Astro Foorumi

Miten itketään? :'(

Tuli mieleen että itkuhan on teraupeuttista. Miten sitä voi harjoitella?
Monet miehet eivät taida osata itkeä. Itsekkin olen herkkä ja esimerkiksi elokuvia katsoessa joskus tuntuu että sydän pakahtuu onnesta tai surusta. Kyyneleen saa tulemaan lähelle silmää, mutta silmään saakka se ei pääsee.

Monta vuotta sitten isäni hautajaisissa silmäni oli läpimärät, enkä pystynyt lukemaan. Sen jälkeen en muista että olisin saanut kyyneleitä silmään.

Ei sillä että nyt haluaisin itkeä. Yritin hieman surullista naamailmettä ja nauruksihan se meni ;D

Miltä se itkun jälkeen tuntuukaan?  :o

Ohhoh. Tulipa surullisen oloista tekstiä miehen suusta. Tämmöistä kuitenkin ajatuksiini tulvahti jostain ja kyllä hieman pelottaakin lähettää tälläinen kysymys, mutta menköön.

Hyvä fiilis täällä silti on ja toivottavasti ei teillekkään tule tippa silmään tämän vuoksi
 :angel: Lari

Itkuhan ei väkisin tule... Mullakin oli tossa vähän "patoumia", asioita jotka suretti ja harmitti, sellasia tuli koko ajan lisää ja kasaatui, mut kun otin aluksi sellasen asenteen et mähän en ala poraamaan pikkujuttuja, kävikin niin että olin mielettömän ahdistunut puoli vuotta enkä saanut itkettyä vaikka itketti ihan kamalasti... :'( :'( Kaikki alkoi helpottamaan vasta sitten kun sain itkettyä! :)

Miltä tuntuu itkun jälkeen. Se on hyvin tuoreessa muistissa, koska itkin tänään... Silmät turvoksissa mutta mieli kirkas... Tuntuu kuin taakka olisi keventynyt. Itku ja nauru ovat hyvin lähellä toisiaan, kummatkin lähentävät ihmisiä... En tiedä mitään koskettavampaa kuin se, että kun itken jonkun ystävän nähden hän alkaa itkemään koska minäkin itken... Se on tosiystävyyttä. Taakka puolittuu ja pian sitä alkaa naurattamaan se yhdessä vollottaminen, eikä naurusta meinaa sen jälkeen tulla loppua... ;D

Exäni osaa kyllä näyttää tunteensa... Hän taitaa itkeä useemmin kuin keskiverto juro suomalainen mies, tai sitten mä olin vaan niin harvinaisen ilkee ja kamala tyttöystävä et kuka vaan mies olis itkenyt... :uglystupid2:

Onhan miehillä tunteita. Meidät on vain jotenkin opettettu tälläisiksi. En minä tiedä mitä saavuttaisin sillä jos olisin kyvykäs itkemään.

Eikait nyt puolia suomalaisista pidäisi lähettää homeopaatille?

Koska olette nähneet viimeksi kyyneleen miehen poskella? Minä en kyllä muista ketään

Skorppariexäni itki ainakin edellistään pois itsekseen - muuten kyllä, näin kerran kyynelen hänen poskellaan kun oli kaivannut minua. Nää on olleet hurjia nää suhteet hän oli niin erilainen kuin kauris, halusi KEHITTÄÄ rakkautta ja henkisyyttä, muistan kun aloimme ajautua suhteeseen, tuntui väistämättömältä vaikken tuntenut ihmistä ennen koskaan.. grr.. kylläpä se nyt kestää taas.. olin ollut todella kauan ilman, tais olla kova rokotus edellisestä. Kyllä sekin itki - itkikö onnesta joskus, en muista ihan tarkkaan. On näillä tunteita ollut, kauris ei koskaan varmaan itkisi naisen nähden? Niin lukossa tunteet vielä.. kun suhde piti lopettaa, pirulainen, vääntöä oli kestänyt 9kk kun sanoin, pitäiskö sun mennä avaamaan noita tunnelukkoja jonnekin, sanoi että varmaan tulis parempi olo, sitten kyllästyin auttamaan ja avaamaan ja ottamaan yrmeyttä vastaan.

Itkekää miehet, se ei ole sen kummempaa  kuin tunnetila tai siis ainakin poistaa sisälle jääneitä möykkyjä. Itseäni itkettää aika harvoin ellei ole joku tosi dramaattinen menetys tms menossa.

Viimeksi näin miehen itkevän... Ei siitä ole edes kuukautta. Sanoin yhdelle miehelle että sorry mutta en halua suhdetta... Sitä ennen hän oli sanonu rakastuneensa muhun. Ja mä olin ajat sitten sanonut sille tyypille puoliks leikillä, puoliks tosissani et muhun et sit rakastu, siitä ei seuraa mitään nättiä... :'(

En muuten varmaan koskaan nähnyt isäni itkevän... :idiot2:

En minäkään muista että olisin nähnyt kyyneltä isäni kasvoilla.

Kyllä surra ja iloita voi ilman kyyneltäkin, mutta kyllä myönnän että tiedän sen puhdistavan vaikutuksen.

Äitini kyllä osaa itkeä.

Ja eihän miehet osaa keskenään itkeä. Teille naisille se on paljon luontevampaa, luulen.

Todella upeaa, että Lari otit tämän aiheen esille!  :smitten: Olit todella rohkea ja vahva. :coolsmiley: Sillä yleensähän on valitettavasti edelleenkin monilla (varsinkin miehillä) vallalla käsitys: "Tosimies ei itke". Voin kuitenkin vakuuttaa, että asia on juuri päinvastoin.

Tosimies itkee, tai ainakin haluaisi ja pyrkii siihen kuten sinä.  :coolsmiley: Sillä kuten olen aiemminkin maininnut, herkkyys on vahvuutta ja itku puhdistaa ja parantaa. Uskon että jo tuo halusi itkeä, ajan myötä "purkaa patoutumat" ja jossain vaiheessa, sopivassa tilanteessa "padot murtuvat" ja ihan oikeasti itket.  :'( Olen varma, että opit ajan kanssa itkemään aina silloin kun sille on tarvetta. Anna itsellesi lupa itkeä.

