Astro Foorumi

Minä olen synkimpään vuodenaikaan syntyneenä Skorpparina parantumaton pessimisti.

Toki minulla optimismin kausiakin on, muutoin elämä olisi tuiki masentavaa, mutta
sanoisin, että yli 80 prosenttia ajasta minä olen pessimistisvoittoisten ajatusten riivaama.

Pessimismille löytynee vankka perustelu mm. entropiasta. Wiki:

Entropia arkielämässä

Arkinen vertauskuva entropiasta on huoneen epäjärjestyksen kasvaminen, mikäli ei tee työtä sen siistinä pitämiseksi. Vaikka tässä vertauskuvassa onkin enemmän kyse huolimattomuudesta kuin entropiasta, kuvastaa se silti asioiden pyrkimystä kohti suurempaa epäjärjestystä.[10][/color]

Luultavasti pessimismillä ja optimismilla on vankka geneettinen perusta. Jotkut ihmiset tuntuvat säilyttävän
optimistisen asenteen, vaikka heille olisi tapahtunut elämänsä aikana ties mitä ikäviä jutskia.

Toisilla  taas, kuten esim. sidiksellä, lasi on enimmän aikaa puolityhjä, kun se optimistilla on puolitäysi.

Luultavasti evoluutio on suosinut optimismia, koska valoisien, vaikkakin perusteettomien ajatusten
kanssa on paljon helpompi elää elämäänsä.

Korni esimerkki optimismista on se, että monet luultavasti uskovat Matin kuudennen avioliiton kestävän
hänen loppuelämänsä. Toki se mahdollisuuksien rajoissa on, mutta "seiskaa" varten on luultavasti
jo jonossa turhista turhimmaksi julkimoksi halajavia tytsyjä.

 ;D

Erittäin kohtalokkaaksi, ainakin taloudellisesti, optimismi saattaa käydä erilaisten hedelmäpelien ja mm. pörssisijoittamisen
saralla. Useimmat lienevät lukeneet ihmisparoista, jotka ovat pelanneet koko omaisuutensa markettien hedelmäpeleissä...

 ::)

Paraatiesimerkki optimismista:

https://www.youtube.com/watch?v=S_HrCcWGFgk

Toinen ajoittain synkkämielinen skorpioni ilmoittautuu mukaan joukkoon. Oletko muuten sideman trooppisesti vaiko sideerisesti skorpioni, jos saa kysyä? Tuli vain mieleen tuosta nimimerkistäsi ja siitä, kun olet pohdiskellut noita sideerisen ja trooppisen eläinradan eroavaisuuksia. Itse en suoraan sanottuna välillä oikein tiedä mikä minä olen, koska nähtävästi trooppisesti olen skorpioni, mutta sideerisesti taas vaaka, mutta toisaalta Aurinkoni on suunnilleen yhtymässä kiintotähti Khambalian kanssa, joka taas kuuluu Neitsyen tähdistöön? :-\ Tuo neitsyt tähdistöhän alkaa noin 24 astetta neitsyestä ja päättyy noin 10 astetta skorpioniin - ainakin tämän linkin mukaan:

http://www.constellationsofwords.com/Constellations/Virgo.html

Kai siinä on sitten välissä varmaan joitakin muitakin tähdistöjä.

On myös varmasti niitä ihmisiä, jotka osaavat ikään kuin "näytellä" paremmin "roolinsa" täällä maan päällä. Esim. muiden seurassa kyllä vaikutetaan optimisteilta, mutta yksin ollessa vaivutaan kuitenkin synkkyyteen. Itselläni on ainakin taipumusta tuohon, vaikka väittäisin kyllä, että ainakin läheiset aistivat minusta kyllä tuon "pessimistisyyden auran", vaikka kuinka yrittäisin vetää jotain rooleja. Minulla on kuitenkin myös luontainen tarve vetäytyä välillä yksinäisyyteen ja totta kai sekin ärsyttää, jos muut eivät voi hyväksyä tätä piirrettä toisessa. :(

