Astro Foorumi

Tässä olen hieman oppinut millainen ego on ja mikä on sielun näkökulma vastaan ego ja yllättynyt miten automaattiesti sitä elää egon kautta ja kuinka suppea tuo näkökulma on. Itse koen egon ns voimana minussa ja aisitin sen useasti nyt tällä hetkellä vasemmalla puolella vaikka tuskin se ainoastaan sille puolelle ole asettunut  ;D
Mut hei, meinasin herättää keskustelua ja ottaisin mielellään kokemuksia vastaaan teidän ihka omista egoistanne  ;D  :-*
Itse tajusin että oma egoni kieltää, vastustaa, pelottelee, uhkaa, alistaa jne. kun taas sieulutietoisuus avaa, kannustaa, rakastaa, virvoittaa ja eheyttää. Mutta onko ego pelkästään negatiivinen? Voisiko positiivinen ego toimia sielutietoisuuden alaisena?

Ego on mielestäni itse rakennettu valeminä ja sopeutumismekanismi ja se palvelee ihmistä silloin, kun se oma ydinitse on vielä liian heiveröinen (tai ehkä se on jonkun mielestä suorastaan hävettävä) pärjätäkseen tässä kovassa maailmassa. Minä vertaan mielelläni egoa perhostoukan koteloksi, jonka suojassa toukka kokee täydellisen muodonmuutoksen ja murtautuu kuoresta sitten, kun aika on sille kypsä.

Onhan egon rakentelulla puolensakin, mutta ydinitsen kannalta se käy jossain vaiheessa hyvin tukalaksi. Ainakin itse koin, että ego on vankila, jonka olin ihan itse itselleni rakentanut. Sisin olemus oli jo uhkaavasti näivettymään päin, mutta onneksi ego sai kuoliniskun eräässä ihmissuhteessa ja sisin olemus lähti suorastaan vyörymään esiin. Egoani en ole sen koommin kaipaillut enkä tarvinnut.

Tuo on totta myös. Hyvä on pohtia sitä, mistä ego syntyy tai mitä varten se on olemassa, sillä tuskin se pelkkää negatiivista aiheuttaakseen on olemassa. Joskus voi olla jonkun tapahtumankin seurauksena niin heikossa tilassa, että tarvitsee jotakin suojakuorta ympärilleen, jottei tarvitse kohdata muuta maailmaa sen vielä käsittelemättömän herkkyyden kanssa.

Egosta tulee mieleen tämä nykyajan ilmiö, kuinka facebookissa on helppo luoda juuri halutunlainen kuva itsestään, mitä voi viestiä muille ja piilottaa todelliset tunteet. Sitten on sellainen "ystäväverkosto", joka ei lopulta todellisesti itseä tunne. Mitä mieltä olette, onko facebookin mahdollisuudet lisänneet egoon kiinni jäämistä? (Samalla tavalla toimii monet muutkin paikat netissä, mutta facebook on henkilökohtaisempi ja omalla naamalla toteutettu.)

Niin, ja kun mainitsit voiko ego toimia positiivisesti sielun alaisuudessa, niin jos ego tarkoittaa itsetietoisuutta (??), niin voiko tai onko siitä kannattavaa kokonaan päästä eroon? Joskus on ihan kiva olla vähän liiankin ylpeä itsestään, kunhan se ei jää päälle.  ;) Positiivinen ego siis voisi olla ihan yksinkertaisesti itseluottamusta ja itsestään pitämistä? Ego voisi siis myös auttaa sen todellisen itsen toteuttamisessa?

Tällaisia tiedonjyväsiä olen koonnut kirjallisuudesta yms. egon suhteen ja tämä on oma näkemykseni egosta:

Ego on, kuten ehkä jo onkin mainittu, se yhden inkarnaation sisäinen muistojen ja kokemusten summa, joka luulee että tämä yksi inkarnaatio ja tämä fyysinen keho on kaikki mitä on olemassa  ja että tämä fyysisen tason erillisyyden harha on ainoa todellinen  maailma. Siinä mielessä ego voi tarkoittaa tämän kehon itsetietoisuutta mukaan lukien niiden muistojen ja kokemusten summa.

Minun käsitykseni mukaan ego on, kuten niin monet asiat, hyvä renki mutta huono isäntä. Egon rengintyö on se, että se auttaa meitä täällä fyysisen tason erillisyyden harhassa niissä asioissa, joissa erillisyyden harhaan pitää ikään kuin 'mennä mukaan' jotta ei tuhoutuisi/vahingoittuisi: Ego on se joka suojelee niitä terveitä rajojamme asiattomilta ylityksiltä ja suojaa myös fyysistä kehoamme, koska ego samaistuu tähän fyysiseen, rajalliseen ja 'erilliseen'  kehoomme.