 

Olin tänään hautajaisissa...Eräs kuoromme jäsen haudattiin. Siellä hautajaisissa näin tuoreimmat itkevät miehet. Tilaisuus oli kyllä kaunis ja lämminhenkinen.
Mieheni itkee myös joskus ja isäni, vaikka on jo 68v, olen nähnyt itkevän muutamia kertoja.
Itse en itke kovin usein, mutta sitten kun se pääsee valloilleen, sitä ei pidättele mikään.
Ja itkun jälkeen on yleensä, raukea ja väsynyt olo. Yleensä sen jälkeen voi nukkua.

Minä olen nähnyt mieheni itkevän 4 kertaa kunnolla. Silloin kun kanimme kuoli ja kun menetimme pienokaisemme (pojan) ollessani viidennellä kuulla raskaana.  :'( Ilosta hän tirautti kyyneliä, kun synnytin meidän kaksi neitiä. Siinä vaiheessa kun hän otti ne syliinsä.  :smitten:  :-*

Tämä on hassu juttu siitä, miten voi käydä kun ei kehtaa antaa itsensä itkeä muiden nähden...

Olin kahden parhaan ystäväni ja yhden meidän luokan jätkän kanssa toisen näistä ystäväni kotona katsomassa leffaa nimeltään love story (tiedätte varmaan, se klassikko)... Ollaan kyllä monesti katsottu surullisia leffoja yhdessä ja kyllä sitä aina kyyneleet virtaa poskella. Kun leffa oli edennyt siihen, että oli tositosi surullinen kohtaus, alkoi tuntumaan siltä, että purskahdan kohta vollottamaan ääneen. Samalla sekunnilla toinen ystäväni ikäänkuin parskahti itkuun, mutta alkoikin saman tien nauramaan hillittömästi... Ja mä tein perässä samat, eka itkin ja sit käänsin sen nauruksi. Me naurettiin kaksistaan koko loppuleffan ajan ja se toinen ystäväni ja tää poika katto vaa et mikä hemmetti teitä vaivaa... :2funny: oltais kumpikin oikeesti haluttu itkeä, muttei kehdattu kun se jätkä aina arvostelee tätä naisten yliherkkää reagointia..!

Lari.. se vähän sama juttu tuon itkun kanssa kuin sen ilon.. anna tulla vaan ulos, jos siltä tuntuu..
Itse harvemmin itken hautajaisissa, koska uskon uudelleen syntymään..
mutta muuten kyllä jos itkettää, liikutuksesta tai ilosta useimmiten..

Mukavaa tekstiä teiltä kaikilta. Erityisesti pidin Rakkauden enkelin tekstistä.

Kyllä minäkin taisin itkeä isäni hautajaisissa enemmän kuin siskoni, ainakin siltä tuntui... Moneen otteeseen itkin. Isoveljellänikin taisi olla tippa silmässä mutta en muista kuinka vahvaa itku oli.

Tarvitseeko mies tosiaan suuremman mullistuksen päästääkseen tunteet valloilleen. Aika vähissä on nimittäin itkut jos itkee kuolemasta, syntymästä ja rakkauden loppumisesta.

Meidän olisi varmaan aika vapautua ja näyttää puhtaat tunteet. Ei se varmaan niin kamalaa olisi itkeä tirauttaa.

Ainakin minun ikäiset, läheiset miehet ovat sen verran kylmiä ainakin silloin kun joku toinen mies on näkemässä. Tunteitakin he pelkäävät enemmän kuin olisi tarvetta. Välillä tuntuu, että vasta kun olen itse kertonut mieskavereilleni jotain surullista / pelottavaa niin vasta sen jälkeen he uskalvat myöntää että hänkin on ollut ihan maassa yksin. Pelkäämme yksin omaa tuskassamme ja tunteitamme niin paljon että emme voi kertoa niistä kenelekkän.

Ei minulla tällä hetkellä ole mitään tarvetta itkeä tai saada tukea kenenkään olkapäästä. Olen kuitenkin tietoinen että tarvitsisemme ystäviä, mielellään samaa sukupuolta olevia todellisia ystäviä. Heitä joille voi kertoa kaiken, itkeä jonka jälkeen voisi jopa nauraa. Todellisia ystäviä olisi hyvä olla muutama. Ja kun rasitamme, siis kerromme suruja toiselle niin joskus olisi kuitenkin hyvä muistaa kivoilla asiolla ystäväämme. Eli ei ladata yhtä kaukaista vanhaa ystäväämme tuskalla, vaan jaamme myös ne ilot.

Olen havainnut myös tuosta koskettavista elokuvasta sen, että kun minulla kyynel on jo lähellä silmää ja kun huomaan että vieressä istuva "äijä" ei tunne mitään, niin tuntuu että olenko minä nyhverö. Sitä yrittää sulkea ja torjua tunteet.

Olen kyllä iloinen tällä hetkellä. Enkä koe että tarvitsisi itkeäkkään. Tasapaino ei ole enää ääretön niinkuin kuukausi sitten, mutta tasapainoisempi ehkä kuin suurimmalla osalla suomalaisista.

Taria. Odotan kyllä innolla josko se shampanja pullo räjähtäisi auki. Se vuotaa jo vähän  :)

Taisi tulla pitkä sepustus  :)

Rakkaudella Lari  :smitten:

Minun isäni on herkkä ja olen nähnyt hänen itkevän usein selvänä. Tosin koska sitä häpeänä pidetään jos mies itkee, niin hän hukuttaa tunteensa viinaan (hukutti jo kun olin pieni) ja on sitten "miesten mies".. kunnes viinasta huolimatta tai sen takia, itku tulee kuitenkin.  (http://www.cosgan.de/images/smilie/liebe/s020.gif)

Viimeksi olen nähnyt miehen itkevän n. vuosi sitten, kun ryhmätapaamisessa kerroimme elämäntarinoitamme ja useat miehistä itkivät, mutta se on noissa tilanteissa helpompaa kuin muualla, koska me ymmärrämme/tuemme ja meillä on vaitiolovelvollisuus toistemme asioita koskien.  (http://www.cosgan.de/images/smilie/liebe/s020.gif)

"Normaali" tilanteessa miehen itkun olen kokenut lähes 10-vuotta sitten, kun  :leijona: ex-mieheni jätti minut. Oli hänelle tuskainen paikka tunnustaa tekosensa ja jättää minut, vaikka rakkaus ei ollut kuollut.. mutta tilanne oli kaikin puolin epätavallinen ja ONNEKSI pysyimme ystävinä.
En koskaan ole nähnyt miehen itkevän niin voimakkaasti, hän vapisi kauttaaltaan ja haukkoi henkeä..
On tunnustettava, että minua pelotti niin voimakas reaktio..  (http://www.cosgan.de/images/smilie/liebe/s020.gif)

Tulipas tekstiä.. :coolsmiley:  Oikku67   (http://www.cosgan.de/images/smilie/liebe/s020.gif)

Piti vielä lisäta, kun unohdin.. Poikani isä itki ainoan kerran aidosti, kun tuli sairaalaan katsomaan poikaa ensimmäisen kerran ja otti hänet syliinsä.. Siinä äippä oli ihmeissään..