Olen sideerisesti Au-asc Vaaka. Nikkini viittaa lähinnä siihen, että olen lähes koko pienen ikäni
tuntenut itseni sivulliseksi. (Yksi kaveri sanoi minulle teini-iässä, parafraseeraten, että " jos sinulla olisi toisenlainen
luonne, saisit kenet tahansa naisen", LOL!) Outsider olisi osuvampi nikki siinä mielessä. Olen melko varma, että
jos menisin tutkimuksiin, saisin esim. Juicen tavoin asperger-diagnoosin. (Juice kai yritti lääkitä
"vaivaansa" mm. nikotiinilla ja alkohoolilla? Hänhän taisi todeta joskus, että hänellä on
maailman huonoin itsetunto, tjsp. "Olen Kala, olen Kala [ = Kalat], mutten pakastesei...")   ::)

 Sideman tosin leikillisesti viittaa myös sideeriseen, koska kenties minun oletetaan diggaavan sideerisestä astrologiasta,
olenhan näet intialaisen filosofian himodiggari. Noin ei kuitenkaan ole asian laita, eli
pidän trooppista astrologista systeemiä huomattavasti elegantimpana kuin sideeristä.

Sillä että optimistit elävät pidemmän elämän kuin pessimistit.  ;D

Jopa 10 vuotta pidemmän:  http://www.studio55.fi/hyvinvointi/article/laakari-lahetyksessa-haluatko-elaa-jopa-10-vuotta-pidempaan-tee-nain/134284

Lisäksi jos pessimismiin liittyy negatiivisuus noin yleensä, niin sehän tuhoaa hippokampuksesta soluja. Ainakin toisen ihmisen negatiivisuuden kuuntelu tekee sitä (tästä eilen laitoin pariin ketjuun linkit), voisin kuvitella omassa päässä pyörivän negatiivisuuden tuhoavan niitä vielä enemmän...

Jos oikein kyynisesti tuohon vastaisi, voisi vaikka sanoa, että monasti pessimisti on venaamassa uutta freesiä
roppaa (kuka missäkin), kun optimisti kärvistelee sellaisten solujen kanssa joidenka kromosomien telomeerit vetelevät viimeisiään?   ::)

Tarvinneeko tuota perustella..? Positiivisuus tuo minulle onnellisuutta, joka siten heijastuu aina vain rakkaudellisemmalla tavalla tuoden lisää samankaltaista energiaa enenevissä määrin elämääni. Mitäpä sitä perustelemaan, kun voi vaan olla. Tuo Eklektikon mainitsema on myös yksi hyvä syy. Tietysti jos olettaa, että iän mukana tulee rappiota tms. niin sittenhän tulee. Mutta optimisti ottaakin iän vain lahjana, jolla nähdä nykyhetki selkeämmin tai muuta vastaavaa. Noh, joka tapauksessa pessimisti ja optimisti luovat molemmat tulevaisuuttaan nykyhetkessä, kuten varmaankin kaikki ihmiset. Joten siitä sitten henk. koht. mieltymysten mukaan vaan ajattelemaan eli luomaan sitä maailmaa, minkä haluaa kokemuksekseen!

Jaha, törmäsin tälläiseen tekstiin http://galacticconnection.com/chautauqua-reincarnation-karma-destiny/

Tuolta kumminkin osui silmään etenkin tämä:

The Destiny Formula

Everything is energy

Energy follows thought

Thought becomes belief

Belief determines your reality.

Your reality shapes your destiny.

Thadatataa! Eli positiivisin mielin itse pyrin ainakin kuljeskelemaan! Negatiivisuudellekin on paikkansa, tosin sitä on jo koettu jonkun mielestä riittävästi. :) Ehkä kuitenkin olisi hienointa, jos pystyisi sisällyttämään samojen asioiden eri polariteetit tietoisuudessa yhtenäisenä, niin "pahan" ei tarvitsisi ilmentyä tiedostamattomalla tavalla.. hmm...

Edit: Tämä kappale vielä tuosta linkistä tähän perään, kannustuksena muuntamaan mielen kaavoja jos siltä tuntuu:

"We do not consider our thoughts as being so powerful, but they are, especially the negative and hurtful ones we so often strengthen further by speaking them aloud.  When our thoughts are negative or disempowering that energy is programmed into everything that thought touches, and if left unbalanced will also taint the resulting reality.  It is not our nature to think hurtful or diminishing thoughts about ourselves and others; we do so because that is what we have been conditioned and trained to do over countless generations."