Ajatus siitä, että ego tulisi täysin poistaa, nollata tai tuhota on egon itsensä juoni: Se tietää että tämä ei ole mahdollista ja sen vuoksi kun yritetään mahdotonta, se on turvassa. Sen rengin paikalle laittaminen sen sijaan tuo mukanaan tilan, jossa tuntuu kuin egoa ei olisi ollenkaan, se kun ei hypi silmille, vaan astuu kehiin vain kun sille on tarve - eli kun fyysisiä tai henkisiä rajojamme rikotaan tavalla joka on tälle fyysiselle keholle ja mielelle vaarallinen.

Ego pelkää kuolemaa ja fyysisen kehon katoavaisuutta. Olen saanut omani rauhoitettua tästä pelosta selittämällä sille, että kun ajan lineaarisuus on harha ja aika on tosiasiassa ulottuvuus, niin aika-ulottuvuuden juuri siinä osassa joka vastaa elämääni lineaarisessa ajassa, tämä keho ja ego ovat itse asiassa olemassa ikuisesti.

 Se ei myöskään pidä siitä, että sille puhutaan suoraan tai sitä 'tarkkaillaan.' Se väistyy ja piiloutuu suht pian, jos pyrkii 'näkemään' sen eli visualisoimaan sen, tai rupeaa juttelemaan sen kanssa. Minä koen egon myös nimenomaan vasemman olkapääni takana. Se on melko lähellä, mutta heti kun kiinnitän siihen huomioni, se siirtyy kauemmaksi - lopulta niin kauaksi että häipyy näkyvistä.

Suhtaudun egoon aika lailla, kuten pieneen olentoon minussa, jota sitäkin ajattelen hellyydellä ja rakkaudella. Ja myös huumorilla: Heti kun ruvetaan mihinkään hengellisiin pyrintöihin, se menee omaan huoneeseensa lukemaan käytöksen kultaista kirjaa ja juttelemaan parhaan kaverinsa, sisäisen skeptikkoni, kanssa.  ;D

Toisaalta, sitten kun se oma ydinitse on valmis kuoriutumaan perhosen kotelostaan, niin havaitaan, että tämä on hyvä asia ja että ydinitsessä onkin paljon voimaa, mistä ei välttämättä ole aiemmin ollut tietoinen. Siinä vaiheessa, kun on onnistunut pääsemään egon vankilasta pois, niin olo on kuin lehmällä, joka on päässyt pitkän talven jälkeen  kevätlaitumille.  :D

(Tässäpä pieni demonstraatio kevätlaitumelle päässeestä Lilli-hevosesta  :coolsmiley: : http://www.youtube.com/watch?v=mkLjzKAJQrg)

En osaa sanoa, onko kukaan onnistunut tappamaan egoa jollain omilla pyrkimyksillään tai erikoismetodeillaan. Silloin kun egoa uhataan tai siitä löytyvään heikkoon kohtaan isketään, se käy todella hurjan kamppailun olemassaolostaan. Pitäisikö suorastaan sanoa, että helvetti pääsee valloilleen. Jos se ydinitse tuntuu edelleen kovin heikolta ja pikkuiselta, niin mielelläänhän sitä korjaa egon pirstaleet talteen ja rakentelee siitä uutta suojakuorta itselleen. Jos ei tiedä eikä luota siihen, että ydinitse voi todellakin kokea kasvupyrähdyksen ja vallata egon hallussa pitämän alueet psyykestä ja kehosta, niin ehkä individuaatio jää sitten vajaaksi ja egosta tulee tuttu ja turvallinen seuralainen loppuiäksi.

Täällä on aiemmin puhutta Michael-kirjoissa mainitusta 4. sisäisestä monadista, joka käydään lävitse keskimäärin ottaen 35-vuotiaana. Tässä vaiheessa ydinitse on periaatteessa kypsä tulemaan esiin ja ego saisi jäädä rengin paikalle, mutta hyvin monelle käy täsmälleen päinvastoin, eli tämän jälkeen ego alkaa ohjata elämää ja se ydinminä hautautuu syvälle tietoisuuden ulkopuolelle. Kyllähän se ego tahtoo aiheuttaa melkoisesti ongelmia siinä vaiheessa, kun se pääsee päsmäröimään itseä ja ympäristöä.

