Astro Foorumi

Olen monessa ketjussa suositellut Vapaaksi Ahdistuksesta -kirjaa, sekä linkittänyt englanninkielisiä pika-apu-oppaita siitä, miten ahdistusta ja muita negatiivisia tunteita aiheuttavista ajatusvääristymistä, kognitiivisista häiriöistä, pääsee eroon. Nyt yhytinkin jo vuosia sitten tekemäni käännöksen/koosteen aiheesta ja ajattelin laittaa sen tänne. Minä pääsin näitä käyttämällä melkoisen suit-sait eroon ahdistuksesta ja itseaiheutetuista negatiivisista tunteista, voin siis suositella kokemuksen perusteella.

Laitan tämän tänne vaihtoehtohoidot-osioon, sillä tämä on se vaihtoehto, jota valitettavan harvoin tarjotaan ahdistuslääkkeiden, paniikkihäiriölääkkeiden ja muiden psyykenlääkkeiden sijaan. Lääkkeillä ei kuitenkaan näitä ajatustottumuksia muuteta, ne vain lieventävät oireita, mutta ahdistusta/masennusta/paniikkihäiriötä/negatiivisia tunteita aiheuttavat ajatustottumukset pysyvät kunnes niistä työskentelee itse eroon.

Kymmenen kognitiivista vääristymää


Nämä ovat yleisimmät tavat, joilla ihmiset vääristävät ajatteluaan itsestään. Pane merkille tunnistatko joitain niistä ansoista, joihin lankeaminen pitää sinut masentuneena tai ahdistuneena.


1.   Kaikki-tai-ei-mitään ajattelu
Näet kaiken ehdottomina kategorioina. Jos suorituksesi ei ole täydellinen, tunnet epäonnistuneesi täysin.
VIRHE: Harmaan sävyjä on aina olemassa; "ei kovin hyvä," "melko hyvä," "tarpeeksi hyvä."

2.   Yliyleistäminen
Näet yksittäisen negatiivisen tapahtuman loputtoman epäonnistumisen jatkuvana kuviona.
VIRHE: Yksittäinen tapahtuma on vain yksittäinen tapahtuma, eivätkä siihen vaikuta useimmat muut tapahtumat.

3.   Mielen suodatin
Otat yhden negatiivisen yksityiskohdan ja keskityt siihen niin muut asiat poissulkevasti, että se värittää koko kokemustasi todellisuudesta - niin kuin mustepisara voi värjätä kokonaisen lasillisen vettä.
VIRHE: Opettele näkemään myös ne 99% asioista, jotka ovat positiivisia aivan yhtä tosina osoituksina todellisuuden luonteesta.

4.   Positiivisten asioiden diskvalifiointi
Hylkäämällä positiiviset kokemukset ("sitä ei lasketa"), haudot negatiivista uskoa jonka jokapäiväinen kokemuksesi maailmasta todistaisi vääräksi.
VIRHE:  Opettele olemaan käyttämättä sanaa "mutta" kun kuulet kehuja. Käytä erillistä lausetta, jos tarvis on.

5.   Johtopäätökset
 Tulkitset tapahtumia negatiivisesti, vaikka johtopäätöksesi tueksi ei ole todisteita:
a) Lukemalla ajatuksia: Oletat että ihmiset reagoivat sinuun negatiivisesti.
VIRHE: Kukaan ei voi tietää toisen ajatuksia, ellei toinen kerro niitä hänelle.
b) Ennustelemalla: Ennakoit asioiden menevän pieleen ja vakuutat sitten itsesi siitä, että ennustuksesi on tosiasia.
VIRHE: Et voi tietää tulevaisuutta, sillä sitä ei ole vielä lyöty lukkoon ja se riippuu monista asioista, joista osa ei ole vielä tapahtunut.

6.   Katastrofiajattelu ja minimalisointi
Liioittelet jonkin asian -  esimerkiksi oman virheesi tai toisen ihmisen saavutuksen -merkitystä, tai minimoit merkityksettömiksi omat haluttavat ominaisuutesi tai toisen ihmisen epätäydellisyydet.
VIRHE: Sinun ominaisuutesi eivät ole sen huonompia vaikka ne ovatkin sinun, eivätkä toisten ominaisuudet ole sen parempia vaikka ne ovatkin heidän.

7.   Tunteellinen päättely
Oletat että tunteesi heijastavat todellisuutta: "Tunnen itseni idiootiksi, joten minun täytyy olla idiootti."
VIRHE: Tunteesi ovat aina todellinen osoitus siitä mitä tunnet, mutta eivät välttämättä kerro mitään mistään muusta.

8.   "Pitäisi" lauseet
Yrität motivoida itseäsi "pitäisi" ja "ei pitäisi" -lauseilla. Kun kohdistat tällaisia lauseita toisiin ihmisiin ja kerrot heille mitä heidän "pitäisi" tehdä, saat vastaasi ärtymystä ja paheksuntaa.
VIRHE: "Pitäisi" heijastaa jonkun muun arvomaailmaa, vain "haluan" heijastaa sinun arvomaailmaasi.

9.   Luokittelu
Äärimmäinen yliyleistämisen muoto, johon kuuluu emotionaalisesti latautunut kielenkäyttö. Sen sijaan, että kuvailisit virhettä jonka olet tehnyt, luokittelet itsesi negatiivisesti: "Olen luuseri." Tai kun joku ärsyttää sinua, luokittelet hänet negatiivisesti: "Hän on idiootti."
VIRHE: Luokittelu häiritsee kommunikaatiota, koka luokittelut ovat liian yleistäviä ollakseen täsmällisiä ja ne vain edistävät syrjintää ja kritiikkiä.

10.    Personalisaatio
Näet itsesi jonkin negatiivisen ulkoisen tapahtuman aiheuttajana, vaikka tosiasiassa et ole siitä vastuussa.
VIRHE: Pahoja asioita sattuu maailmassa koko ajan ja todellisuudessa ne eivät juuri koskaan ole sinun syytäsi.


MITEN KYSEENALAISTAA NEGATIIVINEN AJATTELU

Nämä ovat avuksi kun kyseenalaistat negatiivisia ajatuksia. Kun olet kirjoittanut paperille negatiiviset / pessimistiset ajatuksesi, katso niitä näiden "suodattimien" avulla:

1.   Todisteet
Pane merkille onko sinulla todellakin tarpeeksi todisteita negatiivisen ajatuksesi tueksi. Huomaat usein, että "todisteesi" ovat melkoisen heikkoja eivätkä ne riittäisi vakuuttamaan sinua, jos kuulisit jonkun muun esittävän ne. Kun ajatus vilahtaa nopeasti mielessäsi etkä paneudu tarkastelemaan sitä, saatat helposti uskoa sen. Mutta kun kirjoitat sen paperille ja katsot sitä, saatat välittömästi huomata että mielesi on syöttänyt sinulle puutaheinää.

2.   Vaihtoehdot
Minkä tahansa tapahtuman lopputulokseen vaikuttavat yleensä useat eri tekijät. Olet saattanut takertua vain siihen kaikkein masentavimpaan tekijään, kun olet päätellyt mikä jonkin tapahtuman aiheutti.  Etsi vaihtoehtoja ja muita yhtä todennäköisiä vaikuttavia tekijöitä.

3.   Seuraukset
Vaikka sinulla olisi paljon todisteita ajatuksellesi ja se olisi ainoa selitys jonka pystyt keksimään, ajatuksesi seuraukset voivat olla virheellisiä ja tarpeettoman lannistavia. Esimerkki: "Väkivaltaisuus on ihmisen normaalitila." Sinulla saattaa olla paljonkin todisteita tälle, mutta tämän uskomuksen seuraus on, että mikään ei ole muutettavissa ja se on myöskin ennustelua ja fatalismia, jolla ei pitäisi olla sijaa rationaalisessa ajattelussa. Käänteisesti se tarkoittaa myös, että rakkaus ja ystävällisyys EIVÄT ole ihmisen normaalitila. Kuitenkin ihminen joka ajattelee ihmisen olevan luonnostaan väkivaltainen on yleensä kokenut enemmän ystävällisyyttä, kuin väkivaltaa.

4.   Käyttökelpoisuus
Joskus et voi todella tietää, onko jokin ajatus tosi vai ei. Joidenkin väitteiden kohdalla oikean ja väärän käsitteet eivät edes ole soveltuvia. (eismerkki: Yliyleistystä "yhteiskunta on paha" on naurettaava yrittää todistaa niin oikeaksi, kuin vääräksikään.) Mutta jos jokin ajatus vaikuttaa haitallisesti toimintaasi, sitä on vahingollista miettiä, olipa se sitten oikea tai väärä. Esimerkiksi se että makaat vuoteessasi ajatellen pakkomielteenomaisesti "Entä jos kärsin unettomuudesta, enkä enää koskaan nuku yhtään yötä kunnolla," saattaa pitää sinut hereillä, joten on haitallista ajatella sitä, olipa se sitten tosi tai ei. Monet pessimistiset ajatukset ovat tällaisia: Ne ovat itseään toteuttavia ja siksi hyödyttömiä. Ne eivät ole tosia tai epätosia. Ne toteutuvat ajattelemalla niitä.

Tämä on hyvä, voisi olla jopa kiinteä aihe. O0

Pitkäaikaista ja pikkuhiljaista työtähän tämä käsittely vaatii, että todella sen kaiken sisäistää, mutta olen samaa mieltä ettei lääkkeillä poisteta sitä perimmäistä syytä ongelmille. Jos tätä käsittelyä ei tee, saa loppuelämänsä olla riippuvainen niistä lääkkeistä.

Asetan pysyväksi aiheeksi.

Kiitos vinkeistä Eklektikko. Itse olen paniikkihäiriöistä kärsinyt, mutta koskaan en ole lääkitystä käyttänyt. Olen työstänyt asiaa itse.
Yhdeksi suureksi avuksi olen itse kokenut Eckhart Tollen kirjan läsnäolon voima.
Paniikkiani ruokki itse luomani ajatukset tulevaisuuden tilanteista. Loin päässäni worst case scenarioita ja ne kasvoivat aina valtaviin mittasuhteisiin.

Nämä vinkit ovat myös avuksi :)

Olen kuullut väitettävän, että suurin osa ihmisten välisestä kommunikaatiosta
on non-verbaalista...

 ???

Nyt tässä ohjeistuksessa EI puhuta siitä, että ihmisen suu puhuu yhtä mutta ruumiinkieli näyttää toista. Tällöin alitajunnan tulkitsemaan ruumiinkielen sanomaan voi luottaa, se kertoo yleensä totuuden.

Tässä puhutaan tilanteista jotka voivat olla vaikka tämänkaltaisia tällaisine ajatushäiriöiheen:
Työkaveri X näyttää yhtenä aamuna tosi synkältä, vastaileen kaikkeen lyhytsanaisesti ja tuntuu jotenkin viileän etäiseltä. Ei ole mitään epäilystäkään, että jokin häntä vaivaa.

Kognitiivinen häiriö, ajatustenluku, tuollaisessa tilanteessa on vain sitä, että luulet että hänen huono fiiliksensä johtuu sinusta, on sinun syytäsi, tai kohdistuu sinuun.

Kun yhtä hyvin hänellä voi olla:
Paha päivä
Hammassärky
Riita puolison kanssa
Rahahuolia
Peräpukamia
jne.

Haluaisin tavata sen ihmisen joka pystyy olemaan ahdistumatta kun täysin puskista tulee voimakas allerginen reaktio
Mulle tuli tasan viikko sitten luomuparsakaalista kurkun turvotus vaikken ole saanut ko ruoasta aiemmin mitään oireita.
Tietenkin mulla on lääkkeet näitä tilanteita varten mutta ei tosiaankaan ole mukavaa kun ei tiedä yhtään etukäteen miten pitkälle tilanne johtaa. Riittääkö pelkästään allergialääkkeet vai täytyykö vetää pidemmän kaavan mukaan ensiaputropit eli a-lääkkeet, kortisoni ja adrenaliini.
Viime viikolla turvotus lähti maksimäärällä allergialääkkeitä mutta valvoin aamutunneille seuratessani tilannetta.
Koitin rauhoitella itseäni enkä mennyt paniikkiin mutta näin viikon kuluttua tapahtuneesta ahdistaa vieläkin henkisesti
Lääkäri sanoi maanantaina että voin tulla ilman ajanvarausta terveyskeskukseen em tilanteessa mutta ei paljon lohduta.
Kaikki muutkin oireet liittyvät pään alueelle: hiustenlähtö, hammasvaivat ja ihoreaktiot. Haluaisin tavata sellaisenkin ihmisen joka vaan tyynesti hyväksyisi kammottavan ulkonäkömuutoksen.
Mä oon ollut jo niin kauan kipee etten osaa edes kuvitella itseäni täysin työkykyisenä tai edes millään tavalla normaalina ihmisenä.
Persoonallisuus on muuttunut
Jokin pieni kipinä mut kuitenkin pitää elossa ja järjissäni vaikka välillä kuolemankaipuu on todella vahva
Tehtävä on kesken.

Tulipas valivalitekstii mutta tosiaan luulin että turvotukset ovat jo menneen talven lumia mutta yllättäen niitä on lähiaikoina tullut monta kertaa viimeviikkoisen lisäksi joten olen siis taantunut paranemisprosessissa.
Onneks pääsen terapiaan purkamaan näitä angstejani

Ikävä kuulla pikkari. Mutta luottavaisena vaan tulevaan, näithän jo, että paraneminen on mahdollista. Joskus voi joutua ottamaan askeleen taaksepäin, että pääsee taas kaksi eteenpäin.

Kiitos toivosanoista Ritsa :)
Aikaa menee vielä että hiukset normalisoituu ja hampaisiin uppoaa helvetisti rahaa mutta kyllä mä vielä toivun.
Psyykkisiin notkahduksiin auttaa terapia ja pien psyykkaus
Huomaan heti huonosti nukuttujen öiden vaikutuksen nuppini kuntoon. Kukkuu  :idiot2:

Suomihan taitaa olla joutumassa taloudellis-poliittiseen syöksykierteeseen. Vain Kyproksella
on näemmä talous huonommassa jamassa kuin Suomessa näinä aikoina.

Tuo muhinee kansamme kollektiivisessa alitajunnassa, mutta melko harvat ovat siitä ehkä vielä
selvästi tietoisia, koska defenssimekanismi nimeltä torjunta toimii ainakin toistaiseksi?

Herkimmät yksilöt oireilevat psyykkisesti ja jopa fyysisesti mm. tuon takia melko rajustikkin. Pikkari kuulunee tällaisiin
sensitiivisiin tyyppeihin?

Itsellänikin aina silloin tällöin ovat kämmenet olleet viime aikoina kylmänhikiset ilmeisettä syyttä...

 :buck2:

Tässä on monta asiaa päällekäin jotka vaikuttavat: uudet vahvat energiat, taloustilanne ja sen seuraukset sekä tämä vuodenaika joka vaikuttaa moniin synkistävästi. Kai mä herkkänä ihmisenä aistin paljon tiedostamattakin mutta tämä äärioireilu on ahistavaa.
Neurologiset häiriöt on onneks jo helpottuneet paljon.
Koko kehon nykinä ja nytkähtely varsinkin vaaka-asennossa oli kamalaa.
Mä aloin aistia muuttuneet energiat jo kuukausia sitten vaikka silloin vielä päihteet kuului arkeeni.
Maailma vaikutta välillä vieraalta vaikken psykoottinen ole. Selvinpäin aistin aivan liian selvästi kaiken ja suoraan sanoen pilvessä, kännissä, napeissa olo oli helpompi kuin tämä nykyinen tila.
Ei ole ikävä humalaista oloa mutta sitä "aistittomuutta" on, samoin entisen ulkonäköni haluaisin takaisin t noita-akka

Täten ilmoittaudun!

Toissa kesänä oli treenileri jossa nukuin 3 yötä homerakennuksessa ennen kuin tajusin mistä oli kyse ja muutin viereiseen terveeseen rakennukseen loppuviikon ajaksi. Sen kolmen vuorokauden aikana menivätkin sitten molemmat käsivarret ylhäältä alas asti täyteen atooppista ihottumaa ja kropan lämmönsäätely myös pahasti sekaisin, eli palelin koko ajan, vaikka yleensä minulla on aina liian kuuma. Kolmannen yön jälkeen - sinä päivänä sitten vihdoin tajusin mistä oli kyse, aloin syödä ensiapupakista antihistamiinia ja muutin sinne toiseen rakennukseen - molemmat käsivarret myös alkoivat punottaa niiden atooppisten ihottumaläikkien välistä ja turposivat. Niinjoo, ja piilolinssit piti huuhtoaa noin 5 krt päivässä - ilman en viitsinyt olla, koska silmälasini ovat alikorjatut - kun silmiin tuli koko ajan mähnäinen olo. Hengitystieoireet olivat oikeastaan ainoa mitä ei tullut, luultavasti siksi että suuri syömäni rasvamäärä suojaa hengitysteitä. (Keuhkojen surfaktantti on tehty kahdesta eri tyydyttyneestä rasvahaposta...)

Fyysiset reaktiot siis olivat tuollaiset, ahdistusta sen sijaan ei esiinytyt. Ja se johtuu ihan vaan siitä että en ajatellut esimerkiksi tämäntyyppisiä ahdistusta aiheuttavia ajatusketjuja:
"Voi kauheaa, mikä minulle nyt tuli, voi hirveää pystynköhän treenaamaan, meneekö treenileiriin pistety rahat hukkaan, kamalaa miltä käsivarteni näyttävät, hirveää kun tiedän että atoopisen ihottuman paranemiseen menee viikkoja, voi kurjuus ja kamaluus ja surkeus, kuolenkohan tähän? Selviänköhän tästä ikinä? Entäs jos tämä jää pysyväksi?"

Olin toki jonkin verran ärtynyt siitä, että eräs suomalainen kaupunki vuokraa noin sairasta leirikeskusta melko isolla rahalla käyttöön, mutta en minä ahdistusta kokenut.

Kipu (ja muut fyysiset vaivat) on pakollista, kärsimys on vapaaehtoista. Se aiheutetaan omilla ajatuksilla siitä mitä tapahtuu.

Mitenkään aliarviomatta kokemuksesi epämiellyttävyyttä, voin sanoa että käsien turpoaminen on hieman eri juttu kuin suun limakalvojen reaktiot.
Silloin on vaikea välttää ahdistusta ja joskus nämä mun oireet tulevat hieman viiveellä joten aina ei tarkkaan tiedä mistä johtui joka vielä lisää ahdistavuutta.
Helppohan on välttää jos tietää mikä ärsyttää

Tutulla on niin kaamee kala-allergia että turpoaa tukkoon pelkästä kalan hajusta joten Epipen on oltava aina mukana.

Moni yllättäen anafylaktisen shokin saanut turvautuu psykologiseen ammattiapuun kokemuksen ahdistavuuden vuoksi.
Onko ihme?

Okei, selväksi tuli että mielestäsi reaktioni ei vain ollut tarpeeksi voimakas, sinähän voitkin telepaattisesti ilmeisesti sen tietää.  :idiot2: (Eikä se edes ollut pelkkä käsien turpoaminen, jos vain viitsisit tarkemmin tuon viestini lukea, mutta vähättely toimii toki hyvin tarkoitukseesi.)

Väännetään siis rautalangasta vielä:
Olen ollut koko elämäni allerginen ja saanut lievien oireiden ohella joskus aiemmin satunnaisia reaktioita voimakkaammin (valehtelematta kananmunan kokoiset paukamat polvien ympärillä, jotka estivät jalan taipumisen - syy oli makuupussin vuorin punainen väriaine).

Ja silloin ennen, kun en ollut vielä laittanut niitä ajatuksiani isännän paikalta rengin paikalle, minä kyllä ahdistuin niistä allergisista reaktioistani.

Mutta tästä aiemmassa viestissäni kuvailemastani, joka oli tähänastisen elämäni kaikkein rajuin ja ikävin, en enää ahdistunut ollenkaan, koska ne ajatukset olivat sinne rengin paikalle laitetut ja sen vuoksi en itse aiheuttanut itselleni ahdistusta omilla ajatuksillani.

Toki mitä pahempi allergia ja rajummat reaktiot, sen pahemmin pystyy itseään omilla ajatuksillaan ahdistamaan, ei siinä mitään. Perussyy kuitenkin ahdistukselle ovat AINA ne omat ajatukset siitä mitä tapahtuu.

Toisaalta, dissauksesi ei yllätä yhtään, sillä olen joskus aiemminkin varovasti maininnut omien ajatusten vaikutuksesta jossain ketjussa, jossa kirjoitettu tekstisikin on ollut täynnä ahdistusta aiheuttavaa ajattelua. Silloinkin sivuutit koko asian, joten ajattelin etten viitsi asiasta sen kummemmin enää sanoa, vaikka usein viestisi ovatkin ahdistusta aiheuttavilla lauseilla maustettuja.

Ihmetyttää vain miksi piti tulla tähän ketjuun avautumaan aiheesta, kun kerran olet jo etukäteen päättänyt että ahdistus johtuu jostain ihan muusta kuin niistä omista ajatuksista. (Ja päättänyt sen ilmeisesti työskentelmättä ollenkaan niiden omien ajatusten kanssa? Jos niin, niin mistä voit tietää auttaisiko se vai ei?)

Kuten jo kirjoitin, tarkoituksenani ei ole aliarvioida kokemaasi reaktiota saati dissata muutenkaan.
Hienoa että kykenet hallitsemaan ajatuksiasi pahassa tilanteessa
Mä en osaa vielä vaikka yritystä toki on.
Eräässä edellisessä elämässä mut on kuristettu kuoliaaksi joten siitä menneestä varmasti tulee omat vaikutuksensa näihin kurkku-turpoo-mä-kuolen-oloihin
Oman mielen hallintaa, oman itsensä kanssa työskentelyä, sitähän tässä elämässä ihan yleisesti tulee oppia.
Näissä reaktiotilanteissa se oikein korostuu.

Jälleen kerran huomautan, että kaikki tunteet eivät ole seurausta ajatuksista ja käsiteltävissä/poistettavissa/hallittavissa pelkällä ajatustoiminnalla. Asiasta on olemassa monenlaisia erilaisia näkemyksiä, ja monenlaisia erilaisia tilanteita. Tämän ketjun jutut esim ovat todella hyviä apuvälineitä, mutta eivät toimi kaikessa ja kaikkiin tilanteisiin. Niitä kannattaa silti aina kokeilla, ja yrittää uudestaan, jos ei ensimmäisellä kerralla saanut vielä mitään irti. Joskus on niin syvällä siinä tunnetilassa, ettei vielä pysty katsomaan asioita objektiivisesti.

Kuten Putouksessa aikoinaan oli sloganina: meillä on oikeus omiin tunteisiimme. Meillä on oikeus myös ilmaista omia tunteitamme tilanteeseen sopivalla tavalla, ja joskus myös tilanteeseen sopimattomalla tavalla, kunhan pystymme myöhemmin myöntämään virheemme ja pyytämään mahdollisesti anteeksi. Se ei tarkoita heikkoutta, egon ylivaltaa tai tunnemyrskyissä vellomista. Negatiivisia tunteita ei voi aina aktiivisesti poistaa, niillä on meille elintärkeitä merkityksiä asioiden osoittajina. Ne poistuvat sitten kun niitä ei siinä tilanteessa enää tarvita. Meillä on oikeus myös olla keskeneräisiä. Toisen haukkuminen tämän keskeneräisyydestä tai epämääräinen vihjailu siihen suuntaan, ettei toisen ajatuksilla olisi arvoa, koska tämä on keskeräinen, todistaa joko huonoa sosiaalista pelisilmää tai on vain ilkeilyä.

Olen huolestunut siitä, että tällä foorumilla on alkanut olla ylivallalla esillä niitä näkemyksiä, joiden mukaan toisten tunteita ei tarvitse ottaa huomioon, koska ne on itse itselle aiheutettuja. Tämä ei pidä paikkansa kuin joissakin ääritilanteissa. Meillä jokaisella on omat keskeneräisyytemme ja heikot kohtamme, omat kohtamme missä ego ottaa vallan, ja hyökkäämme toisen kimppuun puolustaaksemme itseämme. Kehitys tapahtuu silloin, kun näitä alkaa tiedostamaan. Ei silloin, kun on saatu reviteltyä auki kaikki toisen heikkoudet, jotta itse näyttäisi hyvältä. Hyvää sosiaalista pelisilmää edustaa se, että ymmärtää vastapuolen kasvojen säilyttämisen merkityksen kanssakäymisessä. Suuttuessaan tätä ei useinkaan halua tehdä, vaan haluaa tarkoituksella olla ilkeä toiselle. Jossain vaiheessa kuitenkin tulee jonkinlainen suvantohetki, jolloin voi huomata omat tunteensa, hyväksyä ne, hyväksyä oma raadollisuutensa ja rauhoittaa tilanne. Myöntää toimineensa myös väärin. Mikäli tätä myöntämistä ei tee, suuttumuksen kehä helposti kasautuu, kasvaa ja lisääntyy, luoden yhä aggressiivisempaa käytöstä. Tunteiden käsittelyssä kaiken a ja o on niiden mahdollisimman rehellinen ja vilipitön käsittely, sekä hyväksyminen.

