Astro Foorumi

Voi olla eri mieltä asioista ilman että ihmiset riitelevät tai toisiinsa ärsyyntyvät, siten minä nämä koen. Olen joskus melkein sokea sille kuka kirjoitti, kun keskityn siihen mitä kirjoitettiin, miten sitä voisi olla neutraalimpi enää enempää?

Minä nimenomaan olen perusluonteeltani synnynnäisesti millimetrintarkka enkä voi sille mitään, se on synnynnäistä. Se että mikään ei tunnu missään enää ei ole mitään erityistä vahvuutta, vaan johtuu siitä että olen itse noudattanut aloittamani Apua Ahdistukseen -ketjun ohjeita jo vuosikymmenen verran. Kuka tahansa voi tehdä saman työn itsensä kanssa, ei siinä ole vahvuudesta edes kyse, vain harjoituksesta. Minua hämmästyttää enemmän se, että ihmisiä näyttää ärsyttävän/v***ttavan se että harjoittelemalla voi päästä tunnemyrskyistä irti sen sijaan että he innostuisivat itse vähentämään itse aiheutettua pahaa oloaan.  :o Onko se oikeasti kivaa pahoittaa mielensä?  ??? :o

Moden huomautus: Ketju on jaettu "Amma -kritiikkiä" -ketjusta ja siksi tällainen aloitus.

Itse olen työskennellyt (ja vieläkin jatkuu kyllä) suuremmista ahdistuksista eroon, mutta taas tuollaiseen tavalliseen mielensä pahoittamiseen suhtaudun aika arkisesti, että se kuuluu elämään. Jotenkin, enpä oikeastaan edes tiedä miksi, ehkä koska se vain on minua ja sellainen kuin olen, niin en haluakaan ihan kaikkea neutralisoida. Jos joku rupeaa hankaloittamaan elämää, sitten sen kanssa yritän tehdä töitä. Ehkä se neutraaliuden taso missä tuntee olonsa tasapainoiseksi on jokaiselle omanlaisensa. Sitten kun kohtaa jonkun joka on merkittävästi erilainen, syntyy niitä väärin tulkitsemisia, ajatellaan että toinen on tunnekylmä ja toinen taas ajattelee että toinen on tunteidensa vietävissä oleva jne.

Sitä oman elämän hankaloittamista mielensäpahoittamisella minä tarkoitankin: Ne ahdistuksesta vapautumisen keinot tekevät täysin immuuniksi ilkeille sanoille tms. ja sen luulisi kiinnostavan kaikkia, paitsi ehkä niitä jotka tykkäävät ensin ahdistua ja sitten syyttää siitä toisia marttyria leikkien. (Ja tällä en nyt viittaa yhtään keneenkään, kunhan pohdin syitä sille että ei halua tulla immuuniksi ilkeilylle.)

Eikä tämä tietenkään tarkoita sitä, että pitäisi hyväksyä ilkeily sen vuoksi että sille voi tulla immuuniksi: Suojataanhan lapsiakin asioilta, joita he eivät vielä ole kypsiä kohtaamaan, eikä kukaan ole ilkeilylle immuuni syntyessään vaan se tulee harjoituksen kautta, itse löysin olennaisen tiedon ja aloin harjoitella vasta 35-vuotiaana. Siksi minä puutun aina nettikiusaamiseen kun näen sitä, olipa se sitten nimittelyä tai jotain muuta vastaavaa. Muistan kyllä elävästi ne ajat kun ilkeydet vielä sattuivat ja koska se tapahtui oman masennuksesta ja ahdistuksesta toipumisen alkuvaiheessa mielenterveysaiheisella huonosti moderoidulla palstalla, niin siellä saivat sitten aika monetkin niskaansa tavaraa joka oli ihan käsittämätöntä ja hyvin suorasanaista. Siihen verrattuna täällä ollaan pahimmillaankin tosi kivoja ja kohteliaita.  :) Ehkä se johtuu foorumin aihepiiristä.

Sitten on hyvä joskus pahoittaa mielensä jostain mitä maailmassa tapahtuu, jotta kokisi olevansa motivoitu vaikuttamaan asioihin esim. lähtemällä mielenosoitukseen tms. Mutta silloin ei taidakaan olla kyse samanlaisesta mielenpahoituksesta kuin toisten sanomisista mielen pahoittaminen, joka taas on jotain mikä koskee yhtä ihmistä. Ja se mielensäpahoitus on myös jotenkin erilaista, kun se tapahtuu toisten puolesta. Mutta silloinkin voisi vähän säätää niitä ajatuksia, jos vaikka menettää viikoksi yöunensa sen vuoksi mitä tapahtuu toisella puolella maailmaa, näitä on joskus kuultu. Sekin ahdistukseen käytetty energia olisi paremmin käytetty maailman muuttamiseen osallistumisella.

Hei vaan kaikki ihanat ihmiset !

Vahingossa putosin tähän viestiketjuun kun laitoin esiin kaikki viestit mitä on tullu viime käymiseni jälkeen.

Väittelyä voi aina jatkaa mutta kaikkien kannattaa muistaa tää ( tosin useimmat tajuaa vasta sitten kun tilanne on tosi ):

Sitten kun todellisessa elämässä netin ulkopuolella tulee/tapahtuu jotain todella stressaavaa, järkyttävää etc - tai tulee jatkuva krooninen sairaus joka on vieläpä kivulias, ei tartte olla ku jatkuvat ruuan sulatusvaivat;
tai jos vaikka koko tietokone hajoaa simahtaen; ja vielä pahempia -

niin tällaset eipäs-juupas väittelyt on täysin yhdentekeviä, ne puhaltuu pois mielestä niinku höyhen jonka puhaltaa kämmeneltään.

Eklektikon pyytämään vastaukssen siitä muuttumisasiasta (mitä voisin tehdä toisin, että lakkaisin ärsyttämästä?) voisin kertoa esimerkin henk koht elämästäni: Et yhtään mitään. Jos sietämiskuppi on niin nurin, että mikään ei siellä pysy, on liian myöhäistä.  ;D Minulla oli työkaveri joka noh... ärsytti. Oltiin aivan eri aaltopituudella ja hänellä oli lisäksi tapana sivaltaa sanoilla toooosi ilkeästi ja täysin yllättäen. Hän oli ulospäin ylipositiivinen (tai yritti hampaat irvessä olla), mutta sisus oli niin synkkä etten ole montaa sellaista tavannut. Olenko yhtäkään. Vuoden verran oltiin samassa työpaikassa ja koitin kovasti olla ärsyyyntymättä ja käyttäydyin asiallisesti vaikka kauna sisälläni kasvoi päivä päivältä. Muut työyhteisössä olivat myös ymmällään tämän tyypin käytöksestä, eli syynä ei ollut vain minun henk koht asennoituminen tai asennevamma.

Jossain vaiheessa sietämiskuppini meni nurin totaalisesti. En edes oman tasapainoni vuoksi halunnut enää ymmärtää tätä ihmistä, enkä varsinkaan nähdä hänessä mitään hyvää. En halunnut antaa anteeksi edes oman itseni vuoksi, koska se olisi vaatinut ymmärtämistä ja sitä minulta ei herunut enää tipan tippaa. Hän oli täysi peeaska ja se oli fakta ja sillä selvä. Olin aivan liian kaukana sietämisrajan tuolla puolen.  ;D Hartain toiveeni oli, että hän löytäisi paikkansa maailmasta (jostain muualta kuin työyhteisöstämme...) ja kaikkien onneksi näin lopulta tapahtui. Nyt siedän häntä taas, koska emme ole enää missään tekemisissä toistemme kanssa.  :)

Joskus asiat vain ovat liian pitkällä, jotta sopu syntyisi tai sietäminen palaisi. Enkä tarkoita että vertaisin sinua tai käyttäytymistäsi tähän ex-kolleegaan. Toin vain esille yhden omakohtaisen esimerkin, miten mieli voi käyttäytyä kun sietämiskyky ylittyy.  Paluuta sietämiseen ei enää ole, koska ei ole halua hyväksymiseen.

Ja koska en pääse Yep:n pään sisälle, en voi puhua hänen puolestaan. Mutta tässä siis yksi esimerkki siitä miten asia saattaisi olla.  :) Sietämiskuppi nurin ja motivaatio kupin nostamiseen nolla. Ja se on ihan ok. Ei sitä tarvi nostaa, jos ei halua. Jos siis se kuppi olisi kaatunut... Sitähän emme voi tietää. Kunhan vain spekuloin...  ;)

Hei Anno,
tervetuloa foorumille. Kirjoitusten määrästä päätellen olet uusi. Sinulla on mielenkiintoisia ajatuksia ja kyky tuoda ne esiin.

Et pääse pääni sisään - lucky you!  ;)
On siellä aikamoinen sekametelisoppa.

Kuvailit hyvin tilaa, josta käytetään myös nimitystä nurkkaan ajetun syndrooma. Liitän sen omalla kohdallani haluun ymmärtää, miellyttää ja suvaita. Yhdistettynä pakkokiltteyteen. Kestän, kestän ja kestän - yleisen edun nimissä. Ja sitten PAM! Kuppi menee nurin ihan huolella.

Keskustelufoorumeilla onneksi pääsee pois, työpaikalla ja suvussa se on vaikeampaa. En koe olevani täällä nurkaan ajettu. Tuli vain tekstistäsi mieleen.

Mutta olet kyllä oikeassa. Eipä juuri mitään ole tehtävissä. Minulta puuttuu totaalisesti halu siihen.

Yep: Ai onko sille nimikin olemassa?  :o Joo, siedin ja venyin, ymmärsin ja singuin, kunnes katkesi kuminauha.  :) Minulla on myös "liian kiltin ihmisen" piirteitä. Ja nimen omaan olen luonnostaan me-henkinen. Yleinen etu ennen omaa etua. Ja sitten kun tulee vastaan "oma etu edellä" kulkeva, en vain kertakaikkiaan käsitä sitä itsekkyyttä. Mutta ei se tavallaan haittaa, kuin vasta sitten kun se todella alkaa risoa. Kun se haittaa yhteisöä. Yhteisön etua ja yhteisön harmoniaa.

