Astro Foorumi

Minulla on ongelma, joka kuormittaa henkisiä voimavarojani liikaa, jotta voisin jättää sen enää huomiotta. Tapanani on tunkea nenäni toisten asioihin -ei uteliaisuudesta, vaan silkan oikeudentajun ohjaamana. Jos näen tai koen vääryyttä, en kerta kaikkiaan voi olla puuttumatta asiaan. Olipa kyse sitten koirankakkojen jättämisestä kulkureiteille, uskovaisten parjaamisesta tai minulle tuntemattomaan ihmiseen kohdistuvasta pettämisestä, puutun asiaan aina ja vieläpä melkoisen kärkkäästi. Tämän takia joudun usein väittelyihin ja saan helposti vihamiehiä, mutta se ei minua huoleta. Sen sijaan harmittaa, että tuhlaan niin paljon henkistä energiaa tuulimyllyjä vastaan taisteluun!

Moraalinen koodistoni ja ohjelmointini on sen verran sitkeää luokkaa, etten varmasti jatkossakaan pysty sulkemaan silmiäni moiselta. Vaan mitäpä tehdä, kun ei vastaan taistelukaan auta mitään? Miten puuttua ongelmakohtiin rakentavasti ja loukkaamatta toisia turhaan? Vai onko se tosiaan niin, kuin jotkut henkisiksi itseään tituleeraavat väittävät, että pitäisi keskittyä vain positiiviseen ja kääntää katse toisaalle? Minä kun itse uskon, että (aito, ei opittu) omatunto ja oikeudentaju on annettu meille syystä.

Kaikki vinkit ja kokemukset ovat tervetulleita!


Nimim. Liikaa Skorpparia astrokartalla :D

Jospa jättäisit puuttumatta kokonaan, kun kerran tiedät, että sinulla semmoinen tahaton tarve on?
Pitää vaan opetella pistämään korvat kii ja suu kii ja antaa olla, vaikka kuinka kiehuttais.

En osaa olla puuttumatta vääryyksiin, olipa sitten uhrina luonto, ystävä tai tuntematon. En halua antaa hiljaista hyväksyntää toisten polkemiselle, sillä se ei vastaa minun käsityksiäni empaattisesta ja rakkaudellisesta suhtautumisesta kanssaeläjiin. Pitäisi vain oppia rakentava tapa kohdata noita asioita -ohittaa en niitä aio jatkossakaan.

Jospa koittaisit ajatella, että jokaisella on oma läksy opittavana, eikä sinun tarvitse raivata toisilta oppiläksyjä pois?
Esimerkiksi joku poljettu on saattanut valita sellaisen sielunsuunnitelman, että hän oppii puolustamaan itseään. Jos puutut asiaa, voit viedä häneltä loistavan tilaisuuden oppia. Tai jos joku jättää koirankakan siivoamatta, hänen päässään saattaa myllertää huoli ja epätoivo. Silloin ei välttämättä jaksa keräillä jokaista paskaa. Puuttumisesi saattaa kuormittaa ko henkilöä kohtuuttomasti, koska hän saattaa olla erittäin tunnollinen henkilö. jolla ei nyt vaan kapasiteetti riitä.

Kyllä tuo puuttumisesi kuullostaa hieman siltä, että sinä olet muita parempi, ja opetat heitä tavoille. Oletko oikeasti itse aina moitteeton? Etkö tuomitse tai arvostele ketään selän takana? Etkö koskaan jätä jälkiäsi siivoamatta jne?

Eri juttu on, jos joku pyytää sinulta apua, tai kyseessä on puolustuskyvytön uhri. Mutta aika paljon voisit antaa mennä ohi ilman puuttumistasi. Armollisuus itseä ja muita kohtaan voisi olla hyvä juttu.

Dalai Lama neuvoi viisaasti: jos haluat tuoda rauhaa maailmaan, aloita itsestäsi.

 Aika yksimielisesti täällä on tuomittu toisten asioihin puuttuminen.  :o "Jokainen tulkoon omillaan toimeen", sanoi siskoni, kun olin syvässä ahdingossa. Eipä lisännyt halua avautua. Karulta tuntui kohtelu. Minulle tulee mieleen koulukiusaaminen ja työpaikkakiusaaminen. Niissä tapauksissa saa runsaasti kokemusta puuttumattomuudesta ja siitä, että puolustakoon itse itseään. Pyytämälläkään ei saa apua.  :idiot2:

Armottomalta tuntuu kääntää katse toisaalle, kun näkee toisen hädän. Jos ihmisellä on herkkä omatunto, hänen on vaikea ohittaa ilmiselvät vääryydet. Miksi auttaminen ja tukeminen tulkitaan ylimielisyydeksi?
Mielelläni kuulen minäkin vinkkejä oikeanlaiseen toimimiseen.

Minulla on vähän samankaltaiset fiilikset kuin Tigerwomanilla asiasta. Hieno piirrehän se on, että auttaa toisia ja heikompia. Mutta, se tasapaino täytyy löytää, milloin puuttua ja milloin ei. Jos joku koirankakka ärsyttää itseä, niin ei silloin välttämättä ole se ärsytys se oikea laukaisija tälläiselle toiminnalle. Jos kuitenkin se koirankakka huolettaisi vaikka siksi, että joku voi liukastua siihen, niin asia on aivan eri. Mutta sekin täytyy tosiaan oppia, että kaikilla on asioiden käsittelemiseen oma tahti ja liika tunkeminen toisten asioihin vain hidastaa sitä prosessia. Luottamus "korkeampaan" helpottaa siihen, ettei koe tarvetta opettaa jokaista vastaantulevaa ihmistä tavoille. :)

Suomityttö, on ihan eri asia jättää auttamatta siskoa hädässä kuin nillittää koirankakasta.

Joskus voi joutua tilanteeseen, että toisen ahdinko ja avuntarve on niin totaalista ja pitkäkestoista, että se vie omat voimat. Silloin on syytä laittaa rajat. Ei ole kenenkään etu, että auttaja joutuu samaan liemeen.

Kiusaamiseen voi puuttua myös neutraalisti, näyttämällä esimerkkiä ja puolustamalla kiusattua julkisesti. Sitä ei tarvitse/kannata tehdä sormi syyttävästi ojossa. Voi vaan todeta, että tuo oli epäasiallista tmv.

Aloittaja kirjoitti puuttuvansa myös itselleen tuntemattoman ihmisen pettämiseen kärkkäästi. Hän kertoi sen tuovan vihamiehiä. Mitä hyötyä tästä kenellekkään on? Pettäminen tuskin loppuu, eikä tuntematon tule autetuksi. Syntyy vaan negatiivista energiaa. Se ei todellakaan edistä oikeudenmukaisuutta ja parempaa maailmaa.

Minua kiinnostaisi myös tietää, mikä koirankakan siivoamattmuudessa on se pointti? Onko kyse siitä, että koirankakat rumentavat pientareita, vai se, ettei joku tottele määräyksiä?
Mitäs, jos jollakin on vakava masennus tai paniikkikohtauksia ja hän suuren voimanponnistuksen tuloksena pääsee koiran kanssa lenkille. Pussit unohtuvat kotiin. Kaikki aika ja huomio menee siihen, että jaksaa tehdä lenkin. Sitten joku tulee suureen ääneen tilittämään koiran jätöksistä. Voi olla, ettei tämä henkilö enää uskaltaudu ulos, ainakaan vähään aikaan.
Jos jätökset haittaavat, nehän voi itse nappasta pussiin? Olla näkymätön auttaja. Tai sitten hyväksyä se tosiasia, ettei ole sinun tehtäväsi kouluttaa koko ihmiskuntaa tavoille.
Ennekuin arvostelee toista, kannattaisi kulkea hetki hänen saappaissaan.

Jäin vielä miettimään, Suomityttö, luitko lainkaan aloitusviestiä?

Siitä käy ilmi:
1. aloittaja kokee asian ongelmana
2. hän puuttuu asioihin mielestään liian kärkkäästi
3. hän saa käytöksensä johdosta vihamiehiä.

On luonnollista, että vastausten sävy peilautuu tähän. Ei olisi lainkaan viisasta hymistellä aloittajalle auttamisen autuutta.
Miksi pitäisi ruokkia ongelmakäyttäytymistä?

Olen lukenut aloittajan postauksen. Mielestäni siinä myös kysyttiin rakentavia ohjeita, miten toimia tuollaisissa tilanteissa.  :smitten:
Tämä aihe on ilmeisen kuumottava. Olisikin hyvä saada aikaan keskustelua, miten vähentää negatiivisuutta niin keskusteluissa kuin toiminnassakin.
Ihan hyviä pointteja tuossa on tullut. Aihe on ilmeisen kipeä kuitenkin. Sellaisistahan sitä kannattaa keskustella.

Mielenkiintoista, että täällä on jo tehty oletuksia persoonastani tämän yhden asian perusteella ;D Ohitan ne suosiolla ja pyydän jatkossa jättämään omaksi tiedokseen, sillä ne eivät tuo kyllä keskusteluun yhtään mitään lisää. Arvasin, että herätän aloituksellani ärsytystä toisissa ja tiedättekö, että teette aivan samaa, kuin mitä aloituksessani tunnustin :) Koette toimintani vääräksi ja yritätte muuttaa sitä, vaikka nimenomaan tarkensin, minkä suhteen neuvoja kaipaan.

Kannattaa myös miettiä hetken, tuliko ylitulkittua kirjoitustani. Nuo esittämäni olivat vain esimerkkejä ja esim. koirankakkajuttu lähti täällä ihan omille teilleen. Siinä oli kyse tilanteesta, jossa eräs tuttuni oikein retosteli Facebookissa sillä, miten jättää jätökset keräämättä. Siihen asiaan puuttumiseen oli monta syytä, mutta en niitä tässä nyt erittele. Ja kuten sanoin jo aloituksessa: Vihamiehet eivät ole minulle ongelma, sillä en elä muiden ihmisten hyväksynnästä :) Ongelma on se, miten asiani esitän.

Tehtäköön vielä selväksi, että en koe olevani yhtään sen ylempänä kuin muutkaan. Olen useaan otteeseen sanonut esim. ystävilleni, että minulle TÄYTYY huomauttaa myös, jos toimin typerästi. Kritiikkiä olen kyllä saanutkin ja usein ansaitusti. Minä yritin joskus yli vuoden ajan ajatella asiaa tuosta sielunsopimusnäkökulmasta, mutta en yksinkertaisesti siihen pystynyt. Minusta silmien sulkeminen todellisuudelta ei myöskään edistä mitään ja minun näkökulmastani rakkaudellisuus ei tarkoita hymistelyä ja päiden silittelyä. Joskus rakkauden nimissä joutuu olemaan vähän tylykin, kuten olin esim. veljeni alkoholiongelman ilmetessä. Lakkasin syytämästä hänelle rahaa, sillä en omalta osaltani halunnut olla mahdollistamassa juomista. Tarjosin kyllä muuten apua, kuten soitin puolestaan AA-kerhoon.

Yhden asian te ohititte vastauksissanne täysin ja se on se, että minulla on äärimmäisen vahva oikeudentaju. Niin vahva, että se kehottaa pettävää ihmistä harkitsemaan toimintaansa kahdesti, sillä seuraukset voivat olla kamalia. Niin vahva, että se puuttuu koirankakalla retostelijan toimintaan kertomalla esimerkiksi pikkulapsesta, joka siihen paskaläjään astui. Niin vahva, että minä en voi ohittaa lestadiolaisia pedofiileiksi ja sairaiksi ihmisiksi haukkuvaa kommenttia sanomatta mitään. Jos koen jotakin kohdeltavan väärin, koen suorastaan velvollisuudeksi tehdä asialle jotakin. Minä en pysty hymistelyyn ja silmien sulkemiseen: Tämä maailma, sen ihmiset ja meidän yhteinen tulevaisuutemme kiinnostaa minua liikaa.

Suomitytön kanssa olen aivan samoilla linjoilla. Onpa tapahtunut niinkin, että minua on jopa kiitetty nenäni tunkemisesta asioihin, kuten eräiden tupakoivien pikkupoikien kohdalla kävi. He ihan oikeasti kiittivät siitä luennosta, jonka heille tupakoinnin vaaroista ja omista kokemuksistani pidin. Ehkä monet tuntevat olevansa aivan yksin ja siksi jonkun välittäminen voi jopa helpottaa oloa? En tiedä, kunhan pohdiskelen.

Kum bay yah, minulla ei ole vaakaa eikä neitsyttä horoskoopissani vaan kuten aloituksessani ilmenikin, aika paljon skorpparia. Astro-Sepon tulkinnankin mukaan oikeudentajuni on hyvin vahva, joten siltä osin tämä on sisään rakennettua.

Ai, että aikuisen lestadiolaisen pitäisi vain kestää parjatuksi tulemista, eikä häntä voi edes nousta puolustamaan? Tai ei kannata sanoa ystävälle, että "älä lähde tuon miehen matkaan, katuisit sitä aamulla"? Muuten, tuo pettämistä harkitseva ystävänikin tosiaan kiitti minua sitten aamulla, joten kai sille välittämisellekin paikkansa tässä maailmassa on.

Pyydän, keskittykää olennaiseen. Olisi mukava saada tämä keskustelu etenemään jonnekin suuntaan :)

Olisikohan paras keino hetkeksi astua sen toisen saappaisiin. Toimia sitten niin, kuin toivoisi itseään kohtaan toimittavan. Ei sellaisesta syystä, että kokee tietävänsä mikä toiselle on parhaaksi. Vaan ihan pelkän oman näkökulman ja kokemuksen tuominen esille välittämisen takia. Toimintaa näissä asioissa voi aina muokata hienovaraisemmaksi, jolloin apu menee paremmin perille kuin esim. sillä tavalla, että tuomitsee toisen tavan alitajuisesti ja näin saa toiselle muurin vastaan. Jolloin ne vastareaktiot vain vahvistuvat.

Auttajan olisi mielestäni hyvä uskoa, että se toinen on aivan kykeneväinen itsekin asian hoitamaan tai saamaan tasapainoon. Riippuen tietysti tilanteesta, mutta tuo olisi hyvä olla se perusoletus. Tällöin voi aistia, missä vaiheessa lopettaa oman näkemyksen esilletuominen. Toisin kuin jos epätoivoisesti vain jatkaa toisen asioihin puuttumista, jolloin se kääntyy itseään vastaan. Tavallaan oman näkemyksen totuudesta kun tuo esille, niin se hoitaa itse loput.