Tämä ei nyt varsinaisesti liity asiaan, mutta täytynee kertoa.

Heräsin tänään hieman viiden jälkeen, ja näin silmissäni tämän oman otsikon ja teidän nimet inka107 ja Oikku67  :). Lisäksi kolmas nimi pyöri niinkuin hedelmäpelissä, joka oli ainoa mistä sain selvää. Tämä kolmas nimi ei pysähtynyt kohdalle, eikä mikään muukaan. Luulin että kello on hieman yli yhdeksän. Nousin ylös ja kone päälle. inka oli kerennyt kirjoittaa ja nyt hikisenä lenkiltä tultaessa Oikkukin sai tekstin väsättyä ;).

Vihjaanpa sen kolmannen nimen sille yhdelle, joka voi arvata kenestä on kysymys. Kyllä juuri hän :smitten:

ja eikun suihkuun ::)

Ai maailma, kuten toisella siskollani on tapana sanoa... :D Minäkin heräsin tänään viiden aikoihin ja sainpa sen kanavoinnin, jonka toisaalle astroon kirjoittelinkin...  ::)

 :smitten:

Minäkin heräilin viime yönä kokemaan poikkeuksellisen "läpikulkevaa" valoisuutta.

Myöhemmin näin myös unta, jossa itseäni nuorempi nainen oli pääosassa, hyvin positiivisessa ja vaikuttavassa roolissa.

Tunsin tämän naisen - hän on minulle läheinen, tuttu ja rakas.

Niin, tämän halusin vain ilmaista - sanoin.

 :angel:   :smitten: :smitten: :smitten:  ::)

Minusta miehille kuuluu itku niinkuin naisillekin, miesten on vaan vaikeaa sitä näyttää, koska yleinen käsitys on että miehisyys menee jos itkee :-\ ehkä moni mies kokee sen itkemisen enemmän naisen touhuksi ja itkevät sitten mielummin piilossa tai sitten tekevät hurjasti töitä tunteitten tukahduttamiseksi en yleistä kuitenkaan ::) mun aikasemmat miehet eivät itkeneet vaikka mitä sattu ja mie vollotin niidenkin edestä :'( tavallaan miehen suru kestää paljon pitempään kuin naisen, just siksi kun nainen itkee kerralla kaiken kuonan ulos, kun näen jonkun itkevän, menen hetkeksi lukkoon kun ei tiedä miten toista lohduttaa ja sitten automaattisesti menen halaamaan ja olen hiljaa :smitten: itse itken harvoin, mutta syystä ja olo on mahtava sen jälkeen paljon rauhallisempi ja tasasempi :smitten:

Hmm... Jäinpäs kovasti miettimään... Sitä on ilmassa...  ::) Love is in the air.  ;D  :smitten:

En kyllä yleensä ihan nuin aikaisin herää. Varhainen aamuherääminen pirteänä on kyllä mukava tapa aloittaa päivä. Viikolla tuntee rauhallisuuden ja viikonloppuna luonto on jotenkin enemmän lähellä.

Ja tuosta kolmannesta henkilöstä. En aijo paljastaa sitä ainakaan pariin päivään. Koska "hedelmäpelissä" pyöri paljon nimiä, niin teille arvaaminen on lähes mahdotonta. Voihan myös olla että vastausta ei tule, kun se ei pysähtynyt ollenkaan. Jää nähtäväksi mitä tapahtuu  ;D

Mielestäni naisetkin ovat hukassa. Pitäisi varmaan hiukan mittiä ensin ennenkuin tuohon syvällisemmin vastaan.

Love  :smitten:

No vastaa.

Anteeksi jos kuulostan suorasukaiselta mutta minusta olen aina "osannut" rakastaa, miehet ne on ne ongelmat tuottaneet kun eivät osaa - no osaavat jonkin aikaa. Tms. Sitä alkoi miettiä että missä on vika, minussako, kunnes aloin ajatella että se on tämä sukupuoliasia, sukupuolten välinen ero. Toinen juttu on se että kun naisen on oltava vahva sitten pärjätäkseen, ei voi heittäytyä olemaan vikisevä pelkuri. Varsinkin kun se voimakas syli saattaa kadota. Vai pitäisikö esittää pelastettavaa.. eikä aina pelastajaa.

Ongelma ei ollutkaan ulkonäkö, lahjakkuus tai että en ymmärtäisi/ osaisi samoja asioita kuin joku mies. Päinvastoin sehän on uhka.

Mutta tosiaan yksi exäni oikein tietoisesti itki menneitä möykkyjä pois, itkeminen olisi ihan tabuaihe puhua sen jälkeisen tapauksen kanssa. Pitäiskö kysyä että itkeekö se koskaan menetyksiään vai esittääkö vain että ihan sama, ja sitten suojautuu. Siinä voi tulla se kierre ettei tunne mitään enää.

Toivon että ryhdyt sellaiseksi mieheksi jolle tunteet ei ole ongelma ilmaista.

En nyt tarkoita ketään, jotka täällä foorumilla ovat. Vaan yleensä. Mielestäni molemmat ovat ihan yhtä hukassa.

Nämä tunteet ovat yksi asia mitä rakennan. Myönnän että en ole ihan vielä täydellisen valmis, olen matkalla.

Ei naista tarvitse pelastaa, eikä hänen tarvitse olla mitenkään erityisen vahvakaan. Puhuisin tasapainosta.

Katsotaan nyt koenko tärkeäksi kirjoittaa pidemmästi.

Totta, ongelma ei ole yksin miesten..
mielestäni pitää kääntää avoimesti näytetyt tunteet voimaksi.. itse menen aina 100% mukaan asiaan kuin asiaan.. ja taatusti tunteella.. en pelkää näyttää heikkouksiani.. kuitenkin kaikki, jotka tuntee mut, luonnehtii mut henkisesti erittäin vahvana, määrätietoisena ihmisenä..

