Astro Foorumi

Oli hieman vaikeaa keksiä otsikkoa mutta ajatus tässä on se että psykiatrian puolella aika usein saadaan joku diagnoosi ja sitten taas henkisellä alalla ns se onkin ihan normaalia nämä tuntemukset, aistimukset, näyt, tietoisuuden tasot, kanavoinnit ja energiat jne.

Tässä mietin että missä kulkee ns terve raja. Skitsofrenia, dissosaatio häiriö ja esim persoonnalliset häiriöt. Nyt muutama mitä äkkiseltään keksin.

Ajatuksia?
Kaikki kommentit tervetulleita ja kyllä, emme ole asiantuntijoita mutta mielipiteitä voi aina jakaa.

Esimerkkinä voin ottaa oma äitini joka sairastui paranoidiseen skitsofreniaan kun oli 18 v ja hän manasi pahoja henkiä pois ja oli muutenkin näissä spirituaalisissa piireissä mukana kun olin pieni. Hän itse kertoi nähneensä mun kruunuchakrassa selkäongelmien johtuvan karmasta ja kertoi että on monta ns maailmaa olemassa jne. Hyvin tavanomaista siis henkisissä piireissä.

Miten säilyttää mielenterveytensä kun lähtee tutkimaan itseään ja näkymätöntä. Näitä ylilyöntejähän olemme täälläkin nähneet.

Minä näkisin niin, että henkisyyden tulisi pääsääntöisesti kasvattaa hyvinvointia eikä päinvastoin. Ei kanavoinneissa, näkyjen näkemisessä yms. ole mitään vaarallista, mikäli näkijä itse pystyy toimimaan arjessa ja muiden ihmisten parissa normaalisti. Sen sijaan jos hän alkaa olla kykenemätön huolehtimaan itsestään, uni ja valve menee sekasin, on itsetuhoinen tai vaaraksi muille, niin suljettu osasto on taatusti tarpeen. Useinhan vakaviin häiriöihin liittyy ihan paranoiaa, traumoja yms. jotka heijastetaan muihin, eikä slloin olen mistään näkemisestä kyse vaan minän puolustusmekanismeista.

Se kai riippuu aika lailla mielenterveyden häiriön laadusta: Kaikkien paranoiaan ja ahdistukseen taipuvaisten olisi hyvä pysyä erossa dualismin harhassa olevista opeista, eli siitä ihmispsyyken mielellään tuottamasta ajatuksesta että on olemassa jokin ihmisen ulkopuolinen persoonallinen 'paha' voima joka on hyvän Jumalan vastakappale. On meinaan aika vaikea saada käsiteltyä omia pimeitä puolia, jos projisoi ne itsensä ulkopuolelle ("the devil made me do it") ja vainoharhaisuuttakin moinen edistää. Tämä ikäänkuin komppaa Lillin ajatusta siitä, että henkisyyden tulisi pääsääntöisesti kasvattaa hyvinvointia eikä päinvastoin.

Olen toipunut itsetyöskentelyllä ahdistuksesta ja pitkän ahdistuksen mukanaan tuomasta masennuksesta, sekä ulkoaohjautuvasta maailmankuvasta joka sitä ahdistusta aiheutti. Käytin alusta asti rinnakkain maallisia ja hegellisiä keinoja ja näin jälkiperspektiivillä voin sanoa, että jos olisi ollut vain jompikumpi (ihan kumpi tahansa) niin prosessi olisi kestänyt monta kertaa pidempään tai epäonnistunut kokonaan. Esimerkiksi, kun olin monien ulkoaohjautuvien tavoin kovin riippuvainen ihmissuhteista ja ihmisten tekemiset ja mielipiteet vaikuttivat minuun epäterveellä ja ahdistusta aiheuttavalla tavalla, tuon asian oivaltamisen ja sen kera työskentelyn lisäksi oli suurta apua siitä, että hengellisellä/energeettisellä tasolla katkaisin sitten ne luvattomat energiakytkökset.

Hiukan menee ehkä viereen, muttei kovin paljon; Täyttäessäni persoonallisuuskysely kaavakkaita AD/HD lekurille, jouduin miettimään, että rastitanko kohdat, joissa kysyttiin sen tyylisiä, kuin kuulenko ääniä, näenkö valoja, uskonko että minua ohjataan, voinko omilla ajatuksillani vaikuttaa tapahtumiin tms. Tulin lopputulokseen, jossa raksin vain että joo, olen kokenut telepatiaa ( jos kysyy, aion sanoa vain jotain puhelinsoitoista tms. )ja uskon että joku korkeampi voima meitä johtaa, mutta muut jätin rastittamatta. Ne eivät ole minulle ongelma,ainakaan kovin suuri, ja jos raksisin ne, niin johan oltaisiin epäilemässä vaikka ja mitä. Mutta toisaalta sitten taas, entäs jos oikeastikin on jotain sen suuntaista häiriötä, että ne olisikin ollut hyvä ruksia? Äääh. Mutta en ihan luota tuohon koululääketieteen ymmärrykseen näissä asioissa, joten, olkoon.

Niin se kai tosiaan kirjoissa sanotaan, että jokin "poikkeava" asia on häiriö vasta sitten, kun se on pois jostakin, mikä katsotaan normaaliksi elämäksi ja itsestään huolehtimiseksi. Jos se vaikka haittaa tai jopa estää ihmissuhteita, syömistä, puhdistautumista, työssä käyntiä, muita harrastuksia, asioita mitä nyt katsotaan ihmisellä tavallisesti olevan.

Itsellänikin on kokemus ihmisestä, joka välillä näki aivan mitä sattuu pelottavia asioita (jälkeenpäin ajateltuna, toden totta, selvästikin omien pelkojensa ilmentymiä), ja joskus taas kauniita juttuja jotka peijooni sentään tulivat toteenkin, jotkut vuosienkin päästä aivan tarkasti. Herkkä ihminen kuin mikä, mutta omia traumoja ja kipuja aivan liikaa käsittelemättä, ja n. parinkympin iässä siihen päälle hänelle tuli vielä lisää kuraa, jolloin mieli lähti lopullisesti lapasesta ja persoonallisuus muuttui (tuossa iässähän ihminen on kaiken kukkuraksi herkempi sille). Tuloksena se, että yksikään ihmissuhde ei ollut sen jälkeen enää terve, vaan hänen kummallisesti hallitsemansa, ja kaikki läheiset jotka kynnelle kykenivät, lähtivät pakoon yksi kerrallaan.

Riippunee kai silti lääkäristä henkilönä, että kuka pitää jo pientä hörhöilyä häiriönä ja kuka taas ajattelee, että ei tuo mitään jos se vain ilostuttaa. Itsehän tiedän ainakin yhden ammattilaisen, joka oli sitä mieltä että niin kauan kuin ihminen itse tajuaa, että liikuskelee henk.kohtaisten uskomusten alueella, ei ole mitään haittaa siitä että uskoo vaikka johdatukseen ja enkeleihin.

Valoilmiöitähän voi muuten myös nähdä eräissä pään verenkiertohäiriöissä, tai silmäsairauksissa. Että jos niitä paljon on, niin voihan tuon tutkia ettei siellä ole sanomista.  ???

