Astro Foorumi

Ajankohtainen aihe oli sitten minkä ikäinen tahansa.

Onko teillä mitään erityisiä pelkoja jotka saattaa yllättää sillä ikään kuin et tietoisesti tätä ole edes tajunnut pelkääväsi?

Itselläni tulee ajoittain pelkoja jotka olen havainnut että johtuu lapsuudesta mutta myös täysin yllättäviä pelkoja jolla ei ole mitään tekemistä elämäni kanssa, tai sitten en niitä muista.

Paljonhan puhutaan että kannamme mukanamme pelkoja entisistä elämistä, tutkijat ovat selvittäneet että osa peloista siirtyy ikäpolvesta toiseen, mikä oli mielenkiintoisaa.

Mutta asiaan. Miten te käsittelette pelkojanne tai olette päässeet niistä yli?

Kaikki menetelmät kelpaa, joten älkää ujostelko, sillä itse en oikein hallitse tätä hommaa vielä tai sitten vain yllätyn koko asiasta  :-\

Katsomalla niitä silmästä silmään eli ajamalla/ pääsemällä siihen tilanteeseen, jossa se pelko tulee esiin.

Useimmiten olen käsitellyt pelkoni kohtaamalla ne. Aika tavallista on, että arkielämässä tulee vastaan jokin hermostuttava tilanne ja ensimmäinen impulssi olisi pötkiä pakoon, mutta tietoisella toiminnalla mennään sitten sinne epämukavuusalueelle. Ensin otetaan pieniä riskejä ja rohkaistutaan vähän kerrallaan, kokemuksen myötä voi yrittää jotakin haastavampaa. Tervettä itsesuojeluvaistoa ei tietenkään kannata hukata harjoittelun tuoksinassa.

Sitten on abstraktempia pelkoja, sitähän voi pelätä vaikkapa asioita, jotka ehkä mahdollisesti saattavat tapahtua joskus tulevaisuudessa. Tähän on vastalääkkeenä tässä päivässä eläminen ja sellainen "Que sera, sera" -asenne.

Epämukavuusalueelle meneminen on 90%:sti johtanut siihen, että omat pelot on huomannut aiheettomiksi. Toisinaan pelot ovat taas toteutuneet, joka on pakottanut melkoisen kivun käsittelyyn omissa oloissa. Kasvattavaa ja puhdistavaa tämäkin on ollut, koska en pelkää tunneperäisen tuskan läpikäymistä.

Traumaperäinen stressihäiriö, eli on tuttua elää kaikenmaailman pelkojen kanssa, joita ei itse todellakaan tiedosta.
Palajan tähän myöhemmin.

Kiitos kaikille!

Kohtaaminen ja tuo epämukavuusalueelta poistuminen on tuottanut paljon epämukavia tunteita mutta pienin askelin ja omassa tahdissa niin varmasti olo helpottuu.

Omasta kokemuksestani voin vain puhua ja tuntuu, että koko menneisyyteni on ollut säkillinen pelkoja, joita oon raahannut mukanani ja vielä pitänyt ihan todellisina  :idiot2: Oon aika paljon kirjoittanut, luonut fiktiivisiä hahmoja ja yrittänyt nähdä itseäni toisesta perspektiivistä ja kurkkia sinne mielen perukoille, jotta mikä siellä kummittelee. Tällaisen vinkin sain jostain kurssilta; kun jokin/joku alkaa ärsyttämään/pelottamaan, kirjoita se asia paperille ja sulje sitten silmät, hae sieltä mielestä SE juttu, joka resonoi tähän tilanteeseen. Itsellä toimii ja yleensä sieltä taustalta löytyy jokin väärinkäsitys ja sen oikaiseminen (itselleen anteeksiantaminen, erehtyminen on luonnollista  :angel: ) auttaa näkemään oikein  :smitten:

Tuota voisi kokeilla  :)

Useasti esille tuomamme paradoksaalinen intentio variaatioineen näyttää
olevan mitä mainioin ase tietynlaisia irrationaalisen pelon ja ahdistuksen
triggereitä vastaan.