 :smitten:  :smitten:  :smitten:

Lari hienoa, että otit aiheen esille.

Mielestäni itkua on yhtä montaa erilaista lajia kuin on sadettakin. Joskus huomaa, että kyyneleet vain valuvat silmistä, vaikka ei edes tiennyt itkevänsä ja joskus taas haukkoo henkeä ja silmät ovat punaiset vielä kahdenkin päivän jälkeen kun on itkettänyt niin että tuntuu ettei se lopu ikinä.

Kyllä itkeminen laukaisee jännitystä ja pahaa oloa. Itselläni on todella kuristava olo, jos on itkettänyt, mutta en ole itkenyt. Siinä menee ihan lukkoon.

Naiset ja miehet taitavat olla ihan tasapuolisesti yhtä hukassa tunteidensa kanssa. Olen kuullut naistenkin valittavan, että ei pysty itkemään ja ei edes muista koska on viimeksi itkenyt.

En usko, että itkeminen aina liittyy suruun. Joskus se on vain puhdistautumista ja vapautumista ylimääräisestä. Ihan niin kuin vesi alkaa valumaan yli liian täydestä lasista.

Itketään jokainen silloin kun siltä tuntuu.  :'( ja hymyillään kun hymyilyttää.  :)

Tunteet ovat elämän suola.  :smitten:

niin ja JG

"oletko koskaan ajatellut, että jokaisessa epäonnistuneessa suhteessasi sinä olet ollut se toinen osapuoli"

Jotenkin oli vaan pakko osallistua tähän, kun tuo itku on ollut varsinkin viime viikkoina aika akuutti aihe elämässäni; mummo kuoli, ja suhderintamalla (ylitsepääsemätön??) kriisitilanne.

Itse olen aina ollut herkkä tunneihminen, eikä paljoa tarvita, että minut saa kyyneliin. Voin itkeä ilosta, surusta, liikutuksesta..ties mistä. Ainakin itselläni "itkuja" on erilaisia, ja tunne sen jälkeen riippu mistä syystä olen itkenyt. Kaikista hienointa on tietysti se, että kun pitkän itkun jälken olo kevene, ja jäljelle jää vain tietynlainen raukeus, keveys ja rauha. Näin esimerkiski juuri sen jälken, kun olin pahimmat itkuni itkenyt mummon kuoleman jälkeen. Toki vieläkin liikutun asiasta, mutta en sillä tavalla aktiivisesti sure. 

Suhderintamalle tuo itku myös tällä hetkellä läheisesti liittyy. Siinä myös minä olen vollannut kahdekin edestä. Suhteeseen liittyy kaikenlaisia ongelmia, ja yksi niistä on juuri se, että mies on täysin kykenemätön itkemään, tai muutenkaan näyttämään tunteitaan. Hän on jotenkin täysin lukossa, ja myöntää sen kyllä itsekin.

Hänen tapauksensa kautta olen yleensäkin miettinyt tuota miesten itkua. Pohdin sitäkin, että miehet voivat olla joskus jopa paljon herkempiä kuin naiset tunne-elämältään. Ainakin tässä tapauksesa kyseessä on kuitenkin sisimmässään hyvin herkkä ihminen, mutta hän ei vaan jotenkin pysty/voi näyttää sitä ulospäin. En usko, että kyseessä on se, että hän kokee miehisen roolinsa "luhistuvan" jos näyttää tunteensa. Ennemminkin olen miettinyt, että ehkä hän pelkää tunteidensa suuruutta, niin hyvässä kuin pahassa.

En tiedä..tälläisiä ajatuksia tänään. Itsellä on nyt sellainen olo, että tällä hetkellä en yksinkertaisesti jaksa tirauttaa enää pisarakaan. Ainahan sekään ei auta jos ongelmat ovat sellaisia, että ne vaatii konkreettisia toimia ja ratkaisuja.   

Lari puhuu asiaa :smitten: nimittäin naiset ovat usein enemmän hukassa kuin miehet :)

Hei Lari :)
Olen äärettömän heltynyt ja otettu, kun ilmaiset tunteensi noin, sillä miehethän on opetettu siihen, että he eivät tunteitaan näytä. Se on sääntö.
Mitä herkempi ja vastaanottavaisempi tunteillasi olet, sen parempi itsellesi, sillä silloin elät täydellisesti. Minuun koskee syvältä, kun mies on aidoimmillaan tunteittensa kanssa, näyttää ja uskaltaa elää ne.
Itse en ole tavannut vielä miestä, joka näyttäisi miltä hänestä tuntuu.
Välinpitämättömyys ja julkeus toista sukupuolta kohtaan on karmeinta olotilaa, mitä olen kokenut, siksi itse pyrin olemaan rakkaudellinen kaikille, kuten sinullekin Lari :-*
Ystävyydellä
Stareyes ;)

En tiedä mitä aamulla tapahtui. En mitään kummempaa yleensä vaistoa.

Hedelmäpeli oli kyllä hassu ;D Siinähän niitä nimiä pyöri.
Enpä olisi eilen arvannut että tästä tulee niin suosittu aihe.
Ja sainpa vielä kiusattua teitä sillä kolmannella näkemälläni nimellä. :2funny:

Homeopatiasta sen verran, että siinä myydään ruokosokeripalloja, joilla ei ole vaikutusta. Homeopatia perustuu plasebo-vaikutukseen, eli siihen, että "lääkkeiden" syöjä uskoo niillä olevan vaikutusta. Eihän siinä väliä, jos asia hoituu näinkin, mutta jos oikealle
lääkärille meno viivästyy leikkilääkärin vastaanotolla käynnin vuoksi joka ei pystykään
hoitamaan pelkän plasebovaikutuksen avulla, asia on ongelmallinen.

Olen aivan liian herkkä mieheksi, mutta en siltikään itke kovin usein. Viimeksi 1½ vuotta
sitten ja silloinkaan ei varsinaisesti ollut mitään kunnollista aihetta, ylitunteilua
vain.