Viitaten 4. sisäisen monadin tekemättä jättämisen mahdolliseen egon vahvistamiseen:

Yleensähän 4. sisäiseen monadiin ajaudutaan sitten, kun kerta kaikkiaa kyllästytään ihan ehkä rankankin kriisiytymisen kautta olemaan sitä mitä ympäristö odottaa ja tullaan siksi mitä todella ollaan. Olo ei ole hyvä juuri siinä monadin aloittamisen tienoilla, eikä se siitä ainakaan parane (pikemminkin päinvastoin) jos sen 4. jättää tekemättä.

Tulee siis mieleen, että kun mieli/psyyke/tunne-elämä kärsii aina vain pahemmin mitä pidemmälle viivyttää sen 4. tekemistä, niin ehkä tämä kompensoituu sitten sillä, että ego entisestään vahvistuu pitääkseen aina vain pahemmin kärsivän psyyken kasassa edes jollain tavoin. Ego ei ole 'paha' kuten ei mikään muukaan, koska hyvä/paha dualismi on illuusio. Egon kartta maailmasta vain on melko vääristynyt (=erillisyys ja kuolema ovat totta, keho on minä jne.), mutta sen karttansa puitteissa se egoparkakin pyrkii vain toimimaan meidän parhaaksemme. Juuri sen 'viallisen' maailmankuvan vuoksi sen paikka onkin renkinä eikä isäntänä.

Itse olen sitä mieltä, että ne jotka väittävät 'tuhonneensa' egonsa kokonaan, ovat vain pistäneet sen rengin paikalle, jolloin se ei olekaan koskaan näkyvissä, paitsi silloin kun sitä oikeasti tarvitaan. Näkymätöntä ja huomaamatonta on helppoa luulla tuhotuksi.

Kiitos kaikille  :smitten:

Joo. Mietin itseäni kun täytin 40 niin jokin vain vapautui minussa ja koen oloni suurilta osin vapaaksi ja hyvinvoivalta. Mielenkiintoisaa onkin kuinka ego laittaa hanttiin mutta kun sille puhuu sielutietoisuudesta käsin, se rauhoittuu ja tietää että se saa olla mutta sielun kautta. Minulla tämä toimii ainakin vielä ihan hyvin mitä nyt tänään kokeilin. Se että Eklektikko sinäkin tunnet sen vasemmalla puolella oli kiva tietää, olin siitä aluksi hieman ymmälläni. Mietin että voisi lukea ihan joku peruspsykologia kirjan egosta mutta Lilli tuossa toikin sen puolen tarpeeksi esille.
Mutta olen utelias, olo on kuin pienellä lapsella joka on löytänyt jotain kiehtovaa  ;D  :smitten:

No minä olen tässä omana itsenäni eläessä tehnyt paljon tuttavuutta sellaisen ominaisuuden kuin aggression kanssa. En pitänyt erityisesti siitä, että tämmöisenkin ominaisuuden itsestäni löysin, mutta sen kanssa on pitänyt oppia elämään.

En usko, että aggressio kuuluu sielun ominaisuuksiin (tai voi liittyäkin ns. soturisieluilla), vaan se on kehon energioihin sisäänrakennettua, kellä enemmän, kellä vähemmän. Ego voi käyttää näitä energioita rakennusaineena, mutta aggressio itsessään ei ole sama asia kuin ego. Sillähän on paljon hyviä ominaisuuksia: vaaratilanteessa adrenaliinitasot nousevat, rohkaistumme, voimat moninkertaistuvat ja sen avulla voimme puolustautua tai paeta. Mutta onhan siinä mahdollisuus tyrannisointiinkin, eikä sivistysvaltioissa aggressiota pidetä erityisen toivottavana asiana. Ei minustakaan valtoimenaan riehuminen ole mikään tavoiteltava asia. Itse olen päätynyt kuitenkin siihen ratkaisuun, että kun en halua enää egon kuoria rakennella itselleni, niin käytän tarvittaessa aggression positiivista voimaa hyödyksi. Lähinnä tämä ilmenee jämäkkyytenä, rajojen asettelemisena muille ja omien kantojen puolustamisena, joskus kiivautenakin. Paljon siinä on ollut säätämistä, ettei aggressiota tule ruokkimalla ruokittua (sekin on täysin mahdollista), eikä sorruta ylilyönteihin, vaan annetaan sen olla nimenomaisesti palvelija eikä isäntä. Ehkä tämä aggression valjastaminen positiiviseen käyttöön liittyy omaan karmaan ja on ollut hyvin tärkeä ja pitkähkökin oppitunti sen jälkeen, kun oma itse on tullut esiin. Tämä on vaatinut myös muiden aggression kohtaamista ja itsensä jatkuvaa puhdistusta, jottei muiden/omat negatiiviset energiat tahraa psyykeä ainakaan kovin pitkäaikaisesti. Ja lisäksi vielä anteeksipyytämisen ja -antamisen taitoa, jos on päässyt käymään niin, että tuli käytettyä aggressiota hyökkäykseen eikä puolustukseen.