Tämä on ollut kyllä todella hyvä keskusteluketju. Olen saanut paljon ajateltavaa. Tämä on myös vahvistanut työstöä kaipaavia juttujani, kuten juuri äsken pintaan kilahtanut "liika ymmärtäminen", eli joustaminen yhteisön edun nimissä ja sen vuoksi oman jaksamisen väheneminen. Löysin juuri itseni - jälleen kerran - yhteisön tukipilarina, mitä toiset eivät joko huomaa tai pitävät itsestäänselvyytenä. Ei sen ole edes väliä, että huomaako vai ei, mutta tämä on aika paha: Ihan uskomatonta... minä olen ainut tällä hetkellä tässä yhteistyökuviossa, joka puhaltaa yhteiseen hiileen tai paremminkin yhteisen hiilen raunioihin. ;D Aiemmin oli hyvä ja toimiva yhteisö, sitten tuli iso räjähdys, jossa en ole ollut osallisena muuta kuin seuraamassa ja ihmettelemässä sivusta. Nyt työt tehdään tiukasti omalla tontilla ja osa tekee nekin vähän niin ja näin. Se, mitä ennen tehtiin yhteisön hyväksi, on loppunut täysin. Yhteisöä ei enää ole. On vain kyräileviä ja kaunaa kantavia yksilöitä. Minä (hullu minä) koitan parsia kasaan palasia, jotta homma toimisi. Teen edelleen oman osuuden ja sen lisäksi osan toisten osuudesta, jota he eivät enää tee yhteisön hyväksi. Ja minkä vuoksi minä liimaan ja paikkaan? Yhteisön, jota ei enää ole, eikä todennäköisesti enää tule. Tämä on niin surullista. Ei ihme, että on ollut vähän veto pois ja elämänilo hukassa.  ;D
Mun täytyy lähteä täältä, tästä "yhteisöstä". Tuli vähän nurkkaan ajettu olo...  ;)

Mutta siis: eläköön sivuraiteet ja kiitos keskusteluun osallistuneille ja palautetta antaneille!  :smitten: Ootte ihania!

Ja joo, olen suht uusi.  :)

Kiitos taas Anno viisaista ajatuksista kupin täyttymisen suhteen. Noinhan se joskus on. Olen joskus kokenut tuollaista, mutta vain ja ainoastaan kasvokkain. Ruumiinkieleen liittyviä asioita pitkään harrastaneena olen kipeän tietoinen siitä, että sanat ovat 10% kommunikaation potentiaalista (ruumiinkieli 70%, äänensävy ja modulaatio jne. 20%). Tästä syystä en koskaan luule tietäväni kenestäkään keskustelupalstalla mitään muuta kuin tekstisisällön ja sen vuoksi ei oikein kykene se kuppikaan täyttymään keskustelupalstalla yhtään millään. Sen vuoksi jaksan jatkaa keskustelua vaikka kuinka pitkään kenen kanssa tahansa ja sekin sitten ilmeisesti ärsyttää ja tuntuu jankkaamiselta tai jyräämiseltä tai jotain.

Minusta ihmisten pitäisi muistuttaa itseään keskustelupalstoilla jatkuvasti tästä 10/70/20 jaosta. Tämä sen vuoksi, että netti on ollut olemassa niin vähän aikaa, että ei meitä ole kehityshistoriallisesti ohjelmoitu kommunikoimaan kunnolla vain sillä sanojen merkityssisällöllä ja tästä syystä tulee projisoitua toisten teksteihin vaikka mitä kompensoimaan sitä 90% joka jää puuttumaan verrattuna kasvokkain kommunikaatioon. Hymiötkään eivät auta asiaa, vaikka niitä kuinka paljon käyttäisi ja jos niitä käyttää tosi paljon, teksti muuttuu vaikealukuiseksi. (Siksi en käytä juuri lainkaan ja sekin varmaan saa minut vaikuttamaan tunnekylmältä.)

Ave kuvaili tosi hyvin (kiitos!) sitä miksi ärsytän, kun tulee vauhdilla täsmällinen ja perusteltu vastaus nopeasti. Siihen auttaisi paljonkin se, jos alkaisin vetää jotain tosi vahvoja rauhoittavia kasakaupalla, jolloin hidastuisin, muttuisin epätarkemmaksi ja ärsyttävän hyvä muistinikin (jolle en anteeksi nyt vaan voi mitään - en minä tahallaan muistele mitä palstalla on aiemmin tapahtunut, se tavara nyt vain on muistissa joka sitä tarjoaa aina kun se liittyy asiaan ja tarjoaa sitä ihan pyytämättä) heikkenisi. Tajusin tämän eilen ja se oli aika vapauttavaa; jos ainoa keino jolla lakkaan ärsyttämästä vaatisi synnynnäisten ominaisuuksien muuttamista keinotekoisesti, niin sitten ei voi muuta kuin olla vain ärsyttävä. Valitukset asiasta luojalle joka minut tällaiseksi loi.  ;D

Tämä ei kuulu Amma-aiheeseen, mutta jatketaan silti. Ellei modet katkaise Annon luvalla omaksi ketjukseen.

Juu, tuon nimen kuulin erään voimakkaan räjähdyksen seurauksena. Selitys upposi minuun silloin täydestä. Juuri noin olin kokenut.

Tuota kriiseilyä taitaa olla nyt liikkeellä.  Meilläkin ennen niin hyvä työyhteisö voi todella huonosti.
Työpaikallani on vahvoja ehkä hieman narsitisia piirteitä omaavia henkilöitä. Heitä on vaikea vaatia vastuuseen teoistaan, koska he pakenevat marttyyrin viittaan. HE ovat kiusattuja, ja lopulta toteavat vain, että minkäs luonnolleen mahtavat. Heidät on hyväksyttävä Luojan luomina. Muita ei.
Työterveyshuolto on kuormitettu, mutta voimaton. Jos ihminen ei ota vastuuta käytöksestään, ei mikään instanssi voi käskeä heitä korjaamaan käytöstään. No, edestään löytävät aikanaan.
Olen toiminut samoin kuin Anno. Yrittänyt venyä, paikata, ja toimia itse asiallisesti. Meitä on siellä muutama, joiden kupin kaatumista odotan kauhun sekaisin tuntein.

Välillä tulee mieleen "lopun ajat". Joku iso muutos on tultava.
Tästähän pääsemme takaisin Ammaan  ;) Rakkautta tälle planeetalle tarvitaan kaikin mahdollisin keinoin!  :smitten:

Joo saa katkoa ja laittaa omaksi alueekseen!

Väsyneiden kuminauhojen vertaistuki  ;)  ;D
One for all and others for themselves -yhteisöttömyyteen väsyneet
Me-hengen loppuminen (pliisu)
Sairas yhteisö (liian negatiivinen)
Yhteisöjen murentunut me-henki (aika jees)

(Nyt tarvittais Sidemanin otsikointikykyä...)

No joo, kaiken voi analysoida ihan puhki niin että punainen lanka katoaa..
Olen ihan tavallinen ihminen ja tottakai jotkut ärsyttää mutta so what? Tuskin, vaikka kuinka tekisin töitä itseni kanssa että toi poistuisi kokonaan. Mutta en itse henk.kohtaisesti ahdistu tmv., toiset ovat luonteeltaan vain vittumaisia. Thats it. Ja oman vittumaisuuden sitten voi pukea hienoilla termeillä ja keksiä hyvä verukkeita siitä miksi en suostu muuttumaan tai tällainen vain olen. So it will be  :P

Niin, tässä aiheessahan on nämä ikuisuuskysymys-ääripäät, mistä tuskin koskaan pääsee mihinkään "oikeaan" lopputulokseen.

Että koska tuo ärsyyntymistään esille liikaa ja koska patoaa sitä liikaa vain sisälleen,
ja kuinka paljon "olen nyt vain tällainen"-lauseen nimissä voi tehdä vaikka mitä ja koska taas joustaa aivan liikaa.

Se perinteinen kultainen keskitie..  ::)

Minusta 'olen nyt vain tällainen' lauseen nimissä voi tehdä kaikkia niitä asioita, joita tekee luonnostaan ilman vahvaa asiaan vaikuttavaa lääkitystä aivan tahtomattaan. Sitten jos kyse on jostain mikä on opittu tapa tai tottumus toimia, niin selitys ei oikein mene läpi.

Esimerkiksi ruma kielenkäyttö ja väkivallan käyttö sekä valtapelit ja manipulointi ovat opittuja asioita, samoin ne kognitiiviset vääristymät joista tein tuossa taannoin oman ketjunsa.

Minä en oikeasti voi mitään niin fyysiselle nopeudelle, hyvälle muistille kuin pikkutarkkuudellekaan ilman että annettaisiin sellaiset lääkitykset että kuola valuu leualle. Jotain vahvoja neurolepteja tai purkki rauhoittavia naamaan, niin vot, olisin varmaan heti vähemmän ärsyttävä.  ;D Sellainenkin asia on tullut huomattua, että jos joutuu vaikka kävelemään omaa normivauhtiaan hitaammin vaikka jalkavaivaisen kaverin seurassa, se väsyttää paljon enemmän kuin vastaavan matkan käveleminen omaan tahtiin. Koko systeemi panee hanttiin niin pahasti että siihen kuluu ylimääräistä energiaa. Tästä voi varmaan saada kuka tahansa aika hyvän simulaation jossain ihmisruuhkatilanteessa, jossa ei voi kävellä omaa tahtiaan.

Tulipa muuten mieleen että monilla on ihan perus käytöstavat ihan hukassa, joillekin se on ihan ylivoimainen juttu ja tämä jaksaa vielä hämmästyttää, että aikuista pitää kädestä pitäen opettaa miten tulee toimeen muiden kanssa tai miten kohdellaan toisia hyvin  :buck2:

Ne käytöstavatkin opitaan siellä kotona, eli käytöstavattomat aikuiset kasvattavat sitten  lisää käytöstavattomia lapsia - tai pikemminkin jättävät kasvattamatta. Kaverivanhemmuus ja kykenemättömyys opettaa lapselle pettymysten sietoa lienevät myös kuviossa mukana. Tokihan se ympäristö vaikuttaa ja murrosiässä kavereiden vaikutus vahvistuu, mutta se perustavantasoinen kohteliaisuus, ystävällisyys ja toisten ihmisten huomioon ottaminen opitaan ennen kuin se kavereiden ja muun ulkomaailman vaikutus tulee mukaan kuvioon.

