Astro Foorumi

Olen vuosien varrella paljon pohtinut ongelmia, joita seuraa sokeasta uskosta positiivisen ajattelun voimaan ja visualisointitekniikoihin ym. Tässä oivallinen kiteytys siitä, kuinka positiivinen ajattelu jolla yritetään tavoitella "oikotietä onneen" on itse asiassa kuin huumetta, joka johtaa meidät pois todellisuudesta ja saa välttämään vaikeiden asioiden käsittelyä  ja syvimmälle tietoisuudellemme  tärkeitä kärsimyksen kokemuksia:

shavasti.com/the-positive-thinking-trap (http://shavasti.com/the-positive-thinking-trap)

Positiivisen ajattelun ongelma on siinä miten koko juttu on nimetty.

Ihan oikeasti, nimi on täysin väärä. Ne halutut tulokset kun tulevat negatiivisuuden poistamisesta, eivät positiivisuuden lisäämisestä.

Lisäksi ihminen on niin fiksu olento, että ei todellakaan usko itseään jos on reisiluu poikki kaulaa myöten kakassa ja yrittää iloisesti lauleskella 'laallaa voi kun on ihanaa!'  ;D Sellaisessa tilanteessa ei siis edes kannata yrittää ajatella positiivisesti, vaan ihan vaan suitsia järjellisiksi kaikki ne 'voi kamalaa, en ikinä selviä tästä!' -tyyppiset yliyleistykset joita mielemme noissa tilanteissa haluaa suoltaa niiden totuusarvosta piittaamatta.

Pointti ei siis itse asiassa ole ollenkaan positiivinen ajattelu, vaan se että pistää automaattiset negatiiviset ajatukset isännän paikalta rengin paikalle, jolloin ei tuota enää itse itselleen negatiivisia tunnetiloja omilla ajatuksilla. Positiivista ajattelua ei edes erikseen tarvitse, kunhan hoitaa ne negatiiviset sinne rengin paikalle.

Tässä apua asiaan:
http://www.astro.fi/forum/index.php?topic=65018.0

Mielestäni tuo "tietoisuuden" ja "mielen" erottaminen avaa asiaa yksinkertaisesti ja ymmärrettävästi. Eli ei voi suunnitella ja rakentaa taloa jos kivijalka horjuu tai kivijalassa on piilossa vanhoja uinuvia pommeja. Eli ihmiselämään kuuluu kärsimys ja vastoinkäymiset, suhtautuminen niihin on asia, jonka voimme itse valita.

Minun mottoni taas on:
Kipu on pakollista, kärsimys on vapaaehtoista.

Kipu on se, mitä kokee halusipa tahi ei ja se on täysin neutraali ajatukseton asia. Kärsimys on puolestaan se LISÄ, mikä tuotetaan ihan turhaan itse itselle juuri niillä omilla ajatuksilla. Kyse ei ole mistään pikkujutusta, sillä saa nimittäin pahimmillaan aikaan esimerkiksi yleistyneen ahdistushäiriön sellaisella voimalla että tie johtaa lopulta esim. työkyvyttömyyseläkkeelle.

Hyvä kiteytys mielestäni ihan samasta asiasta.  :)

Sinun voi olla helppo todeta noin, jos kipukynnyksesi on korkealla, kuten toisessa ketjussa annoit muistaakseni
ymmärtää.

Yksilöt, jotka eivät geenivirheen takia koe lainkaan kipua, lienevät yleensä melko positiivisia ja onnellisia, mutta
ovat toisaalta alituisessa hengenvaarassa ja yleensä poistuvat "henkimaailmaan" geenejään levittämästä ennenkuin se on fysiologisesti
mahdollista?

 ???

Väärin.

Kyse ei nimittäin ole koetusta kivusta ja sen määrästä, vaan ainoastaan siitä mitä itse siitä kokemastaan kivusta AJATTELEE. Se on se mikä tuottaa kaiken kärsimyksen, joka siis sijaitsee siellä ihmisMIELESSÄ, ei suinkaan kehossa.

