Astro Foorumi

 :buck2: :buck2: :buck2:

Voiko siitä päästä vain sillä, että ymmärtää, mistä nuo järjettömät tunteet kumpuavat, ja antaa vain olla!? Ei mene niihin hulluihin tuntemuksiinsa ja hinkuunsa mukaan, antaa niiden tulla ja mennä. Eikä myöskään noteeraa sitä, että toinen osapuoli raportoi samanlaisista järjettömistä tuntemuksista?
Kukaan ei enää  pääse mihinkään eteenpäin, jos tämä hemmetin liima joka kerta onnistuu vetämään meidät takaisin toistemme luo!
Vai tarkoittaako moinen ikikytky, että todella on jotakin käsittelemätöntä, joka ei poistu maton alle lakaisemalla, vaan täytyy tehdä jotain...ja mitähän se jotain sitten mahtaisi olla, mistä sen saa tietää?!?!?

Äärimmäisen turhauttavaa  :(

Karmasta en osaa sanoa mutta itselläni sellainen tapaus että ei voi olla ilman toista vaikka kuinka haluauaisi.  :P Aina on se jokin joka palauttaa meidät kimppaan. Ärsyttävää  :buck2:

Saahan sitä yrittää.  ;D Kerro sitten miten onnistuit. Itsellä karmalliset suhteet ovat loppuneet kuin seinään, kun tilit on tasoitettu. Sitä ennen minkään sortin eroyritykset eivät ole onnistuneet.

En voi sille mitään, että minua jonninverran nyppii, kun sana 'karma' liitetään ilmeisesti lähes aina negatiivisiin
jutskiin. Ehkä suomen sana 'karmea' jotenkin erityisesti provosoi tuota assosiaatiota näillä leveys asteilla.

Sanskritin sana 'karma(n)' tarkoittaa yksinkertaisesti toimintaa*. Siis esim. rahan lahjoittaminen hyväntekeväisyyteen
luo karmaa, mutta positiivista sellaista?

On olemassa myös positiivista karmaa, mutta toki se valaistumisen tavoitteilijalle on likimain yhtä vastenmielistä
kuin nega-karma, koska molemmat edellyttävät jälleen syntymistä niiden "neutraloimiseksi".

 Onhan kuitenkin toki paljon fantsumpaa elää positiivisen karman johdosta helppoa elämää, jossa kaikki lutviutuu kuin manulle illallinen.
Ihmissuhteetkin lienevät mutch made in heaven??

 ::)

* karman   n. action, deed, work, esp. holy work, sacrifice, rite; result, effect; organ of sense; the direct object (g.); fate, destiny.

Jep Sidis, tottakai karmaa on sekä kivaa että karmaisevaa...ja vielä jotain, joka ei lie kumpaakaan, luulisin.
Mut joo, karmallinen suhde, sen nyt vaan yleisesti ymmärretään tarkoittavan tätä tämän tyypistä meininkiä. Josta ei pääse eroon ei sitten kirveelläkään.
Keksiskin vaan, että millä hitolla sitä tasais tilinsä ja selvittäis tän sopan! Mistä hiivatista se on kiinni?!
Minä koitan nyt vaan antaa olla ja olla reagoimatta. Tuntukoon mikä tahansa vetovoima, niin EN mene siihen enää mukaan. EN EN EN.

...niin vissiin.

Ei tämmöstä tapausta oo kyllä ollu, aina on asiat päättyny ku on päättyny, mutta tää ei sitte vissiin koskaan.

Juu, yoga-suutrain mukaan joogin karma on ei-mustaa (a-kRSNa) ja  ei-valkoista (a-shukla):

karmaashuklaakRSNaM yoginaH...

Toisin sanoen, joogin toiminta ei "varastoidu" vaan ikäänkuin neutraloituu saman tien, koska hän
ei samaistu juuri lainkaan fyysiseen roppaansa, eikä kai myöskään astraaliseen, jne?