Itse asiassa en käyttäisi ilmaisua "epäonnistunut suhde" vaan suhde joka oli koettava. Oikeestaan ei se nyt niin käsittämätöntä ole jos sitä tuntee niin monta tyyppiä menneessä elämässä ja on joku karma tai joku kohtaaminen, että jutut ei ehkä voi jatkua, ei ainakaan ennen kuin tulee se jonka kanssa on se hyvä karma.

Karmeeta sanoa mutta näin paljon heikkouksia exeissäni ja silti odotin että juttu jatkuisi. Näin heti .. että olen ehkä vahvempi ja silti ajattelin että kyllä tää nyt aika monta vuotta vois jatkua. Jonkun on vaan otettava persoonani sellaisena kuin se on. Mun kanssa voi nimittäin olla erittäin hauskaa ja mielenkiintoistakin.

Onko mies oikeesti heikompi kuin nainen tunnetasolla? Sitäkään en tiedä tai että onko mitään yleistyksiä olemassa. Jos koin exäni itseäni heikommiksi, olis luullut että ne pillittää enempi!  :buck2:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Homeopatia

mm.

"Homeopatia luokitellaan näennäistieteisiin kuuluvaksi. Erityisesti homeopatiassa suosittua laimennustekniikkaa on kritisoitu: jos lääkeainetta laimennetaan vedessä kymmenesosaan ja tämä prosessi toistetaan 30 kertaa (30X), alkuperäistä ainetta jää jäljelle keskimäärin yksi molekyyli per 30 kuutiometriä vettä. Homeopatian oppien mukaan vesi kuitenkin "muistaa" alkuperäisen lääkeaineen, mutta mitään tieteellistä mekanismiä tälle "muistamiselle" ei ole esitetty. Homeopatia ei myöskään selitä miten juuri oikea lääkeaine voidaan "muistaa", mutta muita veden epäpuhtauksia ei.

Lääketieteellisessä Lancet -aikakausilehdessä julkaistun katselmuksen [1] mukaan 110:ssä eri homeopatian vaikutusta tutkineessa tieteellisessä tutkimuksessa ei onnistuttu osoittamaan homeopatian toimivan plaseboa eli lumelääkettä paremmin."

Sivuilta pääsee alkuperäisiin lähteisiin.

Mielestäni homeopatia on varsin kyseenalaista rahastusta, mutta jokaisella saa toki olla oma mielipiteensä asiaan, kunhan se ei koidu muiden vahingoksi.

Tuosta homeopatiasta voisi tosiaan itkeä ihan omassa topicissaan.  :2funny:

JupiterGirl, hyvä jos näet asian tuolla tavalla. Olet ihan selvästi oppinut suhteistasi jotain, vaikka toista joskus väitit.

Mutta itkeminen ei ole missään nimessä heikkouden merkki. Itkeminen kertoo haavoittuvuudesta ja avoimuudesta ja enkelit kertoivat, että haavoittuvuus on vahvuutta.

 :smitten:

Moi Lari ja muut!

Kyllä vaan muuten miehetkin itkee, tunnen montakin sellaista miestä ja eri ikäisiä kaikki. Vastapainoksi tiedän kyllä sellaisiakin, jotka eivät itke ainakaan muiden nähden, vaan patoavat sitten suruja sisälleen tai hukuttavat ne pulloon.

Jos jonkun esimerkin heitän "itkevistä miehistä", niin oma isäni on sellainen erityisesti päissään, mutta muutenkin joskus. Hänen yksi nuorempi veljensä on myös "itkuherkkä" eikä nolostele sitä kyllä yhtään - ja hyvä niin. Paras ystäväni itkee myös, erityisesti ikävöidessään vajaa pari vuotta sitten menehtynyttä vaimoaan, mutta joskus myös rankkojen ulkomaan työkeikkojen jälkeen väsyneenä ja koti-ikäväänsä. Hän on joskus myös tekstannut mulle, kun on ollut just sellainen paha hetki, että nyt koskee ja lujaa - ja itkettää. On joskus itketty yhdessäkin, kun jommallakummalla on ollut joku tosi rankka paikka.

Isäni nuorin veli taas jäi jopa 24-vuotiaana menehtyneen serkkuni hautajaisista pois, olisi ollut vissiin liian tiukka paikka hänelle ja hän ei halunnut romahtaa ja itkeä  muiden nähden. Mieheni itkee minun nähteni hyvin harvoin, mutta hän onkin taas niitä miehiä, jotka vatuloivat asioita syvällä sisimmässään eivätkä halua puhua omista tunteistaan. Silloin hän itki, kun olin lähteä kävelemään vähän toistakymmentä vuotta sitten. Meillä oli parisuhteessa tosi iso kriisi, mittani tuli täyteen, kun minusta tuntui, että olen liian itsestäänselvä hänelle ja niinku nurkkaan heitetty nukke... Minusta on muuten kans tullut sellainen, että kotona en itke juuri koskaan muiden nähden, vaan menen joko toiseen huoneeseen tai painun kävelemään, itken sitten keskenäni... Seurako tehnee kaltaisekseen?

Minusta on upeeta, jos mies uskaltaa näyttää tunteensa reilusti, niin ilon kuin surunkin eikä peittele niitä. Miksi ihmeessä pitäisi hävetä omia tuntemuksiaan: silloin vasta onkin rohkea, jos uskaltaa itkeä muidenkin nähden! Padotut surut etenkin on niinku iso kivimöykky rinnassa, suorastaan ahdistaa...

Ootteko muuten huomanneet semmoista juttua, että mitä isompi mies, sitä herkempi?

En tiedä nyt tarkalleen, mitä haet, mutta lihavilla miehillä on ylipainon myötä monesti alentunut testosteronin taso, joten siitä se voi johtua, jos itkee helpommin. Kun
testosteronitaso on alhaalla, ärtyy helpommin ja on herkempi.

Niin ja se, että ylipäätään on yli- tai alipainoa viittaa usein siihen, että sitä ruokaa käyttää myös tunteiden käsittelyyn. Itselläni ainakin on vähän sellainen mielikuva, että suklaa lohduttaa ja parantaa mieltä jne. Voi olla, että lihavat miehet ovat herkempiä itkemään tai muutenkin näyttämään tunteitaan, koska se tunteellisuus on alunperin usein syy siihen miksi sitä ylipainoa on.

Voipi olla että laihempi ihminen itkee useammin ja tukevampi vähemmän, koska tukeva alkaa syömään silloin kun itkettää ja jossain mielessä se voi "toimia" ja ne surun tunteet jäävät hetkeksi taakse kun sokerit on korkealla...