Mulla tuli jostain syystä mieleen myös tämä että kun ihminen alkaa tutustumaan itseensä, avautumaan ja käy energiahoidoissa jne. niin tavallisesti ja turvallisesti sitä voi avautua mutta aika usealle käy niin että saakin pelkoja esille, on pahoja henkiä, alkaa kaikki nää viiraamiset ja sitten lopputuloksena hermoromahdus kun on avautunut liian nopeasti ja liian paljon.
Meidän kehohan on yksilöllinen kuten psyyke, alitajunta, menneisyys jne.
Moni ei osaa varautua siihen että tämä koko prosessi vaati sellaista lujuutta että kaikilta sitä ei välttämättä löydy. Olen huolissani enemmänkin siitä miten selvitä tästä prosessista ilman että ihminen kaatuu ja menettää moponsa hallinnan ja joutuu sairaslomalle tai elämä on muuten ns pilalla ja kestää sitten oma aikansa toipua näistä.

Minulla asiat olivat taas ihan tasan päinvastoin. Pitkään jatkunut ulkoaohjautuvuuden ja vanhojen traumojen aiheuttama ahdistus ja sen pakenemine liikaan touhuamiseen päättyi burnouttiin jonka jälkeen kolmantena päivänä  ;D ;)   minun aiemmin täysin agnostisen ("en tiedä onko mitään jumalaa/henkimaailmaa olemassa, eikä niin hirveästi edes kiinnosta onko, eikä kukaan pysty todistamaan onko vai eikö, niinpä sillä ei ole mitään väliäkään") hengellisyys/kontakti Jumaluuteen avautui yhtäkkiä kertaheitolla; tuntui kuin koko maailmankaikkeus/Jumala olisi tullut päälaesta sisään ja sanonut "tervetuloa takaisin kontaktiin meidän kanssamme, olemme tästä ihan yhtä onnellisia/iloisia kuin sinäkin."

Sen jälkeen ei ollut mitään sijaa epäilyksille, en minä usko Jumalaan, koska en minä usko myöskään pöytään tai painovoimaan - ne ovat konkreettisia ja tuntuvia asioita elämässäni, minä tiedän ne kokemuksesta joten asia ei ole uskon varassa.. Ja tämä hengellinen avautuminen oli edellytys toipumiselle ja hengellisen/energeettisen puolen mukana pitäminen maallisen kognitiivis-behavioristisen itsetyöskentelyn rinnalla oli se mikä mahdollisti toipumiseni suhteellisen vauhdikkaasti ilman ulkopuolista apua tai lääkkeitä.

Minun ongelmieni yksi osa ennen tuota oli täydellinen hengellisyyden puute, eli omavoimaisuus; on paljon mukavampaa työskennellä itsensä kanssa kun tietää että minua tuetaan ja että olen solu Jumalan ruumiista joka vain pelaa tätä elämän peliä ihmishahmossa.

Siis juttuhan on niin, että ei minussa mitään vikaa ole, vaan maailmassa, johon en sovi ;) Kuulostakoon miltä tahansa, mutta olen lopulta aivan oikeasti sitä mieltä.

Kulttuurillisista ohjelmoinneista voi päästä eroon kunhan tiedostaa ne. Tähän auttaa mm. tarkkaileva havainnointi (käsite on peräisin buddhalaisesta psykologiasta) jossa kehitetään sitä metatasoa, tarkkailijaa itsessä joka vain on neutraalina taustalla ja havainnoi.

Vanha vessanseinäkirjoitushan toteaa "älkää säätäkö päätänne, vika on todellisuudessa."  ;D  Tulee vähän sellainen tunne, että ne huonosti voivat ihmiset joiden huonon olon takana ei ole käsittelemättömiä traumoja ovatkin usein niitä, joiden psyyke on jotenkin 'luonnonmukaisemmassa' tilassa kuin keskivertoväestöllä, mutta jotka eivät ole vain vielä tajunneet että vika ei ole heissä, vaan kulttuurissa, mikä johtaa sitten helposti kaikenlaisiin huonommuuden tunteisiin.

Sairaassa kulttuurissa terve ihminen todellakin voi huonosti, mutta sekin helpottaa kun lakkaa täysin piittaamasta siitä mitä muut ihmiset itsestä ajattelevat ja ottaa vastuun omista ajatuksistaan ja niiden tuottamista tunteista.

Yli 10 vuotta hörhöillyt, nyttemin rauhoittunut. Lukemattomia kirjoja ja viisauksia mutta tämä on ehdottoman paras ->
" I`ve think I have discovered the secret of life. You just hang around until you get use to it"  ;D Helvetin helppoa..  :P

Muistaakseni TM:n aiheuttama dissosiaatiomainen kokemus tulkittiin aikoinaan (70-luvulla...?)
mielenterveyden häiriöksi, mutta nykyään sitä taidetaan pitää tietoisuudentason kohoamisen
merkkinä.

TM:hän perustuu lähinnä Patañjalin joogaa-filosofiaan (yoga-darshana, tahi yoga-shaastra).
Sen mukaan puruSalla (aatmanilla, draSTaalla, u name it) ei ole mitään tekemistä prakRtin
eli materiaalisen mualimankaikkeuven kanssa. Toisin sanoen, ne ovat absoluuttisen erilliset
(atyantaasaMkiirNa [ati-anta-a-sam-kiirNa: lopullisen "yhteen-kirnuamattomat"]). Kun puruSa "koetaan" vahvasti, voi tulla erittäinkin voimakas erillisyyden tunne, tai jotain, ennenkuin aivot "hyväksyvät" tuon
tuntemuksen normaalina??

OT Tuo fraasi 'get used to' näyttää olevan ylivoimaisen vaikea monille syntyperäisille
enkun puhujille...

Fyysisten vammojen ja 'toimintarajoitteiden' maailmassa tätä ajattelutapaa kutsutaan sosiaaliseksi malliksi. Vammaisuuden sosiaalinen malli on vammaisaktivistien hyvin tuntema konsepti, mutta tervekehoisista harvempi on siitä koskaan kuullutkaan. Lyhyesti kyse on siitä, että vammaisuuden aiheuttamat rajoitukset ovat pitkälti yhteiskunnan luomia, eivät itse vamman (toisin kuin yleisesti käytössä oleva vammaisuuden lääketieteellinen malli sanelee).

Esimerkiksi pyörätuolin käyttäminen ei sinänsä rajoita ihmisen elämää juurikaan, niin kauan kuin pyörätuolilla pääsee haluamiinsa paikkoihin. Valitettavasti edelleen pyörätuolissa olevalle lapselle useimmiten sanotaan, että pyörätuolisi on liian leveä, eikä mahdu luokan ovesta sisään -> mene erityiskouluun/ryhmään, sen sijaan että sanottaisiin oviaukon olevan liian kapea, levennetäänpä sitä niin, että sinäkin mahdut mukaan. Jos kaikki osaisivat viittomakieltä, kuuroilla olisi helpompaa. Ruoka-allergioiden rajoittavuus riippuu sekin siitä, kuinka hyvin itselle sopivia ruokia on saatavilla. Eihän tummaihoisuuskaan itsessään rajoita elämää, vaan rasismi.

Toki on vammoja ja sairauksia, jotka hankaloittavat elämää myös itsessään, siitä ei toki pääse yli eikä ympäri. Kaikkea ei voi selittää sosiaalisella mallillakaan.