Tuo on tärkeä huomio, että saatan liian kärkkäällä puuttumisella saada toisen vain puolustusasemaan! Silloin kaksisuuntainen kommunikointi käy tosiaan mahdottomaksi ja juuri sen vuoksi lopputulos ei ole aina paras mahdollinen. Tuo perusoletus-idea on varmasti hyvä ja toimiva, pitää vain vähän pureskella, miten saisin sen vietyä käytännön toimiin asti :)

Tuossapa hyvä pointti.
Sehän ON ihmisten aliarvioimista, jos puuttuu pyytämättä ongelmiin. Tai asioihin, jotka itse tulkitsee ongelmaksi.

Minullakin on vahva oikeudentunto ja halu auttaa. Ehkä tähän ikään tullessa olen oppinut myös toisten kunnioittamista.

Ja todellakin, se on tärkeää, miten asiat sanoo. Joskus on hyvä provosoida, mutta siinä pitää ymmärtää toisen tilanne. Ei riitä, että luulee tietävänsä.

Nyt kyllä katosi punainen lanka, mikä tässä on ongelmasi?

Toisaalta kirjoitat ongelmasta ja toisaalta tunnut olevan oikein tyytyväinen tilanteeseen. Vastauksesi tähänkin ketjuun on kieltämättä aika hyökkäävän oloinen. Ensin kysyt, ja kun mielipiteet (vilpittömästä auttamishalusta annetut) eivät olekaan mieleesi, käyt hyökkäykseen.

Keskustelkaa, mutta niin kuin minulle sopii?

Tigerwoman, esimerkiksi Ritsa tuossa yllä ymmärsi hyvin, mitä ajan takaa ja vastasi juuri siihen, mitä kysyinkin :)

Tuohon muuhun en edes viitsi vastata mitään, sillä näyt tekevän minusta oletuksia yrittämättä oikeasti ymmärtää pointtiani. Sellainen menee vain riitelyksi ja sitä en ole täältä hakemassa. Kannattaa miettiä myös tykönään, miksi tämä keskustelu ärsyttää sinua. Pieni itsereflektoinnin paikka itse kullekin :)

Enhän minä tee oletuksia, nimenomaan yritin kysellä pointtiasi.  ;)
Ymmärrän toki, ettei vastaukseni miellyttänyt sinua.  Mutta eihän keskustelu niin mene, että kysytään mielipidettä, sitten torpataan se ja lopuksi todetaan, ettei viitsitä vastata mitään.

Ei tämä keskustelu tai aihe ärsytä minua. Mistä niin päättelet? Minulle tämä aihe on ihan neutraali.
Vastasin aloitusviestissäsi olevaan asiaan. Jos kirjoitat, että sinulla on ongelma ja kerrot puuttuvasi koiraankakkoihin, niin vastaan siihen.
Mielenkiintoista, miten eri tavalla asiat voidaan nähdä.

Jos tälläisella palstalla kyselee neuvoja, kannattaa varautua siihen, ettei kaikki ole samoilla linjoilla. Siksihän juuri moni kyselee - saadakseen erilaisia näkemyksiä.

Miksi kysyin pointtiasi, jos en halua oikeasti ymmärtää pointtiasi?  :o

Jos kysyn neuvoa kukkien kasteluun, en halua saada neuvoja pensasaidan leikkaamiseen -näin karrikoiden ilmaistuna. Ritsa ja Suomityttö ymmärsivät pointtini juuri niin kuin sen olin tarkoittanutkin, joten ehkä vika on omassa tulkinnassasi.

"Toisaalta kirjoitat ongelmasta ja toisaalta tunnut olevan oikein tyytyväinen tilanteeseen. Vastauksesi tähänkin ketjuun on kieltämättä aika hyökkäävän oloinen. Ensin kysyt, ja kun mielipiteet (vilpittömästä auttamishalusta annetut) eivät olekaan mieleesi, käyt hyökkäykseen."

-> Tuossa yksi esimerkki oletuksistasi. Oliko vastaukseni esim. Ritsalle hyökkäävä? Ei ollut, sillä hän vastasi siihen, mitä kysyinkin eikä lähtenyt ylitulkitsemaan asioita. Jos jotakin ei ymmärrä, kannattaa kysyä tarkennuksia sen sijaan, että hyökkäisi niitä omia (vääriä) tulkintojaan vastaan.

Minun ongelmani ei ole mikään koirankakkoihin puuttuminen: Itse veit tuon tulkintasi siitä asiasta aivan väärille urille etkä edes kysynyt, miten asia oikeasti on. Kysyin täältä juuri siksi, että TIEDÄN täältä löytyvän hyviä näkemyksiä, kuten tässä jo on käynytkin ilmi. Sen sijaan en arvosta lainkaan sitä, että puuttuu epäolennaisuuksiin ja vastaa kysymyksiin, joita en edes esittänyt. Sellaiset "keskustelut" saavat toden totta minun puolestani loppua kuin seinään.

Kuule, Ginger, mielestäni tämä on hyvin virkistävä keskustelu. Täällä on myös yleistä, että keskustelu rönsyää. Jos kysyy neuvoa kukkien kasteluun ja saa neuvoa pensasaidan leikkaamiseen, ollaan vielä samassa genressä.  ;D

Tuossa mietin esimerkkiäsi oikeudentajustasi ja asioihin puuttumisesta:


Ja haluan jakaa oman kokemukseni.
Elin yli 20 vuotta avioliitossa. Mitään isoa draamaa ei ollut, mutta ajan kanssa suhde alkoi kuolla. Pikkuhiljaa alkoi tulla vihaa ja katkeruutta. En halunnut itse käynnistää eroa, koska pelkäsin mieheni reaktiota. Olin täysin kypsä eroon mutta odottelin myös mieheni kypsyvän. Sitten aloin saada merkkejä, että hänellä on toinen nainen. Annoin asian olla. Odotin. Lopulta mieheni lähti. Voi, miten helposti kaikki meni! Olen kiitollinen tälle toiselle naiselle ja toivon heille onnea.
Olisi todella ikävää, turhaa ja loukkaavaa, jos joku ventovieras ulkopuolinen taho olisi tehnyt omat päätelmänsä liittomme tilasta. Tai vaikka puuttuja olisi ollut tuttu tai sukulainen, sekin olisi ollut ikävää. Kamalaa, jos joku olisi puuttunut siihen kehottamalla miestäni luopumaan salasuhteestaan. Ja mikä surullisinta, tämä ulkopuolinen olisi ihan turhaan käyttänyt aikaansa ja energiaansa kuvitellun ongelman ja tuhon estämiseksi. Sitä tarkoitin sanomalla, ettei pidä puuttua toisten sielunsuunnitelmaan ja luulla tietävänsä, mikä on ihmisille hyväksi.
Toki joillekin pettäminen voi tuoda tuhoa. Mutta auttaako ulkopuolisen näkemys liiton säilymiseen, jos kumppaninkaan toivetta ei kunnioiteta? Miksi joku olisi uskollinen ulkopuolisen ihmisen vuoksi, jos rakastuu toiseen tai liitto on muuten kuralla?

Ihmisillä on heikkoja hetkiä, varsinkin humalassa. Ystävälleni sellainen sattui, kun hän halusi hetken mielijohteesta testata omaa viehätysvoimaansa. Tiesin hänen suhteensa taustat varsin hyvin, joten millainen ystävä olisin ollut, jos olisin antanut tuon tapahtua? En tunne ystäväni miestä juuri ollenkaan, mutta sen verran tiedän, että he ovat nyt onnellisia ja menossa naimisiin. Mitä, jos en olisikaan puuttunut tilanteeseen vaan ajatellut vain, ettei asia minulle kuulu? En halua edes ajatella seurauksia.

Aina tilanteet eivät niin yksioikoisia ole, tiedän sen kyllä. Nämä asiat, mihin olen puuttunut, eivät ole olleet mitään rajatapauksia vaan hyvin selkeästi sellaisia tilanteita, missä olen nähnyt tilanteen etenevän hyvin vahingolliseen suuntaan. Silloin en voi olla puuttumatta asiaan ja ainakin tähän asti se on ollut hyvä asia. Ongelmana vain tosiaan on ollut, kuten useaan otteeseen jo kerroinkin, se tyyli, miten asioista sanon. Haluaisin olla rakentavampi ja antaa kuvan, etten tuomitse vaan yritän edistää asioita parempaan suuntaan.

Kirjoitit puuttuvasi kärkkäästi koirankakkojen jättämiseen kulkureitille. Miten olisin voinnut tuosta ymmärtää, ettet tarkoita sitä? Miten minun olisi pitänyt ymmärtää kysyä miten asia oikeasti on? Luotin kirjoittamaasi tekstiin. Sorry siitä.

Muoks. korostin tekstistä puutun asiaan aina

Minä en näe tuossa puuttumisessasi mitään ongelmaa.

"Ongelmana vain tosiaan on ollut, kuten useaan otteeseen jo kerroinkin, se tyyli, miten asioista sanon."
Ymmärrän täysin  ;) :coolsmiley:

Ehkä sinun kannattaisi muistaa, että jokainen ihminen on oman elämänsä paras asiantuntija, ja sovittaa sanasi sen mukaan?
Voisit käyttää avoimia kysymyksiä, jolloin ihminen joutuu vastaamaan sinulle, ja saisi ehkä samalla tunteen, että hän on itse keksinyt asian.

Esimerkiksi näin; oletko ajatellut, miten tämä pettämisesi vaikuttaa parisuhteeseesi?
Tai: oletko huomannut, miten ikävän näköisiä tienvieret ovat keväällä, kun ne on täynnä koirankakkaa?

Yritin tiivistää aloitukseni mahdollisimman lyhyeksi, joten siksi en avannut esimerkkejä tuon tarkemmin. En hoksannut, että tekstin voi tulkita noin kirjaimellisesti. Väärinkäsitys siis puolin ja toisin, yritän olla jatkossa tarkempi.

Tuo kysymys-idea on kyllä hyvä ja konkreettinen neuvo! Niillä voisi herätellä ihmisiä pohtimaan tekojensa syitä ja seurauksia ihan itse. Silloin siitä ei jäisi sellainen kuva, että yritän väkisin tuputtaa omia näkemyksiäni! Hyvin yksinkertainen idea ja toimii varmasti, vaan enpä ole tullut ajatelleeksi itse ;D Näemmä aina kannattaa kysyä.

Minäkin lähden siitä lähtökohdasta liikkeelle, että autettava pystyisi selviämään itsekin tilanteesta, mutta ehkä vaivalloisemmin. Muutama esimerkki:
Nuori ketteräjalkainen naiskansanedustaja asui Hgissä isossa kerrostalossa koiransa kanssa. Koira oli suurikokoinen ja paskansi toistuvasti kerrostalon sisäänkäynnin pieleen. Omistaja ei korjannut jätöksiä. Siitä seurasi, että muut asukkaat huomauttivat säännöllisesti asiasta koiran omistajalle, johon tämä totesi, ettei hänen kuulu korjata koiran ulosteita. Muut asukkaat olivat sitä mieltä, että koska nainen kansanedustaja, tämän kuuluu näyttää mallia muille, miten eletään.  ??? Ja että nainen on siinä asemassa, että hänellä olisi oltava järkeä toimia tilanteessa sääntöjen mukaan. Kakat rapunpielessä ovat yök. Muut asukkaat eivät ole korkealle arvostetunkaan ihmisen palvelijoita.

Meillä töissä tuli usein/päivittäin tilanteita, joissa työkaveri saattoi kysyä (tai itse saatoin kysyä) jotain pientä asiaa, knoppia, mihin kohtaan tietokoneohjelmassa ruksi pannaan. Usein kollegan vastaus kuului: "Kato sieltä ohjeista!"  :smitten: Meillä oli monta Mercantile-mapillista ohjeita eri kuukausilta ja loput koneen arkistoissa. Vastaaja usein tiesi, mitä pitää tehdä, muttei halunnut helpottaa kysyjän työntekoa. Jos taas pani ruksin väärään kohtaan, seuraukset saattoivat olla katastrofaaliset, tuhansia virheellisiä lopputuloksia. Joita sitten käsin korjattiin, jos ne ei ehtineet asiakkaille asti. Koko prosessi tietysti seisoi sen aikaa, kun kysyjä etsi puuttuvaa tietoa. Sanoinkin rakkaille kollegoille : "Älkää istuko tietojen päällä! Voitte joutua itsekin samaan tilanteeseen!" Töillä oli tietysti aina kiire. "Tulos tai ulos!"

Ja vielä pahalaisen pikkusisko. Sisko juoksutti minua, ei epäröinyt pyytää 200 km:n päähän auttamaan voileipäkakun teossa (omalla kustannuksellani), kun pitää järjestää kekkereitä. Sitten kun minä pyydän jotain pientä, jossa ei tarvitse takapuolta nostaa tuolista, eikä tule kuluja, niin eikös tämä: "Jokainen tulkoon omillaan toimeen!" Häntä ei saanut vaivata.  :coolsmiley: Sisko saa tuosta tukkapöllyä.   :smitten:

Nämä on niin kiehtovia, nämä tilanteet.

Hahhah, kunnioitettava asenne sinulla, Suomityttö! Minä olisin tuollaisista jo raivon partaalla ;D

Suomityttö on törmännyt aikamoisiin tapauksiin. Sikailua ei pidä sietää.

Tuo tiedon panttaaminen ja työnhidastaminen on työpaikkakiusaamista. Eikä ole yrityksenkään etu.
Tieto ensin esimiehille, sitten työsuojeluvaltuutetulle. Jos ei käytös muutu, niin aina vaan korkeammille tahoille.
Olen itse tuon tien kulkenut. Lopputulos ei ollut toivomani, koska työpaikkakiusaaja osasi itkeä krokotiilin kyyneleitä. Mutta kyllä hän nöyremmäksi tuli  ;D

Ginger86, toinen keino voisi olla kertoa omasta lähtökohdasta käsin. "Itse en haluaisi pettää" tai "kokisin peteytksi tulemisen ihan kamalana asiana" jne. Tai todeta: "se joka sotkee, myös siivoaa. Koskee myös koirankakkoja"

Martin Luther King sanoi aikoinaan: "Darkness cannot drive out darkness; only light can do that. Hate cannot drive out hate; only love can do that." Tällä yritän siis tuoda ilmi sitä, että negatiivinen ei syrjäytä negatiivista. Ihmisillä on taipumus pitää sitä tiukemmin kiinni omista mielipiteistään ja tavoistaan mitä suoremmin ne tuomitaan. Otetaan vaikka niinkin maallinen esimerkki kuin politiikka ja perussuomalaiset; mitä enemmän heitä kyseenalaistetaan, sen vankempi on heidän kannatuksensa.

