelija astrologiassa. Mutta halusin kommentoida sen vuoksi, että tuttavapiirissäni on henkilö, joka on merkiltään sama kuin sinä ja oli ollut aviossa noin 20 vuotta, kun hänellä alkoi samanlainen oireilu. Tilanteesta on aikaa muutama vuosi ja pahin kriisi on ohi. Hän on edelleen yhdessä puolisonsa kanssa ja sopeutunut tilanteeseen. Tosin paljon on yrittämistä vaatinut. Ahdistuksen syitä et erittele. Tässä esimerkkitapauksessa vain kemiat eivät enää sopineet ja toinen osapuoli koitti hallita ja kontrolloida, mikä aiheutti ahdistusta ja pahaa oloa. Toinen osapuoli oli horoskooppimerkiltään vaaka.

Toivottavasti tästä oli jotain apua. Asiat voivat korjaantuakin, vaikka juuri tällä hetkellä ei siltä tunnu. Kaikkea hyvää Sinulle, jaksamista ja enkeleitä !

Muista, että Sinulla on huone täynnä enkeleitä, Sinun vain tarvitsee pyytää heidän apuaan !

Hei Maukka!

Uranus se teitä kaloja nyt ravistelee. Sinun aurinkosi on vieläpä 7.huoneessa, joten ihmissuhteet on varmasti mankelissa. Vielä on  :uranus: :lla 3 astetta matkaa tarkkaan yhtymään  :aurinko: :osi, mutta herkkävaistoisena kalana ja vieläpä nopealla kuuoinaalla varustettuna tunnet varmaankin jo muutoksen välttämättömyyden. Tarkka yhtymä on ensi vuonna, keväällä maaliskuun lopussa.

Aspekti voi aiheuttaa kärsimättömyyttä ja halun äkkinäisiin muutoksiin. Ystäväni on syntynyt samana päivänä kuin sinäkin (muutamaa vuotta myöhemmin tosin) ja olen hengästyneenä seurannut hänen muutosprosessiaan. Hän on viimeisen puolen vuoden aikana vaihtanut ystäväpiiriään, muutoksia ollut työkuvioissa ja miehiä tulee ja menee! Tavallaan olen kyllä iloinen hänen puolestaan, koskaan ennen en ole nähnyt sellaista loistetta hänen silmissään...tosin hän on lapseton, silloin on helpompi hypätä muutoksen siiville.

Toivon sinulle paljon voimia tilanteen setvimiseen. Ja ei kai ihan mahdoton ajatus ole puhaltaa uutta henkeä väljähtyneeseen parisuhteeseen. Se vaan vaatisi kumppanilta samaa uudistushalua ja minusta yksi suurin ongelma ihmissuhteissa onkin tuo ajoitus. Hyvin harvoin parit kehittyy "synkassa", vaan kukin omia aikojaan.

Tsemppiä  :)

Kiitän näistä vastauksista aivan valtavasti, tuntuu kuin saisi selvitettyä omia ajatuksiaan ihan jo sillä, kun voi vaihtaa niitä toisten fiksujen ihmisten kanssa.

Suhteen korjaantumiseen en oikein pysty uskomaan, niin eri suuntiin olemme kasvaneet.
Tai oikeastaan vain minä olen muuttunut ja puoliso junnaa paikallaan. Hän on ihminen, jolla ei ole mielikuvitusta, ei aloitekykyä, eikä halua heittäytyä. Tähän saakka homma on pysynyt kasassa, kun arjen on täyttänyt lasten hulina, rakentaminen ja työnteko, mutta nyt kun lapset alkavat olla teini-iässä ja aikaa jää myös itselle ja kumppanille, huomaakin ettei ole mitään yhteistä, ei edes puhuttavaa.

Tuo oli jännä tieto tuo ensi maaliskuun tarkka yhtymä uranuksella ja auringolla. Tuntuu kuin en vielä henkisesti olisi valmis lähtemään, mutta samalla tunnen, etten näinkään voi jatkaa, ehkäpä ajatus selkiintyy siihen mennessä.