Tähän väliin hieman kryptiikkaa:

Iloinen (optimistinen?) 20 - luku -> vestigia terrent!   ::)

Pitänee vähän kaivella nettiä, mutta voisin kuvitella että se optimisti on myös sen elämänsä aikana TERVEEMPI kuin pessimisti, eli on vähemmän tarvetta kaivata uutta freesiä kroppaa, kun vanhakin pysyy hyvässä kuosissa optimistilla. Telomeerit eivät kulu samaa vakiovauhtia kaikilla. Minä muuten juttelen solujeni ja mikrobieni ohella myös tärkeimmille pikku osasilleni, eli mitokondrioille ja myös telomeereille.

Minulla on edellisestä antibioottikuurista tänä vuonna 21 vuotta.  ;D

Noniin, ihan helposti löytyi tietoa siitä, että optimistit ovat terveempiä kuin pessimistit:
http://www.health.harvard.edu/press_releases/why-optimists-enjoy-better-health
http://www.reuters.com/article/2009/03/05/us-optimist-health-idUSTRE5247NO20090305

Eli optimisti ei pelkästään elä jopa 10 vuotta pidempään kuin pessimisti, vaan elää myös elämänsä terveempänä.

Olen pesunkestävä pessimisti, mutta osaan olla myöskin posiitvinen niin halutessani. Optimistinen puoleni on hyvin raakile, joskin en pidä siitä itse lainkaan. Se on liitetty niin usein negatiivisesti sitä harrastaviin ihmisiin, että koko sana on minulle epämiellyttävä.

Olen melko vakuuttunut, että tämä on sangen merkittävä tekijä tuossa yhteydessä:

Finally, heredity may explain some of the link. It is possible that genes predispose some people to optimism, and that the same genes affect health and longevity. The Harvard Men’s Health Watch suggests that more study is needed because it’s likely that multiple mechanisms are involved.

Eli noinkohan "feikatusta" optimismista on kovinkaan paljon hyötyä?  Noh, kenties hyvä hypnotisti voi
suggeroida ihmisen melko aidoksi optimistiksi.

[Täysin hatusta vedettyä, luultavasti tosiseikkoihin perustumatonta spekuleerausta, ihan vain
pyhäpäivän ratoksi:]

 Optimismi saattaa tietyissä maailman kolkissa olla harvinaista sen vuoksi, että optimisti kenties
odottaa asioiden järjestyvän hyvän onnen avulla. Esimerkiksi aikoinaan Suomessa optimistinen
jyväjemmari luultavasti uskoi, ettei sitä hallaa tule kun hänellä on niin hyvä onni ollut aiemminkin,
joten soita ei ole tarpeen ojittaa...1860-luvulla nuo optimistit sitten karsiutuivat suurin joukoin
mm. Suomesta nälkäkuoleman ja huonoon ravitsemukseen liittyvän sairastumisalttiuden kautta.
 (En tiedä aikuisten oikeesti, auttaako ojittaminen estämään hallatuhoja...)

 ::)

Kansa, jolla on aivan käsittämätön "yliedustus" monilla elämän alueilla, niiden huipulla (taide, tiede, talous, u name it!),
rakastaa pessimismiä!?

Triviaali esimerkki yliedustuksesta: 0,2 prosenttia maailman väestöstä on juutalaisia; neljä kymmenestä
Oscar-voittajasta on juutalaisia!

http://ejewishphilanthropy.com/pessimism-a-beloved-jewish-tradition/

 :D

Totta kai perinnöllisillä tekijöillä on vaikutusta, esimerkiksi luonnostaan korkea dopamiinitaso tekee rohkeammaksi - siis vähemmän pelokkaaksi.