En nyt siis tietenkään tarkoita sitä, että olisit pyrkinyt tuomitsemaan ketään. Ihmiset vaan helposti kokevat hyvääkin tarkoittavan sekaantumisen suoraksi hyökkäykseksi itseään kohtaan ja vastauksena voi olla jopa lapsekas puolustusreaktio, jossa aiempi jollain tavalla vahingollinen käytös vain korostuu ja vahvistuu. Tosielämän esimerkiksi voisi käydä vaikkapa alistava ja väkivaltainen parisuhde, jonka heikompi osapuoli loukkaantui ulkopuolisten hyvää tarkoittavasta puuttumisesta, eristi nämä "tuomitsijat" elämästään ja ajautui lopullisesti täysin kumppaninsa manipuloitavaksi katkaistuaan välit kaikkiin läheisiin, jotka yrittivät mielestään vain puhua hänelle järkeä.

Näissä asioissa kannattaa olla hyvin hienovarainen. Oman mielipiteensä saa tietenkin kertoa, mieluiten melko neutraaliin sävyyn ja tuomitsetta, mutta jos se ei uppoa vastaanottavaan maaperään, on parempi antaa olla. Ilmeisesti olet osannut juuri näin toimiakin, kun neuvosi on otettu kiitollisuudella vastaan. :) On eri asia kysyä onko toinen nyt varmasti miettinyt asian ihan loppuun asti kuin yrittää raahata kaveria väkisin narikalta pois ja marmattaa, että olet täysi idiootti jos nyt lähdet vieraan miehen matkaan. Ensimmäinen vaihtoehto ehkä havahduttaa ajattelemaan, toinen mahdollisesti loukkaa ja herättää kapinareaktion.

Ylipäätään olen huomannut, että ihmiset usein käyttäytyvät juuri sillä tavalla kuin heidän odottaa käyttäytyvän. Jos uskoo toisesta hyvää, hän saattaa pyrkiä elämään näiden odotusten mukaan - ja sitten taas päinvastoin. Esimerkiksi koulumaailmassa oppilaat lukevat paremmin kokeisiin ja saavat parempia arvosanoja silloin, kun heitä on kannustettu positiivisella tavalla ja heidät on saatu uskomaan, että he ovat älykkäitä ja lahjakkaita nuoria. Ihmisillä on taipumus pyrkiä toteuttamaan heihin kohdistuneet odotukset. Jos luottaa siihen, että toinen on pohjimmiltaan hyvä ihminen ja pyrkii tekemään hyvää, hän yleensä jollain tavalla vaistoaa sen ja saattaa jopa muuttaa käytöstään rakentavampaan suuntaan.

Otetaan vaikka tuo koirankakkaesimerkki. Jos marssii tomerana läksyttämään tuntematonta ihmistä ojanpohjien sottaamisesta, herättää toisessa luultavasti (ihmisestä riippuen) joko häpeää, pahaa mieltä tai kapinareaktion. Toinen vaihtoehto on käydä sanomassa ystävälliseen sävyyn ja hymyillen vaikkapa näin: "Anteeksi, mutta huomasin sattumalta, ettei sinulle sattunut koirankakkapussia mukaan. Minulla olisi ylimääräinen. Haluatko lainata?" Väitän, että suuri osa ihmisistä vastaa tässä vaiheessa myöntävästi, käy keräämässä läjät parempaan talteen ja saattaa tuntea jopa mielihyvää hyvän teon tekemisestä. Voi olla, että seuraavalla kerralla se koirankakkapussi kulkee mukana jopa omassa taskussa, jos oikein onnellisesti sattuu. Pääasia on se, että toiselle antaa tilaa ja mahdollisuuden toimia oman vapaan tahtonsa mukaan ja tehdä hyviä asioita omasta aloitteestaan. Uskon, että sinäkin löydät sopivat keinot toimia oman oikeustajusi mukaisesti tallomatta silti muiden varpaille! :)

Toinen asia on sitten se, että puuttumisessa kannattaa tietenkin käyttää vahvasti omaa harkintakykyä. Jos puuttuminen ei ole kerta kaikkiaan välttämätöntä, silloin on luultavasti parempi vaan antaa olla. Itsekin olen paininut samojen asioiden kanssa, mutta luotan nykyään enemmän esimerkin voimaan. Silloin välttyy kritisoimasta toisen tapaa toimia, mutta tarjoaa samalla uusia näköaloja siihen, miten asiat voidaan hoitaa toisellakin tapaa. Tietysti on tilanteita, joissa viatonta pitää puolustaa (kuten lasten ja eläinten huono kohtelu), mutta aikuisten välisessä kanssakäymisessä tällaisia pakkotilanteita harvemmin tulee. Minullakin on ollut elämässäni ritarillisia hetkiä, jolloin olen kuvitellut, että toinen kaipaa apuani vaikkei sitä itse vielä tajuakaan, mutta näistä tilanteista ei ole koskaan seurannut mitään muuta kuin mielipahaa kummallekin osapuolelle. Olen ymmärtänyt sen, että muille on annettava mahdollisuus kantaa omat taakkansa itse ja tehdä omat virheensä itse. Se on luottamuksenosoitus toista kohtaan, kuten Ritsakin sanoi. Minun piti oppia kantapään kautta se, että minä en ole niin vahva ja erinomainen ihminen, että minun pitäisi välttämättä ottaa toistenkin murheet kannettavakseni. He pystyvät siihen kyllä itsekin. Sitten on sopivaa auttaa kun toinen on halukas apua vastaanottamaan.

Matteuksen evankeliumin seitsemännessä luvussa on eräs pätkä, joka jostain syystä tuli tästä aiheesta mieleen. Tätä ei ole tarkoitettu henkilökohtaisesti kenellekään keskusteluun osallistuneista, kunhan yleisellä tasolla pohdiskelin. :)

1. Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi;
2. sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan.
3. Kuinka näet rikan, joka on veljesi silmässä, mutta et huomaa malkaa omassa silmässäsi?
4. Taikka kuinka saatat sanoa veljellesi: 'Annas, minä otan rikan silmästäsi', ja katso, malka on omassa silmässäsi?
5. Sinä ulkokullattu, ota ensin malka omasta silmästäsi, ja sitten sinä näet ottaa rikan veljesi silmästä.
6. Älkää antako pyhää koirille, älkääkä heittäkö helmiänne sikojen eteen, etteivät ne tallaisi niitä jalkoihinsa ja kääntyisi ja repisi teitä.
7. Anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan.
8. Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan.
9. Vai kuka teistä on se ihminen, joka antaa pojallensa kiven, kun tämä pyytää häneltä leipää,
10. taikka, kun hän pyytää kalaa, antaa hänelle käärmeen?
11. Jos siis te, jotka olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, kuinka paljoa ennemmin teidän Isänne, joka on taivaissa, antaa sitä, mikä hyvää on, niille, jotka sitä häneltä anovat!
12. Sentähden, kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille; sillä tämä on laki ja profeetat.

Ai niin. Piti sanoa vielä sen verran, että yleensä olen sitä hanakammin ollut puuttumassa toisten asioihin ja ollut selvittelemässä toisten sotkuja, mitä enemmän asiat ovat olleet sekaisin omassa elämässäni. Sitäkin kannattaa pohtia, voisiko kyseessä olla jokin alitajuinen halu paeta omaa pahaa oloa keskittymällä toisten asioihin. :)

Äkkiseltään ajateltuna indikaattorina voisi olla ihmisten reaktiot. Onko autettu iloinen/kiitollinen vai tuleeko hänestä vihamies?
Rannalla perustelikin hyvin, miksei väkisin kannata auttaa. Vihamielinen reaktio kertoo ihmisen rajoja loukatun.

Täällä onkin nyt tullut hyviä näkemyksiä, kiitos! Näistä on hyvä ammentaa ihan käytännön elämään.

Tämä oikeudentajuni on saattanut minut välillä suoranaisiin hankaluuksiinkin. Minun on vain aivan äärimmäisen vaikea olla, jos näen epäreiluutta maailmassa! Kohdistuipa se epäreiluus keneen tahansa, minun on mahdotonta sitä ohittaa. Läheskään aina en ole onnistunut puuttumisessani hyvin, ja siksipä täältä näkemyksiä kyselinkin :) Näillä pääsee varmasti jo alkuun!

Omaan elämääni olen jo pidemmän aikaa ollut varsin tyytyväinen, joten siitä tässä ei ole nyt kyse. Vain liikaa skorpparia kartalla ;D

Tämä aihe herättää ajatuksia Astron ulkopuolella ollessakin. Hyvä juttu.

Se tuli vielä mieleeni, että mikäli puutun toisen elämään ja huomaan hänen pahastuvan, pyydän heti anteeksi. Ja peräännyn.
Onhan sekin epäireilua, jos joku puuttuu asiaan asianomaisen yli, eikä kunnioita kieltoa.

Ehkä minua hälytti aloitusviestissä juuri se asenne, että saa vihamiehiä, mutta ei välitä siitä.
"Uhrihan" saattaa silloin tulla kohdelluksi erittäin epäreilusti. Eli siinä vahingossa tekee toiselle samaa, mitä ei halua nähdä toisten tekevän.

Mulla on itsellä ollut iso kynnys pyytää apua, kun olisin tarvinnut tai olisi helpottanut elämää. Harjoittelun myötä on tullut helpommaksi. En kyllä voisi kuvitellakaan, että yrittäisin heittäytyä jonkun "niskoille" ja pyytää toistuvasti apua samoihin asioihin. Selkärankaa pitää olla. Pari suvussa ollutta alkoholistia ovat ylittäneet minun auttamiskykyni täysin.

Epäreiluus minuunkin kolahtaa.

Autettavat ovat olleet varsin tyytyväisiä ja kiitollisia, silloin tietysti uskoo tekevänsä oikein. Aina voi tietysti kysyäkin asiaa. Jos minulla olisi kovin paha olo itsellä, en pystyisi muita auttamaan. Olen varsin tyytyväinen elämääni, vaikka niukkuuttakin on koettu.

Tigerwoman, tuo vihamies-ajatus liittyy siihen periaatteeseeni, että mieluummin autan ihmisiä silläkin hinnalla, jos sen seurauksena saan vihat niskoilleni. Joskus se auttaminen nimittäin voi tehdä sitäkin, etenkin alkoholistitapauksissa. Oma veljeni ei varmaan fanita minua kauheasti, kun en enää syydä hänelle rahaa, sillä tiedän kyllä mihin se raha menee. Mieluummin autan sitten vaikka soittamalla ammattiapua tai joskus jopa poliisin paikalle. Veljeni ei sitä ehkä ymmärrä, mutta ajattelen vain hänen ja ympäristön parasta. Ei sekään olisi oikein, että jättäisi esim. soittamatta poliisit rattijuopolle, vaikka kyseessä olisi oma veli.

Se on kyllä totta, että monesti muulloin kannattaa vähän aikaa miettiä, ennen kuin reagoi. Muuten voi tulla aiheuttaneeksi vain lisää hallaa.

Mä olen tehnyt läheisilleni(kin) selväksi, että maistissa ei rattiin mennä. Muuten soitan 112, ennenkuin perävalot katoaa näkyvistä.
Se on kuitenkin ihan eri levelillä. Samoin kaikki, joista joutuu juridiseen vastuuseen, jos ei puutu.

Tässä keskustelussa on yhdessä isossa nipussa koirankakat ja alkoholismi. Aloitusviesti (jota on myöhemmin muokattu) yleisti ihan kaiken. Kun siihen vastaa, asioita aletaan availla ja korjailla. Tottakai se haittaa keskustelua ja sen tasoa.

Ei ole yhtä ainoaa totuutta tai toimintatapaa tässäkään asiassa. Mutta edelleen, tapa sanoa ja asenne ratkaisee.

Tigerwoman, kuten jo sanoin, yritin saada aloituksestani mahdollisimman tiiviin. Sinälläänhän tätä sivukeskustelua ei siltä osin olisi tarvittu, että kysymykseeni vastaaminen onnistui kyllä muutenkin. Ymmärrän kyllä, että tuosta saa ylimielisen kuvan, mutta yritin saada fokuksen heti alusta alkaen siihen olennaiseen. Tällä kertaa se ei onnistunut.

Kahlasin ketjua läpi, enkä päässyt selvyyteen minkä tyyppisestä puuttumisesta lopulta puhutaan, mutta kirjoitellaan omien kokemusten näkökulmasta.

Vääryyttä nähdessä olisi hyvä muistaa se, että sivustakatsojan rooli on yleensä neutraali ja puolueeton. Jos tuntee halua reagoida näkemäänsä kovin aggressiivisesti, silloin harvemmin syynä on pelkästään vahva oikeudentunto. Jos tälläistä tarvetta kokee, aiheessa yleensä on jokin sellainen puoli, joka koskettaa tai loukkaa henkilökohtaisesti (muistuttaa esimerkiksi jostakin), näin ainakin omalla kohdallani.

On joitakin asioita, jotka osuvat herkkiin kohtiin silloinkin, kun niitä vain katsoo tapahtuvan toisille ja se oma avuttomuuden (tai muu vastaava) tunne nousee pintaan. Ja on sellaisia asioita, joista osaa sisäisen oikeudentuntonsa perusteella sanoa, että tuo on väärin, mutta kykenee samalla myös olemaan rauhallinen, puolueeton ja neutraali. Kykenee näkemään jokaisen osapuolen kannat, ja reagoimaan jollakin neutraalilla tavalla. Ehkä rauhallisesti mainitsemalla, että: "ehkä tuollainen käytös ei ole ihan asiallista" ja jättämällä asian sitten sikseen, jos toinen ei ole vastaanottavaisella tuulella tälle maininnalle. Sillä puolustautuvaan kilpeen on ihan turha hakata mitään, asioilla on omat hetkensä milloin niille ollaan vastaanottavaisia ja milloin ei. Tietysti voi olla tilanteita, joissa esim. pakkohoito on tarpeen, mutta tälläisissä tilanteissa, joissa toisen tahdon yli kävellään, pitää aina harkita todella tarkkaan. Sekä varmistaa omasta sisimmästään että ollaan oikealla asialla, eikä omien haavojen asialla (se voi nimittäin olla aika piilevää).

Melko hyvä yleispätevä sääntö voisi olla vaikka että ainakin silloin pitäisi puuttua jos jonkun vapaaseen tahtoon puututaan rikollisessa määrin (pahoinpitely, varkaus, kiristys, laiton uhkaus jne) tai jos joku on hengenvaarassa - vaikka lumihankeen sammunut ihminen. Itse asiassa sen lumihankeen sammuneen jättäminen paleltumaan taitaa itsessään jo olla rikos nimeltä heitteillejättö. Ainakin näissä tapauksissa asiaan voisi puuttua suoraan. Olen itse keskeyttänyt 2 kpl kadulla tapahtunutta mies-pahoinpitelee-naista-ja-ohikulkijat-ovat-kuin-eivät-huomaisikaan - tilannetta.  Kaikenlainen havaittu kiusaaminen menee myös tähän kategoriaan.  Samaan kategoriaan menee se että kun kaveri lähtee kännissä rattiin, niin sitten on ihan oikein kyllä ilmoittaa asiasta poliisille.