Tuo enkelikortin sanoma osui myös suoraan asian ytimeen. Tiedän olevani se ihminen, jonka kanssa joudun elämään loppu ikäni, joten siksi olen myös ainoa jonka tuntemukset vaativat sen suurimman huomion minulta itseltäni.
Ja jos on paha olla, olen ainoa joka sen pystyy kohdaltani muuttamaan. Kypsyttely vaan vie aikaa, ja kärsimätön olen myös.

Itseni kehittäminen on myös vaiheessa, opiskelen työn ohessa alaa, jossa voin toteuttaa luovuuttani, ja tuntuukin että se on nyt ainut asia josta jaksaa olla innostunut.

Tuhannet kiitokset vielä kerran vastauksista!
-maukka-

Hei maukka :)
Mulla moni ystävä kertonut kun eläävät pitkissä parisuhteissa, että kun lapset on kasvaneet likemmäks omille teilleen, niin ovat törmänneet samaan asiaan, että silloin vasta huomattu että on toinenkin puoliso ja eivät ole osanneet kommunikoida muusta kuin päiväntapahtumista ja lapsista/kodista/työstä :-\ eli keskustelut jääneet aika pinnalliseksi ja etääntyminen on alkanut jo silloin kun lapset olleet pieniä, koska toisen aika menee kodin huolehtimisesta ja toisen aika työssä ja se yhteinen aika on vaan pelkkää lepoa, ei ihmekkään että nykyään ei jakseta yhdessä välttämättä harrastaa kun arki rutiinit vie kaiken ajan ja voimat, siksi kait erot on niin paljon yleistyneet eli elämä alkaa tuntumaan samalta merkityksettömältä toistolta :( Sanoit, että puolisosi on mielikuvitukseton, niin sinähän voisit sen puolen toteuttaa ;) tee yllätyksiä puolisolle saat sitä samalla myös itsellesikin :angel: tai keksikää jokin yhteinen harrastus joka voi teitä lähentää uudestaan, toisaalta nyt joudutte uudestaan opettelemaan alkuaikojen yhteiseloa ;) Varmasti valoa näkyy edessäpäin, se vaan on teistä kiinni ja eikun tsemppiä :smitten:

Hei Sawotar!
Niinpä, siitä se kenkä juuri puristaa...
Olen itse kyllästynyt keksimään niitä yllätyksiä, sillä oma mielikuvituksen on kyllä ihan Formula luokkaa. Kun ei 19 vuoteen ole kertaakaan tullut itse yllätetyksi, alkaa vähitellen sekin tympimään. Ei olla edes riidelty koko aikana kertaakaan, kun toinen osapuoli on aina ja kaikkeen tyytyväinen, oli se mitä tahansa. Hän on läpensä kiltti.
Tästä eroasiasta on myös keskusteltu, tai samaan malliin kuin ennenkin, minä puhun ja toinen myöntelee, että näin se on. Mutta hänen mielestään suhteessa ei ole mitään vikaa ja hän haluaa jatkaa. Muuta ajatusta ei sitten saa ulos edes tikulla kaivamalla. Hän vain kiltisti odottaa minun päätöstäni.

Noista yllätyksistä vielä sen verran, että kun olen kehitellyt jotain kivaa yhteistä menoa (mieluiten hän kyllä olisi kotona, lämmittäisi saunaa ja puuhastelisi vaikka autotallissa), kyllä hän lähtee mukaan, jopa ulkomaille, ja kulkee mukana ihan joka paikkaan kuin pieni koiranpentu, mutta KOSKAAN hänellä ei ole mitään muuta mielipidettä mistään, kuin , joo ihan kivaa oli.

Tästä kaikesta tulee sellainen olo, että jos jään tähän, voin samantien asettua lattialle makaamaan ja odottamaan kuolemaa...