Ja joogi tuossa ei sitten tarkoita jotakin tyyppiä joka pystyy tekemään esim. tiukan lootuksen (baddha-padmaasana),
vaan jotakin ihan muuta...

(edit) Ei tuo toki sulje pois sitä mahdollisuutta, että kyseessä voi olla joogi yoga-suutrain tarkoittamassa mielessä,
mutta käsittääkseni useimmat "tosijoogeista" EVV olla K haTha-yogasta eli "väkivalloin" valaistumiseen pyrkimisestä...

haTha   m. violence, force, obstinacy; ---, abl., & instr. adv. violently, forcibly, necessarily, absolutely, by all means.

 ;)

Mulla ainakin on tullut jokunen sovitettava karmallinen suhde, joka on ollut tosi vahva kytkentä. Enkä ole saanut selville, mikä pitää kiinni. Sitten yhtenä päivänä ne henkilöt, joista ei millään meinannut päästä irti, hävisivät näköpiiristä kuin tyhjään.  :o

Tämä nyt voi olla vähän pilkun n...ööö.. viilaamista, mutta eiköhän lähestulkoon jokainen ihmissuhde ole tavalla tai toisella
"karmallinen"?

 :angel:

No niin tietysti onkin! Elän kaiken aikaa perheen kanssa ja olemme samasta sieluperheestä ja monta elämää yhdessä viettäneet. Opetukset ovat rankkoja.

Ei tiedetä, mikä meitä yhdessä pitää ja toisiamme kohti vetää.. Mutta irti ei pääse, millään :idiot2:

Miäs ei tahdo ymmärtää mitä tuo voisi tarkoittaa. Siis, irrottautumisyritykset aiheuttavat sietämättömän
rankkoja vierotusoireita, vai??

 ???

Ei ehkä ihan niinkään.
Vaan...siinä vaan on niin kiini. JOtenkin se toinen on aina, täysin järjen vastaisesti siellä sun "sydämessä." Ja sitten kun kohtaa...siinä on tekemistä, että pysyy viileenä ja kaikissa niissä päätöksissän  joita on tehnyt sen tsiljoonat kerrat. Ja toisella kun on aivan samat fiilikset, niin siinä helposti käy silleen, että pamahdetasan yhteen tekemään jotain typeryyksiä, ja löydetään itsensä taas jostain mega-allikosta, että ei, ei tää taaskaan mene kuin enemmän päin persiitä, ja sitten taas erotaan ja sitten on taas sama ikihaiku jossain siellä sisällä.

Mut mää oon vaan päättäny hyväksyä asian semmosenaan. Olen hänen sydämensä valtiatar ikuisesti kaikesta huolimati, ja hän ilmeisesti omistaa oman paikkansa minun sydämestäni aina, ok, olkoon niin sitten, mutta se on kaikki mitä on, lähellekään elämääni en häntä päästä tai huoli. Se olen tehnyt jo aivan liian monta kertaa, tarttee jo ymmärtää.

Näin voisimme sanoa. Eikä mulla mitään hätää, mutta tämä josta yritän päästä irti, ei tahdo päästää enää musta irti, kun olen sille kaikkeus..

Kaksi olennaista asiaa:
Kaikki tunteet aiheutetaan omilla ajatuksilla. Jos tuntuu että ei pääse irti ihmisestä, josta kannattaisi syystä tai toisesta päästä irti, on ehkä hyödyllistä ryhtyä hieman tarkkailemaan mitä tästä ihmisestä tulee ajateltua. Vaikkapa sitten kirjoittamalla aivan sensuroimatta tajunnanvirtaa paperille silloin, kun mielessä oikein pyörii niitä ajatuksia tästä ihmisestä. Hälytyskellojen tulisi soida, jos ajattelee vaikka tällaisia: 'en voi elää ilman häntä, meidät on tarkoitettu ikuisesti yhteen, välillämme on jokin linkki jota ei voi ihminen katkaista...' Tällaiset ajatukset ovat kaikki kognitiivisia häiriöitä, tuollaiselle kun ei ole mitään todisteita. Ne kannattaa ihan reippaasti kyseenalaistaa.