Hieman samoja polkuja minullakin on ollut. Muistaakseni oma agressioni tuli esille murrosiässä kun olin koulukiusattu ja köyhästä perheestä. Olen oppinut riidanhaluiseksi ja se olikin pitkään mulla tapana kommunikoida ja jatkuva taistelu päällä. Nyt olen pikkuhiljaa myös oppinut hallitsemaan ja hillitsemään itseäni. Jokin kamppailulaji olisi joskus kiva kokeilla ja muutenkin saada valjastettua tän energian hyötykäyttöön. Armollisuutta ja anteeksiantoa olen joutunut kovan koulun kautta opiskella. Mutta kaikki on ollut sen kasvun kannalta hyödyllinen.

Joogafilosofian (MaharSi Patañjalin yoga-shaastra)  ego (asmitaa: "minä-olen [asmi] -naisuus" [taa]) on ns. klesha [kleesha] ja
ensimmäinen  seuraus tietämättömyydestä (avidyaa), jolla on joogassa aivan spesifinen merkitys. Sen ymmärtäminen edellyttänee
ainakin jonkinasteista "tietoista" kokemusta ns. puhtaasta tietoisuudesta, joka on ihmisen todellinen itse (Itse), ja jolla ei
ole mitään tekemistä materiaalisen ilmentyneen maailmankaikkeuden kaa. Yoga-suutra toteaa:

avidyaasmitaaraagadveSaabhiniveSaaH kleshaaH. YS II 3

(avidyaa-asmitaa-raaga-dveSa-abhiniveSaaH kleshaaH.)

Måns Broo kääntää tuon seuraavalla tavalla:

"Häiriöitä" on viisi: tietämättömyys, itsetunto, kaipaus, inho ja elämänjano.

Tietämättömyyden määrittelevän suutran Måns kääntää seuraavasti:

"Tietämättömyys" on katoavaisen, epäpuhtaan, tuskallisen ja ei-itsen
pitämistä ikuisena, puhtaana, onnellisena ja itsenä.

Idän viisautta -kirjassa käytetään sanaa "minäisyys", joka on mielestäni
parempi kuin "itsetunto". Ehkä Måns'in kotikieli on vähän vienyt hänet harhapolulle...

Käsitys- ja näkökyvyn samana pitäminen on minäisyyttä.  II 6  :o ???

Muoks: tuo on niin hämärä suutra, että yritän vähän selittää sitä.

Noh, saaMkhya-filosofian ja siihen pohjautuvan yogan mukaan puruSa eli puhdas
ilmentymätön henki ( = itse, aatman, draSTa eli näkijä, turiiya eli neljäs tietoisuuden tila)
ja prakRti eli ilmentynyt materiaalinen maailmankaikkeus ovat täysin erilliset
(atyanta-asaMkiirNa). Tuo ylläoleva suutra menee alkukielellä näinikkäästi:
'
dRg-darshana-shaktyor ekaatmatevaasmita (eka-aatmataa-iva-asmitaa). Taimni kääntää
tuoan seuraavasti:

asmitaa [I-am-ness -- sidis] is the identity or blending together, as it were, of the power of consciousness
(puruSa) with the power of cognition (buddhi).

Tuo sekoittuminen on siis tietämättömyydestä johtuvaa harhaa eikä todellista, koska
puruSalla ja prakRtilla ei ole siis mitään tekemistä keskenään.

Ilmentymättömässä tilassaan kolme guNaa ovat keskenään tasapainossa (saamya-avasthaa: samuus-tila).
Kun tuo tasapainotila järkkyy, ja Big Bang käynnistyy (heh heh...), ensimmäisenä syntyy mahat eli buddhi,
jota voisi kutsua kai kosmiseksi mieleksi tai älykkyydeksi. Seuraavassa vaiheessa buddhi'sta syntyy
prajnaaparaadhan eli älyn erheen takii ahaM-kaara (minän-tekeminen eli individualisaatio, joka
lienee osapuilleen sama kuin Patanjalin em. asmitaa). Siitä
puolestaan saa alkunsa koko tämä hässäkkä minkä keskellä me poloiset elämme samaistuen virheellisesti
materiaaliseen kehoomme ja sen monenmoisiin hullutuksiin...

:D