Olen kuule elämässäni kokenut asioita, joissa korkea kipukynnys ei ole ollut oleellisessa osassa kivun kovuuden vuoksi, on mm. lähtenyt taju kivun vuoksi. Että kyllä sitä sopivin sattumuksin korkean kipukynnyksen omaavakin sitä kipua ihan riittävästi voi kokea.

Mutta se kärsimys, se on sitä mitä aiheutetaan ihan itse itselle omilla ajatuksilla siitä kivusta ja sillä ei ole juurikaan tekemistä kivun voimakkuuden kanssa, vaan henkilön omien mahdollisten ajatustottumusten kanssa.

(Vähän OT, mutta haittaaxe?    ::)  )

Tuosta tuli mieleen se, kun minulta hiljan vedettiin takimmainen hammas pois, koska se oli "kuollut".
Ihmettelin, kun ei suun toinen puoli ollenkaan roikkunut puudutuksen jäljiltä, kuten se
normaalisti tekee.

 Kenties hammaslääkäri sovelsi noita "tekniikoita" (pisti minut ajattelemaan, että saan puudutuksen), ja antoi vain ymmärtää puuduttavansa hampaan, vaikka ehkä injektoi vain mitättömän annoksen puudutetta?

 :D

Ja mulla tulee mieleen eräs taannoin kohtaamani henkilö, joka oli sitä mieltä, että on mahdollista elää ilman mitään negatiivisia impulsseja, kokien nautintoa lähestulkoon koko ajan. Houkutteleva ajatus kieltämättä. Mutta, monenmoisia impulsseja nyt vain on suunnilleen kaikilla, eri asia sitten lähinnä se miten niihin suhtautuu. Ottaako herneen nenään siitä että niitä tulee, vai antaako niiden tulla ja mennä omia aikojaan ilman että niihin tarttuu.

Hänellä oli sitten aika raju, pakottava menetelmä "poistaa" itsestään kaikki negatiivisuus kerralla, ja siinä naksahti hänellä päänuppi aikamoisesti ja pelot ja muut vyöryivät takaisin paljon kovempina. Tarinan opetuksena se, että ei tärkeitä asioita voi vain vääntää ja pakottaa ja peittää ja vähätellä pois, vaan pitää tulla niiden tutuksi ja ottaa ne haltuun. Helpommin sanottu kuin tehty tottakai, mutta se on tietääkseni se toimivin tie. Enkä nyt tarkoita väkisin kaivamista vaan niitä asioita, mitkä pyrkivät pintaan.


Nyt kyllä tuon linkin ja tämän pohdintani kautta itsekin oivalsin jotain omalle kohdalleni. Hyvä homma. :-X

MInä en puhukaan peittämisestä tai vähättelystä, vaan pikemminkin siitä, että niitä omia negatiivisia tunteita tuottavia ajatuksia katsotaan todella tarkkaan ja rehellisesti jotta nähdään se, kuinka epärealistisia ja siten turhaan negatiivisia tunteita tuottavia ne ovat.

Kyse on siitä, että nimenomaan kohdistetaan erityisen paljon tarkkailevaa havainnointia omiin ajatuksiin silloin, kun tuntuu että niitä negatiivisia tunteita ilmaantuu. Pidän esimerkiksi itse hyvänä keinona niissä tilanteissa kirjoittaa ihan paperille tajunnanvirtana sen mitä siellä päässä niiden negatiivisten tunteiden ilmaantuessa oikein pyörii.

Tutuksi tuleminen ja haltuunotto nimenomaan on kyseessä kun tästä asiasta puhun, sillä valtoimenaan pyörivinä ne ajatukset juuri vilahtavatkin siellä päässä niin nopeasti että niitä ei aina edes huomaa, jolloin luulee että ne negatiiviset tunteetkin jotenkin vain ilmaantuivat tyhjästä.

Jos negatiivisia ajatuksia vain tavalla tai toisella tyrkkii pois tai painaa piiloon, ne eivät sillä häivykään, vaan tulevat aina vain takaisin. Hyvä motto on: Se mitä vastustat, pysyy.