Vähintään ainakin ylläolevat. Koiranpaskoista sanon jos näen että niitä jätetään ihan vain sen vuoksi, että itseä v(¤%ttaa niin paljon jos sellaiseen sattumalta astuu.  Ylipäätään olen universalisti (suomalainen kulttuuri muutenkin on universalistinen) eli motto on: Samat säännöt kaikille. Jos yhden pitää ne koirankakat korjata, eikös silloin toisenkin? Toisaalta ketjussa aiemmin esitetty esimerkki paniikkihäiriöisestä, joka on uskaltautunut koiraa ulkoiluttamaan mutta unohtanut sen kakkapussin, oli todella hyvä: Eihän siitä asiasta tarvitse heti huutamaan ruveta pää punaisena, vaan voi tosiaan vaikka kysyä kiltisti 'tarvitsisitko muovipussin?'

Ne vaikeimmat asiat ovat kuitenkin jotain ihan muuta; yleensä toisten lähisuhteisiin liittyviä asioita kuten esim. juuri pettäminen, perheväkivalta, päihdeongelmat jne. Perhe- ja sukuriidat ovat vähän kuin Afganistan: Vuosisatojen aikana monikin ulkomainen taho on yrittänyt saada ko. maan heimot lopettamaan keskinäisen tappelun. Ja aina kun näin tapahtuu, lakkaavat afganistanilaiset tappelemasta keskenään ja yhdistävät voimansa käydäkseen tämän ulkopuolisen tahon kimppuun. Aina kun puuttuu toisten lähisuhteisiin, on se riski että juuri noin käy. Siinä siis täytyy olla hyvin varovainen ja hienovarainen ettei joudu tilanteeseen jossa esim. tappeleva pariskunta tekeekin yllättäen sovinnon (ainakin hetkeksi...) käydäkseen ulkopuolisen kimppuun.

Ja joskus potentiaalisella auttajalla on puutteelliset tai väärät tiedot tilanteesta:
MInä elin aikoinaan suhteessa, joka oli vapaaksi sellaiseksi sovittu, eli molemmilla oikeus sivusuhteisiin. Siinä sitten oli vähän joillain yhteisen tuttavapiirin jäsenillä  nolostumisen paikka, kun luulivat pettämiseksi luvallisia asioita ja heille joutui sitten huomauttamaan että moraalisaarna ei nyt kyllä ehkä ihan tähän tilanteeseen oikein sovi.  ;D

Sitä kyllä myöskin pohdin, mikä tässä ketjussa on mainittukin, että joskus toisten asioihin puuttuminen voi nollata oppimiskokemuksen jonka kyseinen sielu on nimenomaan halunnut kokea. Sen vuoksi olen itse aika varovainen  näissä asioissa ja harvoin puutun toisten tekemisiin silloin kun kyse on jostain mitä ihminen tekee ihan yksinänsä eli kenenkään muun vapaaseen tahtoon puuttumatta.

Tosi upeaa keskustelua muuten koko tämä ketju, niin monia tämän hankalan ja monimutkaisen asian puolia tässä on jo ehditty sivuta!

Tuota sielunsopimus- ja oppimiskokemusasiaa olen pohtinut kyllä ihan ahdistukseen asti. Olin aiemmin nykyistäkin paljon herkkänahkaisempi ja saatoin alkaa itkemään minulle tuntemattomien ihmisten kohtaloiden takia. Ahdistuin siitä, että eräs (edelleen minulle tuntematon) henkilö joutui kokemaan viranomaisten taholta äärimmäisen epäreilua kohtelua jopa siinä määrin, että hänen loppuelämänsä lienee pilalla. Ahdistuin ihmisten välinpitämättömyydestä, luonnon tilasta, lasten kärsimyksestä -mitä nyt voi ikinä keksiäkin. Oma mielenterveyteni oli tuolloin pahasti vaakalaudalla.

Sitten tutustuin onnekseni henkisyyteen, sielunsopimuksiin ja muihin vastaaviin asioihin. Reilun vuoden ajan pystyin kulkemaan todella kevyin mielin, kun ajattelin suurimpienkin vääryksien kohdalla, että kyse on vain osallisten oppitunneista. Silti koko ajan takaraivossa jyskytti ajatus siitä, ettei se voi olla siltikään oikein. Että lasten seksuaalinen hyväksikäyttö on silti väärin, vaikka osalliset olisivat sopineet henkimaailmassa mitä tahansa. Että viranomaisten(kin) pitäisi noudattaa lakeja, vaikka kyseessä olisi kuinka opettavainen läksy tahansa. Minulle tuli sellainen olo, että tämä sielunsopimus-perustelu ikään kuin vapauttaa meidät olemasta rakastavia ja empaattisia toisiamme kohtaan, ja eihän se niin voi olla!

Minä en usko absoluuttiseen hyvään tai pahaan. Epäilen, että monella "pahalla" ihmisellä on oma roolinsa siinä, että heräisimme ihmiskunnan ja maapallon tilaan nyt. Kuitenkin se mitä olen matkallani oppinut, ei vahvista sitä, että vääryyksiä pitäisi ohittaa silmät ummistaen. Tiedostan, etten minä ole aina kykenevä erottamaan vääryyksiä tarpeellisista oppitunneista, mutta uskon, että pienellä henkimaailman avustuksella siihen voisi pystyäkin. Miten? Se onkin sitten eri asia.

Minä haluaisin oppia tavan sanoa, että "toimit mielestäni tässä kohtaa väärin, mutta en silti tuomitse sinua ihmisenä". Haluaisin avata sille "pahantekijällekin" tien avata taustojaan ja motiivejaan, mutta jotenkin siihen on kamalan vaikea päästä. Usein lempeiksikin tarkoitetut kommenttini tulkitaan aggressiivisiksi, sillä tapani ilmaista asioita on hyvin jämäkkä ja suorasukainen. Haluaisin pehmittää vähän niitä omiakin kulmiani, jotta vuorovaikutus olisi antoisampaa. Täällä on kyllä tullut tosi hyviä käytännön vinkkejä, kiitos niistä! Vielä tuo hyvä vs. paha -asia minua kovasti mietityttää...

Minun piti oikein käydä lukemassa aloitusviestisi uudestaan, jotta ymmärtäisin, mikä tämän keskustelun juoni on. Myöhemmin sanoit, että yritit kiteyttää asian lyhyesti. Kuitenkin tuo ongelmankuvaus on aika laaja. Olet myöhemmin todennut, etti koirankakat yms ole se ongelma.

Ongelmasi on siis se, että sanot hyökkäävästi? Vai se, että pistät nokkasi toisten asioihin? Kerroit pitäneesi luennon tupakkaa polttaville pojille. Mihin kategoriaan se kuuluu? Sanoitko rumasti, vai puutuitko asiaan, joka ei sinulle kuulu?
Nyt olet laajentanut "ongelmasi" teemoihin, joihin jokainen puuttuu toisinaan.

Jäljelle jää siis halu oppia sanomaan nätimmin? Vai oppia olemaan puuttumatta?
Miten henkisyys tähän liittyy?
Kyselen ihan vilpittömästi.

Toisaalta - olet korostanut kovasti oikeudentuntoasi ja sitä, ettet siedä epäreiluutta.
Jossain vaiheessa vastasit minulle jo hyvin ikävään sävyyn, ja annoit ymmärtää, ettei mielipiteeni kiinnosta. Myöhemmin kuittasit sen väärinkäsityksenä puolin ja toisin, vaikka olin lukenut kirjaimellisesti viestisi. Kirjaimellinen lukeminen ei voi olla väärinkäsitys. Minä koen epäreiluna käytöksenä sen, että minua pöllytetään turhaan ja kuitataan olankohautuksella. Eikö oikeudentuntosi soimannut sinua?

Ehkä sinun kannattaisi ensin tehdä linjaus, mitkä ovat sinulle sellaisia asioita, joihin haluat puuttua. Niin sanottuja omantunnon kysymyksiä. Sitten opettelisit suvaitsevaisuutta asioissa, jotka eivät sinulle kuulu. Kun tämä rajanveto on selvä, voisit alkaa miettiä ilmaisuasi. Joskus on hyvä laskea kymmeneen. Tärkeämpää olisi kuvitella itsensä sen toisen asemaan ja miettiä, miltä itsestä tuntuisi. Ainakin tässä ketjussa puolustaudut aika kärkkäästi. Siitä voisi päätellä, ettet halua sinun asioihin puututtavan. Miltä tuntuisi, jos sinua ja tekemisiäsi tulkittaisiin väärin? Palauta sitten mieleesi tilanne, jossa pistit nokkasi sinulle kuulumattomaan asiaan ja sanoit kärkkäästi. Mieti, mitä itse tykkäisit, jos joutuisit kohteeksi? Pikkuhiljaa voisit opetella ymmärtämystä toisia kohtaan peilaamalla niitä itseesi.
Taidat olla aika nuori? Ikäkin tasoittaa pahempia särmiä. 

Tigerwoman, sinun vastauksissasi en pitänyt siitä, että teit täysin omia tulkintoja minusta (käypä lukemassa se koirankakka-juttusi) ja hyökkäsit sitten sitä omaa tulkintaasi vastaan. Eräänlainen olkinukke siis, ja ne eivät minun mielestäni kuulu rakentavaan keskusteluun. Tottakai sitten puolustaudun näitä epätosia syytöksiä vastaan! Eiköhän tuo ole hyvinkin oikeutettua minulta. Sanoin, että YKSITTÄISET koirankakat eivät ole minulle ongelma, mutta systemaattinen piittaamattomuus ja sillä retostelu on. Kerroin myös tarkennukseksi sen esimerkin, missä tuohon asiaan puutuin. Ehkä se jäi sinulta huomaamatta?

Ongelmani olen ilmaissut mielestäni jo useaan otteeseen varsin selväsanaisesti, ja jossakin viestissä väitit sen jo ymmärtäneesi. Lainaan itseäni: "Miten puuttua ongelmakohtiin rakentavasti ja loukkaamatta toisia turhaan?" Usein, vaikka en haluaisikaan olla aggressiivinen, ilmaisutyylistäni saa sen kuvan silti. Olen päätellyt, että se johtuu suoruudestani ja siitä, että en kauheasti osaa pehmentää sanomisiani. Sillä, että puutun asioihin kärkkäästi, tarkoitan juuri tätä: Menen suoraan asiaan kauheasti kiertelemättä tai kaartelematta. Monesti tuollaisen tilanteen jälkeen olen sitten aidosti hämilläni, jos toinen reagoi suuttumalla, ja väittelyhän siitä seuraa. Haluaisin oppia keinoja ilmaista itseäni niin, etten tietämättäni tule antaneeksi tylyä kuvaa.

Ne tupakkaa polttavat pojat olivat ihan selkeästi alaikäisiä -veikkaan, että olivat ala-asteella. Näin heidät pyörätiellä tupakoimassa ja menin kysymään ensin, onko pojilla ikää siihen hommaan. Kieltävä vastaushan sieltä tuli, joten kerroin sitten melko monisanaisesti omista kokemuksistani ja siitä, miten vaikea minun oli tupakointia lopettaa. Olin aloittanut suunnilleen heidän iässään, joten siltä osin minulla oli kokemuspohjaa asiasta. Yllätyksekseni pojat nakkasivat tupakat menemään ja kiittivät minua luennosta! Sekin oli kyllä odottamaton reaktio, sillä jotenkin olin jo ihan varautunut haistatteluun ;D

Henkisyys liittyy tähän niin monilla tavoin, etten varmaan kaikkea osaa edes luetella. Yksi niistä on juuri tuo, mitä aiempaan viestiini kirjoitin: Pitäisikö vääryydet/ huonot tavat ohittaa siihen vedoten, että ne ovat vain osa oppitunteja ja sielunsopimuksia? Itse olen lähtökohtaisesti sitä mieltä, että ei pitäisi. Tilannekohtaista on, kannattaako asialle yrittää tehdä mitään. Eklektikko nosti esille hyvän pointin eli vapaaseen tahtoon puuttumisen -jään miettimään seuraavaksi sitä, miten sen voisi välttää näissä tilanteissa.

En sanonut, ettei sinun mielipiteesi kiinnosta. Sen sijaan sanoin, että minua ei kiinnosta keskustelu, jossa sanomisiani vääristellään, puututaan epäolennaisuuksiin ja puhutaan ihan eri asioista, kuin mistä itse yritän saada keskustelua aikaiseksi. Väärinkäsitykseksi kuittasin ainoastaan sen, etten heti ymmärtänyt sinun ottaneen aloitukseni täysin kirjaimellisesti. Teet taas tuota samaa, eli tulkitset sanomisiani mielesi mukaan ja loukkaannut sitten niistä tulkinnoistasi, miettimättä sen kummemmin, mikä tässä on totta. Anteeksi en pyydä sellaista, mitä olet itse väärin tulkinnut. Voin vain yrittää oikoa käsityksiäsi ja sen pitäisi riittää.

"Ainakin tässä ketjussa puolustaudut aika kärkkäästi. Siitä voisi päätellä, ettet halua sinun asioihin puututtavan." -> Taas tässä kohtaa viet sanomani asiat potenssiin kymmenen ja käsität minut aivan väärin. Päinvastoin, minä HALUAN, että minulle kerrotaan, missä kohti kehittymisen paikkani ovat! Mutta, kuten sinun vastauksistasi on jo moneen otteeseen tullut ilmi, sinä et puutu niihin todellisiin ongelmakohtiin vaan kuvittelemiisi puutteisiin. Osaan hyvinkin ottaa kritiikkiä ja neuvoja vastaan silloin, kun ne kohdistuvat oikeisiin asioihin eivätkä toisen väärintulkintoihin. Mielestäni olen osoittanut jo tässäkin ketjussa tuon asian todeksi.

Sinun vastauksesi ovat olleet alusta asti hyvin negatiivissävyisiä ja olet tulkinnut sanomisiani mahdollisimman kielteisesti. Esimerkiksi tämä: "Kyllä tuo puuttumisesi kuullostaa hieman siltä, että sinä olet muita parempi, ja opetat heitä tavoille. Oletko oikeasti itse aina moitteeton? Etkö tuomitse tai arvostele ketään selän takana? Etkö koskaan jätä jälkiäsi siivoamatta jne?" -> En ollut missään kohti väittänyt, etteikö minun tekemisissäni olisi aivan yhtä lailla toisinaan sanottavaa, mutta sinä päätit tulkita sen niin. Miksi odotat, että jaksaisin vastata kovinkaan kauniisti, jos itse ensin suhtaudut minuun mahdollisimman kielteisesti?