Anteeksi muille keskustelijoille jos menee täysin ohi aiheen tämä sivuhuomautus!  :)

Solnishko, tuo ei ole sikäli ollenkaan ohi aiheen, että luontainen erilaisuus verrattuna siihen persoonallisuustyyppiin (=ulkoaohjautuva ja kilpailuhenkinen) jota nykykulttuuri suosii on samankaltainen asia. On yhteiskunnan luoma idea se, että esim. ulkomuoto, ikä, asema, titteli, omaisuus jne. ovat ihmisarvon mittareita ja ne joita nämä luonnostaan eivät kiinnosta, luokitellaan helposti vaikkapa nyt 'luusereiksi' jne. Tällaisessa tilanteessa ihminen voi masentua ja tuntea huonommuutta, ellei ymmärrä että kulttuurin määrittelemä ihmisarvon mittari ei ole välttämättä mitenkään järkevä. Kulttuurimme tekee ikään kuin 'henkiset ovenpielet' myös välillä turhan kapeiksi ihmisille.

Downshiftaaminen on ehkä jonkinlaine protesti tätä kohtaan, tosin irvokas ajatuksenakin niille luusereiksi määritellyille vaikkapa iän ja siihen liittyvän ikärasismin uhreille, joille downshiftaus ei ole valinta ja leipäjonot tuttu paikka viettää aikaa.

Ööööh, Räjäytetään kulttuuri?  :buck2:

Mitä on Downshiftaus? Voisin kyllä päätellä jotain, mutta kysynpä kuitenkin.

Ja Avicii: Aivan loistava, juuri niin, kuhan vaan opin käyttämään! Monesti olen manannutkin, että en osaa elää, oi kunpa oppisin :D

Solnishko:
Sosiaalinen malli. Ai hitsi, olinpas löytänyt hienon asian ihan itsekseni. Mut niin, niin hän se on.
Sitten kun vielä lakkaisin olemasta vihainen sille maailmalle. Olen sitä kyllä jonkin verran, vaikka ymmärränkin että metsään menee.

Olihan sille downshiftaukselle (englanninkielinen shift down tarkoittaa vaihtamista pienemmälle vaihteelle, noin kirjallisesti suomennettuna) suomenkielinen termikin: Leppoistaminen.

Se tarkoittaa sitä, että ei mene mukaan tähän ulkoaohjautuvaan kulutus- ja menestyskeskeiseen oravanpyörään, jossa työ syö kaikki voimat, vaan muuttaa vaikka maalle hoitamaan lampaita tms. Tai sitten elelee kaupungissa, mutta rauhallisesti, ei kulutus- ja työkeskeisesti. Olen itse luontainen downshiftaaja, en ole koskaan ollut maallisesta mammonasta tai hienosta urasta kinnostunut, liika touhuaminen ennen burnouttiakin oli saavutettu liialla yhdistystoiminnalla ja muulla vapaaehtoistoiminnalla työn ja opintojen lisänä.

Maailmaan kohdistuvasta vihaisuudesta:
Oletko koskaan kirjoittanut paperille nähdäksesi niitä ajatuksiasi maailmasta jotka tekevät sinut vihaiseksi? Menetelmä saattaa auttaa löytämään omista ajatuksista sellaisia epärealistisuuksia, joita ei huomaa kun ne vilahtavat päässä nopeasti, mutta jotka paistavat selkeästi silmään kun ajatukset kirjoittaa näkyviin. Suosittelen; me aiheutamme kaikki tunteemme omilla ajatuksillamme.

Vielä tuli mieleen tästä yhteiskuntaa/kulttuuria koskevasta jutusta tällainen kristinuskoon kuuluva käsite kuin "olla maailmassa, mutta ei maailmasta."

Minä koen muiden mielipiteistä aika piittaamattomana ja elämäni perusteellisesti leppoistaneena olevani juurikin tuolla tavoin, tarkoitan sillä kyllä vähän eri asiaa kuin kristityt (joilla pikagoogletuksen perusteella tuohon liittyy jotain synti-käsitettä sivuavia juttua ja minun uskoni ei edes tunnusta synnin käsitettä, vain karman), mutta ei yhteiskuntaa/kulttuuria tarvitse siis räjäyttää; siinä voi elellä ihan mukavasti ilman että antaa sen tai sen ohjelmointien vaikuttaa itseensä: Olla kulttuurissa, mutta ei kulttuurista.  ;)

Itse olen vapautumisen tiellä ja kyllä, jotenkin tajuan tuon että olla tässä mutta ei tästä ajatustyyppiä. Kaikenlaista. Mietin kuinka vaikeaa sitä on tunnistaa kollektiivisen mutta ei jumiutua siihen tai antaa sen vaikuttaa. Itselläni oli downshiftaus pakkona kun sain burnoutin ja tunnistan tuon yhteiskunnan massaenergian mutta ahdistaa jo pelkkä ajatus palata siihen helvettiin, joten päätin että on aika alkaa tekemään asioita itsenäisesti ja omaa tahtia kuunnellen. Mutta oman paikan löytäminen yhteiskunnassa onkin sitten toinen juttu ja tuo Solinishkon kirjoittama juttu on niin totta kun olla ja voi. Perkele.

Jep. Dissosaatio häiriöhön  kuuluu erilaiset tietoisuuden tasot osana häiriötä. Miten ne ilmenee en osaa sanoa mutta tunnistan tämän kyllä.

Mullehan kävi hieman näin tuossa pari vuotta sitten. Olen miettinyt jo pidempään, että pitäisikö tästä kirjoittaa, mutta asia on kuitenkin niin henkilökohtainen ja häpeällinenkin, että olen pitänyt nokkani kiinni.

Tosiaan, sanoisin henkisen heräämiseni ajoittuneen syksyyn 2009, mutta tuosta vuoden päästä kiinnostuin enemmän energiahoidoista, selvänäkemisestä ja muusta + lisäksi omat aistini alkoivat heräillä havaitsemaan muutakin, kuin mitä olin siihen asti aistinut.

No, tuona kyseisenä keväänä pari vuotta sitten yhtäkkiä niskaan tuntui kaatuvan todella paljon kaikenlaista kuormittavaa. Stressiä oli niin opiskeluista kuin perheasioistakin, ja paniikkioireilu alkoi olla yhä yleisempää. Näihin samoihin aikoihin hain kuitenkin koko ajan enemmän turvaa raatiedon asioista, meditoin hulluna, tein kehollisia ja energiaa vapauttavia harjoituksia (ihan liikaa) ja kohotin energioitani hoidoilla. Lopulta paniikit alkoivat tulla uniinkin, eivätkä nämä henkimaailman jutut tuoneet mitään hyvää, vaan ainoastaan pelkoa ja kauhua. Muutuin koko ajan herkemmäksi, näin ja aistin enemmän ja enemmän - sitähän toki toivoinkin. Mutta seuraukset olivat aika rajut.

En nukkunut moneen yöhön, mikä on jo omiaan aiheuttamaan tajunnan hämärtymistä, ja samalla jatkoin näitä energiaharjoituksiani. Eihän siinä hyvin käynyt, vaan mieli alkoi vetää sellaista rallia, enkä lopulta edes itse muista noista parista päivästä kuin välähdyksiä. Olin jollain kumman tavalla tajuissani ja tolkuissani, ja muistan tiettyjä hetkiä, että tajusin mitä tapahtuu ja ymmärsin selittäväni ihan outoja, mutta en pystynyt kontrolloimaan itseäni. Sairaalakeikkahan siitä tuli, enkä muista sieltäkään ensimmäisistä päivistä mitään. Taisin nukkua kolme vuorokautta putkeen, toki tökkäsivät sen verran stydit aineetkin persuksiin  :buck2:  :laugh:

Pääsin lopulta kotiin, lopetin lääkkeet (koska minulla ei ole mitään sairautta) ja juttelin opettajani (reikimaster) kanssa tapahtuneesta. Kerroin harjoituksista, joita olin tehnyt, esimerkiksi peiliin katsomista niin kauan, että siellä alkoi näkyä kasvoja menneistä elämistä. Joku voisi sanoa tuota(kin) aivojen/mielen harhaksi, enkä tietenkään pysty todistamaan mitään, mutta muistan edelleen nuo viiden eri naisen kasvot, jotka vaihtuivat peilissä minun kasvojeni kohdalla. Näiden päivien aikana näin muutamaa ystävääni ja äitiäni, ja välillä näin heidän chakransa ja välillä taas näin väläyksiä heidän menneistä elämistään/kehoistaan.