Mutta tärkeä asia on tämä:
Omia ajatustottumuksiaan voi työskentelyllä muuttaa myös täysin siitä omasta sisäerityksestä huolimatta. En minäkään korkeista dopamiinitasoistani huolimatta ole aina ollut niin optimistinen kuin nykyisin, kärsin mm. ahdistuksesta jota tuotin itselleni ihan omilla ajatuksillani ja pessimistisiähän ne ahdistusajatukset ovat. Niistä piti ihan itse työtä tekemällä opetella pois!

Toki varmaan sitten erilaisella sisäerityksellä varustettu voi langeta ahdistusajatteluun vielä helpommin, mutta ennen kaikkea ne ahdistusta aiheuttavat ajatustottumukset on opittu ihan pikku lapsena omasta lähiympäristöstä. Eli adoptoitukin lapsi oppii saman, vaikka genetiikka olisi erilainen.

Tässä on ennen kaikkea kyse tahdosta: Haluatko olla optimistisempi vai keksitkö hyviä tekosyitä (perimä, kulttuuriympäristö jne) pessimistinä pysymiselle, vaikka kova tiede sanoo suoraan että se sekä tekee sairaammaksi että tuottaa lyhyemmän eliniänodotteen?

Tosin tuli nyt sitten tällainenkin mieleen: Ehkäpä ihmisen pitää inkarnaatiokierrossaan ihan itse kokeilla elämää pessimismin vallassa jotta oppisi että se ei kannata. JOten voi ihan hyvin olla myös että pessimistinen elämänasenne ja sen ikävät seuraukset on yksilön sielunsuunnitelmaan kuuluva asia jossain inkarnaatiossa ja silloin on luonnollista ihan itse torpata kaikki optimistisemman elämän mahdollisuudet - eihän sitä pessimismi-kokemusta millään muuten edes saa ja ilman sitä ei opi että se ei kannata.

Ja vielä yksi juttu:
Optimismi on aivan eri asia kuin yltiöoptimistinen todellisuuden tajun puute. JOs nyt otetaan vaikka lempiesimerkkini siitä miten on kaulaa myöten paskassa reisiluu poikki, niin mikä näistä vaihtoehtoisista ajatuksista on parhaan tuloksen tuottava:

1) Pessimismi ja itse aiheutetut ahdistusajatukset:
"Voi kauheaa, paskaa kaulaa myöten ja jalka poikki! Minä varmaan kuolen! En ikinä tule selviämään tästä! Jalkakin jää ihan varmasti rammaksi loppuiäkseni! Voi kamala, voi surku, voi kauhistus!"

2) Epärealistinen yltiöoptimismi:
"Kyllä tämä tästä lutviutuu, kun vain keskityn toistamaan mielessäni 'kaikki on loistavasti ja ihanaa juuri tällä hetkellä.'  Ehkä tapahtuu ihme ja aika rullalutuu takaisinpäin niin, että tätä ei tapahtunutkaan. Ehkä tämä on vain unta ja kohta herään."

3) Realistinen optimismi:
"No vau, jopas kävi kummallisesti. Mutta toisaalta, paskahan lähtee pesemällä ja ambulanssikin on jo soitettu, kyllä tästä selvitään kun peseydytään ja lääkäri kipsaa sen jalan. Ja hitsit että tästä saa aikaan hyviä huumorijuttuja sitten kun asiat ovat taas kunnossa."

Mulla riippuu transiiteista,
mutta perusluonne kiikkuu skorppariteemoista jupiteriin.
Jos oikein mietin, niin useimmiten ajattelen, että joka asiassa on jotain positiivista, joko sitten opittavaa aiemmasta, tai
sen hetken asioista "onni onnettomuudessa", jokaisesta löydän aina hyvää mistä voi oppia tai olla kiitollinen.

Överipositiivisuus napsahti kesän aikana, kun transiitti  :jupiter: löi yhtymää nataali  :jupiter:  :aspect_con: :aurinko:
Onneksi olen muuten hyvin maadoittunut, koska se oli menoa se  :idiot2:

No jos ei astrologisesta kulmasta ajatella,
niin olen positiivinen elämässä, mutta ajoittain olen hyvin alitajuisten pelkojen valtaama tilanteissa, jos tulee tilanne mihin en ole valmis,
mutta olen yrittänyt niistäkin opetella pois, että ne tekee vain hyvää. ja joskus täytyy uhmata pelkoja ja rutiineja.