Toinen juttu:
Karmastaan voi irtisanoutua. Se tapahtuu yksinkertaisesti hiljentymällä ja toteamalla 'hengen nimeen, korkeimman minän kautta, täten irtisanoudun kaikesta karmastani.' Oppiminen ei silti lakkaa, tämän jälkeen oppiminen vain tapahtuu kanssaluomisen kautta, ei enää karman kautta.

Minä sanouduin irti karmastani jo vuosia sitten ja suht samaan aikaan pääsin sitten irti hankalasta parisuhteesta, jossa oli juurikin tuntunut siltä että irti ei pääse millään. Nykyään olemme parhaat kaverit.

Ja vielä kolmas tuli mieleen tätä kirjoittaessa: Toimintahäiriöisessä perheessä kasvaneet ihmiset ovat joskus ns. draamanarkkareita; kaipaavat elämäänsä ihmissuhdedraamoja ja rauhallinen, tasapainoinen suhde tuntuu tylsältä eikä kiinnosta. Tällöin tulee hakeuduttua hankaliin ihmissuhteisiin ihan ilman mitään karmallista sidettäkin. Tosin samaan aikaan voi myös olla tietysti kumppaniin karmallinen suhde, mutta se olennainen juttu olisi saattaa itsensä tasapainoon ja päästä eroon draamariippuvuudesta, jolloin hankalat suhteet lakkaavat kiinnostamasta ihan itsestään.

Mulla tuli lähinnä mieleen läheisriippuvuus, jos toinen ei kykene päästämään irti. Joskushan tämä vaatii sen oman ajan jos on syvällisempi yhteys ja toinen voi avittaa lempeästi tässä prosessissa.

Mitä ihmettä se haittaa, jos toinen ei halua päästää irti? Voi silti itse ottaa etäisyyttä ihan niin paljon kuin haluaa, tarvittaessa sitten viranomaisten ja lähestymiskiellon voimin, jos mikään muu ei auta.

Meikäläisestä ei kyllä pysty pitämään väkisin kiinni, vaikka kuinka yrittäisi, koska karmasta jo irtisanoutuneena en suostu enää niin tekemään itse karmaa, kuin antamaan kenenkään muunkaan tehdä sitä minun kanssani:
Sitä karmaa syntyy aina, kun vapaaaseen tahtoon puututaan. Kannattaako sellaiseen suostua?

Kaikki yhteydenpito täydellisesti poikki, niin eiköhän se irtipäästämätön joudu ennen pitkää asian tykönään käsittelemään. Luvattomat energiasiteet poikki myös, niitä saattaa tuollaisesssa tilanteessa myös olla (siitä on oma ketjunsa Henkimaailman Ilmiöitä otsikon alla).

Sinulle tämä näyttää olevan helppoa koska sinulla on omat uskomuksesi ja ne tekee siitä ns suojasta hyvin vahvan.
Mutta on todellakin sellaisia tunne yhteyksiä jotka menevät todella syvään ja aiheuttaa suunnatonta tuskaa jos joutuu eroon toisesta.
Vaikka en ole niin kovin innoissani entisistä elämistä, suhtaudun niihin vielä hieman niin ja näin mutta jotkut yhteydet ei selitä millään järjellä sitä suunnatonta yhteenkuuluvuuden tunnetta minkä toisen kanssa voi olla.
Joten olen itse joutunut työstämään tällaista yhden miehen kanssa ja se erotuska on jotain niin repivää että tuntuu että halkeaa. Itse olen usein sillä kannalla että halki poikki ja pinoon ja kaikki katkaistaan tässä ja nyt mutta ei se niin vain mene kuin elokuvissa.
Mieli voi sano loppu ja nyt mutta tunteet ja fyysinen keho tulee hitaammin perille.