Täsmennän vielä ylläolevaa ajatustani.

Minulle on välittynyt kuva, joka saattaa toki olla vääräkin. Tuntuu kuin henkisyytesi ja oikeudentajusi oikeuttaisi sinut puuttumaan muiden elämään, vaikka he suuttuisivat. Sinulle ei saa kuitenkaan sanoa.

Mielestäni se ei ole koskaan henkistä, että suututtaa toisen niin, että hänestä tulee vihamies. Se ei ole oikeudentuntoista, että aiheuttaa toiselle kärsimystä ja vihantunteita piittaamatta siitä itse.


Yllämainittu tapaus, ja aiemmin kertomani avioeroni, ovat loistavia esimerkkejä siitä, miksei pitäisi pistää nokkaansa toisten asioihin. Eikö olekin surkeaa, että jotkut ihmiset käyttävät aikaansa ja energiaansa pohtiessaan toisen ihmisen ongelmaa - jota ei todellisuudessa ole olemassakaan.  Sitten kun asianomainen suuttuu, sekaantuja ei ole milläskään. Millä oikeudella? Mikä tekee väkisinauttajasta paremman ihmisen, joka voi tuomita toisen elämää?

Aivan.

Mutta aloitusviestissäsi totesit, ettei sinua haittaa vaikka saat vihamiehiä.

Sinulla on oikeus sanoa suoraan, etkä osaa pehmentää sanomisiasi. Se on sinulle ok. Haluat kyllä oppia ulos siitä, sitähän täällä kyselet.
Mutta minulle et samaa salli.

Eikös se ole epäreilua?

En ole mitenkään tarkoitushakuisesti ollut negatiivinen. Koen olleeni suora ja rehellinen omassa totuudessani. Mutta ymmärrän kyllä, että koet sen negatiivisena, koska se kohdistuu itseesi.

Jos kerran haluat, että sinulle sanotaan suoraan,niin  miksi minä en saisi  sanoa suoraan omia näkemyksiäni? Miksen saa olettaa ja erehtyä? Miksi minun pitäisi olla kanssasi samaa mieltä, jotta olisin positiivinen?

Minulla alkaa ihan oikeasti kohta kärsivällisyys loppumaan. Omassa esimerkissäni pettämiseen puuttumisessa oli kyse hyvin läheisestä ystävästä! En koskaan olisi mennyt sanomaan sitä, mitä sanoin, ellen olisi tuntenut taustoja. Varsinaisesti "uhrihan" ei minun tuttuni ollut, joten siltä osin olisin voinut tilanteen ohittaa -vaan enpä pystynyt ja onneksi niin.

Minulle SAA sanoa, kunhan sanoo asiasta eikä kritisoi omia väärintulkintojaan. Tavoitteeni ei ole koskaan ollut ketään suututtaa ja siksi täällä neuvoja olen kysellytkin -muutenhan olisin aivan hyvin voinut jatkaa entiseen malliin. Minua ei ihan tosissaan kiinnosta, vaikka ihmiset vihaisivat minua, enkä tuhlaa elämääni toisten hyväksynnän saamiseen. Tarkoituksella en kuitenkaan yritä vihamiehiä hankkia, vaan kuten on tullut jo liian moneen otteeseen sanottua, se on seurausta silkasta osaamattomuudestani.

Miten niin en salli samaa sinulta? Saat olla kuinka suora tahansa, kunhan et laita sanoja suuhuni! Kyllä muut tässä keskustelussa ovat osanneet antaa kritiikkiä ilman, että ovat tulkinneet sanomisiani aivan väärin ja sitten vielä pitäneet niitä tulkintojaan tosina. Sinun ei tarvitse olla kanssani samaa mieltä, sitä en odotakaan. En koe minuun kohdistuvaa kritiikkiä automaattisesti negatiivisena (voit tarkistaa tämän asian edellisiltä sivuilta, joilla olen kiitellyt ASIALLISISTA vastauksista), mutta jatkuvaa vääristelyä ei tarvitse kenenkään sietää.

Eikös olekin hienoa, että saan sinut tuntemaan, että kärsivällisyytesi loppuu?!
Samoin ovat saattaneet tuntea ne, jotka ovat nyt vihamiehiäsi. Toiminko siis peilinä?

Keskustelussa tulee aina tulkintoja ja väärinkäsityksiä. Niin sinulle kuin minullekin.

Sinun ei tarvitse sietää jatkuvaa vääristelyä. Ei muidenkaan. Ei myöskään niiden, joiden aioista olet saattanut tehdä virhetulkinnan.
En vääristele tahallani. Kerron sen, mitä minä näen tässä keskustelussa. Kun kysyy, saattaa saada erilaisia vastauksia kuin toivoi.
Ei sinun tarvitse ottaa vastaan minun ajatuksiani. Mutta jos joku kysyy julkisesti, katson voivani vastata. Jos muut vastaavat mielestäsi hienommin kuin minä, se on minulle ihan fine. Tuon vain omia ajatuksiani esille ja se riittää minulle. Joku toinen saattaa saada ajatuksistani joitain oivalluksia. Sitähän keskustelu on.

Muoks. Jatkan vielä.
Etkö huomaa, että vahva oikeudentuntoni ajaa minua puolustamaan niiden ihmisten oikeuksia, jotka ovat kokeneet sinun ylittäneen heidän rajansa? Ei kukaan kevyin perustein vihamieheksi ala.
Samoin kuin sinä yritit auttaa ystävääsi näkemään pettämisen aiheuttaman mielipahan ja tuhon, minä yritän auttaa sinua näkemään sen mielipahan, jonka aiheutat puuttumalla liian ärhäkäästi. Toivon, että et enää koskaan loukkaisi toisen ihmisen rajoja niin, että hän tuntee niin syvää vihaa sinua kohtaan, että ryhtyy vihamieheksesi. Se on tavallaan pettämiseen rinnastettavaa toimintaa. Siinäkin loukataan toisen ihmisen tunteita ja tuhotaan itsetuntoa. Haluan kirjoituksillani sinulle samaa lopputulosta kuin sinä pettämisaikeiselle ystävällesi.

Et todellakaan toimi peilinä vaan yrität vääntää keskustelun väkisin eduksesi. Anteeksi vaan, mutta tämä ei ihan oikeasti tuo keskusteluun mitään lisäarvoa. Olet ajautunut niin kauas pointista, kuin mahdollista.

Minä en ole vastuussa ihmisten vihaamisista ja vihaamatta jättämisistä. Minun tehtäväni ei ole yrittää elää niin, että herättäisin ihmisissä pelkkää ihastusta. Jos he päättävät tuntea negatiivisesti minua kohtaan, se on heidän valintansa, mutta ei lähtökohtaisesti mikään syy muuttaa käytöstäni. Olen minäkin esim. teininä vihannut vanhempiani, mutta olisipa ollut aika absurdia odottaa, että minun henkilökohtaisen vihani pitäisi vaikuttaa heidän käytökseensä mitenkään. Voihan olla, että vastaanottaja itse tulkitsee asiat väärin tai on muuten vain yliherkkä ja vihaa minua ihan suotta. Tahallani en ketään loukkaa, mutta en myöskään ole vastuussa kenenkään tunnemaailmasta. Tuo väitteesi on kyllä melko kaukaa haettu! Sen sijaan olen tässä esittänyt monia muita tekijöitä, jotka vaikuttavat haluuni oppia uutta. En ala niitä enää kertaamaan -luulisi menneen jo tällä jankkaamisella perille. Jos ei ole mennyt, niin tuskinpa voin auttaa tämän enempää.

Tuo on ehkä jotakin kaikkein vaikeinta, kun aiheet on herkkiä, ei välttämättä ole mahdollistakaan pystyä sanomaan jotakin niin, ettei toinen tunne sitä tuomitsemisena.

Olen aika lailla samaa mieltä tuossa, että sielunsopimusten liian kirjaimellinen tulkitseminen tuntuu jotenkin kylmältä ja välinpitämätömältä, vaikka siitä puhuvat ihmiset tuskin tarkoittavat asiaa niin. Esimerkiksi voisin tässä kertoa sellaisen, että on mahdollista haluta toisille hyvää ja kokea tekevänsä paljon toisten hyväksi (vaikkapa puuttumalla niihin asioihin, minkä kokee olevan huonosti toisen elämässä). En nyt siis puhu kenestäkään täällä, vaan omassa elämässäni tapaamistani ihmisistä. Tästä voi kuitenkin helposti seurata se, että kokee myös, että tekee ja tekee vaikka mitä toisten puolesta, muttei koskaan saa kiitosta. Lopulta juju on kuitenkin siinä, että ei voi koskaan tehdä toiselle hyvää kuin omasta näkökulmastaan, ja tämä näkökulma voi olla hyvinkin omien silmälasien kautta värittynyt tai sitten ei. Se, mikä toiselle on hyväksi, sitä ei lopulta voi kukaan sanoa. Voi olla, että tehdessään toiselle mielestään hyvää, ei teekään lopulta sitä mikä sille toiselle oikeasti olisi hyvää, mutta itse kokee uhrautuvansa turhaan vailla kiitosta.

Pointti tässä yllä olevassa sepustuksessani on siis se, että ajatteluun voi aina lisätä sävyjä niiden mustan ja valkoisen lisäksi, aina lisää ja lisää (ja sitä ehkä sielunsopimustenkin ajatuksella haetaan). Yrittää nähdä, ettei ole mitään yhtä ainoaa totuutta. Voi esimerkiksi pohtia moraalisia dilemmoja (esim. varastaako sairaalle vaimolle lääkettä vai ei), joissa ei ole oikeaa vastausta, ja yrittää niiden kautta nähdä myös se tapaus, missä se kaveri pettää. Siinäkään ei ole oikeita vastauksia. Ei silloinkaan, vaikka liitto ei olisi avoin. Joku sanoi joskus, että suhteessa on aina kaksi osapuolta, eikä kumpikaan lopulta täysin syyttömänä ajaudu tilanteeseen. Ulkopuolinen ei voi tietää, mitä heidän välillään oikeasti tapahtuu, miten kumpikin loukkaa toinen toistaan. Harvemmin kuitenkaan ihan laskelmoivan narsistin uhriksi joutuu.



Toiseksi mieleeni nousi tästä se, että aina ei välttämättä huomaa sitä miten aggressiivisesti lähestyy, sitä ei välttämättä itse tajuakaan. Tulkitsija on aina yksi osapuoli tulkitsemassa lähestymistä aggressiiviseksi, mutta pelkästään sillä ei aina ole hedelmällistä selittää tapahtunutta. Me olemme erilaisia persooniltamme ja tyyleiltämme, eikä kenenkään tarvitse väkisin pehmentää itseään sellaiseksi mitä ei ole. On kuitenkin hyödyllistä tarkastella, että josko sittenkin jossain määrin olikin aggressiivinen, yrittää tunnistaa sitä itsestään. Sillä se aggressiivisuus kyllä piiloutuu aika tehokkaasti. Esimerkiksi "Minähän olen ihan rauhallinen" on todella voimakas aggressiivinen keino joissakin tilanteissa. Toisaalta joissakin tapauksissa, kuin esim. tuollaisessa tupakanpolttotapauksessa, aggressiivisempi lähestymistapa voi olla taas parempi, jos haluaa oikeasti tulla kuulluksi.

Ave kirjoitti tuossa väissä viisaita.

Miksi ihmeessä haluaisin lisäarvoa itselleni? Mitä minä sillä teksisin? Onko tämä joku arvokilpailu? Ei minulle ainakaan.

En väittänyt, että loukkaat tahallasi. Mutta vahingossa kylläkin. Juurikin tuon ongelmasi vuoksi, johon onneksi etsit täältä apua.

Tiedätkö, me ollaan aika samanlaisia  ;)
Minäkään en elä etsien toisten ihastusta, enkä loukkaa tahallani. Sanon suoraan ja puolustan heikompia. Minulla on vahva oikeudentunto enkä voi sietää epärehellisyyttä.
Huomaatko, miten samanlaisia olemme? Molemmat joudumme myös tahattomaan sanasotaan  ;D

Mielstäni en ole ajautunut niin kauas pointista kuin mahdollista. Katson sitä eri näkökulmasta. Samaa huttua me kierretään, usko pois.
Ja ihan oikeasti, sinun etuasi minä olen etsinyt, jotta voisit oivaltaa jotain ja saada apua ongelmaan, josta kirjoitit.

.ave. Ihan samoja olen itsekin pohtinut! Esimerkiksi juuri tuo, että aina se, mikä näyttää meidän silmissä auttamiselta, ei välttämättä sitä ole. Otan esimerkin taas omasta perhepiiristäni. Pikkuveljeni oli ajautunut vakaviin taloudellisiin vaikeuksiin, ja vanhempamme pelastivat hänet pinteestä useaan otteeseen. He ottivat aina vain suurempia lainoja, jotta pikkuveljeni voisi maksaa velkansa pois eikä saisi maksuhäiriömerkintää. Minulla itselläni kuitenkin on tuo maksuhäiriömerkintä ollut ja se on ollut yksi opettavimmista käytännön asioista elämässäni: Merkintä kun pakotti minut elämään tämänhetkisten varojen mukaan, sillä lainoja en mistään enää saanut. Opin mm. rahankäyttöä, suunnitelmallisuutta ja säästämistä. Ehdotinkin tuolloin vanhemmilleni, että ehkä heidän auttamisensa ei oikeasti olekaan auttamista, vaan kenties he tekevät vain karhunpalveluksen veljelleni. Koska aiemmat lainat eivät olleet parantaneet tilannetta mitenkään vaan päinvastoin, pikkuveljeni velkautui yhä vain enemmän, päättivät vanhempani kokeilla tough love -systeemiä ja sulkivat rahahanat. Pikkuveljeni menetti luottotietonsa, mutta näyttää oppivan nyt samaa läksyä, joka minunkin piti oppia kantapään kautta. Ensimmäistä kertaa ikinä näin hänen tarkastelevan lähikauppansa tarjouksia! Rahanpuute siis toimi tässä hyvänä konkreettisena motivaattorina, vaikka joku voisi nähdä sen pelkästään huonona asiana. Tietenkään kukaan meistä ei ole alkanut julmaksi ja jos pikkuveljellä oikeasti on esim. ruoan puute, autamme kyllä. Usein vain se suoraan annettu raha meni ihan turhuuksiin.

Juuri tämän takian mietin usein tarkkaan, millainen toiminta lopulta onkaan sitä auttamista ja mikä on vain omia luulojani siitä. Aina en oikeaa ratkaisua tee, mutta aika usein voin luottaa intuitiooni tässä asiassa.