Sen vuoksi ketju, jonka tähän keskusteluun linkitin, puhuukin juuri siitä aktiivisesta omien ajatusten haltuunotosta, ei suinkaan mistään kieltämisestä tai piilottamisesta.

Juuripa näin, Ekle. :) Ihan tarkennuksena, tuo henkilö ei tullut minulle mieleen sinusta, vaan tässä ketjussa linkitetystä artikkelista ja muista puheista ylipäätään pienen ajatusmutkan kautta.

No, niin hammaslääkäripelkoon kuin kivunhallintaankin on olemassa oikein hyviä suggestiivisia menetelmiä joita sinuun saatettiin tuossa käyttää, tai olla käyttämättä. ::)
Verikokeen ottamisenkin epämiellyttävyys riippuu paljon siitä, mitä lääkäri/hoitaja menee potilaalle sanomaan sitä ennen.

Hyvin kuintenkin, ind1, tuo kertomuksesi kuvaili juurikin otsikon mukaista ansaa positiivisessa ajattelussa. Aika moni asiantuntijakin on jo ehtinyt sanoa, että ei pitäisi edes puhua positiivisesta ajattelusta, vaan vain negatiivisen ajattelun välttämisestä/taltuttamisesta.

Englannin kielellä on sellainen käsitekin kuin ANT: Automatic Negative Thoughts.
Suomeksi kai ANA, Automaattiset Negatiiviset Ajatukset.

Ihan hyvin toimii lyhenne suomeksikin, sen verran ANAalista se oma elämä tuntuu olevan silloin kun niiden vallassa on, mistä on itselläkin kokemusta takavuosilta.  ;D

Sopisiko häneen sananlasku "Siitä puhe mistä puute"? 

Itse olen luonteeltani aika positiivinen mutta tottakai tulee kausia jolloin olen negatiivinen. Itse olen pyrkinyt siihen että antaa kaikkien tunteiden tulla sitä mukaan kun ne tulee ja pyrkii vaikka ihan ensimmäiseksi neutralisoimaan ajatuksiaan ja ottaa hieman etäisyyttä kun pahimmat angstit tulee esille.
En minä ajattele että pelkästään positiivisella ajatuksella saisin maailman aarteet aukeamaan ja kaikki negatiivinen häipyy kun itsestään.
Enemmänkin positiivisuus on kannustanut minut jaksamaan vaikeiden kausien yli ja ilman tätä en olisi jaksannut.
Mutta tiedän ihmisiä jotka ovat syyttäneet ihmisiä vääristä ajatukista ja uskomuksista kun ovat saaneet olla osallisena vuosia pelkistä vastoinkäymisistä ja tuolloin on heille kaikki nää ajattele positiiviset jutut silkkaa punaista vaatetta.
Ja ymmärrän hyvin. Kun olet yrittänyt kaikkeesi esim 10 vuotta eikä mikään muutu niin helposti siinä vaipuu epätoivoon tai masennukseen. Silloin sitä motivaatiota ja jaksamista saa hakea puun takaa oikein tosissaan.

Positiivisen ajattelun ansa! ::)
Avicii sanoit oikein hyvin, kun ajatellaan, että on yrittänyt 10-vuotta ja sitten turhaan. >:( :knuppel2: :tickedoff:

 Positiivinen ansa  on se luontainen ajattelutapa, jolloin korjausliikettä ei tapahdu, vaan antaa asioiden jäädä makaamaan.  :( :-[ :'(

  Yltiöoptimistit ovat sellaisia sopeutuvia  ja reakoivat vain vähän sietämättömissäkin tilanteissa tai olosuhteissa. :o  Kyynikot ja kovitsut ovat myös sellaisia, että tallaavat vaikka asiat olisivat miten tahansa päin seiniä. >:( :crazy2: :coolsmiley:
 Ainut ihmisryhmä joka todella reagoi ovat tunne-elämältään herkät ja analyyttisen luonteen omaavat älykkäät sielut. Kun toiset jaksavat vetää samalla lailla saattaa tunneälykkö ottaa ritolat ja lähtee lätkimään hankalasta ja kuluttavasta elämäntilanteesta. :knuppel2: ;)
 Vaatii melkoista rohkeutta paiskata ovi kiinni varmasta työpaikasta ja sitten lähteä kohti uutta unelmaa. :2funny: :tickedoff: :knuppel2: :)
Tiedän erään tapauksen kun kaveri otti ritolat ja lähti kouluttautumaan, vaikka olisi saanut olla varmassa paikassa, mutta kun se ei tätä tyydyttänyt niin otti ja läksi kohti korkeampia tavoitteita. ::) :2funny: :smiley6600:

 Tässä on kuvaavaa se, että Hyvää tarkoittava ja positiivinen ajattelu voi estää ihmistä lähtemästä tavoittelemaan omaa polkuaan ja ihannettaan, kun väärä usko  estää  toimimasta omaksi parhaaksensa ja uskoo että hyvinhän tässä on vaikkei lopulta oliskaan. :( >:( :-X
 

Hyvä on parhaan pahin vihollinen! Ihmissuhteet ovat toisinaan myös saman lain alla kun suhde, jossa elää ei välttämättä olekaan se onnellisin , mutta onhan siinä kuitenkin lapset yms.  :crazy2: :idiot2:

Onnellinen ja myönteinen ajattelutapa on kyllä siunaukseksi, mutta pessimisti ei pety koskaan. Parhain mielestäni olisi jos on ystävä johon voi luottaa ja sitten keskustella asioista aina pulmallisen tilanteen tullessa ja sitä kautta etsiä vastauksia elämässä. Keskustelu ryhmässä ja porukalla voi myöskin olla terapeuttista kunhan sitten on erilaisia kokemuksia jaettavaksi sillä jokaisen kulkema polku on tälle se paras.  ;) :D :) ;D :smiley6600: :laugh: :police: :2funny:
Itsekeskeinen ja  vain omaan napaan tuijottamalla ei pääse eteenpäin ja samalla ei kasvua tapahdu kun ei voi ottaa huomioon että me kaikki olemme samassa veneessä ja samalla tavalla koemme asioita tunneälyn tasalla.  :coolsmiley: ::) 8)
Joskus oppii kerralla kun kuuntelee miten joku toinen on selvittänyt verrattain kovatkin elämänkokemukset kunnialla ja silti jaksaa uskoa tulevaan. Tässä auttaa realismin lisäksi positiivinen elämänasenne ja samalla usko siihen että kävipä elämässä miten tahansa niin lopputulos on meille kaikille aivan samanlainen. Elämässä ei voi käydä kuin HYvin. :2funny: :2funny:

 Elämä on ihmisen parasta aikaa sanoi Nykäsen Matti. Ajattelen toisinaan vähän samalla tavalla. Mieluitenn olisin positiivinen ajattelija kuin negatiivinen hirmu jonka lähellä ei kenelläkään ole hyvä olla kas  kun negatiivisuus tarttuu. :tickedoff: :-[ >:( :(
 Olenkin ottanut opikseni  sen että jos minulla ei ole mitään hyvää sanottavaa jostakin asiasta niin koetan pitää suuni kiinni sillä tunne menee ohitse mutta jos auon liiaksi suutani väärässä paikassa vaikka totuuden sanoisinkin niin sellaista ei muut halua kuulla. Esim jonkun toisen ihmisen arvosteleminen ja mustaaminen aiheettomasti tai syystä.
Vaikeneminen on kultaa ja niin se olis tänäänkin. Ollaan positiivisia mutta realisteja omassa elämässämme niinvoi olla siedettävämpää elämää kuin negaa kylväen.Hyvää ja kaunista  :smitten: :smiley6600: :2funny: :coolsmiley:

Olen viime kuukausina lueskellut Rhonda Byrnen Voima:a ja tulen onnelliseksi jo pelkästään lukemalla silloin tällöin muutaman sivun tuota kirjaa  :smitten: Ja viimeaikoina ainakin oma elämä on alkanut kulkea kaikin puolin entistä parempaan suuntaan.  :)
Omiin elämänkriiseihini (sekä pieniin, että suuriin) olen aina suhtautunut asenteella, että niistä on tarkoitus oppia jotain ja ikävät tunteet on pakko käsitellä jossain vaiheessa. Ja olen kiitollinen kaikesta, mitä vaikeudet on opettaneet. Ilman niitä en olisi minä ja ymmärtäisin kovia kokeneita paljon huonommin. Olen samoilla linjoilla siitä, että vastoinkäymisiin suhtautuminen on avainasia. Jos sulkee ikävät asiat vaan pois mielestään ja elelee kuin niitä ei olisikaan, ne kuitenkin kuormittaa alitajuisesti ja lisää stressiä. Ainakin minulla. Ei se ole järkevää. Kun ajattelee selviävänsä ja kohtaa ahdistuksensa ja sen aiheet silmä silmästä, siitä yleensä pääsee eroon. Tällä tavalla sitten vetää elämäänsä parempia asioita.

Hienoja pohdintoja.

Minä kutsun leikkimielisesti "jenkkiläiseksi positiivisuudeksi" sellaista positiivisuutta, jolla yritetään väkisin peittää hymyn ja tarmon alle vaikeat asiat, jotka on pakko käsitellä. Siis että ollaan positiivisia apinan raivolla tai itketään ja ollaan  :D Ja visualisoidaan kasoitain sitä RAHNAA ;D   

Kun mietin, miten elämässä välttämättömiä vastoinkäymisiä tulisi käsitellä, niin tulee mieleen sanat: rohkeus, tyyneys, haltuunotto ja ennen muuta HYVÄKSYNTÄ. Ja läsnäolo jokaisessa hetkessä.  Ehkä tuon hyväksynnän voisi sitten tulkita "positiiviseksi ajatteluksi": katsotaan ongelmaa silmästä silmään ja yritetään intuitiivisesti löytää siitä hyvät, rakentavat puolet, taistelematta vastaan. Rimpuilu sattuu enemmän kuin tyyneys.  Näin olen käsitellyt esim. kuolemaa, mikä onkin helpompi asia käsitellä, koska sitä ei voi kiistää tai peruuttaa. Monia muita asioita valitettavasti voi.

Mutta sivuuttaa mitään vaikeita asioita ei voi, ne tulevat aina vastaan jossain vaiheessa.

Pitäneekö paikkansa, että aivojaan kykenee huiputtamaan vetämällä kasvot vaikka puoliväkisin hymynvirneeseen?
Siis hyvät fiilikset saa aikaan sitkeästi hymyilemällä vaikka kyynelten läpi?

Kyllä, väkisin hymyileminen nostaa serotoniinitasoa.  Ja samoin muuten tekee laulaminen.

Voin toki olla täysin hakoteillä, mutta käsittääkseni hindujen main stream - karmanäkemyksen mukaan
kypsymisvuorossa "pinossa" oleva negatiivinen karma voi yhdenkin inkarnaation sisällä "palaa loppuun",
jolloin positiivinen karma kai luonnollisestikkin alkaa toteutua eli, voisi kai sanoa, neutraloitua, siinä
mielessä, että sekä nega- että posi-karma täytyy tulla kokemaan ihmisenä tai jonain muuna vastaavana
vahvasti itsetietoisena "vapaan tahdon" omaavana entiteettinä.

Kenties sinulle on käynyt niin, että kypsymisvuorossa ollut negakarma on pääosin neutraloitunut,
ja vuoroon on tullut positiivisen karman "poiskokeminen"?

Tiedän, että näkemyksesi karmasta on hyvin erilainen, joten ainakaan minulle sitä ei enää ole tarvetta toistaa... ;)

Kyllä minäkin olen paljon nauranut kuolemalle, mutta kanssaihmisten reaktio siihen on yleensä: "Olet shokissa" (jos nauraa pian kuoleman tapahduttua) tai "Olet psykoosissa" (jos nauru vain jatkuu ja jatkuu)  :D

En ymmärrä ollenkaan systeemiä jossa ihmisille 'kypsyy' jotain karmaa, niin negatiivista kuin positiivistakaan, niin että sitä ei ole tehty IHAN ITSE OMILLA TEOILLA.