(MInä tiedän ihmisen joka edelleen viisikymppisenä ahmii ruokansa vauhdilla, koska vanhemmat eivät puuttuneet kolmen lapsen keskinäiseen olemiseen millään tavoin, mikä tarkoitti ruokapöydässä sitä että nopeimmin syövä sai eniten niitä parhaan makuisia ruokia. Olenkin aina kannattanut pakollista teoriakurssi + kirjallinen koe + käytännön koe 'ajokorttia' lasten hankkimiseen... Sama henkilö joutui myös itse opettelemaan käytöstapoja ja ihmisten kanssa olemista aikusiällä - tajusi jo lapsena että nyt puuttuu jotain, mutta vasta vanhempana sen mitä puuttuu - koska vanhemmat eivät kasvattaneet millään tavoin ainuttakaan lapsistaan. )

Hyvin kiteytetty.
Joku mennä porskuttaa toisia polkien, koska hän nyt vaan sattuu olemaan sellainen. Ja toinen taas suostuu kynnysmatoksi, koska ei koe oikeudekseen puolustautua.

Onneksi suurin osa kulkee keskitietä - välillä laidasta laitaan kiemurrellen.

Olen useiden vuosien ajan tehnyt töitä itseni kanssa käyttäen apuna erilaisia henkiparannustekniikoita. Olen myös kanavoinut valoa ja muuta energiahoitoja erilaisiin kohteisiin.
Katkoin negatiivisia energiakytköksiä jo kauan ennen tälle fooruille tuloani.
Silti tunnen ärsyyntymistä. Varsinkin, jos näen toisia kohdeltavan kaltoin. On eri asia ärsyyntyä ja purkaa se ulos - kuin ottaa ärsyynnys sisäänsä. Miten se olikaan; voi antaa linnun lentää päänsä yli, muttei tehdä pesää päähän.

Uskon, että toiset ihmiset toimivat peilinämme. Jos joutuisin jatkuvasti kahakkaan ja saisin negatiivisia palautetta useilta ihmisiltä samasta aiheesta, minulla olisi vakava itsetutkiskelun paikka. Haluan yleensä kehittyä ja ottaa opikseni. Jotkut asiat minussa ovat niin vahva osa persoonaani, että niitä on vaikea muuttaa. Käytöstään voi aina hioa ja harjoitella sosiaalisia taitojaan. Niiden puutteeseen ei tarvitse alistua. Ihminen oppii kaikenlaista.

Totta tämäkin. Kannattaa sietää, että joku on vittumainen, mutta ei alistua siihen.

Olen aika hyvin oppinut pitämään puoliani rauhallisesti ja jämäkästi. Nurkkaan ajetun reaktio tulee silloin, jos koen, että en kykene puolustamaan itseäni esim työpaikan valtakoneiston edessä.

Siinä taitaa olla eroa, että ärsyyntyy jokun teosta eikä siitä ihmisestä?

Kylllä minä ärsyynnyn jalkojen nostamisesta metron penkille kurakenkineen, mutta en minä silloin siitä ihmisestä ärsyynny. Ihmiset ovat ihmisiä, ei kukaan minua pelkällä olemassaolollaan voi ärsyttää, tarvitaan jotain ärsyttäviä tekoja. Koko homman ajatteleminen tältä kannalta voisi ehkä auttaa siihen kupin-ylitse-vuotamis-ongelmaan?

Minä pidän molempia ylläolevia 'opittuina' asioina, kukaan ei synny kummankaanlaisena vaan ne opitaan ympäristöstä varhaislapsuudessa tai seuraavat varhaislapsuuden olosuhteista eräälaisina 'virheohjelmointeina,' joista pitää vain sitten aikuisena ohjelmoida itsensä pois.

Kumpikaan näistä ei ole siinä mielessä 'sattuu olemaan sellainen' ominaisuus, kuten on vaikkapa fyysinen nopeus johon vaikutta mm. kilpirauhasen aktiivisuus ja dopamiinitasot.

Sulle on vaikea olla vastaamatta, jos lainaat tekstiäni.

Sanoinko, että nuo olisivat ei-opittuja ominaisuuksia? Kyse on enemmänkin asennevammasta ja vastuunpakoilusta.
Ärsyttävä asenne toisia kohtaan sekä omahyväisyys eivät johdu kilpirauhasesta tai muusta vastaavasta. Joten niistä on mahdollista poisoppia. Turha paeta luojan selän taakse, jos voi itse vaikuttaa käytökseensä.

Nimenomaan. Ärsyttävä ihminen, joka tekee ärsyttäviä tekoja, on ärsyttävä. Toki se alkuperä on usein tyhmyydessä. Ei tajua toimivansa väärin, kuten metrossa kengät penkillä.
Uskoisin Annonkin tarkoittaneen kupin menevän yli aikalailla isommista asioista, kuin kuraiset kengät penkillä.
Todella harva kilahtaa tuollaisesta.

MInä tarkoitan lähinnä vaan sitä, että synnynnäisistä ominaisuuksista ei oikein pääse eroon kuin vaikkapa nyt sillä rauhoittavalla lääkityksellä, jolloin 'sattuu olemaan sellainen' on aivan järkevä ja hyväksyttävä selitys. Samoin voisi olla vaikka lukihäiriö,  kun jotakuta ärsyttää foorumilla toisen ihmisen tekstien kirjoitusvirheet.

'Opituista'  asioista taas voi ohjelmoida itsensä pois jolloin 'sattuu olemaan sellainen' selitys ei oikein käy.


Enkä väittänyt asennetta tms. synnynnäisiksi, jatkat näemmä edelleen tutulla vääristelylinjalla.  ;D
Mutta minua se ei ärsytä yhtään.  :D

(Ave kertoi minun ärsyttävistä ominaisuuksistani siinä yhdessä viestissään asioita - ehkä eri asioita kuin ne mitkä sinua ärsyttävät? - seikkoja, jotka nimenomaan johtuvat mm. nopeudesta, muistista ja pikkutarkkuudesta jotka OVAT synnynnäisiä ominaisuuksia.)

Hyvä, etten ärsytä sinua. Se ei ole tarkoitukseni.

Et voi syyttää minua vääristelystä. Koska tiedän, etten tahallani vääristele. Jos tulkitsen asioita eri tavalla, se on eri juttu. Mutta saat puolestani elää uskossasi, että jahtaan sinua eri ketjuissa ja vääristelen tahallani tekstejäsi. Kukin uskoo tavallaan  ;D

Tarkoitin vääristelyllä sitä, että kun olen puhunut synnynnäisistä ominaisuuksista, olen puhunut juuri niistä Aven viestissä olevista ominaisuuksista jotka minussa ärsyttävät ja nyt tähän tuli ikään kuin uutena asenne ja omahyväisyys.  Minulle oli tosi vapauttava se Aven viesti sen vuoksi että tajusin etteivät nopeus, muisti ja pikkutarkkuus jotka mahdollistavat ne Avea ärsyttävät ominaisuudet viesteissäni katoa millään muulla kuin vahvalla lääkityksellä.

Minä en edes ymmärrä mitä tarkoitat asenteella tai mitä tarkoitat omahyväisyydellä. Ihan vilpittömästi en ymmärrä. Haluaisin ymmärtää.  :o  

Siinä vaiheessa kun  itsetyöskentelyllä pääsin  eroon siitä tilasta jossa en tuntenut itseäni arvokkaaksi ihmiseksi vaan ostin sitä ihmisarvon tunnetta kiltteydellä ja kynnysmattona olemisella, sain kommentteja omahyväisyydestä siitä että en suostunut enää tekemään palveluksia jatkuvasti itseni uuvuttaen tai suostunut kynnysmatoksi ja myötäilemään muiden mielipiteitä vain hyväksyntää ostaaakseni. Sen vuoksi tuo on varottava sana minulle ja haluaisin kuulla miten sinä sen käsität. 'Itseriittoinen' oli toinen silloin viljelty sana niiden taholta, jotka eivät enää voineet käyttää minua palvelijana tai kynnysmattona. (Näillä tunnutaan välillä tarkoittavan samaa.)

 Jokainen on tavallaan 'omahyväinen' - ja hyvä niin - niissä asioissa, joissa ei ole faktoja vaan jotka ovat mielipidekysymyksiä. Ja jokaisen tulisikin olla omahyväinen siinä mielessä, että rakastaa itseään terveellä tavalla niin, että se oma ihmisarvon tunne ei ole kiinni toisten palvelemisesta tai heidän kehuistaan, tai suorituksista, ulkonäöstä tai mistään muustakaan.

Minun kirjoittamat viestit on kaikki tallella. En ole poistanut, enkä muokannut niitä. Yleensä teen muokkaukset miltei saman tien, en päivien viiveellä.
Joten niitä voi tutkia/tulkita ihan vapaasti.

Selasin itse viestejäni jonkin matkaa taaksepäin. Tilastollisesti iso osa tekstejäni liittyy muuhun, kuin Ekleen. Se on fakta.

Ei Ekle ole minua luokanut, enkä koe kantavani kaunaa. Enkä todellakaan haluaisi vääntää hänen kanssaan. Provosoidun herkästi, ei muuta. Siksi viestien skrollaaminen on mielestäni hyvä apu. Jos olen ilmaissut, etten toivo kommenttejaan, niin onko kirjoituksiani ihan pakko kommentoida? Keskustelua syntyy muutenkin. Ja taso pysyy paljon miellyttävämpänä.
Mielestäni se ei ole kohtuuton pyyntö. Ja itselläni on oikeus olla lukematta - tai lukea - ihan miten itse parhaaksi näen. Ehkä sitä tekee muutkin, eivät vaan kerro ääneen.

Minä olen mennyt jo niin sekaisin kaikesta että vittu nyt oikein roppakaupalla mieluiten angstia, vääntöä ja pikkutarkkaa selontekoa ja analysointia kehiin, kyllä se pikku pilkku sieltä lötyy  8) ;D
Let it go, both of you..