Eli aika hankalalta näyttää tämä uudelleen lämmittäminen.
-maukka-

Tuo hyppäsi tekstistä esiin tulikirjaimin! Siis ette ole riidelleet lähes kahteenkymmeneen vuoteen  :o

Rauhaarakastavaa sorttia olen, mutta kyllä parisuhteeseen saisi kuulua välillä ilmanputsausriitojakin. Sitä kun lievästi suivaantuneena saa sanottua asiat ilman turhia kaunisteluja. Saanko Maukka udella, mitä merkkiä miehesi edustaa?

Minunkaan mieheni ei osannut riidellä, ja meille meinasi tulla ero asian vuoksi. Hänen lapsuudenkodissaan ei koskaan ilmaistu näkyvästi tunteita. Mutta palasimme yhteen ja nyt olen ihan opettamalla opettanut häntä ilmaisemaan itseään, myös niitä negatiivisä juttuja. Alkaa jo pikku nahistelut sujua  :tickedoff: heheee.

Mutta tarkoitukseni ei ole vakuutella sinulle, että homma voisi vielä teillä toimia. Jos se ei toimi, niin se olisi vain opeteltava hyväksymään ja tehdä ratkaisut sitten sen mukaan. Tää on teoriassa niin helppoa, että!

Hei Maukka!

Kuinka tuttua luettavaa. Me ollaan oltu yhdessä 20 vuotta myös. Lapset teini-iässä kohta molemmat. Eivät enää kotona juuri vapaa-aikana. Minä yksin pönkitän talon seiniä pystyssä.....Mies on aina töissä, jos ei töissä, niin on omissa oloissaan.
Ei puhuttavaa, ei yhteistä. Minä en enää kaikkien vuosien jälkeen halua keksiä tekemistä, menemistä, koska minusta se on ollu aina kiinni. Ei olis varmaan koskaan tehty yhdessä mitään, jos aloite ei olis alkanu minusta, tai jostain muusta.

Nyt kun täällä seinien sisällä olen paljon yksin, nautin hiljaisuudesta, mutta.....
On tuo sydän kivettynyt, mieli katkeroitunut ja olo kurja.
Hmmm...tätäkö sen elämän piti olla?
Olenko minä niin huono kaveri, että kaikki on näin?
Ottaa päähän :knuppel2:

Olenkin nyt alkanut "hiukan" muuttaa elämää: opintoja, ei töitä ensi vuonna (se on muuten myrkkyä miehelle, kun en ole tienaamassa). Luen sen mitä todella haluan!
Katselen tietoisesti asuntoa ja ollaan keskusteltukin (siis riidelty) siitä.
En siivoa enää kiltisti aina toisten jälkiä ja tunne itseäni marttyyriksi (voi kauheeta kuinka kauan sitä olen tehnyt).
Käyn enemmän omissa jutuissani, kavereilla, ulkona.
En selittele enää menojani, niinkuin ennen, nyt ilmoitan että lähden!

Voihan se olla että tälläinen lietsoo vihaa ja riitaa lisää.
Mutta minun on pakko tehdä jotain!!!!
Ei sitä voi riuhtaista kerralla, se on kylmä totuus.
Olen senkin kokenut.....ja takaisin tulo oli pian edessä, koska asiat ei olleet kypsiä.

Kaikki vaatii aikansa ja paikkansa. Muhittelunsa ja mietintänsä.
Koen nyt, kuinka minua oikeasti johdetaan uuteen suuntaan hitaasti. Asioita alkaa järjestymään kuin itsestään. Silloin antennit pystyyn ja kuulolle, että onko tää se mun juttu, yleensä on. 

Voin lohduttaa sua Maukka sillä, että me ei olla ainoita.
Pännii, ahdistaa ja suututtaa, itkettää ja kaikkee siltä väliltä.
Mutta kaiken tämän kautta voittoon.

Jaksamista ja älä jää liikaa yksin!   :smitten:

Hei kaikki , jotka olette taas ottaneet osan taakkaani kannettavaksenne!

Se tässä eniten pänniikin, että jos en minä ole se moottori, mitään ei koskaan tapahdu, ja en enää jaksa yksin olla aina se innoittaja ja hiileen puhaltaja.