Minulla on kyllä vuosikymmenten varrelta vaikka kuinka paljon kokemusta todella tuskallisista erotilanteista ja lähes kaiken tuskani (lukuunottamatta sitä theobromiinivierotusta, mistä jäljempänä ja sanotaanko nyt jotain 'normaalia' määrää surutyötä) niissä olen aiheuttanut ihan itse ihan omilla ajatuksillani. Kokemusta on juurikin sellaisista tilanteista joissa tuntuu että 'meidät on tarkoitettu yhteen' jne, joissa olen eron jälkeen vajonnut kuukausiksi masennukseen ja ahdistukseen. Tiedän siis ihan hyvin miltä sinusta tuntuu ja mitä käyt läpi ja juuri tuolta se tuntuikin.

Olen ollut niin kovassa erotuskassa kerran, että söin raakaa sokeroimatonta Van Hoyten kaakaojauhoa sellaisenaan viikkokausia joka päivä. Vuosia myöhemmin selvisi, että kappas, kaakaojauhe sisältää sitä theobromiinia jota rakastuneet itse kehossaan tuottavat ja sen takia ihmiset syövät rakkaussuruissa suklaata - helpottaa 'vieroitusoireita' rakkaudesta. Olen erotilanteessa masentunut niin että olen viillellyt itseäni toistuvasti. Minä totisesti tiedän mitä tarkoittaa todella tuskallinen ero.

Aiemmin kun luulin että tunteet vain 'tulevat' jostain, en tietenkään tajunnut että se tuskaa tuottavien ajatusten päässä pyörittely oli se mikä sen tuskan aiheutti. Nyt jälkiperspektiivillä on helppoa nähdä että niinhän se oli. Tässä vähän apua tuskan työstämiseen:
http://www.astro.fi/forum/index.php?topic=65018.0

Sitäpaitsi voi ihan hyvin olla se yhteenkuuluvuuden tunne ja suuri rakkaus samaan aikaan, kun tietää että ihmissuhteessa ei kyseisen ihmisen kanssa kannata olla. Ihmistä voi rakastaa vaikka kuinka paljon ja silti ymmärtää että on parempi pysyä hänestä erossa. Rakkaus ei pakota yhteen, mutta tarvitseminen - joka itse asiassa sulkeen rakkauden pois - pakottaa.

On hyvä muistaa, että ihminen ei ole pelkästään kognitiivinen olento, eivätkä tunteet ole pelkästään kognitiivisia ja siten kaikki tällainen pelkästään kognitiivisesti ratkaistavissa. Ajatusmallien muuttaminen voi olla se toimivin ratkaisu niille, jotka ovat luonteeltaan ja pohjimmiltaan vahvasti kognitiivisia, mutta toisilla esim. fyysinen puoli voi olla voimakkaampi. Nykyajan terapia perustuu vahvasti pelkästään kognitiivisuuteen, joka kertoo jotakin tästä nykyajan käsityksestämme ihmisestä. Ruumis ja keho on alisteisessa asemassa mieleen nähden. Jos kuitenkin miettii vaikkapa masennuksen oirekirjoa, ei voi käytännössä mitenkään sanoa kenelle fyysiset oireet ovat seuraus mielen harhakuvitelmista tai kenelle ne ovat syy niihin. Käytännössä se on todennäköisesti jotakin siltä väliltä. Tunteet monesti syntyvät ensin fyysisinä tuntemuksina, sen jälkeen ne tulkitaan ja mikäli tämä fyysinen tuntemus on jollakin yksilöllä hyvin vahva, ei kognitiivinen mielen kanssa kikkailu toimi ihan yhtä lailla kuin enemmän kognitiivisella ihmisellä.

Juu, näihän tämä homma pelittää. Olen vain viime aikoina tullut siihen tulokseen että jotkut asiat vaativat oman aikansa. Ei ihmiseltä voi riisua kaiken antamatta mitään tilalle, muuten tulee vain tyhjyys vastaan.
Olen joutunut aika paljon työstämään omaa ankaruuttani joka sai jossain vaiheessa ihan sadistisia piirteitä koston mukana mutta tulin siihen tulokseen että kaikkein parasta, ainakin minulle on ollut se että antaa kaikelle sen oman ajan parantua ja tottua, lempeästi ja ystävällisesti. Mutta töitä kyllä joutuu tekemään, se on ihan selvää.