ÄÄÄH, ei jaksa  ;D



Ihan OT, mutta sulla ja mulla on näköjään ihan sama määrä viestejä.
Merkki herralta?  :2funny:

Yeah! Prkl.. kaikki natsaa just tänään  8) :smitten:

Nyt käydään armottomaan kilpaan - kumpi voittaa  :D ;D

Palaan tuonne hieman taaksepäin. Koskaan ei ole liian myöhäistä.  ;)

Siis yhteisössä tapahtuva ärsyttävyys:
Yepin kertoma kuvio on niiiin tuttua. Marttyyrinviittoja ja narsistista vallankäyttöä... Toki olen itsekin sovittanut marttyyrin viittaa päälleni. Siinä vaiheessa kun ymmärrys loppuu ja tulee uhriutunut olo.  ;D Mutta en pidä sen tuomasta harhakuvasta: ikään kuin olisin ulkopuolisten olosuhteiden uhri. Itsehän minä olen tässäkin kuviossa ollut mukana. Jos en olisi liian joustava, minua ei voisi hyväksikäyttää. Minulla vaan on sellainen omituinen harha, että yhteisön eteen tehdään parhaansa ja silloin kaikki hyötyy. Ja varmaan näin onkin, MUTTA jos joukossa on enemmän tai vähemmän omaneduntavoittelija, laiskuri, marttyyriksi kääntyvä hyväntekijä tai esimerkiksi ihminen joka on aina oikeassa ja jonka sana on laki, niin homma pissaa.

Ihmettelen tässä, että mitä minun pitäisi muuttaa itsessäni, jotta en alistuisi jatkossa hyväksikäytetyksi? Jotta voisin toimia yhteisössä rakentavasti, mutta uhrautumatta liikaa? En edes hae arvostusta tekemisilläni, joten siitäkään ei pitäisi kengän puristaa. Itsearvostukseni on nykyään hyvällä mallilla. Ei ole ollut aina. Koen olevani nykyään samalla tasolla kaikkien kanssa, jopa tämän tyrannin, jota ennen katsoin jopa ylöspäin. (Sanavalinnasta päätellen taidan katsoa häntä vähän alaspäin tällä hetkellä...) Minulla ei ole enää nykyään syytä miellyttää tai nöyristellä. Ainoa asia, minkä keksin mahdolliseksi syyksi tälle ylisinkumiselle, on lojaalius tätä (entistä) yhteisöä kohtaan ja vastuunkantaminen. Joo, minussa on skorpparia... Jos ja kun lähden tästä, tämä ex-yhteisö joutuu pulaan. Tiedän, etten todellakaan ole korvaamaton, mutta se ei vaan näissä olosuhteissa jää näkymättä ulkopuolelle kun nostan kytkintä ja lähden. Ne näkymättömät 20 asiaa, jotka nyt teen muiden puolesta (oman tonttini lisäksi) tulevat näkyville kun en enää niitä tee. Ennen kuin ne osataan delegoida muille, se näkyy ulospäin, voi jopa aiheuttaa joitain vaaratilanteita. Ja todennäköisesti, motivaatio-ongelmien vuoksi, osa jää levälleen määräämättömäksi ajaksi. Ei hyvä. Se surettaa. Tämän vuoksi koitan pitää koko paletin kasassa, oman terveyteni kustannuksella. Joo, pikkasen ärsyttää.  >:(


Ilmeisesti astologisella puolella on ollut aika mukavia kuvioita, jotka ovat jo elokuun lopulta asti tuoneet naaman eteen kaikkea kivaa, mitä on ollut kytemässä pinnan alla. Ja ilmeisesti homma jatkuu edelleen. Mukavaa.

Asioiden lokeroiminen ja yksinkertaistaminen voi auttaa hahmottamista, mutta itse en tykkää ajatella asioita niin yksinkertaisiksi, kun ne eivät kuitenkaan usein ole. Ihmisellä on oikeus olla esimerkiksi ehdoton ja mustavalkoinen, vaikka nämä eivät olekaan mitään synnynnäisiä ominaisuuksia. Ihmisillä on oikeus olla erilaisia. Mutta ei se tarkoita, etteikö toisaalta voisi joustaa jonkin verran, jos sitä kautta sosiaalinen hyvinvointi säilyy, ilman että kyseessä on mikään perustavanlaatuinen itsestään luopuminen tms. Mutta ei siihen kuitenkaan ole mitään pakkoa, se on oma valinta. Aina ei edes huomaa kaikkea eikä tajua valita, eikä silloin kuitenkaan ole mikään itsekäs sika. Se on vain sitä ihmisten erilaisuutta.

Ihmisten tekstien suodattamisessa auttaa minulle ainakin se, että kun oppii hieman tuntemaan niitä asioita mitkä kellekin ovat tärkeitä ja merkityksellisiä, silloin helposti ymmärtää miksi joku reagoi johonkin tiettyyn aina tietyllä tavalla tai puhuu jostain asiasta vain aina siitä yhdestä näkökulmasta. Eikä se tarkoita, ettei tämä ihminen ymmärtäisi myös muita näkökulmia olevan (useinmiten, onhan niitä hyvin jyrkkiäkin ihmisiä olemassa), tuo jokin näkökulma vain sattuu hänelle olemaan tärkeä ja merkityksellinen. Aluksi voi uuden tuttavuuden kohdatessaan ärsyyntyä, mutta jos näin foorumillakin availee omia taustojaan vähäsen, niin auttaa heti ainakin mua ymmärtämään paremmin. Tulee se inhimillisyys siihen mukaan.

Hankalinta on silloin, jos narsistisia piirteitä omaava vallankäyttäjä marttyyriviittoineen käyttäytyy ulospäin hyvin. Hän saattaa esittää puurtavansa yhteisön hyväksi. Silloin tuntuu, että häntä ei julkisesti kyseenalaistaa, koska hän on moitteeton. Kulisseissa tapahtuukin sitten kaikenlaista.

Olisi kiva oppia sanomaan selkeästi ja jyrkästi mitä ajattelee. Pitää puoliaan niin, että oma voima säilyy, ja samalla säilyttää toisen "kasvot".

Onkohan muuten tähdet jotenkin sopivasti viturallaan? Nyt tuntuu pienissäkin yhteisöissä, kuten luokkatoimikunta, kuohuvan. Hernekeittoa pukkaa nenistäkin, eikä vain urheiluseurojen soppatykeistä.

Muistaakseni tähtien viturallaan olo liittyi asioihin joita ei vain kertakaikkiaan pysty enää jatkamaan. Eli ennen on painanut villasella ja sinnitellyt, mutta nyt siihen ei enää kykene. Muutoksia, muuttoja, liittoja ja liittojen hajoamisia. Uusia kohtaamisia ja heihein sanomisia. Sellasta kivaa.

Ja nimenomaan: ulkokultaisesta narsissipiirteisestä on kyse. Ilme muuttuu sekunnissa ystävälliseksi ja jaloksi, mutta sitä ennen on voinut raivota kuin heikkopäinen. Hämmästyttävä taito. Oikein ihmetyttää miten se on mahdollista. Ja hän näkee narsistin jossain toisessa mutta ei tietenkään itsessään...

Joo, ehkä tämä terapioiminen riittää tältä päivältä. Tarvii tehdä jotain muuta ja rentouttavaa ettei mene yöunet. Mutta on tämä ollut hyvä päivä, vaikka en mitään järkevää saanutkaan aikaiseksi.  :) Tänään oli pääntuuletuspäivä.  :laugh:

Esim.  :oinas: -  :uranus:   :aspect_squ:   :kauris: -  :pluto:     :o ???

Tuo kuvio (siis Ur sqr Plu) lienee muutaman kerran "aiheuttanut" mm. pörssiromahduksen...

(edit) Muutama päivä sitten näin eka kertaa elämässäni, kun joku lyödään "kanveesiin" ihan
kotikylän keskustassa.

Ja eilen puukotettiin neljää ihmistä Oulussa. Vähän on sellainen kutina, että jopa vuoden 1918 tapahtumien toisinto saattaa olla nupullaan, ja kriisiytyä muutaman vuoden kuluessa...

 :-X

Alitajunta kypsytteli yöllä kaikenlaista ja aamulla putkahti tulos ulos. Tämä on viesti josta luultavasti tulee paskaan niskaan ja tämä täytyisi jonkun muun sanoa kuin minun luultavasti, jotta Yep (jos tämä siis on se syy, voihan olla ettei ole, en ole telepaatti) tai kukaan muukaan minuun tästä syystä ärsyyntynyt saisi tästä mitään irti, mutta ehkä joku toinen saa vaikka vuosia myöhemmin vanhaa ketjua lukiessaan. Tämä EI ole tulkintaa kenenkään teksteistä sinänsä, vaan teoria eräästä syystä miksi ärsytän ja tämä perustuu omakohtaisiin kokemuksiin aika paljon. Esitän tämän palasina,  koska tämä on päättelyketju:

Ärsyynnymme, suutumme ja tunnemme inhoa kun havaitsemme toisissa ihmisissä niitä asioita, jotka olemme itsessämme kieltäneet ja tukahduttaneet tai joiden potentiaaliakaan itsessämme emme halua huomata. Nämä puolet muuttuvat meissä varjoiksemme, joiden potentiaalia emme tunnista itsessämme, mutta jotka aiheuttavat meissä voimakkaan reaktion kun näemme niitä muissa ihmisissä. (Hyvä kirja asian tunnistamiseen ja siitä eroon pääsemiseen: Tunnista varjosi, tunne itsesi. Löytyy kirjastosta.)

Anno kirjoitti omassa aiemmassa viestissään siitä, miten kestää sietää ja jaksaa kunnes kuppi täyttyy ja menee nurin, miten uhrautuu ja väsyy jne. ja Yep komppasi omassa viestissään kokeneensa samaa.

Liian kiltti ihminen, tai kynnysmatoksi joutuva, tai sellainen joka jaksaa ja uhrautuu loputtomiin kunnes kuppi menee nurin, joutuu tukahduttamaan itsessään tai kieltämään potentiaalin seuraavilta asioilta: Terve omanarvontunto, terve omien rajojen suojeleminen ja omista mielipiteistä kiinni pitäminen (silloin kun kyse on niistä mielipiteistä joita ei voi faktoilla perustella, esim. tykkääkö maksalaatikosta vai ei. Se onko maa litteä on sitten erilainen asia.)