Vitsi mikä sepostus taas...  ::) No mutta siis vaikka periaatteessa en pidä siitä, jos ulkoiseen olemukseen aletaan liittämään luonteenpiirteitä, mutta näin jokseenkin asiasta ajattelen.

Eli toisin sanoen myönnän, että väitteessä voi olla jotain totuuttakin. Mutta tämä ruoka ja tunteet aihe on kyllä ikuisuuskysymys... sekä miehille että naisille... joten eipä siitä sen enempää...  :P

No en kyllä tosiaankaan tarkoittanut PAINOA, vaan pikemminkin PITUUTTA.  :)

Isäni näet joskus tuumasi näin, että kookkaat (lue: PITKÄT) miehet saattavat olla monesti paljonkin herkempiä kuin "pienemmät" kanssaveljensä. Hän on itsekin 185-senttinen ja itkee, esim. mieheni 173-senttinen eikä juuri itkeskele julkisesti, puhumattakaan enostani, joka on hätinä 165-senttinen. Siis voisiko tämä olla jotenkin psykologinen juttu: kookkaammalla miehellä "on varaa" olla herkkäkin, se ei tavallaan kyseenalaista hänen voimaansa. Lyhempi/pienempi mies saattaa tuntea olevansa jo muutenkin "altavastaajan" asemassa eikä halua enää korostaa sitä itkemällä julkisesti. Voi olla aika kaukaa haettua, eikä tämä läheskään kaikkien kohdalla varmaan pidä kutiaan, mutta mietinpähän vaan, että onko tässä väittämässä totuutta edes siteeksi...

Elämänilo, enpä sen tarkemmin noista osaa sanoa.

Muuten, rakastuessahan kuulemma osapuolten testosteronitasot lähenevät toisiaan (siis ainakin jos osapuolet ovat eri sukupuolta:D) eli naisen nousee ja miehen laskee. :) Siitä voi johtua, että silloin yhteisymmärrystä on enemmän...

Niinpä! "Nostaa hattua"  :)

 Aah... !!!  Melkeinpä mikään ei ole niin syvältä koskettavaa, kuin miehen itku... Vetää ainakin meikäläisen "veteläksi"...
Herkkyys on  niin kaunista  ja osoittaa vahvuutta.
 :smitten:  :smitten:

Gigianne.. ehdottomasti samaa mieltä sun kans..

 :smitten:  :smitten:  :smitten:

Hei Ärrimurri, se en ollut sitten MIE, joka yleisti, vaan ISÄNI... Älä nyt sentä noin kauhiasti hermostu... Muistaakseni sanoin jossain kohtaa, että onkohan tuossa väittämässä totuutta siteeksikään??? Ja pohtiahan saa vissiin täälläkin lähes mitä vaan ilman, että siitä tarttee nyt kolmatta maailmansotaa tehdä...  :-\

Itte en todellakaan pistäisi pahakseni, vaikka oma mieheni ylipäätään näyttäisi tunteitaan vähän enemmän, olipa lyhyt eli pitkä. Nyt saan enimmäkseen arvailla hänen sisimpiä tuntojaan suunnilleen kulmakarvojen asennosta ja sit olen äimänkäkenä, kun hän jostain pyrjähtää enkä käsitä syytä. Kaiken helkkarin jalkapalloista ja töistä hän voi puhua vaikka tuntikausia, mutta muuten sulkee ittensä ku simpukka. Että jos mulle joku tulee väittämään, että vaan mamerot miehet itkee tai ehkes puhuu tunteistaan, niin en kyllä allekirjoita...

Hienoa Lari että olet ottanut aiheeksi tämän :smitten:

Kyllä miehet osaa itkeä. Isäni 68v on aina ollut herkkä ja on näyttänyt tunteensa usein, olen nähnyt hänen monesti kyyneleet silmissä ja itkevänkin.

Miehen itku on jotain tosi herkkää, itse en "väheksy" millään tavalla miehiä jotka osaa itkeä, näyttää tunteensa. Se on jotain tosi kaunista  :smitten:

Hei!

Olen nähnyt poikaystäväni itkevän kolme kertaa. Hassua on se, että hän ei siedä minkäänlaista kosketusta tai läheisyyttä minulta, kun hän itkee. Jos yritän koskettaa, hän vetäytyy pois ja hermostuu.. Sama ilmiö tapahtuu, jos hän joutuu ns. sulattelemaan jotain asiaa.. Minusta hänen käytöksensä on hassua, sillä itse vaadin läheisyyttä eniten juuri silloin kun olen surullinen. Liekä mieheni käytöksen syynä jonkinlainen häpeä tai heikkouden tunne itkun hetkellä.. ? Taitaapi olla kyseessä kuitenkin aika miehinen piirre luulen ma.

Tämän perusteella ei voi sanoa enempää, kuin että kummaa touhua, jos pitää omia lapsia loukata.

Anteeks, murrikka... Ei munkaan pitäis lukea näitä juttuja enää puoliltaöin puolinukuksissa... silloin näkö ja ymmärrys ovat näemmä hyvin valikoivaa lajia... :D

Voisin allekirjoittaa tuon lähestulkoon täysin, ihan kuin olisi omaa tekstiäni. Onko sunkin miehesi sellainen, että sanoa pamauttaa jotain yhtään ajattelematta eikä ymmärrä sitten lainkaan, jos toinen loukkaantuu? Ja onko hän toisaalta sellanen, ettei itse kestä kritiikkiä lähes MISTÄÄN?

Miekin olen alkanut aina oikoa, jos kuulostaa liian tylylle, mutta vähän kyl nurkan takaa - niinku nyt skorppari voi tehdä  ;D Yksi kysymys vielä: onko miehesi kenties Jousimies?

KYLLÄ ON  ;D Mistäs arvasit  :2funny:

Nooo... oma mieheni on nääs kanssa jouskari ja aivan tasan tarkkaan samanlainen kuin sinun miehesi kuulostaa olevan  :2funny: Saan alituiseen olla murisemassa esmes siitä, kun hän saattaa puhua tyttöjemme (kohta 7-v.) kuullen mitä sattuu ja pienillä padoilla tunnetusti ON KORVAT :knuppel2: Ja moni muukin juttu kuulosti NIIN tutulta...  ;D

Heips.