Kiitos, hyvä näkökulma ja olen samaa mieltä että toiset ovat hyvin fyysisiä ja kokee tuskan fyysisellä tasolla. Itselläni erotuska tuntuu ihan fyysisessä kehossa ja sieltä se suru kumpuaa, jotenkin meidän keho tuntuu tietävän enemmän kuin pelkkä mieli kykenee tunnistamaan.

Minä olen ensisijaiselta orientaatioltani kinesteettinen, kehollinen. Hahmotan asiat ja jopa ajatukset kehollisten tuntemusten ja sumeiden holografisten kuvien yhdistelmänä, jota sitten vain koetan pukea ymmärrettäviksi lauseiksi. (Sen vuoksi tuotan joskus hankalia ja monimutkaisia lauseita.)

Silti nuo keinot toimivat minuun erinomaisesti. Olemme kaikki, jotka kykenemme toimimaan itsenäisesti ilman että olemme holhouksenalaisia, sen verran kognitiivisia että nuo keinot toimivat. Ne eivät ole vaikeita, ne eivät ole käsittämättömiä, ne sopivat ihan kenelle tahansa ensisijaisesta orientaatiosta riipppumatta. Mutta niiden toimivuus vaatii vakaan tahdon ja päätöksen käyttää niitä.

Sen myöntämisessä että ne toimivat, on kuitenkin se kurja puoli, että joutuu myöntämään että on vastuussa omista tunteistaan.  ;D Osassa ihmisiä niistä puhuminen aiheuttaa sen vuoksi suurta vastustusta, olisihan se kiva väittää että negatiivisille tunteille ei voi yhtään mitään.... Ja HUOM minä en nyt puhu kenestäkään tällä foorumilla tai tässä ketjussa, kun sanon näin, viittaan ihan kasvokkain saatuihin reaktioihin muutamalta varsinaiselta draamanarkkarilta jotka olen tuntenut.

Ihminen on kokonaisuus, jossa ihannetilanteessa fyysisyys, ajatukset ja tunne-elämä toimivat sopusoinnussa. Kognitiiviset, eli ajattelun häiriöt - epärealistiset todistamattomat ajatusketjut - voivat haitata ihan ketä tahansa. Ihminen on parhaimmillaan kun tunteet ja ajatukset ovat tasapainoisessa sopusoinnussa, mutta joskus lapsena ympäristöstä opitut vahingolliset ajatustottumukset saattavat koko systeemin epätasapainoon.

Populaarikulttuuri tarjoaa myös täysin käsittämätöntä negatiivis-ajattelu-suttua ja läheisriippuvuutta mukamas normaalina tapana reagoida suhteen päättymiseen: "...ah ja voi, räydyn ja kuolen pois, ellen sua saa..."   :idiot2:

Mikä estää ottamasta vastuun omista fyysisistä tuntemuksistaan?  ;) Vastuunkanto ja mieli ovat kaksi eri asiaa. Jos ei ole valmis ottamaan vastuuta itsestään, harvemmin mikään keino toimii, sillä silloin ei aseta itse itseään oman kehonsa ja mielensä omistajaksi. Pelkästään mielen kanssa työskentely ei kuitenkaan auta niin yksioikoisesti silloin, kun mukana on vahvasti myös keho (niinkuin ihmiselämässä yleensä onkin). Siksi esim. terapiassa on tehokasta, jos käytetään useita eri tasoja. Monet taidemuodot puhuttelevat myös tiedostamatonta puolta ja kehoa, luovat sanatonta ymmärrystä. Kaikille taidemuodot eivät sovi, mutta monitasoisuus sillä tavalla mikä itselle sopii, on mielestäni paras vaihtoehto. Olen kyllä jumppaillut ajatusketjujani ja muuta kognitiivista sen verran huomatakseni, että se on kuitenkin vain yksi osa ihmisyyttä. Osa ymmärryksestä vain on sanatonta tai kehollista, eikä sitä voi ymmärtää analyyttisesti, on löydettävä jokin muu keino.