Kun tällainen ihminen näkee näitä ominaisuuksia toisessa ihmisessä, tai hänen teksteissään, tottakai ne ärsyttävät. Ja niille voi antaa uusia nimiä niin, että omanarvontunto näyttäytyykin omahyväisyytenä, terveiden rajojen suojelu itsekkyytenä jne.

Minun teoriani on, että ärsytän Yepiä näiden 'omahyväisyys ja asenne' aspektien kautta juuri sen vuoksi että jos kerran hän on joutunut kuppi-täyttyy-ja-menee-nurin tilanteisiin, hän todennäköisesti on tukahduttanut itsessään niitä minussa näkemiään ominaisuuksia. Mutta voi olla että tämä ei ole syy, korostan että tämä on puhtaasti teoria.

Olen itse ollut myös liian kiltti ja ostanut hyväksyntää raatamalla yhteisön eteen jne. Tiedän miltä se tuntuu ja tiedän, mitä itsessään joutuu kieltämään jotta niin voi tehdä. Tiedän kokemuksesta myös sen, että sitä omaa toimintaa tuli silloin perusteltua kiltteyden hyveellisyydellä ja uhrautuvuuden glorifioinnilla epäitsekkyydeksi. Oma asenne terveitä rajojaan ylläpitäviin ihmisiin oli aika lailla sama kuin Yepin asenne minuun nyt. He tuntuivat omahyväisiltä, itsekkäiltä ja toisista piittaamattomilta.

Minä en kuitenkaan todellisuudessa ollut epäitsekäs ja uhrautuva, koska kyse oli kaupankäynnistä: Ostin sisältä puuttuvaa omanarvontuntoa uhrautumalla yhteisön eteen, tekemällä loputtomiin palveluksia itseni uuvuttaen, myötäilemällä muiden mielipiteitä hyväksyntää ostaakseni ja sietämällä vaikka mitä. Luulin myös vilpittömästi että kyseessä todella on positiivinen kiltteys ja epäitsekkyys joka olisi toivottavaa kaikille. Ja aina välillä sitten kuppi täyttyi ja meni nurin jonkun ihmisen suhteen juuri sillä tavoin, kuin Anno omassa viestissään kirjoitti.

Sitten vuonna 2000 kun olin kriisiytynyt ja alkanut toipumiseni, ymmärsin että kaikki tuo kiltiltä näyttävä toimintani ei ollut epäitsekästä ollenkaan, olin tarvinnut sitä korvaamaan sisältä puuttuvaa omanarvontuntoa hakemalla hyväksyntää ja kehuja liian kilttinä olemisella ja kynnysmattoilulla. Toipuminen kesti vuosia ja hienosäätö jatkuu varmaan loppuelämän, mutta se oli parasta mitä minulle on ikinä tapahtunut.

Nykyään se omanarvontunto, ihmisarvon tunto on sisälläni sellaisenaan - jokainen ihminen on yhtä arvokas vain sen vuoksi että on ihminen, siihen ei vaikuta mitkään omat suoritukset, muille tehdyt palvelukset, kiltteyden määrä tms. Niinpä minun ei tarvitse enää tukahduttaa omien rajojen suojelemista ja omista mielipiteistä kiinni pitämistä ostaakseni niin muiden hyväksyntää. Eikä kuppi mene enää nurin, eli ihmiset eivät ärsytä, vain yksittäiset teot saattavat tehdä sen hetkellisesti. Tämä paistaa minusta luultavasti kipeänkin selvästi niille, jotka vielä niin tekevät. Ja kun se psykologinen lainalaisuus on se, että itsessä tukahdutettuja asioita inhoaa kun niitä näkee muissa, on luonnollista että jotkut ihmiset ärsyyntyvät minusta kovastikin.

Siinä ei ole perää ettenkö koskaan katsoisi peiliin kun saan tämäntyyppistä palautetta. Minä nimenomaan teen niin, minua nimenomaan askarruttaz miksi jotkut ärsyyntyvät minusta, mutta toiset eivät. Siksi minä näitä pohdiskelen, haluan olla kiltti muille ihmisille, mutta en sillä tavalla jolla ennen olin ja joka johti siihen kupin nurin menemiseen aina silloin tällöin.

Tämä viesti ei siis ole tulkintaa tai rivien väliin lukemista kenenkään viesteistä vaan teoria joka perustuu omaan kokemukseeni sekä liian kilttinä muiden myötäilijänä olemisesta, että siitä toipumisesta. Ja jos tällä ei ole mitään tekemistä sen kanssa että Yep ärsyyntyy minusta, ehkä tästä on sitten iloa jollekulle muulle vuosien päästä, sitten kun kukaan meistä ei enää lue tätä palstaa.

Kaikella vilpittömyydellä ja rakkaudella kirjoitin ylläolevan, jonka alitajuntani yön aikana työsti.  :smitten:

En Solnishko osannut sinulta odottaa telepatiayrityksiä. Pieleen meni, kuten aina menee kun joku yrittää.

Minä en koe mitään erityisempiä negatiivisia tunteita Yepiä kohtaan, sana vihanpito ei ole oikea kuvaamaan mielentilaani. MInä olen aina kiitollinen ihmisille, jotka eivät syystä tai toisesta pidä minusta, sillä he opettavat minulle koko ajan lisää itsestäni ja muista ihmisistä.

MInä en kuitenkaan aio rajoittaa itseäni sillä, että en kommentoisi jotain Yepin viestiä, jos sen viestin tekstisisältö on sellainen että aihe kiinnostaa. Eihän Yepkään tehnyt niin, koska Amma oli hänen mielestään kiinnostava ja yleismaailmallinen aihe. Kunnes sitten taas teki. Miksi minun pitäisi pomppia sen mukaan, että yksi kirjoittaja vuoron perään haluaa minun kanssani dialogia ja sitten yhtäkkiä ei halua että kommentoin hänen tekstejään.

Entäs sitten kun tulee aihe, joka kiinnostaa minua kovasti ihan omista syistäni jolla ei ole mitään tekemistä Yepin kanssa? Jos joudun rajoittamaan kirjoittamistani - joka keskittyy vain niihin tekstisisältöihin kun 90% ihmisten kommunikaatiosta ei ole täällä nettimaailmassa saatavissa - voisin yhtä hyvin lopettaa kokonaan.

Kiitos taas kerran Ave. Tuo kiteyttää aika hyvin syyn miksi kirjoitan juuri siitä näkökulmasta kuin kirjoitan ja aina niistä samoista asioista.

1990-luku oli elämäni kauhein, melkein tapoin itseni liialla uhrautumisella ja toisten eteen työskentelyllä. Kun aloitin toipumiseni vuonna 2000, minulle tärkeimmät asiat ymmärtää ja ne jotka auttoivat minua toipumaan itse asiassa yllättävän nopeasti olivat nämä:

Kiltteyttä on kahdenlaista, sellaista jolla ostetaan hyväksyntää ja omanarvontuntoa ja sitten sellaista joka vain tulee sisältä itsestään.
Terve omanarvontunto tulee sisältä ilman minkäänlaista suorittamista, muiden hyväksyntää tai itsen vertailua muihin.
Aiheutamme kaikki omat tunteemme omilla ajatuksillamme, kukaan muu kuin me itse ei ole vastuussa tunteistamme.

Siksi minä näistä puhun, että ilman tuon tiedon kohtaamista ja soveltamista omaan elämään olisin nyt katuojassa, suljetulla osastolla tai kuollut.

Kauanko tuo kuvio kestää?

Olen myös surullisena seurannut kehitystä, toivottavasti ihmiset jotenkin heräisivät ennen isompaa katastrofia. Eniten minua huolettaa uusnatsien aktivoituminen. Eikö toisesta maailmansodasta opittu mitään?

Muistaakseni se on eksakti neliö viimeisen kerran vuonna 2015 tai 2016...

(edit) Jep, 2015 alussa!?

Kiitos tiedosta. On siis pidempiaikainen transiitti.

Meitsiä ainakin ärsyttää aika vatusti, jos se pörssiromahdus tulee jo ensi viikolla
Jenkkilän velkakattokiistan vanavedessä...

 ::)

Jos näin käy, se vaikuttaa monen elämään. Ja kun raha loppuu/vähenee se nostaa pintaan voimakkaitakin agressioita. Ja epätoivoa.
Kun valtaapitävät eivät osoita ymmärrystä, se voi synnyttää mellakoita.

tämä kuvaa hyvin tilannetta Suomessa;
http://www.hs.fi/paivanlehti/kulttuuri/My%C3%B6t%C3%A4tuntovaje+kuriin/a1381207186412?jako=37e3d497fb1dd9767f7b81e74e2c7889

Valitettavasti kyseessä saattaa olla evoluutioon ja aivojen kemiaan liittyvä ilmiö,
jolle yksilö ei kertakaikkiaan mahda mitään.

 Ihmisestä voi tulla psykopaatti vaikkapa aivovaurion seurauksena. Äkkirikastuminen
voi aiheuttaa useimmille "kemiallisen aivovaurion", joka vie ihmistä psykopatian
suuntaan empatia-akselilla.

 Empatian odottaminen rikkaalta
ihmiseltä voi olla vaikka verrattavissa siihen, että odottaa rakastuneen ihmisen
lakkaavan ajattelemasta rakastettuaan. Tai sitä, että suomenruotsalaiset teinit eivät
kailota ratikassa kovalla volyymillä osoittaakseen lingvististä ylemmyyttään.

 Toki poikkeuksiakin löytynee melko paljon...