Ottakaamme esimerkki: jos pelkäät vaikkapa hämähäkkejä, ja pelko ei sentään
ole paniikin asteelle menevää, kokeileppa tätä: seuraavan kerran kun kohtaat
hämähäkin ja kylmä hiki tai muut mahdolliset pelkotilan indikaattorit nostavat
päätään, yritä provosoida pelkoa vieläkin voimakkaammaksi, tyyliin: eihän
tämä ole pelkoa eikä mitään, pistetääs vähän pökköä pessään. En voi taata
että tuo toimii juuri araknofobian kohdalla, mutta itselläni tekniikka on toiminut
hämmästyttävän hyvin joissakin tilanteissa!

Pelkoa generoivat limbisen systeemin mekanismit, tai mitkä lie, mennevät ikäänkuin takalukkoon
kun tietoinen mieli puuttuu niihin täysin odottamattomalla tavalla???

 ::)

En tiedä onko tuo nyt ihan lempein tie mutta toimii varmasti joillekin.

Tuon limbinen järjestelmä on mielenkiintoinen juttu. Aivomme on monimuotoisia!

Samoilla linjoilla, eli pelkotilanteet oon koittanut kohdata silmästä silmään.
Tietenkään, joskus ei voi kohdata asioita heti, vaikka olisikin valmis tai mahdollisuus, jos olosuhteet on sellasia, mitkä estää.. Mitä kauemmin kiertelee ja välttelee, niin eikö se kynnys sitten kasva sitä mukaa kohdata asiaa.

Tsjuh. Ajattelin aloittaa tällaisten omien pelkojen intensiivi-tarkkailu-kuurin tässä lähiaikoina. Luin Liz Greenen kirjan Saturn: A new look at an old devil, ja alun ärsytyksen jälkeen tajusin kuinka tärkeää oman  :saturnus:- suhteen pöytään lyöminen olisi. Jostakin luin (lieköhän ollut juuri tuo kirja vai joku niistä tuhansista muista), että yleinen virhekuvitelma  :saturnus::n kanssa on, että sen voi muiden planeettojen käsitellä jotenkin pään sisällä. Tämän sijaan se pitää nimenomaan käsitellä omimmalla tavallaan, eli konkreettisella tasolla. Itselleni tämä tarkoittaa rituaalityöskentelyä, jossa aion keskittyä  :saturnus:- energioiden muuttamiseen negatiivisista positiivisiksi. Ts. Pelkojen käsittelyä, ja struktuurin sekä konkretian tuomista korkeampien tahojen kanssa työskentelyyn (taide, henkisyys yada yada..). Ilmeisesti ilman  :saturnus::n hallintaa ei yksilö pysty käyttämään kosmisten planeettojen energioita parhaalla mahdollisella tavalla.  :coolsmiley:

Tälle matkalle hoputtaa ilmeisesti tuo IC:tä konjuktoiva  :saturnus:. Se alkaa myös parin vuoden päästä konjuktoida planeetta-ketjuani/stelliumiani sekä tekee melko näyttävän paluun,tiukassa konjuktiossa  transitoivan :pluto: kanssa nimittäin.  :buck2:
On siis ehkä hyvä alkaa harjoittaa  eksorsistin taitoja jo hyvissä ajoin.  ;D

Aivomme ovat monimuotoisia...
huomaakkona Avicii kuinka lykkäät pisteen joka otsikolle,
ettäkö loppuunkäsittelyä
vaiko dramatiikkaa?
Ja
pelkoja voisi käsitellä vahvistamalla omaa  :mars: :a vaikka rosmariinilla,
se kun oli tuo Afrodite suhteessa Areksen  :mars: kanssa,
ja synnytti hälle kaksoset,
Deimos (pelko)
ja Fobos (kauhu)
ja
eikös tuo olekin aikas ironista,
että  :venus: +  :mars: intohimosta tuommoset lutokkaat kakarat

No niinpä olen laittanut pisteen jokaisen otsikoinnin yhteydessä  ;D

Kyllä tämä taitaa olla loppuunkäsittelyä enemmänkin, draama tuntuu olevan niin mahtipontista verrattuna näihin juttuihin.

Kiitos nikki vinkistä. Rosmariiniöljyä taitaa olla hyllyssä!