Pistän tämän tähän ketjuun, koska ajatusketjujen löytäminen tunnereaktioiden takaa ei tarkoita samaa kuin se, että tunteet olisivat vain itse aiheutettuja, omalla vastuulla, ilman oikeutta ilmaista niitä, koska niiden ilmaiseminen (jonkun mielestä väärällä tavalla) tarkoittaisi tunteiden asettamista isännän paikalle. Tämä on aika suurta vääristelyä. Tunteet ovat elintärkeä osa ihmisen elämää ja sosiaalista toimintaa. Ne toimivat sellaisella tasolla, mitä ajatus ja analysointi eivät tavoita, ne ovat kokemusperäistä tietämystä ja osaamista. Ne monipuolistavat ihmisen ymmärrystä ja tietämystä. Ne ovat siten yksi hyvin tärkeä osa ihmisen olemusta, jolloin toisen ihmisen tunteiden huomioon ottaminen on toisen ihmisen huomioon ottamista ja ymmärtämistä kokonaisuudessaan, kokonaisena ihmisenä.

Hmm, ei pitänyt enää kirjoittaa, mutta kirjoitanpa kuitenkin.

Erinomaista tekstiä Ave. Tekisi mieli sanoa jotain tosi kyynistä, mutta ehkä sen sijaan vedän henkeä.

Sen sijaan tässä pikkasen jotain omaani:

Joillakin on asenne, että jos ei onnistu jossain täydellisesti, voi ihan hyvin päättää että ei itse enää yritä ollenkaan, ja saa alkaa sitten samalla kertaa pitää toisia henkilöinä, jotka eivät vain vielä ymmärrä. Liittyen vaikka kommunikaatioon tai muuhunkin suorittamiseen, johon liittyvät toiset ihmiset.

Mutta aina ei tarvitse onnistua. Ei toki aina tarvitse yrittääkään, aina ei ole sitä jaksamista, lähinnä täysin ei kannata luovuttaa. Ollaan ihmisiä, ja sen tähden aina jotenkin epätäydellisiä ja haavoittuvaisia, joskus tiedostaen, joskus (no, oikeastaan hyvinkin usein) ei-tiedostaen.

Toisen haavoja ja heikkouksia ei voi täysin tietää, ei vaikka asuisi toisen kanssa vuosia, mutta sitä ei tarvitse tulkita hyökkäyksenä ja vaatimuksena käyttää yli-inhimillistä telepatiaa, jos tietämättään tölväisee ja toinen loukkaantuu asiasta.

Kyllä meillä kaikilla varmaan tekemistä itsemme kanssa on, tunteiden kuulostelua ja ajattelun hiomista, riittääkö tämä(kään?) ihmiselämä siihen. Kenelläkään ei ole varaa asettua kaiken kritiikin yläpuolelle. Ei kenelläkään.

Erittäin hyvä näkökulma .ave.

Miksi ihmeessä ihmisestä pitäisi "leikata pois" oleellinen osa ihmisyyttä?
Tunteet kuuluvat ihmiselämään. Piste.

Jos meidän ei tarvitse ottaa huomioon toisissa aiheuttamia tunteitamme - hmmm - narsistien riemuvoitto.
Eikö tämä nykyajan kylmyys, ja siitä seuraavat tragediat, ole juuri sen seurausta, että ihmiset etsivät vain omaa etuaan ja hyvinvointiaan? Toisista välittämättä.
Vaikeaa uskoa, että henkisyys tukisi välinpitämättömyyttä ja itsekkyyttä.

Empatia, lähimmäisenrakkaus ja myötätunto ovat korkean henkisyyden ilmentymä. Toisten tunteista piittaamattomuus, itsekkyys ja julmuus kuuluvat alempaan ja kehittymättömämpään ihmisyyteen. Valitettavasti se tuntuu olevan tämän ajan trendi.

Jotta ihmiskunta alkaisi viimein nousta korkeampaan tietoisuuden tasoon, jokaisen tulisi kehittää itsessään myötätuntoa ja toisten huomioonottamista.

Itse en luottaisi yhteenkään henkeen, joka kanavoi ohjetta itsekkyytteen ja välinpitämättömyyteen.

Pakko sanoa tähän huomio, että henkisen tien kulkijat ovat usein ottaneet mallia esim. Jeesukselta, jonka tie kuitenkin vie helposti äärimmäiseen nöyristelyyn nykytulkintojen mukaan. Silloin ei välttämättä ymmärrä rakastaa itseään. Eli painotan itsensä rakastamista kuitenkin hieman korkeammalle kuin muiden, koska toisinpäin tehtynä epätasapainoon ajautuminen on melko varmaa. Jos ottaa aina ensiksi huomioon muut. Mutta Jeesuksen ajatukset ovat erinomainen lähtökohta asiaan. Jokainen löytää kokemuksiensa kautta sitten sen tasapainon itsen ja muiden välille. Mutta olisi hyvä nähdä itsensä muissa ja toisinpäin, jotta pysyy rakkauden ja yhteyden tiellä.

Muokkaus: Eli terve itsekkyys on erittäin suotavaa kaikille. Se ymmärtää, että kaikki on lopulta yhtä, joten sen ei tarvitse olla toista parempi, koska kuitenkin kaikki voittaa. Se osaa rakastaa itseään ilman muiden hyväksyntää, ja aina jos se hyötyy jostain niin automaattisesti muutkin hyötyvät. Se ei anna toisten tehdä itselleen tai tee toisille mitään, mitä ei itse haluaisi kokea.

Muokkaus: Nämä ovat niin moniulotteisia asioita, että niitä on vaikea selittää täysin kokonaisvaltaisesti. Ja myös jokaisella on oma tiensä. Olen vaan itse huomannut tämän tavan olevan pitkällä tähtäimellä myötätuntoisin kaikkia kohtaan, vaikka jonkun korvaan se varmaan kuulostaa jopa narsistiselta? Se on vaan niin, että kun on nöyristellyt tarpeeksi elämänsä aikana niin huomaa, ettei se ole kovin tasapainoista toimintaa loppujen lopuksi.

Muokkaus: Jotkut saattavat ajatella vaikka rakkauden tai "hyvän" karman menevän pankkiin. Ja niin se varmaan meneekin. Mutta silti, jos kaikki on aina nyt-hetkeä, niin jos ei anna siinä hetkessä itselleen arvoa/rakkautta niin kuka sitä antaa ja milloin? Joku kyllä joskus, mutta aika harvaksi se jää, jos ei tartu itse siihen hetkeen ja rakkauteen. (Tässä voi joku myös huomioida, että Pohjoissolmuni sijaitsee Oinaassa ja siihen näköjään pyritään. Tällä hetkellähän Pohjoissolmu eli kollektiivinen suunta on sen vastamerkissä Vaa-assa.)

Tosi hyvä näkökulma, Ritsa.

Jotenkin pidin itsestään selvänä lähtökohtana, että ihminen rakastaa ensin itseään. Jos ei rakasta itseään, ei voi rakastaa muita. Eikä näinollen kykene tuntemaan tervettä myötätuntoa.

Rakastaessaan itseään ihmisen ei tarvitse tietoisesti/tiedostamattaan vahingoittaa toista. Aito myötäelämisen taito kumpuaa oman itsen arvostamisesta.
Nöyristely kumpuaa siitä, ettei arvosta itseään. Silloin ei kyetä kantamaan vastuuta siitä, mitä aiheuttaa toiselle.

Minä kyllä pidän puoliani. Jos joku käy minua vastaan, puolustaudun. Silloinkin on hyvä yrittää pitää mielessä, ettei ehdoin tahdoin murskaa toista. Minulla on nopea ajatus ja terävä kieli, olen joutunut harjoittelemaan tuota.  ;)

Kuitenkin tuntuu oudolta ajatus, että opettaisin esim lasta ajamaan etujaan ja omaa hyvinvoitiaan piittaamatta toisen tunteista. Näinhän moni taitamaton vanhempi tekee. Muka rakkauden nimissä. Oma kultanuppu on niin rakas, ettei muista niin väliä.
Tämän kasvatuksen vaikutuksia luemme valitettavasti uutisista päivittäin.

Kun on tasapainossa itsensä kanssa, kestää kohdata toisten tunteet. Myös silloin, jos on itse aiheuttanut toislle negatiivisia tunteita.

AUTS AUTS AUTS!

Nyt vasta huomasin, että tämä on Ekletikon aloittama ketju. Toivottavasti hän ei taas luule, että nillitän täällä huvikseni.
Siitä ei todellakaan ole kyse, aihe vaan herätti ajatuksia.

Niin ei pitäisi tapahtua, koska itsehän hän vastaa ketjuihin jotka näyttävät kiinnostavalta "viimeisimmät viestit"-osiossa, riippumatta niiden otsikosta, aloittajasta, edellisestä kirjoittajasta jne jne ja tässäkin on oikeastaan tehty niin.

Hyviä pointteja tullut esiin täällä ensimmäisen viestin pointtien lisäksi. Tuli vaan vielä mieleen - en tiedä onko mainittu - mutta kun miettii, niin aina ajatteluun ei auta lisäajattelu ja/tai ajattelun ohjaaminen uusille raiteille. Jos onnistuu jättämään tuon ajattelun ja mitä pitäisi tehdä sivualalle, niin sitten pystyy hyväksymään tunteet ja sen tilanteen sellaisena kuin se on. Silloin se tunne voi vapautua ja sen jälkeen ajatuksilla pystyy luomaan sitä tulevaa kaavaa, jolla asiat sujuvat myötätuntoisemmin, tai miten nyt sitten haluaakaan. Jos tunteiden tai olon perusvire on epämukava, niin vaikka kuinka koittaisi positiivisesti miettiä, niin silloin ajatukset ja tunteet eivät ole harmoniassa. Jolloin sen positiivisen muutoksen luominen ei onnistu niin hyvin, koska olotila kertoo toista kuin ajatukset. Eli pointtina taisi olla, että näissä jutuissa on hyvä hyväksyä asiat niin kuin ne on ja saada tunteet sekä ajatukset samalle aaltopituudelle, hyväksymällä eikä välttämättä pelkällä tahtomisella. Tämäkään ei ollut nyt mitään kritiikkiä minkään tavan ei-toimivuuteen, vaan ajatuksia mitä tuli mieleen, mitkä voivat lisätä halutun lopputuloksen saavuttamista eri ihmisillä.

No just! Toi oli hyvä.

Tunteiden tukahduttaminen voi tapahtua vahingossa, jos yrittää kovasti torjua ikäviä ajatuksia.

Tunteiden tukahduttamisesta seuraa joskus rumaa jälkeä. Otanpa tähän räikeimmän esimerkin. Katolisten pappien tukahduttamat seksuaaliset tunteet, jotka purkautuvat sitten kuoropoikiin.

Mielestäni esim vihan voi antaa nousta, sitten sen voi tiedostaa ja sallia. Voi todeta, että nyt olen vihainen, koska... tai olen kateellinen koska...
Kun tunne tulee nähdyksi ja sen hyväksyy osaksi elämää, niin se menettää aikanaan voimansa.

Henkisten ihmisten parissa on valitettavan yleinen ajatus, että ollakseen henkinen tunteet pitää tukahduttaa.
Mutta en ole tavannut montaakaan henkistä ihmistä, jonka mielestä ei pitäisi piitata toisille aiheuttamistaan ikävistä tunteista.

Ja ainakin minulla se on toiminut niin, että tiedostamattani tukahdutetut asiat siirtyvät toisille eli ulkopuolelle näytettäväksi minulle. Eikä se ole myötätuntoista ketään kohtaan joutua ilmentämään toisen pimeitä puolia. Tosin energialle löytyy aina vastapaino, eli tavallaan oikea ihminen kyllä näyttää ne puolet sitten, jonka itsekin tarvitsi kokea se asia. Jos elämässä on jatkuvasti esiintyvänä joku asia, niin siihen on joku syy. Ja se syy voi olla myös tiedostamaton tai muuten vain semmoinen kaava mihin on tottunut normaalina osana elämää.

sen minkä itseltään kieltää, niin on se kohta itsessään mitä parantaa, ja syvällistää.
jos on itse luonut ne puitteet elämälleen, että ei kunnioita itseään ja toteuta itseään,
niin elää muille. ja oma itse hupenee olemattomiin.

ja jos toisista ammentaa omia tyhjyyksiään ja ongelmakohtiaan,
niin on riippuvainen toisista, eikä taaskaan kunnioita itseään.

Jos itse on sujut itsensä kanssa, niin silloin se oma loiste toteuttaa muihinkin sitä.
Jos on ongelmia itsensä kanssa, niin sitten niitä työstetään. silloin ei voi muihin sitä toteuttaa,
koska silloin heijastetaan omia ongelmakohtiaan toisiin.

Nykyään keskitytään niihin negatiiviisiin puoliin itsessään.
entäs jos keskittyisi niihin, mihin on itsellä potenttiaalia,
hyvillä asioilla itsessään?

Missä itse tunnistaa omat potentiaalit ja sitä myötä osaa muissakin ammentaa sitä?
Tottakai, on tärkeää huomata omat kääntöpuolet, mutta eikös nekin ilmene silloin
kun tulee vastaan negatiivisia tilanteita ja ihmisiä, mitkä ne aktivoi?
tai että on väärässä paikassa väärään aikaan.
Jos sen tiedostaa, niin joko se on toiselle liian raskasta, tai sitten voi skipata.
negatiivisuus ja positiivisuus ja kaikkea siltä väliltä on tarttuvaa, ja aina aktivoi toista.

mihin itse kohdistaa sen energian. jos lähtee toisen negatiiviselle linjalle, niin se on ihan omaa syytä.

Vähän kuin astrologiassa, kartta näyttää potentiaalit, ja itse niitä käyttää miten käyttää.

Korjaan virheellisen käsityksen  koko tämän metodin syvimmästä tarkoituksesta ja siitä miten se tehdään. Tuntuu että koko tämä asia on ymmärretty nyt melkoisesti pieleen.

Tässä ketjussa esittämälläni asialla ei ole  vähäisintäkään tekemistä ajatusten torjumisen tai tunteiden tukahduttamisen kanssa. Tässä ei kielletä eikä torjuta yhtään mitään, ihan  päinvastoin itse asiassa, kyse on tästä:

Objektiivisen (ja rakkaudellisesti hyväksyvän) huomion kiinnittämisestä omiin tunteisiin ja ajatuksiin ikääni kuin pyrkien katsomaan niitä pienen matkan päästä itsen ulkopuolelta, ja ajatusten osalta myös raadollisen rehellisestä arviosta siitä, ovatko ne ajatukset lainkaan realistisia, vai löytyykö niistä ehkä tämän ketjun ensimmäisessä viestissä kerrottuja kognitiivisia vääristymiä.

Tämä on itse asiassa täysin päinvastainen prosessi kuin tukahduttaminen ja torjuminen, siinähän nimittäin huomio suunnataan pois omista tunteista ja ajatuksista erilaisin keinoin. Näitä keinoja ovat esimerkiksi päihteet (sekä kemialliset että prosessipäihteet) että valitettavasti myös toisten ihmisten kiusaaminen, joka on erittäin tehokas keino viedä huomio pois niistä omista tunteista joita ei kykene kohtaamaan.

Ainahan tunteet ovat meille toki viesti, mutta kun se viesti on kerran kuultu, onko syytä huudattaa sitä viestiä täysillä edelleen niin, että se haittaa elämää itseään? JOskus se viesti on ihan kohdallaan ja sitä on syytä kuunnella. Toisinaan se viesti taas on vääristynyt em. kognitiivisten vääristymien vuoksi ja silloin sen viestin mukaan toimiminen voikin aiheuttaa ikäviä asioita.

Ja tämä ajatusten ja tunteidn tarkastelun prosessi on lisäksi äärettömän lempeä ja omatahtinen: Epäonnistumista ei ole edes olemassa, koska on aina onnistuminen jos vaikka päivien tai viikonkin päästä itse tapahtumasta tajuaa, että "hitsit, minähän ajattelin tuossa tilanteessa X, vaikka sille ei ollut mitään todisteita ja sen vuoksi minulle tuli kurja olo Y."  Alkuvaiheessa voi koettaa muistaa vaikka kirjoittaa niitä ajatuksiaan paperille, jos niistä ei muuten saa kiinni.  Ei tämä ole mikään on/off juttu, vaan harjoittelun ja sitkeän työskentelyn tulos, mutta kuten sanottua, jokainen omaan tahtiinsa ja epäonnistumisia tässä ei edes ole.

Kun jaksaa jatkaa sitkeästi rehellistä ja avointa omien ajatusten ja tunteiden tarkastelua aina kun tuntee negatiivisia tunteita, siirtyy tuo edellä kuvattu tajuamisen hetki pikkuhiljaa aina vain lähemmäksi itse sitä tapahtuman hetkeä jolloin tuli ajateltua ne tunteet tuottavat ajatukset. Lopulta päästään siihen, että jo alkaessaan ajatella kognitiivisia häriöitä sisältäviä ajatuksia, tajuaa mitä on tekemässä, lopettaa sen, ja niin ei sitten tee itselleen niitä negatiivisia tunteita ihan itse.

Tästä on siis kaiken kaikkiaan kyse:
Rehellisestä ja avoimesta omien ajatusten ja niiden tuottamien tunteiden tarkastelusta, lempeästi, rakastaen ja pakottamatta, antaen prosessin kulkea ihan omaa tahtiaan.

Toisten tunteiden ja tarpeiden huomiotta jättämisen vastakohtahan ei ole se ns. kynnysmattona toimiminen. Kun on kynnysmattona, omat motiivit ovat aika paljolti siellä omissa tarpeissa, vähemmän niissä sen toisen tarpeissa. Eli toisen tarpeita yrittää tällöin tyydyttää omien tarpeidensa takia, haluaa esimerkiksi hyväksyntää ja oikeutusta omalle olemassaololleen, omalle hyvyydelleen. Jos kynnysmattoudesta pyrkii pois ajattelemalla, että nyt minun pitää ottaa itseni enemmän huomioon, menee vielä enemmän suohon, näin ainakin omassa elämässäni olen kokenut.

Itse olen huomannut, että kynnysmattoudesta pääsemisessä tekee hyvää se, että jossain tilanteessa oikeasti asettaa toisen tarpeen omien tarpeiden edelle. Kokeilee miltä se tuntuu. Tälläinen kokeileminen on silti aika vaikeaa, koska ne omat tarpeet ovat niin vahvoja, että niitä on vaikea ylittää. Olen itse huomannut, että lapsen saaminen on ollut sellainen, joka on oikeasti pakottanut kokeilemaan myös sitä, että toisen tarpeet ihan todella menevät omien tarpeiden edelle, eikä kyse ole kynnysmattoilusta. Ennen tätä hetkeä en rehellisesti ottaen ole koskaan asettanut toisen tarpeita omieni edelle, vaikka se siltä näennäisesti olisi vaikuttanut. Muissakin ihmissuhteissa, parisuhteessa, ystävyyssuhteessa, tämän kokeileminen on silti mahdollista.

Olen vuosia pyrkinyt pääsemään johonkin parempaan tilaan yrittämällä ottaa omia tarpeitani enemmän huomioon, mutta olen huomannut aina ajautuneeni ylpeyden, vihan, oman imagon ylläpitämisen tai muiden vastaavien tilojen luokse, jotka ovat tuntuneet epämiellyttäviltä. Mulla se todellakin toimii niin päin, että kun opin ymmärtämään ja ottamaan toisia huomioon, se vahvistaa omaa rakkauttani omaa itseäni kohtaan. Olen viime aikoina tässä miettinytkin tätä nykyajan muotilausetta, että pitää ensin osata itse ennen kuin vasta osaa muiden kanssa. Kyllä se toimii myös toisinpäin. Molemminpäin. Ei ole järkeä jäädä neljän seinän sisälle kehittelemään itseään vain oman mielensä kanssa ja odottaa jotakin hetkeä kunnes on tarpeeksi valmis, varsinkaan jos on sosiaalisesti orientoitunut ihminen, jota ilmeisesti itse olen.


muok. siis huomiotta jättämisen vastakohta, kirjoitusvirhe  ::)

Itseäni huolettaa näissä ajatustoimintaan orientoituneissa malleissa taas se, että loogisella päättelyllä ja pelkkään ajatteluun keskittymällä hyvin radikaalistikin väärät asiat, kuten vaikkapa pedofiilian, voi saada näyttämään oikeutetuilta. Pedofiili tai narsisti jollain tapaa itselleen selittää ja oikeuttaa omia tekojaan, ja nämä selitykset varmasti kuulostavat hyvin loogisilta. Harva ajattelee itse olevansa paha ihminen. Normaali ihminen yleensä tajuaa, että selitykset tälläisten radikaalien asioiden oikeutuksesta ovat vääristelyä. Sitten kun kyseessä on jokin "pienempi paha", kuten se, ettei toisten tunteita ja tarpeita (jotka eroavat omista, ja joita ei itse ymmärrä) tarvitsisi ottaa huomioon, niin tälläinen ajatuskierroilla väännelty looginen selitys kuulostaa hyvinkin siltä, että joo, näin se taitaa olla. Sitten kun käyttää itselleen perusteluna sitä, että hei, en keksi enää mitään loogista selitystä miksi asia ei näin olisi, jää käteen tälläinen moraalisesti kyseenalainen käsitys. Samaan aikaan kuitenkin se oma sydän ja sisäinen moraali huutavat (tai sanovat), että tämä vain on väärin. Se tunnepuoli itsessä tietää, että tämä on väärin, muttei keksi sinulle mitään loogista perustetta sille miksi asia olisi niin. Sitten jos arvotat ajattelua enemmän kuin tunnetta, pikku hiljaa voit alkaa tukahduttamaan näitä tunteitasi. Koska hyväksyt vain sellaiset tunteet, jotka kuulostavat loogisilta, tukahdutat ne tunteet, jotka kertovat sinulle jotain kokemusperäistä tietoa.

Henkisesti häiriintyneet ihmiset ovat keksineet kaikenlaisia puolustuksia omille toimilleen ihan mistä tahansa, myös mm. hyvin usein raamatusta ja muusta uskonnollisesta kirjallisuudesta.

Kun mieli on riittävän vääristynyt, se näkee epäloogisen loogisena. Vaarallista on se mielen vääristymä, ei esimerkiksi raamattu, tai tämä metodi päästä eroon kognitiivisista vääristymistä.  :)

Sitten se ristiriitaisuus näissä henkisistä asioista puhuttaessa, moni varmaan tätä on miettinytkin. Tällekin foorumille ajautuu porukkaa silloin, kun heillä on jonkinlaisia ongelmia elämässään, joihin etsivät ratkaisua. Minusta tuntuu, että tälläisessä tilanteessa nämä ihmiset tarvitsevat hyväksyntää sille, että he ovat keskeneräisiä ja heillä on ogelmia. Jos toisen keskeneräisyys joskus osuu johonkin omaan keskeneräisyyteen ja sitten kalahtaa joku rähäkkä, niin sekin on ok, kunhan myönnetään se, että tässä nyt ollaan keskeneräisiä yksi jos toinenkin. Sen sijaan henkisten asioiden harrastajien pariin saapuessaan törmää usein puheisiin ihanteellisesta ihmisestä, joka on asettanut egonsa pois tieltä ja tunteet eivät hallitse häntä ja niin edelleen. Ihminen, joka kaipaa ymmärrystä ja hyväksyntää, saakin osakseen lisää paineita. Vähemmän henkisessä yhteisössä oli jopa enemmän ok olla vähän repaleinen, nyt pitäisi olla täydellisesti pois oman egon vallasta. Pahimmillaan tämä voi kärjistyä "käsittele omat ongelmasi, ennen kuin tulet minulle inisemään" -tyyppiseen asenteseen. Näiden ego-teorioiden taakse on niin helppo kätkeä oma haavoittuvuutensa ja osoittaa toisen heikkouksia.

Kaikki väärä ei kuitenkaan näyttäydy epäloogisena. Mieli on sen verran taitava väline, että se pystyy vääristelemään vaikka perunasta porkkanan, niin että tervekin ihminen näkee sen loogisena asiana. Tämän vuoksi mielestäni tunnetietämys on hyvin tärkeää, sillä se monipuolistaa ihmisen ymmärrystä. Samoin totta kai toisinpäin. Pelkästään tunteen perusteella toimiva ei ymmärrä sitä puolta, mitä ajattelu toisi lisää ymmärrykseen.