Aivan täysin friikkiä, enkä yhtään ihmettele, että lopulta tämä kaikki oli liikaa keholle ja varsinkin mielelle, joka meni aivan solmuun. Siellä makoiltiin sitten psykiatrisella viikon verran. Koska mulla ei ollut aiemmin paniikkioireilua kummoisempaa kosketusta mielen hajoamiseen, oli sanomattakin selvää, että olin tosi peloissani. Söin lääkkeitäkin jonkin aikaa, koska ajattelin, että tuo kokemus uusiutuu. Ja niinhän "normaaleissa" psykooseissa tapahtuukin helposti: riski uusiutumiseen on erityisen seuraavan vuoden ajan.

Lisätutkimusten jälkeen ja mielen palaillessa normaaliin tilaansa ymmärsin, ettei minulla ollut tai ole mielen sairautta, vaan tämä "rajan ylitys" johtui ihan vaan omasta toiminnastani. Ajoin itseäni loppuun ja äärirajoille jokaisella elämänalueella. Muilla osa-alueilla se vielä toimi jotenkuten, mutta tällä rajatiedon alueella siitä ei ollut kuin haittaa. Paniikkioireilun hiipiessä pintaan olisi pitänyt huolehtia maadoittumisesta, eikä alkaa nostaa itseään entistä korkeammalle. Paniikki, pelko ja kauhu mielessä ovat huono yhdistelmä tietoisuuden (liian nopean) avautumisen yhteydessä.

Jotenkin oli sellainen olo, että halusi saada itsensä terveeksi ja vapaaksi traumoista yhdessä silmänräpäyksessä. Tämän kokemuksen jälkeen tuli oivallus siitä, että on ihan ok olla epätäydellinen ja elämän muokkaama. Että jokaisella kivulla on tarkoituksensa ja elämä hoitaa traumat kyllä, kun on sen aika ja valmis ottamaan ne vastaan. Esimerkiksi kaikkia lapsuuden vaikeita kokemuksia ei pysty kaivamaan mielestä kerralla, sillä psyyke ei kestä sitä. Been there, done that. Toki prosessia voi vauhdittaa, muttei siten, kuten itse ajattelin...

Aika raju kokemus. Sitä en kiellä tietenkään. :) Sairaalassa oli kuitenkin mukavia hoitajia, lääkärit sen sijaan olivat vähän niin ja näin. Potilaatkin olivat ihan kivoja, sen mitä niihin sai kontaktia, kun olivat aika omissa maailmoissaan. Jotain voi kiinnostaa, kerroinko lääkäreille, mistä mieleni "särkyminen" johtui. En kertonut, sillä se ei varmasti olisi helpottanut tilannetta ollenkaan. Ovat varmaan kuulleet ihan tarpeeksi tarinoita jumalista, jeesuksista ja muista yliluonnollisista ilmiöistä sairastuneiden suista. Tuo on muuten jännää, että miksi äärirajoilla oleva mieli alkaa vääntää itseään tuohon jumalkokemukseen? Monet mieleltään sairastuneistahan kertovat olevansa itse Jumala/Jeesus tai jotain muuta suurta.

Vielä selvennyksenä, että pahoihin henkiin tai muuhun ulkopuoliseen pahaan voimaan en usko, vaan ihan omasta mielestä ja peloista saa nousemaan kaikenlaista... Enkä syytä tästä ketään tai mitään, en reikiä, en joogaa, en sitä kirjaa, josta löysin noita energiaa vapauttavia harjoituksia. Toki siinäkin kehotettiin tekemään harjoitukset jonkun toisen läsnäollessa.  Mielenkiintoinen silti tämä ihmismieli, että mihin kaikkeen se pystyykään. :)

Vähän jänskättää ja hävettääkin julkaista tämä, mutta mutta... elämäähän tämä vain on.

Kiitos Gisella, juuri tätä tarkoitin ja olen lukenut että moni on saanut hermoromahduksen näitten kanssa kun ottaa liian suuri pala ja liian nopeasti. Hienoa että selvisit  :smitten:

Kiitos Gisella kun jaoit kokemuksesi.

Minä olen kieltämättä viime aikoina aika miettinyt juuri noita asioita.. Hypnoosit ja regressioterapiat yms. mielenkaivelutekniikat. Itse reagoin äärimmäisen herkästi jo energiahoitoon, kaukosellaiseenkin. Kovin kevyesti jotkut ihmiset näihin lähtee ja ihan huvikseen ja uteliaisuudestakin kai pelkästään joskus. Kuitenkaan ei voi koskaan etukäteen tietää, että mitä sieltä mielen perukoilta ja suljetuilta muistin alueilta sitten tulee pinnalle ja missä muodossa. Niin välillä vaan mietin, että onko se aina ihan tarpeellista kaikkea esiin kaivella ja kieltämättä olen miettinyt noita vastuuasioitakin. Itselleni on nimittäin muutamakin ihminen viime aikoina puhunut juuri tuosta regressioterapiasta vähän sellaiseen 'kevyttä iltapäiväpuuhastelua' -tyyliin, tosi mielenkiintoista että mitä kaikkea sitä on kokenutkaan..

Regressioterapiassa pitää olla kyllä asiansa osaava ihminen ohjaamassa.  :-\ Ei ole mitään hyvää syytä kokea esim. jonkin lapsuudenmuiston sydäntä repivää paniikkia sellaisenaan uudelleen.
Ja niistä vanhoista asioista voi parantua ja vapautua ilmankin, että kaikkia niitä asiaan liittyviä videonauhoja katselee regressiossa läpi.


Olitpa Gisella rohkea. Tuosta tarinastasi on varmasti apua ja ajateltavaa monelle. Kiitos että jaoit sen :)

 :smitten:
Kiitos Gisella, että kerroit kokemuksistasi! On hyvä tietää nopean avautumisen vaaroista. Sitä itsekin harmittelee, kun asiat junnaavat. Kärsimättömyys on pahasta.
Hyvä, että toivuit niin nopeasti!  :smitten:
Rakkautta ja valoa sinulle  :angel: :smitten:

Tässä näkyy kenties myös se kilpailuhenkisyys mikä on meidän maailmassamme niin tyypillistä ja opetetaan jo pienestä pitäen. Itselläni on niin massiivinen traumahistoria että olen nyt oppinut olemaan itselleni lempeä ja antaa itselleni aikaa. Nopeasti tässä kyllä oppii missä ne omat rajat kulkee. Ei tarvitse kiipeä korkealle ymmärtääkseen että on sisäisesti vapaa ja löytääkseen sen mitä etsii. Sitten kun löytää niin ihminen rauhoittuu ja askeleet hieman hidastuu. Kaikki kyllä tulee omalla ajalla.