Kiitos Eklektikko, alitajuntasi työstämisestä ja vielä sen tuloksen kirjaamisesta tänne.  :) Ihan täyttä asiaa oli ja resonoi ilkeästi... Olen ollut kovasti sitä mieltä, että tämä "toisissa näkee omat piilotetut puolet" ei pidä taysin paikkaansa. Ainakaan omalla kohdallani. Olen vain yksinkertaisesti ärsyyntynyt itsekkyydestä ja ajattelemattomuudesta ja piste. Itse en ole itsekäs tai ajattelematon, mutta ehkä minun tavallaan pitäisi olla. Terveellä tavalla. Jotenkin vaan tuo "laumakäytös" istuu lujassa. Ennen se on ollut elinehto, yhteiseen hiileen puhaltaminen. Jos olisin lähtenyt sooloilemaan edellisessä elämässä, se olisi ollut itsemurha. Heh... Tavallaan niin tapahtuikin. Voi jestas...
Tämä on nyt kyllä niin monitasoinen juttu että ihan hirvittää.

Mutta joo, palaan tähän elämään... Terve itsekkyys... Olen edelleen sitä mieltä, että olen oman arvoni tunteva, enkä alistu toisten käskyvallan alle, MUTTA ehkä se onkin vain 80%:sta. Eli tavallaan olen, mutta jossain asiassa en olekaan. Olen vienyt homman melkein maaliin, mutta en täysin. Ja siksi koen, etten hae esim. hyväksyntää. Mutta kuitenkin pahin asia, minkä tämä yksi henkilö on antanut ymmärtää, on ollut se, että hän ei näe nykyistä minääni. Hän ei näe, etten ole enää kynnysmatto. Hän ei näe, että olen yhtä arvokas kuin muut. Hän ei näe, että olen täysin eri ihminen kuin silloin kun tapasimme. Mitä väliä sillä on, ettei hän näe?! Sitä väliä, että haluaisin ilmeisesti hänen näkevän. Miksi? En ole käytökseltäni kynnysmatto. En nöyristele hänen edessään millään tavalla. Katson häntä tasavertaisena. Silti hän näkee minut jonain muuna kuin mitä oikeasti olen. No okei... Hänkin voi nähdä minussa jonkin varjopuolensa.  :) Siinä voisi olla jotain tolkkua. Tämä hänen "vääristynyt" näkemisensä tai tulkintansa minusta on loukannut jostain syystä. Jos hän olisi antanut ymmärtää, että näkee minussa maksullisen naisen, en olisi pillastunut. Olisin voinut närkästyä, mutta en olisi pillastunut. Se ei olisi ollut totta ja sillä selvä. Mutta tämä vähättelevä suhtautuminen minuun, se iski sydämeen.  :( Ehkä tai joo vieläkin suhtaudun vähätellen itseeni.

Myönnän löytäväni itsestäni sellaisia pieniä rippeitä alemmuudesta, kuten aikani arvostamisen vähättely. Ihminen, joka ottaa törkeää liksaa saa niskakarvani pystyyn. Kohtuus hei kaikessa. Minä tekisin murto-osalla siitä kuin joku itsekäs ja ahne kakkapää. Että kehtaavat.  ;D Esimerkkinä näkijä, joka ottaa 100€/käynti. Miksi 50-60€ ei riitä? Because he/she can! Törkeetä.  :tickedoff: Rahastaa ihmisten hädällä. Mä tekisin varmaan 40-45€/käynti... Tai ehkä 30€:lla, jos olisi alle tunnin vastaanotto. 20€ on jo liian alhainen, koska alvitkin (ilmeisesti) lähtee pois. Joo... hävettää. En arvosta aikaani tarpeeksi.

Tällaista pientä hienosäätöä olisi havaittavissa. *huokaus*

Mutta peilinä oleminen voi olla joskus ihan hauskaakin, ainakin minä yritän ottaa sen huumorilla kun eteeni osuu sellaisia ihmisiä jotka näkevät minussa jotain mitä en ole. Ja älkää rääkätkö itseänne henkisellä tiellä, jokainen meistä on aina hieman keskeneräinen ja harvoinhan me vedetään kaikki ihan tyylipuhtaasti. Sellainen kevyt ja salliva asenne on kaiketi sellainen sopiva tie  :)

Anno, itse olen ajatellut, että se jos toistuvasti ärsyyntyy toisissa jostain tietystä piirteestä, jos se nyt sitten on vaikka se omanarvontunto tai omahyväisyys (omahyväisyyshän tarkoittaa taas sitä että ei ole terveellä tavalla itsekäs, vaan kompensoi alemmuudentuntojaan tätä kautta, tätäkin siis varmasti ilmenee), että kyse on siitä ettei ole kokonaan hyväksynyt itsessään sitä itsekkyyttä. (Tavallaanhan voi ajatella, että meissä on sisällä olemassa kaikki piirteet kaikista ihmisistä, mutta päätämme toteuttaa niistä vain osaa.) Voi kokea olevansa terveellä tavalla itsekäs, mutta joku vanha joko jumittaa siinä yhä niin että paikka on herkkä (jossa ei ole mitään väärää, tämän korjaa aika, pitää antaa asioille aikaa korjaantua omalla painollaan) tai sitten ei kuitenkaan vielä hyväksy itsessään niitä ns. pimeämpiä ilmentymiä itsekkyydestä.

On inhimillistä, että on sellaisia kohtia mihin toiset pystyvät loukkaamaan ja mitkä ovat ei-niin-järkevällä tavalla herkkiä. Se kuuluu ihmisenä olemiseen ja kehitykseen, eikä kaikkea voi käsitellä nopeasti heti tässä nyt. Olet hyvällä tiellä kun pohdit asioita. :)

Lisäksi se, että kynnysmattoilija ja omahyväinen eivät lopulta ole kovinkaan kaukana toisistaan, vaan ovat itse asiassa yllättävän samanlaisia pohjimmiltaan, vain ilmenemistapa on erilainen. Jos esimerkiksi itse ajattelen hetkiä, jolloin käyttäytymistäni voi kutsua liialliseksi joustamiseksi, kun tunnustelen sitä hetkeä, ei voi sanoa että olisin ihanteellisen epäitsekäs tuolloin. On tässä vaikea pukea sanoiksi tätä miten, mutta nuo hetket ovat olleet elämässäni itsekkyyden suurimpia ilmentymiä. Koen, että noiden tilanteiden minä on sisimmältään yhtä raadollinen kuin omahyväisyyteen ongelmansa purkava verrokki. Pelottavampaa tässä vielä on se, että omahyväinen on selkeästi mulkku, mutta sisälleen kaiken patoava "hyväntekijä" on todellisesti epäluotettava ja vaarallinen.

Tämä on jotain mikä on pohdituttanut kovasti vuosien varrella. On asioita joiden on syytäkin ärsyttää, jopa toimenpiteisiin saakka, esim väkivalta tms. Olen tullut sellaiseen tulokseen lopulta, että se ero näkyy siitä ärsyyntyykö vain teosta, vai ärsyyntyykö koko ihmiseen. Jos hyväksyy itsessään potentiaalin samaan asiaan niin silloin on helppoa ärsyyntyä vain teosta ilman, että koko ihminen muuttuu omassa mielessä ärsyttäväksi. Tällöin se yksittäinen teko ärsyttää, mutta ei kamalasti ja se menee ohikin helposti, mutta koko ihminen ei sen perusteella leimaannu omassa mielessä ärsyttäväksi, vaan kun ärsyttänyt teko meni ohi/keskusteltiin/taijotain niin sen jälkeen homma alkaa taas puhtaalta pöydältä. Toki silti voi haluta ihan itsesuojelullisista syistä välttää jonkun seuraa, vaikkapa juopon, tai peliongelmaisen tai narkomaanin joka varastaa addiktionsa vuoksi kaiken mitä irti lähtee, mutta ei ärsyyntymisen vuoksi vaan ihan vai tervejärkisenä itsen suojeluna.

Tämä potentiaalinkin käsite hämää, ihmiset herkästi kieltävät että heissä on potentiaali ihan mihin vaan - vaikka murhiin ja pedofiliaan - jos olosuhteet heidän elämässää olisivat vain olleet tietynlaiset ja heille olisi tapahtunut tiettyjä asioita. Sitä se potentiaali tarkoittaa; että jos olisi tapahtunut vaikka asiat A, B ja C, niin minustakin olisi voinut tulla murhaaja tai pedofiili. Se että hyväksyn tämän, auttaa minua hyväksymään ihmisen vaikka tuomitsisin hänen tekonsa kuinka ankarasti tahansa.

Kun olen vihdoin saanut tämän asian tyydyttävälle asteelle asti pohdittua, niin nykyään kun jonkun joku teko ärsyttää, niin huomaan jo ärsyyntyessäni tai ihan heti sen jälkeen ajattelevani hänelle hiljaa mielessäni 'siunausta.' Jokin osa minua - ehkä tiedostamaton, koska tuo rupesi tapahtumaan ihan itsestään ja yllätyin siitä ja myös siitä että  mieleni rupesi käyttämään minulle vierasta kristillisävytteistä termiä - kokee vahvasti sen miten samanlaisia ja samassa veneessä me kaikki olemme täällä fyysisellä tasolla tätä elämän peliä pelaamassa. Niin minä sitten siunailen mielessäni kurakenkien penkille nostajia ja ison repun bussissa naamalle tyrkkääviä.  ;D

Tuo ihminen josta sinua ärsyttää ettei hän näe sinua sellaisena kuin tällä hetkellä olet: Halu että muut ymmärtäisivät on aika peri-inhimillinen, eritoten jos ihminen on itselle tärkeä - tämä oli ensimmäinen asia mitä tuli mieleen. Toinen on puhdas turhautuminen: Jos jollekulle selittää rautalangasta ja ratakiskosta jotain jonka pitäisi olla normijärjellä ymmärrettävissä, niin ihan varmana tulee turhautumista jos ei onnistu. Ja sitten voi olla että on vain vanhan olemassaolon tilan rippeitä, kuten itse pohdit.

Aina kun joku muu määrittelee meidät ulkopuolelta minkälaiseksi tahansa, he samalla kieltävät todellisen minämme ja kaikki muut potentiaalit kuin sen määritelmän. Se voi ärsyttää ihan semmoisenaan ja sen on syytäkin ärsyttää, siinä suojellaan nimenomaan omia terveitä rajoja! Kierkegaardia siteeraten: "Kun te määrittelette minut, te kiellätte minut." Tästä syystä puutun aina heti ja suorasanaisesti telepatiayrityksiin, niin tällä palstalla kuin netin ulkopuolisessakin elämässä.