Ehkä tälläinen perusesimerkki tavallisten asioiden vääristymisen voimasta on narsistiset toimintamallit. Narsitisesti voi käyttäytyä, vaikkei olisi narsisti (narsisinen persoonallisuushäiriö), eli ei olisi sairas. Narsistisen käyttäytymisen ydin yleensä on se, että hän pystyy vääristelemään asiat niin, että syy on aina vastapuolessa. Tajusin tässä itse juuri viime aikoina, että vaikka en pidäkään näistä maallikkodiagnooseista, niin esimerkiksi narsistisesti käyttäytyvästä puolisosta erkautuakseen on elintärkeää lokeroida puoliso narsistiseksi käyttäytyväksi. Se auttaa tässä erkaantumisprosessissa. Sillä jos tätä kumppaniaan yhtään yrittääkään ymmärtää, ajautuu väistämättä taas siihen, miten loogiselta se näyttää, että itsessä on taas jotakin korjattavaa ja kumppani vain kärsii minun toimistani. On pakko lokeroida sen ihmisen toiminta, jotta sen voi etäännyttää itsestään ja löytää oman itsensä ja oman vahvuutensa. Moni totta kai käyttää tätä lokerointia vihanpurkamiskeinona, mutta tavallaan sekin on osa paranemisprosessia, niin kauan kunnes sitä ei vedä yli. Ääripää taas on se tilanne, jossa narsisteja nähdään kaikissa muissa kuin itsessään, mutta siitä en tässä puhu.

Ei tässä ole kyse siitä mitä arvotetaan enemmän kuin toista, ja toistan vielä että MITÄÄN EI TUKAHDUTETA tässä systeemissä. Tässä on kyse siitä että objektiivisesti tarkastelee niitä ajatuksia joita tunnetilan syntyessä päässä pyörii. Tätä metodia negatiivisista tunteista eroon pääsyyn ei voi käyttää ollenkaan jos tuhkahduttaa jotakin! Kyse on REHELLISESTÄ objektiivisesta tarkastelusta, ei piilottamisesta, ei tukahduttamisesta tms.

Pedofiili/narsisti ei välttämättä ole lainkaan kykenevä objektiivisuuteen tässä suhteessa, mutta ei toisaalta ole myöskään kykenevä lukemaan esim. raamattua ilman että löytäisi sieltä puolustelut omalle toiminnalleen.

Tarpeeksi vääristynyt kuva maailmasta - ja on totta että kaikki tuntevat aina itsensä oikein toimiviksi, myös ne narsistit tai pedofiilit, kyse on vain siitä että heidän 'karttansa' maailmasta on todella kaukana todellisuudesta - tekee sen että ihan mitä tahansa positiivista työkaluakin voi käyttää väärin ja oikeuttaa sillä ihan  mitä tahansa päätyen vaikka massamurhaan.

Niinpä jos pohtii asiaa tällaisten yksilöiden kantilta, niin sitten pitää kieltää ihan kaikki alkaen mm. uskonnollisesta kirjallisuudesta. Minä kuitenkin aloitin tämän ketjun tällä foorumilla avuksi ihan tavallisille normaalilla omallatunnolla varustetuille ihmisille.  ;)  Ja ilmennyt vastustuksen määrä ja ennen kaikkea perustelut sille ovat kyllä olleet melkoisen hämmentäviä.  :o

MItä ihmeen väliä on terveen ei-narsistin, ei-pedofiilin kannalta jos sairas ihminen voi väärinkäyttää tätä systeemiä? Senkö takia ei terveidenkään pitäisi?

Ja vielä:
Asiantuntijat arvelevat että pedofiileja on noin 1% väestöstä.
Varsinaisia narsisteja on samon noin 1% väestöstä.
Narsistista käyttäytymistä muutoin aiheuttavia mm. epävakaata persoonallisuushäiriötä yms. on yhteensä noin 7-9% väestöstä.

Ja vielä:
Aika lailla samat asiat kuin mitä itse kirjoitin tuohon ketjun ensimmäiseen viestiin löytyvät tästä kirjasta:
https://www.booky.fi/tuote/bourne_edmund/vapaaksi_ahdistuksesta_tyokirja_paniikista_ja_peloista/9789529112128

Eli työkirjasta PANIIKISTA ja PELOISTA kärsiville!

Se että samoja keinoja voi käyttää muidenkin kohtuuttomien ja elämää haittaavien negatiivisten tunnetilojen tutkimiseen ja mahdolliseen helpottamiseen on myös mielestäni hieno juttu.

Mutta erityisen absurdilta tämä narsisteilla ja pedofiileilla ja heidän tekojensa oikeutuksella pelottelu tuntuu, kun kuitenkin näistä keinoista on apua nimenomaan ihmisille, jotka omilla ajatuksillaan saavat itsensä esim. tilaan, jossa eivät ehkä uskalla poistua ollenkaan kotoaan...  :uglystupid2:

Samaakin metodia voi käyttää monella eri tapaa. Pidän itse tätä metodia todella hyvänä, en siis hauku sitä. Se ei kuitenkaan sovi ihan joka tilanteeseen, ja sitä pitäisi käytää pitäen sekä ajattelu että tunne käsikädessä mukana. Jos etsii vain loogisia ketjuja, unohtaa sen, miltä asiat tuntuvat. Sekin on aika olennainen osa tätä metodia.

Esimerkkinä toimii kyllä ihan tuo, että toisten ongelmiin vetoamalla voi aina kumota omien tekojensa vastuun. Narsistinen toimintamalliesimerkki edellisessä viestissä, tai tuolta alusta tuo, että voi vääristellä asiat niin, ettei toisten tunteita ja tarpeita tarvitse ottaa huomioon, koska ei itse löydä niistä omaan järkeen sopivaa loogista ajatteluketjua.

muok. jaahas, et enää siis kysynytkään esimerkkiä muokkauksen jälkeen..

Narsistisia piirteitä löytyy hyvin monesta ihmisestä, niin minusta kuin sinustakin. Kyseessä ei ole sairaus, eikä tämä ole pelottelua. Näitä piirteitä on eri mittasuhteissa ja eri tilanteissa. Kyse on täysin normaaleista vääristyneistä ajatuskierroista, juuri niistä mistä puhut tämän metodin yhteydessä.

Sori muokkasin itse pieleen ja olin kyllä kiinnostunut edelleen esimerkistäkin. Mutta tuo on niin yleisluontoinen heitto, että se ei toimi lainkaan järkevänä esimerkkinä. Minä kaipaan 'X teki/sanoi Y:lle...' tyyppistä todella yksityiskohtaisen käytännöllistä esimerkkiä.

Toisten ongelmiin vetoamalla voi selittää kaiken, mikä johtuu heidän ongelmistaan. Niin kauan kun on toiminut rehellisesti ja avoimesti ilman pahaa tarkoitusta, ei ole millään tavoin vastuussa siitä jos toinen kehittelee itselleen siitä ajatuksillaan ihan vaikka mitä. Sitten taas jos on tahallaan ilkeä tms. niin se onkin ihan eri juttu.

Mutta loogisten ketjujen etsintä EI pakota unohtamaan sitä miltä asiat tuntuvat! Tämä EI ole joko-tai hommaa. On täysin mahdollista etsiä niitä loogisia ketjuja samalla kun kiinnittää huomiota siihen miltä asiat tuntuvat. Itse asiassa se on jopa välttämätöntä: Tämä metodi ei edes toimi, ellei kiinnitä niiden ajatusten ohella huomiota siihen, miltä ne saavat olon tuntumaan!

Näin juuri!  :) Tarkoitukseni oli muistuttaa siitä, että kyse ei ole pelkästä ajattelulla käsittelystä, ja että tunteilla on meille elintärkeitä merkityksiä, sillä homma on alkanut vähän kuulostamaan siltä, ettei tätä ole otettu puheeksi.

Juu anteeksi, minulle vain on yksiselitteisen loogista se, ettei omien ajatusten vaikutusta tunteisiin ole mahdollista edes pohtia, ellei kuuntele sitä millaisia tunteita niiden ajatusten yhteydessä tuntee. Siksi ei tullut sitä auki kirjoitettua.

No jos nyt kehittelisi esimerkkiä tästä sitten. Jokaisen ihmisen kokemusmaailmat, tunteet ja tarpeet ovat erilaisia. Näin ollen, jos esimerkiksi lapsettomuudesta kärsineelle henkilölle pahaa tarkoittamatta sanoo, että ei oikeastaan voi ymmärtää joitakin asioita, ennen kuin on oma lapsi, tämä henkilö todennäköisesti kokee asian loukkaavana. Voi siis olla, että en tiennyt kyseisen ihmisen lapsettomuudesta, enkä tarkoittanut pahaa, tarkoitin vain sellaista ihan oikeaa faktaa, että joitakin asioita ei tiedä, ennen kuin on kokenut sen. Tässä tilanteessa voi selittää itselleen loogisesti, että toinen syyttää minua sellaisesta mitä en ole tehnyt, en ole ollut ilkeä, hänellä ei ole oikeutta valittaa siitä, että loukkasin häntä. Ehkäpä teen hänelle palveluksen sillä, että kerron, kuinka hän heijastaa minuun jotakin omaa patoutumaansa (jos en siis vaikka tiedä, että hän on kärsinyt lapsettomuudesta). Tai ehkä pidän häntä vain jotenkin säälittävänä, ei hänen ajatuksiaan tarvitse enää ottaa todesta, koska hän on todistanut, että hän loukkaantuu tyhjästä. Kaikki nämä ajatusketjut ovat loogisia. Mutta ne tuntuvat väärältä, jos käyttää empatiaa. Jos käyttää empatiaa, ymmärtää, että toisen kokemusmaailma on erilainen ja että hän tulkitsee minut omalla tavallaan. Hän suojautui, koska koki olonsa uhatuksi. Hän syytti minua esimerkiksi siitä, että olisin väittänyt hänen olevan huonompi ihminen, koska hänellä ei ole lapsia, näin siksi koska hän koki olonsa uhatuksi. Enhän minä halua, että hän kokee olonsa uhatuksi, joten pyydän anteeksi ajattelemattomia sanamuotojani tai yritän pehmentää asioita: "En tarkoittanut olla ilkeä, harmi että koit minut niin. En tiennyt, että sinulla on ollut juuri tälläisiä kokemuksia, en olisi sanonut tätä, jos olisin tiennyt." Tai sitten olen ymmärtävästi hiljaa ja otan asian seuraavalla kerralla huomioon. Ymmärrän, että toinen kokee asiat eri tavalla, eikä se tarkoita, että toinen olisi säälittävä tai hänen kokemuksensa jotenkin arvottomia. Hän koki uhkaa, puolustatumisen tarvetta, haavoittuvuutta. Minulla on mahdollisuus saada hänet tuntemaan taas parempia tunteita, kun pehmennän itseäni ja olen empaattinen, toimin niin, ettei hänen tarvitse enää olla siellä puolustautumispoterossaan. Annan hänen käsitellä asiat omaan tahtiinsa. Jos en onnistu saamaan hänessä heräämään positiivista oloa, annan olla. Ei ole minun asiani osoitta hänelle, että hänen pitäisi nyt korjata ajatuskulkujaan. Tilanne ei ole ollenkaan siihen otollinen, hän kokee tälläisen lähestymisen ilkeäksi, jolloin olen ilkeä, jos vielä jatkan.



Mulle on tässä nyt tärkeää vain se, että ihanne on yleisesti yhä edelleen se empatia ja toisen huomioon ottaminen, ei se, että jokainen pitäköön huolen itsestään. Kenelläkään tuskin on sataprosenttisen hyvät sosiaaliset taidot, eikä sitä pelisilmääkään aina niin, että tajuaisi. Tärkeää on kuitenkin se, mitä pitää ihanteena, ja mitä kohti haluaa kehittyä. Ettei se ole vääristynyt.

Tuo oli oikeastaan aika erinomainen esimerkki, koska minulla vapaaehtoisesti lapsettomalla olisi tuon sanojalle muutamia kommentteja, ihan vaikka en tuntisikaan mitään epämiellyttäviä tunteita asian suhteen.  ;D

Kuten esimerkiksi: "Aivan, yksi syy siihen, miksi en ole halunnut lapsia on se, että en halua aktivoida itsessäni sitä biologista imperatiivia joka väistämättä aktivoituu lapsen saannin jälkeen mieleltään terveillä ihmisillä ja joka aiheuttaa asioita joita en pidä omalle elämälleni sopivina ja miellyttävinä, kuten halua uhrata oma elämänsä toisen puolesta."  ;)

Mutta taas ollaan vähän turhan dualistisessa pohdinnassa ja lisäksi osittain minulle täysin käsittämättömässä pohdinnassa. Kommentteja näihin:



Totta ja loogista, mutta...


Eri mieltä tästä, koska elämäni sääntö numero yksi on 'näpit irti toisten vapaasta tahdosta', en ole tuota mieltä: Kuka tahansa on oikeutettu valittamaan ihan mistä huvittaa, olipa se sitten loogista, reilua ja oikeutettua tahi ei.  Minä vaan sitten en ota itseeni hänen valituksestaan, jos saan tietooni että hän on vasten tahtoaan lapseton. Koska olen normaalilla empatialla varustettu ihminen, ymmärrän että nopea reaktio voi olla tuollainen, olipa siinä sitten järkeä tahi ei. 

Loogista on kyllä se, että tuo ihminen aiheutti oman reaktionsa itse, mutta 'onko oikeutta' pohdinnalla ei ole logiikan kanssa mitään tekemistä, koska se taas on vapaan tahdon alainen asiae.


Tuo on minulle täysin vieras tapa ajatella ja tuollainen säälittävänä pitäminen on yleensä jotain millä heikkoitsetuntoiset pönkittävät sitä värjyvää omanarvontuntoaan: Mikä tahansa jolla saa tunteen että on toisia parempi kelpaa silloin. Eikä ole millään tavoin loogista juuri sen vuoksi että kyseessä ei ole logiikka, vaan itsetunnonpönkitys-yritys.  Terve ihminen ei siis ajattele noin.

Lisäksi hän ei edes loukkaantunut tyhjästä, hän loukkaantui niistä omista ajatuksistaan siinä tilanteessa ja ihmisen omat ajatukset ovat hänelle itselleen tosia MYÖS silloin kun niissä on niitä kognitiivisia häiriöitä! Kyse on vain siitä haluaako ihminen itse kärsiä niiden ajatustensa tuloksista.


Ainoa mistä tuollaisessa olisi huomautettavaa on se kertakaikkisen omavaltainen tulkinta että: ei voi ymmärtää = huonompi ihminen. Mutta kykenen hyväksymään kyllä sen että jokaisella on oma prosessinsa ja oma tahtinsa asioissa ja tahaton lapsettomuus voi olla niin suuri suru, että sen prosessoimiseen ja hyväksymiseen voi mennä vuosikausia.

Uhatuksi tulemisen tunnetta en kyllä tajua tuossa yllä ollenkaan. Ellei se tarkoita taas sitten sitä että huonompi = uhka, eli kyseessähän on silloin omanarvontunto/itsetunto-ongelma - mutta se taas on täysin erillinen ongelma lapsettomuudesta ja voi aktivoitua mistä syystä tahansa - tai usein jopa ilman oikeaa syytä.



Juuri näin toimisin.

Eli voin aivan hyvin olla sitä mieltä että ihminen aiheuttaa ne negatiiviset tunteensa ihan itse, mutta silti tarvittaessa esittää pahoitteluni siitä että toiselle tuli paha olo enkä taatusti enää puhuisi ko. henkilölle tuommoisia uudelleen.

Toisaalta: Pidän melko hassuna ennakko-oletuksena myös sanoa että 'et voi ymmärtää asiaa X kun sinulla ei ole lapsia' olipa se lapsettomuus tahatonta tai ei: MInä nimenomaan ymmärrän sen biologisen imperatiivin ja sen seuraukset eli sen miten asioiden tärkeysjärjestys muuttuu kertakaikkiaan kun niitä lapsia hankki - ja se on juurikin yksi syy siihen etten ole lapsia halunnut. Asian jota ei voi ymmärtää tunteen tasolla eikä ole itse kokenut, voi silti ymmärtää aivan erinomaisesti älyn tasolla jos sitä on vaivautunut syvällisesti pohtimaan.


Pätee tässä esimerkissä erinomaisesti.

Kyllä, ihanne on empatia mutta sitten on tilanteita, joissa ihan oikeasti ei ole myöskään velvoitetta mahdollistaa sitä että toinen oksentaa niskaan esimerkiksi pieleentulkintojen (=tulkitsi jotain ihan muuta kuin oli sanottu) tuottamia tunteitaan ja syyttää toista asioista joita tämä ei ole edes sanonut tai tehnyt. Kynnysmattoilullakin on jotkut rajat.

Minun vastaesimerkkini on nimittäin itsetunto-ongelma vuoksi mustasukkainen ihminen. Hänen ongelmansahan on se, että hän ei rakasta itseään terveellä tavalla. Tästä syystä hänelle on täysin loogista, ettei kukaan muukaan voi häntä rakastaa, vaan hän ennen pitkää tulee petetyksi tai jätetyksi. Ja tähän ei ole mitään vaikutusta sillä, miten tällaisen mustasukkaisen puoliso käyttäytyy. Ei millään. Vaikka toinen katkaisisi kaikki kontaktinsa koko muuhun maailmaan, löytää se mustasukkainen oman itsetunto-ongelmansa vuoksi syitä mustasukkaisuudelleen ihan vaikka mistä Ainoa mikä tuohon auttaa, on pikainen poistuminen tällaisen ihmisen vaikutuspiiristä. Heti ja välittömästi. Muuten lopputulos voi olla artikkeli lehdessä nimeltään Alibi.

Sepä siinä onkin, että kaikki kyllä tietävät, että kyseessä on ylireagointi, joka johtaa ongelman, herkässä tilassa olemisen ja alemmuuden tunnon yhdistelmästä. Se on silti ihan normaali inhimillinen reaktio, tälläiset tunnereaktiot kuuluvat normaaliin elämään. Siinä kohtaa ei välttämättä tarvitse alkaa toiselle selittelemään jotakin ajatuskulkujen häiriöistä tai itsetunto-ongelmien vaikutuksesta tulkintaan. Vaikka kuinka ajattelisi toisella olevan itsetunto-ongelmia, voi hänen tunnereaktiotaan silti kunnioittaa hyväksymällä sen, että sai tämän tunteen toisessa aikaan omalla teollaan, pahoittelee vain ettei tarkoittanut loukata. Jos toisen tunteita kohtaan suhtautuu asenteella, että toinen on vastuussa niistä vain itse, tilanne kasautuu ja kasautuu ja jossain vaiheessa räjähtää. Vastaantulemattomuus aiheuttaa turhautumista, vihaa ja inhimillisen kosketuksen puutetta.

Mutta se siitä. Kyllä mä muuten monta kertaa oon miettinyt sanoa, että en olisi voinut ymmärtää joitakin tähän liittyviä asioita ennen kuin sain lapsen. Ei sitä vain tiennyt, ennen kuin kokee, niin se on. Pitää vain valita millä sanoilla ja missä tilanteessa sanoo, kun tää on niin herkkä aihe. Tollasta sanontaa käytetään niin usein aseena, että se tulkitaan aika nopeasti siten, että vähättelee toista.

Ja jos joku asia tulee kokemuksen piiriin ihmisten kohdatessa, niin siinä on aina molemmille osapuolille jotain mitä oppia tai löytää uudestaan. Itsehoitoon voi kuulua sen jälkeen, kun on omat asiansa kaivellut tarpeeksi syvälle, niin oppia tuomaan esille ne asiat niin, että on empaattinen/myötätuntoinen muita kohtaan, jotka tuovat sen hetken kokemuksen eteesi peilinä. Koska silloin hoidat myös itseäsi, koska se on myös sinun maailma missä tämä kokemus ilmaantuu. Jos pitää aina muiden reaktioita heidän omana "syynään", niin silloin on mielestäni helposti erillisyydessä ja erillisyyteen ei mahdu niin paljon rakkautta kuin yhteyteen. Sama pätee, jos pitää aina omia juttujaan omana "syynään". Eivätkö ne kumminkin johdu molemmista eli kaikesta mitä on siinä hetkessä?

Eli painotan keskitietä tässäkin ja omien totuuksien julkituomista myötätuntoisesti toisille eli myös itselle. Vielä jos on horjumaton usko omien juttujensa takana, niin tuo myötätuntoinen/pehmeä ote kanssaihmisiin ei tee tätä ihmistä heikoksi jos tulee vähän vastaan. Ennemminkin se näyttää pikku hiljaa, että toisiin voi luottaa täysin jos luottaa itseensä ja luottamuksesta/uskosta löytyy valtava voima. Kun oma reagointi muuttuu, muuttuu automaattisesti miten muut reagoivat sinuun. Ja toisaalta myös ennakko-odotukset ihmiskohtaamisista määrittävät ne mahdollisuudet. Siksi myös jokainen ihminen kannattaa ottaa yksilönä, eikä määrittää ketään omien tai heidän menneisyyden kokemusten perusteella. Eikä ainakaan itseä - mennyt tulee mukana automaattisesti.

Kun tässä ketjussa nyt on esitetty huolta siitä, mitä tällaiset mallit voisivat aiheuttaa "väärissä käsissä", kysyn seuraavaa: ymmärsinkö aivan väärin, vai eikö tässä käytetä hyväksi nimenomaan yksilön (vääristyneitä) ajatusketjuja ja niiden laukaisemia negatiivisia tunnekokemuksia? Jos ymmärsin oikein, niin siinä tapauksessa tämä mallihan olisi itsessään jo "suojautunut" väärinkäytöksiltä. Tarkoitan tällä sitä, että narsistihan ei kykene (siis ei yksinkertaisesti osaa) tuntea normaaleja tunteita, joten mitä sellainen ihminen tässä voisi projisoida? Pedofiilit puolestaan eivät koe tekoihinsa liittyvän mitään negatiivisia tuntemuksia -he ihan aidosti kuvittelevat rakastavansa uhriaan hyvin syvällisellä tasolla. Näin ollen ainakaan nämä nimenomaiset esimerkit eivät tällaista mallia edes pystyisi hyödyntämään, joten siltä osin syytä huoleen ei ole.

Minulla voisi kyllä olla suurta tarvetta tälle. Aionkin perehtyä aiheeseen tarkemmin ja alkaa työstämään itseäni oikein urakalla ;D

Mun yksi monista motoista on aina ollut että:
aina voi ymmärtää vaikka sarjamurhaajaa, mutta se ei siltikään edellytä ymmärrystä sen teoille.  :crazy2:

ja samaa mieltä, että mitä niihin voi projisoida, jos ne ei sitä tunne tai tiedosta, se menee "huti".

Tuli tosta erillisyyden ajatuksesta mieleen, kun liittyy tähän käsiteltyyn aiheeseenkin, että olen huomannut itsessäni taipumuksen niin usein ajautua ylianalysoimaan asioita (kuten äskenkin jälleen  ::)). Se helposti ajaa jollain tapaa, jossei ihan erillisyyteen, niin ainakin etäisyyteen. Sen sijaan voisi enemmän ottaa asiat ja ihmiset siinä hetkessä sellaisina kuin ne ovat. Käyttää sitä tunnepohjaista tietämystä ja vain olla läsnä. Antaa empatian ja sympatian viedä, ja antaa myös negatiivisten tunnetilojen tulla, hyväksyä ne, ja antaa niiden mennä. Olla miettimättä miten nyt taas tässäkin voisi oman ja toisen käyttäytymisen analysoida puhki.  ::) Olla vaan, ja luottaa siihen, että tiedän kyllä asioita ihan tunnepohjankin kautta.

Ja tuo myötätuntoisuuden merkitys, se on niin tärkeää. Ihailen ihmisiä, joista huomaa juuri sen rakkaudellisuuden, joista aistii, että he välittävät myös heistä, jotka ovat sillä hetkellä heikommassa tilassa. Heillä ei ole tarvetta nolata toista, vaikka tämä potkisi heitä. Heillä ei ole tarvetta näyttää itse hyvältä, vaan voivat ottaa vastaan toisen iskut ymmärtäen, että se ei alenna heidän omaa arvoansa mitenkään. Heillä ei ole vimmatusti tarvetta korjata vääriä väittämiä itsestään, vaan voivat jopa hiljaisesti nyökytellä niille, jos se on tilanteessa paras vaihtoehto. Ihailen sitä ymmärrystä, mitä tälläisen ihmisen taustalta löytyy. Inhimillinen kun olen, niin en itse aina pysty samaan, mutta toivon kehittyväni tuohon suuntaan. Pitää muistaa pitää omat ihanteet mielessä.  :)

Ginger, tarkoitin siis sitä, että kieroutuneita ajatusmalleja viljelevä ihminen pystyy esittämään nämä ajatusmallinsa niin loogisen kuuloisina, että toiset voivat alkaa pitää niitä tosina. Normaali ihminenhän tajuaa, että pedofiiliutta ei voi mitenkään perustella, mutta kevyempiä asioita, kuten sitä, ettei toisten tunteita tarvitsisi ottaa huomioon, voi vääristellä tosiasioiksi. Tälläisessä tilanteessa kokee esimerkiksi ahdistusta siitä, että toimii omaa moraaliaan vastaan, mutta ei tunnista ahdistuksen johtuvan tästä. Sen sijaan ajattelee ahdistuksensa johtuvan jostakin, mitä toinen ihminen on puheillaan vääristellyt, koska se käy myös omaan järkeen ja kuulostaa loogiselta. Tästä mulla esim on kokemusta.

muok. eli siis tämä homma ei aina toimi, jos itse ei osaa kuunnella omia tunteitaan, sitä tarkoitin. Hyvä väline joka tapauksessa, sitä en missään nimessä ole halunnut kritisoida. Pääpointtini alkujaan oli, että tällä välineellä ei voi perustella sitä, ettei toisten tunteita tarvitsisi ottaa huomioon, koska ne tämän mallin mukaan olisivat vain itse itselle luotuja ja omalla vastuulla.