Tigerwoman, minä en ihan tosissaan kaipaa sinulta mitään ylevää "katsopas, kun toimin sinulle tässä vain peilinä" -asennetta vaan ihan rehellistä, vastavuoroista ja kunnioittavaa keskustelua. Sinun ei tarvitse yrittää mitään vippaskonsteja, sillä kuten näet, aivan yksinkertainen lähestymistapa toimii minulle. Sinun ei tarvitse puolustaa minun oletettuja uhrejani -tulin tänne keskustelun ja uusien näkemysten toivossa ja sitä olen onnekseni myös täältä saanut. Jos ja kun et tiedä kokonaan noita tilanteita taustalla, et voi oikein esittää arvioita siitä, kuka tilanteessa on se heikko osapuoli. Esimerkiksi se koirankakoilla kehuskelija oli ja on kaukana heikosta, ja siinä tapauksessa "uhreja" ovat olleet täysin viattomat sivulliset. Jos ihan aidosti etsit etuani, pyydän sinua ihan yksinkertaisesti vain osallistumaan keskusteluun, pidättäytymään väärintulkinnoista ja olemaan laittamatta sanoja suuhuni. Silloin se vastavuoroisuus voi toimiakin.

Vippaskonsteja  ;D

Valitettavasti homma ei toimi niin, että joku voi sanella minulle mitä ja miten saan keskustella. Kunhan netikettti muistetaan.
Koen, että komentelet minun oikeutta esittää mielipiteeni.

Sinun ei tietenkään tarvitse olla samaa mieltä. Mutta sananvapaudestani en tingi.

Lainaan juuri Gingerin viestiä vaikka muutkin tästä ovat kirjoittaneet, koska tuo ylläoleva kiteyttää niin hirveän hyvin sen dilemman jonka eteen ihminen saattaa joutua, kun/jos uskoo niiden sielunsopimusten olemassaoloon.

Se miten itse ratkaisen tämän on näillä ajatuksilla:
Tietoisuus siitä, että sielut sopivat mitä järkyttävimmistä tapahtumista (vaikka nyt sitten lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö) koska haluavat niitä kokea, on minulle vain tarkoitettu oman mielenrauhani takeeksi eli sitä varten että minun ei tarvitse kysyä tuskaisia 'miksi tällaista tapahtuu' - kysymyksiä, joihin kuitenkaan ei ole mitään tyhjentävää vastausta.

Sen sijaan tämä tieto ei vaikuta millään tavoin toimintaani estävästi silloin, kun esimerkiksi huomaan että nyt ollaan menty toisen vapaaseen tahtoon puuttumisessa sinne ihan rikoslain puolelle. Tottakai pyrin estämään toisten vapaaseen tahtoon puuttumista kun sitä selkeästi näen, eikä tietoisuus siitä että asiasta voi olla sielunsopimus millään tavoin estä minua asiaan puuttumasta, se vain estää minua kiusaamasta itseäni niillä miksi-kysymyksillä tms.

Tämä siis koskee tilanteita, joissa on selkeästi meneillään jonkun vapaaseen tahtoon puuttuminen, varsinkin silloin kun kyse on selvästi laittomasta toiminnasta, eikä vain esim syyllistämisestä, valehtelusta tms. laillisesta tavasta koettaa puuttua toisen vapaaseen tahtoon. (Niihinkin voi tilannekohtaisesti puuttua, jos tarvis on mutta vähemmän kriittistä se on ja silloin vaakakupissa painaa paljon enemmän se että kyseinen henkilö on itse tilannut ko. kokemuksen oppiakseen siitä jotain.)

Tilannetajua kannattaa kehittää itsessään. Harvoin itse puutun kenenkään elämää ja olen myös luonteeltani sellainen että sanon melko suoraan asioita. Itse olen huomannut että kun avaa sydämen, on myötätuntoinen ja ystävällinen niin tuolloin vastakaiku on ollut hyvää jos olen syystä tai toisesta puuttunut jonkun asiohin. Enemmänkin nykyään yritän ensi seurata tilannetta ja yrittää ymmärtää ja sen jälkeen voin auttaa tai antaa neuvoja. Itse olen saanut aikonaan vihamiehiä kun en kyennyt muuta kun huutamaan ja sanomaan kärkkäästi asioita. Itselläni tosin ei enää ole tarvetta puuttua ihan jokaiseen asiaan. Kun aiemmin puutuin niin koin itseäni paremmaksi ihmiseksi ja toiset tyhmiksi. Ei kovin hyvä lähtökohta  ;D

Ajattelen jotakuinkin samoin kuin Eklektikko.

Tottakai puutun, jos näen lapsiin tai eläimin kohdistuvaa vääryyttä tms. Silloinhan voi olla, että olen siksi näkijänä, että sielunsuunnitelmaamme kuuluu se. Tai vaikka ei olisikaan kyse sielunsuunnitelmasta, aikuiselta voi odottaa, että hän tekee itse valintansa. Alistuminen tai puolensa pitäminen on myös valintoja.

Mielestäni kannattaa pitää mielessä auttamisen ja auttamisen ero. Ketjun aloittaja koki itsekin ongelmana "väärälaisen puuttumisen". Auttaminen voi olla myös tasapainossa ja tasavertaista. Autetun pitäisi jollain tavalla laittaa saamansa apu kiertoon. Jos ei auttajalle,  niin jollekin muulle. Muuten se ei ole hengenlakien mukaista ja energia ihmisten välillä "eltaantuu". Se aiheuttaa kiittämättömyyttä ja vihaakin. Yksi ääripää on myös ne, jotka ovat jatkuvasti ottamassa apua itselleen ymmärtämättä, että itsekin pitäisi tehdä jotain.


Ihastuttavan rehellistä!

Tulipa vielä mieleeni, että sanat auttaa ja puuttua ovat ihan eri asia. Otsikko on: "toisten asioihin sekaantuminen."
Sekaantuminen ja puuttuminen eivät useinkaan ole auttamista. Joskus sekaantumalla voi auttaakin, mutta ei aina.

Tässä ketjussa ei ehkä kannattaisi puhua auttamisen ongelmista ja moraalista. Asioihin puuttuminen ja sekaantuminen tapahtuu ilman asianomaisen pyyntöä tai tahtoa. Joskus käytetään sanaa väliintulo. Varsinkin päihteiden käyttäjien kohdalla väliintulo voi toimia herättäjänä.

Jouduin tänään tilanteeseen, jossa minua autettiin väkisin. Ymmärtämättä lainkaan, mitä yritin kertoa. Jouduin laittamaan rajat tiukasti, ja auttaja tietty loukkaantui.
Minulle pakkoauttamisesta oli se hyöty, että nyt se potuttaa enemmän kuin alkuperäinen ongelma.
Tämä pakkoauttaja menetti silmissäni taas enemmän ja enemmän kunnioitustani. Jos rehellisiä ollaan, hän on mielestäni aikamoinen feikki wannabe-parantaja. Oikea pelle.
Olisipa vaan kuunnellut ilman pelastajasyndroomaa.  :(

Hyvä semanttinen huomio, Tigerwoman.

Väkisin auttamista pidän osoituksena väkisin auttajan omista mahdollisesti vakavista ongelmista, joista tämä yrittää siirtää huomiotaan pois auttamalla muita, kun huomio itse asiassa pitäisi siirtää sinne omaan itseen ja omiin ongelmiin.

Ainoa käytännön kokemukseni asiasta komppaa myös tätä teoriaani: Vuosituhannen vaihteessa kun sain burnoutin ja pyysin yhdistysaktiivi-tutuilta jne. että nyt vaan haluan olla rauhassa niin yksi ainoa ihminen yritti väkisin tuputtaa apuaan. MInun piti lopulta soittaa hänen silloiselle poikaystävälleen ja kertoa että ei ole mitään apua mitä voisin ottaa vastaan, kun liian tekemisen ja säntäilyn vastapainoksi pitää vaan saada olla ihan yksikseen ja rauhassa. Tämä väkisinauttaja oli jo tuolloin itse pikemminkin avun tarpeessa ja sen jälkeen hänellä on tainnut olla useampiakin vakavia masennuskausia.

Ns. läheisriippuvaset lankeavat usein toisten asioihin sekaantumiseen/väkisin auttamiseen, se on hyvin tärkeä osa oirekuvaa ja niitä tärkeimpiä ohjeita toipumiseenkin on heille yleensä 'huomio pois toisten elämästä, suuntaa se sinne omaan elämään!'

Eli burn outissa jouduit käyttämään vähäisiä voimavarojasi itsesi puolustamiseen?
Ja auttajan sädekehä sai uutta loistetta.

Olen erittäin samaa mieltä, että pakkoauttajat yrittävät usein peitellä omaa avuntarvettaan.
Tunnistan itsessäni sen, että haluan sekaantua silloin kun autettavan hätä satuttaisi myös minun tunteitani.
Itsekästä siis. Tässä olen joutunut opettelemaan hyväksymistä.

Ei se vienyt voimia paljoakaan, torppasin pari puhelua henkilöltä itseltään ja sen jälkeen soitin poikaystävälle ja siihen se tuputus loppui. Eli pääsin itse asiassa hyvin vähällä.

Sädekehää tällä henkilöllä ei kyllä ollut, hän oli jo silloin niin kovin tuskainen että kaikesta auttamisestaan huolimatta piti itseään  huonona ja kelvottomana ihmisenä muihin verrattuna ja se myös näkyi ja  kuului. Muiden auttaminen oli hänelle keino tuntea itsensä edes hiukan kelvolliseksi noin ylipäätään, ei suinkaan paremmaksi kuin muut.

Voisikin siis ehkä olla niin, että väkisin auttajia on kahdenlaisia? Tai saman ilmiön kaksi eri vaihetta näyttäytyy erilaisina väkisin auttajina:

Nejotka eivät ole vielä tajunneet peittävänsä sädekehällä huonommuudentunnettaan kokevat paremmuutta muihin verrattuna auttaessaan ja sitten ne jotka ihan tietoisella tasolla tuntevat itsensä kelvottomiksi paikkaavat sitä palvelemalla muita. Voisin kuvitella että jälkimmäiset ovat omassa prosessissaan edellä noita ensimmäisiä, tavallaan ehkä lähempänä sitä pistettä jolloin kriisiytyvät ja alkavat sitten lopulta toipumisen prosessin. Sädekehällinen kun elää vielä paremmuuden illuusiossa...

Toisilla oma eheytymisen tarve siis vielä piilossa, toisilla tiedostettuna mutta vielä käsittelemättömänä?

Etsivät oikeutusta olemassa ololleen?
Ehkä myös hyväksyntää ja nähdyksi tulemista?

Varmaankaan ei ole ketään, joka olisi ihan vapaa hetkittäisistä auttamishepuleista.
Ja edelleenkin täytyy pitää erillään auttaminen, jossa autettava haluaa apua.
Tästä auttamisesta ei käsittääkseni puhuta tässä ketjussa, vaan sekaantumisesta toisten asioihin. Jopa niin voimallisesti, että auttaja saa vihamiehiä.

Toistan tämän siksi, ettei lapsi mene pesuveden mukana. Oikeaa auttamista tarvitaan kipeästi.

Tigerwomanille sanon enää vain sen verran, että en missään nimessä ole yrittänyt rajoittaa sananvapauttasi. Näytät ymmärtävän kaiken sanomani lähtökohtaisesti väärin, joten lienee parempi, etten sano sinulle enää mitään ;)

Ekle, tuo onkin hyvä ajatus, että sielunsopimus-tiedon myötä voi lakata kysymästä itseltään sitä "miksi" -kysymystä! Nyt, kun kirjoitit tuon auki, ymmärsin omallakin kohdallani käyneen juuri noin: Esimerkiksi juuri uutisten aiheuttama ahdistus ja epätoivo on kohdallani loppunut sen taannoisen "uudelleenkalibroinnin" myötä, vaikka suru tilanteesta onkin pysynyt.

Itsekin olen kokenut burnoutin, sitä seuranneen vakavan masennuksen ja vuosia kestäneen unettomuusjakson. Minun "väkisinauttajani" oli kyllä toimissaan ihan oikeassa: Hän kuskasi minut ihan henkilökohtaisesti lääkärin vastaanotolle ja piti huolen siitä, että hoitoprosessi lähti käyntiin. Itse olisin halunnut tuolloin vain maata kotona kaiken sen sotkun keskellä, sillä minulla ei ollut energiaa edes suihkussa käymiseen, saati sitten avun hakemiseen terveydenhuollosta. No, tuosta teosta seurasi lopulta monia hyviä asioita: Pääsin pitkäkestoiseen terapiaan Kelan kustantamana ja samoin unettomuuteeni alettiin etsiä ratkaisua. Pitkään siinä lopulta meni, sillä tujummat lääkkeet eivät sopineet minulle lainkaan, mutta vihdoin joku keksi määrätä minulle melatoniinia ja siitä sain avun ongelmiini. Olen sittemmin ollut äärimmäisen kiitollinen "väkisinauttajalleni", vaikka itse tapahtumien aikaan manasinkin hänet maan rakoon.

Ehkäpä omat kokemuksemme autetuksi tulemisesta vaikuttavat paljon siihen, miten itse pyrimme antamaan apua myös eteenpäin? Minulla itselläni ei juuri ole kokemusta sellaisesta, että auttaja olisi ihan yksinkertaisesti ollut vain väärässä. Yleensä ajan mittaan on ilmennyt, että ne ärsyttävinäkin pitämäni teot ovat koituneet lopulta omaksi edukseni -silloinkin, kun siinä hetkessä en olisi apua halunnutkaan. Toki ensisijaisesti pitäisi olettaa ihmisten olevan kykeneviä arvioimaan avuntarvettaan itse, mutta esimerkiksi masennuksen/ alkoholismin ja monien muiden vakavien ongelmien kanssa se ei ihan niin yksinkertaista ole. Pitäisin myös humaltunutta ihmistä kyvyttömänä arvioimaan tekojensa seurauksia realistisesti, joten siksi olenkin herkästi puuttunut, jos olen nähnyt humalaisen ystäväni käyttäytyvän impulsiivisesti.