Positiivisuuteni perustelen siten, että pyrin luomaan maadoittuneen itseni positiivisuuteen, niin että pyrin elään tasapainossa. Aina ja vain siihen, että balanssi kaikkeen. Koska mulla on alttiutta skorpparimaiseen intensiivisyyteen ja myös ääri jupiter-positiivisuuteen.

Mutta pääpiirteittäin, en ole perusnegatiivinen ollenkaan. Yritän poimia elämästä ne kivat asiat ja vältellä negatiivisia, vaikka olenkin valmis kohtaamaan niitä. Balanssi on se mun juttu. Joka asiassa on AINA jotain positiivista, mutta ei kaikki ole niin ruusuilla tanssimista kuitenkaan? Joskus mieli mustuu skorpparimaisesti, mutta yritän niistä päästä eroon... ja voittaa pelon!

Plus, uskon ihmisyyteen, oli se sitten pahoin puhuttu pomo, tai mikä tahansa, niin kohtaan ihmisen ihmisenä.
Lisänä vielä, että vaikka olisin kuinka kipeä, en ikinä murehdi oloani, vaan toivon että paranisin nopeasti, olen siis niitä, ketkä ei mene lääkäriin helpolla. menen kyllä jos on oikeasti joku pää poikki pinossa, mutta usein ajatus on se, että toivottavasti paranen nopeasti.

Minkäslaisella kokeella tuo selvitetään?   :o

(Lisäys) Tuo muuten haiskahtaa vähän sille, kuin väittäisi, että jos on rakastunut,
ja tajuaa sen olevan kohtalokasta, voi ajatteluaan muuttamalla päästä "vapaaksi"
rakastumisen tunteesta.

Kaipa sekin on mahdollista?    ???

Dopaamiintasojen korkeuden itselläni olen päätellyt siitä, että minulla on luonnostaan ominaisuuksia joita saadaan aikaan esim. dopamiinijärjestelmään vaikuttavilla kemikaaleilla, kuten amfetamiini:
- Olen fyysisesti nopea.
- Minulla on erittäin korkea kipukynnys.
- Tunnen itseni haavoittumattomaksi, ellen erikseen muistuta itselleni että en ole sitä.
- Olen peloton. En siis rohkea - rohkeus on sitä että on itse ainoa joka tietää että pelkää - minä vain en osaa pelätä, paitsi tilanteissa joissa se on kehoreaktio, kuten 'meinaa jäädä auton alle' tms.

Kaikki yllämainitut saa aikaan ihmisessä kuin ihmisessä antamalla jotain mikä lisää dopamiinin erittymistä. Lisäksi olen tehnyt yhdestä kirjasta (jonka nimeä en nyt muista) testin, jolla testattiin mikä neljästä pääasiallisesti luonteeseen ja käytökseen vaikuttavista sisäerityshormonista (dopamiini, serotoniini, testosteroni, estrogeeni) minulla on vallitsevana ja dopamiini voitti kirkkaasti siinä testissä.

Koetan kaivella sen kirjan nimen jostain, kirja sinänsä oli typerä 'miten löydät sopivan kumppanin parisuhteeseen' näillä sisäeritysperusteilla. Sen osan kirjaa jätin lukematta kun ei kiinnostanut, mutta se testi ja näiden hormoneiden vaikutus käytökseen/taipumuksiin oli tosi mielenkiintoinen.

Rakastumisen tunteesta:
Minä sovellan tuota pikemminkin toisin päin. Itsensä voi nimittäin rakastuttaa aivan korvia myöten ihmiseen joka ei edes tiedä että olet olemassa ihan vain sillä, että ajattelee tästä rakastuneita ajatuksia. Sillä saa aikaan tasan saman hurjan hormonimyrskyn, kuin oikean rakkaussuhteen alkuvaiheessa on. Se vain sitten on yksipuolinen kun se on itse aiheutettu. Tästä syystä pidän tiukasti kiinni siitä, että en ikinä haaveile/fantasioi oikeista elävistä ihmisistä joiden kanssa olen oikeasti omassa elämässäni tekemisissä. Vain mielikuvitusolennoista on turvallista fantasioida/ajatella rakastuneita ajatuksia, ellei halua aiheuttaa itse itselleen kurjaa yksipuolista rakastumista.