Ääh, eikä! Taas mä taannuin täällä tähän samaan tiettyyn juttuun, mistä halusin päästä jo eroon..  ::)

Ei se elämä niiiiin vakavaa ole. Mun jutut kuulostaa niin haudanvakavilta (toi edellinen viesti tossa oikein, vaikka se on vaan jonkin pikkujutun analysointia johonkin syvämutiin asti). Ei hitto vie..  ::)

mutta sieltä välistä näkyy kaikkee :)

aina ei tartte itteensä selitellä ;)

Eikä kuulosta! Vaan todella syvää ja hyvää pohdintaa. Keep on going!  :)

Efter Nio -ohjelmassa hypnotisti Sami Minkkinen vapautti toisen juontajan hämähäkkipelosta
(käsittääkseni) NLP-tekniikoilla, eli pelon kohteen assosioimisella esim. koomiseen yhteyteen,
ja lopulta se annihiloimisella mielikuvituksessa pössähtäväksi savupilveksi, joka haihtuu
rannattomaan universumiin.

Onneton rakkaus, joka ei saa vastakaikua kohteen taholta, lienee perin yleinen
negatiivisten tunteiden lähde. Voisikohan siihenkin soveltaa noita tekniikoita, niin
rakkauden kohteen ahdistusta sun muuta aiheuttava negatiivisen ajattelun noidankehä
särkyisi, ja rakkauden kohteesta tulisi yhdentekevä asianomaiselle?

http://areena.yle.fi/tv/2287589  (alkaa kohdasta 9:50)

 ???

NLP-tekniikalla voi hoitaa myös kipua niin, että lähettää sen taivaan tuuliin. Miksei sydänsurujakin?
Hyvä idea.

Ahaa, eli tarkoitit siis niin, että tällä voitaisiin aiheuttaa vahinkoa toisille välillisesti? Totta: sellaisessa tilanteessa, jossa yksilön toiminta ohjautuu ulkoapäin, tämä on varmasti mahdollista. Itse ajattelen niin, että negatiivisillakin asioilla voi olla positiivisia seurauksia. Tässä esimerkin tapauksessa se voisi olla vaikkapa, että oppii kuuntelemaan ja luottamaan niihin omiin sisäisiin tuntemuksiinsa. Harvallapa se taitaa itsestään tulla vaan on pikemminkin opettelun alla, meidän yhteiskuntamme kun yrittää kasvattaa meistä kovin auktoriteettiuskoisia ;D

Totta se on, että kaikissa asioissa on oppimista. Jonkin verran on tullut törmättyä sellaiseen puistattavaan asenteeseen, että paska käytös olisi jotenkin oikeutettua silloin, kun toimii toiselle siten opettajana. Ei se nyt niinkään voi olla.

En tiedä, voiko kukaan olla täysin sisältäpäinohjautuva, onko sellainen mahdollista? Kehityksessähän on yksi hyvin tärkeä osa se, että peilaa itseään toisiin, ja jos saa vääristynyttä peiliä, on aika helppo uskoa itsekin siihen vääristyneeseen kuvaan mitä sieltä peilaa.

Ja Downtempo, ihan totta, ei itseään tarvitse aina selitellä, pitäis muistaa tuo.  ;)




Mä heittelen tähän nyt vielä tälläisen vähän kuin taiteen muotoon puristetun esimerkin. Siinä on inhimillisiä heikkouksia itse kullakin ja kommunikaatio-ongelmia, niin kuin oikeassa elämässä onkin.

(Taustaa: A ja B ovat puolisoita. A:lla on tapana lähteä ilmoittamatta ja olla pitkäänkin poissa. Hän ei koe, että hänen tarvitsisi kertoa suunnitelmistaan B:lle. Jos B on yrittänyt kysyä missä A oli tai mihin A on lähdössä, A vastaa: "ei sinun sitä tarvitse tietää", "on parempi, jos tästä ei tiedä kovin moni, siitä voi olla haittaa" tai vaihtaa puheenaihetta. Eräänä päivänä B:tä on alkanut kyllästyttämään. Taustalla huoneessa hääräilee myös C, satunnainen tuttava.)
B: Mua kyllästyttää se, että sä aina olet poissa, etkä kerro mulle mitään.
A: No ehken nyt aina. Huomasitko, että käytit sanaa aina?
B: No et aina, mutta tarpeeksi.
A: Miksi sitten syytät mua, että mä aina teen jotain, jos en tee?
B: Sä pompottelet mua niin kuin pitäisit vähä-älyisenä, joka ei kuitenkaan tajua, joten ei tarvitse kertoa mitään.
A: Toi on kyllä sun omaa tulkintaasi. Et sä voi tietää mitä mä ajattelen.
B: No en voikaan, mutta mä haluaisin nyt puhua tästä, koska mulla on paha olla.
A: Mä annoin sulle viime viikolla ne rahatkin, jotta sä voit ostaa sen tuolin, mutta sä ostitkin ittelles housut.
B: Joo... Miten tää tähän liittyy?
A: No, tajuatko, luottamus on aika tärkeää. Jos mä en voi luottaa, että sä käytät rahat siihen mihin sanot ne käyttäväs, niin sillä on merkitystä.
B: Mä ostan sen tuolin mun omilla rahoilla!
A: Mutta kun tässä on kyse periaatteesta.
B: Ai, koska mä olen niin paska puoliso, etten ostanut sitä tuolia, niin sun ei tarvi kertoa mulle mitään?
A: Mietipäs nyt uudelleen mitä sanoin. Vedit aika räikeitä johtopäätöksiä tuosta.
B: Mutta sitä sä tarkoitit.
A: Kuvittelet siis tietäväsi paremmin mitä mä tarkoitin, kuin mitä mä itse?
B: En, se vaan tuntu siltä.
A: Omilla ajatuksillaan voi luoda itselleen kaikenlaisia tunteita.
B: Minkä takia sun pitää lähteä sanomatta mitään?
A: Miksi se haittaa sua? Oletko sä mustasukkainen? Eikö mulla sais olla omaa elämää? Itsestään epävarmat ihmiset haluavat rajoittaa kumppaniaan ja omia tämän itselleen.
B: Mä en tykkää siitä, se tuntuu pahalta.
A: Sun kannattaa miettiä miksi sä tunnet niin. Ymmärräthän, etten mä voi sun kaikkia pikku tunteitasi paapoa. Sun pitää ensin käsitellä noita sun tunteitasi, ja sitten keskustellaan uudestaan. Mä hyväksyn kyllä, jos sä tuot esille jonkun pätevän syyn. Mutta sä et ole vielä pystynyt tuomaan esille mitään loogista syytä, sun perustelut on olleet vähän niin ja näin.
B: Sä olet niin kylmä ja tunteeton paska.
A: Kyllä mulla tunteet on, nyt sä liioittelet.
B: Ei tollasen ihmisen kanssa kukaan voi tulla toimeen.
A: Olipa kypsää. Tiesitkö, että kiusaajat käyttävät tuollaisia ilmaisuja?
B: Ei sun kanssa voi keskustella!
A: En mä tajua miksi sä syytät mua siitä, jos sua nyt hävettää niin, ettet kehtaa enää jatkaa...
C: Sä oot B kyllä aika ilkeä A:ta kohtaan.
A: Ei se mitään, mä olen niin vahva, etten ota itteeni tosta.

Myöhemmin B:n on helppo kääntyä ajattelemaan, että hän syyttää A:ta tyhjästä omien ongelmiensa vuoksi. Varsinkin, kun myös ulkopuolinen henkilö C on vahvistanut tämän käsityksen. B:n tuntemukset siitä, että A:n käytös tuntuu pahalta, jäivät kokonaan huomioimatta, ne ovat vain jotakin, mitä B:n pitäisi itse käsitellä pois.

Niin, lähinnä käytänkin tuota ajatusta itseäni varten -en selitelläkseni omaa tai toisten huonoa käytöstä muille. On vain pitänyt opetella olemaan puuttumatta IHAN KAIKKIIN väärinkäytöksiin, sellaiseen kun saa tuhlattua valtavan määrän energiaa ja siihen minulla ei ole enää varaa. Olen siis tyytynyt välillä vain asiasta sanomaan ja sitten jättämään väittelyn sikseen, miettien vain mielessäni, että ehkä tästäkin voin jotakin oppia. Joskus olen kyllä itsekin sortunut siihen, että olen jättänyt toisen tunteet vähemmälle huomiolle kun olen ajatellut, että oma lähestymistapani jotenkin auttaisi kanssaihmistä. Vaan mikäpä minä olen sitä päättämään? Vähän ylimielistä ajattelua, onneksi pyrin siitä eroon koko ajan ;D

Ei meistä kukaan ole pelkästään sisäisesti tai ulkoisesti ohjautuva, siksipä sanani noin asettelinkin: usein tämä ominaisuus riippuu täysin tilanteesta. Tuo esimerkkikeskustelusi selventää hyvin sitä, mihin ajatuksillasi pyrit! Minä taas ajattelin tätä mallia vain omaksi henkilökohtaiseksi työkaluksi, en aseeksi toisia vastaan esim. edellämainitun kaltaisessa kommunikointitilanteessa.

Ja tuo on juurikin esimerkki siitä, miten käytetään mahdollisimman väärin ja manipuloivasti tätä systeemiä. Väärin voi tosiaan käyttää ihan mitä vain, eli esimerkiksi sillä Raamatulla voi perustella vaikka kuolemantuomion kivityksellä...

Mitä tahansa järkevää ja hyödyllistäkin systeemiä voi käyttää väärin. Lisäksi tässä esimerkissä B kertoi ihan asiallisesti ja selvästikin nimenomaan minä-kommunikaation muodossa eli aivan kuten pitääkin siitä, minkä hän koki ongelmaksi. B itse asiassa ohitti osan A:n kommunikaatiosta käyttäen mielestäni epäloogisesti hyväkseen muissa yhteyksissä mahdollisesti valideja argumentteja.

Että jos nyt sitten manipuloivan ihmisen käsiin annetaan ihan mitä tahansa hyviäkin  työvälineitä, niin kyllähän hän niitä käyttää väärin. Vallankäyttö (jota manipulointi myös on) korruptoi myös ihmissuhteissa, sitähän minä aina sanon...

Ei kyse ole tässä systeemissä siitä, että ihmisen pitää itse käsitellä tuntemuksensa pois. Kyse on siitä, että ihmisen kannattaa - ei siis täydy, koska on se vapaa tahto, vaan vain itsensä vuoksi kannattaa - kiinnittää sen verran huomiota omaan ajatteluunsa, että ei aiheuttaisi itse itselleen LISÄÄ negatiivisia tunteita ulkomaailman tapahtumista, vaan kokisi niitä vain sen verran kuin mitä tunteet oikeasti haluavat viestiä ja tässä tilanteessa ne viestivät siitä että B käyttäytyi tavalla, joka ei oikein edistä hyvää ihmissuhdetta.

Tässä kohtaa tulee sellainen toive, että ainakin osa ketjussa nyt keskustelevista voisi lukea uudelleen sen ihkaensimmäisen viestin tästä ketjusta, jotta näkisi mikä ero on sillä että kokee tunteita joiden onkin hyvä tulla koetuksi koska ne ovat hälytysmerkki esim. juuri puolison asiattomasta käytöksestä ja sillä että itse kognitiivisia häriöitä päässään yhä uudelleen toistamalla suurentelee nämä alun perin hyödylliset tunteet mittasuhteisiin, joissa ei ole tilanteen osalta enää mitään hyödyllisyyttä tahi järkeä.

Minä ainakin näen tässä eron.

Yllä kuvatun kaltainen ei toimi itsenäisesti ajattelevien (=ei valtasuhdetta tms.) itse loogiseen ajatteluun kykenevien ihmisten kanssa. Tiede-lehden palstalla on yksi ketju jossa yksi tyyppi nimenomaan yrittää puolustella pedofiliaa kaikenlaisin tavoin ja muut ampuvat aina heti helposti alas kaikki yritykset moiseen.

Vain mieleltään ei-tasapainoinen, vallankäyttöön alistunut tai älykkyydeltää normaalin vaihteluvälin alla oleva on sumutettavissa jollain mikä näyttää logiikalta, mutta ei itse asiassa ole sitä.

Vai pystytkö antamaan esimerkin siitä, mikä olisi tällä systeemillä pedofilian looginen puolustus? Minä nimittäin en kykene.

Tottakai voi. Ja kannattaa, sillä rakastuneita ajatuksia toisesta ihmisestä ajattelemalla voi aiheuttaa itselleen suht saman hormonimyrskyn kuin oikeassa rakkaussuhteessa. Ja se rakkauden kohde ei ehkä edes tiedä että tämä rakastunut on olemassa.
Tästä on minulla ihan henkilökohtaista kokemusta teinivuosilta, onneksi olen tajunnut asian enkä enää tee niin. Pidän tiukan linjan: Oikeista elävistä ihmisistä jotka tunnen ja joita kohtaan arkipäivässäni ei mitään fantasiointia. Fantasioida voi turvallisesti vain mielikuvitusolennoista.

Toisaalta kulttuurimme tarjoaa erittäin häiriintynyttä mallia mukamas oikeana romanttisena rakkautena, tämäntyyppistä:
'Ah ja voi, mä kuolen ja räydyn pois, kun en sua saa...'

No jos tuollaisia ajattelee pidempään  ja toistuvasti, niin varmaan räytyykin ja se on sitten ihan omaa syytä. Ehkä seuraavassa inkarnaatiossa on jo oppinut olemaan tekemättä niin...  ;) Näen aika ikävänä asiana juuri sen, että epätervettä riippuvuutta tarjoillaan esim. iskelmämusiikissa ja fiktiossa mukamas oikeana rakkautena.

Mielestäni (absoluuttinen) pedofilia on evoluution kannalta rinnastettavissa homoseksuaalisuuteen siinä mielessä, että
molemmat ovat geenien seuraavalle sukupolvelle siirtämisen kannalta suurin piirtein samalla viivalla.

Nähdäkseni pedofiliaa ei siis voi tuosta näkökulmasta tuomita sen enempää kuin homouttakaan,
jos se vain pysyy fantasioiden tasolla eikä johda "käytännön toimenpiteisiin"...

 ???

Kaikki yllä olevat argumentit ovat toimimattomia. Eli sideman antoi hyvän esimerkin juurikin siitä, miten LOOGISIA puolusteluja pedofilialle ei ole keksittävissä.  ;D

Homoseksuaalien miesten sisaruksilla on tutkimusten mukaan enemmän lapsia kuin heteroiden miesten sisaruksilla. Kukaan ei tiedä miksi, mutta näyttää siis että satunnaisten miesten homoseksuaalisuus on jotenkin yhteydessä koko kyseisen geenilinjan menestykseen.

Seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi lapsena joutuneet sen sijaan tyypillisesti käyttäytyvät itsetuhoisesti, kuvioon kuuluvat päihteet, yleinen itsetuhoisuus (mm. viiltely), promiskuiteetti (=ajaudutaan usein prostituutioon tai aikuisviihdetyöläiseksi jne) ja monet päätyvät myös itsemurhaan. Lisääntymistä eli geenilinjan menestystä ei siis pedofiliasta seuraa ainakaan poikkeuksellisen menestyksellisesti,.

Lisäksi pedofilia ei mitä luultavimmin ole synnynnäinen, toisin kuin homoseksuaalisuus: Tyypillisesti pedofiili on ollut itse lapsena seksuaalisesti hyväksikäytetty, eli pedofiilit tekevät lisää pedofiilejä niistä uhreistaan, jotka eivät ota itseltään henkeä pois itsetuhoisella käyttäytymisellä tai suoraan tee itsemurhaa.

Kukin saa toki mielessään ajatella ihan mitä haluaa eli olet oikeassa siinä että ajatusrikosta ei ole olemassakaan, mutta vähän kyllä nyt luulen että esimerkiksi tässä ketjussa on tarkoitettu pedofiililla ihan sitä lapsiin suuntautuvaa seksuaalista kiinnostustaan aktiivisesti toteuttavia ihmisiä. Sitäpaitsi tätäkin on tutkittu: Pedofiileista harva tyytyy vain fantasioimaan...   Ja se Tiede-lehden ketjukin jonka mainitsi, ei siinä fantasioita puolusteltu vaan ihan sitä toteuttamista. Huonolla menestyksellä toki, koska ketjua lukee loogisia ihmisiä.

Vapaan tahdon kunnioituksen näkökulmasta ei myöskään ole puolusteltavissa kajoaminen alaikäiseen, jonka ei katsota vielä olevan kykenevä muodostamaan tahtoaan asiassa. Tästä syystä on ne suojaikärajat: Aikuisen ja lapsen suhde on aina eräällä tavoin valtasuhde, koska toisella on enemmän paitsi fyysistä voimaa, myös elämänkokemusta. Ja vapaa tahto ei voi toteutua valtasuhteessa.

Miten sinun mielestäsi pitäisi sitten rangaista ihmistä omista ajatuksistaan, varsinkin jos hän ei koskaan
edes tuo niitä julki?

Ei kai kukaan normaali ihminen pedofiilin puolelle käännykään. Luin tossa vähän aikaa sitten lehdestä jonkun raskaista pedofiilisistä rikoksista tuomitun opiskelevan yliopistossa sosiaalitieteitä ja valinneen kandidaatin tutkielman aiheekseen jonkin, missä käsitellään "kriittisesti" joitakin seksuaalisuteen liittyviä asioita. En epäile yhtään, etteikö tuollainen ihminen pystyisi ihan tieteellisesti (näennäisesti tunteen tasolla ajateltuna) validia tuotosta tuottamaan aiheesta. Tätä tyyppiä kuitenkin käskettiin vaihtamaan aihetta, koska hänen taustansa huomioon ottaen tämä oli epäsopivaa.

Haluan korostaa sitä, että on aivan eri asia tuomita aktiivinen pedofiili kuin pedofilia.
Pedofiili, joka toteuttaa fantasiansa, ansaitsee mitä ankarimman rangaistuksen, siitäkin
huolimatta, että lähes ainoa toimiva hoito vahvaan pedofiliaan taitaa olla kastraatio...

(Lisäys: mikähän lienee toimiva hoito naispedofiileille??)

Kuten J. Nasaretilainen taisi sanoa: Se joka on synnitön, heittäköön ekan pulterin.

Eli esimerkiksi, monet "tavalliset" ihmiset ovat joissakin elämäntilanteissa tunteneet murhanhimoa voimakkaiden
emootioiden vallassa, mutta ei kai heitä voi silti murhaajiksi tuomita?

 ???

Siteeraan itseäni edellisestä viestistäni, jota et ilmeisesti kovin tarkkaan siis lukenut:
"Kukin saa toki mielessään ajatella ihan mitä haluaa eli olet oikeassa siinä että ajatusrikosta ei ole olemassakaan, mutta vähän kyllä nyt luulen että esimerkiksi tässä ketjussa on tarkoitettu pedofiililla ihan sitä lapsiin suuntautuvaa seksuaalista kiinnostustaan aktiivisesti toteuttavia ihmisiä. Sitäpaitsi tätäkin on tutkittu: Pedofiileista harva tyytyy vain fantasioimaan...   Ja se Tiede-lehden ketjukin jonka mainitsi, ei siinä fantasioita puolusteltu vaan ihan sitä toteuttamista. Huonolla menestyksellä toki, koska ketjua lukee loogisia ihmisiä."

Niiden kohdalla jotka jättävät fantasioiden tasolle ei tietenkään pidä eikä voi tehdä mitään, minkä siis jo sanoinkin. Se ei olekaan se ongelma, vaan ne jotka toteuttavat aktiivisestui ja/tai puolustelevat moista.

Semanttinen häröily 'pedofiili tarkoitta yhtä ja pedofilia toista'  on muuten nimenomaan pedofiilien itsensä käyttämä keino, jolla yritetään hämärtää tätä asiaa! Sovitaanko nyt, että kun ollaan samaa mieltä siitä että ajatusrikoksia ei voi edes olla olemassa, niin kun puhutaan tässä ketjussa pedofiliasta, puhutaan aktiivisista TEOISTA?

Vastullisen ja normaalin ihmisen erottaakin nimenomaan siitä, että hän ymmärtää sen mitä mieleen juolahtavia mielitekoja on sopivaa toteuttaa ja mitä ei. Toinen esimerkki tästä on se, että varmasti moni koliikkivauvan äiti on jonain yönä ajatellut miten mukavaa voisi olla päästä kiljuvasta lapsesta eroon, mutta TERVE äiti ei toteuta tätä mielijohdetta.

Impulssikontrolli - se on kaiken a ja o.

Itse asiassa hyvä ajatus tuokin, ettei sairas ihminen pysty käyttämään tälläistä metodia hyväkseen, silloin jos ei tajua mikä siinä ajattelutavassa on väärin eikä ole tarvetta korjata mitään. Kun nyt nää omat pätemiset on saatu alta pois niin joo, ajattelemisen arvoinen juttu.  ;) Tähän liittyy tavallaan myös se, että tätä metodia kannattaa itsekin käyttää monta kertaa. Jotkut ajattelumallit voi normaalistikin olla niin jumiutuneita, ettei niitä helpolla saa avattua.


Sideman, tuo on totta. On kunnioitettavaa, jos pedofiili hakee vaivaansa apua eikä halua toteuttaa sitä. Silloin on moraalitaju kunnossa, eikä vääristynyt.

Tämän metodin itseen käytöstä, voisin vielä kertoa oman kokemukseni joka oli sekä tämän metodin kohdalla että joidenkin muiden joilla opettelin tuossa vuosituhannen vaihteessa tasapainoisempaa tapaa olla ja elää.

Minä koin jotenkin hirveän palkitsevaksi sen että jokaikinen tajuamisen hetki oli onnistumisen hetki, tulipa se sitten milloin tahansa: Ensin saattoi käydä niin että vasta päiviä tai viikko jonkun tolkuttoman tunnemyrskyn jälkeen muistin että voisin pohtia mitä olin sitä ennen ja sen kuluessa ajatellut ja tajusin että siinähän oli juuri tämmöisestä 'kognitiivinen häiriö' -tyyppisestä tilanteesta kyse, jossa joko aiheutin itse tai lietsoin kohtuuttoman suureksi itse jotain ulkomaailman tapahtuman aiheuttamaa tunnetilaa.

Ja mitä useammin näitä tapahtui, sen nopeammin itse tapahtuman jälkeen havaitsin asian ja lopulta sitten se tajuamisen ja havaitsemisen hetki oli siirtynyt 'taaksepäin' niin paljon että se tapahtui samalla hetkellä kun aloin ajatella niitä tunnetilaa kohtuuttomaksi lietsovia ajatuksia. Sitten se oma toiminta olikin helppoa lopettaa siihe, osittain sen vuoksi että se oma hassu ajattelu rupesi myös tuntumaan vähän koomiseltakin kun sitä osasi katsoa ikään kuin pienen matkan päästä.

Ei tässäkään siis kukaan ole ns. seppä syntyessään, vaan kyse on nimenomaan prosessista jossa se tajuamisen hetki siirtyy pikkuhiljaa siihen tapahtumahetkeen, jolloin se pysäyttää kyseisen toiminnan. Ja jokainen etenee omassa prosessissaan omaa tahtiaan, toiset hitaammin ja toiset nopeammin. Toisaalta toistojen määrä vaikuttaa myös sitä kautta, että jos näitä tilanteita ei tule kovin usein, niin silloin kestää ajallisesti kauemmin ennen kuin kasassa on riittävä määrä toistoja jotta tajuaminen tapahtuu itse tapahtumahetkellä. Jos taas aiheuttelee itselleen tunnemyrskyjä tosi tiuhaan niin toistoja tulee kasaan paljon lyhyessä ajassa.

Minulle vanhana täydellisyydentavoittelijana (yksi asia josta työskentelin pois samalla tavalla, ensin senkin tajuaminen tapahtui vasta jälkeenpäin...) oli todella miellyttävää se ajatus, että vaikka tajuaisi itse aiheuttaneensa jonkun tunnemyrskyn vaikka vasta päiviä sen jälkeen, niin sekin on itseasiassa onnistuminen eikä epäonnistuminen.  :)

Miksi ajatella, että näiden ihan inhimillisten ajatusketjujen pyörittäminen olisi jollain lailla epäonnistuminen? Miksi ajatella, että tässä edes on joko onnistuminen tai epäonnistuminen, ja näistä ketjuista siten olisi päästävä kokonaan eroon? Mikseipä se kaikki vain ole normaalia elämää? En usko, että on olemassa ketään, joka ei koskaan pyörittele tälläisiä ajatusketjuja päässään. Yleensä niiden älyttömyyden huomaa helpoiten silloin, kun niistä alkaa selittämään jolle kulle, kun saa peilattua niitä (jos ylipäänsä on avoin peilille eikä kiinni). Mutta sitä se elämä vaan on, joskus pyörittelee päässään älyttömyyksiä, ja sitten voidaan yhdessä nauraa niille, että olipas taas hassua. Itseironia on ihan jees.  ::) :)


muok. en siis puhu nyt mistään ahdistushäiriöstä tai muusta patologisesta. Niin kuin vaikka tossa vääntämässäni esimerkissä, ei se B:n reaktio mitään patologista ole, vaan ihan normaalia tuollaisessa tilanteessa. A yhtä lailla suurentelee itselleen joitakin omia tunteitaan, vaikkei sitä tuosta näekään mitä ne tunteet ovat, muuten hän pystyisi ottamaan vastaan B:n kommunikointiyritykset.