Se mikä ilahdutti minua omassa toipumisessani oli vanha kunnon 80/20 sääntö: 80% työstä on tehty ensimmäisen 20% kuluessa koko toipumiseen kuluvasta ajasta ja se loput 20% vie sitten sen lopun 80% toipumisprosessiin kuluvasta ajasta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että olo helpottaa yllättävän nopeasti tasolle jolla elämänilo ja tasapaino palaa ja niitä loppuja hienosäätöjä voi sitten ihan rauhassa hioa vaikka koko loppuelämän. On aika tyypillistä että ne kipeimmät ja eniten elämää haittavat asiat tulevat käsittelyyn ensin, joten loppuja voikin hioa pikkuhiljaa. Tuli mieleen siitä että mainitsit tuon 80% viestissäsi - ehkä se on juuri tämä juttu.  :)

Tulipa näin mieleen yksi esimerkki millä tavalla omahyväinen ja aina joustava ovat samanlaisia: molemmat tulkitsevat kaiken ja ehkä liikaakin oman napansa kautta, etsivät kaikesta jotakin negatiivista kohdistuvaksi juuri omaan itseen. Tuossa siis ehkä jotakin siitä ytimestä mitä yritin ajaa takaa.


Mutta sitten toisaalta näissä jutuissa on aina myös se, että kaikkia ihmisiä ei aina vain pysty ymmärtämään tai ei vain pysty tulemaan toimeen, eikä siihen oikein mikään auta ja turha kuitenkaan itseään ruoskia siitäkään, että olisi nyt sitten jotenkin huono ihminen kun ei osaa ymmärtää. Omassa elämässäni onneksi olen pystynyt minimoimaan tällaisissa tilanteissa kanssakäymisen, enkä ole joutunut vuosiksi jäämään olemaan tekemisissä omien energioideni kanssa yhteensopimattomien ihmisten kanssa. Pitää sen verran olla armollinen itselleen, että jos tulee lukko vastaan, niin se tulee ja on ihan oikein lähteä pois. Lyhyen aikaa hommasta selviää kohtalaisen kivuttomasti, kun pistää sellaisen toisen kanssa yhteensopivan roolimaskin päällensä ja hoitaa vain pakolliset jutut. Antaa hänen elää omaa elämäänsä ja minä elän omaani.


muok. ja jos kyseessä on esim. jouruileva henkilö, aiheuttaa se aina sitä huonoa fiilistä kun saa tietää jostakin peestä mitä on levinnyt, mutta etukäteen en itse enää jaksa miettiä koko asiaa. En halua edes tietää. Vältän kertomasta henkilölle mitään henkilökohtaista, mutta muuten, tiedän itse jos olen ok ja reilu, ja jos juoruilija saa porukan käännettyä siitä huolimatta mua vastaan, niin en vain jaksa alkaa selvittelemään niitä sotkuja vaan lähden pois. Olkoon. Voishan sitä niinkin ajatella, että juoruilija ansaitsisi joskus saada naamallensa, jotta oppisi, mutta ei se vain ole minun asiani. Ei ihan totta ole minun tehtäväni pelastaa kaikkia ihmisiä ja yhteisöjä tässä maailmassa. Jääköön se tehtävä niille, jotka siihen jaksavat ryhtyä.

muok muok. Taitaapi olla tuossa sellainenkin, että jouskari kun olen, tulielementin ihmiset ovat aika suoraviivaisia toimissaan. En ruve antamaan itsestäni sellaisissa tilanteissa, joissa sitä ei arvosteta tai ansaita. Näkyy se jouskari enemmän tuossa kuin kala. Muut elementit sitten toimivat luontaisesti eri tavalla..

Ave:
Minä en minimoi kanssakäymistä vaan pikemminkin käytän näitä ärsyttäviä asioita tekeviä (vain tekeviä - ihmiset eivät ole ärsyttäviä, vain ne teot!) ihmisiä tyyneyden harjoitteluun ja sen harjoitteluun etten omilla ajatuksillani heidän sanomisistaan tai tekemisistään aiheuttaisi itselleni niitä negatiivisia tunnetiloja. Sitähän sanotaan että vaikeat (miten sen sitten tulkitseekaan) ihmiset ovat meidän suurimpia opettajiamme ja että aina kun joku saa meidät negatiiviseen tunnetilaan, häntä pitäisi kiittää siitä että hän näytti meille taas yhden napin itsessämme, jota painamalla meistä saa automaattireaktion. Niitä automaattireaktioita ei saa ikinä itsestään pois, jos joku ei näitä nappeja painele. Samalla tavoin olen kiitollinen niille myös, joita ärsytän koska he opettavat minulle lisää myös siitä millaisia paineltavia nappeja muista ihmisistä löytyy.

Tämä tietysti tekee minusta vielä ärsyttävämmän sen vuoksi, että jaksan jatkaa jostain jauhamista jonkun kanssa vaikka hamaan ikuisuuteen, kun se on vain mielenkiintoista ja kasvattavaa minun mielestäni. Ja tätä luullaan sitten vaihtelevasti suuttumiseksi, oikeassa olemisen tarpeeksi, jyräämiseksi ja vaikka miksi. Mutta kiitokset kaikille näille ihmisille.  :smitten:

Ääritilanne tästä on narsisti ja narsistin uhri: Nykykäsityksen mukaan he ovat hyvin samankaltaisten olosuhteitten samalla tavalla vahingoittamia, mutta ovat vain reagoineet niihin olosuhteisiin erilaisilla tavoilla, ovat siis saman kolikon kaksi eri puolta.

Ekle, voishan sitä tosiaan tuohon käyttää  ;D , mutta mulla ei vain jaksaminen ja energiat riitä, kun se palautuminen kestää aika kauan jos on päästänyt tilanteen liian pitkälle. Kaikkien kanssa kun ei synny sitä ilmaa puhdistavaa kliimaksia missään vaiheessa, sehän tietenkin olisi se kaikkein ihanteellisin oppivaihe. Mutta ehkä joskus tulevaisuudessa jaksan kokeilla.  ;)

No tän kun ottaa kevyesti itsensä kasvattamiseen niin ihan ok jos virtaa riittää mutta itselleni tuli myös mieleen sellainen seikka että sitä voi kasvattaa itsensä niin tefloniksi että mikään ei tartu tai tunnu missään tyyliin myös kostamiseen. Että kostaa kaikille epäsuorasti kun on satuttanut ja enää kukaan ei pysty satuttaa tai aiheuttamaan negaa itsessäni.

Ja tulipa muuten vielä näin mieleen tuosta mitä edellä kirjoitin, että pahimpina alemmuuskompleksivaiheinani tosiaan heiluin uhrautumisesta omahyväisyyteen edes takaisin etsien sitä "oikeaa" tapaa olla ja selvitä. Tuon tiedostaminen ehkä eniten auttaa ymmärtämään sitä, ettei uhrautuminen (ainakaan omalla kohdallani) ole ollut mitenkään epäitsekästä, jos kerran samassa hetkessä hetken päästä olen voinut olla ylimielinen ja omahyväinen! Ja pakkohan se on tunnustaa, etten vieläkään ole tässä suhteessa mitenkään ihanteellinen, mutta koen elämäni olevan tasapainossa, ja se riittää.

Merkittävä pointti tämä, jota kannattaa miettiä itsekseen, sitä kun ihminen osaa olla itse itselleen mestarihuijari. Kaiken voi aina naamioida ties minkälaisten asioiden alle. Toisaalta taas se on se oma tasapaino, mikä kannattaa pitää siinä ohjaavana tekijänä, sillä ei niitä kaikkia syvimpiä aina edes tarvitse tonkia. Sen tonkimisen aika voi tulla joskus tiettynä hetkenä, kun sille on tarve, tai ei koskaan. Joskus voi olla hyväksikin sellainen vaihe elämässä, jolloin suhtautuu vähän etäämmin asioihin, oli siellä taustalla sitten mitä tahansa.

En ole edes kynnysmatto-aikoinani koskaan kostanut mitään kenellekään, se ei ole minun juttuni, en ole ymmärtänyt sen pointtia oikeastaan koskaan. Jokin sisäinen ääni vaan on aina kertonut ettei kannata, ei hyödytä, eikä edes helpota oloa ollenkaan. Niinpä en ymmärrä ylläolevasta juuri mitään.

Teflon tarkoitaa sitä minulle, että en aiheuta itse itselleni negatiivisia tunteita omilla ajatuksillani toisten tekemisistä/sanomisista. Tämä tarkoittaa että pystyn suhtautumaan asioihin ja ihmisiin katkeroitumatta ja tyynesti.

Olen myös täysin tietoinen siitä, että kaikki aika kamalatkin (en viitsi edes kertoa, Alibista löytyy vastaavaa jos kiinnostaa) kokemukseni tässä elämässä on sieluni ihan itse tilannut jotta oppisin sen mitä olen oppinut ja/tai ovat olleet karman takaisin maksamista tai molempia yhtä aikaa. Katkeruuskin on sen vuoksi täysin vieras tunne nykyään. Silloin kynnysmatto-aikoina kyllä pohdin itsekseni 'miksi juuri minä, mitä minä olen oikein tehnyt tämän ansaitakseni' mutta abstraktina pohdintana, eli ei ollut keneenkään henkilöön kohdistuvaa katkeruutta, universumiin vain jollain tavoin. Ja se tietysti haihtui kuin tuhka tuuleen hengellisen heräämisen jälkeen, kun tajusin em. asiat kokemusten tilaamisesta ja karmasta.

Rakkaimmat sielut ottavat kannettavakseen ne raskaimmat roolit ihmiseksi inkarnoituneina, sanotaan.