Tuo puhumattomuus on teema, jota on käsitelty suhteessamme jo ihan alkumetreiltä, ja ainut kommentti jonka siihen saan on, että tämmöinen mä olen, en osaa puhua.
Minulle puhuminen on aivan elinehto, ilman sitä ei mitenkään voi tietää mitä toinen haluaa, mistä unelmoi, mihin uskoo, kuka hän yleensäkin on? Enkä vielä 19 vuoden jälkeen tiedä näitä juttuja hänestä. Enkä enää jaksa uskoa, että saakaan tietää.

Mieheni on skorpiooni, vaikka sitä ei kyllä kukaan usko. Hän on syntynyt ihan vaaan rajoilla siis 24.10. 1954 joskus aamuyöstä Turussa.

Palailen näihin illemmalla ja paremmalla ajalla.
Kiitos taas.
-maukka-

Se äskeinen kiire menikin ohi samantien.

Tuosta riitelystä sen verran, että meillä ei tosiaan olla riidelty kertaakaan. Minä tietysti saan sätkyjä aina välillä ja silloin toinen pakenee paikalta ulos tai autotalliin, hiipii pitkin nurkkia ja on kuin ei oisikaan. Riitele siinä sitten itsesi kanssa.
Olen samaa mieltä teidän kanssanne, että kyllä välillä pitää kipinöidäkin, sekä rakkaudessa että riidassa, vaan kun ei kipinöi.

Arki sujuu kuin unelma ja kulissi on pönäkästi pystyssä, kukaan ei pysty arvaamaan kuinka laho tämä suhde on sisältäpäin.

Onneksi en ole tämän asian kanssa yksin, minulla on erittäin hyvä ystävä, jolle voin kertoa ihan kaiken, ja hän jaksaa kuunnella.

Mieheltäni kysyin muutama viikko sitten, onko hän ajatellut tätä asiaa omalta kantiltaan?
Ei ole, odottaa vaan päätöstäni. Samalla kehoitin häntä menemään itseilmaisun kurssille.
Hän oli samaa mieltä, että se tekisi hänelle hyvää ja samaan hengenvetoon ilmoitti ettei saa aikaiseksi. Eipä tietenkään, kun minä en sitä hänelle järjestä. Ei sitten, nyt en enää halua olla jatkuvasti potkimassa persauksiin, että hän saisi jotain tehtyä. Jos hänestä ei sitä löydy itsestään, ei tämä suhde sitten hänellekään niin kamalan tärkeä ole.

Sietokyky on kovilla päivittäin, kun toinen on kuin puupökkelö. Kypsyttelyä tämä silti vielä vaatii. Kai se mitta pitää vaan ensin saada täyteen, ennen kuin on varma, mitä itse haluaa.
-maukka-

Noista kulisseista...

      MONI SUHDE PÄÄLTÄ KAUNIS  ;D

      Kokemusta on...

      NÄYTTÄÄ HYVÄLTÄ, TUNTUU PAHALTA  ;)


Voimia  :smitten:

Harmillista Maukka :-[ yksin ei ole kiva olla elämässä mukana jos tuntuu, että kaikki yritykset menee hukkaan, entäs jos teet itse ne mitä haluat tehdä ja annat toisen elää omaa elämää.. ::) tuntuu että kulutat vaan energiaasi sellaiseen joka vaan kuluttaa enemmän, tuskin siinäkään mitään järkeä on jos toisesta ei enään ole samalle tasolle, ehkä aika siirtyä muuhun :angel:

He Elämänilo!
Siksi tämä asia täytyykin miettiä tarkkaan. Ettei tarvitse sitten jälkeenpäin katua ratkaisujaan.

Tuntuu kuitenkin nyt että tämä jatkuva ahdistus on viesti jostain tärkeästä, eikä sitä voi ohittaa tai jättää huomiotta.

Eron olen itsekin kokenut hyvin nuorena, 23-vuotiaana, silloin väkivaltaisuuden takia.
Siksi kai menin sitten toiseen ääripäähän ja valitsin yltiörauhallisen, kiltin ja "vaarattoman" puolison. En ihmettele, että miehet ovat joskus eksyksissä meidän naisten kanssa, näistäkin jutuista saa sen käsityksen, että paha puoliso on huono juttu, mutta kiltti mies on ihan yhtä huono juttu.