Hieno kommentti yllä, .ave.

Tuosta heräsi ajatus. Uskonnot ja monet henkiset tahot ovat vuosisatojen ajan vaatineet ihmisiä tukahduttamaan seksuaalisia halujaan tullakseen paremmiksi ihmisiksi. Nyt kun siitä aletaan pikkuhiljaa vapautua, kielletään tunteet?

Miksi ihminen ei voisi vain olla se joka on? Miksi aina pitää hillitä tai hallita jotain tullakseen paremmaksi ja voidakseen hyvin?

Lepo vaan, ihmiset  ;)

Saahan poiketa aiheesta, saahan? Nimittäin Tigerwoman tuossa yllä heitti ilmoille sellaisen ajatuksen, ettei siihen voi olla tarttumatta. Tai no, kyllähän tämä sillä tavalla aiheeseen liittyy, että ketjussa esitellyn tekniikan avulla voisin ehkä päästä eroon ongelmastani... Ja mikä se ongelma (siis yksi niistä, heh) on? Seksuaalisuus.

Tiukan uskonnollisen kasvatuksen saaneena opin melko varhain, että seksuaalisuus on tabu ja syntiä ja kiellettyä ja pahasta. Normaalit murrosikään kuuluvat itseensä tutustumiset tuntuivat aivan musertavan häpeällisiltä. Uskonnon ikeestä päästyäni (näin karrikoiden ilmaistuna, olihan sillä hyvätkin puolensa) "vapauduin" seksuaalisesti, mutta ei se oikeasti sitä ollut. Jotenkin vein sitten sen olemuspuoleni aivan toiseen ääripäähän ja olin aivan häpeilemätön asian suhteen. Viime vuosien aikana olen kuitenkin havahtunut huomaamaan, ettei tämä "vapautuminenkaan" ole oikeasti MINUA vaan jokin epätoivoinen yritys kompensoida aiempia häpeäntunteitani. Vieläkin kamppailen tunteiden aallokossa asian suhteen ja ajatukseni ovat toisinaan hyvinkin ristiriitaisia.

Olenkin tässä mietiskellyt, että MITEN KUMMASSA sen oikean minuutensa sitten löytää seksuaalisuuden suhteen? Että osaisi toteuttaa itseään sillä saralla niin hyvin, kuin kykenee, ilman että kyse olisi mistään epätasapainoiseen olotilaan liittyvistä psykologisista lieveilmiöistä? Toisin sanottuna: miten löytää se todellinen, aito, vääristymätön seksuaalisuutensa? Olisi ihanaa löytää tasapaino siinä asiassa, ettei tarvitsisi jatkuvasti kamppailla näiden ajatusten kanssa :D

No ainakin on nähty, mitä eri olemuspuolten kieltämisestä seuraa = ne pysyvät "piilossa" jolloin ne luultavasti vain voimistuvat tiettyyn pisteeseen asti ja tulevat sitten esiin vääristyneempinä niistä alkuperäisistä syistä, miksi ne ovat olemassa. Tästä esimerkkinä ne papit, jotka kieltävät seksuaalisuutensa. Minä olen yrittänyt vain tunnistaa eri "intohimot" tai "halut" ja hyväksyä ne, jotta näkee ne sellaisina kuin ne on - ilman heti sitä luontaantyöntävää reaktiota niitä kohtaan. Yksi hyvä kysymys seksuaalisuuteen liittyen on, että miksi se on olemassa? Siis muutenkin kuin lisääntymistä varten ihmisillä?

Mielestäni siinä ihminen riisuu kaikki muurinsa ja on "yhtä". Tämän kun ottaa näkökulmaksi ja tietää "Jumalan" olevan rakkautta, niin voi huomata mitkä asiat ovat vääristyneet suhteessa itseen ja muihin. Mikä on se perimmäinen motiivi yhtyä oman sielunsa tai toisen kanssa? Se, että siitä syntyy loputon rakkauden kierre, jossa molemmat antavat ja saavat on oma näkemykseni. Mutta kyse on tasapainosta ja motiiveista myös. Rakkaus on puhdas siten, että se ei ole kiero tai tahdo jotain ulkopuolelta vaan se tietää ansaitsevansa sen mikä resonoi sen puhtauden ja luovan voiman kanssa.

Nyt olen kyllä iloinen, että avasin sanaisen arkkuni, jos ginger86 saa siitä jotain ajateltavaa. Oikeasti!

Uskoisin, että meillä monilla on seksuaalisuuteen liittyviä häpeän tunteita. Uskonnollisesta kodista tulevilla hurjasti enemmän. Voi uskon autuutta!
Pikkulapset ovat aika estottomia tutkimuksissaan. Jos aikuinen kieltää ajattelemattomasti, voi tulla turhaa häpeää. Itse olen ollut todistamassa tilannetta, missä pikkutyttö istui vieraiden kanssa kahvipöydässä. Oli kesähelle ja pikkuinen mekko. Tyttö oli alle kolmen. Toisessa kädessä keksi ja toinen käsi eksyi pimppaan. Äitinsä nolostui ja kielsi todella julkisesti ja rajusti. Tyttö säpsähti, nolostui ja painui ihan kasaan. Varmaan enemmän julkisista moitteista, mutta yhdistää aivan varmasti sen häpeän pimppaansa.
Toisaalta, jos emme oppisi tiettyjä pöytätapoja, aikuisena olisimme aika... hmm... ;)

Uskovainen näkökulma. Jumala loi ihmisen, katsoi kättensä työtä ja se oli hyvä. Eikös se jotenkin noin mennyt? Jumala loi seksuaalisuuden. Näki KOKO ihmisen hyvänä. Missä vaiheessa ihminen on ottanut oikeudekseen moittia Luojan luomaa? Sanoa osaa luomuksesta epäpyhäksi ja häpeälliseksi?

Minä tykkäsin ihan valtavasti Lee Carrolin kirjan "Matkalla kotiin" (Kyron kirja) tavasta kertoa seksuaalisuudesta. Se oli jotenkin niin kauniisti kuvattu.

Henkisissä piireissä puhutaan ylemmistä ja alemmista sakroista. Ok, ihmisen seistessä se on loogista. Mutta usein siihen liitetään ajatus, että seksuaalisuuteen liittyvät 1. ja 2. sakra olisivat jotenkin huonompia kuin 6. ja 7. sakra. Kuinka moni henkinen ihminen on leuhkinut, että juurisakrani rävähti kunnolla auki ja koin uskomattoman orgasmin?  Sitä kyllä kuulee, että kolmas silmä tai kruunusakra kihelmöi mukavasti. "Oikeasti" henkisellä ihmisellä on kaikki sakrat tasapainossa.

Minulla tiettyihin asioihin on auttanut juuri se ajatus, että Luojani loi minut tälläiseksi. Vaikka en kuulu mihinkään uskontoon, uskon Luojaan. Ja siihen, että minä olen juuri se, joka minun kuuluu olla.
Älköön kukaan seksuaalisuuttani, tunteitani tai ajatuksiani suitsiko,  Aamen

Ginger, yksi mikä mua auttaa, on asennoituminen niin, että kehitys tapahtuu ajallaan. Sitä ei voi pakottaa, vaan se pikku hiljaa tapahtuu, kun sille on avoin. Ja niin on tapahtunutkin. Asiat tarvitsevat aikaa ja erilaisia kokemuksia. Tuo on vaikea kysymys tuo, että mikä ylipäänsä on se aito oma seksuaalisuus. Tavallaan myös ne tavat, millä olet yrittänyt etsiä omaa seksuaalisuuttasi, ovat myös aitoja ja osa sinua. Niissäkään ei ole mitään väärää. Jossain vaiheessa voi olla sellaisessa hetkessä, jossa tuntuu, että tietää ettei vanha ole enää hyvä, mutta ei tiedä yhtään mihin päin lähteä. Noissa tilanteissa on pitänyt vain odottaa, se jokin ymmärrys tai muu tulee sieltä ajallaan. Se kaikki, mitä tähän mennessä olet kokenut, on varmasti opettanut sinulle jotakin siitä mitä haluat ja mitä et halua, se vanhakin on siis ollut siinä hetkessä tarpeellista, sitä ei tarvitse ajatella psykologisena häiriötilana (ellei sitten kyseessä ole todella jotakin sellaista, missä vahingoittaa itseään). Jos haluat, voit ajatella, että tämä kaikki on ollut tarpeellista siinä, että olet etsinyt sitä mitä todella tunnet aidosti olevasi. Näin mulle tässä tuli mieleen.

Tigerwoman, availe vain sanaista arkkuasi, mun on pitänyt lainailla joitakin hyviä pointtejasi vaan nostaakseni niitä esille, mutta kun en vain ole keksinyt mitään lisättävää, niin olen sitten jättänyt. Ajatuksia ne kuitenkin herättää.  :)

Ja muuten, muistaakseni tällä foorumilla on joskus ollut tollaisia "juurisakrani revähti auki ja koin uskomattoman orgasmin" -tyyppisiä juttuja. O0  ;D Oon itse ollut viime aikoina kiinnostunut eniten juuri kolmesta alimmasta sakrasta, koen ihan konkreettisesti tarvitsevani tasapainotusta sen juurtumisen kautta. Nelossakra on tietenkin se mun lemppari, kaikkien keskellä, ja käyttää molempien suuntien voimaa toteuttaakseen ja jakaakseen rakkautta. Jos joku sakra pitäis valita tärkeimmäksi, niin se on musta nelonen. Mutta juup.. iltahöpinöitä sakroista ohi aiheen.  :D

Hyviä neuvoja teillä, kiitos paljon! :) Tuo Lee Carrolin opus täytyy kyllä laittaa lukulistalle! Arvelinkin, että täältä saisi pohtimisen aihetta ja hyviä näkökulmia.

Ritsa, minustakin seksuaalisuus on erittäin tärkeä ja olennainen osa ihmisyyttä. Parhaimmillaan ajattelen sen olevan hyvin kaunis tapa osoittaa ja toteuttaa ykseyttä ja rakkautta. On surullista, että varsinkin vanhoilliset uskonnot yrittävät yhä hillitä tätä ominaisuutta ja pahimmillaanhan sillä kieltämisellä on juurikin tuo mainitsemasi seuraus: kaikenlaiset vääristymät ajattelumalleissa ja käytöksessä. Paljon on vahinkoa tuolla aiheutettu!

Tigerwomanille vielä :smitten: , tämä aihe tuli kuin tilauksesta! Onpa sitä itselläkin tullut sorruttua alempien chakrojen väheksymiseen, mutta elämällä on ovela tapa osoittaa asioiden tärkeys ;D

.ave. Valitettavasti käytökseni oli jossakin vaiheessa sellaista, että siinä oli kyllä suuri vaara jonkinlaiselle pysyvämmällekin vahingolle. Onneksi havahduin kuitenkin asiaan ajoissa ja ymmärsin muuttaa toimintaani, ennen kuin mitään ehti tapahtua. Siinä olet kyllä oikeassa, että noillakin kokemuksilla oli suuri merkitys tiettyjen asioiden oivaltamisessa. Nyt haluna on tosiaan löytää seksuaalisuuteen se aitous ja "pyhyys", huumoria ja iloa unohtamatta. Onneksi löysin vastikään kumppanin, joka on sitoutunut samaan tavoitteeseen :) Paljon on vain muureja purettavana.

Toistan, kun ei edellinen samansisältöinen viestini aiemmin näemmä kiinnittänyt lainkaan huomiota ja jälleen tulee tämä lähes sama argumentti:

Tässä systeemissä ei ole kyse tukahduttamisesta, päin vastoin tarkoitus on tuoda selkeämmin tietoisuuteen sekä niitä omia ajatuksia että niiden tuottamia tunteita.

Jos tukahduttaa/kieltää, tämä systeemi ei edes toimi tai ole mahdollinen. Ja tukahduttamiskeinoina tunteille toimivat usein päihteet (kemialliset tahi prosessipäihteet) ja onpa muuten kiusaamisenkin takana omien ikävien tunteiden pakeneminen.

Muokkaus:
Jos siteeraamani ei liittynyt tähän aiheeseen sitten ollenkaan - siis ketjun aiheeseen, tämä on itsehoidon avuksi tarkoitettu pysyväksi kiinnitetty ketju - pyytäisinkin sitten jotakuta moderaattoreista pätkäisemään tämän keskustelun (Ehkä alkaen jo sieltä pikkarin viestä jossa hän epäili ettei metodi auta pahan allergiakohtauksen tuottamaan ahdistukseen) omaksi ketjukseen. Kiitos. Otsikkoehdotuskin sille olisi: "Onko tunteita tuottavien ajatusten pohdiskelu tunteiden tukahduttamista?"

Jos luet sen viestini jonka jälkeen tuon kirjoitit uudellen, huomaat että en noin sanonutkaan.

Olin ennen täydellisyydentavoittelija. Se on pahimmillaan tappava sairaus joka tekee ihmisestä ikävän niin itselleen kuin muillekin. Minä kirjoitin sen viestini ajatellen niitä mahdollisia tulevia lukjoita, jotka kärsivät samasta ongelmasta kuin minä aikoinaan kärsin ja ehkä kokeilevat tätä systeemiä, mutta luulevat että pieleen meni kun tajuamisen hetket aluksi tulevat vasta päiviäkin jälkijunassa.

Ottaen huomioon sen, että peräänkuulutat vähän väliä empatiaa ja ymmärrystä erilaisiin tilanteisiin, kuten tässäkin ketjussa aiemmin, voisit itse koettaa myös pohtia asioita joskus muidenkin kannalta sen sijaan, että teet noinkin pikaisia johtopäätöksiä kuin tuossa yllä.

Minua muuten jäi myös siinä lapsettomuusesimerkissä häiritsemään - ja tajusin tämän vasta eilen, oli vain ensin semmoinen epämääräinen tunne että jotain on vialla - se että vaaditaan täysin yksipuolista empatiaa. Oman käsittelemättömän traumansa toisen ihmisen niskaan kaatavaa kohtaan vaaditaan kyllä empatiaa, mutta tältä ihmiseltä ei vaadita minkäänlaista myötäelämisen taitoa:

Esimerkiksi sen yksinkertaisen asian ymmärtämistä, että jos hän ei ole kenellekään kertonut olevansa tahattomasti lapseton, kukaan ei voi myöskää siitä silloin tietää ja näin ollen mikään mitä lapsettomuudesta sitten hänen läsnäollessan puhutaan ei ole tarkoitettu hänelle henkilökohtaiseksi ilkeilyksi tai tölvimiseksi.

On muuten olemassa myös ihmisryhmä, joka tietoisesti käyttää huomionhakuisuutensa ja vallanhalunsa tyydyttämiseen eräänlaista heikkoudella hallitsemista: Aina kun mahdollsita he tulkitsevat kaiken mahdollisen tahallisesti ja tietoisesti itseensä kohdistuvana ilkeytenä, halveksuntana, säälinä tms., kiihdyttävät itsensä melkoiseen tilaan ajattelemalla että näin heille AINA tahallaan tehdään ja sitten oksentavat kaiken tämän täysin viattomienkin ihmisten niskaan. Tämä on eräänlainen narsismin itseä vähättelevä ja marttyyrinviittaan pukeutuva vastakappale ja on vähintään yhtä v-mäinen kuin varsinainen narsistinenkin käyttäytyminen, minkä lisäksi se on vielä sikäli kiero tapa käyttää valtaa, että tuo vallankäyttö on tällöin paljon paljon vaikeampaa havaita. Väärintulkinta ja syyllistäminen ovat tämän henkilön pääasiallisia keinoja.

Heiltä voisi aivan hyvin myös vaatia edes hitusen empatiaa eli myötäelämisen taitoa ja muistuttaa heille, että koko maailma ei pyöri heidän napansa ympärillä, eikä kaikki mitä sanotaan ole heihin tahallaan suunnattua.  Eli että ei jäisi tämän ketjun meininki aivan yksipuoliseksi, halusin tuoda taas esiin toivomukseni siitä että olisi ne samat säännöt kaikille: Miksi empatiaa vaadittaisiin vain osalta porukkaa ja toisilta ei?

(Ja minä en muuten nyt sitten puhu kenestäkään esim. tässä ketjussa. Olen kohdannut tällaisia naamakkain ja tällä palstalla oli kauan sitten eräs lyhytaikainen nimimerkki myös, joka aina heti kysyi 'miksi vihaat minua, miksi olet minulle noin ilkeä?' jos kukaan oli mistään hänen kanssaan vähääkään eri mieltä. Hän teki sitä ihan kaikille ihan joka ketjussa. Voi olla että kyseessä oli vain tahallinen trolli, mutta samalla tavoin toimivat nämä heikkoudella hallitsijat myös.)

Pahoittelen, jos koit, että tarkoitin sinua viestissäni. Ajatukseni vain lähti liikkeelle tuosta sinun ajatuksestasi (joka siis ihan hyödylinen ajatus onkin), ja tarkoitukseni oli lähinnä keventää vähän näitä vähän vakavaksi kääntyneitä juttuja.


Jos nyt vastaan tuohon vielä, niin sehän pointtini aina on, että empatia toteutuisi molemminpäin. Molemmat tulevat toisiaan vastaan, vaikkeivat ymmärtäisikään miksi toinen loukkaantui. Toisen loukkaantumisen voi hyväksyä, eikä miettiä kuka tässä nyt on oikeassa, kenen vika, kuka kierittelee päässään mitä ajatusketjuja ja kuka saa loukkaantua. Hyväksyä vaan elämän inhimillisyys. Sosiaaliset taidot ovat sellainen juttu, että eihän ne meillä ole joka tilanteessa aina sataprosenttiset, joskus suutahtaa ja tekee mieli vittuilla, mutta kunhan ymmärtää suutahtaneensa ja olleensa vittuileva, hyväksyy myös omat negatiiviset tunteensa (ja ne negatiiviset ajatteluketjut! Ei yritä tukahduttaa itsestään sitä, että on ihminen ja sortuu joskus noihin ajatusketjuihin ja niiden tunteisiin. Ne ajatusketjutkin nimittäin ovat niitä, joilla on meille viesti kerrottavana. Jos ei huomaa jotakin tärkeää, niin nuo ajatusketjut tulevat tilalle, kunnes avaa sen asian, mikä tunteita oikeasti aiheutti. Tämä tukahduttaminen kyllä ihan täysin liittyy ketjun aiheeseen.), niin vastaantuleminen tapahtuu jossain vaiheessa kyllä automaattisesti. Jos toinen ei tule vastaan, niin on pari vaihtoehtoa, turhautumisen kasaaminen omaan pääkoppaan ja räjähteleväksi muuttuminen, tai sitten sen ymmärtäminen, että toinen on nyt tälläisessä vaiheessa elämässään, eikä osaa tässä asiassa vielä tulla vastaan, tai kolmantena se, että nyt ei vain ymmärretä toisiamme eikä huomata toisen vastaan tulemista, toinen puhuu puusta ja toinen kivestä.

Kommentteja aven viestiin:

Siinä esimerkissäsi tahattomasti lapsettomasta, tältä ei vaadittu niin sitten mitään vastaantuloa. Koko viesti oli yhtä tämän ihmisparan ymmärtämistä, vaikka tämä kuinka paljon tulkitsi kertakaikkisen pieleen eikä vain lapsettomuuden vaan myös itsetuntovamman kautta pieleen asioita.


Vaikka kuinka monennen kerran: Kuka on puhunut minkään tukahduttamisesta? Nimenomaan olenkin puhunut siitä että pitää kohdata itse ne omat ajatukset ja tunteet. Mutta se on aivan eri juttu kuin kritiikittä kaataa niitä toisen niskaan.

Ja minä muuten en pidä vittuilun tukahduttamista ollenkaan pahana asiana. Vittuiluhan on ihan samaa kuin kiusaaminen, eri nimellä vain.  Voi myöntää että nyt tekee mieli vittuilla ja ymmärtää sen oman inhimillisyytensä siinä, mutta käyttää silti sitä impulssikontrollia ja  olla vittuilematta.


Niin liittyy näköjään kaikkien teidän mielestä jotka luulevat  että tässä on kyse jostain tukahduttamisesta.  Minä en ole koskaan puhunut tässä mistään tukahduttamisesta vaan omien ajatusten ja tunteiden tarkkaavaisesta ja hyväksyvästä havainnoinnista. Miten sillä on MITÄÄN tekemistä tukahduttamisen kanssa?! Ja tässä kohtaa myönnän tuntevani jo melkoista turhautumisen tunnetta, koska tämä on vaikka kuinka mones kerta tässä ketjussa kun tätä asiaa yritän  saada menemään perille.

Eli siinä mielessä asialla ei ole MITÄÄN tekemistä tämän ketjun ALOITUSVIESTIN kanssa. Eikä tämän metodin.

Ja olen sitä mieltä että ihmisellä on ajatuksia, tunteita ja impulsseja, jotka on hyvä hyväksyä ja huomioida itsessään, mutta jotka aikuisen täysivaltaisen ihmisen on totisesti syytä tukahduttaa toiminnan osalta, muuten ei kuulu aikuiseksi täysivaltaiseksi ihmiseksi, vaan lukkojen taakse ja holhouksenalaiseksi. Näitä ovat esimerkiksi halu lyödä, tappaa, raiskata. Samoin koliikkivauvan äidin halu tappaa lapsi - tästähä on nyt saanut jo ruveta puhumaan, eli siitä että on luonnollista tuntea niin ja terveen ihmisen erottaakin siitä että vaikka hän tuntisi niin, hän ei TEE niin.

Vähäisemmässä määrin pitäisin tällaisina 'tunne vaan mutta älä kaada muiden niskaan asioina' myös halua vittuilla tai kiusata. Tuntea saa ja myöntää tuntevansa, mutta ei ole kohtuullista niitä kaataa toisten niskaan. Ei niin sitten millään 'ellen tee näin niin tukahdutan jotain itsessän' -(teko)syyllä.

Saattaa tuntua liioittelulta kun miettii millaisista asioista tässä ketjussa on puhuttu, mutta kiusaaminen pelkästään verbaalisenakin voi johtaa vaikka itsemurhaan, tämän päivän iltapäivälehdessä kerrottiin norjalaisesta koulupojasta joka lopulta tappoi itsensä. Sopii tuntea ja hyväksyä tunteensa, eli tukahduttamista en peräänkuuluta. Kaikkea ei kuitenkaan ole sopivaa kaataa toisten niskaan, varsinkaan tekosyyllä 'ellen tee niin, tukahdutan tunteitani.'

Tämä on hyvä systeemi mielen asioiden käsittelyyn. Jotenkin vaan en huomaa tuolta ekasta viestistä kovin paljoa puhetta tunteista. Mielestäni tunteet voivat kertoa monia asioita ihmisestä itsestään ja ihmisten välisistä tapaamisista. Sellaisia mitä ei järjellä aina näe. Tunteet myös yhdistävät, vaikka ajatuksellisesti oltaisiin eri taajuudella. Painotan edelleen tunteiden ja järjen harmoniaa sekä sitä kautta tulevaa myötätuntoa itseään ja toisia kohtaan. Jotenkin tässä vaan jää mieleen, että tunteet ovat lähes ainoastaan sellaisia mitkä pitäisi käsitellä järjellä pois, vaikka se ei varmaan ole tarkoitus. Kuitenkin järjellinen ajattelu on vain yksi osa ihmistä.

Itse esim. huomaan nykyään välillä toimivani tietyn järkeilyn pisteen jälkeen tunteen pohjalta. Siitä tuntee, milloin täytyy toimia vaikka järki sanoisi, että ei ole reilua toista kohtaan sanoa näitä asioita. Tämä on nyt vaikea esimerkki, koska toisilla ihmisillä tälläinen käytös on tosiaan huono asia ja itsekin voisin sitä oppia kontrolloimaan vielä paremmin. Mutta minulla se tulee nykyään silloin tällöin kun näen vääryyttä tms. Nyt on ajatus vähän hakusessa eli vaikea selittää mitä tarkalleen haen tällä, mutta tuntuu, että tässä nojaudutaan liikaa pelkkään järjelliseen asioiden käsittelyyn. Ehkä tästä pitäisi puhua toisessa ketjussa, tai laittaa ensimmäiseen viestiin tarkennuksia tai jotain ihan muuta?