Liian nopeista avautumisista/liian suuresta rajatietomäärästä:
<helpotuksen huokaus> Minut sitten taisi moiselta pelastaa se, että aloin samaan aikaan hengellisen heräämisen kanssa sekä leppoistaa arkielämään erittäin rankalla kädellä, että lisäksi käsitellä ihan itsetyöskentelynä niitä ongelmiani ihan omaan tahtiin. Jos joku muu olisi määrännyt tahdin tai olisin vain tehnyt niitä rajatiedollisia/energeettisiä juttuja ilman maallisten ongelmien käsittelyä, olisi voinut käydä ikävästi kun pintaan olisi tullut tavaraa liian nopeasti tilanteessa, jossa vanhat tuhoisat ajatustottumukset ja maailmankuva olisivat edelleen olleet entisensä.

Näin jälkikäteen olen kovin kiitollinen korkeimmalle minälleni ja opassopalleni siitä, että intuitiivisesti tajusin heti että maallinen ja hengellinen tarvitsevat ehdottomasti toisiaan toipumisprosessissa. Ja tietenkin myös kiitän tiukkaa lääkekielteisyyttäni, sekä sitä että hakiessani sitä ainokaista 6 viikon sairaslomaani toipumisen alun tueksi (yrittäjänä ei pidempi olisi onnistunut vaikka olisikin ehkä ollut tarpeen) eteen ei tullut psykiatria joka olisi edellyttänyt lääkitystä jotta olisi kirjoittanut sitä sairaslomaa (sellaisiakin kuulemma on),  vaan sellainen joka vähän myöhemmin lopettikin psykiatrin hommat 'virallisen' lääketieteen puolella ja siirtyi muuallepäin maata töihin johonkin luontaishoitolaan ja on itsekin kohtuullisessa määrin rajatietohörhö.  ;D

Hirveän paljon tuntuu olevan kiinni onnesta - tai ehkä ei niinkään onnesta, vaan siitä että monen sielun valitsemiin oppimiskokemuksiin kuuluu myös takkuilua ja ongelmia siinä toipumisprosessissa - minulle onneksi ei, mutta eipä olisi sitä kyllä pää kestänytkään.

Kiitos Eklektikko sullekin, tuli ihan hyvä näkökulma omaankin etenemiseen. Kun olen miettinyt sitä, että olishan se niiden maallisten asioiden käsittely ja traumojen purku ollut varmaan edes jollakin tavalla helpompaa/kevyempää, jos olisi ollut kaikki nämä opasporukat yms. mukana ja se sellainen 'turvan' tunne kuin mitä nyt on. Tai siis onhan ne varmasti olleet mukana silloinkin, minä vaan en itse juuri silloin ollut tietoinen näistä asioista, enkä voinut enää siihen rippileirin Jumalaankaan luottaa ja uskoa siinä kohtaa. Ainakaan ei olisi ollut niin yksinäistä se homma ja elämä silloin. Mutta toisaalta niin, kun ajattelee tältä kannalta, niin ehkäpä se olikin nimenomaan hyvä juttu, että se lapsuuden yhteys ja ylipäänsä kiinnostus näihin 'henkimaailman ilmiöihin' hävisi ja hukkui juuri siinä ennen kuin nämä maalliset ongelmat kaatuivat päälle ja vaativat käsittelyä. Ja löytyi/avautui uudestaan vasta sen jälkeen, kun niistä oli suurimmaksi osaksi toipunut.

Ajatellen nyt vaikkapa niitä ahdistuksen aiheuttamia unihalvauskokemuksia, jotka olisin voinut tulkita todella demoniriivaukseksi ja ties miksi jos olisin ollut niistä asioista silloin tietoinen sillä tavalla. Joitakin syvälle ahdistukselle tunnusomaisia 'katson itseäni/elämääni täysin irti itsestäni' -kokemuksia, ääni- ja näköharhojakin oli satunnaisesti kun posttraumaattinen jylläsi pahimmillaan.

Eli ehkä se ei sitten ollutkaan yhtään huonompi juttu, että meni niin kuin meni. Voisi kai ajatella, että saattoipa olla ihan suunniteltu juttu!  :)

Mielenkiintoinen keskustelu!
Minulla on myös huonoja kokemuksia liian aktiivisesti toteutetusta henkistymisestä, nimittäin ystäväni kautta. Hän on juuri sellainen TODELLA haastavan lapsuuden kokenut herkkis, joka hoidatti itseään luontaishoidoilla, regressioilla, ym. Herkkyys vaan lisääntyi ja lisääntyi ja jossain kohtaa mopo lähti käsistä. Ilmeisesti helpottaakseen oloa, hän tarttui viinaksiin. (Itsesuojelua maadoittamisen kautta?) Ei joutunut sairaalaan missään vaiheessa, mutta oli jumissa alkoon useamman vuoden. Muistaakseni painoi alkolla herkkyysasiat pinnan alle, mutta koska tuli riippuvaiseksi, joutui yhä syvemmälle eksyksiin. Sitten koki uskonnollisen pelastuksen... Tänä päivänä syyttää kaikkia hoitoja, harjoitteita, ym. s@@tanasta peräisin oleviksi, koska itse meni niistä niin sekaisin... Katkoi välit minuun siksi, ettei voi olla tekemisisssä S@@tanan kätyreiden kanssa, jne.  :(

Kerro siinä sitten, että mikä oikeasti mättää... Mutta en siis ole kertonut. Hyvästelin rakkaudella ja annoin hänen lähteä kulkemaan valitsemaansa tietä. Ei nähty kuin harvoin, joten en ollut sillä tavalla tukena, kuin olisin voinut olla jos olisimme asuneet lähempänä. Homma siis meni piilossa pahemmaksi.


Minä puolestani olen ollut sen verran vähissä varoissa, etten olisi voinut hoidattaa itseäni sekopäiseksi.  ;) Sen lisäksi inhoan, kertakaikkiaan inhoan meditaatioharjoituksia, ym. Voin tehdä jotain juttuja sisältä käsin ohjeistettuna, mutta mihinkään ryhmiin tai itsehoito-oppaiden harjoitteisiin en lähde.  :buck2: Olen silti - tai ehkä juuri siksi - siivonnut luurangot komeroistani itsekseni, asioiden edettyä omalla painollaan ja saanut tämän kolminaisuuspaketin (keho, mieli, sielu) toimimaan harmoniassa. Eli voisin sanoa yleisesti ohjeeksi: "Elähä sie hättäile".  :smitten:

Mites sit toimia kun avatuminen tapahtuu ns itsestään eikä sille ole valmis eikä psykoosilääkkeetkään aikoinaan poistaneet näitä ns harhoja? Liian pieni annos?
Viimeksi tänään koin harmaan energian kotonani.
Tuntuu hurjalta se että itse aiheuttaisin kaiken kokemani mutta kai se on mahdollista...

Apuna ei myöskään ole ihmiset jotka ohjaavat avautumaan vaikka olen jarru pohjassa koko ajan.
Päihteet voi avata myös lisää. Tämänkin olen kokenut

Miten mieli voi luoda esim hahmoja? Siis niin ettei ajattele koko asiaa ja sit vaan näet keskellä huonetta ihmisenmuotoiset hahmot?
Unihalvaus kuullostaa kamalalta ja miten sikapiikki pystyy aikaansaamaan niitä?
Miksi unihalvauksen kokeneet ovat saaneet apua rukoilemalla ja pyytämällä Kristusta apuun?