En minä miestäni syytä mistään, hän on se mikä on aina ollut, minä vain olen kasvanut jotenkin ja johonkin suuntaan, en itsekään oikein tiedä. Yhteys kuitenkin puuttuu ja sen mukana kaikki.

Onhan se ymmärrettävää että kaipaat, jokaisessa meissä on niitä hyviäkin puolia ja ilolla tietysti muistaa niitä hyviä hetkiä, joita on toisen kanssa viettänyt. Elämä on kuitenkin eteenpäin menoa, ja minun kohdallani se ei toteudu, jos jumiudun nyt tähän, jokin muutos pitää tulla. Hyvä jos se muutos tulee tähän keskinäiseen suhteeseemme, että löydämme yhteisen sävelen, mutta jos ei, niin sitten ei ole muita vaihtoehtoja kuin järjestää elämä sellaiseksi, että ahdistus loppuu.

Vastauksestasi ymmärsin, että olet edelleen yksin erosi jälkeen. Toivon sydämestäni, että löydät itsellesi uuden rakkaan ihmisen, sellaisen sielunkumppanin, joka voisi olla puoliso, ystävä, rakastaja ja kaikkea siltä väliltä.

Ratkaisuani en ole vielä tehnyt. Ja nyt kun olen saanut teiltä kaikilta ihanilta ihmisiltä näin paljon ajateltavaa, erilaisia näkökantoja, välittämistä ja kannustusta, jaksan ehkä vielä hetken kuunnella ja tunnustella omaa sisintäni ja löytää sen oikean ratkaisun, oli se sitten mikä tahansa.

Tilanne on monella tapaa tuttu - olen elänyt itsekin samoja asioita pohtien.  :idiot2: Minun ahdistusteni ja 'ratkeamiseni' seurauksena haimme puhumattomuuteen apua perheasiainneuvottelukeskuksesta n. 5 vuotta sitten. No, se auttoi hetkellisesti. Keskusteluyhteys katosi taas talonrakennusurakan myötä. Vuosi sitten ahdistukseni taas kasvoi niin, että jouduin purkamaan sitä psykologille. Tämän jälkeen olen alkanut levittää omaa reviiriäni, sillä ahtaan liikkumavarani olin luonut itse odottaessani toisen siirtoja. Olin siis tajuamattani antanut elämäni ja sitä koskevan päätöksenteon toisen käsiin enkä kantanut itse vastuutani elämästäni!!!

Olen myös skorppari ja kaihdan riitoja (mieheni on meillä se räiskyvämpi osapuoli) - haluaisin hoitaa asiat keskustelemalla. Riitatilanteet ovat minulle erittäin ahdistavia ja se kokemus on peräisin lapsuudenkodistani. Meidänkin suhteemme alkoi edellisen päätyttyä mustasukkaisuusdraamoihin eli nyt parinkymmenen vuoden jälkeen olen tajunnut valinneen turvallisemman vaihtoehdon.

Tieni on ollut kivinen ja tuskainen  :'( , vuoteeni kuuluu mm. tulinen rakastuminen toiseen mieheen, mutta nyt tiedän senkin tapahtuneen vain, että silmäni avautuisivat ja tajuaisin tilanteeni mihin olin itseni ajanut. Tällä hetkellä mielessäni vallitsee rauha, sillä olen päätökseni tehnyt ja elän niiden kanssa. Jatkan elämääni liitossamme, osittain pienten lastemme vuoksi (sillä, jos olisin lähtenyt, olisin lähtenyt yksin). Kasvatan omaa reviiriäni omilla menoilla (opiskelu, työ, harrastukset), vaikka hän ei niitä hyväksyisikään. Ehkä toisenlaisen ratkaisun aika tulee myöhemmin tai sitten ei koskaan... nyt jaksan kuitenkin hymyillä ja iloitakin joistakin asioista.  :) Tiedän, että ratkaisuni on tällä hetkellä oikea, sillä näin pari viikkoa sitten unen, jossa esittelin perheellinen uuden avaramman ja valoisamman asunnon.