Yksi asia, mikä minun pitäisi oppia tunnistamaan ja pysyä erossa, on silkkaa pahantahtoisuuttaan asioita hankaloittavat ihmiset. Esimerkiksi se koirankakka-tyyppi oli juuri sellainen: Kehua retosteli siivottomuudellaan Facebookissa ja vaikka minun lisäkseni monet muut avasivat hänelle sääntöjen pointteja (yleinen siisteys, lapset saattavat astua siihen, epähygieenisyys ym.), pysyi hän silti kannassaan, että juuri hän kyllä saa ne kakat sinne tienpientareelle jättää. Tuollaisten ihmisten kanssa ne väittelytkin sitten syntyvät, ja siinä kyllä tuhlaa omaa energiaansa. Toinen tapaus oli lestadiolaisia julkisesti pedofiileiksi, lestapelleiksi ja ties miksi haukkuva tuttuni. Tiesin hänen moitteensa kohdistuvan erääseen tiettyyn perheeseen, vaikka hän ei heidän nimeään ääneen maininnutkaan. Tuo tapaus sai myös niskavillani pystyyn ja kävin puolustamaan noita haukkumisen kohteeksi joutuneita, mutta eihän siitä seurannut mitään edistystä puoleen tai toiseen. Siltikin haluaisin jotenkin osoittaa, että ei moinen ole hyväksyttävää, vaikka se ei itse asianosaista saisikaan tekojaan ymmärtämään. Olen nimittäin sitä mieltä, että myöskään hiljainen hyväksyminen ei edesauta kiusaamisen vähenemistä.

Ai muuten, yksi asia tuli vielä mieleeni! Minulla ei tuota oman jaksamisen rajoilla muiden auttamista (enää) esiinny, sillä olen sen verran itsekäs, että oma hyvinvointini on nykyään minulle etusijalla. Opittu se sekin taito on, sillä aina en ole osannut sanoa 'ei' ihmisille. Minulta pyydettiin aiemmin hirmu paljon sellaisia "pikku" palveluksia (tai pyytäjälle ne varmaan tuntuivat pieniltä), sillä olen käsistäni lahjakas ja minulla on myös jonkin verran tietokoneosaamista. Noita pyyntöjä vain sitten alkoi kertymään ja ne tuottivat jo stressiä minulle, joten oli vähän pakkokin opetella kieltäytymään silloin, kun siltä tuntuu. Sittemmin ihmiset ovat myös sisäistäneet, että ihan kaikkeen en minäkään suostu ja esittävät ehkä pyyntöjään hieman vähemmän.

Koko tämä auttamis-asia on hirmuista tasapainoilua omien ja muiden tarpeiden välillä. Huomioon on pitänyt ottaa myös se, mistä auttamisenhalu kumpuaa ja onko se aina ihan vilpitöntä. Läheisteni kohdalla voin niin kyllä sanoa, sillä kärsin itsekin suunnattomasti, jos joku rakkaani kärsii. Tavallaan siis tämäkin auttaminen on osaltaan itsekästä, sillä toisten hyvä olo tuottaa samaa myös minulle. Ihan oma lukunsa ovat sitten nämä tapaukset, missä kärsijä on joku kolmas osapuoli ja ryhdyn puolustamaan tai auttamaan tätä sijaiskärsijää. Niissä tapauksissa minun pitäisi opetella hillitsemään impulssejani ja odottaa hetki, ennen kuin reagoin. Olen huomannut, että impulsiivinen reagointi aiheuttaa usein vastahankaisuutta ihmisissä, mutta aina ei ole tarpeeksi aikaa miettiä tekojaan. Olisikin varmaan ihan hyvä, jos saisin jotenkin "sisäänrakennettua" sellaisen vähän pehmeämmän lähestymistavan ;D Silloin se tulisi automaattisesti sen sijaan, että alkaisin heti tulikivenkatkuisesti selvittämään jollekin, mitä vahinkoa hänen toimintansa voi muille aiheuttaa.

Olenhan minä ihan todistettavasti ymmärtänyt oikeinkin tekstejäsi. Siksi olen reflektoinut sanomaasi toistamalla sanomaasi. Et siis väittää että ymmärrän lähtökohtaisesti kaiken sanomasi väärin. Toki väärinkäsityksiä on varmaan tullut. Isompi juttu on näkemyseromme. Koet eriävät mielipiteeni ymmärtämättömyytenä, mitä se ei ole.

Hiljainen hyväksyntä on kiusaamista. Ja kiusaaja tarvitsee hiljaisen tuen voidakseen jatkaa.
En kuitenkaan näe tälläistä puuttumista sellaisena sekaantumisena, josta alussa kirjoitit.

Pohdit hyviä keinoja. Olet selvästi tiedostanut ongelmasi.
Ehkä ihan ekana kannattaa aina miettiä, onko tämä sellainen juttu johon saan/voin  puuttua
       

Kiusaamistapauksissa niiden hiljainen hyväksyntä on melko usein varmaan pelon aiheuttamaa - pelko joutua itse kiusaamisen kohteeksi voi aivan hyvin estää arempia ihmisiä puuttumasta näkemäänsä kiusaamiseen. Sellaisissa tapauksissa en oikein näe että käsite 'hiljainen hyväksyntä' on ihan kohdallaan.

Mutta osa ihmisistä ei ollenkaan piittaa, vaikka eivät pelkää, he ovat niitä hiljaisia hyväksyjiä sitten. Välinpitämätön hyväksyminen voisi olla yhtä hyvä termi sille myös; moni varmaan ajattelee että selvittäkööt keskenään ja ei tuo minulle kuulu.

Toistanut sanomaani = vääntänyt asiat aivan nurinkurin. Esimerkki 1: Pyysin, että osallistut keskusteluun sen sijaan, että "yrität toimia peilinä", kuten sinä asian ilmaisit -> Sinä tulkitsit tuon pyynnön niin, että yritän rajoittaa sananvapauttasi. Esimerkki 2: Minä kerroin, ettei minua kiinnosta keskustelu, jossa sanomisiani vääristellään ja keskitytään epäolennaisuuksiin -> Sinä tulkitsit sen niin, ettei minua kiinnosta mielipiteesi. Esimerkki 3: Puolustaudun esittämiäsi vääriä väitteitä vastaan -> Sinä tulkitsit sen niin, etten haluakaan saada neuvoja tässä asiassa.

Esimerkkejä olisi useampikin, mutta eiköhän tuosta käy ilmi, miten olet (ainakin tässä ketjussa) ylitulkinnut sanomisiani ihan väärään suuntaan. Nuo eivät ole mitään eriäviä mielipiteitä itse ASIASTA, vaan ihan rehellisiä väärentelyjä siitä, mitä olen sanomisillani tarkoittanut. Kyllä minä todellakin hyväksyn eriävät mielipiteet itse keskustelun aiheesta, mutta kun sinä olet esittänyt niitä eriäviä mielipiteitä minun tarkoitusperistäni. Sitä en salli, että tuolla tavalla laitetaan sanoja suuhun.

Itse asiassa nuo esimerkit ovat juuri niitä asioita, mistä puhuin jo aloitusviestissäni. Olen nostanut nuo esimerkit moneen otteeseen juuri siksi, että ovat ne olleet kohdallani niin klassisia tapauksia. Kirjoitin aloituksessani näin: "Olipa kyse sitten koirankakkojen jättämisestä kulkureiteille, uskovaisten parjaamisesta tai minulle tuntemattomaan ihmiseen kohdistuvasta pettämisestä, puutun asiaan aina ja vieläpä melkoisen kärkkäästi." TISMALLEEN samoja esimerkkejä käytin nytkin, joten miten niin en ole näistä asioista puhunut alunperinkin? Voisiko olla, että itse väärintulkitsit aloitusviestini sisällön ja siksi et pidä niitä samana asiana? Lukaisepa se ensimmäinen tulkintasi esimerkiksi siitä koirankakka-asiasta: Menikö lähellekään totuutta?

Eklektikolta taas hyviä tarkennuksia! Toden totta, tuota hyväksyntääkin on montaa sorttia.

Voi voi vääntöä  ;)v ;D
Kuka sanoi mitä ja milloin ja mitä tarkoitti? Siinäpä pulma.

           

Ginger: Älä välitä, minulla on ihan samanlaisia kokemuksia ja suorasta valheesta kiinni jäätyään Tigerwoman kuittasi sen 'tulkintana.'

Täällä: http://www.astro.fi/forum/index.php?topic=69085.15

Ei kannata turhaan vääntää, vaan jättää vaan huomiotta, kun välillä kuitenkin tulee ihan asiallisia kommenttejakin.

Voisin kaivaa sun vastaavaa vääntöä  :D

Perustetaan ketju, johon voidaan kerätä kaikki vanhat väännöt ja väärinkäsitykset ja "valheet".
Sitä vaan ihmettelen, miksi ottaisin nämä niin vakavasti, että valehtelisin?
Pelkkä nimimerkki ei saa kunniaa eikä toisaalta häpeäkään tartu, kun ei olla oikeita ihmisiä.

Heh, kiitos vinkistä, Eklektikko! Yritän jättää jatkossa huomiotta moiset, vaikka aina se ärsyttää, kun omia sanomisia väännellään. Riidellä en kuitenkaan täällä halua: Keskustelu on tällä foorumilla usein sen verran tasokasta, etten ainakaan omalta osaltani halua sitä olla pilaamassa.

Tigerwoman:

Minulle sanojen laittaminen toisen suuhun (malliesimerkki asiasta nimenomaan linkittämässäni ketjussa) ei ole tulkintaa, vaan jos sen toisen teksteistä ei pysty näyttämää löytävänsä sitä mitä väitti sieltä löytyvän - siis ihan kirjaimellisesti -  kyseessä on valhe.

Sinulle ilmeisesti tuollaisessa tilanteessa kyseessä on tulkinta.

Ehkä pikemminkin voisi laittaa pystyyn äänestyksen siitä, onko moinen valhe vai tulkinta...

Tuo voisikin olla mielenkiintoinen äänestys. Laitappa pystyyn.

Miksi laittaisin? Asia ei kiinnosta minua niin paljon ja minulle kyseessä on kuitenkin aina valhe/epätosi väite - tahaton tai tahallinen - riippumatta siitä mitä mieltä muut asiasta ovat.

Siksi luen toistenkin tekstejä hyvin hyvin kirjaimellisesti: Teen muille kuten haluan itselleni tehtävän. Näen kohtuullisen paljon vaivaa siinä, että kirjoitan tismalleen kuten haluan asian ilmaista. Sitten jos joku uudelleenkirjoittaa sen toisin sanoin tai tekee tulkintoja, se ei enää ole sitä mitä alun perin tarkoitin, vaan tulkitsija/uudelleenkirjoittaja usein vääristää sen mitä haluan sanoa todella pahasti.

(Tuo on myös se syy, miksi mieluummin käytän ihan suoria lainauksia kun kommentoin toisten tekstejä, sen sijaan että sanoisin 'sanoit että...)

Aiheeseen palatakseni, tuossa eilen mietin sitä, että tuossa aloitusviestissä luki jotakin tuulimyllyjä vastaan taistelemisesta. Mietin, että se kuulostaa omiin korviini sellaiselta "tämä sorto vain jatkuu, eikä pieni ihminen voi tehdä mitään", ja mielestäni se taas ei oikein kunnolla taivu sellaisiin arkipäiväisiin epäreiluuksiin, kuten koirankakkarehentelyyn tai muuhun. Tavallaan siis, tuo ajatushan sisältää sen, että se rehentelijä on sellainen hollywoodelokuva-tyyppinen yksinkertaistettu pahis, jota vastaan itse sankarina hyökkää pysäyttääkseen tämän vääryyden. Arkipäiväisissä ongelmissa ei kuitenkaan ole erityisesti pahiksia ja sankareita, tai ylipäänsä ei ole hedelmällistä lähestyä toista ajatellen, että hänen pitäisi muuttaa omat käsityksensä oikeasta ja väärästä sellaiseksi, että ne olisivat samanlaiset kuin itsellä. Tosin, tuo esimerkkitapaus kuulostaa lähinnä provosoijalta, jolla on tämän rehentelynsä takana joitakin ihan muita motiiveja. Sellaisessa tapauksessa on turha sen kummemmin yrittääkään saada omaa ajatustaan ymmärretyksi, riittää että mainitsee sen hänelle ehkä joidenkin muiden kuullen, jos haluaa näyttää ettei kyseistä toimintaa tarvitse hyväksyä.

Ehkä sellainen rentous voisi olla paikallaan, että kaikkea tässä maailmassa ei tarvitse hallita? Kaikkea vääryyttä ei pysty yksi ihminen poistamaan. Eikä yksi ihminen voi tietää kaikesta mikä on oikein ja mikä väärin, eli myös muiden käsityksiä oikeasta ja väärästä olisi hyvä oppia kunnioittamaan (poislukien yleismaalmalliset toisen vahingoittamiseen liittyvät asiat). Koirankakkojen jättäminen kuitenkin rikkoo lähinnä ainoastaan yhteiskunnan normeja ja yhteisesti sovittuja pelisääntöjä. Tunnistan kyllä itsestäkin tuota, että on nousseet omat kierrokset korkealle, kun on yrittänyt puolustaa jotakin. Ei niiden kierrosten silti tarvitsisi nousta, vaan itse asiassa paremmin asioihin pystyy vaikuttamaan rauhallisena ja niin että se tilannetaju juurikin pysyy toimintakykyisenä.

Lievästä rasismista olen huomannut erään mielenkiintoisen asian mieheni myötä. Mieheni on siis kotoisin pieneltä paikkakunnalta, jossa noin puolet väestä on lestadiolaisia tai muissa luterilaisuutta vahvemmissa kristillisissä uskoissa, mutta jossa ei ole lähes ollenkaan ulkomaisista kulttuureista kotoisin olevia ihmisiä. Minulle on jotenkin erikoista, miten tällä paikkakunnalla tuntuu olevan ok heittää omiin korviini jo rasistisenkin kuuloisia vitsejä ulkomaalaisista, mutta sen sijaan lestadiolaisia kohtaan ollaan todella suvaitsevaisia. Mieheni ala-asteella ei esimerkiksi pidetty koskaan diskoja, koska puolet oppilaista olivat lestadiolaisia. Minusta tämä kuulosti todella oudolta, että pitääkö valtion rahoittamassa koulussa kaikkien sitten laulaa vain virsiä (no ei ihan näin kuitenkaan ollut), mutta miehestäni tämä oli ihan normaalia. Etelä-Suomen suurissa kaupungeissa taas ihmiset osaavat olla todella rasistisia lestadiolasia kohtaan, vaikka pitävät itseään muuten hyvinkin suvaitsevaisina. Ehkä ei siis lievää rasismia kohdatessaan kannattaisi nostaa niitä omia kierroksia niin, että "onpa idiootti rasisti", vaan ehkä miettiä syvemmin sitä rasistinkin mielenmaisemaa. Vaikka nämä ennakkoluulot eivät lähdekään kovin helposti ihmisestä (vaatii useampia kokemuksia), niin vielä vähemmän hyötyä on siitä, että itse lähtee samalle tasolle hyökkäämään.