Mun täytyy olla sit täysin kajahtanut koska koen näitä kummallisia niin usein. Tähän mennessä yksikään käytetty lääke ei ole poistanut herkkyyttä vai pitäiskö sanoa sairautta.
Kun menneiden elämien tietopankissa on tarpeeks infoa, avautuminen voi tapahtua ilman että tekee itse yhtään mitään
Gisellalle kiitos ja onnittelut että selvisit  :smitten:

Lohduttaisiko sinua yhtään se, että ns. "terveenkin" yksilön "todellisuus" taitaa olla vain
aistien luoma illuusio, joka mahdollistaa eksisteeraamisen karkealla olemassaolon tasolla
karman (sekä positiivisen että negatiivisen) annihiloimiseksi eli tyhjäksi tekemiseksi?

 ???

Tarkenna

Unihalvauksia tulee useimmiten silloin, kun ihminen on jostain syystä ahdistunut. Usein siitä muodostuu pieni noidankehä, ainakin itselleni kävi niin, eli ne unihalvaukset ahdistivat ja pelottivat, aloin jo alkuillasta pelkäämään ja pyörittelemään, että mitäs jos se taas tulee. Minä pelkäsin siinä kohtaa enemmänkin sitä, että nyt lähtee järki ihan lopullisesti, että nyt minä sekoan ihan oikeasti ja ihan lopullisesti. Melko nopeasti sen jälkeen kun sain tietoa unihalvauksesta nämä katosivatkin kokonaan. Eli olisko sitten kyse siitä, että oli se apu mikä hyvänsä (tieto unihalvauksesta, luottamus siihen että rukoilemalla saa apua jne.) niin pääasia on se, että ihmisen mieli rauhoittuu ja ahdistus asian tiimoilta vähenee/häviää? Konstit on monet sano akkakin kun kissalla pöytää pyyhki.

Hahmon luomisesta en ihan tiedä, minä en koskaan nähnyt varsinaisesti hahmoa, tai ehkä tilanne ei ehtinyt niin pitkälle ennenkuin muutimme pois siitä talosta. Mutta yhden 'kummituksen' onnistuin lapsena luomaan yhden talon yläkertaan, olin 9-11v sinä aikana kun siinä talossa asuimme. Olen miettinyt tuota jälkeenpäin, mutta todella vaikea sanoa näin kahdenkymmenen vuoden jälkeen, että oliko siellä yläkerrassa jonkinlainen 'jäänne-energia' johon nappasin kiinni ja jota aloin ruokkimaan vai loinko sen alusta asti itse. Muistan kun kävimme katsomassa taloa ja tämä siellä lapsuutensa viettänyt nainen sitä meille esitteli. Yläkerrassa hän näytti sen oman entisen huoneensa ja jotenkin ihan ohikiitävän hetken hänen ilmeensä jotenkin muuttui siinä, valahti ja kasvot sulkeutuivat.. Olisinko siitä napannut sitten ajatuksen, että ahaa, tässä on nyt jotakin? En tiedä. Mutta siitä huoneesta tuli minun huoneeni ja aika pian aloin saada ihan valtavia ahdistuskohtauksia siellä, ihan keskellä kauneinta kesäpäivää tuli vaan kesken leikkien tunne, että nyt on päästävä pois täältä. Se oli vanhempieni eroa edeltävä vuosi, ihan hirvittävää aikaa henkisesti. Pääajatus oli kuitenkin se, että 'sitä jotain' oli paljon helpompi pelätä ja siihen oli paljon helpompi kohdistaa kaikki viha ja kauhu, kuin siihen oikeaan kohteeseen eli omaan isääni. 'Sitä' pelkäämällä sain huomiota ja huolenpitoa äidiltä, itkeskelin iltaisin ahdistuksiani (siis niitä oikeita) mutta äidille sanoin että mua pelottaa se yläkerran jokin. Siitä tuli loppujen lopuksi aika voimakaskin kummitus, rappusissa alkoi kuulua askeleita, ovia paukahteli ja ainakin pelon ja paniikin sain pikkuveljeeni tartutettua, hän ei enää suostunut lastenhuoneessa nukkumaan muutaman kuukauden jälkeen. Olen tuota välillä miettinytkin, että jäikö se sinne melskaamaan kun me äidin kanssa sitten muutimme pois. En ole uusista asukkaista tietoinen millään tavalla, että jatkuiko se ilmiö siellä kun ylläpitäjä poistui.

Nämä siis näin aikuisiän ajatuksia tapahtumista, silloinhan se oli tietty totista totta, enkä tietenkään osannut tietoisesti ajatella että luonpa tänne nyt kummittelua tässä saadakseni huomiota ja huolenpitoa.

Lisäys: Tuossa vaiheessa siis luin todella paljon kummitteluaiheisia ja kauhukirjoja, pelkäsin niitä, mutta jokin niissä silti kiehtoi ja aina veti puoleensa. Unihalvausjutusta tuli mieleen, kun itselläni se aina alkoi yhdellä tietyllä hajulla, sen jälkeen tuli tunne siitä valtavan pahasta, mikä täytti koko huoneen läsnäolollaan jne. Mutta tuo haju, se oli jotain mitä en silloin tunnistanut, törmäsin siihen vasta kymmenen vuoden päästä kun remontoitiin nykyistä taloa. Se on hyönteismyrkyn/kaasun haju. Mistähän ihmeestä se on tuohon sitten tullutkaan, voiskohan olla edellisen elämän muistoa jostain koetusta kauhusta?

Nykyfysiikka lienee vahvistanut sen vanhan intialaisen filosofian (etenkin advaita vedaantan)
näkemyksen, että näkyväinen on illuusio, koska atomit, jotka muodostavat ns. aineen ovat
käytännössä "tyhjää täynnä".

Esimerkiksi se, ettet voi kävellä seinän läpi, johtunee suurin piirtein samasta
syystä kuin se, ettet kykene laittamaan yhteen voimakkaiden magneettien
samannimisiä napoja ( + plus + ja - plus -). Syynä lienee siis sähkömagneettien kenttä,
ei mitkään kiinteät alkeishiukkaspallerot. Ilma, jonka läpi kykenet kävelemään,
koostuu periaatteessa lähes täysin samanlaisista atomeista kuin seinä, jonka läpi useimmat
eivät pysty kävelemään. (Monet joogit kyennevät kontrolloimaan esim. sähkömagneettisia
voimia niin, että seinän läpi kävely onnistunee kuin aaveelta konsanaan? )

Illuusio lienee sukua sille, että elokuvateatterin valkokankaalla  sähkömagneettisen
säteilyn eri aallonpituuksia ihmisen näkemisalueella (400 - 700 nanometriä?) edustavat
valopisteet luovat illuusion, että seinällä liikkuu ihmisiä, autoja, eläimiä sun muita...

Patañjali ilmaisee tuon idean yoga-suutra -pläjäyksessään näinikkäästi:

kRtaartham prati naSTam....

Vapaa "käännös":

(näkyväinen: dRshyam edellisessä suutrassa) lakkaa olemasta sille, joka on saavuttanut yogan päämäärän, valaistumisen...

 :crazy2:

Kuvittele silmiesi eteen käsivarren mitan päähän keskelle näkökenttääsi 50 sentin kolikon kokoinen alue.