Nonniin, internetin ihmemaastahan löytyi sitten tämä testi jonka itse tein kirjaston kirjasta:
http://www.helloquizzy.com/tests/helen-fisher-personality-type-test/

Mutta tuon testin tuloksia ei saa antamatta sähköpostiosoitetta... niinpä kannattaa ehkä kaivella tämä Fisherin kirja kirjastosta:
http://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb1934955__Shelen%20fisher__P0%2C1__Orightresult__X4?lang=fin&suite=cobalt

Sieltä tuo sama testi löytyy.

Ja tässä sitten lehtiartikkeli samasta aiheesta, tosin jälleen deittailuun liittyen - itseäni kiinnostaa enemmän ihan vain näiden tekijöiden vaikutus ihmisen persoonallisuuteen ihan itsekseen, mutta kun Helen Fisher on kirjoittanut kirjansa deittailuun liittyen niin siitä sitten saa lukea...
http://content.time.com/time/health/article/0,8599,1876113,00.html

Ote artikkelista:
"People who express dopamine — I call them Explorers — tend to be risk-taking, curious, creative, impulsive, optimistic and energetic. The traits associated with the serotonin system express themselves in what I call Builders. They're cautious but not fearful, calm, traditional, community-oriented, persistent and loyal. Directors have traits associated with activity in the testosterone system. These people tend to be very analytical, decisive, tough-minded; they like to debate and can be aggressive. The fourth type is the Negotiator. Men or women who express activity in the estrogen system tend to be broadminded imaginative, compassionate, intuitive, verbal, nurturing, altruistic and idealistic."

Nostanpa optimismiketjua, koska tänään tulee televisiosta dokumentti pessimismiin liittyvästä tutkimuksesta:
http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-1425300452112.html

"Dokumentin mukaan positiivisuuden vaikutus terveyteen on merkittävä. Pessimisti voi kuolla jopa seitsemän ja puoli vuotta aiemmin kuin optimistinen ikätoveri." Mielenkiintoista tuossa ohjelmassa on se että siinä pohditaan myös synkistelyyn taipuvaisen mielen muuttamista valoisammaksi.

Eli vaikka kuinka olisi syntynyt pessimistiksi, niin asialle voi itse tehdä jotain.
Itse olen televisioton, mutta jos joku tuon sattuu katsomaan, niin mielelläni kuulen oliko hyvä dokumentti.

Yle Areenassa suomenkielisin tekstein:

http://areena.yle.fi/tv/2181426

 :)

Tuota varten pitäisi varata kirjastosta koneaika ja viedä sinne vielä omat kuulokkeet mukaan... Eipä taida tulla tehtyä.

Olen siis aivan tietoinen siitä että YLEn ohjelmia voi katsoa netistä, mutta minä kas kun en halua sitä nettiäkään kotiini, saati sitten televisiota.

Mielestäni nuo Mosleyn dokkarit ovat pääsääntöisesti laadukkaita, mutta sekin lienee
osittain makuasia.

Ainakin Mosley myönsi olleensa lähes koko aikuisikänsä vahvasti pessimistinen ja kärsineensä
sen takii mm. unettomuudesta.

Hän oli positiivisesti yllättynyt siitä, kuinka nopeasti "mieltään voi muuttaa" mm. mindfulness'in avulla.

Erittäin kiintoisa yksityiskohta dokkarissa oli mielestäni se, että identtisistä kaksosistakin toinen voi
olla kliinisesti masentunut ja toinen taas ei. Tuo pistettiin nähdäkseni lähinnä epigeneettisten muutosten
piikkiin.

(Oma veikkaukseni on se, että kutsumanimellä saattaa olla merkittävä rooli tuossain tilanteessa.
Se, jolla on "arvostetumpi" etunimi*, tai joka muutoin pitää enemmän nimestään, luultavasti
on vähemmän altis negatiivisille mielentiloille...)