Tälläisiä pohdiskelin tuossa eilen, kun aihe pyöri mielessä.

Luonnollisella kielellä lienee likimain mahdotonta kirjoittaa sellaisia merkkijonoja, joita lukija ei väistämättä tulkitse mm. omien kokemustensa ja kielellisen kompetenssinsa värittämänä? Yhden sanankin (vaikkapa tuoli tai sataa) kirjoittaminen  voi johtaa jopa kymmeniin erilaisiin tulkintoihin?

Siis vaikka toinen ei kirjoittaisikaan  tekstistämme parafraaseja, hänen mahd. vastauksensa väistämättä pohjautuu lähes aina
tulkintaan, joka poikkeaa ainakin jossain määrin siitä, mitä alkuperäinen kirjoittaja on tarkoittanut?

 :)

MInä en tarkoittanut viattomia pieleentulkintoja, vaan sen aiemmin linkittämääni ketjuun liittyvän kaltaisia, sieltä:


Siinä vaiheessa kun rupeaa tuollaisia heittämään eikä pysty todistamaan että toinen olisi suoraan noin sanonut, niin silloin kyllä minun mielestäni on kyse pahantahtoisesta valehtelusta (ehkäpä tarkoituksena vaikuttaa muihin foorumin lukijoihin?), ei suinkaan tulkinnasta.

Side on ihan oikeassa, en ole tälläkään foorumilla tavannut yhtäkään kirjoittajaa, joka ei olisi vastannut toiselle hieman tai enemmän aiheen vierestä eli eri tavalla tulkiten. Tulkintamahdollisuuksien olemassaolo on hyvä tiedostaa, niin että on avoin sille mahdollisuudelle, että ymmärsi väärin (vaikka kuinka kirjaimellisesti mielestään luki). Sitä ei vain välttämättä itse tajua, jos haluaakin lähteä junttaamaan ja puolustamaan omaa oikeuttaan kierrosten noustessa. Sellaista voisi miettiä, että jos itse kokee omia sanojaan vääristeltävän usein ja usein puolustautuu tälläisestä, niin voisiko olla, että itse toimii myös näin, eli vääristelee tajuamattaan (tai tajuten) muiden sanoja? Aika usein se menee noin, kynsin hampain voin tunnustaa sen itsekin. En olekaan niin ihanteellisen hyvä kommunikoija, teen itse niitä ihan samoja virheitä, kuin mistä loukkaannun muiden niitä minulle tehdessä.

Lisäksi, monta erilaista tulkintamahdollisuutta voi samassakin keskustelussa olla ns. oikeita. Tässäkin ketjussa olen saanut kiinni sekä tigerwomanin että gingerin pointeista asiaan. Toinen asia on sitten se, kuinka hyökkäävä lähestymistyyli on ok tai ei ole. Joskus aloittajan pyyntöä voi kunnioittaa ja antaa asioiden olla. Toisaalta sitähän tässä ketjussa mietitään, milloin antaa asioiden olla ja milloin ei. Milloin antaa toisen pitää omat käsityksensä asioista, vaikka kokisi niissä epäkohtia?

Mikä on sinun kriteerisi sille että kyseessä on "viaton pieleentulkinta"?

 ???

Se, että ihminen myöntää tulkinneensa pieleen, kun asia hänelle kerrotaan, eli suostuu hyväksymään sen mitä alkuperäinen kirjoittaja tarkoitti, kun asia hänelle kerrotaan.

Eikä rupea jankkaamaan vastaan, että 'kyllä sinä minun mielestäni näin sanoit' tai 'tämä nyt on minun tulkintani asiasta ja siinä pysyn.'

Yleensä ei ole kovin sovinnollista toimintaa lähteä haastamaan toista, vaikka toinen haluaisi antaa asian olla eikä ole vamis kohtaamaan tätä haastetta. Eli nuo Eklen yllä olevat vastaan jankkaamiset eivät ole kovinkaan sovinnollisia, ja siten yleensä eivät kuuluu hyvään kommunikointiin. Toinen asia on sitten se, että joissakin konsultoinneissa tai terapiassa voidaan tarkoituksella käyttää haastamista (eli toisen sanomisien jäsentämistä toistaen hänen omia sanojaan), jotta ihminen havahtuisi itse näkemään oman ajattelunsa epäkohtia. Yleensä tavallisessa arkikeskustelussa ei kuitenkaan ole ns. auktorisoitu tähän, mutta joskus esim. läheiselle ihmiselle voi esittää tälläisen haasteen. Oikeastaan tämä kysymys on todella keskeinen tämän ketjun aiheen kannalta, sillä se on aikamoinen dilemma. Milloin voi lähteä haastamaan vastahankaista henkilöä, onko se oma käsitys asioista oikeasti sellainen, että niin voi tehdä? Ja toisaalta, kun on kehittänyt oman moraalinsa, niiden periaatteiden takana taas on tavallaan myös ihanteellista seisoa ja haastaa, vaikka riskinä olisi vihamiehet? Pelkästään sovinnollisen toiminnan kautta eivät epäkohdat tule esille. Tämähän lopulta on se raastavin dilemma tässä. Mikä on oikein..

Tulee vähän semmoinen tunne, että varmimmalla pohjalla on silloin kun kyseessä on laiton tai laitonta hipova toiminta. Eli jos kiusaamista näen, niin ihan takuulla puutun siihen, olipa kiusaaja vastahankainen tahi ei.  Saati sitten väkivalta, siinä ei myöskään ole mitään epäilyä haastamaan lähtemisestä.

Mutta lähes kaikki muut tilanteet ovatkin sitten jokainen erikseen pohdittavia ja vaikuttavia seikkoja voivat olla vaikka nämä:

Jos kyse on jostain mitä ihminen tekee ihan itsekseen, eli vaikka asuu yksin ja dokaa rankasti - mikään haastaminen ei auta, jos alkoholisti ei itse ole jo päässyt siihen pisteeseen että haluaa lopettaa. Kun asiasta on mainittu ehkä kerran, niin se riittää ja sen jälkeen ei voi oikein tehdä muuta kuin olla mahdollistamatta, eli olla antamatta rahaa/viinaa ja  kieltäytyä tapaamasta toista jos tämä on kännissä. Sama koskee ihan mitä tahansa mitä ihminen tekee jotakuinkin yksin ja yksikseen. Ne ovat hänen oman vapaan tahtonsa alaisia asioita ja saattavat kuulua hänen sielunsuunnitelmaansa. Eikä sanominen yleensä edes auta, vaan ihmisen pitää itse haluta muuttaa toimintaansa.

Sitten jos kuviossa on muita ihmisiä, niin homma on jo hankalampi. Esimerkiksi pettämisestä en menisi pettäjän puolisolle kertomaan, koska jopa pettäjiä itseään nykyään pyydetään pohtimaan, kenen hyväksi he oikeasti haluavat asiasta kertoa: Pettäjähän helpottaa siinä vain omaa oloaan eikä kertominen välttämättä hyödytä petettyä ollenkaan jos tilanne on vaikka semmoinen että se pettäminen on kerran tapahtunut erehdys ja jo säikäyttänyt pettäjänkin niin että tämä on visusti päättänyt olla uskollinen jatkossa.

Toisaalta jos saisin selville että joku pettää puolisoaan tavalla joka vaarantaa tämän terveyden - paljon satunnaisia partnereita ja suojaamatonta seksiä - saattaisin hyvinkin ensin sanoa pettäjälle itselleen että kerrotko sinä vai kerronko minä puolisollesi, että tämän kannattaisi mennä sukupuolitautitesteihin....

Että kyllä nämä aika tapauskohtaisia oikeastaan ovat; ainoa selkeä kriteeri on se onko kyseessä ihmisen ihan itsekseen yksinään tekemä asia, vai onko kuviossa muita ihmisiä mukana.

Hmm-mm, hyvä ohjenuora Ekle. Luulen, että jokaisella on jollain tapaa omanlainen rakentunut moraali (joka myös rakentuu ja muuttuu elämän kokemusten myötä), ja jokainen siten puuttuu niihin asioihin, mitkä kokee oikeiksi asioiksi puuttua. Voiko oikeastaan määritelläkään, että nyt voi puuttua ja nyt ei (lukuunottamatta tosiaan selkeitä vahingoittamistapauksia - mutta näissäkin siellä lievemmällä rajalla voidaan olla eri mieltä siitä, mikä on suuresti vahingoittavaa ja mikä ei)? Ehkä me tarvitsemme sitäkin ihmistä, joka intohimoisesti puuttuu koirankakkarehentelijän toimintaan? Siten ainakin joku tulee puuttuneeksi aina johonkin, oli se aihe sitten ylipäänsä puuttumisen arvoinen tai ei, mutta joka tapauksessa ihmisten käsitykset ja ymmärrys parhaimmillaan laajenee? Eli nähdään myös se toinen näkökulma, kun puuttuja ei sulkenutkaan suutaan? Voihan se olla näinkin. Kaikkien ei kuulukaan olla samaa mieltä, eikä meistä kukaan ole universaalisen oikeudenmukaisuuden lähettiläs, oma moraaliamme me jaamme.

Ehdottomasti tarvitsemme: Kyllä minusta on aihetta puuttua asiaan, jos ihminen vaikka Facebookissa erikseen rehentelee sillä ettei koskaan korjaa koirankakkoja. Perustelu: Kyseessä on säännösten vastainen toiminta, josta voi saada sakot!

Eli vaikka kyseessä on asia, jota ihminen tekee yksikseen, niin jos se rikkoo lakeja/säännöksiä ja varsinkin tavalla joka haittaa muiden ihmisten elämää, niin on syytä jonkun myös puuttua asiaan.

Sitten on jo ihan eri tapaus, jos näkee yksittäisen henkilön joskus jättävän kakan korjaamatta. Palaan taas siihen 'paniikkihäiriöinen kakkapussin unohtanut koiranulkoiluttaja' -tapaukseen, koska se oli niin hyvä esimerkki: Kun ei voi toisesta ihmisestä mitään tietää, niin silloin ehkä on syytä lähteä liikkeelle todella ystävälliseen sävyyn, juurikin malliin 'tarvitsisitko muovipussia, minulla on?'

Musta taas tuntuu, että tuollainen rehentelijä on "toivoton" tapaus, että vaikka mitä sanoisin hänelle, ei hän kuitenkaan kuuntele. Ajattelisin, ettei hän oikeasti rehentele tällä koirankakkojen jättämisellä (hän voi jopa korjatakin joskus salaa  ;D), vaan hän haluaa rehennellä jostain muusta syystä, näyttää jotenkin kapinalliselta tai anarkistiselta tai itsenäiseltä tai vahvalta tai riippumattomalta tai jotain.

On yksilöllistä se, kuinka tärkeänä pitää yhteiskunnan normien noudattamista (sellaisten normien, jotka eivät kuuluu yleisinhimilliseen moraaliin - esim. väkivallan kieltäminen kuuluu yleisinhimilliseen moraaliin, roskaamisen kieltäminen esimerkiksi ei), eli kuinka kauheana asiana niistä poikkeamista pitää. Eli joo, tarvitsemme myös heitä, joille on ehdottoman tärkeää, että yhteiskunnan sääntöjä noudatetaan, eikä niistä luisteta, muutenhan ne säännöt eivät pysyisi kasassa.

Tulee mieleen yksi yksittäinen esimerkki asiasta johon haluaisin puuttua, mutta en yleensä viitsi:

Ihmiset jotka lepuuttavat jalkojaan metrossa tai paikallisjunassa vastapäisellä penkillä. Teko saattaa haitata muita ihmisiä ihan konkreettisesti jos ne  kengät ovat paskaiset ja joku seuraava matkustaja sitten istuu siihen vaikkapa valkoinen kallis vaate päällään.

Muutaman kerran kokemus on kuitenkin osoittanut, että eipä juuri kannata sanoa, koska paskaa tulee käteen ja ne jalat silti pysyvät siellä penkillä. Teinikapinahan vain vahvistuu, jos siitä kritisoidaan. Jotakuinkin kaikki penkinpaskaajat joita metrossa näen ovat tähän mennessä näyttäneet teini-ikäisiltä.

Facebook-rehentelijästä: Sosiaalisessa mediassahan voi vetää mukaansa muita paheksujiakin paheksumaan tällaista rehentelijää, eli joukkovoima voisi auttaa asiassa?

Vielä Facebook-rehentelijän taltuttamisesta, tämmöinen tuli mieleen:

Jos kuka tahansa rehentelee millä tahansa laittomuudella Facebookissa (se koirankakkojen keräämättä jättäminen voi tuoda sakkorangaistuksen!), niin eihän poliisilla tietenkään ole resursseja semmoisia tutkia.

Mutta rehentelijän voi koettaa säikäyttää vasikoimalla hänet tänne:
https://www.poliisi.fi/nettipoliisi

Vähän luulen että rehentelijällä menisi pupu pöksyyn ihan vain siitä että poliisi tulisi ja kommentoisi hänen 'en kerää kakkoja ikinä' -päivitystään Facebookissa. Siihen voisi hyvinkin nettipoliisin aika riittää, vaikkei varsinaisiin toimenpiteisiin riittäisikään.

Tuopa onkin hyvä idea ja jos samanlainen tilanne tulee eteen, voisin tuota kokeillakin! Joukkovoima ei ko. henkilöä paljon hetkauttanut - tuntui, että hän vain innostui sitä enemmän, mitä useampi vasta-argumentti viestiketjuun ilmestyi. Ihan konkreettinen sakon uhka voisi tehotakin vähän paremmin.

No joo, musta tuntuu vähän yliliioittelulta ilmoittaa poliisille siitä, jos joku tyyppi on vähän ärsyttävä ja epäsovinnainen. Tuntuu, että nykyään ihmisillä ei oikein ole enää joustoa ja kykyä sietää erilaisuutta, vaan ärsyttävät tyypit pitää saada vaiennettua samantien, vaikka sitten poliisin kautta jos ei muuten..

Ei tuossa ole kyse pelkästä ärsyttävyydestä vaan ihan järjestyslain rikkomisesta. Ko. laki määrää, että koirien jätökset on kerättävä hoidetuilta alueilta, ja keräämättä jättämisestä sanktiona voi seurata sakkoa. Ehkä en ihan satunnaiselle sotkijalle poliisia soittaisi, mutta kyseisen tyypin toiminta oli jatkuvaa ja kehuskeli vielä sillä Facebookissa, joten näytönpuutteestakaan tuo juttu ei jäisi kiinni. Laeille ja säännöille on syynsä ja niin kauan, kuin ne ovat perusteltuja, niiden noudattaminen on kaikkien etujen mukaista. Toki poikkeuksia on, mutta tässä kyse on kaikkien viihtyvyydestä.