Eklektikko hei, saat olla sitä mieltä mitä oot, mutta jos muut ei ole sun kanssa samaa mieltä, vaan tuovat omia ajatuksiaan esille, niin onko se niin kamalaa? Tuskin olet tämän metodin "omistaja", joka voi päättää mikä keskustelu tästä metodista on sallittua ja mikä ei.

Haluaisin vain että joku kertoisi minulle millä tavoin omien ajatusten ja tunteiden tarkkaileva havainnointi on sitä tukahduttamista.
Kun nimenomaan tarkoitus on ei kieltää, sivuuttaa, ohittaa tai tukahduttaa, vaan kiinnittää niihin huomiota nähdäkseen löytyykö niistä ehkä kognitiivisia vääristymiä.

Nyt vain täällä heitellään tuota 'tukahduttaa' sanaa ilman minkäänlaisia perusteluja.

Ei kyse ole siitä, että jokin keskustelu olisi sallittua tai ei sallittua, vaan siitä että en tajua mistä te sen tukahduttamisen siitä löydätte.

Voisiko joku siis ystävällisesti kertoa mistä, perustella edes hieman puhtaan heittelyn sijaan.  :o

Jos et edellisistä ajatuksista sitä tajunnut mistä puhuttiin, niin kyse on vain siitä, että nähdään asia eri tavalla. En oikein viitsi alkaa aiheesta enää inttämään.

No minulla on esimerkiksi se pointti, että jos vaikka kahden ihmisen välisessä tapaamisessa esiintyy tunteita, niin niiden hyväksyminen ja käsittely ovat molemmille hyödyllisiä toimenpiteitä. Ei niin, että se on sen toisen vastuulla, joka ei ole järkeillyt asiaa tarpeeksi pitkälle tämän toisen mielestä. Ei ole mielekästä erottautua järjellä omista tunteistaan liian pitkälle. Eikä erkautua omasta järjestä tunteiden takia liikaa. Eikä myöskään erkaantua täysin toisesta ihmisestä järkeilyn takia. Eikä erkaantua toisesta ihmisestä täysin tunteidensa takia. Molemmat voivat olla harmoniassa ja eri tilanteissa yhdistävä tekijä voi olla tunteet tai järki tai molemmat. Sisäisten prosessien tarkkailu on hyvä asia. Myös ulkoisten reaktioiden tarkkailu on hyvä asia. Sisäinen maailma heijastaa ulkomaailmaa ja ulkomaailma heijastaa sisäistä maailmaa. Usein ulkopuolelta saa sellaista informaatiota mitä ei itse pysty näkemään. Luomme omaa todellisuuttamme.

Minä kysyin kysymyksen ja sekö on inttämistä? :o  
Aika surullinen tapa torpata keskustelu minun mielestäni.

Ritsa:

Ihminen on siitä ovela olento, että saavuttaa korkeimman potentiaalinsa silloin kun käyttää YHDESSÄ järkeä ja tunnetta. Ilman tunteita ei voi tehdä päätöksiä, tästä on Daniel Golemanin Tunneäly-kirjassa esimerkkki: Mies jolta aivoleikkauksen yhteydessä katkesi yhteys omiin tunteisiin ei pystynyt oikein enää tekemään mitään päätöksiä, kun päätös siitä mitkä sukat laittaa aamulla jalkaan ja mihin asuntoon investoida kaikki säästönsä muuttuivat yhtä tärkeiksi päätöksiksi.

Nimenomaan en halua ajatella tätä dualistisesti joko/tai, vaan kyse tässä on siitä että tarkastellaan sekä ajatuksia järjellä, että myös niitä tunteita ihan tukahduttamatta.

Ihan hyviä neuvoja tuossa alussa mutta minun ongelmani on ainakin, että tajuan kyllä heti virheajatukset alemmuudentunteeksi tms. mutta ne aiheuttavat silti surkeaa oloa ja epävarmuutta.

Viime aikoina olen joutunut paljon epävarmuutta aiheuttaviin tilanteisiin..siinä saa sitten pohdiskella mikä OIKEASTI AUTTAA asiaa. Oppiihan niitä sietämään ajan kanssa..ehkä varmaan. Tajuan kyllä mistä lapsuuden/nuoruuden tapahtumista esim. elämänitilanteiden kontrolloinnin tarve kumpuaa mutta miten siitä voi tervehtyä?

Valitse toisin on ainakin huono neuvo. Joka tilanteessako? Ja aina uudestaa ja uudestaan..vie ihan hirveästi energiaa. Minusta ei loppujen lopuksi auta yhtään järkeily vaan parantumisen tulisi nimenomaan tapahtua tunnetasolla. Muuten sisällä on vain kaksi eri ääntä käymässä keskustelua. ns. aikuinen minä (järkeilu) ja lapsiminä (välittömät tunnereaktiot). Eihän lapsellekaan voi takoa järkeä päähän puhumalla vaan tarvitaan esimerkin voimaa ja syliä. Ehkä huono esimerkki mutta ehkä tajuatte mitä ajan takaa. Mut olenkin menossa psykoterapiaan. Luulen, että se oikeasti auttaa ahdistavien ajatuksen karkoituksessa :D Toivon ainakin kovasti!

Taitaa muistuttaa Mindfulnessia aika tavalla?

Sydänpuu, minulle on tuohon auttanut esimerkiksi se, että hyväksyn sen lapsen reaktiot sellaisena kuin ne on. Myös järkeily auttaa siinä siten, että huomaa, että ne reaktiot ovat iskostuneet usein siitä miten muut ovat reagoineet lapsen viattomuuteen. Esim. kieltämistä joihinkin asioihin, mitkä ovat luonnollisia ilman kulttuurin tuomaa väritystä, joka on usein tuomitsevaa. Myötätunto niitä muita kohtaan myös, jotka silloin eivät pystyneet kohtaamaan sitä puolta sinussa. Ja itsellesi, koska et voinut/uskaltanut toteuttaa itseäsi, niin kuin on luonnollista lapselle.

Itselläni se tarkoittaa useimmiten, että hyväksyn ne tunteet jolloin itken myötätuntoisesti itselleni ja muille ja hetken päästä sieltä kumpuaa ilo ja voima siihen itkun viereen. Näen tavallaan silloin itseni esim. enkelinä lohduttamassa mennyttä itseäni. Tai mikä tahansa mielikuva kelpaa, jolla on sama vaikutus. Tietysti ei ole helppoa itkeä jos on kohtaamassa jotain ihmistä, että siihen varmaan on muut keinot. Mutta nämä jutut voi kyllä käsitellä ihan yksin myöhemminkin, ettei tarvitse liian suurta harppausta kuvitella itselleen. Ja sitten kun on käsitellyt ja päästänyt irti niistä itse, niin vastaavan tilanteen tullessa oletkin myötätuntoinen kaikkia tilanteessa olevia kohtaan.

Olen itse kokenut nimenomaan niin, että kumpikaan ei toimi yksin, ei niin järki kuin tunnekaan, molemmat tarvitsevat toistansa kaveriksi siinä vaiheessa kun on solmujaan työstämässä.

Mielenkiintoista että lapsen reaktiot tuotiin tässä esiin: Siinä vapaaksi ahdistuksesta kirjassa nimenomaan todetaan, että sellaiset kognitiiviset vääristymät jotka tuottavat ahdistusta (juuri niitä mitä ekassa viestissä esiteltiin) on yleensä opittu lapsuudessa lähiympäristön aikuisilta. Siinä mielessä mennäänkin hyvin syvälle varhain opittuihin asioihin.

(Ja itse ajattelen myös tästä vähän ironisesti, että elämä ei tosiaan ole reilua: Olemme itse syyttömiä siihen että lapsena on jotain tuonkaltaista virheohjelmointia ajatteluun ympäristön aikuisilta tullut, mutta silti kukin on itse ainoa joka voi ne itsestään ohjelmoida pois. Jotkut itsetyöskentelynä yksikseen, jotkut taas sitten terapeutti matkaoppaanaan - mutta silloinkin sen työn joutuu tekemään itse.)

Itse asiassa kyllä. Ja tuolla itämailla on tajuttu näitä jo aikaa sitten - mindfulness on kuitenkin vain moderni sekulääri versio siitä mitä Buddhalainen psykologia kutsuu tarkkailevaksi havainnoinniksi: Buddhalaiset olivat ensimmäiset jotka kehittelivät mitään modernia psykologiaa vastaavaa tavaraa. Sain oman tasapainottumiseni yhteydessä paljonkin apua muutamasta buddhalaiseen psykologiaan perustuvasta teoksesta, yksi niistä oli Tara Bennet-Golemanin Tunteiden Alkemiaa (löytyypi kirjastosta).

Tää ei sitten yhtään olekaan keskustelun torppaamista, kun ei viitsi edes ottaa toisen sanomisia tosissaan?

Joo tuo syyttömyys on mielestäni erittäin voimaannuttava asia. Päästää irti siitä kulttuurin ja uskontojen syyllisyystunteesta. Tietysti sitten ihminen voisi ajatella, että hän ei ole vastuussa mistään mitä hän ympärillään kokee, eikä sekään ole mielekästä. Koska lopulta kaikki on yhtä. Eli itse olen saanut valtavasti voimaa tuon syyllisyyden jättämisestä taakse ja silti tuntien, että on minun vastuullani se mitä itselleni luon siitä mitä tulee eteeni. Jos toivoo korkeinta mahdollista hyvää/rakkautta kaikelle olemassaolevalle, niin silloin eteen tulee juuri ne asiat mitä tarvitseekin tulla. Ei tarvitse pelätä, että tulee vastaan jotain menneisyyden "haamuja", koska tietoisuus on jo kehittynyt eteenpäin niiltä ajoilta, niin ne eivät voi enää mitenkään vastata korkeinta mahdollista hyvää?

Tuohon sanoisin sen verran, että jos analysoi tunteita jatkuvasti, niin voiko ne tunteet silloin ilmetä luonnollisesti vai kiinnittyykö tietoisuus lähinnä analysoimiseen? Eli liika analysointi mielestäni tukahduttaa tunteita.

Miksi niitä pitäisi analysoida jatkuvasti?
Eikö tässä ollut nimenomaan kyse esimerkiksi ahdistuksesta ja muista mahdollisista negatiivisista tunteista? Mielestäni analyysi on tarpeen silloin kun ei pidä omasta tunnetilastaan ja epäilee että se saattaa olla kohtuuttoman voimakas suhteessa siihen mitä tapahtui tai mitä joku sanoi.

Lisäksi: Ei niitä tunteita mihinkään voi analysoida, tunne on tunne. Korkeintaan voi pohtia esim. sitä missä kohtaa kroppaa se tuntuu tms. jos on vaikeuksia tunnistaa mikä tunne on kyseessä. Analyysin kohde on sen sijaan niiden tunteiden yhteydessä esiintyvät ajatukset.

Ja ne ajatuksetkin voi ensin esimerkiksi kirjoittaa ensin täysin analysoitamatta ja tukahduttamatta suorana tajunnanvirtana paperille ja vasta sen jälkeen katsoa mitä sinne oikein ilmaantuikaan ja ruveta analysoimaan. Tuo on mielestäni hyvä keino sikäli, että ei tarvitse analyysi-yrityksillä häiritä sitä ajatusten tajunnanvirtaa, vaan päästellä ensin kaiken ulos ja vasta sitten ruveta pohtimaan.

Jooh. Eli tarkoitus oli vain taas sanoa sitä, että tauko analyysissä ja tunteiden kokeminen sellaisenaan tasapainossa toistensa kanssa on se tehokkain keino. Mitä ehkä Sydänpuukin tuossa tarkoitti kun mietti, että järkeily ja järjen uudelleenohjaaminen ei tunnu toimivan kaikkeen. Mielestäni tunteilla voi parantaa myös mielen toimintoja. Rakkaudellinen hyväksyminen on avainsana.

Edit. Ei tässä ole muuta, kuin että mielestäni avausviestissä ei tarpeeksi kerrota noista tunteista ja hyväksymisestä. Vaikka ne ovat ilmeisesti tärkeä osa tätä metodia. Siksi minulla on ollut tunne, että tarvitsee keskustella asiasta, vaikka en nyt osaa sitä järjellä täysin paikantaa. Mutta onhan tässä jo tullut tarkennuksia hyvin.

Joo, eihän siinä ekassa viestissä sanota muuta kuin:
 "...miten ahdistusta ja muita negatiivisia tunteita aiheuttavista ajatusvääristymistä, kognitiivisista häiriöistä, pääsee eroon. "

Mutta toisaalta: Kun niille tunteille itsessään ei voikaan tehdä mitään. Tunteet vain ovat ja ne on pakko hyväksyä siinä vaiheessa kun ne ovat jo esiin tupsahtaneet. Niinpä ainoa mitä voi käytännössä tehdä - ja tämän ketjun aihe olikin kyllä tuolla kun sen aikoinaan aloitin,  nimenomaan se mitä asialle voisi TEHDÄ - on pohtia onko omissa ajatuksissa jotain mikä tuottaa ahdistusta tai muita negatiivisia tunteita.

Toisaalta, jos nyt joku jaksaa tänne asti ketjua kahlata, niin aika selväksi on varmaan jo käynyt (minulle ainakin on...) että tunteet vain ovat ja niitä ei tukahduteta, ne hyväksytään. Se mille voi jotain tehdä ovat ne ajatukset. Sen vuoksi ensimmäinen viesti kertoo mitä niistä saattaa löytyä ja myös mitä niille löytyville asioille voi ehkä tehdä.

Muistin myös esimerkin keinosta, joka EI toimi: Tiedän ihmisen joka sanoo tuollaisille ahdistaville ajatuksille 'Hus, sika, metsään!'  :)  Ja sillä ne menevät kyllä hetkeksi pois, mutta koska niitä ei järjellä väitelty kumoon, ne pystyvät tulemaan takaisin aivan yhtä voimakkaina kuin ennenkin. Eli vähän kuin söisi aspiriinia hammassärkyyn, syy ei  poistu, vain oireet helpottavat. Mutta kun näille ajatuksilleen osoittaa niiden epäloogisuuden, ne menettävät voimansa, muuttuvat ehkä hieman naurettaviksikin, jolloin ne eivät enää tuota niitä negatiivisia tunteita.

En ymmärtänyt mikä oli sitä tukahduttamista ja siksi pyysin kertomaan tarkemmin. Anteeksi että en ymmärtänyt.

(Enkä ymmärtänyt sitäkään missä kohtaa en ottanut tosissani.  :o Mutta tohtiiko edes kysyä tarkennusta...)

Olisiko se siinä, että jos toinen on kirjoittanut paljon tekstiä ja sitä kutsutaan puhtaaksi heittelyksi. Veikkaan, että niistä teksteistä löytyisi ainakin viite mitä Ave sillä tukahduttamisella hakee, vaikka hän ei sitä aivan suoraan osaisi sinulle osoittaakkaan nyt järjellään?

Tulipa tuossa mieleen, että onhan tätä mallia kyllä tullut kokeiltua tosielämässäkin ja se kyllä toimii! En vain huomannut aiemmin, että siinä oli tästä kyse enkä kyllä tehnytkään sitä tietoisesti juuri tätä tekniikkaa hyödyntäen.

Erään lempparitoimittajani Jani Kaaron yhdessä artikkelissa käsiteltiin omaa sisäistä ääntään ja sitä, "kuka" siinä oikein on äänessä. Se sai minut pohtimaan taannoin omaa sisäistä puhettani ja varsinkin erästä sen ilmentymää, joka aiheutti minulle kovasti päänvaivaa ja pahaa mieltä. Työskentelin ennen siivoojana, ja ajatuksiini helposti uppoavana haaveilijana useammin kuin kerran kävi niin, että paukkasin vahingossa johonkin huoneeseen, jossa saattoi olla vaikkapa joku tärkeä tapaaminen kesken. Paikalta liuettuani alkoi itseni sättiminen tähän malliin: "Idiootti! Onpa noloa mennä keskeyttämään virkamiesten palavereita! Mikset koputtanut tai kuunnellut hetken oven takana, onko huoneessa ketään? Typerys! Ne varmasti pitävät sinua ihan ääliönä!" jne.jne. Voitte vain arvata, mitä nämä ajatusmallit synnyttivät: hyvin tuskastunutta oloa, häpeäntunnetta ja halua piiloutua maan alle, vaikka kyse oli sinällään pienestä asiasta enkä oikeasti mitään vahinkoa koskaan aiheuttanut.

Sitten luin tuon Kaaron kolumnin ja heräsin tähän ongelmaani. Päätin, että noudatan tekstin neuvoja ja nappaan kiinni ajatusketjuista heti, kun ne tiedostan. Alkuun se tosiaan oli vähän hidasta ja sisäinen jupina saattoi alkaa uudelleen moneenkin otteeseen, mutta pikkuhiljaa sain käännettyä ajatusmalliani! Puhuinkin itselleni tähän tyyliin: "Kaikille sattuu vahinkoja, ethän sinä voinut tuota tietää! Ovessa ei ollut mitään palaverista ilmoittavaa lappua, ei se sinun tehtäväsi ole nähdä seinien läpi." jne.jne. Vähemmän yllättävästi myös ne tuskaisuuden tunteet hävisivät nopeasti ja pystyin tekemään työtäni niin, ettei mieleni tehnyt jatkuvasti yrittää vain sulautua seiniin ;D

Olenpa yksinkertainen, kun en ole tullut ajatelleeksi, että tuotahan voi laajentaa vaikka mihin! No hyvä, että tästä on täällä nyt keskusteltu ja minäkin satuin tämän ketjun lukemaan.

Täällä ovat muutkin heitelleet samaa, eli voisin myös sanoa sitä mitä Ave tapaa sanoa minulle: En puhunut vain hänen viestistään.

Mutta tässä ilmeisesti oli se osa josta minun olisi pitänyt tajuta miten tämä systeemi tukahduttaa jotain:



Ensimmäinen lihavoitu kohta:
Juuri sitähän minä olen koko tämän ketjun toistellut, että juuri näin tässä systeemissä toimitaan! Juuri niin että hyväksytään ne ajatusketjut ja ne tuotetut tunteet MUTTA että niitä voi sitten vaikka kirjoittaa tajunnanvirtana paperilla ja myöhemmin pohtia olivatko ne mahdollisesti niitä kognitiivisia vääristymiä sisältäviä vaiko eivät. Eli en näe mitään tukahduttamista, koska tuota samaahan tämä systeemi käyttää keinona. Jos niitä nimittäin tukahduttaa, niin ei tule mitään esiin mitä analysoida!

(Eli onkohan meillä vaan nyt väärinymmärrys Aven kanssa ja itse asiassa ollaankin tästä samaa mieltä?  :o )

Toinen lihavoitu kohta:
Tuota en siis ollenkaan tajua. MInkä tilalle ne ajatukset tulevat? Toisten ajatusten? Minä näen tämän yksiselitteisesti niin että ajatukset ne tunteita oikeasti aiheuttavat. Joskin voi toki olla, että se ajatus olikin aivan asiallinen eikä vääristynyt, esimerkiksi jos toinen vittuilee tai kiusaa, niin siitä on ihan oikeinkin ajatella että 'nyt tuo teki väärin, pitää puolustautua!'

Kiva kuulla että auttoi ja viestisi toi minulle myös mieleen yhden nimen mikä näille jutuille on ja sillä googlaamalla löytyy lisää tietoakin.
Englanniksi nämä ovat 'muurahaisia' ANTs, eli Automatic Negative Thougths.

Suomeksi voisi kutsua vaikka ANAaleiksi, kun ovat siis Automaattisia Negatiivisia Ajatuksia. ANAt ovat ihan anaalista!  ;)

Ja tämä asia tuossa ensimmäisessä viestissä häiritsee vähän. Et siis Eklektikko varmaan tarkoita sitä ihan noin, miten sen voi tuosta tulkita? Eli, että negatiivisista tunteista pitäisi jotenkin päästä eroon. Sillä ovat osa sinua, joka kertoo mihin tulisi kiinnittää huomiota. Sitten kun sen asian ensin hyväksyy ja sitten ehkä käsitteleekin vaikka tällä metodilla, niin se negatiivinen tunne jää automaattisesti pois. Jäljelle jää se positiivinen puoli siitä olemassaolevaksi silloin kuin sitä tarvitsee. Myös se negatiivinen tunne voi ilmaantua uudestaan ja siitä on turha lannistua. Kiinnittää taas vaan huomion siihen ja hyväksyy sen. Eli vain tuosta ajatusmallista ja sanakiemuroista sanoisin, että negatiiviset tunteet tulee hyväksyä osana sinua ja sitten ne jäävät pois ajan myötä automaattisesti, kun kehitystä on tapahtunut eivätkä ne enää palvele sinua. Eikä niistä tarvitse päästä eroon? Se on mielestäni tuota tukahduttamista. Mutta tämä on varmaan vain sanakikkailua. Tunteet ovat sydämen asioita, eikä järki aina näe niin laajasti.

Apua, en vain osaa kirjoittaa näköjään auki niitä asioita jotka minulle ovat itsestäänselviä... minulle nimittänin on itsestään selvää tämä:

Jos haluaa parantaa omaa oloaan noin yleisesti ottaen, voi hyvinkin olla että haluaa päästä niistä negatiivisista tunteistaan, jotka eivät ole järjellisessä suhteessa maailman tapahtumiin eroon.

Eikö sen ensimmäisen viestin kognitiivisten häiriöiden listasta pystynyt jo päättelemään, että ei tässä ollut kyse siitä, että joku vaikka kiusaa tai on ilkeä ja siitä seuraa ohimenevä vihan välähdys (=asiallinen hälytysmerkki tunnepuolella siitä että terveitä rajoja on rikottu) joka motivoi puolustautumaan?

 Eikö siitä kognitiivisten häriöiden listasta siinä ensimmäisessä viestissä ja niiden kuvauksista ihan oikeasti ja todella voinut tajuta, että  kyseessä ei ole vain se että olisi joku negatiivinen tunne, vaan siitä että omilla ajatuksilla jokin negatiivinen tunne suurennellaan kohtuuttomaksi ja elämää haittaavaksi asti?  :o :-X

MInä olen työskennellyt eroon niistä KOGNITIIVISISTA  HÄRIÖISTÄ jotka suurentelevat luonnollisia tuntemuksia kohtuuttomiksi. Se ei todellakaan olisi tapahtunut vain itsestään ajan kanssa, vaan se vaati työtä. Ei se riitä että kiinnittää huomiota ja hyväksyy, vaan ainakin minä tarvitsin myös sen, että pohdin olivatko ne ajatukset oikeasti maailman todellista tilaa vastaavia, vai sisälsivätkö ne ehkä niitä kognitiivisia häiriöitä joita siinä ensimmäisessä listassa lueteltiin.

Ne on nimittäin nyt tässä keskustelussa jätetty kokonaan huomiotta nyt täällä ketjun loppupäässä ja on puhuttu vain siitä että pohditaan ajatuksia ja niiden aiheuttamia tunteita. On unohdettu kokonaan se että mielemme saattaa joskus syöttää meille sellaista epätotta, jota emme ikinä uskoisi jonkun muun sanomana, mutta uskomme kun se välähtää nopeasti mielessämme.

Kopsaan ne vielä tähän, nämä eivät kovin helposti lähde pois sillä että ne vain panee merkile, siinä samassa viestissä oli myös ohjeet näiden kumoamiseksi.

1.   Kaikki-tai-ei-mitään ajattelu
Näet kaiken ehdottomina kategorioina. Jos suorituksesi ei ole täydellinen, tunnet epäonnistuneesi täysin.
VIRHE: Harmaan sävyjä on aina olemassa; "ei kovin hyvä," "melko hyvä," "tarpeeksi hyvä."

2.   Yliyleistäminen
Näet yksittäisen negatiivisen tapahtuman loputtoman epäonnistumisen jatkuvana kuviona.
VIRHE: Yksittäinen tapahtuma on vain yksittäinen tapahtuma, eivätkä siihen vaikuta useimmat muut tapahtumat.

3.   Mielen suodatin
Otat yhden negatiivisen yksityiskohdan ja keskityt siihen niin muut asiat poissulkevasti, että se värittää koko kokemustasi todellisuudesta - niin kuin mustepisara voi värjätä kokonaisen lasillisen vettä.
VIRHE: Opettele näkemään myös ne 99% asioista, jotka ovat positiivisia aivan yhtä tosina osoituksina todellisuuden luonteesta.

4.   Positiivisten asioiden diskvalifiointi
Hylkäämällä positiiviset kokemukset ("sitä ei lasketa"), haudot negatiivista uskoa jonka jokapäiväinen kokemuksesi maailmasta todistaisi vääräksi.
VIRHE:  Opettele olemaan käyttämättä sanaa "mutta" kun kuulet kehuja. Käytä erillistä lausetta, jos tarvis on.

5.   Johtopäätökset
 Tulkitset tapahtumia negatiivisesti, vaikka johtopäätöksesi tueksi ei ole todisteita:
a) Lukemalla ajatuksia: Oletat että ihmiset reagoivat sinuun negatiivisesti.
VIRHE: Kukaan ei voi tietää toisen ajatuksia, ellei toinen kerro niitä hänelle.
b) Ennustelemalla: Ennakoit asioiden menevän pieleen ja vakuutat sitten itsesi siitä, että ennustuksesi on tosiasia.
VIRHE: Et voi tietää tulevaisuutta, sillä sitä ei ole vielä lyöty lukkoon ja se riippuu monista asioista, joista osa ei ole vielä tapahtunut.