Dokkarissa mainittiin sekin, että pessimisteillä oikea ohimolohko on selvästi aktiivisempi kuin vasen.
Tuosta sain kimmokkeen kokeilla yön ajaksi magneettinappia vasemmalle ohimolle laastaroituna, itse
asiassa useampia päällekkäin "tehon" parantamiseksi. Nukuinpa pitkästä aikaa "makeasti kuin oravainen
sammalvuoteellansa" (A. Kivi). Kyseessä lieni kuitenkin lähes satavarmasti, jälleen kerran, plasebovaikutus...

  ;D

* Enimmäkseen naisten kyseessä ollen myös sukunimellä voi olla tuollainen vaikutus. Esimerkiksi
Suomessa mm. Heikkilä tai jopa Heikkinen ovat arvostettuja sukunimiä, ja siksi tuon nimen omaavat
naiset, jopa avioliiton kautta, ovat yleensä itsevarmoja ja keskivertoa paremman näköisiäkin.  Luku
sinänsä Suomessa ovat toki vieraskieliset nimet, etenkin "aateliset", vaikkapa (Heikki) Juhan(i) "af" Grann

 ::)

Kiitokset ohjelma-arviosta. Niin Yle-areenalla kuin netissä muutenkin on kyllä dokkareita yms. jotka kiinnostavat. Suunnitelmissa on kyllä aina silloin tällöin varata vähän pidempi koneaika kirjastosta ja raahata ne omat kuulokkeetkin mukaa. Kirjastot lainasivat ennen kuulokkeita, mutta se on nyt lopetettu ja syynä olivat kuulemma hygieniasyyt.  :o  Tarttuva korvasieni?  :D

Onko sillä loppujenlopuksi väliä, ovatko reaktiosi magneetteihin placeboa vai ei, jos ne auttavat. Ehkä osa ihmisistä on sellaisia, että juuri nimenomaan heille magneettinapeilla hoitaminen sopii erityisen hyvin ja ehkä sinä olet sellainen ihminen? Jos oikein muistelen, niin olet aiemminkin saanut niillä hyviä ja nopeita helpotuksia monenlaisiinkin vaivoihin.

Ei sillä muutoin ole väliä, mutta plasebo/placebo -vaikutus tuppaa heikkenemään ajan oloon, yleensä varsin ripeästi.
Koska olen joihinkin vaivoihin (esim. ristiselän lievähköön kipeytymiseen) saanut magneeteista apua jo toistakymmentä vuotta, oletan, että noissa tapauksissa vaikutus on jotakin muutakin kuin uskoon perustuvaa. Kokemukseni perusteella uumoilen, että puhetyöläisille
ne olisivat erinomainen apu äänihuulten vaivoihin, koska niiden kyseessä ollen magneettien mahd. vaikutus tehostunee kun
värähtely tulee mukaan kuvioon.

Ihan toimivienkin lääkkeiden vaikutus hiipuu usein, joskus johtuen valmisteesta itsestään, joskus taas sairauden etenemisestä. Helpoin esimerkki tästä on tyypin 2 diabetes: Lääkitsemällähän sitä ei saada koskaan kuriin, vaan sairaus etenee ja lääkitystä joudutaan koko ajan muuttamaan ja/tai lisäämään, jotta sokeritasapaino saataisiin säilymään. Eikä ongelma siinä ole se että lääkkeet olisivat placeboita, vaan siinä että jos ravinnon hiilihydraattimäärää ei suitsita, niin tyypin 2 diabetes etenee lääkkeistä huolimatta.

Eli se että vaikutus hiipuu, ei välttämättä ole osoitus siitä että hoito oli placebo.

Ensinnäkin eivät ne asiat parane murjottamisella, vihalla, kyynisyydellä tai millään muullakaan pelkoon perustuvalla suhtautumisella. Päinvastoin, negatiivinen suhtautuminen vetää puoleensa negatiivisia asioitaja oikeastaan luo negatiivisen maailman, jota muuten ei olisi olemassakaan. Ja onhan se nyt itselle ja mullekin mukavampaa olla optimisti, kun pessimismi vie voimat itseltä ja muilta.

