Astro Foorumi

Huomasin vuosia sitten, että tarve kokea kauneutta on ihmisessä melkeinpä perustarve ja silloin kun näkee todellista kauneutta, se on kokemuksena pyhä.

Kauneutta voi nähdä monenlaisissakin asioissa ja ehkä taitokin nähdä sitä kehittyy kokemuksen myötä. Itse näen kauneutta yleensä luonnossa, esim. puun taimessa, joka puskee betonin lävitse tai usvaisen metsän lävitse kajastavassa valossa. Mies kertoi kerran hakanneensa halkoja ja jääneensä lähes pyhän ihmetyksen vallassa ihailemaan puun ytimen rakennetta.

Näen kauneutta myös ihmisissä. Kyllä minusta on mukava katsella ulkoisesti kauniita ihmisiä, mutta yleensä näen sitä pyhää kauneutta esim. aidoissa rakkaudenosoituksissa, lahjakkuudessa, ja taituruudessa.

Entäs te?

Hauska aihe.  :) Kauneutta voi mielestäni nähdä melkein missä vain, kyllä niissä yleisesti "rumissa" betonipaikoissakin voi olla sellaista rosoista kauneutta. Kauneuden huomaaminen vaatii pysähtymistä, sitä että pysähtyy huomaamaan mitä ympärillä on. Arjen kiireessä vain kulkee katsomatta yhtään ympärilleen. Tuo kauneuden huomaaminen on ihana asia, sillä se tuo aina sellainen onnellisen ja mukavan pienen hetken arkeen. Nytkin on tänä talvena ollut niin kauniita lumipeitteisiä puita, että niitä on melkein unohtanut jo ihailla.

Kyllähän noita tulee, välillä yllättävissäkin tilanteissa. Viimeisin tuollainen kokemus oli tänään, kun istuin junassa ja ulkona hämärässä asemalla seisoi yksi ihminen jokaisen valaistun mainoksen kohdalla. Kaikki eri ikäisiä ja niin surullisen ja yksinäisen näköisiä. Ja sade piiskasi ikkunaa. Piti ihan itsekseen ihailla, miten juuri tuollainen karu betonimaisema yhtäkkiä näytti maailman merkityksellisimmältä asialta. Pisti miettimään tuota ihan samaa, että miten erilaisissa paikoissa voikaan kauneutta nähdä..

Välillä pitää ihan aukoa silmiä, että pystyy tekemään huomioita omasta ympäristöstään. Toisaalta välillä tunnen itteni pöntöksi kun kuljen tuolla omissa svääreissäni ja ihastelen jotakin näennäisesti mitätöntä asiaa. Iloa, pyhyyttä ja kauneutta on kaikkialla! Apua, kuulostan maailmanhalaajalta, sellaiselta jota kohtaan koen ärtymystä silloin kun oma mieli on synkkä ja tympeä. Hehee.

Voi että ihmiset on kauniita! Kauneuden hehkun huomaa hyvin silloin, kun joku teke jotain mistä nauttii. Mietin jossain vaiheessa katsellessani muusikoita/ taituruutta lavalla, millainen hehku syttyy kun joku soittaa, laulaa tai tekee mitä tahansa.

 Mistä johtuu, että se tavallisenoloinen tyyppi, se joka tulee käytävällä päivittäin vastaan villapaidassa, se näyttää silmissäni esityksen jälkeen niin paljon kiinnostavammalta? Onko se se koroke, se, että esintyjä nostetaan korokkeelle? Ei se korokkeesta johdu! Se johtuu siitä, että se tyyppi joka nousi sille korokkeelle, sillä oli asiaa, edes pienen tarinan verran ja tarina välittyi yleisölle ja mikä tärkeintä: sillä tyypillä oli hauskaa, se nautti tekemisestään. Se luo hehkun. Ja se on mahtavaa.