Silloin kun tämä loukkaantumiseni tapahtui, olin kahden vaiheilla. Tiesin että voin valita 2 eri näkökulman välillä ja koinkin ne molemmat: sielun näkökulman ja mielen näkökulman. Jotenkin vaan se mielennäkökulma oli niin herkullinen, etten voinut vastustaa siihen hyppäämistä. Se kutsui kuin seireeni. Draamaa ja vahvoja tunteita (lähinnä pääni sisällä). Kait minä ajattelin, että voin käväistä mielen tunteissa ja palata sitten sielun näkökulmaan, mutta kävikin niin, että en päässyt takaisin. Jäin jumiin ja mitä enemmän aikaa kului ja solmu oli selvittämättä, sitä enemmän jumiuduin. Siihen sitten hieman lisätaakkaa sinkumisesta ja hupsista keikkaa. Kuppi nurin. Joo... mutta tämäkin on koettu edellisessä elämässä, jonka toisintoa tavallaan elän. Silloin meni ketuiks, nyt on uusi yritys. Samoja teemoja, vaikka näyttämö on täysin toinen. Älä hukkaa itseäsi. Se on se juttu. Ja hups lipsahdin.  ;) Taas.

Oletteko muuten huomanneet sellaista, että musiikki ikäänkuin vetää takaisin tasapainoon? Sellainen musiikki joka on jotenkin erityisen ihanaa omille korvilleen.

Mun tarvii tehdä yhteenveto mun kehityskohteista vaikka viikonlopun aikana ja kaivaa esiin asioiden juuret. Perimmäiset syyt. Monta vuotta tässä on jo kaiveltu, ja jonkin aikaa on ollut jo hyvinkin seesteinen olo. Tulikin sitten aika yllätyksenä, että vielä löytyy sellainen juuri, mikä on jäänyt huomaamatta. Tämä juuri on ollut ilmeisesti tooosi syvällä. Ja se nimenomaan liittyy tähän yhteen ihmiseen, joka aikoinaan oli tärkeä. Jos tätä ihmistä nyt verrataan suureen opettajaan, haluan nostaa keskarin pystyyn. Minun mielestäni hän on pahasti sivuraiteilla ja on hukannut oman itsensä. Hän voisi olla jotain suurta, hänellä on siihen potentiaali, mutta hän ei käyttäydy niin. Olen pettynyt häneen sydänjuuriani myöten. Mutta ehkä hän on yhtä suossa kuin minäkin, tai enemmänkin. Mun pitäisi oikeastaan olla myötätuntoinen... (ja joustava) ;) Olenhan minä itsekin ollut (varsinkin edellisessä elämässä) ihan hukassa. Itseasiassa olen ollut ihan totaalisen hukassa silloin. Ehkä hän muistuttaa minua siitä hukassa olemisesta ja tavallaan auttaa minua nyt valitsemaan hukkatien ja tasapainon välillä. Painelee nappuloita. Minä sitten päätän, että lähdenkö hukkaan vai jatkanko navigoimista.

Tiedän eläväni juuri tällä hetkellä elämäni ratkaisevimpia hetkiä. Eksyminen edellisessä elämässä johti näyttämöltä poistumiseen, joten peli oli siltä osin menetetty. Nyt tässä elämässä kertaan samoja teemoja ja juuri nyt on se ratkaiseva hetki käsillä, eksynkö vai muistanko itseni? Että sillä lailla.  :)

Se 'suuren opettajan' osa on sille toiselle sielulle raskas paristakin syystä: Koska ei kukaan ihminen jolla on hyvä olo tee toisille ikäviä ja tullakseen ihmiseksi jolla on niin paha olo että tekee toisille ikäviä, täytyy itse kokea aika ikäviä.

Sille ihmiselle voi kyllä hyvinkin näyttää keskaria, jos helpottaa.  ;D Tai omalle sielulleen, joka moisen kokemuksen valitsi...
Ja voi olla että sinä opetat hänelle samaan aikaan jotain, eli vastavuoroinen oppimissopimus.

Sieluntasolta homma näyttää sitten ihan toisenlaiselta, vaikkapa:
"Olipas tosi hieno inkarnaatio kun olit väkivaltainen insesti-isäni, vau, kiitos!"
"Eipä mitään, otetaanko sama heti uudestaan osat toisinpäin? MInä haluan oppia ne ihan samat asiat!"

(Ja tämä ei tarkoita, etteikö samaan aikaan olisi hyvä vastustaa kaikenlaista toisten vapaaseen tahtoon puuttumista ihmisenä ollessa - paradoksit ja se että kaksi vastakkaista asiaa on totta yhtä aikaa ovat tyypillisiä moniulotteisuudelle, sille todelliselle universumille josta sielumme ovat kotoisin.)

Nyt jo vähän helpottaa kun puhuin ulos tuon keskarihomman ja sen että tämä ärsytyksen pintaan saava olisi hukassa. Sehän itse asiassa on päivänselvä asia. Ei kukaan tasapainoinen loukkaa toista tahallaan. Tai alista alistamisen riemusta. Eli hän on pihalla kuin lumiukko, jotta voi painella minussa nappeja. Jos hän olisi tasapainoinen, minä en ärsyyntyisi, koska hän ei painelisi niitä kipukohtia tai edes ylettyisi niihin. Me tulemme oikeasti loistavasti toimeen, silloin kun hän ei tyrannisoi.  ;D Ja aiemmin ei tyrannisoinut, koska olin vielä pehmoinen ankanpoikanen. Sitten minä kasvoin isoksi. Uskalsin kyseenalaistaa. Ja hups. Sitten löytyi nappeja.

Tämä on tavallaan haasteellisempaa siksi, että muistan sen verran tämän konkretian ulkopuolelle, että tunnen tämän sielun ja olemme taistelleet monet sodat rinnakkain. Muisto siitä "aseveljeydestä" pahentaa nykyistä tilannetta, koska olen niin pettynyt ja loukkaantunut, että mun frendi läpsii naamalle. Ei niin saa tehdä! Siksi en ole halunnut, pahoittuneen mieleni vuoksi, nähdä häntä "opettajana". Ainoastaan pahasti pieleen menneenä egon valtaamana ihmisrauniona, koska se on helpompaa... Tiedän, että pahimmat kokemukset on yleensä läheisimpien sielujen aikaansaannosta, mutta loukkaannuin sen verran tästä lojaaliteetin puuttumisesta, etten halunnut nähdä häntä rakastavana sieluna. Mikä varmaankin on inhimillistä.

Ja hän voi olla egon valtaama ihmisraunio (kuten on tällä hetkellä, mielestäni...) mutta juuri sen vuoksi, että hän auttaisi minua juurien kaivelussa. Tällä tavoin ajateltuna voin nähdä asiassa järkeä ja voin antaa anteeksi, koska ymmärrän. Tätä minä olen hakenut, että voin ymmärtää, sillä anteeksianto tulee silloin automaattisesti (ainakin minulla). Huhhuh. Te olette ihanat ihmiset auttaneet minua enemmän kuin uskottekaan. Lämmin kiitos! :smitten:

Kaivelen silti ne juuret viikonlopun aikana ja analysoin itseni uuvuksiin. (Ihan kuin en olisi nyt tehnyt niin...)  :)

Tuo oli hyvä pointti Ave, että ei tarvi turhia aina kaivella. Sitten vasta kun tulee tarpeelliseksi. Tällä hetkellä minulla on näköjään tarvetta.
Ja tuota en ole tainnut edes ajatella, että minäkin toimisin jollekin peilinä. Olen varmaan pyörinyt turhan paljon oman navan ympärillä.  ;)

Minä puutun näihin vääntöihin lähinnä vain silloin, jos itse alkuperäisestä aiheesta ollaan eksytty kauas ja keskinäistä väittelyä alkaa olla sivutolkulla. Niin kauan kun väittelijät osaavat puolustaa mainiosti itseään, en näe kovin tarpeellisena olla siinä erotuomarina. Toinen asia on sitten, jos jotakuta osapuolista ruvetaan uhkailemaan, vainoamaan, halventamaan henkilönä tai hänestä levitellään valheita tai jos omaa asemaa käytetään väärin (kuten esim. jos minä bannaisin jonkun henkilön vain sen takia, etten pidä hänen tyylistään), niin sitten on jo aihettakin puuttua asiaan.

Kiitos tuesta Solnishko, toisin kuin väitetään katson aina peiliin kun saan palautetta, ihan vaan varmuuden vuoksi. Joskus sitä alkaa epäilemään itseään vaikkei olisi syytä. Mutta niin se oli koulukiusattunakin ollessa: Kun toiset tarpeeksi kauan lyöntien säestyksellä jankkaavat 'olet ruma ja haiset' niin siihen alkaa uskoa sellaisella 'enemmistön täytynee olla oikeassa' -logiikalla.  :)

Ja anteeksi jos tuntui ikävältä se 'lastenhankintaan ajokortti', minä vaan koen sellaisen tarpeellisuuden vahvana, jos ajattelen tätä perhettä josta puhuin, jossa kun 3 lasta ja vanhemmat istuvat samassa illallispöydässä niin vanhemmat eivät puutu lainkaan siihen, että lapset tappelevat parhaista paloista ja oppivat 'nopeimmin syövä saa eniten hyvää ruokaa' meininkiin. Veikkaan että suurin osa ihmisistä pääsisi aika lailla heittämällä läpi sellaisesta lastenhankinnan pätevyyskokeesta, ihan vaan maalaisjärjellä.  :) Niin se pitäisikin se systeemi laatia, että se bongaisi pahimmat ongelmat ja häivyttäisi vaan vääriä käsityksiä ja toisi tietoa, ei niin että pikkuruisimmastakin ongelmasta tulee läpipääsyn estte.

Mainitsitkin edellisssä viestissäsi että nyt on priorisoitava energiankäyttöä kotiin päin, kyllä tuli vähän semmoinen  olo tuosta viestistäsi  että tämä ketju ja muut vastaava syövät sitä energiaa, sen piikkiin laitoin tuon - että ehkä vähän kiireellä kirjoitettu.  :smitten:


Tottahan tuo on, mutta koen jotenkin asian myös niin, että minä teflonpinnoitettuna olen oikein mielelläni magneettina tuon tyyppiselle ihan vain sen vuoksi, että sitten eivät käy niiden kimppuun joita voisi sattua kovastikin, kun ovat sen sijaan minun kimpussani. Se opettaa minulle koko ajan lisää itsestäni ja ihmisistä yleensä ja jos joku juuri tällä hetkellä haavoittuvammassa mielentilassa oleva sopiva kohde jää sen ansiosta huomaamatta ja saa olla rauhassa, niin se on sitten palvelus jonka ihan mielellään teen oman oppimiseni ohessa.