Yhden muutoksen olen jo huomannut hänen käytöksessään - ilmeisesti hän ottaa sanomiseni enemmän tosissaan ja on huomannut etten enää jää kotiin 'odottamaan' ellei hän lähde mukaani jotain ehdottaessani, sillä hän on jopa edesauttanut joidenkin suunnitelmieni etenemistä. Pieni toivonkipinä on syttynyt, josko hänkin kasvaa johonkin suuntaan... ja puhuminenkin alkaisi joskus sujua.

Voimia kaikille saman tilanteen kanssa painiskeleville!

Rakkaudella Unneli  :smitten:

Kiitos Unneli kommentistasi, meitä on varmaan monta täälläkin Astrossa, jotka painivat samankaltaisen ongelman kanssa.
Minäkin olen tehnyt ratkaisun nimikkeellä "toistaiseksi" ja päätin jatkaa ainakin vuoden loppuun asti tässä suhteessa. Toisaalta tilanne on pakon sanelema, sillä opiskelen työn ohessa ja se kuluttaa aikaani ja energiaani niin, etten jaksa hoitaa tätä eroasiaa ja lapsetkin joutuisivat olemaan paljon keskenään iltaisin (ovat alkavan murrosiän kourissa), jos nyt eroaisimme.

Ahdistus on silti jäljellä ja väliin masennus nostaa päätään, mutta ikuisena optimistina uskon homman hoituvan ja voimien riittävän "toistaiseksi". Suhteemme en jaksa uskoa tästä enää muuttuvan paremmaksi, sillä tuntuu että kaikkinainen yhteys on väliltämme kadonnut, kuten myös tunteet ainakin minulta. Tätä asiaa kun olen mielessäni pyöritellyt jo marraskuusta alkaen, olen huomannut, että se yhteys olikin rakentunut pelkästään minun varaani, ja toiminut niin kauan kun itse jaksoin uskoa vielä MEIHIN. Nyt kun 19 vuoden jälkeenkään toinen ei puhu kuin arjen askareista, eikä osaa näyttää tunteitaan (joskus tuntuu ettei niitä ole), eikä ilmaista ajatuksiaan (onkohan niitäkään), on pakko myöntää asia todeksi.

Toivon, että sinä ja miehesi löydätte sen yhteisen sävelen, keskinäisen ystävyyden ja oikeanlaisen kumppanuuden.

Eron olen itsekin kokenut hyvin nuorena, 23-vuotiaana, silloin väkivaltaisuuden takia.
Siksi kai menin sitten toiseen ääripäähän ja valitsin yltiörauhallisen, kiltin ja "vaarattoman" puolison. En ihmettele, että miehet ovat joskus eksyksissä meidän naisten kanssa, näistäkin jutuista saa sen käsityksen, että paha puoliso on huono juttu, mutta kiltti mies on ihan yhtä huono juttu.

*Tuosta sanoisin vain, että minäkin otin pahiksen jälkeen 4-5 vuoden tauon jälkeen hyviksen, ja kun hän osoittautui pehmoksi, piti ottaa vielä kovis - jonka harrastus on hauskasti päinvastainen kuin ekalla  pahiksella, eli pahisten kurissapito (järjestuksenvalvonta jne). En tiedä, tänään pitäisi tavata hänet siis exä ja kysyä vain mihin miesten tunteet menee. En tiedä miksi hän nyt sitten ehdottaa tapaamista niin äkkiä tai elokuvia tai muuta. Vähän outoa jos on tyttöystävä, ja minä puolestani tosiaan haluaisin vain kysyä, mihin miesten tunteet menee. Ei voi olla niin että kaikilla on alemmuuskompleksi kanssani?? Siksi en nyt aloita kiireellä mitään uutta kenenkään kanssa, koska en halua että lapseni kärsii tunnetasolla minun kanssani, eikä kukaan nyt kiinnostakaan. Voin uskoa että exää ei ollenkaan kiinnosta miettiä sitä mitä kysyn, mutta miksi minua kiinnostaisi enää tapailla häntä sitten.