6.   Katastrofiajattelu ja minimalisointi
Liioittelet jonkin asian -  esimerkiksi oman virheesi tai toisen ihmisen saavutuksen -merkitystä, tai minimoit merkityksettömiksi omat haluttavat ominaisuutesi tai toisen ihmisen epätäydellisyydet.
VIRHE: Sinun ominaisuutesi eivät ole sen huonompia vaikka ne ovatkin sinun, eivätkä toisten ominaisuudet ole sen parempia vaikka ne ovatkin heidän.

7.   Tunteellinen päättely
Oletat että tunteesi heijastavat todellisuutta: "Tunnen itseni idiootiksi, joten minun täytyy olla idiootti."
VIRHE: Tunteesi ovat aina todellinen osoitus siitä mitä tunnet, mutta eivät välttämättä kerro mitään mistään muusta.

8.   "Pitäisi" lauseet
Yrität motivoida itseäsi "pitäisi" ja "ei pitäisi" -lauseilla. Kun kohdistat tällaisia lauseita toisiin ihmisiin ja kerrot heille mitä heidän "pitäisi" tehdä, saat vastaasi ärtymystä ja paheksuntaa.
VIRHE: "Pitäisi" heijastaa jonkun muun arvomaailmaa, vain "haluan" heijastaa sinun arvomaailmaasi.

9.   Luokittelu
Äärimmäinen yliyleistämisen muoto, johon kuuluu emotionaalisesti latautunut kielenkäyttö. Sen sijaan, että kuvailisit virhettä jonka olet tehnyt, luokittelet itsesi negatiivisesti: "Olen luuseri." Tai kun joku ärsyttää sinua, luokittelet hänet negatiivisesti: "Hän on idiootti."
VIRHE: Luokittelu häiritsee kommunikaatiota, koka luokittelut ovat liian yleistäviä ollakseen täsmällisiä ja ne vain edistävät syrjintää ja kritiikkiä.

10.    Personalisaatio
Näet itsesi jonkin negatiivisen ulkoisen tapahtuman aiheuttajana, vaikka tosiasiassa et ole siitä vastuussa.
VIRHE: Pahoja asioita sattuu maailmassa koko ajan ja todellisuudessa ne eivät juuri koskaan ole sinun syytäsi.


Tokihan jos nyt joku on sitä mieltä että mielellään vain panee nämä merkille vuosia ja vuosia eikä tee niille mitään ja kestää siis pitkään ennen kuin niistä pääsee eroon, niin siitä vaan. Minä kyllä koin hyödylliseksi myös työskennellä ne kumoon, koska se on paljon nopeampi tapa päästä niistä eroon kuin vain se että panisi ne merkille eikä tekisi mitään.

Kyse ei ole tässä siis ollenkaan negatiivisten tunteiden taltuttamisesta, vaan ajatuksellisten kognitiivisten häriöiden taltuttamisesta!

Varmaan ollaankin Eklektikon kanssa jossain siellä ytimessä samaa mieltä.  :) Monta kertaa olen jo tässä todennut, että pidän metodia hyvänä, mutta toin esille sitä, mitä eri näkökulmia siihen suhtautumisessa on. Ritsa on aika hyvin selittänyt sellaista, mitä itsekin olen ajanut takaa. Tätä mallia on helppo käyttää aseena toista vastaan, ettei tämän tunteita tarvitse ottaa vakavasti, koska hän on aiheuttanut ne itselleen omilla ajatusketjuillaan. Tukahduttaminen kuuluu tällöin olennaisena osana tämän metodin käytön pohtimiseen. Jos lähtee sille linjalle, että nämä ajatusketjut (nuo 1-10 listatut jutut tuossa) ovat häiriöitä (patologiset kriteerit täyttävät jutut erikseen tietenkin, jälleen kerran), on looginen seuraus tästä ajatella, että nämä ajatusketjut pitäisi poistaa. Sillä kirkkain kruunu, joka vähiten näitä käyttää. Tälläiseen pyrkiessään kuitenkin onnistuu helposti kieltämään ja tukahduttamaan negatiiviset tunteensa. Sen sijaan normaalisti ihmiset päivittäin pyörittelevät jonkinlaista kummaa ajatusketjua, mutta jossain vaiheessa huomaavat sen. Jos mielessä on ajatus siitä, että nämä ajatusketjut ovat pahasta ja ne pitäisi poistaa, on vaikeampi huomata sitä ketjua, koska sen huomaaminen vaatisi sen tunnustamista, että on taas joutunut jonkin häiriön valtaan. Tällöin tunne luonnollisesti paisuu, kunnes se pakottaa huomaamaan itsensä. Jos taas pitää ajatusketjuja inhimillisenä asiana, voi naurahtaa niille ja itselleen lempeästi, ja jatkaa eteenpäin. Samalla sitten, kun ottaa itsensä rennosti, niin voi ottaa muutkin rennosti, eikä tarvitse miettiä onko toinen nyt pyöritellyt mitä ajatusketjua vai ei. Ei sillä ole väliä onko vai eikö, kaikki me ollaan keskeneräisiä, ja kohdataan toisemme keskeneräisinä, mutta kuitenkin ollaan juuri oikeita juuri tälläisinä, ei meidän tarvitse olla täydellisiä. Patologia on asia erikseen, mutta nämä kuuluvat pienissä määrin myös normaaliin elämään.

Mutta nämä asiat olenkin jo moneen kertaan sanonut, eivätkä ne ole olleet mitään kannanottoja Eklektikon teksteihin, vaan itsenäisiä pohdintoja. Eli ei sillä ole merkitystä mikä sinulle on itsestäänselvää ja mikä ei, tässä pohdittiin asioita yleisesti ja muuten. Tälläinenkö juttu tässä mahdollisesti hiersi?

Ja Ritsa totesi hyvin, kaikkea ei voi järjen tasolla sanoa. Tämä metodi perustuu siihen, että avataan ajatuksia ja tunteita, eli tuodaan niitä rationaaliseen muotoon. Sen jälkeen tarkastellaan sitä rationaaliseen tasoon tuotua asiaa, miltä se tuntuu. Aina asioita ei voi kuitenkaan yksiselitteisesti tuoda rationaaliseen muotoon, ilman että jokin osa tunnetietämyksestä katoaa. Tunnetietämys on sanatonta. Joskus pitää ymmärtää jokin asia tunteella, ei järjellä, jotta se aukeaa. Tämä metodi ei siis aina toimi kaikkiin tilanteisiin.

Noille ajatusvääristymille on kyllä hyvä saada nimet ja tarkennukset, jotta keskustelu asiasta olisi mahdollista, mutta näemmä tätä mallia siis voi käyttää vaikka ei tarkalleen noita termejä edes tietäisi.

(Sivuhuomautuksena täytyy todeta, että kommunikoinnin ongelmia on jostakin syystä ilmennyt viime aikoina paljon. Mistähän johtune? ;D )

Rautalankamallina se, miten itse asian nyt ymmärrän -saa korjata, jos olen väärässä.

VÄÄRISTYNYT MALLI:
Ärsyke: kumppanin nyrpeä naama
-> tulkinta: hän on vihainen minulle/ olen tehnyt jotakin väärin (tässä tapauksessa siis listan kohta 5)
-> reaktio: tunnereaktio, esim. suru/ ärtymys/ viha

OIKEA MALLI:
Ärsyke: kumppanin nyrpeä naama
-> tulkinta: jotakin ikävää on tapahtunut
-> reaktio: toimiminen, esim. kysyminen asiasta

Jos siis olen oikein käsittänyt, tässä ei tosiaan edes tarkastella varsinaisesti sitä tunnetta, vaan ajatusmallia sen takana. Jos negatiivinen tunne on omasta ajatusmaailmasta lähtöisin, se siis jää automaattisesti pois ajatusmallia muuttamalla. Negatiivisista tunteista ei siis aktiivisesti pyritä eroon esim. tukahduttamalla tai sivuuttamalla ne, vaan tunteiden poisjäänti on ikään kuin ajatusmallin korjaamisen erittäin miellyttävä ja toivottu sivutuote?

Hyvä selvennys, ginger. Jos asia on monimutkaisempi ja linkittyy useammalle tasolle kuin pelkästään tapoihin ajatella, malli ei riitä. Tukahduttamaan ajautuu silloin, jos havaitsee ajattelumallinsa, eikä se poistakaan tunnetta. Sitten ajattelee, ettei minun kuuluisi tuntea tälläistä tunnetta, koska tämä ajatusketju ei ole looginen. Tunne kuitenkin on yhä, jolloin voi ajautua tietämättänkin tukahduttamaan sen, koska ei pidä sitä järkevänä reaktiona kyseiseen tilanteeseen. Selvittämättä tällöin jää se tunnetietämys tämän tunteen taustalta.

Kiitos positiivisesta palautteesta Ginger86 ja .ave.  :smitten:

Ei muuta tällä kertaa.  ;)

Ajatus tuli vielä mieleen, ei ehkä liity nyt mihinkään erityisesti. Mutta eroon pääseminen ajatuksista tai tunteista kuulostaa omaan korvaan hieman riskialttiilta ajatukselta. Silloin se tarkottaisi, että sillä hetkellä et olisi täydellinen vaan olisi korjattavaa tai jotain mikä pitäisi erottaa olemuksestasi. Siksi painottaisin itse asioiden rakkaudellista muuntamista. Koska jos joku asia on olemassa, niin sillä on pakosti ne uskomattoman positiiviset puolet/mahdollisuudet ja ne uskomattoman negatiiviset puolet/mahdollisuudet. Jos niistä negatiivisista puolista/mahdollisuuksista pitäisi päästä eroon, niin sitten samalla mielestäni heikkenee ne positiiviset puolet/mahdollisuudet. Mutta kun tiedostaa ne molemmat ja valitsee toisen, niin se ei ole eroon pääsemistä vaan hyväksymistä ja vapaata tahtoa luoda sitä mitä haluaa.

Mitään ei ole pakko poistaa itsestään, eikö se silloin saata ilmetä ulkopuolella tai alitajunnassa? Minä pyrin hyväksymään kaikki puolet itsessäni sekä muissa, ettei kenenkään tarvitse ilmentää niitä negatiivia puolia, että "Hei sinussa on tälläinenkin puoli, josta olet päässyt 'eroon!'" Haluan tässä vain herättää ajatuksia, en alkaa väittelemään onko asia niin tai näin. On vain kokemusta tälläisestä "pinnallisesta" ja mielen tasolla tapahtuvasta eroon pääsemisestä, vaikka sielu sanoo, että tämä on kyllä osa sinua, mutta ei ehkä tässä muodossa kuin luulet. :)

Erittäin hyvä pointti, Ritsa.

Jos onnistuisimme poistamaan itsestämme negatiivisen puolen, lilluisimmeko vain autuudessa? Saisimmeko mitään kehitystä tai liikettä aikaan?
Minä ainakaan en varmaankaan laittaisi tikkua ristiin, jos ei olisi pakko. Mielummin lilluisin ja nauttisin. Se ei kuitenkaan taida olla tämän elämämme tarkoitus.

Ja tosiaankin. Miksei ihmistä voida hyväksyä kokonaisuutena? Aina jotain pitäisi poistaa ja muuttaa  :police:

Joo, no kyllähän tuota vapaata tahtoa on hyvä käyttää, ettei lillu ihan minne sattuu ja epätasapainoon, joka ei lopulta ylläpidä rakkautta itselle, muille ja maailmankaikkeudelle. Mutta mielestäni aina jos jollain on joku "negatiivinen" puoli niin silloin siitä pystyy löytämään "positiivisen" ilmentymän. Mutta siihen tarvitsee ainakin tässä ketjussa kerrottuja menetelmiä ja varmasti muutakin. Kumminkin jos ihminen pääsee tuohon täydellisyyteen tietyllä tavalla, niin silloin on jo uudet tietoisuuden tasot kauempana, joita kohti vapaalla tahdolla sitten mennään ja muunnetaan niitä koettuja asioita rakkaudellisiksi. Ja ideaalisestihan se olisi sitä virran mukana kulkemista.

No joo, olen kyllä itsekin aina ollut sill kannalla, että pitäisi vapautua turhista negaatioista. Mutta jotenkin tökkii ajatus työskentelystä hiki hatussa. Ihan kuin sen aika olisi jo ohi. Nyt pitäisi olla putsit putsattu ja hyvä meno päällä.
Sekö mua tässä tökkii, vanhaa energiaa?

Hyvä esimerkki Ginger86 ajatusketjun kiinni nappaamisesta ja muuntamisesta! Se toimii. Olen myös muutaman kerran onnistunut.  :smitten:

Juuri näin!

Kiteytit oikeastaan asian joka myös jotenkin yön aikana kypsyi mielessäni ja joka voisi olla hyvä 'lyhytohje' metodin käyttöön ja myös sen pohtimiseen oliko vika niissä omissa ajatusmalleissa, vaiko ehkä sittenkin todellisuudessa jolloin se oma paha olo onkin hyödyllinen ja arvokas signaali:

- Jos on paha olo tavalla tai toisella, kirjoita paperille mitä ajatuksi sen tunnetilan aikana päässä pyörii

- Jonkin ajan päästä palaa lukemaan mitä kirjoitit, koeta katsoa asiaa ikään kuin joku muu olisi puhunut sinulle sinun tilanteestasi nuo asiat, eli ikään kuin katsoa näitä ajatuksia ulkopuoelta, samaistumatta niihin.

Tilanne on luultavasti joku seuraavista:

1) Jos ajatukset olivat aivan järkeviä eivätkä sisältääneet esimerkiksi em. listan kognitiivisia häriöitä yms. niin voikin todeta
vanhan vessakirjoituksen mukaan: "Älä säädä päätäsi, vika on todellisuudessa." Tällöin pahalla ololla on oikea syy, esim. joku kiusaa, vittuilee, manipuloi, lähipiirin ihminen vaikka ryyppää, joku pahoinpitelee tms. Tällöin ajatuksissa ei ollut mitään vikaa vaan ne ovat oikea signaali siitä että sinun täytyy tehdä jotain, koska sinua kohdellaan huonosti. (Ainoa mitä tässä kannattaa varoa on mahdollinen telepatiayritys: Jos ajatuksissasi oletat jonkun ajattelevan tai tuntevan jotain, asia ei välttämättä ole ollenkaan niin, niinpä 'turvallisia' asioita ajateltavaksi tässä mielessä ovat vain toisen ihmisen konkreettiset sanat ja teot. Hänen ajatuksiaan ja tunteitaan et voi tietää.)

2) Jos taas huomaat kirjoittamissasi ajatuksissasi näitä kognitiivisia häiriöitä - tai rumaa puhetta/haukkumista itseä kohtaan, se puuttui listasta, mutta Ginger kirjoitti siitä hyvän esimerkin aiemmassa viestissään jossa kertoi sisäisestä puheestaan - silloin vika ei ollut todellisuudessa, vaan siellä omissa ajatuksissa ja ajatusmalleja on syytä muuttaa jos haluat voida paremmin ja kokea vähemmän ikäviä olotiloja.

3) Voi käydä myös niin, että huomaat ajatuksissasi kognitiivisia häriöitä, mutta koet suurta vastustusta ryhtyä tekemään asioille mitään tai keksit erilaisia ehkä alkuun hyvältäkin kuulostavia syitä olla tekemättä mitään. Tällöin seuraavaksi kannattaa ryhtyä miettimään sitä, mikä on se 'hyöty' jonka saat siitä että teet itse itsellesi huonomman olon kuin mitä ulkoiset olosuhteet edellyttäisivät. Näitä voivat olla esimerkiksi seuraavat:
- Huono omanarvontunto, uskot olevasi niin huono ihminen että ansaitset kärsiä tai että et ansaitse olla onnellinen
- Syyllisyydentunto jostakin, uskot että ansaitset rangaistuksen jostakin ja annat sitä tässä muodossa itsellesi
- Hyötynäkökohta: ehkä mahdollisuus ilmaista huonoa oloa läheisille saa heidät antamaan sinulle huomiota/hellyyttä/rakkautta, jota et muuten usko saavasi heiltä (ehkä koska muuten et koe olevasi heidän rakkautensa/hellyytensä/huomionsa arvoinen) Ajatusmallien muuttamista estää tällöin pelko huomion/hellyyden/rakkauden menettämisestä.
- Kontrollinäkökohta: Olet kokemuksesta oppinut, että pystyt esim. pelottavissa tai muuten ikävissä tilanteissa kontrolloimaan ihmisiä tai tilanteita kertomalla huonosta olostasi toisille, ehkä myös syyllistämällä heitä omasta olostasi. Tällöin ajatusmallien muuttamista estää kontrollin menettämisen pelko.

(Tunnen henkilökohtaisesti ihmisiä jotka eivät yllä mainituista syistä eivät halua muuttaa ajatusmallejaan, vaikka olo on huono.)

En ole poistanut itsestäni mitään 'negatiivista puolta', olen vain lakannut ajattelemasta asioita jotka tuottavat minulle huonoa oloa turhaan ja ilman tarkoitusta.

En 'lillu autuudessa' mutta olen sen ansiosta suurimman osan aikaa onnellinen ja positiivisessa mielentilassa. Koen toki ohimeneviä negatiivisten tunteiden hetkiä, mutta silloin niihin on oikea ulkoinen syy eli ne ovat arvokkaita singaaleja siitä että jotain tarvitsee tehdä. Ja koska en tartu niihin ja ala suurennella niitä mielessäni - se nimittäin on vähän kuin huudattaisi hälytyssignaalia korvaansa sen sijaan että rupeaa tekemään jotain asialle josta se hälytys tuli - niin ne todella ovat lyhytaikaisia ja ohimeneviä ja toimivat vain ikään kuin suuntaviittoina.

Sen ansiosta että en tuhlaa hirveitä määriä energiaa negatiivisissa tunteissa vellomiseen ja kongnitiivisia häiriöitä sisältävien ajatusketjujen päässä pyörittämiseen, minulla on paljon enemmän aikaa ja energiaa sekä kehittää itseäni että myös auttaa muita ihmisiä.

Toisaalta:
Jossain niistä lukuisista kirjoista joita tuossa tasapainottumisvaiheessani luin, sanottiin että ihminen voi oppia ja kehittyä joko kärsimyksen kautta tai ilon kautta. Molemmat toimivat ja lisäksi on mahdollista siirtyä kärsimyksen kautta oppimisesta ilon kautta oppimiseen.

Omalla kohdallani voin todeta, että kärsimyksen kautta oppiminen oli tarpeen niin kauan kun tuotin itselleni niillä omilla ajatuksillani kärsimystä: Kun se kävi liian suureksi, opin että tuotan sitä itse ja työskentelin siitä eroon. Niinpä pääsinkin siirtymään ilon kautta oppmiseeen. Oppiminen ja kehittyminen itsessään ei loppunut siihen että kärsimys loppui.  ;)

Jokaisen on varmaan edettävä omalla tavallaan omassa oppimisessaan ja kehittymisessään, niin sen tavan kuin aikataulunkin suhteen. Minun kohdallani vain kehittyminen kärsimyksen kautta oli hitaampaa, koska se kärsimys itsessään söi niin paljon energiaani.

Mutta eläimetkin oppivat parhaiten leikin, ilon ja palkkioiden avulla, minkä tietää jokainen eläinten kouluttaja. KOvalla ja ikävällä kohtelulla eläintenkin oppiminen on hitaampaa ja tulokset epävarmempia. Ihminen ei mielestäni tässä eroa muista eläimistä millään tavoin.  :)

Mitä tahansa voi käyttää aseena toista vastaan, vaikka sitä raamattua. Tämän väärinkäyttö on kuitenkin myös erittäin helppoa huomata ja torpata, jos asiaa vain hieman pohtii. Kuten tuossa pikaohje-viestissäni totesin: Jos niistä omista ajatuksista ei löydy kognitiivisia häiriöitä ja ne koskevat toisen ihmisen konkreettisia sanoja tai tekoja, niin silloin ne ovat aivan oikea hälytysmerkki siitä että tuo toinen ihminen kohtelee huonosti.

Mutta niitä omia itse aiheutettuja tunteitaankin voi käyttää aseena toista vastaan, esimerkiksi luulla tietävänsä mitä toinen tuntee tai ajattelee, aiheuttaa itselleen näillä omilla luuloillaan paha olo ja syyttää sitten toista omasta pahasta olostaan. Se ei ole yhtään sen korrektimpaa toimintaa ja tunnen henkilökohtaisesti ihmisiä, jotka käyttävät tällaisia keinoja toisten ihmisten kontrollointiin. Toisaalta näistä keinoista ei ole näille ihmisille apua sen vuoksi, että heillä ei ole mitään haluakaan luopua tästä toiminnataan, koska he kokevat saavansa siitä jotain positiivista. Haluan kuitenkin tuoda esiin taas kerran sen, että myös omia itse aiheutettuja tunteitaan voi käyttää väärin toisia ihmisiä kohtaan.

Lihavoitu kohta yllä olevassa lainauksessa on suoraan sanoen aika pelottava tapa katsoa asiaa ja itselleni (nykyään) täysin vieras.  En edes osaa ajatella että noinkin joku voi asiaa katsoa, ellei minua erikseen siitä muistuteta.

Toisiin ihmisiin vertaileminen ja sen pohtiminen kenellä on esim. kirkkain kruunu on minulle osoitus itsetunto-ongelmasta, joka olisi syytä käsitellä. Terveellä itsetunnolla varustettu ihminen on tyytyväinen itseensä sellaisena kuin on (silti kyeten näkemään että voi kehittyä ja ollen halukas edelleen kehittymään), eikä koe tarvetta pönkittää omanarvontuntoaan ulkoaohjautuvasti, eli esimerkiksi pohtimalla kuka on jossakin asiassa parempi tai huonompi. Tai kenellä on se kirkkain kruunu.  Toisiin vertailu ja kilpailu on loputon suo, aina löytyy jossain asiassa parempia tai huonompia, mutta sitä pysyvää kestävää tervettä rakkautta itseen ja tervettä omanarvontuntoa ei sitä kautta kyllä löydä. Kokemusta yrittämisestä on minullakin, ei toimi kuin hetkellisesti ja kuten vaikka heroiinin kanssa, niin toleranssi kasvaa ja annosten on myös kasvettava ja vertailu senkun kiihtyy.

Minä suosittelen vastuun ottamista omista ajatuksista sen vuoksi että sillä sekä oma olo paranee, mutta myös siksi että ehkä tulee sitten ruvettua kohtelemaan niitä muita ihmisiä asiallisemmin tavoin.

Mutta eihän niin ole mikään pakko tehdä, meillä on vapaa tahto. Kuka tahansa voi minun puolestani aivan hyvin kokea että haluaa säilyttää itsessään kaiken mitä sillä hetkellä on, olipa se hyödyllistä tahi ei. Voi aivan hyvin päättää että negatiivisten tunteiden tuottaminen itselle on jotain minkä kokee olennaisena osana itseään. Siitä vaan, mutta minä voin sitten myös valita olla olematta sellaisten ihmisten seurassa. He ovat - ja puhun nyt käytännön kokemuksesta - aina välillä nimittäin melkoisia energiavampyyreja.

Tilanne voi olla itse asiassa aika absurdikin joskus, tässä fyysinen analogia samasta, mitä on tullut koettua näissä asioissa taannoin:

Kaveri hakkaa itseään jatkuvasti polveen vasaralla. Hän myös sitten haluaa avautua minulle jatkuvasti - joskus esim. klo 3 yöllä puhelinsoitolla - siitä miten siihen polveen sattuu ihan kauheasti, miten polvikipu tekee hänen elämästään niin helvetin että hän jopa harkitsee itsemurhaa. Kun sitten yritän kertoa, että se kipu polvessa johtuu siitä että hän hakkaa siihen polveen vasaralla ja kysyn voisiko ehkä mitenkään pohtia sitä että kannattaisiko lakata hakkaamasta polvea vasaralla, kaveri joko suuttuu tai kieltää että polven vasaralla hakkaamisella olisi mitään tekemistä polven kivun kanssa...  :idiot2:

Ei ole kivaa tulla esimerkiksi herätetyksi klo 3 yöllä itsensä hysteeriseen tilaan saattaneen kaverin toimesta kun seuraava päivä on työpäivä. Ei ole kivaa joutua väittelemään toisen ihmisen kanssa siitä mitä itse tuntee ja ajattelee, kun tuo toinen väittää tietävänsä sen paremmin kuin minä. Eikä ole kivaa joutua kuuntelemaan sadatta kertaa samaa valitusta asioista jotka ovat täysin itse aiheutettuja.

Kognitiivisilla häiröillä voi tehdä helvetin sekä omasta että myös läheistensä elämästä.

Ehkä tämä on joku temperamentti- tai aivorakennejuttu?

