Astro Foorumi

Erään hiljattaisen laajahkon tutkimuksen mukaan pessimistit elävät noin 15 % (??) pitempään
kuin optimistit.

Kellään mitään ideoita tuon selittämiseksi?

 :o  ???

On myös olemassa täysin vastakkaisia tutkimustuloksia, joiden mukaan optimistit elävät selkeästi pidemmän elämän. Juuri eilen lueskelin yhtä Tiede-lehden viime vuoden (vai olikos ehkä 2011) numeroa, jossa oli aiheesta artikkeli. Jopa tekohymy pidentää elämää, oikea hymy sitten vielä enemmän. Mitä positiivisemmin elämään suhtautuu, sitä pidempään tuntuu elävän.

Itse uskon siihen tulokseen, sillä pessimisti aiheuttaa itselleen stressihormonieritystä, joka laskee immuunivastetta. Ainoa mikä voisi selittää tämän viimeaikaisen 'pessimistit elävät pidempään' tuloksen olisi se, että ei olekaan itse asiassa tutkittu optimismi/pessimismi jakaumaa, vaan parametrit ovat olleet jollain tavoin sellaiset, että 'optimisti' = ihminen jolla on todellisuudelle vieras käsitys vähän kaikesta ja joka sen vuoksi ei esim. mene ajoissa lääkäriin tai huolehdi elintavoistaan. Optimistinen realisti ei kärsi tästä.

Järkeviä tuloksia saataisiin, jos voitaisiin vakioida ne elintavat eli olisi suht samat elintavat omaavia optimisteja ja pessimistejä.

Hymyileminen - vaikka sitten tekohymykin - nostaa serotoniinitasoja. Okei hymy ei ehkä ole sama kuin optimismi, mutta kyllä ne vain sukua toisilleen ovat. Pessimistit ovat synkempää porukkaa järjestään, ainakin minun tuttavapiiriini kuuluvat pessimistit.

Lääkäriseura Duodecim on myös tehnyt 130 000 suomalaista kattavan tutkimuksen negatiivisesta ja positiivisesta elämänasenteesta ja sen vaikutuksesta elinikään. En nyt löytänyt alkuperäistä tutkimusta, mutta lööpeissähän tätä viime vuonna uutisoitiin tähän malliin: "V*tutukseen kuolee - lyhentää elämää yli 15 vuotta."

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012030715294326_uu.shtml

Oma melko kaukaa haettu juuri mieleen välähtänyt selitysyritykseni ei sitten taida pitää paikkaansa:

- pessimisteillä on vuorossa tumman ("pahan") karman kypsyminen, ja he haluavat alitajuisesti päästä
mahdollisimman suuresta osasta siitä eroon, ja siksi "sinnittelevät"  täällä murheen laaksossa -- jossa mm.
ihmisiä kuolee nälkään, janoon ja tartuntatauteihin kuin kärpäsiä -- pitempään.

- optimistit puolestaan haluavat jättää osan vaalean ("hyvän") karman kypsymisestä koettavaksi seuraavaan inkarnaatioon,
kun syvällä sisimmässään tietävät että "pinossa" on rutkasti tummaa karmaakin odottamassa kypsymistä koettavaksi...

 ::)

Ei kai karman määrällä ole erityisesti tekemistä elämänasenteiden kanssa. Niin optimistilta kuin pessimistiltä voi kuolla läheinen tai mennä työpaikka alta tms. Pessimisti surkuttelee kohtaloaan ja elämää yleensä ja saattaapa vielä äreisyydellään karkottaa kaikki ihmiset ympäriltään. Optimistikaan ei onnesta läpsyttele käsiään, kun elämä kolhaisee, mutta pahimmasta noustaan melko nopeasti, kokemuksista otetaan opiksi, ehkä läheisiinkin uskalletaan tukea ja elämässä aletaan nähdä mahdollisuuksia ja uusia reittejä toteuttaa itseään. Pessimisti harvoin uskaltaa toivoa elämältä mitään, koska ei usko siltä mitään saavansa, ja hän keskittyy pitkälti siihen, mitä puuttuu, eikä siihen mikä on hyvin, optimisti taas osaa toivomisen jalon taidon ja useimmiten hän saakin toivomansa. Uskoisin myös, että optimistit ovat yleensä ottaen kiitollisempia ihmisiä kuin pessimistit.

Komppaan Lilliä, en usko karmalla tai sen määrällä olevan mitään osaa asiassa.

Jatkumo optimismi/pessimismi on osittain geneettistä perua, mutta melko suurelta osin myös mallioppimisen tulosta: Jos lapsuudenkodin merkittävät aikuiset ovat esim. selvästi pessimistisiä voi sen elämänasenteen ihan vain oppiakin. Ahdistusta tuottavat ja kognitiivisia häiriöitä sisältävät ajatusketjut esimerkiksi ovat täysin mallioppimisen tulosta ja ne tuottavat jo itsessään pessimististä - tai suorastaan  jopa täysimittaista katastrofia odottavaa - mielentilaa.

Tulipahan mieleen tästä keskustelusta Viktor Frankl, logoterapian isä ja "Ihmisyyden rajalla" -nimisen kirjan kirjoittaja. Hän sai tarkkailla pessimistejä ja optimisteja extreme-oloissa, nimittäin natsien keskitysleirillä, jossa hän itsekin oli vankina. Siellähän kävi niin, että osa vangeista kuoli omia aikojaan, osa taas selviytyi vaikeista olosuhteista huolimatta. Frankl, jolla oli jo leirille joutuessaan psykiatrin koulutus, pohdiskeli sitä, mikä oli se tekijä, miksi toiset kuolivat ja toiset selviytyivät. Optimistille tyypillinen toiveikkuus ja tunne siitä, että elämällä on tarkoitus nousi vahvimmaksi selviytymistekijäksi.

Lyhyt kuvaus kirjasta alla Wikipedia-linkissä, mutta suosittelen luettavaksi kokonaisuudessaan.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Ihmisyyden_rajalla