Sitten pessimistiset tuhon ja maailmanlopun ennustajat ovat yksinkertaisesti väärässä. Mitään maailmaloppuja kymmenen vuoden sisällä ei tule, vaan kyseessä on heidän omassa mielessään oleva tuhosuuntauneisuus ja niukkuustietoisuus, joka saa näkemään uhkia kaikkialla. Sen näkee siitä, että kun yksi uhka ei toteudu, niin he löytävät uuden. Kun y2k ei tuonut tuhoa, alettiin pelätä öljyn loppumista. Kun öljy ei loppunut, alettiin pelätä ilmastonmuutosta. Ja niin edelleen.

Sen sijaan kaikki tulee menemään hyvin ja meillä on yltäkylläisesti kaikkea mitä tarvitsemme!

Tuota en menisi toteamaan niille ainakin kymmenille miljoonille ihmisparoille, jotka kärsivät mm. ruo'an ja juomakelpoisen veden* puutteesta.

Mutta muutoin viestissä oli ajatuksia herättäviä argumentteja...

https://water.org/our-impact/water-crisis/

* 785 miljoonaa!!

(Lisäys) Tuohon ei näyttäisi olevan mitään muuta ratkaisua kuin mass destruction!?  Jostain on jäänyt takaraivoon sellainen
väite, että MMYn mukaan ennen Kultaisen Aikakauden (satya-yuga kali-yugan keskellä) alkua koetaan Telluksella mass destruction jonka jälkeen enää
noin miljardi ihmistä on jäljellä maapallolla. Tuo on kuitenkin mitä ilmeisimmin jonkun jenkkiteeämmärin mielikuvituksen tuote..

 :coolsmiley:

Onhan se tietysti mahdollista keskittyä myös negatiivisiin asioihin ja lopulta kun kaikki muu on hyvin voi vaikka valittaa että jokun muun leivos on isompi kuin minun leivokseni  :)

Ei ole hyödyllistä ottaa huonoa omaatuntoa tai murehtimista maailman nälkäänäkevistä tai janoisista, vaan voi sen sijaan tehdä voitavansa asian korjaamiseksi elämällä oman elämänsä hyvin. Loppujen lopuksi nälkäisten osuus onkin vähentynyt huomattavasti viime aikoina niin että ylensyöneitä alkaa ola enemmän  :-\

Kaiken huipuksi uskon, että kaikenlainen kärsimys on ihmisen oma valinta, vaikka hän voisi tehdä jotain ihan muutakin, vaikkapa elää paratiisissa jo nyt eikä vain haavella siitä.

Kuppalehti:

Tutkimus puhuu klassisen käsityksen puolesta: mielenterveys edellyttää todellisuutta vastaavaa käsitystä omasta itsestä ja omista mahdollisuuksista. Tutkimuksen tulosten mukaan sekä liian optimistinen että pessimistinen mielenmaisema heikentävät selkeästi hyvinvointia pitkällä aikavälillä.


https://www.kauppalehti.fi/uutiset/optimismi-ja-pessimismi-ovat-haitallisia-ajatusvirheita-tutkimus-toteaa-realistit-tekevat-parempia-paatoksia-ja-voivat-hyvin/e8952be3-4037-424d-84ee-b8aef1ac86f7

Hei sideman, en halua väitellä sinua vastaan, vaan kommentoin usein kirjoituksiasi siksi koska tunnut olevan ainoita jotka ovat aktiivisia täällä. Siksi nämä viestit niin kuin osuvat sinulle.

En usko tuota Kuppalehden juttua. Mitä ne ovat sanomaan mikä on todellisuutta vastaava käsitys itsestä ja mikä liian optimistinen?  :-*

Yksi hyvä syy optimismille on katsoa vaikkapa 10-20 vuoden takaisia ennustuksia tuhoista ja romahduksista joita ei sitten koskaan tullut. Kannattiko sekin aika elää pelossa ja negatiivisuudessa, kun sen sijaan olisi voinut elää optimistisesti ja eteenpäin mennen?