Hyvä ketju ja mulle ajankohtainen.
Olen vuosikausia kohdannut pelkojani vertaistuessa ja vähitellen isoimmat taakat on sulaneet pois. Mutta viime aikoina on noussut esiin uusia, yllättävän elinoimaisia pelkoja. Niihin liittyy mulla tavalla tai toisella yksin jääminen. Ei niinkään hylkäämisen pelko vaan se, että ajan itseni tilanteeseen, jossa kaikki kohtaamani ihmiset ovat vain etäisiä tuttavia.
Näissä keskustelluissa pelkojen käsittelymenetelmissäkin korostuu jotenkin se että kaikki tehdään yksin. Onhan se tarpeellista kun etsii sitä, mistä pelko saa alkunsa. Mutta sen jälkeen on kyllä mulle ollut kaikkein tärkeintä pystyä puhumaan niistä muiden kanssa.Se antaa myös asioille perspektiiviä. Ja voi miten hyvältä tuntuu jos joku halaa lämpimästi tuollaisen jälkeen, sitä tuntee itsensä niin hyväksystyksi hölmöistä peloistaan huolimatta

Toi vertaistuki on monille tärkeää ja muutenkin kirjoittaa ne pelot ylös tai kertoa niistä edes jollekin.

Kaikille ei valitettavasti ole mahdollisuuksia terapiaan mutta netin kautta tai jossain yhdistyksissä löytyy varmasti vertaistukea.

Mielenterveyden puolella taitaa olla aika laaja verkosto mistä voi löytää apua ja vertaistukea.  :)

Pelko...

Sitä olen tuntenut, voimakasta. Monessa tilanteessa akuutisti sekä arjessa, kroonisesti.

Mihin pelko mua ajaa, mikä on pelon tehtävä? Se on iso muuri joka on niin korkea ja epäreilu, että se vyöryy päälle kun edes ajattelet kiipeäväsi ylös päin.

Kaukainen ja hatara haave "jos en pelkäisikään" miten ihanaa ja vapauttavaa olisi olla VAPAA.

Päästä ulos häkistä!

Pelko, se pakottaa. Se tukahduttaa, se tukehduttaa, nitistää, lyttää, pienentää ja murentaa. Sen paine on sietämätön, niin sietämätön, että on PAKKO taistella tiensä ulos ja löytää voimat ja kerätä hirveä ROHKEUS.

Jos on pelännyt voimakkaasti ja selvinnyt siitä, selviää jatkossa mistä tahansa muustakin. Siksi se olikin LAHJA!

Mä olen ollut koulukiusattu. Olin sairaalloisen ujo ja kärsin varmaan paniikkihäiriöstä tietämättäni koko lapsuuden/nuoruuden. Ihme että olen selvinnyt kouluajoista, ihme että kyennyt saamaan ajokortin tai valmistumaan ammattiin. Sen verran vahvoja pelkokausia on sisältynyt erinäisiin ajanjaksoihin, esim oksentaminen ennen kouluun menoa kun jännitti niin jne. Jossain vaiheessa olen kuitenkin vahvistunut ja voimistunut. Selvinnyt masennuksesta. Alkoholin käytön lähes lopettanut. Uskallan kai jo olla aikalailla oma itseni. En stressaa enää arkisia asioita, tai pelkää sosiaalisia tilanteita. Esiintymisiä kylläkin.

Mut jos en olisi käynyt tuota rankkaa kasvua todella pelokkaasta lapsesta vahvaksi aikuiseksi naiseksi, en osaisi olla näin kiitollinen tästä tavallisesta elämästäni. Koska todellakin, tunnen vapautta. En edelleenkään oikein ymmärrä miksi olin jo lapsena niin hirveän ahdistunut, mutta jollain tapaa olen kaikesta selvinnyt. Ehkä suurin asia on se että mä olen antanut itselleni anteeksi ja sanonut sille epävarmalle lapselle mun sisälläni, että nyt kaikki häpeä ja pelko pois, siihen ei ole syytä! Olen antanut menneisyyden minälleni armoa. Ja hyväksyn häpeilemättömästi ne muistoni kun olen punastuneena änkyttänyt luokan edessä ja pojat takapenkissä on tirskunut ja ivaillut mulle ja mä olen tuntenut kurkussani ja rintakehässäni puristavaa kipua. Aikaisemmin saatoin hävetä tilannetta, nyt näen siinä rakastettavan minän joka tarvitsee apua ja vahvistusta. Ja ne pojathan siinä noloja olivat.