Luulin ensin että joku toiminnallinen kiinnostaisi hänen kanssaan - mutta vailla tunteita, miksi? Ihan turhaa on tapailla, mieluummin sitten sen kanssa jota saa rakastaa vapaasti. Meillä on mielestäni koko ajan ollut yhteys, minkä edessä hän kiemurtelee kovasti. Selvästi ei tiedä mitä kanssani tehdä. Haluatko sinä ketään muuta elämääsi? Minulla on yksi ystävä jolle uusi mies ilmestyi aina liian aikaisin, ennenkuin edellinen juttu oli edes loppunut. On sekin rasittavaa.

Niin sitä aina yrittää parantaa tilannettaan, toivon että sinäkin pääset ratkaisuun. Joskus mies on ratkaissut asiat minua ennen. Exä saattaa kokea tilanteen "hieman ikävänä" kun esitän hänelle paperilla kaikki lupaukset ja sanat ja kysyn, miten koskaan uskallan rakentaa mitään kenenkään kanssa, kun näin käy aina.. :-* :-* Mutta kysyn silti, samalla kun on pitänyt kuolettaa tunteet häntä kohtaan. Jos se taas johtaa siihen, ettemme näe kuukausiin, sen parempi. Jatkuva tunteiden kuolettaminen voi johtaa siihen, ettei tunne muutakaan elämää kohtaan, tai elämä tuntuu näytelmältä, joskus turhalta, mutta yhtaikaa on ollut pakko oppiakin tällaista etääntymistä, ettei mene ihmisten kuohuihin ja tilanteisiin mukaan. Aineellisella elämällä on kuitenkin JOKU merkitys.. vaikka alussa olimme kaikki yhtä, sieluja, ja valoa. Siksipä kaikilla on kaipuu kotiin, ja ohessa voi olla kaipuu toiseen sieluun.

Eikö ole outoa siihen nähden ajatella, miten erilaisia polkuja ihmisille tulee? Eri elämiä jne. Missä he kehittävät ihan erilaisia ominaisuuksia, tulee erilaista karmaa, sielunvelkaa jne.. no joku päivä näen kokonaiskuvan. Suosittelen sinullekin meditaatiota, se rauhoittaa mieltä kuohuissa ja voit saada rauhallisemmalta mieleltä ideoita siitä, miten pitäisi toimia.

Itsellä on suhdemyllerryksen lisäksi ainakin työmyllerrys menossa, eli minkään haastavan suhteen saaminen tähän lisäksi EI innosta. En osaa jotenkin kuvitella että olisin 20v jonkun kanssa. Ja kummaa oli kun Italian ystävällä ei tunnu olevan mitään romantiikkaa suhteessa (10 v avoliitossa). Kyllä siinä nyt minusta jotain puuttuu. Hän elää kulttuurissa jossa on aviopuoliso ja rakastajia, mutta siitä puolesta en kysynyt. Nätti tyttö ja kunnon mies, mutta tunne puuttui minusta kyllä aikalailla. Hoitavat taloutta.

Hei Jupiter Girl!
Tällä hetkellä olen itse niin palasina ja hukassa oman itseni kanssa, etten uskoisi pystyväni rakentamaan uutta ihmissuhdetta kenenkään kanssa.

Silloin nuorenakin koetun eron jälkeen kesti yli vuoden yksinoloa, ennen kuin halusin tehdä tuttavuutta miesten kanssa. Eli olen ihminen jolta puuttuu on/off nappi kokonaan ja minun on ensin saatava itseni ehjäksi, että voisin olla toiselle ihmiselle kumppani.

Nyt on mielessä sellainen ajatus, että jos tästä suhteesta jotenkin järjissäni selviän, en koske miehiin edes kuusimetrisellä karahkalla, vaikka tiedän kyllä että sekin ajatus vielää muuttuu ajan kanssa, onneksi.