Ok, aihe on miesten itku, mutta täällä yksi nainen joka ei pysty itkemään. Näinkin nuoreen ikääni olen läpikäynyt aika paljon, suoraan sanoakseni paskaa. On hetkiä, kun olen erittäin herkällä tuulella, ja muuta, mutta en vain pysty itkemään. Tunteellinen olen, vaikka tunnemaailmassa minulla on oikeastaan aina ollut ongelmia. Humalassa olen itkenyt, noin kerran vuodessa, mutta silloinkin se tulee niin, että itku pikästä ilosta. Ja silloin kun itken, yritän tuoda kaiken kerralla pintaan, jotta sais taas itkettyä kaiken pois. Joskus tulee kyynel tai kaksi, selvinpäin, mutta en voi sitä itkuksi väittää.

Viimeisin todella tunnekuohua aiheuttanut asia oli, kun sain tietää silloisen miesystäväni pettäneen mua. Olimme tiedon saannin hetkellä ystäviä. Reaktioni asiaan oli, että en itkenyt, vaan sanoin sille ihmiselle, että mene pois, ja en puhunut hänelle viikkoon. Sitten ajattelin, että olen niin paljon paskaa käynyt läpi, että ei tämä niin vakavaa ole, ja puhuin hänelle taas, tosin sen jälkeen kun kuuntelin yhden illan hänen anteeksipyyntöjään, ja keskustelimme. Tämä nykyään hyvä ystäväni on jo itkenyt nähteni enemmän kuin minä sanotaanko 5 vuoden aikana. Että sellasta. Varmaan vain aika harvinaista tämä naisten itkuttomuus, joten rohkaistuin ottamaan kantaa miesten itku-aiheeseen.

Luulen että on niitä naisia enemmänkin jotka eivät itke. Tuskin olet poikkeus.  :)

Yllättävän nopeasti viimeksi tuli tippa silmän taakse kun katsoin elokuvissa leffaa.

X-men 3. No juu.... yliluonnollisuus on mielenkiintoista. Siinä oli kommentti jotenkin näin. I love you. Kill me. Jos kohtaus olisi ollut pitempi niin olisi varmaan silmätkin enemmän kostuneet. Herkkyys leffassa oli muuten aika heikko.

Itketään vaan ku siltä tuntuu, mutta nauretaan tuplasti. Sillä hymyily on niin kivaa  :)

Hei Lari  :)

Kiitos hyvästä aiheesta.

Oma Isäni/sukuni oli sitä mieltä, että miehet eivät saa itkeä, koska sehän on heikoutta jos miehet näyttävät inhimillisiä tunteitaan, huoliaan tai suruaan.

Myös tytöt eivät saaneet pillittää turhasta, joten opin minäkin pidättelemään tunteitani, joka oli kyllä katastrofaalinen juttu, herkkä kun olen aina ollut, vaikka sitä harvoin olen kyennyt näyttämään.

Oma aviomieheni on antanut minulle mahdollisuuden tutustua miehen herkkään, sisäiseen maailmaan, sillä olen huomannut, että usein miehet ovatkin herkempiä, syvällisempiä kuin naiset, jotka herkästi elävät pintatunteiden vallassa.

Koska omassa suvussani ei näytetty tunteitaan (muutakuin viha) niin itselläni on ollut todella vaikeaa olla läsnä kun joku itkee, se saa minut usein hämilleen ja tunnen itseni kömpelöksi ja ylimääräiseksi siinä herkässä tilassa.

Näitä nyt opettelen elämässäni, miten olla itse avoin mutta myös miten osata lohduttaa ja olla läsnä toisten surussa, juoksematta karkuun.

Haastavaa mutta palkitsevaa  :)

Olen miehenä huomannut saman asian.  :smitten:    :smitten:

Miehet eivät saa itkeä. Kukaan tosimies ei itke koskaan, en minäkään ole itkenyt sen jälkeen kun täytin jotain 4 vuotta, koska silloin minua alettiin torumaan, piiskaamaan ja rankaisemaan muutenkin kun itkin.

Mä olin naimisissa miehen kanssa, joka ei kosaan itkeny...paitti kerran, kun sillä ittellään oli maha niin kipeä. Ja siis syytä siihen matkan varrelle mahtu.
Mutta jos ihminen ei itke, se panttaa niin paljon itteltäänkin, että sillä ei oo mitään kosketuspintaa yhtään kenenkään tunteisiin.
Tietty on eri asia se, jos mies ei itke muuta kun komerossa piilossa, se on vähän lievempi juttu, kaveri on vaan nössö, kun ei uskalla tulla kaapista ulos ;)

Lapsen kaikenlaisten tunteenpurkausten moittiminen (ja vieläpä niistä rankaiseminen) on karmea virhe vanhemmilta. Voi traumatisoida vuosikausiksi, ja ulospäin lapsi oppii näyttämään iloista/rauhallista naamaa eikä päästä tunteitaan ulos, vaikka eiväthän ne sillä lakkaa olemasta olemassa. Minulla ainakin jäivät mylläämään pinnan alle, odottamaan milloin pääsee pois. Vaikka olen nainen, olin tuosta syystä koko lailla aikuisuuden kynnykselle asti ihan täysin kaappi-itkijä. Ja aikamoinen kaappihihkuja myös kun riemastuminenkin arvelutti. Ahdistus oli valtava kun ei ihmisten edessä pystynyt kumpaankaan miettimättä ja varomatta ja pelkäämättä. Eikä kyllä ihan aina onnistu vieläkään ilman ristiriitaisia tunteita, vaikka paljon olen tehnyt töitä aikuisena että vapauttaisin itseni tuollaisesta ihan turhasta taakasta ja spontaanisti näyttäisin miltä tuntuu. :(

No tuota...kyllä niihin  on pakko puuttua. Tunne on sallittu, mutta se miten se tuodaan ilmi, on rajoitettua; ei voi tehdä mitä vaan, jos vaikka miten paljon ketuttaakin.

Niin, en minä sitä että itkupotkuraivareita ja oikeaa tinttailua, jolla koitetaan vain saada tahto läpi, pitäisi kannustaa. Mutta jos liikuttuminen ja surusta itkeminen ovat vanhempien mielestä väärin, ja ne surun aiheet tavattoman typeriä ja arvottomia vaikka lapseen oikeasti sattuu...  siinä mennään aivan väärille poluille.