Minun on vaikea vastata sellaiseen kysymykseen karmajärjestelmästä, joka sotii omaa karmakäsitystäni vastaan: Minun maailmassani karmaa tehdään vain omilla teoilla tai tekemättä jättämisillä, sitä ei milloinkaa ikinä koskaan 'kypsy' mystisesti ihmisen omasta toiminnasta riippumatta. Off-topichan tämä on, mutta MIKÄ tai KUKA siinä intialaisen perinteen karmasysteemissä sitä karmaa kypsyttelee, ja ennen kaikkea MILLÄ PERUSTEELLA, jos se ei kerran riipu ihmisen omista teoista? Minusta se etteivät karmalliset seuraukset ole 100% riippuvaisia vain ja ainoastaan ihmisen omista teoista, romuttaa tavallaan koko karman idean.

Minun muutoksessani tämän asian suhteen ei sitäpaitsi ollut ollenkaan kyse karmasta, vaan sielun itse itselleen tilaamasta oppimiskokemuksesta: Olen tämän inkarnaation aikana oppinut sen asian, että suurin omiin tunnetiloihini vaikuttava tekijä on se mitä itse ajattelen siitä mitä maailmassa ja ympärilläni tapahtuu. Ja koska mitään ei tarvitse oppia kuin kerran, tulen osaamaan tämän asian automaattisesti tulevissa inkarnaatioissani. Halleluja sille!  ;D

Uijui! Olenpas huonosti osannut esittää karmanäkemykseni, kun se on mahdollista käsittää noin nurinkurisesti.

Karman kypsyminen ainakin hinduilla  tarkoittaa sitä, että menneisyydessä, useimmiten aikaisemmissa inkarnaatioissa entiteetin omien tekojen seurauksena "varastoituneelle"  karmalle, sekä "pahalle", että "hyvälle" on olemassa otolliset olosuhteet toteutua,
eli olla yksilön koettavina!

Jos otetaan äärimmäinen esimerkki: entiteetti on esim. muutama sata vuotta sitten tappanut jonkun ihmisen vaikkapa ryöstääkseen hänet.
Hän voi nykyisessä inkarnaatiossaan joutua samankaltaisen kohtalon kokemaan, josta voidaan päätellä, että tuo nimenomainen
karman "möykky" on kypsynyt koettavaksi.

Parempiakin esimerkkejä luultavasti moni voi keksiä...

Lisäys: ehkä tuo "kypsyä" ei ole kovin hyvä sana kuvaamaan koettavaa karmaa. Sanskritiksi puhutaan 'praarabdha-karmasta'.

prArabdha [pra + aarabdha - sidis]   mfn. commenced , begun , undertaken

Ok, sittenhän tuo on ihan ymmärrettävää, Sideman. Eli karmaa tehdään edelleen ihan vain niillä omilla teoilla ja se maksetaan takaisin sitten ajallaan kun on MOLEMPIEN hommaan osallistuvien sielujen osalta sopiva hetki. Tätä sinä sitten kutsut 'kypsymiseksi', eli ymmärrän nyt oikein hyvin. 

Mutta tämä ajatusten vaikutus tunteisiin: Siinä ei tosiaan ole karmasta juurikaan kyse muutoin, kuin että silloin kun ajattelin negatiivisia sain saman tien pikakarmana sitten negatiivisia tunteita. Ajatusten rengin paikalle laittaminen sen sijaan oli vain sieluni minulle tilaama oppimiskokemus, joka ei siis ole karman kanssa missään tekemisissä.

Olkoon sitten negatiivisen ajattelun valttamista tai mita tahansa, monesti asia riippuu ajatteliasta.

Kun uskoo ongelman ratkaisumahdollisuuksiin, niin yleensa aivomme kehittavat "patentin" ns. idean, miten toimia esim. kriisitilaneissa.

Muuten vaan kysyn kumman seurassa viihdytte paremmin sellaisen jolla hymy on herkassa vai ikuisen hapannaaman?

En tietysti laske mukaan tekoiloa, vaan luonnollista elamanvirtaa.....