Minulla nimittäin asia ei ole noin, vaan jokaikisen tunteeni takaa löydän (nykyään) jonkin järjellisen - tai joskus järjettömänkin, mutta järjellistä imitoineen - ajatuksen, ajatusketjun, nopeasti välähtäneen muistikuvan, muistikuvan samankaltaisesta aiemmasta tilanteesta tms. Ajatukset voivat ilmetä tosi monessa muodossa, eivät ne aina ole verbaalisia ajatusketjuja. Mutta jotain kyllä aina löydän. Jollakulla muulla asia voi toki olla toisin.

(Silloin tasapainottumisen alkuvaiheissa huomasin kyllä sen, että joitain ajatuksia oli vaikea tavoittaa, koska en olisi edes halunnut tunnistaa niitä ja tunnustaa niiden olemassaoloa, koska koin niitä hävettäviksi, huonoiksi tms. mutta siihen auttoi se lempeä hyväksyvä tarkastelu.)

Ei ajatusmallin pelkkä havaitseminen ole ainakaan minulta koskaan yhtään tunnetta poistanutkaan koska tunne on aina tässä hetkessä ja hups, tämä hetki meni jo ja nyt on jo seuraava hetki ja hups sekin meni ja nyt on jo seuraava hetki jne.

 Se mikä muuttaa asioita pitkällä tähtäimellä, on sen itse ajatusmallin muuttaminen ja se tapahtuu pikkuhiljaa toistojen kautta. (Ja toistojen myötä oppii myös aina vain nopeammin huomaamaan sen vanhan ajatusmallin) Jos odottaa että tämä tapahtuu kertaheitolla, luultavasti pettyy.

Koskaan en ole kyllä niitä hankalia malleja huomatessani ajatellut ettei minun kuuluisi tuntea niitä tunteita sen vuoksi että ne ajatusketjut eivät ole loogisia.  Jo tämä itsessään on sellainen Automaattinen Negatiivinen Ajatus, eli kognitiivinen häriö josta kannattaisi päästä eroon.  ;D

Tunne ON. Kun jokin tunnetila on syntynyt, niin sitten se on ja sillä siisti. Eikä sillä ole mitään väliä oliko sen synnyttänyt ajatusketju looginen.

Kyllä minulla tämän työkalupakin käyttöönotto alkoi ihan siitä, että hyväksyin nämä asiat
(joita en ole tajunnut edes auki kirjoittaa, kun minusta nämä ovat jotenkin itsenstäänselviä, kiitos että tulin tästä muistutetuksi):

- Kun tunnetila on kerran tullut, se vain ON, turha kieltää, tukahduttaa, piilottaa ja aivan sama oliko sille oikeasti syytä vai ei, se tunne on aina tosi tunne. Se mitä on jo tapahtunut eli se tunne joka tällä hetkellä jo on, kannattaa hyväksyä, koska ei omista aikakonetta. Varsinkaan ei auta ajatella ettei muka saisi tuntea jotain. Kun tunne on päällä, aikakone on ainoa keino muuttaa sitä hetkeä jossa tunne tapahtuu...  ;)

- Tunne ei ole ratkaisu, tunne ei ole ajatus. Tunne on tunne. Se mille voi tehdä jotain on pohtia oliko tunnetta tuottamassa jotain millä ei ole mitään yhtymäkohtaa vallitsevaan todellisuuteen, eli oliko tunne tavallaan 'ylimääräinen' suhteessa siihen mikä aisioiden tila on.

- Tunteen tuottaneita ajatuksiakaan on ihan turha kieltää, koska nekin ehtivät jo tapahtua, eli vain aikakone auttaisi. Se mitä voi tehdä, on ryhtyä havainnoimaan ovatko ne ehkä niitä Automaattisia Negatiivisia Ajatuksia, eli toistuvia juttuja joita voi sitten aina huomatessaan ryhtyä väittelemään kumoon ja sillä tavoin muuttamaan.

Ajatukset siitä ettei olisi  saanut ajatella tai tuntea jotain ovat jo itsessään ahdistusta aiheuttavia kognitiivisia häiriöitä: Ne ovat itseä tuomitsevia ja lisäksi mahdottomia toteuttaa ilman sitä aikakonetta.

Olisiko tunne vähän niin kuin unet, joissa voi yhdstyä loogisentuntuisesti monia eri juttuja. Aamulla ei pysty selittämään unta koska se on moniaistinen. Ehkä tunnetasolla parantuminen on myös vähän vaikeaselitteinen juttu tai mitä tunteet edes ovat. Tuli nyt vaan mieleen, että tunteet ovat alusta, joka yhdistää monia eri asioita (ajatukset, muistot, ympäristöstä tulevat impulssit, kokemukset, kollektiivinen taju/vaistot) menneestä tähän hetkeen. Eli tarkkailevan tiedoisuuden osa ja työkalu tässä maailmassa. Vaikka toimii myös alitajunnan puolella.

Jos muuten aistitaju on vääristynyt niin sitä ei mielestäni pysty itse ilman apua korjaamaan. Jos ei ole tajua normaalista niin korjaus saattaa huonontaa asiaa toiseen suuntaan. Yli-lyöntejä siis tulossa vastaan. Ahdistuksen ja itsetunto-ongelmien oma hoita on silloin mielestäni kuin yrittäisi tasoittaa järven pintaa lapiolla. Kyllähän se toimii jos ei tuule mutta sitten kun tuulee tulee se ylitse lyövä aalto. Toki se on parempi kuin ei mitään..mutta omalla kohdallani olen kyllästynyt "hätä-apuun", jolla vaan jaksaa eteenpäin oravanpyörässä. Kaipaan niitä syvällisiä muutoksia. En ole varma pitäisikö niiden muutoksien kohdistua ajatteluun edes. Vaan lukkoja vaikka läheisyyden kokemisen suhteen. Omat hyvät hälytysjärjestelmät toimivat minua vastaan ja on hälytystilassa silloin kun vaaraa ei ole. Eli perusturvallisuuden tunnetta pitäisi saada lisää.

Toki noista kaikista neuvoista on mielestäni paljonkin apua arjessa selviämiseen. Mutta oon nyt itse kamppaillut asian kanssa ainakin 15-vuotiaasta saakka. Varsinkin just se mitä lapsena on kokenut ja miten se estää kohtaamasta muita ihmisiä ei ole lähtenyt parantumaan. Eli sisäisiä haavoja on auki vaikka noita neuvoja noudattamalla ja järjellä voi kertoa itselleen ettei ole "oikeassa" tunteineen, ajatuksineen ja ahdistuksineen.

Mutta ehkä tuossa ajatuksessa on takana metodi, jossa käyttäytymistä muuttamalla ajatellaan saatavan aikaan muutoksia myös syvemmällä ihmisen psyykessä. Ehkä se ei toimi kaikille ihmiselle, en tiedä? Tai ehkä riippuu siitä kumpuaako ahdistustaipumus traumoista vai jostain muusta tms.

Hyvä pointti Sydänpuu, ei aina onnistu itse ja kognitiivis-behavioristiset terapeutit käyttävät tämänkaltaisia keinoja omien potilaidensa kanssa. Tämä ja jotakuinkin kaikki muukin millä itseäni olen tasapainottanut on sellaista, että joiltakuilta onnistuu itsetyöskentelynä kun taas toiset tarvitsevat mukaan terapeutin tms. ikään kuin matkaoppaaksi. Työ tehdään joka tapauksessa itse, mutta ei se välttämättä onnistu kaikilta yksin eikä varmaan niin ole tarkoituskaan.

Voi olla että edes trauman voimakkuudella tai syntysyillä tms. ei ole tekemistä asioiden kanssa, vaan kyse voi olla vaikka ajattelutavoista, temeperamentista tai vaikka henkilökohtaisesta ruumiinkemiasta - sisäerityshormonit kun vaikuttavat oloomme tosi paljon. Koenkin olevani onnekas siinä, että olen pystynyt käyttämään näitä keinoja ilman sitä matkaopasta.

Joo, en tosiaan kaikkien mielien rakenteesta osaa mitään sanoa, että jos sulle toimii joku tietty, niin hyvä niin. O0



Mulle on jäänyt mieleen, kun joku sanoi joskus, ettei sellaista tilannetta ole olemassakaan, missä asiat riitelevät, eivätkä ihmiset. Meidän kulttuurissamme on aika pitkään ollut (ja vieläkin jossain määrin) sellaista asennetta, että tunteet ovat alisteisessa asemassa järjelle. Ne pitäisi saada järjen alaisuuteen vaikkapa tälläisillä lausahduksilla, että muistathan sitten, että asiat riitelevät, eivät ihmiset. Kuitenkin nykyään onneksi on alettu tiedostamaan, että yhteisöissä tunteet väistämättä vaikuttavat, eikä niiden sivuuttaminen auta yhtään mitään, lähinnä hankaloittaa asioita. Sinänsä ristiriitaista tähän kaikkeen on se, että tunteita on kuitenkin kautta aukojen käytetty hyväksi yhteisöjen hallitsemisessa. Jollain tapaa se on siis kuitenkin tajuttu, että tunne liikuttaa ihmistä paremmin kuin järki. (Tunne - emotion - motion) Toiminta, liike, motivaatio, kaikki tälläinen yleensä lopulta pohjaa tunteeseen. Harvemmin on halua tehdä mitään, jos ei ole aiheeseen liittyen jotakin tunnetta. Enpä tiedä miten tää liittyy mihinkään, kunhan höpötin vain.  ::)

Sydänpuu sanoi sen aika mukavasti, tunne on monista eri asioista muodostunutta ymmärrystä.



Terapiassa tälläisiä metodeja käytetään yhtenä osana kokonaisuutta. Yksi tärkeä osa terapiassa toipumista on myös se suhde terapeuttiin, eli sitä kautta saa konkreettisia kokemuksia hyvästä ihmissuhteesta ja hyvästä tavasta toimia ihmissuhteissa, jolloin ne koodautuvat myös tunnemuistiin (tää nyt on mun oma termi, mutta sama pointti  :)). Noista kiintymyssuhdemalleihin liittyvistä jutuista onkin sanottu, että tarvitaan myös konkreettisia kokemuksia hyvistä ihmissuhteista oman pään sisällä työskentelyn lisäksi, jotta niitä voi muuttaa. Ne ovat niin automaattisia reaktiomalleja, ettei pelkkä ajatusten uudelleen järjestäminen auta, koska oma ajattelu pohjaa niihin, ei toisinpäin. Erään teorian mukaan vahvat kokemukset (esim. lapsuudessa, mutta myös muutenkin) muovaavat geenien ilmentymismuotoa, jolloin se pohja mistä ammentaa ajatteluaan, on syntynyt niiden kokemusten kautta. Tällöin tarvitaan monipuolista käsittelyä asioiden selvittämiseksi.

Niin ja ei se mitenkään mahdotonta ole muuttaa kiintymyssuhdetoimintaansa, aika moni pystyy sitä muuttamaan. Se on vain monipuolinen ja pitkä prosessi, jolle pitää antaa aikaa, työskennellä sen kanssa ja ruokkia sitä hyvillä kokemuksilla.

Nämä tämän ketjun jutut kuitenkin aika paljon liippaa kiintymyssuhdemalleihin, niihin liittyy paljolti tämä mitä ajattelee toisten ajattelevan ja tuntevan. Jos on vaikeuksia hakea turvaa ja lohtua toisista, niin silloin on vaikea myös miettiä objektiivisesti sitä, mitä toisten mielessä liikkuu. Voi joko tulkita toisten mieliin aina jotakin väärin (kuten nähdä muiden aina inhoavat itseään tms.) tai sitten toisessa ääripäässä voi kieltäytyä kokonaan tulkitsemasta kenenkään kokemusmaailmaa ("en voi tietää, koska et sanonut suoraan" sellaisissa tilanteissa, missä jokin asia olisi aika selkeästi tulkittavissa. Poislukien tietenkin asperger ja muu vastaava.).

Ehkä jossain vaiheessa perustan oman ketjun tolle mentalisaatiokyvylle, kun se nyt kiehtoo, ja siitä ois omakohtaista pohdittavaakin. Tässä ketjussa se menee vähän ohi jo.


muok. muuten, jos joku nyt googlaa, niin en tarkoita mitään patologista mentalisaatiokyvyn ongelmaa, vaan normaalin elämän sisälle kuuluvia vaihteluita (niin kuin nyt muutenkin tässä ketjussa olen tarkoittanut).

Tulipa yht'äkkiä sellainen tosi hämärä muistikuva, että naisten aivojen tunnekeskuksilla olisi vahvempi yhteys aivokuorelle
kuin miehillä. Siksi keskiverto nainen kykenee manipuloimaan tunnetasolla vastaavaa "munakasta" miten lystää?

Naisten tunteet olisivat siten tavallaan vähemmän aitoja tai primitiivisiä, koska niissä on mukana voimakkaampi älyllinen komponentti?

Tuosta syystä kenties Eklen metodi toimii paremmin naisten kyseessä ollen??

 ???

Naisilla on ainakin tukevampi aivokurkiainen, eli enemmän yhteyksiä aivopuoliskojen välillä, eli 'tunneaivo' ja 'järkiaivo' ikään kuin paremmassa kontaktissa keskenään. Toisaalta minulla henkilökohtaisesti on kyllä hybridiaivot sen BBC:n tiedeohjelmaan liittyvän aivotestin mukaan, eli 50/50 miehen ja naisen aivot ja silti minun tämä kyllä toimii.  Muitakin eroja toki löytyy, joskin mielenkiintoista kyllä, moderni aivokuvantaminen on mahdollistanut sen asian toteamisen että vastasyntyneiden tyttö- ja poikalasten aivorakenteiden erot ovat paljon pienmmät kuin jo kaksivuotiaiden tyttö- ja poikalasten erot. Kasvatus/kohtelu/kulttuurillinen ohjelmointi vaikuttaa siis ilmeisesti ihan sinne aivorakenteiden tasolle asti.

Manipulointi ei ole minusta sukupuolikysymys, vaan omasta näkökulmastani kyse on hengellisen/henkisen korruptoituneisuuden asteesta: Manipulointi on vallankäyttöä ja vallankäyttö korruptoi henkisesti/hengellisesti. Ja tuottaa karmaa. Ihmiset nyt vain manipuloivat toisiaan kovin eri tavoin: Fyysisesti voimakkaampi manipuloi ehkä helpommin fyysisellä uhalla, kun taas se jolla on jotain mitä toinen tarvitsee (rahaa, valtaa, seksiä) manipuloi tarjoilemalla haluttua asiaa tai kieltämällä sen. Manipuloinnin ja muunkin vallankäytön tarve kumpuaa usein kontrollintarpeesta, joka taas puolestaan kumpuaa usein pelosta.

Voisin toisaalta sitten myös kuvitella, että kun kulttuurillinen ohjelmointi painottaa sitä että miehet eivät saisi mukamas olla tunteellisia ja kultturimme muutenkin yliarvostaa järkeä tunteiden kustannuksella, tämä metodi voisi vedota hyvin myös järkeä yliarvostaviin, koska sitä voi tavallaan ajatella niin että 'kivakiva, pääsee järjellä pohtimaan tunteitaan!'  Mutta järjen yliarvostaminenkaan ei ole sukupuolesta kiinni välttämättä. (Vaikka tosiasiassa kyllä näen nimenomaan että niin tässä kuin muussakin elämässä ja olemisessa parhaimmillaan ja optimaalisesti tunteet ja järki kulkevat ikään kuin sopusointuisessa yhteistyössä.)

Kategorisointi on ylipäätän aika hankalaa, kun erot kahden saman sukupuolen edustajan välillä voivat joskus olla paljon suuremmat kuin erot sukupuolten välillä. Parhaat kaksi tuntemaani heikoudella hallitsijaa, eli omalla surkeudellaan, heikkoudellaan ja voivottelullaan muita manipuoloivaa ihmistä ovat itse asiassa miehiä.  ;D

Tarkoitin lähinnä sitä, että keskivertonainen kykenee niin halutessaan manipuloimaan miestä tunnetasolla. En tarkoittanut
että läheskään kaikki naiset sitä harrastavat. Vähän niinkuin nokikkain olisivat esim. 4. danin mustan vyön karateka ja
vaikkapa keltaisen vyön vastaava...

 ;)

sideman, en itse näe tuollaisissa yleistyksissä kauheasti järkeä. Ihmiset ovat ennenkaikkea yksilöitä.

Tämmönen muuten tuli tässä pohtiessa mieleen, mikä vois avata näitä yksilöllisiä eroja.

Lähdin ajattelemaan hätätilanteita, onnettomuuksia tai jos itselle tai läheiselle tulee vakava sairaskohtaus. Tälläsissä tilanteissahan päälle astuu yleensä automaattinen toimintamalli, joka riippuu ihmisestä, mikä niistä on luontaisin. Toisethan voivat lamaantua ja ajatustoiminta pysähtyä, toiset tulevat hysteeriksi ja miettivät koko ajan: "mitä nyt, mitä nyt", toiset taas sulkevat tunteensa kokonaan pois ja alkavat rationaalisesti ohjata tilannetta: "nyt tehdään näin". Vasta myöhemmin he tajuavat mitä tapahtui, ja iskee jälkipaniikki.

Tavallaan tästä on johdannaista myös se, jos kokee jonkin tilanteen uhkaksi itselleen, oli se sitten vaikka ajatus, että "nyt minua haukutaan". Tälläisessä tilanteessa reagoi siten jollain tapaa johdannaisesti näistä automaattisista hätä-copingtoimistaan.

Eli jos varsinaiseen asiaan päästään, niin jokaisella on myös jokin luontainen tapa selvitä ahdistusta aiheuttavista tilanteista. Muistan silloin, kun lapsiveteni menivät kotona, mulle iski aikamoinen paniikki. Automaattinen ja luontainen tarve mikä mulla siinä oli, oli jutella miehen kanssa, ja sekään ei ihan tarpeeksi ollut, niin soitin vielä omalle äidilleni. Se rauhoitti, ja löysin taas sen oman rauhan ja paisuttelu mielessä hiipui. Vaikka kuinka yksin yrittäisin miettiä, että nyt paisuttelen tätä, kyllä mä selviän, kyllä muutkin on synnyttäneet, niin ei se auta samalla tavalla, se vaan paisuu. Samalla tavalla muissa ahdistusta aiheuttavissa tilanteissa mulla on tarve puhua mun tuntemuksista jolle kulle, mulla on vahva tarve siihen peiliin. Ja se aina auttaa jäsentämään omia ajatuksiaan. Oli muuten hyvä keskustelu tää, kun tajusin nyt jotakin uutta.  :) Eli meillä jokaisella on jokin luontainen tapa, millä yritämme coupata ahdistusta aiheuttavissa tilanteissa. Pitää löytää se, mikä itselle toimii parhaiten. Jos joku keino ei vain toimi, niin ehkä se on sillä hetkellä väärä lähestymistapa.

En nyt näe tuota yleistyksenä, jos korostan että keskiverto nainen...  ???  

Käsittääkseni se on fakta että miehet ovat keskimäärin parempia avaruudellisessa
hahmottamisessa kuin naiset. Itse olen siinä kuitenkin mielestäni perin surkea...

Jos otetaan satunnaisesti esim. 100 miestä ja 100 naista, miehet luultavasti
saavat paremman keskituloksen kuin naiset tuossa hahmottamisessa.

 ;D

Kun ihmiset ovat yksilöitä, niin keskiverto nainen / keskiverto mies ovat molemmat fiktiivisiä olentoja.  ;)

Viittaan ylläolevaan avaruudellisen hahmottamisen esimerkkiin. Pitääkö tämä nyt rautalangasta vääntää?   ;)

Voisitko antaa jonkin esimerkin siitä mitä sitten oikein on tuo tunnetasolla manipulointi?

Väkivallalla uhkaaminen on MYÖS tunnetasolla manipulointia, siinä se aiheutettu tunne on pelko, kun taas syyllistämisessä esimerkiksi aiheutetaan syyllisyydentunne. Suurin osa manipulointia taitaa kohdistua tunteisiin.

Olen edelleen eri mieltä siitä miten järkevää on yleistää.  Mikään rautalangasta vääntäminen ei nyt auta, kun kyse ei ole ymmärtämisongelmasta vaan siitä että olen eri mieltä.

Tarkoitan tuolla, että en näe kauheasti järkeä tämän tyylisissä pähkäilyissä, jotka yleistävät tai keskiverroittavat. Itse lähestyn jokaista ihmisen kohtaamista samoista asetelmista ja tilanteen kehityksen mukaan teen automaattisesti tiettyjä analyysejä ihmisestä riippumatta sukupuolesta, samantyylistä tekevät kaikki muutkin mitä luultavammin. Jos on ennakkoasenteita tälläisen keskivertoihmisen oletettavista ominaisuuksista, niin se värittää mielestäni kokemusta turhan helposti. Ja painotan tuota Eklektikon fiktiivisen henkilön vertausta. Ennakkoasenteet myös vaikuttavat tilanteen kulkuun helposti, eli kohtaamisesta ei saa välttämättä kaikkea irti silloin. Mutta kukin tavallaan, sillä tavalla mikä yksilöittäin itselle sopii parhaiten.

Tosi hyvä huomio ja tämä onkin aika paljon myös sitten myös sisäerityshormoneista kiinni ja muistakin ihan myös synnynnäisistä ominaisuuksista, minkä lisäksi voi olla vielä nimenomaan eroja luontaisimmissa tavoissa prosessoida asioita.  

Ja yksi hyvä motto on myös: Odotukset vähentävät onnellisuutta.

Jos odottaa että joku käyttäytyy tietyllä tavalla sen vuoksi kumpaan sukupuoleen kuuluu, niin voipi sitten tulla aikamoinen ylläri ja ehkä katkera pettymys. Ja siihen tämä ihminen on sitten taas täysin syytön, koska ei hän toisen odotuksista ole missään vastuussa.

Sitä, että jos naisella  tosiaankin on parempi kontakti älyn (aivokuori) ja tunteen (limbinen systeemi, tai jotain)
välillä, nainen kykenee jossain määrin harkitsemaan, minkälainen tunnereaktio kussakin tilanteessa tuottaa
hänen kannaltaan parhaan lopputuloksen (esim. tekoitku; ei toki paras mahdollinen esim...). Mies lähinnä vain eläimellisesti reagoi?

No ei todellakaan noin. Pelkkä kontakti älyn ja tunteen välillä ei määritä asioita yksinään, vaan yksilön kyky analyyttiseen ajatteluun omista tunteistaan riippuu myös tiedosta ja harjoittelusta - esimerkiksi tämän ketjun ohjeiden soveltaminen tekee minun  mielestäni vähemmän alttiiksi tunteiden manipuloinnille täysin sukupuolesta riippumatta.

Kaikki oletukset siitä miten joku reagoi johonkin voivat mennä pieleen sen vuoksi että kaksi naistakin voi reagoida samaan asiaan aivan eri tavoin. Eli voi tulla tunnereaktio, mutta se voikin olla jotain täysin odottamatonta. 

Minä esimerkiksi reagoin havaittaviin manipulointiyrityksiin sanomalla ääneen 'nyt yritit manipuloida minua tavalla X' - niiltä menee silloin kaikki voima. (Ja manipuloijat karsin myös ystäväpiiristäni pois.)

(Sinun oletuksesi ovat a) vanhanaikaisia b) seksistisiä.)

Heti kun näytät minulle miltä näyttää esim. suomalaisten naisten saamat 1,7 lasta, alan uskoa keskivertoarvioilla olevan jotain käyttöä todellisessa elämässä.  ;D MItä osia siltä 0,7 lapselta puuttuu?  :2funny:

Niinpä se loppujen lopuksi taitaa olla...  ;)

Noista ennakko-odotuksista vielä, että jokaisellahan meillä on kokemuksia ja yhdistetään tiettyjä asioita tietyntyyppisiin piirteisiin ihmisissä. Tämä on tärkeä taito. Kuitenkin se mihin on hyvä kiinnittää huomiota, on, että ei anna näiden aiempien kokemusten määrittää nykyhetkeä. Nuo ovat myös suojamekanismeja, mutta ne saattavat saada liikaa valtaa jolloin ne alkavat rajoittamaan uusia kokemuksia. Myös siihen on hyvä kiinnittää huomiota, kuunteleeko vain muiden kertomia yleistyksiä vai tekeekö niitä itse, ja tosiaan tarvitseeko niitä ja mihin.

Edit. Mielestäni yleistykset helposti sivutuotteena heikentävät sitä potentiaalia, mitä itselleen ja toisille ihmisille hyväksyy. Jos ajattelee, että miehet eivät voi genetiikkansa takia tehdä jotain asiaa, niin ei se tarkoita, etteikö voisi. Mutta omaan maailmaansa ei sitten helposti enää mahdu sitä ajatusta/asiaa. Kehotan vain tarkkaavaisuuteen, kuten ketjussa on aiheena. Ei nämä yleistykset tätä välttämättä tee, mutta olen huomannut omasta kokemuksesta, että se on mahdollista vaivihkaa.

Sopivasti kanavoinneissakin aiheesta: http://www.adonai.fi/4177

Hups! Onko se sitten lähes täsmälleen päinvastoin??   ;D

http://www.curiouscortex.com/blog/2014/5/28/genderwars