Se on se alue, jonka silmäsi oikeasti näkevät
a) värillisenä
b) terävänä kuvana

KAIKEN muun näkökentässäsi aivot tekevät eräänlaisella kuvankäsittelyllä teräväksi ja väriliseksi - todellisuudessa silmäsi näkevät mustavalkoista sumeaa suttua kaiken muun paitsi sen kolikon kokoisen alueen -  ja käyttää siihen samaa mekanismia, jolla aivot luovat kuvia REM-unen aikana. Uneksimme siis hereillä ollessammekin lähes kaiken mitä näemme.

Näinollen ei ole mitenkään ihmeellistä että ihmisen omat aivot voivat tuottaa vaikka mitä näkyjä ja alitajunta on sellainen epeli, että se voi tuottaa niitä myös silloin kun tietoinen mieli samaan aikaan tekee jotain muuta.

Näkyväinen on siis todellakin illuusio tältä kannalta katsottuna ja tämä on myös tärkeä syy siihen, että se mitä ajattelemme maailmasta vaikuttaa siihen miten sen näemme, siis ihan konkreettisesti näemme.

Eikös unihalvaus (jolle on annettu tämmöinen typerä nimi) yksinkertaisesti tarkoita sitä että ollaan fyysisen ja astraalisen kehon välitilassa, siinä tilassa ei pysty liikuttamaan fyysistä kehoaan ja kun ollaan tietoisia tästä niin tämä tietenkin pelottaa ja luo kaikenmaailman negatiivisia juttuja ympärilleen, ja samalla tämä pelko estää meitä sitten siirtymästä täysin astraalikehoon.
Ainakin minun mielestä unihalvausta ei pidä ajatella negatiivisena asiana ... ei muuta kun pelko pois ja menoksi .... jos sinnepäin on menossa.

Minulla ainakin nousee alitajunnasta vaikka mitä roskaa välillä ja puhdas ns henkimaailma koen sydän/kehukojen alueella. Mentaalisilla tasoilla taas muut maailmat aukeaa ja siellä on sitten vaikka mitä. Sitä pitää harjoitella ja oppimaan tunnistamaan nämä erot. Näin minulla.

Unihalvaus on ihan kehollinen ilmiö, jolla on myös todella hyvä syy:

Unihalvaus on se tila, jonka kroppa pistää päälle, kun REM-uni alkaa, sillä unessa annetut liikekäskyt välittyisivät muuten lihaksistoon asti. Kun näet unta, että vaikka nostat laatikon lattialta, lähtee aivoistasi unta nähdessäsikin ihan ne oikeat aidot käskyt lihaksiin. Unihalvaus estää niitä menemästä perille asti.

Jos unihalvaus ei toimi kunnolla, ihminen kävelee unissaan: Unissakävely onkin siis ihan vaan unihalvauksen häiriö; unissakävelijän keho tekee kaikki unessa tehtävät liikkeet, kun se liikesignaalit pysäyttävä kehon mekanismi ei toimikaan.

Joskus puolestaan unihalvaus jää vielä päälle kun herää, eli tämä liikesignaalit pysäyttävä mekanismi on vielä hetken päällä ja silloin todella on tavallaan halvautunut hetken aikaa. Itseään psyykkaamall (liikutan yhtä varvasta!) saa sitten jonkin pienen liikkeen aikaan ja unihalvaus päättyy sillä kokonaan.

Minä saan tämän aikaan sillä että stressaan itseäni; olen taipuvaisempi näihin silloin kun on kortisolitasot korkealla. Unihalvauksen ei tarvitse aiheuttaa mitään ikäviä juttuja tai ahdistuksia, jos vain on tietoinen siitä mitä itselle juuri on tapahtumassa ja muistaa sen että tila on täysin vaaraton.

Itse pidän aivan eri asiana ruumiista irtautumista, joka puolestaan tapahtuu useammin (ainakin minulle) nukahtamisvaiheessa ja sekin vain silloin kun on liian korkeat kortisolitasot. Tässä tulee sitten peliin se energeettinen aspekti, halvaustilaa pidän enemmän sivuseikkana: Kroppa ei tietenkään suostu liikkumaan, mutta myöskin alkaa nähdä suljettujen silmäluomien läpikin sen huoneen missä oikeasti on ja ympärille sattaa ilmestyä jotain hahmoja ja kuulla ääniä, eritoten surinaa. Tätä pidän itse valveen ja unen välitilana, johon voi vahingossa lipsahtaa ja jossa on se unihalvaus kyllä päällä, mutta ne muut ilmiöt - hahmot, äänet, silmäluomien läpi näkeminen - erottavat sen ainakin meikäläisen mielessä unihalvauksesta, jonka olen pari kertaa herätessä kokenut ja siinä ei ollut mitään muuta kuin se liikuntakyvyttömyys.

Erottelisin siis itse: Unihalvaus ja sitten eri tapauksena ruumiista irtoaminen johon sisältyy unihalvaus. Näist usein puhutaan samalla, kokemus on kuitenkin kovin erilainen.

Minulla taas nimenomaan unihalvaukseen liittyivät voimakkaat hallusinaatiot, siksi pidän sitä kauhukokemuksena. Olin täysin hereillä, silmät auki, kroppa vaan ei liikkunut enkä voinut edes huutaa kauhusta. Tärkeintä oli tosiaan tieto siitä, mistä siinä on kyse ja kikkojen opettelu tilan laukaisemiseen. Siihen loppuivat.

Tää on valtavan informatiivinen ketju ja tähän lisättynä avaruusihmiset-keskustelu sekä uusi lehti Sielun peili on saanut aikaan niin mielettömän ajatusrumban että on lähdettävä pian ulos maadoittumaan.
Voi sanoa että maailmankuva muuttui vuorokaudessa erilaiseksi. Hienoa että kehitystä tapahtuu tässä hullussa mielessä ja maailmas :crazy2:
Viime yönä tutkin tähtikuviota ja Plejadit näkyy syystaivaalla jos ei o pilviä. Seulasten tähtikuvio.
Jostain kumman syystä mua huvittaa, hymyilyttää plejadilaiset - tulee hyvä olo  :smitten:
Avaruuskavereita  :)

Mulla menee varmaan koko viikonloppu kaiken tän tiedon sisäistämiseen kunnolla mitä yhden vrk:n aikana olen lukenu.
Ensi kuussa on Hengen ja Tiedon messut Haagassa. Sanotaan niin että ihminen vetää puoleensa mitä kelailee mutta tärkeetä on tietää kuitenkin olemuksien eri puolista siten ettei pelkää vaikka aattelis mitä

Pelon käsittely on tärkeetä. Täällä mun kodissani tapahtuu edelleen tätä kamojen siirtymistä tai sit mä olen unissakävelijä. Kävin yöllä suihkussa ja laitoin pyyhkeen kuivumaan tietenkin.
No, aamulla se pyyhe oli tässä mun läppärin vieressä taiteltuna.
Unihalvaus kuullostaa järkyttävältä mutta ton näkee silmät kiinni jutun tiedän

Viimeisin mulle sanottu ns opetus on et jos en haluu avautua henkimaailmalle, nämä ilmiöt (tavaroiden siirtymiset ym) tulee vaan lisääntymään.
Tämän jos vaan saan jotenkin hallittua itsenäisesti olen erittäin tyytyväinen.
Aiemmin se pelko rajoitti mua lääkitykseen asti ja sen tajutessani ettei tämä ole psykoosi joutui tekee hitosti duunia miettiessään miten saa hallittua näitä.
Ainut mitä olen kokenut hyödylliseksi on rukoilla rohkeutta ja pyytää apua niille jotka harhailee
Aikoinaan yks meedio sanoi mulle että mediaalisuus on hallittua skitsofreniaa  :idiot2:

Ihmisen mieli... Tällasen metaforan luin tänään: Ajatellaan, että keho on kuin laiva,
ego on kuin pursimies, sielu kapteeni ja valtameri jumalallisuus
Jotta laiva pystyisi purjehtimaan ajamatta karille, on kapteenin ohjeita  kuunneltava

Kuullosta nyt pikkari hieman oudolta. Miksi ihmeessä jos ei halua olla henkimaailman kanssa missään tekemisessä niin ilmiöt vain sen kun lisääntyy jos vastustaa ja ihminen alkaa oikeasti voimaan huonosti?
Ja meedio vertaa hänen tilansa hallittuun skitsofreniaan  :knuppel2:
Ei tuu kuulkas yhtään mitään. Nyt sun pitäisi saada pikkari ihan oikeita ihmisiä sua auttamaan ja jätä kaikki tällaiset jutut omaan arvoon. Mun äidillä on paranoidinen skitsofrenia joten en usko sen pätevän kenenkään tasapainoiseen ihmiseen ja etenkään niihin kahteen meedioon jonka olen tavannut. Yritä pikkari jos pääsisit johonkin opetukseen jossa ihan oikeasti opetellaan sulkemaan noi kanavat ja saat tukea. Olet ihan liian yksin näitten kanssa  :-\

No mä oon päätellyt asian näin että jos näitä kummallisuuksia joutuu kestää, kannattaa ottaa mahdollisimman paljon selvää.
Joka ikinen kerta kun olen apua hakenut, vastaus on sama: Avaudu.
No ensi kuussa mennään neiti C:n kanssa treffaa meediota ja otan taas tän asian esille. Silloin kun tarpeeks saa kokea turtuu omalla tavallaan vaikkakin jokainen kerta on erilainen.
Viikko sit lauantai oli yksi kauheimmista ikinä mutta mitä sit? Mua koetellaan niin fyysisesti, psykkisesti kuin hengen tasollakin ja tätä on jatkunut jo vuosia.
Kaikella tarkoituksensa kai kuitenkin

Mikäköhän sen auttajan titteli on joka tällasta sulkemissysteemiä tekee?
Olen elämäni aikana jutellut kolmen meedion ja ainakin viiden energiahoitajan kanssa ja nämä e-hoitajat on koittanut sulkee kruunuchakraa kaukohoidolla siis ja sit asiat on menny vaan villimpään suuntaan
Olen tästä kirjoittanut aiemminkin monta kertaa
Tämä uusin auttajanainen taas on sellanen johon en luota muuta kuin fyysisessä hoidossa. Mistä sellanen kanavat kiinni ihminen löytyy?
Meedio jonka luokse mennään ystävän kanssa on yksi Suomen tunnetuimpia ja aion nostaa tän asian vahvasti esille.
Henkimaailmalla ei ole yksinkertaisesti mitään lupaa kyykyttää elävää ihmistä miten sattuu eikä myöskään sillä negapuolella oikeutta tulla ahdistelemaan kuten viikko sit tapahtui.
Kova on oppi ja sen kaltainen että varmasti jää mieleen.

Mistä ihmeestä vedät mukaan tähän jotkut heilurit sun muut virvelit? Ainoat kanavat tähän osa-alueeseen on tämä palsta ja viimeks eilen ostettu lehti jossa kerrotaan näistä jutuista.
Maadoitusta tarvitaan tosiaankin mutta kaikki tämä aktivoituminen tuli vahvemmaks kun mieheni kuoli.
Vaikee olla ajattelematta myöskin kun koko ajan tapahtuu jotain outouksia jota jopa meedio H. Piekkola on ihmetellyt
Hän sanoi että moni olisi onnellinen kun viestejä tulee näin paljon. Jumalattoman vahvaa psyykettä vaatii ainakin tällainen.

Mikä ihmeen meediorumba? Soitin hänelle kertoakseni siitä kun mieheni valokuvat siirtyivät itsekseen ja kysyin kannattaisko treffaa mistä nyt on kysymys.
Sen verran mediaalinen olen itsekin että tunnen kyllä kun toinen tulee moikkaamaan ja tunnistan hänen viestinsä
Tämä em meedio on myös ystäväni joten mistään hysteerisestä tarrautumisesta kuolleeseen ihmiseen ei ole kyse.
Sitä paitsi henkimaailmalla ei pitäis olla jatkuvasti asiaa kenellekään jos kyse sit ei ole ns koulutusjaksosta ja sitä menen selvittämään ja ystäväni tulee mukaan koska pelkää mennä yksin ja eka kerta hänellä
Minkä helvetin takia edes selvennän tällaista asiaa jollekin tuikituntemattomalle ihmiselle joka koittaa vielä opettaa mua elämään?????
 
Astrologiatietämys mulla tasoa nolla. Transiitit..?

Tarkennan vielä että tunnistan kun toinen lähestyy esim kun oon surullinen tai muuten negaoloissa ja tulee auttamaan. Tunnistan energian ja lämmön joskus jopa viestin mutta olen tosi ala-asteelainen näissä vielä

Aha. No tässä 12.4.1976 klo 18.42 Helsinki

Liitän tähän myös nykyisen "parhaan kaverin" kartan jos joku iltojen ilokseen haluu katsella. Tällasen ihmisen kanssa aikaani vietän joka on syntynyt 16.3.1978 klo 22.15 Helsinki

Mä en tajua tosta mitään.

Kiitos tästä .I.

Muistin vasta tänään luettuani uusimman menaiset-lehden että olen lukenut joskus 20-vuotiaana Maria Vaaran kirjoja ja tän kirjailijan tyttären tarinasta oli juttu
Muistan silloin nuorempana miten valtavasti ahdistuin skitsofreenikon kirjoituksista. Likaiset legendat oli silloin kirja joka kolahti mun mieleen mutta nykyisin voin lukea kyllä psyyken pirstoutumisesta ilman angstia.

Tosin herättää kyllä ajatuksia vieläkin (lehdessä oli muutama ote ko kirjasta) miten psykoosi liittyy mediaalisuuteen? Hallittu skitsofrenia on väärä määritelmä mutta toisaalta...Niissä molemmissa on samoja elementtejä varsinkin jos avautuu niin nopeesti kuin esim minä eikä tiedä asioista
Ilmaisen asian näin että jos mulla ei olis ollut sitä tietoa ja ohjeistusta aikoinaan, olisin varmasti ollut osastolla ja tiukasti remmeissä kiinni mutta mun luontainen uteliaisuus näihin asiohin pelkoineenkin on ollut pelastava ominaisuus. Näin on
Jollekin henkimaailman kieltävälle, ateistille tms olis ollut varmast traumaattista ja moni täälläkin ihmetellyt mutta taas kanavoinnin kautta ilmeni että oikeessa olen

Nauratti kun luin astro.com sen lyhyt katsaus tulevaisuuteen jutun: Tulet saamaan valaistumiskokemuksen  :crazy2:
Astrologiako tosiaan sellaisen määrittää?? Just joo
Kaikki henkimaailman ilmentymät ei vaan ole sitä rauhaa ja rakkautta. Siksi koitan omalla tavallani julistaa miten asiat voi mennä ja miten saada apua jos ei itse osaa