Itselläni on sellainen vaihe päällä että fyysinen keho huutaa kosketusta ja fyysistä hellyyttä vaikka mieli kuinka yrittää siinä selittää kuinka itsenäinen olen ja tulen toimeen yksin  ;D Melkoinen dilemma..  :smitten:

Ave:
Jos paha olo aiheutuu vaikka piilotetusta muistosta, esim. kehollinen terapia voikin olla tarpeen sen purkamisessa, ihan kaikki ei ole sieltä ajatuksista kotoisin.

Mutta mInä en nyt puhu tässä pahasta olosta joka on tiedostamattomasta kotoisin, vaan siitä pahasta olosta joka aiheutetaan itse niillä ajatuksilla. Erotilanteissa - joista tämäkin keskustelun sivujuonne nyt lähti - on kyse yleensä siitä.  Voihan joissain tapauksissa ero ihmissuhteesta toki aktivoida jonkin varhaislapsuuden rankkoja hylkäämiskokemuksen myös, ei siinä mitään ja silloin toki keholliset terapiat yms. ovat tarpeen jos asiasta ei ole tietoisia muistoja.

Mutta rakkaussuruissa kärvistelevien ihmisten puheesta yleensä kuulee, kun he asiasta puhuvat, että ainakin todella iso osa pahasta olosta aiheutuu siitä omasta puheesta/ajatuksista.  Juurikin malliin 'en voi elää ilman häntä, tämä on ihan kauheaa, ehkä en enää koskaan löydä ketään jota kohtaan tuntisin samalla tavoin, hän on minun parisieluni enkä voi olla onnellinen ilman häntä...' jne.
Nuo ovat kaikki täysin todistamattomia eli sikäli epärealistisia ja pelkästään vahingollisia ajatusketjuja joilla voi satavarmasti saada itselleen ihan kauhean olon, jos niitä tarpeeksi päässään pyörittää.

Minulla on ollut kyseenalainen kunnia olla parinkin ahdistus/masennus -taipumuksella varustetun ihmisen lähipiirissä ja heidän puhettaan on ollut aivan absurdia kuunnella: Koko ulosanti on sellaista, että sen kaltaisten ajatusten/puheen pyörittäminen jatkuvasti masentaa/ahdistaa ennen pitkää ihan kenet tahansa. Minun kärsivällisyyteni tämän suhteen onkin aika vähäistä: Kerron ystävällisesti ihmiselle näissä tilanteissa mistä on kyse ja mitä sille voi tehdä, enkä enää sen jälkeen suostu niiden puheiden kuuntelijaksi. Tähän kieltäytymiseen on kaksi syytä:
1) siihen suostuminen ilman että väittää toisen epärealistisille ajatuksille vastaan on toisen ihmisen masennuksen/ahdistuksen auttamista ja mahdollistamista - se on kuin kantaisi alkoholistille viinaa kaupasta, eikä taatusti auta tätä tippaakaan
2) se syö minun energiaani, nämä ihmiset - ne heistä siis jotka tunteva tarvetta puhua toiselle ihmiselle näitä ahdistavia/masentavia ajatuksiaan kerran toisensa jälkeen vaikka kuinka pitkään -  ovat energiavampyyreita pahimmasta päästä, jos heitä suostuu kuuntelemaan

Kyllähän rakkauteen ja rakastumiseenkin liittyvät vahvat fyysiset reaktiot, ja ei niitä mielestäni pitäisi vähätellä. Nämä fyysiset tuntemukset ruokkivat yhtä lailla niitä ajatuksia, jolloin ajatuksista on vaikea päästä eroon, kun keho viestii eri asiaa. Jossain olikin, että ihminen on taipuvaisempi uskomaan ennemmin kehonsa tuntemuksia kuin ajatuksiaan? Tämäkin yksilökohtaista varmasti.