Sama pätee ihan kaikkiin tunteisiin...iloihin ja suruihin...tunne on oikea ja sallittu, mutta silti ei voi tehdä mitä vaan, vaikka miltä tuntuu.
Esim. jos on ilosta suunniltaan, ei voi hyppiä sohvilla, kaadella maljakoita ja kiipeillä pitkin verhoja :D

Kaikki lapsen tunteet ovat oikeita ja arvokkaita ja painavia. Ehdottomasti. Häntä vain täytyy opettaa toimimaan niiden kanssa, ei missään nimessä kieltää osoittamasta niitä tahi leimata jotenkin vääräksi tai höpöhöpöksi.

Nimenomaaaaaaaan. Juuri näin.  :)

Minä en edes hyppinyt seinille pienenä. Opin tosi varhain varomaan kaikenlaista "yli menevää" käytöstä, mutta en mitenkään pystynyt hahmottamaan missä sopivan raja menee, koska sain palautetta vain siitä että reaktioni ylipäätään ja myös niiden syyt olivat vääriä. Esimerkkinä, itku teki minut rumaksi koska naama vääntyy ja silmät punoittuu, ja monesti kuulin miten "tuon asian perään ei saa itkeä", joten opin pidättämään ihan mistä syystä vaan tapahtuvaa itkua kunnes pääsin sinne kuvainnolliseen kaappiin (ei ollut riittävän isoja kaappeja meillä että sinne olisi konkreettisesti päässyt :P ) itkemään mahdollisimman hiljaa. Tulos oli se, että ihmisten edessä joka tunteeseen sekoittui kauhea häpeä ja epäilys ja ihan lukkiutuminenkin, ja varsinkin surullisissa tunteissa se pahensi pahaa oloa hirveästi. :buck2: Eikä iloakaan pystynyt näyttämään samalla tasolla kuin toiset, mietti vaan ja mietti ja jännitti meneekö oikein.

Siinä on sitten aikuisena tosiaan saanut opettelemalla opetella spontaaniutta ja sekä hyvien että pahojen olojen pintaan päästämistä. Ja kun tästä asiasta puhutaan, niin kiihdyn aika kovasti. :-[ Tuntuu että niin suuri osa elämästä meni ihan hukkaan itsensä häpeämisen keskellä, suututtaa.

Ai karmee.
Kuulostaa kyllä tosi ikävältä, kun aattelen sitä pikku Indiumia :(
Oliko teillä vanhemmilla vain kyse hölmöydestä ja tietämättömyydestä? Monesti lapset solmitaan ihan solmuun pelkästään sillä. Kukaan ei voisi kuvitellakaan miten paljon ikävää heidän sanomisistaan ja tekemisistään koituu...

"Siinä on sitten aikuisena tosiaan saanut opettelemalla opetella spontaaniutta ja sekä hyvien että pahojen olojen pintaan päästämistä. Ja kun tästä asiasta puhutaan, niin kiihdyn aika kovasti. Embarrassed Tuntuu että niin suuri osa elämästä meni ihan hukkaan itsensä häpeämisen keskellä, suututtaa. "

Mikään ei koskaan mene hukkaan :smitten: Tarkoituksensa se on tuollakin koululla ollut, joka jos ei vielä ole valjennut niin valkenee sulle elonvarrella kyllä...tai jossain vaiheessa ainakin. Se on ollut sulle arvokas kokemus, vaikkakin kamala, ja muokannut susta semmosta mitä oot :)

Näin se on.  :smitten: Muitakin samoilla kokemuksilla olevia löytyy, ja hekin varmasti ovat saaneet elämänmakuisen elämän elettyä. Siinähän on aina kiinni siitä mitä valintoja nyt tässä hetkessä elämälleen tekee. Ja kaikilla meillä on omat taustamme, jotka muovaavat meitä, ja jotka pahalta tuntumisestaan huolimatta ovat tehneet meistä kestävempiä ja ymmärtävempiä ihmisiä tähän hetkeen.

Tämä on totta! Lasten pitää saada ilmaista tunteitaan.

Itse itken ja tulen itkemään ja joskus itkin kaveriporukassa ja äijät suhtautu tosi lunkisti asiaan oli iha jeesaamas ja myötäntuntosesti. Tyttöporukassa koskaan en oo itkenyt koska pelkään näyttää tytöille tunteeni kun ne on niin jänniä. Joskus itkin panon jälkeen koska en pystynyt vastaamaan naisen minulla asettamiin velvoitteisiin, muija vaati minulta jotain mikä olisi tullut ihan luonnostaan, jos olisi osannut vain ajatella minuakin itsensä sijasta. Johtopäätöksenä itku on hyvin terapeuttista ja vapauttavaa. Joten Itke vaan kyllä sen joku kuulee. Mutta älä elä menetettyjen tunteiden talossa =D

Miehenä voisin aiheen aloittajalle sanoa että itselläni oli lapsuudessa paljon kipupisteitä, jonka takia jouduin opettelemaan hymyilemisen uudelleen ollessani 9vuotias.
Tietysti on olemassa monia tapoja harjoittaa esim. itkemistä, mutta itse suosittelen koko elämän läpikäymistä jonkin hyvän ystävän/ammattiauttajan kautta.
Ihmisillä on todella usein varhaislapsuudessa muun muassa lukkoja joiden avautumisen myötä ihminen osaa vapautua henkisestä rasitteista ja olemaan aito.
Kuullostaa ehkä oudolta tuo sana aito, mutta tarkoitan sillä että ihminen itse voi tuntea eri olotilat aitoina, mutta erilaiset käsittelemättömät asiat voivat saada sinut "vetäytymään kuoreesi" ja jättämään todellisten tunteiden skaalan tulematta.
Itseäni harmittaa nykyäänkin paljon vaikuttavaa "mies ei itke"-käsitettä. Ei miehetkään mitään tiilimuureja ole. Usein moni mies on kova päältä, mutta pehmeä sisältä, tämänkin voi käsittää monella tavalla. Näkisin itse että ulkokuori on kova, mutta sisusta(ihmisen psyykkinen kunto) on huono. Mieluummin olen muiden edessä heikon näköinen, jos olen henkisesti niin vahva ettei minua voi satuttaa, koska osaisin käsitellä asiat.
Vahvuus on heikkoutta, koska sen voi tehdä kuka tahansa. Mutta ollakseen muiden edessä heikko, vaatii se vahvuutta